Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja 32 Tarja Kemppainen, Kaisa Kostamo-Pääkkö, Asta Niskala, Pekka Ojaniemi & Kerttu Vesterinen Sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin ensiaskeleet Lapista Tutkimus sosiaalitoimistojen työn vaikuttavuudesta Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Rovaniemi 2010
Julkaisija: Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö Myllärintie 35, 96400 Rovaniemi Puh. (016) 337 41, fax. (016) 365 740 Oy Sevenprint Ltd Rovaniemi 2010 ISSN 1458-5375 ISBN 978-952-5441-31-4
SISÄLLYS ESIPUHE... 9 1 SOSIAALITYÖN VAIKUTTAVUUDEN VAADE... 12 1.1 Perusteluja vaikuttavuuden arvioinnille... 12 1.2 Lappilaiset lähtökohdat sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnille... 16 2 OHJELMATEORIA VAIKUTTAVAN TYÖN EDELLYTYKSISTÄ... 19 2.1 Toiminnan vaikuttavuus, kontekstit ja mekanismit... 19 2.2 Kohti omaa ohjelmateoriaa... 23 Asiakaslähtöinen sosiaalityö... 27 Suunnitelmallinen sosiaalityö... 29 Riittävä, ammattitaitoinen henkilökunta... 31 Tietoisuus taloudellisista voimavaroista... 35 Mittarit... 36 2.3 Lappilainen yritys ohjelmateorian todentamiseksi... 39 Tutkimusaineistot... 42 3 SOSIAALITYÖN KONTEKSTINA LAPPI JA SEN SEITSEMÄN KUNTAA... 47 3.1 Lappilaisten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä... 48 Väestö ja työpaikat keskittyvät kasvukeskuksiin... 48 Julkiset palvelut ja matkailu työllistävät... 50 Työttömyys koettelee Lapissa asuvia... 51 Huoltosuhde kuormittuu... 53 Toimeentulotuen saajia on enemmän kuin muualla maassa... 54 Nuorten työttömyys ja köyhyys korostuvat... 57 Sairastavuus ja psykososiaaliset ongelmat... 60 3.2 Yhdennettyä sosiaalityötä maaseudulla ja eriytettyä kaupungeissa... 61 Sosiaalitoimistojen asiakastyössä on niukat voimavarat... 62 Sosiaalitoimen menot keskimäärin 1400 euroa/asukas... 66 Sosiaalitoimen johtaminen... 67 Sosiaalitoimistojen henkilöstörakenne... 69 4 ANALYYSI JA TULOKSET... 72 4.1 Sosiaalitoimistojen asiakkaat... 72 Sosiaalitoimistoissa asioidaan toimeentulovaikeuksien ja lastensuojelun takia... 72 5 7 % kuntalaisista asioi sosiaalitoimistoissa... 77 Asiakkaat ovat samoja, tuttuja henkilöitä... 78 Asiakaspalautteen pyytäminen on työntekijöille haastavaa... 79 Asiakkaat tulevat kuulluiksi... 81 4.2 Työskentelyn tavoitteellisuus... 82 Tilannearviointeja ja suunnitelmia tehdään joka 5. asiakkaalle... 82 Toimeentulotukiasiakkailta puuttuvat tilannearvioinnit ja suunnitelmat... 86
6 Perhetyössä on parhaiten tietoa tehdyistä tilannearvioinneista ja suunnitelmista... 86 Asiakkaat kokevat, että avuntarpeista ja työskentelyn tavoitteista on yhteisymmärrys... 89 Palautetta antaneista asiakkaista joka toinen arvioi työn tavoitteiden toteutuneen... 92 4.3 Asiakaskontaktien määrä ja luonne... 93 Kuvaus kontaktityypeistä... 93 Asiakkaalla on 2 kontaktia kuukaudessa sosiaalitoimiston työntekijöihin... 99 Puhelinkontaktit ovat yleisin yhteydenpitotapa... 104 Kirjalliset päätökset ovat osa sosiaalityötä... 107 Viranomaisyhteistyötä ilman asiakkaan läsnäoloa... 110 Joka neljäs asioi henkilökohtaisesti toimistolla... 112 Kirjeitä ja viestejä... 112 Kotikäyntejä ja verkosto- tai ryhmätyötä on vähän... 113 4.4 Vaikuttavan työn edellytykset ja toteutuminen... 115 Asiakasmäärä kuormittaa... 115 Vuorovaikutusintensiivisyys ei toteudu asiakastyössä... 120 Työpäivän kontaktit ja näkymättömät asiakkaat... 122 Intensiivisellä vuorovaikutuksella vaikuttavuuteen... 125 Vaikuttava työ on suunnitelmallista... 127 Asiakkaan osallisuus välttämätöntä auttamistyön onnistumiselle... 129 5 SOSIAALITYÖN TULEVAISUUDEN SUUNTA... 133 5.1 Johtopäätökset... 133 5.2 Perustehtävän kirkastaminen... 139 5.3 Sosiaalityön identiteetin vahvistaminen... 143 5.4 Tutkiva reaaliaikainen oman työn arviointi... 145 5.5 Sosiaalityön käytäntöjen muutos... 148 LÄHTEET... 152 LIITTEET
7 KUVIOLUETTELO Kuvio 1 Strategiakartta: Asiakkaiden osallisuuden tukeminen, suunnitelmallinen sosiaalityö ja oman työn tutkiminen menestystekijöinä.... 26 Kuvio 2 Lapin sosiaalityön kehittämisyksikön tiedontuotantoon osallistuneet kunnat taustatietoineen v. 2008... 47 Kuvio 3 Lapin ja koko maan työttömät vuodesta 1991 vuoteen 2008, % työvoimasta.... 51 Kuvio 4 Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 18 24-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Lapin kaupunkimaisissa kunnissa ja maaseutukunnissa.... 59 Kuvio 5 Sosiaalivirastojen työntekijät Lapin läänissä tehtävänimikkeittäin vuonna 2008.... 63 Kuvio 6 Sosiaalitoimen nettokustannukset, euroa/asukas vuonna 2008.... 67 Kuvio 7 Kontaktityypit ja asiakkaiden osuus kaikista asiakkaista (%).... 96 Kuvio 8 Kontaktimäärien suhteelliset osuudet koko aineistossa (%).... 104 Kuvio 9 Kirjallinen päätös ainoana kontaktina etuuskäsittelyssä... 109 Kuvio 10 Tiedonkeruuseen osallistuneiden työntekijöiden maksimiasiakastyöpäivät suhteessa tehtyihin asiakastyöpäiviin... 116 Kuvio 11 Asiakasmäärien keskiarvot tehtävänimikkeittäin kuukaudessa (tammikuu-toukokuu 2008)... 117 Kuvio 12 Työntekijän työpäivän kontaktit... 123 Kuvio 13 Kontaktien määrä ja työntekijöiden käsitys oman työn auttavuudesta koko aineistossa. Pystyakselilla käsitys oman työn auttavuudesta asteikolla 1 5 ja vaaka-akselilla kontaktien määrä.... 126 Kuvio 14 Kontaktien määrä ja prosenttiosuus kyseisen kontaktimäärän asiakkaista, joille on tehty tilannearvio ja suunnitelma. Pystyakselilla asiakkaiden osuus, joilla työntekijä tietää olevan tilannearvion ja suunnitelman tehdyn ja vaaka-akselilla kontaktien määrä.... 128
8 TAULUKKOLUETTELO Taulukko 1Tiedonkerääjien lukumäärä kunnissa.... 43 Taulukko 2 Perustietoja tiedonkeruuseen osallistuneista kunnista, Lapista ja koko maasta vuonna 2008.... 52 Taulukko 3 Toimeentulotukea vuonna 2007 saaneet kotitaloudet ja henkilöt (% asukkaista) sekä toimeentulotuki euroa / asukas Lapin tutkimuskunnissa, Lapissa ja koko maassa.... 55 Taulukko 4 Sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöiden mitoitussuosituksen tarkastelu tutkimuskunnissa vuonna 2008. Tarkastelussa otettu huomioon asiakastyöhön käytettävissä oleva tosiasiallinen resurssi.... 65 Taulukko 5 Sosiaalitoimen johto ja hallinto tutkimuskunnissa vuonna 2008 (* vuoden 2009 alusta lukien).... 68 Taulukko 6 Sosiaalitoimistojen asiakkuudet tehtäväalueittain.... 73 Taulukko 7 Sosiaalitoimistojen asiakkuudet tehtäväalueittain kuntakohtaisesti vertailtuna.... 76 Taulukko 8 Sosiaalitoimistojen asiakkuudet ja suhde väkilukuun... 77 Taulukko 9 Kuntien ilmoittama arvio asiakkaiden kokonaislukumäärästä... 78 Taulukko 10 Ensimmäistä kertaa asioivien määrä tutkimuskunnissa... 79 Taulukko 11 Asiakkuuksien päättyminen tutkimuskunnissa... 79 Taulukko 12 Asiakkaiden kokemukset kuulluksi tulemisesta sosiaalitoimistoissa.... 82 Taulukko 13 Tilannearvio on tehty viimeisen vuoden aikana... 83 Taulukko 14 Suunnitelma on tehty tai tarkistettu viimeisen vuoden aikana.... 83 Taulukko 15 Tilannearvioinnit ja suunnitelmat eri tutkimuskunnissa sekä puuttuvan tiedon määrä... 83 Taulukko 16 Työntekijöiden tieto asiakkaille tehdyistä tilannearvioista ja suunnitelmista, suluissa asiakasrivien määrät, joista on tieto tehdysitä tilannearvioinnista tai suunnitelmasta.... 85 Taulukko 17 Tieto tehdyistä tilannearvioinneista ja suunnitelmista tehtävänimikkeittäin, suluissa asiakasrivien määrät, joista on tieto tehdyistä tilannearvioinnista tai suunnitelmista.... 87 Taulukko 18 Asiakkaiden käsitykset heidän ja työntekijöiden yhteisymmärryksestä avuntarpeista (%).... 90 Taulukko 19 Asiakkaiden käsitykset heidän ja työntekijöiden yhteisymmärryksestä työskentelyn tavoitteista (%).... 90 Taulukko 20 Asiakaskontaktien keskiarvot työntekijänimikkeittäin kuukausittain.... 100 Taulukko 21 Asiakaskontaktien keskiarvo asiakastyypeittäin kuukausittain.... 101 Taulukko 22 Asiakasrivit, kontaktit ja niiden keskiarvot kunnittain.... 102 Taulukko 23 Asiakasrivit, kontaktit ja niiden keskiarvo kuukausittain.... 103 Taulukko 24 Erilaisia asiakaskontakteja keskimäärin/kk.... 103 Taulukko 25 Asiakaskontaktien keskiarvo työpäivää kohden tehtävänimikkeittäin tarkasteltuna... 123
9 ESIPUHE Vaikuttavan sosiaalityön edellytyksenä on vuorovaikutuksellinen, suunnitelmallinen, asiakasta osallistava työtapa, jonka toteutuksesta vastaa ammattitaitoinen ja riittävä sosiaalialan henkilöstö, joka tutkii omaa työtään. Näin kiteytimme ohjelmateorian, kun käynnistimme sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin seitsemässä Lapin kunnan sosiaalitoimistossa 1 ja Nuorten Ystävien lastensuojelulaitoksissa. On hetkiä, jolloin on otettava riskejä, tehtävä tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja näin summaisimme Lapin sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin ainutlaatuista ja käytännöllistä avausta, jota Pohjois- Suomen sosiaalialan osaamiskeskus koordinoi vuodesta 2007 alkaen. Sosiaalityön vaikuttavuuden käytännöllistä kokonaisarviointia on tehty Suomessa vielä vähän. Vaikuttavan työn kehittäminen on tulevaisuudessa mielestämme elinehto sosiaalityön professionaalisuudelle. Päätös vaikuttavuuden arvioinnin aloittamisesta on kuitenkin vasta kaiken alku. Sanotaankin, että strategian kaksi suurinta virhettä ovat toiminnan aloittaminen liian aikaisin ja tilaisuuden hylkääminen. On uskallettava aloittaa ja oppia virheistä. Eipä tiedetty, mitä tuleman pitää, kun Lapin sosiaalityön kehittämisyksikön työntekijät ja tiedon keruuseen mukaan lähteneet kumppanit alkoivat ensimmäisiä lomaketietoja kirjata. Sosiaalitoimistoissa kerättiin tieto kaikista asiakkaiden ja työntekijöiden välisistä kohtaamisista 6 8 kk ajalta. Tässä julkaisussa avataan nähtäville sosiaalitoimistojen työn vaikuttavuuden arvioinnin tausta-ajattelu ohjelmateorioineen, sosiaalityön kontekstit Lapin kunnissa, laajan tiedonkeruun tulokset ja johtopäätökset työn kehittämiseksi. Tieto hahmottelee sosiaalitoimistoissa tehtävän asiakastyön todennäköisiä vaikuttavia mekanismeja. 1 Enontekiö, Kittilä, Posio, Rovaniemi, Sodankylä, Tornio, Ylitornio
10 Innostus olikin suuri voima, jolla tämä massiivinen tiedonkeruu, analysointi ja kirjoittamisprosessi saatiin dokumentoituun muotoon. Haluamme kiittää kaikkia Enontekiön, Kittilän, Posion, Rovaniemen, Sodankylän, Tornion ja Ylitornion sosiaalitoimistojen työntekijöitä sekä sosiaalityön johtajia onnistuneesta yhteistyöstä työn vaikuttavuuden arvioinnin kehittämisessä. Ilman heidän voimakasta sitoutumista ja innostunutta osallistumista oman työnsä kehittämiseen emme olisi saaneet esille tätä realistiseen arviointiin perustuvaa kontekstuaalista kuvausta, joka on välttämätön välivaihe vaikuttavan työn tutkimiselle ja mekanismien paljastamiselle. Haluamme kiittää kehittämisyksikön työntekijöitä, jotka huolehtivat omien tiimiensä tietojen yhteen vetämisestä. Kiitos kuuluu erityisesti Kati Aikio-Mustoselle, Anne Korvalle, Raija Kumpulalle, Sanna Kuuselalle, Lea Lahtelalle, Anne-Maria Näkkäläjärvelle, Kaisa-Maria Rantajärvelle ja Virve Simoselle. Anne- Maria on jatkanut oman työnsä tutkimista ja siihen palaamme varmasti jatkossa. Erityiskiitos kuuluu myös lukuisille asiakkaille, jotka täyttivät asiakaspalautelomakkeet. Tämän julkaisun analyysin ovat tehneet Posken kehittäjä-sosiaalityöntekijät Tarja Kemppainen, Pekka Ojaniemi ja Kerttu Vesterinen. Myös monet muut Posken työntekijät ovat osallistuneet laajan tiedonkeruun tulosten käsittelyyn, pitkältihän tieto jouduttiin käsittelemään ja syöttämään käsin tilastollista analyysia edellyttävään formaattiin. Kiitollisia olemme myös Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle, yhteistyössä rakensimme kehittämis- ja koulutuskokonaisuuden sosiaalityön vaikuttavuudesta, jossa asiakasprosessien arvioinnin kautta pyrittiin kohti tuloksellisempaa asiakaspalvelua. Kaiken tiedonkeruun, etsinnän, yhteisen vuoropuhelun, jopa ammatillisen kiistelyn ja väittelyn pohjana on aloittelijan innostus uuteen, jopa onni, mutta lopussa joutuu aina koetukselle. Tämä raportti ei ole ainut ja lopullinen aineistomme analyysi. Lapin yliopiston sosiaalityön laitoksen kanssa olemme käynnistäneet yhteisen Vaikuttava sosiaalityö -kirjahankkeen, jossa myös tämän tutkimuksen aineistoja analysoidaan muutamassa artikkelissa. Lapin sosiaalityön opetus- ja tutkimuskeskuksen yhtenä punaisena lankana tulee olemaan sosiaalityön vaikuttavuus. Toivottavasti
11 tämä julkaisu antaa virikkeitä ja innostaa kriittiseen keskusteluun ja ennen kaikkea voimistaa meitä kaikkia jatkamaan vaikuttavan sosiaalityön kehittämistä. Eivät selitykset vie meitä eteenpäin, vaan oma halumme jatkaa. Rovaniemellä juhannuksen aatonaattona 2010 Kaisa Kostamo-Pääkkö Kehitysjohtaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Asta Niskala Kehittämispäällikkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
1 SOSIAALITYÖN VAIKUTTAVUUDEN VAADE 12 1.1 Perusteluja vaikuttavuuden arvioinnille Sosiaalityölle, kuten monille muillekin toimintajärjestelmille, asetetaan yhä enenevissä määrin toiminnan vaikuttavuuden osoittamiseen liittyviä vaateita. Voidaankin puhua Marketta Rajavaaran (2007) sanoin vaikuttavuusyhteiskunnasta. Tällaisessa vaikuttavuuden arvioinnin vaateessa on kysymys tilivelvollisuuksien täyttämisestä erilaisten intressiryhmien suuntaan. Sosiaalityön vaikuttavuuteen liittyviä intressejä on tai ainakin pitäisi olla kuntalaisilla palvelujen rahoittajina ja (potentiaalisina) käyttäjinä, asiakkailla palvelujen käyttäjinä, työntekijöillä sosiaalityön toteuttajina sekä johtajilla, jotka vastaavat palvelujen tuottamisesta rahoittajien, asiakkaiden ja työntekijöiden suuntaan. Kriittisissä näkökulmissa vaikuttavuuden arviointi nähdään varsin usein hallinnoinnin välineenä ja riskien hallinnan työkaluna (esim. Webb 2006). Tällöin esille nousevat esimerkiksi tehokkuuteen liittyvät vaatimukset. Palvelujen on oltava kustannustehokkaita ja niillä on saatava tehokkaasti aikaan oikeita asioita riskien hallinnan, ongelmien kontrolloinnin ja sitä kautta yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitämisen suhteen. Sosiaalityön kehittämisyksikössä vaikuttavuuden arviointia on lähestytty erityisesti asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmista. Asiakkailla on oikeus parhaaseen mahdolliseen käytettävissä olevaan tietoon perustuviin palveluihin ja työntekijöillä on eettinen velvollisuus tuottaa parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvia palveluja. Poliittisen päätöksenteon ja palvelujen hallinnoinnin on omalta osaltaan mahdollistettava parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvien käytäntöjen toteuttamista. Vaikuttavuuden arviointi ja käytäntöihin kohdistuva tiedon tuotanto liittyvät kiinteästi yhteen. Vaikuttavuudessa on keskeisesti kysymys siitä muuttuuko työskentelyn kohteena oleva ongelma nimenomaan tietyn toiminnan seurauksena (esim. Lindqvist 2005,15), jolloin keskiössä ovat toiminnan tulokset, vaikutukset ja
13 vaikuttamisen prosessit (ks. Dahler-Larsen 2004, 7). Vaikuttavuuden arvioinnissa tuotetaan ja arvioidaan tuloksiin, vaikutuksiin ja vaikuttamisen prosesseihin liittyvää tietoa. Parhaaseen tietoon perustuva käytäntö puolestaan on analysoidun tiedon käyttämistä käytännön toiminnassa. Tiedon käyttäminen sosiaalityön käytännöissä voi tarkoittaa tiedon ohjaamaa yksittäistä asiakasprosessia tai laajimmillaan kokonaisen palvelujärjestelmän kehittämistä kasautuvan tiedon avulla. Näin vaikuttavuuden arviointi liittyy osaksi keskustelua, jossa pohditaan tietoon perustuvien käytäntöjen edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Puhuttaessa evidenssiin, näyttöön tai tietoon perustuvista käytännöistä on tärkeä pohtia myös sitä, mitä tiedolla tarkoitamme. Evidenssin käsite liittyy usein tieteellisen tutkimuksen avulla tuotettuun tietoon ja analysoinnin jälkeen tapahtuvaan tiedon soveltamiseen käytännöissä. Tiedon käsitettä voidaan lähestyä myös tieteellistä tietoa laajemmasta näkökulmasta. Tieto voi olla jotain sellaista, missä yhdistyvät tieteellisen tutkimuksen tuottama tieto, toimijoiden käytännön viisaus ja kokemukset. (ks. Marsh ja Fisher 2005.) Toki tieteellisen tutkimuksenkin tiedon lähteinä voivat olla toimijoiden kokemukset. Toimijoiden itsensä tuottama ja analysoima tieto tuottaa kuitenkin kohteestaan erilaisen näkymän, kuin esimerkiksi tutkimuksen kohdetta ulkoapäin tarkasteleva tutkija. Evidenssin ja näytön käsitteiden näemme lisäksi viittaavan erityisesti lääketieteestä peräsin olevien erilaisten koeasetelmien merkityksen korostamiseen luotettavan tiedon lähteenä. Erityisesti satunnaistettujen koeasetelmien käyttäminen sosiaalityön käytäntöihin liittyvässä tiedontuotannossa ja tutkimuksessa sisältää hyvin paljon eettisesti arveluttavia piirteitä. Satunnaistettuja koeasetelmia tiukkoine kontrollivaatimuksineen on myös teknisesti vaikea toteuttaa sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnissa (esim. Chen 2005, 221). Tiedon käsitteen laajemman kattavuuden vuoksi käytämmekin tietoon perustuvan sosiaalityön käsitettä evidenssin tai näytön käsitteiden sijasta. Lapin sosiaalityön kehittämisyksikössä vaikuttavuuden arvioinnin lähtökohdaksi on otettu työntekijöiden ja asiakkaiden haastami-
14 nen aktiivisina toimijoina tiedon tuottamiseen sekä tiedon tuottamisen prosessin kytkeminen mahdollisimman lähelle käytännön työtä. Käytännön toimijoiden liittäminen tiedon tuotannon prosessiin on perusteltavissa sillä että, tieto on aina kontekstuaalista ja sidottuna tietäjän identiteettiin ja näkökulmaan sekä myös osittaista (Gould 2006). Sosiaalityön keskeisten toimijoiden, työntekijän ja asiakkaan, tieto ei ole keskenään eikä muidenkaan toimijoiden tiedolla korvattavissa. Käytäntöjä ohjaavat teoriat antavat toiminnalle osviitta, mutta mikään käytäntö ei pelkisty universaaleihin periaatteisiin tai teorioihin. Käytäntöjen ohjaamisessa tarvitaan aina myös käytännöllistä viisautta ja tilanteessa olevien toimijoiden tietoa. (Arnkill ym. 2005, 646) Tieteellisen tutkimuksen tuottamaa tietoa toki tarvitaan eikä sekään ole korvattavissa muiden toimijoiden tiedolla. Tiedolla ei ole hierarkiaa (Pawson ym. 2003). Käytäntöjen ulkopuolelta tuotetun tiedon palautumisessa käytäntöihin on havaittu ongelmia, jolloin tiedon käytettävyyden näkökulmastakin on perusteltua haastaa käytäntöjen keskeiset toimijat tiedon tuottamiseen (Arnkill ym. 2005; Webb 2001). Omasta toiminnasta oppiminen on eräs tärkeä elementti tiedon siirtymisessä käytäntöön. Näin myös hyvät käytännöt luodaan aina ainakin osittain paikallisesti. (Arnkill ym. 2005, 647.) Vaikuttavuuden arvioinnissa olemmekin ottaneet lähtökohdaksi haastaa työntekijät tutkimaan omaa työtään, mikä voisi olla käynnistämässä henkilökohtaista oppimisprosessia, missä itse tuotettu tieto siirtyy osaksi omia ammatillisia käytäntöjä. Yhteiskunnalliset muutokset tuottavat ongelmia, joiden analysointi ja ratkaiseminen edellyttävät uutta ja perusteellista tietoa. Tämä edellyttää myös uudenlaisia tapoja tuottaa ja käyttää tietoa. Järjestelmän on tuotettava tietoon perustuvia vastauksia ja ratkaisuja niihin komplisoituneisiin ongelmiin, joita postmodernit yhteiskunnat tuottavat. Ammattilaisten kyky työskennellä nopeasti vaihtuvissa konteksteissa edellyttää nopeaa tiedon tuottamasta ja palauttamista käytäntöihin. Eräs merkittävä ammatillisen asiantuntijuuden elementti onkin vaihtuviin tilanteisiin sopivan uuden tiedon tuottaminen ja käyttäminen. (Fook 2004.)
15 Sosiaalityön näkyväksi tekeminen ja osoittaminen professioksi edellyttävät näyttöön tai tietoon perustuvia sosiaalityön käytäntöjä. Oman työn tutkimisen ja tietoon perustuvien käytäntöjen kehittämisellä on mahdollista osoittaa, että sosiaalityö on korkeaa koulutustasoa ja tieteellistä perustaa edellyttävä professio. Tietoon perustuvien sosiaalityön käytäntöjen ja ammatin omista lähtökohdista toteutuvan tiedontuotannon kautta voidaan todentaa, että työ on vaativaa ja komplisoitunutta. Sosiaalityöntekijöillä itsellään tulee olla valtaa määrittää, millaisissa olosuhteissa ja millä edellytyksillä vaikuttavaa työtä tehdään. Tietoon perustuva työ edistää sellaisten työskentelyolosuhteiden syntymistä, joissa mahdollisuudet vaikuttavan sosiaalityön tekemiseen paranevat. Työn vaikuttavuuden parantaminen on sosiaalityön ammatin jatkuva tehtävä, missä onnistumisen tärkeitä edellytyksiä ovat oman työn tutkiminen, toimintaan liittyvä tiedontuotanto ja vaikuttavuuden arviointi. Tietoon perustuvan sosiaalityön tarve määrittyy myös niillä muutoksilla, joita on tapahtunut professioiden ja poliittisen järjestelmän välisissä suhteissa. Palvelujärjestelmään ja ammatin harjoittamiseen on tuotu taloudellisuuteen ja tehokkuuteen perustuvan ajattelutapa. Äärimmillään on kysymys markkinaliberalistisen toimintamallin tuomisesta julkisiin palveluihin. Sosiaalityön (oman työn) näkyväksi tekeminen sisältää taloudellisuuden ja tehokkuuden näkökulman, mutta samalla luodaan kuvaa työn sisällöistä ja sen vaativuudesta. Sosiaalityön kehittämisyksikössä tapahtuvan tiedonkeruunmallissa taloudellinen näkökulma on yksi näkökulma muiden joukossa. Taloudellisen rationaalisuuden vaatimus sosiaalityön harjoittamisessa on toteutettava profession omilla ehdoilla, jotta talouden näkökulmat eivät pääse ottamaan ylivaltaa sosiaalityön substanssista. Tietoon perustuvassa lähestymistavassa on kysymys myös mahdollisuuksien tarjoamisesta sosiaalityön ammatin ja sosiaalipalvelujen uudenlaiselle kehittymiselle. Näyttöön perustuvalle sosiaalityölle on tilaus, koska myös palvelujärjestelmän asettamat vaatimukset edellyttävät näyttöön ja tietoon perustuvaa käytäntöä. Miten voimme kehittää omaa työtämme, jos työmme ei perustu näyttöön ja jäsentyneeseen tietoon yleensäkin? Tavoitteena on saada
16 tiedontuotanto palvelemaan käytäntöä ja sen pohjalta kehittää sosiaalityön käytäntöjä. Tiedonkeruuta omasta työstä ja siinä syntyvää jäsentynyttä tietoa voidaan hyödyntää myös ammatillisessa päätöksenteossa. Välttämättömän näkökulman vaikuttavuuteen tuo myös asiakkaan antama palaute työntekijän työstä ja omasta asiakasprosessistaan. Asiakkaan kokemustietoa työskentelyprosessista työntekijän kanssa ja siinä syntyvistä auttavista mekanismeista ei voi korvata kenenkään muun toimijan tiedolla. 1.2 Lappilaiset lähtökohdat sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnille Sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin vaade on ollut jo pitkään kansainvälisesti ja Suomessakin esillä. Sosiaalipalvelujen arviointiryhmä FinSoc perustettiin vuonna 1997 edistämään arviointimenetelmien tuntemusta ja arviointitiedon käyttöä. Arvioinnista sanotaan tulleen yhä tärkeämpi sosiaalipalvelujen kehittämisen väline (Högnabba 2008, 12), mutta konkreettinen sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin malli puuttuu edelleen. Kansainvälisiä ja kotimaisia arviointimenetelmiä on kokeiltu Helsingin sosiaaliviraston hankkeissa ja kokemuksista on kirjoitettu menetelmäopas miten arviointi voitaisiin liittää osaksi sosiaalipalvelujen ammatillisia käytäntöjä (Borg ym. 2008). Arvioinnin työkaluja ja menetelmiä kehitellään edelleen, ja ennen kaikkea nyt tarvitaan käytännöllisiä avauksia vaikuttavuuden arvioimisessa. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimintayksikössä on toteutettu käytäntölähtöistä sosiaalityön kehittämistä yhteistyössä Lapin kuntien kanssa. Se on mahdollistanut asiakastyön pinnassa tapahtuvat kehittämistoimet. Yhteisen kehittämistyön kautta olemme kohdanneet tietoon perustuvan kehittämisen vaatimuksen ja sosiaalityön vaikuttavuuteen liittyvien mekanismien tunnistamisen tarpeen. Tiedon tuottamiseen ja vaikuttavuuden arviointiin liittyvät kysymykset ovat vuosi vuodelta täsmentyneet ja Lapin sosiaalityön kehittämisyksikön toiminnassa sosiaalityön käytäntöihin liittyvä tiedon tuotanto sekä vaikuttavuuden arviointi lopulta määriteltiin yhdeksi keskeiseksi kehittä-
17 miskohteeksi. Kehittämisyksikön tavoitteena on ollut edistää asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa sosiaalityötä sekä korostaa kumppanuutta. Olemme havainneet, että sosiaalitoimistojen asiakastyöstä on vähän tutkittua tietoa. Lapin sosiaalityön kehittämisyksikön toimintaan liittyvien tiimitapaamisten yhteydessä paljastui, että sosiaalitoimistoissa työskentelevillä sosiaalityöntekijöillä on vähän jäsentynyttä tietoa omasta asiakaskunnastaan. Asiakkaisiin kohdistuva tiedon puute liittyy käsityksiin asiakkaiden palveluihin ohjautumisesta, asiakkaiden määrästä sekä asiakkuuksien syistä, kestoista ja päättymisistä. Työntekijöiden oli myös vaikea hahmottaa kokonaisuutta siitä, miten he asiakkaidensa kanssa työskentelevät. Työntekijöillä ei välttämättä ole kovinkaan jäsentynyttä käsitystä esimerkiksi siitä, missä ja kuinka usein he asiakkaitaan tapaavat tai kuinka kauan tapaamiset ajallisesti kestävät. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimintayksikössä on jo pitkään tehty asiakasprosessien mallinnustyötä Lapin kuntien kanssa. Lapin sosiaalityön kehittämisyksikön toiminnan yhteydessä tehtyjen sosiaalityön asiakasprosessien mallinnusten yhteydessä toteutettiin muutamien tiimien osalta tukkimiehenkirjanpitoa esimerkiksi siitä, miten asiakkaat ohjautuvat aikuissosiaalityön palveluiden piiriin tai kuinka paljon asiakkaista on varsinaisesti uusia asiakkaita. Kirjaamisen tulokset osoittautuivat hyvin erilaiseksi kuin työntekijöiden ennakko-oletukset. Tämä vahvisti entisestään käsitystä siitä, että tarvetta systemaattisempaan tiedontuotantoon ja oman työn vaikuttavuuden arviointiin sosiaalityön käytännön kentällä on olemassa. Vaikuttavuuden arvioinnin ohella sosiaalityön kehittämisyksikössä tapahtuvan tiedonkeruun yhtenä tavoitteena on ollut myös luoda kuva Lapin sosiaalityön kontekstista ja tilasta. Sosiaalityön kehittämisyksikön vaikuttavuuden arvioinnin näkökulmasta pelkkä arvio tai minusta tuntuu -tieto eivät ole riittäviä. Tarvitaan tutkittua tietoa sosiaalitoimiston sosiaalialan työstä. On tärkeä tietää kuinka paljon ihmisiä asioi sosiaalitoimistoissa ja mitkä ovat heidän asiointiensa syyt. Vaikuttavuuden näkökulmasta on merkitystä myös sillä, missä ja miten työntekijä ja asiakkaat
18 tapaavat. Näitä asioita kuvaamme tarkemmin vaikuttavuuden arvioinnin pohjaksi rakentamassamme vaikuttavan sosiaalityön ohjelmateoriassa sekä siihen liittyvässä tiedon tuottamisen tavassa. Tiedontuotannon tarpeet ovat lähteneet suorittavan tason työntekijöiltä, ei työnjohdon intresseistä. Asiakastietojärjestelmien kautta toki kerätään erilaista asiakkaisiin ja asiakastyöhön liittyvää tietoa. Lapin kunnissa on käytössä useita eri tietojärjestelmiä asiakastyön tukena. Tietojen ja tilastojen saaminen järjestelmistä vaihtelee ja vaatii usein erillisiä moduuleita, joita kuntiin on hankittu vähän. Sosiaalitoimiston työntekijöiden mukaan järjestelmistä on vaikea saada tietoa, eikä se ole aina edes luotettavaa. Tietojen vertaaminen kuntien välillä on myös hankalaa (vrt. Jormalainen 2010, 12 13). Käytössä olevien asiakastietojärjestelmien varaan ei tiedon tuotantoa ja vaikuttavuuden arviointia yksistään ole voitu tai vieläkään voida rakentaa.
19 2 OHJELMATEORIA VAIKUTTAVAN TYÖN EDEL- LYTYKSISTÄ 2.1 Toiminnan vaikuttavuus, kontekstit ja mekanismit Puhuttaessa toiminnan vaikuttavuudesta tarkoitetaan sillä kyseisen toiminnan kykyä saada aikaan muutoksia tietyssä systeemissä tai kohdejoukossa. Vaikuttavuudessa on siis kysymys toiminnan ja muutoksen välisestä kausaalisuhteesta (esim. Paasio 2006, 101 102). Toimintana, jonka vaikuttavuutta halutaan arvioida, voidaan ajatella esimerkiksi sosiaalityöntekijän toteuttamaa interventiota asiakkaan elämään ja muutoksina toiminnan seurauksena asiakkaan elämäntilanteessa tapahtuvia havaittavia muutoksia. Sosiaalinen maailma, johon myös sosiaalityö kuuluu, on kuitenkin luonteeltaan avoin, jolloin ilmiöiden välinen kausaalisuus ei paljastu pelkästään tapahtumien välisestä peräkkäisyydestä. Tämä realistisen näkemyksen mukainen kausaalisuus on luonteeltaan generatiivista, jolloin muutos selittyy moniulotteisilla mekanismeilla eikä yksinkertaisilla syy-seuraus-suhteilla. Mekanismit puolestaan syntyvät ja toimivat aina mahdollistavissa, ehdollistavissa ja rajoittavissa konteksteissa. Mekanismit toimivat erilaisissa konteksteissa myös keskenään vuorovaikutuksessa. (ks. esim. Korteniemi 2005, 19 21.) Toiminnan vaikuttavuus ei siis paljastu pelkästään havainnoimalla yksinkertaista kausaalisuhdetta intervention ja muutoksen välillä. Asiakkaan tilanteen mittaaminen ennen ja jälkeen intervention ja toteamalla intervention vain toteutuneen ei siis riitä vaikuttavuuden osoittamiseksi. Vaikuttavuuden arvioinnissa pitäisikin päästä kiinni mekanismeihin, joita interventiot saavat aikaan erilaisissa konteksteissa ja jotka saavat aikaan muutoksia esimerkiksi sosiaalityön asiakkaan elämässä. Kysymys on interventioiden, kontekstien, mekanismien ja tuloksien kokonaisuudesta, missä keskeisiä kysymyksiä ovat; mikä vaikuttaa, mihin vaikuttaa, miten vaikuttaa, milloin vaikuttaa ja millä edellytyksillä vaikuttaa (ks. Pawson ja Tilley 1997; Dahler-Larsen 2004).
20 Realistisen arvioinnin lähtökohdista konteksti on ymmärrettävissä laajana joukkona erilaisia intervention toteuttamisen ja sitä kautta mekanismin syntymisen sekä toiminnan kannalta relevantteja tekijöitä ja olosuhteita (Pawson ja Tilley). Konteksti voidaan ymmärtää esimerkiksi toiminnan olosuhteina, sosiaalisina suhteina, normeina, toimijoiden ominaisuuksina ja nykyhetkeen vaikuttavina toimijoiden elämänhistorioina (Korteniemi 2005, 20). Kontekstiin sisältyy siis yksilöllisiä, yhteisöllisiä ja rakenteellisia tekijöitä, jotka ehdollistavat toimintaa ja sen tuloksia. Kontekstin käsite on hyvin lähellä moderaattorin käsitettä, jonka Baron ja Kenny (1986, 1174) ovat määritelleet laadulliseksi tai määrälliseksi muuttujaksi, joka säätelee kausaalisuhteen suuntaa ja/tai voimakkuutta. Peter Dahler-Larsenin (2005) mukaan kausaalisuhteen suuntaa ja voimakkuutta ehdollistavat moderaattorit ilmaisevat eroja esimerkiksi jonkin intervention kohderyhmän jäsenten välillä sekä intervention kontekstien ominaisuuksia (mt. 13 14). Yksilöllisiin, yhteisöllisiin ja rakenteellisiin tekijöihin liittyvät kontekstit voidaan nähdä laadullisesti ja määrällisesti hahmotettavina kausaalisuhteen suuntaa ja voimakkuutta ehdollistavina moderaattoreina. Intervention, joka voidaan määritellä esimerkiksi menetelmiksi, työskentelymalleiksi, ideoiksi ja resursseiksi, toteuttaminen on aina konteksteihin sidottua toimintaa eikä esimerkiksi jonkin menetelmän teknistä suorittamista tai toistamista. Interventio muodostuukin aina vuorovaikutuksessa asiakkaan ja hänen vastaustensa kanssa. (ks. Blom ja Morén 2004) Intervention muodostumiseen vaikuttavat toki muutkin suhteet, kuin työntekijän ja asiakkaan välinen vuorovaikutus. Voidaan ajatella, että työntekijän tapaan työskennellä sekä asiakkaan tulkintoihin ja merkityksenannon prosesseihin vaikuttavat epäilemättä myös esimerkiksi fyysinen toimintaympäristö kuten toimisto, koti, tai asiakasryhmä sekä asia jonka parissa työskennellään. Intervention muodostumisessa ei siis ole kysymys pelkästään asiakkaan erilaisiin suhteisiin liittyvistä tulkinnoista ja vastauksista. Myös työntekijä on aktiivisessa suhteessa intervention erilaisiin konteksteihin omine tulkintoineen ja merkityksenannon prosesseineen jopa niin, että intervention konteksti valitaan ja valikoituu erilasten mekanismien kautta.
21 Mekanismin käsitteen kautta interventio, konteksti ja tulokset liittyvät yhteen ja auttavat tarkastelemaan vaikuttamisen prosesseja moniulotteisemmin, kuin pelkän kontekstitarkastelun avulla. Mekanismi täsmentää intervention logiikan ja kertoo, miten interventio ja tulokset liittyvät toisiinsa erilasten kontekstuaalisten tekijöiden vallitessa. Mekanismi toimii myös aina ihmisten toiminnan ja tulkintojen kautta. (Pawson ja Tilley; Blom ja Morén 2004) Pertti Korteniemi (2005, 21) onkin luonnehtinut mekanismia toiminnan aikaansaamaksi vastakaiuksi osallisissa, mikä liittää yhteen toiminnan kontekstuaaliset tekijät ja yksilöllisen merkityksenannon. Siinä missä kontekstin käsite yhdistyy moderaattorin käsitteeseen, liittyy mekanismin käsite toiseen generatiivisen kausaalisuuden selittämisessä keskeiseen käsitteeseen, mediaattoriin joka viittaa kausaalisuhdetta selittävään mekanismiin. Baronin ja Kennyn (1986, 1173) mukaan mediaattorit edustavat generatiivisia mekanismeja, joiden kautta erilaiset tapahtumat ja toiminta, esimerkiksi interventiot, tulevat toimijoille merkityksellisiksi (mt. 1176) ja saavat intervention toimimaan tietyllä tavalla (mt. 1173). Tällä tavalla mediaattori toimii mekanismina, joka vaikuttaa toiminnan tuloksiin (Frazier ym. 2004, 116). Jatkossa käytämme pelkästään kontekstin ja mekanismin käsitteitä. Kontekstit ja mekanismit eivät välttämättä saa kaikissa tilanteissa samanlaista painoarvoa selitettäessä toiminnan vaikuttavuutta. Pääasiallinen mielenkiinto saattaa kohdistua toiminnan kontekstitekijöihin tilanteessa, jossa intervention ja halutun tuloksen välillä näyttää olevan heikko yhteys, jolloin interventio mahdollisesti vaikuttaa vain joihinkin yksilöihin. Tällaisessa tilanteessa mielenkiinnon kohteena voi olla esimerkiksi intervention kohteena olevien yksilöiden yksilölliset erot toiminnan kontekstuaalisina tekijöinä. Mielenkiinto kohdistuu puolestaan mekanismeihin, kun intervention ja halutun tuloksen välillä havaitaan olevan vahva yhteys ja halutaan päästä selville tuon yhteyden taustalla olevista mekanismeista. (Frazier ym. 2004, 116 117.) Valitsemamme realistisen arvioinnin lähtökohdista konteksteja ja mekanismeja ei kuitenkaan ole syytä tai edes mahdollista käsitellä toisistaan erillisinä tekijöinä. Käytännössä kontekstit ja mekanismit toimivat aina keskenään vuorovaikutuksessa. Tilanteessa, jossa havaitaan yhteys intervention ja tulosten välillä, on välttämätöntä tarkastella in-
22 terventioon liittyviä konteksteja ja mekanismeja toisiinsa liittyvinä ja vaikuttavina tekijöinä. Toiminnan kontekstitekijät, kuten asiakkaan ja työntekijän kohtaamisen paikat ja määrät voivat olla vaikuttamassa siihen, millaisia mekanismeja interventio laukaisee toimimaan. Toisaalta erilaiset mekanismit vaikuttavat myös kontekstitekijöiden mekanismeja laukaisevien merkityksen ja vaikutusten syntyyn. Toisaalta myös aktivoituneen mekanismin toiminta voi vaihdella kontekstitekijöiden muuttuessa saaden aikaan erilaisia lopputuloksia. (ks. Muller ym. 2005, 853 855.) Jotkin muuttujat voivat toimia sekä kontekstina että mekanismina riippuen (ohjelma)teoriasta, jota ollaan testaamassa. Esimerkiksi yksilön saama sosiaalinen tuki voidaan hahmottaa toiminnan kontekstina, joka auttaa interventiota synnyttämään auttavan mekanismin. Yksilön kokemus sosiaalisesta tuesta voi toisaalta olla myös tekijä, joka rakentuu ja muuttuu intervention vaikutuksesta, jolloin sosiaaliseen tukeen liittyvien kokemusten ja merkitysten muutokset toimivat intervention aikaan saamana auttavana mekanismina (ks. Frazier ym. 2004, 116.) Luottamus voisi olla toinen hyvä esimerkki muuttujasta, joka voi toimia sekä kontekstin että mekanismin ominaisuudessa. Luottamus tai kyky luottaa voidaan nähdä yksilön (mitattavissa olevana) ominaisuutena (kontekstina), joka vaikuttaa intervention toimivuuden kannalta tärkeän mekanismin syntymiseen ja sitä kautta muutokseen. Toisaalta kyky luottaa ja luottamus ovat tekijöitä, jotka rakentuvat intervention kuluessa vuorovaikutuksessa, jolloin luottamuksen rakentuminen on intervention aikaansaama mekanismi. Myös motivaation käsite kuuluu tähän samaan ryhmään. Motivaatio voidaan nähdä sekä yksilön ominaisuutena että myös intervention myötä syntyvänä mekanismina. Kysymys konteksteista ja mekanismeista ja niiden välisistä suhteista on olennaisen tärkeä suunniteltaessa toimintaa ja kohdennettaessa interventioita sekä rakennettaessa niihin liittyviä arviointiasetelmia ohjelmateorioineen. Interventioon tai toimintaan liittyvien tekijöiden määrittely kontekstiksi tai mekanismiksi voi johtaa hyvin erilaisiin ratkaisuihin toiminnan ohjaamisessa. Valinta sen välillä edustaako jokin toimintaan liittyvä tekijä kontekstia vai mekanismia, voi toimia asiakkaiden valikoinnin ja poissul-
23 kemisen välineenä tai suunnata tarkastelua asiakkaan ominaisuuksien korostamisesta itse toimintaan ja sen synnyttämiin mekanismeihin. Esimerkiksi motivaation määritteleminen asiakkaan ominaisuudeksi voi johtaa tilanteeseen, missä palvelua suunnataan ainoastaan ennakolta motivoituneiksi määritellyille henkilöille. Motivaation näkeminen asiakkaan ja työntekijän välisessä vuorovaikutuksessa syntyväksi ja avun saamista edistäväksi mekanismiksi puolestaan johtaa miettimään kullekin asiakkaalle sopivia ja motivaatiota synnyttäviä interventioita sekä kohtaamisen tapoja ja paikkoja. Lisäksi on tarpeen kiinnittää huomiota työntekijän motivaatioon asiakassuhteen luomisen ja työn onnistumisen välttämättömänä tekijänä. Miten huolehdimme siitä, että työntekijät ovat motivoituneita, innostuneita työstään ja uskovat onnistuvansa siinä? Tavoitteen kiinnostavuus ja onnistumisen todennäköisyys vahvistavat sekä asiakkaan että työntekijän motivaatiota (Ahola 2010). 2.2 Kohti omaa ohjelmateoriaa Vaikuttavuuden arvioinnin käytännön toteuttaminen vaatii jäsentynyttä käsitystä arvioinnin kohteena olevasta toiminnasta, jotta arviointikohteelle voidaan esittää oikeita kysymyksiä vaikuttavuuden osoittamiseksi. Tätä jäsentynyttä käsitystä voidaan kutsua ohjelmateoriaksi, jossa ilmaistaan miksi ja miten jokin interventio vaikuttaa ja miten se muutetaan tuloksiksi. Realistisen vaikuttavuuden arvioinnin kielellä kysymys on intervention, kontekstien, mekanismien ja tulosten keskinäisen suhteen ilmaisemisesta. (Pawson ja Tilley 1997; Dahler-Larsen 2004.) Ohjelmateoria tarkoittaa perusteltuja käsityksiä siitä, miten ja miksi jonkin toimintatavan tai intervention ajatellaan vaikuttavan. Vaikutustapoja erittelemällä voidaan selvittää, mitkä mekanismit ovat toimivia. Ohjelmateoria kuuluu tärkeänä osana vaikuttavuuden arviointiin ja se on luotava, kun arviointikysymys on esitetty. Ohjelmateorian avulla nähdään, mitä on tarkoitus tutkia lähemmin ja missä järjestyksessä. (Dahler-Larsen 2004.) Ohjelmateoria voidaan laatia erilaisten lähteiden avulla, myös käytäntötiedon avulla, sen mukaan mitkä ovat arvioinnin tekijöi-
24 den käsitykset vaikuttavuudesta tai minkälaista kokemustietoa tekijöillä on. Vaikuttavuuden arviointiasetelmassa käytetty sosiaalityön ohjelmateoria on rakentunut teoria- ja käytäntötietomme pohjalta. Sekä Suomessa että kansainvälisesti on hyväksytty sosiaalityön kohteeksi vuorovaikutustilanteet ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä ja sosiaalityön tavoitteeksi lisätä hyvinvointia edistämällä yhteiskunnallista muutosta sekä ihmissuhdeongelmien ratkaisua, elämänhallintaa ja itsenäistymistä. Sosiaalityön prosessi on osa laajempaa sosiaalityön ammatillisten käytäntöjen kokonaisuutta. Prosessin mielekkyys ilmenee siinä, että se antaa yksittäisille teoille tarkoituksen sosiaalityön prosessin kokonaisuudessa. Ongelmaratkaisuprosessi tuli suomalaiseen sosiaalityöhön amerikasta casework työmuodon mukana. Helen Perlman, sosiaalityön kehittäjä, käytti käsitettä Social casework: a problem solving process (1957). Amerikkalaisessa ongelmanratkaisuprosessissa korostetaan sitä, että ei voi olla muuttumattomia moraalinormeja, vaan ne muuttuvat kokemuksen mukana. Kokemus paljastaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia yksilön ja yhteisön välisessä vuorovaikutuksessa. Sosiaalityön teoreetikoista eteenkin ne, jotka ovat pyrkineet löytämään yhtenäistä tulkintaraamia sekä yksilökohtaisen että yhteisösuuntautuneen sosiaalityön samanaikaiselle tarkastelulle, ovat hyötyneet tästä ajattelusta. (Compton ym. 2005.) Sosiaalityön prosessi voidaan nähdä systemaattisena ja joustavana asiakastyön käytäntönä, joka yhdistää työskentelyn eri vaiheita, toimintoja ja yksittäisiä tekoja yhtenäiseksi, mielekkääksi ja tavoitteelliseksi kokonaisuudeksi. Siinä työskentely etenee sosiaalityöntekijän ja asiakkaan yhteistyöllä asteittain eteenpäin, mutta eteneminen ei ole aina lineaarista vaan usein toiston mahdollistavaa. Sosiaalityöllisen luonteen prosessi saa, kun siinä otetaan huomioon työn yhteiskunnallinen ja sosiaalinen konteksti sekä asiakkaan elämäntilanteeseen liitettynä. (Rostila 2001; Payne 2005b; Niskala 2008; Liukko 2009.) Ohjelmateoria voidaan muodostaa yhdistämällä tietty tapa tehdä asioita vaikutukseen "jos niin" -rakenteen avulla. Kysymys on sen hahmottamisesta, mitkä sosiaalityöhön liittyvät tekijät olisi
25 täytyttävä, jotta työ olisi suotuisasti asiakkaiden elämäntilanteisiin vaikuttavaa. Alkuvaiheessa piirsimme ohjelmateoriastamme strategiakartan ja ilmaisimme sen kielellisesti. Emme kuvanneet vaikutuksia jos niin -rakenteena, koska ilmiönä sosiaalityön vaikuttavuus ja sen tutkiminen on vielä niin hahmottumatonta, ettemme voineet ilmaista siitä tarkkoja ehtolauseita. Pyrimmekin tutkimuksellamme vasta löytämään niitä mekanismeja, joilla sosiaalityö olisi vaikuttavaa ja asiakaslähtöistä. Tutkimustamme voidaan pitää eräänlaisena pohjatyönä vaikuttavuuden arvioinnin kehittämiselle. Ohjelmateoriamme ydinasiat sisältyvät seuraavaan lauseeseen: Vaikuttavan sosiaalityön edellytyksenä on vuorovaikutuksellinen, suunnitelmallinen, asiakasta osallistava työtapa, jonka toteutuksesta vastaa ammattitaitoinen ja riittävä sosiaalialan henkilöstö, joka tutkii omaa työtään. Teknisesti jäsensimme ohjelmateoriamme Balanced Score Card -strategiakarttaan, jossa pidetään oleellisina toimintoina strategisten menestystekijöiden valintaa seuraaviin neljään näkökulmaan: 1) Asiakas 2) Prosessi 3) Henkilöstö ja osaaminen 4) Talous ja resurssit Strategiakartassa (kuvio 1) olemme kuvanneet ne menestystekijät, joiden toteutuminen on tärkeää vaikuttavan sosiaalityön toteutumiseksi. Eräs perustelu BSC:n soveltamiselle oli se, että monissa kunnissa BSC toimii hallinnoinnin välineenä, jolloin tiedonkeruun näkökulmat ja tuloksetkin voisivat olla yhdistettävissä erääksi osaksi kuntien toimintojen hallinnointia. BSC toimii myös käyttöön ottamamme portaalin kautta tulosten esittämisen ja näkyväksi tekemisen välineenä.
26 Kuvio 1 Strategiakartta: Asiakkaiden osallisuuden tukeminen, suunnitelmallinen sosiaalityö ja oman työn tutkiminen menestystekijöinä. Muutokset asiakkaiden elämäntilanteissa, sosiaalisissa suhteissa ja hyvinvoinnissa tapahtuvat mekanismien välityksellä eivätkä synny interventioista itsestään (vrt. edellä realistinen arviointi). Esimerkiksi asiakkaan kotona vierailua, kotikäyntiä voidaan tarkastella interventiona samoin kuin muitakin asiakkaan kanssa tapahtuvia kontakteja, joita ovat puhelu, toimistolla tapahtuva kohtaaminen, jne. Arvioinnissa pyrimme tunnistamaan niitä mekanismeja, joita esimerkiksi erilaiset kontaktit ja niiden määrät käynnistävät ja vahvistavat asiakkaissa ja heidän sosiaalisissa suhteissaan. Sosiaalityössä korostuu ihmisen kohtaamisen merkitys, suhdetyö (vuorovaikutus, yhteisöllisyys), vallankäyttö (mahdollistaminen) ja tutkimuksellisen tiedon merkitys (Niskala 2008, 158). Tiedontuotannon kautta yritämme tunnistaa sosiaalityöhön liittyviä vaikuttavia mekanismeja. Ohjelmateoriassamme olemme nimenneet vaikuttavan sosiaalityön menestystekijöiksi neljä tekijää: 1. asiakaslähtöisyyden, 2. suunnitelmallisuuden, 3. riittävän, ammattitaitoisen henkilökunnan ja 4. tietoisuuden taloudellisista voimavaroista. Näitä tarkastelemme seuraavaksi hieman tarkemmin.
27 Asiakaslähtöinen sosiaalityö Asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan työntekijän ja asiakkaan kumppanuutta, jossa asiakas on oman asiansa paras asiantuntija ja hänellä on keskeinen rooli prosessissa. Työntekijän tehtävänä on asiakkaan tilanteen selvittäminen, uusien näkökulmien avaaminen ja tukeminen. Asiakkaalle tulisi syntyä vahva kokemus kuuluksi tulemisesta. Asiakasprosessissa erityisen merkityksellistä on asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutus sekä asiakkaan kohtaamiseen liittyvät tekijät. Tässä tutkimuksessa vuorovaikutusta on pyritty konkretisoimaan seuraamalla kuntien sosiaalitoimistoissa työntekijöiden ja asiakkaiden kontaktien määrää ja luonnetta. Oletamme, että asiakkaalle on merkittävää se, kuinka hän saa yhteyden työntekijään ja kuinka usein ja miten työntekijät ja asiakas ovat yhteyksissä toisiinsa. Onko tapaaminen toimistolla tai kotona vai kommunikoidaanko puhelimitse tai kirjeen välityksellä? Vuorovaikutuksessa myönteinen suhde työntekijän ja asiakkaan välillä on välttämätön ehto vaikuttavalle sosiaalityölle. Työntekijän tulee tuntea asiakkaansa ja asiakkaan tulee voida kokea, että työntekijä välittää hänestä ja kuulee häntä. Sosiaalityöntekijät näkevät asiakkaat oman elämänsä merkitysten muodostajana ja aktiivisena toimijana sekä omassa elämässään että yhteiskunnan jäseninä. Luottamuksellinen suhde asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välillä liittyy oleellisesti hyvän asiakastyön prosessin toteutumiseen (Niskala 2008, 133). Ilmari Rostila (1997) kiinnitti väitöskirjatutkimuksessaan huomion osapuolten arkiseen taitavuuteen vuorovaikutustilanteissa, joissa järjestelmäperustainen eriarvoisuus ja kontrolli saadaan kääntymään yhteistyöksi. Kehittyvässä sosiaalityössä ammatillisuuden ytimeksi on muodostumassa asiakkaan ja työntekijän kohtaaminen. Huomiota on kuitenkin kiinnitettävä myös asiakkaan ja organisaation kohtaamiseen. Näin muodostuva paikallinen yhteistyösuhde on vahvemmalla pohjalla kuin yksilötyöhön sidottu asiakastyöntekijäsuhde (Niskala 2008, 82). Sosiaalityön asiakkaiden monimutkaistuneet elämäntilanteet ja tuen tarpeet osoittavat, että monipuolinen ja -tasoinen arkea turvaava ammattirakenne on tarpeen. Kunnallisessa organisaatiossa
28 sosiaalityöllä on itsenäinen ammatillinen asema. Tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijät voivat itse vaikuttaa työnsä totuttamisen tapoihin. Sosiaalityön ammatillisen prosessin reunaehdot asettuvat näin paikallisesti muokattavaksi. Sosiaalityön käytännön reunaehdot ovat jatkuvan tarkastelun alla. Kehittyvässä sosiaalityön ajattelussa laki asettuu tulkittavaksi, ohjeet ja suositukset harkitaan paikallisesti, vakiintuneet toimintatavat kyseenalaistetaan, viranomaiskulttuuriin ja asenteisiin pyritään vaikuttamaan, sosiaalityön arvot ja eettiset ohjeet ohjaavat toimintaa ja asiakkaiden toiveet otetaan neuvoteltaviksi (Niskala 2008, 66 67). Asiakkaat toivovat sosiaalityöntekijöiltä aktiivista vallankäyttöä suhteessa toisiin viranomaisiin silloin, kun he olettavat sosiaalisen asiantuntijalla olevan myönteinen merkitys asiansa edistämiseen. Sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus käyttää lakeihin ja asiantuntijuutensa perustuvaa asemaansa ja sen sisältämää valtaa asiakkaiden asioiden eteenpäin viemisessä. Kokonaisvaltaiseen työotteeseen siirtyminen lisää tietoisuutta siitä, mikä on sosiaalityön tehtävä suhteessa muihin yhteiskunnan toimintoihin. Tämä tietoisuus herättää sosiaalityöntekijät pohtimaan sosiaalityön roolia osana palvelujärjestelmää. Pohdinta johtaa vakiintuneiden toimintatapojen kyseenalaistamiseen ja sosiaalisen asiantuntijuuden aseman lunastamiseen paikallisesti. Lapin sosiaalityön kehittämisyksikön asiakasryhmien keskeinen kritiikki sosiaalityössä kohdistuu asiakkaan kokemukseen kohtaamattomuudesta (Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö 2008). Asiakasryhmiin osallistuneet nuoret ja aikuiset kokivat, etteivät he olleet tulleet kuulluksi asioidessaan sosiaalitoimistossa. Tästä syystä pidämme tärkeänä, että asiakas saa arvioida kokemustaan kuulluksi tulostaan. Myös vaikuttavuuden näkökulmasta on erittäin tärkeää, että palveluita käyttävät asiakkaat arvioivat palveluiden onnistumista suhteessa työn tavoitteisiin sekä tuovat esiin omia kokemuksiaan palveluiden käyttäjinä.
29 Suunnitelmallinen sosiaalityö Sosiaalityön suunnitelmallisuus takaa asiakkaan elämäntilanteen helpottumista ja mahdollisesti muutosta tavoitteiden asettamisen kautta. Rostila (2001, 8, 35) on tarkastellut sosiaalityötä tavoitteellisena ongelmanratkaisutyönä ja todennut sen edellyttävän tavoitelähtöistä systemaattisuutta, jossa työ ankkuroidaan yhdessä asiakkaan kanssa sovittuun työn tavoitteeseen. Hän erottaa sosiaalityön prosessivaiheita seuraavasti: 1) Tavoite työlle vaiheeseen sisältyy asiakassuhteen luominen, asiakkaan tilanteen arviointi ja voimavarojen kartoittaminen sekä tavoitesopimus ja toimintasuunnitelma, 2) Työskentely tavoitetta kohti ja 3) Työskentelyn päättäminen, jossa on tärkeää tunnereaktioiden käsittely, asiakkaan tukeminen ja seurannan järjestäminen sekä tavoitteisiin pääsyn arviointi. Sosiaalityön auttamisprosessi käynnistyy asiakkaan kohtaamisesta sekä asiakkaan ongelmallisen elämäntilanteen hahmottamisesta, määrittelystä ja arvioinnista. Suomen perustuslain 19 :n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentuloturvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Sosiaalihuoltoasetuksen 6 :n mukaan asiakkaan yksilölliset olosuhteet ja erityistarpeet on otettava huomioon sosiaalihuoltoa toteutettaessa. Tämän lisäksi tilanteessa tulee ottaa huomioon asiakkaan läheiset ihmissuhteet ja niiden turvaaminen. Asiakkaan sosiaalihuollon tarpeen arvioimiseksi ja avun saannin turvaamiseksi on yhdessä hänen kanssaan tarvittaessa laadittava huoltosuunnitelma. Tilannearvion tekeminen on siten konkreettinen keino selvittää asiakkaan tilanne, jotta sosiaalihuoltoa voitaisiin toteuttaa. Tilannearviointi liittyy asiakkaan aseman ja oikeuksien vahvistamiseen. Sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia määrittelevässä laissa korostetaan asiakassuunnitelman tärkeyttä. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 7 on seuraava:
30 Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei kyse ole tilapäisestä neuvonnasta ja ohjauksesta tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Tilannearviointi sisältyy palvelusuunnitelman tekemiseen, sillä suunnitelma rakentuu asiakkaan kanssa tehdylle tilannearviolle. Asiakkaan tarpeet, ongelmat, voimavarat ja toimintaedellytykset tutkitaan ja eritellään yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakkaan tilanteen kartoittaminen ja arviointi ovat olennaisia, toistuvia ja syveneviä osia sosiaalityön prosessissa. Niitä voidaan jo itsessään pitää sosiaalityön auttamismuotoina, sillä parhaimmillaan ne lisäävät asiakkaan ymmärrystä omasta tilanteestaan ja auttavat häntä oivaltamaan ratkaisuja pulmiinsa. Kun asiakkaan elämäntilanteesta on muodostettu käsitys, nimetään asiakkaan kanssa ne asiat, joihin halutaan vaikuttaa tai joita halutaan muuttaa. Sosiaalityössä pyritään siihen, että sosiaalityöntekijä ja asiakas olisivat yhtä mieltä työn kohteesta eli ratkaisua vaativista asiakkaan elämäntilanteellisista vaikeuksista ja tarpeista. Tämä voi olla työläs ja pitkäkestoinen työvaihe - eikä yksimielisyyttä silti aina saavuteta. Selvitysvaihe on erityisen haastava sellaisissa tilanteissa, joissa ihminen tai ihmisryhmä on tullut sosiaalityön asiakkaaksi vastentahtoisesti. Sosiaalityöntekijä ja asiakas neuvottelevat ratkaisuvaihtoehdoista ja sopivat asiakasyhteistyön tavoitteista. Tämän jälkeen päätetään, millä työmenetelmillä, toiminnoilla ja toimenpiteillä edetään kohti tavoitetta. Suunnitelmaa toteutetaan työskentelyvaiheessa. Tämän prosessin aikana sosiaalityöntekijä käyttää eri työmenetelmiä, kuten yksilötyötä tai verkostotyötä, sekä niihin sisältyviä toimintoja ja toimenpiteitä. Erilaisilla työmenetelmillä ja toimenpiteillä pyritään tukemaan ja vahvistamaan asiakkaan omaa ongelmanratkaisukykyä sekä aktivoimaan asiakkaan luonnollisia tukijärjestelmiä hänen itsenäisen suoriutumisensa lisäämiseksi. Sosiaalityön prosessiin kuuluu jatkuva seuranta sekä suunnitelman tarkoituksenmukaisuuden ja toteutumisen arviointi. Seuran-