Oma Hämeen sote-toimintaohjelma

Samankaltaiset tiedostot
Oma Hämeen sote-toimintaohjelma

Oma Häme. Ajankohtaiskatsaus Järjestöt Jukka Lindberg.

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Vammaispalvelut maakuntarakenteessa

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja

Sosiaali- ja terveysryhmä

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS. SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Kanta-Hämeen sote 2016

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa

SoteMaku messut

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Pohjois-Karjalan sote-hanke

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Tampereen HyTe-malli

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Kanta-Hämeen sote 2016

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT

AlueAvain Kittilä Ryhmätöiden koonti

YHTEENVETO. Sote-integraatio workshop Peurunka Markku Puro Päivi Koikkalainen. Keski-Suomen Sote 2020

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Tasa-arvoa terveyteen

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa

Ostopalvelut, laadunhallinta ja valvonta -alatyöryhmän raportti Sote Uusimaa Vammaisten palvelut

Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Päijät-Hämeen maakunnan palvelulupauksen valmistelu. Kirsi Korttila

Oulun palvelumalli 2020:

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Asiakkaan valinnanvapaus

Perhe on enemmän kuin yksi

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

Terveyden ja sairaanhoito

Sote valmistelu Kanta-Hämeessä

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Asiakasmaksut ja palvelujen toteutus - asiakasmaksulain uudistaminen

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.

SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke

Transkriptio:

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma 2017-2018 Lausunnot ja kommentit Koonti 10.2.2017

Saapuneet lausunnot ja kommentit Asukkaat: 21 (painotus Hämeenlinna, Loppi, Riihimäki) Asukasraadit: 2 Kunnat ja kuntayhtymät: 15 Järjestöt: 8 Nuorisovaltuustot: 1 Vanhusneuvostot: 5 Vammaisneuvostot: 4 Muut: 4 Yhteensä 60

- Korostakaa kestävää taloutta - Huomioikaa maakunnan elinvoima ja vetovoima - Selkeyttäkää strategiaa - Varmistakaa valmistelun koordinointi ja tehokkuus - Konkreettisempia tavoitteita ja toimenpiteitä - Realistisempia arvioita resursseista - Tarkentakaa toimintaohjelma lakiesitysten mukaiseksi ml. valinnanvapaus - Kanavoikaa luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon osaaminen projektijohdon tueksi - Kanavoikaa osahankkeisiin paras osaaminen - Varmistakaa kuntien seutukunnallinen osallisuus vastuutyöryhmissä - Kunnilla ei resursseja (Forssan seutu) - Kytkekää nykyiset kehityshankkeet valmisteluun - Varmistakaa rajapintojen toimivuus - Erottakaa organisaatio- ja johtamisrakenteen valmistelu omaksi hankkeeksi - Erottakaa järjestäminen ja tuottaminen selkeämmin - Erottakaa sote-sisältövalmistelu ja maakuntaorganisaation valmistelu - Kuntayhtymävaihtoehto hyvä selvittää/ kuntayhtymävaihdon selvittäminen ei ajankohtaista (Forssan seutu) - Kytkekää tietohallinto ja ICT valtakunnalliseen valmisteluun - Ei päällekkäistä suunnittelua - Integroikaa maakunnan ICTorganisaatiot - Keskittykää kokonaisarkkitehtuurin sijaan sähköisiin palveluihin ja sosiaalihuollon asiakasjärjestelmiin - Sopikaa kunnista siirtyvä ICThenkilöstö ajoissa Visio ja tavoitteet teräviksi Kunnat osallisiksi seutukunnallisesti Valmistelkaa organisaatiota ja johtamista - Määritelkää palveluverkko pikaisesti - Ottakaa asiakasnäkökulma mukaan - Henkilöstö mukaan valmisteluun - Tehkää selkeä kokonaiskuvaus kaikkiin toimintoihin - Suunnitelkaa työpanoksen käyttö palveluverkon periaatteista - Huomio koko SoTe-integraatioon - Huomioikaa järjestämislain mukaiset tarkemmin - Huomioikaa palveluverkon - Huomio perusterveydenhuollon ja rakenteelliset asukasvaikuttamisen - Suunnitelkaa henkilöstön valmistelussa seutukunnallinen erikoissairaanhoidon integraatioon kanavat sitouttaminen uuteen organisaatioon tahtotila - Huomio potilasohjaukseen ja paljon - Muistakaa asukkaiden ja - Toteuttakaa osaamiskartoitus - Eri seutujen palveluverkko ei saa useita palveluja käyttäviin sidosryhmien osallistaminen eri - Maakunnasta houkutteleva työpaikka eriytyä kaikille yhteiset perusteet tilanteissa - Huomioikaa yhtiöittämisen ja - Ottakaa pääperiaatteeksi joustava - Asukkaiden osallisuuteen pohjautuva suoravalinnan piirissä oleva palveluverkko legitimiteetti saavutettava henkilöstö - Suun terveydenhuolto suoravalintaa Palveluverkko pikaisesti! Integraatio, integraatio, integraatio Asukkaat mukaan Henkilöstö mukaan - Ikäihmisten palvelujen kehittämisessä onnistuminen kaikkein kriittisintä - Linkittäkää ikäihmisten palvelujen suunnittelu palveluverkkoon - Suunnitelkaa ikäihmisten asiakassetelitoiminta - Suunnitelkaa kuntoutusta yhdessä erikoissairaanhoidon kanssa Ikäihmiset osaksi kokonaisuutta - Huomioikaa lasten ja perheiden palveluissa paremmin lastensuojelu, psykososiaalinen tuki ja neuvolapalvelut - Huomioikaa kuntien ja maakunnan rajapinnat - Ei muusta kehittämisestä erillistä kehittämisyksikköä - Ei muista ICT-palveluista irrallista virtuaalista palvelua Lapsille ja perheille kohdennetut palvelut KUNNAT JA KUNTAYHTYMÄT - Tavoitteeksi vaikuttavat, laadukkaat ja riittävät vammaisten palvelut - Linkittäkää vammaisten palvelut palveluverkkoon - Korostakaa ennalta ehkäisyä - Integroikaa päihde- ja mielenterveyspalvelut maakunnallisesti - Huomioikaa käynnissä olevat kehityshankkeet Päihde- ja mielenterveyspalvelut ja vammaisten palvelut kokonaisuudessa ICT-valmisteluun valtakunnallinen kulma - Tiedottakaa asukkaille ja eri sidosryhmille - Viestikää projektiryhmästä säännöllisesti ja etupainotteisesti Viestintä suunnitelmalliseksi

- Syntyykö todella säästöjä? - Poistuvatko kuilut? - Kulkeeko tieto? - Minkälaisia hoitopolkuja konkreettisesti rakentuu? - Toimiiko palveluohjaus? - Säilyykö nuorten oma terveysneuvontapiste? - Yhteiset tietojärjestelmät - Varmistakaa rajapintojen toimivuus - Hankkikaa henkilöstön tueksi digiammattilaisia ja koulutusta - Varautukaa palvelu- ja verkkokatkoksiin - Mistä perhe saa konkreettisesti tukea erilaisissa kuormittavissa tilanteissa? - Perheille keskuksia - Integroikaa erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto - Huomioikaa erityistä tukea tarvitsevat lapset - Kaikkea ei voi hoitaa virtuaalisesti Perheiden palvelut yhteen ja lähelle - Heikentyvätkö palvelut? - Onko haja-asutusalueilla enää palveluja? - Kasvavatko välimatkat? - Nykyiset päällekkäisyydet pois - Tasapuoliset palvelut kaikille - Kaikki palvelut saman katon alle - Liikkuvia palveluita - Palveluita myös lapsettomalle aikuisväestölle - Pysyvää henkilöstöä - Tiedotusta palveluista - Helpommin ja nopeammin hoitoon - Huomiota hoitoon huonosti sitoutuviin ja sairaudentunnottomiin - Työnohjausta henkilöstölle - Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö toimivaksi - Perustakaa asumispäivystyspalvelu - Sosiaalipäivystyksen yhteyteen selviämis- ja katkaisuhoitoasema - Tiedotusta 3. sektorin palveluista Helpommin päihde- ja mielenterveyspalveluihin - Ikäihmisille säännölliset tarkastukset - Laitospalveluista ei saa luopua kokonaan - Varmistakaa kotihoidon turvallisuus - Kyläyhdistykset kotihoidon tueksi - Tukekaa yhteisöllisyyttä - Muistakaa omaiset - Ennaltaehkäisevää työtä kuntien kanssa - Palveluseteleitä laajempaan käyttöön - Huomioikaa myös sateenkaariseniorit - Kuvatkaa konkreettiset hoitopolut - Tiedottakaa palveluista - Valmistelkaa muutos yhdessä lattiatason henkilöstön kanssa - Vaikutusmahdollisuuksia henkilöstölle - Aloittakaa jo muutosjohtaminen - Esimiesten ja johdon ammattitaito ja sitoutuminen myös tärkeää - Muutos osaksi päivittäistä työtä - Huolehtikaa hyvinvoinnista - Lisätkää monialaisia työryhmiä - Aikaa toimintatapojen yhtenäistämiselle Onnistuuhan integraatio? Palvelut saavutettaviksi Henkilöstö mukaan muutokseen - Palvelut lähelle kotia - Pysyvää henkilökuntaa - Henkilöstölle riittävä asiantuntemus - Ei pakkomuuttoja - Kuljetukset saatava toimimaan - Yhdistelkää matkoja laajemmin ja kehittäkää älyliikennettä - Miten asukkaat konkreettisesti aktivoidaan? - Miten palautetta voi antaa? - Kehittäkää sähköinen palautejärjestelmä - Jos palautetta tulee, reagoikaa siihen - Ottakaa asukkaat mukaan palvelujen suunnitteluun - Soveltakaa kylätoimintaa - Viestikää enemmän ja tehokkaammin - Rakentakaa toimiva viestintäverkosto: maakunta-kunta-järjestöt-asukkaat Asukkaat aidosti osallisiksi - Mikä on sama maali? ICT-tukea ja toimivaa tekniikkaa Vammaisten palvelut toimiviksi Tarkentakaa visiota Ikäihmisille ennaltaehkäiseviä palveluja ASUKKAAT

JÄRJESTÖT I Huomioidaan käyttäjänäkökulma palveluverkon suunnittelussa; lähipalvelut (nykyisten terveysasemien säilyttäminen) ja liikkuvat palvelut (hoitajan bussi vakioreitillä, miniambulanssi). Kuntoutuksen palveluketjut ja sosiaali/vammaishuollon asiakkaan palveluketjut tulee integroitua luonnollisesti yhteen. Kokemusasiantuntijoiden käyttäminen (asiakkaiden ja omaisten huomioiminen uudella tavalla) mm. vammaispalveluissa Vapaaehtoistyön tärkeys ja vertaistuen merkitys suuri. Pienten yhdistysten vapaaehtoistoiminta on turvattava esim. hyte rahoituksen turvin! Terveyskeskuksiin potilasjärjestöjen vapaaehtoisten miehittämiä tuki- ja ohjauspisteitä. Esteettömyyden huomioiminen kaikissa palveluissa (sekä palvelut, fyysiset tilat ja kulkureitit) Selkokielisyydestä hyötyvät monet eri ryhmät, vanhuksista ja vieraskielisistä vammaisiin henkilöihin. Kuinka varmistetaan erityisryhmien mahdollisuus vaikuttaa sotevalmisteluun, esimerkiksi näkö- ja aistivammaiset. Miten taataan saavutettavuus myös erityisryhmille tai erityisen tuen tarpeessa oleville? Lähipalvelujen heikkeneminen uhkana. Kilpailutus on suuri uhka! kansalaisten erityistarpeet mm. vuorovaikutuksessa huomioitava. KÄYTTÄJÄNÄKÖKULMA KOKEMUSASIANTUNTIJAT ESTEETTÖMYYDEN HUOMIOIMINEN ERITYISRYHMÄT Palveluohjauksen yksityiskohtainen suunnittelu, voidaan soveltaa samoja toimintamalleja huomioiden yksityiskohtaiset erityistarpeet. Palveluohjaus on määriteltävä, taataan kaikille saatavuus ja saavutettavuus Kunta-yhtymä malli ei välttämättä paras mahdollinen ratkaisu massiivisen edustuksellisuutensa vuoksi, vaan rinnakkaisten toimijoiden muodostama tiivis verkosto. Kattava ja luotettava palveluverkko: Ei liian pieniä yksiköitä. Palvelut hyvien kulkuyhteyksien päässä. Maakunnalle rakennettava rakenne järjestöyhteistyöhön. Kyläkeskusmonipalvelukeskuskokonaisuuden kehittäminen kumppanuusperiaatteella Palveluvalikko pitäisi harmonisoida yhtenäiseksi. Palvelukokonaisuudet ja joustavuus palveluiden räätälöinnissä auttavat yhteistyötä. Ehkäisevät ja hoitavat kuntoutuspalvelut. Erityislapsille keskitetyt asiantuntevat palvelut yhden luukun periaatteella. Ennaltaehkäisevät palvelut tuovat säästöjä. Rajapinnat tarkasteltava. Toimintaohjelma selkeämmäksi. Miten passiiviset kansalaisten tai heidän, joilla on erilaisia toimintarajoitteita, mielipide ja vaikuttaminen mahdollistetaan? Mitkä ja millaiset ovat mielipiteiden keruutavat? Asukasaktiivisuuden lisääminen tärkeää. Järjestöjen osallisuus Oma Hämeen valmistelussa näennäistä, päästävä paremmin mukaan. Tavoitteeksi Aktiiviset yhdistykset ja yhteistyö niiden kanssa. Vuoropuhelua palveluohjaajien ja yhdistysten välille. Kolmas sektori ja järjestöt mukaan suunnitteluun ja huomioidaan enemmän vapaaehtoistyön merkitys. Vertaistukiryhmät, kuntoutus ja virkistystoiminnan tarjoaminen voivat täydentää kokonaisuutta.(seniorineuvola) Kyläyhdistykset osaksi palveluverkkoa Palveluja pitää saada myös ilman tietokonetta. Tekniikassa täytyy huomioida saavutettavuus ja myös tekninen taipuminen mm viestinnän eri välineisiin, ruudunlukuohjelmiin, puhesyntetisaattoreihin ja sen on oltava selkokielistä. Selkokielisyydestä hyötyvät monet eri ryhmät, vanhuksista ja vieraskielisistä vammaisiin henkilöihin. Tiedottaminen lehdissä. Perustettava maakunnallinen vammaisneuvosto, jossa edustus eri vammaisjärjestöistä. Erityistä tukea tarvitsevat henkilöt päästävä raateihin mukaan. Maakunnan vammaisasiamies, joka on itsenäinen riippumaton toimija. kaikilla kansalaisella samat mahdollisuudet esim. kuuluksi tulemiseen riippumatta - erityisen tuen tarpeesta. PALVELUOHJAUS PALVELUVALIKKO KOLMAS SEKTORI MAAKUNNALLINEN VAMMAISNEUVOSTO Paikalliset, aktiiviset ja kantaa ottavat foorumit, joissa aidosti tullaan kuulluksi. (muitakin kuin poliittisia foorumeita) Organisaation toimintamalli Osallistaminen Tietotekniikka ASUKKAIDEN JA JÄRJESTÖJEN KUULEMINEN

JÄRJESTÖT II Lapsen sairaudesta/vammasta johtuvat tarpeet tulee huomioida ennaltaehkäisevästi perheiden jaksamisen näkökulmasta. Jaksamisen tukemisella ennaltaehkäistään monia sosiaalipalveluiden tarpeita. Kaikkien lapsiperheiden palvelut (inklusio) ja siellä tarvittavat lasten ja nuorten erityistarpeet. vammaisen tai sairaan vanhemman erityistarpeet tai miten tämä keskustelee aikuistyön kanssa Syrjäytymisvaaran tunnistaminen jo päivähoidossa. Monen tasoisia palveluita tarvitaan, perheille räätälöityjä kokonaisuuksia ja mahdollisimman paljon omassa ympäristössä tuotettuja kokonaisuuksia. Erityistarpeiden ennaltaehkäisy Syrjäytymisen ehkäisy Perhehoitajien koulutukseen pitää sisältyä muistisairaan kohtaaminen. Perhehoitajille pitää olla työnohjausta. Omaishoitajille 24h/vrk puhelinneuvonta/päivystys. Mahdollisuus kriisipaikkaan, kun hoidettavalla on vaikeita käytöshäiriöitä. Omaishoitajille työterveyshuolto ja kuntoutus. Perustetaan omaishoidon neuvottelukunta, järjestöt mukaan. Rajapintakysymykset käytävä läpi ikäihmisten, erityistä tukea ja apua tarvitsevien sekä erilaisten sairaiden ihmisten elämässä. Myös vammaiset ihmiset ikääntyy - rajapinta. Kilpailutuksessa huomioitava nykyiset asukkaat, joiden ei tarvitsisi muuttaa Perhehoitajat Omaishoitajat Rajapinnat Asumispalvelut

VANHUSNEUVOSTOT Lisää tietoa tulee jakaa konkreettisista terveydenhuoltoon liittyvistä seikoista kuten terveyskeskusten ja -asemien jatkumisista / sijainneista neuvostoille tullut näistä paljon kyselyjä alueidensa ikäihmisiltä Miten näkyy monitoimijaisuus, toimijoiden sitoutuminen laadullisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin ja maakuntahallinnon ohjaukseen? Olennaista seuranta ja paikallisen asiantuntemuksen ja taidon hyödyntäminen. Palveluiden tulee olla saatavissa samasta toimipisteestä huolimatta eri toimijoista palveluiden tuottajana. Kuinka palveluverkkoja ja niiden laatua valvotaan ja miten huolehditaan vaitiolovelvollisuudesta? Erityinen panostus palveluohjaukseen! Selkeät ohjeistukset tarpeen, jotta oikeat palvelut löytää helposti. Sote on kehitysprojekti Pitää huomioida vanhuksille ja lapsiperheille suunnatut lähipalvelut sekä verkkojen suunnittelussa se, että ikäihmiset pääsevät kaikkien palveluiden piiriin. Suun terveydenhuollon osalta toivomus säännöllisistä vuosittaisista tarkastuksista. Koetaan ettei tässä suhteessa tapahdu mitään ja että tiedottamista tulee tehostaa siten, ettei se tapahdu pelkästään sähköisesti vaan myös muilla tavoin asukkaita tavoittaen. Maakuntaan toivotaan omaa vanhusneuvostoa, jossa edustajat kaikista maakunnan peruskunnista, jotta ikäihmisten toiveet ja tarpeet tulisivat kuuluville. Myös kuntien omat neuvostot halutaan säilyttää. Vanhusneuvostojen yhteistyön kehittäminen yhteissä tapaamisissa tärkeää. Asukasraatitoimintaa toivotaan. Tavoitteseen tulee kytkeä vertaistuki eli yhdistykset ottaa mukaan suunnitteluun ja toimintaan. TERVEYSPALVELUT VALMISTELTAVA SOTEKOKONAISUUS PALVELUVERKKO AKTIIVISET ASUKKAAT Pitää huomioida myös muut asiointitavat kuin sähköiset. Olennaista asiakaspalvelun perusosaaminen: kyky keskustella asiakkaan kanssa ymmärrettävästi ja kuuntelemisen osaaminen. Ikäihmisten näkökulmasta olennaista yhtenäinen sote-asiakastietojärjestelmä sekä tiedonkulun sujuvuus Puuttuu muutoksen tueksi laadittava palaute- ja seurantajärjestelmä. Turvattava riittävä koulutuksellinen taso ja osaamisen kehittyminen. Tavoitteet hyvät mutta ei tietoa neuvostoilla käytännön toteutuksesta. Vanhusneuvostot eivät saa selville haluamiaan / tarvitsemiaan asioita ja kokemus se, ettei muutoksesta osaa kukaan kunnan henkilökuntaan kuuluva kertoa. Omaishoidon kokonaisuuden kehittäminen: miten palkkiot toteutetaan ja mitä tukipalveluita annetaan. Perhehoitoa tulee lisätä. Kotona sairastamisen mahdollisuuksia lisättävä vaihtoehtona sairaan liikutteluun (henkilökunta liikkuu sairastavan sijaan). Järkeistettävä raportointia ja henkilöstön ajankäyttöä. Kuntien alueilla oltava kotihoitoa ja palvelutarpeen arviointia, omais- ja perhehoitoa sekä asumispalveluita. Palveluiden ja asiakasmaksujen tasapuolisuus tulee turvata. Korostettava yhteyttä sotepalveluiden ja kuntiin jäävien elinympäristöjen välillä, jotta paikallista arkea voidaan kehittää. TIETOHALLINTO HENKILÖSTÖ IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT 1. IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT 2. Huomio kuljetuspalveluihin ja yhteiskuljetuksiin. Korostettava ikääntyneiden vammaisten asemaa ja heidän palveluidensa turvaamista. Huomio siihen, että erilaiset ikäluokat tarvitsevat erilaisia palveluja. Omaisten osallistumista lisättävä. Mi ja pä-palveluiden eriyttämistä toisistaan ehdotettiin. Tarpeen on toimiva tiedotussuunnitelma, jonka kautta liikkuisi tieto tehdyistä päätöksistä ja tulevista tavoitteista. VAMMAISTEN PALVELUT PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSPALVELUT TIEDOTTAMINEN

VAMMAISNEUVOSTOT Huomioidaan käyttäjänäkökulma suunniteltaessa yhdenvertaisia maakunnallisia palveluita Kokemusasiantuntijoiden käyttäminen (asiakkaiden ja omaisten huomioiminen uudella tavalla) Esteettömyyden huomioiminen kaikissa palveluissa (sekä palvelut, fyysiset tilat ja kulkureitit) Kuinka varmistetaan erityisryhmien mahdollisuus vaikuttaa sotevalmisteluun, esimerkiksi näkö- ja aistivammaiset KÄYTTÄJÄNÄKÖKULMA KOKEMUSASIANTUNTIJAT ESTEETTÖMYYDEN HUOMIOIMINEN ERITYISRYHMÄT Palveluohjauksen yksityiskohtainen suunnittelu, voidaan soveltaa samoja toimintamalleja huomioiden yksityiskohtaiset erityistarpeet Palveluvalikko pitäisi harmonisoida yhtenäiseksi Kolmas sektori ja järjestöt mukaan suunnitteluun ja huomioidaan enemmän vapaaehtoistyön merkitys Perustettava maakunnallinen vammaisneuvosto PALVELUOHJAUS PALVELUVALIKKO KOLMAS SEKTORI MAAKUNNALLINEN VAMMAISNEUVOSTO

NUORISOVALTUUSTOT - järjestöjen huomioon ottaminen syrjäytymistä ja ennaltaehkäisevää työtä rakennettaessa - kehitetään rakenne maakunnallisille asukasneuvostoille ja raadeille - Vanhusneuvostot, vammaisneuvostot ja nuorisovaltuustot voisivat istua saman pöydän ääressä, kun rakennetta kehitetään eteenpäin. Näin jokaiselle tulisi varmasti monipuolisempia näkökulmia alueemme tilanteesta. - Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen tärkeää. Asukkaat mukaan - Koulutettavalta henkilöstöltä voisi kysyä, millaista koulutusta he odottavat ja, mihin he oikeasti saattaisivat tarvita apua. SOTE-kokonaisuus, henkilöstön tuki Kun etäisyydet kasvavat erikoissairaanhoidon vastaanotoille, on huolehdittava, että kulku sairaalaan ei aiheuta asiakkaalle kohtuuttomia kuluja. On siis samalla kehitettävä maakunnan sisäistä infrastruktuuria reilusti. PAlveluverkko - oma erillinen tavoitteensa digitalisaation hyödyntämisestä (miten hyödynnetään digitalisaatiota) - digitalisaation mahdollisuuksia hyödynnettävä mahdollisimman paljon kuitenkin siten, että työntekijöitä kuullaan uusien toimintojen tullessa. - digitalisaation keinoja palveluissa voisi tarjota enemmän niitä haluaville kohderyhmille, kuten nuorille. - digitalisaation hyödyntämisessä on tärkeää, että siitä on apua, ei haittaa. ICT / digitalisaatio

ASUKASRAADIT Tavoitteet ovat yleisluontoisia, vaativat tarkennusta ja vuosien työn Asukkaiden tasa-arvoinen hoitoon pääsy sekä valinnanvapaus turvattava Toimintaprosessien yksinkertaistaminen ja yhtenäistäminen ovat keskeisiä kustannustehokkuuden kannaltatarvitaan vastuuhenkilö Toimintaohjelman tavoitteet Toimintaprosessien yksinkertaistaminen Palveluverkko Perusvuorovaikutus syntyy asukkaan ja palveluhenkilön kohtaamisesta Maakuntahallinnon lisäksi ei tarvita poliittisesti valittuja neuvostoja, mutta asiakkaan palvelun ongelmatilanteiden ratkaisuun tulisi olla puolueeton kuntalaisraati, joka antaa suosituksia Henkilökunnan hyvä pätevyys pitää olla tavoitteena Lastensuojelun asiakasmäärät eivät saa ylittyä Siirtyvä henkilöstö tulisi olla valittava henkilöstö, tarpeettomia tehtäviä ei pidä luoda tai ylläpitää Maakunnassa tarvitaan potilasoikeuksia tuntevia luottamusmiehiä Terveydenhuollon sosiaalityön toteuttamiseen kiinnitettävä huomiota Kotikäyntejä tulee lisätä ja kotikuntoutusta vahvistaa, lisäksi tarvitaan gerontologista sosiaalityötä Pitää määritellä ennaltaehkäisy. Sen tulee kattaa kaikki 65-vuotta täyttäneet. Jokaisella asukkaalla on vastuu omasta hyvinvoinnistaan (liikunta, ravinto, sosiaaliset suhteet) Hämeenlinnan ikäihmisten vaikuttajaraadin toimintaa tulee jatkaa Aktiiviset asukkaat Meillä voisi olla liikkuva kotiklinikka, missä on sh ja sosiaalityöntekijä työparina. Suunnitellaan reitit määriteltyihin kyliin, missä ei ole Sotekeskusta Samalla tavalla toteutetaan liikkuva laboratorio Vuorovaikutus asukkaiden kanssa Henkilökunta Ikäihmisten palvelut Uusia palvelumuotoja