LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke"

Transkriptio

1 LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Seinäjoen osahanke

2 Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Hankkeessa oli tarkoituksena kouluttaa avainhenkilö-työpari, joista toinen on perusterveydenhuollosta, ja toinen erikoissairaanhoidosta. Työpari erikoissairaanhoidosta puuttuu vielä, mutta hanke käynnistyi perusterveydenhuollon avainhenkilön toimesta vuoden 2009 alusta.

3 TAUSTAA HANKKEELLE Seinäjoen kaupungin lapsi- ja perhepoliittisessa ohjelmassa (2007) yhtenä tavoitteena on, että lapsiperheiden palveluista ja voimavaroista huolehditaan. Lasten ja nuorten kuntoutuspalveluissa on tavoitteena päästä kulttuuriin, jossa eri toimijat suunnittelevat kuntoutusta yhdessä perheiden kanssa. Näin lapsiperheille taataan monipuoliset palvelut yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, sekä huolehditaan palveluketjujen toimivuudesta. Nykykäytäntöä Perheet ovat yleensä mukana, kun erityistä tukea tarvitsevien lasten kuntoutussuunnitelmia tehdään esim. erikoissairaanhoidossa. Perusterveydenhuollossa eri alojen asiantuntijat tekevät omat suunnitelmansa tavoitteisiin pääsemiseksi. Tällä hetkellä eri alojen asiantuntijat hoitavat oman sektorinsa ja yli rajojen yhteistyötä tehdään vielä vähän. Tiedot eivät siirry asiantuntijalta toiselle, eikä toimijoilla ole yhteisiä suunnitelmia kuntoutuksen toteuttamisesta.

4 HANKKEEN TARKOITUS Hankkeen tarkoituksena on lapsen ja nuoren kuntoutuksen järjestäminen Seinäjoella niin, että se on yhtenäistä, sujuvaa ja perheen arjen huomioivaa. -verkostojen kehittämisellä pyritään lisäämään vuorovaikutusta ja keskinäistä sitoutumista eri toimijoiden ja organisaatioiden kesken - kuntoutuksen kokonaissuunnittelussa tarvitaan yhteistä sopimista eri tahojen kesken Näin pystytään Seinäjoen julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin lasten ja nuorten kuntoutus- ja muita tukipalveluja hyödyntämään tarkoituksenmukaisemmin ja tehokkaammin.

5 HANKKEEN TAVOITTEET Tässä hankkeessa tavoitteena on: 1. Kehittää lapsen ja nuoren kuntoutuksen suunnittelua ja toteutusta Seinäjoella niin, että suunnittelussa otetaan entistä paremmin huomioon perheen arki. Suunnittelussa tavoitteena on, että toimijat suunnittelevat kuntoutusta sekä yhdessä perheiden kanssa että vuorovaikutuksessa keskenään. Hankkeen yhteydessä pidemmän aikavälin tavoitteena on kehittää yhteistoimintaa ja tiedonvälitystä eri toimijoiden välillä sekä horisontaalisesti, että vertikaalisesti. Verkostojen kehittämisellä pyritään lisäämään vuorovaikutusta ja keskinäistä sitoutumista eri toimijoiden ja organisaatioiden kesken. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on tarpeen löytää ratkaisuja olemassa oleviin lasten ja nuorten kuntoutuksen verkostojen ongelmakohtiin Seinäjoen alueella.

6 Hankkeen käytännön toteutus Ongelmakohtien selvittämiseksi tarkastelen yhden lapsen kuntoutuspolun toteutumista Seinäjoen kaupungissa - selvitän miten tämän lapsen/nuoren kuntoutus sopii perheen arkeen - kartoitan niitä yhteistyötahoja, joita tähän kuntoutuspolkuun liittyy Haastattelemalla perhettä tarkastelen perheen ajatuksia/kokemuksia kuntoutussuunnitelmasta ja sen toteutumisesta, sekä perheen yhteistyötä kuntoutustyöntekijöiden kanssa Haastattelemalla yhteistyötoimijoita kartoitan kuntoutuksen yhteistyötahoja ja heidän tekemäänsä yhteistyötä, sekä kuntoutustyöntekijöiden yhteistyötä perheen kanssa

7 Haastatteluista nousee esiin tämän perheen kohdalla hyvin toimivia ja kehitettäviä asioita. -saan tietoa joistain verkostojen ongelmakohdista -saan tietoa kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa hyvin toimivista asioista Näistä esille nousseista asioista kerään teemoja/kysymyksiä, jotka ohjaavat toisen perheen ja yhteistyötoimijoiden yhteishaastattelun kulkua. Toisen perheen ja yhteistyötoimijoiden yhteishaastattelussa näkyy myös heidän omat kokemuksensa kuntoutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Seuraavaksi tarkastelen yhteishaastattelussa ilmenneitä kehittämisehdotuksia. Näiden kehittämisehdotusten pohjalta rakentuu Seinäjoen kaupungille uusi toimintamalli.

8 HANKKEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS PERHEEN 1 JA YHTEISTYÖTOIMIJOIDEN 1 HAASTATTELUT HYVIN TOIMIVIA/ KEHITETTÄVIÄ ASIOITA KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELUSSA JA TOTEUTUKSESSA KOOTAAN RUNKO YHTEISHAASTATTELULLE PERHEEN 2 JA YHTEISTYÖTOIMIJOIDEN 2 YHTEISHAASTATTELU KEHITTÄMISEHDOTUKSIA TOIMINTAMALLI SEINÄJOEN KAUPUNGILLE

9 OSAHANKKEEN TÄMÄNHETKINEN TILANNE: Perheen 1 haastattelu ja yhteistyötoimijoiden 1 haastattelut on tehty, tällä hetkellä työstän haastatteluita. Tavoitteena saada haastattelut työstettyä, sekä löytää haastatteluista hyvin toimivat ja kehitettävät asiat vuoden 2009 loppuun mennessä. Kevään 2010 aikana toteutan yhteishaastattelun ja sen työstämisen. Syksyn 2010 aikana teen yhteenvedon haastattelussa esille tulleista kehittämisehdotuksista, joiden pohjalta rakentuu Seinäjoen kaupungin lasten ja nuorten kuntoutukseen uusi toimintamalli.

10 MUU VERKOSTON KEHITTÄMINEN: Ensimmäinen yhteistyöpalaveri Eskoon palvelukeskuksen erityistyöntekijöiden kanssa , jatkoa tulossa (keväällä?) Yhteistyön kehittäminen koulun ja terveydenhuollon välillä Opettajien täydennyskoulutuspäivä oli Aamupäivän osuuden läänin lakimies Esko Lukkarinen puhui uudistuvasta erityisopetuslaista. Iltapäivän osuudessa puhui neuropsykologi Liisa Klenberg ja hänen aiheensa käsitteli tarkkavaisuushäiriöitä ja sitä miten tukea tarkkaavaisuushäiriöistä lasta ja nuorta - osallistuin hankkeen puitteissa koulutuspäivän iltapäiväosuuden suunnitteluun Yhteistyön kehittäminen päivähoidon ja terveydenhuollon välillä Koulutus/yhteistyöiltapäivä , joka on suunnattu päivähoidon ja terveydenhuollon työntekijöille. Luennoitsijana Liisa Heinämäki, erikoistutkija, THL, Jyväskylän Yliopisto. Kommenttipuheenvuoroja varattu Seinäjoen kaupungin KELTO Anne Kuusistolle ja Seinäjoen terveyskeskuksen erityistyöntekijöille

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVÄN KUNTOUTUSKÄYTÄNNÖN JA KUNTOUTUKSEN VERKOSTOJEN KEHITTÄMINEN SEINÄJOEN KAUPUNGIN ALUEELLA

LASTEN JA NUORTEN HYVÄN KUNTOUTUSKÄYTÄNNÖN JA KUNTOUTUKSEN VERKOSTOJEN KEHITTÄMINEN SEINÄJOEN KAUPUNGIN ALUEELLA LASTEN JA NUORTEN HYVÄN KUNTOUTUSKÄYTÄNNÖN JA KUNTOUTUKSEN VERKOSTOJEN KEHITTÄMINEN SEINÄJOEN KAUPUNGIN ALUEELLA 11.10.2011 Jaana Ahola OSAHANKE VALTAKUNNALLISESSA PROJEKTISSA LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA ELI HYVÄ KUNTOUTUS PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA ELI HYVÄ KUNTOUTUS PROJEKTI 2007-2011 Projektit vievät lasten kuntoutusta eteenpäin 4.9.2009 TOI - päivät Suomen Toimintaterapeuttiliiton koulutuspäivät: TOI on pätevä 3. - 4.9.2009 Paasitorni, Helsinki LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

LAPSEN JA PERHEEN KUNTOUTUKSEN VERKOSTO SEINÄJOEN KAUPUNGISSA

LAPSEN JA PERHEEN KUNTOUTUKSEN VERKOSTO SEINÄJOEN KAUPUNGISSA LAPSEN JA PERHEEN KUNTOUTUKSEN VERKOSTO SEINÄJOEN KAUPUNGISSA Kehittämistehtävä 11.5.2011 Jaana Ahola 15.6.2011 0 Hankkeen toteuttajat Seinäjoen kaupunki Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 VAJAALIIKKEISTEN KUNTO RY. WWW.VLKUNTO.FI 15.11.2007 HKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ EEVA SEPPÄLÄ 1. PROJEKTIN VISIO Lasten

Lisätiedot

Paikalliset voimat yhteen. Lasten ja nuorten kuntoutuksessa

Paikalliset voimat yhteen. Lasten ja nuorten kuntoutuksessa Paikalliset voimat yhteen Lasten ja nuorten kuntoutuksessa Keuruun-Multian alueella Taru Soini Keuruun Multian th ky Taustaa Vuonna 2003 KeuLa työryhm ryhmä tuotettiin vuokaaviolla toimintamalli, miten

Lisätiedot

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Kipuprojektin satoa Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Osaraportti: nykytilan kuvaus ja toimijoiden haastattelut

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Tavoitteena on asiakkaan osallisuuden lisääminen, sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnallisen integraation kehittäminen,

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

2. Minkä ammatin edustaja olet ja mihin organisaatioon kuulut? 3. Mikä on roolisi suhteessa tähän avokuntoutukseen?

2. Minkä ammatin edustaja olet ja mihin organisaatioon kuulut? 3. Mikä on roolisi suhteessa tähän avokuntoutukseen? 1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen ja keväällä 2012 päättyvän moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista yhteistyötahojen näkökulmasta. Vastaa kyselyyn

Lisätiedot

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen

Lisätiedot

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Kohti erinomaista asiakaskokemusta! Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Webinaari 19.3.2019 Hanna Dogan Kuntoutusryhmä, Eteläinen vakuutuspiiri hanna.dogan@kela.fi

Lisätiedot

AIVOHALVAUS - tiedä, tunnista, kuntoudu

AIVOHALVAUS - tiedä, tunnista, kuntoudu Hyvinvointialan asiantuntijaseminaari 9.12.2010 Mikkeli Helvi Janhunen Projektisuunnittelija Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Altti-projekti AIVOHALVAUS - tiedä, tunnista, kuntoudu TULEVAISUUDEN VISIO Etelä-Savoon

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

3. Missä tehtävässä toimit kuluneen kevään aikana?

3. Missä tehtävässä toimit kuluneen kevään aikana? 1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki palvelujen toteuttajat

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010 Ammatillisen kuntoutusprosessin tehostaminen sähköisen asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Matti Tuusa koulutuspäällikkö, YTL, Innokuntoutus

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus Matti Koivikko Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus Vajaaliikkeisten Kunto Bot för Rörelsehindrare r.y. http://www.vlkunto.fi/ Kuntoutus muutoksessa - haasteet: Toisaalta: - yksilöllisyys - mahdollisuudet Toisaalta:

Lisätiedot

Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus

Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus Tiekartta onnistuneeseen integraatioon Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus 25.1.2018 Parempi Arki kehittämishanke (2015-2017) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama

Lisätiedot

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK)

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) Invalidiliitto ry hallinnoi - RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti.

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti sijaitsee maaseudulla Karvianjoen rannalla seitsemän kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset

Lisätiedot

OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta. Irja Kiisseli suunnittelija

OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta. Irja Kiisseli suunnittelija OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta Irja Kiisseli suunnittelija 16.9.2014 OPI -hanke Toteutettiin vuosina 2011-2013 Ammatillista perustutkintoa opiskeleville nuorille, joiden opinnot olivat pitkittymässä

Lisätiedot

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri 20.11.2018 Minna Sillanpää Porvoo 10.10.2017 Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA Lapset puheeksi keskustelusta neuvonpitoon Lapset puheeksi keskustelu tarjotaan koulutuksen käyneen ammattilaisen pitämänä joko

Lisätiedot

1. Millä alueella toimit? Helsingin alue Kuopion alue Turun alue 2. Minkä ammattialan edustaja olet?

1. Millä alueella toimit? Helsingin alue Kuopion alue Turun alue 2. Minkä ammattialan edustaja olet? 1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palveluntuottajien eli palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki

Lisätiedot

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismin kirjo ja kuntoutus Autismin kirjo on neurologisen kehityksen häiriö, joka aiheuttaa pulmia henkilön aistikokemuksiin,

Lisätiedot

KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA

KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA Metropolian Ammattikorkeakoulu Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus 2009-2010 Keski-Äijö Sinikka Oravamäki Maisa Rantanen Marita

Lisätiedot

Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro

Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro Heikki Suoyrjö LT, Fysiatrian ja työterveyshuollon el, Kuntoutuksen erityispätevyys Toiminta-aluejohtaja Esityksen sisältö Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

1. Millä alueella toimit? 2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (syksy 2011)?

1. Millä alueella toimit? 2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (syksy 2011)? 1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki palvelujen toteuttajat

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9.

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9. Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9.2010 Rovaniemi VLK ry www.vlkunto.fi Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Seinäjoki, 12.11.2012 Sosiaali- ja terveysministeri Väestön nopea ikääntyminen lisää palveluiden tarvetta Yli 75 -vuotiaiden osuus koko väestöstä kasvaa

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016

Lisätiedot

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti KYKY Kelan Kyky-hanke Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti Hankkeen osat KYKY Kyky 1 Työkykyprosessi Työkykyneuvonta Sidosryhmätyö Kyky 2 Sairaan lapsen tai vammaisen prosessi Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU?

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? Arja Korrensalo fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja, YAMK -opiskelija Pirkko Leppävuori fysioterapeutti, YAMK -opiskelija Esitys pohjautuu YAMK opintoihin kuuluvaan

Lisätiedot

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä PILOTTIEN TILANNEKATSAUS Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä 25.2.2016 PILOTIT 1. Sosiaalityö yhteispäivystyksessä 2. Saarikan lean palveluohjaus 3. Äänekosken erikoissairaanhoidon konsultaatiopilotti

Lisätiedot

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty SOKU Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen 2015-2018 Perustiedot Toteuttajat: Lapin AMK Oy, Hyvinvointiala; Osatoteuttajina Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö, Sodankylän

Lisätiedot

Miten laadin perheen ja lapsen tavoitteet?

Miten laadin perheen ja lapsen tavoitteet? Miten laadin perheen ja lapsen tavoitteet? Pohjautuu artikkeliin: Tavoitteenasettelu perhekuntoutuksessa (Saarinen, Röntynen, Lyytinen) Mari Saarinen, PsL, neuropsykologian erikoispsykologi (VET) MLL:n

Lisätiedot

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistukset

Kuntoutuksen uudistukset Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen

Lisätiedot

Vaalijala lyhyesti. Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille

Vaalijala lyhyesti. Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille Vaalijala lyhyesti Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille Vaalijala numeroina Kuntoutuspaikkoja Nenonpellossa 130 ja muualla Pieksämäellä 35 paikkaa, ovat kuntoutusyksikköjä ja oppilaskoteja Sateenkaaren

Lisätiedot

ETAPPI-TUKI 03/12/2018

ETAPPI-TUKI 03/12/2018 ETAPPI-TUKI Etappi-tuki on tarkoitettu Vaasan kaupungin omille oppilaille 1-9lk:lle Etappi-tukeen haetaan alueellisen ertu-ryhmän kautta hakemuksella Etappi-tuki on tarkoitettu niille oppilaille, joiden

Lisätiedot

Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää):

Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): 1 Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista

Lisätiedot

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden tukeminen Lapin yliopisto 20.-21.4.2015 Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Toimijuuden käsite Toimijuus: ihminen rakentaa elämänkulkuaan

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida

Lisätiedot

Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maakunnallinen Kuntoutuksen Toimintaohjelma terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kuntoutusyhteistyön päivitys 2020 luvulle SAIRAANHOITOPIIRIN STRATEGINEN PROJEKTI 2016-2017 Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri

Lisätiedot

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari Lapsen arki arvoon! Salla Sipari 13.3.2013 Tulokulmia dialogiin Lapsen oppiminen Kasvatusta ja kuntoutusta yhdessä Kuntouttava arki arki kuntouttavaksi Kehittäjäkumppanuus 13.3.2013 Salla Sipari 2 Miksi

Lisätiedot

Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto

Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto Työpaja 2, 6.6.2018 1 Juha Koivisto Työpajan 1 koontia Asiakas keskiöön työskentelyssä; asiakasryhmät Tieto- ja muiden tarpeiden tuottaminen, yhteisten

Lisätiedot

VARHAIN VANHEMMAKSI. - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10.

VARHAIN VANHEMMAKSI. - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10. VARHAIN VANHEMMAKSI - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10.2010 th Mirja Lanne TYÖSKENTELYJAKSON AIHE JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Juha Luomala, Verson johtaja Risto Raivio, Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikön johtaja Työpajan tavoite,

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli

Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta hoitojaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta Lastenpsykiatrian

Lisätiedot

2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (kevät 2012)?

2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (kevät 2012)? 1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen ja keväällä 2012 päättyvän moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki

Lisätiedot

Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus

Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus Hankkeen tutkimus- ja kehittämisryhmä Kelan tukema etäkuntoutushanke Aivovamma Aivovamma on traumaattinen aivojen vaurio,

Lisätiedot

Lääkinnällisen kuntoutuksen maakunnallinen toimintaohjelma

Lääkinnällisen kuntoutuksen maakunnallinen toimintaohjelma Lääkinnällisen kuntoutuksen maakunnallinen toimintaohjelma Terapioiden myöntämisen perusteista 28.11.2017 Paviljonki Ulla Kolomainen, kuntoutuspäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen terapioiden

Lisätiedot

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan.

Lisätiedot

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Kelan syvennetyt asiakasprosessit Mats Enberg Vakuutuspiirin johtaja Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri 24.9.2014 2 Työkykyneuvonta Kelan tarjoaa uutta työhön paluuta

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö

Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti Sari Miettinen Projektipäällikkö Kehittämisprojektin lähtökohdat MITÄ & MILLOIN? Kehittää nykyinen toimintamalli sellaiseksi, joka tuottaa

Lisätiedot

SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO - HANKE 1.4.2006-31.12.2007

SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO - HANKE 1.4.2006-31.12.2007 SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO - HANKE 1.4.2006-31.12.2007 Kokonaiskustannukset 183 250 (50+50%) Hanketyöntekijät: sh/perheterapeutti Ari Kaataja ja sh Johanna Ruusuluoto Hankkeen vastuuhenkilö: va. yl. Seppo

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN Ei ole olemassa yhtä varhaisen puuttumisen määri-telmää; yleisesti tarkoitetaan sitä, että ongelmat havaitaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen:

Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen: Liite S2: Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen: Narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssia koskeva arviointitutkimus

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on vuonna 2008 perustettu

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi.

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi. ANNA PALAUTETTA! Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. Postios: Parivaljakontie 6, 00410 Helsinki. Käyntiosoite: Maja, Vellikellonpolku 1, Malminkartano, Helsinki Puhelin: (09) 477 1002, email:

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere 5.- 6.2.2018 Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM VN:n Kärkihankkeet Kokonaisuus 3, STM koordinaatio

Lisätiedot

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä?

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Vappu Karjalainen 19.3.2010 22.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kuntoutusjärjestelmä Asiakas: millaisin ehdoin edetään? Kuntoutusjärjestelmä:

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä, Järviseudun sairaalan toimipisteessä on kaksi psykiatrista

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä

Kuntoutuspäivät Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Kuntoutuspäivät 2017 Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Yksityiset kuntoutuspalvelut uudistuvassa palvelujärjestelmässä Työryhmä 5 Kuntoutuspäivät 2017 1 Ohjelma 9.00 Avaussanat Mika Pekkonen,

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.5.2018 Hämeenlinna Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Työuupumus -kuntoutuskurssit

Työuupumus -kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus

Lisätiedot

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Marja-Liisa Partanen ylijohtaja, Valvira Hyte-päivät 4.-5.10.2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulu HYTE 4.10.2012 Oulu 1 Sosiaali-

Lisätiedot

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta?

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Keski-Pohjanmaan keskussairaalan nuorisopsykiatrian yksikkö Psykologi Jaakko Hakulinen & sosiaalityöntekijä Riitta Pellinen 1 Nuorisopsykiatrian yksiköstä

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 Työpajan tavoitteena on kartoittaa lasten, nuorten & perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen

Lisätiedot

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja Opetussairaala Seinäjoen keskussairaala toimii opetussairaalana eri alojen opiskelijoille

Lisätiedot

Mitä on palvelusuunnittelu?

Mitä on palvelusuunnittelu? Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Mitä on palvelusuunnittelu? Piia Liinamaa Palvelusuunnittelun Innopaja 21.5.2013 Meirän tuloo sallia ihimisten ittensä

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Klaarin kehittämishanke

Klaarin kehittämishanke Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat

Lisätiedot