1 10-2. Talouskasvun lähteet ja teoriaa Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) Talouskasvun lähteet Talousteorian mukaan työn tuottavuuden kasvulle on kolme keskeistä lähdettä: henkinen pääoma, aineellinen pääoma ja teknologia. Henkistä pääomaa voidaan mitata työvoiman koulutustasolla ja aineellista pääomaa tuotannossa käytettävien koneiden, laitteiden ja rakenteiden määrällä. Teknologia on sen sijaan vaikeammin arvioitavissa. Sillä tarkoitetaan nimittäin kaikkea tietoa siitä, miten tuotantopanosten avulla raaka-aineista saadaan hyödykkeitä, joita kuluttajat käyttävät tarpeidensa tyydyttämiseen. 1 Henkinen pääoma karttuu koulutuksen kautta, ja sen merkitys on helppo ymmärtää. Mitä enemmän osaamme, sitä paremmin teemme työmme. Koulutus voi toimia talouskasvun veturina kuitenkin vain, jos se edistää tuottavuuden kasvua. On selvää, ettei kaikki koulutus edes tähtää tähän, vaan sillä on myös muita hyvinvointia edistäviä tavoitteita. Se on siltä osin kulutusta eikä investointia elintason kasvattamiseen. Työikäisen väestön keskimääräisillä koulutusvuosilla mitattu henkinen pääoma on ollut Suomessa kaiken aikaan vertailumaita selvästi pienempi, vaikka se on kasvanut nopeinta vauhtia (kuvio 4). Ensimmäiset kansakoulut perustettiin meillä jo 1850-luvulla, mutta käyminen oli vapaaehtoista. Oppivelvollisuuslaki säädettiin varsin myöhään vasta vuonna 1921, kun se Ruotsissa tuli voimaan 1840-luvulla, osissa Saksaa ja Yhdysvaltoja jo tätäkin aiemmin. 14 13 Yhdysvallat 12 Saksa 11 Ruotsi 10 Suomi 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 1870 1880 1890 1900 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 Kuvio 4. Työikäisen (15 64-vuotiaat) väestön koulutustaso keskimääräisillä koulutusvuosilla arvioituna (lähde: Barro-Lee Educational Attainment Dataset, http://barrolee.com/data/oup_download_b.htm) 1 Matti Pohjola, Taloustieteen oppikirja, SanomaPro 2014, s. 156 160.
2 Kansakoulun piteneminen kuudesta kahdeksanvuotiseksi 1950-luvun lopulla sekä oppikoulun ja yliopistojen kasvanut suosio näkyvät keskimääräisen koulutustason nopeana kasvuna 1960- ja 1970- luvuilla. Koulutusvuodet nousivat neljästä kymmeneen ajanjaksolla 1960 2010 eli 6/50 vuodella kalenterivuotta kohden. Koulutuksen vaikutuksia selvittävien tutkimusten mukaan jokainen lisävuosi kasvattaa palkkaa noin 9 prosenttia. 2 Jos palkan ajatellaan kuvastavan työntekijän tuottavuutta, voi koulutuksen näin laskea lisänneen työn tuottavuutta 9 6/50 = 1,1 prosenttiyksikköä vuodessa. Kun työn tuottavuus kasvoi samaan aikaan 3,7 prosentin vuosivauhtia, tarkoittaa tämä karkea laskelma koulutuksen luoneen vajaan kolmanneksen tuottavuuden kasvusta. Yllättävää kuviossa 4 on, ettei PISA-tutkimusten perusteella koulutuksen mallimaana pidetty Suomi yllä aivan terävimpään kärkeen työikäisten väestön keskimääräisillä koulutusvuosilla mitaten, vaikka onkin 40 parhaan joukossa maailmassa. Ero oli vuonna 2010 Yhdysvaltoihin 2,5 vuotta, Saksaan 1,9 ja Ruotsiin 1,2 vuotta. Sitä selittää osin oppivelvollisuuskoulutuksen lyhyt kesto, mutta myös johtaviin maihin verrattuna alhainen korkea-asteen koulutusvuosien määrä. Koulutuksen taso ei myöskään enää automaattisesti ajan myötä nouse, sillä suomalaiset nuoret eivät ole vanhempia ikäluokkia paremmin koulutettuja. Vaarana on, että Suomi jää vielä nykyistäkin enemmän kilpailijamaista jälkeen. 3 Aineellinen pääoma koneet, laitteet ja rakenteet on tuottavuuden toinen lähde. Mitä enemmän ja parempia työvälineitä meillä on käytössämme, sitä enemmän saamme aikaan. Aineellinen pääoma kertyy investoinneista, jotka rahoitetaan säästämällä eli kulutuksesta pidättäytymällä. Kirjassaan Onko maallamme malttia vaurastua? pääministeri Urho Kekkonen selitti selkeällä tavalla (s. 56), miten ainoastaan pääomien kokoamisen tietä voimme toteuttaa laajentamisohjelmamme, ainoastaan täten kykenemme turvaamaan koko kansan elintason pysyväisen nousun ja edelleen (s. 75-76), miksi tilapäisesti on pakko luopua kulutuksen lisäämisen linjalta. Toisin sanoen, kansakunnalle on tehtävä selväksi, että parempi tulevaisuus on saavutettavissa ainoastaan hetkellisillä uhrauksilla. Ajatus on varsin yksinkertainen ja intuitiivinen: mitä enemmän säästetään ja investoidaan, sitä nopeampaa on talouskasvu ja sitä korkeammaksi kasvaa hyvinvointi tulevaisuudessa. Oppi juontaa juurensa talouskasvun ensimmäisistä teorioista 1930- ja 1940-luvuilta, ja se on myöhemmin nimetty pääomafundamentalismiksi. Kuviosta 5 selviää, miten sitä toteutettiin Suomessa 1950-luvulta 1980- luvun loppuun saakka. Investointien osuus bruttokansantuotteesta kaksinkertaistui ollen keskimäärin 27 prosenttia, joka oli noin 5 prosenttiyksikköä suurempi kuin Yhdysvalloissa. Myös Ruotsissa ja Saksassa investointiasteet olivat pitkään korkeita mutta eivät kuitenkaan Suomen veroisia. Viime aikoina ne ovat olleet kaikissa maissa samaa luokkaa, hieman yli 20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kansallista investointiohjelmaa toteutettiin meillä monin eri tavoin. 4 1950-luvun alussa valittiin investointivetoinen, raskaan teollisuuden merkitystä korostava ja valtiojohtoinen talouskasvun strategia talouspolitiikan keskeiseksi malliksi. Valtionomistus nähtiin keskeiseksi keinoksi. Perusteluna käytettiin aluepolitiikkaa, tavoiteltua rakennemuutosta maataloudesta teollisuuteen, tuotannon omavaraisuutta ja uskoa yksityisen sektorin rahoituksen riittämättömyyteen. Presidentti Kekkosen tammikuussa 1968 pitämän vaalipuheen mukaan valtion on tulevaisuudessa pakko hoitaa tätä vauhdittajan tehtävää sitä enemmän, mitä vanhoillisempaa ja yhteistyöhaluttomampaa kansantalouden 2 Rita Asplund, Inhimillinen pääoma ja palkat Suomessa: Paluu perusmalliin, ETLAn keskusteluaiheita no. 721, 2000. 3 Aleksi Kalenius, Suomalaisten koulutusrakenne ja sen kehittyminen kansainvälisessä vertailussa, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:17. 4 Matti Pohjola, Tehoton pääoma, WSOY 1996, luku 3.
3 yksityinen osa on. Harjoitetun politiikan seurauksena valtio on vieläkin teollisuuden merkittävä omistaja. 35 30 25 Yhdysvallat Ruotsi Saksa Suomi 20 15 10 5 0 1860 1870 1880 1890 1900 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2020 Kuvio 5. Investointien osuus bruttokansantuotteesta, % (lähde: omat laskelmat, Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja historiasarjat, U.S. Bureau of Economic Analysis, National Economic Accounts sekä OECD Statistical Database) (päivitetty) Rahoitusmarkkinat olivat tiukasti säännellyt 1930-luvulta 1980-luvun lopulle saakka. Pankkien otto- ja antolainauskorkojen sääntely piti korot alhaisina reaaliset korot usein jopa negatiivisina, mikä johti luottojen krooniseen ylikysyntään ja siten säännöstelyyn. Se käytännössä kanavoi kotitalouksien säästöt teollisten investointien rahoittamiseen. Yksityisten pankkien ja luottolaitosten voimavarojen niukkuus johti lisäksi siihen, että Suomen Pankista tuli merkittävä voima- ja sähkölaitosten, teollisuuden ja suurten vientiyritysten luotottaja 1940-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. 5 Sen luototuksen osuus esimerkiksi paperitehtaiden ottamista lainoista oli korkeimmillaan 40 prosentin tuntumassa. Metsäteollisuuden laajentumisen lisäksi Suomen Pankki pyrki tukemaan myös uusien vientialojen syntyä ja koko tuotantorakenteen monipuolistumista. Investointien rahoittaminen edellytti myös palkkojen nousun hillitsemistä. Sitä toteutettiin ensin hintaja palkkasääntelyn avulla 1940-luvun alusta 1950-luvun puoliväliin. Sen jälkeen taloudellisten intressien yhteensovittaminen tapahtui pääasiassa valtiovallan ja elinkeinoelämän kesken sääntelyn purkamisen jälkeen aina 1960-luvun lopulle saakka, jolloin luotiin keskitetyn tulopolitiikan 5 Antti Kuusterä ja Juha Tarkka, Suomen Pankki 200 vuotta Parlamentin pankki (nide II), Otava 2012, s. 349-353.
4 kolmikantainen malli. Sen kautta poliittista painoarvoaan kasvattaneet palkansaajat pääsivät mukaan kansallisten etujen yhteensovitteluun. Tämä korporatismiksi kutsuttu yhteiskuntamalli oli vastaus Kekkosen kirjassaan (s. 86) kyselemään menettelytapaan määrätä, miten suuri osa kansantulosta on tiettynä ajanjaksona käytettävä kulutukseen ja kuinka suuri osa investointeihin sekä tämän johdolla ratkaistava palkkapoliittiset kysymykset. Palkkamaltin vastineeksi palkansaajille luvattiin parempaa terveydenhoitoa, sosiaaliturvaa, kolutusta, lasten päivähoitoa ja muita hyvinvointiyhteiskunnan palveluja, joiden tarjonnasta päätti valtiovalta ja joita kasvava julkinen sektori tuotti. Aineellisen pääoman merkitystä talouskasvun lähteenä painottanut talouspolitiikka toimi hyvin, kun sitä arvioidaan tuotannon pääomavaltaistumisella. Kuviosta 6 näkyy, miten pääomakerroin eli nettopääomakannan ja bruttokansantuotteen suhde nousi nopeasti 1950-luvulta 1980-luvulle saakka, jolloin se oli korkeampi kuin Yhdysvalloissa. 6 Pääomaköyhästä Suomesta oli tullut rikas kansantalous. 1990-luvulta lähtien pääomakerroin on laskenut molemmissa maissa, mutta on Suomessa edelleen korkeampi kuin Yhdysvalloissa. Pääomapula ei siten voi olla tuottavuuden ja elintason kasvun pysähtymisen syy. 4,5 4,0 Yhdysvallat Suomi 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 1860 1870 1880 1890 1900 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2020 Kuvio 6. Pääomakerroin eli nettopääomakannan suhde bruttokansantuotteeseen kiintein viitevuoden 2010 hinnoin (lähde: omat laskelmat, Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja historiasarjat sekä U.S. Bureau of Economic Analysis, National Economic Accounts) (päivitetty) Pääomafundamentalismin oppi perustui talouskasvun ensimmäisiin teorioihin, jotka painottivat aineellisten investointien tärkeyttä kasvun lähteenä. Niissä pääomakannan ja bruttokansantuotteen suhdetta pidettiin annettuna vakiona. Näin ollen bkt kasvaa aina sitä nopeammin, mitä suurempi on pääomakannan kasvuvauhti. 6 Bruttopääomakanta on tuottajien hallussa ja vielä käytössä olevien varojen arvo laskettuna uutta vastaavin hinnoin. Se koostuu menneiden investointien kumuloituneesta arvosta. Nettopääomakanta saadaan vähentämällä bruttopääomakannasta kumuloitunut kiinteän pääoman kuluminen.
5 Nämä teoriat sivuuttivat kuitenkin kokonaan pääoman alenevan rajatuottavuuden lain. Sen mukaan pääomakannan kasvattaminen kyllä lisää tuotantoa mutta vähenevää vauhtia ja ennen pitkää vaikutus pysähtyy kokonaan. Näin ollen investointien kiihdyttäminen on järkevää vain silloin, kun pääoma on niukka tuotannontekijä. Jatkuvaa kasvua ei tällä tavoin pystytä luomaan. Talouskasvun moderni teoria sai alkunsa 1950-luvun lopulla Robert M. Solow n oivalluksesta laajentaa teoriaa tällä tavoin. Hän osoitti, että säästämisasteen kasvattaminen kyllä kiihdyttää talouskasvua tilapäisesti ja että paljon säästävästä kansantaloudesta tulee rikas pääoman määrällä mitaten mutta että jatkuva kasvu voi syntyä vain teknologian kehityksestä. Solow palkittiin tästä oivalluksestaan taloustieteen nobelilla vuonna 1987. Ajatellaan käytännön esimerkkinä vaikkapa maataloutta, jossa käytetään hevosia tuotannontekijöinä. Niiden määrän kasvattaminen lisää tuotantoa ja työn tuottavuutta vain tiettyyn rajaan saakka, jolloin hevosiin investoimisen tarve lopulta ehtyy. Kun traktorin uutena keksintönä korvaa hevosen, lisääntyy investoimisen tarve ja automaation myötä nousee myös työn tuottavuus sekä maatalouden tuotanto. Näin teknologian kehityksen tuottama uusi innovaatio lisää sekä investointeja että talouskasvua. Investoinnit eivät itsessään luo talouskasvua, vaan ovat seurausta teknologian kehityksestä. Hevosia oli Suomessa noin 300 000 kappaletta silloin, kun ensimmäinen polttomoottorilla toimiva traktori tuotiin maahan vuonna 1908. Traktorien lukumäärä kasvoi ensin hitaasti, mutta ylitti hevosten määrän 1960-luvulla. Nyt traktoreita on 410 000 ja hevosia 74 000, joista maatiloilla enää 22 000. Hevosten valtakaudella maa- ja metsätalouden työn tuottavuus kaksinkertaistui, traktoreiden valtakaudella se on kasvanut kahdeksankertaiseksi. 7 Teknologian kehitys onkin työn tuottavuuden kasvun kolmas ja kaikkein tärkein lähde. Ilman sitä ei tarvita parempaa koulutusta eikä uusia koneita ja laitteita. Teknologia on tietoa siitä, miten tuotantopanosten avulla raaka-aineista saadaan hyödykkeitä, joita kuluttajat käyttävät tarpeidensa tyydyttämiseen. Ruuan valmistus on arkinen esimerkki talouskasvusta ja sen lähteistä. Uunit, padat ja kattilat ovat aineellista pääomaa, ja kokkikoulutus on henkistä pääomaa. Ruokaresepti on puolestaan teknologiaa eli tietoa siitä, miten aineksista saadaan aikaan maittava ateria. Kun ateria myydään ravintolassa asiakkaalle, kasvaa bruttokansantuote aterian hinnan verran. Ravintolan kontribuutio bruttokansantuotteeseen saadaan laskettua vähentämällä aterian hinnasta siihen käytettyjen aineksien arvo. Bruttokansantuote kuvaa näin tuotannosta syntyvän arvon lisäystä, kun arvoa mitataan kuluttajien maksuhalukkuudella eli tuotteiden markkinahinnoilla. Aterian nauttineen asiakkaan hyvinvointi puolestaan kasvaa hänen tyydyttäessä ravinto- ja muita tarpeitaan. Suomen taloushistoriassa puun jalostamisen ja malmien rikastamisen teknologiat ovat olleet erityisen tärkeitä. Nokia Oyj sai alkunsa siitä, kun Saksassa perusmetallin opintoja 25-vuotiaana stipendiaattina harjoittanut Fredrik Idestam pääsi vuonna 1864 sattumalta tutustumaan paperin uuden raaka-aineen, puuhiokkeen valmistusmenetelmään. Ymmärrettyään, että siitä valmistettu paperi tulee halvemmaksi kuin pellavalumpusta tehty, hän perusti Suomeen palattuaan puuhiomot Tampereelle ja Nokialle. 8 7 Lähteet: Hippos ry, Tilastokeskuksen Moottoriajoneuvorekisteri ja Historiasarjat 8 Martti Häikiö, Nokia Oyj:n historia 1: Fuusio, Edita 2001, s. 24-25.
6 Teknologialla ei kuitenkaan tarkoiteta pelkästään tavaroiden valmistamiseen ja palvelujen tuottamiseen liittyvää tietoa, vaan se kattaa koko arvoketjun raaka-aineista lopputuotteiden kulutukseen. Esimerkiksi johtamismenetelmät ovat teknologiaa. Teknologian kehittyminen tarkoittaa sitä, että samoista määristä tuotannontekijöitä saadaan joko enemmän tai entistä parempilaatuisia lopputuotteita tai jopa kokonaan uusia tuotteita. Sekä teknologia että henkinen pääoma ovat tietoa. Niiden ero on se, että henkinen pääoma on sitoutunut ihmiseen mutta teknologia on tietovaranto, joka on kaikkien käytettävissä. Ihmisen kuollessa hänen henkinen pääomansa häviää eikä siirry muille. Jokaisen on itse hankittava koulutuksensa. Teknologinen tietämys, kuten ruokareseptikin tai vaikkapa Pythagoraan lause, siirtyy sukupolvelta toiselle ja yrityksestä tai maasta toiseen. Kerran keksittyä ei tarvitse keksiä uudelleen. Tästä syystä teknologiaa voi pitää koulutusta tärkeämpänä kasvun lähteenä, vaikkakin teknologiaa on vaikea omaksua ilman riittävää koulutusta.
7 Kasvun lähteiden merkitys Elintason kasvu syntyy sekä työn määrän että ennen kaikkea työn tuottavuuden kasvusta. Työn tuottavuus nousee puolestaan henkisen ja aineellisen pääoman kasvun myötä sekä teknologian kehittymisestä. Jotta kasvutekijöiden keskinäiseen merkitykseen voisi ottaa kantaa, on pääoman ja teknologian vaikutukset mitattava. Koulutuksen tai ylipäänsä työvoiman rakenteen (koulutustaso, ikärakenne, sukupuoli) kontribuutio kansantuotteen kasvuun saadaan laskettua kertomalla erityyppisten työntekijöiden tekemien työtuntien kasvu heidän palkoillaan ja laskemalla nämä kontribuutiot yhteen. Jos koulutetun työvoiman palkkataso on korkeampi kuin kouluttamattoman, syntyy koulutuksen kasvukontribuutio joko siitä, että työvoimaa siirtyy koulutuksen kautta paremmin palkattuihin töihin, tai siitä, että koulutuksen tuottama palkanlisäys kasvaa. Palkan ajatellaan tässä tarkastelussa kuvastavan työn rajatuottavuutta eli sitä, kuinka paljon työvoiman lisääminen kasvattaa tuotantoa. Pääoman kasvukontribuutio saadaan vastaavasti kertomalla pääoman määrän kasvu sen tuottoasteella, joka mittaa pääoman rajatuottavuutta eli sitä, miten pääoman lisäys kasvattaa tuotantoa. Koska pääomakanta koostuu lukuisista pääomatavaroista, vaikuttaa määrän lisäksi pääoman rakenne: mitä enemmän investoidaan korkean tuottavuuden pääomaan, sitä suurempi on pääoman kasvuvaikutus. Siten esimerkiksi varastotilojen korvaaminen varastojen minimointiin suunnitelluilla tietojärjestelmillä voi kasvattaa arvonlisäystä ja siten työn tuottavuutta vähittäiskaupassa. Tällaisen ns. kasvulaskennan ongelma on, ettei teknologian kontribuutiota voi suoraan mitata. Menetelmän kehittäneen Robert M. Solow n nerokas idea olikin laskea se jäännöksenä vähentämällä havaitusta työn tuottavuuden kasvusta edellä kerrotulla tavalla mitatut työpanoksen rakenteen ja aineellisen pääoman kontribuutiot. Sitä kutsutaan yleensä kokonaistuottavuuden kasvuksi. 9 Tulosta tulkittaessa on pidettävä mielessä, että jäännösterminä se sisältää myös muiden tekijöiden kuin teknologian kehityksen vaikutuksen. Yksi tärkeimmistä on tuotantokapasiteetin käyttöaste. Siksi on tavanomaista tehdä kasvulaskenta vähintään viiden vuoden pituisille ajanjaksoille siten, että periodin alku- ja loppuvuosi osuvat samaan suhdannevaiheeseen. Näin saadaan poistettua kapasiteetin käyttöasteen vaihtelun vaikutus. Taulukko 1 ja kuvio 7 esittävät tällaisen laskelman tulokset. Ne kuvaavat elintason (bkt/asukas) kasvun ja eri kasvutekijöiden kontribuutiot eli vaikutukset elintason kasvuun 1950-luvun alusta vuoteen 2015 saakka. Taulukko esittää keskimääräiset vuotuiset muutosasteet. Kuviossa vuotuiset ne on laskettu kumulatiivisesti yhteen siten, että vuoden 1951 muutosprosenttiin lisätään vuoden 1952 muutos, saatuun summaan vuoden 1953 muutos jne. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote kasvoi yhteensä 170 prosenttia eli keskimäärin 2,6 prosenttia vuodessa. Asukasta kohden lasketut työtunnit vähenivät puolestaan vajaat 30 prosenttia eli keskimäärin 0,4 prosentin vuosivauhdilla. Työn tuottavuuden (bkt/työtunnit) voi laskea nousseen siten 2,6 (-0,4) = 3 prosentin vuosivauhtia, mikä on kansainvälisesti verraten erinomainen saavutus, kuten jo aiemmin todettiin. 9 Kasvulaskennan idean voi yhden työpanoksen ja yhden pääomapanoksen tapauksessa esittää seuraavasti. Olkoot Y, H ja K tuotannon, työtuntien ja pääoman määrän havaitut muutokset sekä w (reaali)palkka ja r pääoman reaalinen tuottoaste. Silloin Y = w H + r K + R, jossa R kuvaa muiden tekijöiden kuin tuotantopanosten (mm. teknologian) vaikutusta tuotannon kasvuun. R lasketaan jäännöksenä R = Y - w H - r K. Vaikutukset työn tuottavuuden Y/H kasvuvauhtiin saadaan vähentämällä tuotannon kasvuvauhdista työtuntien kasvuvauhti: Y/Y- H/H.
8 Taulukko 1. Elintason (bkt/asukas) vuotuinen muutos (%) ja osatekijöiden kontribuutiot (%-yksikköä) (Lähde: omat laskelmat, Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja Historiasarjat) Työtunnit asukasta kohden Kontribuutiot työn tuottavuuden (bkt/työtunnit) muutokseen Bkt asukasta kohden Bkt työtuntia kohden Henkinen pääoma Aineellinen pääoma 1951-2015 2,6-0,4 3,1 0,6 0,1 2,3 1951-60 3,8 0,4 3,5 0,3 0,6 2,6 1961-70 4,4-0,4 4,7 1,2 0,4 3,1 1971-80 3,3-0,8 4,0 1,3 0,3 2,4 1981-90 2,7-0,3 3,0 0,0 0,1 2,9 1991-00 1,9-1,3 3,2 0,8-1,1 3,4 2001-10 1,3 0,0 1,3 0,3-0,1 1,1 2011-15 -0,4-0,6 0,2 0,3 0,5-0,5 Kokonaistuottavuus 190 180 170 160 150 140 Bkt asukasta kohden Työtunnit asukasta kohden Henkinen pääoma Aineellinen pääoma 130 120 KokonaistuoCavuus 110 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 Kuvio 7. Elintason (bkt/asukas) kumulatiivinen muutos (%) ja osatekijöiden kontribuutiot (%-yksikköä) (Lähde: omat laskelmat, Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja Historiasarjat) Viime vuosina talouskasvussa on kuitenkin tapahtunut dramaattinen muutos. Elintaso on supistunut siksi, että työn tuottavuuden kasvu on pysähtynyt ja työn määrä vähentynyt. Työtuntien voi odottaakin supistuvan pitkällä aikavälillä ja vähenevän erityisesti matalasuhdanteessa, mutta työn tuottavuuden kasvun pysähtymistä ei ole ennen koettu. Taulukko ja kuvio paljastavat syyn löytyvän
9 kokonaistuottavuuden supistumisesta. Sen vuotuinen kasvuvauhti on pudonnut tavanomaisesta 3 prosentista negatiiviseksi. Tuottavuuskasvun muut osatekijät henkinen ja aineellinen pääoma ylläpitävät tuottavuutta sen sijaan odotusten mukaisesti. Koska työpanoksen rakenteesta ei ole olemassa yksityiskohtaisia tietoja koko ajanjaksolta, on henkisen pääoman kasvukontribuutio mitattu näissä laskelmissa hyvin yksinkertaisella tavalla. Edellä kuviossa 4 esitetty työikäisen väestön keskimääräisen koulutustason kasvu on kerrottu niillä koulutuksen tuottoasteilla, joita kansainvälisissä vertailuissa käytetään. 10 Kontribuutioksi saadaan 40 prosenttia kumulatiivisesti eli 0,6 prosenttia vuotta kohden. Pääomaa mitataan nettopääomakannalla (kuvio 5) ja sen tuottoaste on arvioitu pääomatulojen kautta. Liitteessä 1 kerrotulla tavalla huomioon on otettu, että osa pääomanmuodostuksesta syntyy teknologian kehityksestä, kuten esimerkki hevosista ja traktoreista osoitti. Tältä osin kasvun lähteenä ei ole pääoma, vaan teknologia. Tämä selittääkin, miksi aineellisen pääoman kontribuutio kumulatiiviseen kasvuun oli vain noin 5 prosenttia eli 0,1 prosenttia vuodessa. Tulos on kasvuteorian mukainen, sillä pitkällä aikavälillä investoinnit eivät kiihdytä talouskasvua, ja pääomakerroin asettuu vakaassa ympäristössä vakioksi. Ensimmäisen parin vuosikymmenen ajan pääomakerroin kasvoi harjoitetun investointeja tukevan politiikan seurauksena. Pääoman syveneminen kiihdyttikin osaltaan elintason kasvua. 1990-luvun alusta viime vuosikymmen loppuun saakka jälkeen sen vaikutus oli puolestaan negatiivinen, minkä voi tulkita myös myönteisessä valossa pääoman käytön tehostumiseksi. 11 Kokonaistuottavuuden muutoksella arvioidun teknologian kehityksen kasvukontribuutio on ylivoimaisesti suurin. Se oli kumulatiivisesti arvioiden 150 prosenttia eli keskimäärin 2,3 prosenttia vuodessa koko ajanjaksolla. Lähes kaikki elintason 2,6 prosentin vuosikasvusta on siten teknologian edistymisen ansiota. Vuoden 2007 jälkeen se kontribuutio on kuitenkin ollut negatiivinen. Kun teknologia on tietoa, ideoita ja osaamista siitä, miten tuotannontekijöiden avulla luodaan arvonlisäystä eli jalostetaan raaka-aineista arvokkaita lopputuotteita, näyttää siltä kuin kasvun reseptit olisi hukattu. Kasvun pysähtymisen syitä ja uuden nousun mahdollisuuksia tarkastellaan jäljempänä tarkemmin. Kansainvälinen vertailu vahvistaa teknologian merkityksen. Maiden välisistä elintaso- tai tuottavuuseroista (bkt/työntekijä) 50 70 prosenttia selittyy kokonaistuottavuudella. 12 Vuonna 2011 Suomen bkt tehtyä työtuntia kohden oli ostovoimapariteetein arvioituna noin 80 prosenttia Yhdysvaltojen tasosta (kuvio 3). Henkistä pääomaa Suomella oli vähemmän (kuvio 4) mutta pääomakerroin oli vastaavasti suurempi (kuvio 5). Tuottavuusero selittyi näin ollen kokonaan kokonaistuottavuudella. 13 Kasvulaskenta on erinomainen menetelmä osittaa talouskasvu osatekijöihinsä, mutta se ei ole teoria. Se ei siksi kerro, mistä talouskasvu syntyy, eikä siten paljasta tuottavuuden kasvun hidastumisen syytä. 10 Yhden lisäkoulutusvuoden tuotoksi oletetaan 13,4 prosenttia ensimmäiseltä neljältä vuodelta, 10,4 prosenttia seuraavilta neljältä ja 6,8 prosenttia lopuilta vuosilta (lähde: Penn Word Table 8.1, http://www.rug.nl/research/ggdc/data/pwt/pwt-8.1). 11 Ks. Matti Pohjola, Tehoton pääoma, WSOY 1996. 12 Charles I. Jones, The Facts of Economic Growth, 2015, http://web.stanford.edu/~chadj/facts.pdf 13 Penn World Table 8.1 tietokannan mukaan Suomen kokonaistuottavuus oli 60 prosenttia Yhdysvaltojen tasosta 1950- luvun alussa, nousi korkeimmillaan yli 90 prosenttiin 2000-luvun alkuvuosina, mutta on nyt pudonnut 80 prosenttiin.
10 Tähän tarvitaan teoriaa. Kasvuteorian mukaan talouskasvu syntyy viime kädessä teknologian kehityksestä. Investoiminen henkiseen ja aineelliseen pääomaan ovat keinoja ottaa uutta teknologiaa käyttöön. Ilman teknologian kehittymistä ei tarvitse opetella uusia tuotantotapoja, eikä investoida uudentyyppisiin koneisiin ja laitteisiin. Tuotantoteorian perusoppien mukaan investoinnit sekä aineelliseen että henkiseen pääomaan osoittautuvat ennen pitkää tehottomiksi, ellei teknologia kehity. Tämä johtuu alenevan rajatuottavuuden laista. Kun investointien myötä pääoman määrä kasvaa, niin työn tuottavuus kasvaa myös mutta vähenevää vauhtia. Ennen pitkää kasvu pysähtyy, ellei teknologia kehity. Maata on viljelty 12 000 vuotta. Kyntöaura keksittiin 6 000 vuotta sitten, mutta traktori vasta 1800-luvun lopussa. Teknologian tulevan kehityksen ennakoiminen ja siihen vaikuttaminen ovat siksi avainasemassa, jos talouspolitiikan tavoitteena on kääntää tuottavuuden hidastuva kasvu kiihtyväksi. Tähän aiheeseen palataan kasvuteorian esittelyn ja talouden rakennemuutoksen kuvauksen jälkeen.
11 Talouskasvun teoriaa Talouskasvu syntyy ideoista siitä, että tuotannossa osataan yhdistää raaka-aineita ja välituotteita tavalla, joka tekee niistä arvokkaampia kuin ne itsessään ovat. Talouskasvu on viime kädessä valmistusreseptien lukumäärän kasvua, eikä pelkästään sitä, että jotakin tuotetta valmistetaan jatkuvasti entistä enemmän. Vain 30 prosenttia niistä tavaroista ja palveluista, joita nyt kulutamme, tunnettiin 100 vuotta sitten. 70 prosenttia tuotteista on uusia. Monet niistä ovat sellaisia, joilla tyydytetään samoja tarpeita kuin aiemmin nyt jo käytöstä poistuneilla tuotteilla. Uudet tuotteet ovat parempilaatuisina korvanneet vanhat. Talouskasvu on siksi myös tuotteiden laadun kasvua. Ajatellaan esimerkkinä matkapuhelinta. Sillä voi puhua kuten lankapuhelimellakin mutta tehdä myös paljon muita asioita. Vaikka puhelimien kokonaismäärä kansantaloudessa ei kasvaisikaan siirryttäessä lankapuhelimista matkapuhelimiin, niin bruttokansantuote kasvaa. Bruttokansantuotteessa lopputuotteet lasketaan nimittäin yhteen niiden hintojen arvoisina. Kansantuote nousee, kun tuotantorakenne muuttuu lankapuhelimien valmistuksesta korkeampihintaisten matkapuhelimien valmistukseen. Jos hinta kuvastaa laatua, on talouskasvu laadun kasvua. Tämä on eri asia kuin hintatason yleinen nousu, jonka vaikutus poistetaan bruttokansantuotteen määrää laskettaessa. Koska ideoiden lukumäärälle ei ole olemassa ylärajaa, ei myöskään talouskasvulle ole periaatteessa rajoitteita. Ideoiden lukumäärä on rajaton siksi, että olemassa olevaa tietoa voi yhdistellä lukemattomin monin eri tavoin. Alkuaineita on maapallolla 118 kappaletta. Niitä voi yhdistää toisiinsa 2 118 3,3 10 35 erilaisella tavalla, joten ideat eivät maailmasta lopu. Haasteena on löytää niistä arvokkaat. Yhdistämällä neljää alkuainetta fyysikot keksivät pari vuosikymmentä sitten ensimmäisen ns. korkean lämpötilan suprajohteen eli aineen, jossa sähkövirta etenee häviöttömästi absoluuttista nollapistettä selvästi korkeammissa lämpötiloissa. Alkuaineista saadaan 178 miljoonaa erilaista neljän alkuaineen yhdistelmää. Kun aineita on vielä sekoitettava tietyissä suhteissa, lämpötilassa ja paineessa, on neljän alkuaineen reseptejä tuhansia miljardeja. Pizzan valmistus on arkisempi esimerkki: kahdesta vaihtoehtoisesta täytteestä ja kahdesta eri mausteesta saadaan kahdeksan erilaista pizzaa, mutta neljästä täytteestä ja viidestä mausteesta jo 128 pizzaa. Kotiinkuljetus lisää vaihtoehtojen määrän 256:een. Talouskasvua syntyy sekä suurista tieteellisistä keksinnöistä että pienistä arkisista innovaatioista. Innovaatiot ovat yhteiskunnallisesti tai kaupallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa tai osaamista. Tuoteinnovaatiot ovat uusia tuotteita, prosessi-innovaatiot uusi tapoja tehdä jo tunnettuja tuotteita. Tuottavuutta kasvattavat innovaatiot ovat talouskasvun keskeinen lähde. Aivan samalla tavoin kuin ruokareseptejä, innovaatioita voi kopioida muilta tai kehittää itse. Elintasossa johtavia maita jäljessä olevien kansantalouksien kasvu perustuu suurelta osin muiden jo kehittämien innovaatioiden soveltamiseen. Talouden avaaminen kansainväliselle kaupalle ja muulle vuorovaikutukselle on siksi yksinkertainen keino edistää talouskasvua. Näin saa käyttöön jo muualla kehitettyä teknologiaa. Kansainvälisestä yhteisöstä eristäytyneessä Pohjois-Koreassa elintaso on alle kymmenesosa Etelä- Korean elintasosta, vaikka talouskasvun lähtökohdat olivat molemmissa maissa samat Korean jakautuessa kahtia 1940-luvun lopulla. Elintaso itsenäisessä Virossa oli likimain yhtä hyvä kuin Suomessa 1930-luvulla, mutta putosi noin kahteen kolmasosaan Suomen tasosta Neuvostoliittoon kuuluessaan. Talouskasvusta käytävässä keskustelussa korostetaan usein luonnonvarojen rajallisuutta ja kasvun epäsuotuisia vaikutuksia. Samalla kuitenkin uusien ideoiden synnyttämät kasvumahdollisuudet
12 aliarvioidaan. On vaikea ymmärtää, kuinka paljon on vielä keksimättä. Tämä johtuu siitä, että uuden keksinnön (esimerkiksi uusi tapa yhdistää alkuaineita tai uusi pizzamauste) myötä reseptien lukumäärä ei kasva summaperiaatteen mukaan vain yhdellä vaan tuloperiaatteen mukaan moninkertaisesti. Uusi keksintö voidaan nimittäin yhdistää moniin jo tunnettuihin keksintöihin. Kun esimerkiksi autot kytketään tietotekniikan avulla internetiin, syntyy itseohjautuva auto. Raaka-aineiden määrä maapallolla on rajallinen ja tuotannosta voi syntyä saasteita, mutta luonnonvarojen ehtyminen ja ympäristöongelmat ovat esimerkkejä markkinoiden toimimattomuudesta ja talouspolitiikan epäonnistumisesta, eivät talouskasvun itsessään aiheuttamia. Talouskasvu lisää valintavaihtoehtojen lukumäärää yhteiskunnassa, mikä ei ongelmia itsessään aiheuta. Niitä syntyy vääristä valinnoista. Kuvio 8 esittää talouskasvun teorian kaaviona. Tavaroiden ja palvelujen tuottaminen vaatii sekä aineellista että henkistä pääomaa ja työvoimaa. Tavarat ja palvelut ovat tuotteina ilmeneviä ideoita. Valmistus on ideoiden reseptien monistamista. Kasvu syntyy teknologian kehityksestä eli reseptien lukumäärän kasvusta. Se on prosessi, jonka panoksina ovat tieto jo olemassa olevista teknologioista ja se osa koulutetusta työvoimasta, joka työskentelee teknologian kehittämisen parissa sekä yrityksissä että muualla yhteiskunnassa. Tutkimus- ja kehittämistoiminta (t&k) on systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Henkinen pääoma eli koulute/u työvoima Aineellinen pääoma ja koulu/amaton työvoima Kulu/ajat eli ko6taloudet Teknologia: 6eto, ideat, osaaminen Paten6t ja tekijänoikeudet Tavaroiden ja palvelujen tuotanto, bkt = Tavaroiden ja palvelujen kysyntä Kasvu Tuotanto Hyvinvoin/ Kuvio 8. Talouskasvun teoria Kuvion avulla voi hahmottaa talouskasvuun ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kasvu on sitä nopeampaa, mitä enemmän on tietoa jo olemassa olevasta teknologiasta. Kuten edellä korostettiin,
13 kansantalouden avaaminen kansainväliselle vuorovaikutukselle ulkomaankaupan kautta on tärkeä kasvun lähde, sillä näin pääsee muiden jo kehittämän tiedon lähteille. Toiseksi, mitä enemmän henkistä pääomaa sijoittuu tutkimus- ja kehitystoimintaan, sitä todennäköisemmin teknologia kehittyy ja kansantalous kasvaa. Talouskasvu riippuu siten kaikista niistä instituutioista, jotka vaikuttavat koulutetun työvoiman kohdentumiseen tutkimukseen ja kehittämiseen. Kaikki koulutettu työvoima ei kuitenkaan sinne päädy, sillä sitä tarvitaan myös tuotannossa. Palkat ohjaavat työvoiman sijoittumista. Kolmanneksi, kasvuun vaikuttavat myös ne instituutiot, jotka säätelevät, kuinka suuren korvauksen innovaatioiden kehittäjät saavat ideoistaan. Siksi omistusoikeus, patentit ja tekijänoikeudet ovat yhteiskunnan tärkeitä rakenteita. Markkinataloudessa yritykset saattavat investoida teknologiaan liian vähän, kun asiaa tarkastellaan koko yhteiskunnan näkökulmasta. Syynä ovat teknologiaan liittyvät positiiviset ulkoisvaikutukset. Teknologia on tietoa, joka on myös muiden kuin sen luojan käytettävissä. Silloin sen yhteiskunnallinen rajatuottavuus on suurempi kuin yksityinen, jolloin yhteiskunnan kannattaa tukea sekä koulutusta että tutkimus- ja kehitystoimintaa. Tämä on teknologiapolitiikan keskeinen tehtävä. Suomessa tutkimus- ja kehitysinvestointien osuus bruttokansantuotteesta on maailman korkeimpia, vajaat kolme prosenttia (kuvio 9a). Kaksi kolmasosaa siitä on yritysten itsensä rahoittamaa ja yksi kolmasosa julkisen rahoituksen varassa tehtyä. Myös tutkijoiden lukumäärällä arvioiden Suomi on maailman kärkeä, sillä tutkimuksen parissa työskentelee noin 1,4 prosenttia työvoimasta. Saksassa ja Yhdysvalloissa heidän osuutensa on alle prosentin (kuvio 9b). 4,6 4,4 4,2 4,0 3,8 Ruotsi Suomi Yhdysvallat 3,6 3,4 3,2 3,0 2,8 2,6 2,4 2,2 2,0 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 1,8 1,7 Suomi 1,6 Ruotsi 1,5 Saksa 1,4 1,3 Yhdysvallat 1,2 1,1 1,0 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0,0 198019821984198619881990199219941996199820002002200420062008201020122014 (a) Tutkimus- ja kehitysinvestointien (b) Tutkijoiden osuus työvoimasta, % osuus bruttokansantuotteesta, % Kuvio 9. Tutkimus ja kehitystoiminta (lähde: OECD Main Science and Technology Indicators) Tutkimus ja kehittäminen oli Suomessa vertailumaita vähäisempää kansantalouden kokoon suhteutettuna vielä 1980-luvulla, mutta se kasvoi voimakkaasti 1990-luvulla. Viime vuosina t&ktoiminta on supistunut sekä investoinneilla että tukijoiden määrällä mitattuna. Erityisesti bkt-osuus on pudonnut nopeasti. Kuten myöhemmin nähdään, se on suurelta osin seurausta elektroniikkateollisuuden tuotannon romahduksesta, mutta myös julkinen sektori supistanut t&k-toimintaansa.
14 Liite 1. Kasvulaskennan menetelmä Ajatellaan kokonaistuotannon määrän Y syntyvän teknologiasta A, aineellisesta pääomasta K, työntekijöiden henkisestä pääomasta h ja tehtyjen työtuntien määrästä L vaikkapa Cobb-Douglas tuotantofunktion määrittämällä tavalla: Y = A K α (hl) 1-α, jossa α on kokonaistuotannon jousto pääomakannan suhteen. Sitä voidaan mitata pääomatulojen osuudella kokonaistuotannon arvosta. Termejä järjestelemällä saadaan työn tuottavuus Y/L kirjoitettua muotoon Y/L = A 1/(1-α) (K/Y) α/(1-α) h. Solow n kasvuteorian mukaan tasapainoisen kasvun ehtona on, että pääomakerroin K/Y on vakio. Se ei siten vaikuta pitkällä aikavälillä ollenkaan työn tuottavuuden Y/L kasvuun, joka syntyy teknologian A kehityksen ja työpanoksen laadun h käytännössä koulutuksen vaikutuksista. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuotteella mitattu kokonaistuotanto on siten Y/N = (L/N)(Y/L) = (L/N) A 1/(1-α) (K/Y) α/(1-α) h, jossa N = väkiluku. Mittaamalla muutosasteita logaritmisilla prosenteilla (Δlog) saadaan elintason muutosvauhti ositettua tekijöihinsä: Δlog(Y/N) = Δlog(L/N) + Δlogh + (α/(1- α))δlog(k/y) + (1/(1- α))δloga. Kun yhtälön kaikki muut termit paitsi viimeisenä esitetty kokonaistuottavuuden kontribuutio voidaan mitata tilastoista, saadaan se laskettua residuaalina.