Kouvolan keskeisen kaupunkialueen osayleiskaava, valmisteluaineisto 15.1.2014 Kaavaselostuksen liite 2. Maiseman ja kulttuuriympäristön valtakunnallisesti arvokkaiden kohteiden kohdekuvaukset kohteen nimi kuvaus luokitus lähde Kymijoen laakso Sijainti: Anjalankoski, Elimäki, Kotka, Kuusankoski, Pyhtää, Valkeala; Kymenlääni sekä Ruotsinpyhtää; Uudenmaan lääni Maisemamaakunta: Eteläinen rantamaa, Eteläinen viljelyseutu Pinta-ala: 18 000 hehtaaria Kymijoen kulttuurimaisemat edustavat Eteläisen viljelyseudun ja Kaakkoisen viljelyseudun vaihettumisvyöhykkeen poikkeuksellisen laajapiirteistä ja samalla vaihtelevaa viljelymaisemaa. Alueella on monia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita. valtakunnallisesti arvokas maisemaalue Suomen Ympäristökeskus (Ympäristöministeriö, Ympäristönsuojeluosasto, Työryhmän mietintö 66/1992) Maisemakuva Maisema-alue koostuu monenlaisista Kymijoen varren maisemista 1 Salpausselän ja Suomenlahden rannikon välillä. Laajimmat viljelymaisemat ovat pohjoisessa, missä 1 Salpausselän ja Myllykosken välillä olevat savikot reunustavat Kymijoen rantoja laajimmillaan usean kilometrin levyisenä vyöhykkeenä. Laajoja viljelyksiä on myös muunmuassa Muhjärven ja Teutjärven ympäristössä. Näille viljelymaisemille ovat ominaisia suuret kartanot ja niitä ympäröivät laajat ja yhtenäiset viljelykset. Kymijoen keski- ja alajuoksuja luonnehtivat paikoin myös pienipiirteiset viljely-alueet. Kulttuurimaiseman ydin on Kymijoki, joka paikoin laajenee järvialtaiksi ja paikoin jakautuu moniksi haaroiksi. Esimerkiksi Hurukselassa hyvin säilynyttä ja perinteistä kyläkuvaa elävöittävät useat Kymijoen vanhat uomat. Pyhtään kirkonkylän kulttuurimaisema täydentää Kymijokilaaksoa rannikon tuntumassa. Vaihtelevuutta maisemaan tuovat koskiset jokiosuudet sekä hoidetut perinnemaisemat siellä, missä karjanhoidolla on vielä jalansijaa. Kokonaisuudessaan alueesta kuvastuu moni-ilmeisyys ja kulttuurihistoriallinen kerrostuneisuus. Taajamien läheisyydessä ja paikoin niistä kaukanakin tapahtunut viimeaikainen rakentaminen ei sovi läheskään parhaalla mahdollisella tavalla perinteiseen maisemakuvaan. Paikoitellen myös voimajohtolinjat ja uudet tiet rikkovat maiseman yhtenäisyyttä. Luonnonpiirteet Kymijoki on vuolas virta, jonka uoma on leveydeltään yleensä parin sadan metrin luokkaa,
mutta usein se laajenee leveämmiksi suvannoiksi, paikoin laajahkoiksi järviksi. Ylempänä joen väylä on varsin suora, mutta se muuttuu alajuoksua kohti mutkaiseksi. Välillä koskisilla osuuksilla joki kapenee, ja varsinkin alajuoksulla, mutta myös Hurukselassa se jakautuu useiksi haaroiksi. Hurukselassa ja alajuoksulla on huomattavia saaria. Karjasaaren eteläpuolella joki haarautuu kahteen isoon suuhaaraan. Huomattavia koskia on muun muassa Pernoon tienoilla sekä Hirvikosken ja sen yläpuolisen yli viiden kilometrin mittaisen jokiosuuden varrella. Rakentamattomat kosket ovat koskiensuojelulailla rauhoitetut. Veden laatua heikentävät asutuksen ja teollisuuden jätevedet sekä maatalouden hajakuormitus. Joki halkoo pääasiassa varsin tasaisia maita; koko matkalla on savikoita, jotka ovat laajimmillaan Muhjärven ja Korian välillä. Alajuoksulla on myös kumpuilevia kallioisia ja moreenisia maita. Muhjärvi ja osittain alueen eteläpuolella oleva merenlahti Santaniemenselkä-Tyyslahti kuuluvat valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Vähäisiä harjumuodostumia edustavat Muhjärven ja Laajakosken tienoilla olevat pienet muodostumat sekä harjujensuojeluohjelmaan kuuluvat alueet Santaniemenharju ja Skagsanden, jotka kuitenkin sijaitsevat pääosin maisema-alueen eteläpuolella. Harvoissa paikoissa paljastuva kallioperä on rapakiveä, jonka muodostamia matalahkoja kalliomäkiä on eniten keski- ja eteläosissa. Metsäkasvillisuus vaihtelee karuhkoista kangasmaista pienehköihin lehtomaisiin metsiköihin. Alueen eteläpuolella oleville laajoille Munasuon-Kananiemensuon suoalueille on perustettu luonnonsuoj elualueita. Perinnekasvillisuutta on muun muassa Ruotsinpyhtään Vastilan kylässä ja Ruotsinkylässä sekä Pyhtäällä jokivarren eteläosissa. Monipuoliset Vastilan niityt ja hakamaat kylän keskustassa ja Kymijoen varressa ovat edelleen laidunkäytössä. Ruotsinkylän Teutjärven rannalla olevat avoimet kivikkoiset niityt ja hakamaat ovat tehokkaasti laidunnettuja. Pyhtäällä Strukan eteläpuolella joen länsirannalla oleva laaja laidunniitty on edustavaa kosteaa niittykasvillisuutta. Kulttuuripiirteet Alueen pitkää asutushistoriaa kuvastavat muun muassa useat kivikaudelta peräisin olevat asuinpaikat. Viljavat savikot on otettu jo varhain viljelyyn. Nykyisin ne ovat tehokkaassa viljelyssä. Etelää kohti viljelmät muuttuvat pienipiirteisemmiksi, ja välillä on aivan metsäisiäkin jokiosuuksia. Asutus on vaihtelevaa. Kartanoiden ohella on tavallisia viljelytiloja ja pienipiirteistä kyläasutusta. Paikoin on myös pika-asutusta. Useimmiten asutus sijaitsee perinteisillä paikoilla: loivilla kumpareilla ja selänteiden reunoissa metsän rajassa. Paikoin pelloille
sijoittunut uudempi rakentaminen häiritsee maisemaa. Viehättäviä ja perinteisiä kylämaisemia edustavat muun muassa Huruksela, Ahvio, Vastilaja Viiniä. Jokivartta seurailevat maantiet ovat monin paikoin säilyttäneet viehättävät maastoa myötäilevät linjauksensa. Maisemallisesti arvokkaita tieosuuksia on muun muassa Ruotsinpyhtään-Ruotsinkylän-Vastilan välisellä taipaleella ja Myllykosken pohjoispuolella, missä Kymijoen itärantaa seuraileva vanha rantatie noudattelee 1700-luvulla olleen valtakunnan rajan vartiopolun reittiä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita on paljon. Seuraavassa niitä esitellään esirmerkinomaisesti kunnittain. Valkealan Alakylässä on perinteistä tiivistä kylämaisemaa vanhoine rakennuksineen jokirantaa myötäilevän kylätien varressa. Kylätieltä avautuvat hienot näkymät viljelymaisemaan. Alakylästä itään on Kouvolan kartano, joka on Kouvolan kaupungin omistama talomuseo. Sen tyylipuhdas päärakennus on vuodelta 1852. Sitä ja sen monia ulkorakennuksia kehystää iäkäs puusto. Elimäellä oleva Värälän kartano on muodostettu 1870-luvulla kylän rälssitiloista. Kartanon päärakennus on vuodelta 1906. Värälän kartanosta erotetun rälssitilan, Tolkkilan kartanon päärakennus on vuodelta 1924. Värälässä on myös ruotsalaisten vuonna 1789 rakentama kenttälinnoitus, ns. suuri patteri, jonka tykeillä voitiin ampua vastarannalla olleiden venäläisten asemia. Värälässä vuonna 1790 solmitusta rauhasta on jäljellä myös muistokivi. Anjalankosken Takamaalla olevan Rabbelugnin kartanon vuonna 1820 valmistunut puinen päärakennus sijaitsee aivan j okirannassa. Kartanoon johtava puolitoistakilometrinen koivukuja on tärkeä maamerkki tasaisen peltolakeuden keskellä. Koivukujan lomassa olevat kuuset osoittavat entisten peltolohkojen paikkoja. Anjalankosken Muhniemessä olevan Wredebyn kartanon uusi päärakennus on vuodelta 1939. Osa kartanon rakennuksista on vuosisadan alusta. Kartanoon johtaa koivukuja. Muhjärven vastapäisellä rannalla olevan Rauhamaan kartanon barokkiklassistinen päärakennus on vuodelta 1928. Kartano on erotettu Wredebystä vuosisadan alussa. Sitä reunustaa komea kuusiaita. Etelämpänä on Ahvion kylä, jossa on tiivistä kyläasutusta maisemallisesti näyttävällä paikalla koskisen joen läheisyydessä. Kotkan Hurukselan kylässä rakennukset sijaitsevat mielenkiintoisesti jokiuomien jakamilla alueilla peltojen ja kyläteiden varsilla. Kahrinkankaan rakennusryhmässä on jäljellä paljon vanhoja ulkorakennuksia.
Ruotsinpyhtäällä oleva Strömfors on historiallisesti arvokas ruukinalue, jossa on hyvin säilyneitä teollisuusrakennuksia ja työväen asuinrakennuksia. Ruukin toiminta alkoi vuonna 1698 perustetulla rautaruukilla. Alueeseen kuuluu lukuisia asuin- ja tuotantorakennuksia 1700-luvun lopulta ja 1800-luvulta. Strömforsin ruukki on suosittu matkailukohde muun muassa teollisuushistoriallisen museon ja vanhaa perinnettä myötäilevien käsityöläispajojen ansiosta. Maisema-alueen eteläreunassa sijaitseva Savukosken yksinivelinen betoninen kaarisilta on tiemuseokohde. Sen lähellä on teollisuushistoriallisesti kiinnostava Ahvenkosken voimalaitos vuodelta 1933. Pyhtään harmaakivikirkko on valmistunut ilmeisesti 1400-luvun loppupuoliskolla. Se on säilynyt harvinaisen alkuperäisenä. Stockforsin tehdasalueen rakennuksien vanhimmat osat ovat vuosisadan alusta. Kirkon eteläpuolella oleva Stråkan käsikäyttöinen sulku on peräisin Stockforsin perustamisen ajoilta. Se on äskettäin kunnostettu alkuperäisen tyyliseksi. Korian sillat Korialla vuolaan ja korkearantaisen Kymijoen ylittävät kaksi rinnakkaista siltaa ovat vaikuttava rautatieliikenteen historiasta kertova kokonaisuus. Sillat edustavat rakentamisaikansa siltatekniikan huippua maassamme ja niissä näkyy siltatekniikan kehitys. Vanhempi rautatiesilta vuodelta 1870 on teräksinen kolmijänteinen ristikkosilta, vanhin Suomen ristikkosilloista. Se on myös Suomen ainoa keittoraudasta valmistettu silta; ns. englantilaista keittorautaa on käytetty keskiaukon monijakoisen teräsristikon valmistukseen. Ristikko on niitattu kokoon rakennuspaikalla. Silta on toiminut sekä rautatieettä maantiesiltana ja on nykyään kevyen liikenteen käytössä. Tiehallinto on valinnut Korian vanhan sillan 1996 yhdeksi museosilloista, jotka kuvastavat maamme liikenneverkon ja sillanrakennustaidon kehitysvaiheita. Vanhan rautatiesillan viereen rakennettu kaksiraiteinen ratasilta on betoninen holvisilta. Sen keskiarkadikaaren jännemitta on 70 metriä. Silta on Suomen ensimmäisiä suuria teräsbetonisiltoja. Kymijoen Korialla ylittävä Riihimäki-Pietari -radan silta rakennettiin 1870. Yksiraiteinen silta aiheutti hankaluuksia liikenteen lisäämiselle ja uuden sillan suunnittelu ja valmistus tilattiin
Oy Constructor Ab:lta. Uudempi rautatiesilta valmistui 1925. Vanhempaa siltaa käytettiin maantieliikenteessä 1924-1985, jolloin uusi maantiesilta valmistui. Strategisesti erittäin merkittävät Korian sillat olivat talvi- ja jatkosodan pommitetuimpia kohteita, mutta ne säilyivät lähes vahingoittumattomina. Korian kasarmialue Koria on historiallisesti kerroksinen kasarmialue, jonka sotilaskotirakennus lukeutuu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään suomalaisen modernismin merkkiteosvalikoimaan osana puolustusvoimien 1930-luvun arkkitehtuuria. Korian kasarmialue sijaitsee Kymijoen varrella, joen ja rautatien risteyskohdassa. Kasarmin rakennukset sijaitsevat kehämäisesti laajan keskuskentän laidalla. Alueen ensimmäistä rakennusvaihetta 1900-luvun alusta ovat venäläisten tyyppipiirustuksin rakentamat punatiiliset varuskuntarakennukset. Kasarmia on täydennetty suomalaisin voimin 1920-luvun klassistisella sotilasrakentamisella ja vielä 1930-luvun modernistisella arkkitehtuurilla. Valkeaksi rapattu sotilaskoti on valmistunut 1938 arkkitehti Elsi Borgin suunnittelemana. Suomen puolustusvoimien 1930- luvun edistyksellinen arkkitehtuuri ilmentää halua rakentaa arkkitehtuurilla myös kuvaa dynaamisesta puolustuslaitoksesta ja nykyaikaisesta Suomesta. Muista 1930-luvun kohteista mainittakoon sotilassairaala Tilkka, autokomppanian kasarmi ja Santahaminan kadettikoulu Helsingissä sekä Immolan kasarmialue Imatralla. Korian kasarmialueen rakentaminen liittyi Venäjän keisarikunnan joukkojen keskitykseen ensimmäisen maailmansodan alla. Etelä-Suomessa varauduttiin noin vuodesta 1910 alkaen torjumaan maihinnousuyrityksiä ja mm. turvaamaan rautatieyhteyksiä. Suunnitelmat liittyivät Pietarin pohjoisen sivustan varmistamiseen. Korian kasarmi sijoitettiin Riihimäki-Pietari -radan varteen. Maa-ala lunastettiin yksityisiltä. Ensimmäiseen rakennusvaiheeseen 1911-1915 kuului seitsemän varuskuntarakennusta; upseerikerho, kasarmi-, talous- ja varastorakennukset. Upseerirakennus valmistui 1927, Olavi Sortan suunnittelema pioneerikoulu 1936 ja Elsi Borgin suunnittelema sotilaskoti 1938.
Korian kasarmialueen pitkäaikainen käyttäjä, Kymen pioneeripataljoona, päätettiin 1989 siirtää Vekaranjärven varuskuntaan, mikä merkitsi sotilaskäytön lakkaamista Korian kasarmialueella. Entinen varuskunta-alue on ollut vuodesta 1994 siviilikäytössä mm. asuinja vapaa-ajanalueena. Kymijoen rajalinnakkeet (Ruotsulan vallit) Kymijoen rajalinnakkeet ovat merkittäviä 1700-luvun puolustushistoriaan kuuluvia Ruotsin ja Venäjän välisen rajan muistomerkkejä. Kymijoen molemmilla rannoilla sijaitsevat linnakkeet on rakennettu turvaamaan valtakuntien välistä rajaa Turun rauhan 1743 jälkeen, jolloin raja on kulkenut pitkin Kymijokea ja sen läntistä suuhaaraa. Ahvenkoskella, Kymijoen itäpuolella Pyhtäällä, on venäläisten rakentamia rajalinnakkeita ja vallituksia vanhan maantien ja rajanylityspaikan turvana. Joen länsirannalla Ruotsinpyhtään puolella on ruotsalaisten rakentamia linnoitteita. Ruotsulan redutti on venäläisten 1743 jälkeen Kymijoen rantaan rakentama. Ruotsulan maavallitus on turvannut strategisesti tärkeää ylityspaikkaa, jossa maantie haarautuu kohti etelää Anjalaan ja länteen kohti Iittiä. Ruotsulan vastarannalla on ollut ruotsalaisten rakentama Keltin redutti, joka on myöhemmin tuhoutunut. Villikkalan keskeneräiseksi jäänyt linnake on Kustaan sodan jälkeen ruotsalaisten rakentama 1793-1794. Sen ulkovarustukset on rakennettu Elimäki-Anjala -maantien turvaksi sen molemmin puolin. Sippolanjoen varrella on puolestaan venäläisten 1791 rakentama Liikkalan varustus, joka on rakennettu suojaamaan Haminasta Anjalaan johtavaa maantietä. Varustus koostuu kahdesta maarakenteisesta linnakkeesta ja niitä yhdistävästä katvetiestä. Eteläisessä linnakkeessa on neljä puolibastionia pohjoisen linnakkeen ollessa epäsäännöllinen. Turun rauhan 1743 jälkeen Ruotsin ja Venäjän raja kulki Kymijokea ja sen läntistä suuhaaraa pitkin. Ruotsi rakensi Kymijoen rajalinnakkeiden lisäksi Sveaborgin merilinnoituksen (Suomenlinna) sekä Loviisan-Svartholman kaksoislinnoituksen. Venäjän keisarinna Katariina Suuri perusti puolestaan Taavetin ympyrälinnoitetun, ruutukaavoitetun
ihannekaupungin 1773 nykyisen Luumäen kuntakeskuksen paikalle. Ruotsin kuningas Kustaa III käynnisti 1788 sodan, jolla pyrki saamaan takaisin Venäjälle menettämiään alueita, mutta ns. Kustaan sota päättyi ilman alueluovutuksia Värälän rauhaan 1790. Sodan seurauksena Venäjän keisarinna Katariina II määräsi, että pääkaupunki Pietari oli suojattava kolmiportaisella linnoitusvyöhykkeellä. Linnoitusvyöhyke rakennettiin 1791-1792 kenraali Aleksandr Suvorovin johdolla. Kokonaan uusina, uloimman puolustusvyöhykkeen linnoituksina rakennettiin nykyisen Kotkan kaupungin paikalle Ruotsinsalmen merilinnoitus, sen pohjoispuolelle Kyminlinna, Utti Valkealaan, Savitaipaleen seudulle Järvitaipale ja Kärnäkoski sekä Anjalankoskelle Liikkala. Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja Kärnäkoskelle perustettiin Saimaan laivaston tukikohdat, joiden yhteydenpitoa varten rakennettiin Telataipaleen, Kukonharjun, Käyhkään ja Kutveleen kanavat eli ns. Suvorovin kanavat. Kouvolan kasarmialue Kouvolan kasarmialue on yksi venäläisten 1910-luvulla rakentamista rautatieyhteyksien tuntumaan sijoitetuista tiilikasarmialueista. Kasarmialueen rakennuskanta on pääosin alkuperäistä. Kasarmialue jakautuu kahteen hierarkkiseen alueeseen. Alueen itälaidalla sijaitsee keskeisesti upseerikerho ja sen molemmin puolin upseerien asuintalojen rivi, jota täydentää punatiilinen ortodoksinen kirkko. Länsiosaan ovat keskittyneet varsinaiset kasarmirakennukset. Kasarmielämän keskukseksi on rakennettu lippukenttä, jonka etelän- ja lännenpuoliset tiilirakennukset muodostavat arkkitehtonisesti arvokkaan ryhmän. Näiden kahden alueen välinen tila on hoidettu puistomaisena metsikkönä. Kouvolassa oli ollut sotilaita valvomassa rautateitä siitä lähtien, kun paikkakunnasta oli tullut risteysasema 1880-luvun lopulla. Venäjän keisarikunta toimeenpani ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä 1910-luvulla koko keisarikuntaan ulottuvan sotilasrakennushankkeen, joka käsitti sekä varuskuntia että linnoituksia.venäjän keisarikunnan joukkoja keskitettiin eteläiseen Suomeen. Tarkoituksena
oli torjua mahdollisia maihinnousuyrityksiä ja turvata rautatieyhteyksiä viime kädessä Pietarin pohjoisen sivustan varmistamiseksi. Hankkeen tuloksena Suomeen valmistui kymmenkunta ns. punatiilikasarmia sekä meri- ja maalinnoitusketju. Valikoimassa kasarmeista ovat Santahamina, Dragsvik, Hennala, Riihimäki ja Kouvola sekä pääkaupunkia ympäröivä maa- ja merilinnoitusketju. Kouvolan varuskunta sijoitettiin Riihimäki-Pietari radan varteen. Kasarmialueelle valmistui 1911-1914 yli 30 punatiilistä rakennusta kellarit mukaan lukien. Suomen itsenäistyttyä kasarmeihin sijoitettiin suomalaisia joukkoja. 1920-luvulta vanhoja kasarmeja korjattiin ja uusia rakennettiin. Varuskuntatoimintojen lakattua osa alueesta siirtyi kaupungin omistukseen 1991. Kasarmeja peruskorjattiin asuinkäyttöön ja muutettiin mm. opetus- ja toimitiloiksi. Kouvolan hallintokeskus Kouvolan keskuskirkko, kaupungintalo ja Kymen läänin virastotalo sekä näitä ympäröivät puistot muodostavat edustavan nuoren kaupungin modernin hallintokeskuksen. Kouvolan kaupungintalo sisältyy kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan. Kouvolan kaupungintalon sommittelu perustuu sisäpihaa ympäröivään tilakompositioon. Neliömäisen rakennuksen keskellä on polveileva sisäpiha, josta on käynti talon kolmessa siivessä sijaitseviin virastoihin. Neljännessä siivessä ovat salitilat auloineen. Ensimmäinen kerros on osin nostettu irti maasta ja se muodostaa ulkoisen jalankulkutason. Salpausselänkadun varrella, vastapäätä kaupungintaloa sijaitsee lääninhallituksen talo 1950-luvulta. Ruskeaksi rapatun lääninhallituksen talon seitsenkerroksista keskiosaa reunustavat matalat siivet. Kouvolan kirkko sijaitsee keskellä puistomaista tonttia Salpausselänkadun akselissa. Kirkkorakennus edustaa konstruktiiviset rakennusosat näkyville jättävää arkkitehtuuria, jossa päärakenteen muodostavat osittain ulko- ja osittain sisäpuoliset teräsristikot. Kirkon arkkitehtoninen muoto perustuu paikkakunnalla saatavissa olleeseen konepaja- ja rakennustekniikkaan. Erillinen teräsrakenteinen kellotorni risteineen osoittaa rakennuksen kirkollisen funktion. Ilmavan avara suorakaiteinen kirkkosali on sisustukseltaan epäsymmetrinen. 800-
paikkaisen kirkkosalin sisäseinät ovat teräsrunkokehikkoon muurattua valkoista tiiltä. Lattia on ympäröivän maanpinnan tasossa. Keskikäytävä johtaa diagonaalisesti kirkkosalin poikki alttarille. Sen taustaseinänä on arkkitehti Jaakko Laapotin käsialaa oleva seinän rakenneruudukkoon sijoitettu apostolien tunnuskuvilla ja ristillä varustettu metallisommitelma. Erikokoisista yksiköistä koostuvat metallirakenteiset penkit ovat helposti siirreltävissä. Hallintokeskuksen lähituntumassa on kolmen tornitalon sarja keskustan maamerkkeinä. Kouvolan kauppalan ensimmäisen asemakaavan laati Jussi Paatela ja se vahvistettiin 1922 ja toinen, jonka pohjalta hallintokeskuksen seutu pääosin rakentui, Otto-Iivari Meurmanin johdolla useassa vaiheessa 1929-1933. Kauppala nimettiin 1948 entisen Viipurin läänin alueista muodostetun Kymen läänin hallintopaikaksi. Kauppala ja Kouvolan seurakunta lahjoittivat läänin virastotalon rakentamista varten aiemmin kirkon rakentamiseksi varatun paikan Salpausselänkadun ja Oppikujan kulmasta. Kymen läänin virastotalon suunnitteli rakennushallituksessa arkkitehti Helmi Pakkala-Väinölä ja se valmistui 1952-1954. Lääninhallinnon keskuspaikasta tuli kaupunki 1960. Kaupungintalona toimi vuoteen 1968 entisen apteekin puutalo osoitteessa Hallituskatu 9. Uutta kaupungintaloa ryhdyttiin suunnittelemaan 1959 ja sen suunnittelemisesta julistettiin arkkitehtikilpailu, johon jätettiin 58 ehdotusta. Kilpailun perusteella kaupungintalon saivat suunniteltavakseen arkkitehdit Bertel Saarnio ja Juha Leiviskä. Kouvolan kaupungintalo rakennettiin 1964-68 ja 1969. Kouvolan kirkon suunnitteli 1971 pidetyssä arkkitehtikilpailussa toisen palkinnon saanut Arkkitehtitoimisto Jaakko ja Kaarina Laapotti. Koska ehdotuksen kustannustasoa piti alentaa ja kirkon paikkamäärää lisätä, aloitettiin kirkon suunnittelutyö uudelta pohjalta. Kirkko valmistui 1978, jonka jälkeen Kouvolan seurakunta luovutti venäläisten 1913-1915 rakentaman kivikirkon Haminan ortodoksiseurakunnalle. Kouvolan rautatievarikon alue Rautatieliikenteen varaan kasvaneessa Kouvolassa on poikkeuksellisen komea kolmen
veturitallin ja entisen pajan rakennussarja rautatien varikkoalueella Riihimäki-Vainikkala - radan (entinen Pietarin rata) eteläpuolella. Vuosilta 1887-1937 olevat punatiiliset rakennukset ovat edustava esimerkki rautatien liikennevälineiden huoltoon ja kunnostukseen tarkoitetusta rakennuskannasta. Kouvolan aseman vanhasta rakennuskannasta merkittävin osa on nykyisin varikon puolella, sillä lähes kaikki vanhat rakennukset on purettu radan pohjoispuolelta. Kouvolan asema valmistui 1887 ja kaksi vuotta myöhemmin rakennetun Savonradan päätepaikkana Kouvolasta tuli vilkas risteysasema. Sieltä kulki junia kaikkiin neljään ilmansuuntaan sen jälkeen kun rata Kotkaan valmistui 1890. Ensimmäinen kolmepilttuinen veturitalli valmistui ennen vuotta 1889, ja sitä laajennettiin kymmenen veturin pilttuulla vuoteen 1905 mennessä. Lisäksi sen viereen rakennettiin kahdeksanpilttuinen talli. Aseman kasvu oli tasaista: 1920-luvulla se nousi ylimpään luokkaan (I lk ) ja siellä oli kaksi asemarakennusta, 34 asuinrakennusta sekä kolme veturitallia yhteensä 25 veturin paikkoineen. Kuusankosken Kymintehtaan teollisuusympäristö (koostuu seitsemästä osa-alueesta, mm. Puistokatu Kansantie, Kaupungintalo, Länsi- Naukio, Kettumäki, Sudetti) Kymin ja Kuusankosken paperitehtaiden perustamistoimet 1872 ovat merkittävä vaihe tuotantoalan läpimurrossa Suomessa. Tehdasyhdyskunnan eri osa-alueet sisältävät joko tehdasyhtiön toteuttamaa tai eri muodoin tukemaa eri aikakausilta periytyvää rakennustoimintaa, jolla on huomattavaa kulttuurihistoriallista merkitystä teollisuushistorian ja teollisen maiseman sekä yhtiön asuinrakentamisen kannalta. Kuusankosken paperiteollisuusyhdyskunta on kasvanut molemmin puolin Kymijokea siten, että keskustaajama palveluineen sijoittuu laveasti Kuusaansaaren luoteispuolelle. Kuusaansaari ja sen eteläpuolinen Kymintehdas muodostavat teollisuushistoriallisen ytimen ja maiseman kiinnekohdan. Kuusaansaaren tuotantoalueen rakennukset ovat 1880-luvulta aina 1940-luvulle, kuten Kymintehtaan puolella sijaitsevat rakennuksetkin vesivoimalaitoksineen ja 1930-luvun pääkonttoreineen.
Tuotantoalueen tuntumassa ovat Mustavuoren huvilamaiset virkailija-asunnot 1900-luvun alusta. Tehtaan klubi Koskela ja itäpuoliset asunnot ovat edustavaa sodanjälkeistä rakentamista. Koskenranta on puistomainen johtajiston asuinalue 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Lauttakadun, Marskinkadun ja Niementien varteen sekä Puistokadun - Kansatien tienoolle sijoittuvat eri ikäiset asuinrakennukset kerrostaloista puutaloihin. Yhtiön julkisluontoisia rakennushankkeita ovat mm. monumentaalinen kaupungintalo ja yhtiön ammattikoulu. Kirkko sijaitsee Valtakadulla kaupungintalon lähellä, korkeiden puiden keskellä jykevästi aidatulla tontillaan. Kirkko on muodoltaan päätytornillinen pitkäkirkko, jonka siipirakennuksessa on seurakuntasali. Ulkoseinien tiilet ovat kevyesti slammatut ja niitä ryhmittävät vaaleat liseenit ja korkeat kapeat ikkunat. Asuinalueet muodostavat yhtenäisiä taloryhmiä ja aluekokonaisuuksia. Länsi-Naukio on 1922-1923 rakennettu työväenasuinalue. Sitä täydentävät Naukiontien paritalot 1940- luvun lopulta. Aluetta sivuava kevyenliikenteen väylä seuraa kapearaiteisen junaradan linjausta. Sudeetti edustaa yhtiön korkeatasoista asuntotuotantoa vuoden 1945 vaiheilta. Yhtenäinen, alkujaan kuudenkymmenen yhden perheen asunnon pientaloalue on säilyttänyt ominaispiirteensä hyvin. Kotiseututaloksi siirretty kansallisromanttinen kansakoulu ja Kettumäen työväenasuntomuseo todistavat tehdasyhteisön oman perinteen tallentamisesta. Kymin ja Kuusankosken paperitehtaat perustettiin 1872. Paperikonesalit voimalaitoksineen ja muine osastoineen sijoitettiin reunustamaan koskea sen molemmin puolin, mikä teki Kuusankosken tehdasmaisemasta yhden tunnusomaisimmista suomalaisessa teollisuudessa. Tehtaat yhdistyivät 1904 Kymiyhtiöksi, johon sisältyi kolmantena yksikkönä pohjoisempi Voikkaan tehdas (Ks. Voikkaan teollisuusalue -kohde). Pääosa entisistä Kymiyhtiön tuotantolaitoksista alkoi toimia vuodesta 1996 alkaen osana UPM-Kymmenettä. Kuusankosken teollisuuspaikkakunta erotettiin itsenäiseksi seurakunnaksi 1919 osista Valkealan ja Iitin seurakuntia. Arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema kirkko valmistui 1929. Kymiyhtiön sosiaalinen rakennustoiminta työväestönsä asuinolojen parantamiseksi oli poikkeuksellisen laajaa ja edistyksellistä läpi 1900-luvun alkupuoliskon. Yhtiön vaikutus koko yhdyskunnan rakenteeseen ja rakennushankkeisiin oli vahvaa 1950-luvulle saakka.
Voikkaan tehtaat Voikkaan tehtaat ovat osa Kymenlaakson laajaa metsäteollisuuden leimaamaa teollisuusaluetta. Puuhiomo ja paperitehdas on perustettu 1897, miltä ajalta ovat teollisuusalueen vanhimmat tuotantorakennukset. Yhdessä uusimpien tehdasrakennusten kanssa ne muodostavat monipuolisen ja rakennuskulttuuriltaan rikkaan kokonaisuuden. Alueella on lisäksi lukuisia perinteiseen teollisuusyhdyskuntaan kuuluvia rakennuksia, joiden suunnittelijoita ovat olleet aikansa johtavat arkkitehdit. Vuonna 1902 valmistuneesta paperitehtaasta (Gesellius-Lindgren-Saarinen) on tulipalon jäljiltä säilynyt vain itäjulkisivu pyöreine kulmatorneineen. Vanha selluloosatehdas on vuosilta 1912-36 ja sulfiittispriitehdas 1919 (S.A. Lindqvist). Vesivoimalaitos on rakennettu vanhimmilta osin 1922 (B. Federley). Uudemmat tuotantorakennukset ovat 1950-luvun korkeatasoista teollisuusarkkitehtuuria. Virkamiesklubi ja Ruiskumestarintalo ovat vuosilta 1919 ja 1918 (S.A. Lindqvist). Entinen pääkonttori, ns. Mestarikerho on vuodelta 1899 samoin kuin lähistöllä oleva työläiskasarmikin. Tehtaan vanha, punatiilinen paloasema on rakennettu 1913 (V. Thomé). Tehdasalueeseen liittyvä Myllytien varren edustava kerrostaloalue 1950-luvun alusta on arkkitehtitoimisto B. Liljequist - A. Helanderin tuotantoa. Kymijokilaaksoon perustettiin ensimmäiset puuhiomot sekä paperi- ja pahvitehtaat 1870- luvulla. 1880-luvun loppupuolella tehdyt rautatieratkaisut ja erityisesti Savon radan avaaminen 1889 vauhdittivat uusien tuotantolaitosten syntymistä Kymijokivarteen. Näiden joukossa oli 1897 perustettu ja vuotta myöhemmin toimintansa aloittanut Voikkaan tehdas. Hiomon ja paperitehtaan käsittävää tuotantotoimintaa laajennettiin 1904 sulfiittiselluloosatehtaalla. Voikkaan tehtaiden perustaja oli varatuomari Rudolf Elving, Tampereen Kattohuopatehdas Oy:n pääomistaja. Kuusankosken kolme kilpailevaa tehdasta Kymiyhtiö, Kuusankoski-yhtiö ja Voikkaa yhdistyivät 1904 Kymin Osakeyhtiöksi. Se oli tuolloin Suomen suurin osakeyhtiö ja pohjoismaiden suurin paperinvalmistaja. Pääosa Kymiyhtiön tuotantolaitoksista alkoi toimia vuodesta 1996 alkaen osana UPM-Kymmenettä. Paperintuotanto loppui Voikkaan tehtaalla 2006.
Valkealan kirkon ja kartanon kulttuurimaisema Valkealan erinomaisesti säilyneessä kulttuurimaisemassa näkyvät kirkollisen ja historiallisen maanomistusvallan merkit kirkon ja kartanon ympäristöinä. Valkealan kirkon ja kartanon kokonaisuus on kehittynyt ja muodostunut vuosisatojen ajan. Kokonaisuus laajenee peltoaukeana suureksi kulttuurimaisemaksi, jossa kirkon ja kartanon yhteys näkyy puistokujanteena. Valkealan tornillinen pitkäkirkko on arkkitehtien Armas Lindgren ja Bertel Liljequistin suunnittelema ja rakennettu 1926-1927. Tiilestä muurattu kirkko on valkeaksi rapattu. Runkohuoneesta ulkonee seurakuntasali ja sakaristo sekä alttaripäädyssä on särmikäs kuori. Vanhempaan, 1920 palaneeseen kirkkoon liittynyt hirsinen kellotapuli on kirkonrakentaja Juhana Salosen 1782 rakentama. Valkealan kartanon nykyinen 1856 valmistunut päärakennus on tyypillinen kertaustyylejä suosivaan vaiheeseen kuuluva kartanorakennus. Kartanoa ympäröi kirkolta alkava erittäin vehmas, järveen rajautuva puisto. Valkealan kartano syntyi 1640-luvulla, kun valtaneuvos Erik Gyllenstierna perusti talonpoikaisen kylän paikalle säterin. Isossa reduktiossa kartano peruutettiin kruunulle ja määrättiin Viipurin läänin jalkaväkirykmentin everstiluutnantin virkataloksi. Virkatalojärjestelmä lakkautettiin 1810 ja kartano siirtyi yksityiseen omistukseen. Valkealan kylään oli 1620-luvulla perustettu kappeliseurakunta ja rakennettu oma kirkko. Kappeliseurakunta itsenäistyi 1631. Seuraava kirkko rakennettiin samalle paikalle 1674. Kirkko paloi 1795 ja Juhana Salosen sen tilalle 1796 rakentama kahtamoinen paloi vuorostaan 1920. Kirkko ympäristöineen on 1600-luvun alusta muovannut Valkealan keskeistä maisemaa.