Kuntarakenneselvitys Jämsän kaupungin kanssa / Viranhaltijatyöryhmien nimeäminen



Samankaltaiset tiedostot
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Kunnanhallitus

Valtakunnallisten sote-linjausten vaikutukset Kotka-Haminan seudulle ja kuntarakenneselvityksen tuloksiin

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Pentti Meklin emeritusprofessori

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p , s-posti: Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanhallitus Aika klo 16:00-17:45. Kuntala, valtuustosali.

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Museo- ja matkailutoimen toimintaprosessien selvitys

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Transkriptio:

Kunnanhallitus 109 05.05.2014 Kunnanvaltuusto 35 19.05.2014 Kunnanhallitus 173 30.06.2014 Kuntarakenneselvitys Jämsän kaupungin kanssa / Viranhaltijatyöryhmien nimeäminen Khall 05.05.2014 109 Valmistelija: kunnanjohtaja, puh. 040 718 5959 Kuntarakennelain (1698/2009) 4 b :n mukaan kunnan tulee yh dessä muiden kuntien kanssa selvittää kuntien yhdistymistä kun ta ra kenne lais sa säädettyjen selvitysperusteiden mukaisesti. Selvitysalueen tu lee täyttää myös lain 4 :ssä säädetyt kuntajaon muuttamisen edel ly tyk set. Kuntarakennelain 4 h :n mukaan kunnan tuli ilmoittaa mi nis te riöl le viimeistään 30.11.2013, minkä kunnan tai kuntien kanssa se selvittää lain 4 b :n mukaisesti kuntien yhdistymistä. Kuhmoisten kunnan asukasmäärä, 2.409 asukasta, ei täytä kun ta raken ne lain 4 c palveluiden edellyttämää väestöpohjavaatimusta 20.000 asukkaasta. Kuhmoisten kunta on ilmoittanut tekevänsä lain edel lyt tä vän selvityksen Jämsän kaupungin, Kangasalan sekä Päl käneen kuntien sekä Asikkalan ja Padasjoen kuntien kanssa. Kuntarakenneselvityksen tulee täyttää kuntarakennelain 4 b mu kaiset selvitysvaatimukset. Selvityksen tulee aina sisältää vähintään suun ni tel ma hallinnon ja palvelujen järjestämisestä sekä palvelujen tuot ta mi ses ta selvitysalueella, selvitys yhdistymisen vaikutuksista kun tien yhteistoimintaan, selvitys taloudellisesta tilanteesta, arvio asuk kai den osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien sekä lä hi demo kra tian toteutumisesta sekä yksityiskohtainen arvio kuntien yh disty mi sen eduista ja haitoista. Kaksikielistä kuntaa ja saamelaisten koti seu tu alu een kuntaa koskevassa selvityksessä on arvioitava kie lellis ten oikeuksien toteutumista. Selvityksestä päätetään kuntien valtuus tois sa. Selvitys ei ole päätös kuntien yhdistymisestä. Kuntarakenneselvityksen toteuttamisesta Kuhmoisten kunnan ja Jäm sän kaupungin kanssa on käyty neuvottelu ja kuntien valtuustot ko koon tui vat 14.4.2014 yhteiseen valtuustoseminaariin kun ta ra kenne sel vi tys työn tekemiseen liittyen. Kuntarakenneselvityksen sel vi tysmie hek si on kutsuttu emeritusprofessori Pentti Meklin. Sel vi tys miehen asiantuntemusta on tarkoitus hyödyntää prosessin asian tun ti jana ja mentorina. Kuhmoisten kunta hakee rahoitusta valtiovarainmisteriöltä kun ta raken ne lain mukaisen selvityksen tekemiseen syksyllä 2014. Selvitysmiehen ehdotus on, että Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kun nan kuntarakenneselvityksen tavoitteena on:

1. Visioida alueiden tulevaisuuden kehitystä väestön ja elin kei nojen näkökulmista. 2. Määrittää paras mahdollinen palvelurakenne ja palveluverkko tu le vai suu den kannalta. 3. Syventää, tiivistää ja parantaa kuntien välistä yhteistyötä. 4. Kuvata tulevaisuuden vaihtoehdot 20 vuoden päästä: - kun jatketaan nykytapaan - kun syvennetään yhteistyötä - kun yhdistytään. Työn toteuttaminen edellyttää selvitystyön organisoimista ja yhteisen oh jaus ryh män nimeämistä. Ohjausryhmään nimetään sel vi tys mie hen ja kuntajohtajien lisäksi riittävä määrä luottamushenkilöitä Ohjausryhmä päättää selvitysmiehen esityksen pohjalta työn to teutta mi sek si perustettavien työryhmien kokoonpanosta, toi mek si an noista ja yhteisistä pelisäännöistä. Selvitysmies on esittänyt selvitystyön organisoinnista seuraavaa: 1. Kuntajohtajat vastaavat oman kuntansa organisoinnista sel vitys työn tueksi. 2. Kunnat vastaavat tarvittavien tietojen tuottamisesta omalta osal taan. 3. Kunnat vastaavat selvityksen toteuttamiseen liittyvistä kutsu- ja tie do tus me net te lyis tä omalta osaltaan. 4. Molemmat kunnat vastaavat selvitystyön kustannuksista. Kustan nuk set jaetaan seuraavasti: Jämsä 2/3, Kuhmoinen1/3 kustan nuk sis ta. 5. Selvitystyön kustannukset laskutetaan Jämsän kaupungilta syn ty nei den nettokustannusten mukaisesti ja Jämsän kau punki laskuttaa Kuhmoisten kunnalta sen osuuden kustannuksista to teu tu nei den kokonaiskustannusten mukaisesti. 6. Kunnat vastaavat selvitykseen liittyvästä viestinnästä ja tie dotta mi ses ta omalta osaltaan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mu kai ses ti. Pelisäännöistä sovitaan yhteisesti oh jaus ryh mässä. Työn toteuttamiseksi perustetaan tarpeen mukaan virkamiehistä koos tu via työryhmiä, jotka tuottavat kuntarakenneselvityksen edel lyttä mät tiedot seuraavista kokonaisuuksista: 1. Palvelut: - sosiaali- ja terveyspalvelut - sivistyspalvelut (ml. liikunta ja kulttuuri) - yhdyskuntapalvelut 2. Alue-, väestö- ja elinkeinoelämän kehityssuunnat 3. Hallinto- ja viestintäpalvelut 4. Talous- ja tukipalvelut sekä ulkoinen konserni 5. Henkilöstöpalvelut ja yhteistyö henkilöstöjärjestöjen kanssa

Selvitystyön toteuttaminen voi edellyttää lisäasiantuntemuksen hankki mis ta optimaalisen palvelurakenteen selvittämiseksi. Li sä asian tunte muk sen hankkimisesta päätetään ohjausryhmässä kun ta ra ken nesel vi tyk seen varatun rahoituksen puitteissa. Liitteenä 2 on toimeksiantosopimus Vantage Consulting Oy:n, Kuhmois ten kunnan ja Jämsän kaupungin välillä. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kun nan valtuus tol le, että se 1. nimeää kuntarakenneselvityksen ohjausryhmään riittävän mää rän luottamushenkilöitä, 2. hyväksyy selvitysmiehen kanssa laaditun toi mek si an to so pimuk sen Kuhmoisten kunnan osalta sekä 3. sitoutuu kattamaan oman osansa kuntarakenneselvityksen kun ta ra hoi tus osuu des ta, enintään 7.167 euroa. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt 19.05.2014 35 Toimeksiantosopimus Vantage Consulting Oy:n, Kuhmoisten kun nan ja Jämsän kaupungin välillä on liitteenä 4. Päätös: Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti, että se 1. nimeää kuntarakenneselvityksen ohjausryhmään riittävän mää rän luottamushenkilöitä. Ohjausryhmän nimettiin seu raavat luottamushenkilöt: kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mira Jo ki nen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin sekä val tuu te tut Juha Järvenpää, Ulla Salmi, Veikko Mattila, Lea Aitto lah ti, Esa Pohjola ja Risto Ojala. Nimetyt henkilöt kutsuvat ko kouk seen varajäsenen paikalle, jos ovat itse estyneitä saapu mas ta kokoukseen. 2. hyväksyy selvitysmiehen kanssa laaditun toi mek si an to so pimuk sen Kuhmoisten kunnan osalta sekä 3. sitoutuu kattamaan oman osansa kuntarakenneselvityksen kun ta ra hoi tus osuu des ta, enintään 7.167 euroa.

Khall 173 Kuntarakenneselvityksen ohjausryhmän ensimmäinen kokous jär jestet tiin 17.6.2014. Kuntarakenneselvityksen ohjausryhmä päätti, että selvityksen to teutta mi sek si nimetään kuusi viranhaltijatyöryhmää, joiden pu heen joh tajat nimetään Jämsästä ja varapuheenjohtajat Kuhmoisista. Työ ryhmät valtuutettiin täydentämään kokoonpanoaan selvitystyössä tar vitta vil la asiantuntijoilla. Lisäksi kuntarakenneselvityksen ohjausryhmä päätti täydentää kokoon pa no aan henkilöstöjärjestöjen edustajilla (1 Jämsästä ja 1 Kuhmoi sis ta). Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus pyytää henkilöstöjärjestöjä ni meä mään edustajansa kuntarakenneselvityksen ohjausryhmään. Lisäksi kunnanhallitus nimeää seuraaviin kuntarakenneselvityksen vi ran hal ti ja työ ryh miin Kuhmoisten kunnan edustajat, jotka samalla toi mi vat työryhmien varapuheenjohtajina: 1. Sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut 2. Koulu- ja sivistyspalvelut 3. Yhdyskuntapalvelut 4. Alue, väestö ja elinkeinoelämän kehityssuunnat 5. Talous- ja tukipalvelut, ulkoinen konserni sekä hallinto- ja vies tintä pal ve lut 6. Henkilöstöpalvelut ja yhteistoiminta henkilöstöjärjestöjen kanssa Päätös: Kunnanhallitus pyytää henkilöstöjärjestöjä nimeämään edusta jan sa kuntarakenneselvityksen ohjausryhmään. Kunnanhallitus nimesi kuntarakenneselvityksen vi ran hal ti ja työ ryh miin seuraavat Kuhmoisten kunnan edustajat, jotka samalla toimivat työryh mien varapuheenjohtajina: 1. Hallintojohtaja Sanna Luukkanen 2. Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho 3. Tekninen johtaja Matti Lerssi 4. Kehittämisasiamies Arto Kummala 5. Taloussihteeri Reetta Talja 6. Hallintojohtaja Sanna Luukkanen