Taipalsaaren sairaala-alueen ostaminen

Samankaltaiset tiedostot
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Sivistystoimen palveluverkkoselvitys

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Siikajoen kunnan nuorten palvelut ja nuorisotilat 83/38.381/2017 SIVLK 33

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

PALOASEMAN MUUTOS-, KORJAUS- JA LAAJENNUSHANKESUUNNITELMA. Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Sivistyslautakunta :

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Kunnanhallitus Kunnanhallitus RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Lausuntopyynnön materiaalit:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle päi vätyn ja saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Transkriptio:

Kunnanhallitus 241 08.12.2015 Kunnanvaltuusto 71 16.12.2015 Kunnanhallitus 30 02.02.2016 Kunnanhallitus 38 10.02.2016 Kunnanvaltuusto 8 17.02.2016 Taipalsaaren sairaala-alueen ostaminen 2/00.02.01/2015 08.12.2015 241 Valmistelija: Jari Willman, kunnanjohtaja Kunta on käynyt Lappeenrannan kaupungin kanssa talvella 2014 2015 kes kus te lu ja Taipalsaaren sairaala-alueen ke hit tä mi ses tä. Kau pun gin kanta na tuli esille ensisijaisena vaihtoehtona alueen myy mi nen ja tähän liittyen kau pun ki on käynyt neuvotteluja eri ta ho jen kanssa. Kartoitettaessa Saimaan har jun koulun ala-asteen väis tö ti lo ja nousivat yhtenä si joi tus vaih to ehto na esille myös sairaalan ti lat, jois sa parhaillaan on sijoitettuna päiväkodin toi min to ja. Tut kit taes sa sai raa lan tiloja laajemmin on havaittu siellä olevan myös mui ta kou lu käyt töön soveltuvia tiloja. Näistä tiloista ovat tehneet yhdes sä tar kem pia arvioita tekninen toimi ja sivistystoimi. Kaupunki on ilmaissut kiinnostuksensa myydä sairaala-alueen Tai pal saaren kunnalle ja tähän liittyen on kartoitettu alueen toimintoja se kä käy ty kes kus te lu ja kaupasta. Kaupungin ilmoittama kaup pa hin ta on 580 500 euroa. Kunnan selvitysten mukaan sairaala-alueella si jait se vien kiin teis tö jen käyt tö kus tan nuk set ja vuokratulot (lisättynä väis tö ti la sääs töil lä) menevät tämän het kis ten tietojen mukaan vuo si ta sol la ku ta kuin kin tasan. Lappeenrannan kaupungilla on kiinteistöjen korjaussuunnitelma ja sen mukaan seuraavat suunnitellut korjausinvestoinnit olisi tehtävä vuo den 2019 tie noil la. Tulevien vuosien aikana tehtävien investointi- tai purkukulujen ja mah dol li sis ta tontinmyynneistä saatavien tulojen yh teis vai ku tus on lievästi ne ga tii vi nen. On huomioitava arvioiden ole van suuntaa antavia ja muu toksia tapahtuu niin käyttötaloudessa, kuin myös korjausinvestointien to teutuk ses sa vuosittain. Alueella on Taipalsaaren kunnalle elinkeinopoliittista arvoa. Vapaina ole via ti lo ja voidaan hyödyntää kunnan toiminnoissa ja niitä voidaan tar jo ta vuokrat ta vak si niin Eksotelle kuin myös yritysten käyttöön. Par hail laan kiin teistöis sä on vuokralaisina kaksi hoivapalveluja tuot ta vaa yritystä ja Eksoten toi min to ja. Vuodenvaihteessa Eksote on siir tä mäs sä Taipalsaaren van hainko din toiminnan sairaalalle. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunta ostaa Tai pal saa ren sai raa la-alu een. Kauppaan ja siihen liit ty viin järjestelyihin va rat ta va mää rära ha, 600 000 (kuusisataa tuhatta) euroa sisältyy ta lous ar vion 2016 in vestoin ti osaan. Käyttökustannusten sekä muu tos töi den ja vuok ra tu lo jen li säämi nen vuo den 2016 talousarvioon tuo daan eril li se nä asia na käsittelyyn vuo den 2016 alkupuolella.

Päätös: Hyväksyttiin. Kunnanvaltuustolle järjestetään valtuustoseminaari Taipalsaaren sai raala-alu een käyttöönottoon liittyvistä toi men pi teis tä ja niiden kus tan nus vai kutuk sis ta ennen valtuuston kokousta 16.12.2015 klo 18 alkaen. Kv 16.12.2015 71 Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että kunta ostaa Taipalsaaren sai raa la-alu een. Kaup paan ja siihen liittyviin järjestelyihin varattava mää rä ra ha, 600 000 (kuu si sa taa tuhatta) euroa sisältyy talousarvion 2016 in ves toin ti osaan. Käyttökustannusten sekä muutostöiden ja vuokratulojen lisääminen vuoden 2016 talousarvioon tuodaan erillisenä asiana käsittelyyn vuo den 2016 al ku puo lel la. Päätös: Keskustelun kuluessa Jukka Kinnunen ehdotti Sanna Kaharin kan nat ta mana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi puut teel lis ten tietojen vuok si. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu ehdotus asian kä sit telyn siirtämisestä, niin asiasta on ää nes tet tä vä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, et tä käsit te lyn jatkamista kannattavat äänestävät "jaa" ja Juk ka Kinnusen esitystä asian käsittelyn siirtämisestä kannattavat äänestävät "ei". Äänestysesitys hy väk syt tiin. Suoritetussa äänestyksessä annettin 14 jaa-ääntä, 10 ei-ääntä ja kak si tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että äänin 14/10, kaksi tyhjää kunnanvaltuusto on päät tä nyt jatkaa asian käsittelyä. Kunnanvaltuusto hyväksyi kun nan hal li tuksen ehdotuksen. Jukka Kinnunen, Marika Frilander, Rauno Kankkunen, Sanna Ka ha ri, Elma Mik ko la ja Anna-Liisa Pekkanen jättivät kirjallisen eriävän mie li pi teen. 02.02.2016 30 Valmistelija: Jari Willman, kunnanjohtaja p. 0400 753 939 jari.willman@taipalsaari.fi Taipalsaaren sairaala-alueen ostoa koskevan päätöksen valmistelun puuttei den ja asiasta tehdyn kunnallisvalituksen vuoksi on tarpeen ottaa asia uu del leen käsiteltäväksi.

Kunnanvaltuustolle on pidetty asiasta kaksi seminaaria, 16.12.2015 ja 27.1.2016. Valtuutetuille on jaettu päätöksen perusteeksi val tuus to se minaa rien oheismateriaali. Lisäksi valtuustolle on esitelty kauppakirjan sisältöä ja siihen liittyviä eh to ja, joista osa on edelleen neuvottelujen kohteena. Kaup pa kir ja luon nok seen tulee kirjattavaksi mainintataipalsaaren kuntaa koskien vuokralaisen ja Yritystilat Oy:n sopimuksen perusteella. Mikäli vuokrasopimus vuok ra lai sen kanssa päättyy Taipalsaaen kunnan aloitteesta, kunta joutuu mak sa maan jäljellä olevan pääomaosuuden. Kj - kunnanjohtajan ja teknisen johtajan laatimat selvitykset alueesta ja ra kennuk sis ta - kuntoraportit Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunta ostaa Taipalsaaren sai raa la-alu een. Kaup paan ja siihen liittyviin järjestelyihin varattava mää rära ha, 600 000 (kuu si sa taa tuhatta) euroa sisältyy talousarvion 2016 in vestoin ti osaan. Kunnanjohtajan ehdotus kokouksessa Käyttökustannusten sekä muutostöiden ja vuokratulojen lisääminen vuoden 2016 talousarvioon tuodaan erillisenä asiana käsittelyyn vuo den 2016 aikana. Kunnanhallitus merkitsee neuvottelutilanteen tiedoksi. Hyväksyttiin. 10.02.2016 38 Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja p. 040 656 5353 eija.hamalainen@taipalsaari.fi Taipalsaaren sairaalan ostoa koskevista kauppakirjaluonnoksen täs mennyk sis tä on käyty keskusteluja Lappeenrannan kaupungin tilakeskuksen ja Lap peen ran nan Yritystila Oy:n kanssa. Käyttötulojen ja -menojen määrästä sekä mahdollisesti investointeina kä sitel tä vis tä korjauksista on oheismateriaalissa esitetty arviot, joiden mukaiset mää rä ra hat ehdotetaan tarkistuksena talousarvioon 2016 sen jälkeen, kun ra ken nuk sen käyttötarkoitus on täsmentynyt. Vs. kj - kunnanjohtajan ja teknisen johtajan laatimat selvitykset alueesta ja ra ken nuk sis ta - kunto- ja tutkimusraportit, lausunnot, pohjapiirrokset 14 kpl - kauppakirjaluonnos Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunta ostaa Taipalsaaren

sai raa la-alu een. Kauppaan ja siihen liittyviin järjestelyihin varattu mää rä raha, 600 000 (kuusisataa tuhatta) euroa sisältyy talousarvion 2016 in vestoin ti osaan. Käyttötulojen ja -menojen sekä muutostöiden mahdollisten in ves toin ti kustan nus ten lisääminen vuoden 2016 talousarvioon tuodaan erillisenä asiana kä sit te lyyn kustannusarvioiden varmistuttua. Keskustelun kuluessa Elma Mikkola Sanna Kaharin kannattamana ehdotti, et tä kunta ei osta Taipalsaaren sairaala-aluetta kiinteistöjen huonon kunnon vuoksi. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty esittelijän ehdotuksesta poik keava kannatettu ehdotus, asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti suo ritet ta vak si kädennostoäänestyksen. Esitys hy väk syt tiin. Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotusta kannattivat Harri Hulk konen, Lasse Kähärä, Ulla Pyysalo, Teemu Turunen-Saaresti ja Arja-Liisa Wes ti nen. Elma Mikkolan ehdotusta kannattivat Elma Mikkola ja Sanna Kaha ri. Puheenjohtaja totesi, että äänin 5/2 kunnanhallitus on hyväksynyt esit te li jän ehdotuksen. Elma Mikkola ja Sanna Kahari jättivät kirjallisen eriävän mielipiteen. Kv 17.02.2016 8 Kunnanvaltuusto päättää ostaa Taipalsaaren sairaala-alueen. Kauppaan ja sii hen liittyviin järjestelyihin varattu määräraha, 600 000 (kuusisataa tu hatta) euroa sisältyy talousarvion 2016 investointiosaan. Käyttötulojen ja -menojen sekä muutostöiden mahdollisten in ves toin ti kustan nus ten lisääminen vuoden 2016 talousarvioon tuodaan erillisenä asiana kä sit te lyyn kustannusarvioiden varmistuttua. Kv - kunnanjohtajan ja teknisen johtajan laatimat selvitykset alueesta ja raken nuk sis ta - kunto- ja tutkimusraportit, lausunnot, pohjapiirrokset - kauppakirjaluonnos Keskustelun kuluessa Jukka Kinnunen ehdotti Elma Mikkolan ja Sanna Kaha rin kan nat ta ma na, että sairaala-alueen ostopäätöstä lykätään tu le vai suuteen, perusteena kunnan taloustilanne. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu, kunnanhallituksen ehdo tuk ses ta poikkeava ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, et tä kun nan hal li tuk sen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Juk ka Kin nusen esitystä kannattavat äänestävät "ei". Äänestysesitys hy väk syt tiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettin 16 jaa-ääntä, 10 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että äänin 16/10 kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan hal li tuk sen ehdotuksen. Jukka Kinnunen, Marika Frilander, Sanna Ka ha ri, Elma Mik ko la, Sirpa Kairu lah ti, Anna-Liisa Pekkanen, Milko Marttinen, Mari Hulkkonen, Jari Tar honen ja Helena Uski jättivät kirjallisen eriävän mie li pi teen. Pöytäkirjaan merkitään, että Heikki Niiva saapui tämän asian käsittelyn aikana klo 19.04.