Työn kannattavuus työntekijän ja työnantajan näkökulmasta Minna Punakallio Sisällysluettelo Alkusanat... 2 1. Johdanto... 3 2. Työn kannattavuus työntekijän näkökulmasta... 5 3. Työllistämisen kannattavuus työnantajan näkökulmasta... 11 4. Työvoiman kokonaiskustannukset ja työllistämisen erityispiirteitä esimerkkialoilla... 14 -Kauppa... 14 -Vakuutusala... 16 -Kiinteistöpalvelut... 18 5. Työllistymiskynnykseen liittyvää pohdintaa... 20 6. Johtopäätökset... 24 1
Alkusanat Tässä selvityksessä pohditaan vero- ja tulonsiirtojärjestelmien nykyistä kannustavuutta työmarkkinoiden todellisilla palkkatasoilla ja työttömyyttä parhaiten poistavia talouspoliittisia keinoja. Aluksi selvityksessä esitetään keskimääräisen työttömän henkilön kynnyspalkkojen taso vuoden 2001 vero- ja tulonsiirtoperusteilla. Kynnyspalkkojen tasoa halutaan tarkastella lapsettoman tai ilman huoltovelvollisuutta olevan työttömän tapauksessa, sillä tämä kotitaloustyyppi muodostaa vaikeasti työllistettävän rakenteellisen työttömyyden ytimen. Kynnyspalkkalaskelmat on tehnyt Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Marja Tuovinen ministeriössä käytössä olevalla tulonjakomallilla (TUJA-malli). TUJA-malli on lähinnä tulonsiirto- ja verojärjestelmää koskevia suunnittelulaskelmia varten rakennettu mikrosimulointimalli. Lisäksi selvityksessä havainnollistetaan työnantajan työllistämiskynnystä, eli työn kysynnän muodostumista. Usein vastaavissa tutkimuksissa keskitytään työn tarjontapäätöksiin liittyvään problematiikkaan. Työnantajan työllistämiskynnys alkaa työehtosopimusten määrittämiltä palkkatasoilta, minkä lisäksi työllistämiskynnystä kasvattavat työnantajan välilliset kustannukset ja työllistämiseltä vaadittava tuottovaatimus. Työnantaja työllistää uuden työntekijän, kun hän arvioi uuden työntekijän tuottavan liiketoiminnalleen edellä mainittuja kustannuksia enemmän hyötyä. Selvityksessä on arvioitu esimerkkitoimialojen keskimääräinen tuottovaatimus. Työn hinnan kasvaessa on selvää, että myös työllistämiskynnys nousee. Helsingissä 16.5.2001 Minna Punakallio 2
1. Johdanto On väitetty, että matalilla palkkatasoilla Työntekijän ei kannata työllistyä, koska käteen jäävä tulo uudessa matalapalkkaisessa työtehtävässä on liian pieni verrattuna työttömyysaikaiseen toimeentuloon. On myös väitetty, että työnantajan ei epävarmassa taloustilanteessa kannata työllistää uutta työntekijää, koska työntekijän palkka yhdessä työnantajan välillisten työvoimakustannusten kanssa nousee liian korkeaksi verrattuna työntekijän tuottavuuteen. Tässä selvityksessä havainnollistetaan, että ensimmäinen väite ei useimmiten pidä paikkaansa, sillä eri toimialojen todellisuudessa maksama palkka ylittää selvästi keskituloisen ja lapsettoman henkilön kynnyspalkan. Kynnyspalkalla tarkoitetaan työtä vastaanotettaessa sitä palkkatasoa, jolla henkilö työhön mennessään saa käyttöönsä enemmän tuloa kuin työttömänä. Uuden työpaikan vastaanottaminen kannattaa. Lisäksi huomiota halutaan kiinnittää kysymykseen, miksi useilla toimialoilla ja erityisesti palvelualoilla vallitsee pulaa työvoimasta, kun samanaikaisesti työttömyysaste Suomessa on kansainvälisesti tarkasteltuna erittäin korkea (ks. kuva 1). Miten nykytilanne on ylipäätään mahdollinen, koska useimmissa tapauksissa ansiokehitystä tarkasteltaessa työntekijän kannattaisi työllistyä? 3
Kuvio 1: Kausitasoitettu työttömyysaste eräissä maissa, % Lähde: OECD Työvoiman sivukulut vähentävät työllistämistä. Selvityksen loppuosa on talouspoliittista pohdintaa. 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 Toinen selvityksessä käsiteltävä ongelmakokonaisuus liittyy työvoiman kysyntäpuolen toimivuuteen, sillä työvoiman sivukulut vähentävät työnantajien halukkuutta luoda uusia työpaikkoja. Selvityksessä havainnollistetaankin kynnyspalkalla työllistyvän työntekijän synnyttämä kokonaiskustannus työnantajalle. Työvoiman sivukuluja, eli työntekijän palkan lisäksi työnantajien maksettavia sosiaaliturvamaksuja sekä muita palkkasummaan sidottuja sivukuluja, ei aina mielletä osaksi uuden työntekijän työllistämisen kustannusta. Usein vastaavissa tarkasteluissa esitetään vain työntekijän tarjontakäyrä, mutta tässä tutkimuksessa havainnollistetaan myös työntekijän todellinen kustannus työnantajalle. Työntekijän työvoimakustannuksiin on liitetty lisäksi karkea arvio työnantajan uuden työntekijän palkkaamiselta vaatimastaan katteesta. Saatavasta kustannusurasta voidaan johtaa työvoiman kysyntä eli työnantajan työllistämiskynnys. Työntekijän kynnyspalkka ja kynnyspalkalla työllistetyn työntekijän kokonaiskustannus havainnollistetaan kolmella eri palvelutoimialalla. Kuvien yhteydessä tuodaan esiin esimerkkipalvelualojen työllistämistilanteisiin liittyviä erityispiirteitä. Kaikilla esimerkkitoimialoilla työllisyysproblematiikka on hyvin erilaista, mikä tuo esiin työttömyyteen liittyvien syiden moninaisuuden. Muistion loppuosa keskittyy sekä ajankohtaiseen työvoima- ja talouspoliittiseen pohdintaan että johtopäätösten tekoon. 4
2. Työn kannattavuus työntekijän näkökulmasta Työnhakijan kannattaa vastaanottaa työpaikka, jos hän uudessa työpaikassa saavuttaa vähintään yhtä hyvän toimeentulon kuin ollessaan työttömänä. Kynnyspalkka kuvaa sitä bruttopalkkaa, jolla tämä ehto toteutuu. Kynnyspalkkaa on verrattu tässä selvityksessä työttömyysturvan perusteena olevaan palkkaan, eli työttömän entiseen palkkaan. Tässä selvityksessä havainnollistetaan yksin (ilman huoltovelvollisuutta) vuokralla asuvan työttömän henkilön valintatilannetta, kun hänelle tarjotaan uutta työtä. Aluksi tarkastellaan sekä työttömän että työllisen nettotulojen muodostumista eri tulotasoilla, minkä jälkeen johdetaan alin kynnyspalkka, jolla työttömän kannattaa mennä töihin. Esimerkkilaskelman oletukset on kuvattu yksityiskohtaisemmin Työvoimapoliittisessa aikakauskirjassa (1/2000) julkaistussa Marja Tuovisen artikkelissa: Tulonsiirto- ja verojärjestelmän vaikutuksista työvoiman tarjontaan. Tulonsiirrot ja veroperusteet ovat kuitenkin vuoden 2001 perusteiden mukaisia. Tarkastelua työhön lähtemisen kannattavuudesta ei kohdisteta lapsiperheisiin, sillä alle kouluikäisten lasten huoltajat muodostavat makrotaloudellisesti tarkasteltuna loppujen lopuksi pienen osan kaikista perheistä. Lisäksi lapsiperheiden työllistymispäätöksiin liittyvät kannustinongelmat muodostavat aivan erilaisen ongelmakokonaisuuden kuin lapsettomien työnhakijoiden kannustimet. Perheettömien tai ilman huoltovelvollisuutta olevien kotitalouksien kannustimet ovat kuitenkin olennaisin tekijä työttömyyden hoidossa, sillä ne muodostavat rakenteellisen työttömyyden ytimen. Eri perhetyyppien yleisyyttä havainnollistetaan taulukossa 1. Kohdehenkilöksi on valittu lapseton, vuokralla asuva henkilö. Työllisyys- ja talouspolitiikan tulee kohdistua näiden henkilöiden kannustimiin. 5
Taulukko 1: Perheet Suomessa vuonna 1999 Lähde: Tilastokeskus Kaikki Perheet, joissa Perheet, joissa Henkilöitä/ perheet 0 17-v. lapsia 0 6-v. lapsia perhe Perheet 1 397 660 619 641 296 041 2,9 Perhetyyppi (%) Aviopari ilman lapsia 30,6 2,0 Avopari ilman lapsia 11,1 2,0 Aviopari ja lapsia 37,7 65,9 64,8 3,9 Avopari ja lapsia 7,1 15,0 21,1 3,6 Äiti ja lapsia 11,5 16,8 13,4 2,5 Isä ja lapsia 2,1 2,4 0,8 2,3 Alle kouluikäisten lasten huoltajat muodostavat pienen osan kaikista perheistä. Tilastokeskuksen mukaan alle kouluikäisiä lapsia on vain noin 20 prosentissa kaikista perheistä. Lapsettomia perheitä on peräti 40 prosenttia kaikista perheistä (964 000 henkeä), minkä lisäksi tähän kotitaloustyyppiin voidaan lisätä vielä yli 1,1 milj. yhden hengen muodostamaa kotitaloutta. Toisaalta Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan lapsiperheitä, joissa nuorin lapsi on alle kouluikäinen, oli vuonna 1998 vain 102 700:ssa kotitaloudessa. Selvityksessä tarkastellaan keskimääräistä suomalaista henkilöä, joka saa: - ansiopäivärahaa tai työmarkkinatukea, - asumistukea, kun oletetut vuokrakustannukset ovat noin 1800 mk/kk ja - viimesijaisena tukimuotona mahdollisesti toimeentulotukea. Työllistyneelle henkilölle maksetaan edelleen asumistukea ja toimeentulotukea, mikäli työllistyneen palkkataso niihin oikeuttaa. Kuviossa 2 esitetään esimerkkihenkilön käytettävissä olevien tulojen muodostuminen työttömänä edellä mainitun mukaisesti. Kuviossa havainnollistettu 4890 markan käytettävissä olevien tulojen taso on esimerkki, johon palataan myöhemmin tässä luvussa. 6
Kuvio 2: Työttömäksi jääneen henkilön nettotulot, mk/kk Käytettävissä olevat tulot, mk/kk Työttömyysturvan perusteena oleva bruttopalkka, mk/kk Työttömän ansiopäivärahan suuruus määräytyy työttömyyttä edeltäneiden ansiotulojen perusteella. Kuviossa 2 vaaka-akselilla on työttömän entinen bruttokuukausipalkka. Alin ansiopäiväraha ja työmarkkinatuki ovat yhtä suuria ja työmarkkinatukea maksetaan silloin, kun oikeutta ansiopäivärahaan ei ole. Asumistukea maksetaan työttömälle henkilölle samoilla perusteilla kuin työlliselle. Työmarkkinatuen taso on toimeentulonormiin verrattuna esimerkkitapauksessa lähes riittävä, joten toimeentulotuki on vain noin 200 mk/kk. 7
Kuvio 3. Palkkatuloja saavan esimerkkihenkilön nettoansiot, mk/kuukausi. Työllisen bruttopalkka, mk/kk Kuviossa 3 esitetään työllistyvän henkilön nettotulojen muodostuminen. Työllisen kuukausipalkka on esitetty vaaka-akselilla. Nettoansiotulot saadaan, kun bruttopalkasta vähennetään työntekijän tulovero, sairausvakuutusmaksu sekä eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Kunnallisveroa ja sairausvakuutusmaksua aletaan periä noin 1 000 markan ja valtion tuloveroa noin 6 000 markan kuukausituloilla (olettaen, että palkkatyö on kokovuotista). Eläke- ja työttömyysvakuutusmaksu peritään jo pienistä palkkatuloista. Matalilla palkkatasoilla (kuviossa alle 8 000 mk/kk) asumistuki korvaa osan asumiskustannuksista. Viimesijaisena tukena toimeentulotuki yhdessä asumistuen kanssa takaa esimerkissä noin 4 000 markan käytettävissä olevat kuukausitulot. Kyseinen toimeentulonormi saavutetaan riippumatta siitä, ovatko tulot palkkaa vai työttömyyspäivärahaa. 8
Kuvioista 2 ja 3 voidaan johtaa työttömän henkilön alin kynnyspalkka eli se palkka, jolla työttömän henkilön kannattaa vastaanottaa uusi työpaikka. Toisin sanoen, alin kynnyspalkka on se bruttopalkka, josta lähtien työssä käyvän käytettävissä olevat tulot alkavat kasvaa. Tämä kynnyspalkka määrittelee nk. työttömyysloukun sijainnin. Kynnyspalkka johdetaan nettotulojen avulla. Havainnollistetaan tilannetta esimerkillä. Mikäli työttömän entinen palkka kuviossa 2 on 10 000 mk/kk, niin työttömän ansiopäiväraha miinus verot on noin 4 400 markkaa ja asumistuki 490 markkaa kuukaudessa. Tässä tapauksessa työttömän henkilön käytettävissä olevat tulot olisivat siis 4 890 mk/kk. Nyt samaa tulotasoa tarkastellaan työllistyneen henkilön tapauksessa. Kuvion 3 pystyakselilta voidaan lukea miten työllistyneen käytettävissä olevat tulot, 4 890 mk/kk, muodostuisivat: Työllinen saa tällä tulotasolla noin 460 markkaa asumistukea ja nettopalkka on 4 430 markkaa kuukaudessa. Tämän nettopalkan saa 5 400 markan bruttopalkalla, mikä on samalla haettu kynnyspalkka. Kuvio 4: Esimerkkihenkilön kynnyspalkka. Mk/kk Työttömän entinen palkka, mk/kk 9
Kuvio 4 osoittaa, että esimerkkihenkilön alin kynnyspalkka on 3 000 markkaa kuukaudessa. Tällöin esimerkkihenkilö on ennen työttömäksi jäämistään ansainnut noin 4 000 markkaa kuukaudessa. Mikäli esimerkkihenkilölle tarjotaan ansiotyötä 2 800 markan kuukausipalkalla, taloudellisesti ajatellen hänen kannattaa kieltäytyä ja pysyä edelleen ansiosidonnaisella päivärahalla. Kynnyspalkkojen mataluus osoittaa, että työnhakijan kannattaa vastaanottaa uusi työpaikka aikaisempaa pienemmällä palkalla. Kynnyspalkkojen laskeminen on toteutettu samalla periaatteella kuvioissa 5-7, joissa on esitetty työttömän henkilön kynnyspalkat kolmella eri toimialalla. Koska tarkastelu kohdistuu kaikilla esimerkkitoimialoilla samaan, keskimääräiseen esimerkkihenkilöön, kynnyspalkka on kaikilla toimialoilla yhtä suuri. Kuvioista nähdään, että työttömän työnhakijan kannattaa ottaa vastaan työtä selvästi aikaisempaa pienemmällä palkalla. Kynnyspalkka kuitenkin kohoaa, mikäli laskelmassa otetaan huomioon myös työssäkäyntikustannukset, kuten välttämättömät matka-, vaate- ja ruokailukustannukset tai perheellisten päivähoitomenot. Vanhemmilla työttömillä saattaa työllistymisen rinnalla vaihtoehtona olla myös varhaiseläkkeen hakeminen. Tätä kysymystä ei tässä selvityksessä käsitellä. 10
3. Työllistämisen kannattavuus työnantajan näkökulmasta Työnantajan kannattaa rekrytoida palvelukseensa lisää henkilökuntaa, jos uuden työntekijän työpanoksella saadaan katettua työntekijän palkan lisäksi myös palkkaamisesta aiheutuva välillisten työvoimakustannusten kasvu sekä muut työn teettämiseen liittyvät kustannukset (esim. työtila). Mikäli uusi työntekijä pystyy kasvattamaan liiketoiminnan tuotoja edellä mainittujen kustannuserien määrällä, työnantaja pääsee uutta työntekijää palkatessaan omilleen, eli nollatuotolle. Kuitenkin työntekijän tulee tuottaa työllään myös liiketoiminnalle katetta eli arvonlisäystä. Tämä muiden kustannuserien päälle arvioitava kate eli työllistämisen tuottovaatimus, on korvausta työnantajalle uuden työsuhteen solmimiseen liittyvästä riskistä ja työstä. Edellisessä luvussa esiteltyä esimerkkitilannetta on tässä luvussa jatkettu olettamalla, että työnhakija työllistyy palvelualalle. Palvelusektoreista laskelmaan on valittu vähittäiskauppa, kiinteistöalan palvelut ja vakuutustoiminta. Vähittäiskauppa ja kiinteistöalan palvelut kuvaavat työllistämispotentiaalia edustavia, työehdoiltaan joustavia palvelualoja. Vakuutustoiminta on puolestaan mukana luonteeltaan erilaista palvelutoimialaa edustavana alana, jolla välillisten kustannusten taso on korkea. Esimerkkialojen välilliset työvoimakustannukset ja arvio työllistämispäätökseen liittyvästä tuottovaatimuksesta on esitetty taulukossa 2. Työllistämisen kustannukset havainnollistetaan vähittäiskaupan, vakuutuksen ja kiinteistöpalveluiden toimialoilla. 11
Taulukko 2: Välilliset työvoimakustannukset suhteessa tehdyn työajan palkkoihin vuonna 1996 sekä arvio työllistämiseen liittyvästä tuottovaatimuksesta, %. Lähde: Tilastokeskus ja Palvelutyönantajat Työnantajan välilliset työvoimakustannukset vähintään puolitoistakertaistavat tehdyn työajan palkkakustannukset. Vähittäis- Vakuutus- Kiinteistökauppa toiminta palvelut Tehdyn työajan palkka 100 100 100 Välilliset palkat 22,3 30,1 25,1 Sosiaaliturva- ja vakuutusmaksut 30,4 35,1 31,3 Muut työvoimakustannukset 3,8 11,2 6,8 Yhteensä 56,5 76,4 63,3 Tuottovaatimus * 12 0 8 *) Tuottovaatimusten tasojen perustelut löytyvät sivuilta 16, 18 ja 20 Taulukon 2 luvut perustuvat Tilastokeskuksen selvitykseen yksityisen sektorin työvoimakustannuksista vuonna 1996, joka on uusin käytettävissä oleva tieto työvoimakustannuksista. Sosiaalivakuutusmaksujen taso on alentunut vuodesta 1996 vuoteen 2001 yhteensä noin 0,9 prosenttiyksikköä. Tämä on otettu huomioon esimerkkilaskelmissa yhtä suurena maksujen alenemisena kaikilla toimialoilla. Yrityksen todellinen välillisten työvoimakustannusten muutos voi erota alan keskimääräisistä kustannuksista. Taulukon 2 työvoimakustannukset ovat kunkin palvelutoimialan keskimääräisiä lukuja. Uutta työvoimaa rekrytoitaessa yksittäisen yrityksen välillisten työvoimakustannusten todellinen lisäys ei vastanne toimialan keskimääräisiä kustannuksia. Todellinen välillisten kustannusten muutos vaihtelee mm. yrityksen koon mukaan. Esimerkkilaskelmissa on hyödynnetty kuitenkin olemassa olevia keskimääräisiä tietoja, sillä työllistämispäätöksen tarkastelun kohdistaminen tiettyyn esimerkkiyritykseen ei tuo tarkasteluun olennaisesti uutta informaatiota. 12
Laskelmissa oletetaan, että uudelle työntekijälle maksetaan juuri hänen kynnyspalkkansa verran. Työntekijän rahapalkan lisäksi maksettavat välilliset palkat sisältävät erilaisilta poissaoloajoilta maksettavia eriä, kuten vuosilomapalkat, lomarahat, arkipyhien palkat sekä sairaus- ja äitiysajan palkat. Sosiaalivakuutusmaksut käsittävät työnantajan pakolliset ja lakisääteiset sosiaaliturva-, työeläke- ja muut sosiaalivakuutusmaksut sekä vapaaehtoiset vakuutusmaksut. Muihin työvoimakustannuksiin kuuluvat mm. työpaikkaruokailu, työterveyshuolto, henkilöstörahastot ja autoetu sekä koulutuksen muut kuin palkkakustannukset. Laskelmissa käytetyt työllistämisen tuottovaatimukset esimerkkitoimialoilla ovat Palvelutyönantajien asiantuntijoiden arvioita. Arviot vaihtelevat tässä selvityksessä nollasta prosentista kahteentoista prosenttiin. Työnantajan työllistämiskynnystä on erittäin vaikea määritellä täsmällisesti, sillä se vaihtelee eri ajankohtina jopa yksittäisessä yrityksessä. Ensimmäinen mahdollinen palkkataso, jolla työllistämiskynnystä voidaan tarkastella, on työehtosopimusten määrittämä minimipalkkataso. Työllistämiskynnyksen suuruus liittyy myös koko liiketoiminnan kannattavuuteen. Kynnyspalkan päälle lasketut välilliset työvoimakustannukset sekä työnantajan kokonaistyövoimakustannukset on havainnollistettu kuvioin esimerkkitoimialoilla luvussa 4. Välilliset työvoimakustannukset muodostuvat välillisistä palkoista, sosiaalivakuutusmaksuista ja muista työvoimakustannuksista. Työllistämisen tuottoarvion avulla havainnollistetaan työnantajan työllistämiskynnystä. 13
4. Työvoiman kokonaiskustannukset ja työllistämisen erityispiirteitä esimerkkialoilla Kauppa Kuvio 5: Esimerkkihenkilön kynnyspalkka ja sitä vastaava kokonaistyövoimakustannus ml. työnantajan tuottovaatimus vähittäiskaupan alalla, mk/kk Kynnyspalkka/kustannukset, mk/kk Työttömän entinen palkka, mk/kk Kuviossa 5 esitetään esimerkkihenkilön hinta uutta työvoimaa tarvitsevalle työnantajalle vähittäiskaupan toimialalla. Käyrien keskiosan notkahdus kuvastaa asumistuen loppumista. Kuviossa on havainnollistettu myös kaksi esimerkkipalkkatasoa. Myyjän minimipalkka on 6 900 mk/ kk, mutta kynnyspalkka on 4000 mk/kk Kokopäiväisen myyjän työehtosopimusten mukainen minimipalkka kuukaudessa on I kalleusryhmässä alle 7000 markkaa. Minimipalkalla työllistyvän henkilön kokonaistyövoimakustannukset työnantajalle (ml. tuottovaatimus) ovat noin 12 000 mk kuukaudessa. Jos esimerkkihenkilö on ennen työttömyyttään ansainnut noin 6 900 markkaa kuukaudessa, niin hänen kynnyspalkkansa laskee niinkin alas kuin 4 000 markkaan kuukaudessa. 14
Myyjän mediaanipalkka on noin 8 400 markkaa kuukaudessa ja kyseisestä henkilöstä syntyvät työnantajan kokonaiskustannukset ovat noin 14 500 markkaa. Jos esimerkkihenkilö on ennen työttömyyttään ansainnut 8 400 markkaa kuukaudessa, hänen kannattaisi ottaa vastaan uusi työpaikka jo 4 700 markan kuukausipalkalla. Mediaanipalkalla (8 400 mk/kk) työskennelleen työttömän työnhakijan kynnyspalkka on 4 700 mk/kk. Myyjän minimipalkka (I/II kalleusryhmä) kokopäivätyössä on noin 6 900/6 700 mk/kk. Myyjän säännöllisen työajan keskimääräinen palkka lisineen yltää tyypillisesti noin 8 400 markkaan kuukaudessa. Palvelutyönantajien kaupan alan asiantuntijan mukaan harkittaessa uuden työntekijän palkkaamista voidaan keskimääräisenä työllistämisen tuottovaatimuksena pitää kahtatoista prosenttia. Jotta esimerkkihenkilö pääsisi työttömänä vastaavalle tulotasolle kuin kokopäiväinen minimipalkalla työskentelevä vähittäiskaupan myyjä, hänen työttömyyttä edeltäneen palkkansa tulisi olla noin 15 500-16 000 markkaa kuukaudessa. Sen sijaan hänen työttömyyttä edeltäneen palkan tulisi nousta jopa reiluun 23 000 markkaan, jotta hän saavuttaisi työttömänä myyjän mediaantulotason. Nämä esimerkit todistavat, että jo varsin hyvätuloisten mutta työttömäksi jääneiden henkilöiden kannattaa hyväksyä kokopäiväisen vähittäiskaupan myyjän toimi. Kaupan toimialalla työttömälle työnhakijalle laskettu alin kynnyspalkka saattaa antaa työhön hakeutumisen todellisesta kannattavuudesta vääristyneen kuvan. Esimerkkihenkilön muutto kasvukeskukseen ja korkeammat asumiskustannukset nostavat selkeimmin vaadittavaa kynnyspalkkaa. Alan naisvaltaisuuden vuoksi myös perheellisten työntekijöiden lasten päivähoitokustannukset nostavat kynnyspalkkaa. Lisäksi se, että työnantajalla ei ole tarjota uudelle työntekijälle kokopäivätyötä, saattaa heikentää työhön lähtemisen kannattavuutta. On kuitenkin huomattava, että työttömäksi jääneille henkilöille kaupan maksama keskimääräinen palkka ylittää selkeästi työnhakijan kynnyspalkat. Toisaalta kuvio 5 osoittaa myyjän todellisen hinnan työnantajalle. Jo keskimääräisellä palkkatasolla uuden työntekijän palkkaamiseen liittyvät taloudelliset riskit alkavat hidastaa työllistämistä. Tuottovaatimukseksi arvioidaan 12 %. Myös korkeapalkkaisten mutta työttömäksi jääneiden henkilöiden kannattaa vastaanottaa myyjän työpaikka. Työllistämisen riskit kasvavat jo keskimääräisellä palkkatasolla. 15
Vakuutusala Kuvio 6: Kynnyspalkka ja sitä vastaava kokonaistyövoimakustannus ml. työnantajan tuottovaatimus vakuutusalalla, mk/kk. Kynnyspalkka/kustannukset, mk/kk Työttömän entinen palkka, mk/kk Kuviossa 6 esitetään esimerkkihenkilön työllistyminen vakuutusalalle. Työntekijän kokonaiskustannusta kuvaava käyrä on tasoltaan lähellä edellämainittua kaupan toimialaa, sillä työllistämispäätökselle arvioitu kate on vakuutusalalla matala. Käyrien keskiosan notkahtaminen kuvastaa esimerkkihenkilön asumistuen loppumista. Toimialan ominaispiirteitä: Vakuutusalan luonne voidaan määritellä eri tavoilla. 1) Vakuutusyhtiöiden liikevaihdon suuruuteen vaikuttaa vapaaehtoisen vakuutustoiminnan ohella lakisääteinen vakuutustoiminta, kuten työeläke- ja tapaturmavakuutus, minkä osuus kokonaismaksutulosta oli vuonna 1999 yli puolet. 2) Toiminta voidaan myös jakaa sijoitustoimintaan ja muuhun toimintaan. Myös jakoa eläkevakuutukseen ja vahinkovakuutukseen käytetään. 16
Vakuutustoiminnan voitto muodostuu yleensä yhtiöiden sijoitustoiminnan kautta. Toisaalta myös vapaaehtoiset vakuutukset ovat viime aikoina tuottaneet hyvin. Alalla tunnutaan hyväksyttävän se, että varsinainen korvauskäsittelypuoli on myös henkilöstökulujen osalta tappiollista. Uuden henkilöstön palkkaamismotiiviin vaikuttaa vakuutusalalla eniten tarve saada uutta työvoimaa silloin, kun normaalin työn lisäksi on tiedossa suuria lakimuutoksia tai vastaavia työmäärää lisääviä tekijöitä (käsittelyajat eivät saa venyä liian pitkiksi) sekä yhä lisääntyvä tarve saada ammattitaitoista työvoimaa ikääntyvien työntekijöiden tilalle. Uuden henkilön työllistämisharkinnassa käytettävän tuottomarginaalin arviointi on ongelmallista, koska vakuutustoiminnan tuotot siis ansaitaan pääasiassa sijoitustoiminnalla. Tämän vuoksi laskelmassa käytetään vakuutusalalla työllistämispäätöksen tuottovaatimuksena nollaa prosenttia. Sijoitustoiminta vaikuttaa toiminnan voitollisuuteen. Korvausten käsittelyaikojen lyhyys on tärkeä kilpailutekijä. Työllistämisen tuottovaatimus on liiketoiminnan luonteesta johtuen 0 %. Vakuutusalalla uuden työntekijän peruspalkka on noin 7 000 mk kuukaudessa. Alalla käytetään yleisesti provisiolisiä, jotka määräytyvät asiakaspalvelussa myynnin mukaan. Korvauskäsittelypuolella provisiot määräytyvät yleensä yhtiön tuloksen perusteella. Vakuutusalalla suorittavaa työtä tekevän konttoritoimihenkilön keskiansio on noin 12 400 markkaa kuukaudessa. Kyseinen käytännössä maksettu palkkataso on esimerkkihenkilölle niin korkea, ettei se edes näy henkilön kynnyspalkkaa havainnollistavasta kuviosta 6. Mikäli esimerkkihenkilö jää tältä keskimääräiseltä palkkatasolta työttömäksi, hänen kynnyspalkkansa on 6 200 markkaa kuukaudessa. Toimihenkilöiden keskiansio on kaksinkertainen verrattuna kynnyspalkkaan. Vakuutustoimialalla ei siis pitäisi olla lainkaan vaikeuksia houkutella alalle uusia työntekijöitä ja työttömillä näyttäisi olevan selkeät kannustimet hakeutua vakuutusalalle töihin. 17
Kiinteistöpalvelut (kiinteistöjen huolto ja siivous) Kuvio 7: Kynnyspalkka ja sitä vastaava kokonaistyövoimakustannus ml. työnantajan tuottovaatimus kiinteistöalalla, mk/kk Kynnyspalkka/kustannukset, mk/kk Työttömän entinen palkka, mk/kk Kuviossa 7 esitetään esimerkkihenkilön kustannus uutta työvoimaa tarvitsevalle työnantajalle kiinteistöpalvelujen toimialalla. Käyrien keskiosan notkahdus kuvaa henkilön asumistuen loppumista. Työaika on noin viisi tuntia vuorokaudessa......ja työtunnit ajoittuvat iltaan. Kiinteistöpalveluissa työskentelevien henkilöiden päivittäinen työaika on keskimäärin 5 tuntia. Harvat työnantajat pystyvät tarjoamaan työntekijöilleen tällä hetkellä kokopäivätyötä, sillä asiakkaat haluavat siivoojan työpaikalleen illalla, muiden työntekijöiden työajan jälkeen. Siivoustyön kohdistuminen iltaan aiheuttaa sen, että mahdolliset lapsenhoitokustannukset eivät välttämättä ole kiinteistöpalveluissa työskenteleville ongelma. Aikaisemmin oli tavallista, että työnantaja ja työntekijä sopivat keskenään tietystä tuntimäärästä, joka maksettiin työntekijälle riippumatta työhön todellisuudessa käytetystä ajasta. Nykyisin nämä sopimukset ovat käyneet harvinaisemmiksi, ja työntekijän palkka määräytyy todellisen tehdyn työn mukaan. 18
Kiinteistöpalveluja hyödyntävien asiakkaiden työpaikat ovat usein hajallaan ympäri kaupunkia tai taajamaa, jolloin työntekijä ei välttämättä pysty siivoamaan yhden työvuoron aikana kovinkaan montaa eri kohdetta. Alan työehtosopimuksessa säädelty alin tuntipalkka on 36 mk/h ja keskimääräinen säännöllisen työajan tuntipalkka on yli 40 mk/h. Lyhyen työajan vuoksi työntekijöiden kuukausiansiot kiinteistöpalveluissa jäävät noin 4 000 markkaan kuukaudessa. Työttömän esimerkkihenkilön kannattaa kuitenkin vastaanottaa uusi työpaikka myös kiinteistöpalvelualalla, sillä tällä tulotasolla aikaisemmin työskennelleen henkilön kynnyspalkka on 3 000 mk/kk. Työnantajan kokonaiskustannukset 4 000 markkaa kuukaudessa ansaitsevasta työntekijästä ovat alle 8 000 markkaa kuukaudessa. Lyhyen työajan vuoksi alalle voi olla vaikea houkutella sitoutuneita työntekijöitä. Alan työvoimapulan vuoksi uuden työntekijän työllistämispäätökseltä vaadittava tuottomarginaali on esimerkkilaskelmassa melko pieni, eli 8 prosenttia. Tosin alalla toimii tässä suhteessa hyvin erilaisia yrityksiä. Kuukausiansiot ovat noin 4 000 markkaa, kynnyspalkka 3 000 markkaa kuukaudessa. Työllistämisen tuottovaatimukseksi arvioidaan 8 %. Lyhyen työpäivän vuoksi kiinteistöpalveluissa työskenteleminen on työntekijöille usein tapa ansaita lisätuloja. Työntekijöillä on tyypillisesti esimerkiksi siivoustöiden lisäksi vähintäänkin toinen työpaikka. On kuitenkin yllättävää huomata, että nykyinen tuloverotuksen taso kannustaa työnhakijoita jo varsin voimakkaasti vastaanottamaan uuden, ainoastaan muutaman tunnin pituisen iltatyön. 19
5. Työllistymiskynnykseen liittyvää pohdintaa Kynnyspalkat ovat matalia verrattuna minimipalkkoihin ja alojen keskimääräisiin palkkatasoihin. Selvityksessä esitetyt laskennalliset esimerkit eri toimialoille työllistyvän henkilön kynnyspalkasta osoittavat, että yksin asuvan henkilön (tai ilman huoltovelvollisuutta olevan) kynnyspalkkojen taso ei voi olla esteenä työllistymiselle. Täten työttömän tulonsiirtojen taso, palkkauksen taso eikä nykyinen tuloverotuksen taso tee työllistymispäätöstä kannattamattomaksi. Työntekijän näkökulmasta työllistyminen näyttäisi olevan hyvin kannattavaa työehtosopimusten mukaisilla palkkatasoilla, koska kynnyspalkat ovat huomattavasti jopa minimipalkkoja matalammat. Työn vastaanottamisen mahdollisuuteen ja kannattavuuteen vaikuttavat kuitenkin monet muut tekijät. Tällaisia tekijöitä ovat mm. työttömän henkilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, asenteisiin, asuinpaikkakuntaan ja työllistävien toimialojen ominaispiirteisiin liittyvät tekijät. Juuri nämä tekijät nostavat osaltaan sitä bruttopalkkaa, jolla työnhakija on valmis ottamaan työn vastaan. Pohdittaessa työllisyyttä parantavia talouspoliittisia toimenpiteitä tulee ensimmäiseksi tunnustaa ongelman moninaisuus. Ongelman monitahoisuus näkyy esimerkiksi siinä, että selvityksen esimerkkitoimialoilla uuden työntekijän työllistämiseen vaikuttavat tekijät ovat hyvin erilaiset. Toimilalojen ominaispiirteisiin ja kynnyspalkkaan voi vaikuttaa alan naisvaltaisuus......tai työpäivien lyhyys Eri toimialojen ominaispiirteet voivat vaikeuttaa työllistymistä ja uuden työpaikan vastaanottamista erityisesti palvelualoilla. Esimerkiksi naisvaltaisilla toimialoilla on omat erityispiirteensä. Työpaikkaa hakevien perheellisten henkilöiden vaatima kynnyspalkka nousee välittömästi muun muassa lasten päivähoitokustannusten määrällä, jotta kotitalouksien käytettävissä olevat tulot eivät työhön mennessä laske. Useiden alojen keskimääräinen palkkataso ylittää kuitenkin niin selvästi alimmat kynnyspalkat, että taloudellisesti lasten päivähoitoon liittyvät kustannukset eivät voi muuttaa työllistymistä kannattamattomaksi työehtosopimusten mukaisilla palkkatasoilla. Ehkä selvempi ongelma syntyy, jos toimialalla tarjolla olevien työpäivien lyhyys laskee uuden työn palkkatasoa ja vähentää siten työn vastaanottamisen houkuttelevuutta. Esimerkkinä tällaisesta toimialasta voidaan pitää kiinteistöpalveluita. 20
Eri toimialojen erityispiirteisiin voi kuulua myös se, että työnantajan työllistämiskynnys ei määräydy välittömästi työllistämisen kannattavuuden perusteella. Esimerkiksi sijoitustoimintaa harjoittavilla toimialoilla, kuten vakuutusalalla, saatetaan hyväksyä henkilöstökulujen tappiollisuus uuden työntekijän työllistämispäätöksen yhteydessä, jotta korvausten käsittelyajat eivät muodostuisi kilpailijoita pidemmiksi. Tämä on mahdollista, koska vakuutustoiminnan tuotto muodostuu yleensä sijoitustoiminnan kautta. Nämä toimialat muodostavat työllistämisedellytyksiltään kuitenkin harvinaisen poikkeuksen. Suomessa työttömyyden väheneminen on koko talouspolitiikan ykköstavoite. Talouskasvun dynaamiset tekijät laskevat automaattisesti työttömyyttä, mutta tämän lisäksi työllistymiskehitystä on edistetty keventämällä tuloverotusta erityisesti matalatuloisten osalta. Nyt eri toimialojen erilaiset ongelmat vaativat kuitenkin useiden samanaikaisten talouspoliittisten välineiden käyttöä. Pelkästään matalatuloisten työntekijöiden verotuksen tason keventäminen ei helpota sellaisenaan enää edes matalatuloisten työntekijöiden työllistymistä. Toteutunut työllisyyskehitys osoittaa, että muun muassa työnantajien sivukulut ja korkea kulutusverotus yhdistettynä heikkoon yrittäjyyteen vähentävät palvelualoilla halukkuutta työllistää uusia työntekijöitä. Työvoimaa hyödyntävien toimialojen kilpailulliseen asemaan onkin alettava kiinnittää huomiota ja parannettava näiden toimialojen toimintaedellytyksiä. Työllisyyden parantamiseksi:...tai sijoitustoiminnan merkitys toiminnan kannattavuudelle. Tarvitaan useita samanaikaisia talouspoliittisia toimenpiteitä. Yksi toimenpide on työn verotuksen keventäminen työllistämiskynnystä madaltamalla. Työnantajien työllistämiskynnystä kannattaa laskea erityisesti matalapalkkaisilla toimialoilla. Talouspoliittisesti helpoimmin tämä on toteutettavissa alentamalla työnantajien niitä sosiaalivakuutusmaksuja, joilla rahoitetaan kansalaisten perusturvaan kuuluvia etuuksia. Työn vastaanottamisen tekee vaikeaksi tai mahdottomaksi usein se, että työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Tällöin avoinna olevien työpaikkojen vaatimukset eivät vastaa työttömien työnhakijoiden ominaisuuksia. Selkeimmät ongelmaan johtavat syyt edellä mainittujen tekijöiden lisäksi löytyvät muun muassa: 21
Työn kysynnän ja tarjonnan epätasapainoon voidaan vaikuttaa koulutus-, työvoima- ja asuntopolitiikalla. Asuntopolitiikan toimimattomuus ylläpitää rakenteellista työttömyyttä. Työnhakijoiden puutteellisesta koulutustaustasta, työnhakijoiden aikaisemmasta työkokemuksesta, joka ei anna valmiuksia uusiin työtehtäviin ja asuinpaikan ja mahdollisen työpaikan suuresta maantieteellisestä etäisyydestä. Työpaikanvaihtokustannukset nostavatkin selvästi vaadittavaa kynnyspalkkaa silloin, kun työpaikan saaminen edellyttää muuttoa kasvukeskukseen. Kasvukeskuksissa asuntojen vuokrataso on korkea ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on suuri. Samanaikaisesti omistusasuntojen hinnat ovat nousseet monen työntekijän tai työnhakijan ulottumattomiin. Voidaan perustellusti väittää, että matala- tai keskituloisen yksinäisen työntekijän on vaikea vastaanottaa työpaikkaa pääkaupunkiseudulta tai muusta kasvukeskuksesta, mikäli hänellä ei ole siellä jo kohtuuhintaista asuntoa. On varsin ilmeistä, että asuntopolitiikan toimimattomuus on yksi pääsyy rakenteelliseen työttömyyteen harvaan asutussa Suomessa, jossa asuintilan tai tonttien puute ei voi olla suuri ongelma. Jopa Helsinki on hyvin pieni ja harvaanasuttu kaupunki verrattuna kansainvälisiin suurkaupunkeihin. On kuitenkin huomattava, että työministeriön tilastojen mukaan Uudenmaan TE-keskuksen alueella, mitä voidaan pitää Helsingin työssäkäyntialueena, oli vuoden 2001 helmikuussa yhä yli 56 000 työtöntä työnhakijaa. Määrä on hieman alle viidesosa kaikista maan työttömistä työnhakijoista. Uudenmaan TE-keskuksen korkeaa työttömien työnhakijoiden määrää ei voida mieltää pelkäksi kitkatyöttömyydeksi, joten asuntopolitiikan toimimattomuuden ohella korkeaan työttömyyteen on myös muita syitä. Työnhakijoiden negatiiviset asenteet nostavat työn vastaanottamiskynnystä. Työnhakijoiden työn vastaanottamiskynnystä nostaa varmasti myös: Työttömien henkilöiden vapaa-ajan priorisointi ja joihinkin työtehtäviin liittyvät negatiiviset arvostukset. Pienipalkkaisen ja mahdollisesti fyysisesti raskaan koko- tai osaaikatyön vastaanottaminen ei ole kovin houkuttelevaa, jos työssä käymisestä jää vain hieman enemmän lisätuloja työttömyys- 22
aikaiseen tulotasoon verrattuna. Mikäli työnhakija ei ota vastaan työtä vapaa-ajan priorisoinnin, työtehtävien arvottamisen tai vain vähäisten lisätulojen vuoksi voidaan kysyä, miten tällainen valinta on tullut yhteiskunnassamme hyväksyttäväksi? Miksi osa työkykyisistä henkilöistä on oikeutettuja valitsemaan työvoimapulan aikana työttömänä olon? Asenteiden muutos työttömyyteen ja sen oikeutukseen on selvä verrattuna 1990-alun lamasta johtuneen työttömyyden aiheuttamaan häpeään. Työttömyydestä aiheutuvat kustannukset yhteiskunnalle ovat kuitenkin yhä huomattavat, sosiaalimenoista noin 10 prosentin suuruusluokkaa, ja ne välittyvät pääasiassa juuri työssäkäyvien henkilöiden maksettavaksi. Onko meillä tähän asennemuutokseen varaa ja onko tämä todella haluttu suuntaus? Edellä mainittu kysymyksenasettelu ei kuitenkaan kohdistu niihin työnhakijoihin, joille ei tarjota työtä. Työttömyyden kustannukset välittyvät työssäkäyvien maksettavaksi Työmarkkinoiden epätasapainoa ylläpitävänä ja työnhakijoiden työn vastaanottamista estävänä tekijänä voidaan myös nimetä: Työnantajien kielteinen asenne ikääntyviä työnhakijoita kohtaan. Työpoliittisessa aikakauskirjassa 4/2000 on Eeva-Leena Vaahtion asiaa käsittelevä artikkeli Ikä ihanteena ja valintakriteerinä pienten ja keskisuurten yritysten rekrytoinnissa, jossa haastateltiin kvalitatiivisesti yritysten rekrytointipäätösten tekijöitä. Tutkimuksessa havaittiin, että yli 50-vuotiaita ei rekrytoitu tutkimuksen kohteena oleviin vapaisiin työpaikkoihin. Lisäksi aineisto paljasti kielteisiä asenteita ikääntyviin (yli 50-vuotiaisiin) työnhakijoihin, vaikka 50-vuotiailla on vielä 15 vuotta työikää edessään. On erittäin huolestuttavaa, että kaikkia työvoimaresursseja ei hyödynnetä yhteiskunnassamme optimaalisesti. Tämän vuoksi työnantajien tulee tarkastella kriittisesti myös omaa rekrytointipolitiikkaansa. Myös työnantajien tulee muuttaa asenteitaan ikääntyviä työntekijöitä kohtaan. Syyksi työnantajien kielteiseen suhtatumiseen ikääntyviä kohtaan voidaan nimetä työntekijöiden osaamiseen liittyvien tekijöiden ohella yrittäjiä ympäröivän yhteiskunnan rakenne. Pelkkä asennekasvatus on sellaisenaan riittämätöntä, sillä koko lainsäädännon ja erityisesti eläkkeiden rahoitusjärjestelmien suhtautumista ikääntyviin työntekijöihin tulee tarkkailla. Ikääntymiseen liittyvät tekijät vaikuttavat voimakkaasti eläkejärjestelmien rahoitukseen. 23
6. Johtopäätökset Selvityksessä on esitetty työttömän lapsettoman henkilön kynnyspalkat eri ansiotasoilla. Taloudellisesti tarkastellen kynnyspalkat osoittavat -ehkä yllättäen- työehtosopimusten mukaisia todellisia palkkatasoja matalammiksi. Toisin kuin luullaan, kannustinongelma ei siten enää kosketa suurinta osaa työttömistä työnhakijoista. Nykyinen palkkataso sekä tulonsiirto- ja verojärjestelmän rakenne kannustavat jo sellaisenaan työnhakijoita töihin myös matalapalkka-aloilla. Kannustimien lisääminen matalapalkka-aloilla on kuitenkin monimuotoinen kokonaisuus. Mietittäessä työllisyyttä parantavien talouspolitiikan välineiden käyttöä on ensimmäiseksi tunnustettava työllistämisproblematiikan moninaisuus ja useiden samanaikaisten toimenpiteiden käytön välttämättömyys. Tätä väitettä tukee myös se, että jokaisella muistiossa esitetyllä kolmella esimerkkipalvelutoimialalla uuden työntekijän työllistämiseen vaikuttavat tekijät ja työntekijöiden työn vastaanottamispäätöksiin vaikuttavat tekijät olivat erilaiset. Selvityksessä on myös konkretisoitu työnantajan todellista työllistämiskynnystä, joka syntyy työehtosopimusten ja lainsäädännöllisten velvoitteiden päälle laskettavasta työllistämisen tuottovaatimuksesta. Arvio työllistämiseltä vaadittavasta keskimääräisestä katteesta vaihtelee huomattavasti eri toimialoilla. Vakuutusalalla uuden työntekijän palkkaamiseen vaikuttaa ensisijaisesti tarve pitää asiakaspalvelu sujuvana, kun taas muilla esimerkkitoimialoilla arvio työllistämiseltä vaadittavasta tuotosta vaihteli 8-12 prosentin välillä. Keskeisimpiä politiikkasuosituksia ovat tulonsiirtojärjestelmien kannustava yhteensovittaminen verotuksen ja tulonsiirtoja saavan henkilön mahdollisten lisätulojen suhteen. On myös selvää, että esimerkiksi työssäkäyntikustannukset ja alle kouluikäisten lasten päivähoitokustannukset vaikuttavat suoraan työn vastaanottamispäätöksiin matalapalkka-aloilla. Työllistyminen näyttäisi kuitenkin olevan hyvin kannattavaa työehtosopimusten mukaisilla minimipalkoilla ja eri toimialojen todellisuudessa maksamilla keskimääräisillä palkkatasoilla. 24
Palvelualoilla on elinkeinosektoreista suurin potentiaali työllistää lähivuosina uusia työntekijöitä. Mikäli uusien työpaikkojen syntymistä palvelualoille halutaan tukea, työn verorasituksen keventämistä tulee jatkaa. Tällöin ainoastaan pienituloisille suunnattu verokevennysohjelma ei ole enää riittävä instrumentti, vaan tarvitaan samanaikaisesti sekä työnantajan välillisten kulujen kevennyksiä että tuloverokevennyksiä kauttaaltaan ansiotulojen verotasossa. Suomen veroaste on tällä hetkellä 46,5 prosenttia, mitä voidaan pitää taloudelliselle toiminnalle haitallisen korkeana tasona. Esimerkiksi kansainväliset luokituslaitokset (Moody s) ja ennustuslaitokset (OECD) ovat toistuvasti suosittaneet työn verotuksen keventämistä ja verokiilan kaventamista. Mahdolliset veronkevennykset tuleekin toteuttaa laskemalla maltillisesti veroastetta. Veroasteen madaltamisen mahdollistaa myös julkisen palvelutuotannon avaaminen muille yrittäjille ja vapaalle kilpailulle siten, että asiakkaiden valinnanmahdollisuudet lisääntyvät. Julkisen palvelutuotannon kustannusten mittausta tulee myös selkeyttää. Kasvukeskusten asuntopolitiikka on yksi pääsyy rakenteelliseen työttömyyteen ja sitä tulee muuttaa joustavammaksi ja toimivammaksi. Työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan kohtaannon yhteensopivuutta tukee myös sekä työnhakijoiden että rekrytoivien työnantajien omakohtainen kriittinen asennetarkastelu. Työnhakijoiden mahdollinen kielteinen suhtautuminen vain vähän lisätuloja tuovaan, avoinna olevaan työpaikkaan voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Samoin voidaan kyseenalaistaa työnantajien mahdollinen kielteinen suhtautuminen ikääntyviin työntekijöihin. Asenteiden muuttaminen on vaikeaa, mutta muutosten aikaansaaminen on välttämätöntä. Työntekoon kannustavien elementtien lisääminen sosiaaliturvaan ei kyseenalaista sen tehtäviä väestön sosiaalisten ja terveydellisten olojen parantamiseksi, tasa-arvon edistämiseksi ja yhtäläisten mahdollisuuksien luomiseksi. Kannustimien lisäämisellä pyritään parantamaan ihmisten omaa aktiivisuutta ja sitä kautta rohkaisemaan heitä itseäänkin em. tavoitteiden saavuttamisessa. Lähtökohtana on se, että työnteko on primäärinen taloudellisen hyvinvoinnin tuottaja ja tämän aseman tulee säilyä myös suhteessa sosiaaliturvaan. (Lainaus Valtioneuvoston kanslian kannustinloukkutyöryhmän loppuraportista 1996). 25
26