HUOLTOPÄÄLLIKKÖ 2016 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N 90-VUOTISJUHLAJULKAISU

HUOLTOPÄÄLLIKKÖ 2016 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N 90-VUOTISJUHLAJULKAISU

Huoltopäällikkö 2016 Julkaisija Logistiikkaupseerit ry Taitto Mainostoimisto Lento Oy Saarijärven Offset, 2016 ISSN 2343-4368

HUOLTOPÄÄLLIKKÖ 2016 Toimituskunta Mikael Laine Aarne Veijalainen Lauri Rissanen Julkaisija Logistiikkaupseerit ry

SISÄLTÖ Sivu Lukijalle 7 Toimituskunta Puolustusvoimain komentajan tervehdys 8 Kenraali Jarmo Lindberg Puolustusvoimien sotatalouspäällikön tervehdys 10 Kenraaliluutnantti Kyösti Halonen Logistiikkaupseerit ry:n puheenjohtajan ja Logistiikkaupseerit ry:n valtuuskunnan puheenjohtajan tervehdys 12 Eversti Timo Saarinen ja valmiusjohtaja Heikki Härtsiä Sotilasläänien huollosta puolustusvoimien logistiikkajärjestelmään 15 Everstit Kari Suvanto, Pentti Väänänen, Leo Puustinen, Viljo Holopainen, Tatu Juurtti, Risto Kosonen Periaatepäätös Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaamisesta 48 Erityisasiantuntija Tommi Nordberg Päivittäistavarakaupan logistiikan kehitys S-ryhmässä 52 Business Controller Hanna Pulli Puolustusvoimien logistiikka osana yhteiskunnan varautumista Huoltovarmuuskeskuksen näkökulmasta tarkasteltuna 56 Johtaja Sauli Savisalo, logistiikkapäällikkö Raija Viljanen Kenttähuolto kehittyy 60 Eversti Jussi-Petri Hirvonen RA joukko-osaston asema ja toimintakenttä huoltojärjestelmässä Panssariprikaatin huoltopäällikön näkökulmasta. 70 Majuri Pasi Hurskainen Parolan huoltopataljoona Panssariprikaatin huollon toteuttajana 76 Everstiluutnantit Mikael Laine ja Jari Virolainen Ilmavoimien huolto 82 Eversti Mikko Punnala 4

Joukko-osaston logistiikka asiakas ja toteuttaja 86 Insinöörieverstiluutnantti Harri Saarinen Huoltopataljoona ilmapuolustuksen tukena 95 Majuri Asko Ruohomäki Merivoimien huolto osana puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää suorituskykyjä turvaamassa 98 Komentaja Kari Tapala Huolto-organisaatio tukee Laivaston päätehtävää 103 Komentaja Juha Lehtinen Merihuoltopataljoonan varpaat kastuvat merihuoltopataljoona mahdollistaa merellisen taistelun 108 Komentaja Juha Kotilainen Puolustusvoimien logistiikkalaitos Mahdollistaja 113 Everstiluutnantti Mikko Taussi Kansainvälinen yhteistyö osana logistiikkajärjestelmää 120 Everstiluutnantti Esa Mäkinen Logistiikan osaamisen varmistaminen 125 Everstiluutnantti Jari Riihimäki Kyberturvallisuus: erottamaton osa turvallisuutta 130 Professori Jarno Limnell Yhteiskunnan logistiikan kehitysnäkymiä 139 Dosentti Markku Tinnilä Informaatioteknologia osana puolustusvoimien logistiikan toiminnan ja johtamisen kehittämisessä 146 KTM Teemu Metsola ja komentajakapteeni Vesa Aalto Puolustusvoimien logistiikan kehittäminen 153 Prikaatikenraali Timo Kakkola Huoltopäällikkö-kirjaa ja 90-vuotisjuhlaa ovat tukeneet 159 5

LUKIJALLE Huoltoupseeriyhdistys on julkaisut 1960-luvulta lähtien Huoltopäällikkö - kirjoja, joihin on koottu huollon alojen asiantuntijoiden kirjoituksia käsitellen puolustusvoimien huoltoa ja logistiikkaa, puolustusmateriaalituotantoa, huoltovarmuutta sekä elinkeinoelämän logistiikkaa ja kaikkien edellä mainittujen kehitysnäkymiä. Edellinen Huoltopäällikkökirja julkaistiin vuonna 2006. Logistiikkaupseerit ry jatkaa perinnettä ja julkaisee uuden Huoltopäällikkö-kirjan yhdistyksen 90-vuotisjuhlassaan syksyllä 2016. Tämä kirja tulee olemaan kymmenes julkaisu. Kirjan teema on puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän nykytila ja kehittäminen ajatuksella: miltä logistiikka näyttää vuosina 2020-2030. Huoltopäällikkökirjat muodostavat mielenkiintoisen koonnoksen huollon ja logistiikan kehittymisestä eri vuosikymmenillä. Artikkeleissa on kuvattu ansiokkaasti eri huoltolajien tai huollon toimialojen sen hetkistä tilannetta. Ja usein on tehty myös arvioita puolustusvoimien huollon kehittymisestä osana yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kehittymistä tulevaisuudessa. Vanhoihin artikkeleihin kannattaa tutustua, sillä monet teemat ovat ajankohtaisia tälläkin hetkellä. Tämän sukupolven logistiikkaveljet painivat samojen haasteiden kanssa kuin edellisetkin huollon tekijät ja näkijät. Ensimmäisessä artikkelissa kerrotaan huoltojärjestelmän muutoksesta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Artikkelin kirjoittajina toimineet huollon everstit edustavat merkittävää osaa niistä keskeisistä huollon henkilöistä, joiden kädenjälki näkyy vuosituhannen vaihteen huoltojärjestelmässä. Artikkelissaan he valottavat sitä kuinka eri ratkaisuihin on päädytty. Myöhemmissä artikkeleissa kuvataan kuinka Puolustusvoimien logistiset tarpeet näkyvät osana yhteiskunnan huoltovarmuuden suunnittelua. Samalla kerrotaan mitä Puolustusvoimien logistiikka on tällä hetkellä vuonna 2016. Takana on ensimmäinen vuosi Puolustusvoimien uudessa hallintojärjestelmässä, joka oli suurin muutos sitten viime sotien. Kirjan viimeisissä artikkeleissa katsotaan tulevaisuuteen ja arvioidaan Puolustusvoimien logistiikkaa tulevaisuudessa mahdollisten uhkakuvien ja logistiikan yleisten kehitysnäkyminen kautta tarkasteluna. Erilaiset uhkakuvat ja turvallisuuskysymykset ovat arkipäiväistyneet tällä vuosikymmenellä. Ne koskettavat organisaatioita ja yksittäisiä henkilöitä erilailla kuin aikaisemmin. Toimituskunta toivoo, että kirjan artikkelit rohkaisevat lukijakuntaa sekä arvioimaan Puolustusvoimien logistiikan kehitysnäkymiä ja -suuntia kriittisestikin että edistämään aiheesta käytävää keskustelua. Logistiikkaupseerit kiittävät kaikkia artikkeleiden kirjoittajia. Jälleen kerran löytyi runsaasti henkilöitä, jotka halusivat tuoda oman asiantuntemuksensa käytettäväksi yhteisen asiamme puolesta. Riihimäellä 3.6.2016. Toimituskunta 7

PUOLUSTUSVOIMAIN KOMENTAJAN TERVEHDYS HUOLTOPÄÄLLIKKÖ 2016 -KIRJAAN Nykyaikaisessa merkityksessään huollon käsitteen rinnalle tuli käyttöön logistiikan käsite toisen maailmansodan aikana. Sodan jälkeen alkoi logistiikan tieteellinen tarkastelu ja logistiikasta tuli yleisesti käytetty käsite kuljetuksia ja tuotantoa tutkivien taloustieteilijöiden ja insinöörien keskuudessa. Erityisen sysäyksen toi Korean sota 1950-luvulla, kun Yhdysvallat kävi sotaa maapallon toisella puolella, mikä tietenkin oli suuri logistinen haaste. Nykyinen, laaja-alaistunut logistiikan käsite muotoutui 1980-luvulla, kun maailmankauppa ja globalisaatio saivat vauhtia. Laajassa merkityksessä logistiikka on materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallintaa. Siihen liittyviä eri osa-alueita ovat mm. jakelu, toiminnanohjaus, kuljetukset, ostotoiminta, toimitusketjun hallinta ja organisaatioiden toiminta, johtaminen mukaan lukien. 8

Puolustusvoimien logistisen uudistuksen lähtökohtana on ollut tarve tehostaa ja parantaa huollon toimivuutta ja materiaalin hallinnan koko elinkaarta. Uudistukseen kytkeytyy myös palvelutoiminnan kehittäminen. Logistiikka on 1.1.2015 alkaen keskitetty Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen, joka on Pääesikunnan alainen sotilaslaitos ja puolustusvoimien tulosyksikkö. Laitoksen tehtävänä on kaikissa valmiustiloissa ja toimintaympäristöissä luoda edellytykset suorituskykyjen käytölle ja operaatioiden toimeenpanolle sekä ylläpitää ja palauttaa joukkojen, henkilöstön ja järjestelmien toimintakyky sekä materiaalin käyttökelpoisuus. Laitos vastaa puolustusvoimien materiaalihallinnosta, hankintatoimesta, terveydenhuollon järjestämisestä, ympäristöasioista ja tilahallinnasta. Puolustusvoimien logistiikkalaitos johtaa logistiikan järjestelyt ja tuottaa logistiikan palvelut valtakunnallisesti. Laitosta johdetaan Tampereelta, ja sillä on seitsemän omaa hallintoyksikköä ympäri Suomea. Logistiikkalaitos liittää puolustusvoimat sopimuksilla osaksi kansallista ja kansainvälistä logistiikkajärjestelmää, ja vastaa yhteiskunnan logistisiin järjestelmiin kytkeytymisestä sekä logistiikan sopimushallinnasta. Hankintalain nojalla toteuttavien, kansalliset kynnysarvot ylittävien siviilihankintojen tekeminen kuuluu myös laitoksen tehtäviin. Lisäksi logistiikkalaitos vastaa esimerkiksi käytetyn materiaalin myymisestä sekä keskitetysti materiaalisen suorituskyvyn ylläpidosta ja elinjaksohallinnasta. Laitos toimii Pääesikunnan ja puolustushaaraesikuntien teknisenä asiantuntijana ja toteuttaa sekä sotilaslääketieteellistä että logistiikan ja huollon operatiivista ja taktista tutkimusta. Kumppanuustoiminta ja verkostoituminen kuuluvat olennaisesti logistiikan kehittämisen viitekehykseen. Vielä 2000-luvulle tultaessa puolustusvoimat pyrki olemaan omavarainen ja tuottamaan itse palvelunsa. Tästä eteenpäin asteittain kehittynyt kumppanuustoiminta on muuttanut merkittävästi toimintatapojamme, koska tiettyjen palvelujen omatuotannosta on kokonaan luovuttu. Asialla on myös laajempi, kokonaismaanpuolustukseen liittyvä merkityksensä. Kumppanuudet auttavat puolustusvoimia keskittymään omaan ydintoimintaansa. Samalla strategiset kumppanit sitoutetaan vahvasti myös poikkeusoloihin varautumiseen. Yhteistyö ja verkottuminen kehittävät koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Kumppanuuksia on hyvällä menestyksellä toteutettu muun muassa materiaalin kunnossapidossa, peruslentokoulutuksessa, terveydenhuollossa, vaatetushuollossa ja ruokailupalveluissa. Onnittelen Logistiikkaupseerit ry:tä 90-vuotisen taipaleen johdosta. Logistiikan tutkiminen ja tulevaisuuden kehityssuuntien tunnistaminen auttaa suuntaamaan rajalliset resurssimme vaikuttavalla tavalla. Huollon ja logistiikan ammattilaisten työ on korvaamattoman tärkeää niin rauhan kuin sodan ajan puolustusvoimille. Puolustusvoimain komentaja Kenraali Jarmo Lindberg 9

PUOLUSTUSVOIMIEN SOTATALOUSPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS HUOLTOPÄÄLLIKKÖ 2016- KIRJAAN Puolustusvoimauudistuksen suurin toiminnallinen muutos oli logistiikan ja tukitoimintojen keskittäminen, sekä sen myötä siirtyminen tilaaja-toimittajamalliin, jossa ydintoimintaan kuulumattomat palvelut suunnitellaan ja tuotetaan keskitetysti. Kustannustietoisuuden ja -tehokkuuden paranemisen hintana oli vaatimus palvelutarpeen paremmasta ennakoinnista ja oman toiminnan suunnittelusta huomattavasti yksityiskohtaisemmin kuin aikaisemmin. Näin mittavan muutoksen vieminen toimintakulttuuriin vie aikansa, joten pientä kipuilua oli odotettavissa alkumetreillä. Toinen suuri toiminnallinen muutos on ollut puolustusvoimien johtamisen ja kehittämisen muuttaminen prosessipohjaiseksi. Sotatalouspäälliköllä on vastuu suorituskyvyn rakentamisesta ja ylläpidosta. Prosessiohjaus, jolla pitkän aikavälin suunnittelu toteutetaan, on hieman ristiriidassa puolustusvoimien perinteisen linjaorganisaation 10

ja syvälle juurtuneen järjestelmäajattelun kanssa. Kehittämisohjelmiin ja hankeohjaukseen prosessiajattelu sopii huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi kunnossapitoon, joka pääosin on päivittäiseen joukkotuotantoon, valmiuteen tai operatiiviseen toimintaan liittyvää. Parin vuoden harjoittelun jälkeen näihinkin haasteisiin näyttää löytyvän ratkaisu. Sotatalouspäällikkö vastaa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmästä, joka liittää valtakunnalliset resurssit ja elinkeinoelämän suorituskyvyt puolustushaarojen taistelujärjestelmiin. Taistelujärjestelmään kuuluvat taistelun kannalta välttämättömät ja välittömät logistiikan, tukeutumisen ja huollon elementit. Raja on varsin liukuva, mutta perinteisesti ajatellen kenttähuolto ja taistelutukikohdan tukeutumisjärjestelmät ovat edelleenkin osa taistelujärjestelmää. Logistiikkajärjestelmän ytimenä on Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtama suunnittelu- ja palvelujärjestelmä, jossa tuotanto on pääosin kumppanien vastuulla. Logistiikassa tapahtuneet muutokset ovat heijastuneet positiivisessa mielessä myös toimialan houkuttelevuuteen henkilöstöä rekrytoitaessa. Reserviupseerikoulun huoltolinja ja Maanpuolustuskorkeakoulun logistiikan opinnot ovat olleet varsin suosittuja valintavaihtoehtoja. Rauhan aikana logistiikan tehtävät ovat oikeata käytäntöä. Normaaliolojen järjestelyt eivät saa poiketa poikkeusolojen järjestelyistä varsinkin valmiudellisten vaatimuksien kiristyttyä viime aikoina. Logistiikan palveluroolin takia on välttämätöntä, että ainakin osalla henkilöstöä on vahva puolustushaara- ja aselajiosaaminen. Kunnossapidon ja hankintojen suunnittelun ja toteuttamisen kannalta tarvitaan myös teknistä osaamista ja puolustusteollisuuden tuntemista. Viimeaikaisten muutosten jälkeen huolto- ja logistiikkajohdon rooli asiantuntijana ja komentajan neuvonantajana on entisestään korostunut. Huollon ja logistiikan ammattilaisten tärkeä tehtävä on osallistua operatiiviseen suunnitteluun ja palvelutarpeen kartoittamiseen, jotta resurssien käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Huoltopäälliköllä ja hänen alaisillaan on myös vastuu palveluiden kehittämisestä, laadun varmistuksesta ja tarvittaessa sopimusrikkomusten reklamoinnista. Antoisia lukuhetkiä! Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö Kenraaliluutnantti Kyösti Halonen 11

Yhdistyksen puheenjohtaja Eversti Timo Saarinen Valtuuskunnan puheenjohtaja Valmiusjohtaja, reservin majuri Heikki Härtsiä Arvoisat logistiikkaupseerit Kuluva juhlavuosi 2016 on sekä logistiikkaupseerikoulutuksen että Logistiikkaupseerit ry:n yhdeksäskymmenes vuosi. On kulunut 90 vuotta siitä, kun järjestelmällinen huoltoupseerikoulutus sai alkunsa Suomessa. Vuoden 1926 lokakuussa aloitettiin Puolustusministeriön Sotilashallinnollisen kurssin ensimmäinen jakso, jonka päämääränä oli kouluttaa puolustusvoimien joukko-osastoihin sekä jokapäiväisten ylläpitotehtävien hoitamiseen että sotilashallintoon perehtyneitä upseereita. Koulutus painottui hallinnon ja taloudellisen alan tuntemuksen sekä materiaalista ja ihmisistä huolehtimisen opettamiseen. Vastikään itsenäistyneen Suomen nuorilta puolustusvoimilta puuttuivat asiansa osaavat upseerit, aliupseerit ja alalle erikoistuneet siviilihenkilöt. Tarvittiin kipeästi uutta osaavaa henkilöstöä huolehtimaan joukkojen toimeentulosta, aineellista hyvinvoinnista, raha-arvoltaan huomattaviin summiin nousevasta valtion kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta sekä palveluksessa tarvittavan kaluston käyttökelpoisuudesta. Nykytermein sanoen tarvittiin osaavaa henkilöstöä vastaamaan puolustusvoimien logistiikasta. Kuluneiden vuosikymmenien aikana on tapahtunut paljon kaikilla aloilla. Maailma on kokonaan erilainen. Puolustusvoimat on kehittynyt rinnan teknologian, yhteiskunnan sekä elinkeinoelämän kehityksen ja muutoksen kanssa. Vastaavalla tavalla on kehittynyt myös logistiikan henkilöstön koulutus. Puolustusvoimat ja sen logistiikka ovat yhä tiiviimmin osa yhteiskuntaa, elinkeinoelämää ja niiden muodostamaa kumppanuusverkostoa. Huoltoupseeriyhdistyksellä ja sen valtuuskunnalla on ollut läpi historian merkittävä rooli puolustusvoimien ja elinkei- 12

noelämän välisen verkoston ja yhteistoiminnan kehittämisessä. Puolustusvoimien ulkopuolella teollisuus ja yhteiskuntaa tukeva palvelutuotanto ovat kehittyneet voimakkaasti. Kaupan alalla on siirrytty yhä tehokkaampiin logistisiin järjestelmiin. Keskusvarastot ja tehokas jakelujärjestelmä varmistavat päivittäistavaran jakelun. Verkkokauppapalvelut siirtävät ostotapahtuman tavaratalosta kotisohvalle ja toimitusketjun posti- ja kuljetusalan toimijoille. Teollisuus on siirtynyt verkostoituneeseen, valtioiden rajat ylittävään toimintatapaan ja kehittänyt alihankkijasuhteista kumppanuuksia. Näin entisestä alihankkijasta on muodostunut päätoimittajalle kriittinen, mutta myös hyvin tehokas oman tuotannon jatke. Tuotantoa ja materiaalivirtoja on optimoitu, on opittu välttämään ylisuuria raaka-aine- ja komponenttivarastoja ja valmistamaan tuotteet myyntivarastojen sijasta suoraan asiakkaan tilausten mukaan toimitettavaksi. Toimintaa tukevat tietojärjestelmät ovat tehokkaampia ja ne on integroitu kaikkeen toimintaan. Tietojärjestelmille on tyypillistä, että ne yhdistävät eri toimijoiden prosessit ja siten mahdollistavat verkottumisen ja kumppanuudet. Näin tietojärjestelmät muodostavat nykyisen toimintakulttuurin ytimen. Vuonna 2015 puolustusvoimien logistiikkajärjestelmä oli yksi koko puolustusvoimauudistuksen keskeisimmistä kulmakivistä. Puolustusvoimien logistiikka-ala on nivoutunut yhä kiinteämmin elinkeinoelämän ja puolustusteollisuuden kumppaneihin. Mahdollistaakseen uudistuvien puolustusvoimien toiminnan oli logistiikankin uudistuttava. Puolustusvoimien logistiikka toimii uudistelulla, entistä linjakkaammalla ja yhtenäisemmällä tavalla. Logistiikan koulutusjärjestelmä on laadukas ja nykyaineinen, ja kattaa kaikki henkilöstöryhmät. Sekin toimii verkottuneesti sekä puolustusvoimien siviilioppilaitosten että kumppaniyritysten kanssa. Uudistuksen tuulia on ollut myös yhdistyksen piirissä. Luontevaa oli, että puolustusvoimauudistuksen yhteydessä tarkistettiin samalla yhdistyksen profiilia ja toimintaa. Kyse ei ollut vain yhdistyksen nimen muuttamisesta, vaan enemmänkin yhdistyksen profiloitumisesta yhä laajenevan logistiikka-alan yhteiseksi yhdistykseksi ja eri tahoja verkottavaksi toimijaksi. Logistiikka-alalla työskentelevien henkilöiden toivotaan koulutustaustastaan riippumatta tunnistavan yhdistyksen omakseen. Tässä kohtaa lainaan yhdistyksen sääntöluonnoksen kohtaa yhdistyksen tarkoitus: Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta edistämällä vahvaa maanpuolustushenkeä, logistiikan kehittämistä, tutkimustoimintaa ja kanssakäymistä. Yhdistys toimii logistiikka-alalla työskentelevien ja logistiikan tehtäviin sijoitettujen upseereiden yhteisenä maanpuolustusjärjestönä. Logistiikkaupseerit ry:n ja sen valtuuskunnan rooli yhteisen foorumin muodostajana tulee entisestään vahvistumaan ja syvenemään. Yhdistyksen näkyvyys on suurelta osaltaan laadukkaan Logistiikkaupseeri-lehtemme ansiota. Lehden painosmäärä on yli 1200 kappaletta, joten se tarjoaa erinomaisen ikkunan logistiikan ja sen eri toimijoiden käyttöön. Kädessänne oleva Huoltopäällikkö-kirja jatkaa osaltaan pitkää perinnettä. En- 13

simmäinen 116 sivua sisältävä kirja julkaistiin yhdistyksen 35-vuotisjuhlissa vuonna 1961. Edellinen kirja julkaistiin vuonna 2006. Hallituksen piirissä päätettiin jo juhlavuoden suunnittelun alussa, että perinteiden tulee jatkua. Huoltopäällikkö 1961-kirjan alkusanoissa sanottiin mm, että julkaisumme on tänä vuonna saanut oman nimen Huoltopäällikkö koska siinä käsitellään kaikkia huollon alaan kuuluvia asioita. Lisäksi tekstiin oli kirjattu, että tarkoitus oli saada Huoltopäällikölle vakinaisempi asema yhdistyksen toimintamuotona. Oli päätetty, että sen ilmestyminen olisi jatkuvaa. Huoltopäällikkö 2016 on kymmenes kirja, ja se todistaa, että suunnitelma on toteutunut. Tämän vuoksi kirjan perinteinen nimi päätettiin säilyttää yhdistyksen nimen muutoksessa. Uskomme, että tällä Huoltopäällikkö 2016 -kirjalla dokumentoimme osaltamme logistiikan historiaa. 14

Sotilasläänien huollosta puolustusvoimien logistiikkajärjestelmään Everstit Kari Suvanto, Pentti Väänänen, Leo Puustinen, Viljo Holopainen, Tatu Juurtti ja Risto Kosonen. Kirjoitus tarkastelee puolustusvoimien huollon kehitystä yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Tuona aikana erillisistä sotilasläänien alueellisista huoltojärjestelmistä ja puolustusvoimien materiaalivarikoista kehittyi yhtenäisesti johdettu puolustusvoimien logistiikkajärjestelmä. Kehitys huipentui Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen perustamiseen vuonna 2015. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän kehittymistä ovat ohjanneet sodan ajan joukkojen operaatiotaidon, taktiikan ja tehtävien sekä ennen kaikkea sotavarusteiden kehittyminen. Sotavarusteiden kallistuminen ja teknistyminen ovat pakottaneet materiaalihankkeista vastaavat yhä tiiviimpään yhteistyöhön materiaalin ylläpidon ja käytön kanssa. Vastaavalla tavalla teollisuus ja logistiikan palvelut ovat tulleet kiinteäksi osaksi puolustusvoimien logistiikan suunnittelua ja toteutusta. Kehitystä on leimannut toimintojen keskittäminen pienistä yksiköistä suurempiin ja tehokkaampiin kokonaisuuksiin. Tehokkuutta on lisätty siirtymällä omasta tekemisestä strategiseen kumppanuuteen lähes kaikilla toimialoilla, mikä on tarjonnut mahdollisuuden oman ydintoiminnan kehittämiseen. Tarpeettomista huollon toiminnoista on luovuttu tai niitä on supistettu tarvetta vastaaviksi. Järjestelmän kehittämistä ovat tukeneet huollon ja logistiikan jatkuvasti uudistunut koulutus ja huollon joukkotuotanto. SOTILASLÄÄNIN HUOLTO ALUEEL- LISEN PUOLUSTUKSEN TUKENA Alueellisesta puolustuksesta perusteet huoltoon Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiossa oli toimeenpantu sotien jälkeen 1980-luvulle tultaessa seuraavat uudelleenjärjestelyt: vuonna 1944 puolustusvoimat siirtyi rauhan ajan kokoonpanoon vuonna 1952 puolustusvoimissa siirryttiin prikaatikokoonpanoon vuonna 1966 puolustusvoimien uusi doktriini alueellinen puolustus hyväksyttiin uudeksi puolustusperiaatteeksi vuosina 1979 1982 toimeenpantiin MARO, eli maavoimien rauhan ajan organisaatiomuutos. 1980-luvun alussa vakiintuivat alueellisen puolustuksen periaatteet, jotka oli vahvistettu edellisen vuosikymmenen aikana. Doktriini perustui koko maan kattavalle liikekannallepano- ja paikallispuolustusjärjestelmälle, jonka perustana olivat sotilaspiirit (27 kpl). Suomi oli jaettu seitsemään itsenäisesti taisteluun kykenevään sotilaslääniin, joita tukivat ilma- ja merivoimat. Varsinainen taistelu 15

oli suunniteltu käytävän yleisjoukoilla (prikaatit ja armeijakunnat), joilla oli tarkoitus pysäyttää ja lyödä hyökkääjä. Sotilasläänien alueellinen taistelu jaettiin taas kolmeen kokonaisuuteen, jotka tukivat toisiaan: suojataisteluihin, jotka käsittivät liikekannallepanon ja perustettujen joukkojen keskittämisen suojaamisen tilanteen vakauttamisen, jossa vihollisen hyökkäykset pysäytettiin ja ratkaisutaisteluihin, joissa vihollinen lyötiin. Sotilaslääneillä oli päävastuu alueellisen puolustuksen suunnitellussa. Perusoletuksena oli niiden kyky itsenäiseen taisteluun alueillaan. Sotilaspiirit vastasivat paikallispuolustuksen suunnittelusta ja sodan ajan joukkojen perustamisesta vastuualueillaan. Sotilasläänien puolustusratkaisut poikkesivat melkoisesti toisistaan, koska niiden maatiede ja muut operatiiviset tekijät olivat kovin erilaiset. Keskeisiä toiminnan määrittäjiä olivat sotilasläänin sijainti, pinta-ala, väestöpohja ja alueella sijainneet puolustusvoimien joukot. Lisäksi toimintaa määritti huollon järjestelyjen kannalta keskeinen tekijä: alueen talouselämän rakenne. Väestöpohjan, eli sijoitettavan reservin, määrä oli keskeinen tekijä sotilasläänin perustamistehtäviä määritettäessä. Niinpä esimerkiksi Etelä-Suomen ja Lounais- Suomen sotilasläänien alaisten sotilaspiirien perustamistehtävät olivat suurempia kuin esimerkiksi Pohjois-Suomen ja Savo-Karjalan sotilasläänien perustamistehtävät. Tämä vaikutti luonnollisesti sotilasläänien ja sotilaspiirien perustamisen ja operatiivisten suunnitelmien laatimisen vaatimaan aikaan ja henkilöstömäärään. Jo tuolloin vakiintui käsite joustavasta valmiuden kohottamisesta, millä tarkoitettiin joukkojen perustamista uhkaa vastaavaksi, riippumatta niiden kiireysluokista. Uuden puolustusperiaatteen toteutus vaati vuosia kestävää suunnittelua: yksityiskohtaista valmistelua joukkojen varustamisessa, perustamisessa ja operatiivisissa suunnitelmissa, sekä niiden kouluttamisessa. Tätä tehtävää teki sotilasläänien ja sotilaspiirien esikuntien henkilöstön lisäksi joukkojen esikuntiin sijoitettu henkilöstö. Sotilasläänin rauhan ajan huollon järjestelyt Sotilaslääneillä oli alueellinen huoltovastuu. Ne vastasivat kaikkien alueellaan olevien joukkojen ja laitosten huollon järjestelyistä, pois lukien ilma- ja merivoimien erikoishuolto. Huoltovastuulla olevat joukot olivat varsin sekalainen joukko. Se koostui sotilaspiireistä ja erikokoisista yksiköistä, alkaen pataljoonista ja vastaavista aselajijoukoista ja päätyen prikaateihin, varikoihin ja muihin pienempiin Pääesikunnan alaisiin laitoksiin. Siinä missä esimerkiksi Savo-Karjalan Esikunnan huoltovastuulla oli vain muutama joukko, Etelä-Suomen Esikunnan huoltovastuulla oli lähes 60 erilaista joukkoa. Rauhan ajan joukot huollettiin varuskuntien huoltokeskuksiin kuuluvissa huoltopaikoissa ja korjaamoissa, joita oli vain suuremmissa varuskunnissa. Kulutusmateriaalia, kuten esimerkiksi elintarvikkeita, hankittiin paikallisilta toimittajilta hankintasopimusten mukaisesti. Asevarikoilla, ml. huoltolajivarikot, oli keskei- 16

nen osa huoltolajikohtaisen materiaalin huolloissa ja hankinnoissa. Esikuntien ja joukkojen huollon henkilöstön työ jakaantui kahtaalle: toisaalta rauhan ajan huollon johtamiseen, toisaalta perustamisen, paikallispuolustuksen ja sodan ajan operatiivisten joukkojen huollon suunnitteluun. Vuosittaisissa sotilasläänin huoltokäskyissä määritettiin huollon järjestelyt yksityiskohtaisesti kunkin joukon osalta, niinpä käskyt olivat varsinaisia tiiliskiviä. Aikaa myöten päivittäistä huoltovastuuta jaettiin suuremmille joukko-osastoille, jolloin sotilasläänin esikunnan suora huoltovastuu alaisista väheni oleellisesti. Näin sotilasläänin esikunnan huoltoosaston henkilöstölle jäi enemmän aikaa sodan ajan huollon suunnitteluun, rauhan ajan huollon kehittämiseen ja henkilöstön kouluttamiseen. Sotilasläänien esikunnat tarkastivat alaistensa joukkojen huollon järjestelyt ja materiaalin kunnon ja määrän kolmen vuoden välein. Joukon koosta riippuen tarkastus kesti yhdestä kolmeen päivään. Tarkastuksessa käytiin läpi yksityiskohtaisesti huollon hallintoa, huoltolajien järjestelyjä sekä materiaalitoimintoja, mukaan luettuna materiaalin sodan ajan käyttökelpoisuus. Tarkastuksista laadittiin yksityiskohtainen ja kaikkia huollon toimintoja ja huoltolajeja koskeva kertomus, jossa alaisten moittimisen sijaan heitä opastettiin ja ohjattiin huollon järjestelyjen ja toimintojen oikeellisuuteen. Menettelystä saa oikean kuvan, kun muistaa, että sotilasläänin esikunnassa kutakin huoltolajia johti pääsääntöisesti huoltokoulutettu, usein jo joukko-osaston huoltopäällikkönä toiminut kapteeni tai majuri. Joukko-osastojen huoltoa taas johti yleensä huoltokoulutuksen saanut upseeri, huoltopäällikkö, apunaan erinäinen määrä huoltoupseereja. Huoltoupseereina oli kadetti-, toimi- tai opistoupseereja. Pääesikunnan alaisissa laitoksissa huoltopäällikkönä oli poikkeuksetta erikoisupseeri ilman alaisia huoltolajijohtajia. Varojen käytössä ei ollut tuohon aikaan tietoakaan tulosvastuullisuudesta. Sotilasläänit saivat vuosittaiset arviomäärärahat, mitkä ne jakoivat alaisilleen suurin piirtein edellisen vuoden mukaisesti. Määrärahan jako valmisteltiin huoltoosastossa ja huoltopäällikkö esitteli sen sotilasläänin komentajalle. Niinpä sotilasläänin huoltopäällikkö istui rahakirstun päällä. Määrärahojen jako oli hyvin pikkupiirteistä: kukin joukko sai määrärahan toimi- ja huoltoaloittain, momenttisidonnaisesti jaettuna. Tämä ei ollut tarkoituksenmukaista ja vaikeutti asioiden järkiperäistä hoitamista. Määrärahan jakoperiaatteeseen tuli oleellinen muutos 1980-luvun loppupuolella. Silloin joukkojen huollon määräraha jaettiin kokonaisena, ja joukon komentaja sai päättää varojen käytöstä. Kuriositeettina todettakoon, että talojen ja saunojen rakentaminen oli kielletty annetusta päätösvallan delegoinnista huolimatta, mitä määräystä kyllä maakunnissa kierrettiin erilaisilla syillä, muun muassa vedoten tilojen huonoon kuntoon tai riittämättömyyteen. Huoltopäälliköillä oli erityinen reservimääräraha, jolla he saattoivat pelata omien kykyjensä ja taitojensa mukaisesti pitääkseen haltuun uskotun materiaalin käyttökunnossa. Oli vaikea arvioida vuosittaista materiaalin 17

korjaustarvetta, mikä johtui siitä, että materiaali oli pääosin sodan ajalta ja siten vanhaa ja vaurioaltista. Niinpä huoltopäällikkö joutui usein päättämään mitä materiaalia huolletaan ja korjataan, ja mikä osa saa odottaa parempia aikoja. 1980-luvun puolivälistä alkaen huollossa alkoi tapahtua merkittäviä muutoksia. Maassa elettiin voimakasta noususuhdannetta, jolloin myös puolustusvoimien käyttöön suunnattiin aiempaa enemmän varoja. Meneillään oli maavoimien vuosikymmen (MARO), jolloin maavoimien käyttöön hankittiin runsaasti uutta materiaalia. Tämä näkyi sotilasläänien perustettavien joukkojen materiaalisen valmiuden kohentumisena ja akuuttina varastorakentamisen tarpeena. Automaattisen tietojen käsittelyn nopea kehittyminen mahdollisti materiaaliasioiden käsittelyn tietokoneita käyttäen. Sotilaslääneillä oli 1980-luvulla varoja hankkia riittävä määrä tietokoneita ja uusia niitä nopean kehityksen rytmissä. Henkilökunta pystyttiin kouluttamaan parissa vuodessa käyttämään laitteita ja ohjelmia. Pääesikunta käynnisti materiaalin koodauksen, jolla atk-laitteista saatiin paras hyöty irti. Tämä investointi vähensi varustajien aikaa vievää manuaalista työtä ja, lisäksi materiaalitiedot saatiin paremmin vastaamaan todellista tilannetta. Materiaalin käsittelyssä siirryttiin raa asta rukkastyöstä koneellisesti käsiteltäviin kuormalavoihin. Suurien varastojen vanhat puuhyllyt vaihdettiin kuormalavahyllyiksi. Trukit olivat aluksi heikkotehoisia. Kunnolliset trukit olivat kalliita ja niiden tarve oli suuri. Väliaikaisena ratkaisuna käytettiin erilaisia kuormalavanostimia. Ne olivat enemmän tai vähemmän huteria ja osa jopa käyttäjilleen vaarallisia. Muutamassa vuodessa niistä pystyttiin luopumaan. Maavoimien saama uusi materiaali aiheutti mittavat materiaalisiirrot, joita helpotti merikonttien käyttöönotto. Materiaalikohtaiset kuormalavat pakattiin merikonttiin ja kuljetettiin suoraan uuteen varastopaikkaan ilman välivaiheita. Merikonttien käytettävyyttä lisäsi Suomessa kehitetty MultiLift-systeemi, jossa kontti vedettiin vaijereiden avulla kuorma-auton lavalle. 1980-luvulla sotilasläänien varastoalueita päästiin rakentamaan ja kehittämään laadittujen rakentamissuunnitelmien mukaisesti. Räjähtävän materiaalin varastoalueet ja muun jakomateriaalin varastoalueet rakennettiin eri alueille. Näin sotavarustus voitiin varastoida niin varastointimääräysten kuin hajauttamisenkin valmiusvaatimusten mukaan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Tšekkoslovakian kriisin seurauksena suojajoukkojen jakomateriaali oli varastoitu hajautettuna pieninä, noin pataljoonan varustekokonaisuuksina, poisluettuna ampumatarvikkeet ja muut räjähteet. Nämä pitäjävarastot olivat yleensä valtion tai kuntien virastotalojen yhteydessä. Tällä haluttiin varmistaa perustamisen onnistuminen kaikissa olosuhteissa. Lisäksi ajan hengen mukaisesti rakennettiin keskeisiin operatiivisiin suuntiin pieniä, pataljoonan tarpeita vastaavia maapeitteisiä varastoja räjähtävälle materiaalille. Näihin varastoihin sijoitettiin myös rajajoukkojen materiaalia. Ajoneuvoja varten ei ollut rahaa rakentaa halleja, vaan ne sijoitettiin koneellisesti kuivattuihin telttoihin. Suuret telttahal- 18

lit, noin 400 neliömetrin kokoiset, sopivat hyvin ajoneuvojen varastointiin, mutta ajoneuvojen varastointi yksittäin pieniin telttoihin osoittautui ongelmalliseksi etenkin Suomen talvessa. Tuohon aikaan pääesikunnan aselajitarkastajien vastuulla oli vain oman aselajin materiaalinen valmius ja hankinta. Materiaalin varastoinnista ja huollosta vastasivat sotilasläänit ja joukko-osastot. Niinpä 1990-luvulle tultaessa huoltomiehillä oli edessään suuri kenttähuollon ongelma: miten korjataan vikaantuneet teknisesti korkeatasoiset taisteluvälineet nopeasti taistelukuntoisiksi. Tämä vaatimus johti sotilasläänin korjaustoiminnan keskittämiseen. Sotilasläänien erillisistä kuljetusväline-, panssari-, taisteluväline-, viesti- ja sähköteknillisistä korjaamoista muodostettiin korjaamoita, joissa oli mahdollista korjata samalla kertaa laitteen tai välineen useita erilaisia vikoja. Nämä korjaamot tukeutuivat tarpeen mukaan varikoihin tai alan teollisuuteen. Puolustusperiaatteen uusiminen aiheutti huollon johtamiseen sodan jälkeisen ajan suurimmat muutokset. Kaikki järjestelyt ja toiminnot aloitettiin puhtaalta pöydältä. Työ aloitettiin sotilasläänin operatiivisen suunnitelman hahmottelulla ja sen vaatiman joukkojen perustamisen ja varustamisen pohdinnalla. 1980-luvulla suojajoukkojakaan ei kyetty varustamaan sotakelpoisiksi jakomateriaalilla, vaan varusteita jouduttiin täydentämään paikallishankintamateriaalilla. On muistettava, että tuolloin suojajoukkojen vahvuus oli 250 000 miestä (sama kuin nykyisen kenttäarmeijan sodan ajan vahvuus), ja kenttäarmeijan vahvuus oli jopa 700 000 miestä. Niinpä viimeisten kiireysluokkien joukoille oli jakaa juuri ja juuri perusvarustus: jonkinlainen ase ja asu sekä kovasti vajavainen joukko- ja tehtäväkohtainen varustus. Poikkeuksetta tähän kategoriaan kuuluivat perustettavat huoltojoukot. Varustepuutteet jakomateriaalin osalta aiheuttivat valtakunnan tasolla huomattavia ja aikaa vieviä materiaalin tasaussiirtoja sotilasläänien ja -piirien välillä. Toiminnan hajanaisuus ja varastojärjestelyjen kankeus aiheutti monesti sen, että kun edellisen operatiivisen suunnittelukierroksen vaatimia viimeisiä materiaalisiirtoja vielä toteutettiin, alkoi jo uusi operatiivinen suunnittelukierros. Tuolloin voimassa olleet operatiiviset suunnitelmat olivat osin kestämättömällä pohjalla johtuen joukkojen huonosta varustamistilanteesta. Kenttäarmeijaan oli sijoittaa sotilaita, mutta näille ei ollut jakaa joukon tehtävän vaatimaa sotavarustusta. Materiaalinen valmius perustui hyvin pitkälle siihen, että valmiutta kohotettaessa materiaalia saataisiin lisää käynnistämällä valtakunnan sotavarusteteollisuus ja hankkimalla yhteiskunnassa olevaa materiaalia ja ajoneuvoja otto- ja lunastusmenettelyllä. Varsinkin pääjoukkoihin kuuluvien joukkojen operatiivisten tehtävien ja niiden sotavarustuksen välillä oli vahva ristiriita: joukkojen tehtävät olivat vaativia, mutta miesten henkilökohtainen varustus oli puutteellinen ja joukkokohtainen materiaali oli puutteellista ja vanhaa. Puuttuvan materiaalin hankinnoista vastasi sotilaspiirin poikkeusolojen paikallishankintaosasto. Nimi tuli siitä, että osasto pyrki hankkimaan kaiken puuttuvan, sotavarusteiksi kelpaavan materiaalin sotilaspiirin alueen kaupoista ja yrittäjiltä, niin sanotusti paikallishankintana. 19

Osasto koostui sotilasläänin alueen parhaiten tuntevista kaupan, teollisuuden ja elinkeinoelämän reserviläisistä. Se oli miehitykseltään suuri ja harjoitteli vuosittain. Harjoitusten päätarkoituksena oli useinkin ajantasaistaa hankintamateriaalin saatavuus. Sotilasläänin huolto valmiutta kohotettaessa Valmiutta kohotettaessa sotilasläänin huoltojärjestelmä toimeenpantiin perustettavien joukkojen huollon tarvetta vastaavasti. Valmiuden kohottamisen alkuvaiheessa keskeinen merkitys oli perustettavilla varuskuntahuoltokeskuksilla ja luonnollisesti joukkojen orgaanisilla huoltojoukoilla. Koska väliportaan huoltolaitokset puuttuivat, toiminnassa olevien joukkojen huoltoetäisyydet olivat joillakin alueilla hyvinkin pitkiä. Tärkeimmät huoltokeskusten esikunnat perustettiin yleensä valmiuden kohottamisen puolivälissä. Sotilasläänien ja armeijakuntien huoltokeskuksiin tulevat kenttähuoltojoukot perustettiin poikkeuksetta yleisjoukoista viimeisinä, poisluettuna varastoivat joukot kuten ampumatarvike- ja elintarvikevarastojoukkueet. Perustettujen huoltokeskusten kokoonpano vaihteli huomattavasti, riippuen siitä missä päin maata ne sijaitsivat. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla huoltokeskus muodostui yksinomaan käyttöönotetuista paikallishuoltolaitoksista (yrityksistä), joita Huoltokeskuksen esikunta johti. Lapissa huoltokeskukset sisälsivät vain kenttähuoltojoukkoja, ja muualla maassa huoltokeskuksiin sisältyi sekä kenttä- että paikallishuoltojoukkoja. Huoltokeskukset olivat täysin toimintavalmiina vasta sodan ajan valmiudessa. Sodan ajan joukkojen perustamisessa huollon toiminnoilla oli keskeinen merkitys. Materiaalin hajauttaminen perustamispaikoille vaatii tarkkaa suunnittelua ja harjoittelua, toteutuksesta puhumattakaan. Suunnittelussa käytettiin apuna paikallisten kuljetuskeskusten ammattilaisia. Samoin ajoneuvojen ja perustamisessa tarvittavien tilojen ottotoimintaa hoitivat sijoitetut alan ammattilaiset. Sotilaspiirien paikallishankintaosastot jäivät poikkeuksetta toimintaan perustamisen päätyttyä. Ne hankkivat joukkojen tarvitsemaa materiaalia ja toimittivat sitä sotilasläänien ja armeijakuntien huoltokeskuksiin edelleen joukoille toimitettaviksi. Sotilaslääneillä oli suunnitelmat myös paikallishankintamateriaalin luovuttamisesta naapurisotilaslääneille. Huoltokeskukset kenttähuollon perustana Sotilasläänin sodan ajan huoltojärjestelmä oli kokonaan toimintavalmis noin kahden viikon kuluttua siitä, kun kenttäarmeija oli siirtynyt sodan ajan valmiuteen. Samassa aikataulussa myös perustettuihin huoltokeskuksiin ja joukoille suunniteltu porrastusmateriaali oli haltijoilla. Sotilasläänien sodan ajan joukkojen perustamistehtävät riippuivat luonnollisesti siitä, mikä oli alueen väestöpohjan suuruus. Niinpä kokonaisia huoltokeskuksia henkilöstöineen perustettiin eri sotilasläänin alueella, ja niiden suunniteltu sodan ajan tehtävä oli eri sotilasläänin 20

alueella. Huoltokeskukselle suunniteltu varustus ja materiaali varastoitiin kuitenkin poikkeuksetta vastaanottavan sotilasläänin varastoihin. Samoin kuin huoltojoukkojen henkilöstö tuli toiminta-alueen ulkopuolelta, siirrettiin sodan ajan pataljoonia ja prikaateja sekä aselajijoukkoja hyvinkin pitkien keskitysmarssien päähän suunnitelluille vastuualueilleen. Näiden joukkojen keskitysmarssien aikaisesta huollosta vastasivat marssireiteillä olevat sotilaspiirit. Huoltotoimenpiteet keskitettiin marssilepoalueille, jotka suunniteltiin yleensä sellaisille alueille, että läpimarssivat joukot voivat tukeutua käyttöönotettujen paikallishuoltolaitosten palveluihin. Marssilepoalueille keskitettiin myös joukoille hankitun paikallishankintamateriaalin toimitukset. Rajasotilaspiirien paikallisjoukkojen huolto perustui alueen yleisjoukkojen tukeen. Mikäli siihen ei ollut mahdollisuutta, sotilaspiiri sotilasalueineen järjesti paikallisjoukkojensa huollon, joka perustui pääosin etukäteen valmisteltuihin materiaalivarastoihin ja huoltopaikkoihin. Huoltojärjestelmää koulutettiin isoissa sotaharjoituksissa 1980-luvulla järjestettiin kokonaisten kivääripataljoonien kertausharjoituksia joko erillisinä koulutustapahtumina tai sotilasläänin pääsotaharjoituksessa. Pataljoonalla oli siten mukana sen orgaaniset huoltojoukot. Näin ne saivat käytännön harjoituksissa koulutuksen tehtäviinsä. Harjoitusjoukkojen ylemmän johtoportaan huolto järjestettiin varuskuntahuoltokeskuksesta tai kokeilumielessä perustetuista prikaatin huoltopaikoista. Näitä olivat taisteluväline-, kuljetusväline- ja lääkintähuoltopaikat. Sotilasläänin ja armeijakunnan huollon tyypillisin kertausharjoitusrakenne oli seuraava. Ensimmäisenä vuotena kertausharjoituksessa oli esikunnan huoltohenkilöstö, huoltokeskuksen esikunnan johto ja huoltokeskukseen tulevien huoltojoukkojen johto. Nämä harjoitukset liittyivät poikkeuksetta laadittujen operatiivisten suunnitelmien testaamiseen ja täydentämiseen. Seuraavana vuonna, sotilasläänin tai armeijakunnan suuremmassa harjoituksessa, mukaan tulivat myös huoltojoukot tarkoituksenmukaisissa kokoonpanoissa. Tämä järjestelmä toteutettiin kerran viidessä-seitsemässä vuodessa. Harjoituskierron puolessa välissä järjestettiin keskeisten johtoesikuntien ja joukkojen runkohenkilöstön kertausharjoituksia. Sotilaspiirit kouluttivat vuosittain 1-2 sotilasalueen esikuntaa, mukaan luettuna sen alaiset perustamiskeskusten esikunnat ja perustamispaikkojen johtohenkilöstö. Huomattavaa on, että sotilasläänin esikunnan alaisten joukkojen ja laitosten valmiuden kohottamista sekä joukkojen perustamista testattiin yllättäen pidetyissä valmiusharjoituksissa. Joukko-osastoissa harjoiteltiin kantajoukon tai jonkun tärkeän suojajoukon perustamista ja joukon keskittämistä ensimmäiseen operatiiviseen tehtävään. Tällöin sotilasläänin esikunta oli huolehtinut, että asianomainen sotilaspiiri kutsui reserviläiset kertausharjoitukseen. Perustettavan joukon tarvitsemat lisäajoneuvot komennettiin jostakin muusta sotilasläänin joukkoosastosta. 21

Sotilaspiirin tyypillinen harjoiteltu huollon tehtävä olikin perustettavan joukon, suojajoukkopataljoonan tai patteriston, jakomateriaalin (pl. räjähtävä materiaali) hajauttaminen oikeille perustamispaikoille. Kuvatut harjoitukset antoivat todenmukaisen kuvan toimivan esikunnan ja joukon perustamisen valmiudesta ja niiden kehittämistarpeista. Havaintoja sotilasläänin huollon kehitysvaiheista Huollon näkökulmasta, uusi operatiivinen suunnittelukierros alkoi aina liian aikaisin. Yleensä uusi kierros käynnistyi jo ennen kuin vanhan kierroksen järjestelytkään oli saatu loppuun edellisen kierroksen osalta. Joukkojen varustamista vaikeutti krooninen pula asianmukaisesta sotavarustuksesta. Niinpä huoltohenkilöstö joutui tekemään aika paljon turhaltakin tuntuvia ja aikaa vieviä materiaalin tasaussiirtoja operatiivisten suunnittelukierrosten välillä. Valtakunnan tasolla ongelmaksi muodostui uuden sotavarustuksen saanti ja sen aikaansaama varastointitarve. Varastorakentaminen oli auttamatta jälkijunassa, mikä johti siihen, että räjähtävän materiaalin varastointimääräyksiä jouduttiin tulkitsemaan pakon sanelemana väljemmän kautta, jotta materiaali saatiin sääsuojaan. Muun materiaalin osalta pahimpia varastopuutteita korvattiin myös vuokraamalla varastotiloja siviilimarkkinoilta. Huollon sijoitettu henkilöstö oli hyvin koulutettu. Kertausharjoitusvuorokausia oli riittävästi vuosittaisten harjoitusten järjestämiseksi. Tämä mahdollisti laadittujen suunnitelmien kouluttamisen ja testaamisen sodan ajan kokoonpanoissa ja sopivassa laajuudessa. Elinkeinoelämän palveluksessa olevien reserviläisten osaaminen pyrittiin hyödyntämään mahdollisimman hyvin. Erilaisia valmiusharjoituksia, joissa huollon järjestelyjä testattiin, voitiin järjestää tarvetta vastaavasti. VARIKOISTA LOGISTIIKKA- LAITOKSEKSI Lähtölaukauksena 30 vuoden päässä häämöttävälle Puolustusvoimien logistiikkalaitokselle voidaan pitää puolustusministeriössä vuonna 1985 tehtyä asevarikkoselvitystä, jossa esiteltiin silloisen Pääesikunnan taisteluvälineosaston alaisuudessa toimineen yhdeksän asevarikon perusteellisempaa rationalisointitutkimusta. Sen perusteella pääesikunnassa käynnistyi Puolustusvoimien materiaalilaitoksen perustamiseen päättynyt työkokonaisuus. Siitä voidaan erottaa viisi vaihetta: 1) Pääesikunnan taisteluvälineosaston laatima asevarikoiden kehittämiskartoitus vuonna 1985 2) Asevarikoiden rationalisointitutkimuksen esitutkimus vuonna 1986 3) Asevarikoiden rationalisointitutkimus vuosina 1987-89 4) Varikkolaitosprojekti 1990-91 5) Materiaalilaitosprojekti 1991-92. Varikkolaitosprojekti ohjaa tutkimaan materiaalilaitoksen perustamista Asevarikoiden rationalisointitutkimuksen keskeisenä havaintona todettiin, että varikkokenttä poikkesi huomattavasti muusta puolustusvoiminen toiminnas- 22

ta ja oli verrattavissa siviiliteollisuuteen. Koko varikkokentän johtaminen oli hajaantunut laajalle. Painopiste kehitysehdotuksissa oli oman toiminnan uudelleenjärjestelyssä. Ulkoistamista ei tässä vaiheessa harkittu vakavasti. Rationalisointitutkimusta jatkettiin kehittämisprojektilla, joka muuttui nopeasti Varikkolaitosprojektiksi. Sen perusteella esitettiin vuonna 1991 materiaalilaitoksen perustamista tulosvastuullisena laitoksena, jonka tulisi olla selkeästi sotilaiden johdossa. Laitoksen tuli toteuttaa johdon sille asettamat tehtävät, vaikka annetut tehtävät eivät olisi aina olleet laitokselle taloudellisesti edullisimpia. Eriävän mielipiteen Varikkolaitosprojektin lopussa jättivät koulutuspäällikkö, pääinsinööri sekä päämajamestari. Koulutuspäällikön eriävä mielipide perustui organisaatiouudistuksen lähtökohtaan, jossa maavoimilla oli kokonaisvastuu myös ilma- ja merivoimien osalta puolustusvoimien yhteisestä materiaalista. Lähtökohdan perusteella myös materiaalilaitoksen tulisi kuulua maavoimaesikunnan eikä Pääesikunnan alaisuuteen. Pääinsinööri ei voinut yhtyä näkemykseen Elektroniikkalaitoksen ja Koeampumalaitoksen liitämisestä materiaalilaitokseen. Päämajamestari oli pääinsinöörin kanssa samalla kannalla Elektroniikkalaitoksen osalta. Varikkolaitosprojekti päätti työnsä esittämällä puolustusministeriön materiaalipoliittisessa johtoryhmässä rationalisointityönsä tulokset sekä materiaalilaitoksen organisaation. Työryhmän mielestä ministeriön tuli määrätä materiaalilaitoksen toimintaperiaatteet, asettaa laitoksen päämäärät sekä määrittää käytössä olevat resurssit, toimintafilosofian, ylläpidettävät valmiustasot, budjetin, investoinnit, ylläpidettävät alat kotimaassa, hankintapolitiikan ja hankintojen kotimaisuusasteen. Käytännön toteutus jäisi Pääesikunnan ja materiaalilaitoksen vastuulle. Myöhemmin puolustusministeriön materiaalipoliittisessa johtoryhmässä päädyttiin näkemykseen, että materiaalilaitos on palveluorganisaatio, jonka asiakkaina ovat puolustushaarat. Pääesikunta oli materiaalilaitoksen omistaja ja puolustusministeriö viranomainen. Materiaalilaitosprojekti johtaa Puolustusvoimien Materiaalilaitokseen Varikkolaitosprojektin työtä jatkoi materiaalilaitoksen perustamiseen tehtäväkseen saanut MATLA-projekti. Työn perusteet käskettiin Pääesikunnan järjestelyosaston 11.9.1991 puolustusvoimat uuteen johtamis- ja hallintojärjestelmään siirtävällä asiakirjalla. Maavoimien toiminta organisoitiin kolmeen maanpuolustusalueeseen ja kahteentoista sotilaslääniin. Samalla sotilaspiiriorganisaatio lakkautettiin ja Puolustusvoiminen Materiaalilaitos perustettiin. Uusi laitos oli Pääesikunnan alainen sotavarustepäällikön toimialaan kuuluva laitos. Se hankki maavoiminen määrittämän, puolustushaarojen yhteisen materiaalin ja vastasi materiaalin elinjaksosta. Materiaalilaitoksen toimintaa valmisteltiin osin siviiliorganisaatioista lainattujen tavoitteiden mukaisesti: tuottavuus-läpimeno, sitoutunut pääoma (tuotantoketjut-varastot), tuotto-takaisinmaksu, henkilöstö, delegointi, varastointi ja valmius. Tavoitteena oli muodostaa materiaalilaitoksen johdosta, toimialoista ja varikoista itsenäinen, konsernityyppinen toimin- 23

tayksikkö, joka kykeni taloudelliseen ja tulokselliseen toimintaan. Valmisteluun liitettiin myös Santahaminan, Kajaanin ja Rovaniemen korjaamojen rationalisointitutkimus. Laitoksen suunnitteluvaiheessa käynnistettiin useita varikoiden toiminnan kehittämisprojekteja, joilla pyrittiin luomaan yhtenäinen ja tuloksellinen toiminnan ohjausjärjestelmä. Tuossa vaiheessa korostettiin tulosjohtamista ja varikoille pyrittiin saamaan tulospalkkaus teollisuuden mallin mukaisesti. Puolustusvoimien materiaalilaitoksen perustaminen 1.1.1993 Puolustusvoimien materiaalilaitoksesta tuli maavoimapäällikön alainen ja sotavarustepäällikön ohjauksessa toimiva laitos. Muutos astui voimaan, kun puolustusvoimissa otettiin käyttöön uusi johtamis- ja hallintojärjestelmä 1.1.1993. Materiaalilaitoksen tehtäväksi tuli vastata maavoimien ja puolustushaarojen yhteisen sotavarustuksen koko teknisestä elinjaksosta aina tutkimus- ja kehittämistoiminnasta hylkäämiseen asti. Keskeinen tehtävä oli sotavarustehankinnat, jotka piti toteuttaa Pääesikunnan materiaaliosaston toimeksiantojen perusteella. Alueellistamisvaatimuksen takia laitoksen esikunnan paikaksi määrättiin Tampere, jonka kanssa sijoituspaikkakunnasta kilpaili lopussa Jyväskylä. Esikunta aloitti toimintansa valtion virastotalossa Uimalankadulla Kalevan kaupunginosassa vuoden 1993 alussa. Esikunnan osastoista aloittivat toimintansa Tampereella hallinto-, ase-, ampumatarvike- ja kuljetusmateriaaliosastot sekä Koeampumalaitoksen esikunta. Pioneerimateriaaliosasto jäi Keuruulle syksyyn 1994 asti, elekronikkaosasto toimi Helsingissä vuoteen 1996 ja suojelutoimiala oli Suojeluvarikolla, kunnes se liitettiin pioneeri- ja suojelumateriaaliosastoon 1.1.1995. Vuonna 1995 laitoksen esikuntaan saatiin esikuntapäällikön ja suunnittelupääl- 24

likön virat. Laitoksen johtaja määrättiin Tampereen varuskunnan päälliköksi. Elektroniikkaosaston alaisena toiminut Sähköteknillinen koulu liitettiin Viestirykmenttiin. Joulukuussa 1996 Materiaalilaitoksen esikunta saatiin saman katon alle, kun sen eri puolilla olevat osat siirtyivät Sarvijaakonkadulle Kalevan kaupunginosaan. Uusiin tiloihin muutti ensimmäisenä elektroniikka-osasto Helsingistä. Materiaalilaitoksen henkilövahvuus oli alussa lähes 2500, mutta määrä pieneni 300:lla vuoteen 2000 mennessä. Puolustusvoimien materiaalilaitos oli maavoimapäällikön alainen laitos, jonka piti valmiutta kohotettaessa siirtyä huoltopäällikön alaisuuteen. Laitoksen kannalta tämä ei ollut paras mahdollinen ratkaisu. Tämä johti muun muassa siihen, kun kriisinhallintaoperaatioon koottiin joukkoa ja materiaalia, niin Pääesikunnan operaatioesikunta valmisteli asiaa yhdessä huoltoesikunnan kanssa ja antoi käskyt suoraan materiaalilaitokselle. Toiminta tapahtui kuitenkin rauhan aikana maavoimapäällikön alaisuudessa. Materiaalilaitokset osaksi maa, meri- ja ilmavoimia Suunta uudelle logistiselle lähestymistavalle asetettiin, kun huoltojärjestelmän uudet perusteet määritettiin puolustusvoimien pitkäntähtäyksen suunnitelmassa 2005-2016. Myöhemmin perusteet tarkentuivat logistiikkastrategiaksi ja logistiikkajärjestelmän suorituskykyvaatimuksiksi. Vuoden 2008 uudelleenorganisointiin liittyen Puolustusvoimien Materiaalilaitos siirtyi maavoimien johtoon ja nimettiin Maavoiminen materiaalilaitokseksi. Sen osaksi perustettiin neljä huoltorykmenttiä. Huoltorykmentin tehtävänä oli yhdistää alueellisesti puolustusvoimien huollon toimialat ja elinkeinoelämä osaksi maavoimien huoltojärjestelmää ja puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää. Rykmenteillä oli myös järjestelmävastuu maavoimien kalustosta. Vuoden päästä Maavoimien materiaalilaitoksen esikunta organisoitiin uudelleen. Uuden organisaation lähtökohtana olivat esikunnan keskeiset prosessit: järjestelmien hankinta ja ylläpito. Ilma- ja merivoimille muodostettiin niiden varikoista omat materiaalilaitokset. Ajatuksena oli eriyttää logistiikan johtaminen siten, että operatiivinen johtaminen oli puolustushaaraesikunnan vastuulla, ja järjestelyjen johtaminen kunkin puolustushaaran laitoksella. Poliittinen paine töiden ulkoistamiseen Kotimainen puolustusvälineteollisuus oli suurissa vaikeuksissa Varsovan liiton hajoamisen jälkeen, kun sotatarvikkeiden ylituotantoa oli erityisesti Euroopassa. Uustuotannon takerrellessa teollisuudelta puuttui tasainen kuorma. Yhtenä ratkaisuna pidettiin puolustusvoimien kaluston kunnossapidon siirtämistä teollisuuden vastuulle, mutta ajatuksen myötä uudeksi ongelmaksi nousi osaavan henkilöstön puute. Vastaus myös tähän haasteeseen oli löydettävissä puolustusvoimista puolustusvoimien palveluksessa olevat ammattiosaajat. Näistä lähtökohdista puolustusvälineteollisuus vaikutti aktiivisesti poliittisiin päättäjiin, jotta varikoiden toiminnat ja henkilöstö siirrettäisiin teollisuudelle. 1990-luvun puolen välin jälkeen painostus ja ulkomailla toteutetut ratkaisut vai- 25

kuttivat teollisuuteen myönteisesti. Valtioneuvoston hallintopolitiikan suuntalinjoista 16.4.1998 antaman periaatepäätöksen mukaisesti valtionhallinnossa tuli keskittyä yhä enemmän niin sanottujen ydintehtävien hoitamiseen. Julkisen vallan roolia oli tarkoitus kehittää yhä selkeämmin palvelujen tuottajasta palvelujen tilaajaksi. Päätös edellytti myös puolustushallinnossa toimintatapojen uudelleen arviointia. Puolustuspoliittisessa selonteossa 2001 tie ulkoistukseen osoitettiin selvästi. Siinä todettiin: muita kuin puolustusvoimien ydintoimintoja rationalisoidaan hallitusti kumppanuussopimusmenettelyllä, Puolustusvoimien materiaalilaitoksen rationalisointia jatketaan käynnissä olevan selvityksen pohjalta, osa puolustusvoimien toiminnoista voidaan siirtää teollisuudelle ja toimintoja ulkoistettaessa on välttämätöntä, että sopimuksin turvataan palvelut myös poikkeusoloissa. Eduskunnan hyväksymän selonteon toimeenpanemiseksi puolustusvoimissa tehtiin monia ulkoistusselvityksiä 2000-luvun alussa mm. kunnossapidossa, vaatetushuollossa sekä ruokahuollossa. Kunnossapidon selvitykset alkoivat Pohjois-Suomessa toteutetulla alueellisen kumppanuuden KULPI-selvityksellä 2001 ja päättyivät AKUUTTIselvityksen, AKUn, KUJAn kolmen eri vaiheen ja oman toiminnan kehittämisselvityksen kautta kunnossapidon strategiseen kumppanuuteen 2009. Ruokahuollon ja vaatetushuollon vaiheet poikkesivat kunnossapidon kehityspolusta, mutta myös ruokahuolto päätyi strategiseen kumppanuuteen. Vaatetushuollossa toimintatavaksi valittiin lopulta oman toiminnan kehittäminen. Alkuvaiheessa puolustusministeriön kumppanuusohjelman tavoitteena oli säästöjen hankkiminen ja strategiana ulkoistaminen. Siihen vaikuttivat malli ulkomaisten asevoimien tukitoimien ulkoistamisesta ja usko yritysten selvästi paremmasta kustannustehokkuudesta verrattuna puolustusvoimien toteuttamiin tukipalveluihin. Suurena puutteena valmistelussa oli, että puolustusministeriö ei pystynyt vakuuttamaan Pääesikunnan johtoa kumppanuusohjelman tarpeellisuudesta ja saavutettavista hyödyistä. Ei, vaikka perusteet määrittänyt selonteko oli tehty yhdessä. Pääesikunnan toimintaa voidaan pitää viivytystaisteluna, jonka lopputulos, tukitoimintojen ulkoistaminen, oli kuitenkin osallistujien tiedossa. Nykyisin strategiset kumppanit ovat kiinteä osa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää. Kumppanit osallistuvat jo hankkeiden alkuvaiheessa hankittavan sotavarustuksen ylläpidon suunnitteluun elinkaarenaikaisten kustannusten minimoimiseksi. Hankintojen jälkeen ne osallistuvat muun muassa kalustokoulutukseen ja vastaavat välineiden kunnossapidosta. Kumppaneilla on myös keskeinen rooli puolustusvoimien poikkeusolojen logistisessa järjestelmässä. Varikkokentän kehittyminen 1980-luvun varikkokenttä oli perua sodan jälkeiseltä ajalta. Varikot olivat eri toimialojen johdossa ja niitä ohjasivat Pääesikunnan eri esikunnat. Esimerkiksi asevarikot olivat Pääesikunnan taiteluvälineosaston alaisia, mutta varikon päällikön suoranainen esimies oli Pääesikunnan huoltopäällikkö. Valmiusasioissa varikot olivat sotilasläänin alaisia. Niillä 26

oli kiinteää yhteistoimintaa sotilaspiirien, joukko-osastojen ja aselajien kanssa. Yleensä kaikki varikot varastoivat ampumatarvikkeita ja perustettavien joukkojen materiaalia. Pääesikunnan taisteluvälineosaston alaiset varikot ja sotilasopetuslaitokset: - Asevarikko 1 Kuopiossa oli keveiden jalkaväkiaseiden varikko, jossa oli myös nahka- ja puuosastot - Asevarikko 2 Toivakassa oli lataamovarikko, jolla oli varasto-osasto Hartolassa - Asevarikko 3 Vammalassa oli jalkaväen raskaiden aseiden varikko, jonka varikko-osastossa Sääksjärvellä oli kranaatinheittimistön kranaattien lataamo - Asevarikko 4 Lievestuoreella oli tykistöasevarikko, jossa oli optinen korjaamo ja ohjushuoltola - Asevarikko 5 Hämeenlinnassa ja Hattulassa oli panssarivarikko, jonka varikko-osasto oli Siikakankaalla - Asevarikko 6 Orivedellä oli ilmatorjunta-aseiden varikko - Asevarikko 7 Ähtärissä oli ampumatarvikkeiden lataamo- ja hävitysvarikko - Asevarikko 8 Haapajärvellä oli lataamovarikko, jonka varikko-osasto siirtyi Kokkolasta Ritalaan - Asevarikko 9 Iisalmessa oli lataamovarikko, jonka varasto-osasto oli Koivujärvellä - Tervolan Varikko perustettiin 1.3.1989 Kemin sotilaspiirin varastoalueeksi. Se siirtyi 1990 Pääesikunnan huoltoosaston ja myöhemmin taisteluvälineosaston johtoon. - Asekoulu oli Kokkolassa, josta se siirtyi Lahteen ja liitettiin Hämeen rykmenttiin syksyllä 1996. Pääesikunnan taisteluvälineosaston lisäksi varikoita ja laitoksia oli myös muiden Pääesikunnan esikuntien johdossa. Kuljetusosaston alaisuudessa toimivat Kuljetusvälinevarikko Nokian Kalkussa ja sen varikko-osasto Vilppulassa. Sähköteknillinen koulu oli sähköteknillisen osaston johdossa. Taloushuolto-osaston alaisuudessa olivat talousvarikko Hämeenlinnassa sekä vaatetuskorjaamot Säkylässä, Sodankylässä ja Mikkelissä. Viestitarkastajan alaisuudessa oli viestivarikko Lylyssä ja viestikeskuskorjaamo Riihimäellä, pioneeritarkastajan pioneerivarikko Keuruulla ja varikko-osasto Parkanossa sekä suojelutarkastajan, myöhemmin pioneeri- ja suojelutarkastajan, alainen tekninen varikko Kanavuoressa. Sotavarustepäällikön alaisena oli Koeampumalaitos. Laitoksen pieni esikunta oli Helsingissä ja koeampuma-asemat Niinisalossa ja Katajaluodossa. Puolustusvoiminen ylilääkärin alaisuudessa oli lääkintävarikko Ilmajoella. Puolustusvoimien materiaalilaitos perustettiin 1.1.1993 ja siihen kuului esikunnan lisäksi kaikkiaan 16 varikkoa, kaksi koeasemaa, Elektroniikkakeskuskorjaamo ja Sähköteknillinen Koulu. Puolustusvoimien materiaalilaitoksen ulkopuolelle jäivät huoltoesikunnan tiukasta vaatimuksesta talousvarikko ja lääkintävarikko, ja myöskin meri- ja ilmavoimien varikot jäivät liittämättä materiaalilaitokseen. Perustamisen yhteydessä varikoiden nimet muutettiin pääosin sijaintipaikkakunnan mukaisiksi. Varikot olivat toimialaosastojensa alaisuudessa, mutta päälliköiden sotilaallisena esimiehenä oli laitoksen johtaja. Laitoksen johtajalla olikin yli 20 suoranaista alaista, mikä oli tehokkaan johtamisen kannalta liian suuri määrä. 27

Yksityiskohtana silloisen muutoksen tahdista mainittakoon, että ennen kuin Puolustusvoimien materiaalilaitos ehti aloittaa toimintansa, niin Pääesikunta käski 30.11.1992 aloittaa paikallisen tason yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön vähentämiseksi ja toimintojen rationalisoimiseksi Eläinlääkintäkoulussa Niinisalossa, Asekoulussa Kokkolassa, asevarikko 1:ssä Kuopiossa, asevarikko 3:ssa Vammalassa, asevarikko 7:ssä Ähtärissä ja asevarikko 9:ssä Iisalmessa. Perustettaessa luotu varikkojen organisaatio oli käytössä muuttumattomana lähes vuosikymmenen. Ainoa muutos oli Tervolan varikon siirtäminen 1995 aseosaston alaisuudesta kuljetusmateriaaliosaston johtoon. Organisaatiomuutoksen alkoivat vuosituhannen vaihteen jälkeen. Puolustusvoimien materiaalilaitos käynnisti vuonna 2010 Pv- MatL-2005 projektin, jonka tarkoituksena oli kehittää laitoksesta entistä paremmin 2010-luvun haasteisiin vastaava tulosyksikkö. Tarkennetut perusteet kehitystyölle saatiin vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, jossa linjattiin laitoksen rationalisointikohteet. Sen mukaan Vammalan asevarikko, Iisalmen asevarikko, Oriveden asevarikko, Sääksjärven asevarikko ja suojeluvarikko oli tarkoitus lakkauttaa. Osa niiden toiminnoista tuli siirtää muihin varikoihin ja Koivujärven varasto-osasto liittää Kuopion asevarikkoon. Selvitystyön pohjalta myös alkuvaiheessa Puolustusvoimien materiaalilaitoksen ulkopuolelle jääneet talousvarikko ja lääkintävarikko päätettiin liittää laitokseen. Kaikki rationalisointityössä määritetyt muutokset tehtiin vuoden 2003 alkuun mennessä. Muutosten myötä laitoksen henkilöstövahvuus kasvoi vain noin 100:lla ollen noin 2300 henkeä. Kolme vuotta myöhemmin, vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon toimeenpanon alkaessa, oli tarkoitus luoda varikoita ja laitoksia hallinnollisesti yhdistämällä vahvoja järjestelmävarikoita. Puolustusministeriön tiedotteessa 16.3.2005 todettiin, että selonteon toimeenpanossa panssarivarikko 28

Hämeenlinnassa ja kuljetusvarikko Nokialla sekä Ähtärin asevarikko, Parkanon pioneerivarikko, Keuruun pioneerivarikko ja Ilmajoen lääkintävarikko yhdistetään. Lievestuoreen, Toivakan ja Kuopion asevarikot yhdistetään kuten myös Lylyn viestivarikko ja Elektroniikkalaitos Riihimäellä. Hallinnolliset yhdistämiset astuivat voimaan 1.1.2008. Vuoden 2008 järjestelyjen seurauksena Puolustusvoimien materiaalilaitoksesta tuli Maavoimien materiaalilaitos. Laitos siirtyi Mikkeliin perustetun Maavoimien esikunnan ja maavoimien komentajan alaisuuteen. Materiaalilaitoksen johtajan johtoon tulivat esikunta, Pohjois-Suomen huoltorykmentti, Länsi-Suomen huoltorykmentti, Itä-Suomen huoltorykmentti ja Etelä-Suomen huoltorykmentti, Elektroniikkalaitos, Räjähdelaitos ja Koeampumalaitos. Räjähdelaitos muodostettiin liitämällä yhteen Haapajärven asevarikon, Ähtärin asevarikon, Keuruun pioneerivarikon ja Parkanon pioneerivarikon lataamot. Samalla edellä mainitut varikot lakkautettiin itsenäisinä tulosyksiköinä. Esikunnan paikaksi tuli Ähtäri. Myöhemmin, vuonna 2013, Räjähdelaitos ja Koeampumalaitos lakkautettiin ja niistä muodostettiin Räjähdekeskus. Huoltorykmenttien alaisuuteen siirrettiin ajoneuvovarikko, talousvarikko, Lievestuoreen varikko, Kuopion varikko ja Tervolan varikko sekä varikoiden ja sotilasläänien varastoalueet. Lylyn varikko liitettiin Elektroniikkalaitokseen ja lääkintävarikko Sotilaslääketieteen keskukseen. Perustettaessa Maavoimien materiaalilaitoksessa oli noin 2370 työntekijää ja vuotta myöhemmin, ulkoistusten jälkeen, jäljellä oli vain 1700 henkilöä. Varikkokentän isoin muutos tapahtui puolustusvoimauudistuksessa vuonna 2015, jolloin kaikkien puolustushaarojen materiaalihankinnat, kunnossapito ja varastointi annettiin perustetun Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen vastuulle. Laitoksen hallintoyksiköiksi tuli esikunta, Järjestelmäkeskus, kolme logistiikkarykmenttiä, Räjähdekeskus ja Sotilaslääketieteen keskus. Myös Logistiikkakoulu on esikunnan alainen. Samanaikaisesti maavoimien joukko-osastojen korjaamot, merivoimien kunnossapitokeskukset ja keskusvarastot siirtyivät Millog Oy:lle. Uudistusten puutteita Vuoden 1993 uudistuksen tavoitteena oli muodostaa Puolustusvoimien materiaalilaitoksesta organisaatio, joka vastaisi puolustusmateriaalista aina kehittämisestä hävittämiseen. Kokonaisvastuulla tavoiteltiin aikaisempaa parempaa kustannustehokkuutta ja materiaalista valmiutta. Kokonaisvaltaiselle kehittämiselle puolustusvoimat asetti itse kaksi keskeistä estettä: logistiikan kokonaisvastuun jakamisen huoltopäällikön ja sotavarustepäällikön kesken sekä puolustushaarojen itsenäisyyden materiaalitoiminnoissa. Ensimmäisellä rajauksella hajautettiin yhtenäinen johto logistiikan ja materiaalisen valmiuden kehittämisessä. Toisella rajauksella puolustushaaroille jätettiin mahdollisuus määritellä, mikä oli yhteistä ja mikä puolustushaarakohtaista materiaalia. Koska yhteinen materiaali oli maavoiminen vastuulla, ulkoistivat ilmaja merivoimat sen hankinnan, rahoitusvarauksia myöten, maavoimille. Vuosien varrella ajatus puolustusvoimien materiaalisen valmiuden yhteises- 29

tä kehittämisestä palasi puolustushaarakeskeiseksi. Päivittäisen materiaalin hankinnoissa siirryttiin yhä enenevässä määrin puitesopimusjärjestelmään, jolla optimoitiin hankintoja taloudellisesti ja puolustushaarakohtaisesti. Sopimusjärjestelmän ohjausvaikutus puolustuksen systemaattiseen materiaaliseen rakentamiseen ei ollut toivottu. Se antoi alajohtoportaille heidän toivomaansa toiminnan vapautta, mutta vapautta käytettiin valitettavan usein rauhan ajan toimintojen virittämiseen sodan ajan valmiuden jäädessä toiselle sijalle. Pääesikunta pyrki vähentämään kulutusta asettamalla erilaisia rajoituksia hankinnoille ja palvelujen ostolle, mutta se ei aina onnistunut. Ensimmäisessä vaiheessa Puolustusvoiminen materiaalilaitoksen esikunnan kokoonpanosta jäi puuttumaan esikuntapäällikön virka. Se vaikeutti osastojen ja varikoiden toimintaa erityisesti henkilöstöalalla. Operatiivinen suunnittelu ja huollon suunnittelu oli hajautettu. Se oli sisällytetty osastojen henkilöstön tehtäviin oman toimen ohella tehtäväksi työksi. Tärkeät suunnittelutehtävät jäivät näin usein kiireisempien töiden varjoon. Puolustusvoiminen materiaalilaitoksen suunniteltu siirtyminen siviilimäisempään lähestymistapaan ja kustannustehokkuuteen jäi puolitiehen. Siviilin tehokkuusmallia haettiin ajatuksella palkata tuotannosta vastaava siviilijohtaja, ottamalla käyttöön tulosjohtaminen ja kehittämällä tietojärjestelmiä. Tuotantojohtajan tehtävään valittiin henkilö, mutta säästösyistä virka jätettiin täyttämättä. Tulospalkkion käyttöönottoa vaikeutti tuloksen määrittäminen: mikä oli työntekijältä ja organisaatiolta edellytettävän normaalin työsuorituksen ylittävä työ, josta tuli maksaa tulospalkkio. Ne henkilöt, jotka kehittivät tulospalkkausmittareita, olisivat varmaan mielellään luopuneet koko järjestelmästä päästäkseen eroon mittareiden kehittämisestä. Tuotannon tehostamiseksi otettiin käyttöön useita uusia tietojärjestelmiä. Tuotannon ja toiminnanohjauksen tietojärjestelmän avulla oli ajatuksena tehostaa varikoiden työsuunnittelua ja -seurantaa. Materiaalitilannekuvaa pyrittiin parantamaan yhdistämällä yli kymmenessä eri materiaalihallinnon tietojärjestelmässä oleva tilannekuva. Uudella talous- ja hankintatietojärjestelmällä oli tarkoitus ottaa aikaisempaa paremmin hallintaan toimintameno- ja tilausvaltuusvarat sekä niiden käyttö. Edellä mainittuja tietojärjestelmähankkeita vietiin määrätietoisesti eteenpäin. Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan sanoa, että järjestelmät toimivat kohtuullisesti, mutta eivät pystyneet korjaamaan toiminnan valuvikoja. Siitä olkoon esimerkkinä puolustusmateriaalihankintavarat, joiden käyttöön Valtiotontalouden tarkastusvirasto kiinnittää edelleen huomiota tilintarkastusraporteissaan. Puolustusmateriaalin hankintaa varten myönnetään tilausvaltuuksia, joiden kesto on usein lyhyempi kuin hankinnan todellinen kesto. Suurissa hankkeissa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että toimittajat eivät pysty täyttämään sitoumustaan toimitusten määräajoista. Toimitusten myöhästyminen johtaa siihen, että määrärahan käyttö poikkeaa suunnitellusta. Tilauksiin sidottua rahaa siirtyi myöhemmille vuosille. Ongelma on pyritty ratkaisemaan määrittämällä tilausvaltuuksien perusteet 30

niin väljästi kuin mahdollista, sekä eriyttämällä tuotekehitys- ja hankintavarat. Ponnisteluista huolimatta niin kutsutut siirtyvät erät vyöryvät vuodesta toiseen. Määrävuonna käyttämättä jääneet määrärahat olivat ongelma jo aikaisemmin, eikä ongelmaa kyetty poistamaan toiminta- ja organisaatiomuutoksilla tai tietojärjestelmäkehityksellä. Puolustusvoiminen materiaalilaitoksen valmistelutyössä oli pyritty erottelemaan valmiuskustannukset sellaisista kustannuksista, jotka olivat liiketaloudellisesti perusteltuja. Liiketaloudellisesti perustellut kustannukset syntyivät materiaalihankinnoista, joita tarvittiin rauhanajan toiminnan ylläpitämiseksi. Näitä olivat esimerkiksi vaatteiden kuluminen, koulutusampumatarvikkeet, muonitus ja ajoneuvohuolto. Kaikki se materiaali, jota varastoitiin tai tuotettiin kriisinaikaa varten, oli valmiuskustannuksia, joita ei tarkasteltu yhtä kriittisesti. Kriisitilannetta vartenhan puolustusvoimat oli olemassa. Erottelussa ei saavutettu koskaan yhdenmukaista faktoihin perustuvaa näkemystä, vaan päätökset tehtiin arvioimalla. Viime kädessä tämä johti siihen, että puolustusbudjetin numerot olivat asiantuntija-arvioita eivätkä budjettiperusteet olleet oikeaa, mitattavaa faktaa. Vuonna 2007, jolloin huoltopäällikön virkanimike vaihtui sotatalouspäälliköksi, logistiikan kehittämisvastuu jäi edelleen jaetuksi. Materiaalisen suorituskyvyn rakentaminen pidettiin erillään logistiikkajärjestelmän kehittämisestä ja Pääesikunnan huolto-osasto vastasi vain huollon toimialojen materiaalisesta kehittämisestä. Myönteistä ratkaisussa oli huollon sodan ajan joukkojen kehittäminen niin koulutuksen kuin materiaalinkin osalta. Käytännössä ratkaisu ei kyennyt nostamaan sotatalouspäällikköä kokonaisvastuuseen puolustusvoimien materiaalisesta kehittämisestä, vaan valta säilyi operaatioesikunnassa. 1990- ja 2000-luvulla tehtiin useita esityksiä Puolustusvoimien materiaalilaitoksen tekemisestä nimensä mukaisesti koko puolustusvoimien eli kaikkien puolustushaarojen laitokseksi, mutta aika ei ollut vielä kypsä. Muutosta vastustivat erityisesti meri- ja ilmavoimat sekä monet puolustusvoimien ylimmässä johdossa olleet edellä mainitun puolustushaarataustan omaavat upseerit. Maa-, meri- ja ilmavoimien kolme erillistä järjestelmää ei taloudellisesti ollut kovin kestävä ratkaisu. Se poikkesi myös yleiseurooppalaisesta keskitetystä kehityksestä. Tarve siirtymisestä yhdistettyyn järjestelmään, logistiikkalaitokseen, jäi itämään. Suuri tavoite, puolustusvoimien materiaalisen valmiuden rakentaminen ja ylläpito kaikissa valmiustiloissa sekä puolustusvoimien operatiivisen huoltojärjestelmän integrointi yhteiskunnallisiin logistisiin järjestelmiin, jäi vuoden 2008 muutoksessa vajaaksi. SOTILASLÄÄNIEN HUOLLOSTA PUOLUSTUSVOMIEN LOGISTIIKKA- LAITOKSEEN Vuodesta 1998 alkaen käynnistyi muutos, jossa sotilasläänien ja eri huoltolajien omista huollon järjestelyistä kehittyi kokonaisuus, jota hyvällä syyllä voidaan kutsua yhtenäiseksi puolustusvoimien logistiikkajärjestelmäksi. Huoltoalalla perinteisestä sotilasläänien alueellisesta huoltojärjestelmästä siirryttiin maanpuolus- 31

tusalueiden huoltojärjestelmään ja edelleen maa-, meri- ja ilmavoimien huoltojärjestelmiin, kunnes päädyttiin yhtenäiseen puolustusvoimien logistiikkajärjestelmään. Materiaalialalla taas Puolustusvoimien materiaalilaitoksen ja ilma- ja merivoimien varikoista kehittyivät maa-, meri- ja ilmavoimien materiaalilaitokset ja viimein Puolustusvoimien logistiikkalaitos. Vasta vuonna 2015 materiaali- ja huoltoalat yhdistyivät Pääesikunnassa, puolustushaaroissa ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksessa. Syntynyttä puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää täydensivät strategiset kumppanuudet, ostopalvelut ja huollon joukkotuotanto. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän kehittymisen syinä voidaan pitää elinkeinoelämän ja teollisuuden kehittymistä, lisääntyvää sotavarustusta ja niukkenevaa rahoitusta. Vielä 90-luvun alussa sotilasläänien alueelta löytyi kohtuullisesti sellaisia palveluja ja sellaista materiaalia, jota puolustusvoimat arvioi tarvitsevansa poikkeusolojen joukkojensa varustamiseen ja huoltamiseen. Elinkeinoelämän keskittyminen ja verkottuminen tarkoittivat sitä, että sotilasläänin alue oli liian pieni huollon toimintojen toteuttamiseksi. Uusi ja entistä teknisempi sotavarustus merkitsi kasvavia haasteita ylläpitorahoitukselle. Aselajien kehittämishankkeet ja saksankaupan materiaali aiheuttivat haasteita varastointiin ja kunnossapitoon. Huoltohenkilöstöä puuttui kaikilta tasoilta. Jouduttiin väistämättä toimintojen tehostamiseen ja rationalisointiin. Jotta tehtävistä selvittiin, turhia hallintorakenteita oli karsittava. Se huollon palvelu, joka voitiin ostaa siviilistä, myös ostettiin. Ja ennen kaikkea huollon toimintoja oli tarkasteltava suurempina kokonaisuuksina. Sotilasläänin huoltojärjestelmästä maanpuolustusalueen huoltoon Puolustusvoimien hallintorakenneuudistus vuonna 1993 (JOHA 2013) sisälsi operatiivisten maanpuolustusalueiden esikuntien perustamisen. Niiden sijaintipaikoiksi määräytyivät Oulu, Hämeenlinna ja Mikkeli. Ajatuksena oli tehostaa poikkeusolojen suunnittelua ja johtamista. Ratkaisussa huolto jäi edelleen sotilasläänien vastuulle. Kullekin kahdelletoista sotilasläänistä käskettiin alueellinen huoltovastuu. Sotilasläänillä oli siten vastuu oman alueensa kaikkien joukkojen huollosta eri valmiustiloissa poisluettuna ilma- ja merivoimien erikoishuolto. Maanpuolustusalueen esikunnassa huollon sunnitellusta vastasivat yleisesikuntaupseerikurssin käyneet huoltomajurit (1-2 henkilöä). He koettivat pitää yhteyttä huoltovastuussa oleviin sotilaslääneihin. Kun toinen huoltoupseereista oli myös maanpuolustusalueen varustaja, sotilasläänien esikunnat saivat aika vapaasti suunnitella huollon järjestelyjään ilman maanpuolustusalueen esikunnan ohjausta. Lopputuloksena oli, että jokainen sotilaslääni käytti alueella olevia, jopa yhteisiä valtakunnallisia resursseja vain omiin tarkoituksiinsa. Etelä- ja Lounais- Suomen sotilaslääneillä oli mitä suunnitella, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomesta puuttui ajoneuvokalustoa, hankintamateriaalia ja huollon palveluja. Maan jakaminen kahteentoista itsenäiseen sotilaslääniin osoittautui operatiivisesti toimimattomaksi. Sen vuoksi järjestelyjä tarkistettiin 1998. Operatiivisesti tarkoituksenmukaisempaa oli jakaa Suomi kolmeen isompaan kokonaisuuteen: maanpuolustusalueeseen. Maanpuolus- 32

tusalueille annettiin myös aluevastuu. Maanpuolustusalueiden esikuntien vahvuutta kasvatettiin kolmestakymmenestä henkilöstä reiluun sataan henkilöön. Kokoonpanoihin lisättiin huolto- ja tietohallinto-osastot. Vastaavasti sotilasläänien huollon henkilöstöä ja tehtäviä supistettiin. Huollollisesti ne keskittyivät vain materiaalin varastointiin ja hajauttamisen suunnitteluun sekä tukemaan joukkojen perustamista paikallishuollolla. Vastuu alueellisesta huollosta siirrettiin maanpuolustusalueille. Tähän olikin hyvät edellytykset, koska maanpuolustusalueiden huolto-osastoihin voitiin koota sotilaslääneistä niiden paras huollon osaaminen. Maanpuolustusalueiden poikkeusolojen suunnittelussa korostui tiivis yhteistyö muiden maanpuolustusalueiden ja alueella toimivien puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukkojen kanssa. Joukkojen perustamisen suunnittelusta ja kouluttamisesta vastasivat edelleen sotilasläänien esikunnat ja joukko-osastot. Maanpuolustusalueiden esikunnat koordinoivat toimintaa. Maanpuolustusalueet sopivat valtakunnallisesta resurssien jaosta keskenään Pääesikunnan ohjauksessa. Maanpuolustusalueiden huoltojärjestelmä rakentui rauhanajan joukko-osastojen huoltolaitosten, alueella olevien sotilasläänien varastoalueiden, varikoiden ja poikkeusoloissa perustettavien kenttähuoltojoukkojen varaan. Suunnitelmissa kenttähuoltojoukot oli ryhmitetty maanpuolustusalueiden tai sotilasläänien huoltokeskuksiin. Etenkin ampumatarvikevarastojoukkueita ja teknisiä huoltokomppanioita harjoitettiin säännöllisesti Rovajärvellä pidetyissä valtakunnallisissa harjoituksissa. Myös muut kenttähuoltojoukot osallistuivat ainakin tärkeimmällä henkilöstöllään tehtäväkohtaisiin harjoituksiin. Huoltokeskusten toimeenpanovalmiutta voi pitää hyvänä, vaikka niiden materiaaliset puutteet olivat huomattavat. Maanpuolustusalueen esikunnan alaisuuteen perustettiin valmiutta kohotettaessa logistiikkayksikkö. Yksikkö muodostui kaupankeskusliikkeiden ja kuljetusyritysten reserviläisistä. Logistiikkayksikön tehtävänä oli hankkia perustettaville joukoille elintarvikkeet ja muuta puuttuvaa hankintamateriaalia sekä toimia linkkinä sekä keskus- ja kuljetusliikkeiden että teollisuuden järjestelmiin. Kenttähuoltojoukkojen ja niihin sijoitettujen reserviläisten kautta maanpuolustusalueiden huollolla oli tiivis yhteys alueen elinkeinoelämään. Tätä kautta välittyi puolustusvoimille myös tietoa elinkeinoelämän ja teollisuuden kehittymisestä. Poikkeusolojen joukkojen varustamisen suunnittelu tapahtui alla kerrotulla periaatteella. Jokaiselle perustajalle oli käsketty perustamistehtäväluettelossa sodan ajan joukot, jotka sen tuli valmistautua perustamaan ja varustamaan. Varustamisen tuli tapahtua käsketyssä ajassa sillä materiaalilla, joka perustajalla oli halussaan. Tieto perustajilla olevasta sotavarusteista koottiin vuosittain maanpuolustusalueen esikuntiin sotilasläänien esikuntien kautta. Tietoaineisto yhdistettiin maanpuolustusalueilla ja Pääesikunnassa. Varustamissaldojen perusteella käskettiin perustajien väliset materiaalien tasaussiirrot. Tasaussiirroissa jaettiin puolustusvoimien hallussa oleva käyttökelpoinen sotavarustus siten, että sodan ajan joukot saatiin mahdollisimman 33

hyvin varustettua tehtäviensä mukaisesti puolustusvoimien omalla materiaalilla. Puuttuvaa materiaalia oli suunniteltu täydennettävän jatkohankinnoin ja ottomenettelyllä. Samalla periaatteella käskettiin uuden materiaalin sitominen. Tuohon aikaan oli tapana, että joukkojen sodan ajan komentajat ja yksiköiden päälliköt kävivät säännöllisesti tarkastamassa omille sodan joukoille sijoitetun varustuksen varastoilla. Tarkastusmenettelystä luovuttiin myöhemmin, kun materiaalin varastoinnissa luovuttiin yksikkövarastoinnista ja siirryttiin suurempiin lajivarastoihin. Tähän oli syynä varastotilojen käytön ja varastotyön tehostaminen. Selonteko ohjaa kehittämään kohti logistiikkajärjestelmää Vuoden 2004 valtioneuvoston turvallisuus ja puolustuspoliittinen selonteko (VNS 2004) sisälsi useita velvoitteita niin puolustusvoimien organisaation kuin puolustusvoimien huollon ja logistiikan kehittämiseksi: Pääesikunnan tehtävät ja organisaatio tarkistetaan. Pääesikuntaa uudistetaan siten, että se voi keskittyä puolustusvoimien kokonaiskehittämiseen sekä puolustushaarojen yhteisoperaatioiden suunnitteluun ja johtamiseen. Pääesikuntaan kuuluva maavoimaesikunta lakkautetaan ja sen tilalle perustetaan erillinen Maavoimien esikunta. Puolustusvoimien huolto- ja logistiikkajärjestelmä on osa valtakunnallista huoltovarmuutta. Sen tehtävänä on joukkojen huoltaminen ja täydentäminen kaikissa tilanteissa. Järjestelmä verkottuu sekä suomalaiseen yhteiskuntaan että kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Valmiutta kohotettaessa järjestelmää täydennetään perustettaviin joukkoihin kuuluvilla huolto-osilla, alueellisilla huoltojoukoilla sekä sopimuksin varatuin elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan resurssein. Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen rationalisointia jatketaan, varikkotoimintoja supistetaan sekä materiaalivarastoja vähennetään vastaamaan 350 000 sotilaan sodan ajan joukkojen tarpeita. Puolustusmateriaalin ylläpitoa kehitetään painottaen kaksitasoista huoltojärjestelmää. Puolustusvoimat toteuttaa itse suoran, taistelevien joukkojen tuen. Maavoimien huollon kehittämisen painopiste on alueellisten huoltorykmenttien muodostamisessa. Rauhan ajan joukko-osastoihin perustettavat huoltopataljoonat muodostavat sodan ajan huoltorykmenttien rungot. Ne verkottuvat jo rauhan aikana alueensa elinkeinoelämään. Valmiutta kohotettaessa rykmentit perustetaan ja täydennetään sodan ajan vahvuuteensa. Selonteon ohjaamana käynnistettiin kehittämistoimet. Maanpuolustusalueet lakkautettiin. Kahdestatoista sotilasläänistä siirryttiin operatiivisiin ja alueellisiin sotilaslääneihin. Alueelliset sotilasläänit lakkautettiin vuonna 2009. Jäljelle jäivät Pohjois-, Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen sotilasläänit. Ilma- ja Merivoimien esikuntien rinnalle perustettiin Maavoimien esikunta. Pääesikunnan huoltoesikunta lakkautettiin 31.12.2005 (JOHA 2008). Tilalle pe- 34

rustettiin huolto- ja materiaaliosastot. Uusi huolto-osasto otti vastuulleen myös kuljetusten, kunnossapidon ja täydennysten ohjaamisen. Vuoden 2007 alusta Puolustusvoimien huoltopäälliköstä tuli sotatalouspäällikkö, apulaishuoltopäälliköstä logistiikkapäällikkö ja pääinsinööristä sotavarustepäällikkö. 11.8.2008 hyväksyttiin Puolustusvoimien logistiikkastrategia. Se linjasi puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän rakenteen, kehittämisen periaatteet ja suuntalinjat aina 2020-luvulle asti. Perinteisistä huoltolajeista siirryttiin kansainväliseen toimialajakoon: kuljetukset, kunnossapito, täydennykset, lääkintähuolto ja huoltopalvelut. Strategian linjaukset ja uusi toimialajako selkiytti huollon johtamista kaikilla tasoilla. Puolustusvoimien logistiikkastrategian mukaan Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmä on puolustusvoimien, kotimaisen ja kansainvälisen elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan logististen osien muodostama kokonaisuus, jonka perusrakenne säilyy samanlaisena turvallisuustilanteesta riippumatta. Rakenne jaetaan strategiseen, operatiiviseen ja taktiseen tasoon. Järjestelmä sisältää logistiikan palvelukeskukset, puolustushaarojen huoltojärjestelmät, kumppanuudet ja ostopalvelut. Sotilaslääketieteen keskus (SOTLK) ja Puolustusvoimien Ruokahuollon Palvelukeskus (PURU) perustettiin pääesikunnan huolto-osaston ohjaukseen 1.1.2006. SOTLK:n perustaminen oli tärkein osa puolustusvoimien lääkintähuollon uudistusta. Tämän perusteella omasta erikoissairaanhoidosta luovuttiin ja siirryttiin strategiseen kumppanuuteen 15 sairaanhoitopiirin kanssa. Näin viimeinen oma erikoissairaala, keskussotilassairaala Tilkka voitiin lakkauttaa. Lakkauttamisen tuloksena vapautuvia virkoja suunnattiin kentälle vahventamaan varuskuntien terveysasemia ja tukemaan kenttälääkinnän kehittämistä. Uudistuksen ansiosta saavutettiin noin kuuden miljoonan euron säästöt. Joukko-osastojen kokoonpanosta terveysasemat siirtyivät SOTLK:n johtoon vuoden 2008 alussa. Puolustusvoimien ruokahuollon palvelukeskus yhdisti joukko-osastojen omat muonituskeskukset samaan organisaatioon. Näin myös muonituskeskukset siirtyivät pois joukko-osastojen kokoonpanosta. Järjestelyllä yhdenmukaistettiin muonituskeskusten toimintaa, parannettiin hankintojen taloudellisuutta ja tehostettiin henkilöstön käyttöä. PURU:n perustaminen oli hyvä välitavoite ja laskennallinen pohja Leijona Catering Oy:n perustamiselle, joka tapahtui 1.1.2012. Vuoden 2007 lopussa toteutettiin Pääesikunnan maavoimaesikunnan ja Puolustusvoimien materiaalilaitoksen lakkauttaminen. Aselajitarkastajat hankkeineen siirrettiin Mikkeliin perustettuun Maavoimien esikuntaan. Materiaalilaitoksen toiminnot siirrettiin maavoimien komentajan alaiseen Maavoimien materiaalilaitokseen, jonka tehtäviin tuli nyt myös vastuu maavoimien huollon järjestelyistä, kuten hankitun materiaalin ylläpidosta. Logistiikkajärjestelmän kannalta järjestely oli merkittävä: materiaalihankkeet ja hankinnat sekä materiaalin varastointi ja kunnossapito saatiin viimein saman johdon alle niin Maavoimien esikunnassa kuin Maavoimien materiaalilaitoksessakin. Järjestelyn tehokkuus tuli näkymään jo heti ensimmäisinä vuosina, 35

kun uuden materiaalin hankintojen yhteydessä jouduttiin toistuvasti keskustelemaan ylläpidon rahoituksesta, varastoista, ampumatarvikkeista ja varaosista. Huoltorykmentit perustettiin järjestämään ja tilaamaan palveluja Uudistus loi selkeän rakenteen logistiikkajärjestelmästä. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän rungoksi tuli valtakunnan alueella toimiva maavoimien huoltojärjestelmä. Maavoimien materiaalilaitos yhdisti puolustusvoimien huollon toimijat ja elinkeinoelämän palvelujen tuottajat osaksi maavoimien huoltoa ja edelleen puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää. Samalla maanpuolustusalueet ja Puolustusvoimien materiaalilaitos lakkautettiin. Valtioneuvoston selonteosta poiketen puolustusvoimiin perustettiin neljä huoltorykmenttiä: Etelä-Suomen, Länsi-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen huoltorykmentit. Toimintaperiaatteeksi muotoutui palvelumalli, jossa palvelun tarvitsija (joukko) tilaa tarvitsemansa huollon palvelut ja materiaalin palvelun järjestäjältä, huoltorykmentiltä. Ne palvelut, joita joukko ei kykene itse tuottamaan, se saa joko huoltorykmentin tuottamana tai järjestämänä. Huoltorykmenttien esikuntien henkilöstö koottiin pääosin lakkautettujen maanpuolustusalueiden huolto-osastoista ja varikoiden hallinto-osista. Huoltorykmentteihin liitettiin sotilasläänien varasto-osastot ja Puolustusvoimien materiaalilaitoksen alaiset varikot. Jo vuoden kuluttua puolustusvoimat siirsi maavoimien varikkotasoisen kunnossapidon Millog Oy:lle. Siten huoltorykmentistä muotoutui palveluja välittävä ja sotavarusteita varastoiva organisaatio. Rykmentin rooli oli palvelujen järjestäjänä ja poikkeusolojen organisaationa tärkeä: keskenään verkottumalla ne muodostivat puolustusvoimien valtakunnallisen logistiikkajärjestelmän rungon. Kolmesta muusta rykmentistä poiketen Etelä-Suomen huoltorykmentistä tuli samalla kokeiluorganisaatio. Kokeilulla haluttiin selvittää, miten joukko-osasto toimii ilman omaa huoltoaan. Kokeilun tuloksena hallintobyrokratian todettiin vain kasvaneen. Loppuraportissa todettiin, että joukko-osastolla tulee olla oma päivittäisen huollon vaatima henkilöstönsä. Vuonna 2015 Kaartin jääkärirykmentille palautettiin oma huoltokeskus. Huoltorykmentit vuonna 2008 36

Joukko-osastojen huolto ja koulutus uusiksi Joukko-osastojen huoltoon haettiin myös tehokkuutta. Maavoimien valmiusyhtymiin tuli uutta ja teknisesti vaativampaa kalustoa. Tämä merkitsi lisääntyviä vaatimuksia sekä huoltohenkilöstön ammattitaidolle että käyttö- ja huoltotiloille. Toki pulaa oli rahoituksestakin, mutta sitäkin vaikeampi oli saada palkattua uutta henkilöstöä lisääntyvän kaluston huoltoon ja varastointiin. Jokaisessa joukkoosastossa alkoi toimintojen tehostaminen: etsittiin ulkoisia palvelujentuottajia ja tehtäviä, joista voitiin luopua. Toinen keskeinen syy joukko-osaston huollon kehittämiseen oli niiden toisistaan poikkeavat organisaatiot. Esimerkiksi vuonna 2009 Maavoimien esikunnassa todettiin, että maavoimien joukkoosastoissa huolto oli organisoitu kahdeksalla eri tavalla. Erilaiset huollon organisaatiot tarkoittivat toisistaan poikkeavia huoltoupseereiden tehtäviä, mikä taas tarkoitti haasteita huoltoupseerikoulutukseen ja urasuunnitteluun. Kolmas kehittämissyy oli lähes kokonaan puuttuva huollon joukkotuotanto. Kenttähuoltojoukkoja koulutettiin vasta kertausharjoituksissa sodan ajan jouk- PÄÄESIKUNTA Johtaa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää Käskee tehtävät ja resurssit maa-, meri- ja ilmavoimille Strateginen ja operatiivinen johtaminen MAAVOIMIEN ESIKUNTA Huollon operatiivinen johtaminen Huollon järjestelyjen ohjaus Kenttähuollon kehittäminen ILMA- JA MERIVOIMIEN ESIKUNNAT RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA Huollon operatiivinen johtaminen Sotilasläänin Esikunta Huollon operatiiviset vaatimukset ja johtaminen Maavoimien Materiaalilaitos Huollon valtakunnallisten järjestelyjen johtaminen, palvelujen tuottaminen ja ohjaus PURU Ruokahuollon valtakunnalliset järjestelyt SOTLK Sotilasterveydenhuollon valtakunnalliset järjestelyt, ohjaus ja kenttälääkinnän kehittäminen Räjähdelaitos ja Koeampumalaitos Räjähdealan palvelujen tuottaminen HUOLTORYKMENTIT Huollon järjestelyjen tuottaminen ja huollon tuki muille hallintoyksiköille Joukko-osastot (vast.) Valmius- ja joukkotuotantotehtävän tukeminen Huollon joukkotuotanto Huollon paikalliset järjestelyt Lähde: Maavoimien huolto 2008 -normi Eri toimijoiden rooli Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmässä vuonna 2008. 37

kokokonaisuuksissa. Huolto oli ainoa aselaji, jolta puuttui joukkotuotanto ja sen ohjaus. Ensimmäiset toimenpiteet joukko-osaston huollon organisoimiseksi ja joukkotuotannon käynnistämiseksi otettiin Kainuun ja Karjalan prikaateissa 2000-luvun alussa. Karjalan prikaatiin perustettiin 1.1.2005 varsinainen huollon joukkoyksikkö, Karjalan huoltopataljoona. Olennaista oli erottaa joukko-osaston huollon kehittäminen ja toteutus toisistaan. Kehittäminen tuli huoltopäällikön tehtäväksi, kun taas huollon koulutus ja palvelujen tuottaminen määrättiin huoltopataljoonan komentajalle. Tämä huoltopataljoona -konsepti otettiin myöhemmin käyttöön myös Kainuun prikaatin Kuopion pataljoonassa, Panssariprikaatin Parolan huoltopataljoonassa ja Varsinais-Suomen huoltopataljoonassa Porin prikaatissa. Vuoden 2015 puolustusvoimauudistuksessa tarkennettiin huollon joukkotuotantotehtäviä siten, että kuhunkin huoltopataljoonaan tuli kaksi perusyksikköä. Merivoimien joukkotuotanto toteutetaan Turussa ja Upinniemessä. Ilmavoimille tarvittavat huoltojoukot koulutetaan osana maavoimien joukkotuotantoa. Nykyisin kaikki huollon varusmiehet saavat yhtenäisen taistelijan koulutuksen, minkä jälkeen heidät koulutetaan huollon erityistehtäviin oman koulutushaaransa mukaisesti. Huollon aliupseerit koulutetaan huoltopataljoonien aliupseerikoulussa. Huollon reservinupseerit on koulutettu RUK:ssa Haminassa vuodesta 2013 alkaen. Lääkintäalan reserviupseerikoulutus annetaan SOTLK:ssa Riihimäellä. Kenttähuoltojoukkojen reservin koulutuksesta vastaavat ensisijaisesti sen käyttäjät. Huoltopataljoona-konseptin mukaisesti strategiset kumppanit ja ulkopuoliset asiantuntijat osallistuvat koulutukseen omalla erityisammattitaidollaan. Tehokkuutta strategisesta kumppanuudesta Valtiolle asetetut tuottavuusvelvoitteet pakottivat vähentämään puolustusvoimien henkilöstönkäyttöä aloilta, joihin oli löydettävissä palveluja muualta yhteiskunnasta. Oma henkilöstö tuli keskittää tehtäviin, joihin ei ole muualla osaamista. Toisaalta oma varikkotasoinen työ tai muu yleishuolto nähtiin tehottomaksi verrattuna vastaavaan siviilityöhön. Tähän oli perusteensa, koska oman työn määrästä taikka sen kustannuksista ei tuolloin ollut mitään seurantatietoa. Puolustusvoimissa aloitettiin huollon alalla kumppanuuden toteutus 2000-luvun alussa. Kiinteistöhallinnon uudistuksella vuonna 2003 Puolustusministeriön kiinteistöistä rakennukset siirtyivät Senaattikiinteistöt Oy:lle. Puolustushallinnon Rakennuslaitos otti vastatakseen rakennusten ylläpidosta. Maa-alueiden omistus ja hoito siirtyi Metsähallitukselle. Näillä kumppanuussopimuksilla puolustusvoimista tuli valtion yhtiöiden vuokralainen. Tehdyt ratkaisut mahdollistivat kiinteistöjen aiempaa johdonmukaisemman kehittämisen ja ylläpidon. Puolustusvoimien tehtäväksi jäi pääoma- ja ylläpitovuokrien maksaminen sekä osallistuminen käyttäjänä toimitilojen kehittämiseen ja edunvalvontaan. Tällä hetkellä puolustusvoimien tilahallinnasta vastaa vuonna 2015 perustettu Puolustusvoimien logistiikkalaitos, jolle esikunnat ja 38

joukko-osastot välittävät toimitilatarpeensa. Jo aiemmin mainitut ruokahuollon ja lääkintähuollon kehittämisohjelmat johtivat toimintojen edelleen tehostamiseen. Vuonna 2012 perustettu valtion omistama yhtiö nimeltä Leijona Catering Oy toimii puolustusvoimien strategisena kumppanina. Se vastaa myös poikkeusolojen varuskuntaravintoloiden toiminnasta ja tukee puolustusvoimien vastuulla olevaa kenttämuonitusta elintarvikkeiden tilaajana ja asiantuntijana. SOTLK johtaa varuskunnissa olevia terveysasemia ja kouluttaa puolustusvoimien tarvitsemaa lääkintähuoltohenkilöstöä. Se toimii kumppanuudessa 15 sairaanhoitopiirin kanssa erikoislääkäritasoisessa sairaanhoidossa ja poikkeusolojen lääkintähuollossa. Selonteon pohjalta käynnistettiin myös vaatetushuollon kehittämistä koskeva hanke VAATKE. Kehittäminen käsitteli koko vaatetushuollon toimintojen tehostamista, mutta päätökset rajattiin koskemaan Talousvarikon toimintoja. Tehtyjen monivaiheisten tarkastelujen pohjalta päädyttiin lopulta oman toiminnan kehittämiseen. Toimintoja jatkettiin Säkylän ja Mikkelin vaatetuskorjaamoissa. Sodankylän vaatetuskorjaamo siirtyi osaksi Comforta Oy:tä, jossa sen toiminta loppui vuoden 2015 alussa. Mittavin selvitystyö tehtiin maavoimien materiaalin korjaamotoiminnassa ja kunnossapidossa. Päätöksen perustaksi oli selvitettävä koko laaja korjaamo- ja varikkotoiminnan kokonaisuus. Selvityksessä tuli esille, että osa varikoiden toiminnoista oli jatkunut lähes muuttumattomana niiden perustamisesta saakka. Perusselvitystä tehtiin noin seitsemän vuotta. 1.1.2009 päädyttiin siirtämään Maavoimien materiaalilaitokseen kuuluneiden ajoneuvovarikon, Lievestuoreen varikon, Tervolan varikon, Kuopion varikon sekä Elektroniikkalaitoksen kunnossapitotyöt Millog Oy:lle. Käytännössä reilut 550 henkilöä siirtyi tehtävien mukana uudelle kumppanille. Kumppanuudesta saatujen hyvien kokemusten perusteella sen selvittelyä jatkettiin. Vuoden 2015 alusta siirtyivät maavoimien joukko-osastojen korjaamot ja merivoimien kunnossapito Millog Oy:lle. Päätöksen seurauksena oli Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen järjestelmäkeskukseen organisoitava osana järjestelmävastuita kunnossapidon suunnittelu ja seuranta. Edellä lueteltujen kumppanuuksien lisäksi puolustusvoimien logistiikkajärjestelmässä on tärkeitä kumppaneita muun muassa kotimaisessa sotavarusteteollisuudessa, maantiekuljetuksissa ja joukko-osastotasolla sotilaskuljettajien peruskoulutuksessa. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän tulevaisuus Jälkeenpäin voidaan todeta, että Valtionneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2004, Puolustusvoimien Logistiikkastrategia 2008, onnistuneet kumppanuus- ja kehittämishankkeet sekä lukuisat organisaatiouudistukset mahdollistivat puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän syntymisen. Muutokselle on ollut leimaa antavaa lisääntyvä yhteistyö muun yhteiskunnan kanssa. Samalla oma tekeminen on yhä selvemmin keskittynyt poikkeusolojen 39

valmiuteen ja kenttähuollon kehittämiseen. Perinteinen työnjako materiaalihankkeiden ja ylläpidon välillä on johtanut yhteistyöhön. Se näkyy siten, että jo hankkeiden alkuvaiheessa voidaan huomioida uusien materiaalihankkeiden elinkaarikustannukset. Strategiset kumppanit ovat mukana hankkeiden valmistelussa, jotta järjestelmien elinkaarenaikaiset kustannukset voidaan minimoida ja niihin voidaan varautua. Sodan jälkeen suurin kokonaismuutos oli Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen perustaminen 1.1.2015. PVLOGL:een yhdistettiin maa-, meri- ja ilmavoimien materiaalilaitokset, huollon ja logistiikan koulutus, SOTLK ja puolustusvoimien hankintatoiminta kaikkine kumppanuussopimuksineen. Vastuu yhteisistä palveluista ja materiaalista siirtyi maavoimista pääesikuntaan ja PVLOGL:een. Jo laitoksen valmisteluvaiheessa olivat nähtävissä järjestelmästä saatavat yhteisen hyödyt. Asiakkaana olevat puolustushaarat joutuvat ensimmäistä kertaa miettimään mitä materiaalia ja logistiikkaa tarvitaan, ja paljonko se maksaa. Viime vuosien kehitys puolustusvoimien logistiikkajärjestelmässä on ollut huomattava ja tuloksekas. Siitä huolimatta kehitystä yhteiskunnassa ja maan rajojen ulkopuolella on seurattava. Jo nyt on nähtävissä, että Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja logistiikkajärjestelmä antavat aiempaa paremmat mahdollisuudet järjestelmän kehittämiseen joukkojen palvelutarpeiden tyydyttämiseksi eri valmiustiloissa. HUOLTOUPSEEREISTA LOGISTIIKKAUPSEEREIKSI Huollon upseerien ja opistoupseerien koulutus-kehityspolkua 1980-luvulta nykypäivään Edellä on kuvattu kehitystä, joka puolustusvoimien huolto- ja logistiikkajärjestelmässä on tapahtunut viimeisten vajaan neljän vuosikymmenen aikana. Järjestelmään kuuluu oleellisena osana henkilöstön koulutus, tarvittavan osaamisen varmistaminen. Koulutusjärjestelmän muutoksiin 1970-luvulta alkaen ovat vaikuttaneet huollon ja logistiikan toteutusmallien asettamat vaatimukset, mutta suuressa määrin myös yleinen, puolustusvoimia laajemmin yhteiskunnassa tapahtunut kehitys henkilöstö- ja koulutusrakenteissa. Vaikka muutokset ovat olleet mittavia kaikkien huollon ja logistiikan eri tehtävissä työskentelevien henkilöstöryhmien koulutuksessa, on seuraavassa tarkasteltu erityisesti huollon upseeri- ja opistoupseerikoulutuksen muutoksia. Näiden henkilöstöryhmien ammatillinen koulutus on perinteisesti toteutettu puolustusvoimien omana koulutustarjontana peruskoulutuksesta jatko- ja täydennyskoulutusvaiheisiin saakka. Näin muutokset juuri tässä osassa henkilöstökoulutusta kuvaavat ehkä selkeimmin erilaisia kehitystrendejä. Muutokset koulutusjärjestelmässä 1980-luvulla 1970-luvun lopulla ja tultaessa 1980-luvulle toteutettiin puolustusvoimien kantahenkilökunnan koulutusjärjestelyissä eräitä merkittäviä muutoksia. Siirtyminen yhtenäispäällystöön oli tapahtunut vuon- 40

na 1974. Tuolloin entisten aliupseerien henkilöstöryhmän tilalle syntyi toimiupseeristo. 1970-luvun lopulla upseerien peruskoulutusta kadettikurssia jatkettiin aiemmasta 2,5 vuodeta kolmeen vuoteen. Puolustusvoimien koulutusjärjestelmän uusi malli otettiin käyttöön 1982. Upseerien peruskoulutus annettiin kolmivuotisella kadettikurssilla. Jatkokoulutuksen ensimmäinen vaihe oli kapteenikurssi, jonka upseerit suorittivat noin 3-5 vuotta peruskoulutuksen jälkeen. Kapteenikursseja järjestettiin Taistelukoulussa Tuusulassa, puolustushaarakouluissa sekä eri aselajikouluissa. Huoltoupseeriksi erikoistuminen tapahtui vasta kapteenikurssin jälkeen. Vuoteen 1982 saakka oli järjestetty erillinen huoltoupseerikurssi (Huoltokoulu, Lahti), kuljetusupseerikurssi (Moottorikoulu, Lahti) ja taisteluvälineupseerikurssi (Asekoulu, Kokkola). Uudistuksen myötä siirryttiin järjestelyyn, jossa kaikki kurssilaiset osallistuivat aluksi noin kolmen kuukauden mittaiseen yhteiskoulutusvaiheeseen Huoltokoulussa. Yhteiskoulutusvaiheen jälkeen tapahtui linjoittainen koulutuksen eriytyminen. Huoltolinja jatkoi Huoltokoulussa ja kuljetuslinja Moottorikoulussa Lahdessa. Taisteluvälinelinjan upseerit siirtyivät Asekouluun Kokkolaan. Huoltolinjan ja kuljetuslinjan erikoistumisjakson pituus oli noin kolme kuukautta ja taisteluvälinelinjan kuukautta pitempi. Huoltoupseerikurssin tavoitteena oli antaa huoltoupseereille valmiudet rauhan ajan joukko-osaston ja sodan ajan perusyhtymän (prikaatin) huollon johtamiseen. Kurssi järjestettiin joka toinen vuosi. Kurssilaisia oli kaikista puolustushaaroista sekä Rajavartiolaitoksesta, ja kurssien vahvuudet olivat keskimäärin 30-40 upseeria. Kurssin jälkeen huoltoupseerit toimivat tavallisimmin joukko-osaston tai varikon huollon eri tehtävissä. Tyypillisiä tehtävänimikkeitä olivat huoltoupseeri, kuljetusupseeri ja taisteluvälineupseeri (joukko-osaston esikunta) tai varikkoupseeri (varikot). Huoltoupseerikurssin jälkeen huoltoupseerit suorittivat joko yleisesikuntaupseerikurssin Sotakorkeakoulussa tai huoltoesiupseerikurssin Huoltokoulussa. Huoltoesiupseerikurssin tavoitteena oli syventää upseerien tietoja ja taitoja rauhan ajan joukko-osaton ja sodan ajan yhtymän huollon johtamisessa. Kurssin kesto oli noin seitsemän kuukautta, ja kursseja oli joka toinen vuosi vuorotellen huoltoupseerikurssien kanssa. Kurssien oppilasvahvuudet olivat noin 30-35 upseeria. Kurssin jälkeen huoltoupseerit toimivat tavallisimmin eri esikuntien (Pääesikunta, sotilasläänin esikunta, sotilaspiirin esikunta), joukko-osaston, tai varikon huollon tehtävissä. Osa sijoittui eri sotilasopetuslaitosten huollon kouluttajatehtäviin. Toimiupseerien koulutus oli rakentunut 1980-luvun alkuun mennessä asteittain aiempaa aliupseerien koulutusjärjestelmää mukaillen kolmiportaiseksi. Päällystöopiston I jakso muodosti alemman virkatutkinnon. Seuraava taso oli Päällystöopiston II jakso. Ylimpänä tasona oli luutnanttikurssi. Huollon linjojen osalta kaksi ensi mainittua toteutettiin Huoltokoulutuskeskuksen, Asekoulun ja Päällystöopiston (Lappeenranta) yhteistyönä siten, että Päällystöopistossa järjestettiin yhteiskoulutusvaiheet ja huoltoon erikoistavan huoltolajikohtaisen koulutuksen antoivat Huoltokoulu, Lääkintäkoulu, 41

Moottorikoulu ja Asekoulu. 1980-luvun alussa PO I:n huoltolinja ja lääkintähuoltolinja korvattiin noin kolmen kuukauden mittaisilla täydennyskoulutuskursseilla taloushuoltoupseerikurssilla ja lääkintähuoltoupseerikurssilla. Näille kursseille pääsyn edellytyksenä oli PO I:n suorittaminen kunkin toimiupseerin oman puolustushaaran tai aselajin mukaisella linjalla. 1980-luvun lopulla toimiupseereista opistoupseereiksi muuttuneen henkilöstöryhmän koulutuksessa otettiin käyttöön jälleen uusi toteutusmalli. Peruskoulutusta lisättiin. Perustutkinnoksi tuli opistoupseerien peruskurssi. Kurssi sisälsi kaksi vuosikurssia ja niiden välisen joukko-osastoharjoittelujakson. Erikoiskoulutusta sisältyi molempiin vuosikursseihin. Huollon linjojen osalta nämä jaksot toteutettiin jo totuttuun tapaan huoltolajilinjoittain joko Huoltokoulutuskeskuksen kouluissa tai Asekoulussa. Samalla aiemmat taloushuoltoupseerikurssi ja lääkintähuoltoupseerikurssi poistuivat koulutustarjonnasta. Opistoupseerien koulutuskokonaisuuden ylimmän tason muodostivat 1970-luvulla käynnistyneet luutnanttikurssit, joille oppilaat valittiin pääsykokeiden kautta. Huollon luutnanttikursseja järjestettiin Huoltokoulussa ja Asekoulussa. Elektroniikkajärjestelmän huoltajan pätevyyteen tähtäävää sähköteknisen alan opistoupseerien ja perus-, täydennys- ja jatkokoulutusta annettiin huollon tarkastajan alaisessa Sähköteknillisessä koulussa Riihimäellä. 42

Muutokset kiihtyvät lähestyttäessä vuosituhannen vaihdetta Huollon koulutuksen toteutukseen liittyi 1990-luvulta alkaen myös merkittäviä organisatorisia muutoksia. Vuonna 1996 Asekoulun toiminnot siirrettiin Kokkolasta Lahteen. Hämeen rykmentissä toimi tuon jälkeen kaksi huollon koulutusta antavaa joukkoyksikköä: Huoltokoulutuskeskus ja Tekninen Koulutuskeskus. Organisaatiomuutokset jatkuivat tultaessa 2000-luvulle. Hämeen rykmentin koulutuskeskukset yhdistettiin vuoden 2006 alusta alkaen Huoltokouluksi. Hämeen rykmentin lakkauttamisen myötä Huoltokoulu siirtyi vuoden 2015 alussa Riihimäelle, ja koulun nimeksi tuli Logistiikkakoulu. Huollon koulutusta annettiin myös Sähköteknillisessä koulussa, joka oli ennen vuotta 1993 Pääesikunnan ja myöhemmin Puolustusvoimien materiaalilaitoksen esikunnan alainen koulu. Se liitettiin vuonna 1995 Viestirykmenttiin ja myöhemmin, vuoden 2002 lopussa, koulu lakkautettiin ja se yhdistettiin Viestikoulun kanssa Viesti- ja sähköteknilliseksi kouluksi. Tämän jälkeen elektroniikkahuollon koulutusvastuu siirrettiin Huoltokoululle, mutta koulutus toteutettiin Viestirykmentin tiloissa Riihimäellä. Koulu järjesti muun muassa upseerien sotilaselektroniikkakurssin. Upseerikoulutuksen seuraavat ja ehkä tarkastelujakson merkittävimmät muutokset tapahtuivat 1990-luvun aikana ja siirryttäessä 2000-luvulle. Upseerien peruskoulutus koki useita perättäisiä muutoksia. Kadettikurssilla peruskoulutus piteni ensin vuonna 1991 neljään vuoteen ja muuttui samalla tasoltaan ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi. Kapteenikurssit jäivät pois koulutusohjelmasta. Edettäessä kohti 2000-lukua peruskoulutuksessa päädyttiin malliin, joka koostui sotatieteiden kandidaatin tutkinnosta ja sotatieteiden maisterintutkinnosta. Mallia tarkennettiin edelleen niin, että sotatieteen kandidaattitutkinnon kestoksi tuli kolme opintovuotta, jonka jälkeen valmistuvat luutnantit palvelevat joukkoosastoissa noin kolme vuotta. Tämän jälkeen sotatieteen maistereiksi opiskelevat luutnantit jatkavat suorittamalla kahden vuoden maisteriopinnot. Yhteensä kahdeksan vuoden opiskelun ja työssä harjaantumisen jälkeen opiskelija valmistuu sotatieteen maisteriksi, ja ylennetään yliluutnantiksi. Vuonna 2006 alkoivat uusitun koulutusohjelman mukaiset kolmen vuoden pituiset sotatieteiden kandidaatin opinnot. Sekä kandidaattivaiheen että maisterivaiheen opintoihin liittyen on nyt mahdollista valita huollon (logistiikan) syventävät opinnot (koulutusohjelmakohtaiset opinnot). Logistiikkaopintosuunnan osalta nämä koulutusosuudet on järjestetty Huoltokoulussa ja sittemmin Logistiikkakoulussa. Huollon upseerikoulutuksen kohdalla tapahtui siis täysin uusi aluevaltaus: huollon kadetteja alettiin kouluttaa Huoltokoulussa vuodesta 2001 lähtien. Tämä koulutus oli seurausta erityisesti huollon joukkotuotannon asettamista tarpeista. Huollon kadetille annetaan sellaiset ammatilliset ja sotilasammatilliset valmiudet, joilla menestytään nuorena upseerina huollon joukkotuotannon tehtävissä, ja johtajana ensisijaisesti asevelvollisten kanssa. Sodan ajan tehtävien osalta kadettien koulutuksessa painopiste on perusyksikön ja pataljoonan huollossa. 43

Muutaman vuoden työssä harjaantumisen ja kokemusten hankkimisen jälkeen on vuorossa kaksivuotinen maisterikurssi. Tästä ajasta Huoltokoululla opiskellaan kolme kuukautta. Tällöin opinnoissa keskitytään erityisesti huoltopataljoonaan. Huoltoupseerien jatko- ja täydennyskoulutustakin kehitettiin. Vuoteen 1994 asti esiupseeri- ja yleisesikuntaupseerikurssit toteutettiin erillään. Nyt otettiin käyttöön malli, jossa esiupseerikurssien koulutus keskitettiin siten, että myös erillisten huoltoesiupseerikurssien toimeenpanosta luovuttiin, ja esiupseerikurssien toteutusvastuu siirtyi Maanpuolustuskorkeakoululle. Samalla esiupseeri- ja yleisesikuntaupseerikurssi muodostivat yhdessä upseerien jatkotutkinnon. Yleisesikuntaupseerikursseille valikoitumisessa oli matkan varrella erilaisia variaatioita. Aluksi järjestely perustui esiupseerikurssimenestyksen mukaiseen malliin. Sitä täydennettiin valintakoemahdollisuudella, kunnes palattiin jälleen puhtaaseen valintakoemenettelyyn. Upseerikoulutuksen uudistuksen seurauksena huoltoupseerikurssin toteutuksessa oli 1990-luvulla usean vuoden katkos. Huollon kadettien määrä ei luonnollisesti riitä turvaamaan puolustusvoimien koko huolto- ja logistiikkajärjestelmän upseeritarvetta. Uusimmassa koulutusmallissa huoltoupseerikurssi palasi jälleen kurssitarjontaan mukaan. Kurssi järjestetään Logistiikkakoulussa, ja sen nimenä on vuoden 2015 alusta lukien ollut logistiikkaupseerikurssi. Opiskelijoita on kaikista puolustushaaroista ja aselajeista. Tällä täydennyskoulutuskurssilla annetaan upseereille ja erikoisupseereille valmiuksia normaaliolojen joukkoosaston huollon toimialajohtajan ja huoltokeskuksen päällikön sekä sodan ajan perusyhtymän huoltotoimiston upseerien tehtäviin. Kurssi toteutetaan monimuotoopetuksena. Uutena kurssitarjontaan tulleet toimialapäällikkökurssit jakautuvat Maanpuolustuskorkeakoulun johtamiin yhteisiin osuuksiin sekä aselaji- ja toimialakoulujen johtamiin eriytyviin jaksoihin. Huoltokoulu oli mukana toteuttamassa kursseja heti vuodesta 2002 alkaen. Nykyisin Logistiikkakoulun vastuulla ovat toimialapäällikkökurssin huoltolinjan (logistiikkaalan) opinnot. Toimialapäällikkökurssi syntyi erityisesti esiupseerikurssin käyneiden upseerien tarpeisiin. Kurssilla on alusta asti ollut tavoitteena antaa tietoja esiupseerien ylempiä tehtäviä varten, mutta kohdejoukkona ovat olleet yhtä lailla myös korkeakoulutetut erikoisupseerit, sotilaspapit ja siviilit urasuunnitelmiensa mukaisesti. Huoltolinjoilla on ollut opiskelijoita kaikista puolustushaaroista ja useista henkilöstöryhmistä. Toimialapäällikkökurssien toteutuksessa on hyödynnetty monimuoto-opetusta, jossa lähijaksot ja päätyön ohessa tapahtuva itseopiskelu on nivelletty toisiinsa. Opistoupseerien peruskoulutus lakkautettiin vuonna 2001. Luutnanttikurssin tilalle uudistuneessa koulutusmallissa tuli opistoupseerien jatkokurssi. Siirtyminen luutnanttikursseista jatkokursseihin tapahtui 2000-luvun alussa. Viimeinen opistoupseerikurssi valmistui vuonna 2003 ja viimeinen huollon jatkokurssi vuonna 2012. Opistoupseereilla on ollut mahdollisuus osallistua tämän jälkeen huoltoupseerikurssille (nykyiselle logistiikkaupseerikurssille) ja erilaisiin huollon ja logistiikan opintokokonaisuuksiin. 44

Merkittävä joukko opistoupseereita on lisäksi hyödyntänyt mahdollisuutta suorittaa upseerin perustutkintoon kuuluvia opintoja. Vuonna 1995 aiemmista värvätyistä oli muodostunut sotilasammattihenkilöstö ja heistä edelleen vuoden 2007 alusta alkaen uusi aliupseerikunta. Aliupseerien tehtäviin siirtyi osa opistoupseereiden alempia tehtäviä. Uudella aliupseerikunnalla on yhä kasvava merkitys logistiikkajärjestelmässä ja myös huollon varusmieskoulutuksessa. YLEMMÄN JOHDON KURSSI 4 ov YLEMMÄN PÄÄLLYSTÖN KURSSI 4 ov Upseerien 2010-luvun koulutusjärjestelmä YLEISESIKUNTAUPSEERIN TUTKINTO 140 ov YLEISESIKUNTAUPSEERIKURSSI 80 op (RVL eriyt 21 op) ESIUPSEERIKURSSI 60 op (RVL eriyt 29 op) SOTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO 120 op (yht. 300 op) (RVL 18 op + harjoittelua) SOTATIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 op (RVL 25-35 op + harjoittelua) Soveltuvuustestaus ja valintakoe Varusmieskoulutus reserviupseerikoulutus ja Työelämässä n. 3 v -> Siviilikoulutus yo-tutkinto tai 2. asteen ammatillinen tutkinto Toimialapäällikkökurssi Logistiikkaupseerikurssi Logistiikan syventävät opinnot Logistiikan syventävät opinnot Sotilasammattihenkilöstölle rakennettiin oma koulutusjärjestelmänsä, jota on sitten käytetty perustana myös aliupseerikoulutuksessa. Tämän henkilöstöryhmän koulutustarjonta perustuu taso- ja sisältöjaotellulle moduulirakenteelle. Tasoja on kolme: perus-, yleis- ja mestaritaso. Sisältömoduuleja huollon osalta on useita (kunnossapitoon, varastointiin, kuljetuksiin, huoltopalveluihin liittyen). Tässä koulutuksessa myös toteutuksen ketteryydelle nopea vastaaminen kulloiseenkin osaamistarpeeseen asetetaan suuria vaateita. Mitä tarkastelujaksolla tapahtui ja miksi? Puolustusvoimien huoltoupseerien ja huollon toimi-/opistoupseerien koulutuksen kehitystä kuluneiden vajaan neljän vuosikymmenen aikana ohjasivat toisaalta yhteiskunnan yleinen muutos ja sen heijastukset puolustusvoimien omaan koulutusjärjestelmään. Toisena vaikuttimena olivat muutokset puolustusvoimien yleisissä rakenteissa ja huoltojärjestelmän toteutusmalleissa. Huollon - logistiikan - ajattelussa kuljettiin tietä, jonka lähtöpisteessä vaikuttivat vielä sotavuosien opit: kaikkeen oli varauduttava ja kaikki oli kyettävä tekemään itse. Siirtyminen järjestelmään, jossa joukkoosastojen ja laitosten ulkopuoliset toimijat tuottavat lisääntyvässä määrin huollon eri palveluja, edellytti huoltoupseerien koulutuksen painotusten muutoksia. Puolustusvoimat teknistyi voimakkaasti 1990-luvulta alkaen. Tämä muutos toi omia vaateitaan henkilöstön osaamiselle. Varusmieskoulutuksessa siirryttiin joukkotuotantomalliin myös huollon joukkojen osalta. Tähänkin muutokseen oli vastattava sotilashenkilöstön koulutuksessa. 45

Vuoden 2001 upseerikoulutuksen muutoksessa hyväksyttiin huollon upseerien koulutusjärjestelmäkokonaisuus. Se sisälsi huollon reserviupseerikoulutuksen aloittamisen koulutushaarana. Lisäksi se sisälsi suunnitelman määräaikaisten reservin upseerien, sotatieteen kandidaattien ja maisterien huollon koulutuksesta, urapoluista ja tehtävistä. Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö hyväksyi huoltojohdon esittämän kokonaisuuden, mutta vain osittain. Tuossa vaiheessa huollon reserviupseerikoulutus jäi odottamaan myöhempää aikaa. Hyväksytyn järjestelmän perusta rakentui tarpeelle sodan ajan huollon joukkojen tuottamisesta ja niiden johtamisesta. Jokaisella huollon upseerilla oli oltava huollon sodan ajan valmiuteen ja sen kehittämiseen liittyvä tehtävä. Tämä loi pohjaa sille, että myös Suomessa voitiin alkaa puhua huollosta paitsi tukitoimintona, niin myös aselajina. Tehty ratkaisu terävöitti huollon upseerien roolia huollon henkilöstön kouluttajina ja perustettavien huoltojoukkojen runkohenkilöstönä. Samaan aikaan ajoittui huollon osaamistarpeiden kartoitukseen perustuva koulutussuunnitelmien tarkentaminen. Koulutustarve selvitettiin kartoittamalla joukko-osastojen näkemykset siitä, mitä osaamista huollon henkilöstöllä on oltava ja mitä osaamista henkilöstöllä jo on. Tavoitteena olivat osaamiseen, oikeuksiin ja pätevyyksiin tähtäävät kurssit ja koulutustilaisuudet, jonne voivat hakeutua kaikki kyseistä koulutusta vailla olevat henkilöstöryhmät sekä kumppanien edustajat. Saaduilla perusteilla luotiin vuosittainen kurssitarjonta, jossa opetusjaksot muodostuivat osajaksoista. Opettajina käytettiin yhä enemmän myös puolustusvoimien ulkopuolisia asiantuntijoita. Ulkopuolisten opettajien käyttö monipuolisti opetusta ja teki siitä yhteismitallisempaa siviiliyhteiskunnan kanssa. Koulutusmallissa edettiin kohden tilaa, jossa huoltoupseerit ohjautuivat kehittämään ja johtamaan omaa osaamista vaativia osuuksia järjestelmästä, ja samalla hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti erilaisia palveluverkostoja. Tämän rinnalla kytkennät kansainväliseen toimintaan eri muodoissaan kasvattivat tarvetta avata toimintakenttää, ja lisätä myös kansainvälisiin operaatioihin liittyvää logistiikan osaamista. Koulutusjärjestelmä yhtä lailla 1980-luvun huoltoupseerien kuin 2010-luvun logistiikkaupseerienkin on aikansa ilmiöiden peili. Logistiikkajärjestelmän muotoutuminen ja logistiikan ja huollon uudet johtosuhteet, johtoportaat ja joukot, voimakas teknistyminen, lisääntynyt osallistuminen kansainvälisiin operaatioihin sekä muutokset henkilöstörakenteissa ovat ohjanneet toimialan koulutusta. Logistiikkaupseerien erikoiskoulutuksen aloitus on siirtynyt peruskoulutusvaiheeseen. Jatko- ja täydennyskoulutusjärjestelmä mahdollistaa huoltoon ja logistiikkaan erikoistumisen myös uran myöhemmissä vaiheissa. Koulutus on suurelta osin yhä enemmän kulloisestakin tarpeesta lähtevää täsmäkoulutusta. 2000-luvun alusta saakka on huoltoupseereita johdonmukaisesti koulutettu ulkomaisilla kursseilla, erityisesti Yhdysvalloissa ja Isossa Britanniassa. Hankittu osaaminen on osaltaan mahdollistanut puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän ja sen johtamisen kehittämisen ns. 46

NATO-yhteensopivaksi, tähän on Suomikin Pfp-maana sitoutunut. Tärkein kurssi on ollut Yhdysvalloissa The Army Logistics Management Collagen järjestämä kurssi (LEDC nykyisin TLOG), jonka tavoitteena on laajentaa kurssilaisten osaamista laajojen operaatioiden logistiikan suunnitteluun ja johtamiseen (esim. Irakin operaatio). Kurssilla ja etenkin sen jatko-osalla Floridan yliopistossa laajennetaan opiskelijoiden osaamista elinkeinoelämän ja teollisuuden liiketoiminnan suunnitteluun ja johtamiseen. Muutama upseeri Suomesta on käynyt Isosta Britanniassa hankkimassa hankeosaamista, ja osaamista strategisen ja operatiivisen tason logistisen tuen suunnittelusta ja johtamisesta. Ulkomaisten upseerikurssien lisäksi myös kotimaassa järjestettyihin upseerikursseihin on sisällytetty kriisinhallintaoperaatioiden logistiikan suunnittelua ja johtamista käsitteleviä opintojaksoja. Tärkein näistä on ollut osana esiupseerikurssia ja logistiikan syventäviä opintoja toteutetut FLC-kurssit, jonka pääteemana on ollut opettaa ymmärtämään nykyaikaisen kriisihallintaoperaation huollon suunnittelua ja toteutusta. Näiden lisäksi lähes kaikkiin ulkomailta tehtyihin materiaalihankintoihin sisältyy osana hankerahoitusta huollon henkilöstön koulutuspaketti. Tänä päivänä logistiikan koulutus rakentuu monista eri osakokonaisuuksista. Tietoa hankitaan kulloisenkin tarpeen mukaan koti- ja ulkomailta sekä siviilija sotilaskursseilta että seminaareista. Osaamista täydennetään osallistumalla tai järjestämällä itse suunnittelu- ja johtamisharjoituksia, joihin osallistuu siviili- ja sotilasasiantuntijoita eripuolilta kulloisenkin aiheen mukaan. Tämä luonnollisesti on välttämätöntä verkottuneessa logistiikassa. 47

Erityisasiantuntija Tommi Nordberg Puolustusministeriö Valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaamisesta Valtioneuvoston yleisistunto hyväksyi 7.4. periaatepäätöksen Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaamisesta. Tässä kirjoituksessa avataan päätöksen taustaa sekä tuodaan esille sen keskeinen sisältö. Tarve periaatepäätökselle Syksyllä 2015 tehtiin puolustushallinnossa päätös käynnistää valmistelu uuden puolustusteollisuusstrategian luomiseksi. Kimmoke tähän saatiin kesäkuussa 2015 julkaistuista esiselvityksestä Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamisesta. Yhtenä sen kahdeksasta suosituksesta oli laatia puolustusteollinen strategia sekä selvittää HX-hankkeeseen liittyvät itsenäisen toimintakyvyn ja huoltovarmuuden vaatimukset. Edellinen puolustus- ja turvallisuusteollisuusstrategia julkaistiin vuonna 2007. Oli selvää, että tämän jälkeen toimintaympäristössä oli tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka tuli huomioida strategiatyössä. Ehkä merkittävimpänä voidaan pitää puolustushankintoja koskevassa toimintakentässä tapahtunutta muutosta vuonna 2009. Tuolloin EU:ssa tuli voimaan puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi, jossa säädetään, miten jäsenvaltioiden tulee kilpailuttaa puolustushankintansa. Aiemmin 48

jäsenvaltioiden itsensä vastuulla oli ollut määrittää kilpailuttamisen menettelyt, mutta nyt yhteisistä pelisäännöistä oli sovittu Unionin tasolla. Muutos vanhaan oli merkittävä: nyt myös asehankinnat siviilihankintojen tapaan tuli lähtökohtaisesti toteuttaa EU:n laajuisessa, avoimessa ja tasapuolisessa kilpailussa. Myös teknologian nopea kehitys oli tarpeen ottaa huomioon. Asejärjestelmien jatkuva teknillistyminen ja bittien nousu raudan rinnalle kriittiseksi tekijäksi oli merkinnyt kasvavia vaatimuksia koskien erityisesti teknologista osaamista. Suomi ei ollut yksin näiden havaintojen kanssa. Useassa Euroopan maassa oli vastaava työ saatu jo valmiiksi tai se oli täydessä vauhdissa. Puolustusteollisuusstrategiat ja vastaavat asiakirjat paaluttivat maiden kriittisiä teknologioita ja suorituskykyjä. Suomessa erityisellä mielenkiinnolla analysoitiin kahden verrokkimaan, Tanskan ja Alankomaiden strategioita. Oli hyvin tiedossa, että näiden maiden puolustusteollinen perusta sekä asema markkinoilla ns. ostajamaana oli monella tapaa yhtäläinen oman asemamme kanssa. Puolustushallinnossa ajantasaiselle strategiselle linjaukselle nähtiin tarve niin sisäisestä kuin ulkoisesta näkökulmasta. Mahdollisuus koota yhteen asiakirjaan teemaa koskevat linjaukset nähtiin hyödyllisenä. Samalla ajatus lyhyestä ja selkokielisestä esityksestä siitä, mikä meille on tärkeää, koettiin tarpeelliseksi. Kansainvälinen näkökulma korostui pohdittaessa suhdettamme eri yhteistyötahoihin. Selkeä kriittisten suorituskykyjen listaus koettiin hyödylliseksi informaatioksi, oli kyse sitten teollisuudesta tai viranomaisista. Oli tärkeää antaa tarvittavaa ennakkoinformaatiota kaikille toimijoille siitä, mitkä materiaalisen suorituskyvyn ja siihen liittyvän teknologian alueet ovat Suomelle juuri nyt ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa erityisen tärkeitä. Sotilaallinen huoltovarmuus Valtioneuvoston periaatepäätöksessä korostuu materiaalisen suorituskyvyn ja siihen liittyvän teknologiaan merkitys. Lähtöpisteenä on Suomen puolustuksen keskeiset fundamentit: asema sotilasliittoon kuulumattomana maana, koko maan puolustaminen sekä asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin perustuva armeija. On hyvä muistaa, että eurooppalaisessa katsannossa Suomen järjestelmä on poikkeus; normaali puolustusratkaisu Euroopassa perustuu pääosin Nato-jäsenyyteen ja ammattiarmeijaan. Periaatepäätöksessä korostetaan sotilaalliseen huoltovarmuuden merkitystä Suomelle. Syy on yksinkertainen: meriyhteyksien takana sijaitseva maamme on logistisesti katsottuna saari. Tuonnista noin 80 % tapahtuu meriteitse ja onkin selvää, että materiaalisen suorituskyvyn ylläpitäminen niin rauhan aikana kuin erityisesti poikkeusoloissa edellyttää kokonaisvaltaisia huoltovarmuutta koskevia järjestelyjä. Myös tältä osin poikkeamme monilta osin eurooppalaisesta standardista. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä todetaan, että puolustushallinnon materiaalipolitiikan keskeinen tavoite on sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen. Keinot sen turvaamiseen ovat moninai- 49

set; hankintapolitiikka, kansainvälinen yhteistyö sekä tutkimus- ja teknologiatoiminta ovat näistä keskeisiä. Huoltovarmuuden turvaamisessa hankinnoissa korostuu tarvittavien ja oikeamittaisten vaatimusten asettaminen. Mitä kriittisemmästä järjestelmästä on kyse, sitä tärkeämpää on oikeuden vaatimusten avulla varmistaa, että järjestelmän käyttö pystytään turvaamaan kaikissa oloissa. Sotilaallista huoltovarmuutta turvataan myös kansainvälisen yhteistyön avulla. Päätöksessä nostetaan esille kahden- ja monenväliset järjestelyt. Euroopan unionin puitteissa Suomi on aktiivisesti ajanut eurooppalaisten järjestelyjen syventämistä. Kansallisten toimia nämä eivät tule korvaamaan, mutta täydentävänä järjestelynä ne voivat tuottaa merkittävää lisäturvaa Suomen kaltaiselle toimijalle, joka monen keskeisen asejärjestelmän osalta on riippuvainen ulkomaisista toimittajista. Puolustusteollisuus osana kokonaismaanpuolustusta Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaaminen edellyttää elinvoimaista ja kansainvälisesti kilpailukykyistä kotimaista puolustusteollisuutta. Osana kokonaismaanpuolustusta se on tärkeä monen keskeisen asejärjestelmän ylläpidossa, ja sen toiminta ulottuu normaalioloista sodan aikaan. Puolustusteollisuus on monilla tavoin integroitu osaksi Suomen puolustusjärjestelmää. Pienenä maana Suomi on riippuvainen kilpailukykyisten puolustustarvikkeiden hankinnasta ja saatavuudesta globaaleilta markkinoilta. Huolimatta korkean tason teknologiasta ja osaamisesta Suomen oma puolustusteollinen kapasiteetti on rajallinen ja monet keskeiset asejärjestelmät ostetaan ulkomailta. Suomella täytyy kuitenkin itsellään olla tarvittava teollinen ja teknologinen osaaminen kriittisten järjestelmien ylläpitämiseksi ja muokkaamiseksi, jotta niiden itsenäinen käyttö voidaan taata kaikissa olosuhteissa. Pääosin tämä osaaminen on kotimaisessa puolustusteollisuudessa. Kotimainen puolustusteollisuus toimii globaalissa ympäristössä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kotimarkkina oli käytännössä suomalaisten toimijoiden hallussa ja vienti lähes olematonta. Nykypäivänä kotimaisen puolustusteollisuuden tarjoamien tuotteiden ja palvelujen on oltava laadukkaita, jotta ne pärjäävät kilpailussa. Viennillä on suomalaiselle puolustusteollisuudelle yhä suurempi merkitys: alan teollisuuden liikevaihdosta lähes puolet on peräisin Suomen ulkopuolelta. Monien yritysten kohdalla vienti on jo nyt elinehto kannattavalle ja elinkelpoiselle toiminnalle. Kriittiset suorituskyvyt ja niitä tukevat teknologiat Valtioneuvoston periaatepäätöksen keskeistä sisältöä on Suomen puolustuksen kriittisten suorituskykyalueiden ajantasainen määritys. Jotta näiden hallinta ja käyttö voidaan kaikissa oloissa turvata, tarvitaan kansallista osaamista koskien kriittisiä teknologia-alueita. Olennaista on se, että käyttäjällä on syvällinen ymmärrys niihin liittyvistä teknologioista ja toimintaperiaatteista, jotta järjestelmien 50

käyttö, ylläpito, muokkaaminen ja huolto on turvattu kaikissa olosuhteissa. Periaatepäätöksessä Suomen puolustuksen kriittisiksi suorituskykyalueiksi on määritelty: 1) johtaminen ja verkostotoiminta 2) tiedustelu, valvonta, ja maalittamistuki 3) vaikuttaminen 4) suoja Kriittisten alueiden hallinnan kannalta erityisen merkityksellisiä teknologia-alueita ovat: 1) johtamisen ja verkostotoiminnan sekä tiedustelun, valvonnan ja maalittamistuen teknologiat 2) materiaali- ja rakenneteknologiat 3) moniteknologisten järjestelmien sekä järjestelmähallinnan teknologiat 4) bioteknologiat ja kemian teknologiat Näiden alueiden osalta tulee varmistaa, että Suomessa säilyy tarvittava teknologinen osaaminen, järjestelmien elinjakson hallinta, tuotanto, tutkimus ja kehitys, suunnittelu, integraatio- huolto-, ylläpito- sekä vauriokorjauskyky kaikissa oloissa. Mitä seuraavaksi? Periaatepäätös paaluttaa Suomen puolustuksen kriittiset suorituskyky- ja teknologia-alueet, ja valtioneuvoston 7.4.2016 hyväksymisen myötä asia sai virallisen sinetin. Työ teeman parissa ei kuitenkaan tähän lopu. Nyt olennaista on varmistaa, että päätös jalkautuu käytännön toimintaan. Näköpiirissä on merkittäviä hankkeita, kuten merivoimien vanhenevan taistelualuskaluston sekä Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamishankkeet. Näissä ei ole kyse pelkästä suorituskyvyn hankinnasta: samalla on varmistettava, että kotimaasta löytyy tarvittava teknologinen ja teollinen kyvykkyys ja osaaminen, jotta sotilaallinen huoltovarmuus ja itsenäinen toimintakyky voidaan turvata kaikissa olosuhteissa. 51

Hanna Pulli Business Controller Inex Partners Oy Päivittäistavarakaupan logistiikan kehitys S-ryhmässä S-ryhmän päivittäistavarakaupan (PT) logistiikan ja SOK:n omistaman logistiikkayhtiö Inex Partners Oy:n (perustettu 1991) kehityksessä on tapahtunut paljon viimeisten vuosikymmenten aikana, ja nyt ollaan jälleen suuren muutoksen kynnyksellä. Vuonna 1966 käyttöönotetun Kilon logistiikkakeskuksen elinkaari päättyy vuoden 2018 loppuun mennessä, ja uusi jakelukeskus aloittaa tuotantonsa vaiheittain Sipoossa kesäkuussa 2016. Uusi logistiikkakeskus edustaa modernia ratkaisua keskittää toiminnot automatisoituun laitokseen. Uudessa logistiikkakeskuksessa pohjapinta-ala on huikeat 138 000 m 2, kerrosala 195 000 m 2 ja toimituskapasiteetti 1,2 miljoonaa kollia päivässä. S-ryhmän uuden PT-logistiikkakeskuksen työmaa joulukuussa 2015 ja taustalla 2012 valmistunut käyttötavaralogistiikkakeskus Sipoon Bastukärrissä 52

Päätökset uuden PT-logistiikkakeskuksen rakentamisesta tehtiin syksyllä 2011. Taustalla oli Kilon PT-logistiikkakeskuksen (96 000 m 2 varastotilaa) kapasiteetin loppuminen. Tontilla ei enää ollut kasvuvaraa, ja volyymin kasvamisen johdosta toimintaa oli jouduttu hajauttamaan eri osoitteisiin, mikä ei ollut kustannustehokkuuden kannalta mielekästä. S-ryhmän PT-kaupan markkinaosuus oli 15,9 % vuonna 1990. Se on kasvanut siitä lähtien tasaisesti, ja vuonna 2015 markkinaosuus oli noussut jo 45,9 %:iin. Noin 60 % myymälöille menevästä tavaravirrasta kulkee Inexin logistiikkakeskusten tai terminaalien kautta. Suuri volyymi mahdollistaa investoinnit tehokkaisiin logistisiin toimintamalleihin, jotka osaltaan parantavat S-ryhmän ketjujen kilpailukykyä. Suuri osa Suomen ruokahuollosta kulkee logistiikkakeskuksen kautta, ja siksi erilaisten poikkeustilanteiden hallintaan on laadittu suunnitelmat. Tuotteiden jakelu on turvattu myös erilaisissa poikkeusolosuhteissa. Ennen 1960-luvun loppua ja nykyistä Kilon logistiikkakeskusta SOK:n varastot olivat hajautettuina. Pääkaupunkiseudun varastojen lisäksi oli 13 aluevarastoa. 1950 60-lukujen vaihteessa tuli ajankohtaiseksi suurvaraston rakentaminen, kun tilanahtaus pakotti sijoittamaan varastoja eri puolille pääkaupunkiseutua. Elintarvikkeita kuljetettiin kuorma- ja pakettiautoilla myymälöihin, ja suorajakelun osuus oli suuri, jolloin myymälöihin saattoi ajaa kymmeniä autoja joka päivä. Malli perustui tukkukauppaan, sisäiseen myyntiin, moniportaiseen varastointiin ja manuaaliseen toimintaan, jota silloinen ATK ei juuri tukenut. Tilaukset otettiin vastaan pääasiassa puhelimitse ja henkilötyömäärä oli suuri. Volyymit sen sijaan olivat huomattavasti pienempiä kuin nykypäivänä. Tästä on tehty iso loikka nykyiseen 24/7 toimivaan logistiikkakeskukseen, optimoituun keskitettyyn jakeluun ja siihen, että suuri osa myymäläjakelusta tapahtuu yöllä. PT-logistiikka on siis kulkenut pitkän muutos- ja kehitysmatkan vuodesta 1961, jolloin ostettiin SOK:lle rakennettavaa suurvarastoa varten tontti Espoon Kilosta. Ensin tontilla toimi teräsvarasto. Vuotta myöhemmin avattiin suurvarasto, jonka toiminta kattoi kaikki tuotealueet. Tuolloin Suomessa elettiin voimakasta kehityksen ja rakennemuutoksen aikakautta, jolloin väestö siirtyi asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin, ja liikkuvaisuus lisääntyi autokannan räjähdysmäi- Kilon logistiikkakeskus,eli silloinen SOK:n suurvarasto valmistumassa 1960-luvulla 53

sen kasvun johdosta. Samalla kustannustason nousu pakotti keskittämis- ja rationalisointitoimenpiteisiin ja entistä suurempien toimintayksiköiden kehittämiseen. Vaikka pääkaupunkiseudun varastot olikin keskitetty Kilossa sijaitsevaan suurvarastoon, SOK:lla oli edelleen aluevarastoja ja osuuskauppojen omia varastoja, josta tavarat kuljetettiin myymälöihin. 1980-luvulla varastojen määrää vähennettiin rajusti. Samoin osuuskauppojen määrä putosi yli 200:sta noin 30:een, ja 2000-luvun alussa 22:een alueosuuskauppaan. Hankinnat oli hajautettu, eikä organisoitua ketjutoimintaa vielä ollut ennen 1990-lukua. Inex Partners Oy perustettiin 1991 hoitamaan keskitetysti S-ryhmän PT-hankintoja ja kaikkien tuotealueiden logistiikkatoimintoja. Intrade Partners Oy, joka vuonna 2010 fuusioitiin Inexiin, perustettiin puolestaan 1993 hoitamaan käyttötavarahankintaa S-ryhmän ketjuille. Hankintayhtiöiden perustaminen ja ketjutoiminnan selkiyttäminen osaltaan edistivät logistiikan kehittymistä. Käyttötavaralogistiikka siirrettiin erilleen Kilon logistiikkakeskuksesta, ja Kilosta tuli ainoastaan PT-logistiikan keskittymä. Tuonnin määrä alkoi kasvaa, ja valikoimien nimikemäärä nousi rajusti. Kiertonopeus parani ja varmuusvarastot pienentyivät. Terminaalitoiminta ja tukkukaupasta hankintatoimintaan siirtyminen paransivat entisestään kiertonopeutta. Kriisiajan huoltovarmuuden näkökulmasta kuljetukset ovat kriittisessä asemassa. Aikaisemmin Kilon tontille tuli saapuvaa tavaraa myös kiskoja pitkin VR:n aikataulujen mukaan, ja olipa oma veturikin käytössä. Kiskot poistettiin remontin yhteydessä 1990-luvun puolessa välissä, sillä raideliikenne oli hiljenty- Kilon logistiikkakeskus vuonna 1985. 54

nyt jo edellisen vuosikymmenen aikana. Nyt kaikki liikenne tapahtuu maanteitse, eikä tiukan tilaus-toimitusrytmin aikana ole mahdollisuutta muuhun. SOK:n omat autot myytiin 1988 Kilon Osuusautolle, kun osa SOK:n kuljettajista perusti oman kuljetusyhtiön. Yhtiö toimii edelleen yhtenä Inexille kuljetuspalveluja tuottavana kumppanina. Merkittävinä edistysaskeleina PT-logistiikassa voidaan pitää yöjakelun aloittamista 1980-luvulla ja lämpötilasäädeltyjen kuljetusten huimaa kehittymistä. 1990-luvun loppu oli lamasta elpymisen jälkeen suuren kasvun aikaa, ja myös logistiikka kehittyi kasvun myötä. Kilon PT-logistiikkakeskusta, joka tällä hetkellä sisältää keskitetyt varastotoiminnot ja Etelä-Suomen terminaalitoiminnot, on vuosi vuodelta kehitetty vastaamaan yhä paremmin sille asetettuja vaatimuksia. Logistiikkakeskusta on laajennettu rakentamalla lisätilaa tontin sallimissa rajoissa, varastotilat on saneerattu ja viileätiloja lisätty niin, että kullekin tuotteelle on käytössä optimaaliset säilytystilat. Toimintaa on tehostettu monilla ratkaisuilla: muun muassa vuonna 2005 otettiin käyttöön puheohjattu keräys, joka vapauttaa logistiikkatyöntekijän kädet varsinaiseen tekemiseen. Lisäksi laitteet ovat helposti ohjelmoitavissa eri kielille, tämä on monikulttuurisessa työympäristössä oleellinen asia. Eri aikakausina huoltovarmuus on ylläpidetty ja erilaisia riskejä on minimoitu toiminnan turvaamiseksi. Yksityiskohtana voi mainita öljykriisin ajan, jolloin kuvassa 3 Kilon logistiikkakeskuksen pihalla näkyvässä kahdessa teräspallossa säilytettiin öljyä miljoona litraa per säiliö. 1990-luvulle asti Kilon logistiikkakeskuksen pihaan tulivat raiteet saapuvaa tavaraa varten ja omistuksessa oli oma veturikin. Tehokkuuden ja asiakaspalvelun näkökulmasta kehitys on ollut todella positiivista vuosikymmenten kuluessa, mutta samalla tehostunut toiminta on tuonut haasteita huoltovarmuuden näkökulmasta. Varasuunnitelmista huolimatta logistiikan keskittyminen yhä suurempiin yksiköihin, kiertonopeuden oleellinen kasvu, riippuvuus sähköstä ja IT-järjestelmien jatkuvasta toimivuudesta eivät paranna kriisiajan toimintavarmuutta. Poikkeusoloissa keskeisimmät tuotteet pystytään kuitenkin toimittamaan kattavan terminaaliverkoston ja yhteistyökumppaneiden ja joustavan kuljetuskapasiteetin avulla. Tulevaisuudennäkymät uuden PT-logistiikkakeskuksen myötä ovat hyvät. Logistiikan perusrakenteet, tehokkuus ja ympäristöasiat ovat kunnossa tuleviksi vuosikymmeniksi S-ryhmän PT-logistiikassa. Sitä miten S-ryhmän PT-logistiikka toimii kriisiajan huoltovarmuuden turvaajana, emme toivo näkevämme, mutta jos kuitenkin näemme, niin suunnitelmat on senkin varalle tehty. 55

Johtaja Sauli Savisalo, logistiikkapäällikkö Raija Viljanen Huoltovarmuuskeskus Puolustusvoimien logistiikka osana yhteiskunnan varautumista huoltovarmuuskeskuksen näkökulmasta tarkasteltuna Logistiikan merkitys yhteiskunnalle Logistiikan rooli on korostunut globaalin talouden kasvun myötä. Logistiikalla on tärkeä merkitys Suomen kaltaiselle pienelle, harvaan asutulle maalle kaukana pohjoisessa meriyhteyksien takana. Käytännössä Suomi on saari, jolle merikuljetuksiin perustuva tuonnin ja viennin logistiikan toimivuus on välttämätöntä. Kotimaan sisäinen logistiikka, osin globaalien toimitusketjujen osana, varmistaa sen, että tavarat ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Vakavissa häiriötilanteissa ja erityisesti poikkeusoloissa Suomen huoltovarmuuden turvaaminen on aiempaa kaupungistuneemmassa ja vähemmän omavaraisessa yhteiskunnassa haasteellinen tehtävä. Sähkön saanti ja tietotekniikan käytettävyys ovat perustana monille toiminnoille, joita ei enää voida ilman tämän infrastruktuurin olemassaoloa kustannustehokkaasti toteuttaa. Elinkeinoelämän toiminnalle tärkeistä kuljetuksista, jotka perustuivat omaan kuljetuskalustoon ja kuljettajiin, on siirrytty logistiikkapalveluiden ostoon. Tarkoitukseen soveltuvasta kuljetuskalustosta ja sen käyttöön koulutetuista henkilöistä muodostunutta verkostoa ohjaavat ja optimoivat tieto- ja paikannusjärjestelmät satelliitteineen ja tietoliikenteineen. Tiedosta on tullut verkoston toimivuudelle tärkeä elementti. Alihankinta on tyypillistä logistiikka-alalle, missä päämiesten ohjaamia verkostoja muodostavat pienemmät kuljetusyritykset ja -yrittäjät. Päämiehillä on reaaliaikainen tieto verkostoissaan toimivista ajoneuvoista, niiden kuljettajista ja sijainnista. Verkoston toiminnan laadun määrää sen heikoin lenkki ja sen tehokkuudessa pätee suuruuden ekonomia. 56

Logistiikan kehittyminen Tulevaisuuden kehityspiirteitä logistiikka-alalla ovat automaation, digitalisaation, paikkatietoon perustuvan toiminnan, optimoinnin, kansainvälisen omistuksen ja miehittämättömien ajoneuvojen lisääntyminen sekä pitkät alihankintaketjut verkoston osana. Henkilöstön erityisosaamisen tarve kasvaa verkostossa, jossa kuljetuskalusto ja lastinkäsittelylaitteisto ovat eriytyneet kuljetettavan tavaran mukaan. Logistiikan varautuminen Logistiikan huoltovarmuuden perustana on toimiva markkinaehtoinen logistiikkajärjestelmä. Varautuminen tähtää riskiarviopohjaiseen toimintavarmuuden kehittämiseen, sopeutumiskykyyn erilaisten häiriötilanteiden varalle ja hallittuun siirtymiseen poikkeusoloihin. Valmiuslain lisätoimivaltuudet antavat viranomaisille mahdollisuuden ohjaustoimenpiteisiin. Lähtökohtaisena toimintamallina poikkeusoloissa on, että yritykset varautuvat toteuttamaan logistiset palvelut, ja viranomaiset luovat niille toimintaedellytykset sekä tarvittaessa priorisoivat niitä. Suomen rekisterissä oleva kalusto ja henkilöstö ovat vakavissa häiriötilanteissa ja erityisesti poikkeusoloissa logistiikan toimivuuden perusta. Rautatieliikenteen ja lentoliikenteen operaattoriyhtiöissä on tietoisesti säilytetty valtion strateginen omistus. Logistiikan kansainvälisyys Logistiikka-ala on kansainvälistä, samoin kasvava osa Suomessa toimivista logistiikkayrityksistä. Suomen kumipyöräliikenteen vienti- ja tuontikuljetuksia toteutetaan osin ulkomaille rekisteröidyllä kalustolla, ja kabotaasin Suomen sisällä arvioidaan lisääntyvän, mikä heikentää kotimaisten yritysten kilpailuasemaa. Markkinoiden arvioidaan toimivan niin kauan, kuin liiketoiminta on kannattavaa eikä turvallisuustilanteen heikkeneminen aiheuta merkittäviä riskejä, jotka eivät ole vakuutuksin katettavissa. Vakavimpien kriisitilanteiden varalle tarvitaan kotimaassa rekisteröityä kalustoa. Ulkomaanliikenteessä operoivat varustamot, huolintayritykset ja satamaoperaattorit ovat merkittävässä määrin ulkomaisessa omistuksessa. Satamat ovat muuttuneet kunnallisista organisaatioista kuntien omistamiksi yhtiöiksi, joiden taloudellinen tilanne ja toiminnan kehittämismahdollisuudet ovat erilaisia. Meri- ja maaliikenteen välisenä solmukohtana niillä on tärkeä merkitys kuljetusketjussa. Yleissatamista on siirrytty erikoistuneisiin satamiin, joissa pystytään käsittelemään tietynlaisia lasteja. Vaihtokelpoisuus lastien osalta on rajoittunutta. Logistiikkaan kohdistuvat uhkat ja varautuminen Myös ympäröivät uhkat ovat muuttuneet. Kyberuhkat ovat moderneja uhkia, joilla tietojärjestelmäriippuvaisen yhteiskunnan kriittisiä toimintoja yritetään haavoittaa. Logistiikka on tieto-, raha- ja materiaalivirtaa, joista tiedon ja rahaliikenteen kulku ovat edellytyksenä materiaalin liikkumiselle. Näiden toimivuutta voidaan kyberiskuin helposti häiritä. Terrorismi liittyy usein logistiikkaan. Lentokoneet, junat, laivat ja ajoneuvot sekä niiden käyttämä infrastruktuuri ovat 57

olleet terrori-iskun kohteina tai välineinä eri puolilla maailmaa. Poikkeusoloissa terrori-iskujen todennäköisyys kasvaa. Logistiikan toimintaympäristö on muuttunut varautumisen kannalta haasteelliseksi. Huoltovarmuuden kannalta kriittisiä ovat entistä useammin yksittäisten kuljetusyritysten sijaan logistiikkaverkostot, jotka toteuttavat eri osa-alueiden vaatimia toimintoja. Verkoston alihankkijat voivat olla kiinteässä, pitkäaikaisessa kumppanuussuhteessa päämieheen tai lyhyemmällä aikavälillä kilpailutettavia, usein muuttuvia kuljetusyrittäjiä. Jälkimmäisessä tilanteessa sitoutuminen varautumiseen voi olla haasteellista. Poikkeusolojen logistiikan toteutus ja varautuminen Poikkeusoloissa sekä siviiliyhteiskunnan että puolustusvoimien kasvavat tarpeet joudutaan toteuttamaan normaaliolojen markkinaehtoisiin tarpeisiin mitoitetulla logistiikkajärjestelmällä. Tätä järjestelmää olisi tarkoituksenmukaisinta hyödyntää mahdollisimman pitkään niillä rakenteilla, jotka ovat vakiintuneet ja käytännössä osoittaneet tehokkaiksi ja toimiviksi. Logistiikka on toimialana tyypillisesti häiriöaltis, mutta logistiikan toimijat ovat tottuneet käsittelemään häiriötilanteita niin, että niiden vaikutukset asiakkaille ovat mahdollisimman vähäiset. Logistiikan toimijoilla on hyvä kyky riskien ennaltaehkäisyyn sekä vaihtoehtoisten toimintatapojen, kuljetusmuotojen tai reittien hyödyntämiseen. Logistiikka-ala on luontaisesti resilientti, sopeutumiskykyinen. Tätä ominaisuutta on hyödynnettävä myös poikkeusolojen suunnittelussa ja toiminnassa. Nykyinen toimintaympäristö edellyttää kiinteää yhteistyötä varautumisessa ja poikkeusolojen toiminnassa puolustusvoimien ja siviiliyhteiskunnan toimijoiden kesken. Suunnitteluperiaatteena sekä siviiliyhteiskunnassa että puolustusvoimissa on se, että normaaliajan organisaatiot jatkavat toimintaansa myös poikkeusoloissa, eikä erillisiä uusia organisaatioita poikkeusolojen varalle enää suunnitella perustettavan. Siviiliyhteiskunta ja puolustusvoimat käyttävät jo normaaliaikana merkittävästi yritysten tuottamia logistiikkapalveluita, joista osa on aiemmin tuotettu organisaatioiden omana työnä. Myös poikkeusolojen toiminnot on suunniteltu näiden palveluiden varaan. Palvelurakenteiden säilyttäminen toimivina myös poikkeusoloissa edellyttää sitä, että puolustusvoimien ottotoiminnot kohdistetaan hallitusti kriittisten verkostojen ajoneuvo- ja työkonekalustoon ja niitä operoivaan henkilöstöön. Tilanteen niin vaatiessa olisi parempi käyttää palvelukokonaisuuksia suoraan puolustusvoimien tarpeisiin rikkomatta järjestelmää, jossa menetetään ohjausjärjestelmien ohella myös kaluston ja osaavan kuljettajan välinen yhteys. Verkostojen kalustoa ja henkilöstöä koskeva reaaliaikainen tieto on verkoston päämiehillä, joiden kanssa tehtävä yhteistyö ja tarvittaessa sopimukset antavat hyvän pohjan poikkeusoloihin varautumiselle. Varautuminen edellyttää myös keskinäisen ymmärryksen ja tiedonvaihdon lisäämistä. Tämänkaltaisia toimintoja ovat esimerkiksi elintarvikehuolto, energiahuolto, terveydenhuolto, rakentaminen ja puuhuolto. 58

Yhteistoimintatarpeet Siviiliyhteiskunnan minimitarpeiden varmistaminen ja puolustusvoimien päätehtävän toteuttaminen poikkeusoloissa pitää suunnitella ja toteuttaa koordinoidusti elinkeinoelämän normaalisti käyttämien toimintatapojen muodostamalle perustalle, ja sen palveluja hyödyntäen. Varautuminen etukäteissuunnittelun ja varajärjestelyjen avulla, tarvittaessa sopimuksiin perustuen yhteistoiminnassa elinkeinoelämän toimijoiden, vastuuviranomaisten ja puolustusvoimien kesken, varmistaa käytettävissä olevien suorituskykyjen hyödyntämisen kullakin hetkellä tarpeen vaatimalla tavalla priorisoiden. Se on yhteiskunnan toimivuuden ja maanpuolustuksen etu. 59

Eversti Jussi-Petri Hirvonen Esikuntapäällikkö Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta Kenttähuolto kehittyy Logistiikan kehittyminen operaatioiden mahdollistajana Kenttähuollon arvostus on noussut viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Asiakkaiden operaatiot ja järjestelmät vaativat logistiikalta huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Tähän on vastattu kehittämällä kenttähuollon suorituskykyä johdonmukaisesti joukkotyyppi kerrallaan. Maavoimien uudistettu taistelutapa on vaatinut muutoksia kenttähuollon toimintatapoihin. On kyettävä tukemaan niin operatiivisia kuin alueellisia joukkoja sekä tietenkin paikallisjoukkoja. Operatiiviset joukot laajalla alueella liikkuvina vaativat erilaista tukea kuin alueelliset joukot, joilla toiminnan luonne on taktisesta liikkuvuudesta huolimatta huollon kannalta pysyvämpää. Maavoimiin kehitetyt ratkaisut ottavat huomioon myös Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen, merivoimien ja ilmavoimien logistiikan kehittämisen. Kenttähuoltoa on kehitetty pitkäjänteisesti puolustusvoimien logistiikan kehittämisohjelman (PVLOGKEHO) ja sen edeltäjien alaisilla hankkeilla: Kenttälääkinnän kehittämishankkeella (KLÄÄKE), Huoltorykmenttien kenttähuoltojoukkojen kehittämishankkeella (HR-hanke), Logistiikan alueellisten joukkojen huollon kehittämishankkeella (LOGALJO) sekä Maapuolustuksen huollon kehittämis- ja ylläpitohankkeella (MAPUHUOL- TO). Rahallisesti näistä merkittävin oli LOGALJO noin 104 miljoonan euron kehyksellään vuosille 2013-17. Muut hankkeet ovat tukeneet kehitystyötä. Esimerkkinä voidaan mainita Logistiikan tilannekuvahanke (LOGTIKU), josta saatiin perusteet tilannekuvan kokoamiselle ja välittämiselle sekä tilannetietoisuudelle myös kenttähuollossa. Kehittäminen jatkuu erityisesti operatiivisten joukkojen tukemiseen tähtäävällä Logistiikkajärjestelmän joukot-hankkeella 2017-2024 (LOGJOUKOT). Hankkeella varustetaan myös Puolustusvoimien 60

logistiikkalaitoksen joukkoja. Lisäksi puolustushaarojen kenttähuoltoa kehitetään pienemmillä ylläpitohankkeilla, joista voidaan mainita pääosin maavoimien huoltoa kehittävä Aselajien huollon kehittämishanke (ASELAJI). Eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan erityisen tärkeitä taistelujen onnistumiselle ovat ampumatarvikkeiden, polttoaineiden ja veden täydennyskyky sekä lääkintähuollon toimivuus. Jotta tehtävässä onnistuttaisiin, on myös johtamista kehitettävä. Meneillään olevien kehityshankkeiden painopiste onkin em. alueilla. Yksi logistiikan johtamisen periaatteista on joustavuus. Jotta siihen päästään, on päätetty muuttaa logistiikan rakenteet modulaarisiksi. Kaiken perusta on standardoitu huoltokomppania (logistiikkapataljoonissa siis logistiikkakomppania), jossa on oma joukkueensa kaikille huollon toimialoille: täydennysjoukkue, kunnossapitojoukkue, kuljetusjoukkue, lääkintäjoukkue ja huoltopalvelujoukkue. Logistiikkapataljoona (ja huoltopataljoona) puolestaan koostuu esikunnasta ja tehtävän mukaisesta määrästä logistiikkakomppanioita. Myös taisteluosastoilla on huoltokomppanioita. Jonkin alueen logistiikan suorituskykyä voidaan vahventaa tukeutumisverkostoa säätämällä eli siirtämällä sinne lisää logistiikkakomppanioita. Vaihtoehtoisesti tilanteen niin vaatiessa voidaan esimerkiksi logistiikkapataljoonan kaikki kunnossapitojoukkueet koota yhteen kunnossapitokeskukseksi. Tärkeimpiä suuntia voidaan vahventaa vielä esimerkiksi kunnossapitokomppanioilla ja lääkintähuoltokomppanioilla. Standardointi on tuonut merkittäviä etuja ohjeistukseen ja joukkotuotantoon. Logistiikkapataljoona (ja huoltopataljoona) taas koostuu esikunnasta ja tehtävän mukaisesta määrästä logistiikkakomppanioita. Puolustusvoimien säästötoimista huolimatta kenttähuollon suorituskykyä on saatu kehitettyä johdonmukaisella, logistiikkastrategiaan pohjautuvalla työllä. Hankkeiden lisäksi on kehitetty ja kehitetään osaamista, ohjeistusta, rakenteita, organisaatioita, tukeutumista ja infrastruktuuria. Osaltaan kehittyvä suorituskyky on antanut huoltojoukoille vahvemman uskon tehtävän täyttämiseen. Ohjeistus ja osaaminen Kenttähuollon kehittämiseen ovat vaikuttaneet positiivisesti ainakin Huollon käsikirja ja sen pohjalta laaditut toimialaoppaat. Niiden kirjoitustyön aikana muutettiin huoltolajit hyvin toimiviksi kokonaisuuksiksi, huollon toimialoiksi. Myös johtaminen kuvattiin ylhäältä alas sekä erotettiin huollon operatiivinen ja järjestelyjen johtaminen, minkä ymmärtäminen on ollut tärkeää johtoportaissa työn suuntaamiseksi tehokkaimmalla tavalla. Huollon käsikirjan palveltua aikansa, oli toimintaympäristö ja etenkin johtamisen välineistön kehitys vanhentanut kirjan tietoa. Pääesikunnan johdolla kirjoitettiin Logistiikkaopas, joka toimi ja toimii nyt erinomaisena pohjana alemmille oppaille ja ohjeille. Huoltokomppania käsikirja antaa tällä hetkellä parhaan perustan kenttähuollon järjestelyjen johtamiseen. Lisäksi on valmistunut ja valmistumassa muutamia muita Kenttähuollon johtamiseen tarkoitettuja oppaita, kuten Logistiikkapataljoonan opas. 61

2000-luvun alussa alkaneen huollon varusmiesten joukkotuotannon päämäärähakuisen kehitystyön tuloksena perustettiin ensin Karjalan prikaatiin Karjalan huoltopataljoona, sittemmin Kainuun prikaatiin Kuopion huoltopataljoona, Panssariprikaatiin Parolan huoltopataljoona, Rannikkoprikaatiin Porkkalan rannikkopataljoona sekä tuoreimpana vuoden 2015 alusta lukien Porin prikaatiin Varsinais-Suomen huoltopataljoona. Huollon tehtäviin koulutetaan pienempiä yksiköitä muissa joukko-osastoissa. Varusmiehet pyritään valitsemaan Huoltopataljoonien joukkotuotantoyksiköihin mahdollisimman pitkälti siviiliosaamisen ja -koulutuksen perusteella. Näin tavoitellaan tilannetta, jossa ammattilaiselle päästään kouluttamaan puolustusvoimien ja toimintaympäristön erityispiirteet hänen osaamiseensa liittyen. Karjalan prikaatissa vuonna 2003 alkanut pilottikokeilu osoitti nopeasti, että olimme oikealla tiellä. Karjalan prikaatin sen ajan komentajat ansaitsevat erityiskiitoksen tuestaan muutokselle. He oivalsivat nopeasti, että näinhän huolto olisi pitänyt aina organisoida. Saman totesivat nopeasti melkein kaikkien muidenkin joukko-osastojen komentajat sen jälkeen, kun niihin oli perustettu huollon joukkotuotantopataljoona. Nyt kenttähuoltojoukkoja tuotetaan yksikkökokonaisuuksina. Niiden harjoittelu etenee koulutuskausien mukaan samoin kuin muissa aselajeissa: yksilötaitojen harjoittelusta ryhmän ja joukkueen sekä komppanian harjoitteluun. Lopuksi harjoitellaan yhteistoimintaa muiden aselajien kanssa. Huoltomiehille ja -naisille opetetaan myös taistelutoiminta teemalla: Huolto taistelee ja tukee. On siis kyettävä suojaamaan oma toiminta tehokkaasti, ennen kuin voi keskittyä päätehtäväänsä. Kysymys on myös uskottavuudesta asiakkaiden silmissä. Voidaan arvioida, että kenttähuolto nauttii muiden arvostusta alkaen huoltotaistelijoiden ulkoisesta olemuksesta ja taistelutekniikan hallitsemisesta, päättyen taktiseen osaamiseen ja palvelukykyyn. Joukkotuotannon jatkumona on kenttähuollon huolella tehty kertausharjoitussuunnitelma. Jotta edellä kuvattu olisi mahdollista, tarvitaan osaavat johtajat ja kouluttajat. 2010-luvun alkuvuosina saatiin pitkällisen valmistelun jälkeen Reserviupseerikouluun Huollon linja. Oli sinällään erikoista, että logistiikka kokonaissuorituskyvyn osa-alueena ei aikaisemmin ollut saanut omaa linjaa. Lääkintä-RUK vastasi yhdestä huollon toimialasta, mutta neljällä huollon toimialalla ei ollut linjaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Linja osoittautui heti menestykseksi, ja se tuottaa tuotettaviin huolto- ja logistiikkakomppanioihin joukkueenjohtajia. Aselajien huoltojoukkueiden ja -jaosten tulevat johtajat suorittavat edelleen ensin oman aselajinsa RUK:n ja osallistuvat myöhemmin kenttähuollon perehdytykseen kurssilla Haminassa, kuten ennen tekivät kaikki. Huolto- ja logistiikkakomppanian johtaminen on kuitenkin niin vaativaa erityisosaamista edellyttävää työtä, että siihen on koulutettava samoin kuin muutkin aselajit kouluttavat upseerinsa omalla RUK-linjalla pitkäjänteisesti. Maanpuolustuskorkeakoulussa kadettien opetuksessa logistiikalla on myös oma linjansa, joka huipentuu asela- 62

jiopintoihin PVLOGL:n Logistiikkakoulussa Riihimäellä. Kokemukset ratkaisusta ovat erinomaisia. Linjaa perustettaessa esitettiin osin aiheellistakin kritiikkiä siitä, että olisi parempi palvella ensin asiakasjoukossa ja vasta sitten siirtyä kenttähuollon kouluttajaksi asiakkaan toiminnan tuntevana osaajana. Oma linja on kuitenkin osoittanut kritiikin vääräksi. Nyt logistikot kasvavat omaan vaativaan tehtäväänsä jo kadetista alkaen. Tämä ja logistiikan yleinen kehittyminen lienee ollut syynä siihen, että kenttähuollon kouluttajaksi haluaa myös merkittävä osa ikäluokkansa parhaimmistosta. Jo useampi aiempi kadettivääpeli ja kurssiensa kärkinimi kouluttaa nyt ammattitaitoisena upseerina kenttähuollon varusmiehiä joukkotuotantotehtävissä ensimmäisten siirryttyä jo yleisesikuntaupseerikurssin jälkeen joukkotuotannon ja koko logistiikan kehittämistehtäviin. Uudistus oli siis erittäin onnistunut. Kenttähuolto perustuu nykyaikaiseen johtamiseen Logistiikan on kyettävä tukemaan laajalla alueella liikkuvia taistelujoukkoja, jotka on varustettu yhä teknisemmällä kalustolla. Kyseinen kalusto sisältää runsaasti ohjelmoitavaa elektroniikkaa ja sitä leimaa riippuvuus sähköstä. Kenttähuollolta vaaditaan liikkuvuutta, korkeaa teknistä osaamista, hyvää tilannekuvaa ja toimivia johtamisjärjestelmiä tuettaviin, omiin joukkoihin ja ylempään johtoportaaseen. Kaiken edellytys on toimiva tilaus-toimitusketju. Logistiikka luo tukeutujille verkoston, jonka pisteistä joukot saavat tarvitsemansa tuen. Rakennetta voisi verrata löyhästi vaikka rautakaupan verkostoon. Asiakas liikkuu ja tukeutuu lähimpään kaupan toimipisteeseen. Tilanteen mukaan ja asiakkaan kanssa sopimalla päätetään, toimitetaanko tilaus asiakkaalle vai noutaako tämä tilauksensa itse. Hyvä tilannetietoisuus on ehdoton edellytys kenttähuollon toiminnalle. Uudistetussa taistelutavassa sekä tuettavat että huollon ryhmitykset ovat laajemmalla alueella. Tukeutumisverkoston rakenteen ja volyymin säätämiseksi on huollon johtajien tiedettävä asiakkaiden liikkeet sekä heidän huoltotilanteensa kehittyminen. Tilaus-toimitusketjun toimintaa on voitava seurata ja hallita. Jälleen asiaa voidaan verrata yksittäisen kuluttajan ostokseen. Kuluttaja tekee tilauksen tavallisimmin internetissä, puolustusvoimissa se tehdään johtamisjärjestelmässä. Kuluttaja voi seurata tilauksensa etenemistä jopa omalla kännykällään. Vastaavasti toimittaja voi seurata tilauksen etenemistä järjestelmästään. Maavoimien järjestelmässä tilannut asiakas näkee jopa tilauksensa käsittelyn ja toimituksen etenemisen johtamisjärjestelmän päätelaitteesta, esimerkiksi kannettavan tietokoneen näytöltä. Tilausten perillemeno ei ole järjestelmästä kiinni. Huoltojärjestelmän johtoportaat joko antavat toimitusmääräyksen tai tilaavat tuotteen tai palvelun ylemmältä laitokselta. Kaikki tämä on koko tilaustoimitusketjun nähtävissä. Manuaalinen menetelmä ja viime kädessä moottoripyörälähetti säilyvät varmentavina menetelminä. Materiaalinen suorituskyky Kuten alussa jo mainittiin, on kenttähuollon suorituskyky kehittynyt Puolustusvoimien logistiikan kehittämisohjel- 63

man hankkeilla. Kustannusten hallitsemiseksi, hankkeen aikataulussa pysymisen varmistamiseksi ja kunnossapidon takaamiseksi on pyritty hankkimaan mahdollisimman paljon valmiita, laajalti käytössä olevia tuotteita. Valmiutta kohotettaessa samaa kalustoa on mahdollista saada lisää siviilistä. Myös kunnossapidon laaja verkosto, hyvä osaaminen ja varaosien nopea saatavuus tulevat varmistetuiksi. Varaosakirjon pienuus ja varaosien saannin varmistaminen ovatkin oleellinen osa huoltovarmuutta. Hankittaessa valmiita tuotteita voidaan myös varmistua etukäteen siitä, että tuotteet soveltuvat käyttötarkoitukseemme. Erikoismateriaaleissa, kuten esimerkiksi johtamisessa ja maastouttamisessa, on menty mukaan muiden aselajien ja toimialojen hankkeisiin. On päätetty määritellä yhdessä hankittava suorituskyky, ja tarvittaessa on hieman tingitty omista vaatimuksista. Näin on saatu monien asiakkaiden kanssa yhtenevät johtamisvälineet, johtamiskontit ja pioneerivälineet. Jotta tilaus-toimitusketjun hallinta olisi mahdollista, on huollon johtoportaiden kyettävä liittymään sekä tuettavien johtamisverkkoihin että niihin verkkoihin, joissa ylemmät huollon laitokset ja naapurit toimivat. Ajantasainen tilannekuva ja toimivat johtamisyhteydet ovat siten kenttähuollon perusta. Tätä varten kenttähuollon johtamisvälineet ja -järjestelmät uusitaan. Meneillään olevilla hankinnoilla saadaan kenttähuolto suorituskyvyltään samalle tasolle tuettavien joukkojen kanssa. Jatkossa huollolla on jopa reaaliaikaiset yhteydet taistelukentältä maavoimien tietojärjestelmää myöten suoraan PVSAP-järjestelmään ja edelleen elinkeinoelämän tilausjärjestelmiin. Logistiikka- ja huoltopataljoonat on jo aiemmin varustettu johtamiskonteilla. Nyt meneillään on uudentyyppisten johtamiskonttien hankinta huoltokomppanioille ja logistiikkakomppanioille. Nämä johtamiskontit mahdollistavat johtamistyöskentelyn jopa niitä kuljettavan kuorma-auton liikkuessa. Lisäksi komppanioiden varustukseen kuuluvat jo hankitut, hyvin varustellut johtamisajoneuvot, jotka mahdollistavat esimerkiksi liikkuvan huoltotukikohdan johtamisen ja liittämisen johtamisverkkoon. Kenttähuoltojoukkojen sisäistä johtamista edistävät käyttöön tulevat taistelijan radiot, joilla voidaan johtaa taistelukentällä operoivia kuljetus-, kunnossapito- ja lääkintäpartioita reaaliaikaisesti. Toimintatapa on lähes sama, joka ollut elinkeinoelämän käytössä jo parikymmentä vuotta. Tosin siellä ajoneuvopäätteet ja matkapuhelimet toimivat tässä tehtävässä. Täydennysten kehitystyössä on pohdittu koko tilaus-toimitusketjun rakennetta, sen heikkouksia ja vahvuuksia. Tonnimäärien kasvaessa ja huollon henkilöstönkin supistuessa täydennysten lähtökohtana on ollut koneellinen materiaalin käsittely toimitusketjussa mahdollisimman lähelle taistelijaa. Täydennykset toteutetaan mahdollisimman vähin välilastauksin suoraan perille. Kuormausratkaisuna ovat siviililiikenteestä tutut standardivaihtokorit, lähinnä kontit ja vaihtolavat koukkulaitteella. Molempia on hankittu merkittävästi. Materiaali pakataan pääsääntöisesti kuormalavoille jakovalmiiksi. Ideaalita- 64

pauksessa vaihtokori pakataan tilauksen perusteella täyteen jo logistiikkarykmentin varastolla tai elinkeinoelämän keskusvarastolla. Kuormatila siirtyy kohti asiakasta kuljetusalustan tarvittaessa vaihtuessa. Toimitusketjun loppupäässä materiaali puretaan konteista ja kuljetetaan taistelijoille joukon omin välinein, esimerkiksi maastoskoottereilla. Polttoaineiden täydennyskykyä on kehitetty ja kehitetään jo saatujen hyvien kokemusten mukaan siten, että kenttähuoltoon hankitaan säiliökontteja. Elinkeinoelämän säiliöautot käyvät täyttämässä puolustusvoimien säiliökontit tilausten mukaan, ja palaavat sitten takaisin muihin yhteiskuntaa palveleviin tehtäviin. Ne eivät siis sitoudu varastoiksi. Säiliökontilla voidaan toteuttaa polttoaineen vähittäisjakelu tai viedä kontti tuettavalle joukolle, jossa jakelu toteutetaan. Samalla tuodaan tyhjä kontti uudelleen täyttöön. Kontit voivat toimia eräänlaisina maaston tankkauspisteinä, sillä ne on varustettu voimakonein ja jakelulaittein. Kontit voidaan laskea esim. sirpalesuojaan ajoneuvon vapautuessa muihin kuljetustehtäviin. Juomaveden täydennyskykyä on kehitetty vastaavalla tavalla jakelukonttiratkaisulla, jota on täydennetty erikokoisten lavasäiliöiden ostoilla. Aiemmin hankitut pohjaveden kairausjärjestelmät ja puhdistusjärjestelmät täydentävät kokonaisuutta. Kuljetuksissa yhteiskunnan toimijat toimittavat tilausten mukaan joko kontit, polttoaineen tai kuormalavat logistiikkarykmentin esikunnan tilaamaan pisteeseen, esimerkiksi logistiikkapataljoonan tasalla. Tästä eteenpäin kenttähuolto toimittaa materiaalin eteenpäin. Hankinnassa olevat ja pitkälti jo toimitetut raskaat kuorma-autot perävaunuineen soveltuvat kahden, jopa kolmen kontin kuljettamiseen linjakuljetuksina lähemmäs asiakasta. Autot eivät ole maastokuorma-auton veroisia etenemiskyvyltään. Tavoitteena oli niiden soveltuminen kuljettamiseen huonokuntoisella ja liukkaalla tiestöllä, mihin ne ovat jo osoittautuneet pystyvänsä odotettua paremmin. 8x4 ja 8x6 -vetojärjestelmät sopivat tehtäviinsä erittäin hyvin. Kuljettajina sekä varusmiehet että henkilökunta ovat kehuneet ajoneuvohankintojen onnistumista. Kalliiden maastokuorma-autojen tarvetta tuleekin jatkossa pohtia kriittisesti vain todellista maastoliikkuvuutta vaativiin tehtäviin, esimerkiksi tykistön vetäjiksi. Konttilogistiikkaa (Kuva: Puolustusvoimat, Jarno Kovamäki) Radio-ohjattu puominosturi (Kuva: Puolustusvoimat, Jarno Kovamäki) Kenttähuollossa on otettu käyttöön traktorit oikeammin liikennetraktorit. Ollaanko siis palaamassa 1970-luvulle? 65

Ei suinkaan. Nykyiset liikennetraktorit ovat jo saatujen kokemusten perusteella erinomainen valinta kenttähuollon tehtäviin. Niiden nopeus, jopa 50 km/h mahdollistaa riittävän taktisen liikkuvuuden. Traktorit on varustettu etukuormaajin, jolloin niillä voidaan käsitellä konteissa kuljetettavia kuormalavoja. Päätehtävänsä lisäksi niiden on todettu olevan paljon monikäyttöisempiä kuin oletettiin. Traktoreilla on aurattu, rakennettu ojien ylityksiä, tuettu linnoittamista, hinattu asiakkaiden ajoneuvoja ja lanattu tiestöä puhumattakaan erilaisten apulaitteiden käyttämisestä. Huollon kokemusten mukaan pioneerit hankkivat jo traktoreita itselleen ja muut aselajit harkitsevat asiaa. Valintamme on herättänyt huomiota myös ulkomailla ja ensimmäiset kaupat on jo tehty. Valtra-liikennetraktori koukkuvaihtokorilaitteella ja etukuormaajalla varustettuna. (Kuva: Puolustusvoimat, Jarno Kovamäki) Liikennetraktoreihin on hankittu kontin käsittelyyn ja kuljetukseen soveltuvat perävaunut. Traktorin kuljettaja voi hytistä poistumatta vetää kyytiin täyden kontin ja laskea kontin asiakkaan osoittamaan paikkaan joko heti tyhjennettäväksi tai vaikka varastoksi, jopa kätköksi. Traktoreilla toimitetaan kontit asiakkaan huoltokomppaniaan, tykistön tuliasemaan tms. paikkaan. Kuormalavat voidaan purkaa traktorin etukuormaajaa käyttäen tai sitten asiakasjoukko purkaa sen omin välinein. Traktori ottaa mahdollisen tyhjän kontin mukaansa ja vie sen paluukuormana odottamaan seuraavaa täyttöä. Kunnossapidon luonne kenttähuollossa on muuttunut tekniikan kehittymisen ja järjestelmien monimutkaistumisen myötä. Kentällä korostuu käyttäjien oma kyky järjestelmien huolellisessa käytössä ja käyttöhuollossa. Kenttähuollon toimet rajoittuvat pääosin vikaanalyyseihin ja komponenttien vaihtoihin sekä pieniin korjauksiin. Laitteet pyritään korjaamaan mahdollisimman lähellä vikaantumispaikkaa poislukien niin sanotut massalaitteet, jotka vaihdetaan toimiviin. Rikkoutuneet laitteet evakuoidaan strategisen kumppanin toimipisteisiin teolliseen korjaukseen. Kunnossapidon välineistöä on kehitetty hankkimalla muun muassa varusteltuja korjauspartioiden ajoneuvoja, työkalustoja ja korjaustiloja varusteineen. Lisäksi on hankittu raskaita kunnossapitoajoneuvoja korjaamo- ja varaosakontteineen. Jatkossa kunnossapitoa kehitetään edellä kuvatuin keinoin sekä keskittymällä raskaan kaluston evakuointikykyyn taistelukentältä. Myös kunnossapitotilojen kehittäminen esimerkiksi voimapakettien nostokyvyllä on työn alla. Kenttälääkinnän uudistus perustuu muun muassa kriisinhallintaoperaatioista saatuihin kokemuksiin, joissa ammattiapu ei aina ole ollut heti saatavissa, vaan on ollut osattava itse. Joukon on myös kyettävä evakuoimaan potilaansa alkumatka itse. Kantaen evakuointi sitoo helposti koko ryhmän, eli se ei ole toimiva vaihtoehto. Kustannustehokkaat 66

Suojattu potilasevakuointi (Kuva: EV Hirvonen) menetelmät ovat paraikaa selvityksessä. Mekanisoiduilla joukoilla on jo suojattuja evakuointivälineitä, kuten kuljetuspanssarivaunuja. Maastoskootterit ja moottorikelkat soveltuvat hyvin evakuointiin. Tulen alta evakuoidut potilaat siirretään sopivassa paikassa maastosairasajoneuvoihin. Kenttälääkinnässä on panostettu taistelijoiden kykyyn antaa välitön henkeä pelastava ensiapu alle 10 minuutissa haavoittumisesta. Osaamisen varmistamiseksi on hankittu rauhan ajan koulutukseen lääkintäsimulaattoreita ja muuta koulutusvälineistöä huoltopataljooniin, sekä lisätty koulutusta. Taistelijoille kuuluu nykyään mieskohtainen ensiapupakkaus, jota käyttäen voidaan tyrehdyttää voimakas verenvuoto ja turvata hengitysteiden toiminta. Sotilaille kuuluu myös kiristysside, jonka voi sen rakenteen ansiosta laittaa jopa itselle. Kuhunkin jalkaväkiryhmään ja sittemmin myös kehitettyihin muiden aselajien ryhmiin on lisätty taistelupelastaja, jolla on rivisotilasta parempi osaaminen etulinjan henkeä pelastavaan kenttälääkintään. Seuraavaksi on tarkoitus kehittää lääkintämiesten ja -aliupseerien koulutusta vastaamaan kovempiin osaamisvaatimuksiin. Laajassa mielessä lääkintähuolto perustuu kunnossapidon tapaan liikkuviin ensihoitopartioihin. Painopiste on siirtymässä potilaan henkeä pelastavaan 67

ensihoitoon ja kuljetuskuntoon saattamiseen, sekä mahdollisimman nopeaan evakuointiin suoraan kiinteään hoitolaitokseen. Paras ensihoidon osaaminen keskitetään ja lähetetään tilannekuvan mukaan sinne, missä avun tarve on suurin. Tilanteen niin salliessa myös helikoptereita varaudutaan käyttämään haavoittuneiden evakuointeihin. Kenttämuonituksen toteutusta on rajoittanut riippuvuus kylmäketjusta, puutteellinen kyky lämpimän ruoan kuljetukseen ja suuritöinen kaluston puhtaanapito maastossa. Ruokalista on jopa ohjannut taistelutoimintaa tai ainakin sen harjoittelua. Nyt kenttämuonitusta uudistetaan hyödyntämällä nykyaikaisia teknisiä ratkaisuja ja toimintaa. Jatkossakin kenttämuonituksen perusperiaate, kenttäkeitin, tulee säilymään. Se on kustannustehokkain ratkaisu. Pääosa vanhoista m29-keittimistä on hylätty ja tullaan hylkäämään kuntoarvion perusteella. Niiden korvaaminen uusilla nykyaikaisilla keittimillä m/13 on jo pitkälti käynnissä. Päiväannoksen minimivaatimuksena on vähintään yksi kenttäkeittimellä valmistettu lämmin ateria taistelijalle vuorokaudessa. Toinen lämmin ateria voidaan korvata vahvalla aamu- tai iltapalalla tilanteen mukaan. Kaikissa tilanteissa taistelijan tarvitsema 3800 kcal vuorokaudessa pyritään varmistamaan. Elintarvikelogistiikka rakennetaan kylmäketjusta riippumattomaksi uuden ruokalistan pohjalta, jota on testattu ja kehitetty maavoimien harjoituksissa. Keskivertotuotelistaan perustuvaa kylmäketjutonta ruokalistaa on myös testattu ja se on todettu hyväksi. Tässä listassa olevat tuotteet ovat sellaisia elintarvikkeita, joita on kaikissa valmiudensäätelyn vaiheissa parhaiten saatavissa. Elintarviketeollisuus pyrkii kehittämään uusia, parempia tuotteita kenttämuonitukseen. Joukkojen ruoanvalmistuskykyä parannetaan huomattavalla määrällä retkikeittimiä. Jokaiselle taistelijalle turvataan lämpimän juoman saatavuus henkilökohtaisella termospullolla. Välineet hyvään kylmäketjuttomaan muonitukseen ovat jo olemassa. Kokemusten mukaan seuraavaksi tulee keskittyä kouluttamiseen, jotta taistelijat oppivat kuljettamaan kuuman nesteen lisäksi myös riittävästi kylmää nestettä kenttäpulloissa. Infrastruktuuri ja tukeutuminen Kenttähuolto perustuu siirtymiskykyisiin joukkoihin. Niinpä sille ei voida rakentaa varsinaista infrastruktuuria muuten kuin koulutustarkoituksiin. Harjoittelu ei ole vaatinut erityisten tilojen rakentamista jo olemassa olevien lisäksi. Sen sijaan materiaalin säilyttäminen ja elinjakson pidentäminen edellytti esimerkin näyttämistä hankkeen kokonaisuuden hallinnassa. LOGALJO-hankkeen kanssa samaan aikaan toteutetulla MAPUHUOL- TO-hankkeella ostettiin varsin edullisia sääsuojia uudelle materiaalille. Joukkoosastot ovat voineet käyttää hankittuja tiloja myös muun arvokkaan sotavarustuksen varastointiin. Puolustusvoimien logistiikkalaitos on kenttähuollon tärkein tukeutumispalveluiden tuottaja, Sillä itselläänkin on kenttähuoltojoukkoja. PVLOGL linkittää strategiset kumppanit ja elinkeinoelämän kokonaisuudessaan kenttähuol- 68

toon. Tilaukset ohjataan PVLOGL:n verkostoon, joka tuottaa palvelut kulloinkin tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. PVLOGL:lla on myös ohjausoikeus kenttähuollon verkoston toimintaan, jolloin se voi osoittaa tukeutumisia myös puolustushaarojen kenttähuoltojoukkojen pisteisiin. Kenttähuollon uudistuksella suorituskykyä Tiivistetysti voidaan todeta, että kenttähuoltojoukkojen ja -materiaalin sekä toimintatapojen uudistuksella saavutetaan aiempaa huomattavasti parempi suorituskyky. Se taas näkyy siinä, että asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen ja voivat hyödyntää omaa suorituskykyään varmemmin. Kenttähuollon johtaminen paranee aivan uudelle tasolle. Aiemmin välttämättömänä pidetty noutoperiaate voidaan hyvän tilannekuvan perusteella kääntää yhä joustavammin joko vientitai noutoperiaatteeseen yhdessä asiakkaan kanssa sopien. Voidaan jo nyt sanoa, että jo päätetyt ratkaisut ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi. Vain muutamia pieniä muutoksia on tarpeen tehdä hankittavan materiaalin suorituskykyvaatimuksiin ja taktiikkaan seuraavissa jo käynnistyneissä hankkeissa. Kenttähuollon ja siten koko logistiikkajärjestelmän suorituskyky kehittyy asiakkaan parhaaksi. Tulevaisuus näyttää hyvältä, mutta pysähtyä ei saa. 69

Majuri Pasi Hurskainen Panssariprikaatin huoltopäällikkö RA joukko-osaston asema ja toimintakenttä huoltojärjestelmässä Panssariprikaatin huoltopäällikön näkökulmasta Joukko-osasto, käytännön huollon toteuttaja Asevelvollisia kouluttavassa joukkoosastossa konkretisoituu huollon suunnittelu ja toteutus. Panssariprikaatin huollon päätehtävänä on huollon joukkotuotanto, joukkotuotantoa välittömästi tukevien huollon palvelujen ja kenttähuollon järjestäminen sekä operatiivinen valmius. Joukko-osastossa huolto todellakin ampuu kovilla koko ajan. Alati muuttuvassa toimintakentässä joukko-osasto on aina keskeisessä asemassa huollon toteuttajana: tässä korostuu yhteistyö, joustavuus ja ennakointi. Joukko-osaston esikunnan huolto-osaston tehtäväkenttä on jatkuvasti laajentunut ja monipuolistunut. Samalla kun sotilasläänit lakkautettiin ja niiden tehtävät, ml. aluetoimistot siirtyivät joukko-osaston vastuulle, laajeni huollon vastuualue samassa suhteessa. Samalla yhteistoimintatahojen määrä lisääntyi edelleen. Myös vastuu tilahallinnasta laajeni, vaikka resurssit keskitettiin Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen (PVLOGL). Varsinainen vastuu tilan käytöstä ja hallinnoinnista jäi edelleen joukko-osastolle. Joukko-osaston asema ja toimintakenttä on muuttunut 2000-luvulla enemmän kuin monikaan osasi kuvitella vielä vuosituhannen vaihteessa (kuva 1). Muutokset eivät ole kerrallaan olleet kaikkea toimintaa mullistavia, vaikka ovatkin olleet kyseistä toimialaa koskevana totuttuja toimintatapoja radikaalistikin muuttavia. Vielä 1990-luvulla joukko-osaston huolto oli huomattavan omavarainen oman päivittäisen toimintansa toteuttamisessa. Nyt 2000-luvulla on pala kerrallaan siirretty joukko-osaston huollon osia joko 70

kumppaneille, tai niitä on keskitetty suurempiin yksikkökokonaisuuksiin joukkoosastojen ulkopuolelle, esim. huoltorykmentteihin ja niistä edelleen Logistiikkalaitokseen. Nykyisin joukko-osastossa pitää hallita entistä enemmän eri toimialojen kumppanuuksia. Samalla kaikkea toimintaa pitää suunnitella yhä enemmän yhteistyössä monien PV:n joukkojen kanssa. Kaikilla on varmasti vielä tuoreessa muistissa terveysasemien irrottaminen joukko-osastosta osaksi Sotilaslääketieteen keskusta tai muonituskeskuksen irrottaminen osaksi PURUa, josta myöhemmin muotoutui Leijona Catering Oy. Millog Oy on toiminut strategisena kumppaninamme jo vuosia, mutta vasta vuonna 2015 toteutettu joukko-osastojen kunnossapidon ulkoistus Millog Oy:lle kiinteistöineen ja henkilöstöineen oli joukko-osastolle selkeä merkki suuremmasta muutoksesta kunnossapidosta. Tärkeintä muutoksessa on aina ollut kiinteä yhteistoiminta joukko-osaston ja palveluita tuottavan yksikön välillä. Jatkuva ja kiinteä yhteistyö, vuoropuhelu ja tiedonvaihto ovat olleet edellytys molempien työn toteutumiselle ja sitä kautta tärkeimpään, eli huolto on kokonaisuudessaan kyennyt tuottamaan tarvittavan tuen joukko-osastolle ja siihen tukeutuville hallintoyksiköille. 71

Huollon vastuunjako joukkoosastossa Joukko-osaston huollon käytännön tuen toteuttaa huoltopataljoona laitoksineen. Esikunnan huolto-osaston tehtävissä pääpaino on etukäteissuunnittelussa. Tämä korostuu nykyisessä PVLOGL:n palvelutarvekartoituksessa, jossa suunnittelu pitää ulottaa hyvinkin yksityiskohtaisesti yli kahden vuoden päähän. Aiemmin joukko-osaston huoltolaitokset, kuten keskusvarasto ja kuljetuskeskus, olivat suoraan huoltopäällikön johdossa, mutta huoltopataljoonaa perustettaessa ne siirrettiin osaksi pataljoonaa. Tällä järjestelyllä selkeytettiin huollon suunnittelu esikunnan huolto-osastolle ja huollon järjestelyiden toteuttaminen ja huollon joukkojen koulutus huoltopataljoonan vastuulle. Tässä yhteydessä myös huolto-osaston henkilöstöä siirrettiin huoltopataljoonaan järjestelyiden johtamisen tueksi. Tämä työnjako on toimiva, joskin hienosäätöä toimintaan tarvitaan edelleen. Esikunnan huolto-osaston kokoonpano ja toimenkuva ovat siis muuttuneet parin vuosikymmenen aikana entistä enemmän huollon järjestelyiden johtamisesta kohti huollon operatiivista johtamista ja etukäteissuunnittelua. Huolto-osaston tehtävät vaativat jatkuvaa kanssakäymistä muiden esikunnan osastojen, joukkoyksiköiden ja lukuisten kumppanien kanssa. Osaston vähälukuinen henkilöstö erikoistuu kukin oman laajan toimialansa asiantuntijaksi mikä tuo osaltaan haasteita sijaisuusjärjestelyihin. Monessa asiassa vain yksi henkilö on riittävän syvällisesti perehtynyt kyseisen toimialan asioihin. Panssariprikaatin nykyinen organisaatio 72

Huolto-osaston tehtävärakennetta ei voidakaan enää pienentää vaarantamatta tehtävien toteuttamista, vaikka osa henkilöstöstä siirtyikin uudistuksen yhteydessä tehtävineen huolto-osastolta toisiin organisaation osiin. Puolustusvoimauudistus 2015 Puolustusvoimauudistus oli todellakin nimensä veroinen. Kaikilla tasoilla tuli organisaatioihin muutoksia, huoltojärjestelmä uudistettiin valtakunnallisella tasolla, sotilasläänit ja joukko-osastoja lakkautettiin ja joitain joukko-osastoja yhdistettiin toisiinsa, näin lyhyesti mainittuna. Oltiinpa myös joukko-osastojen esikuntien huolto- ja henkilöstöosastot yhdistämässä hallinto-osastoksi, mutta onneksi toimiva osastojako jäi voimaan. Joukko-osaston huollon näkökulmasta suuri muutos oli joukko-osaston kunnossapidon, korjaamon, siirto kumppanin, Millog Oy:n vastuulle. Tämä kunnossapidon uudistus ajoittui samaan ajankohtaan puolustusvoimauudistuksen kanssa. Valmisteluvaiheessa ylemmissä johtoportaissa pyrittiin siihen, että joukko-osaston vastuu kunnossapidon osalta siirtyy järjestelmäkeskuksen ja kumppanin hoitoon. Jopa huolto-osaston kunnossapidon virkojakin vähennettiin, koska joukko-osaston vastuu poistuu. Onneksi huolto-osastoomme jäi osaajia hoitamaan kunnossapidon monisäikeistä toimintakenttää joukko-osastotasalla. Vuoden 2015 aikana huomattiin kuinka tärkeää joukko-osaston oma kunnossapito-osaaminen ja sen johtaminen on myös ja erityisesti kumppanoitetussa kunnossapidossa. Kuten edellisistäkin muutoksista, niin tästäkin selvittiin ja toiminta jatkuu pientä alkukankeuden aiheuttamaa notkahdusta lukuun ottamatta, kuten kuuluukin. Toki pientä säätämistä tarvitaan toimivaan koneeseen edelleen, ettei samoja asioita tehdä monessa paikassa päällekkäin ja että prosessi saadaan toimimaan vielä asiakaslähtöisemmin. Panssariprikaatilla on perinteisesti ollut myös vahva käyttöhuoltohenkilöstö, joka on perusedellytys toimivalle mekanisoidulle joukolle, niin normaali- kuin poikkeusoloissakin. Joukon pitää itse osata ja kyetä pitämään pääkalustonsa toimintakykyisenä. Muutoksissa, henkilöstöresursseja määriteltäessä ja toimintoja muutettaessa, korostuu joukko-osaston tehtäväkokonaisuuden hahmottaminen. Mitä tahansa toimintaa ulkoistettaessa pitää muistaa, että joukko-osastossa tarvitaan edelleen osaavia ihmisiä hoitamaan ko. toimialaan liittyvää asiaa. Osaava asiakas ei ole joukko-osasto, vaan sen asettama ammattitaitoinen edustaja, joka koordinoi joukko-osaston toimintaa ja toimii välittäjänä niin kumppanin kuin omien toimijoiden suuntaan. Muutosten myötä joukko-osastojen virkoja on vähennetty, samalla kun tehtäviä on siirtynyt muiden organisaatioiden hoidettavaksi. Joukko-osastoon on jäänyt edelleen riittävä asiantuntemus suoriutua annetuista tehtävistä. Tulevaisuudessa on kuitenkin entistä vaikeampaa saada koulutettuja ja riittävästi osaavia henkilöitä eläköityvän henkilöstön tilalle, sillä nykyinen henkilöstörakenne luo haasteen mestari-kisälli -oppimiselle. 73

Haasteellista on ollut sisällyttää kaikki joukko-osastossa tehtävät työt vähenevän henkilöstön tehtäviin. Esimerkiksi voidaan ottaa kunnossapitoon liittyvä panssaritarkastajan tehtävä, jossa pureudutaan hyvin laaja-alaisesti joukko-osaston koulutuksen ja kunnossapidon toimintakenttään. Tehtävänimike ei todellakaan kerro kaikkea tehtävän sisällöstä. Tuki ja tukeutuminen Joukko-osastot tukeutuvat toiminnassaan monin osin Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen ja strategisiin kumppaneihin, joita jo edellä käsiteltiin. Tämän tuen koordinointiin Puolustusvoimien logistiikkalaitos lanseerasi palvelutarvekartoituksen, jolla kerätään yhteen kaikkien toimijoiden tuki- ja palvelutarpeet sekä tietyt esitykset seuraavan kahden vuoden osalta. Tällä menettelyllä joukko-osasto ilmoittaa tukeutumistarpeensa PVLOGL:een. Samalla kartoitetaan muiden joukkojen tarvitsema tuki toisilta joukko-osastoilta. Joukko-osaston huoltoon tukeutuu omien joukkojensa lisäksi myös entistä enemmän varuskunnallisia yhteistoimintatahoja ml. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen eri toimijat. Joukko-osastolla on paikallisen tason tuen koordinoinnissa suuri rooli ja vastuu, jotta tarpeet tulee kerättyä ja tarkastelua prosessiin liittyen kaikkien joukko-osastoon tukeutuvien joukkojen osalta. Tällaisia tukitarpeita ovat erityisesti varuskunnassa toimivien muiden hallintoyksiköiden toiminnassaan tarvitsemat kuljetusten, kuljetuskaluston, koulutuskaluston, henkilöstötuen ja henkilöstön varustamisen tarpeet, joihin tukeutuvilla joukoilla ei itsellään ole resursseja. Myös Panssari- 74

prikaati tukeutuu erityisesti aluetoimistojen osalta vahvasti paikallisiin varuskuntiin. Järjestely on kokonaisuuden kannalta järkevä ja toimiva. Vastaavia yhdistymisiä tapahtui useita muuallakin, tosin muihin satelliitteihin jäi toimimaan pääosin vanha organisaatio sellaisenaan, mukaan lukien huolto. Riihimäelle oli mahdollista sijoittaa vain pieni huoltonyrkki. Jo alusta alkaen oli selvää, ettei pieni huoltokeskus voi tuottaa samantasoista palvelua kuin aiemmin. Tällä hetkellä elämme vaiheessa, jossa Panssariprikaati tuottaa tarvittavat huollon palvelut koko Riihimäen alueelle. Selvää on, ettei kaikkea pyydettyä huollollista tukea voida toteuttaa ja tästä johtuen monessa asiassa joukot tukeutuvat Parolannummen keskusvaraston palveluihin. Riihimäen alueen kokonaissuunnitelma alkaa selkiytyä ja sitä myöden myös alueen toiminta vakiintua. Aika näyttää miten Riihimäellä kouluttavat joukot sopeutuvat uuteen palvelukonseptiin, jossa kaikkea ei saada läheltä ja heti. Yhdistetyt joukko-osastot Puolustusvoimauudistuksessa yhdistettiin varuskuntia toisiinsa lakkauttamalla joukko-osastoja ja siirtämällä niiden jäljelle jääneet osat toisiin joukko-osastoihin. Panssariprikaatin vastuulle tulivat Viestirykmentin jäljelle jäänet osat Riihimäellä. Varuskunnallisesti Panssariprikaatin vastaa myös muiden alueella toimivien joukkojen varuskunnallisten, myös huollollisten järjestelyiden toteuttamisesta yhteistoiminnassa näiden toimijoiden kanssa. Riihimäen kokonaissuunnittelu on ollut haasteellista alueella toimivien joukkojen määrän, alueen muutosten ja Panssariprikaatin henkilöstöresurssin vuoksi. Tulevaisuuden näkymät Tällä hetkellä Panssariprikaatilla on hyvät mahdollisuudet selviytyä tehtävistään. Aika näyttää mitä muutoksia tulevaisuus tuo tulleessaan huollon saralla. Toivottavasti olemme oppineet riittävästi edellisten muutosten toteuttamisesta: toivottavasti joukko-osastoille taataan jatkossakin riittävät resurssit tehtäviensä hoitamiseen ja puolustusvoimallisesti huolehditaan erityisesti joukko-osastojen huollollisiin avaintehtäviin tarvittavan henkilöstön rekrytoinnista ja koulutuksesta. Panssariprikaatin ja sen huollon vahvuuksia ovat yhteistyö ja toimeenpanokyky. Yhdistettynä ne osaavaan ja motivoituneeseen henkilöstöön, olemme valmiit myös tulevien vuosien haasteille. 75

Everstiluutnantti Mikael Laine Parolan huoltopataljoonan komentaja Everstiluutnantti Jari Virolainen Kehittämissektorinjohtaja Pääesikunnan logistiikkaosasto Parolan huoltopataljoona Panssariprikaatin huollon toteuttajana Parolan huoltopataljoona perustettiin Panssariprikaatiin keväällä 2011. Huoltopataljoona muodostettiin varuskunnan huoltokeskuksista sekä huollon joukkotuotannosta vastanneista Huoltokomppaniasta ja Autokomppaniasta. Silloinen Panssariprikaatin huoltopäällikkö, everstiluutnantti Petri Riihijärvi, suunnitteli perustamisen toteutuksen ja antoi ensimmäisenä komentajana ensitahdit huoltopataljoonan toiminnalle. Puolustusvoimauudistus ja Millogin kumppanuus ovat aiheuttaneet perustamisen jälkeen organisaatioon muutoksia, mutta päätoimintaperiaatteet ovat pysyneet samoina. Parolan huoltopataljoona pähkinänkuoressa Parolan huoltopataljoonan toiminta jakautuu palvelutuotantoon ja joukkotuotantoon. Palvelutuotannosta vastaavat Kuljetuskeskus, Keskusvarasto Parolassa ja Huoltokeskus 2 Riihimäellä. Lisäksi kumppanin palveluita tarjoavat Parolan ja Riihimäen terveysasemat, muonituskeskukset Ruben ja Liesi sekä Millogin Hattulan yksikkö. Joukkotuotanto toteutetaan kolmessa perusyksikössä; Panssarihuoltokomppaniassa, Autokomppaniassa ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa. Joukkoyksikössä työskentelee noin 150 henkilökuntaan kuuluvaa ja varusmiesvahvuus on suurimmillaan yli 400 henkilöä. Henkilöstöön kuuluu kaikkien henkilöstöryhmien edustajia kaikista ikäryhmistä, ja naisia henkilökunnasta on noin 20%. Pataljoonan joukkotuotannossa on erikoistuttu mekanisoitujen joukkojen huollon koulutukseen ja erityisosaamisaluevastuuna on maavoimallisesti määritettynä kunnossapito. Palvelutuotannon vastuualueeseen kuuluvat Hattula-Riihimäki -varuskunnan joukkojen huoltaminen sekä Panssariprikaatin johdossa olevien aluetoimistojen (Tampere, Lahti ja Jyväskylä) huollollinen tukeminen. Huoltopataljoona on monella mittarilla mitattuna 76

Panssariprikaatin isoin joukkoyksikkö. Huoltopataljoonan tehtävät Huoltopataljoonan tehtävät ovat selkeät ja yksiselitteiset. Palvelutuotannolla tarjotaan joukkotuotantoyksiköiden tarvitsemat materiaali- ja kuljetuspalvelut. Huollon joukkotuotannolla koulutetaan reserviin sodan ajan huolto- ja logistiikkakomppanioita sekä sotilassoittokuntia. Huoltokomppanioiden koulutus toteutetaan yhteistyössä perusyksiköiden ja huoltolaitosten kanssa. Lähtökohtana koulutuksessa ja harjoituttamisessa on samanlaiset toimintatavat normaali- ja poikkeusolojen aikana. Palvelutuotanto Huoltopataljoonan merkittävin ero Panssariprikaatin muihin joukkoyksiköihin verrattuna on palvelutuotantoa toteuttavien huoltolaitosten johtaminen. Palvelutuotannolla luodaan joukkotuotantoorganisaatiolle kaikki ne palvelut, joita koulutuksessa tarvitaan. Keskusvarasto vastaa perinteisistä joukkojen varustamisesta ja koulutusmateriaalin jakamisesta. Lisäksi keskusvaraston tehtäviin kuuluu varastoitavan materiaalin varastohuollot ja käyttökunnon varmistaminen. Kuljetuskeskus toteuttaa tarvittavat kuljetuspalvelut ja ylläpitää kuljetuskaluston määräysten mukaisessa kunnossa. Kumppaneista Parolan ja Riihimäen terveysasemat tarjoavat varusmiesten terveydenhuoltoon tarvittavat palvelut, varuskuntaravintolat Ruben ja Liesi vastaavat muonituspalveluista ja Millogin Hattulan yksikkö toteuttaa materiaalin kunnossapitotyöt sekä toimittaa käyttöhuollon tarvitsemat varaosat. Kaikki tämä palvelutuotanto toteutuu vuosittain samankaltaisessa vuosirytmissä varusmiesten joukkotuotannon vaatimusten mukaan. Kertausharjoitukset, vapaaehtoiset harjoitukset ja sidosryhmien tukipalvelut sovitetaan vuosittain palvelutuotantokartoituksen perusteella tähän toimintakenttään. Niin Panssariprikaatissa kuin muuallakin Puolustusvoimissa siviilikomponentin siirtyminen joukko-osastojen tasalle on aiheuttanut muutoksia huoltopataljoonan toimintaperiaatteisiin. Leijona Cateringin, Millog Oy:n ja Sotilaslääketieteen keskuksen toimipisteet eivät ole joukko-osaston johdossa, vaan niiden toiminnot synkronoidaan yhteistoiminnalla palvelemaan joukko-osastoa. Huoltopataljoonan näkökulmasta tämän palvelutuotantokentän hallinnointi vaatii mukautumista ja taitavaa johtamista yhdessä prikaatin huoltopäällikön kanssa. Periaatteeksi kumppanien ohjauksessa on muodostunut toimintatapa, jossa ylivuotinen suunnittelu on prikaatin huoltopäällikön vastuulla ja käynnissä olevan toimintavuoden aikainen huollon järjestelyjen toimeenpanon ohjaus on huoltopataljoonan komentajan vastuulla. Huoltopataljoonan komentajan näkökulmasta palvelutuotannon johtamisessa painopiste on kuljetuskeskuksen ja keskusvaraston toimintojen ohjaamisessa. Kumppanien osalta johtaminen korostuu erityisesti pääharjoitusten yhteydessä, jolloin varuskunnan huoltolaitosten toiminnot tarjotaan maastossa toimivan huoltokomppanian kautta harjoitusjoukoille. Pääharjoitusten valmistelussa yhteensovitetaan huollon järjestelyt huoltolaitosten ja joukkotuotantoyksiköiden kanssa. Terveysaseman kanssa suunnitellaan harjoituksen lääkintähuollon 77

palveluiden toteuttaminen ensihoitoasemalla, ja organisoidaan maskipotilaat normaalin potilasvirran mukaan. Millogin korjaamon kanssa sovitaan asentajien käytöstä kouluttajatukena kunnossapitojoukoissa, harjoituksenaikaisesta valmiudesta varaosatoimituksiin ja järjestelmien käytettävyyden palauttamiseen sekä rikkoutuneiden vaunujen ja ajoneuvojen järjestämisestä harjoituksen kunnossapitotöiksi. Keskusvaraston kanssa järjestetään kenttäpyykinvaihdot ja polttoaineiden täydentäminen suoraan siviiliyhteiskunnasta huoltokomppanian jakelukalustoon. Kuljetuskeskuksen kanssa nivotaan harjoituksen kuljetukset kuljetusjoukkueen tehtäväksi. Leijona Cateringin kanssa järjestetään elintarviketäytöt maastoon suoraan yhteiskunnan palveluverkkoa hyödyntäen. Palvelutuotantoverkon nivominen vaatii aktiivista suunnittelua, ja se on yksi huoltopataljoonan päätehtävistä. Tämä normaaliolojen aikainen harjoittelu luo lujan perustan poikkeusolojen huollon järjestelyille. Joukkotuotanto Huollon joukkotuotanto on Parolan huoltopataljoonan toinen päätehtävä. Parolan huoltopataljoona tuottaa noin yhden huoltokomppanian kustakin saapumiserästä. Panssarihuoltokomppania vastaa lääkintähuolto-, huoltopalvelu- ja kunnossapitojoukkojen kouluttamisesta sekä autokomppania täydennys- ja kuljetusjoukkojen kouluttamisesta. Joukkotuotetut yksiköt toimivat samassa kokoonpanossa E- ja J-kauden pääharjoitusten yhteydessä ja joukkojen suorituskyky mitataan viimeisten harjoitusten yhteydessä. Huollon joukkotuotanto on haastava kokonaisuus, jossa on huomioitava mm. varusmiesten aiempi siviiliosaaminen, fyysiset lähtökohdat, yhteisesti opetettavat maavoimalliset perustaistelumenetelmät ja erikseen opetettava huollon erityisosaaminen. Panssarivaunun moottorin vaihto kentällä, haavoittuneen taistelijan nestehoidon aloittaminen, täysperävaunun kääntäminen metsätiellä tai ruoan valmistaminen kenttäkeittimellä ovat taitoja, joiden opettaminen ei onnistu kaikilta kouluttajilta. Niinpä erityisesti yksiköiden päälliköiden työ ylläpitää riittävä osaaminen nopeasti vaihtuvassa koulutushenkilöstössä sekä hyödyntää huoltolaitosten henkilöstön osaamista vaatii taitavaa johtamista. Tässä kohtaa palvelutuotanto nivoutuu kiinteäksi osaksi joukkotuotantoa. Palvelutuotantokentän ammattilaiset osallistuvat kiinteästi varusmiesten kouluttamiseen. Kuljetuskeskuksen ammattilaiset opettavat yhdistelmien ajamiseen, lastaamiseen, polttoaineiden jakamiseen ja materiaalin sitomiseen liittyviä yksityiskohtia. Terveysaseman kenttäsairaanhoitajat taas opettavat lääkintämiehille haavoittuneen taistelijaan ensihoitoon liittyviä taitoja. Millog Oy:n ammattiasentajat puolestaan ovat kiinteä osa asentajien kouluttamisessa ja Leijona Cateringin henkilöstö osallistuu keittäjien ja elintarvikehenkilöstön kouluttamiseen. Ilman tätä palvelutuotantoverkoston osaamisen hyödyntämistä ammattitaitoisen huoltoyksikön henkilöstön kouluttaminen olisi erittäin haasteellista. Kuten jo edellisestä ilmenee, niin koulutettavien varusmiestenkin osaaminen jakautuu huollon erityisosaamiseen ja taistelutaitoihin. Yksittäisen taistelijan taistelutekniset taidot opetellaan äksiisikoulutuksella P-kauden koulutuksen 78

aikana. E- ja J-kaudella harjoitellaan väsymiseen asti ryhmä- ja joukkuekohtaisia perustaistelumenetelmiä eri taisteluja ampumaharjoituksissa. Huoltokomppanian vaativimpia taisteluharjoituksia on huollon tunkeutumiskykyisten torjuntaosastojen kouluttaminen, joilla vastataan huoltotiestön väijytyksiin. Nämä vaativimmat taisteluammunnat sisältävät epäsuorantulen ja vaunujen yhteistoiminnan ja ne hitsaavat joukkotuotettavat yksiköt niin henkisesti kuin taidollisesti vaaditulle tasolle. Taistelutaitojen lisäksi tuotettavien yksiköiden on kyettävä toteuttamaan huollon tehtävät. Näitä taitoja mitataan J- kauden pääharjoitusten yhteydessä. Joukkojen mittaaminen on karun konkreettista, kun kaikki taisteluharjoitusten huolto toteutetaan maastossa huoltokomppanian kautta. Harjoitusjoukkojen vahvuudet vastaavat poikkeusolojen tukemisvahvuuksia ja suorituskyvyn mittaaminen antaa hyvän kuvan tuotetusta joukosta. Nämä onnistuneet harjoitukset osoittavat uskottavan kenttähuoltojärjestelmän rakentumisesta. Panssariprikaatin erityispiirteitä Panssariprikaatin mekanisoitujen joukkojen koulutusperinteet näkyvät kaikessa toiminnassa. Panssariprikaatissa on aina ymmärretty huollon merkitys ja huoltoa osataan myös vaatia. Koulutuksessa ja harjoituksissa painotetaan perustaistelumenetelmiä, jotka harjoitutetaan äksiisikoulutuksella automaatiotasolle. Tämä mahdollistaa nopeuden ja taktisten perusperiaatteiden viemisen opasteksteistä käytäntöön. Taktisia perusperiaatteita, kuten taisteluvalmius, kosketuksen ylläpito, tulen ja liikkeen yhteensovittaminen, nopeus ja yllätyksellisyys, harjoitellaan konkreettisesti niin taistelu- kuin ampumaharjoituksissakin. Huollon perustaistelumenetelmät luovat hyvän perustan taisteluteknisten ratkaisujen soveltamiselle kaikissa tilanteissa. Logistiikan hankkeet konkretisoituvat harjoituksissa Logistiikan pitkäjänteinen kehittäminen luo perustan joukkotuotannon toteuttamiselle, ja nykyinen kalusto antaa hyvät edellytykset koulutukselle. Huoltokomppanian johtamiskalusto mahdollistaa sekä liittymisen puolustusvoimien johtamisjärjestelmään että huollon (tilaus-toimitusverkoston) johtamisen taistelukentän ja yhteiskunnan tukevien yritysten välillä. Ensihoitojoukkue Ensihoitoasema 79

Täydennykset vaihtokorilaitteilla. Ensihoitoaseman kalusto mahdollistaa kirurgisen toiminnan yksikössä, ja lääkintäsimulaattoreilla voidaan simuloida erityyppiset vammat potilaille ensihoitohenkilöstön koulutusta varten. Lääkintähenkilöstön kouluttaminen toteutetaan ammattitaitoisten lääkärien ja kenttäsairaanhoitajien tuella, ja heitä harjoitutetaan säännöllisesti omiin tehtäviinsä pääharjoitusten yhteydessä. Kalusto mahdollistaa myös normaalin potilasvirtojen käsittelyn kenttäolosuhteissa. Uudet maantietraktorit, maastokuormaautot ja vaihtokorit mahdollistavat materiaalin toimittamisen yksikkökokonaisuuksina suoraan tuettaville joukoille, jolloin ajoneuvoja ei tarvitse sitoa lastin purkamisen ajaksi kohteelle. Harjoituksissa selvitetään uusia toimintatapoja konttilogistiikan jalkauttamiseksi ruohonjuuritasolle. Kunnossapitokontit ja uudet vikatesterit parantavat oleellisesti vianmäärityskykyä ja kunnossapitovalmiutta etulinjassa. Lisäksi kunnossapidon, lääkinnän ja täydennysten vaunukalusto mahdollistaa panssaroidun huoltotukikohdan siirtämisen iskuportaan välittömässä läheisyydessä parantaen huollon välitöntä tukemiskykyä. Edellä mainittujen lisäksi on saatu käyttöön uusia naamiojärjestelmiä, jotka mahdollistavat erinomaisen maastouttamisen myös isoille kohteille nykyisten vaatimusten mukaisesti. Kunnossapitokalustoa 80

Naamiojärjestelmiä maastossa Uusi kalusto mahdollistaa kaikkien huoltotoimenpiteiden suorittamisen kenttäolosuhteissa ja tätä pitää jatkossa testata mahdollisimman realistisilla suorituskykyvaatimuksilla. Harjoituksissa KASI-järjestelmä ilmaisee muodostuneet tappiot erinomaisella tavalla henkilömäärinä, kalustotappiona ja ampumatarvikkeiden täydennystarpeena. Huoltokomppanian suorituskykyä pitää määrätietoisesti testata tappioiden mukaisina suoritteina mm. maskipotilaiden, painolastattujen ampumatarvikkeiden ja vikaantuneiden ajoneuvojen sekä vaunujen avulla. Näin pystytään kehittämään toimintatapoja entisestään ja vastamaan huollolle asetettuihin vaatimuksiin. Lopuksi Huollon joukkotuotannon toteuttamiselle on luotu viime vuosien aikana hyvät puitteet, ja huoltopataljoonakonsepti luo hyvän perustan poikkeusolojen logistiikkajärjestelmän rakentamiselle. Toimintaympäristön muutokset edellyttävät kuitenkin kehittävää työotetta, jotta huoltopataljoonakonseptia ja sen toimintatapoja kehitetään vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin. 81

Eversti Mikko Punnala Pääesikunnan logistiikkaosasto Ilmavoimien huolto Ilmavoimien huolto mahdollistaa kaikissa valmiustiloissa ja toimintaympäristöissä suunniteltujen ilmavoimien suorituskykyjen käytön. Hyvin suunniteltu ja toteutettu huolto mahdollistaa operaatiot sekä ylläpitää ja palauttaa joukkojen, henkilöstön sekä järjestelmien toimintakyvyn. Ilmavoimien huolto perustuu asetettuihin suorituskykyvaatimuksiin Ilmavoimien komentaja johtaa ilmavoimien huoltoa apunaan huolto-osasto. Ilmavoimien esikunnan huolto-osasto toteuttaa ilmavoimien huoltopäällikön johtamana huollon operatiivisen suunnittelun ja johtamisen. Huolto-osasto määrittää logistiikkajärjestelmän vaatimukset ja tukitarpeet tehtävien toteuttamiseksi annettujen operatiivisten suorituskykyvaatimusten mukaisesti. Olennainen osa operaatioiden tukemista on säädellä ilmavoimien joukkojen huollon toimintaa, määrittää painopistealueet sekä priorisoida tukiesitykset Puolustusvoimien logistiikkalaitokselle. Ilmavoimien huoltopäällikkö johtaa ja säätelee ilmavoimien huollon ja tukeutumisen valmiutta osana puolustushaaran muuta valmiuden ja johtamisen säätelyä. Ilmavoimien huollon johtamisen ja suunnittelun pohjana ovat aina suorituskyvyn käyttäjän vaatimukset. Joukkojen käyttö ja ryhmitys sekä Ilmavoimien suunnitelma voiman projisoinnista alueellisesti, ajallisesti ja toiminnallisesti, määrittää huollon toiminnan ja alueellisen painopisteen. Huoltojärjestelmän perusteet ja periaatteet Ilmavoimien huolto perustuu niin normaali kuin poikkeusoloissakin omaan orgaaniseen, Logistiikkalaitoksen järjestelmäkeskuksen ja varikon erikoishuoltoon sekä logistiikkarykmenttien tukeen yleishuollon järjestelyissä. Joukko-osastoissa toteutetaan kunnossapidon I-ta- 82

so. Kunnossapidon II-taso on pääosin ulkoistettu palveluntuottajille. Joukko-osastojen lentokonekorjaamot ja viestitekniikkakeskukset tekevät myös II-tason kunnossapitoa. Joukko-osastojen kyky tehdä II-tason huoltoja kehittää henkilöstön ja organisaatioiden osaamista, ja mahdollistaa toiminnan jatkamisen hajautetussa ryhmityksessä sekä mahdollistaa kustannustehokkaan toiminnan priorisoinnin. Itsenäinen kyky lentokaluston korjaustoimintaan poikkeusoloissa on yksi keskeinen vaatimus ilmavoimien liikkuvalle tukeutumisjärjestelmälle. Aluevastuussa oleva Ilmavoimien valmiusyhtymä (lennosto/ilmask) vastaa alueensa operatiivisesta johtamisesta, ja luo myös huollon toimintaedellytykset joukoilleen. Huollon johtaminen ja toiminnan toteutus keskittyy tukikohtiin. Tukikohdan vahvuus kasvaa useaan tuhanteen sotilaaseen. Tukikohdassa on kaikki huollon palvelut, mukaan luettuna tukikohdan huoltokeskus, joka vastaa tukikohdan yleishuollon toteuttamisesta. Yleishuollon lisäksi tukikohdassa on myös erikoishuollon yksiköt, jotka vastaavat lentokaluston ja tiedustelu-, valvonta-, johtamisen ja maalittamisen (TVJM) erikoishuollon toteutuksesta I- tasolla ja osittain myös II-tasolla. Pääjohtokeskusten, tutka-asemien ja hävittäjälentolaivueiden toiminnassa korostuu alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaamistehtävien (AKV/AKT) toteuttaminen lyhyellä reagointiajalla, sekä järjestelmien korkea käytettävyysvaatimus. Operoimme, harjoittelemme ja koulutamme jatkuvasti samalla kalustolla, jota käytämme myös poikkeusoloissa. Tällöin järjestelmien korjausviiveiden tai asemateriaalin asennus- ja täydennysviiveiden on oltava lyhyitä ja koko kaluston on oltava käytettävissä suorituskykyvaatimusten mukaisesti. Ilmavoimat onkin edelläkävijä käytettävyysperusteisen kunnossapitokonseptin käytössä. Ilmavoimien erikoishuollon käytännönjärjestelyt suunnittelee ja toteuttaa Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja sen järjestelmäkeskus yhteistoiminnassa ilmavoimien joukko-osastojen kanssa. Logistiikkalaitos käskee alaisiaan yksiköitä ja tilaa palvelut strategisilta kumppaneilta Ilmavoimien vaatimusten mukaisesti. Käytännön rajapinta voidaan asettaa tukikohdan vastuualueelle. Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja kumppanit vastaavat materiaalin ja täydennysten toimittamisesta tukikohtaan, ja tukikohta vastaa toiminnasta ja materiaalin hajauttamisesta tukikohdan alueella. Strategiset kunnossapidon kumppanit jatkavat toimintaansa myös poikkeusoloissa Ilmavoimien asettamien vaatimusten mukaisesti. Kumppaneiden osuus ilmavoimien erikoishuollon toteutuksessa on merkittävä. Korkean teknologian huoltoon liittyvä 1920-luvulla tehty periaatteellinen ratkaisu, jossa kumppaneilla on merkittävä osuus tehdastason huollosta, on toimiva ja olennainen osa suorituskyvyn ylläpitoa myös nykypäivänä. Hornet-hankinnan yhteydessä luotiin Suomeen mahdollisimman osaava ja itsenäinen ilmavoimien ja kotimaisen teollisuuden yhteinen kunnossapitojärjestelmä. Hornet-kaluston kokoonpano Patrian Jämsän tehtailla ja laajan testauskaluston hankinta mahdollistavat useimpien 83

järjestelmien ja laitteiden kunnossapidon Suomessa. Pääosin kumppaneille luotu tehdastasoinen osaaminen vähentää ulkomaille huollettavaksi ja korjattavaksi lähetettävien laitteiden lukumäärää. Tämä sekä nopeuttaa laitekiertoa ja vähentää tarvittavien vaihtolaitteiden määrää että mahdollistaa kustannustehokkaan kotimaisen järjestelmän ylläpidon. Poikkeusoloissa perustettavat huollon korjaamotason yksiköt pohjautuvat pitkälti strategisten kumppaneiden henkilöstöön ja osaamiseen. Näillä joukoilla toteutetaan korjaamotason kunnossapitoa sekä tuetaan tilanteen mukaan tukikohtien vika- ja vauriokorjausta erillisillä korjauspartioilla. Korjauspartiot on suunniteltu liikkuvaan toimintaan koko valtakunnan alueella. Erikoishuollon lisäksi myös ilmataistelumateriaalin hajauttaminen ja varastointi on keskeisessä asemassa suorituskyvyn käytön osalta. Valmiuden kohottaminen ja toiminnan välitön aloittaminen edellyttävät ilmataisteluvälineiden hajauttamista toimiville joukoille jo normaalioloissa. Varastoinnissa on huomioitava materiaalin valmistajan erityisvaatimukset varastoinnin järjestelyille. Taistelunkestävä tukeutuminen Ilmavoimien monitoimihävittäjien suorituskyvyn käyttö perustuu kiinteiden ja siirtyvien tukikohtien joustavaan ja tilanteenmukaiseen käyttöön. Kiinteät tukikohdat varustetaan normaalioloissa poikkeusolojen vaatimilla rakenteilla ja järjestelmillä. Keskeisinä elementteinä kiinteiden tukikohtien kehittämisessä on hälytyspaikka-alueiden rakentaminen. Se mahdollistaa kaluston taistelunkestävän sijoittamisen ja normaaliajan harjoitus- sekä päivystystoiminnan toteuttamisen poikkeusolojen menetelmin. Kiinteiden tukikohtien johtamisedellytykset rakennetaan tukemaan poikkeusolojen toimintaa. Tämä mahdollistaa ilmavoimien taistelutavan mukaisen normaali- ja poikkeusolojen toiminnan asetettujen suorituskykyvaatimusten mukaisesti hajautetussa ryhmityksessä. Tukikohtiin rakennetaan ase- ja polttoainetäydennysten edellyttämä varastointi- ja täydennyskyky. Tämä mahdollistaa monitoimihävittäjäkaluston roolivarustuksen vaihtamisen tarpeen mukaisesti. Tukikohdissa kyetään kaluston vika- ja vauriokorjauksiin, mikä mahdollistaa kaluston suorituskykyvaatimusten mukaisen käytön. Kiinteät tukikohdat suunnitellaan siten, että kaluston hajauttaminen poikkeusoloissa on mahdollista ja asevaikutuksesta toipuminen kyetään toteuttamaan suunnitellusti. Tukikohtien poikkeusolojen valmiussuunnitelmat on laadittu siten, että valmiusrakentamisella kyetään nopeasti ja suunnitelmallisesti parantamaan tukikohtien taistelunkestävyyttä ja kaluston hajauttamista tukikohdan sisällä. Valmiusrakentamisen edellytykset luodaan normaalioloissa paikallisten rakennusyritysten kanssa laadittavilla konkreettisilla suunnitelmilla. Suunnitelman mukainen rakentaminen mahdollistaa useiden nousuteiden käytön lentotoiminnassa. Tukikohdan alueelle muodostetaan kattava rullaus- ja yhdysteiden verkosto, joka mahdollistaa kaluston hajauttamisen ja luo paremmat edellytykset toipumiselle. 84

Suorituskyvyn optimaalisen käytön kannalta korostuvat maantieteellisesti hajautetun ryhmityksen käyttömahdollisuudet. Siirtyvien tukikohtien käyttö on merkittävässä asemassa. Siirtyvät tukikohdat muodostetaan normaaliolojen lentoasemille ja käyttöön otettaviin valtateille rakennettuihin maantietukikohtiin. Siirtyvät tukikohdat on varustettu johtamisen ja tukeutumisen edellyttämällä materiaalilla. Monitoimihävittäjät kyetään aseistamaan, tankkaamaan ja tarvittaessa vikakorjaamaan tukikohdissa. Ilmavoimat ryhmitetään hajautetusti Rakenteellisesti siirtyvät tukikohdat varustetaan siten, että kalusto kyetään hajauttamaan laajalle alueelle tukikohdan sisällä. Tukikohtien valmiusrakentaminen suunnitellaan normaalioloissa, ja rakentaminen toteutetaan poikkeusolojen aikana. Tämä mahdollistaa kaluston sijoittamisen asevaikutukselta suojaan. Siirtyvän tukikohtakonseptin mukaisesti yksikkö varustetaan joustavan ja tilanteenmukaisen toiminnan vaatimusten mukaisesti. Yksikkö kykenee siirtymään nopeasti ja ottamaan sille osoitetun tukikohta-alueen haltuun sekä luomaan vaaditut tukeutumisedellytykset. Käyttöönotettavassa tukikohdassa kaluston ryhmitystä muutetaan toimintaedellytysten turvaamiseksi. Tukeutumisedellytysten hajauttamisen keveimpänä muotona käytetään tukikohtaosastoja. Tukikohtaosastot muodostavat tukeutumisedellytykset lentokaluston käytölle tarpeen mukaan. Näillä tukeutumisedellytyksillä mahdollistetaan lentokaluston joustava ryhmittäminen ja toiminnan salaaminen. Tukikohtaosastot ovat erittäin liikkuvia, ja ne mahdollistavat kaluston polttoaine- ja asetäydennysmahdollisuuden. Tukikohtaosastot tukeutuvat kiinteisiin tukikohtiin ja toimivat ajallisesti hajautettuna suunnitelman mukaan. Suorituskykyvaatimusten mukaisten tukeutumisedellytysten luonti edellyttää henkilöstöltä sekä hyvää koulutusta ja osaamista että jatkuvaa harjoittelua. Normaaliajan tukeutumiskonseptissa siirrytään toimintatapaan, joka tukee suoraan poikkeusolojen toimintaa. Osaava ja asiantunteva henkilöstö Ilmavoimien huollon koulutettu ja osaava henkilöstö on avain onnistuneiden ilmaoperaatioiden mahdollistamiseksi. Liikkuvan tukeutumisjärjestelmän käyttö on edellytys normaaliolojen alueellisen koskemattomuuden valvonnalle ja turvaamiselle, ja se mahdollistaa nopean siirtymisen poikkeusolojen toimintaan. Onnistuneiden ilmaoperaatioiden edellytys on toimiva ja mukautumiskykyinen ilmavoimien ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen yhteinen huoltojärjestelmä. Yhteinen Huolto -> Onnistuneiden Ilmaoperaatioiden Mahdollistaja 85

Insinöörieverstiluutnantti Harri Saarinen Satakunnan lennoston lentotekniikkalaivueen komentaja Joukko-osaston logistiikka asiakas ja toteuttaja RA joukko-osaston asema ja toimintakenttä huoltojärjestelmässä SATAKUNNAN LENNOSTO Tässä artikkelissa käsitellään Satakunnan lennoston huollon nykytilannetta. Ilmavoimien huolto jakautuu puolustushaarayhteiseen huoltoon sekä lento- ja viestitekniseen kunnossapitoon. Edellä mainituista tarkastellaan hieman tarkemmin lentoteknistä kunnossapitoa. Satakunnan lennoston (SATLSTO) rooli ja tehtävät poikkeavat merkittävästi ilmavoimien muiden joukko-osastojen tehtävistä. Strategiatyössä on nostettu lennoston keskeisiksi teonsanoiksi: tukee, turvaa, tutkii, kehittää ja taistelee. Ilmavoimallisesti tehtävissä korostuvat valmiudellisten tehtävien lisäksi erityisesti tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä ilmavoimien tukilentotoiminnan järjestäminen yhteys- ja kuljetuskonekalustolla. PVLOGL:n KV-terminaalin sijainti Tampere-Pirkkalan lentokentän toisella puolella luo hyvät edellytykset yhteistoimintaan lentokuljetusten ja niihen liittyvien tukitoimien järjestelyissä. Lennoston komentaja toimii myös Tampereen varuskunnan päällikkönä. Alueellinen yhteistyö ilmailuteollisuuden ja paikallisten korkeakoulujen kanssa edesauttaa kehitystyötä ja linkittää lennoston sekä koko valtakunnan logistiikkajärjestelmän siviilikomponentin toimijoihin että teollisuuteen. Lennoston organisaatio on rakennettu matalaksi. Esikunta muodostuu operatiivisesta- ja hallinto-osastosta. Huollon henkilöstö on keskitetty lennoston yksiköihin: Lentotekniikkalaivueeseen, Viestitekniikkakeskukseen sekä Huoltokeskukseen. Lennoston johtoryhmään kuuluvat edellä mainittujen yksiköiden päälliköt toimien samalla oman alansa toimialapäällikköinä. Johtoryhmätyöskentely toteutetaan jatkuvana yhteydenpitona sekä määräaikaisina tai erikseen käskettävinä kokouksina. Johtoryhmän 86

käsittelyyn tuodaan lennostollisesti merkittävät ja komentajan päätöstä edellyttävät asiat. LENTOTEKNIIKKALAIVUE TOTEUTTAA LENTOTEKNISEN HUOLLON Lentoteknisen kunnossapidon kokonaisuus Lentotekninen (LTEK) kunnossapito on ilma-alusten, lentoteknisten järjestelmien ja lentoteknisen materiaalin kunnossapitoa (KUPI), täydentämistä (TÄYD) sekä kehittämistä. Tehtävänä on ylläpitää operatiivisten suunnitelmien mukainen määrä lentokalustoa, vaatimusten mukainen materiaaliomavaraisuus sekä edellytykset suunnitelmalliselle LTEK KUPI:lle kotimaassa ja ulkomailla. Tehtävissä korostuvat järjestelmien ja huoltomenetelmien osaaminen sekä työn tekemisen vaatima vastuullinen asenne. Suorituskyvyn mittareita ovat muun muassa lentokaluston käyttövarmuus, tuotettujen lentotuntien määrä, huoltojen läpimenoajat ja kustannukset sekä henkilöstön ja joukkojen valmius normaalija poikkeusolojen tehtäviin. LTEK KUPI perustuu huoltovaatimuksiin, joita ylläpitää Sotilasilmailuviranomaisen (SVY) hyväksymä tyyppivastuuorganisaatio. Huoltovaatimuksissa määritetään huoltokokonaisuudet ja huoltotoimenpiteen tai huoltokokonaisuuden tekevä kunnossapidon taso. LTEK KUPI toteutetaan ilmailulain, sotilasilmailuasetuksen, sotilasilmailumääräysten (SIM), sotilasilmailukäsikirjan (SIK), lentopalveluksesta ja maapalveluksesta annettujen ohjeiden, tyyppi- ja järjestelmäkohtaisten huolto- ja teknisten ohjeiden sekä huoltojärjestelmäkuvausten mukaisesti. Ilmavoimien lentotoiminnan edellyttämä suora lentotekninen tuki tuotetaan LTEK KUPI tasolla 1, SVY:n hyväksymissä lentoteknisissä huolto-organisaatioissa, lentotekniikkalaivueissa. LTEK KUPI tasolla 2 tehdään ilma-alusten ja lentoteknisen materiaalin tehdastasoiset määräaikaishuollot, rakennekorjaukset ja modifikaatiot. Tason 2 toimenpiteet tehdään PVLOGL tuottaman kumppaniverkoston toteuttamana. Pääasiallinen yhteistyökumppani vaihtelee konetyypeittäin. Lentotekniikan puolustusvoimauudistus SATLSTO:ssa Puolustusvoimauudistuksessa ilmavoimien huollon ns. toimialoista ehkä merkittävimmän muutoksen koki lentotekninen huolto. Lentotekninen henkilöstö on perinteisesti ollut orgaaninen osa muita joukkoja, esimerkiksi hävittäjälentolaivueissa ja esikunnissa. Vain joukko-osastojen lentokonekorjaamot ovat aiemmin olleet puhtaasti lentoteknisiä organisaatioita. Lentotekninen johtaminen on ollut pääasiassa toimialajohtamista. Toimintaa on jäntevöitetty sotilasilmailun viranomaisyksikön (SVY) hyväksymällä lentoteknisellä huolto-organisaatiolla, joka on ollut hallinnollisten organisaatioiden taustalla. Lentotekninen henkilöstö on nykyisellään organisoitu jokaisessa ilmavoimien joukko-osastossa yhden johdon alle lentotekniikkalaivueiksi (LTEKLV), omaksi operatiiviseksi joukkoyksikökseen. LTEKLV on viranomaismielessä samalla hyväksytty lentotekninen huol- 87

to-organisaatio, jonka toimintaa SVY käy määrävälein tarkastamassa ja jonka toiminnan edellytyksenä on oma hyväksytty toimintakäsikirja. Mainittakoon, että LTEKLV:et ovat nykyisessä organisaatiossa nyt ensimmäistä kertaa osallistuneet myös operatiivisten suunnitelmien tekemiseen operatiivisena taistelutukikohdan joukkona. Ilmavoimien taistelutavan jalkauttaminen lentotekniseen toimintaan on ollut keskeisenä tehtävänä puolustusvoimauudistuksen alusta lähtien. SATLSTO LTEKLV:lla on keskeinen rooli kaikkeen SATLSTO toiminta-alueella tapahtuvaan sotilaslentotoiminnan tukemiseen sekä normaali että poikkeusoloissa. Tehtävänsä mukaisesti SATLS- TO LTEKLV toiminnan laajuus sisältää kaikkien ilmavoimien käytössä olevien miehitettyjen ilma-alustyyppien suoran lentoteknisen tuen. SATLSTO LTEKLV:lla on ainoana ilmavoimien lentoteknisenä huolto-organisaationa toimenpideoikeus lentokelpoisuushyväksyntäprosessissa olevaan ilma-alukseen. Satakunnan lennoston lentotekniikkalaivue Satakunnan lennostossa toteutettava LTEK KUPI toteutetaan LTEKLV:ssa, jonka päätehtävänä on tukea kahta SATLSTO:n omaa lentävää joukkoa: Tukilentolaivuetta (TUKILLV) ja Ilmataistelukeskusta (ILMATSTK) sekä suunnitelmien ja käskyjen mukaisesti myös muita Ilmavoimien lentäviä joukkoja mukaan lukien operatiivinen lentotoiminta. Tuki toteutetaan pääosin SATLSTO toiminta-alueella, mutta TUKILLV lentokaluston osalta vastuu on valtakunnallinen ja jopa kansainvälinen. SATLSTO:lle määrätyn vastuun perusteella, LTEKLV on myös USA:n China Lakessa toteutettavan Hornet F-18 C/D JASSM -integraation lentotekninen vastuuorganisaatio. Kuvassa 1 on esitetty SATLSTO LTEKLV päätehtävän toteutuksen viitekehys. Kuva 1 SATLSTO LTEKLV päätehtävän toteutuksen viitekehys 88

Kuva 2: Lentotekninen kunnossapito Satakunnan lennostossa Lentotekninen kunnossapito Satakunnan lennostossa Kuvan 2. LTEK KUPI-lajien jako esittää lentoteknisen kunnossapidon ja täydennysten materiaalivirtojen ja kalustolajien mukaista jakoa SATLSTO:ssa. Lisäksi kuvassa on esitetty LTEK KUPIa tukevia toimintoja. KUPIn osa-alue järjestelmäkehitys toteutetaan osana kokonaistoimintaa SATLSTO:n tutkimus- ja kehittämisjoukko-osasto -roolin mukaisesti. KUPIn osa-aluetta koulutusvälineiden, simulaattoreiden ja tehtävätukijärjestelmien KUPI ei käytännössä toteuteta Satakunnan lennostossa LTEKLV:en toimesta. Seuraavassa luettelossa kerrotaan lyhyesti mitä eri KUPIn osa-alueet käytännössä tarkoittavat LTEKLV:en toiminnassa. LTEKLV:en johtamista ei ole ilmavoimallisessa kunnossapidon ohjeessa määritelty osaksi lentoteknistä kunnossapitoa ja täydennyksiä. Huollon operatiivinen johtaminen toteutetaan puolustushaaraesikunnasta. Tämä näkyy joukko-osastotasolla pääasiassa erilaisten suurempien kokonaisuuksien valmistelussa sekä vaatimuksina ja määräyksinä. Joukko-osastossa tapahtuvaan päivittäiseen lentokaluston käytännön kunnossapitoon näkyvämpi järjestelyjen johtaminen ja yhteensovittaminen toteutetaan yhteistyössä järjestelmävastuullisen logistiikkalaitoksen (PVLOGL) kanssa. LTEKLV on kunnossapitoyksikkönä operatiivisen- ja järjestelyjen johtamisen matriisin risteyskohdassa toteuttavana organisaationa, eli LTEKLV on sotilaslentämisen reaalimaaliman mahdollistaja. LTEKLV:en johtaminen toteutetaan osana SATLSTO:n johtamisprosessia, joten LTEK KUPIn johtaminen sisältyy osana päätehtävän toteutukseen operatiivisen joukkoyksikön johtamisessa. 89

Ilma-alushuolto (KUPI ja TÄYD) sisältää ilma-alusten rungon, rungon laitteiden, voimalaitteiden ja eri järjestelmien (mukaan lukien aseistuksen) toimenpiteitä. SATLSTO:ssa tehdään KUPI-tasojen mukaisesti käyttöhuoltoa ja korjaamohuoltoa. Käyttöhuolto sisältää ilma-alusten ja lentoteknisen materiaalin tarkastuksia, täyttöjä, pieniä vikakorjauksia, varustelun muutoksia sekä teknillisen muutos- ja tiedotusjärjestelmän (TMT) edellyttämiä toimenpiteitä. SATLSTO:n erikoisuutena ovat lisäksi lentotekniset ilma-aluksen miehistötehtävät. Korjaamohuollossa tehdään määräaikaishuoltoja, korjauksia ja muutostöitä sekä TMT-järjestelmän edellyttämiä lentokelpoisuuden ylläpitämiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Ilmataisteluvälinehuolto (KUPI ja TÄYD) sisältää ilma-alusten ohjusten, pommien, tykin laukausten, omasuojaheitteiden sekä ruutikaasulla toimivien lento- ja pelastautumisjärjestelmien painepatruunoiden huollon. SATLSTO:n nykyisen roolin mukaisesti LTEKLV keskittyy normaalioloissa varsinaisten ilmataisteluvälineiden osalta käsketyn operatiivisen valmiuden ylläpitämiseen ja koelentotoiminnan tukemisessa tarvittavan ilmataisteluvälinehuollon toteuttamiseen. Lentopolttoainehuolto (TÄYD) sisältää pääasiassa LTEKLV:en vastuulle määrättyjen tukikohtien sisällä tapahtuvan lentopolttoainehuollon toteutuksen tai järjestelyjen yhteensovittamisen. Täydennykset sisältävät tässä yhteydessä myös tukikohdassa tapahtuvaa lentopolttoaineen varastointia. LTEKLV:en vastuulle voidaan joissain tapauksissa määrätä myös tukikohtien jakopaikkojen täydennyksiä. Erikoisneste- ja kaasuhuolto (TÄYD) sisältää lentotekniseen huoltoon tarvittavan materiaalin varastointia ja käyttöön jakelua LTEKLV:ssa. Lentovarustehuolto (KUPI ja TÄYD) tarkoittaa lento- ja lentoteknisten vaatteiden ja varusteiden varastointia ja sekä määräaikaishuolto- että korjaustoimintaa. Maakalustohuolto (KUPI) keskittyy lentoteknisessä huollossa tarvittavien huoltovälineiden sekä ilmavoimien materiaalin määräaikaishuoltoja korjaustoimintaan. Lentotekniikkalaivueen organisaatio ja tehtävät Laivue muodostuu neljästä perusyksiköstä: esikunta-, käyttö-, kuljetus- ja yhteys- sekä tukeutumislentue. Esikuntalentue (ELTUE) johtaa lentoteknisen huolto-organisaation huoltotoimintaa, organisoi lentoteknisen kunnossapidon toiminnan ja resurssien suunnittelun ja seurannan (TRSS) sekä osallistuu laivueen operatiiviseen suunnitteluun. Lentue vastaa lentokaluston huollatuksen suunnittelusta, asiantuntijapalvelusta ja laadunvarmistuksesta sekä konetilanteen ylläpidosta. Esikuntalentue vastaa myös lentoteknisen huoltoorganisaation osaamisen johtamisesta siten, että organisaatiolla on jatkuvasti käytössään riittävä määrä oikein koulut- 90

tautunutta, osaavaa ja kokenutta henkilöstöä. Esikuntalentue vastaa kokoonpanoltaan lähes vanhan organisaatiorakenteen lentokonekorjaamon teknistä osastoa ja on saanut aivan uudenlaisen roolin lentoteknisen huolto-organisaation asiantuntijatoimintojen lisäksi. Joukkoyksikön suunnittelu- ja hallintotehtävät ovat tuoneet lisää työkuormaa henkilöstölle, joka on omaksunut tehtävät kiitettävästi lyhyessä ajassa. Henkilöstön määrän rajallisuudesta johtuen LTEKLV:en lentueiden varapäälliköille on oman toimen ohella kohdennettu esikuntalentueen suunnittelutehtävien vastuita. Näitä ovat mm. tukikohtasuunnittelu, lentoteknisen henkilöstön ja reserviläisten koulutuksen ja kelpuutusten suunnittelu sekä harjoitusten suunnittelu. Tukeutumislentue (TUKLTUE) vastaa tukikohtien tukeutumisvalmiudesta, materiaalitoiminnasta (ml. lentopolttoaineen jakelu), lentovarustehuollosta ja huoltovälinehuollosta lentotekniseen toimintaan ja materiaaliin liittyen. Tukeutumislentue on kyennyt toteuttamaan tehtävänsä vaikka organisaatio on ollut kuormitettu etenkin toimittaessa useammassa SATLSTO:n. toiminta-alueen tukikohdassa samanaikaisesti. Kuljetus- ja yhteyskonelentue (UTAL- TUE) vastaa valtakunnallisesti tukilentotoiminnan lentoteknisestä tuesta. Eri konetyypeille annettava tuki vaihtelee konetyypeittäin. Päätehtävänä ovat käyttöhuolto, eli koneiden päivittäistarkastukset ja pienet vikakorjaukset. Tehtävänä on myös tukilentotoiminnan erikoisuus: osallistuminen lennoille miehistötehtäviin. Taktinen tukilentotoiminta on kehittynyt nykyisessä ilmavoimien toimintamallissa ja lentoteknisellä miehistöllä on toiminnan tuessa keskeinen rooli. Lisäksi annetaan henkilöstölle CC-, LJ- ja PIkalustojen käyttöhuolto- ja tyyppikoulutusta. Pirkkalan tukikohdassa toimii myös Patria, joka toteuttaa CC-kalustolle 2. tason kunnossapidon. LTEKLV osallistuu 2. tason huoltotoimintaan osaamisen ja kelpoisuuksien kartuttamiseksi. Learjet 35A/S (LJ) - ja Pilatus PC-12 NG (PI) -kalustojen osalta päätehtävän lisäksi LTEKLV tekee Suomessa toteutettavat määräaikaishuollot ja suuremmat vikakorjaukset. 2. tason kunnossapidossa tukeudutaan ulkomaisiin toimittajiin konetyyppikohtaisesti. Käyttöhuoltolentue (KTÖLTUE) tekee käyttöhuollon ja vikakorjauksia sekä koelento-, koe- ja tutkimustoimintaan liittyviä toimenpiteitä HN- ja HW-kalustoille. Lisäksi tehdään pieniä määräaikaishuoltoja HN-kalustolle. KTÖLTUE järjestää myös konetyyppikohtaista ylläpitokoulutusta henkilökunnalle, varusmiehille ja reserviläisille. Yksi keskeisistä tehtävistä on tuottaa lentotekninen tuki alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamisen (AKV-/AKT)-toimintaan SATLSTO:n toiminta-alueella. KTÖLTUE saa tähän tehtävään tukea muilta lentueilta. VIESTITEKNIIKKAKESKUS VASTAA TOIMINTA-ALUEENSA ILMAVOIMIEN JOHTAMISJÄRJESTELMIEN YLLÄPIDOSTA Satakunnan lennostossa johtamisjärjestelmäpäällikön johtama Viestitekniik- 91

kakeskus (VTK) on lennoston komentajan alainen johtamisjärjestelmäalan palvelutuotantoyksikkö, joka vastaa ilmavoimien valvonta-, johtamis- sekä lennonvarmistusjärjestelmien rakentamis-, asennus-, kunnossapito- ja materiaalipalveluiden tuottamisesta lennoston toiminta-alueella. VTK mahdollistaa ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisen, AKV/AKT JOJÄkyvyn ja tukeutumisen johtamisedellytykset lennoston toimipaikoissa. Tämä edellyttää PVLOGL kanssa yhteistyössä tuotettua materiaalista valmiutta sekä PVJJK:n ja STUVEn tarjoamia varmennettuja tietoliikenneyhteyksiä ja johtamisjärjestelmäpalveluja 24/7/365. VTK:n vastuulla on yli 20 järjestelmää lukuisissa toimipaikoissa. Järjestelmänimikkeinä ovat mm ITTH, Puhko, tukiasemaradiot, KEVA, KAVA, LÄVÄ, IOPLIVE, MAISA, LINK 16, ILPU C2, MST, COMSEC, jne. VTK:n vahvuus on 35 JOJÄ -alan ammattilaista, jotka jakaantuvat melko tasaisesti kaikkiin henkilöstöryhmiin. Pääosa toiminnasta tapahtuu huolto-organisaation käsikirjassa (HOK) määritetyn kelpoisuusjärjestelmän alaisuudessa ja SVY valvonnassa. Hallittavien järjestelmien määrä suhteessa VTK:n henkilöstömäärään on vähintäänkin riittävä. Resurssien käytössä haasteena on päällekkäisyys järjestelmistä luopumisen ja uusien käyttöönottojen kesken. Puolustusvoimauudistuksessa organisoitiin monen eri ilmavoimallisen toiminnan johtaminen Ilmavoimien esikunnan ilmaoperaatiokeskukseen (IOK). Myös viestihuollon painopistettä voidaan tällä menettelyllä ohjata valtakunnallisesti. AKV/AKT-johtamiskyvyn ylläpitämiseksi on vikatilanteissa mahdollistettu laajalla toiminta-alueella henkilöstön korkean ammattitaidon käyttöönotto nopeasti. VTK:n henkilöstö oli työkomennuksilla noin 1300 vuorokautta vuonna 2015. Jokainen VTK:sta matkusti tekemässä työtä maakunnissa keskimäärin 37 vuorokautta vuonna 2015. Onneksi poikkeusolojen aikana saadaan osaavasta reservistä tukea merkittävästi lisääntyvään toimintaan. Tämä reservin hyvä osaaminen on todennettu vuoden 2015 kertausharjoituksissa, joita toivottavasti saadaan jatkossakin hyödyntää osaamisen kehittämisessä. Puolustusvoimien yhteisten järjestelmien ja ilmavoimien kohdearkkitehtuurin järjestelmien huoltovastuun rajapinta on kehittynyt ilmavoimissa melko toimivaksi johtamisjärjestelmien ylläpidon kokonaisuudeksi. Puolustusvoimissa opimme arjen päivittäisessä työssä yhteistoimintaa PVJJK:n ja PVLOGL:n eri osien sekä myös puolustushaaraesikunnan kanssa. Palvelutarvekartoitusta on laadittu kolmena vuonna, ja prosessi on viimein saatu toimimaan. Lennostossa alkaa olla kyky ylivuotiseen suunnitteluun myös JOJÄ-palveluiden osalta. Henkilöstön, osaamisen, JOJÄ -materiaalin ja eri toimijoiden yhteistoiminnan osalta tulevaisuus näyttää edelleen haasteelliselta joukko-osaston näkökulmasta tarkasteltuna. Kokonaisuuden ymmärtäminen, asioiden priorisointi eri tasoilla, työmenetelmien kriittinen tarkastelu ja selkeät prosessit ovat asioita, joita ymmärtämällä selviämme tulevaisuudessakin johtamisjärjestelmäalan myllerryksessä. VTK on uudessa JOHTAMISEN TUEN 92

KONSEPTISSA (PE 2016) johtamisen tuen yksikkö, joka toimii tuettavan joukon, tässä tapauksessa Satakunnan lennoston, yhteydessä. Annettava tuki konkretisoituu tuettavan joukon yhteydessä sekä ihmisinä että teknisinä järjestelminä. Konseptin asettamat kasvavat suorituskykytarpeet tuovat haasteita nykyisille johtamisen rakenteille. Johtamisjärjestelmäalan toimijoiden ja johtamisen tuessa käytettävien ratkaisujen keskinäisriippuvuus on korkea, joten yhteisten (JOINT) ja puolustushaaroihin (MAA-, MERI- ja ILMA) lokeroitujen rakenteiden yhdistäminen toisi tehokkuutta resurssien kohdentamiseen ja priorisointiin. Yhtenäiset ratkaisut mahdollistavat toiminnallisen integraation syventämisen, mikä on tulevaisuuden yhteisoperaatioiden johtamisen keskeinen edellytys. Integraatiota rajoittavat esimerkiksi järjestelmittäin eriävät tekniset ratkaisut, sekä tiedon suojaamisen ja käytettävyyden keskenään ristiriitaiset vaatimukset. HUOLTOKESKUS TOTEUTTAA PUOLUSTUSHAARAYHTEISTÄ HUOLTOA Puolustusvoimien huoltojärjestelmä perustuu pitkälti siviilikomponentin järkevään käyttöön. Tämä ajatus on löydettävissä jo Clausewitzin lauseesta: Armeijan tarvikkeet voidaan jakaa kahteen luokkaan: sellaisiin, joita on saatavissa miltä asutulta seudulta hyvänsä, ja sellaisiin, jotka se voi saada vain kotimaansa tuotantolähteistä. Näiden armeijan tarvikkeiden kuten myös tarvittavien palveluiden järjestämisessä logistiikkalaitoksen rooli on korostunut. Tukeutumisjärjestelmässä joukko-osastolla on käytössään pääsääntöisesti aina valmis ja käsketty toimintatapa palveluiden käyttämiseksi. Meillä joukko-osastoissa ei sovita, meillä tilataan ja tehdään. Huoltokeskus on lennoston komentajan alainen erillisyksikkö, jota johtaa huoltopäällikkö apunaan huoltotoimisto ja kuljetusupseeri. Huoltokeskus muodostuu huoltotoimistosta, kuljetusjaoksesta ja varastojaoksesta. Huoltokeskus vastaa lennoston puolustushaarayhteisen (PHY) materiaalin täydennysten, kunnossapidon, kuljetusten ja huoltopalvelujen johtamisesta, suunnittelusta ja suorittamisesta. Lisäksi huoltokeskus vastaa joukko-osaston huollon suunnittelusta, kehittämisestä, materiaalihallinnosta (sis. varastointi) ja tilahallinnasta, sekä osallistuu käytössä olevan materiaalin elinkaaren hallintaan ja suunnitteluun. Huoltokeskus johtaa ja valvoo joukko-osaston infrastruktuurin kehittämistä ja suunnittelua siten, että joukko-osaston PO- ja NO-toimintojen asettamat vaatimukset täyttyvät. Tilahallinnassa korostuvat tilojen soveltuminen oikeaan käyttötarkoitukseen, niiden tehokas käyttö ja valmiusvaatimukset. Käytännössä kaikilla tukikohdan kiinteistöillä on normaaliolojen käytön lisäksi suunniteltu rooli valmiuden kohottamisessa ja sen jälkeisissä toiminnoissa. Lennoston alueen tulee mahdollistaa tehokas reserviläiskoulutus sekä soveltuvat oppimisympäristöt. Tässä työssä Senaatti-kiinteistöt, Puolustushallinnon rakennuslaitos ja Metsähallitus ovat osoittaneet joustavuutta ja asiakaslähtöisyyttä lennoston toimintaympäristöjen kehittämisessä. Näiden toimijoiden lisäksi pioneeritoiminnan ja valmiusra- 93

kentamisen keinoin kehitetään toimintaa tukevaa ympäristöä. Tukikohta on suhteellisen nuori, valtaosa rakennuksista on rakennettu 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa. Rakennukset ovat hyväkuntoisia, eikä merkittävää korjausvelkaa ole. Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä tukikohdassa toimivan konekaluston muutokset sekä lennoston esikunnan siirtyminen Aitovuoresta Pirkkalaan aiheuttivat tilahallintaan liittyviä muutostarpeita, jotka on saatu pääosin ratkottua. Huoltokeskuksen toimisto johtaa huollon järjestelyjä Satakunnan lennostossa. Toimistossa on vastuuhenkilöt kaikille PHY-huollon toimialoille pois lukien lääkintähuolto. Tämän lisäksi toimistossa työskentelevät kiinteistö- ja logistiikkainsinööri. Varastojaos vastaa PHY materiaalialan tehtävistä lennostossa. Se on jaettu neljään varastoon: varus-, taisteluväline-, viesti- ja valmiusvarastoon. Jälkimmäisen päätehtävä on maanpuolustuskoulutuksen ja pienehköjen harjoitusten varustaminen, varautuminen käskettyjen virka-aputehtävien toteuttamiseen ja lennoston perustamisvastuulla olevien joukkojen materiaalin varastointi. Varastojaos varustaa ja tukee Tampereen varuskuntaa, asiakaskäyntejä varastoilla on vuositasolla noin 20 000. Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta tuetaan mittavasti, tapahtumia on vuodessa noin 35:nä viikonloppuna ja koulutettavia noin 2700. Kuljetusjaoksen päätehtäviä ovat lennoston ajoneuvo- ja kuljetuspalvelut, lennoston ajoneuvojen kunnossapito ja kuljetustoimialakoulutus. Kuljetusjaos vastaa lennoston maakuljetusten toteuttamisesta. Erikoisjoukkohaulla rekrytoituja varusmiehiä koulutetaan erilaisiin BECE-korttiluokan kuljetustehtäviin. Varusmiehille annetaan 280 tuntia perustason koulutusta ja 140 tuntia nopeutettua ammattipätevyyskoulutusta. Lisäksi palkattua henkilöstöä ja reserviläisiä koulutetaan erilaisten ajoneuvojen ja työkoneiden käyttöön. Kuljetustehtävät painottuvat materiaalikuljetuksiin. Osa kuljettajista palvelee kuitenkin pääasiallisesti lentoteknistä tukeutumista palvelevissa tehtävissä kuljettaen mm. vaarallisia nesteitä sekä käyttäen erilaisia lentoliikennealueen kunnossapitoajoneuvoja ja työkoneita. Satakunnan lennostolla on käytössään noin 150 moottoriajoneuvoa, joilla ajetaan noin 1,5 miljoonaa kilometriä vuosittain. Katsastettavia laitteita on noin 380 kappaletta, joten vika-analyysit ja liikenneturvallisuutta palveleva katsastusja tarkastustoiminta ovat kuljetusjaoksen keskeisiä toimintoja. Jaos on jalkauttanut lennostossa liikenteen kokonaisturvallisuuden toimintamallin, jossa huomioidaan kaikki työvaiheet mukaan lukien materiaalin käsittely ja sidonta. Kuljetusjaos on ollut muodostamassa ilmavoimien parhaita käytäntöjä kansainvälisiin kuljetuksiin, valmistellen ja vastaten mm. Islannin lentoharjoituksen (IAM 2014) kuljetusten valmistelusta ja toteutuksesta yhdessä (nykyisen) PVLOGLE:n FINNSC henkilöstön kanssa. 94

Majuri Asko Ruohomäki Huoltokeskuksen päällikkö, Satakunnan lennosto Huoltopataljoona ilmapuolustuksen tukena Huolto ilmavoimien taistelutavan osana Ilmavoimien taistelutapa hajautetusta ryhmityksestä keskitettyyn hyökkäykseen korostaa liikkeen merkitystä. Tavoitteena on mahdollistaa lentokaluston hyvät tukeutumisedellytykset hajautetussa ryhmityksessä ja estää kaluston tuhoutuminen iskuissa. Tukikohtien välinen ja tukikohdissa tapahtuva hajauttaminen edesauttavat henkilöstön ja kaluston suojaamista sekä konekaluston optimoitua käyttöä. Aktiivinen liike suoritetaan sekä tukikohtien (lentopaikkojen) ja sensorien ryhmitysalueiden välillä että niiden sisällä. Taktinen joukkojen liikuttelu tukikohdassa lisää taistelukestävyyttä, mutta asettaa samalla vaatimuksia ajoneuvoille, materiaalille, henkilöstön määrälle ja koulutustasolle sekä valmiusrakentamiselle ja sitä täydentävälle linnoittamiselle. Huoltopataljoona (HPATL) on ilmavoimien puolustushaarayhteistä huoltoa (PHY) keskitetysti toteuttava kenttähuoltojoukko. Se on paikallinen toimija, joka kuuluu taistelutukikohdan (=perustettu lentotukikohta) orgaanisiin joukkoihin. Tässä artikkelissa käytetään yleistermiä tukikohta kuvaamaan toimintaympäristöä. Tukikohdassa toimivat joukot, pois lukien lentoteknisen- ja johtamisjärjestelmäalan erikoishuollot, ovat huoltopataljoonaan vastuulla. Määrävahvuinen ja koulutettu huoltopataljoona on mitoitettu tukikohdan henkilöstön, materiaalin ja ajoneuvojen toimintakyvyn turvaamiseen. Lisäksi huoltopataljoonalla on velvoite tukea pienempiä ilmavoimien osastoja omalla toiminta-alueellaan erityisesti kuljetuksin. Lennostojen toiminta-alueella olevien tukikohtien huollon tarpeet ilmoitetaan keskitetysti HPATL:n johtopaikan (HUJOPA) kautta alueelliseen logistiikkarykmenttiin kaikissa valmiustiloissa. Huollon toteutus tukikohdassa Ilmavoimien tukikohtatoimintojen eräs erityispiirre on kenttähuoltojoukkojen 95

keskittäminen yksiköillä ei lähtökohtaisesti ole omia yleishuollon joukkoja. Vain pienellä osalla joukoista on huoltojoukkuetta vastaava suorituskyky. Pääasiallisesti nämä ovat yksiköitä, joiden oleskelu samassa tukikohdassa on ainoastaan tilapäistä. Tällaisesta joukosta esimerkkinä ovat ilmatorjunta- ja pioneeriyksiköt. Huoltopataljoona ryhmitetään sotakouluratkaisuna tukikohdan vastuualueen reuna-alueelle hyvien kulkuyhteyksien läheisyyteen. Huoltopataljoona suojaa itsensä ja valvoo alueensa toimien selustassa, muttei turvassa. Toimintaan liitetään tarkoituksenmukaisesti kohteiden hajauttaminen, harhauttaminen ja ryhmitysmuutokset omalla vastuualueella. Tukikohdan huoltoperiaate on tarkoituksenmukainen hybridi. Pääsääntöisesti huoltoperiaate on huoltosuunnittain työntävä: mahdollisimman paljon mahdollisimman lähelle. Materiaalitoimet pidetään logistisesti tehokkaina. Materiaali ja palvelut toimitetaan tukikohdassa yksiköiden lähistölle siten, että liikenne voidaan minimoida eikä joukkojen päätehtävä häiriinny. Joukkojen huoltovastuita yhdistellään siten, että samalla alueella tai samassa huoltosuunnassa toimivat joukot toteuttavat huoltotoimia yhteistoiminnassa. Välttämättömät ryhmitysmuutokset haastavat joukkojen huoltoa ja johtamista: kysynnän ja tarpeen on kohdattava suunnitellusti. Näihin haasteisiin on vastattu toimintatapojen vakioimisella, koulutuksella ja johtamista tukevilla tietojärjestelmillä. Koulutus luo valmiutta Huoltojärjestelmän sujuva toiminta edellyttää sekä huollon toimijoiden että huollon palveluiden käyttäjien kouluttamista vakioituihin toimintatapoihin. Huollon henkilöstön tulee olla tietoisia siitä, miten omat tehtävät ja toimintatavat muuttuvat valmiuden säätelyyn liittyen. Tukikohdassa suoritettavaa harjoitustoimintaa suunniteltaessa pyritään mahdollisuuksien mukaan poikkeusolojen toimintamalleihin. Harjoitusjoukkoihin saadaan osia toimivista huollon yksiköistä ja johtoportaista keskittyen vaikka vain yhden huollon toimialan harjoitteluun kerrallaan. Vanha kysymys Tekisitkö näin sodassa?, on edelleen ajankohtainen. Henkilökunnan koulutuksessa on huomioitu yksittäisen taistelijan perustaitojen (ICCS) merkitys. Koulutusaiheita ovat olleet mm. voimankäyttö, hätäensiapu, räjähdetietoisuus, viestivälineiden käyttö ja viestiliikenne. Nämä perustaidot ovat toiminnan edellytys. Tukikohdan lääkintähuolto ei toimi, ellei hätäensiapua osata tai pystytä toteuttamaan. Vaade koskee jokaista tukikohdassa toimivaa henkilöä. Joukon tulee myös pystyä evakuoimaan haavoittunut ylöspäin lähimpään evakuointipaikkaan, ja tarvittaessa aina tukikohdan ensihoitoasemalle asti. Osa logistiikkajärjestelmää Pataljoonan oma suorituskyky perustuu ilmavoimien joukko-osastojen normaaliolojen palkattuun henkilöstöön, jota täydennetään reservin osaajilla. Ne toiminnallisuudet, joita joukko-osasto toteuttaa normaalioloissa, ovat perusteena poikkeusolojen suorituskykyjen luomisessa. Ratkaiseva osa huollon tarpeesta saadaan siviilikomponentin tuottamana. Huoltopataljoona tukeutuu alueellisen 96

logistiikkarykmenttiin ja sen osoittamiin palveluihin. Tämä velvoittaa perusteelliseen tarvekartoitukseen ja suunnitteluun normaalioloissa. Siviilikomponentin toimintamahdollisuuksien turvaaminen on ilmavoimien huollon kannalta ensiarvoisen tärkeää. Ilmavoimien huolto, logistiikkajärjestelmän vahvalla tuella, tarjoaa huollon suorituskykyjä kaikissa valmiustiloissa sekä ilmapuolustuksen että määritettyjen virka-aputehtävien tukemiseen. Ilmavoimat kykenee aloittamaan nopeasti sotilaallisen voiman käytön normaaliolojen resursseilla. Huolto tukee suorituskykyjä voidaan käyttää tarvittaessa myös virka-apuun. 97

Komentaja Kari Tapala Merivoimien huoltopäällikkö Merivoimien huolto osana puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää suorituskykyjä turvaamassa Merivoimien huollon kehittyminen Merivoimien tehtävät, toiminta, toiminta-alue ja valmius asettavat Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmälle korkean toimeenpanovalmiuden vaatimukset. Merivoimien huoltojärjestelmä osana puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää turvaa osaltaan Merivoimien suorituskykyjen käytön ja ylläpidon. Muutoksen tuulet Puolustusvoimauudistus muutti puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää ja siihen kuuluvaa merivoimien huoltojärjestelmää mittavasti. Keskeisin muutos oli Merivoimien materiaalilaitoksen lakkauttaminen itsenäisenä joukko-osastona ja pääosin sen sekä Merivoimien esikunnan materiaaliosaston tehtävien, vastuiden ja toimintojen siirtäminen henkilöstöineen Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen, ja osin strategiselle kumppanille Millog Oy:lle. Kumppanuussopimuksen laajentaminen koskemaan myös merivoimien kalustoa valmisteltiin samanaikaisesti PVUUD:n kanssa. Muutoksen myötä merivoimista tuli suorituskykyvastuullinen, PVLOGL:sta järjestelmä- ja Millog Oy:stä osin kunnossapitovastuullinen. Hallintoyksiköistä tuli materiaalin ja palvelujen käyttäjiä. Suorituskykyvastuuseen liittyen MERIVE vastaa merivoimien suorituskykyjen suunnittelusta, ja siihen liittyvästä hankesuunnittelusta. Kunnossapidon siirtymisen yhteydessä materiaalin käyttöhuoltoon liittyvät vastuut ja tehtävät jäivät merivoimille. Normaali- ja poikkeusolojen vaatimukset huomioiden toiminnan tukemiseksi tarvittavan materiaalin ja palveluiden käytettävyys- ja tukivaatimusten asettamisesta ja hallinnasta on tullut keskeinen tehtävä suorituskykyjen käytön turvaamisessa. Toiminnan suunnittelutarkkuusvaatimus on kasvanut, ja kasvaa entisestään resurssien käytön tehostamistarpeiden myötä. 98

Merivoimien toiminta saarissa on myös osittain muuttunut. Osasta saarien maa-alueesta luovuttiin ja käyttöön jätettiin saarilla olevat puolustusjärjestelmien osat. Tarpeettomaksi käyneet maa-alueet ja rakennukset jatkojalostetaan Senaatin toimenpitein. Merivoimilla on edelleen käytössään toimintaansa ja tehtävien toteuttamiseen tarvittavat maa-alueet ja rakennukset. Merivoimien organisaatiorakenne huoltojärjestelmän perusteena Merivoimien huoltojärjestelmän rakenteen ja toimintamallin keskeiset perusteet syntyivät PVUUD:n tuloksena. Huolto- ja logistiikkajärjestelmän muutoksen lisäksi merivoimien kaksi valmiusyhtymää koki suuren organisaatiomuutoksen, kun Saaristomeren ja Suomenlahden meripuolustusalueet lakkautettiin 31.12.2014. Turun Pansiossa sijaitseva Rannikkolaivasto (entinen Saaristomeren meripuolustusalue) vastaa muun muassa merelliseen valmiuteen liittyvistä tehtävistä aluskalustoineen ja laivastojoukkojen sekä osan huoltoyksiköiden kouluttamisesta. Alusyksiköt toteuttavat tehtäviään Pansion ja Kirkkonummen Upinniemen tukikohdista. Upinniemessä toimivassa Rannikkoprikaatissa (entinen Suomenlahden meripuolustusalue) koulutetaan henkilöstöä monialaisesti rannikonpuolustukseen suunniteltuihin joukkoihin. Pääosa merivoimien huoltojärjestelmän huoltoyksiköiden henkilöstöstä koulutetaan ja joukkotuotetaan RPR:ssa. Uudenmaan prikaati Raaseporissa kouluttaa muun muassa rannikkojääkäreitä, kranaatinheitinmiehiä, veneenkuljettajia ja huollon henkilöstöä. UUDPR käyttää pääosaa merivoimien Jehu- ja Jurmo-luokan kalustosta. Helsingin Suomenlinnassa sijaitsee Merisotakoulu, joka vastaa merivoimien upseerien, aliupseerien ja reservinupseerien koulutuksesta sekä järjestää eri toimialojen tarpeiden mukaisia erikoiskursseja. Koulutustarjotinta ja -tarvetta tarkastellaan yhdessä Logistiikkakoulun kanssa. Merisotakouluun on myös keskittynyt merivoimien tutkimustoiminta. Merivoimien huoltojärjestelmä Merivoimien huoltojärjestelmän keskeisenä tehtävänä kaikissa vaiheissa on merivoimien joukkojen välitön tukeminen taktisella ja taisteluteknisellä tasolla. Merivoimat toteuttaa joukkojensa välittömän tuen omilla huoltoyksiköillään. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tukeutumisohjeen mukaisesti merivoimien huolto tukeutuu puolustusvoimien logistiikkajärjestelmään ja yhteiskunnan ja elinkeinoelämän logistisiin palveluihin. Merivoimien huolto on orgaaninen osa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää. Merivoimien huoltojärjestelmä on Merivoimien esikunnan huolto-osaston ja joukko-osastojen huolto-organisaatioiden sekä merivoimien kenttähuoltojoukkojen muodostama (logistinen) kokonaisuus. Merivoimien huoltojärjestelmä on osin poikkeusolojen runkokokoonpanossaan jo normaalivalmiudessa. Se mahdollistaa joustavan toimintavalmiuden kohottamisen ja huollon suorituskyvyn käyttöön saannin vaatimusten mukaisesti. Merivoimien esikunnan huolto-osastoon kuuluvat osastopäällikkö, apulaisosastopäällikkö, suunnittelu-, huolto- ja tek- 99

ninen tarkastussektori. Huolto-osasto suunnittelee, valmistelee ja ohjaa merivoimien huoltojärjestelmän huollon suorituskykyihin, valmiuteen ja toiminnan ohjaukseen liittyviä asiakokonaisuuksia. Huolto-osasto vastaa merivoimien huollon operatiivisesta suunnittelusta ja johtamisesta sekä huoltojärjestelmän käytöstä ja kehittämisestä osana merivoimien kotimaisia ja kansainvälisiä operaatioita. Huolto-osasto johtaa merivoimien huollon logistiikkatoimialojen (täydennykset, kuljetukset, kunnossapito, huoltopalvelut, tilahallinta ja ympäristönsuojelu sekä lääkintä ja ympäristöterveydenhuolto) normaali- ja poikkeusolojen valmiuden ja suorituskyvyn suunnittelua, rakentamista, kehittämistä ja toimintaa operatiivisten vaatimusten mukaisesti. Huoltoosasto toteuttaa tekniseen tarkastukseen liittyvää viranomaisvalvontaa, ja koordinoi yleisen teknisen viranomaisvalvonnan toteutumisen merivoimissa. Lisäksi lakeihin perustuvat ympäristöterveydenhuollon valvontaan liittyvät tehtävät kuuluvat huolto-osastolle. MERIVEHOS toteuttaa tehtäviään ja vastuutaan johtamalla ja ohjaamalla merivoimien joukko-osastoja logistiikan ja huollon toiminnan ja resurssien suunnittelun, seurannan ja toteuttamisen prosesseissa. Merivoimien joukko-osastot ylläpitävät käskettyä valmiutta ja kouluttavat asevelvollisia. Tehtävään liittyen ne vastaavat valmiustehtävien ja joukkotuotannon edellyttämästä materiaalisesta valmiudesta ja käyttöhuollosta. Paikallisesti ne suunnittelevat ja toteuttavat huollon järjestelyt varuskunnassa johdossaan olevilla huoltoyksiköillä PVLOGL:n ja kumppanien tukemana. Toiminnan suunnitteluun liittyen joukkoosastojen esikunnat määrittävät toiminnan tukemiseen ja ylläpitämiseen liittyvät vaatimukset kaikissa valmiustiloissa. Ne vaatimukset, joita ei kyetä toteuttamaan omalla huoltoyksiköllä ja huollon järjestelyillä, ilmoitetaan tukitarpeina PVLOGL:lle. Normaaliolojen tukitarpeiden ilmoittamisen resurssi- ja mitoitusperusteet hallintoyksikkö saa merivoimien toimintasuunnitelmasta. Huollon järjestelyt johdetaan merivoimien joukko-osastoissa. Tukeutuminen toteutetaan 8. huoltolaivueen (RLAIV), Porkkalan rannikkopataljoonan (RPR) sekä Huoltokeskuksen (UUDPR) ja poikkeusolojen merihuoltopataljoonien kautta. Merelliseen toimintaan liittyvät raskaat merikuljetuspalvelut tuottaa RLAIV. Venekaluston kuljetuspalveluja kyetään tuottamaan edellä mainituissa joukkoosastoissa. Merivoimien huoltojärjestelmän kehittäminen Merivoimien huoltojärjestelmää ja toimintaa kehitetään vaihe kerrallaan osana logistista kokonaisuutta puolustusjärjestelmäkonseptin ja merivoimien tavoitetilan huollolle asettamien suorituskykyvaatimusten mukaisesti. Materiaalista suorituskykyä kehitetään logistiikan kehittämisohjelman alahankkeiden tuottamalla materiaalilla. Tärkeimpinä mainittakoon LOGALJO, LOGJOUKOT ja LOGMY. Näillä alahankkeilla tuotetaan pääosin kaikille käyttöön sopivaa materiaalia kuitenkin niin, että niihin tehdään tarvittavia puolustushaaran erityispiir- 100

teet huomioonottavia muutoksia. Pienenä esimerkkinä muun muassa polttoaineenjakosäiliöt varustetaan venekaluston tankkaamisen mahdollistavalla jakelulaitteistolla. Jokaisen harjoituksen huollon pääteemana on merivoiminen huoltojärjestelmän toiminnallisuuden kehittäminen tukemaan entistä paremmin laivastojoukkojen toimintaa sekä rannikko- ja saaristoalueella toimivia rannikkojoukkoja. Materiaaliseen kehittämiseen tähtäävät teemat vaihtelevat johtamisesta aina materiaaliin tai palveluihin liittyviin, eri toimialojen tilaus-toimitusketjun osiin. Henkilöstön osaaminen ja osaamisen kehittäminen on keskeinen osa huoltojärjestelmän suorituskykyä. Merivoimien huollon henkilöstöä kierrätetään suunnitelmallisesti eri tehtävissä, jotta yksilön osaaminen sekä laajenee että syvenee, ja sitä kautta hän tuottaa jatkossa yhä enemmän lisäarvoa tehtävissään. Henkilöstöä ei kierrätetä pelkästään merivoimien eri tehtävissä vaan koko puolustusvoimien logistiikkakentässä. Tällä mahdollistetaan eri henkilöiden sijoittaminen juuri oikeanlaisiin ja henkilökohtaiset ominaisuudet hyödyntäviin tehtäviin. Kansainvälinen toiminta on lisääntynyt ja osaamiseen liittyvät vaatimukset kasvavat. Merivoimien huollon henkilöstöä osallistuu meneillään oleviin merivoimallisiin kansainvälisiin operaatioihin EUNA- VFOR ATALANTA ja EUNAVFOR MED (SOPHIA), joiden johtovastuussa on MERIVE. Osallistumisen kautta yksilöt tuottavat omaan käyttöömme kehitettäväksi kansainvälisesti hyväksi koettuja toimintamalleja sekä ison että pienen merivoimavaltion toimintaa näkemällä. Lisäksi merivoimallisen Suomi-Ruotsi yhteistyön kautta saamme arvokasta tietotaitoa toimintamme kehittämisestä. Osallistumisten kautta teemme omasta henkilöstöstämme vähän kerrallaan kansainvälisesti yhteensopivia. Katse tulevaisuuteen Tällä hetkellä merivoimien huoltojärjestelmän tilanne on vakaa. Merivoimat ottaa osaa puolustusvoimien logistiikan kehittämiseen kaikilta osin. Integroituminen osaksi puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää on onnistunut hyvin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki työ on tehty. Edelleen on kaiken aikaa ponnisteltava kaikilla toimialoilla tilannetietoisuuden säilyttämiseksi ja toimintojen sekä toiminnallisuuksien saamiseksi kuvattujen mallien eli prosessien mukaisiksi. Samanaikaisesti on tarkasteltava olemassa olevia prosesseja, ja oltava muutosvalmiutta tehdä niihin tarvittavia parannuksia. Toiminnan suunnittelussa on keskeiseksi rajoitteeksi, mittariksi tai rajoittimeksi muodostunut toimintaan kohdennettavissa olevat resurssit. Järjestelmiin liittyviä käytettävyysvaatimuksia joudutaan tarkentamaan edelleen yksityiskohtaisemmiksi. Toiminnalla, sen intensiteetillä ja sitä kautta asetettavilla vaatimuksilla, tulee olla selkeä peruste. Merivoimat suorituskykyvastuullisena tekee tiivistä ja edelleen analyyttisempää yhteistyötä PVLOGL:n järjestelmävastuullisen merijärjestelmäosaston kanssa, jotta ymmärrys toiminnan tason tarpeista syntyvistä vaatimuksista kohtaa optimaalisen tason yhdessä ylläpitokustannusten kanssa. 101

Toiminnan kehittämisessä kohti tulevaisuutta on oltava innovatiivinen, kauaskantoinen ja hyödynnettävä niin kotimaista kuin ulkomaista merivoimalogistiikan tietämystä, osaamista ja kehitystä. Merivoimien huollon henkilöstön ammattitaitoisella ja ylpeällä toiminnalla, niin kotimaisella kuin kansainvälisillä toiminta-alueilla, luodaan ja ylläpidetään perusteet merivoimien huoltojärjestelmän kestävälle kehittämiselle suorituskykyjen käytön ja ylläpidon turvaajana. 102

Komentaja Juha Lehtinen Rannikkolaivaston huoltopäällikkö Huolto-organisaatio tukee Laivaston päätehtävää Laivaston varusmiehen lomapuvun päähineen lakkinauha Rannikkolaivasto ylläpitää korkeaa valmiutta alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen, meriliikenteen suojaamiseen ja merellisten hyökkäysten torjuntaan sekä kouluttaa sodanajan joukkoja merivoimille. Rannikkolaivaston merellistä suorituskykyä voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Tämä artikkeli kuvaa Rannikkolaivaston toimintaa ja sen huollollisia tehtäviä normaalioloissa. Tässä kirjassa toinen joukko-osaston toiminnasta kertova artikkeli keskittyy laivastoyksiköiden huoltotoimintaan poikkeusoloissa. Rannikkolaivasto on valmiusyhtymä, johon on koottu kaikki merivoimien taistelu- ja apualukset. Ydintehtäviä ovat liikkuva alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, tulenkäyttö merellä, miinantorjunta ja merellinen huolto. Rannikkolaivaston tunnuslauseen mukaisesti pääosa toiminnoista tapahtuu merellä. Laivueet on organisoitu siten, että päätehtävät kyetään suorittamaan saaristo-, rannikko- ja merialueillamme normaalioloissa jatkuvassa valmiudessa, ja valmiuden kohottaminen on nopeaa siirryttäessä poikkeusolojen toimintaan. Taistelu merellä vaatii huollolta jatkuvaa toimintavalmiutta. Merioperaatioille ominaista ovat nopeasti muuttuvat tilanteet ja olosuhteet, mikä korostaa jatkuvaa tilanteen seurantaa, nopeaa päätöksentekoa ja käskytystä. (KO 3.2) 103

Puolustusvoimien kolme päätehtävää ovat laivaston jokapäiväistä toimintaa: AKT-alukset, valmiusmiinoittajat ja öljyntorjunta-alukset ovat valmiudessa 24/7. Näin myös virka-avun antamisvalmius muille viranomaisille on tarvittaessa välitöntä. Lisäksi kansainvälinen yhteistoiminta on muodostunut arkipäiväksi Suomen Joutsenen valtameripurjehdusten ajoista alkaen. Rannikkolaivasto kahdessa tukikohdassa Eroavaisuutena useisiin muihin puolustusvoimien joukko-osastoihin on se, että Rannikkolaivasto toimii normaalioloissa kahdella paikkakunnalla. Tukikohdat sijaitsevat Turun Pansiossa ja Kirkkonummen Upinniemessä, jossa tukeudumme Rannikkoprikaatin tukikohtaan ja yhteisesti sovittuihin huollon järjestelyihin. Toiminta-alue kattaa koko Suomen rannikon itäiseltä Suomenlahdelta Pohjanlahden perukkaan. Kahden tukikohdan käytäntö ei suinkaan ole mitään uutta, vaan tavallaan paluuta vanhaan. Rannikkolaivasto nimenä oli ensimmäisen kerran käytössä vuosina 1928 1944, edellisen kerran nimestä luovuttiin vuonna 1992. Kahden tukikohdan järjestelyllä Rannikkolaivasto kykenee nopeaan reagointiin päätoiminta-alueilla. Korkea valmius asettaa tavoitteet alusten kunnossapidolle AKV/AKT-toiminta edellyttää korkeaa valmiutta. Alusten tulee olla meriklaarissa asetettujen valmiusvelvoitteiden mukaisesti vuoden jokaisena päivänä. Taistelualusvuorokaudet ylläpidetään merivoimien toimintasuunnitelman mukaisesti.tämä mahdollistaa jatkuvan merellisen valmiuden ylläpitämisen sekä henkilöstön osaamisen ylläpitämiseen ja alustoiminnan kehittämiseen riittävän harjoitustoiminnan. Harjoitustoiminnassa keskitytään kansalliseen puolustukseen. Sen ohella kehitetään suunnitelmallisesti kansainvälisiä valmiuksia yhteisharjoituksissa. Merkittävimpänä yhteisharjoituksena Rannikkolaivaston organisaatio 104

mainittakoon Ruotsalais-Suomalaisen merellisen taisteluryhmän konseptin mukainen harjoitustoiminta, jossa tavoitellaan IOC-tasoa (Initial Operational Capability) vuoden 2017 kuluessa. Yhteisen laivasto-osaston operatiivista suorituskykyä tukee myös merellisen huollon yhteensovittaminen. Edellä kuvatun laajan toiminnan puitteissa on järjestettävä myös aluskaluston huolto. Laivaston alusten vuosittain purjehditut meripeninkulmat yhteenlaskettuna ulottuvat yli viisi kertaa maapallon ympäri. Valmiusvelvoitteet ja harjoitukset asettavat huoltojärjestelmälle tiukat reunaehdot, joiden lomasta on löydettävä sopivat ikkunat alusten taistelunjohtoja asejärjestelmien, koneiston ja rungon huolloille sekä tarvittaville telakoinneille. Erityispiirteenä on, että tehtävässä oleva alus on kyettävä huoltamaan myös tukikohtien ulkopuolella viiveettä. Yksiköiden liikkuessa jatkuvasti on käyttöhuolto kyettävä kohdentamaan laajalle toiminta-alueelle. Huipputekniset alukset vaativat myös korkealaatuista ja monialaista huollollista osaamista. Rannikkolaivaston huollon organisointi Esikunnan huolto-osaston keskeisimpiä tehtäviä ovat mm. huollon operatiivinen johtaminen ja suunnittelu, alusten ja järjestelmien käytettävyyden seuranta, täydennysten suunnittelu ja johtaminen, huoltopalveluiden suunnittelu ja johtaminen, tilojen käytön suunnittelu sekä taloushallinnon johtaminen. Huolto-osasto on organisoitu kahteen toimialaan: huoltoalaan ja aluskatsastuspiiriin. Huollon asiakkaita ovat laivueet ja niiden alukset, yhteistyöosapuolet puolustusvoimien sisällä, Järjestelmäkeskuksen merijärjestelmäosasto ja 2. Logistiikkarykmentti. Tärkeä kumppanimme on Millog Oy, jonne puolustusvoimauudistuksessa keskitettiin aluskaluston, koneistojen ja järjestelmien huollollinen ammattitaito. Huoltoalan keskeisimpiä tuotteita ovat hankintasuunnitelma, alue- ja toimitilasuunnitelma (tilojen käyttö), hankintatoimi ja -ohjeistus, ympäristökäsikirja, ruokahuollon palvelusopimus, materiaalihallinnon ohjeistus ja materiaalivalvonta sekä PVLOGL palvelutarpeen kokoaminen. Näiden tuotteiden ympärillä liittyvät tehtävät ovat tuttuja ja pääpiirtein samoja kaikkien joukko-osastojen esikuntien huolto-osastoilla. Aluskatsastuspiiri ja sen tehtävät poikkeavat voimakkaasti muista joukkoosastoista, ja ovatkin erityispiirre laivastossa. Aluskatsastuspiirin keskeisimpiä Rannikkolaivaston huolto-osasto 105

tuotteita ovat alusten kunnossapidon tilannekuva, alusten merikelpoisuuskatsastukset ja erilaisten tutkintojen ja näyttöjen vastaanotto. Sen vastuualueena on koko puolustusvoimien aluskaluston merikelpoisuus- ja merikuntoisuuskatsastusten suunnittelu, johtaminen ja suorittaminen. Vuosittain Merivoimien komentaja myöntää aluskatsastuspiirin ja Merivoimien esikunnan teknisen tarkastussektorin esityksestä katsastusoikeuden merikelpoisuuden- ja merikuntoisuudenkatsastajille sekä sähkö- ja tväl-tarkastajille. Aluskatsastuspiirin henkilöstöä on sijoitettu molempiin tukikohtiin (Pansio ja Upinniemi), mikä tukee hyvin alusten katsastus- ja tarkastustoimintaa sekä korkean valmiuden velvoitetta. Reagointi on tarvittaessa nopeaa ja palvelua on saatavissa molemmissa tukikohdissa. Aluskatsastuspiiri teki vuonna 2015 yli 560 erilaista katsastusta tai tarkastusta: suurten apualusten luokituskatsastukset, uudisrakenteiden/peruskorjattujen alusten peruskatsastukset, alusten rungon katsastukset telakoituna, rungon katsastukset vedessä, koneiston katsastukset, merikelpoisuuskatsastukset sekä suojapalvelukatsastukset, sähkötarkastukset ja tväl-tarkastukset. Lisäksi varusmiesten, reserviläisten ja kantahenkilökunnan näyttöjen vastaanottoja ja puolustusvoimien oikeuksien myöntämisiä sekä esittelyjä oli lähes 250. Toiminta-alue on pääsääntöisesti merialueella ja omissa tukikohdissa, mutta ulottuu myös muiden puolustushaarojen joukko-osastoihin. Aluskatsastuspiirin toiminta katsastustoiminnan osalta on viranomaistoimintaa. 8. Huoltolaivue vastaa Pansion tukikohdassa varuskunnallisen huollon järjestelyistä ja varastotoiminnoista. Alusten kunnossapito Puolustusvoimauudistuksessa toteutetun vastuujaon mukaisesti Puolustusvoimien logistiikkalaitos omistaa suorituskyvyn eli tässä tapauksessa alukset. Merivoimien esikunta asettaa suorituskykyvastuullisena käyttövarmuusvaatimukset ja Rannikkolaivasto on suorituskyvyn käyttäjä. Käytännössä asia toimii seuraavasti: Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta laatii palvelutarvekartoituksesta käskyn tuleville vuosille. Järjestelmäkeskuksen merijärjestelmäosasto antaa siitä tarkentavan käskyn alusten käyttö- ja huoltosuunnitelman (KHS) laatimiseksi. Tällä perusteella kutsutaan kokoon Merivoimien esikunnan johtama työryhmä, jossa valmius- ja harjoituslaajuuden perusteella kartoitetaan sopivat aikaikkunat alusten telakoinneille ja rannassa tapahtuville huolloille. Jo tässä vaiheessa strateginen kumppani Millog Oy osallistuu työhön. KHS:a tarkastetaan kuukausittaisissa kokouksissa, jotka johtaa Merivoimien esikunnan huolto-osasto. Tämän jälkeen paikallisella tasolla järjestetään Millog Oy:n johtamat tuotantokokoukset, joihin MHC-Katanpää 106

Rannikkolaivaston Pansion tukikohdan pääportti ja uusi porttiympäristö. osallistuvat Rannikkolaivaston esikunnan huolto-osaston lisäksi operatiivisten laivueiden eli käyttäjien edustajat. Alusten kunnossapidon suunnittelu ja yhteistoiminta eri osapuolien kanssa on vaatinut paljon panostusta ja kovaa takamusta, mutta siihen laitettu panostus on myös tuottanut tulosta. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja sen alaisten Järjestelmäkeskuksen merijärjestelmäosaston ja 2. logistiikkarykmentin kanssa olemme Merivoimien esikunnan ohjauksessa löytämässä yhteisen sävelen alusmateriaalihankintojen osalta, jolloin viimeinenkin riitasointu voidaan karsia pois ja soiva peli on valmis. Yhteistyö Millog Oy:n kanssa on sujuvaa ja Rannikkolaivasto on saanut käyttöönsä KHS:n mukaisesti huollettua suorituskykyä taistelu- ja apualuksia. Tämä onkin Rannikkolaivaston osalta huollon päätuote. Lopuksi 1990-luvulla aluksen päällikkö saattoi todeta kotisatamasta lähtöaikaa tiedustelevalle, että heti kun maidot ovat tulleet. Nyt alukset irrottavat oman suunnitelmansa mukaisesti ja huollolla on tarvittava kyky ulottaa suoritteensa laajalle toiminta-alueelle. Edellinen Huoltopäällikkö-kirja julkaistiin vuonna 2006. Pitkän aikajänteen vuoksi onkin mielenkiintoista katsoa asioita eteenpäin ja miettiä Huoltopäälliköiden tehtäväkenttää tätä seuraavan kirjan ilmestyessä. Tällä hetkellä eri joukkoosastoissa taistellaan tilahallinnan supistamisten, kerhoista luopumisen ja uudisrakennusprojektien karsimisen kanssa. Toivottavasti nyt tehtävät ratkaisut osaltaan helpottavat ja selkiyttävät tehtäväkenttää, ja tulevaisuudessa pystymme koko logistiikkajärjestelmän voimin keskittymään suorituskyvyn rakentamiseen, ylläpitoon ja ennen kaikkea sen käyttöön. 2010-luvun lopulla Rannikkolaivasto on merivoimien merimiinoituksen, ohjustulenkäytön, miinantorjunnan ja merellisen huollon valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvostettu erityisosaaja. Joukkoosasto on korkean valmiuden tehokas merellinen toimija kaikissa turvallisuustilanteissa. Rannikkolaivastolla on tehtäviinsä selkeästi toimiva organisaatio, ajanmukainen kalusto ja tilat sekä osaava ja määrävahvuinen henkilöstö. 107

Komentaja Juha Kotilainen Huoltolaivueen komentaja Rannikkolaivastossa Merihuoltopataljoonan varpaat kastuvat merihuoltopataljoona mahdollistaa merellisen taistelun Merihuoltopataljoona on merelliseen toimintaympäristöön soveltuva logistiikkapataljoonan synonyymi. Merellinen ympäristö asettaa eritysvaatimuksia huollon ketjun ulottamisessa merellä taisteleville joukoille. Rannikolle ja saaristoon ulottuvalla ja kattavalla tukeutumisverkostolla luodaan huollon tukipilarit joukoille, osana logistiikkaketjua. Huoltoaluksilla lisätään ulottuvuutta merelle taistelukyvyn ylläpitämiseksi. MERELLINEN TAISTELU Merivoimien taistelevat joukot koostuvat rannikko- ja laivastojoukoista. Rannikkojoukot operoivat ja taistelevat sekä saariston että aluemeren tuntumassa vastaten alueiden pitämisestä. Laivastojoukoilla ei ole aluevastuuta vaan operointi tapahtuu koko Suomen ja Itämeren alueella. Merivoimien päätehtäviä poikkeusoloissa ovat valtakunnalle tärkeän meriliikenteen suojaaminen kansallisen huoltovarmuuden ylläpitämiseksi, ja vastustajan mereltä tulevien hyökkäysten torjuminen. Näiden päätehtävien toteuttamiseksi tarvitaan kattava valvonta- ja maalinosoitusverkko, johtamisyhteydet ja tulivoimaiset rannikko- ja laivastojoukot. Merihuoltopataljoonat mahdollistavat rannikko- ja laivastojoukkojen taistelun luomalla kattavan tukeutumisverkoston rannikon tuntumaan. Rannikkojoukot torjuvat Rannikkojoukot ovat organisoitu poikkeusoloissa taisteluosastoiksi, jotka ovat pääasiassa aluevastuussa olevia yhtymiä. Ne vastaavat alueiden ja kohteiden suojaamisesta mantereella ja saaristossa sekä valvovat merialueen torjuen mahdolliset hyökkäykset. Rannikkojääkärien muodostama liikkuva osasto luo merivoimien iskukyvyn saaristoalueella. Rannikkojääkäreillä kyetään estämään 108

alueiden haltuunotto ja suorittamaan vastahyökkäyksiä. Pääkalustona rannikkojoukoilla on 130 mm rannikkotykit, rannikko-ohjukset ja meritorjuntaohjuspatterit. Valvontaan ja maalinosoitukseen käytetään kiinteitä tutkia ja meritiedustelukomppanioiden siirrettäviä tutkia. Rannikkojoukot vastaavat myös vedenalaisten kuuntelujärjestelmien operoinnista. Taistelutapa noudattaa jäykän torjuvaa puolustusta rannikkopattereiden osalta, mutta muut joukot kykenevät liikkuvaan sodankäyntiin. Rannikkojääkärit siirtyvät ja taistelevat saaristoalueella omien taisteluveneidensä avulla (Jurmo- ja Jehu-luokka). Laivastot luovat liikkuvan iskukyvyn Merisodassa korostuu liikkuvuus ja tulivoima, mutta myös pitkäkestoinen läsnäolo operaatioalueella. Merivoimien laivastojoukot on organisoitu poikkeusoloissa taisteluosastoiksi. Niiden kokoonpano rakennetaan joko aselajin tai operaation edellyttämän suorituskyvyn mukaiseksi. Laivaston taisteluosaston rungon muodostavat Hämeenmaa-luokan miinalaivat, jotka kykenevät sekä miinoituksen että ilmavalvonnan ja -torjunnan lisäksi johtoalustehtäviin. Miinalauttojen (Pansio-luokka) suorituskyky täydentää merimiinoituskykyä. Ohjusveneet (Hamina- ja Rauma-luokka) muodostavat pinta- ja ilmatorjuntaohjuksilla merivoimien iskukyvyn yli 100 km etäisyydelle. Liikkumiskyvyn ansiosta ulottuvuus ei ole vakio, vaan alusta siirtämällä iskukyky voidaan ulottaa tarvittaessa kauaskin merelle. Taisteluosastoja tuetaan miinantorjunnan suorituskyvyillä (Katanpää-luokka). TAISTELEVAT JOUKOT TARVITSEVAT HUOLTOA Taistelukyvyn ylläpito merellisessä ympäristössä edellyttää huollolta ulottuvuutta, nopeaa reagointia ja pitkäaikaista huollon suorituskyvyn läsnäoloa. Merivoimien joukot tarvitsevat kaikkia huollon lajeja ylläpitääkseen taistelukykynsä. Aselajin teknisyyden vuoksi korostuu kunnossapidon merkitys. Rannikkojoukkojen osalta tarpeet noudattavat osin maavoimien pataljoonien tai komppanioiden huoltotarpeita. Liikkuvien yksiköiden osalta korostuvat kunnossapidon lisäksi polttoaine- ja a-tarviketäydennykset. Saaristo-olosuhteet edellyttävät joukoilta myös kykyä pitkään omavaraisuuteen, mikä vaikuttaa merihuoltopataljoonan toimintatapoihin. Laivaston alukset kykenevät operoimaan ilman täydennyksiä useita vuorokausia. Täydennystarpeen ilmaantuessa materiaalimäärät ovat vastaavasti sitten suurehkoja. Alus saattaa tankata polttoainetta esimerkiksi 40 000-80 000 litraa kerrallaan. Nykyajan taistelualukset ja -veneet ovat teknisiä monimutkaisten järjestelmien kokonaisuuksia. Asejärjestelmien toimivuus ja aluksen liikkumiskyvyn ylläpito ovat tulenkäytön mahdollistajia. Merivoimien joukkojen vähäisen lukumäärän johdosta käytettävyys on pidettävä hyvin lähellä 100%, jotta suunnitellut operaatiot kyetään toteuttamaan. Kunnossapidon rooli siis korostuu muun huollon yhteydessä. MERIHUOLTOPATALJOONA Merihuoltopataljoonat luotiin muutama vuosi sitten osana koko logistiikan ja 109

myös merivoimien organisaatiomuutosta. Merihuoltopataljoonat ovat poikkeusolojen organisaatioita. Normaalioloissa merivoimien huollon asevelvollisten joukkotuotantokoulutus on keskitetty Kirkkonummelle Rannikkoprikaatin vastuulle. Turussa Rannikkolaivaston alaisuudessa toimiva 8. huoltolaivue ylläpitää normaaliolojen merellistä tukemiskykyä huoltoaluksillaan. Monitoimialus Louhi. Merihuoltopataljoona luo rannikolle ja saaristoon tukeutumisverkoston, johon kaikki alueella olevat joukot voivat puolustushaarasta riippumatta tukeutua. Merihuoltopataljoonien kokoonpano noudattaa huoltopataljoonan kokoonpanoa. Tällä saavutetaan huoltopataljoonien yhdenmukaisuus ja tarpeen tullen mahdollisuus käyttää niitä ristiin eri toiminta-alueilla. Merihuoltopataljoona koostuu komentajasta ja esikunnasta, joilla mahdollistetaan pataljoonan johtaminen. Merihuoltopataljoonan huoltokyvyn rungon muodostavat modulaariset huoltokomppaniat. Komppanioiden suorituskyky kattaa kaikki huoltoalat täydennyksistä kunnossapitoon pl. alusten kunnossapito, josta vastaa Puolustusvoimien logistiikkalaitos. Komppanioiden kokoonpanoa voidaan säädellä modulaarisuuden johdosta, mikäli siihen on operatiivista tarvetta. Merellinen kuljetuskyky muodostetaan kuljetusviiriköllä. Viirikön kalustona ovat isot huoltoalukset, keskiraskaat kuljetusalukset ja venejoukkueet. Huollon suorituksia suojataan merikomppanian suorituskyvyillä. Kokonaisuudessaan meripataljoonan vahvuus on yli 1000 taistelijaa. Ajoneuvoja ja aluksia sekä työkoneita meripataljoonassa on useita satoja. Merihuoltopataljoona on nykyisten johtamisjärjestelmien eräänlainen painajainen. Merihuoltopataljoona tarvitsee alueellisena huoltojoukkona sekä merija maavoimien että logistiikan johtamisyhteydet ja -järjestelmät. Näiden kaikkien järjestelmien avulla merihuoltopataljoona kykenee toteuttamaan tehtävänsä laadukkaasti ja riittävällä nopeudella. Järjestelmiä tarvitaan useita, koska yhteydenpito rannikko- ja logistiikkajoukkoihin tapahtuu kansallisia ja kansainvälisiä menetelmiä käyttäen. Merihuoltopataljoonan joukot harjoituksessa kuljetusryhmä on tuonut a-tarvikelastin laiturille lastattavaksi alukseen. Kysymykseen: Mikä erottaa merihuoltopataljoonan huoltopataljoonasta? vastauksena on: saariston topografia eli merellinen ympäristö. Saariston ja meren tuoma haaste on merkittävä ero maalla ja merellä toimivien huoltopataljoonien välillä. Esimerkiksi Saaristome- 110

Ohjauslastaus merellä. Huoltoalus YOR Halli ja ohjusvene. ren muodostama saaristoalue on noin 200 x 150 km2 kokoinen hyvin monimuotoinen alue. Huollon suoritteiden vieminen tälle alueelle edellyttää kuljetuskykyä maantiellä, purku- ja lastauskalustoa (koneellinen ja manuaalinen) useassa paikassa sekä laitureita, veneja aluskaluston lisäksi. Peruskonseptina merihuoltopataljoona on toimiva ja harjoituksissa testattu kokoonpano. Materiaalinen kyky on jatkuvasti kehittymässä kehittämishankkeiden kautta. Ne mahdollistavat tulevaisuudessa entistä suorituskykyisemmin toimivat merihuoltopataljoonat. Merihuoltopataljoonien osaava henkilöstö tuotetaan laadukkaalla varusmieskoulutuksella. Entäpä laivaston alukset, jotka operoivat merialueella?. Merihuoltopataljoonan toiminta ei siis rajoitu pelkästään saarilla ja/tai laitureilla tapahtuvaan huoltoon, vaan sen on kyettävä toteuttamaan huolto merellä! Rannikkolaivaston taistelualukset muodostavat merivoimien iskukyvystä pääosan, joten niiden huollon turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Luomalla riittävän laaja ja ulottuva tukeutumisverkosto saaristoon ja varsinkin MERELLE, mahdollistetaan taisteluosastojen pitkäaikainen läsnäolo operointialueella. Huoltoalukset ovat kriittinen suorituskyky merellisen tukeutumisverkoston luonnissa. Ne ovat suorituskykyjä, joilla huolto kyetään ulottamaan merelle. Nykyään aluksina käytetään 8. Huoltolaivueessa organisaatioon kuuluvia isoja huoltoaluksia. Huoltoalukset kykenevät suorittamaan polttoaine-, a-tarvike- ja materiaalitäydennyksiä sekä antamaan kunnossapito että evakuointitukea. Huoltoalukset kykenevät tukemaan myös merellisissä pelastustehtävissä palontorjunnan ja hinausten alalla. Huoltoalusten täydennyskyky on riittävä taydennystehtävien toteuttamiseen. 111

Meripataljoonaharjoituksissa on osoitettu huoltoalusten korvaamattomuus. Kyky laajentaa ja ulottaa tukeutumisverkosto saaristoon tukee kaikkien merivoimien joukkojen taistelukykyä. Nykyään merivoimien harjoituksissa tätä huollon kykyä harjoitetaan jatkuvasti, mikä on osoitus operatiivisen johdon prioriteetista. Harjoituksissa on myös todettu, että aluksemme eivät ole kansainvälisesti verrattuna puhdasverisiä huoltoaluksia. Alukset on aikoinaan rakennettu ensisijaisesti öljyntorjunta-aluksiksi yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Kehittämistä tarvitaan. Merihuoltopataljoona on uusi organisaatio, joka vielä opettelee toimimaan merellisessä ympäristössä. Materiaalinen suorituskyky paranee jatkuvasti logistiikan hankkeiden ansiosta. Liikkuvien johtamispaikkojen ja johtamisjärjestelmien kehittämistä on edelleen jatkettava, jotta joukkojen oikea-aikainen tukeminen on mahdollista. Merellä tapahtuvien täydennysten kykyä on parannettava, jotta taistelualusten täydennykset kyetään suorittamaan aallokossa ja avomerellä. Esimerkiksi meriliikenteen suojaus avomerellä tarvitsee huoltoalusten suorituskykyä, mikäli operaation kesto on vuorokausia. TULEVAISUUS Merellinen monimuotoisuus asettaa haasteita huoltojärjestelmälle. Mahdollistaakseen operatiivisen toiminnan on merihuoltopataljoonan ennakoitava ja ulotettava huollon lonkerot myös kauas merelle kattavan tukeutumisverkoston luomiseksi. Tämän suorituskyvyn luonti edellyttää sekä osaavaa ja harjoitettua henkilöstöä että materiaalista kykyä. Tulevaisuus näyttää mihin suuntaan nämä merelliset huoltopataljoonat kehittyvät. Nykyisellään suunta on ainakin oikea. Perätankkauskyvyn harjoittelua paloletkun avulla toimintamallin harjoittelua. 112

Everstiluutnantti Mikko Taussi Hallinto-osaston osastopäällikkö Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta Puolustusvoimien logistiikkalaitos Mahdollistaja Logistiikan alalla on kahden viimeisen vuosikymmenen aikana toteutettu suuria muutoksia. 1990-luvulla yhdistettiin pääosa varikkokenttää Puolustusvoimien materiaalilaitokseksi. Lopuista puolustushaarojen keskitetyistä huollon organisaatioista muodostettiin puolustushaarojen materiaalilaitokset vuosien 2006-2010 aikana. Näiden perustamiset loivat edellytyksiä logistiikan edelleen kehittämiselle. Oli tullut aika pohtia puolustusvoimallisen logistiikkakokonaisuuden perustamista. Logistiikkalaitos keskittää logistiikkaa Puolustusvoimien logistiikkalaitos muodostettiin vuoden 2015 alussa maavoimien, merivoimien ja ilmavoimien materiaalilaitoksista, Sotilaslääketieteen keskuksesta ja Hämeen rykmentin Huoltokoulusta sekä Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen osista. Lisäksi eräitä puolustushaaraesikuntien huollon tehtäviä siirrettiin logistiikkalaitokseen. Logistiikkalaitos on puolustusvoimien materiaalihallinnosta, hankintatoimesta, terveydenhuollon järjestämisestä, ympäristöasioista ja tilahallinnasta vastaava pääesikunnan alainen tulosyksikkö. Logistiikkalaitoksen johtajan suoranainen esimies on puolustusvoimien sotatalouspäällikkö. Logistiikkalaitos luo edellytykset suorituskykyjen rakentamiselle, käytölle ja operaatioiden toimeenpanolle sekä kehittää, ylläpitää ja palauttaa joukkojen, henkilöstön ja järjestelmien toimintakyvyn sekä materiaalin käyttökelpoisuuden. Logistiikkalaitos tukee puolustusvoimien joukkoja samanlaisin periaattein niin kansallisessa kuin kansainvälisessä toimintaympäristössä rauhan ja sodan aikana. Puolustusvoimien logistiikkalaitos koostuu hallintoyksikköinä toimivista Logistiikkalaitoksen esikunnasta, Järjestelmäkeskuksesta, kolmesta logistiikkarykmentistä, Räjähdekeskuksesta ja Soti- 113

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kokoonpano laslääketieteen keskuksesta. Logistiikkakoulu on laitoksen esikunnan alainen joukkoyksikkö. Toimipisteitä on viidelläkymmenellä paikkakunnalla. Palkattua henkilöstöä on noin 2 230. Asiakasrajapinnassa logistiikkarykmentit ja Sotilaslääketieteen keskus Logistiikan järjestelyjen toimintamalli perustuu järjestelmään, jossa kolme logistiikkarykmenttiä toimii tuettavien hallintoyksiköiden rajapinnassa palvelutarpeita kartoittaen sekä palveluja järjestäen ja tuottaen. Tuettavat joukot saavat tarvitsemansa tuen vuosittaisen suunnittelun perusteella laadittujen sopimusten ja toimintaansa liittyvien tilausten kautta. Logistiikkarykmenttien keskeinen tehtävä normaalioloissa on varastoida sotavarustusta ja valmistautua sen hajauttamiseen valmiutta kohotettaessa. Logistiikkarykmenttien sijainnista ja organisaatioeroista johtuen niillä voi olla myös erityisiä tehtäviä. Esimerkiksi 2. Logistiikkarykmentin toiminnassa korostuu meripuolustuksen ja 3. Logistiikkarykmentin ilmapuolustuksen tukeminen. Sotilaslääketieteen keskus on myös merkittävä asiakasrajapintatoimija sen terveysasemien ollessa kaikissa varuskunnissamme. Sotilaslääketieteen keskus järjestää puolustusvoimien lääkintähuollon, ympäristöterveydenhuollon ja erityisterveydenhuollon palvelut. Poikkeusoloissa se tukee puolustusvoimien joukkoja kenttälääkinnän järjestämisessä. Lisäksi se vastaa lääkintämateriaali-, lääke- ja sairaalatarvike- sekä ympäristöterveydenhuollon materiaalilogistiikasta puolustusvoimissa. Sotilaslääketieteen keskus toimii lisäksi sotilaslääketieteen, ilmailulääketieteen, sukelluslääketieteen, kenttälääkinnän sekä suojelulääketieteen (CBRN) tutkimus- ja asiantuntijayksikkönä. Logistiikkalaitos valmistelee ja sopii myös tuettaville joukoille palveluja antavien kumppanien toiminnan. Kumppaneista voidaan mainita esimerkiksi sairaanhoitopiirit, Leijona Catering Oy, Millog Oy, Patria Oy, Senaattikiinteistöt Oy, Puolustushallinnon rakennuslaitos 114

sekä Sotilaskotiliitto ry. Yhteistoiminnan onnistuminen näiden kanssa vaikuttaa merkittävästi käsitykseen logistiikkalaitoksen kyvystä toteuttaa tehtäväänsä. Järjestelmäkeskus luo materiaalisen valmiuden Yksi logistiikkalaitoksen perustamiseen liittyvistä keskeisistä muutoksista uudessa logistiikkajärjestelmässä oli Järjestelmäkeskuksen perustaminen. Järjestelmäkeskuksen päätehtävä on puolustusmateriaalin elinjaksonhallinta. Elinjaksovastuu ja -tehtävät siirtyivät puolustushaaraesikunnista ja aiemmista puolustushaarojen materiaalilaitoksista pienin eroavaisuuksin aiemmista käytännöistä riippuen. Tavoitteena on yhtenäistää mallit toiminnan ensimmäisinä vuosina. Järjestelmäkeskus vastaa sotavarusteiden ja järjestelmien käyttöturvallisuudesta ja -varmuudesta. Nämä, yhdessä sotavarusteiden käytön ja kulumisen johdosta, ovat huomioitavia asioita, kun suunnitellaan järjestelmien kunnossapitoa, ylläpitoa ja mahdollista elinjakson pidentämistä. Keskittämällä kunnossapidon ohjaus Järjestelmäkeskukseen on kyetty paremmin huolehtimaan järjestelmien ylläpidosta elinjakson aikana. Järjestelmäkeskus ja logistiikkalaitoksen esikunta toteuttavat yhdessä puolustusmateriaalihankinnat. Materiaalisen valmiuden luomisessa tärkeä osatekijä on Räjähdekeskus. Se on tuotantolaitos, joka varmistaa puolustusvoimien omavaraisuutta räjähteiden osalta. Räjähdekeskus tuottaa ja kunnossapitää räjähteitä, poistaa räjähteitä käytöstä sekä järjestää räjähteiden koetoimintaa. Räjähdekeskus osallistuu räjähdeturvallisuuden kehittämiseen. Logistiikan järjestelyjä johdetaan esikunnasta Logistiikkalaitoksen esikunnan tärkeimmät tehtävät ovat laitoksen johtajan johtoesikuntana vastata laitoksen poikkeusolojen valmiudesta, johtaa logistiikan järjestelyt ja toteuttaa puolustusvoimien hankintojen kaupallinen valmistelu. Esikunta valmistautuu muiden hallintoyksiköiden tukemana muodostamaan kansainvälisiin operaatioihin logistiikkaorganisaation, jolla on kyky toimia osana monikansallisia logistiikkajärjestelyjä. Esikunta vastaa myös puolustusvoimien logistiikkajärjestelmään liittyvien kumppanuuksien hallinnasta. Esikunta järjestää logistiikkalaitoksen hallinnon, johtaa henkilöstön osaamisen hallintaa ja kehittämistä sekä toteuttaa yhteisten resurssien allokoinnin. Logistiikkalaitoksen esikunta vastaa logistiikkalaitoksen osalta kemikaali- ja kemikaaliturvallisuuslakien ja ympäristönsuojelulain tarkoittamista toiminnanharjoittajalle kuuluvista tehtävistä sekä maankäyttö- ja rakennuslain määrittämistä tehtävistä puolustusvoimissa. Logistiikkakoulu kouluttaa ja tutkii Esikunnan alainen Logistiikkakoulu antaa upseerikoulutuksen tutkintoihin sisältyvää, puolustushaarojen tarpeisiin perustuvaa logistiikan opetusta, toteuttaa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän kehittämiseen tähtäävää operatiivisen ja taktisen tason tutkimustoimintaa 115

sekä tuottaa logistiikan ohjesääntöjä ja oppaita. Palkatun henkilöstön perus- ja täydennyskoulutus toimeenpannaan käsketyiltä osin yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun sekä puolustushaara-, aselaji- ja toimialakoulujen kanssa. Logistiikkakoulu antaa kenttälääkinnän reserviupseerikoulutusta yhteistyössä Maasotakoulun kanssa. Toimintoja virtaviivaistettiin Logistiikkalaitoksen perustamisen yhteydessä selkeytettiin eri hallintotasojen rooleja niin, että logistiikan operatiivisen johtamisen tehtävät keskitettiin pääesikuntaan ja puolustushaaraesikuntiin logistiikan järjestelyjen johtamisen keskityttyä logistiikkalaitokseen. Logistiikan järjestelyjen keskittämisen ansiosta puolustushaarojen samankaltaiset logistiikan alan tehtävät, kuten ajoneuvo- tai viestilaitehankinnat, hoidetaan nykyisin logistiikkalaitoksen johtamana. Puolustushaarat vastaavat jatkossa silti taistelujärjestelmänsä huollosta ja huollon sodan ajan joukkojen koulutuksesta. Puolustusvoimien logistiikkalaitos omistaa puolustusvoimien sotavarustuksen ja materiaalin. Materiaalin omistajuus siitä seuraavine vastuineen on yksi keskeinen osa logistiikan järjestelyjä. Logistiikkalaitoksen asema materiaalin omistajana ei millään tavoin kiistä pääesikunnan ja puolustushaarojen johtavaa asemaa sotavarusteiden kehittämisessä, niiden käyttöperiaatteiden määrittelyssä sekä materiaalin varsinaisessa käytössä normaalioloissa tai sodan aikana. Logistiikkalaitos luo osaltaan mahdollisuuden onnistua. Logistiikkajärjestelmää uudistettaessa luotiin järjestely, jossa logistiikan alat muodostavat yhtenäisen, kansainvälisestikin yhteensopivan, tilaus-toimitusketjun strategiselta tasolta taktiselle tasolle. Logistiikkalaitoksen suunnittelussa panostettiinkin vuoden 2013 aikana erityisesti prosessien määrittelyyn perinneorganisaatioiden kanssa. Sotavarusteiden kohdentamisen ja sodan ajan joukkojen varustamisen onnistumiseksi logistiikkalaitoksella on mahdollisuus puuttua kaikkeen puolustusvoimien eri varastoissa olevaan materiaaliin. Laaja-alainen toimintavapaus Pääesikunnan käskyjen ja puolustushaaraesikuntien vaatimuksien perusteella mahdollistaa parhaan lopputuloksen saavuttamisen. Myös materiaalisen suorituskyvyn ylläpito, ennakoiva kunnossapito ja vauriokorjauksista johtuvat materiaalivaihdot edellyttävät sekä yksilöseurattavan että runsaslukuisen materiaalin keskitettyä hallintaa. Logistiikkalaitos vastaa siitä, että sen luovuttamat sotavarusteet ovat toimivia ja käyttöturvallisia. Käyttöturvallisuutta luotaessa ja ylläpidettäessä otetaan laaja-alaisesti huomioon materiaalin mahdolliset riskit niin käyttäjille itselleen ja niiden vaikutuspiirissä oleville ihmisille kuin omaisuudelle. Myös käytön ja kunnossapidon vaikutukset ympäristöön selvitetään. Logistiikkalaitos noudattaa jo materiaalihankintojen valmisteluvaiheessa lainsäädännön asettamia vaatimuksia. Järjestelmäkeskus määrittää kuitenkin perusteet materiaalin turvalliselle käytölle niiltä osin, kuin lainsäädäntö ei puolustusvoimien toiminnan erityispiirteiden ja sotavarusteiden osalta aseta turvallisuusvaatimuksia. 116

Materiaaliturvallisuuden huolehtimisvastuu säilyy koko materiaalin elinjakson ajan logistiikkalaitoksella. Käytön päätyttyä logistiikkalaitos vastaa sotavarusteiden asianmukaisesta jälkikäsittelystä myymällä, purkamalla ja uusiokäyttämällä tai hävittämällä materiaalin. Kustannustehokkuutta parannetaan Puolustusvoimauudistuksen lähtökohta ja tavoitteet edellyttivät myös logistiikalta radikaaleja tuottavuuden parantamiseen tähtääviä muutoksia ja organisointia. Kustannustehokkuuden parantamiseksi asetettiin 25 miljoonan säästötavoite, joka on pääosin aikaansaatu tarkistamalla logistiikka-alan organisaatioita ja vähentämällä niistä noin 600 henkilötyövuotta. Organisaatioiden virtaviivaistaminen puolustusvoimauudistuksessa vähensi myös logistiikkalaitoksen hallintohenkilöstön määrää, mikä lisäsi laitoksen ydintehtäviin keskittyvien osuutta. Toiminnan vakauttamisvaiheessa 2015-2016 ei vielä tarkasti tiedetä, olemmeko kyenneet säästämään uusilla toimintatavoillamme jopa enemmän. Tosin uuden logistiikkamallin kustannuksia arvioitaessa yksi kiusallinen piirre oli se, ettei logistiikan osalta ollut aiemmin yhtenäistä käsitystä puolustushaarojen huollon yhteiskustannuksista. Kun logistiikan järjestelyt, tavaroiden ja palvelujen tuottaminen, toteutetaan suurempana kokonaisuutena, johtaa se kustannussäästöihin ja -tehokkuuteen. Näiden edellytyksenä on usealle tukeutujalle yhteisten hankintakohteiden ja -aikautuksen koordinointi niin arjen tarpeiden kuin kehittämisohjelmahankkeidenkin hankinnoissa. Tällainen yhdistely onnistuu muun muassa logistiikkalaitoksen vuosittaisen palvelutarvekartoituksen avulla. Nykyisen palvelutarvekartoituksen kustannustehokkuus vaatinee jatkossa tarkastelua, koska palvelutarpeen kokoamiseen osallistuvat tuettavien (joukkoosastot) ja logistiikkalaitoksen esikunnan välillä myös logistiikkarykmentit. Väliportaan pudottamisella saavutettaisiin keskitetyn järjestelmän paras tehokkuus. Jatkossa on kyettävä rakentamaan enemmän automatisoitu palvelutarvekartoitus, joka osaltaan edesauttaa myös logistiikkalaitoksen tuotantosuunnitelmien (kuten ylläpito-, kunnossapito-, hankintasuunnitelma yms) laadintaa ja hallintaa. Totuudella on tosin toinenkin puoli: käytettäessä logistiikkarykmenttejä palvelutarvekartoitukseen ylläpidetään niiden valmiuksia poikkeusolojen tukeutumisjärjestelmän johtamiseen. Materiaalin taloudellinen käyttö tarkoittaa muun muassa sitä, että käytössä on vain kulloinkin koulutuksessa ja valmiudessa tarvittava osa sotavarusteista. Turhaa käyttöä sekä kulumista ja rikkoutumista pyritään välttämään. Käyttämätön osa materiaalista tulee vastaavasti varastoida niin, että varastoimisjaksojen aikana materiaali säilyy mahdollisimman hyvin varastoonpanon aikaisessa kunnossa. Kustannustehokkuus on painopisteessä, kun tehdään materiaalin elinjakson eri vaiheissa tarvittavia toimenpiteitä. Näissä noudatetaan yleisiä liiketalouden periaatteita, kuten pyritään keskitettyyn toimintaan, poistamaan päällekkäisyyksiä sekä tekemään kerralla suuria toimenpidesarjoja. 117

Toimintojen ja rahoituksen keskittämisellä, joista suurimpina voidaan mainita esimerkiksi puolustusvoimien kiinteistösopimus (250 M ), kunnossapidon kokonaisuus (330 M ) tai polttoainehankinnat (60 M ), arvioidaan jatkossa saavutettavan parempi kustannushallinta: hallinnollisen työ vähenee ja mahdolliset säästöt on helpompi uudelleenkohdentaa. Puolustushallinnon rahoitustilanteen paranemisesta ei ole merkkejä, joten kaikkien puolustusvoimatoimijoiden tulee jatkossakin kiinnittää erityistä huomiota kulukuriin. Logistiikkalaitoksen ollessa suurin rahoituksen käyttäjä on sillä näin ollen myös suurin mahdollisuus, ja vastuukin. Vaikka pääosa puolustusvoimien rahoituksesta on logistiikkalaitoksen hallinnoimaa, se ei yleensä ole logistiikan palvelujen edun saaja. Näin ollen ylipuolustushaarallisella toimijalla on objektiivisempi mahdollisuus tarkastella ja ottaa kantaa muun muassa hankintojen vaikuttavuuteen ja kustannustehokkuuteen. Hyvänä esimerkkinä käy lentopolttoainehankinta ilmavoimille vuonna 2015. Toimintavuoden käynnistyessä ilmavoimilla oli syvä huoli lentokyvystään, koska logistiikkalaitos joutui vähentämään runsaasti lentopolttoainerahoitusta. Vuoden alun hankintasuunnitelman mukaan puolustusvoimien hallussa oleva polttoainemäärä oli laskemassa turhan alhaiselle tasolle. Polttoaineiden maailmanmarkkinahinnan laskun johdosta logistiikkalaitos kykeni lopulta hankkimaan ilmavoimille jopa alun perin suunniteltua enemmän polttoainetta. Ja kiitos hintojen alenemisen, kyettiin säästynyttä rahaa kohdentamaan myös muihin kiperiin rahareikiin. Puolustusvoimien irtaimiston omaisuuskirjanpito toteutetaan jatkossa puolustusvoimien logistiikkalaitoksessa. Omaisuuskirjanpidon keskittäminen logistiikkalaitoksen esikuntaan yksinkertaistaa kirjanpidon menettelyjä ja tehostaa resurssien käyttöä. Järjestelmäkeskus toimii teknisenä asiantuntijana materiaalin elinjakson hallinnassa ja poistolaskennan määrittämisessä. Toimintojen keskittäminen mahdollistaa puolustusvoimien johdolle parhaan tilannekuvan muodostamisen siitä, mitä rahalla on saatu aikaan! Toiminnan jatkuvuus tärkeässä osassa Logistiikan palvelut toimitetaan puolustushaarojen ja Pääesikunnan alaisten laitosten määrittämien vaatimuksien ja palvelutarpeiden mukaisesti. Poikkeusolojen asettamat valmiusvaatimukset otetaan huomioon logistiikkalaitoksen toiminnassa. Normaaliolojen järjestelmä on rakennettu siten, että logistiikkajärjestelmän valmiutta voidaan kohottaa perusrakenteita ja johtosuhteita muuttamatta joustavasti, kulloistenkin tehtävien ja tilanteiden vaatimien tarpeiden mukaan. Poikkeusolojen logistiikkajärjestelmään vaikuttavat tarveprofiilin muuttumisen ohella tilaaja- ja toimittajakentän laajeneminen taistelu- ja kenttähuoltojoukkojen perustamisen, sekä kumppanuuskentän täysimääräisen hyödyntämisen myötä. Suuren logistiikkalaitoksen tulosyksikön henkilöstövoimavarojen johtaminen on tuloksellisempaa kuin pienten sirpaleisten logistiikan organisaatioiden. Isossa organisaatiossa voidaan rakentaa erilaisia oppimispolkuja, jotka innostavat 118

jatkuvaan oppimiseen ja pyrkimykseen uralla etenemisessä. Monipuolisten vaihtoehtojen luominen kartuttaa myös organisaation osaamista eikä johda ulkoisen vaihtuvuuden johdosta haaskuuseen koulutukseen osoitetussa resurssissa. Luonnollisesti lisäosaamista on hankittava muualta puolustusvoimista ja avoimilta työmarkkinoilta. Kohti lopullista päämäärää kustannustehokkuutta, poistettu päällekkäisiä toimintoja, yhtenäistetty logistiikan toimintamalleja ja varmistettu poikkeusolojen toimintavalmiutta. Olemme tällä hetkellä tilanteessa, jossa kaikki puolustusvoimien toimintaan vaikuttavat logistiset toimijat ovat yhden johtoportaan johdossa tai ohjauksessa. Tämä takaa edellytykset logistiikan laaja-alaiseen ja yhtenäiseen kehittämiseen. Logistiikkalaitoksen perustamisella on parannettu puolustusvoimien logistiikan 119

Everstiluutnantti Esa Mäkinen Kansainvälinen ala, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta Kansainvälinen yhteistyö osana logistiikkajärjestelmää Kansainvälisen yhteistyön merkitys on kasvanut kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tämä pitää sisällään myös puolustusvoimat ja sen käyttämät järjestelmät. Viime vuosien kehityksen eräitä painopisteitä on ollut logistiikkajärjestelmien muutos, jonka seurauksena logistiikkajärjestelmät ovat erikoistuneet ja niiden omistamisen vaihtoehdoksi on tullut tarvittavien palveluiden hankkiminen kuhunkin logistiseen osa-alueeseen erikoistuneelta taholta tai yhtiöltä. Näin on tapahtunut myös puolustusvoimissa, esimerkiksi kunnossapidon osalta. Koska tuotettavan palvelun tai materiaalin kokonaiskustannuksista osa muodostuu logistiikan seurauksena (kuten kuljettaminen, varastointi, ylläpito yms.), on luonnollista, että logistiikkaa kehittämällä pyritään saavuttamaan kustannussäästöjä tai parantamaan tuottavuutta. Yhteistyö on eräs keino saavuttaa säästöjä, sillä toteutettaessa jokin logistinen suorite palveluna, yhteistyönä tai hankintana joltakin yhteistyökumppanilta, pystytään välttymään suoritteen oman tuottamisen aiheuttamilta henkilöstö- ja investointikustannuksilta. Eri maiden puolustusvoimien välisenä toimintana tätä kumppanuutta voidaan kuvata kansainväliseksi yhteistyöksi, jonka tavoitteena on toimia keinona hallita ja pienentää koko ajan nousevia logistisia kustannuksia. Puolustusvoimien osalta yhä tehokkaampien suorituskykyjen kehittäminen ja ylläpito jatkuvasti pienenevillä resursseilla on johtanut tarpeeseen etsiä kustannussäästöjä myös logistiikasta. Sotilasliittoon kuuluvilla mailla erikoistuminen johonkin erityiseen suorituskykyyn on johtanut jopa osan suorituskyvyistä puuttumiseen kokonaan. Näissä tapauksissa kyseinen maa on kyennyt luottamaan liittoon kuuluvan toisen maan suorituskykyjen saamisesta käyttöön tarpeen ilmaantuessa. Toisena vaihtoehtona on tukeutuminen kansainväli- 120

seen yhteistyöhön tai sen toteuttamiseksi perustettuihin yhteistyöratkaisuihin. Näiden käyttö ei rajoitu vain sotilasliittoon kuuluviin maihin, vaan myös muiden maiden on ollut mahdollista tukeutua niihin. Tämän tyyppisillä ratkaisuilla pyritään usein korvaamaan tarpeellisia suorituskykyjä, jolloin resurssit pystytään paremmin kohdentamaan kriittisten suorituskykyjen kehittämiseen ja ylläpitoon. Esimerkkinä tällaisesta menettelystä on Suomen osallistuminen kansainväliseen strategiseen ilmakuljetus ohjelmaan (SAC, Strategic Airlift Capability), jolla Suomelle tarpeellinen suorituskyky on hankittu ilman merkittäviä henkilöstö-, rakennus- ja materiaalikustannuksia. Näin resursseja on pystytty kohdentamaan kriittisten suorituskykyjen kehittämiseen ja hankintaan. Strategisten ja taktisten ilmakuljetusten ottaminen esimerkiksi tässä yhteydessä on perusteltua, sillä kyseisen suorituskyvyn luominen ja ylläpito on erittäin kallista. Suurien kustannuksien seurauksena toimintoon kohdistuu useita kansainvälisiä yhteistyöryhmiä, joista esimerkkejä on alla olevassa kuvassa. Kuvassa on esitetty osallistuminen eri kansainvälisiin ilmakuljetustyöryhmiin ja ohjelmiin maittain. Lähde: MCCE (Movement Coordination Centre Europe) 121

Kansainvälinen yhteistyö on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina ja se on saanut eri muotoja. Kaikkien tuntemien yhteisten kansainvälisten materiaalihankintojen lisäksi myös kuljetusyhteistyö ja materiaalin ylläpitoon liittyvä yhteistyö on yleistä. Tätä kansainvälistä yhteistyötä toteutetaan usein kahdenvälisenä, mutta yhä yleisempää on, että useammat maat liittyvät yhteen joko suoraan käyttäjäorganisaationa (User Group) tai erilaisten kansainvälisten toimijoiden alaisena työryhmänä. Edellä mainittuja kansainvälisiä toimijoita ovat esimerkiksi EDA ja NATO, jossa toimiva NSPA (Nato Support and Procurement Agency) lienee tunnetuin. NSPA:ssa toimii useita asejärjestelmiin keskittyviä kumppanuuksia ja palveluihin tai jopa suorituskykyihin liittyviä kansainvälisiä yhteistyöryhmiä kuten SAC. Niin käyttäjäorganisaatioissa kuin työryhmissäkin tavoitteena on tuottaa osallistujamaille lisäarvoa logistisella yhteistyöllä (mm. yhdistämällä tarpeita, jakamalla informaatiota ja keskittämällä hankintoja). Useiden toimenpiteiden perimmäisenä tarkoituksena on hallita ja optimoida elinjaksokustannuksia nykyistä kustannustehokkaammin. Kansainvälisessä materiaaliyhteistyössä on ollut jo pitkään tavoitteena rajoittaa asejärjestelmien ylläpitokustannusten nousua. Suomella on vähän, jos ollenkaan, kokemusta puhtaista asejärjestelmien yhteishankinnoista, vaikkakin useat Suomeen hankitut järjestelmät ovat samanlaisina käytössä muissa maissa. Haasteita kansainväliseen materiaaliyhteistyöhön asettavat erilaiset käyttäjien vaatimukset ja kansallinen käyttöprofiili. Näiden kansallisten vaatimusten harmonisointi on osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi. Ehkäpä juuri tästä syystä kansainvälinen materiaaliyhteistyö on keskittynyt pääasiassa järjestelmien kuluvien komponenttien, kuten varaosien ja ampumatarvikkeiden, yhdistetyiksi hankinnoiksi. Näitä hankintoja toteuttamaan, hallinnoimaan ja yhtenäistämään perustetut käyttäjäorganisaatiot sekä kansainvälisten toimijoiden alaiset työryhmät ovat osoittaneet tehokkuutensa. Kuvassa on esitetty Suomen osallistuminen NSPA:n alaisiin ohjelmiin. Lähde: Suomen puolustusvoimien yhteysupseerin NSPA:ssa kuukausiraportti 122

Kansainvälisen yhteistyön vaikutuksista logistiikkajärjestelmään unohdetaan usein sen koulutuksellinen funktio. Tuntemalla muiden toimijoiden menettelytavat ja menetelmät, voidaan omaa järjestelmää analysoida tehokkaammin. Oppimalla muiden kansainvälisten yhteistyökumppaneiden logistiikkajärjestelmien periaatteet voidaan analyyseistä johdetut johtopäätökset viedä tehokkaammin oman järjestelmän kehittämiseen ja henkilökunnan koulutukseen. Henkilökohtaisella tasolla saatu logistiikkajärjestelmien kansainvälinen koulutus tuottaa merkittävän osaamislisän koulutukseen osallistuneelle henkilölle, ja vähentää tai jopa poistaa tarpeen järjestää vastaava koulutus kotimaassa. Tällä koulutusfunktiolla on myös syvempi vaikutus yhteistyön tavoitteisiin. Kansainvälisen yhteistyön seurauksena omat toimintatavat tulevat tunnetuiksi muille toimijoille ja mahdollistavat kansainvälisen yhteentoimivuuden logistiikan alalla. Kansainvälinen yhteistyö tulee tulevaisuudessa kehittymään edelleen. Sekä eri maiden puolustusvoimien välisten yhteistyöryhmien että kaupallisten toimijoiden rooli tulee kasvamaan merkittävästi, ja erilaiset kumppanuudet tulevat lisääntymään. Niin kaupalliset toimijat kuin kumppanitkin ovat yhä kansainvälisempiä, ja tuottavat palveluita myös muiden maiden palvelun tarvitsijoille. Eri tasoilla tapahtuva palveluiden os- Kuvassa on esitetty EATC:lle kohdennettavien ilmakuljetussuorituskykyjen sijainti. Lähde: MCCE (Movement Coordination Centre Europe) 123

taminen tai tuottaminen toisen maan puolustusvoimille, tähän toimintoon tai palveluun erikoistuneelta toimijalta tulee lisääntymään, jolloin omat investoinnit uusiin logistisiin suorituskykyihin tulevat vähenemään. Kansainvälisellä yhteistyöllä pyritään korvaamaan tai varmistamaan omia suorituskykyvajeita, jolloin osaaminen keskittyy yhä kapeammalle suorituskykyalueelle varmistaen kriittisten suorituskykyjen käytön ja ylläpidon. Kansainvälisen yhteistyön vaikutus logistiikkajärjestelmään on ollut ja tulee olemaan merkittävä. Yhteistyöllä on kyetty korvaamaan osa suorituskykypuutteista ja saavuttamaan merkittäviä kustannussäästöjä. Yhä monimutkaisemmat järjestelmät ja niiden edellyttämä logististen suorituskykyjen kehittäminen vaatii yhä enemmän resursseja. Samoista kutistuvista resursseista kilpailevat niin uudet tarvittavat suorituskyvyt kuin aiempien suorituskykyjen ylläpito. Tulevaisuuden kansainvälinen yhteistyö tulee olemaan avainasemassa logistiikkajärjestelmän mahdollistajana. 124

Everstiluutnantti Jari Riihimäki Logistiikkakoulun johtaja ja työryhmä majuri Mika Ihamäki, majuri Timo Gröhn, majuri Sami Friberg Logistiikan osaamisen varmistaminen Puolustusvoimien palkatun henkilöstön ja asevelvollisten osaaminen on logistiikan operatiivisen valmiuden kulmakivi. Osaamisen kehittäminen perustuu muodolliseen koulutukseen, sekä yksilöiden että joukkojen harjoittelemiseen ja itseohjautuvaan oppimiseen. Logistiikan tutkintoihin johtavalla koulutuksella rakennetaan sotilaille logistiikan perusosaaminen, jota laajennetaan ja syvennetään logistiikan täydennyskoulutuksella. Logistiikan alojen täydennyskoulutuksella kehitetään lisäksi logistiikan siviilitehtävissä palvelevien ammattitaitoa ja asiantuntijuutta. Logistiikan osaamisen varmistamista ja koulutuksen suunnittelua ohjaavat organisaation ja työntekijöiden osaamistarpeet. Pääesikunta ohjaa puolustusvoimien koulutuksen suunnittelua ja toteuttamista vuosittain toistettavan koulutustarvekartoitusprosessin avulla. Prosessi voidaan jakaa kolmeen päävaiheeseen, joita ovat: - organisaatioiden ja työntekijöiden osaamistarpeiden selvittäminen - osaamistarpeiden analysointi ja suhteuttaminen koulutustarjontaan - koulutustarjonnan määrittäminen. Vuosittain toistettava koulutustarvekartoitus aloitetaan selvittämällä organisaation puolustushaarojen, aselajien ja toimialojen osaamisen kehittämistarpeet. Logistiikan tulevaisuuden osaamistarpeet kysyttiin puolustushaaroilta viimeksi syksyllä 2015. Lisäksi organisaation osaamistarpeita tunnistetaan ja tuotetaan suorituskykyjen kehittämistyössä osana kehittämisohjelmia ja suorituskykyhankkeita. Työntekijät ja lähiesimiehet tunnistavat puolestaan yksilötason osaamisen kehittämistarpeita ja osana koulutustarvekartoitusprosessia kirjaavat ne koulutustarve-esityksinä tietojärjestelmään. Koulutusta suunnittelevat ja toteuttavat organisaatiot, kuten Logistiikkakoulu, analysoivat yhteistyössä Puolustus- 125

voimien logistiikkalaitoksen esikunnan kanssa organisaatioiden ja työntekijöiden tuottamat osaamistarpeet ja koulutustarve-esitykset yksityiskohtaisesti. Organisaation osaamisen kehittämistarve voi liittyä esimerkiksi uuden asejärjestelmän kunnossapito- ja tarkastusoikeuksien tuottamiseen. Yksittäisen työntekijän ja hänen esimiehensä tunnistama tarve voi olla esimerkiksi logistiikan normaaliolojen suunnittelu- ja johtamisosaamisen kehittäminen toimialapäällikköopintokokonaisuuden avulla. Osaamisen kehittämistarpeet ja niiden analyysi vaikuttavat tarjottavaan koulutukseen. Organisaation tarve-esitys voi johtaa kokonaan uuden täydennyskoulutuskurssin tai -tilaisuuden järjestämiseen. Työntekijäkohtaiset tarve-esitykset huomioidaan kahden seuraavan vuoden täydennyskoulutusohjelman laadinnassa. Koulutustarvekartoitusprosessi tuottaa puolustushaarojen ja toimialojen (kuten logistiikan) koulutuskalenterit, jotka julkaistaan syksyisin. Koulutuskalenterit sisältävät seuraavan kalenterivuoden täydennyskoulutustarjonnan. Koulutuksen järjestävillä organisaatioilla on kartoituksen tuloksena ennakkotieto koulutukseen osallistuvien määrästä noin puolitoista vuotta ennen koulutuksen alkua. Ennakointi mahdollistaa osaltaan yksittäisten työntekijöiden ottamisen mukaan koulutuksiin joustavasti ja nopeasti tarpeen ilmetessä. Logistiikan upseerikoulutus Logistiikkakoulu, joka on osa Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikuntaa, toimeenpanee sotatieteiden kandidaattien ja sotatieteiden maistereiden osalta upseerin tutkintoihin tähtäävän ope- Puolustusvoimien ja logistiikan koulutustarvekartoitusprosessi. 126

tuksen toimialajakson logistiikkaopintosuunnalla. Sotatieteiden kandidaatin (SK) opintojen tavoitteena on saavuttaa riittävä osaaminen poikkeusolojen huoltokomppanian päällikön tehtävään ja normaaliolojen huoltokomppanian kouluttajan tehtävään. Kadettien opintojen painopiste on taktiikassa, minkä lisäksi kadetit suorittavat lukuisia oikeuksia ja erityislupia aina maastoskootterista liikennetraktoriin. Kadettikurssilta luutnantin arvoon ja upseerin virkaan valmistuttuaan sotatieteiden kandidaatit toimivat neljä vuotta joukkotuotannon huoltokomppanioissa joukkueen johtajina ja kouluttajina. Nuorten upseereiden opinnot jatkuvat neljän vuoden työjakson jälkeen sotatieteiden maisterikurssilla (SM). Sotatieteiden maisteriopintojen logistiikkaopintosuunnalla tavoitteena on saavuttaa riittävä osaaminen poikkeusolojen taisteluosaston huoltopäällikön tehtävään ja normaaliolojen joukko-osaston huollon tehtäviin. Logistiikan maisterit palaavat valmistuttuaan joukkotuotannon huoltokomppanioihin varapäälliköiksi ja vanhemmiksi kouluttajiksi edeten aikanaan huoltokomppanioiden päälliköiksi. Riittävä kokemus joukkotuotannon tehtävistä varmistaa myös Logistiikkakoululle ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön opettamaan seuraavia kadetti- ja maisterikursseja. Esiupseeri- ja yleisesiupseerikurssilla (EUK ja YEK) annetaan kaikille opiskelijoille perusteet logistiikka- ja huoltojärjestelmästä. Huollon ja logistiikan tehtäviin suuntautuneiden upseereiden osalta syvällisemmät osaamistavoitteet saavutetaan kurssien harjoituksissa toimimalla oman aselajin ja toimialan tehtävissä. Logistiikan täydennyskoulutusta annetaan upseereille logistiikkaupseerikurssilla, logistiikan toimialapäällikköopinnoissa ja tarvittaessa logistiikan alojen täydennyskoulutus- ja järjestelmäkursseilla. Logistiikkaupseerikurssi (LOGUPSKSI) mahdollistaa huollon ja logistiikan osaamisen kehittämisen ja tehtäviin perehtymisen muille kuin logistiikan peruskoulutetuille. Omassa puolustushaarassa ja aselajissa hankittu kokemus yhdessä logistiikkaupseerikurssilla tapahtuvan opiskelun kanssa mahdollistaa siirtymisen huollon ja logistiikan tehtäviin. Logistiikkaupseerikurssin tavoitteena ovat huollon ja logistiikan poikkeusolojen esikuntaupseeritehtävät ja normaaliolojen joukko-osaston huollon tehtävät. Opetus tapahtuu tiiviissä yhteistyössä sotatieteiden maisterikurssin kanssa. Esiupseeri- ja yleisesiupseerikurssin jälkeen upseereilla on tarjolla moninaisia huollon ja logistiikan tehtäviä eri organisaatioissa ja organisaatioiden eri tasoilla. Logistiikan toimialapäällikköopinnot (TPO LOG) antavat valmiuden toimia vaativissa huollon ja logistiikan tehtävissä niin poikkeus- kuin normaalioloissakin. Tulevaisuuden haasteita osaamisen kehittämiselle Puolustusvoimissa ja toimintaympäristössä on nähtävissä muutostekijöitä, jotka vaikuttavat Logistiikan koulutustarjontaan ja -toimintaan. Puolustusvoimien koulutustoimialan tulevaisuudennäkymissä korostuu kaksi selvää muutos- 127

Logistiikan upseerikoulutus ja tehtävät lähdettä. Toimintaympäristön muutos ja sekä Suomen että puolustusvoimien suhtautuminen muutokseen ovat johtaneet kansainvälisen koulutus- ja harjoitusyhteistyön merkittävään lisääntymiseen. Kansainvälinen koulutus- ja harjoitusyhteistyö jatkaa kasvuaan tulevaisuudessa muutos on kehityshaaste myös logistiikan osaamisen kehittämiselle ja koulutustarjonnalle. Isäntämaatuki (Host Nation Support, HNS), kansainvälisten kuljetusten suunnittelu ja johtaminen (MOVCON) sekä monikansallisen huoltoelementin toiminnan osaaminen (Joint Logistics Support Group, JSLG) ovat tulevaisuuden osaamisen kehittämisen aiheita ja sisältöjä. Kansainvälistä osaamista hankitaan esimerkiksi osallistumalla yhteistyötahojen, kuten YK:n ja NATOn, järjestämiin koulutuksiin. Koulutuksella hankittua osaamista syvennetään osallistumalla erilaiseen harjoitustoimintaan, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Myös kotimaassa tapahtuva harjoitustoiminta sisältää yhä useammin merkittävässä määrin sellaisia toimintoja ja kokonaisuuksia, jotka aikaisemmin miellettiin lähinnä kansainväliseen toimintaan liittyväksi. Syvempää osaamista ja kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä saadaan pidempiaikaisten tehtävien kautta, osallistumalla suomalaisten joukkojen/osastojen mukana operaatioihin ja toisaalta hyödyntämällä mahdollisuuksia toimia maailmalla eri yhteistyötahojen organisaatioissa. Yhteinen kieli muodostuu erityisen merkittäväksi osaksi suomalaisten sotilaiden ja joukkojen osaamista kansainvälisessä yhteistoiminnassa. Itse toiminnan osaamisesta (tiedoista, taidoista ja kokemuksesta) suomalaisen henkilöstön tai joukon osaaminen ei useimmiten ole kiinni, vaan ratkaisevaksi tekijäksi yhteistoimintakyvyn (interoperabiliteetin) saavuttamisessa muodostuu toiminnassa yhteisesti käytettävän kielen osaaminen (kuulun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen, kirjoittaminen). Ammattikielitaidon kehittäminen on keskeistä 128