Tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät on ollut taloussihteeri Helena Sipolalla.

Samankaltaiset tiedostot
1. Tarkastuslautakunta Iin kunnanvaltuusto on valinnut toimikaudekseen tarkastuslautakunnan:

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2007

Torstai klo

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

keskiviikkona klo

Varsinainen jäsen Toivo Sääskilahti Kirsi Saaranen Tuula Koskela Esa Karppinen Juha Kilpeläinen

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana on toiminut Toivo Sääskilahti ja varapuheenjohtajana

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Muonion kunta Esityslista / 3/

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Suunnittelukehysten perusteet

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

RANUAN KUNTA 1. Varajäsenet Rauno Kelahaara Seija Kukkonen Hanna-Kaisa Saukko Hannu Saukko Toivo Sääskilahti

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

Tilinpäätösennuste 2014

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx Tilintarkastajan tehtävät

Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (11) Tarkastuslautakunta

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Muonion kunta Esityslista/ 4/ (5) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

TILINPÄÄTÖS Helena Pitkänen

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

Tilinpäätös Jukka Varonen

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

TILINPÄÄTÖS

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO:

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Ruokolahden kunta Loppuraportti 2015

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TARKASTUSLAUTAKUNTA

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Transkriptio:

KUIVANIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2006 1. Tarkastuslautakunta Kuivaniemen kunnanvaltuusto on valinnut toimikaudekseen 2005 2008 tarkastuslautakunnan, jonka nykyinen kokoonpano on: Varsinainen Henkilökohtainen vara Kestilä Pentti Miettunen Arja Kaikkonen Impi Vääräkangas Pentti Miettunen Eeva Hakoköngäs Anne Honkamaa Arja Hyry Heino Kehusmaa Eero Kiuttu Pia Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimii Pentti Kestilä ja varapuheenjohtajana Eero Kehusmaa. Kuivaniemen kunta lopetettiin 31.12.2006. Uuden Iin tarkastuslautakunta on vuoden 2006 arviointikertomuksen ja tilinpäätöksen esityksissä toimivaltainen. Entisen kunnan tarkastuslautakunta on toiminut vuoden 2007 ajan tarkastuslautakunnan jaostona tehtävänä valmistella arviointikertomus Kuivaniemen osalta tarkastuslautakunnalle Tarkastuslautakunta / -jaosto on pitänyt vuoden 2006 tarkastukseen liittyen viisi kokousta, joista 11.6.2007 pidetty kokous oli arviointikertomuksen laatimiskokous. Yhdessä kokouksessa on päätetty tilintarkastusyhteisön valintaesityksestä. 2. Toimikauden tarkastussuunnitelma ja tilikauden työohjelma sekä tarkastuslautakunnan työskentelytapa Tarkastuslautakunnalla on tarkastustyön perustana koko toimikaudeksi hyväksytty tarkastussuunnitelma. Tilintarkastajan ja lautakunnan toimintasuunnitelmat ovat tukeneet toisiaan. Kunnan tilintarkastusyhteisönä on ollut Oy Audiator Ab JHTT yhteisö ja yhtiön nimeämänä vastuullisena tilintarkastajana on toiminut Tuula Roininen JHTT. Tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät on ollut taloussihteeri Helena Sipolalla. Pentti Kestilä on jäävi sosiaali- ja terveyslautakunnan asioita arvioitaessa. Impi Kaikkonen vapaa-ajan lautakunnan enä ja sosiaali- ja terveyslautakunnan varaenä ei osallistu kyseisten toimintojen arviointiin. Arja Honkamaa on jäävi elinkeinolauta-

2(8) kunnan ja konsernin asioita käsiteltäessä. Eero Kehusmaa on valmistelutoimikunnan yyden takia kokonaan jäävi arvioimaan toimintaa vuodelta 2006. Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan toimintasuunnitelmat ja niiden toteuttaminen ovat täyttäneet sekä kuntalain että kunnan hallinto- ja tarkastussääntöjen asettamat vaatimukset. Tarkastuslautakunta on arviointia varten seurannut luottamuselinten pöytäkirjoja sekä haastatellut lautakuntien luottamushenkilöitä ja kunnan tulosalueiden johtajia. 3. Tarkastuslautakunnan analyysi toiminnan toteutumisesta Kunnan asukasluvun kehitys vuodesta 2001: KUIVANIEMEN ASUKASMÄÄRÄ 2001-2006 2 150 2 100 2 050 2 000 1 950 1 900 2001 2002 2003 2004 2005 2006 Kunnan valtionosuudet mukautuvat kahden vuoden viiveellä asukasluvun muutoksiin. Vain koulutoimessa muutokset tarkistetaan vuosittain tilikauden aikana. Opetustoimessa valtionosuudet määräytyvät syyskuussa tehtävän oppilastilastoinnin mukaan, tästä syystä vuosittain on jouduttu palauttamaan ennakoita opetusministeriölle. Vuonna 2006 palautettiin liikaa saatuja valtionosuuksia lähes 130 000 euroa. Kunnan tilinpäätöksessä on toinen vuosi peräkkäin, jolloin tuloslaskelma oli alijäämäinen. Yhteensä alijäämiä on tullut lähes 1,4 miljoonaa euroa. Aikaisempien vuosien ylijäämästä johtuen lopulliseksi kertyneeksi alijäämäksi kunnan viimeiseen taseeseen jäi 245 074,54 euroa.

3(8) Kunnan vuosikate on kehittynyt: VUO S IKATTEET VUO S INA 2001-2006 500 400 300 200 100 0-100 -200 2001 2002 2003 2004 2005 2006-300 -400 Kuivaniemi 2000-6000 as. kunnat Pohjois-Pohjanmaa Koko maa Vuoden 2006 toiminnassa on pyritty toteuttamaan talouden tasapainottamista. Talousarviossa alijäämäksi laskettiin kertyvän 926 240 euroa ja alijäämän toteutuma oli 434 405 euroa. Verotulojen ja valtionosuuksien yhteiskehitys Kuivaniemen kunta 2001 2002 2003 2004 2005 2006 Muutos 01/06 Muutos 05/06 VEROTULOT Kunnallisvero 2 981 023 3 314 556 3 286 828 3 357 903 3 197 781 3 478 264 16,68 % 8,77 % Kiinteistövero 123 069 157 924 153 095 155 373 156 909 151 274 22,92 % -3,59 % Osuus yhteisöverosta 301 770 128 813 87 928 120 627 171 912 194 455-35,56 % 13,11 % Verotulot yhteensä 3 405 862 3 601 293 3 527 851 3 633 903 3 526 602 3 823 992 12,28 % 8,43 % vaikutus / asukas 1 619 1 738 1 733 1 792 1 762 1 934 19,49 % 9,75 % VALTIONOSUUDET Yleinen valtionosuus 153 658 220 265 216 013 213 482 207 169 297 922 93,89 % 43,81 % Sosiaali- ja terveystoimi 1 962 209 2 015 921 2 112 937 2 135 253 2 236 534 2 294 889 16,95 % 2,61 % Opetus- ja kulttuuritoimi 796 655 930 139 991 480 1 016 914 1 001 703 890 628 11,80 % -11,09 % Harkinnanvarainen Verotulojen tasaus 1 737 765 1 774 782 1 761 778 1 518 362 1 383 424 1 520 902-12,22 % 9,94 % Valtionosuudet yhteensä 4 650 287 4 941 107 5 082 208 4 884 011 4 828 830 5 004 341 7,61 % 3,63 % vaikutus / asukas 2 210 2 385 2 496 2 408 2 413 2 531 14,53 % 4,89 % Arvonlisäveron takaisinperintä -371 871 0,00-100,00 % YHTEENSÄ 7 684 278 8 542 400 8 610 059 8 517 914 8 355 432 8 828 333 14,89 % 5,66 % ASUKASLUKU 2104 2072 2 036 2 028 2 001 1 977-6,04 % -1,20 % VAIKUTUS / ASUKAS 3 652 4 123 4 229 4 200 4 176 4 466 22,27 % 6,94 % Verotuloja nostivat veroprosentin muuttaminen sekä kiinteistöverojen perusteiden tarkistaminen. Kiinteistöveroissa odotettu kertymä ei toteutunut. Yleinen valtionosuus nousi työmarkkinatuen kuntaosuuden muutoksen johdosta. Kunnille tuli velvoite yli 500 päivää työttöminä olleista henkilöistä, maksaa noin 250 euroa kuukaudessa, jos henkilölle ei kohdisteta työllistäviä toimenpiteitä.

4(8) Kunnan asukaskohtainen verotettava tulo on huomattavasti alle valtakunnallisen tason. VEROTETTAVAN TULON KEHITYS 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000-2000 2001 2002 2003 2004 2005 Kuivaniemi 2000-6000 as. kunnat Pohjois-Pohjanmaa Koko maa Kunnan työllisyystilanne ei ole juurikaan parantunut aikaisimmista vuosista. Työttömiä oli lähes 20 % työvoimasta Toimintakatteen kehitys TOIMINTAKATE 2000-2006 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500-2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 Kuivaniemi 2000-6000 as. kunnat Pohjois-Pohjanmaa Koko maa Kunnan toimintakate on ollut koko vertailuajan muihin verrattuna heikompi. Syynä tähän on kunnan toimintatuottojen vähäisyys, mikä johtunee asukkaiden tulorakenteesta ja kunnan työttömyyden ykkössijasta läänissä.

5(8) Henkilöstömäärä 31.12. 2001 2002 2003 2004 2005 2006 muutos 05/06 Keskushallinto ja kehittämisosasto 7 10 12 11 9 9 0,00 % Järjestystoimi 40 43 33 2 0 0 Sosiaali- ja terveystoimi 92 89 86 88 73 76 4,11 % Opetus- ja kulttuuritoimi 59 63 52 57 48 42-12,50 % Ympäristö ja tekniset palvelut 14 6 5 12 8 12 50,00 % Kiinteistöt 2 2 2 2 0 0 Työllistetyt 10 4-60,00 % YHTEENSÄ 214 213 190 172 148 143-3,38 % Asukasluku 2 104 2 072 2 036 2 028 2 001 1 977-1,20 % Henkilöstöä / asukas 10,17 % 10,28 % 9,33 % 8,48 % 7,40 % 7,23 % -2,21 % Kunnassa henkilöstömäärä on joulukuun viimeisen päivän tilanteella mitaten vähentynyt edellisestä vuodesta viidellä henkilöllä ja kahtena viimeisenä vuotena määrä on vähentynyt 29 henkilöllä.. Henkilöstön määrä on mukautettu palvelukysyntää vastaavaksi. Kunnan toiminnallista alijäämää on kertynyt kahden vuoden aikana yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Kunnan alijäämän kattamiseksi tarvitaan laskennallisesti 3000 euron kuukausipalkkakustannuksella 37 henkilöstötyövuoden vähennys. Talousarvion toteutumisen analysointi Valtuuston hyväksymän talousarvion sitovuustaso on bruttomenot ja tulot. Valtuusto on käsitellyt kokouksessaan 12.12.2006 toiminnan ylityksiä, ja hyväksynyt sosiaali- ja terveystoimeen lisämäärärahan 326 000 euroa sekä maaseututoimeen 22 000 euroa ja keskushallintoon 55 000 euroa. Toukokuun 2007 valtuustossa on käsitelty loput ylitykset yhteensä 58 000 euroa, joihin myös olisi tullut saada päätös kuntalain mukaan vuoden 2006 puolella. Talousarviossa tekninen lautakunta oli varautunut useisiin hankkeisiin, joita ei kuitenkaan toteutettu. Lisäksi talousarviossa oli kevyenliikenteen väylään varattu käyttötalousmenoissa 100 000 euroa, joka oli maksettu jo vuonna 2005. Sivistyslautakunnan nettomenoissa oli yli 200 000 euron säästöt. Henkilöstöstä on mm eläköitymisien takia säästynyt kahden opettajan, keittäjä-siivoojan ja talonmiehen palkkamenot. Erityisoppilaiden opetus siirrettiin Kemiin, ja kaupunki ei laskuttanut näistä kuntaa. Lisäksi opetuksessa tarkistettiin tuntikehystä. Erikoissairaanhoidossa kustannukset ovat vähentyneet 15 eurolla asukasta kohden, ollen vuonna 2006 724 euroa. Vaikuttava vähennys sairaanhoitopiirin tilaston mukaan oli psykiatrisen hoitopäivissä yli 800 vuorokautta. Sosiaali- ja terveystoimessa menot pysyivät annetussa raamissa. Valtuusto alkuperäinen menoarvio toteutui lautakunnan tasolla lähes 100 prosenttisesti. Sosiaali- ja terveystoimen nettomenot ovat verotuloista ja valtionosuuksista 59 %. Jotta tuloslaskelman lopputulos olisi ollut ylijäämäinen, menojen osuus olisi tullut olla 54 55 %. 2006 osuus tuloista Verotulot ja valtionosuudet 8 828 333,02 100,00 % Sosiaali- ja terveystoimen nettomenot 5 211 783,34 59,03 % Opetus- ja kulttuuritoimen nettomenot 2 412 315,00 27,32 % 1 204 234,68 13,64 % Asukasmäärä 1 977 609,12

6(8) Sosiaali- ja terveystoimessa kustannukset olivat 378,48 euroa muutos edelliseen vuoteen oli 26,20 %. KUIVANIEMI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 2 005 2 006 Muutos Asukasmäärä 31.12. 2 001 1 977-1,20 % Laskennalliset kustannukset voivat olla 5 342 330,00 5 416 691,00 1,39 % Kunnan itse kustannettava 1 525,44 1 539,35 0,91 % Kunnan katettavat menot laskennallisten mukaan 3 105 795,84 3 121 802,00 0,52 % Toteutuneet bruttomenot 5 938 584,66 6 027 121,00 1,49 % Laskennalliset bruttomenot / as 2 623,93 2 670,95 1,79 % Toteutuneet bruttomenot / as 3 136,77 3 048,62-2,81 % Erotus 512,84 377,67-26,36 % Oman toiminnan rahoitustuotot 972 693,70 815 337,66-16,18 % Valtionosuus, ei verotulojen tasaus 2 236 534,00 2 294 889,00 2,61 % YHTEENSÄ 3 364 716,43 3 110 226,66-8,18 % Toiminnan nettomenot 2 911 969,72 2 916 894,34 0,17 % Rahoitus muista tuloista / asukas 1 455,26 1 573,21 8,10 % menoista katettava muilla tuloilla 46,39 % 48,40 % 4,32 % Valtionosuus % toteutuneista menoista 35,63 % 38,08 % 6,86 %. Mikäli toteutuneissa kustannuksissa voidaan vähentää toimintamenoja 100 euroa asukasta kohden, kokonaissäästö olisi 200 000 euroa vuodessa. Tarkastuslautakunnan mielestä mm vanhustenhuollossa kunnan antamat palvelut ovat vielä kiitettävää tasoa. Vanhuspalveluissa tulisi miettiä uudenlaisia toteutusmuotoja, jotta kustannukset pystytään kattamaan. Kunnassa on vanhustenkotiyhdistyksillä rivitaloja, joissa olisi tilaa uusille vuokralaisille. Huonokuntoisten vanhusten hoidossa täydet rivitalot lisäisivät hoitoresursseja, kun hoitajien automatkat vähenisivät. Vähenevästä asukasmäärästä huolimatta kunnan vuokra-asunnoissa ja vuokrayhtiön asunnoissa täyttöaste on hyvä ja toiminnantuotot kattavat menot. Vuokrayhtiön taloudellinen asema on monen kunnan vuokrayhtiöön verrattuna hyvä. Myös vesiyhtiön tulot ovat menoihin nähden lähes tasapainossa. 4. Tilintarkastuskertomus Tilintarkastajan tekemä tarkastus on tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan tehty riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Tarkastuslautakunta yhtyy tilintarkastajan tilintarkastuskertomuksessa esittämään tilinpäätöksen vahvistamiseen ja vastuuvapauden myöntämiseen. Tarkastuslautakunta esittää tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä kunnanhallitukselle ja muille tilivelvollisille. 5. Yhteenveto KuntaL:n 70 :n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. Lain 71 :n 3 momentin mukaan tarkastuslautakunnan kattamattomassa alijäämätilanteessa on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä. Vaikka uusi Iin kunta pystyy tasapainottamaan tulevan toimintansa tulot ja menot, tulee myös vanhat alijäämät saada poistettua taseesta. Näiden osalta toimintakertomuksessa ei ole esitetty laskelmia ja suunnitelmia. Elokuussa Iin on annettava selvitys sisäasi-

7(8) ainministeriölle, miten se tulee toteuttamaan toimintansa niin, että lainmukaiset asukkaiden oikeudet turvataan. Kuivaniemen taseen omavaraisuusaste on lähes 80 %. Taseessa on omissa varoissa rahastoja noin 650 000 euroa sekä edellisten vuosien ylijäämää 189 320 euroa, lisäksi vapaaehtoisia varauksia on 1 655 000 euro. Näillä taseeseen jäänyt alijäämä voidaan kuntalainkin perusteiden mukaan kattaa. Kunnan toiminnallista alijäämää on kertynyt 1,4 miljoonaa euroa, ja näiden osalta talouden tasapainottaminen itsenäisenä kuntana olisi ollut hyvin vaikeaa, kun kunnan tulopohjaan ei ole odotettavissa muutoksia ja paineet menojen lisäyksiin ovat suuret. Vanhustenhoito ja erikoissairaanhoito lisäävät resurssien tarvetta Kuivaniemellä. Kuivaniemellä kesäkuun 11. päivänä 2007 Pentti Kestilä puheenjohtaja Eero Kehusmaa varapuheenjohtaja Impi Kaikkonen Eeva Miettunen Arja Honkamaa

8(8) Iin tarkastuslautakunnan istä, jotka eivät kuulu Kuivaniemen tarkastuslautakunnan työryhmään arviointityössä esteellisyyden ilmoittivat varapuheenjohtaja Raimo Hytti, joka ei osallistunut Kuivaniemen arviointiin, koska hän oli kunnanhallituksen enä jäävi. Jaana Klaavuniemi oli esteellinen sivistyslautakunnan asioiden arvioinnissa. Tarkastuslautakunta yhtyy työryhmän tekemään arviointiin ja päätti esittää kertomuksen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi. Lisäksi tarkastuslautakunta edellyttää, että arviointikertomus saatetaan vastuualueiden lautakunnille tiedoksi ja käsiteltäväksi toimenpiteitä varten. Iissä kesäkuun 15. päivänä 2007 Jouni Mähönen puheenjohtaja Raimo Hytti varapuheenjohtaja Ritva Liedes Jaana Klaavuniemi Matti Juusola