TOIMITILAT Aikataulu: Riihenmäen yhtenäiskoulu Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Investointi ja palvelusopimus tehty elinkaarimallilla Rakentaminen käynnissä aikataulun mukaisesti Rakentamisvaihe, uudisrakentamisosan sisätyöt 8/2015 4/2017, pihatyöt 8/2015 7/2017 Rakentamisvaihe, nykyisen osan muutostyöt 5/2017 7/2017 Budjetti: 16 092 092 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa, joka sisältää opetus- ja ruokailutilat 1.-6-luokille, sekä liikuntahallin. Rakennukseen sijoitetaan myös yläkoulun tarvitsema fysiikan ja kemian luokka varastotiloineen. Hanke toteutetaan elinkaarimallilla Hankkeen laajuustiedot Kaavatiedot Elinkaaritarjouspyynnön mukaan uudisrakentamisosan laajuus 6 798 br-m2, nykyisen osan muutostyön laajuus 4 137 br-m2 Asemakaava on hyväksytty. Käyttämätöntä rakennusoikeutta on riittävästi tekninen johtaja Hannu Seppälä, Alexandre Zaitsev, Jaakko Airio, Arja Aalto, Pertti Palmroos, Pekka Lintonen, Lauri Pouru, Tapio Sillfors, Soile Karhinen, Janne Mäkinen, Saija Hellström, Janne Piironen, terveystarkastaja Teemu Roine, työsuojeluvaltuutettu Sakari Hetemaa Pääsuunnittelija: Arsatek Oy Arto Peltokangas, Jari Palonen, Marja Saario Rakennesuunnittelija: Pekka Teräsmaa LVIAS- suunnittelija: Riku Bitter, Timo Soini, Petri Ravi Investoinnin toteutus: NCC - Rakennus Oy Elinkaarihankkeen palveluntuottaja: NCC Oy Einontien 1 purkutyöt valmistuneet. Rakentamisvaihe käynnissä. Lisärahoitustarve vuodelle 2016, näyttämövalaistus (ei sisällytetty urakkasopimukseen), kustannus avoin.
TOIMITILAT Aikataulu: Budjetti: Riihenmäen yhtenäiskoulu, nykyisen koulun muutokset Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Rakentamisvaihe, nykyisen osan muutostyöt 5/2017 7/2017 Kustannukset ei tiedossa, tarjoukset pyydetty Riihenmäen koulun vanhan osan lukitusmuutokset (oltava yhteesopiva uuden osan kanssa, toteutus elinkaarihankeen yhteydessä) Riihenmäen koulun vanhan osan kulunvalvonnan muutokset (oltava yhteesopiva uuden osan kanssa, toteutus elinkaarihankeen yhteydessä) Riihenmäen koulun vanhan osan info-tv:n peruskorjaaminen (oltava yhteesopiva uuden osan kanssa, toteutus elinkaarihankeen yhteydessä) Riihenmäen koulun vanhan osan paloilmoittimien uusiminen (elinkaarensa loppupäässä, järjestelmä oltava yhteesopiva uuden osan kanssa, toteutetaan elinkaarihankkeen yhteydessä) Riihenmäen koulun vanhan osan rikosilmoittimien uusiminen (elinkaarensa loppupäässä, järjestelmä oltava yhteesopiva uuden osan kanssa, toteutetaan elinkaarihankkeen yhteydessä) Riihenmäen koulun vanhan osan turvavalojärjestelmän uusiminen (elinkaarensa loppupäässä, järjestelmä oltava yhteesopiva uuden osan kanssa, toteutetaan elinkaarihankkeen yhteydessä) Hankkeen laajuustiedot Kaavatiedot Asemakaava on hyväksytty. Käyttämätöntä rakennusoikeutta on riittävästi tekninen johtaja Hannu Seppälä, Alexandre Zaitsev, Jaakko Airio, Arja Aalto, Pertti Palmroos, Pekka Lintonen, Lauri Pouru, Tapio Sillfors, Soile Karhinen, Janne Mäkinen, Saija Hellström, Janne Piironen, terveystarkastaja Teemu Roine, työsuojeluvaltuutettu Sakari Hetemaa Pääsuunnittelija: Arsatek Oy Arto Peltokangas, Jari Palonen, Marja Saario Rakennesuunnittelija: Pekka Teräsmaa LVIAS- suunnittelija: Riku Bitter, Timo Soini, Petri Ravi Investoinnin toteutus: NCC - Rakennus Oy Elinkaarihankkeen palveluntuottaja: NCC Oy
TOIMITILAT Aikataulu: Hyökännummen yhtenäiskoulu Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Investointi ja palvelusopimus tehty elinkaarimallilla Suunnittelu käynnissä aikataulun mukaisesti Suunnitteluvaihe, 11/2015-12/2016 Rakentamisvaihe (uudisrakennusosa), sisätyöt 12/2016-5/2018, pihatyöt 12/2016-7/2018 Budjetti: 13 077 500 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa, joka sisältää opetus- ja ruokailutilat sekä liikuntatilan. Nykyinen koulurakennus muutetaan päiväkotikäyttöön (Hyökännummen päiväkoti). Hanke toteutetaan elinkaarimallilla Hankkeen laajuustiedot Elinkaaritarjouspyynnön mukaan uudsirakentamisosan laajuus 4 735 br-m2 Kaavatiedot Kunnanhallitus hyväksyi kaavan kokouksessaan 20.10.2015 tekninen johtaja Hannu Seppälä, Alexandre Zaitsev, Pertti Palmroos, Arja Aalto, Jaakko Airio, Pekka Lintonen, Lauri Pouru, Tapio Sillfors, Soile Karhinen, Janne Mäkinen, Erja Sihlman, Hanna Oresmaa, Maarit Mäkinen, työsuojeluvaltuutettu Sakari Hetemaa Pääsuunnittelija: Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Tapani Kerttula Rakennesuunnittelija: - LVIAS- suunnittelija: - Investoinnin toteutus: NCC - Rakennus Oy Elinkaarihankkeen palveluntuottaja: NCC Oy Tilasuunnittelu on käynnissä, erikoissuunnittelu käynnistyy 2016 alussa
Aikataulu: Hyökännummen päiväkoti Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä Perusturva/ Eija Rintala, Erja Sihlman Investointi ja palvelusopimus tehty elinkaarimallilla Suunnittelu käynnissä aikataulun mukaisesti Suunnitteluvaihe, 11/2015-12/2016 Rakentamisvaihe (nykyisen koulun muutostyöt), 6/2018-11/2018 Budjetti: 1 924 700 Nykyinen koulurakennus muutetaan päiväkotikäyttöön. Uusi koulurakennus rakennetaan nykyisen yhteyteen (Hyökännummen koulu). Hanke toteutetaan elinkaarimallilla Hankkeen laajuustiedot Elinkaaritarjouspyynnön mukaan nykyisen osan muutostyön laajuus 3 456 br-m2 Kaavatiedot Kunnanhallitus hyväksyi kaavan kokouksessaan 20.10.2015 tekninen johtaja Hannu Seppälä, Alexandre Zaitsev, Pertti Palmroos, Arja Aalto, Jaakko Airio, Pekka Lintonen, Lauri Pouru, Tapio Sillfors, Soile Karhinen, Janne Mäkinen, Erja Sihlman, Hanna Oresmaa, Maarit Mäkinen, työsuojeluvaltuutettu Sakari Hetemaa Pääsuunnittelija: Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Tapani Kerttula Rakennesuunnittelija: - LVIAS- suunnittelija: - Investoinnin toteutus: NCC - Rakennus Oy Elinkaarihankkeen palveluntuottaja: NCC Oy Tilasuunnittelu on käynnissä, erikoissuunnittelu käynnistyy 2016 alussa
TOIMITILAT Keskustan (Isonniityn) uusi päiväkoti Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä Perusturva/ Eija Rintala, Erja Sihlman Aikataulu: Tarveselvitys valmiina 5/2014 Hankesuunnitteluvaihe 5/2015-2/2016, tutkitaan sijoituspaikkavaihtoehtoja, palvelutoimintamalleja ja rakentamisvaiheen toteuttamistapaa Rakentamisvaihe, 6/2017-6/2018 (alustava) Budjetti: 6 900 000 Maksimissaan 9- ryhmäinen päiväkoti, uudisrakennus Hankkeen laajuustiedot 9-ryhmää, joista yksi erityistä hoivaa tarvitseville, n. 2 365 huo-m2, n. 2 730 br-m2. Selvitetään myös muita toteutus- ja toimintamalleja. Sijoituspaikka avoin. Kaavatiedot Isonniityntien asemakaava kv. 25.8.2014 67. Hannu Seppälä, Soile Karhinen, Jaakko Airio, Erja Sihlman, Lauri Pouru, Tapio Sillfors, Alexandre Zaitsev, Pertti Palmroos Vaihtoehtoiset sijainnit: Isoniitty, Ehnroos, Mäntymäki
TOIMITILAT Ehnroosin yhtenäiskoulu Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Hankesuunnitelma 10/2014 Erillisten liikunta- ja kulttuuritilojen osalta vaihtoehtoinen hankesuunnitelma 10/2015 Suunnittelu 3/2016-12/2016 Rakentaminen 1/2017-6/2018 (alustava) Budjetti: kesken Alkuperäisen hankesuunnitelman mukainen kustannusarvio 15,9 M (liikuntatilat mukana) 13,1 M (ilman liikunta ja kulttuuritiloja) Nykyisen koulun purku 625 000, lisäksi tulee kustannuksia: kunnallistekniikka + liittymät + pysäköintialueet ja liikennejärjestelyt + maisemointi ja piha-alueet yms (karkea kust. arvio n. 550 000 ) Hanke käsittää Ehnroosin yhtenäiskoulun uudisrakennuksen/laajennusosan rakentamisen, nykyisen yläkoulun purkamisen sekä muutostyöt vapautuvien tilojen osalta Myllymäen koulun rakennuksessa. Peruslähtökohta hankkeelle on nykyisen yläkoulurakennuksen rakenteelliset ja sisäilmastolliset ongelmat sekä niistä aiheutunut rakennuksen käyttökielto, minkä takia yläkoulun rakennus puretaan. Rakentamalla yläkoulun sisältävä ja koulut yhdistävä laajennusosa, johon sijoitetaan myös keittiö- ja ruokailutilojen lisäksi koulujen yhteiset hallinto- ja opettajien taukotilat sekä liikuntasali, saadaan nykyajattelun mukainen yhtenäiskoulurakennus. Uusien opetustilojen suunnittelussa otetaan huomioon 2010-luvun pedagoginen ajattelu, mm. luokkatilan jousto opetusryhmän koon suhteen (eriyttäminen ja integraatio). Tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa kortteliin päiväkoti. Hankkeen laajuustiedot kesken Laajennuksen/uudisrakennuksen tavoitebruttoala 6 900 br-m2 (hankesuunnitelma 10/2014) Mikäli kulttuuritilat toteutetaan laajennuksen/uudisrakentamisen yhteydessä bruttoala 7200 br-m2 Kaavatiedot Sijoituspaikka nykyisen koulun ja Myllymäen koulun läheisyyteen, "vanha" asemakaava Hannu Seppälä, Soile Karhinen, Pekka Lintonen, Janne Mäkinen, Lauri Pouru Tapio Sillfors, hankesuunnittelija
TOIMITILAT Sälinkään koulu + päiväkoti Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä Sivistyspalvelut Aikataulu: Hankesuunnittelu 1/2016-3/2016 Rakentaminen 9/2016-12/2017, toteutustapa KVR-urakka Budjetti: kesken Koulu 7 900 000 Päiväkoti: 1 250 000 Yhteensä kustannusarvio 9 100 000 (ei huomioitu keittiön muutosta valmistuskeittiöksi eikä koulun purku-kustannuksia) Keittiön muutos valmistuskeittiöksi 200 000 Purku-urakka 250 000 Rakennetaan 1-sarjainen koulu ja liikuntatilat. Vanha koulu puretaan. Päivähoitotilat kahden ryhmän perusohjelman mukaisesti. Koulu: enintään 175 oppilasta Päiväkoti: 2 ryhmäinen, 33/42 (min/max) lasta Hankkeen laajuustiedot Kaavatiedot Tarkemmat laajuustiedot tarvelvityksen yhteydessä 3909 br -m2 Ei asema- ja yleiskaavaa. Suunnittelutarveratkaisu, Osayleiskaava laadinnassa Hannu Seppälä, Soile Karhinen, Pekka Lintonen, Janne Mäkinen, Lauri Pouru, Erja Sihlman, Alexandre Zaitsev, Pertti Palmroos
Kotokartanon palvelutalo, Kaakkumäentie 1-3, 04600 MÄNTSÄLÄ Tekniset palvelut/ Toimitilapalvelut Terveyspalvelut / Ikäihmisten palvelut Aikataulu: Peruskorjauksen tarveselvitys 6/2015 Uudisrakennuksen tarveselvitys ja hankesuunnittelu 1/2016-12/2016 Uuudisrakentaminen 1/2017-12/2018 (alustava) Budjetti: Peruskorjauksen kustannusarvio 8 900 000, uudisrakennuksen karkea kustannusarvio 8 000 000 (40 paikka tehostettu palveluasunto + kuntoutus). Hankkeen laajuustiedot Kotokartanon alueen palvelutalon uudisrakennus on 40 paikkainen, pitää sisällään myös kuntoutuksen. Tarveselvityksessä on tarkoitus tutkia uudisrakentamista erikseen 40 tai (60) paikkaisen tehostetun palveluasumisyksikön + kuntoutusyksikkö vaihtoehtoiset toteuttamismallit (laajuus, rahoitus, oma tai vuokraus). Selvitetään myös nykysten asiakkaiden osittaista sijoittamista muualle (oma tai ostopalvelu) ja nykyisen rakennuksen käytön osittaista jatkamista ja ylläpitoa siten, että vain toimivat tilat ovat asiakkaiden käytössä. Selvitetään mahdollisuuksia toteuttaa tiloja yhteistyössä Mäntsälän vuokraasuntojen kanssa. laajuus avoin Kaavatiedot avoin Hannu Seppälä, Soile Karhinen, Alexandre Zaitsev, Pertti Palmroos, Minna Koivumäki, Maarit Räisänen, Laura Nikunen, Anita Ikonen, Tapio Sillfors.
LAAJENNUS Päiväkoti Amanda, Haapajunttilantie 13, 04600 Mäntsälä kiinteistön laajennus Tekniset palvelut/ Toimitilapalvelut Perusturva Aikataulu: Suunnittelu 1/2017-5/2017 Rakentaminen 6/2017-12/2018 (aikataulua tarkennetaan) Budjetti: 2 300 000 Päiväkodin 3 ryhmäinen laajennus, enitään 48 hoitopaikka Hankkeen laajuustiedot Avoin; tavoite 500-800 br-m2 Kaavatiedot Edellyttää asemakaavamuutosta Hannu Seppälä, Soile Karhinen, Erja Sihlman, Alexandre Zaitsev, Pertti Palmroos
PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Päiväkoti Amanda Haapajunttilantie 13, 04600 Mäntsälä kiinteistön peruskorjaus Tekniset palvelut/ Toimitilapalvelut Perusturva Toteutus: ostopalveluna Aikataulu: Suunnittelu 11/2016-5/2017 Peruskorjaus 6/2017-12/2017 (aikataulua tarkennetaan) Budjetti: Hankkeen laajuustiedot 668,2 hum², 758,7 brm², 3 151 m³ Kaavatiedot 700 000, josta suunnitteluun 30.000 vuodelle 2016 ja toteutukseen 670 000 vuodelle 2017 Kiinteistön LVISA-järjestelmien päivitys, pintamateriaalien uusiminen ja kunnostus, vesikaton kunnostus tarvittavin osin, sadevesijärjestelmän kunnostus tarvittavin osin, portaiden kunnostus, sisäovien vaihto/kunnostus, kiinteiden kalusteiden päivitys ja lisäys (naulakot, sängyt, kaapit, henkilökunnan kalusteet), tehosiivous (alakatot, tekniset tilat), ammattikeittiössä rikkinäisten/elinkaaren loppupäässä olevien laitteiden uusiminen (vain tarpeelliset). Toimitilapalvelut: tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 rakennuttamispäällikkö Alexandre Zaitsev, puh. 040 314 5430 hankesuunnittelija Pertti Palmroos puh. 040 3145 431 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551007 päiväkoti Amanda seuranta 2: tili: meno (purku-urakka) tili 44700 muut palvelut > 500 000
Toteutus Aikataulu: Budjetti: PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Ohkolan koulu (1.varaus, vaihtoehto) Ohkolantie 391, 04530 Ohkola ylätalon alapohjan ja seinärakenteiden kunnostus ja tiivistyskorjaukset Tekniset palvelut / toimitilapalvelu sivistyspalvelut omana työnä sekä osa ostopalveluna 2016 110 000 Koulusta on teetätetty rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus, jonka tehnyt Jakitec Oy. Raportti valmistunut 4.5.2015. Toteutus pitkälti kuntotutkimuksen mukainen määrärahojen puitteissa. Alkuperäinen kustannusarvio 200.000, josta säästöjen takia leikattu 90.000. Alapohjan eristeiden vaihto (nyt orgaanista (savi, hiekka, jäkälä, sammal, puru) sekä ilmavuotojen sulku. Lahovaurioiden ja kirjaston alapohjan riskirakenteen poisto ja kunnostus. Hankkeen laajuustiedot: Kerrosala 479 m 2, tilavuus 2058 m 3, rak.vuosi 1898 Toimitilapalvelut: tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551115 Ohkolan koulu seuranta 2: tili:
PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Hirvihaaran koulu Kuntomajantie 30, 04680 Hirvihaara Toteutus: korjausta sekä vanhan autotallin purku ja piha-alueen ajojärjestely muutokset Tekniset palvelut / toimitilapalvelut sivistyspalvelut Aikataulu: 2016 Budjetti: 120 000 sisäpuoliset työt omana työnä ja piha-alueet ostopalveluna Hankkeen laajuustiedot: Hirvihaaran koulun korjaus sekä autotallin purku ja piha-alueen ajojärjestely muutokset. Terveystarkastajan tarkastuksessa 25.5.2015 on toimenpidekehoitus kreosootin hajun poistamiseksi 1. kerroksen luokkahuoneista mm. tiivistämällä läpivientejä sekä tehostamalla ilmanvaihdon toimintaa säätöjen avulla. Kreosiittia on käytetty kellaritilojen vesieristeenä vanhemmissa rakennuksissa. Lisäksi terveystarkastaja on suositellut että koulun saattoliikenteen järjestelyt suunnitellaan niin että liikenne olisi esim. yksisuuntainen, jossa selkeät jättöalueet jolloin autojen ei tarvitsisi peruutella. Tämän johdosta pihalta poistetaan vanha autotalli, joka ei ole enään käytössä. Näin saadaan pihalle lisää tilaa jättöliikenteelle. Kivikoulu kerr.ala 1033 m 2, tilavuus 2810 m 3, rak.vuosi 1955, peruskorjaus 1999 Puukoulu kerr.ala 303 m 2, tilavuus 1178 m 3, rak.vuosi 1900, peruskorjaus 1999 Autotalli kerr.ala 103 m 2, tilavuus 268 m 3, rak.vuosi 1972 Toimitilapalvelut tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551106 Hirvihaaran koulu seuranta 2: tili:
PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Sääksjärven koulu Sääksjärventie 526, 04630 Sääksjärvi Toteutus: Aikataulu: Budjetti: lämmitysmuodon muutos Tekniset palvelut / toimitilapalvelut sivistyspalvelut ostopalvelut 5/2016-9/2016 150 000 Nykyisen öljylämmityksen muutos maalämpö- tai ilmalämpöpumppujärjestelmään. Hankkeen laajuustiedot: Uusi koulu kerr.ala 1189 m 2, tilav. 6200 m 3, rak.vuosi 2004 Vanha koulu kerr.ala 541 m 2, tilav. 2387 m 3, rak.vuosi 1898, peruskorj. 2004 Keittolarak. kerr.ala 198 m 2, tilav. 720 m 3, rak.vuosi 1956, peruskorj. 2004 Toimitilapalvelut tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551118 Sääksjärven koulu seuranta 2: tili:
PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Kansalaisopisto Vanha Porvoontie 19, 04600 Mäntsälä Toteutus: vesikaton uusinta (n. 450 m2) Toimitilapalvelut sivistyspalvelut ostopalveluna Aikataulu: Toteutus 2016 Budjetti: 120 000 Katosta tehty kattokuntotarkastus 27.5.2015. Nykyinen katto konesaumakatto, joka pinnoitettu muovipinnoite maalilla. Pinnoite irtoilee paikoittain. Katon kuntotaso 3. heikko (elinkaari 0-3 vuotta). Katolla olevat ikkunat ja tornin puuosat ovat todella huonossa ja vuotavat selvästi. Suositellaan puuosien uusintaa. Hankkeen laajuustiedot: Kerroaala 910 m 2, tilavuus 3414 m 3, rak.vuosi 1935, peruskorj. 1996 Toimitilapalvelut: tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551107 Kansalaisopisto seuranta 2: tili:
PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Terveyskeskus Kivistöntie 14, 04600 Mäntsälä sisäilmakorjauksia Tekniset palvelut/ Toimitilapalvelut perusturvapalvelut Toteutus: omana työnä Aikataulu: Toteutus 2016 Budjetti: 80 000 Terveyskeskuksen vanhan osan työntekijöille on teetätetty sisäilmastokysely. Kysely lähetetty 124 työntekijälle, heistä vastasi kyselyyn vain 52 hlöä (42 %). Vastauksia tuli vuodeosastolta, päivystyksestä ja vastaanotosta sekä kotihoidosta. Sisäilmaan liitettyjä poissaoloja oli 12 % (12 viikkoa) eli 1,6 poissaolopäivää työtekijää kohti laskettuna. Todettuja haittoja ovat olleet: hajuhaitat, vedon tunne, lämpötila ongelmat esim. kesäaikaan. Näiden ongelmien paikallistaminen ja selvittely on menoillaan. Määräraha varaus on esiin tulevien puutteiden korjaamista varten. Hankkeen laajuustiedot: Yhteyshenkilöt/ hankeorganisaatio Kerr.ala 7356 m 2, Tilav. 24780 m 3, rak,vuosi 1979, peruskorjaus 2001 ja laajennus 2010 Toimitilapalvelut: tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551309 Terveyskeskus seuranta 2: tili:
PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Toteutus: Myllymäen koulu Vanha Porvoontie 21, 04600 Mäntsälä sisäilmakorjauksia Tekniset palvelut/ Toimitilapalvelut sivistyspalvelut omana työnä Aikataulu: 2016 Budjetti: 70 000 vanhan puolen tiivistyskorjauksia sekä sisäilmakorjauksia Hankkeen laajuustiedot: Kerr.ala 3549 m 2, tilavuus 14058 m 3, rak.vuosi 1983 ja laajennus 2004 Toimitilapalvelut: tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551113 Myllymäen koulu seuranta 2: tili:
PERUSKORJAUS / SISÄILMAKORJAUS MÄÄRÄRAHASTA Toteutus: Aikataulu: 2016 Kirkonkylän koulu Kartanonraitti 2, 04600 Mäntsälä musiikkiluokan ulkopuolisen salaojituksen ja sadevesien ohjaus sekä sokkelin vedeneristys Tekniset palvelut/ Toimitilapalvelut ostopalveluna ostopalveluna Budjetti: 50 000 Kirkonkylän koulun musiikkiluokan ulkopuolisen salaojituksen ja sadevesien ohjauksen uusinta sekä sokkelin vedeneristys Hankken laajuustiedot: Kerr.ala 936 m 2, tilavuus 3607 m 3, rak.vuosi 1963 Toimitilapalvelut: tilapäällikkö Soile Karhinen puh. 040 3145 459 työpäällikkö Pasi Santala puh. 040 3145 096 Määrärahavaraus: talonrakennus investointi > seuranta 1: 18551501 Kirkonkylän koulun as. seuranta 2: tili: