Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat

Samankaltaiset tiedostot
Yhteistyöllä parempia RAY-projekteja

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

Kunta-järjestö-yhteistyö. Kuntalaisten hyväksi Palveluyhdistys Kaseva ry

RAY kansalaisjärjestöjen rahoittajana

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT

Tuusulan kumppanuusfoorumin jatko, Heidi Hakulinen,

Mitä on RAY:n seuranta?

RAYn avustusjärjestelmä ja sen kehittäminen. Järjestöpäällikköverkosto, Sanna Kaijanen,

ONNISTUNEEN HAKEMUKSEN PROSESSI

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina

AlueAvain päivä. Huhtikuu 2012 Tampere, Kuopio, Helsinki, Ylikiiminki. Avustusosasto, Anne Kukkonen,

Haku päällä -ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10.

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

Pähkinöitä pussiin hankekoulutus Jyväskylä

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen

AlueAvain-päivä. Tampere Kajaani Anne Kukkonen,

Kunnat ja järjestöt kumppaneina

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Puheenvuoro RAY:n avustustoiminnasta

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnasta

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

Yleisavustusuudistus

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN

Yleistä RAY:n avustustoiminnan näkökulmasta

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

Helavalkeat-ajankohtaisseminaari RAY:n avustustoiminnalla nuorten hyvinvointia

Hyvinvointia kohtaamisesta

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustuslinjauksista. Järjestöt mukana muutoksessa Helsinki

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE

Oiva-hankepoliklinikka

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

Avustusten hakeminen vuodelle 2016 verkkoasioinnin kautta. Avustusosasto, N.Pajari,

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

Kuntoutuksen näkökulmasta STEAn tulevaisuuden näkymiä. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA

Avustusten suuntaaminen ja RAY:n odotukset hankkeille

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3.

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ. Varallisuuskriteerit

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila

EVA-treffit: Hei me evataan!

Avustustoiminta HAKUOPAS

Satakunnan HYTEkärkihankkeet

STEAn avustukset 2018 Pori

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke

Oivaltava-hankepoliklinikka

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS

RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Lapin aluehallintovirasto

KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

Erikoistilanteita, jotka huomioidaan varallisuusharkinnassa, voivat olla esimerkiksi seuraavat:

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta

Avustustoiminta. RAY:n tarkennetut

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

Avustusvalmistelu jotain uutta, jotain vanhaa

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Nurmeksen järjestöilta

Oheismateriaali Kult

Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia. Farid Ramadan

Taustaa Pohjois-Karjalan järjestötoiminnasta. Pohjois-Karjalassa on 3723 rekisteröityä yhdistystä (PRH 8/2018)

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo

Transkriptio:

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat 2.3.2012 Ajankohtaista avustusvalmistelusta tiimimuotoinen valmistelu ja yhteyshenkilöt RAY:n odotukset hankkeilta yhteistyö, tulosten juurtuminen Verkkoasioinnin käyttöönotto kehittämiskoordinaattori Sini Toikka 2.3.2012 1

RAY:n avustusstrategian lähtökohdat RAY:n avustusstrategia 2012-2015 Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistaminen Terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavien ongelmien ehkäiseminen Ongelmia kohdanneiden kansalaisten ja perheiden auttaminen 2.3.2012 2

Tiimi 1: Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistaminen Niina Pajari, tiimivastaava Sari Miettunen, avustusvalmistelija Heidi Hakulinen, avustusvalmistelija Anne-Mari Tuominiemi, avustusvalmistelija Marja Soikkeli, asiantuntijainsinööri (rakentaminen, peruskorjaus, asuntohankinnat) 2.3.2012 3

Tiimi 2: Terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavien ongelmien ehkäiseminen Jussi Heinonen, tiimivastaava Mirja Nyroos-Seppänen, avustusvalmistelija Marika Heimo, avustusvalmistelija Ari Mattila, avustusvalmistelija Marja Soikkeli, asiantuntijainsinööri (rakentaminen, peruskorjaus, asuntohankinnat) 2.3.2012 4

Tiimi 3: ongelmia kohdanneiden auttaminen ja tukeminen Margita Nylander, tiimivastaava Anne Kukkonen, avustusvalmistelija Heli Litja, avustusvalmistelija Iida Partanen, avustusvalmistelija Marja Soikkeli, asiantuntijainsinööri (rakentaminen, peruskorjaus, asuntohankinnat) 2.3.2012 5

Kolme avustuslajia Toiminta-avustukset (A) Yleisavustukset (Ay) järjestön sääntöjen mukaisesta yleishyödyllisestä toiminnasta syntyviin kuluihin Kohdennetut toiminta-avustukset (Ak) jonkin järjestön toiminnan kokonaisuudesta erotetun toiminnon erillismenoihin Investointiavustukset (B) hankintoihin ja rakentamiseen Projektiavustukset (Ci, Ck) määräaikaiseen kehittämiseen ja kokeiluun 2.3.2012 6

Ajankohtaista avustusvalmistelussa Tarkennetut talousarviot ja toimintasuunnitelmat: voimassaoleva tarkennettu talousarvio on maksujen pohjana Muutokset alkuperäisiin suunnitelmiin on hyvä tuoda ilmi hyvissä ajoin Järjestötapaamiset Yhteydenotot mieluiten sähköpostiin Järjestön tulevaisuuden suunnitelmista kannattaa keskustella keväällä, syksyllä ei tapaamisia Yhteistapaamisia suositellaan Haku päällä ajankohtaista avustusvalmistelussa 13.3. Helsinki, 16.3. Tampere, 20.3. Rovaniemi, 21.3. Oulu, 27.3. Mikkeli 2.3.2012 7

Toimintaympäristön tuntemus ja vuoropuhelu Järjestötyö ei elä omassa eriössään vaan sillä on yhteistyöpintaa muiden järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa Tunnetaanko toimintaympäristöä riittävästi? Tunnetanko muuta järjestötoimintaa? Mitä on meneillään tai suunnitteilla muissa järjestöissä? Järjestökentän sektoroituneisuus yhteistyön esteenä /hidasteena? Tunnetaanko kunnan toimintaa? Mistä kunta tietää, mihin järjestöön kannattaa ottaa yhteyttä? Järjestöjen verkostot, järjestötalot jne. helpottamassa järjestöjen välistä yhteistyötä ja työtä ulkopuolisiin tahoihin Kunnan tuki paikallisten järjestöjen perustyöhön olennaista. RAY:n rahoitus kehittämishankkeille ja toiminta-avustukset pääosin valtakunnallisille tai alueellisille toiminnoille 2.3.2012 8

Pysyvät rakenteet edesauttamassa toimintojen juurtumista Pysyviä rakenteita, joissa tulokset elävät Määräaikainen projektitoiminta ei ole itsetarkoitus, vaan tulosten pitäisi voida juurtua osaksi perustoimintaa (esim. osaksi kunnan toimintaa, osaksi järjestöjen perustoimintaa, osaksi muiden tahojen toimintaa) monesta alun perin järjestövetoisesta hankkeesta on poikinut tuloksia, jotka ovat nykyään osa kuntien vakinaista toimintaa, esim. Porin kodinhoitohenkilöstön sijaishoito ja Kaarinassa vakinaistettu vanhusneuvolatoiminta Laajempien hankekokonaisuuksien ja monitoimijahankkeiden mahdollisuudet esim. Kaste on järjestöille mahdollisuus, ei pakkopulla Tarvitaan riittävän yhtenäiset tavoitteet, yhteistyörakenne ja yhteistyöhön sitoutuneet kumppanit Kaste-työskentely lähentänyt eri toimijoita Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Eri toimijoiden roolit (myös vastuut ja valtuudet) sovittava selkeästi jo hanketta suunniteltaessa 2.3.2012 9

Verkkoasioinnin käyttöönotto Tiedon kulku nopeutuu, kun järjestöt pääsevät käyttämään verkkoa asioidessaan RAY:n kanssa. Hakemuksen täyttäminen on joustavampaa ja sen käsittely nopeutuu. Avustukset vuodelle 2013 haetaan verkkoasioinnin kautta Verkkoasiointia varten haetaan käyttöoikeudet ja tunnukset lomakkeella, joka löytyy RAY:n nettisivuilta aineistopankista (aineistopankki - lomakkeet - muut) Verkkoasioinnissa otetaan käyttöön aluksi valmistelun osuus. Vuonna 2013 valmistuvat valvonnan ja seurannan osuudet, vuonna 2014 maksatus. 2.3.2012 10

sini.toikka@ray.fi 09-4370 2049 2.3.2012 11