Forssan kaupunki HENKILÖSTÖ- KERTOMUS. Kaupunginhallitus 28.4.2014 Yhteistoimintaryhmä 28.4.2014. Ankkalamminpuiston joutsen.

Samankaltaiset tiedostot
Forssan kaupunki HENKILÖSTÖ- KERTOMUS. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki HENKILÖSTÖ- KERTOMUS. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki HENKILÖSTÖ- KERTOMUS. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki HENKILÖSTÖ- KERTOMUS. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki HENKILÖSTÖ KERTOMUS. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Henkilöstökertomus 2014

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Yhtymävaltuusto

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Tarkastuslautakunta liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta HENKILÖSTÖRAPORTTI

Leppävirran kunta Puh. (017) PL 4, Leppävirta

Forssan kaupunki HUOMIONOSOITUKSET JA VIRKISTYSTOIMINTA

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Henkilöstötilinpäätös 2016

-15,0-3,9 0,3 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 17,9 771, ,2 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Kh Kv

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpideohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä Kunnallinen työmarkkinalaitos

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

TASA- ARVOSUUNNITELMA

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet

Kuhmon kaupunki. Henkilöstöraportti

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

4,2-23,6-3,0 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 24,4 801, ,6 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari Hannu Tulensalo

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

0,0 4,5 4,8 0,0 5,0 Muiden esimiesasemassa olevien henkilöiden %-osuus henkilöstöstä vuoden lopussa

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

Palvelussuhde Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

SONKAJÄRVEN KUNTA. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstötilinpäätös 2015

Henkilökohtaista lisääkorotetaan 1,7 prosentilla.

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Henkilöstökertomus 2014

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

Henkilöstöraportti 2015

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Transkriptio:

Henkilöstökertomus Forssan kaupungin HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2013 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Yhteistoimintaryhmä 28.4.2014 Ankkalamminpuisto Ankkalamminpuiston joutsen

2 1. HENKILÖSTÖKERTOMUS... 6 HENKILÖSTÖKERTOMUKSEN TIEDOT...6 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 6 HENKILÖSTÖN LUKUMÄÄRÄ...6 HENKILÖTYÖVUODET...7 PALVELUVUOSIJAKAUMA...7 MÄÄRÄAIKAISET...8 KOKO-/ OSA-AIKAISUUS...8 ALLE 3 KK SIJAISET SEUTUREKRYN KAUTTA...8 SUKUPUOLIJAKAUMA...9 IKÄ...9 ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN...10 LÄHTÖVAIHTUVUUS...10 POISSAOLOT...10 JOHTOPÄÄTÖKSET...11 TOIMENPITEET...11 3. OSAAMINEN JA INNOVATIIVISUUS... 12 YHTEISET KOULUTUKSET...12

3 TYÖNANTAJAN JÄRJESTÄMÄ KOULUTUS...12 KEHITTÄMISHANKKEET...13 INNOVAATIOTOIMINTA...13 SOSIAALINEN MEDIA...14 HENKILÖSTÖTIEDOTTEET...14 HENKILÖSTÖPALVELUT -VERKKOKANSIO...14 PEREHDYTTÄMINEN...14 TYÖPAIKKAKOKOUKSET...14 YHTEISTOIMINTARYHMÄ...15 JOHTOPÄÄTÖKSET...15 TOIMENPITEET...15 4. TERVEYDELLINEN TOIMINTAKYKY... 16 SAIRAUSPOISSAOLOT...16 SAIRAUSPOISSAOLOT TOIMIALOITTAIN...17 TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTA...17 SAIRAANHOITO...17 TYÖTAPATURMAT...17 TYÖMATKATAPATURMAT...18 TYÖKYVYN HALLINNAN TOIMINTAMALLI...18 TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS JA SUUNNITELMA...18 JOHTOPÄÄTÖKSET...19 TOIMENPITEET...19 5. TYÖHYVINVOINTI... 20

4 RISKIEN HALLINTA...20 PÄIHDEOHJELMA...20 IKÄOHJELMA...20 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA...20 TYÖSUOJELUYHTEISTYÖ...21 OPETUSVIDEOT...21 HENKILÖSTÖKYSELY...21 MUUT KYSELYT...21 6. TYÖVOIMAKUSTANNUKSET JA HENKILÖSTÖINVESTOINNIT... 22 KANNUSTEVAPAAT JA LOMARAHAVAPAAT...22 TEHTÄVÄKOHTAINEN PALKITSEMINEN...22 HENKILÖKOHTAISET LISÄT...23 TULOSPALKKIOT...24 MUUT PALKITSEMISTAVAT...24 POISSAOLOAJAN PALKKAKUSTANNUKSET...24 ELÄKEMAKSUT...25 HENKILÖSTÖKULUT...25 TYÖTERVEYSHUOLTO...25 HENKILÖSTÖN KOULUTUS...25 HENKILÖSTÖN VIRKISTYSTOIMINTA...26 JOHTOPÄÄTÖKSET...27 TOIMENPITEET...27 7. HENKILÖSTÖN TILA... 28

5 TAVOITTEEN MUKAISET SAAVUTUKSET...28 KEHITTÄMISKOHTEET...28 HENKILÖSTÖTALOUS...28 8. SEURANTA... 29 YHTEISTOIMINTAMENETTELY...29 HENKILÖSTÖKERTOMUKSESTA TIEDOTTAMINEN...29 HENKILÖSTÖKERTOMUS KEHITTÄMISTYÖSSÄ...29

6 1. HENKILÖSTÖKERTOMUS HENKILÖSTÖKERTOMUKSEN TIEDOT Tämän henkilöstökertomuksen tiedot on ilmoitettu 31.12.2013 tilanteen mukaan. Kertomuksessa esitellään Forssan kaupungin henkilöstöä koskevia tietoja. Forssan kaupungin osakeyhtiöt ja vesihuoltoliikelaitos antavat omat toimintakertomuksensa. Tämä henkilöstökertomus kattaa in työsuhteessa ja virkasuhteessa eli päätoimisessa ja sivutoimisessa palvelussuhteessa sekä koko- ja osa-aikaisessa palvelussuhteessa olevan henkilöstön. Omais- ja perhehoitajat sekä palkattomat harjoittelijat ja muut palkattomat työntekijät eivät sisälly lukuihin. 2.HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE Vakinaiset 686 74 Määräaikaiset 244 26 Yhteensä 930 100,0 Määrä- Vuosi Vakinaiset aikaiset Yhteensä 2011 671 294 965 2012 677 291 968 2013 686 244 930 Muutos 9-47 -38 HENKILÖSTÖN LUKUMÄÄRÄ Henkilöstön kokonaislukumäärä oli vuoden lopussa ilman vesihuoltoliikelaitosta 930 henkilöä. Henkilöstön kokonaismäärä on vuoden viimeisenä päivänä ollut 38 henkilöä pienempi kuin edellisenä vuonna. Vakinaisten määrä on ollut 9 henkilöä suurempi kuin edellisenä vuonna. Määräaikaisten määrä on ollut 47 henkilöä pienempi kuin edellisenä vuonna.

7 Vakinaiset 641 72 Määräaikaiset 244 28 Yhteensä 885 100,0 Vuosi Htv 1 Vakinaiset Määräaikaiset Htv 1 Yhteensä 2011 631 245 876 2012 638 253 891 2013 641 244 885 Muutos 3-9 -6 HENKILÖTYÖVUODET Henkilöstömäärän vaihtelu vuoden aikana ja osa-aikatyötä tekevien osuus henkilöstöstä vaikuttavat siihen, että henkilötyövuosi kuvaa paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa ollutta työvoimaa kuin henkilöstömäärä tiettynä päivänä 31.12. Henkilötyövuosi = palkallisten palveluksessaolopäivien lukumäärä kalenteripäivinä / 365 * (osa-aikaprosentti/100). Henkilötyövuodella tarkoitetaan täyttä työaikaa tekevän henkilön koko vuoden työskentelyä. Osa-aikainen henkilö muutetaan henkilötyövuodeksi osa-aikaprosenttiaan. Osa-aikaisuus lasketaan työajasta. Henkilötyövuoden määrä on aina enintään yksi, jolloin ylitöitä tai muullakaan tavoin tehtyä normaalin työajan ylittävää työaikaa ei oteta laskennassa huomioon. Henkilötyövuodet ovat edelliseen vuoteen verrattuna laskeneet 6 henkilötyövuodella. Vakituisen henkilöstön henkilötyövuodet ovat lisääntyneet ja määräaikaisen henkilöstön vähentyneet. Palveluvuosijakauma Vuotta Lukumäärä -2 262 2-4 129 5-9 154 10-14 99 15-19 79 20-24 79 25-29 63 30-65 Yhteensä 930 Ka./vuotta 10,6 PALVELUVUOSIJAKAUMA Forssan kaupungin työntekijät ovat olleet Forssan kaupungin palveluksessa keskimäärin 10,6 vuotta. Yli 30 vuotta palvelleita on organisaatiossa 31.2. tilaston mukaan 65 henkilöä. Eniten on alle kaksi vuotta palvelleita ja seuraavaksi eniten on 5-9 vuotta palvelleita ja 2-4 vuotta palvelleita.

Henkilöstökertomus Määräaikaiset Avoimen viran/toimen hoitaja yht. 5 Määräaikainen, ei kenenkään si yht. 120 Sijainen yht. 61 Työllistetty, yhteiskuntatakuu yht. 43 Oppilas/harj./kesätyöntekijä yht. 1 Oppisopimussuhteinen yht. 14 Kaikki yhteensä 244 MÄÄRÄAIKAISET Työllistettyjä kaupungin palveluksessa oli vuoden viimeisenä päivänä 43 henkilöä, oppisopimussuhteessa 14 henkilöä ja avoimen viran tai toimenhoitajina 5 henkilöä. Sijaisena työskenteli 61 henkilöä. Sijaisia ovat ne työntekijät, jotka ovat vakinaisen henkilöstön sijaisena. Vakinaisen työntekijän palattua tehtäväänsä sijaisen sijaisuus päättyy. Sijaiset otetaan töihin vakinaisen henkilön työnteon keskeytyksen ajaksi. Muut määräaikaiset työntekijät eivät ole kenenkään sijaisena vaan heidät on otettu tilapäistä tehtävää esim. projektityötä, kurssityötä tai kausityötä varten. Heitä oli 120 henkilöä. Kokoaikaiset 780 Osa-aikaiset 150 Yhteensä 930 Koko / -osa-aikatyö Ei tietoa 2 Kokoaikainen virka tai toimi yht. 780 Osa-aikainen virka tai toimi yht. 81 Sivuvirka tai sivutoimi yht. 33 Osa-aikaeläke yht. 13 Osittainen hoitovapaa yht. 6 Muu osa-aikatyö yht. 5 Osatyökyvyttömyyseläke yht. 9 Osittainen sairausloma yht. 1 Kaikki yhteensä 930 KOKO-/ OSA-AIKAISUUS Kokoaikaista työtä teki 31.12.2013 yhteensä 780 henkilöä eli 84 % henkilöstöstä. Osa-aikaisena työskenteli 150 henkilöä eli 16 % henkilöstöstä. Vuoden viimeisenä päivänä osatyökyvyttömyyseläkkeellä oli 9 henkilöä, osittaisella hoitovapaalla 6 henkilöä ja osa-aikaeläkkeellä 13 henkilöä. Sivutoimisesti työskenteli 33 henkilöä. Sivutoimisia on tuntiopettajina esim. Wahren opistossa ja perusopetuksessa. Sivutoimisen viikkotyötuntimäärä vaihtelee noin 4-16 viikkotyötunnin välillä. Muusta syystä osa-aikatyössä oli 81 henkilöä. Esimerkiksi koulunkäyntiavustajat ovat pääsääntöisesti osa-aikatyössä. Seuturekry vuokratyö 27 Sijaistyötunnit ja henkilötyövuodet (1htv = 1610 tuntia) 2010 2011 2012 2013 52787 39968 42883 43232 Henkilötyövuosia 32,8 24,8 26,6 26,9 ALLE 3 KK SIJAISET SEUTUREKRYN KAUTTA vuokraa lyhytaikaiset alle kolmen kuukauden sijaiset hoivatehtäviin Seuturekry Oy:n kautta. Työntekijät ovat tällöin Seuturekry Oy.n palveluksessa. Kaupunki omistaa Seuturekry:stä 12,5 %. Muut omistajat ovat Hämeenlinna, Riihimäki ja FSTKY. www.seuturekry.fi Seuturekryltä on vuokrattu työntekijöitä hoivatyöhön noin 27 henkilötyövuoden verran. Seuturekryn käyttö on edellisen vuoden tasoa.

9 Naiset 78 % Toimielin Naiset Miehet Yht. Keskushallinto 38 4 42 Kasvatustoimi 313 65 378 Perusturvan toimiala 273 33 306 Vapaa-aikatoimi 90 47 137 Tekninen ja ympäristö 15 52 67 Kaikki yhteensä 729 201 930 % 78 22 100 SUKUPUOLIJAKAUMA Naisten osuus koko henkilöstöstä on 78 % ja miesten osuus on 22 %. Luvut ovat samoja kuin edellisenä vuonna. Miehiä on vuoden viimeisenä päivänä ollut Forssan kaupungin palveluksessa 201 ja naisia 729. Lukumääräisesti eniten miehiä on kasvatustoimessa ja teknisessä toimessa. Vähiten naisia on teknisessä toimessa. Perhepäivähoitajat 52,2 Henkilöstöryhmä Ka Perhepäivähoitaja yht. 52,2 Kansalais- ja kansanop yht. 51,8 Tekniset TS yht. 50,8 Lukio OVTES yht. 50,5 Lasten ja nuorten taid yht. 49,0 Musiikkioppilaitos, OVTES yht. 48,4 Tuntipalkkaiset TTS yht. 48,1 Sopimuksettomat 45,9 Yleinen virka- ja työe yht. 44,8 Peruskoulu OVTES yht. 43,8 IKÄ Koko henkilöstön keski-ikä vuonna 2013 oli 45,9 vuotta kun se edellisenä vuonna oli 45,5 vuotta. Keski-ikä on edellisestä vuodesta noussut 0,4 vuodella. Naisten keski-ikä oli 45,8 vuotta ja miesten 46,1 vuotta. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli 47,8 vuotta. Perhepäivähoitajat oli vanhin henkilöstöryhmä ja peruskoulun henkilöstö nuorin henkilöstöryhmä. Ikäryhmässä 50 54 -vuotiaat oli eniten henkilöitä eli 182. Yli 65- vuotiaita oli kaupungin palveluksessa 4 henkilöä ja alle 20 vuotiaita 11 henkilöä. Henkilöstön keski-ikä 45,9 Sukupuoli -20 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60-64 65-69 70- Ka Lkm Naiset 11 22 48 61 75 65 113 145 122 64 3 0 45,8 729 Miehet 0 10 9 23 20 18 25 37 37 21 1 0 46,1 201 Kaikki 11 32 57 84 95 83 138 182 159 85 4 0 45,9 930

10 Eläkkeelle siirtyneitä 21 Eläkepoistumaprosentti 3,1 KuEL ja VaEL eläkkeelle siirtyneet vakituiset Vuosi Eläkkeelle siirtyneet Henkilöstö lkm Eläkepoist.% 2010 17 656 2,6 2011 23 671 3,4 2012 23 677 3,4 2013 21 686 3,1 ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN Kuntoutustuella olevia määräajaksi myönnettyjä työkyvyttömyyseläkkeitä, ei lasketa tässä eläkkeelle siirtyneiden lukumääriin mukaan eikä myöskään osa-aika eläkkeellä ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevia, jotka ovat kaupunkiin osa-aikaisessa palvelussuhteessa. Eläkkeelle siirtyneiden määrä ei ole lisääntynyt edellisestä vuodesta. Eläkepoistumaprosentti oli 3,1 %. Eläkkeelle siirtyi vuonna 2013 yhteensä 21 henkilöä. Lähteneitä 24 Lähtövaihtuvuusprosentti 3,5 Vakinaisen henkilöstön tulo- ja lähtövaihtuvuus (ml. kuolleet, mutta ei eläkkeelle siirtyneet) 2010 2011 2012 2013 Lkm, vak.hlöstö 656 671 677 686 Päättyneet: 18 24 28 24 Lähtövaihtuvuus % 2,7 3,6 4,1 3,5 LÄHTÖVAIHTUVUUS Vakinaisen henkilöstön ulkoinen lähtövaihtuvuus on esitetty vuoden aikana palvelukseen palveluksesta eronneiden (ml. kuolleet, mutta ei eläkkeelle siirtynyt tai sisäiset siirrot tai määräaikaiset siirrot) henkilöiden lukumäärinä sekä lähtövaihtuvuusprosenttina, jotka lasketaan suhteuttamalla lähteneiden henkilöiden lukumäärät vuoden lopun vakinaisen henkilöstön lukumäärään. Lähtövaihtuvuus vuonna 2013 oli 3,5 % Päättyneitä vakinaisten palvelussuhteita oli 24 kappaletta Lähtövaihtuvuus on vähentynyt neljällä henkilöllä POISSAOLOT Henkilöstön poissaolot on laskettu ajalta 1.1.2013 31.12.2013. Poissaoloprosentti on laskettu tilinpäätössuosituksen mukaan eli poissaolo % = työpäivät yhteensä / teoreettiset työpäivät x 100. Teoreettiset työpäivät = työpäiväkalenteri + koulukalenteri opettajilla. Poissaolot Työpvt Kal. pvt. Teor. työpvt. Hlöstö lkm Poissa Ei poissa % Lomat 20510 28374 234414 1498 754 744 8,7 Sairaus 10258 13651 234414 1498 673 825 4,4 Perhevapaat 5898 8378 234414 1498 131 1367 2,5 Muut 5726 7186 234414 1498 572 926 2,4 Vuorotteluvapaa 1520 2210 234414 1498 16 1482 0,6 Koulutus 1410 2288 234414 1498 429 1069 0,6 Kuntoutustuki 442 639 234414 1498 4 1494 0,2 Kuntoutus 395 472 234414 1498 28 1470 0,2 Opintovapaa 383 543 234414 1498 5 1493 0,2 Työtapaturma 344 500 234414 1498 23 1475 0,1

11 Eniten poissaoloja aiheuttavat vuosilomat 8,7 %. Seuraavaksi eniten poissaoloja aiheuttavat sairauspoissaolot 4,4 %. Kuntoutustuki on määräajaksi myönnetty työkyvyttömyyseläke. Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) kuntoutustuki voidaan myöntää, jos työkyky arvioidaan voitavan palauttaa hoidon tai kuntoutuksen avulla. Kuntoutustuella oli 4 henkilöä, joka sama määrä kuin edellisenä vuonna. Kuntoutus. Aslak ja Tyk kuntoutuksessa tai Kevan työkokeilussa on ollut 28 henkilöä. JOHTOPÄÄTÖKSET Henkilöstön lukumäärä 31.12. ilman liikelaitosta ja yhtiöitä on vuoden viimeisenä päivänä ollut 930 henkilöä. Kokonaishenkilötyövuosimäärä on vähentynyt kuudella henkilötyövuodella. Vakinaisten henkilötyövuodet ovat lisääntyneet 3 henkilötyövuodella, mutta määräaikaisten henkilötyövuodet ovat vähentyneet yhdeksällä. Määräaikaisia työntekijöitä on vuoden viimeisenä päivänä ollut 244, joista 61 on ollut sijaisena, 43 työllistettynä, 14 oppisopimussuhteessa, 5 avoimen viran hoitajia ja 33 sivutoimisena työntekijänä. Kokoaikaista työtä teki 84 % ja osa-aikatyötä 16 % henkilöstöstä. Kokoaikaisten määrä oli lisääntynyt 2 %. Henkilöstöstä 78 % oli naisia ja 22 % miehiä. Luvut ovat samoja kuin edellisenä vuonna. Koko henkilöstön keski-ikä on Forssassa 45,9 vuotta. Keski-ikä oli noussut edellisestä vuodesta 0,4 vuodella. Eläkkeelle siirtyneiden lukumäärä oli 21 henkilöä ja vähentynyt 4 henkilöllä edelliseen vuoteen verrattuna. Lähtövaihtuvuus oli vähentynyt neljällä henkilöllä 28:sta 24:ään. TOIMENPITEET Määräaikaista henkilöstöä on vakinaistettu tehtäviin, joissa on ollut pysyvä työvoiman tarve. Tämä suuntaus jatkunee vielä jonkin aikaa siten, että samalla vähennetään määräaikaisen henkilöstön lukumäärää. Määräaikaisen henkilöstön ja vuokratyövoiman käyttö edellyttää lain mukaisen määräaikaisuuden perusteiden toteutumista työnantajan ja tilaajan taholta. Tähän on kiinnitettävä erityistä huomiota. Työlainsäädäntöä on tältä osin täsmennetty. Vuokratyövoiman määrä on pysynyt edellisten vuosientasolla. Työssäoloajan pidentämiseksi ja sairauspoissaolojen vähentämiseksi on hyödynnettävä konsernissa hyväksyttyä ikäohjelmaa sekä työkyvyn hallinnan toimintaohjelmaa ja muita hyvinvointitoimenpiteitä. Vuonna 2014 osalle henkilöstöä toteutetaan kohdennettu hyvinvointikysely ja siihen liittyvät hyvinvointitoimenpiteet.

12 3. OSAAMINEN JA INNOVATIIVISUUS Osaamisen kehittäminen sekä innovatiivisuus ovat osa työilmapiiriä ja työkulttuuria. Työyksiköiden ja työntekijöiden toimintatapoja kehitetään koulutuksella ja erilaisilla kehittämishankkeilla. Osaamista ja innovatiivisuutta lisätään yhteistoiminnalla ja tarkoituksenmukaisilla viestintä-, perehdyttämis- ja aloitejärjestelmillä. Henkilöstökoulutus, yhteinen 2013 Sisältö Aika Johtamisen erikoisammattitutkinto 2013 Terve työyhteisö, Pirkko Heiske 16.1.2013 Työn iloa ja imua, Marja-Liisa Manka 22.1.2013 Vakuutus- ja verkkopalvelu, Pohjola 24.1.2013 Päätöksenteko kunnassa, Heikki Harjula 6.3. ja 16.3. Hankinnat ja kilpailuttaminen, PTC Cervices 2.4.2013 Riskien hallinta ja sisäinen valvonta, BDO 9.4.2013 Osakeyhtiö, Jaana Lehtonen, BDO 28.5.2013 Budnetti 3, Timo Mustonen CGI 3.6.2013 Talousarviolaadinta, Leena Järvenpää 27.8.2013 YHTEISET KOULUTUKSET on järjestänyt työntekijöilleen ja esimiehilleen luettelossa mainittuja yhteisiä koulutuksia. Sen lisäksi toimialat ovat järjestäneet henkilöstölleen ammatillista täydennyskoulutusta. Vuoden 2013 aikana työyhteisökoulutus ja riskienhallintakoulutus sekä talouteen ja hallintoon liittyvät koulutukset ovat olleet painopistealueina. Forssan kaupungilla on vakinaisen henkilöstön osalta käytössä henkilökansiot, joihin on kerätty henkilöä koskevat tutkintotiedot ja työkokemustiedot. Pääperiaate on, että henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen tulee perustua kunnan palvelutoiminnan järjestämisen ja työelämän muuttuviin tarpeisiin. Koulutuspäivät 2288 Henkilöstön koulutus Vuosi Kal.pvää 2007 912 2008 827 2009 1204 2010 2067 2011 2158 2012 2240 2013 2288 Muutos edelliseen vuoteen 48 TYÖNANTAJAN JÄRJESTÄMÄ KOULUTUS Henkilöstöhallintojärjestelmään kirjatut henkilöstön koulutuspäivien lukumäärät näkyvät oheisesta taulukosta. Koulutuspäivien lukumäärä oli vuonna 2013 yhteensä 2288 koulutuspäivää. Koulutuspäivien lukumäärä oli lisääntynyt 48:llä edelliseen vuoteen verrattuna. Koulutuspäiviin on laskettu mukaan työnantajan kustantama palkallinen koulutus sekä ammattiyhdistys- ja yhteistoimintakoulutus.

13 Kehittämishankkeet 2013 Hyvinvointikuntayhtymän perustaminen Talouden tasapainotus Kaupunkistrategian uudistaminen Vaikutusten arviointi päätöksenteossa Työsuojelun toimintaohjelman uudistaminen Uso 2, uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen Turvallisuushavaintojen sähköinen ilmoittaminen Perehdyttämisoppaan päivittäminen Luottamushenkilöiden verkkopalvelu (LhVp) Vakuutusten verkkopalvelu Työllisyyden hoidon toimintaohjelma Toisen asteen koulutuksen yhdistäminen Vanhuspalvelusuunnitelma Kehittämiskeskuksen strategia KEHITTÄMISHANKKEET Luettelossa on mainittu vuonna 2013 käynnissä olevia tai ko. vuonna päättyneitä kehittämishankkeita, joilla on tai voi olla vaikutusta henkilöstön työhön ja toimintaan. Hyvinvointikuntayhtymä aloitti toimintansa vuoden 2014 alusta lukien ja sinne siirtyivät seudun kuntien sosiaalitoimet kokonaisuudessaan päivähoitoa lukuun ottamatta. Talouden tasapainotuksen vaatimus on noussut keskeiseen asemaan kaupungin toimintojen kehittämisessä. Vuoden 2014 keväällä kaupungin tasapainotustoimenpiteet kartoitetaan ja kerätään yhteen. Kaupunkistrategian laatiminen aloitettiin syksyllä 2013 ja se valmistuu keväällä 2014. Valmistelussa on hyödynnetty sosiaalista mediaa, kaupungin verkkosivuja, otakantaa.fi palvelua sekä järjestetty kuntalaiskeskusteluja ja sidosryhmätapaamisia. Innovaatioaloitteet 2013 Kellokorttiraportin sähköinen kierrätys ja hyväksyminen INNOVAATIOTOIMINTA Innovaatiosääntö hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 10.1.2011. Innovaatiosäännön perusteella palkitaan kaupungin työntekijöitä ja ryhmiä organisaatiota hyödyttävistä uudistuksista ja parannuksista. Innovaatioehdotus voi olla mm. sellainen ratkaisu-, toimenpidetai kehittämisehdotus, joka käyttöönoton seurauksena parantaa asiakaspalvelua ja julkisuuskuvaa kehittää työn toimivuutta, laatua ja tuottavuutta parantaa turvallisuutta ja lisää työhyvinvointia ja viihtyisyyttä saa aikaan kustannusten säästöä ja poistaa päällekkäistä työtä Vuoden 2013 aikana tehtiin yksi innovaatioehdotus. Ehdotuksia on tullut selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosina. Aloitetoiminta on alkupyrähdyksen jälkeen lähes loppunut.

14 SOSIAALINEN MEDIA Sosiaalisen median hyödyntäminen on lisääntynyt kaupunginjohtaja Sami Sulkon aloittaessa virantoimituksen syksyllä 2013. Kaupunginjohtajan videopäiväkirjat, Twitter twiittaukset, Facebook sivut ja kaupungin kotisivujen videoinsertit ja otakantaa.fi sivujen käyttö ovat lisänneet kaupungin palvelutoiminnan avoimuutta kuntalaisiin nähden. HENKILÖSTÖTIEDOTTEET Kaupunkiorganisaatiossa on käytössä sisäinen henkilöstötiedote, jonka lähettämisestä palveluyksiköihin huolehtii keskushallinnon henkilöstöpalveluyksikkö. Tiedote lähetetään sähköpostilla ja paperisena versiona. Alla on linkki tiedotteisiin. Sen lisäksi muita erillisiä tiedotteita ajankohtaisista aiheista lähetetään kirjallisena ja sähköpostina tarpeen mukaan. Henkilöstötiedotteita lähetettiin vuoden 2013 aikana yhteensä 9. Henkilöstötiedotteet HENKILÖSTÖPALVELUT -VERKKOKANSIO Henkilöstöasioista saa tietoa sisäisen hallintoverkon kautta. Hallintoverkkoon on avattu kansio. kansioon tallennetaan henkilöstön ja esimiesten käyttöön henkilöstöasioita koskevaa materiaalia sähköisessä muodossa. Alla on linkki kansioon: PEREHDYTTÄMINEN Forssan kaupungin hallintoverkkoon on avattu Perehdyttämisopas, josta työntekijät, viranhaltijat ja esimiehet saavat organisaation ja henkilöstötyöhön liittyvää tietoa perehdyttämisen toteuttamiseksi. Oppaassa on kootusti keskeisiä henkilöstöön vaikuttavia säädöksiä, määräyksiä, suunnitelmia ja ohjeita. Perehdyttämisopas päivitettiin vuoden 2013 keväällä. Lisäksi on päivitetty perehdytyslomake, jota voi hyödyntää uuden työntekijän systemaattisessa perehdyttämisessä. Alla on linkit kansioon ja lomakkeeseen: Perehdyttämisopas Perehdyttämislomake TYÖPAIKKAKOKOUKSET Työpaikkakokouksia koskevien ohjeiden mukaan työpaikkakokouksia on pidettävä vähintään 3 kertaa vuodessa. Työpaikkakokouksissa käsiteltävistä asioista on työyksiköihin lähetetty suositus. Suositus avautuu alla olevasta linkistä: Työpaikkakokousten vuosikello Työpaikkakokousten muistiot toimitetaan yhteistoimintaryhmälle, mikäli niissä on työsuojeluun liittyviä tai yhteistoimintaryhmän toimialaan liittyviä muita asioita, joihin halutaan yhteistoimintaryhmän kannanottoja asian eteenpäin viemiseksi päättäviin toimielimiin. Keskeisiin henkilöstöä koskeviin kehittämishankkeisiin ja projekteihin perustetaan ohjausryhmät, joissa on henkilöstön edustajat.

15 YHTEISTOIMINTARYHMÄ Yhteistoimintaryhmän (YTR) kokouksia on ollut vuoden 2013 aikana 8 kappaletta ja pykäliä käsittelyssä yhteensä 77 eli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhteistoimintaryhmä toimii myös kaupungin työsuojelutoimikuntana. Yhteistoimintaryhmässä on seitsemän pääluottamusmiestä (JHL-90, JHL- 73, Super, Tehy, JUKO, Jyty ja KTN) ja seitsemän työnantajan edustajaa, joista kaksi on kaupunginhallituksen jäsentä. Varsinaisia työsuojeluvaltuutettuja on 1.1.2010 lukien kaksi. Toisen valtuutetun vastuualueena on opetushenkilöstö jolloin toinen vastuualueeseen muun henkilöstön Lisäksi työnantajan edustajana on työsuojelupäällikkö. JOHTOPÄÄTÖKSET Sisäistä tiedottamista henkilöstöä koskevista asioista hoidetaan hallintoverkon verkkokansioiden ja laajan sähköposti- ja kirje- ja tiedotejakelun avulla sekä järjestämällä erillisiä tiedotus-, informaatio- ja keskustelutilaisuuksia tarpeen mukaan. Sosiaalisen median käyttöä on merkittävästi lisätty. Forssan kaupungin omia kehittämishankkeita on laajasti käynnissä. Kehittämistä on edesauttanut käytettävissä oleva kehittämismääräraha ja siihen liittyvät periaatteet. Henkilöstön yhteisille koulutuksille on tasainen vuosittainen tarve. Innovaatiosääntö otettiin käyttöön vuonna 2011. Kahtena ensimmäisenä vuonna tuli aloitteita kiitettävästi. Kolmantena vuonna innovaatioehdotuksia tuli vain yksi. Koulutuksia on järjestetty ajankohtaisista aiheista. Viime vuonna koulutusta on ollut erityisesti työyhteisötaitojen, talouden ja riskienhallinnan osalta. TOIMENPITEET Kehittämishankelistaa päivitetään vuosittain uusien hankkeiden myötä. Kehittämishankkeiden etenemistä ja tavoitteiden toteutumista seurataan yhteistoimintaryhmässä vuosittain. Talouden tasapainotus nousee ensi vuonna keskeiseen asemaan. Kaupunkistrategia ja seudullinen elinkeinostrategia valmistuvat. Sisäistä tiedottamisen ja hallinnon läpinäkyvyyden sekä osaamisen siirtämiseksi ja tuloksellisuuden lisäämiseksi ollaan kaupungille hankkimassa selainpohjaista intranet järjestelmää. Hankinta on viivästynyt ja seuraava etappi on vuosi 2014. Innovaatiotoimintaa on pyrittävä virkistämään. Sähköisten järjestelmien kehittäminen ja hyödyntäminen on edelleen tärkeällä sijalla toimialojen palvelutoimintojen ja luottamushenkilötyön kehittämistyössä.

Henkilöstökertomus 4. TERVEYDELLINEN TOIMINTAKYKY SAIRAUSPOISSAOLOT 2011 2012 2013 Sairaspoissaolot, kal.pvä/hlö/v 13,1 14,5 15,1 Sairaspoissaoloprosentti 3,7 4,1 4,3 Sairaspoissolot henkilötyövuosina 51,5 57,1 57,4 Henkilömäärä 965 968 930 Sairaspoissaolopäivien lukumäärä 12984 14399 14474 KESKUSHALLINTO 19,8 25,7 11,4 Keskusjohto, hallinto, talous, henkilöstö 10,1 36,2 12,3 Toimistopalvelut 22,3 23,1 11,2 KASVATUS- JA VAPAA-AIKATOIMI 8,8 10,7 11,9 Kuhalan peruskoulu 8,7 13,0 28,1 Tölön koulu 13,0 18,1 19,4 Vieremän koulu 13,5 23,1 16,3 Sivistysvirasto, hallinto, Matku ja Kojo 4,0 6,5 13,7 Heikan koulu 5,1 4,1 12,3 Talsoilan koulu 7,3 4,8 3,8 Forssan Yhteislyseo 7,2 4,8 3,4 Keskuskoulu 5,3 5,7 3,0 Vasikkahaan päiväkoti 8,1 25,5 21,4 Päiväkoti Augustina (ent. Keskusta) 17,2 14,9 21,1 Kurjenpesän päiväkoti 2,4 5,7 19,3 Varhaiserityiskasvatus 18,7 8,9 14,5 Pihakoivun päiväkoti 15,1 26,3 14,3 Taikatuulen päiväkoti 8,6 8,8 11,6 Perhepäivähoito 15,7 15,0 10,5 Kaupunginkirjasto/Wahren projektit 12,7 22,8 9,9 Kuvataide, nuoriso, työpaja, liikunta, 5,8 6,0 9,7 Musiikkiopisto 5,8 6,2 2,0 Wahren opisto, Vesihelmi ja museo 1,5 1,8 1,4 PERUSTURVAN TOIMIALA 20,5 19,2 22,2 Kotihoitoyksikkö 19,1 14,9 32,2 Rimpikoto ja Tyykihovi 32,0 25,0 29,7 Lastensuojeluyksikkö ja Kaarisilta 15,2 21,4 22,2 Heikanrinteen palvelukeskus 18,5 21,7 22,0 TYP, Työllistäminen, Palveluseteli 16,4 20,9 Kehitysvammah.; Niittyvilla/Päiväniitty 16,4 15,9 16,0 Työvalmennuskeskus Aktiivi 19,3 15,9 11,2 Hallinto, talous/velka, sos.työ, sovittelu 25,7 12,4 6,7 TEKNINEN TOIMIALA 7,2 15,4 11,3 Katu- ja Viherlaitos 11,9 12,8 19,0 Hallinto, maaseutu, rak.valv./ymp., kaupunkisuunn. 2,4 13,2 8,5 Tilapalvelu, maankäyttö ja suunnittelu, jäte6,8 21,8 3,2 KUNNALLISET LIIKELAITOKSET 17,4 16,1 11,9 Forssan vesihuoltoliikelaitos 17,4 16,1 11,9 KAIKKI YHTEENSÄ 13,1 14,5 15,1 joista oma ilmoitus poissaolot 1,3 1,3 1,5 SAIRAUSPOISSAOLOT Tässä esitetään kaupungin henkilöstölle vuoden aikana kertyneet palkalliset, osapalkalliset ja palkattomat sairauspoissaolot. Sairauspoissaolot ovat koko kaupungin osalta lisääntyneet 0,6 kalenteripäivää vuoteen 2012 verrattuna. Sairauspoissaolopäiviä henkilöstölle kertyi vuonna 2013 keskimäärin 15,1 kalenteripäivää/henkilö/vuosi. Henkilöstön määrä on 31.12.2013 päivän mukainen. Sairauspoissaoloprosentti vuonna 2013 on 4,3 % kun se edellisenä vuonna oli 4,1 %. Sairauspoissaolopäivien lukumäärä 2013 = 14474 kalenteripäivää. Vuoden 2009 alussa on otettu käyttöön aktiivisen aikaisen tuen toimintamalli Terveenä työssä. Vuoden 2011 lopussa on hyväksytty Työkyvyn hallinnan toimintamalli, joka selkiyttää työkyvyn hallintaa koskevia toimintatapoja ja yhteistyötä henkilöstön, työnantajan ja työterveyshuollon osalta. Työkyvyn hallinnan toimintamalli Terveenä työssä Työpanos htv kalenteripäivinä lasketaan: organisaation henkilöstön määrä kerrotaan vuoden kalenteripäivien lukumäärällä (38 x 365). Joten 930 henkilöä x 365 kal.pvä/v = 339.450 htv Poissaoloprosentti Organisaation sairauspoissaolopäivien lukumäärä jaetaan organisaation työpanoksella (htv) ja kerrotaan sadalla. 14.474 kal.pv / 339.450 htv x 100 = 4,3 % Sairauspäivät ja tapaturmapäivät muutetaan henkilötyövuosiksi jakamalla työpaikalla kertyneiden sairauspoissaolopäivien määrä vuoden työpäivien määrällä (x /252) ja tapaturmapäivien määrä vuoden työpäivien määrällä (y/252). Vuosi 2013 Forssa, 14.474 sair.polo.pvää / 252 = 57,4 htv.

17 SAIRAUSPOISSAOLOT TOIMIALOITTAIN Sairauspoissaolot on laskettu ajalta 1.1. 31.12.2013. Mukana ovat määräaikaiset ja vakituiset. Keskushallinnon ja vapaa-aika toimen henkilöstöllä ei ole ollut vuoden 2013 aikana yhtään yli 90 päivän poissaoloja. Toimiala Työpv 1-3 Työpv 4-10 Työpv 11-60 Työpv 61-90 Työpv 91-180 Työpv yht. Kalpv yht. Teor. työpvt yht. Hlöstö lkm Poissa Ei poissa Kes kus hallinto 121 68 127 62 0 378 479 11272 63 33 30 3,4 Kas vatus toimi 928 817 1264 87 789 3885 5100 89867 636 269 367 4,3 Perus turva 1109 1296 1637 361 503 4906 6614 82427 445 276 169 6,0 Vapaa-aika 196 117 169 68 0 550 733 32843 282 57 225 1,7 Tekninen ja ymp 135 51 157 62 134 539 725 18005 92 39 53 3,0 Polo % Työterveyshuollon ennaltaehkäisevä toiminta Muutos 2012 2013 Työpaikkaselvitykset (t) 336 369 33 Ryhmän neuvonta ja ohjaus (t) 37 18-19 Yksilön neuvonta ja ohjaus (kpl) 231 253 22 Terveystark. erit. sair.vaara (kpl) 25 9-16 Muut terveystarkastukset (kpl) 414 519 105 TYÖTERVEYSHUOLLON TOI MINTA Ennalta ehkäisevän toiminnan osalta ryhmäneuvonta ja ohjaus sekä erityistä sairastumisen vaaraa koskevat tarkastukset ovat vähentyneet. Terveystarkastusten määrät ovat selvästi lisääntyneet Lievää lisääntymistä on tapahtunut myös yksilöneuvonnan kappalemäärien ja työpaikkaselvitysten tuntimäärien osalta. Työterveyshuollon sairaanhoito Lääkäri Terv.h. Käynnit 2010 1676 882 Käynnit 2011 1642 795 Käynnit 2012 1651 909 Käynnit 2013 1792 786 Muutos ed.vuoteen 141-123 SAIRAANHOITO Sairaanhoidon osalta lääkärillä käynnit ovat lisääntyneet edelliseen vuoteen verrattuna 141 käynnillä. Terveydenhoitajalla käynnit ovat puolestaan vähentyneet 123 käynnillä. Työterveyshuollon lääkärin sairaanhoito on kuulunut 1.1.2010 alkaen työntekijöille, joiden palvelussuhde on yli kolmen kuukauden pituinen. TYÖTAPATURMAT Työtapaturmia on vuonna 2013 sattunut 43 kpl, joka on 3 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Laadultaan vammat ovat useimmiten sijoiltaanmenoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä 16 kpl. Työtapaturmat vamman laadun mukaan Vahinkoja Sairaspäivät Korvaus 01 Haavat ja pinnalliset vammat 14 12 2358 02 Luunmurtumat 2 31 3303 03 Sijoiltaanmenot, nyrjähdykset ja venähdykset 16 85 10689 05 Tärähdykset ja sisäiset vammat, ruhjevammat 5 12 1031 06 Palovammat, syöpymiset ja paleltumat 1 0 0 Tuntematon tilastointiarvo 5 0 0 43 140 17381

18 TYÖMATKATAPATURMAT Työmatkatapaturmia on vuonna 2013 sattunut 13 kpl, joka on 5 enemmän kuin edellisenä vuonna. Laadultaan vammat ovat useimmiten sijoiltaanmenoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä 7 kpl. Työmatkatapaturmat vamman laadun mukaan Vahinkoja Sairaspäivät Korvaus 010 Haavat ja pinnalliset vammat 3 0 218 020 Luunmurtumat 2 115 15878 030 Sijoiltaanmenot, nyrjähdykset ja venähdykset 7 125 9691 Tuntematon tilastointiarvo 1 0 0 13 240 25787 TYÖKYVYN HALLINNAN TOIMINTAMALLI Työkyvyn hallinnan toimintamalli otettiin käyttöön vuoden 2012 tammikuussa. Työkyvyn hallinnan toimintamalli sisältää kuvauksen käytännöistä, joiden avulla työpaikalla huolehditaan työkyvyn seurannasta ja raportoinneista, työkykyyn liittyvien ongelmien ja tukitarpeiden puheeksiottamisesta ja varhaisen tuen antamisesta. Kuvauksessa kerrotaan toimintatavoista työkyvyn edistämiseksi ja työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi. Kuvauksessa kerrotaan eri osapuolten rooleista, tehtävistä ja vastuista. Siinä kuvataan myös sairauspoissaolojen ilmoituskäytäntö, sairauspoissaolotodistusten ja sairauspoissaoloja koskevien yhteenvetojen toimittaminen työterveyshuoltoon. Lisäksi siinä on kuvaus työterveyshuollon tekemästä sairauspoissaoloja koskevasta seurannasta sekä siitä saatujen tietojen käsittelemisestä ja esittämisestä työpaikalla. Työkyvyn hallinnan toimintamalli TYÖTERVEYSHUOLLON TOI MINTAKERTOMUS JA SUU NNITELMA Työterveyshuolto on laatinut kertomuksen toiminnastaan vuodelta 2013. Sen lisäksi työterveyshuolto laatii yhteistyössä työnantajan edustajien kanssa vuosittain seuraavaa vuotta koskevan työterveyshuollon toimintasuunnitelman. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja työterveyshuollon toimintakertomus käsitellään yhteistoimintaryhmässä ja lähetetään kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi ja tiedoksi. Työterveyshuollon toimintakertomus 2012 Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2013

19 JOHTOPÄÄTÖKSET Sairauspoissaolopäiviä oli keskimäärin 15,1 kalenteripäivää / henkilö / vuosi. Sairauspoissaolopäivät ovat lisääntynet 0,6 kalenteripäivällä / henkilö / vuosi. Työtapaturmat ovat hieman vähentyneet ja työmatkatapaturmat hieman lisääntynet. Kaikkiaan tapaturmia sattui 2 enemmän kuin edellisenä vuonna. Sairauspoissaolot oman ilmoituksen perusteella ovat hieman lisääntyneet 1,3 kalenteripäivästä 1,5 kalenteripäivään vuodessa, johtuen osittain myös siitä, että omalla ilmoituksella sai vuoden 2012 lopusta alkaen olla aikaisemman 3 päivän sijasta enimmillään 5 päivää poissa ilman terveydenhoitajan tai lääkärin todistusta esimiehen luvalla. Sairaanhoidolliset lääkärillä käynnit ovat hieman lisääntyneet ja terveydenhoitajalla käynnit vähentyneet. Terveystarkastuksia on pidetty enemmän kuin edellisenä vuonna. TOIMENPITEET Työkyvyn hallinnan toimintamallin avulla tehostetaan ja yhdenmukaistetaan ja tehdään näkyväksi käytäntöjä, joiden avulla työpaikalla ja työterveyshuollossa huolehditaan työkyvyn seurannasta ja raportoinneista, työkykyyn liittyvien ongelmien ja tukitarpeiden puheeksiottamisesta ja varhaisen tuen antamisesta. Sairauspoissaolojen hälytysjärjestelmä antaa herätteen esimiehen sähköpostiin silloin kun työntekijän kohdalla sairauspoissaolojen herätearvot ylittyvät. Esimiehen tehtävä on silloin käynnistää tukikeskustelu työntekijän kanssa ja suunnitella tarvittaessa yhteistyössä työterveyshuollon ja muiden toimijoiden kanssa työkyvyn edistämiseen liittyvät toimenpiteet joilla edistetään työkykyä ja ehkäistään työkyvyttömyyttä. Työterveyshuollon toimintakertomus antaa tarkemman kuvan työterveyshuollon käytännön toiminnasta. Sen laatimista jatketaan myös tulevina vuosina. Savuttomuusohjelman toimenpiteitä jatketaan myös tulevina vuosina. Työterveyshuollon toimintasuunnitelmaehdotus laaditaan vuosittain työterveyshuollon, työsuojelun ja henkilöstöpalveluiden yhteistyönä ja se tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi. Osalle kaupungin henkilöstöstä järjestetään vuoden 2014 kevätkaudella hyvinvointikysely ja siihen liittyvät hyvinvointitoimenpiteet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

20 5. TYÖHYVINVOINTI RISKIEN HALLINTA Työhön liittyvien riskien ja vaarojen arviointityössä käytetään apuna uudistettua Riski Arvi 3.0 atk - ohjelmaa. Työsuojelupäällikkö koordinoi riskien ja vaarojen arviointityötä organisaatiossa. Riskien ja vaarojen arviointityötä varten laadittiin kirjalliset ohjeet, jotka lähetettiin toimialoille ja käytiin läpi esimiesten informaatiotilaisuudessa Voormanneissa. Riskien arviointityö jatkuu myös vuonna 2014. Arviointikierros 2012, ohje Keskushallinnossa toimiva riskienhallintatyöryhmä kehittää riskienhallintatyötä keskitetysti. Riskienhallintatyöryhmässä ovat mukana myös kaupungin yhtiöt. Riskienhallintatyöryhmä on valmistellut mm. riskinhallintapolitiikka-asiakirjan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Lisäksi on ajanmukaistettu vakuutuspolitiikkaa sekä sisäistä ja ulkoista valvontaa. Konserniohjeet on uudistettu. Konserniohjeet PÄIHDEOHJELMA Päihdeohjelman uudistaminen aloitettiin vuoden 2011 loppupuolella. Työryhmään kuuluivat työterveyslääkäri ja työterveyshoitaja sekä työsuojeluvaltuutetut, työsuojelupäällikkö ja henkilöstöpäällikkö. Uudistettu päihdeohjelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 30.1.2012. Päihdeasioita käsitellään organisaatiossa noin 1-2 henkilön kohdalla vuosittain. Päihdeohjelma IKÄOHJELMA Ikäohjelman laatiminen aloitettiin konsernin yhteisen työsuojelupäällikön ehdotuksesta. Ikäohjelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 17.12.2012. Ikäohjelma on ohjeistus, jonka avulla työpaikalla voidaan huomioida eri-ikäiset työntekijät ja viranhaltijat ja edistää ikäsidonnaisten tekijöiden huomioimista johtamisessa, työskentelyssä ja työskentely-ympäristössä. Ikäohjelman osalta on järjestetty 29.11.2012 Kokemus kiertoon seminaari, jossa ikäohjelman lisäksi käsiteltiin hiljaisen tiedon siirtämistä organisaatiossa. Ikäohjelma TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Forssan kaupungin työhyvinvointiohjelma antaa painopisteitä työhyvinvoinnin lisäämiseksi organisaatiossa. Työhyvinvointiohjelma on hyväksytty maaliskuussa 2005. Työhyvinvointiohjelma on uudistuksen kohteena. Eräs ajatus on, että erillistä työhyvinvointiohjelmaa ei tehdä vaan kerätään organisaation työhyvinvointia edistävät ja määrittävät asiakirjat ja toimintaohjeet yhteen Työhyvinvointi kansioon tai tulossa olevan Intranetin työhyvinvointi sivuille. Vuonna 2005 laadittu työhyvinvointiohjelma on luettavissa mm. Forssan kaupungin kotisivuilla osoitteessa www.forssa.fi

21 TYÖSUOJELU YHTEISTYÖ Työsuojeluyhteistyötä ja yhteisiä käytäntöjä ja toimintatapoja lisättiin kaupungin ja kaupungin yhtiöiden ja Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymän kesken rekrytoimalla sopimuskumppaneiden käytettäväksi yhteinen työsuojelupäällikkö, joka päätoimisesti vastaa työsuojeluyhteistyöstä. Yhteinen työsuojelupäällikkö aloitti virassaan 1.1.2011 lukien. Vuoden 2013 työsuojelutoiminnasta on laadittu toimintakertomus. Lisäksi on laadittu vuodelle 2014 työsuojelun toimintasuunnitelma. Työsuojelun toimintaohjelma on uudistettu vuoden 2013 lopussa. Työsuojeluvaalit toteutettiin ja kahden työsuojeluvaltuutetun lisäksi valittiin työsuojeluasiamies katu- ja viherlaitokselle sekä vesihuoltoon. Työsuojelun toimintakertomus 2012 Työsuojelun toimintasuunnitelma 2014 Työsuojelun toimintaohjelma OPETUSVIDEOT Esimiesten työvälineiksi työhyvinvoinnin edistämisessä on hankittu Suomen videokeskuksesta opetuselokuvia seuraavilta aihealueilta: Vuorovaikutus, palautteen antaminen, kehityskeskustelut, osaamisen lisääminen, valmentava esimiestyö. Opetuselokuvat ovat esimiesten ja työyhteisön lainattavissa kaupungintalon palvelupisteestä HENKILÖSTÖKYSELY Vuonna 2013 ei toteutettu henkilöstökyselyitä. Vuonna 2012 toteutettiin Perusturvan henkilöstöä koskeva työhyvinvointikysely. Työhyvinvointikysely suunnattiin perusturvan toimialan vakinaiselle henkilökunnalle. Kyselyssä oli 14 monivalintatehtävää ja 4 avointa kysymystä Vastausprosentti oli 83. Kyselyyn vastasi 175 henkilöä, vakinaisen henkilöstön määrän ollessa 210. Kyselyn tulosten perusteella ei voi sanoa perusturvassa olevan laajaa työilmapiiriongelmaa. Suurimmassa osassa työyksiköistä voidaan hyvin. Osassa yksiköitä tuli esille erityyppisiä epäkohtia ja kehittämistarpeita. Vuonna 2014 toteutetaan hyvinvointikysely osalle henkilöstöä. Perusturvan työhyvinvointikysely MUUT KYSELYT Toimistopalveluyksikkö toteutti tyytyväisyyskyselyn toimistopalveluyksikön toiminnasta vuonna 2013. Keskushallinto toteutti kaupunkipalvelututkimuksen (KAPA) vuonna 2012. Kaupunkipalvelututkimus

22 6. TYÖVOIMAKUSTANNUKSET JA HENKILÖSTÖINVESTOINNIT KANNUSTEVAPAAT JA LOMARAHAVAPAAT Osana kaupunginvaltuuston hyväksymää talousarvion toimenpideohjelmaa kaupunki on suositellut työntekijöilleen harkinnanvaraisten palkattomien virkavapaiden ja työlomien pitämistä. Kannustimena palkattomien vapaiden pitämisestä työntekijä saa jokaista viittä palkatonta työpäivää kohden yhden ylimääräisen palkallisen vapaapäivän. Palkattomalle ajalle ei saa ottaa sijaista tilalle. Lomarahan tai sen osan vaihtaminen vapaaksi on ollut vapaaehtoista ja tapahtunut viranhaltijan tai työntekijän aloitteesta. Vaihtaminen on työnantajan harkittavissa eikä siitä saa aiheutua työpisteessä sijaisuuskustannuksia. Lomarahavapaiden ja kannustevapaiden avulla henkilöstökuluja saadaan säästettyä noin 50.000 60.000 euroa vuodessa. TEHTÄVÄKOHTAINEN PALKITSEMINEN KVTES: Kaupunginhallitus on 18.3.2013 hyväksynyt kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) järjestelyerää 1.2.2013 koskevan asian. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) paikallinen järjestelyerä oli 0,6 % ko. sopimusalan palkkasummasta ilman omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia. Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien osalta järjestelyerä on käytetty keskitetysti. Tehy ry:n 0,6 %:n järjestelyerä lasketaan tehyn jäseninä Forssan kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden palkkasummasta. KVTES (2012 2013) mukaan työnantajan on käytettävä henkilökohtaisiin lisiin 1.2.2013 mennessä vähintään 1,3 % laskettuna kunnan palveluksessa olevan ko. sopimuksen piiriin kuuluvan henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen yhteismäärästä. Järjestelyerää koskevat paikallisneuvottelut pidettiin 17.1., 18.1., 22.2. ja 8.3.2013. Neuvotteluissa (ei tehy) sovittiin, että erästä 0,4 % kohdennetaan henkilökohtaisiin lisiin, jotta päästään sopimuksen edellyttämään 1,3 % vähimmäismäärään ja erästä 0,2 % käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin. Tehyn osalta sovittiin, että sen järjestelyerä (0,6 %) kohdennetaan kokonaisuudessaan henkilökohtaisiin lisiin, jotta 1,3 % velvoite saavutetaan. Järjestelyerää käyttäen korotettiin yhteensä 45 työntekijän tai viranhaltijan tehtäväkohtaista palkkaa. Korotuksen suuruus on keskimäärin noin 49,00 euroa kuukaudessa. Korotuksia kohdennettiin mm. toimisto- ja tietohallintotyöhön, vapaa-aika ja nuorisotyöhön ja ohjaus- ja päiväkotityöhön. Tehtäväkohtaisen palkan korottamisesta ilmoitettiin ko. henkilölle henkilökohtaisesti kirjeellä. OVT ES: Kaupunginhallitus on 29.4.2013 hyväksynyt kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) järjestelyerän jakamisen. OVTES sisälsi paikallisesti 1.2.2013 alkaen käytettävän järjestelyerän. Järjestelyerän suuruus oli 0,3 % sopimusalan palkkasummasta.

23 Jaettavan järjestelyerän suuruus 0,3 % oli 2017 /kk mutta erää jaettiin yhteensä 2370 /kk. Järjestelyerää kohdennettiin opettajien työn vaativuuden arviointijärjestelmään ja siellä tarkoitettuihin TVA-lisiin ottaen käyttöön kolme uutta TVA-kriteeriä; aluerehtorin vastuut, toimialan laajat kehittämistehtävät ja oppilaitoskohtainen kehittämistehtävä. Yhteensä järjestelyerällä korotettiin 14 opettajanviranhaltijan tehtäväkohtaista palkkaa. Korotus oli keskimäärin n. 169,30 /kk. TS järjestelyerä (0,6 %) jaettiin teknisen alan vakinaiselle henkilöstölle tehtäväkohtaiseen palkkaan ja henkilökohtaiseen lisään siten, että yhteensä 18 viranhaltijan tai työntekijän palkkaa korotettiin. Tehtäväkohtaista palkkaa korotettiin 39 60 /kk. TS: Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS-sopimus) sisälsi paikallisesti 1.2.2013 alkaen käytettävän järjestelyerän. Järjestelyerä oli 0,6 % sopimusalan palkkasummasta, johon lasketaan mukaan kaikki sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilöstön palkat. Järjestelyerän suuruus oli tehtäväkohtaisista palkoista laskettuna 833,15 /kk. Järjestelyerää koskeva paikallisneuvottelu pidettiin 26.3.2012, ja neuvottelussa saavutettiin yksimielinen neuvottelutulos. Yksimielinen jakoehdotus sisälsi 18 viranhaltijan/työntekijän palkankorotuksen. Viiden viranhaltijan/työntekijän henkilökohtaista lisää korotetaan 30-100. Viidentoista viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 39-60 euroa kuukaudessa. Lisäksi tehtiin yksi palkkahinnoittelukohdan muutos. Neuvottelutuloksen mukaisen jakoehdotuksen kustannusvaikutus oli 988,72 /kk, joka ylitti järjestelyerän 155,57 eurolla kuukaudessa. TT ES: Kaupunginhallitus on 25.3.2013 käsitellyt kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen järjestelyerää ja sen jakamista 1.2.2013 alkaen. Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) mukainen paikallinen järjestelyerä oli suuruudeltaan 0,6 %. Järjestelyerän suuruus lasketaan vakinaisen henkilöstön keskituntiansioiden summasta ja se on 4,40 /tunti. Järjestelyerän käyttämisestä ja jakamisesta käytiin paikallisneuvottelu 14.3.2013. Neuvotteluissa sovittiin yksimielisesti, että järjestelyerä kohdennetaan vakinaisten työntekijöiden perustuntipalkkojen korotuksiin tasasuuruisena senttimääräisenä korotuksena. Korotuksen suuruus on 0,08 /tunti/työntekijä 1.2.2013 alkaen. Korotus koskee 56 vakinaista tuntipalkkaista työntekijää. HENKILÖKOHTAISET LISÄT Tehyn järjestelyerä 0,6 % käytettiin kokonaisuudessaan tehyläisten henkilökohtaisten lisien korotuksiin. Muihin liittoihin järjestäytyneiden osalta käytettiin 0,4 % henkilökohtaisiin lisiin. Toimialajohtajat yksiköiden esimiesten esittelystä päättivät oman toimialansa osalta henkilökohtaisten lisien saajat ja saajille lähetettiin henkilökohtainen ilmoituskirje asiasta. Henkilökohtaisen lisän vähimmäismäärä oli 30 euroa/kk ja sitä jaettiin vakinaiselle henkilöstölle. Forssan kaupungilla on henkilökohtaisen lisän arviointiperusteet, joiden pääotsikot ovat: 1. Työn tuloksellisuus suhteessa tavoitteisiin 2. Osaaminen ja ammatin hallinta 3. Kehittämisote työssä 4. Vastuuntunto 5. Yhteistyökyky

24 TULOSPALKKIOT Tulospalkkiojärjestelmää ei ollut käytössä missään kaupungin työyksikössä vuonna 2014. Tulospalkkiota on maksettu edellisen kerran vuonna 2009 Heikanrinteen henkilöstölle. Vuonna 2010 ja 2011 Heikanrinteen henkilöstö ei saavuttanut asetettuja tavoitteita ja tulospalkkiota ei tullut maksettavaksi kumpanakaan vuonna. MUUT PALKITSEMISTAVAT Forssan kaupungissa on pyritty pitämään esillä rahalla palkitsemisen lisäksi myös muun tyyppisiä palkitsemismuotoja. Työntekijöillä on ollut mahdollisuus osallistua organisaatiomuutosten valmisteluun ja omaa työtään koskevien prosessien kehittämiseen työryhmissä. Suurin osa näistä aineettoman palkitsemisen muodoista ovat myös sellaisia joita lähiesimiehet voivat työssään käyttää. Aineettoman palkitsemisen muotoja ovat mm. seuraavat tekijät: - Kehittymismahdollisuuksien luominen - Uralla etenemismahdollisuuksien tukeminen - Vaikutus- ja osallistumismahdollisuus kehittämiseen, päätöksentekoon ja tavoitteen asettamiseen - Palvelussuhteen pysyvyyden takaaminen - Palaute työstä suoriutumisesta - Työntekijöille joustavat työajan järjestelyt POISSAOLOAJAN PALKKAKUSTANNUKSET Poissaolopäivät ja palkallisten poissaolojen palkkasummat on laskettu ajalta 1.1.2013 31.12.2013. Sairauspoissaolot aiheuttavat vuosilomien jälkeen toiseksi eniten poissaolokustannuksia. Poissaolokustannukset Hinta/ Hinta/ syyn mukaan Euroa Työpvt Kal.pvt työpv kal.pv Naisia Miehiä Yht. Lomat 2 125 718 20 026 27 786 106 77 621 148 769 Sairaus 886 118 10 106 13 592 88 65 558 120 678 Koulutus 191 259 2 202 2 435 87 79 378 57 435 Muut 180 589 5 939 7 221 30 25 459 120 579 Perhevapaat 104 060 5 587 7 932 19 13 111 21 132 Työtapaturma 29 544 328 477 90 62 21 4 25 Kuntoutus 20 193 343 397 59 51 25 2 27 Vuorotteluvapaa 0 1 488 2 163 0 0 14 1 15 Kuntoutustuki 0 276 395 0 0 3 0 3 Opintovapaa 0 383 543 0 0 5 0 5

25 Eläkemeno- Vuosi Varhaiseläkemaksu (Varhe) perusteinen maksu 2011 210 633 2 859 562 2012 268 749 2 759 895 2013 270 708 3 050 014 Muutos 1 959 290 119 Muutos % 0,7 10,5 ELÄKEMAKSUT Varhaiseläkemaksua (Varhe) maksetaan työntekijän jäädessä ennen laskennallista vanhuuseläkeikää työkyvyttömyyseläkkeelle, yksilölliselle varhaiseläkkeelle, työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuntoutustuelle. Varhemaksut ovat edellisen vuoden luokkaa. Eläkemenoperusteista maksua puolestaan maksetaan niistä eläkkeistä, jotka ovat karttuneet ennen vuotta 2005. Ennenaikaiseen eläköitymiseen voidaan vaikuttaa työssä jatkamisen tukemistoimenpiteillä ja näin vähentää ennenaikaisesta eläköitymisestä aiheutuneita eläkemaksuja. HENKILÖSTÖKULUT Palkka- ja palkkiokulut ovat nousseet 2,2 % kun ne edellisenä vuonna nousivat 3,6 %. Eläkekulut ovat nousseet 5,3 % kun ne edellisenä vuonna nousivat 2,7 %. Muut henkilösivukulut ovat vähentyneet 3,4 % kun ne edellisenä vuonna nousivat 0,7 %. Muut Vuosi Palkat ja palkkiot Eläkekulut henkilösivukulut 2011 27 432 966 7 794 501 1 540 564 2012 28 430 874 8 002 435 1 551 864 2013 29 070 527 8 430 074 1 499 543 Muutos 639 653 427 639-52 321 Muutos % 2,2 5,3-3,4 Vuosi Ennalta ehkäisevä Sairaanhoito Yhteensä * 50 % = Netto 2011 111 944 205 342 158 643 2012 147 677 216 404 182 041 2013 162 828 217 708 190 268 Muutos 15 151 1 304 8 228 Muutos % 10,3 0,6 4,5 TYÖTERVEYSHUOLTO Työterveyshuollon palvelut on ostettu Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymältä. Palveluihin sisältyy lakisääteinen toiminta ja yleislääkäritasoinen sairaanhoito. Työterveyshuoltopalveluihin käytettiin vuonna 2013 nettomääräisesti noin 190.000 euroa. Työterveyshuollon kustannukset ovat lisääntyneet 8.228 euroa eli 4,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kustannusten nousu on kohdistunut pääosin ennalta ehkäisevään toimintaan. Koulutuspäivien kasvu % 8,9 Koulutuspäivät pv/vak. hlö 3,6 Koulutusostot, palkat ja päivät Ostot Vuosi tili 4440 Palkat Koulutuspäivät 2013 193 189 191 259 2 439 2012 204 987 173 475 2 240 2011 164 466 171 191 2 158 2010 225 774 148 295 2 067 HENKILÖSTÖN KOULUTUS Työn edellyttämiä henkilöstön palkallisia koulutuspäiviä oli palkanlaskentajärjestelmään kirjattu vuonna 2013 yhteensä 2 439 päivää, joista aiheutui 191 259 euron palkkakustannus. Henkilöstön koulutuspäivät ovat lisääntyneet edelliseen vuoteen verrattuna 199 päivällä eli 8,9 %. Ulkoisten koulutuspalvelujen ostoihin (tili 4440) on vuonna 2013 käytetty 11 798 euroa vähemmän rahaa kuin edellisenä vuonna. Koulutukset ovat pääosin vakinaisen henkilöstön koulutuspäiviä ja niitä on kertynyt keskimäärin noin 3,6 päivää vakinaista henkilöä kohden, mikä on hieman enemmän kuin edellisenä vuonna.

26 Virkistykseen käytetyt määrärahat 34 569 40 910 45150 Seteleitä käytetty, kappaletta 5 418 5 231 5872 Henkilöä hakenut seteleitä/lkm 291 316 310 Keskiarvo, seteliä/henkilö 19 17 19 Määrärahan käyttö liik.seteleihin 16 254 20 924 23488 Koko virkistysmäärärahasta % 47 51 52 Liikuntaseteleiden yhteistyötahot: Vanhan Kutomon fysioterapia 3 088 3 495 3411 Yleisjumppa Päivi Salminen 103 95 324 KKI/Vesihelmen kuntosali 552 397 881 KuntoForssa 494 513 403 Tanssikerho Fortus 97 59 68 L-H Rasti, suunnistus 55 49 15 Ote Sali Oy; kahvakuula 0 0 89 Wahren opisto, eri ryhmät 24 41 103 Tyky-ryhmät, kevät ja syksy 240 69 123 Keilaus 174 117 102 Paavolan perusjumppa 30 0 0 Miian liikuntapalvelut 102 84 10 Kuntoutumisasema OTE 0 0 89 Meelin vesijumppa 0 0 39 Rentoutuskeskus Kehrä 212 195 137 Katin MP Pilates 211 97 60 Mirja Luuppala, jooga 36 20 18 Yhteensä 5 418 5 231 5872 Muuta virkistystoimintaa: Vesihelmen uinnit (4 ), käyntiä/vuosi 2 182 2 685 2673 Elokuvalipun tukeminen 4 /hlö/kk 532 570 621 Suvi-iltatapahtuma+juoksukoulu (11hlö) 39 41 36 TYKY-ryhmät, hlöitä yht. 36 26 14 Henkilökuntajuhla osallistujat 150 110 80 Forssan Teatteri 142 142 142 Konsertit, lippuja/hlöitä 0 20 0 Nice Run, osallistujat (13 joukkuetta) 138 96 78 HENKILÖSTÖN VIRKISTYSTOIMINTA Henkilöstön virkistystoimintaan käytettiin vuonna 2013 yhteensä noin 45.000 euroa. Liikuntasetelin arvo ja elokuvalipun työnantajan tuki korotettiin 3 eurosta 4 euroon 1.1.2012 alkaen. Elokuvalipun tukeminen laajennettiin koskemaan myös Elävien Kuvien teatteria 1.1.2013 alkaen ja samalla toiminnassa luovuttiin yhden lipun kuukausirajoituksesta. Lisäksi uutena toimintana järjestettiin henkilökunnan juoksukoulu. Em. muutokset vaikuttavat jonkun verran 2013 määrärahoihin. Liikuntasetelien käyttömäärä on lisääntynyt noin 640 setelin verran ja Vesihelmen käytön tukemiseen liittyvät kustannukset ovat samaa tasoa kuin vuonna 2012. Vesihelmen käyntejä työnantaja tukee 4 eurolla per käynti ja työntekijät maksavat itse 3 euroa käyntimaksusta. Vesihelmen työnantajan tuki nostettiin 3 eurosta 4 euroon 1.1.2011 alkaen. Liikuntaseteleitä käytetään eniten Vanhan Kutomon fysioterapian järjestämiin liikuntatoimintoihin. Seuraavaksi eniten seteleitä käytetään Kunto Forssan liikuntapalveluihin ja KKI/Vesihelmen kuntosalitoimintaan. Muun virkistystoiminnan osalta Vesihelmi viihdeuimala käynnit ja elokuvissa käynnit ovat suosittuja virkistysmuotoja.

Henkilöstökertomus JOHTOPÄÄTÖKSET Henkilöstökustannukset ovat Forssassa kokonaisuudessaan nousseet 3,4 % edelliseen vuoteen verrattuna. Palkka- ja palkkiokulut ovat nousseet vain 2,2 %. Eläkekulut ovat nousseet 5,3 % mutta muut henkilösivukulut ovat laskeneet 3,4 % Henkilöstökoulutus on lisääntynyt koulutuspäivien lukumäärällä ja koulutuspäivien palkkakustannuksilla mitattuna. Ulkoisiin koulutusostoihin on käytetty vähemmän rahaa kuin aikaisempina vuosina. Työterveyshuollon kustannukset ovat aavistuksen lisääntyneet, painopisteen ollessa ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Liikuntasetelin arvoa nostettiin 1.1.2012 alkaen 3 eurosta 4 euroon. Vesihelmen käyttö on runsasta ja samaa tasoa kuin edellisenä vuonna. KKI/Vesihelmen kuntosali ja Vanhan Kutomon fysioterapian liikuntatarjonta ovat myös suosittuja liikuntapalvelupaikkoja kaupungin työntekijöille. Kannustevapaita ja lomarahavapaita käytettiin noin 50 60 000 euron verran. Palkitseminen tapahtui järjestelyvaraerien jakamisen avulla. Järjestelyvaraerin jakamisesta neuvoteltiin ja päästiin yhteisymmärrykseen henkilöstöjärjestöjen edustajien ja työnantajan edustajien välillä. TOIMENPITEET Työhyvinvointia edistävillä toimenpiteillä pyritään lisäämään terveyttä ja vähentämään työkyvyttömyyttä. Sitä kautta saavutetaan myös säästöä henkilöstökustannuksissa. Savuton ohjelma on saanut noin 30 henkilöä lopettamaan tupakoinnin. Henkilöstön koulutus- ja kehittämismäärärahat pidetään kohtuullisella tasolla, jotta kyetään vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin ja turvataan riittävä tuottavuuden kehitys henkilöstön osaamista kehittämällä. Vuoden 2014 alusta lukien kuntatyönantajalla on mahdollisuus saada työttömyysvakuutusrahastolta koulutuskorvausta henkilöstön osaamisen kehittämistoimiin. Koulutuskorvaus perustuu lakiin koulutuksen korvaamisesta (1140/2013). on lähettänyt asiasta ohjeet toimialoille. Faktia Koulutus Oy:n kanssa on sovittu koulutusyhteistyön tiivistämisestä ja käytännön koulutusyhteistyötä toteutetaan vuoden 2014 alusta lukien. Kannustevapaakäytäntöä ja lomarahojen vaihtamista vapaaksi jatketaan myös vuoden 2014 aikana. Savuttomuusohjelman toimenpiteet ovat käytössä myös tulevina vuosina. Liikuntasetelijärjestelmä on pysyvä tuki liikunnan edistämiseksi työntekijöiden keskuudessa. Työntekijöiden huomioimista ja virkistystoimintaa jatketaan myös tulevina vuosina. Henkilökuntaetuuksia vertaillaan konserniyhteisöjen kesken vuoden 2014 aikana ja tavoitellaan jossain määrin myös niiden riittävää yhdenmukaistamista.