Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 997/ Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2016 henkilöstökertomuksen. Päätös Oheismateriaali Selostus Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä. Alla olevassa selostusosassa kuvataan vuoden 2016 henkilöstökertomuksen tärkeimpiä tietosisältöjä ja tunnuslukuja. Henkilöstökertomus sisältää henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja ja tilastoja sekä tietoja henkilöstöön liittyvien tuloskortin tavoitteiden toteutumisesta, kaupungin työvoiman saatavuudesta, työhyvinvoinnista, osaamisen kehittämisestä ja henkilöstökustannuksista. Henkilöstöresursointi palvelutarpeen mukaista Vuonna 2016 kaupungissa oli 19,8 asukasta yhtä henkilöstöön kuuluvaa kohden (19,1 asukasta vuonna 2015). Kaupungin oman henkilöstön määrä oli vuoden 2016 lopussa yhteensä Henkilöstömäärä laski edellisvuodesta noin 230:llä johtuen kaupungin ruokapalvelutoimintojen yhtiöittämisestä Espoo Catering oy:ksi alkaen (koski 488 aiemmin kaupungin palveluksessa ollutta työntekijää). Kaupungin henkilöstömäärä kasvoi eräissä peruspalveluissa, kuten perheja sosiaalipalveluissa, vanhusten palveluissa, varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksessa. Muissa kaupungin toiminnoissa henkilöstömäärä pysyi pääsääntöisesti ennallaan tai laski jonkin verran. Vakinaisen henkilöstön lähtövaihtuvuus nousi jonkin verran ollen 5,5 prosenttia. Vakinaisten osuus henkilöstöstä oli 80,3 prosenttia. Ruotsinkielisten osuus henkilöstöstä kasvoi 7,8 prosenttiin. Kaupungin henkilöstön keski-ikä oli 44,5 vuotta. Naisten osuus henkilöstöstä oli 79,5 prosenttia. Naisten osuus kaupungin johtotason tehtävien hoitajista oli hieman edellisvuotta suurempi, 44,4 prosenttia. Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä oli

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 kaupungin henkilöstöstä vuoden lopulla 5,54 prosenttia. Tämä on aavistuksen suurempi osuus kuin vuonna Kaupungin henkilöstön koulutustaso nousi. Korkeakoulututkinnon on henkilöstöstä suorittanut lähes puolet eli 49,5 prosenttia, ja ylemmän korkeakoulututkinnon 28,6 prosenttia. Kaupungin palveluksesta jäi vuoden 2016 aikana eläkkeelle 282 henkilöä. Kaikista eläkkeelle jääneistä lähes 91 prosenttia jäi eläkkeelle iän perusteella. Tämä on hieman pienempi osuus kuin vuonna 2015 (92,4 prosenttia), mutta edelleen korkea. Keskimäärin kaupungin palveluksesta jäätiin eläkkeelle 63,6-vuotiaana (63,7 vuotta v. 2015). Kaupunki tarjosi enemmän kesätyö- ja harjoittelupaikkoja Kaupungin työvoiman saatavuus laski hieman edellisestä vuodesta. Kaiken kaikkiaan kaupungilla oli avoinna 2417 työpaikkaa (vakituiset ja pitkäaikaiset sijaisuudet), joihin hakemuksia tuli yhteensä Lisäksi Espoo tarjosi ennätykselliset 785 kesätyöpaikkaa (joihin hakemuksia tuli lähes ). Kaupunki myös jakoi nuorille 900 kesäseteliä. Kaupungin työyksiköissä oli vuoden aikana harjoittelijaa. Vuosittaisessa työnhakijakyselyssä tiedusteltiin mielipidettä Espoosta työnantajana sekä kokemusta mielenkiintoisten tehtävien tarjoamisesta. Molemmat arvosanat nousivat edellisestä vuodesta. Myös kaupungin omalle henkilöstölle tehdyn Kunta10 -tutkimuksen mukaan Espoon työnantajakuva on varsin hyvä. Yli 82 prosenttia tutkimukseen vastanneista suosittelisi Espoota työnantajana ystävilleen. Henkilöstömenot kasvoivat ja vuokratyövoiman käyttö lisääntyi Vuokratyövoiman käyttö oman henkilöstön työpanoksen tukena lisääntyi edelleen. Seure henkilöstöpalvelut Oy:stä tilattujen työtuntien määrä kasvoi 11,7 prosenttia. Seuren osuus kaikesta vuokratyövoiman käytöstä oli noin 87 prosenttia. Henkilöstökustannukset kasvoivat 2,8 prosenttia vuonna Yhteensä henkilöstökustannukset olivat 633 miljoonaa euroa, kun vuonna 2015 niitä kertyi 616 miljoonaa. Työvoimakustannukset olivat vuonna 2016 kokonaisuudessaan 664 miljoonaa euroa. Vuokratyövoiman käytön kustannukset olivat vuonna 2016 yhteensä 28,0 miljoonaa euroa (25,3 miljoonaa euroa vuonna 2015). Lisä- ja ylityönä tehtyjen töiden määrä kasvoi vuoden 2016 aikana. Parhaita johtamisen käytäntöjä synnytettiin Espoossa Kaupunginjohtajan asettama espoolaisen johtamisen kehittämisen projekti keskittyi vuonna 2016 kokoamaan kehittämisen keskeisiä tuloksia ja valmistelemaan niiden saattamista koko organisaation käyttöön. Kaupungin johtoryhmä vahvisti loppuvuodesta projektin koostamia

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 aineistoja ja toimintatapoja. Niitä olivat seuraavat kuusi kokonaisuutta: Espoolaisen johtamisen kulmakivet, Espoolaisen johtamisen käsikirja, Oman johtamisen kehittäminen, Uudistettu valmennusohjelma, Uusi johtamispalautekäytäntö ja Esimiesareena-tapahtuma. Henkilöstökehittämisen painopisteet olivat asukas- ja asiakaslähtöisyyteen liittyvät taidot, johtaminen, sähköiset työtavat, vuorovaikutus- ja viestintätaidot, muutoksenhallinnan taidot sekä palvelujen kehittämiseen liittyvät taidot. Esimiehille ryhdyttiin tarjoamaan lisäksi tavoitteellisuutta ja omien voimavarojen tunnistamista edistävää coaching-palvelua. Kunta10 -kyselyn tuloksissa hyvää kehitystä Henkilöstön työhyvinvointia laajasti mittaavaan Kunta10 -kyselyyn vastasi 73 prosenttia kyselyn saaneista. Espoon tulokset ovat parantuneet monessa kohdin, erityisesti työyhteisöön ja johtamiseen liittyvissä mittareissa. Esimiestyöhön liittyvissä mittareissa on pitkään ollut hienoista myönteistä kehitystä ja nyt niissä on tapahtunut selkeä nousu. Esimiestuen, kohtelun oikeudenmukaisuuden ja päätöksenteon oikeudenmukaisuuden koetaan lisääntyneen. Erityisen myönteistä kehitys on ollut myös työssä jatkamiseen liittyvissä mittareissa. Yhä useampi uskoo jatkavansa eläkeikään, eikä ole harkinnut työnantajan vaihtamista. Terveysperusteisten poissaolojen laskeva trendi taittui Kun tarkastellaan koko valtuustokautta ja verrataan vuoden 2012 sairauspoissaolotilannetta vuoden 2016 tilanteeseen, on poissaolojen monivuotisella laskevalla trendillä säästetty vuosina noin poissaolopäivää ja saatu tämä työpanos kuntalaispalveluihin. Vuonna 2016 terveysperusteisten poissaolojen kuorma (poissaolopäiviä/henkilötyövuosi) kuitenkin kasvoi ja se oli keskimäärin 15,1 (edellisvuonna 14,5). Niiden henkilöiden määrä, jotka eivät sairauden vuoksi olleet lainkaan pois töistä laski 26 prosentista 23 prosenttiin. Vakuutusyhtiölle ilmoitettujen tapaturmien määrä kasvoi vuonna 2016 edellisvuoden tilanteesta 15 prosenttia. Vuoden 2016 tapaturmataajuus oli 9,57, kun asetettu tavoite oli 9. Eniten työssä sattuneita tapaturmia aiheutti henkilön putoaminen tai kaatuminen. Asunnon ja työpaikan välisellä matkalla eniten vahinkoja sattui jalankulkijoille. Vuonna 2016 keskeisenä työhyvinvoinnin kehittämisen ja työssäolopäivien lisäämisen keinona oli varhaisen tuen mallin käytön edistäminen. Tähän liittyvänä tavoitteena oli ottaa koko kaupungissa käyttöön tehostettu terveystarkastus, jolla pyritään vähentämään toistuvia lyhyitä sairauspoissaoloja. Lisäksi henkilöstölle järjestettiin työkykyä edistäviä valmennuksia. Tiedoksi

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 1116/2016 01.00.02 101 Henkilöstökertomus vuodelta 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 1416/01.00.02/2012 77 Henkilöstökertomus vuodelta 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Kunnas Jere, puh. (09) 816 22508 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1405/01.00.02/2014 94 Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Henkilöstötunnusluvut 2018

Henkilöstötunnusluvut 2018 Henkilöstötunnusluvut 2018 Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 10.4.2019 Yhteenveto tärkeimmistä henkilöstöä koskevista tiedoista vuodelta 2018 Kaupungin tuloskortin henkilöstöä koskevat kolme tavoitetta

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 18.01.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus / Oheismateriaali. Henkilöstökertomus Sisällysluettelo. Kaupunginjohtajan esipuhe

Kaupunginhallitus / Oheismateriaali. Henkilöstökertomus Sisällysluettelo. Kaupunginjohtajan esipuhe Kaupunginhallitus 27.3.2017 / Oheismateriaali Henkilöstökertomus 2016 Sisällysluettelo Kaupunginjohtajan esipuhe 1. Henkilöstötavoitteiden toteutuminen vaihtelevaa 2. Henkilöstöresursointi palvelutarpeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet 20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) 30 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin 24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri

Lisätiedot

Espoon kaupungin henkilöstökertomus 2018

Espoon kaupungin henkilöstökertomus 2018 Espoon kaupungin henkilöstökertomus 2018 Sisällys Yhteenveto ja tuloskortin vuotta 2018 koskevien tavoitteiden toteutuminen Kaupungin henkilöstörakenne ja henkilöstöresursointi 2018 Työvoiman saatavuus

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2011

Uudista ja uudistu 2011 Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän

Lisätiedot

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työsuojelutoimikunta 3 19.02.2015 Työsuojelutoimikunta 10 17.05.2017 Kaupunginhallitus 260 28.06.2017 Kaupunginhallitus 343 18.09.2017 Kemijärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma 2017-2018 330/00.006/2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 1665/2016 08.00.00 67 Espoon liikennekatsaus 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Yhteistoimintaryhmä 93 25.10.2018 Asianro 973/01.01.01/2018 306 Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Päätöshistoria Yhteistoimintaryhmä 25.10.2018 93

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 1148/02.02.00/2012 Kaupunginhallitus 110 16.4.2012 Valtuusto 70 21.5.2012 91 Valtuustoaloite sosiaalisesti heikommassa asemassa olevien nuorten tukemiseksi kesätyöpaikoilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 246 78767 4,0 41,8 82,0 256,0 12938,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,5-3,0-100,0-6,8-1,9 2,4 370,8-3,0

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 81210 4,0 39,0 82,0 227,0 13364,0 81210 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,6-1,9-64,2-4,4-0,7 2,4 150,0-1,9

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : Taso 3 2940300 Arkistolaitos : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 318 86383 3,0 29,0 64,0 224,0 5536,0 86383 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -29,1-100,0-3,4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043

Lisätiedot

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012 Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 212 Johtokunta 12.3.213 1 Yleistä Tämä henkilöstöraportti on kahdeksas röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti. Raporttiin on kerätty tietoa henkilöstön määrästä,

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 1381/00.01.03/2013 121 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys Espoon kaupunginhallitukselle, toimintavuosi 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Unto Ahvensalmi, puh.

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2016-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 3.11.2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2017-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 10.1.2017 Yhteistyötoimikunta 19.1.2017 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80 24.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 80 Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 sekä talouden tilannekatsaus Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Turunen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2019-2020 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 27.11.2018 Yhteistyötoimikunta 13.12.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

Sivu 1 / 9. sosiaali- ja terveyslautakunnan pj, sosiaali- ja terveyspalvelujen jaosto. Kokoustiedot

Sivu 1 / 9. sosiaali- ja terveyslautakunnan pj, sosiaali- ja terveyspalvelujen jaosto. Kokoustiedot Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 02.11.2016 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 02.11.2016 keskiviikko klo 17:00-19:35 Paikka Kamreerintie 7, 3. krs, neuvotteluhuone Centti Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2018-2020 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 21.11.2017 Yhteistyötoimikunta 14.12.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 333/2016 02.02.01.00 99 Vuoden 2015 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Katariina Koskela,

Lisätiedot

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Keskeiset tulokset Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia tuntee työn aiheuttamaa stressiä. Työterveyslaitoksen mukaan neljännes

Lisätiedot

Työhyvinvointisuunnitelma vuodelle Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Työhyvinvointisuunnitelma vuodelle Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Työhyvinvointisuunnitelma vuodelle 2018 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Kaupungin työhyvinvointiohjelma 2018-21 (Työhyvinvointiohjelma-sivu Helmessä) Kansliapäällikön 11.3.2018 hyväksymä kaupungin

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 42 13.2.2017 22 Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotieto Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös ja tilannekatsaus

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös ja tilannekatsaus 11.02.2015 Sivu 1 / 1 16 Espoo Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös ja tilannekatsaus Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Turunen, puh. 050 526 2159 etunimi.sukunimi@espoo.fi 517/02.02.01/2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo. Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo. Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5. Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.2016 Espoolaisen johtamisen kulmakivet Johtaminen luo edellytykset

Lisätiedot

TYÖSTÄ TERVEYTTÄ JA ELINVOIMAA - SEMINAARI

TYÖSTÄ TERVEYTTÄ JA ELINVOIMAA - SEMINAARI KRUUNUPUISTON TYÖSTÄ TERVEYTTÄ JA ELINVOIMAA - SEMINAARI torstaina 23.4.2015 Työstä saa terveyttä ja elinvoimaa. Terveyttä ja elinvoimaa on myös itse työstettävä. Työstäminen onnistuu paremmin hyvän kumppanin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 109. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 109. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 5307/2016 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 43 13.2.2017 Valtuusto 28 27.2.2017 109 Valtuustokysymys kaupungin toimintojen ulkoistamisesta, sen laajuudesta, seurannasta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 122 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. (09)

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2015... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön vaihtuvuus... 4 2.3 Henkilöstön ikä... 4 2.4 Palvelussuhteen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2016... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 4 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 4 2.2 Henkilöstön vaihtuvuus... 4 2.3 Henkilöstön ikä... 4 2.4 Palvelussuhteen

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Ikärakenne... 6 6. Henkilöstön osaamisen

Lisätiedot

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002 SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 22 Vuonna 22 talouden kasvuvauhti hidastui hieman, mikä näkyi myös henkilöstömäärän kehityksessä. Koulutusrintamalla vuosi oli kuitenkin aktiivinen. Yhtäältä tämä johtui

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 27.03.2013 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 27.03.2013 keskiviikko klo 17:30-21:35 Paikka Valtuustotalo, vihreiden ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Ritva

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot