Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Liite Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh

2 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää ÞTieto HR-järjestelmästä ÞKevan arvio oli 115 henkilöä vuonna tehtävää on jätetty täyttämättä nimenomaan eläköityneiden tehtävistä (noin 30 %) => Tieto kerätty toimialoilta Harkinnanvarainen palkaton säästösyistä (palkasta peritään 85%), säästetyt eurot : ,92, henkilöiden lkm 454 Työaikapankki Esisopimus on lähes valmis, Pela voi aloittaa työaikapankin pilotoinnin marraskuussa, tavoite ottaa käyttöön tietyissä ammattiryhmissä Tavoitteena saada järjestöjen kanssa neuvotteluun myös liukuvan työajan laajennus 2

3 Muita toimenpiteitä Lomasuunnittelu jälkeen (eli kesälomakauden jälkeen) talvilomien suunnittelu siten, että lomat on pidetty huhtikuussa Vanhojen säästövapaiden poispitäminen (=>lomapalkkavelan pienentäminen) Sisäisen liikkuvuuden edistäminen Mikäli rekrytointitarve, aina ensin sisäinen rekrytointi ja tehtäväjärjestelyjen tarkastelu sisäisesti Työkierron ja urapolkujen edistäminen, ohjeiden päivitys syksyllä Henkilöstöpalvelut 3

4 Varhe maksut ja sairauspoissaolot Työnantaja maksaa varhe maksua kun työntekijä jää ensimmäistä kertaa työkyvyttömyyseläkkeelle kuntoutustuelle (määräaikainen työkyvyttömyyseläke) Varhe-maksuihin voi vaikuttaa työhyvinvointitoimilla Aktiivinen yhteistyö Kevan ja työterveyshuollon kanssa Työkyvyttömyyseläkkeestä koituva varhe-maksu voidaan usein välttää, jos työntekijän työkyvyn menetyksen uhkaan kiinnitetään huomiota hyvissä ajoin Työtä keventämällä tai työtehtäviä muuttamalla työkykyä voidaan ylläpitää, ja työntekijä voi jatkaa työssä pidempään Ammatillinen kuntoutus kannattaa Osatyökyvyttömyyseläke täyden työkyvyttömyyseläkkeen sijaan Varhe-maksu voi pienentyä työntekijän palatessa työelämään Kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevia työntekijöitä kannattaa tukea työhön palaamisessa. Työnantajaa palkitaan ns. kuntoutumishyvityksellä Þ Varhaisen välittämisen mallia päivitetty ja esimiehiä valmennettu Þ Uudelleensijoitus kaupungin sisällä Vaikuttaa työntekijän ja työyhteisön työhyvinvointiin Sairauspoissaolot: 5 päivää esimiehen luvalla lukien, seurataan vaikuttavuutta Henkilöstöasiat 4

5 Henkilöstömäärän kehitys / kk tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu Konsernipalvelut vakituiset *) määräaikaiset Ympäristöpalvelut vakituiset määräaikaiset Sos. ja terveystoimi Mlin palvelutuot.yks Johtamisen tukipalv vakituiset määräaikaiset Sosiaalipalvelut vakituiset määräaikaiset Terveyspalvelut vakituiset määräaikaiset Vamm. ja vanh.palv vakituiset määräaikaiset Sos. ja terveystoimi, Seudull. sos. ja terv vakituiset määräaikaiset Sivistystoimi Johtamisen tukipalv vakituiset määräaikaiset Varh.kasv. ja perusopetus vakituiset määräaikaiset Lukiokoulutus ja Kansalaisop vakituiset määräaikaiset Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalv vakituiset määräaikaiset Tekninen toimi Tekninen vakituiset määräaikaiset Maaseutu vakituiset määräaikaiset Tilakeskus vakituiset määräaikaiset Vesilaitos vakituiset määräaikaiset Pelastuslaitos vakituiset määräaikaiset Otavan opisto vakituiset määräaikaiset Vakituiset yhteensä Määräaikaiset yhteensä YHTEENSÄ

6 Palkkakustannusten kehitys / kk Osin v.2015 Lomarahat Tili Selitys tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu Kuukausipalkat , , , , , , , , , Opettajien palkat, vakinaiset , , , , , , , , , Opettajien palkat, määräaikaiset , , , , , , , , , Tunti- ja urakkapalkat , , , , , , , , , Erilliskorvaukset , , , , , , , , , Sijaisten palkat 8 363, , , , , , , , , Harjoittelijat 0,00 0,00 0,00 752,13 455, , , , , Oppisopimuspalkat , , , , , , , , , Kesätyöllisten palkat 0,00 0,00 0,00 0, , , , , , Kokouspalkkio 0,00 0, , ,04 0, ,00 0, , , Vuosipalkkio 0,00 0, ,09 675,00 0, ,75 0,00 0, , Ansiomenetyskorv ,40 59,20 884, ,57 605, ,50 0, , , Tilapäinen työvoima , , , , , , , , , Palkkamenot työllistettävistä , , , , , , , , , Muut palkkiot , , , , , , , , , Luentopalkkiot 3 186, , , , , ,50 90, , ,90 YHTEENSÄ , , , , , , , , , Henkilöstöpalvelut 6

7 Sairauspoissaolot ja työtapaturmat kalenteripäivinä ja euroina kuukausittain KALENTERIPÄIVÄT tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu Konsernipalvelut Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen toimi Tilakeskus Vesilaitos E-S pelastuslaitos Otavan opisto YHTEENSÄ EUROT tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu Konsernipalvelut 32920, , , , , , , , ,82 Sosiaali- ja terveystoimi , , , , , , , , ,15 Sivistystoimi , , , , , , , , ,54 Tekninen toimi 13029, , , , , , , , ,40 Tilakeskus 150,77 736,84 0,00 75,95 952,32 147,50 82,43 0,00 221,26 Vesilaitos 343, , ,19 301, , ,29 207,43 0, ,37 E-S pelastuslaitos 17566, , , , , , , , ,09 Otavan opisto 4846,36 936, , , ,33 416, , , ,68 YHTEENSÄ , , , , , , , , , Henkilöstöpalvelut 7

8 Hankintojen toteutuminen Sivistystoimessa pysytään talousarviossa; asiantuntijapalveluissa lisäystä Koha-hankkeesta TEVI:ssä pysytään talousarviossa Konsernipalveluissa ylitystä SAP -järjestelmän ja Taitoan palveluveloituksissa Vanhuspalveluissa tuottajahinnankorotukset ylitys 0,3 milj., vammaispalveluiden ostopalveluissa 0,55 milj., lastensuojelun ostopalvelut 0,2 milj., Erikoissairaanhoito 5 milj

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 10/2015-10/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 02/2015-02/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 07/2016-07/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 06/2015-06/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 10/2016-10/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ

SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ SISÄLTÖ 1) Arviointikriteerit... 2 2) Suoritustasot... 2 3) Arviointijakso... 2 4) Kehitys- ja arviointikeskustelut... 3 5) Päätöksenteko...

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 03/2016-03/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 Karviaiselle on laadittu raportointisuunnitelma aikatauluineen. Karviaisen vuoden 2012 raportointisuunnitelma koostuu 3 osavuosikatsauksesta (31.3.; 30.6.; ja 30.9.) ja 8 kuukausittaisesta

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 VAKITUISET 2013 KESKIMÄÄRIN 31.12.2013 KUUKAUDESSA Yleishallinto 2 2 Tarkastustoimi 3 3 Konsernipalvelut 73 73 Konsernipalvtukityöll 0 0 KONSERNIHALLINTO 78 78

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Työkykyjohtamisella tulosta myös viivan alle

Työkykyjohtamisella tulosta myös viivan alle Työkykyjohtamisella tulosta myös viivan alle 2016 Me olemme Skanska 2 Skanska maailmalla Yhdysvallat Norja Ruotsi Suomi Iso-Britannia Tanska Puola Tsekin tasavalta Slovakia Unkari Romania Skanska maailmalla

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki. Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija

Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki. Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija 12.9.2016 9.9.2016 Materiaali Jyväskylän kaupunki ja sen käytännöt Työkyvyn hallintamalli / ammatillisen kuntoutuksen oppaat

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,

Lisätiedot

Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen

Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen Marja Hietamäki 25.9.2014 24.9.2014 1 Henkilöstö Nettotyöpanos tammi elokuu 2013/2014 2013 2014 Muutos Ennuste 2014 Kaikki 3009,8 3003,1-6,7-36,3 Vakinaiset

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 30.06.2015 Kunnanhallitus 24.08.2015 106 ALAVIESKAN KUNNAN RAHOITUSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-KESÄKUU Varsinainen toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilökunta toimielimittäin 31.12.2011... 3 1.2. Henkilöstömäärän kehitys toiminnoittain 2008 2011... 4 1.3. Henkilökunnan

Lisätiedot

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Virasto: Nuorisoasiainkeskus Laatija: Lilja Kinnunen Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017: toteutuma 2013, 2014 käyttösuunnitelman pohjalta

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS 21.8.2018 Suunnitelma käynnistyy henkilöstöryhmässä aikataulun mukaisesti Henkilöstön siirrot ja YTmenettely Henkilöstöjohtamisen kokonaisuus Henkilöstötoiminnot

Lisätiedot

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Työttömien osuus työvoimasta 10,5 % 10,6 % 10,3 % 10,0 % 9,7 % Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut)

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2016 Henkilöstöraportti 2016 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1 Henkilöstömäärä... 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain... 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika...

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi - lokakuu

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi - lokakuu Osavuosikatsaus tammi - lokakuu 31.10.2013 Kunnanhallitus 26.11.2013 170 Tuloslaskelma, kumulatiivinen Lokakuu 2013 Alavieskan kunta Kirjanpidon tilanne 19.11.2013 1 000 TP 2012 TA 2013 10/2012 TP:n tot-%

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 TUOTTEET JA PAKKAUKSET : - liuottimien käyttö liima-, lakka- ja pesuainevalmistuksessa pienemmäksi - M1-luokiteltujen tuotteiden

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki TYÖHYVINVOINTI Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen Neljän kunnan liitos Toiminta-ajatus: Henkilöstö- ja koulutuspolitiikan keinoja hyväksi käyttämällä luoda henkilökunnalle edellytykset hyvän palvelun tuottamiseen

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu 1 Kirkkokadun koulu 19.8.2015 Käyttösuunnitelman tavoitteet 2015 2 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA 1-6 Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot