Opettajankouluttajat kannustavat liikuntaa opettavia oman työnsä arvostamiseen LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014 15
Teksti: HEIMO NUPPONEN, SEPPO PENTTINEN Opettajan työn keskiössä on aina lapsi. Lapsen tarpeita kunnioittavan liikuntakasvattajan tunnistaa muun muassa siitä, että hän uskaltaa olla erityisesti heikkojen ja arkojen tukija ja seisoa erilaisten oppilaiden rinnalla oppimiseen kannustajana ja innostajana, korostavat kokeneet didaktikot. Työtään arvostava liikuntakasvattaja osaa hyödyntää omat vahvuutensa ja oppiaineen erilaiset mahdollisuudet eikä solahda valmiisiin muotteihin. Vuonna 1971 säädetty opettajankoulutuslaki (844/1971) merkitsi yli satavuotiaan seminaarilaitoksen ja väliaikaisten opettajakorkeakoulujen lakkaamista. Luokanopettajakoulutus siirtyi 1.8.1974 (Jyväskylässä ja Joensuussa 1.8.1973) alkaen yliopistojen vastuulle. Läpi suomalaisen opettajankoulutuksen liikuntakasvatus on ollut eri nimikkeillä eräs sen sisältöalue. Vaikka opettajia, opettajankoulutusta ja koululiikuntaa on tutkittu jokseenkin runsaasti, opettajankouluttajia koskevat tutkimukset ovat niin kansallisesti kuin kansainvälisesti harvinaisia. Tässä artikkelissa on kyse Suomen opettajankoulutuslaitoksissa pitkän päivätyön tehneiden liikunnan didaktiikan lehtoreiden (tai vastaavien) hiljaisen tiedon, kokemusten ja näkemysten tallentamisesta. Käsitteen hiljainen tieto keksijänä pidetään amerikkalaista Michael Polanyitä (1966). Hän määritteli hiljaisen tiedon ytimen toteamalla, että tiedämme enemmän kuin pystymme kertomaan. Kaikilla ihmisillä on siis paljon tietoisuutta, jota he eivät osaa ilmaista, mutta joka näkyy heidän toiminnassaan erilaisina tapoina, rutiineina, käytäntöinä ja tuntemuksina. Artikkelin lähteenä olleen END-kirjan (Penttinen & Nupponen 2014)* eräänä tavoitteena on ollut tavoittaa joitakin kunkin opettajankouluttajan kokemuksia, periaatteita, käytänteitä, työssä koettuja muutoksia ja eräitä koululiikuntaan liittyviä näkemyksiä. Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti opettajankouluttajien esiin nostamia teemoja ja peilataan niitä ajankohtaisiin liikuntakasvatusta sivuaviin kysymyksiin. Teemat eivät ole tärkeysjärjestyksessä, ja ne kattavat vain pieneltä osin kirjaan sisältyviä kouluttajien kertomuksia, kokemuksia ja näkemyksiä. Avarakatseisuutta ja inhimillisiä arvoja Jokaiselle kouluttajalle tarjottiin haastatteluissa ja vapaamuotoisissa kirjoituksissa mahdollisuus kuvata niitä periaatteita ja käytänteitä, joita kukin koki toteuttaneensa omassa työssään. Periaatteissa, käytänteissä ja kertomusten laajuuksissa oli vaihtelua, mutta yhteistä opettajankouluttajien työlle oli avarakatseisuus ja inhimillisiä arvoja painottava koulutusideologia. Tämä konkretisoitui muun muassa pyrkimyksinä ottaa liikunnallisesti epävarmemmat ja lähtövalmiuksiltaan heikommat opiskelijat hieno tunteisesti huomioon koulutustilanteissa. Ominaisia piirteitä olivat myös myönteisyyden, vuorovaikutuksellisuuden, kannustavuuden ja ehdottoman oikeudenmukaisuuden ylläpitäminen koulutustyössä. Mainitut esimerkit osoittavat kasvatuksellisten näkökulmien olleen kiinteä osa heidän kouluttajatehtäväänsä. Toki myös liikuntaan kasvattamisen ulottuvuudet, kuten taitojen oppimisen ohjaaminen, olivat olennainen osa monien kouluttajien työtä. Omien pedagogisten periaatteiden toteutuminen koettiin voitavan luonnollisimmin tuoda esiin opetusharjoittelussa ja sen ohjauksessa. Moni pitikin huolestuttavana kehityssuuntausta, mikäli opetusharjoittelun ohjauksen osuus edelleen vähenee opettajankouluttajien työnkuvassa. Kun erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla kansainvälisessä opettajankoulutustraditiossa korostui teacher thinking -periaate (mm. Calderhead 1992), tämä aineisto osoitti, että opettajan ajattelua korostava näkökulma oli selkeästi esillä myös suomalaisten opettajankouluttajien pedagogisessa toiminnassa. Konkreettisina esimerkkeinä opiskelijoiden omaan ajatteluun rohkaisuista mainittiin muun muassa pyrkimykset saada opiskelijat hahmottamaan koulutyö koko naisvaltaisesti ja laaja-alaisesti, ravistelemaan omia ennakkoasenteitaan liikuntaa kohtaan ja jatkuvasti pohtimaan opetus- ja kasvatustyöhön liittyviä miksi -kysymyksiä sekä vaatia heidät perustelemaan omia pedagogisia valintojaan. Henkilökuvauksissa oli lisäksi lukuisia muita pedagogisia periaatteita ja käytänteitä, joiden käyttöä työssään haastateltavat perustelivat. Arvosta omaa työtäsi kehitä itseäsi Tutkimusten perusteella hyväksi ja arvostetuksi opettajaksi voivat erilaisten oppilaiden silmissä tulla monenlaiset opettajat (mm. Uusikylä 2006). Omaa opettajuuttaan pohtiville opiskelijoille ja tuleville opettajille kokeneet opettajankouluttajat viestittivät eräitä itsekasvatuksellisia haasteita. Keskeisimpiä viestejä oli sen tiedostaminen, että opettajan työn keskiössä on aina lapsi. Lapsen tarpeita kunnioittavan liikuntakasvattajan veteraanikouluttajat totesivat tunnistettavan muun muassa siitä, että hän uskaltaa olla erityisesti heikkojen ja arkojen tukija ja seisoa erilaisten oppilaiden rinnalla oppimisen kannustajana ja innostajana. Myös oppilaantuntemuksen 16 LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014
merkitystä painotettiin, samoin opettajan valmiutta kohdata erilaisuutta ja toimia työssään hienotunteisesti, tahdikkaasti ja tilanneherkästi sekä myönteisesti ja palkitsevasti. Muihin viesteihin kuuluivat muun muassa oppi misympäristöjen muokkaaminen lasten ehdoilla ja lasten kannustaminen auttamaan ja tukemaan toisiaan ja ottamaan vastuuta myös itsestä. Liikuntakasvatustyössä keskeisenä pidettiin sitä, että liikuntaa opettava opettaja on itse turvallinen, lämmin, kuunteleva, kannustava ja innostava aikuinen. Monet opettajankouluttajat kannustivat tulevaisuuden liikuntaa opettavia opettajia oman työnsä arvostamiseen. Sen he katsoivat ilmenevän muun muassa omana innostuneisuutena ja aitona kannustavuutena myös lapsille. Työtään arvostava liikuntakasvattaja osaa hyödyntää omat vahvuutensa ja oppiaineen erilaiset mahdollisuudet eikä solahda valmiisiin muotteihin. Työtään arvostavan opettajan tunnistaa myös siitä, että hän kykenee perustelemaan tekemänsä pedagogiset valinnat ja suunnittelee opetuksensa aina huolella. Viestinään tuleville opettajille END-lehtorit viestittivät myös kasvatuksellisten tavoitteiden sekä kollegoitten ja kotien kanssa tehtävän yhteistyön tekemisen tärkeydestä. Laadukkaan liikuntaa opettavan opettajan tunnistaa muun muassa siitä, etteivät kasvatukselliset tavoitteet jää hänen toiminnassaan vain sanoiksi, vaan hän huomioi ne myös työtavoissaan ja arvioineissaan. Laadukkaan opettajan työssä vallitsee myös tasapaino yksilöllisten ja yhteisöllisten oppimis- ja kasvatustavoitteiden kesken. Viesteinään nykyisille ja tuleville opettajankouluttajille Entiset Nuoret Didaktikot toivat esille muun muassa kokonaisvaltaisuuden näkemisen tärkeyden. Laajasti työnsä näkevän opettajankouluttajan he painottivat ymmärtävän paitsi koulun kokonaisuuden, myös liikuntakasvatuksen erilaisia yhteiskunnallisia merkityksiä ja etenkin liikunnan monet mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa. Yhteistyön veteraanikouluttajat toivoivat toteutuvan niin saman yksikön lähikollegoitten kuin eri koulutuslinjojen, opetusalojen ja koulutusyksiköiden kouluttajien kesken. Monet viestittivät myös opettajankouluttajien oman opetusfilosofian jatkuvan pohtimisen ja kehittämisen tärkeyttä. Konkreettisesti sen katsottiin ilmenevän muun muassa eettisyytenä ja perusteltujen arvo valintojen tekemisenä, syvällisenä itsetuntemuksena ja omien pedagogisten valintojen ja ratkaisujen perustelemisena niin itselle kuin opiskelijoillekin. Välttämättömänä pidettiin myös opiskelijoiden kannustamista kriittiseen ajatteluun ja harkittujen valintojen tekemiseen. Myös kasvatuksellisten merkitysten sekä myönteisyyden ja humanismin esillä pitämistä tähdennettiin kouluttajan työssä. Kouluttajien herkkyyttä tunnistaa ja tukea erityisesti epävarmoja opiskelijoita pidettiin tärkeänä samoin opettajankouluttajien omien vuorovaikutustaitojen kehittämistä läpi ammattiuran. Monet Entisistä Nuorista Didaktikoista viestittivät myös jatkuvan itsensä kehittämisen merkityksen tärkeyttä. Sen katsottiin voivan ilmetä monin tavoin, muun muassa lukemisena, oman työn tutkimisena, rohkeutena katsella asioita eri näkökulmista, luovuuden ja mielikuvituksen käyttämisenä, kansallisten ja kansainvälisten kontaktien hyödyntämisenä, tieteellisenä tutkimustyönä, oppikirjojen teke misenä jne. Erästä didaktikko totesi opettajankouluttajan jatkuvan itsekasvatuksen haasteet nasevasti: Itsellä tulee säilyttää innostus asioiden kaiveluun ja asioiden silmäilyyn 360 asteen katselukulmalla. Käytännön tason viestinään moni kokenut opettajankouluttaja suositti tulevaisuuden opettajankouluttajille rohkeutta puolustaa etenkin kontaktiopetuksen asemaa opettajankoulutuksessa. Vaikka kukin koulutusyksikkö profiloituisi omien vahvuuksiensa suunnassa, huolestuttavana pidettiin jo oppilaiden tasa-arvon vuoksi kehityssuuntausta, jos valtakunnallisen opettajankoulutuksen liikuntakasvatuksesta katoavat yhteiset linjat ja joka yksikössä tehdään vain pitkälle eriytyneitä ratkaisuja. Kontaktiopetuksen väheneminen, hallinnolliset muutokset huolen aiheita Akateemisen opettajankoulutuksen aikana moni didaktikko koki huomattaviakin työhön liittyneitä muutoksia. Osan muutoksista todettiin tapahtuneen opettajien omien valintojen myötä, osa muutoksista oli kunkin aikakauden muutosilmiöiden seurausta. Esimerkkeinä opetuksessa tapahtuneista muutoksista useat nimesivät kontaktiopetuksen selkeän laskun verrattaessa esimerkiksi luokanopettajan monialaisten opintojen kontaktiopetusten määriä 1980- ja 2010-luvulla. Määrien todettiin lähes puolittuneen. Tästä oltiin yleisesti huolestuneita. Kun tentit ovat valtaosin korvautuneet opiskelijoiden esseillä tai Moni kokenut opettajankouluttaja suositti tulevaisuuden opettajankouluttajille rohkeutta puolustaa etenkin kontaktiopetuksen asemaa opettajankoulutuksessa. LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014 17
raporteilla, opettajankouluttajien istumiseen käyttämän aika on selkeästi kasvanut. Oppimiskäsityksen vaihtumisen ja tietotekniikan yleistymisen kokivat opettajankouluttajat heijastuneen monin tavoin omaan työnkuvaansa. Kansainvälisyys vaihtoopiskelijoineen oli tuonut myös oman vivahteensa kouluttajien arkeen. Osa opetukseen liittyneistä muutoksista koettiin myönteisiksi, osan katsottiin kasvattaneen opettajien työkuormaa. Painospisteen siirtyminen opettajankoulutuksessa opetuksesta tutkimukseen oli merkinnyt kertomusten perusteella muutoksia monen kouluttajan työhön. Osalle se oli merkinnyt oman tutkimustyön vahvistumista, kansainvälisten kontaktien lisääntymistä ja opiskelijoiden opinnäytetöiden ohjauksen tulemista aiemman käytännön opetuksen tilalle. Kolmasosa liikunnan didaktiikan lehtoreista oli tehnyt akateemisen opettajankoulutuksen vuosien aikana tieteellisen jatkotutkinnon ja monilla oli aktiivista julkaisutoimintaa ja kansainvälisissä konferensseissa vierailuja. Osa kouluttajista totesi realistisesti, ettei heidän energiansa riitä samanaikaisesti kahden tehtävän laadukkaan opetuksen ja laadukkaan tutkimuksen toteuttamiseen. Osa oli valinnut painopisteeksi vain toisen laadukkaan opetuksen kuitenkin siten, että he seuraavat aktiivisesti uutta tutkimustietoa ja hyödyntävät sitä opetuksessaan. Suurin huolenaihe kouluttajilla olivat kuitenkin työvuosien aikana tapahtuneet hallinnolliset muutokset. Monet opettajankoulutusyksiköiden toimielimet (mm. laitosneuvostot ja opetusharjoittelun ohjauskunnat) ovat ajan myötä kadonneet ja siten vieraannuttaneet monet kouluttajat mahdollisuudesta osallistua lähidemokratiaan. Kun kouluttajien kasvokkain tapahtuva pohtiminen on lisäksi korvautunut sähköpostiviestinnällä ja erilaisten nettialustojen käytöllä, sen koettiin osaltaan vieneen yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä aiempaan verrattuna huonompaan suuntaan. Uuden palkkausjärjestelmän katsottiin tuoneen aiempaan verrattuna mukanaan salailua, keskinäistä kilpailua ja samalla yhteisöllisyyden katoamista. Moni koki hallinnollisten rutiinien kasvun ja tulostavoitteiden lisänneen tuntuvasti opettajankouluttajien työn henkistä kuormittavuutta. Keskeisimpiä viestejä oli sen tiedostaminen, että opettajan työn keskiössä on aina lapsi. Lapsen tarpeita kunnioittavan liikuntakasvattajan veteraanikouluttajat totesivat tunnistettavan muun muassa siitä, että hän uskaltaa olla erityisesti heikkojen ja arkojen tuki ja ja seisoa erilaisten oppilaiden rinnalla oppimisen kannustajana ja innostajana. Aktiivista täydennyskoulutusta ja uuden liikuntapedagogisen tiedon tuottamista Vuonna 1971 säädetyn opettajankoulutuslain 11 :n perusteella opettajankouluttajilla oli ajanjaksolla 1974 1993 oikeus ja velvollisuus osallistua joka seitsemäs vuosi täysin palkkaeduin yhden lukukauden ajan itsensä ja alansa kehittämiseen. 1990-luvun alun talouslaman seurauksena tämä sapattilukukausi poistui. Liikunnan didaktiikan lehtoreilla on ollut viral lisen täydennyskoulutuksen ohella omaa vapaaehtoista täydennyskoulutusta 1970-luvun lopulta lähtien. Tämä koulutus käynnistyi silloisen Kouluhallituksen ylitarkastaja Leena Jääskeläisen aktiivisuuden ansiosta. Vuosien myötä kehittyi ainutlaatuinen verkosto ja yhteistyöfoorumi, joka on jatkunut säännöllisenä jo yli 35 vuotta ja jatkuu edelleen yhteistyössä Jyväskylän liikuntakasvatuksen laitoksen kanssa. Myös liikuntapedagogisen tutkimustiedon kasvu alkoi 1970-luvulta lähtien. Opettajankoulutuslaitokset ovat osallistuneet varsin aktiivisesti alan uuden tiedon tuottamiseen. Tätä ilmentävät opettajankouluttajien omat jatkotutkinnot ja muu tutkimus sekä eri opettajankoulutuslaitoksien runsas liikuntakasvatukseen suuntautuneiden pro gradu -tutkielmien kokonaismäärä. Ajanjaksolla 1979 2009 näitä tutkielmia on tehty 1047. Useat END-lehtorit ovat osallistuneet tutkielmien ohjaukseen. Yhteistyön perinnettä ja jakamisen kulttuuria odotetaan myös tulevaisuudessa END-aineisto antoi perusteita eräille opettajankoulutuksen liikuntakasvatuksen tulevaisuustoiveille: 1. Maan opettajankoulutusyksiköiden liikunnan didaktiikan lehtoreilla on pitkä ja arvokas keskinäisen yhteistyön perinne. Sen toivomme jatkuvan myös tulevaisuudessa. Se olisi kunnianosoitus edellisten kouluttajasukupolvien viitoittamalle yhteistyön linjalle. Työ, jolla saadaan kodit ja ympäröivä yhteiskunta aidosti tukemaan varhaiskasvatuksen ja koulujen liikuntakasvatusta, on merkityksellistä. Siinä jokaisella opettajankouluttajalla ja liikuntaa opettavalla opettajalla on jatkuvasti haastetta. 18 LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014
2. Liikunnan opettajankouluttajien kesken on vallinnut jo kauan myös jakamisen ja keskinäisen auttamisen kulttuuri. Vaikka laitokset profiloituisivat edelleen ja vaikka paineet kasvaisivat muun muassa kansainvälistymisen suhteen, on tärkeää, että maan opettajankoulutuslaitoksissa työskentelevät opettajankouluttajat toimisivat toisiaan auttaen suomalaisten lasten ja nuorten liikuntakasvatustyön hyväksi. Omalla esimerkillä voidaan samalla kannustaa tulevaisuuden koulujen opettajia yhteistoiminnan ja keskinäisen auttamisen ilmapiirin synnyttämiseen. 3. Koululiikunta on ainoa organisoidun liikunnan muoto, joka tavoittaa kaikki kansalaiset jopa 12 vuoden ajan. Työ, jolla saadaan kodit ja ympäröivä yhteiskunta aidosti tukemaan varhaiskasvatuksen ja koulujen liikuntakasvatusta, on merkityksellistä. Siinä jokaisella opettajankouluttajalla ja liikuntaa opettavalla opettajalla on jatkuvasti haastetta. 4. Liikunta on ollut koulun oppiaineista yksi kaikkein suosituimpia. Jotta näin olisi myös tulevaisuudessa, jokaisen opettajankouluttajan ja liikuntaa opettavan opettajan tulee olla valmis tekemään työtä monipuolisen, laadukkaan ja kaikille oppilaille positiivisia oppimiskokemuksia tarjoavan liikuntakasvatuksen hyväksi. 5. Opetus ja tutkimus, samoin kuin käytäntö ja teoria eivät koskaan saisi muodostua toistensa vaihtoehdoiksi. Myös tulevaisuuden liikuntakasvatustyössä tarvitaan näitä kaikkia tasapainoisella tavalla toteutettuna. Nopeatempoisuutta ja muutoshakuisuutta painottavassa uudistuskeskustelussa on vaarana synnyttää usein tahattomastikin vastakkainasettelua uuden ja olemassa olevan vanhan välille. Toivottavasti 2000-luvun koulu- ja opettajankoulutuskeskustelussa ei rakenneta vastakkainasetteluja, vaan sallitaan moniarvoisuus ja osataan hyödyntää viisaudella myös aikaisempien ikäpolvien parhaimmat opetukset ja kokemukset. Koulukasvatus ja sen aikana tapahtuva lasten ja nuorten kasvu ja kehitys edellyttävät jatkuvuutta ja pitkien kaarien näkemistä. Toivomme, että END-aineisto voisi tarjota yhden lisävaihtoehdon vuosikymmenten kokemusten hyödyntämiseen liikuntakasvatustyössä. HEIMO NUPPONEN, LitT Liikuntakasvatuksen emeritusprofessori Kuhmoinen Sähköposti: heinup@utu.fi SEPPO PENTTINEN, KT, LitM Liikunnan didaktiikan emerituslehtori Savonlinna Sähköposti: seppo.penttinen@jyu.fi *Artikkeli perustuu raporttiin: Penttinen, S. & Nupponen, H. 2014. END Entiset Nuoret Didaktikot. Opettajankoulutuksen ja siihen liittyvän liikuntakasvatuksen kehitysvaiheita vuosina 1974 2014 opettajankoulutuslaitosten didaktiikan lehtoreiden toteuttamana ja kokemana. Tilaukset: Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikkö virpi.milja.rintala@utu.fi NÄIN TUTKITTIIN END (Entiset Nuoret Didaktikot) on kuvaus opettajankoulutuksen keskeisistä kehitysvaiheista akateemisen opettajankoulutuksen neljänä vuosikymmenenä (1974 2014) opettajankoulutuslaitosten liikunnan didaktiikan lehtoreiden näkökulmasta tarkasteltuna. Kuvauksen taustana ovat yliopistollisen opettajankoulutuksen vuosikymmenien ja koulutusyksiköiden kehitysvaiheiden ydinkuvaukset. Tarkastelun painopiste on opettajankoulutusyksiköissä palvelleissa ja pääosin jo eläkkeelle siirtyneissä liikunnan didaktiikan lehtoreissa (N=36). Henkilökuvaukset rakentuvat haastatteluihin, osin kunkin omiin kirjoituksiin sekä virallisiin henkilö-, ura- ja julkaisutietoihin. Taustoituksessa on hyödynnetty mm. historiikkeja, tutkimuksia ja komiteanmietintöjä. Kuvauksiin sisältyvät myös katsaukset liikunnan opettajankouluttajien täydennyskoulutuksesta eri vuosikymmeninä sekä eri yliopistoissa vuosina 1979 2009 valmistuneiden liikuntakasvatusaiheisten pro gradu tutkielmien määristä. LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014 19
Teksti: HEIMO NUPPONEN, SEPPO PENTTINEN Yhdessä vai erikseen? Kysymys liikuntaryhmien muodostamisesta koululiikunnassa on monisäikeinen. END-kirjaan haastatelluilta opettajankouluttajaemerituksilta kysyttiin heidän näkemyksiään eräistä tulevaisuuden koululiikuntaa ja opettajankoulutuksen liikuntaa koskevista kysymyksistä. Näitä olivat muun muassa näkemykset siitä, keiden tulisi toimia alakoulussa lasten liikuntakasvattajina, mitä ryhmittelyperusteita tulisi käyttää liikuntakasvatuksen toteuttamisessa sekä näkemykset toisen sukupuolen opettamisesta ja erilaisuuden kohtaamisesta liikuntakasvatuksessa. Vilkkainta julkista keskustelua on viime aikoina käyty siitä, tulisiko liikunnan opetus toteuttaa sekaryhmissä vai sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä. Se, että Suomessa on liikuntaryhmien muodostamisessa pääsääntönä etenkin yläkoulussa oppilaiden sukupuoli, nousi hiljakkoin eräissä julkisen sanan kannanotoissa (mm. HS 6.4.2014) näkyvän negatiivisesti esiin. Suomen koululiikunnan katsottiin kuuluvan eurooppalaisissa vertailuissa konservatiivien joukkoon. Niinpä Helsingin kaupungin opetusvirasto päätyi syksyllä 2014 esitykseen, että kaupungin koululiikunnassa siirrytään pääsääntöisesti sekaryhmäopetukseen. Päätösesityksessä viitattiin joihinkin tutkimustuloksiin, joilla perusteltiin siirtymistä sekaryhmäopetukseen. Kysymys liikuntaryhmien muodostamisesta on kuitenkin monisäikeinen. Niinpä kriteerit ryhmien muodostamisperusteista eivät olleet yhtenäisiä END -aineistossakaan. Jokseenkin kaikki vastaajat pitivät parhaimpana alkuopetusluokkien ryhmien muodostusperusteena perusopetusryhmiä. Luokka-asteilla 3 6 osan mielestä olisi perustelluinta opettaa lapsia sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä, osa katsoi mahdolliseksi myös sekaryhmien käytön. Joka kolmas haastateltu toivoi voitavan käyttää joustavasti muodostettuja opetusryhmiä, joiden muodostaminen rakentuisi opettajien keskinäisen yhteistyön ja oppilaantuntemuksen pohjalle. Näin joskus olisi sekaryhmiä, joskus sukupuoliryhmiä, joskus oppilaat, jotka haluavat pelata kovempaa, saisivat olla omana ryhmänään ja höntsäilevät saisivat nauttia sen tason toiminnasta. Tämän kaltaisia ja muita pedagogisia yhteistyöratkaisuja katsottiin esiintyvän jo nykyisin opettajien kesken. Koska sukupuoli on vain yksi oppilaiden ryhmittelyjen luokitusperuste, END-aineisto kannustaa luottamaan korkeasti koulutettujen opettajien kykyyn ratkaista pedagogisia asioita ammattitaidollaan ilman poliittisten päättäjien tai hallinnon ulkopuolista viisautta. Jos siirrytään kaavamaisesti sekaryhmäopetukseen, tärkeää on tuolloin pohtia, keiden ehdoilla silloin toimitaan ja erityisesti tiedostaa epävarmuus, jota monilla tytöillä ja pojilla on murrosiän vuosina. Erityisesti noina vuosina arimmat ja herkimmät oppilaat kaipaavat muiden oppilaiden taholta hienotunteisuutta, tahdikkuutta ja ennen muuta turvallisen aikuisen tarjoamaa välittämistä ja kannustusta. Siksi tasa-arvon ja samanlaisuuden käsitteet eivät saisi sekaantua keskenään. LÄHTEET: Calderhead, J. 1992. The professional development of teachers in changing Europe. Teoksessa A-L. Leino, P. Hellgren & K. Hämäläinen (toim.) Integration of technology and reflection in teaching: a challenge for European teacher education. ATEE Conference Proceedings. University of Helsinki, 16 30. Nupponen, H., Penttinen, S., Pehkonen, M., Kalari J. & Palosaari, A-M. 2010. KOULULIIKUNNAN VAIKUTTAVUUS -TUTKIMUS: Lähtökohdat, menetelmät ja aineiston kuvaus. Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikkö. Lauritsalo, K. 2014. Usually I like school PE, but : school physical education described in Internet discussion forums. Jyväskylän yliopisto. Studies in Sport, Physical Education and Health 207. Liikuntapedagogiikan väitöskirja. Penttinen, S. 2008. Hyvä, paha, tärkeä koululiikunta. Liikunta & Tiede 45 (4), 40 44. Polanyi, M. 1966. The tacit dimension. Garden City, NY: Doubleday & Company. Uusitalo, K. 2006. Hyvä, paha opettaja. Helsinki: Minerva. MUITA: Helsingin Sanomat (Nykänen, A-S.) 6.4.2014 Monissa Euroopan maissa ihmetellään Suomen koululiikuntaa. Miksi tyttöjen ja poikien koululiikuntaa ei voisi Suomessa järjestää yhdessä? 20 LIIKUNTA & TIEDE 51 6 / 2014