GRADUISTA JA NIIDEN OHJAUKSESTA MARKKINOINNIN LAITOKSELLA 2009-10 - Ohjattu tai itsenäinen prosessi - Prosessin ja aikataulun kuvausta - Lukuvuoden ryhmät ja ohjaajat
Gradutyöskentely: ohjattu tai itsenäinen prosessi 1(3) 1) Ohjattu prosessi: Ohjaus tapahtuu graduryhmissä, kahden ohjaajan ohjauksella Graduryhmät alkavat ja niihin ilmoittaudutaan sitovasti pakollisessa kaikkien ryhmien yhteisessä alkutapaamisessa. Resurssit: 2 ohjaajaa = 2 tarkastajaa Ohjaajana voivat olla myös eri hlöt kuin graduseminaariryhmän vetäjät, mutta ohjaus tapahtuu gradun tekijälle määritellyn ryhmän kokoontumissa
Gradutyöskentely: ohjattu tai itsenäinen prosessi 2(3) 2) Itsenäinen prosessi: Ellei opiskelija ole graduryhmässä, hän on valinnut tekevänsä gradun itsenäisesti. Gradun aihe tulee kuitenkin hyväksyttää väitelleellä hlöllä, joka sitten toimii gradun toisena tarkastajana ja esittää samalla sille toista tarkastajaa. Molempien tarkastajien tulee tietää olevansa työssä tarkastajana. Opiskelija siis luopuu muusta ohjauksesta kuin tarkastajien vastaanottotunteilla tapahtuvasta. Opiskelijalla ei siis ole ohjaajia vaan kaksi tarkastajaa, joille hän esittää käsikirjoituksen sopivassa seminaariryhmien istunnossa. Myös käsikirjoituksen opponointi on kaikille pakollinen suoritus. Sopiva istunto on sellainen, jonne kaikki osalliset pääsevät ja johon voivat valmistautua. Resurssit: 2 tarkastajaa.
Gradutyöskentely: ohjattu tai itsenäinen prosessi 3(3) Nämä periaatteet pyrkivät varmistamaan sen, että a) ohjaus ja tarkastus toimivat b) ohjaajien ja tarkastajien työmäärä pystytään ennakoimaan ja jakamaan työt tasapuolisesti laitostasolla c) opiskelijoilla on mahdollista nopeuttaa prosessia halutessaan, työskentelemällä itsenäisesti, mutta kuitenkaan vaarantamatta tarkastusprosessia.
Toimintaperiaatteet Seminaarityö on oltava valmiina ennen graduryhmässä esittämistä 4 graduryhmää: Alajoutsijärvi & Ristola, Nätti & Juho, Tähtinen & Sinisalo, Koivumäki & Blomster Graduohjaus tapahtuu seminaareissa Vastaanottoaikana mahdollisuus saada lisäohjausta Lisätietoa tutkimuksen tekemisestä www.taloustieteet.oulu.fi
Gradutyöskentelyn vaiheet & aikataulua Kolme pakollista raporttia ja opponointia: Aiheanalyysi (3 s. ~ tutkimussuunnitelma) Väliraportti (n. 30 40 s. ~ teoreettinen osuus) Käsikirjoitus (n. 80 100 s. ~ kaikki luvut kertaalleen kirjoitettuna) Näihin ohjaajat antavat kommentit, jotka auttavat työtä eteenpäin 8.9. klo 12 (SÄ 102) infotilaisuus jonka jälkeen tekijän tulee viikon kuluessa ilmoittaa aiheensa Optimaan. Tämän jälkeen ohjaajat muodostavat ryhmät aihealueiden mukaan
Gradutyöskentelyn vaiheet & aikataulua Aiheanalyysi (mikäli ei ole vielä osannut lopullisesti päättää aihetta, voi analyysin esittää myös 2-3 vaihtoehtoisesta aiheesta/näkökulmasta aiheeseen). Aiheanalyysi sisältää vastaukset kysymyksiin mitä, miten ja miksi tutkitaan. 10 min esitys ja 10 min kommentointi/keskustelu. Väliraportti-istunnot n. viikoilla 50-51 tai tammikuun alussa 15 min esitys ja 30 min kommentointi/keskustelu Käsikirjoitus esitetään seminaareissa huhtikuussa n. viikoilla 14-17 15 min esitys ja 30 min kommentointi/keskustelu Raporttien jakelu hoidetaan Optiman kautta (1 vko ennen) ja myös keskustelut ja kysymykset graduseminaariin liittyen tapahtuvat ao. ryhmien omissa Optima-tiloissa.
Gradutyöskentelyn vaiheet & aikataulua Gradun loppuarvostelu toukokuussa, jos haluaa gradun kesäksi tiedekunnan arvostelemana valmiiksi Kypsyysnäytteen saa tehdä käsikirjoituksen hyväksytyn esityksen jälkeen. Assistentit tekevät kypsyysnäytekysymykset Assistentit Ristola, Blomster, Sinisalo ja Juho vastaavat ko. seminaariryhmän ja istuntojen organisoinnista ja siihen liittyvistä kysymyksistä.
Mitä siis graduntekijä tekee? Kolme raporttia esityksineen, jotka vievät työtä eteenpäin Kaksi pakollista opponointia (väliraportti ja käsikirjoitus) Opponointipaperi (A4-arkillinen tekstiä) toimitetaan opponoitavalle ja ohjaajalle Opponointiohjeet tämän kalvosetin lopussa Raporttien esityksineen tulee olla tasoltaan riittäviä Jos jokin raporteista on puutteellinen, se voidaan määrätä esitettäväksi ohjaajille täydennettynä kahden viikon sisällä Itsenäisesti eli ilman varsinaista ohjausta tehdyn gradun käsikirjoituksen voi esittää myös silloin, kun muut ryhmässä esittävät alku- tai väliraporttejaan Graduseminaareihin osallistuminen on ohjatussa vaihtoehdossa pakollista
Yleisohjeet Kaikki työt, niin opponoinnit kuin raportitkin on palautettava ohjaajille, opponoijille, opponoitavalle ja mielellään yleisölle (esim. PowerPoint -esitys) viikkoa ennen esityspäivää Optiman kautta Opponoijan on hankittava opponoitava materiaali opponoitavalta, jos hän ei sitä itse ajoissa toimita Aikataulujen on pidettävä, testaa esityksesi kesto Kiinnitä erityistä huomiota esityksen selkeyteen
GRADURYHMÄT 2009-2010 Ohjaajat ja heidän kiinnostuksen kohteensa
Graduryhmä I Kimmo Alajoutsijärvi ja Annu Ristola Kiinnostuksen kohteet: Liikesuhteiden hallinta Projektisuhteet Metsäteollisuus Kuluttajakäyttäytyminen/Kulttuurinen kulutustutkimus Mobiilipalvelujen / uusien teknologioiden hyväksyntä
Graduryhmä II Jaana Tähtinen ja Jaakko Sinisalo Kiinnostuksen kohteet: Liikesuhteiden dynamiikka ja johtaminen (esim: ongelmat, päättyminen ja pelastaminen) Tunteet liikesuhteissa Mainonnan tutkimus Arvoverkostot, verkostoliiketoimintamallit, verkostojen johtaminen Markkinoinnin opetuksen / oppimisen tutkimus Markkinointi käsitteenä Paikan markkinointi Asiakkuuden hallinta (CRM) Mobiili asiakkuuden hallinta (mcrm)
Graduryhmä III Satu Nätti ja Anita Juho Kiinnostuksen kohteet: Asiantuntijaorganisaatioiden markkinointi Asiakastiedon hallinta ja hyödyntäminen Asiakassuhteet ja arvonluonti Innovaatioverkostot Yritysbrändäys (erityisesti PK-yrityksissä) Yritysten kansainvälistyminen Asiakas-, partneri- tai verkostosuhteiden luominen kansainvälistymisen tueksi Kansainväliset liiketoimintaverkostot; tiedon jakaminen ja oppiminen verkostoissa
Graduryhmä IV Timo Koivumäki ja Miikka Blomster Kiinnostuksen kohteet: Kuluttajakäyttäytyminen www- ja mobiiliympäristöissä Käyttäjälähtöinen innovointi ja arvonluonti Sosiaalinen media ja yhteisöllisyys sähköisessä liiketoiminnassa Open source liiketoimintamallit Cloud computing liiketoimintamallit Uuden teknologian omaksuminen Sähköinen markkinointi/digitaalinen markkinointi (e.g. web-2.0; Rich media, social media ) Tietoverkkoliiketoiminta (www ja mobiili) Teknologiahyötyjen arviointi yrityksissä Pelit, niiden markkinointi ja niissä mainostaminen (konsoli, PC, online, mobiili) Paikkatietoon perustuva markkinointi/liiketoiminta
Markkinoinnin laitoksen gradun ohjaajia & aihealueet, joita ohjaavat Ohjattavat mukana jossain em. graduryhmissä
KTT Pauliina Ulkuniemi Business relationships and value creation Supplier relationships and industrial purchasing Business services, buying business services, service development, modular services Software industry
KTM Saila Saraniemi: Brändääminen, erityisesti yritysbrändäys (Cobra, Corporate branding, yrityskuvan kehittämis hankkeessa esim. uudelleen brändäykseen, brändiviestintään ja brändin arvoon liittyviä aiheita) ja matkailukohteen brändäys Matkailuaiheet yleisemminkin, kuitenkin erityisesti markkinointiviestintään, mielikuviin ja brändeihin liittyen