Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ihmisten

Eläinten hyvinvointia ja teurastusta koskevat dilemmat: Maatalouseläinten ambivalentti asema SAARA KUPSALA Lancaster University, County College South Department of Sociology Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ihmisten ja maatalouseläinten välisistä suhteista on kasvanut voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Eittämättä tämän vahvistuneen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen taustalla on maatalouseläinkysymysten politisoituminen. Esimerkiksi ruokaskandaalit ovat lisänneet tiedotusvälineiden huomiota eläintuotantoa kohtaan, kasvissyönti ja eläinystävällisten tuotteiden kulutus ovat kasvaneet, ja valtionhallinnon eläinten hyvinvointia koskeva sääntely on vahvistunut. Tutkimusalan kasvaessa on klassisten antropologisten lihan merkityksiä (Fiddes 1991, Twigg 1983, Vialles 1994/1987) ja sosiaalihistoriallisten eläinsuhteiden muutoksia (Ritvo 1987: 45 81, 125 166, Thomas 1983) sekä eläinasialiikkeitä ja vegetarismia (esim. Kean 1998, Smart 2004) koskevien tutkimusten rinnalla alettu tutkia mitä moninaisimpia ilmiöitä. Tutkimuksissa on tarkasteltu esimerkiksi modernin eläinlääketieteen muotoutumista (Swabe 1999), eläinjalostusta (esim. Holloway 2005, Quinn 1993, Ufkes 1995), maatiaiseläimiä (esim. Partanen 2005, Yarwood Evans 1998), geeniteknologiaa (esim. Twine 2006), eläinsuojelupolitiikkaa (esim. Buller Morris 2003, Miele ym. 2005), teurastamotyöntekijöitä (esim. Stull Broadway 2003) sekä eläintautiepidemioita (esim. Convery ym. 2005, Jürgens 2005, Law 2006). Tässä artikkelissa keskityn yhteen tutkimusalueen keskeiseen teemaan ihmisten ambivalentteihin suhtautumistapoihin eläintuotantoa kohtaan. Tarkastelen näin ollen sekä kuluttajien että kotieläintuottajien ja karjanhoitajien eläinten hyvinvointia ja teurastusta koskevia dilemmoja tämän tutkimuskirjallisuuden valossa. Koska artikkelin tavoitteena on johdatella näihin tutkimuksiin sekä tuoda esiin ja syntetisoida alan keskeisiä tutkimustuloksia, käsittelen aihealuetta verrattain laajasti. Pyrkimyksenäni on tuoda esiin eläinten ambivalentin aseman rakentumisen samanlainen logiikka kulutuksen ja tuotannon konteksteissa. Molemmissa konteksteissa tuotantoeläintä on konstruoitu jonnekin hyödykkeen ja lemmikkieläimen välimaastoon, ja sen asema hyödyke lemmikkieläin-jatkumolla on koko ajan neuvottelun kohteena (vrt. Wilkie 2002: 135). Toisin sanoen joissain tilanteissa eläintä pidetään enemmän hyödykkeenä, toisissa enemmän lemmikkieläimenä, mutta kumpaakaan sen ei tule olla: elävää eläintä ei tule pitää pelkkänä esineenä tai elintarvikkeena ennen kuin se on teurastettu, mutta sitä ei tule myöskään pitää liian voimakkaasti subjektina, muuten se menettää tuotantoeläimen ja syö- Maaseudun uusi aika 2/2007 19

tävyyden statuksensa (vrt. Torjusen Terragni 2005: 5, 9 10). Eläinten sosiaalisella konstruoinnilla viittaan siihen, että yhteiskunnallisissa käytännössä tuotetaan erilaisia eläinkäsityksiä (esim. eläin kvasikoneena tai tuntevana olentona), eläinten luokitteluja (esim. lemmikkieläin vs. tuotantoeläin) sekä eläimiin liitettyjä kulttuurisia merkityksiä ja tulkintoja (esim. eläinjalostuksen näkeminen eläimen parantamisena tai arvon alenemisena). Erilaisia eläinkuvia tuotetaan, vahvistetaan ja oikeutetaan esimerkiksi tieteen kirjoituksissa, tiedotusvälineissä, taiteessa, arjen keskusteluissa ja tuottaja- ja eläinasiajärjestöjen materiaaleissa. Vallitsevia eläinkäsityksiä myös kyseenalaistetaan näillä areenoilla, ja näin erilaiset eläinkuvat ovat jatkuvan kiistelyn ja neuvottelun kohteena. (Ks. esim. Arluke Sanders 1996: 10 18, Crist 1999, Quinn 1993.) Olen tehnyt useita rajauksia käyttämääni kirjallisuuteen. Ensinnäkin olen keskittynyt elintarvikkeiden tuotannossa maataloudessa käytettyihin pitkälle domestikoituihin eläimiin nautoihin, siipikarjaan, sikoihin, lampaisiin ja vuohiin. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät näin muita eläinlajeja käyttävät tuotannonalat, kuten riistaeläinten tarhaus, mehiläistalous ja kalankasvatus. Yhteen artikkeliin ei voi sisällyttää sitä eläinsuhteiden variaatiota, jota näiden eläinten erilainen sijoittuminen kulttuurimme villi kesy-akselille tai biologisiin luokittelujärjestelmiin tuottaa. En myöskään tarkastele erikseen valitsemiini eläinlajeihin liittyviä kulttuurisia merkityksiä (ks. naudoista esim. Rifkin 1992: 9 64, ja Tervo 2004, sioista esim. Stibbe 2003, ja lampaista esim. Franklin 2001). Tarkastelemani tutkimukset sijoittuvat korkean elintason teollisuusmaihin, suurimmaksi osaksi Eurooppaan (ks. Mullin 1999 muiden kulttuurien kotieläinten merkityksiä koskevista antropologisista tutkimuksista). Katsaus pohjautuu lisäksi vain englanninkielisiin ja suomenkielisiin julkaisuihin. Elintarviketuotannossa käytettyjen maatalouseläinten ristiriitaista asemaa ilmentää jo se, että niihin viitataan sekä tuotantoeläin- että kotieläin-termeillä. Tarkastelen artikkelin alussa näiden termien kulttuurisia merkityksiä. Tämän jälkeen siirryn analysoimaan ensiksi kuluttajien, sitten tuottajien ja karjanhoitajien eläintuotantoon liittyviä dilemmoja. Lopuksi nostan esiin kysymyksiä, jotka vaatisivat vielä lisätarkastelua kuluttajien ja tuottajien ambivalenttien eläinsuhteiden analyysissä. Kotieläimen ja tuotantoeläimen kulttuuriset merkitykset Elintarviketuotannossa käytettyihin eläimiin viitataan niin tuotanto- kuin kotieläin-termillä. Nämä termit sisältävät erilaisia kulttuurisia merkityksiä, ja niiden käyttö on osin politisoitunut. Ensinnäkin kotieläin-termissä yhdistetään ihmisen luokseen ottamat hyöty- ja huvieläimet samaan luokkaan ja erotetaan ne villieläimistä. Kotieläimen kriteerinä on pidetty, että ihminen kontrolloi eläimen liikkumatilaa, lisääntymistä ja ravitsemusta sekä hoitaa ja elättää eläintä luonaan (Clutton-Brock, 1999: 32, MOT Kielitoimiston sanakirja kotieläin ). Tiukkaa jakoa luonnonvaraisten eläinten ja kotieläinten välillä on kuitenkin kritisoitu, sillä monet eläimet, kuten villikissat ja tarhatut uhanalaiset eläimet, eivät näytä sopivan puhtaasti kumpaankaan luokkaan (Tovey 2003: 202, Willamo 2005: 163 165). Tiukka dikotomia kesyn eläimen ja villieläimen välillä onkin yhdistetty luonnon ja kulttuurin hierarkkiseen erotteluun pohjautuvaan dualistiseen ajatteluperinteeseen (Anderson 1997, Willamo 2005: 163 165). Kotieläimen ja luonnonvaraisen eläimen luokkien yhteiskunnallinen rakentuminen on ollut runsaan keskustelun kohteena, mutta tämän artikkelin tavoitteiden kannalta ei ole tarpeellista tarkastella tätä teemaa sen enempää (ks. esim. Anderson 1997, Buller 2004, Ingold 1994, Swabe 1999: 24 35, Tuomivaara 2004: 22 26). Sen sijaan kiinnostukseni kohteena on tarkastella kotieläimen ja tuotantoeläimen ristiriitaisia merkityksiä. Vaikka tuotantoeläin on kotieläimen alakäsite viitatessaan yhteen lajiin ihmisen luokseen ottamista eläimistä (tuotantofunktiota täyttäviin eläimiin), arkikielessä näitä termejä käytetään usein rinnakkain siten, että kotieläimellä viitataan pääasiassa maataloustuotannossa käytettyi- 20 Maaseudun uusi aika 2/2007

hin eläimiin, eikä niinkään esimerkiksi lemmikkieläimiin ja koe-eläimiin. Käytettäessä näitä termejä rinnakkain kotieläin-termissä tunnutaan korostavan vähemmän taloudellisia arvoja kuin tuotantoeläin-termissä. Kun tuotantoeläinsanassa eläin liitetään metaforisesti osaksi tuotantoyksikköä, kotieläin-sanassa eläin liitetään osaksi kotia, rakasta, emotionaalisesti omaksi otettua paikkaa, joka on jotain muutakin kuin puhdas tuotantoyksikkö ja joka sisältää myös muita arvoja kuin taloudellisia arvoja. Tämän talouspainotteisuuden takia tuotantoeläintä ja karjaa englannin kielessä vastaava livestock-sana on ollut jossain määrin kritiikin kohteena: siinä tunnutaan hyödykkeistävän eläintä ja redusoivan sitä pelkkään taloudelliseen arvoon voimakkaammin kuin kotieläin- tai maatalouseläinsanoissa (Luke 1996, vrt. Wilkie 2005: 221, Yarwood Evans 1998). Tosin livestock-termissä eläinten hyödykeasema korostuu suomalaisia vastineitaan voimakkaammin, sillä se viittaa kirjaimellisesti elävään (ruoka)varastoon: lihan heikon säilyvyyden takia sitä on parempi säilöä elävässä eläimessä (Clutton-Brock 1999, ks. myös Yarwood Evans 1998). Toisaalta taas tehotuotantoa kritisoivista näkökulmista kotieläin voi tuntua vain kaunistelevalta kiertoilmaisulta nykyistä intensiivistä maataloutta kuvattaessa: tehdasmaisessa eläintuotannossa eläimiä tunnutaan kasvatettavan ennemminkin tehtaissa kuin kodissa ja tässä kontekstissa niitä todellakin kohdellaan pelkkinä tuotantoeläiminä (vrt. Yarwood Evans 1998). Ehkä kulttuurisessa kuvastossa kotieläin liitetään voimakkaammin perheviljelmäpohjaiseen ja suhteellisen pienimuotoiseen maatalouteen, joissa viljelijöillä on melko läheinen kontakti sekä tunneside yksittäisiin eläimiin. Näiden termien käyttö eri konteksteissa sekä niiden merkitysten avaaminen vaatisikin vielä enemmän tutkimusta. Kotieläimen ja tuotantoeläimen ristiriitaisista kulttuurisista merkityksistä huolimatta käytän tässä artikkelissa arkikielen mukaisesti molempia termejä 1. Lisäksi käytän myös suomen kielessä vähemmän käytettyä maatalouseläin-sanaa. Tämä sana tuntuu jossain määrin tuotantoeläintä ja kotieläintä neutraalimmalta: se ei sisällä kotieläimen tavoin kodin myönteisiä merkityksiä, mutta siinä ei myöskään ole yhtä voimakkaita mielleyhtymiä eläimen hyödyke-asemaan kuin tuotantoeläin-termissä. Eläinkunnan tuotteiden kuluttamiseen liittyvät dilemmat Tässä jaksossa tarkastelen kuluttajien ristiriitaisia suhtautumistapoja eläintuotantoa kohtaan. Kuluttajille suunnatut fokusryhmä- ja haastattelututkimukset ovat hyvin yhdenmukaisesti tuoneet esiin, että he suhtautuvat eläinkunnan tuotteiden kulutukseen ambivalentisti, vaikkakin erilaisen taustan (esimerkiksi kulttuurisen, uskonnollisen ja koulutustaustan) omaavien kuluttajien ambivalentit suhtautumistavat ilmenevät eri tavoin ja eriasteisesti (esim. Miele Evans 2005, Schipper ym. 2006: 535 536, Torjusen Terragni 2005). Tämä ambivalenssi rakentuu kahden tuntemuksen väliselle jännitteelle: yhtäältä kuluttajat haluavat nauttia edullisia kotieläintuotteita ja toisaalta he tuntevat myötätuntoa eläimiä kohtaan ja toivovat niitä kohdeltavan nykyistä paremmin (Schipper ym. 2006: 536). Ambivalenssin ratkaisuna osa kuluttajista on muuttanut kulutuskäyttäytymistään esimerkiksi alkamalla suosia eläinystävällisempinä pitämiään tuotteita. Osa taas on pyrkinyt välttämään eläinten kasvatukseen ja teurastukseen liittyvää informaatiota ja olemaan yhdistämättä lihaa sen eläimelliseen alkuperään. Tässä osiossa tarkastelen tätä nykykuluttajan dilemmaa laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Analysoin ensin, kuinka modernisoituvissa yhteiskunnissa alkoi muotoutua jännitettä kasvavan lihankulutuksen ja vahvistuvien eläinempaattisten asenteiden välille. Tämän jälkeen tarkastelen, kuinka viime vuosikymmeninä lihan arvostus on alkanut heikentyä ja kriittinen suhtautuminen eläintuotantoon vahvistua. Yhteiskuntien modernisoituessa kuluttajien suhtautuminen eläintuotantoon, eläinten teurastukseen ja lihankulutukseen on muuttunut yhä ambivalentimmaksi. Yhtäältä liha, etenkin punainen liha, on ollut korkeasti arvostettu ruo- Maaseudun uusi aika 2/2007 21

ka-aine. Se on symboloinut vaurautta, yhteiskunnallista edistystä, valtaa, maskuliinisuutta, voimaa ja viriiliyttä, ja sitä on pidetty olennaisena osana terveellistä ruokavaliota (esim. Fiddes 1991: 65 70, 165 194, Franklin 1999: 153 159, Twigg 1983: 21 24). Vaurastuvissa yhteiskunnissa tämän arvostetun ruoka-aineen kulutus onkin noussut voimakkaasti aina viime vuosiin saakka (esim. Franklin 1999: 149 150). Toisaalta lihan ihmiseen tuomiin eläimellisiin piirteisiin sekä lihan implikoimaan väkivaltaan alettiin suhtautua yhä kielteisemmin 1700- ja 1800-luvuilta alkaen, kun kasvavassa keskiluokassa ryhdyttiin yhä voimakkaammin erottaa kunnon ihmistä eläimistä erillisiksi. Ihmisen nähtiin olevan moraalinen subjekti, joka pystyy kontrolloimaan luonnollisia viettejään rationaalisen järkensä avulla, kun taas eläinten (tai eläimellisten ihmisten) nähtiin olevan viettiensä armoilla. Ihmisen eläimellisenä pidettyjä piirteitä pyrittiin näin enenevässä määrin tukahduttamaan ja tuomaan kontrollin piiriin 2. (Tester 1991: 88 120.) Väkivalta niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan liitettiin yhä voimakkaammin eläimellisyyteen eli kyvyttömyyteen hallita aggressiivisia impulsseja (Franklin 1999: 17 23, Ritvo 1987: 132, 135, 149). Eläinten julmalla kohtelulla nähtiin olevan brutalisoivia vaikutuksia ihmisiin ja sen nähtiin olevan yhteydessä myös ihmisiin kohdistettuun julmuuteen (Ritvo 1987: 132, Salonen 1995: 33 59, Thomas 1983: 150 151). Eläimiin kohdistettu julmuus indikoi näin mahdollista vaaraa yhteiskuntajärjestykselle, ja se yhdistettiin etenkin yhteiskuntien alaluokkiin. Eläinsuojelutilanteen parantaminen liittyi siten osaksi keskiluokkien muita uudistuksia, joilla pyrittiin sivistämään kaupunkeja, kuten pyrkimyksiä vähentää alkoholismia ja rikollisuutta. Myötätuntoinen suhtautuminen eläimiin tuli myös osaksi uuden keskiluokan tunnusmerkistöä. (Kean 1998: 61 66, Ritvo 1987: 129 130, Tester 1991: 88 120, Thomas 1983: 182 188.) Vaikka 1700- ja 1800-luvulla vahvistuneella eläinten epäinhimillisen kohtelun kritiikillä oli tavoitteena tuoda moraalisen kontrollin piiriin eläimellisten impulssiensa vaikutuksen alla olevia ihmisryhmiä, tämä kritiikki pohjautui myös aitoon huoleen eläinten hyvinvoinnista. Eläinempaattisten asenteiden vahvistuminen liittyy monimutkaisiin yhteiskunnallisiin prosesseihin (ks. esim. Franklin 1999: 9 33, Kean 1998: 13 31, Tester 1991, Thomas 1983: 150 181). Keskeisenä tekijänä on pidetty kotieläinten julman kohtelun uutta näkyvyyttä kaupungeissa (Kean 1998: 26 37, 48 64). Eläinten ajaminen teurasmarkkinoille ja eläinten teurastaminen kaupungeissa tulivat aikaisempaa huomattavasti massiivisemmiksi 1800-luvulla, kun eläintuotanto kasvoi ja kaupallistui. Eläinten julma kohtelu tuli hyvin näkyväksi osaksi kaupunkilaisten elämää, sillä teuraaksi ajettavia eläimiä hakattiin usein hyvinkin julmasti kaupungeissa ja ne kärsivät ravinnon, veden ja levon puutteesta. (Kean 1998: 28 34, 48 62, Nieminen 2001: 53 55, Ritvo 1987: 125, 139 141.) Myös teurastustoiminta alkoi kasvaa kaupungeissa. Hajanaisissa ja valvomattomissa teurastamoissa eläimiä ei useinkaan tainnutettu ennen pistämistä ja niitä voitiin teurastaa myös muiden eläinten nähden. Verta ja teurasjätteitä saattoi olla kaduilla ihmisten nähtävillä, teurastus saattoi tapahtua ulkopuolisten nähden ja kaupunkilaiset kuulivat eläinten tuskanhuutoja teurastuksen yhteydessä. (Kean 1998: 61 63, 130 131, Nieminen 2001: 55 56, Philo 1995: 672 674.) Eläinten julman kohtelun näkemisen herättämää sääliä vahvisti myös se, että samalla monien keskiluokkaisten kuluttajien suora materiaalinen riippuvuus kotieläimistä heikkeni, minkä seurauksena eläinten hyödyntämiseen voitiin ottaa kyseenalaistavaa etäisyyttä (vrt. Aaltola 2004: 38 39, Fiddes 1991: 103 105). Lisäksi vapaa-ajan ja varallisuuden kasvun myötä näissä ryhmissä alettiin pitää enenevästi lemmikkieläimiä muun muassa sosiaalisen tuen antajana. Näissä ryhmissä muotoutui siten näkemys eläimestä ystävänä ja perheenjäsenenä hyötyeläimen sijaan. (Aaltola 2004: 39, Fiddes 1991: 103 105, Thomas 1983: 119 120, 181 183, Twigg 1983: 26.) Nämä huolet kanavoituivat osittain pyrkimyksiin lakkauttaa eläinten julma kohtelu säädösten ja asennevaikuttamisen kautta, mikä johti modernin eläinsuojeluliikkeen muotoutu- 22 Maaseudun uusi aika 2/2007

miseen. Ensimmäiset eläinten julman kohtelun kieltävät säädökset tulivat voimaan 1800-luvulla, ja eläinsuojelujärjestöjä alettiin perustaa valvomaan lainsäädännön toimeenpanoa (Kean 1998: 31 38, Ritvo 1987: 125 157, Salonen 1995: 21 26, 32 60, Thomas 1983: 149). Eläinsuojelusäädösten kampanjoinnin lisäksi eläinempaattiset asenteet ja yhteiskuntien moraalisen sivistämisen agenda kanavoituivat osin kuitenkin myös pyrkimyksiin poistaa eläimet ja eläinten teurastus kaupunkien keskustoista ja ihmisten nähtäviltä (Philo 1995: 664 677, Thomas 1983: 294, 299, Vialles 1994/1987: 15 17). Kaupungeissa liikkuvien eläinten nähtiin aiheuttavan vaaratilanteita, melua ja kaaosta, ja lisäksi niiden eläimellisen käyttäytymisen, kuten avoimen seksuaalisen käyttäytymisen, nähtiin turmelevan ihmisten moraalia. Eläimet ja eläinten teurastus liitettiin myös likaisuuteen, pahoihin hajuihin ja sairauksiin. Nämä ilmiöt eivät sopineet kuvaan sivistyneestä, humaanista, hygieenisestä ja järjestyksellisestä kaupungista. (Kean 1998: 58 64, Philo 1995: 664 677, vrt. Ratamäki Schuurman 2006: 41.) 3 Eläinten kasvatus, teurasmarkkinat ja teurastamot ovatkin siirtyneet säädösteitse monissa maissa kaupunkien reuna-alueille tai ulkopuolelle, ja teurastuksen suorittaminen ulkopuolisten nähden on tullut kielletyksi (Kean 1998: 63 64, Nieminen 2001: 55, Philo 1995: 668 676, Salonen 1995: 37, Vialles 1994/1987: 17 22). Tulevaisuusorientoituneen, edistyksellisen ja sivistyneen yhteiskunnan kuvaan sopi uudenlainen keskittynyt, rationaalistettu ja hygienia- ja hyvinvointisäädöksiä noudattava teurastusteollisuus, jossa eläimet teurastettiin kivuttomasti, nopeasti ja hallitusti (Kean 1998: 61 62, Vialles 1994/1987: 17 18, 24 27). Kuten Noëlie Vialles kirjoittaa klassisessa tutkimuksessaan: Tästä lähtien teurastuksen tulee olla teollista, toisin sanoen laajamittaista ja anonyymiä, sen täytyy olla väkivallatonta (ideaalisesti: kivutonta), ja sen täytyy olla näkymätöntä (ideaalisesti: ei olemassa). Sen täytyy olla ikään kuin sitä ei olisi. (Vialles 1994/1987: 22. Käännös kirjoittajan.) Myös lihasta on vähitellen häivytetty sen eläimellistä alkuperää muistuttavia osia: kun vielä keski-ajalla kokonaisia eläimiä tai niiden suuria osia tuotiin ruokapöytiin ja liha leikattiin seremoniallisesti ruokapöydässä, lihaa alettiin vähitellen tarjoilla pienempinä osina ja lihan leikkuu siirtyi sivupöydille, keittiöön ja sittemmin lihakauppoihin ja supermarketteihin, joissa liha leikataan poissa asiakkaiden näkyviltä (Elias 1978/1939: 118 122, Fiddes 1991: 99 100, Vialles 1994/1987: 69 72). Lihankulutuksen nousun sekä eläinempaattisten asenteiden ja ihmisten sivistämisen projektin välistä jännitettä on pyritty ratkaisemaan näin kahdella tavalla. Ensinnäkin eläimen tarpeettoman kärsimyksen kieltävä eläinsuojelulainsäädäntö ja sen valvontajärjestelmä muotoutuivat, ja toiseksi kuluttajat etääntyivät entistä enemmän eläinten kasvatuksesta ja teurastuksesta. Sitä vastoin vegetarismi ja vaihtoehtoisista tuotantomuodoista peräisin olevien kotieläintuotteiden kuluttaminen jäivät marginaaliseksi suuntauksiksi aina viime vuosikymmeniin saakka. Eläinkunnan tuotteiden kuluttamisen uusi politisoituminen Eläinkysymykset ovat alkaneet politisoitua uudella tavalla viime vuosikymmeninä, ja kritiikin kohteeksi on tullut uudenlainen eläinten intensiivinen kasvatus. Aluksi kun eläintuotanto alkoi intensiivistyä 1940-luvulla, se ei ollut juurikaan kritiikin kohteena, vaan sitä pidettiin hyväksyttävänä menetelmänä tavoitella produktivistisen maatalouspolitiikan tuottavuuden kasvun pyrkimyksiä (Garner 1998: 152). Päinvastoin, valtavirran eläinsuojeluliikkeessä maatalouden modernisoituminen oli viime vuosisadan vaihteessa näyttänyt edistykselliseltä myös eläinten hyvinvoinnin kannalta: kehittyneen rakennusteknologian myötä entiset pimeät, kosteat ja vetoisat eläinsuojat voitiin uudistaa paremmiksi, ja kehittyneiden rehuntuotanto ja säilöntämenetelmien ja eläinlääketieteen ansiosta eläimet säästyivät niitä aikaisemmin vaivanneilta aliravitsemukselta, suoranaiselta nälkiintymiseltä, loisilta ja tarttuvilta karjataudeilta. Siten näissä Maaseudun uusi aika 2/2007 23

uudistuksissa eläinten tuottavuuden ja hyvinvoinnin noston tavoitteet näyttivät täydentävän toisiaan. (Vrt. Nieminen 2001: 51 54, 154, Salonen 1995: 26, 59 64.) Kuluttajien kriittisyys intensiivistä eläinten kasvatusta kohtaan alkoi kuitenkin nousta 1980- ja 1990-luvuilla ruokaskandaalien sekä eläinasiajärjestöjen juslkaiseman materiaalin myötä (esim. Franklin 1999: 127, 143, 167). Lisääntynyt mediahuomio on heikentänyt eläinten kasvatukseen ja teurastukseen liittyviä etäännyttämisen käytäntöjä ja tehnyt eläintuotantoa jälleen näkyväksi kuluttajille. Koska kuluttajien suora kosketus eläinten kasvatukseen ja teurastukseen on heikko, tiedotusvälineet vaikuttavat huomattavasti kuluttajien tiedontasoon kasvatus- ja teurastusmenetelmistä sekä käsityksiin niiden hyväksyttävyydestä (esim. Miele Evans 2005, Ngapo ym. 2004). Kielteisen mediahuomion kohteena ovat olleet esimerkiksi eläinkuljetukset, kanojen häkkikasvatus sekä intensiivinen sikojen ja siipikarjankasvatus, mikä näyttää lisänneen kuluttajien kielteisiä asenteita näitä tuotantomenetelmiä kohtaan (mt.). Fokusryhmätutkimukset ovat antaneet viitteitä, että kielteinen asennoituminen eläinten intensiivisiä kasvatusmuotoja kohtaan perustuu siihen, että vaikka kuluttajien käsitykset eläinten hyvästä kohtelusta ja hyvinvoinnista vaihtelevat, he kuitenkin varsin yhtenäisesti tuntuvat antavan eläinten luonnolliselle elämälle ikonisen aseman (Miele Evans 2006, 195) eläinten hyvinvoinnin turvaajana. Näin monet kuluttajat tarkastelevat eläinten hyvinvointia laajemmin kuin fyysisten perustarpeiden turvaamisen näkökulmasta. Kuluttajat pitävät tärkeänä esimerkiksi eläinten mahdollisuuksia ulkoilla ja luoda sosiaalisia kontakteja, joiden nähdään toteutuvan heikosti intensiivisessä tuotannossa. (Esim. Miele Evans 2006: 193 195, Schröder McEachern 2004: 171, 173, Torjusen Terragni 2005: 4 5.) Myös kyselytutkimusten mukaan merkittävä osa kansalaisista suhtautuu kielteisesti eläinten hyvinvoinnin tasoon intensiivisessä siipikarjan ja siantuotannossa (Kjærnes ym. 2005, Phan- Huy Fawaz 2003: 122, Verbeke Viaene 2000: 145 147). Esimerkiksi vuoden 2005 Eurobarometrikyselyssä kaikkien EU-maiden vastaajista munijakanojen hyvinvoinnin tasoa piti melko huonona 36 prosenttia ja hyvin huonona 22 prosenttia (Suomessa 46 ja 14 prosenttia), ja lihasikojen kohdalla nämä luvut olivat 33 ja 11 prosenttia (Suomessa 31 ja kuusi prosenttia). Lypsylehmien hyvinvoinnin tasoon taas suhtauduttiin huomattavasti myönteisemmin: vastaajista 20 prosenttia piti lehmien hyvinvoinnin tasoa melko huonona ja viisi prosenttia hyvin huonona (Suomessa vain 12 ja kaksi prosenttia). (Euroopan komissio 2005: 10, 14, 18, tables Q8.2.) Lisäksi tutkimukset ovat antaneet viitteitä, että lihasiipikarjan hyvinvoinnin tasoa pidetään huonompana kuin sikojen ja nautojen hyvinvoinnin tasoa (Verbeke Viaene 2000: 147, ks. myös Kjærnes ym. 2005). Viime vuosikymmeninä myös lihan arvostus on alkanut laskea ja sen on nähty enenevästi sisältävän erilaisia terveysriskejä. Terveys- ja ravitsemusalan auktoriteetit eivät pidä lihaa enää samassa määrin välttämättömänä ruokaaineena kuin aikaisemmin ja eläintuotteiden korkean kulutuksen on nähty olevan yhteydessä moniin elintasosairauksiin. (Fiddes 1991: 181 192, Franklin 1999: 151, 159 160.) Myös erilaiset ihmisten ja eläinten välillä tarttuvat taudit, kuten salmonellat, BSE ja lintuinfluenssa, sekä antibiootti- ja hormonijäämät ovat lisänneet julkista keskustelua eläinkunnan tuotteiden terveysriskeistä entisestään 1980-luvulta lähtien (esim. Franklin 1999: 162 172, Harper Makatouni 2002, Holm Møhl 2000: 278 280, O Donovan McCarthy 2002). Näiden terveysriskien negatiivinen käsittely tiedotusvälineissä on muuttanut kulutuskäyttäytymistä niin kohujen aikana kuin pidemmällä aikavälillä: osa kuluttajista, etenkin naiset, korkeasti koulutetut ja hyvin toimeentulevat, on vähentänyt lihan ja muiden kotieläintuotteiden kulutustaan, siirtynyt osittain tai kokonaan kasvissyöjäksi ja/tai alkanut suosia vaihtoehtoisia kotieläintuotteita (esim. Franklin 1999: 152 170, Holm Møhl 2000: 281, Ngapo ym. 2004, O Donovan McCarthy 2002, Verbeke 2000). Vaikka kulutusmuutosten perustee- 24 Maaseudun uusi aika 2/2007

na on myös ympäristö- ja eläineettisiä syitä, terveyshuolet ovat olleet johtava peruste kulutusmuutoksille (esim. Franklin 1999: 152, 161, McEachern McClean 2002: 88, O Donovan McCarthy 2002, Verbeke 2000). Kuluttajat siten harvemmin ostavat vaihtoehtoisista järjestelmistä peräisin olevia kotieläintuotteita yksinomaan eläineettisin perustein, vaan he näkevät tuotteen eläinystävällisyyden olevan osa laajempaa pakettia, johon liittyy käsityksiä myös terveellisyydestä, mausta ja ympäristöystävällisyydestä. Esimerkiksi kuluttajat pitävät eläinten hyvinvoinnin tasoa tuotteen terveellisyyden ja laadun indikaattorina: hyvinvoivan eläimen katsotaan tuottavan terveellisiä, jäämättömiä ja hyvänmakuisia tuotteita. (Harper Makatouni 2002, Holm Møhl 2000: 278 280, Miele Evans 2005, Ngapo ym. 2004.) Terveysperusteet ovat olleet keskeinen syy myös lihankulutuksen vähentämiseen. Lihankulutuksen vähentämispyrkimykset kohdistuivat pitkään epäterveellisenä, mutta eläinystävällisempänä pidettyyn naudanlihaan, jonka kulutus on laskenut monissa korkean elintason maissa jo useita vuosikymmeniä. Sen sijaan terveellisenä, mutta epäeettisempänä pidetyn siipikarjanlihan kulutus jatkoi nousuaan miltei kaikissa korkean elintason maissa aina viime vuosiin saakka, jolloin se alkoi laskea lintuinfluenssaan liittyvien terveyshuolien takia. (FAO 2006a, FAO 2006b: 29.) Näyttää näin siltä, että eläintuotannon kielteinen käsittely tiedotusvälineissä on kyllä lisännyt kielteisiä asenteita eläinten kasvatusmuotoja kohtaan, muttei ole muuttanut kulutuskäytäntöjä samassa laajuudessa kuin terveyshuolet (Ngapo ym. 2004). Eläineettisiin syihin perustuvat kulutusmuutokset näyttävät olevan huomattavasti vähäisempiä kuin edellä mainitut asennetutkimukset antavat viitteitä (vrt. Schröder McEachern 2004: 169). Näin vain osa kuluttajista on muuttanut kulutuskäyttäytymistään kotieläintuotteiden kulutukseen liittyvän ambivalenssin ratkaisuna. Kun edellä mainittujen kyselytutkimusten mukaan monta kymmentä prosenttia vastaajista suhtautuu kielteisesti lihasiipikarjan ja lihasikojen hyvinvoinnin tasoon, kuitenkin 15 EU-maassa, myös Suomessa, esimerkiksi luomusiipikarjanlihan ja -sianlihan osuuden kokonaiskulutuksesta on arveltu olevan alle prosentti Tanskaa lukuun ottamatta (Hamm Gronefeld 2003: 32). Kulutuskäyttäytyminen eläineettisin perustein on muuttunut eniten kananmunien kohdalla. Lattiakanalajärjestelmistä peräisin olevien tuoremunien kulutuksen on arvioitu olevan Alankomaissa, Britanniassa, Ruotsissa ja Tanskassa jopa lähes 50 prosenttia kokonaiskulutuksesta, mutta jalostettujen tuotteiden kohdalla niiden osuuden on arvioitu olevan näissäkin maissa minimaalinen, Britanniaa lukuun ottamatta (Agra CEAS Consulting 2004: 65 66). Lisäksi kaiken kaikkiaan noin 89 prosenttia 15 EU-maassa kulutetuista kananmunista arvellaan tulevan häkkijärjestelmistä (Suomessa 87,6 % kokonaistuotannosta) (mts., Finfood Kananmunatiedotus 2007) 4. Vaihtoehtoisista tuotantojärjestelmistä peräisinolevientuotteidenkalleuttasekäheikkoavalikoimaajasaatavuutta on pidetty merkittävänä syynä siihen, miksi vain osa kuluttajista on muuttanut kulutuskäyttäytymistään ambivalenttien tuntemustensa ratkaisuna (esim. Harper Makatouni 2002, O Donovan McCarthy 2002, Schröder McEachern 2004: 172). Lisäksi monien kuluttajien ei ole helppo erottaa erilaisten eläinten hyvinvointistandardien mukaisesti sertifioituja tuotteita muista tuotteista. He myös tuntevat heikosti eri merkintäjärjestelmien eläinten hyvinvointia koskevia tuotantoehtoja eivätkä ole varmoja valvontajärjestelmien luotettavuudesta. (Euroopan komissio 2005: 31 32, Harper Makatouni 2002, Ngapo ym. 2004, Verbeke 2000.) Toisena ambivalenttien tuntemusten käsittelykeinona ovat siten toimineet etäännyttämisen ja välttämisen käytännöt, joita käsittelin jo edellisessä jaksossa. Fokusryhmä- ja haastattelututkimuksissa kuluttajat ovat hyvin yhdenmukaisesti kertoneet, että eivät halua yhdistää lihaa sen eläimelliseen alkuperään, vaan ostavat mieluummin lihaa valmiiksi pieninä paloina ja pakattuna, niin että siinä ei ole näkyviä eläimen osia, kuten nahkaa ja luita (esim. Holm Møhl 2000: Maaseudun uusi aika 2/2007 25

279 280, Miele Evans 2005, Schipper ym. 2006: 537 539, Schröder McEachern 2004: 171 172, Te Velde ym. 2002: 215). Nykyisin lihakaupoissa ja supermarketeissa myytävä liha onkin kuluttajien toiveiden mukaisesti leikattu siisteihin paloihin ja pakattu kliinisiin kelmupakkauksiin. Tätä trendiä ovat vahvistaneet myös lisääntynyt jalostettujen elintarvikkeiden käyttö sekä ravintolaruokailu. (Fiddes 1991: 95 96, Franklin 1999: 155.) Lisäksi viime vuosikymmeninä kuluttajat ovat etääntyneet entistä enemmän eläinten intensiivisestä kasvatuksesta: siipikarjan ja sikojen ympärivuotinen sisäkasvatus on merkinnyt, että ne ovat harvan kuluttajan kokemuspiirin ulottuvilla (esim. Holloway 2001: 297, Smith 2002: 53). Vaikka lisääntynyt uutisointi näistä tuotannonaloista on tehnyt niitä näkyvämmiksi kuluttajille, osa kuluttajista pyrkii välttämään negatiivista informaatiota aiheesta ja haluaa pitää yllä romanttista mielikuvaansa eläinten hoidosta (Ngapo ym. 2004, Schröder McEachern 2004: 171 172). Tätä esi-fordistisen maatalouden idyllin (Franklin 1999: 127) mukaista mielikuvaa ovat tukeneet esimerkiksi kotieläinpuistot, elintarvikemainokset, tuotepakkaukset sekä lastenkirjat ja -lelut, joissa tyypillisesti esiintyy ulkotiloissa vapaasti käyskenteleviä pienikokoisen tilan eri lajin eläimiä, eikä niistä löydy viitteitä esimerkiksi häkkikasvatukseen ja korkeaan eläintiheyteen (Fiddes 1991: 86, Schröder McEachern 2004: 172, Te Velde ym. 2002: 215, Yarwood Evans 2000: 105). Yhteenvetona voi sanoa, että vaikka kuluttajat eivät usein toimi moraalisten näkemystensä mukaisesti, he kuitenkin kaiken kaikkiaan tuntuvat välittävän eläintuotannon eettisestä tasosta. Kuluttajat siis antavat eläimille jonkinlaisen kokemusmaailman omaavan subjektiivisen toimijan aseman. (Vrt. Schröder McEachern 2004: 173.) Varsin yleisesti nähdään, että tuntemiskykyisiä eläimiä ei tule kohdella hyödykkeinä eikä niitä tule ajatella ruokana, ennen kuin ne on teurastettu. Toisaalta kuitenkaan kuluttajien ei tule antaa eläimille liian voimakasta subjektin asemaa eikä niitä tule pitää liikaa ihmisen kaltaisina, niin että ne pysyvät syötävien eläinten luokassa. (Torjusen Terragni 2005: 9 10.) Esimerkiksi fokusryhmätutkimuksissa osa osallistujista on pitänyt tunteiden ja turhautumisen tapaisten termien käyttöä epäsopivina tuotantoeläinten hyvinvoinnin kuvaamisessa, koska ne ovat liian inhimillisiä ja liian lähellä ihmisluontoa (Miele Evans 2005). Kuluttajat tekevät näin kulutuspäätöksiä eri suuntiin vetävien suhtautumistapojen välisessä jännitteessä: eläimiä ei tule kohdata hyödykkeinä, mutta niitä ei tule kohdata liiaksi myöskään subjekteina (Torjusen Terragni 2005: 9 10). Tuottajien ja karjanhoitajien suhtautuminen eläinten hyvinvointiin ja teurastukseen Tässä osiossa tarkastelen kotieläintuottajien ja karjanhoitajien eläinten hyvinvointiin ja teurastukseen liittyviä ambivalentteja näkemyksiä. Viime vuosikymmeninä kotieläintuottajat ja karjanhoitajat ovat joutuneet voimistuvien ristiriitaisten paineiden kohteiksi: yhtäältä taloudellinen toimintaympäristö on vaikeutunut tuottajahintojen laskiessa ja tukipolitiikan muuttuessa ja toisaalta eläinten hyvinvoinnin sääntely ja valvonta ovat voimistuneet sekä kuluttajien eläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset ovat lisääntyneet (esim. Te Velde ym. 2002: 208 209, Wilkie 2005: 119 120). Samalla tuotannonalan diskursseissa eläimiä konstruoidaan ristiriitaisella tavalla. Alan hyödykepuheessa eläimet rakentuvat hyödykkeiksi, jotka näyttäytyvät markkinoilla vaihdettavilta tavaroilta. Tässä puheessa eläimiä näytetään voitavan manipuloida ja tuottaa kuin mitä tahansa ihmisen tuottamaa hyödykettä, ja ne näyttäytyvät elottoman esineen tai kvasi-koneen kaltaisina olentoina (vrt. Arluke 1988: 100, Arluke 1994: 148 151, Crist 1999: 5 9, 85, 122). Eläimiin viitataan esimeriksi sellaisilla termeillä kuin rehuhyötysuhde, tehokkuusvertailu, maitotuotosvaste, erä ja poistoprosentti (ks. Stibbe 2003: 283 385). Samalla kun hyödykepuhe on alalla vahvistunut tuotannonalan kaupallistuessa, on vahvistunut kuitenkin myös alan eläinsuojelusääntely, jossa eläimiä pidetään tuntevina olentoina olentoi- 26 Maaseudun uusi aika 2/2007

na, jotka kykenevät kokemaan kipua ja mielihyvää. EU:n lainsäädännössä eläinten laillinen asema oli pitkään verrattavissa tavaroiden lailliseen asemaan, mutta vuonna 1997 eläimet määriteltiin EU:n Amsterdamin sopimuksessa tunteviksi olennoiksi, mikä antoi tälle eläinkäsitteelle vahvemman institutionaalisen aseman. (Ks. Camm Bowles 2000, Miele ym. 2005, Wilkie 2005: 221 222.) Nämä ristiriitaiset eläinkäsitykset ovat merkinneet, että kotieläintuottajan ja karjanhoitajan ammattirooli on sisäisesti ristiriitainen: häneltä odotetaan, että hän hoitaa eläimen hyvin ja kykenee asettumaan sen asemaan (empaattinen hoitaja), mutta hänen ei kuitenkaan tule kiintyä eläimeen liikaa, vaan hänen tulee optimoida sen tuotannollinen kapasiteetti (taloudellinen tuottaja) (Wilkie 2005: 213, 218 219). Tuotannonalan normit vahvistavat osittain empaattista suhtautumista eläimiin: myönteisten eläinasenteiden ja eläinten lempeän käsittelyn nähdään, paitsi edistävän eläinten hyvinvointia, myös helpottavan eläinten käsittelyä ja hoitajan työtä sekä parantavan eläinten terveydentilaa ja tuottavuutta (ks. Wilkie 2005: 214 216, 224). Lisäksi lypsykarja- ja jälkeläistuotantotiloilla kiintymystä ja empatiaa eläimiin vahvistaa läheinen, päivittäinen ja monia vuosia jatkunut kontakti eläimiin. Näillä tiloilla eläimiä pidetään usein ainutlaatuisia persoonallisuuspiirteitä omaavina yksilöinä, niihin kiinnytään eriasteisesti ja niihin voidaan viitata esimerkiksi ystävinä tai työtovereina. Silloin tällöin tuottajat kiintyvät johonkin eläimeen niin, että sitä ei pystytä laittamaan teuraaksi sen tuotantokauden päätyttyä ja sille tulee jonkinlainen ulkoilmalemmikin asema. (Convery ym. 2005: 105 106, Holloway 2001: 302 304, Macnaghten 2001: 17 18, Wilkie 2005: 218 219, 224 228.) Sen sijaan lihantuotantoeläimiä hyödykkeistetään maidontuotanto ja emoeläimiä voimakkaammin: niiden yksilöllisiä piirteitä, kuten kesyyttä ja emo-ominaisuuksia, ei arvosteta samalla tavalla, vaan niiden arvo perustuu loppujen lopuksi niiden kasvunopeuteen ja teuraspainoon (Wilkie 2002: 142). Lisäksi näiden teurastusta varten kasvatettujen eläinten pian saapuva kohtalo on sinetöity niiden syntymästä lähtien, joten niihin suhtaudutaan eri tavalla ja epäyksilöllisemmin heti alusta alkaen: niille ei esimerkiksi usein anneta nimiä eikä niiden kanssa vietetä runsaasti ylimääräistä aikaa (Holloway 2001: 302 304, Vialles 1994/1987: 28 29, 115 116, Wilkie 2005: 224 228). Lisäksi laajamittaisessa lihantuotannossa emotionaalinen etäisyys eläimiin on tuotettu jo rakenteellisesti eläinten suuren määrän ja nopean vaihtuvuuden sekä minimaalisen, osin koneistetun hoidon seurauksena (Macnaghten 2001: 17 18, Te Velde ym. 2002: 213, Wilkie 2005: 218 219, 224 225). Eläimistä ei kuitenkaan tule etääntyä liikaa, sillä käsitys eläimestä tuntevana olentona on alalla vahva, mikä asettaa tuottajalle ja karjanhoitajalle voimakkaita normatiivisia vaatimuksia eläinten eri tavoin määritellyn hyvinvoinnin turvaamiseksi. Siten tuottaja tai karjanhoitaja, joka suhtautuu eläimiin kylmän taloudellisesti puhtaina hyödykkeinä näyttäytyy alalla huonona tuottajana/karjanhoitajana. (Ks. Wilkie 2005: 218 220.) Samalla kuitenkaan eläimeen ei tule kiintyä liikaa eikä antaa sille lemmikkieläimen statusta, jotta sen teuraaksi laittaminen ei tuntuisi liian raskaalta. Tuottaja ja karjanhoitaja toimivat näin eri suuntiin vetävien suuntausten välillä: eläimiin ei tule kiintyä liikaa, muttei myöskään etääntyä niistä liikaa. Eläintä ei tule pitää puhtaana hyödykkeenä, muttei myöskään lemmikkieläimenä. Eläimellä ei ole siten selkeää ja vakaata asemaa eikä sitä ole helppo kategorisoida kumpaankaan hyödykkeen tai lemmikkieläimen luokkaan, vaan sen asema näiden kategorioiden välillä on liikkuva, epäselvä ja jatkuvan neuvottelun kohteena (vrt. Arluke 1988: 98 99, 116, Arluke Sanders 1996: 86 87, 101 106, Wilkie 2005: 222 224) 5. Eläimelle tulee näin Wilkien (2005) termein jonkinlainen tuntevan hyödykkeen asema, jonka perusnormina on, että eläintä tulee hoitaa hyvin taloudellisen toiminnan puitteissa. Kuitenkin käsitykset siitä, mitä tämä eläimen hyvä hoito sekä hyvinvointi on, vaihtelevat tuottajien ja työntekijöiden keskuudessa. Haastattelu- ja fokusryhmätutkimukset ovat antaneet viitteitä, Maaseudun uusi aika 2/2007 27

että intensiivisen kotieläintuotannon tuottajat konstruoivat eläinten hyvinvoinnin fyysisten perustarpeiden tyydyttymisen näkökulmasta: eläinten nähdään voivan hyvin, kun esimerkiksi niiden fyysinen terveys on hyvä, ne ovat hyvin ravittuja eikä niitä käsitellä liian kovin ottein. Myös eläimen hyvä kasvu ja tuottavuus toimivat hyvinvoinnin merkkeinä. (Macnaghten 2001: 17, Te Velde ym. 2002: 207 211, van Huik Bock 2006: 552 553.) Tästä näkökulmasta monet tuottajat eivät näe intensiivisessä tuotannossa samassa määrin hyvinvointiongelmia kuin kuluttajat, jotka korostavat eläinten mahdollisuuksia toteuttaa luontaista käyttäytymistään (ks. edellinen osio) (Te Velde ym. 2002: 207, 211). Fyysisten tekijöiden painottuminen tuottajien käsityksissä tuli esiin esimerkiksi Tiina Vihtosen suomalaisille kotieläintuottajille tekemässä kyselyssä (n = 1147). Kaikkien tuotantosuuntien (maidon-, naudanlihan-, sianlihan- ja munantuotanto) vastaajista 56 80 prosenttia piti eläinsuojan asianmukaista ilmastointia, koneiden ja laitteiden asianmukaista toimivuutta, rehujen hyvää laatua ja riittävää määrää sekä hoitotyön asianmukaisuutta erittäin tärkeinä eläinten hyvinvointiin vaikuttavina tekijöinä, kun taas eläinten mahdollisuutta vapaaseen liikkumiseen läpi vuoden piti erittäin tärkeänä tekijänä vain 7 18 prosenttia vastaajista. (Vihtonen 1997: 24 26.) Tosin osa tuottajista, kuten monet luomukotieläintuottajat, painottaa enemmän eläinten mahdollisuuksia toteuttaa niiden lajityypillistä käyttäytymistä (Lund ym. 2004: 172 173, van Huik Bock 2006: 552 553). Tuottajat ja karjanhoitajat suhtautuvat ambivalentisti myös eläinten teurastukseen, vaikkakin tämä ambivalenssi ilmenee eriasteisesti eri konteksteissa. Tilalla pitkään olleen, läheiseksi tulleen eläimen lähettäminen teurastamoon on aina vaikeaa tuottajalle ja työntekijälle (Holloway 2001: 303 304, Wilkie 2005: 227). Kuitenkin myös lihantuotantoeläinten kohdalla pidetään nuorten ja terveiden, elämänsä priimakunnossa olevien eläinten kuolemaa ongelmallisena verrattuna sairaiden ja vanhojen eläinten kuolemaan (Wilkie 2005: 225 227). Fyysinen etäisyys eläinten teurastuksesta auttaa pitämään tunteellista etäisyyttä teurastustapahtumaan (Convery ym. 2005: 105, Vialles 1994/1987: 27 29, Wilkie 2005: 226). Aikaisemmin eläimet teurastettiin pääosin tilalla, mutta tämä teurastus oli nykyistä pienimuotoisempaa ja kausiluonteisempaa. Laajamittainen ja teollinen eläinten teurastus tuntuu vaativan jossain määrin työnjakoa ja teurastuksen fyysistä etäännyttämistä. Tässä kontekstissa tuottajan ja teurastajan identiteetit ovat selvästi eriytyneet toisistaan, ja monet tuottajat ja karjanhoitajat eivät voi kuvitellakaan toimivansa teurastusammatissa ja pitävät teurastustyötä vastenmielisenä (Wilkie 2005: 226). Eläinten tappamista määrittävät myös muut, itsestään selvinä pidetyt säännöt: teurastus tulee suorittaa teknisesti taitavasti, nopeasti ja mahdollisimman tuskattomasti; teurastuksella tulee olla hyväksyttävä tarkoitus (elintarvikkeiden tuottaminen tai eläinten vapauttaminen sairauksien tuomalta tuskalta); vain tietyt eläimet sopivat teurastettavaksi (kuten teuraskypsät, heikosti tuottavat aikuiset sekä sairastuneet eläimet), kun taas toisia eläimiä ei tule koskaan teurastaa, kuten terveitä vastasyntyneitä ja pian poikivia eläimiä. Eläintautiepidemioita koskevat tutkimukset ovat tuoneet esiin, että eläinten laajamittainen teurastus eläintautiepidemioiden yhteydessä rikkoi perustavanlaatuisesti tätä eläinten teurastuksen normaalijärjestystä (ks. Britannian suu- ja sorkkataudista Convery ym. 2005 ja Saksan sikaruttoepidemiasta Jürgens 2005). Tämä seikka, koko tilanteen katastrofaalisuuden ja taloudellisten vaikeuksien ohella vaikutti siihen, että karjan massiivinen teurastus muodostui tuottajille ja työntekijöille traumaattiseksi kokemukseksi, mikä ilmeni muun muassa voimakkaana ahdistuksena sekä perusturvallisuuden tunteen ja ammatillisen ylpeyden horjumisena (Convery ym. 2005, Jürgens 2005). Ensinnäkin työnjako ja fyysinen etäisyys murtuivat, kun eläimet teurastettiin teurastamon sijaan maatilalla, Ian Converyn ym. sanoin väärässä paikassa. Maatilan konstruointi elämän syntymisen ja eläinten hoitamisen paikkana ja teurastamon konstruointi eläinten tappamisen paikkana rikkoutuivat. Monet tuottajat 28 Maaseudun uusi aika 2/2007

ja karjanhoitajat olivat myös itse mukana teurastamassa eläimiä. (Convery ym. 2005: 102, 104 105, Jürgens 2005, ks. Wilkie 2002: 183.) Lisäksi sen sijaan, että eläimiä olisi tapettu ja käsitelty suljetuissa tiloissa nopeasti, hallitusti ja tehokkaasti, ne usein teurastettiin kaaosmaisessa ympäristössä tiloilla ( väärällä tavalla ) ja poltettiin pelloilla julkisesti kaikkien nähtävillä (Convery ym. 2005: 103 104, ks. Wilkie 2002: 181). Eläimiä myös tapettiin edelleen Converyn ym. sanoin väärässä laajuudessa: sen sijaan, että eläimiä olisi laitettu pikku hiljaa teuraaksi, eläimiä tapettiin kerralla joukoittain. Koko karjan uusiminen osoittautui tuottajille vaikeaksi ja aiheutti onnettomuuksia tiloilla. (Convery ym. 2005: 106 107.) Myös vääriä eläimiä tapettiin erottelematta tuottajalle taloudellisesti, tunteellisesti tai jalostuksellisesti tärkeitä eläimiä. Tuottaja saattoi menettää kovalla työllä tuotetun jalostuslinjan kokonaan, mikä tuntui oman elämäntyön mitätöimiseltä. Lisäksi teurastettiin vastasyntyneitä tai juuri poikimaisillaan olevia eläimiä. Näin teurastustoiminta näyttäytyi väkivaltaisena tapahtumana kivuttoman teurastuksen sijaan. (Convery ym. 2005: 104 106, Jürgens 2005.) Eläimiä tapettiin myös väärästä syystä: terveiden, tartunnalta säästyneiden eläinten tappaminen tuntui Jürgensin (2005) haastattelemien tuottajien mukaan absurdilta ja synniltä, varsinkin kun eläimiä ei enää hyödynnetty ruoantuotannossa ja kun eläinten tappamisen vaihtoehtona olisi ollut rokottaa ne. Johtopäätökset Tässä artikkelissa olen tarkastellut tuottajien ja kuluttajien eläinten hyvinvointiin ja teurastukseen liittyviä dilemmoja yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen tuottamien empiiristen ja teoreettisten tulosten valossa. Ensinnäkin toin esiin, että yhteiskuntien modernisoituessa kuluttajien suhtautuminen eläintuotantoon ja eläinten teurastukseen on muuttunut yhä ambivalentimmaksi. Liha on ollut korkeasti arvostettu ruoka-aine ja sen kulutus on noussut voimakkaasti yhteiskuntien vaurastuessa, mutta samalla eläinempaattiset asenteet ovat vahvistuneet ja teurastuksen implikoimaan väkivaltaan on suhtauduttu yhä kielteisemmin. Näiden ristiriitaisuuksien seurauksena muotoutui moderni eläinsuojeluliike sekä eläinten tarpeettoman kärsimyksen kieltävä lainsäädäntö. Lisäksi lihankulutukseen alkoi liittyä etäännyttämisen ja välttämisen käytäntöjä, kuten eläinten teurastuksen piilottaminen julkiselta katseelta. Viime vuosikymmeninä eläintuotteiden kuluttaminen on kuitenkin politisoitunut uudella tavalla. Aikaisemmin kuluttajien huolet kohdistuivat suureksi osaksi eläinten julmaan kohteluun sekä niiden fyysisten perustarpeiden, kuten ravinnon ja veden saannin heikkoon turvaamiseen. Sen sijaan viime vuosikymmeninä eläinten hyvinvoinnin käsityksissä on painotettu enenevästi eläinten luonnollisten tarpeiden toteutumista. Tämän hyvinvointikäsityksen pohjalta nykykuluttajat toimivat eri suuntiin vetävien suhtautumistapojen välisessä jännitteessä: yhtäältä he haluavat nauttia edullisia kotieläintuotteita, mutta samalla he eivät hyväksy monia intensiivisen tuotannon kasvatusmenetelmiä. Tätä dilemmaa on vahvistanut lihan arvostuksen heikentyminen ja lihan yhdistäminen erilaisiin terveysriskeihin. Osa kuluttajista on muuttanut kulutuskäyttäytymistään tämän ambivalenssin ratkaisuna, kuten alkanut suosia eläinystävällisempinä pitämiään tuotteita. Samalla kuitenkin etäännyttämisen ja välttämisen käytännöt ovat jatkuneet vahvana: monet kuluttajat pyrkivät edelleen olemaan ajattelematta eläinten kasvatusolosuhteita ja teurastusta kotieläintuotteita ostaessaan. Kotieläintuottajien ja karjanhoitajien eläinsuhteita tarkastellessani toin esiin, että heidän ammattiroolinsa on sisäisesti ristiriitainen: heiltä odotetaan eläinten empaattista hoitoa, mutta samalla heidän tulee pyrkiä maksimoimaan tilan kannattavuus. Lypsykarja- ja jälkeläistuotantotiloilla kiintymystä eläimiin vahvistaa läheinen ja monia vuosia jatkunut kontakti yksittäisiin eläimiin. Sen sijaan lihantuotantoeläimiä hyödykkeistetään maidontuotanto- ja emoeläimiä voimakkaammin: koska eläimiä kasvatetaan teurastusta varten, niihin suhtaudutaan eri tavalla ja epäyksilöllisemmin heti syntymästä alkaen. Maaseudun uusi aika 2/2007 29

Lisäksi laajamittaisessa lihantuotannossa emotionaalista etäisyyttä eläimiin tuotetaan eläinten suuren määrän, minimaalisen hoidon ja nopean vaihtuvuuden seurauksena. Eläimistä ei kuitenkaan tule etääntyä liikaa, vaan niiden eri tavoin määritelty hyvinvointi tulee turvata. Intensiivisen tuotannon tuottajat tuntuvat tarkastelevan eläinten hyvinvointia fyysisten perustarpeiden tyydyttymisen näkökulmasta, eivätkä näin tunnu kohtaavan samanlaista moraalista dilemmaa intensiivisen eläintuotannon kohdalla kuin kuluttajat. Tosin osa tuottajista, tyypillisesti ekstensiivistä ja vaihtoehtoista tuotantoa harjoittavat tuottajat, painottaa enemmän eläinten mahdollisuuksia luonnolliseen elämään. Sen sijaan kaikkien tuottajien keskuudessa liittyy eläinten teurastukseen ainakin jossain määrin ambivalentteja tuntemuksia. Työnjako ja fyysinen etäisyys eläinten teurastukseen auttavat pitämään tunteellista etäisyyttä teurastustapahtumaan. Eläinten ristiriitaisen aseman rakentuminen ja ambivalenttien suhtautumistapojen käsittelykeinot tuntuvat noudattava hyvin samanlaista logiikkaa sekä kuluttajien että tuottajien ja karjanhoitajien keskuudessa. Molemmissa konteksteissa tasapainoillaan samanaikaisesti eri suuntiin vetävien suhtautumistapojen välillä: eläimiä pidetään tuntevina olentoina, joita ei tule kohdella pelkkinä hyödykkeinä, mutta samalla niille ei tule antaa liian voimakasta subjektin asemaa, jotta niitä voidaan käyttää tuotannossa ja jotta ne eivät menetä syötävyyden statustaan. Näin maatalouseläin ei saa olla hyödyke eikä lemmikkieläin, vaan sillä on jonkinlainen epäselvä ja liikkuva asema näiden kategorioiden välillä. Yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus on tuonut mielenkiintoisia näkökulmia keskusteluun ihmisten ristiriitaisista suhtautumistavoista maatalouseläimiä kohtaan ja tuottanut uudenlaisia tuloksia sekä kuluttajien että tuottajien ja karjanhoitajien eläinten hyvinvointia ja teurastusta koskevista näkemyksistä. Monet kysymykset aihealueella kaipaavat kuitenkin edelleen lisätutkimusta. Ensinnäkin, vaikka kotieläintuottajien ja työntekijöiden eläinsuhteita on alettu tutkia viime vuosina enenevässä määrin, tämä on kuitenkin saanut kaiken kaikkiaan melko vähän huomiota eläintutkimuksen alueella. Tuottajia ja karjanhoitajia koskevat kvalitatiiviset tutkimukset ovat keskittyneet suureksi osaksi vaihtoehtoisiin, harrastemaisiin ja ekstensiivisiin tuotantomuotoihin, kun taas intensiivisen tuotannon työntekijöiden eläinsuhteista on ollut varsin vähän tutkimusta. Kuluttajien eläinten hyvinvointia ja eettistä kuluttamista koskevia näkemyksiä on alettu tutkia huomattavasti tuottajien eläinsuhteita enemmän. Kuluttajatutkimukset ovat kuitenkin toistaiseksi olleet usein hyvin kuvailevia raportteja yksittäisen kyselyn tai fokusryhmätutkimuksen tuloksista, ja näiden tulosten tulkinta yhteiskuntateoreettisista näkökulmista on jäänyt monesti verrattain ohueksi. Olisi myös tarvetta eritellä tarkemmin erilaisen taustan (kuten uskonnollisen, etnisen, ammatti- ja koulutustaustan) omaavien henkilöiden eläintuotantoa koskevia näkemyksiä. Vaikka kuluttajien eläinasenteita koskevat kyselytutkimukset ovat lisääntyneet viime vuosina, ne ovat vielä toistaiseksi liikkuneet melko yleisellä tasolla, eikä niissä ole selvitetty tarkemmin kuluttajien asenteita yksittäisiä eläintenkasvatusmenetelmiä kohtaan. Lisäksi tutkimusta tarvittaisiin kuluttajien käsityksistä eläinten kokemus- ja tunnemaailmasta ja kognitiivisista kyvyistä sekä näihin eläinontologioihin pohjautuvista moraalisista käsityksistä siitä, mitä eläinten hyvinvointi, hyvä elämä ja oikea kohtelu on. VIITTEET 1 Englanninkielisessä yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen kirjallisuudessa on jonkin verran tehty arkikielestä eroavia poliittisia sanavalintoja (esimerkiksi eläimiin on viitattu termeillä nonhuman animals tai other animals, kun on haluttu kyseenalaistaa kulttuurissamme vallitsevaa voimakasta erontekoa ihmisten ja eläinten välillä). Maatalouseläimiä koskevassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin pääosin käytetty arkikielen 30 Maaseudun uusi aika 2/2007

mukaisesti livestock -termiä sekä ilmaisua human livestock-relations. 2 Tätä monimutkaista ilmiötä on selitetty useista näkökulmista, kuten Keith Testerin (1991) luokittelujärjestelmien muutoksia koskevan teorian ja Norbert Eliasin (1978/1939) sivilisaatioprosessiteorian avulla (ks. esim. Franklin 1999: 17 24, Tester 1991: 56 71, Tuomivaara 2004: 76 83). 3 Pyrkimykset siirtää eläinten teurastus pois ihmisten nähtäviltä on liitetty myös laajempaan yhteiskunnalliseen trendiin piilottaa psykologisesti häiritsevät ilmiöt, kuten mielisairaudet, kuolema ja rikollisten rangaistukset, julkiselta katseelta (Philo 1995: 671, Vialles 1994/1987: 19). 4 Tosin ero asenteiden ja käyttäytymisen välillä kananmunienkin kohdalla näyttää suuremmalta, jos ottaa huomioon viime vuosina vahvistuneen lattiakanaloita koskevan eläineettisen kritiikin. Vain osa kuluttajista on siirtynyt tämän kritiikin pohjalta kuluttamaan korkeampien eläinten hyvinvointistandardien mukaisesti tuotettuja luomumunia. (Terragni ym. 2006: 490.) Luomumunien osuuden kananmunien kokonaiskulutuksesta 15 EU-maassa on arvioitu olevan alle kaksi prosenttia, Alankomaita, Ruotsia, Suomea ja Tanskaa lukuun ottamatta (Hamm Gronefeld 2003: 32). 5 Lemmikkieläimellä viitataan eläimiin, joita pidetään seuran takia, ilman pyrkimyksiä saada niistä materiaalista hyötyä (esim. MOT Kielitoimiston sanakirja lemmikkieläin ). Lemmikkieläimen luokkaan mahtuu monenlaisia eläinsuhteita ja lemmikkieläinten moraalinen asema vaihtelee eri konteksteissa (ks. esim. Franklin 1999: 49, Holloway 2001: 297 298, Tuan 1984: 88 114, Tuomivaara 2004: 97 98). Tässä artikkelissa kuitenkin yksinkertaistuksen vuoksi asetan vastakkain eläimen hyödyke-asemaan ja lemmikkieläin-asemaan perustuvat eläinsuhteet: kun hyödykesuhteessa eläimen arvo perustuu puhtaasti taloudellisiin arvoihin ja eläin näyttäytyy markkinoilla vaihdettavan tavaran kaltaiselta olennolta, lemmikkieläinsuhde on tunnepitoinen, kiintymykseen perustuva suhde, jossa eläimellä on yksilöllinen, kvasi-ihmistä tai perheenjäsentä muistuttava asema. Lemmikkieläinsuhde ei ole yleensä kuitenkaan tasa-arvoinen eläinsuhde, vaan lemmikkieläimiä pidetään niiden suosikki-asemasta huolimatta usein ihmisiä alempiarvoisina (Arluke Sanders 1996: 170 171, Holloway 2001: 297 298, Tuan 1984: 88 114). LÄHTEET Aaltola, Elisa 2004: Eläinten moraalinen arvo. Vastapaino, Tampere. Agra CEAS Consulting 2004: Study on the socio economic implications of the various systems to keep laying hens. Final Report for the European Commission. Agra CEAS Consulting, Brussels. Anderson, Kay 1997: A walk on the wild side: a critical geography of domestication. Progess in Human Geography, 21:4, 463 485. Arluke, Arnold 1988: Sacrificial symbolism in animal experimentation: object or pet? Anhrozoös, 2:2, 98 117. Arluke, Arnold 1994: We build a better beagle : fantastic creatures in lab animal ads. Qualitative Sociology, 17:2, 143 158. Arluke, Arnold Sanders, Clinton R. 1996: Regarding animals. Temple University Press, Philadelphia. Buller, Henry 2004: Where the wild things are: the evolving iconography of rural fauna. Journal of Rural Studies, 20:2, 131 141. Buller, Henry Morris, Carol 2003: Farm animal welfare: a new repertoire of nature society relations or modernism re embedded? Sociologia Ruralis, 43:3, 216 237. Camm, Tara Bowles, David 2000: Animal welfare and the Treaty of Rome: a legal analysis of the Protocol on Animal Welfare and Welfare Standards in the European Union. Journal of Environmental Law, 12:2, 197 205. Clutton-Brock, Juliet 1999: A natural history of domesticated mammals. Cambridge University Press, Cambridge. Convery, Ian Bailey, Cathy Mort, Maggie Baxter, Josephine 2005: Emotional geographies of the UK 2001 Foot and Mouth Disease epidemic. Journal of Rural Studies, 21, 99 109. Crist, Eileen 1999: Images of animals: anthropomorphism and animal mind. Temple University Press, Philadelphia. Elias, Norbert 1978/1939: The civilizing process: the his- Maaseudun uusi aika 2/2007 31

tory of manners. Blackwell, Oxford. Saksankielinen alkuteos 1939. Euroopan komissio 2005: Special Eurobarometer 229: Attitudes of consumers towards the welfare of farmed animals. Euroopan komissio, Brysseli. FAO 2006a: Food Balance Sheets: Meat consumption /capita/year (kg). Tilastot saatavilla eri maiden ja maaryhmien (mm. EU ja teollisuusmaat) kohdalta osoitteesta: http://faostat.fao.org/site/502/default. aspxhttp://earthtrends.wri.org. Rooma: Food and Agriculture Organization of the United Nations. 25.3.2007. FAO 2006b: Food outlook: global market analysis. Food and Agriculture Organization of the United Nations, Rooma. Fiddes, Nick 1991: Meat: a natural symbol. Routledge, London. Finfood Kananmunatiedotus 2007: Tilastot. http://www. finfood.fi/finfood/kananmuna.nsf/0/ 85C2E4FEBBB2CAC4C225713A002FCED1?opendo cument&lng=suomi&sh=kaikille&cat1=aineistot %20ja%20palvelut&cat2=Tilastot/. 17.2.2007. Franklin, Adrian 1999: Animals and modern cultures: a sociology of human animal relations in modernity. Sage, London. Franklin, Sarah 2001: Sheepwatching. Anthropology Today, 17:3, 3 10. Garner, R. 1998: Political animals: animal protection politics in Britain and the United States. MacMillan Press, Hampshire. Hamm, Ulrich Gronefeld, Friederike 2003: Market situation for organic livestock products in Europe. Teoksessa Malla Hovi Andrea Martini Susanne Padel (toim.), Socio economic aspects of animal health and food safety in organic farming systems. Proceeding of the 1st SAFO Workshop. 5 7.9.2003, Florence, Italia. Harper, Gemma C. Makatouni, Aikaterini 2002: Consumer perception of organic food production and farm animal welfare. British Food Journal, 104:3/5, 287 299. Holloway, Lewis 2001: Pets and protein: placing domestic livestock on hobby farms in England and Wales. Journal of Rural Studies, 17:3, 293 307. Holloway, Lewis 2005: Aesthetics, genetics, and evaluating animal bodies: locating and displacing cattle on show and in figures. Environment and Planning D: Society and Space, 23:6, 883 902. Holm, L. Møhl, M. 2000: The role of meat in everyday food culture: an analysis of an interview study in Copenhagen. Appetite, 34:3, 277 283. Ingold, Tim 1994: From trust to domination: an alternative history of human animal relations. Teoksessa Aubrey Manning James Serpell (toim.), Animals and human society. Routledge, London. Jürgens, Karin 2005: The performance and importance of the human animal interaction during the shock and handling with animal diseases, XXI Congress European Society for Rural Sociology. Working group 24: Conceptualising animal welfare. 22. 26.8.2005. Keszthely, Unkari. Kean, Hilda 1998: Animal rights: political and social change in Britain since 1800. Reaktion Books, London. Kjærnes, Unni Lavik, Randi Kjoerstad, Ingrid 2005: Animal friendliness and food consumption practices: preliminary results from population surveys in seven countries. Teoksessa Andy Butterworth (toim.), Welfare Quality conference: science and society improving animal welfare, 17. 18.11.2005. Brussels. Law, John 2006: Disaster in agriculture: or foot and mouth mobilities. Environment and Planning A, 38:2, 227 239. Luke, Brian 1996: Justice, caring and animal liberation. Teoksessa Josephine Donovan Carol J. Adams (toim.), Beyond animal rights: a feminist caring ethic for the treatment of animals. Continuum, New York. Lund, Vonne Hemlin, Sven White, James 2004: Natural behavior, animal rights, or making money: a study of Swedish organic farmers view of animal issues. Journal of Agricultural and Environmental Ethics, 17:2, 157 179. Macnaghten, Phil 2001: Animal futures: public attitudes and sensibilities towards animals and biotechnology in contemporary Britain. Institute of Environment, Philosophy and Public Policy, Lancaster University, Lancaster. McEachern, Morven G. McClean, P. 2002: Organic purchasing motivations and attitudes: are they ethical? International Journal of Consumer Studies, 26:2, 85 92. Miele, Mara Evans, Adrian 2005: European consumers 32 Maaseudun uusi aika 2/2007

views about farm animal welfare. Teoksessa Andy Butterworth (toim.), Welfare Quality conference: science and society improving animal welfare. 17 18.11.2005. Brussels. Miele, Mara Evans, Adrian B. 2006: Negotiating signs of pleasure and pain: towards a democratic deliberative model of animal welfare monitoring. Teoksessa Matthias Kaiser Marianne Lien (toim.), Ethics and the politics of food. Wageningen Academic Publishers, Wageningen. Miele, Mara Murdoch, Jonathan Roe, Emma 2005: Animals and ambivalence: governing farm animal welfare in the European food sector. Teoksessa V. Higgins G. Lawrence (toim.), Agricultural governance. Routledge, London. Mullin, Molly H. 1999: Mirrors and windows: sociocultural studies of human animal relationships. Annual Review of Anthropology, 28, 201 224. Ngapo, T.M. Dransfield, E. Martin, J. F. Magnusson, M. Bredahl, L. Nute, G.R. 2004: Consumer perceptions: pork and pig production Insights from France, England, Sweden and Denmark. Meat Science, 66:1, 125 135. Nieminen, Hannu 2001: Sata vuotta eläinten puolesta: kertomus Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen toiminnasta 1901 2001. Suomen Eläinsuojeluyhdistys, Helsinki. O Donovan, P. McCarthy, M. 2002: Irish consumer preference for organic meat. British Food Journal, 104:3 5, 353 370. Partanen, Ulla 2005: Maatiaiseläinkysymys mediassa. Maaseudun uusi aika, 3, 54 68. Phan Huy, S.A. Fawaz, R.B. 2003: Swiss market for meat from animal friendly production: responses of public and private actors in Switzerland. Journal of Agricultural and Environmental Ethics, 16:2, 119 136. Philo, Chris 1995: Animals, geography and the city: notes on inclusions and exclusions. Environment and Planning D: Society and Space, 13:6, 5 681. Quinn, Michael S. 1993: Corpulent cattle and milk machines: nature, art and the ideal type. Society & Animals, 1:2. Ratamäki, Outi Schuurman, Nora 2006: Susia ja hevosia Maaseudun eläimet muutoksessa. Maaseudun uusi aika, 2, 35 46. Rifkin, Jeremy 1992: Beyond beef: the rise and fall of the cattle culture. Dutton, New York. Ritvo, Harriet 1987: The animal estate: the English and other creatures in the Victorian Age. Harvard University Press, Cambridge (Mass.). Salonen, Päivi 1995: Oikeutta kaikille: eläinsuojeluaatteen vakiintuminen Suomessa 1890 1910. Julkaisematon historian pro gradu tutkielma, Helsingin yliopisto, Historian laitos. Schipper, Liesbeth Torjusen, Hanne Beekman, Volkert Terragni, Laura Korthals, Michiel 2006: All animals are equal but some animals are more equal than others: a cross cultural comparison of human animal relationships in Netherlands and Norway. Teoksessa Matthias Kaiser Marianne Lien (toim.), Ethics and the politics of food. Wageningen Academic Publishers, Wageningen. Schröder, Monika J.A. McEachern, Morven G. 2004: Consumer value conflicts surrounding ethical food purchase decisions: a focus on animal welfare. International Journal of Consumer Studies, 28:2, 168 177. Smart, Andrew 2004: Adrift in the mainstream: challenges facing the UK vegetarian movement. British Food Journal, 106:2/3, 79 92. Smith, Mick 2002: The ethical space of the abattoir: on the (in)human(e) slaughter of other animals. Human Ecology Review, 9:2, 49 58. Stibbe, Arran 2003: As charming as a pig: the discursive construction of the relationship between pigs and humans. Society & Animals, 11:4, 375 392. Stull, Donald D. Broadway, Michael J. 2003: Slaughterhouse blues: the meat and poultry industry in North America. Wadsworth Publishing, Belmont. Swabe, Joanna 1999: Animals, disease and human society: human animal relations and the rise of veterinary medicine. Routledge, London. Te Velde, Hein Aarts, Noelle Van Woerkum, Cees 2002: Dealing with ambivalence: farmers and consumers perceptions of animal welfare in livestock breeding. Journal of Agricultural and Environmental Ethics, 15:2, 203 219. Terragni, Laura Schipper, Liesbeth Torjusen, Hanne Beekman, Volkert Kjærnes, Unni 2006: Mobilising for the animal cause as consumers: an analysis of strategies and practises in Netherlands and Norway. Teoksessa Matthias Kaiser Marianne Lien (toim.), Ethics and the politics of food. Wage- Maaseudun uusi aika 2/2007 33

ningen Academic Publishers, Wageningen. Tervo, Mirja 2004: Lehmä. Atena, Jyväskylä. Tester, Keith 1991: Animals and society: the humanity of animal rights. Routledge, London. Thomas, Keith 1983: Man and the natural world: changing attitudes in England 1500 1800. Penguin Books, London. Torjusen, Hanne Terragni, Laura 2005: Recognising animals as subjects and enjoying them as food: an investigation of consumers ideals and dilemmas when eating food of animal origin, XXI Congress European Society for Rural Sociology. Working group 24: Conceptualising animal welfare. 22. 26.8.2005. Keszthely, Hungary. Tovey, Hilary 2003: Theorising nature and society in sociology: the invisibility of animals. Sociologia Ruralis, 43:3, 196 215. Tuan, Yi Fu 1984: Dominance and affection: the making of pets. Yale University Press, New Haven. Tuomivaara, Salla 2004: Eläimet muuttuvassa yhteiskunnassa: johdatus ihmisten ja eläinten välisten suhteiden sosiologiaan. Julkaisematon Sosiologian pro gradu tutkielma, Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. Twigg, Julia 1983: Vegetarianism and the meanings of meat. Teoksessa Anne Murcott (toim.), The Sociology of food and eating: essays on the sociological significance of food. Gower, Aldershot. Twine, Richard 2006: Agricultural animals as targets of genetic progress: engaging with animal scientists about the impact of genomics. Teoksessa Matthias Kaiser Marianne Lien (toim.), Ethics and the politics of food. Wageningen Academic Publishers, Wageningen. Ufkes, Frances M. 1995: Lean and mean: US meat packing in an era of agro industrial restructuring. Environment and Planning D: Society and Space, 13:6, 683 705. van Huik, Marjolein Bock, Bettina 2006: Attitudes of organic pig farmers towards animal welfare. Teoksessa Matthias Kaiser Marianne Lien (toim.), Ethics and the politics of food. Wageningen Academic Publishers, Wageningen. Verbeke, Wim 2000: Influences on the consumer decision making process towards fresh meat: insights from Belgium and implications. British Food Journal, 102, 522 538. Verbeke, Wim Viaene, J. 2000: Ethical challenges for livestock production: meeting consumer concerns about meat safety and animal welfare. Journal of Agricultural and Environmental Ethics, 12:2, 141 151. Vialles, Noëlie 1994/1987: Animal to edible. Cambridge University Press, Cambridge. Ranskankielinen alkuteos 1987. Vihtonen, Tiina 1997: Eettiset tekijät ja arvostukset tuotantoeläinten kasvatuksessa ja kotieläintuotteiden kysynnässä. Tutkimuksia 218. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos, Helsinki. Wilkie, Rhoda 2002: Sentient commodities: human livestock relations from birth to slaughter in commercial and hobby production. Julkaisematon sosiologian väitöskirja, Aberdeen University. Wilkie, Rhoda 2005: Sentient commodities and productive paradoxes: the ambiguous nature of human livestock relations in Northeast Scotland. Journal of Rural Studies, 21:2, 213 230. Willamo, Risto 2005: Kokonaisvaltainen lähestymistapa ympäristönsuojelutieteessä: sisällön moniulotteisuus ympäristönsuojelijan haasteena. Julkaisematon ympäristönsuojelutieteen väitöskirja, Helsingin yliopisto, Bio ja ympäristötieteiden laitos. Yarwood, Richard Evans, Nick 1998: New places for Old Spots : the changing geographies of domestic livestock animals. Society & Animals, 6:2, 137 166. Yarwood, Richard Evans, Nick 2000: Taking stock of farm animals and rurality. Teoksessa Chris Philo Chris Wilbert (toim.), Animal spaces, beastly places: new geographies of human animal relations. Routledge, London. 34 Maaseudun uusi aika 2/2007