TAITEENALAKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VUOSITTAINEN OPETUSOHJELMA Otsolan kansalaisopisto Lukuvuosi 2011-2012 KÄSITYÖ Tavoitteet ja sisällöt Varhaisiän käsityön opinnot Oppilas tutustuu käsityön kolmeen osa-alueeseen: esinesuunnitteluun ja valmistamiseen, tekstiilin ja vaatetuksen suunnitteluun ja valmistamiseen sekä ympäristön suunnitteluun ja rakentamiseen. Opetuksessa kokeillaan erilaisia materiaaleja, työtapoja ja perustekniikoita. Oppilas havainnoi ja tutkii lähiympäristöään ja oman kulttuurinsa käsitöitä ja käsityöperinnettä. Käsityön perusteet, opintokokonaisuudet 1 6 Käsityön perusteissa oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön osa-alueilla, joita ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Koulutuksen järjestäjä määrittelee omassa opintosuunnitelmassaan kaikille yhteisiksi opinnoiksi ainakin yhden opintokokonaisuuden tavoitteet ja sisällöt jokaiselta käsityön osa-alueelta. Käsityön perusteiden tavoitteena on, että oppilaan kokonaisvaltainen ja myönteinen minäkuva ja itsetunto kehittyvät oman työskentelyn avulla. Oppilas perehtyy monipuolisesti materiaalien ja tekniikoiden ilmaisullisiin mahdollisuuksiin sekä taitojen ja tietojen soveltamiseen käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Käsityön perusteissa oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön kaikilla osa-alueilla. Oppilas havainnoi ympäristöä ja harjoittelee tilan ja suhteiden ymmärtämistä sekä rakenteiden tuntemusta ja visuaalisten ilmaisukeinojen käyttöä. Hän perehtyy luovaan ongelmanratkaisuun. Tavoitteena on, että opiskelun teemat ja tehtävät valitaan niin, että oppilaat kokevat tekemisen ja oppimisen iloa. Oppilas harjoittelee työhön keskittymistä ja omasta työtilasta ja -välineistä huolehtimista. Oppilas oppii arvostamaan omaa ja ryhmän työskentelyä ja töitä. Tavoitteena on, että oppilas tutustuu oman alueellisen kulttuurinsa ja muiden kulttuurien käsityöhön ja muotoiluun.
Käsityön työpajaopinnot, opintokokonaisuudet 7 10 Työpajoissa syvennetään perusopinnoissa saavutettuja taitoja ja tietoja yhdellä tai usealla käsityön eri osa-alueella. Yhden työpajan sisältönä voi olla taiteidenvälisyys. Käsityön työpajaopintojen tavoitteena on, että oppilas syventää ilmaisuaan ja vuorovaikutustaitojaan. Hän kehittää ongelmanratkaisutaitojaan koko työpajaopintojen ajan. Tavoitteena on, että oppilas oppii käyttämään työskentelyynsä sopivia työtapoja, tekniikoita ja materiaaleja. Oppilas suunnittelee ja valmistaa tuotteita, joiden tekemisessä yhdistyvät taidollinen ja tiedollinen osaaminen sekä elämyksellisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Oppilas opettelee yhdistämään visuaalisia, käyttötarkoituksen mukaisia, ekologisia, taloudellisia ja teknologisia ominaisuuksia käsityötuotteeseen. Oppilas harjoittelee itsenäistä työskentelyä, käsityöprosessin sanallistamista ja itse arviointia suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Oppilas ymmärtää suomalaista tekstiili-, esine- ja ympäristökulttuuria sekä kulttuurien erilaisuutta. Oppilas hahmottaa elinympäristön monimuotoisuutta sekä ympäristön kulttuuriarvoja. Hän tutustuu käsityöhön taiteena ja harrastuksena sekä ammatillisena toimintana, taitoteknologiana, alueellisena kulttuurina ja kulttuuriperintönä. Työtavat Työtapojen tehtävänä on kehittää oppimisen, ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja, työskentelytaitoja ja sosiaalisia taitoja sekä aktiivista osallistumista. Työtapojen valinnan perusteita ovat, että ne herättävät halun oppia, aktivoivat työskentelemään tavoitteellisesti sekä edistävät uusien taitojen omaksumista ja niissä harjaantumista. Oppilas oppii eri tekniikoita ja lisää materiaalintuntemustaan. Oppilas suunnittelee ja valmistaa tuotteita. Työtapoina ovat havainnointi, kokeileminen, soveltaminen ja tekeminen. Opetukseen voi sisältyä myös vierailuja eri kohteissa ja näyttelyn rakentamista. Työskentely on joko yksilö- tai ryhmätyöskentelyä.
NOORMARKKU Käsityön perusopetus 5-6 vuotiaille (1104420) Varhaisiän kasvatus 33 t/vuosi Oppilas tutustuu käsityön kolmeen osa-alueeseen: esinesuunnitteluun ja valmistamiseen, tekstiilin ja vaatetuksen suunnitteluun ja valmistamiseen sekä ympäristön suunnitteluun ja rakentamiseen. Tutustumme uusiin materiaaleihin ja tekniikoihin. Opimme huolehtimaan työvälineiden ja työympäristön siisteydestä. Harjoittelemme ryhmässä toimimista ja toisen huomioonottamista. Tutkimme värejä ja muotoja, opimme sommittelua ja havainnoimaan ympäristöämme. Löydämme oppimisen ilon! Esinesuunnittelu ja esineiden valmistus: 1.Taulu. Lehtivihreän siirto luonnonkasveista kankaalle. 2.Paperimassapeili. 3.Heijastin. Huovuttamalla, heijastinkankaan kiinnitys käsin ommellen. 4.Kynttilöiden koristelu kastamalla väriliemeen. 5.Saippua. Saippuamassan valaminen muottiin. Tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus: 1.Pyyheliina. Painovärin telaus froteepyyhekankaalle. 2.Kassi. Puuvillakassin värjääminen aurinkovärjäystekniikalla. 3.Vauhtimato tai tilkkutyyny. Kangastilkkujen ompelu saumurilla. Käsityön perusopetus 7-8 vuotialle (1104421) Perusopinnot, opinto kokonaisuudet 1-6 50 t/vuosi Yht. 150 t Käsityön perusteissa oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön osa-alueilla, joita ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Esinesuunnittelu ja esineiden valmistus: 1.Betonilaatta mosaiikkikoristein 2.Pehmolelu 3.Marakssi 4.Vene-pajukorin punominen Käsityön perusteissa oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön kaikilla osa-alueilla. Tutustumme uusiin materiaaleihin ja tekniikoihin. Opimme huolehtimaan työvälineiden ja työympäristön siisteydestä. Harjoittelemme ryhmässä toimimista ja toisen huomioonottamista. Tutkimme värejä ja muotoja sekä opimme sommittelua. Löydämme oppimisen ilon! Tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus: 1.Naruliinan kutominen kangaspuilla 2.Pirtanauhan kutominen vyöksi, avainnauhaksi tai rannekoruksi 3.Tyynyliinan ompelu. Kuviointi leimasinpannalla
Käsityön perusopetus 9-11 vuotiaille A (1104 422) Käsityön perusopetus 9-11 vuotiaille B (1104423) Perusopinnot, opinto kokonaisuudet 1-6 50 t/vuosi Yht. 150 t Käsityön perusteissa oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön osa-alueilla, joita ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Käsityön perusteissa oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön kaikilla osa-alueilla. Opimme yhdistämään eri tekniikoita ja kokonaisuuksien hallintaa. Oppilaan visuaalinen ilmaisutaito kehittyy. Esinesuunnittelu ja esineiden valmistus: 1.Ulkotuliastia betonivalulla 2.Pehmolelu 3.Patsas kanaverkosta ja kipsinauhasta 4.Pussukka, koru tai vyö muovista silittämällä muotoillen 5.Mosaiikimuna betonivalulla Tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus: 1.Kännykkäpussi käsin ommellen 2.Maton tai poppanan kutominen 3.Iso lattiatyyny värjätystä lakanasta (leimasin-, seulapaino-, mikrovärjäys-, tai aurinkovärjäystekniikalla) 4. Tumput, pipo tai liskoheijastin virkaten tai neuloen vertaisarviointi Käsityön työpajaopinnot 12-16 vuotialle (1104 424) Työpajaopinnot, opintokokonaisuudet 7-10 75 t/vuosi Yht. 300 t Työpajoissa syvennetään perusopinnoissa saavutettuja taitoja ja tietoja yhdellä tai usealla käsityön eri osaalueella. Yhden työpajan sisältönä voi olla taiteidenvälisyys. Opetus pyrkii tuottamaan elämyksiä ja kehittämään ongelman-ratkaisutaitoja. Opetus syventää oppilaan omaa visuaalista ilmaisutaitoa. Työpajat: Nahkapaja - Valmistetaan laukku tai reppu nahkapaloista - Koneompelu Kankaankudonta - Valmistetaan huivi tai kangas laukuksi - Tekniikoita: kutominen, värjäys, pinnan lämpömuokkaus, loimimaalaus, ompelu Huovutus - Valmistetaan huopatossut tai tuunataan neule - Märkä- ja neulahuovutus Mosaiikkipaja vertaisarviointi oppimispäiväkirja
KUVATAIDE Tavoitteet ja sisällöt Varhaisiän kuvataiteen opinnot Oppilas harjoittelee maalaamista, piirtämistä, kolmiulotteista rakentelua, grafiikkaa ja muita kuvataiteen ilmaisutapoja. Hän tutustuu kuvataiteeseen, arkkitehtuuriin ja muotoiluun sekä kuvalliseen viestintään oman työskentelyn avulla. Opetuksessa tarkastellaan ja tutkitaan lähiympäristöä sekä tutustutaan paikalliseen kulttuuriperintöön. Kuvataiteen perusteet, opintokokonaisuudet 1 6 Tavoitteet ja sisällöt rakennetaan niin, että ne opintokokonaisuudesta toiseen edettäessä monipuolistuvat ja syvenevät. Opetus on teemallista, ja siinä otetaan huomioon oppilaan ikä ja kehitysvaihe. Tavoitteena on, että oppilas oppii kuvallisia ajattelunvalmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja usealla eri kuvataiteen osa-alueella sekä oppii kehittämään omaa kuvallista ilmaisuaan. Oppilas harjoittelee kuvan visuaalisten peruselementtien käyttämistä sekä tutustuu eri materiaaleihin ja eri tekniikoiden ilmaisullisiin mahdollisuuksiin. Oppilas harjoittelee materiaalien ja työskentelyvälineiden käyttämistä tarkoituksenmukaisesti, turvallisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti. Opinnoissa tarkastellaan kuvataiteen ja arjen kuvia sekä kehitetään oppilaan kulttuurin, nykytaiteen ja taidehistorian tuntemusta. Oppilas tutustuu esineympäristöön, muotoilun perusteisiin, rakennettuun ja luonnon ympäristöön. Kuvallinen työskentely pohjautuu oppilaan havaintoihin, mielikuviin ja mielikuvitukseen. Oppilas opettelee tulkitsemaan ja arvioimaan sanallisesti omaa ja muiden työskentelyä ja töitä. Kuvataiteen työpajaopinnot, opintokokonaisuudet 7 10 Työpajaopinnot järjestetään usealta kuvataiteen alueelta tai opetuksessa painotetaan jotakin aluetta opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Tavoitteena on, että oppilas kehittää taiteellista ilmaisukykyään yhdellä tai useammalla kuvataiteen alueella. Työpajoissa oppilas syventää taitojaan ja tietojaan sekä perehtyy aiempaa perusteellisemmin materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman ilmaisunsa välineenä. Tavoitteena on, että opintojen aikana oppilaan kyky itsenäiseen työskentelyyn kehittyy ja hän oppii tekemään tietoisesti valintoja omassa ilmaisussaan sekä perustelemaan niitä. Oppilas opettelee arvioimaan omaa ja muiden työskentelyä ja töitä. Oppilas saa monipuolisia kokemuksia työskentelystä yhdessä muiden kanssa. Keskeisiä sisältöalueita ovat kuvallinen ilmaisu, taiteen tuntemus, taidehistoria ja nykytaiteen kuvasto, oppilaan oma kulttuuriperintö ja hänelle vieraiden kulttuurien kuvallinen maailma, rakennettu ja luonnonympäristö, esineympäristö ja kuvallinen media. Työpajatyöskentelyssä
yhdistetään teemallisiksi kokonaisuuksiksi kuvataiteen eri osa-alueita ja toteutetaan taiteiden välisiä teemoja. Työtavat Työtapojen tehtävänä on kehittää oppimisen, ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja, työskentelytaitoja ja sosiaalisia taitoja sekä aktiivista osallistumista. Työtapojen valinnan perusteita ovat, että ne herättävät halun oppia, aktivoivat työskentelemään tavoitteellisesti sekä edistävät uusien taitojen omaksumista ja niissä harjaantumista. Oppilas oppii eri tekniikoita ja lisää materiaalintuntemustaan. Oppilas suunnittelee ja valmistaa tuotteita. Työtapoina ovat havainnointi, kokeileminen, soveltaminen ja tekeminen. Opetukseen voi sisältyä myös vierailuja eri kohteissa ja näyttelyn rakentamista. Työskentely on joko yksilö- tai ryhmätyöskentelyä.
NOORMARKKU Kuvataiteen perusopetus 5-6 vuotiaille (1103420) Varhaisiän kasvatus 33 t/vuosi Harjoittelemme maalaamista, piirtämistä, kolmiulotteista rakentelua, grafiikkaa ja muita kuvataiteen ilmaisutapoja. Tutustumme kuvataiteeseen, arkkitehtuuriin ja muotoiluun sekä kuvalliseen viestintään oman työskentelyn avulla. Tutustumme erilaisiin materiaaleihin ja työskentelyvälineisiin. Opettelemme perustekniikoita. Opimme huolehtimaan työvälineiden ja työympäristön siisteydestä. Harjoittelemme ryhmässä toimimista ja toisen huomioonottamista. Opetus kehittää oppilaan omaa ilmaisua. Opetuksessa tarkastellaan ja tutkitaan lähiympäristöä sekä tutustutaan paikalliseen kulttuuriperintöön. 1.Sieniasetelma 2.Viivan eri muodot. Eläinhahmoja perusmuodoista 3.Vesipuuvärit 4.Vesivahavärit 5.Saven muotoilua nipistystekniikalla 6.Värioppi. Värien sekoittaminen 7.Vesi-, peite- ja akryylivärit 8.Palettiveitsitekniikka Kuvataiteen perusopetus 7-8 -vuotiaille (1103421) Perusopinnot, opinto kokonaisuudet 1-6 50 t/vuosi Yht. 150 t Opinnoissa tarkastellaan kuvataiteen ja arjen kuvia sekä kehitetään oppilaan kulttuurin, nykytaiteen ja taidehistorian tuntemusta. Oppilas tutustuu esineympäristöön, muotoilun perusteisiin, rakennettuun ja luonnon ympäristöön. Kuvallinen työskentely pohjautuu oppilaan havaintoihin, mielikuviin ja mielikuvitukseen. Kehitämme oppilaan itsenäistä työskentelyä sekä kannustamme oman ilmaisun löytymiseen. Opimme huolehtimaan työvälineiden ja työympäristön siisteydestä. Harjoittelemme ryhmässä toimimista ja toisen huomioonottamista. 1.Erilaiset piirtimet 2.Ympäristön havainnointia piirtäen 3. Viivan eri muodot 4. Eri maalausmenetelmät 5.Vesivahavärit 6.Saven muotoilua nipistystekniikalla 7. Värioppi. Värien sekoittaminen ja välivärit 7.Vesi-, peite- ja akryylivärit 9.Palettiveitsitekniikka
Kuvataiteen perusopetus 9-11 vuotiaille A (1103422) Kuvataiteen perusopetus 9-11 vuotiaille B (1103423) Perusopinnot, opinto kokonaisuudet 1-6 50 t/vuosi Yht. 150 t Opinnoissa tarkastellaan kuvataiteen ja arjen kuvia sekä kehitetään oppilaan kulttuurin, nykytaiteen ja taidehistorian tuntemusta. Oppilas tutustuu esineympäristöön, muotoilun perusteisiin, rakennettuun ja luonnon ympäristöön. Kuvallinen työskentely pohjautuu oppilaan havaintoihin, mielikuviin ja mielikuvitukseen. Kehitämme oppilaan itsenäistä työskentelyä sekä kannustamme oman ilmaisun löytymiseen. Opimme huolehtimaan työvälineiden ja työympäristön siisteydestä. Harjoittelemme ryhmässä toimimista ja toisen huomioonottamista. 1.Valon ja varjon suunta ja sävyt 2. Sienimetsässä asetelma 3. Saven muotoilua. Erilaiset tekniikat 4.Värioppi. Väriympyrän piirtäminen, päävärit, välivärit, vastavärit ja murretut värit. Valon ja varjon värit 5.Värien läpikuultavuus 6.Maisema akvarellivärein 7.Muotokuva. Kasvojen piirtäminen ja sävytys erivahvuisilla lyijykynillä. Kolmiulotteisuus 8.Eläinhahmo peitevärein 9. Akryylimaalit, värien peittävyys. Abstrakti 10.Öljyvärimaalaus Kuvataiteen työpajat 12-16 vuotialle (1103423) Työpajaopinnot, opintokokonaisuudet 7-10 75 t/vuosi Yht. 300 t Työpajaopinnot järjestetään usealta kuvataiteen alueelta tai opetuksessa painotetaan jotakin aluetta opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Perehdymme syvällisemmin materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman ilmaisun kautta. Kehitämme oppilaan kulttuurin, nykytaiteen ja taidehistorian tuntemusta. Työpajat: 1. piirustus 2. maalaus 3. keramiikka 4. Moodle verkkoavusteinen oppimisympäristö