6 7- VUOTIAAT, VIRE ( SYNT.)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)"

Transkriptio

1 Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin tekniikoihin ja materiaaleihin, harjoittelee lisää kädentaitojaan, suunnittelee tehtäviä piirtäen ja osallistuu suulliseen arviointiin VUOTIAAT, VIRE ( SYNT.) Kevätlukukausi , 26 t Keskiv. klo Mukaan sisätossut ja työessu tai muu työskentelyvaatetus, pitkä tukka ponnarille! Jos on tarve välipalaan, sen voi ottaa mukaan. Jatkamme satujen ja tarinoiden pohjalta työskentelyä. Maalaamme kangasta, teemme savitöitä ja omakuvaprojektin. Osallistumme Riihimäen teatterin lastennäytökseen Operaatio Prinsessaan ja olemme tehneet teatterin lämpiöön kruunuja vaihdettavaksi erilaisten prinsessojen asuihin. Näytöksen ajoista ja lipuista tulee myöhemmin lisätietoa KesäTAITO 6-8-vuotiaille LISÄTIETOA Eläinystävämme. Tule muotoilemaan lempieläimesi mukainen paperimassa-astia sekä ompelemaan eläinaiheinen selässä kulkeva kassi, jossa pysyvät mukana omat tärkeät tavarat. Teemme eläinkassien kanssa kurssin lopussa pienen teemaan sopivan retken. Kurssilla 15 min ruokatauko. Louekari Opetuspaikka: Opistotalo lk 3: Puistikko 5, Riihimäki Päivä ja kello: Ma: Ti: Ke: To:

2 Käsityön perusteita opiskellaan eri osa- alueittain: esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus, ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Materiaaleina eri jaksoilla ovat puu, metalli, keramiikka, paperi, kankaat, langat, villa, kierrätysmateriaalit. Harjoiteltavia tekniikoita ovat puu- ja metallityöstötekniikat, saven käsinrakennustekniikat, ompelu, tilkkutyö, värjäykset, erilaiset kirjontatekniikat, huovutus, kollaasi ja materiaaliyhdistelmät. Käsityötaidossa kehittyvät vähitellen sekä ilmaisu että tiedot ja taidot, ja ne tulevat näkyviin tuotteina ja teoksina VUOTIAAT, VIIMA ( SYNT.) OPINTOJAKSO 2.A Tekstiilin ja vaatetuksen suunn. ja valmistus Kevätlukukausi , 28 t, Viimalla alkaa Tiistai klo Mukaan sisätossut ja työessu tai muu työskentelyvaatetus, pitkä tukka ponnarille! Jos on tarve välipalaan, sen voi ottaa mukaan. Jatkamme tarinoiden ja satujen maailmassa! Osallistumme Operaatio Prinsessaan (Riihimäen teatterin näytelmä) ja teemme teatterin lämpiöön oman jännittävän osuutemme. Pohdinnassa ovat prinsessan ja prinssin roolit ja puvut ja sätkynuken valmistus. Loppukeväästä painamme ja värjäämme kangasta ja suunnittelemme siitä yksinkertaisen tuotteen sadun teemoihin liittyen KesäTAITO 6-8- vuotiaille Eläinystävämme. Tule muotoilemaan lempieläimesi mukainen paperimassa- astia sekä ompelemaan eläinaiheinen selässä kulkeva kassi, jossa pysyvät mukana omat tärkeät tavarat. Teemme eläinkassien kanssa kurssin lopussa pienen teemaan sopivan retken. Kurssilla 15 min ruokatauko. Louekari Opetuspaikka: Opistotalo lk 3: Puistikko 5, Riihimäki Päivä ja kello: Ma: Ti: Ke: To:

3 Käsityön perusteita opiskellaan eri osa- alueittain: esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus, ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Materiaaleina eri jaksoilla ovat puu, metalli, keramiikka, paperi, kankaat, langat, villa, kierrätysmateriaalit. Harjoiteltavia tekniikoita ovat puu- ja metallityöstötekniikat, saven käsinrakennustekniikat, ompelu, tilkkutyö, värjäykset, erilaiset kirjontatekniikat, huovutus, kollaasi ja materiaaliyhdistelmät. Käsityötaidossa kehittyvät vähitellen sekä ilmaisu että tiedot ja taidot, ja ne tulevat näkyviin tuotteina ja teoksina VUOTIAAT, PUHURI ( SYNT.) OPINTOJAKSO 1 B esinesuun./valmistus Kevätlukukausi , 28 t Keskiv. klo Opettaja: Mari Jussila, Mukaan sisätossut ja työessu tai muu työskentelyvaatetus, pitkä tukka ponnarille! Jos on tarve välipalaan, sen voi ottaa mukaan. OPERAATIO PRINSESSA Harjoitellaan erilaisten työvälineiden käyttöä, sekä tutustutaan erilaisiin materiaaleihin. Opetellaan perinteisiä käsityömenetelmiä sekä ryhmä- työskentelyä. Kerrataan myös värioppia ja pyritään harjoittamaan oma- aloitteisuutta. Riihimäen Teatterissa alkaa helmikuussa lasten näytelmä Operaatio Prinsessa. Tähän näytelmään liittyen rakennetaan teatterin lämpiöön ja aulaan rekvisiittaa. Valmistetaan myös jokaiselle prinsessalle, sekä prinssille, tarpeellinen linnan torni - liitutaulu sekä muita hauskoja juttuja KesäTAITO 6-8- vuotiaille Eläinystävämme. Tule muotoilemaan lempieläimesi mukainen paperimassa- astia sekä ompelemaan eläinaiheinen selässä kulkeva kassi, jossa pysyvät mukana omat tärkeät tavarat. Teemme eläinkassien kanssa kurssin lopussa pienen teemaan sopivan retken. Kurssilla 15 min ruokatauko. Louekari Opetuspaikka: Opistotalo lk 3: Puistikko 5, Riihimäki Päivä ja kello: Ma: Ti: Ke: To:

4 9 10- VUOTIAAT, NAVAKKA ( SYNT.) OPINTOJAKSO 4A - esinesuunnitelu, valmistus OPINTOJAKSO 4A - ympäristön suunnittelu ja rakentaminen Tiistai klo klo , HUOM KELLONAIKA Opettaja: Mari Jussila, IHAN ELÄIMENÄ Tutustutaan puuhun materiaalina ja opetellaan sen työstämiseen tarvittavien työkalujen hallintaa. Perinteisiä käsityömenetelmiä käyttäen valmistetaan upeat ja värikkäät eläinjakkarat. Harjoitellaan esinevalmistusta sekä kirjallisten ohjeiden että omien työpiirustusten pohjalta. Metsästysmuseon pihalle tulee koko kesäksi näyttely Ihan eläimenä. Rakennetaan sinne opittuja käsityömenetelmiä käyttäen Tintamareski, eli maalataan levyyn erilaisia hahmoja joiden kasvojen kohdalle on sahattu reiät.

5 VUOTIAAT, PASAATI ( SYNT.) OPINTOJAKSO 3B Tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus Keskiv. klo HUOM. KELLONAIKA FANtastinen virkkauksen maailma! Virkkausta ja neulomista omien toivomusten mukaan. Inspiraation lähteinä kirjat ja lehdet, lankalaatuihin tutustumista/käyttötarkoitus ym. Ja voiko virkkaustyöhön liittää tarinan? Mukaan jotakin satumaista paljetteja, tupsuja, helmiä. Työtä voi jatkaa huovuttamalla.

6 Työpajoissa syvennetään perusopinnoissa saavutettuja taitoja ja tietoja yhdellä tai useammalla käsityön eri osa- alueella. Työpajatyöskentelyssä oppilas kehittää ongelmanratkaisutaitoja, käyttää eri tekniikoita ja materiaaleja, ja pyrkii yhdistämään visuaalisia, käyttötarkoitukseen soveltuvia, ekologisia ja taloudellisia näkökulmia. Työskentelyyn liittyy taiteidenvälisyys. Esinesuunnittelussa yhtenä osa- alueena on fantasia desing, johon kuuluu eri materiaalien ja tekniikoiden yhdistelyä. Harjoittelemme myös työskentelyn dokumentointia VUOTIAAT, TYÖPAJA 1 ( SYNT.) Jakso 6. (esinesuunnittelu, valmistus, muotoilu) Tiistai klo , alkaa 13.1.HUOM. KELLONAIKA TARINOIDEN HYVIKSET JA PAHIKSET PANDORAN LIPAS keramiikasta, koruja, maalausta, oppilas työstää teemaa eri menetelmin. Työpajaportfolion kokoamista, osittain itsenäisenä työskentelynä.

7 VUOTIAAT, TYÖPAJA 2 ( SYNT.) OPINTOJAKSO 8. Tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus Tiistai klo HUOM. KELLONAIKA pysyy samana Opettaja: Marika Kivistö, marika.kivisto@gmail.com, SURFACE DESIGN:..JA PUOLET VALTAKUNTAA Surface design yhdistelee luovasti ja ennakkoluulottomasti eri materiaaleja ja tekniikoita. Huovuta, tilkkuile, paina, värjää, ompele tai yhdistele kaikkia. Suunnittele ja valmista tekstiilitaideteos jossa hyödynnät aikaisemmin opittuja käsityötekniikoita. Kokeile ennakkoluulottomasti eri materiaaleja, uutta ja vanhaa. Työllä osallistutaan Riihimäen Teatterissa ensi- iltansa saavaan Operaatio Prinsessa projektiin.työt tulevat esille teatterin lämpiöön. Voit työssäsi tulkita jonkin jo valmiin sadun valtakuntaa tai pohtia ja ottaa kantaa, että minkälainen jokin valtakunta sinun mielestäsi olisi? Ja mikä tai minkälainen valtakunta ylipäätään on antamisen ja säilyttämisen arvoista nyt tai tulevaisuudessa? ISPIRAATIOTA CATVALKEILTA KESÄÄN Tutustutaan muoti- ilmiöön ja mietitään sen suhdetta kestävään kehitykseen ja laadukkaaseen käsityötuotteeseen. Suunnitellaan ja valmistetaan itselle oman näköinen kesävaate. OMAN PORTFOLION täydentäminen kevään jaksolta, osaksi itsenäisenä työskentelynä

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998, 1 sekä

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Koivukyläntie 52 01350 VANTAA Puh. (09) 8392 3141 www.edu.vantaa.fi/simoya kaarina.meronen@edu.vantaa.fi Saate 6.4.2017 Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Tervetuloa opiskelemaan

Lisätiedot

TARJONTA UUDELLAMAALLA

TARJONTA UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluilla kursseilla ja pajoissa on tekemisen iloa

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS TYÖPAJAT 2009-2010 Lukuvuoden 2009-2010 työpajoiksi tarjoamme: ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS

Lisätiedot

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Näpsä-käsityökoulu AIKUISTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Paikka ja aika Pajan aihe ja sisältö päivä varmistuu myöhemmin mahd. pe - la ma 17.15-20.15 Tik-Tak Rakennetaan oma

Lisätiedot

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA WinNovan Tikapuu-projekti toimii Porin Länsipuistossa ajalla 1.11.2009-30.6.2012 ja sen rahoitus tulee ESR-ohjelmasta ja Porin kaupungilta. Projektin tavoitteena on

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

TAITEENALAKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VUOSITTAINEN OPETUSOHJELMA. Varhaisiän käsityön opinnot. Käsityön perusteet, opintokokonaisuudet 1 6

TAITEENALAKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VUOSITTAINEN OPETUSOHJELMA. Varhaisiän käsityön opinnot. Käsityön perusteet, opintokokonaisuudet 1 6 TAITEENALAKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VUOSITTAINEN OPETUSOHJELMA Otsolan kansalaisopisto Lukuvuosi 2011-2012 KÄSITYÖ Tavoitteet ja sisällöt Varhaisiän käsityön opinnot Oppilas tutustuu käsityön kolmeen

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN 1 KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Yleinen oppimäärä Heinäveden kunta 2 KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Yleinen oppimäärä Sisältö 1. Johdanto 3 2.Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU. RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma

6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma Vapaa-aikaltk 14.6.2011, liite 5 6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma 6.1. Kuvataiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet Kuvataiteen perusopetus on lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KÄSITYÖ VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan työskentelyään sekä ideoimaan, tutkimaan ja kokeilemaan yritteliäästi T2 ohjata oppilasta asettamaan käsityöhön omia oppimisen

Lisätiedot

T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F.

T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F. T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F. www.gullkrona.fi Sisällysluettelo 1 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä, arvot

Lisätiedot

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

9.2.9 Käsityö. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet

9.2.9 Käsityö. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet 9.2.9 Käsityö Koulumme käsityön opetuksen lähtökohtana on kokonaisen käsityöprosessin läpivieminen. saattaa loppuun työn, jonka suunnitteluun hän on itse osallistunut. Prosessin aikana oppilaan käsityötaidot

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU LEIJAN OPETUSSUUNNITELMA. Riihimäki 13.3.2014. Rauni Koivisto. Käsityökoulun vastaava opettaja

KÄSITYÖKOULU LEIJAN OPETUSSUUNNITELMA. Riihimäki 13.3.2014. Rauni Koivisto. Käsityökoulun vastaava opettaja KÄSITYÖKOULU LEIJAN OPETUSSUUNNITELMA Riihimäki 13.3.2014 Rauni Koivisto Käsityökoulun vastaava opettaja 2 Johdanto ja opetusyksikön toiminta-ajatus 1. Käsityökoulu Leija antaa käsityössä visuaalisten

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas,

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, Biokemian menetelmät I 740151P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, juha.keratar@oulu.fi) Yleistä kurssista Kurssin sivut Noppa-portaalissa: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/740151

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Elokuussa 2010 Aleksis

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2017-2018 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Aleksis Kiven peruskoulun

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS

TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS SISÄLLYSLUETTELO: sivu Valinnaisaineiden valinta 2 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 3 Ohjeet valinnaisainekortin täyttämiseen 5 Valinnaisainekortin

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

TAI-C1113 Keramiikan perusteet

TAI-C1113 Keramiikan perusteet TAI-C1113 Keramiikan perusteet 5 op 2.1.-26.3. 2018 Keramiikan Studio, 7 krs (7026) Taiteen laitos, kuvataidekasvatus 2.1. 2017 Tavoitteet Tuntimäärät: 5 opintopistettä Kontaktiopetus 60h (läsnäolo 80%),

Lisätiedot

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT LUKUVUOSI

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT LUKUVUOSI PSYKOLOGIA JA KASVATUS Inkkaripäivät lapsiperheille 18. 19.5.2019 Hominrinne Viikonlopun aamupäivinä 3-7-vuotiaas lapsi aikuisen seurassa nauttii luontoelämyksestä intiaaniteemalla. Luvassa on musisointia,

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Rauman kaupungissa 1.8.2006 alkaen

Käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Rauman kaupungissa 1.8.2006 alkaen Käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Rauman kaupungissa 1.8.2006 alkaen Leena Haapio-Lehti (pj.) apulaisrehtori, Rauman kaupungin kansalaisopisto Olli Hyppölä lehtori, Rauman

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

TARKISTA AIKATAULUT WEBOODISTA!

TARKISTA AIKATAULUT WEBOODISTA! 1 / 11 Muoti 2014 20 / Kevät päivitetty: 18..2014 Huom. lukujärjestys on ohjeellinen; muistathan myös tarkistaa noudattamistasi tutkintovaatimuksista, mitkä kurssit ovat sinulle pakollisia ja mitkä valinnaisia.

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

TARKISTA AIKATAULUT WEBOODISTA!

TARKISTA AIKATAULUT WEBOODISTA! 1 / 11 Muoti 2015 2016 / Kevät päivitetty: 24.11.2015 Huom. lukujärjestys on ohjeellinen; muistathan myös tarkistaa noudattamistasi tutkintovaatimuksista, mitkä kurssit ovat sinulle pakollisia ja mitkä

Lisätiedot

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka Mertalan koulun LuMa-luokka Lukuvuosi 2017-2018 Luonnontiede- ja matematiikkaluokka LuMa-luokka tarjoaa ylöspäin eriyttävää opetusta matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa vahvan pohjan perusopinnoissa

Lisätiedot

Johdanto ja Projektin tavoite

Johdanto ja Projektin tavoite Johdanto ja Projektin tavoite Johdanto: Tässä projektissa suunnittelen Hedelmillä & Kasveilla kankaan painamista ja lompakon ompelemista Projektin idea syntyi, kun halusin jatkaa vanhaa projektia lompakon

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017

Lisätiedot

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Yleisurheilutreenit aloitetaan 23. toukokuuta ja jatkuvat koko kesän ajan. Lisätietoja toiminnanjohtaja Carina

Lisätiedot

Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot

Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Valintaan voi olla monenlaisia perusteita. Oppilaan oma kiinnostus ainetta kohtaan on tärkein valintaperuste.

Valintaan voi olla monenlaisia perusteita. Oppilaan oma kiinnostus ainetta kohtaan on tärkein valintaperuste. Koulussa on paljon pakollista opiskeltavaa. Valinnaisaineiden kautta oppilas pääsee itse vaikuttamaan omiin opintoihinsa, oman kiinnostuksensa mukaan. Valintojen tekeminen on oman opiskelun suunnittelua.

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% KYSELY KÄSITYÖN VERKKOPALVELUISTA Yhteenvetoraportti N=1062 Julkaistu: 2.12.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen nainen / tyttö 1038 97,74% 2. mies / poika 24 2,26% Kuulun ikäryhmään alle 13-vuotiaat

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KANSALAISOPISTO KÄSITYÖKOULU TAITIS Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukainen käsityön opetussuunnitelma

PORIN SEUDUN KANSALAISOPISTO KÄSITYÖKOULU TAITIS Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukainen käsityön opetussuunnitelma PORIN KAUPUNKI PORIN SEUDUN KANSALAISOPISTO KÄSITYÖKOULU TAITIS Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukainen käsityön opetussuunnitelma 7.12.2012 1 Sisällys 1.KÄSITYÖN OPETUS OSANA YLEISEN OPPIMÄÄRÄN

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

1) 2) a) b) 3) a) b)

1) 2) a) b) 3) a) b) 1) 2) a) b) 3) a) b) T-valinnaisuus (kotitalous, kuvataide, käsityö, liikunta ja musiikki) Taide- ja taitoaineiden valinnaiset opinnot syventävät perusopintojen pakollisten oppimäärien tavoitteita ja sisältöjä.

Lisätiedot

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu Teollinen muotoilu Koru- ja jalometallimuotoilu Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu Aika Maanantai 29.5. klo 11.00-12.45 Tehtävä 1 TILASTA TASOKSI Käytä lähtökohtana/ mallina ennakkotehtäväksi suunnittelemaasi

Lisätiedot

Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013. Käsi- ja taideteollisuusmessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013. Käsi- ja taideteollisuusmessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013 Käsi- ja taideteollisuusmessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Taitoa, tunnetta, iloa Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013 askartelu ateljeeompelu emalointi entisöinti

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:

Lisätiedot

TEEMA 2 Aineistot. Kirjautuminen Moodleen. Sisältö. Kirjaudut Moodleen sivulta http://moodle.pkamk.fi/. Voit vaihtaa kielen valikosta.

TEEMA 2 Aineistot. Kirjautuminen Moodleen. Sisältö. Kirjaudut Moodleen sivulta http://moodle.pkamk.fi/. Voit vaihtaa kielen valikosta. TEEMA2 Aineistot Sisältö Moodleen kirjautuminen...1 Aineistot (Lisää aineisto ) - Web-sivu...2 - Linkit ulkoisille sivuille...4 - Valmiit tiedostot...5 Etusivun näkymän jäsennys otsikoilla...7 Tiedostojen

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Juhannuskylän koulupolku

Juhannuskylän koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - KUVATAIDE, KÄSITYÖ JA TEATTERITAIDE

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - KUVATAIDE, KÄSITYÖ JA TEATTERITAIDE TAITEEN PERUSOPETUS VAASASSA Vaasan työväenopisto Vasa Arbis Vaasan kulttuurivirasto TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - KUVATAIDE, KÄSITYÖ JA TEATTERITAIDE Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Harjun koululla: MOTO KERHOT ( monitoimikerhot, sis. mm liikuntaa,

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma 2006 Taito-käsityökoulu Helsky

Käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma 2006 Taito-käsityökoulu Helsky Käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma 2006 Taito-käsityökoulu Helsky H E L S I N GIN K Ä S I - J A T AI D E T E OLLISUUS RY www.helsky.net KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot