KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä"

Transkriptio

1 1 KUVATAIDE Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteettien rakentumista, kulttuurista osaamista ja yhteisöllisyyttä vahvistetaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Kuvataiteen opetus kehittää oppilaan kykyä ymmärtää kuvataiteen ja muun kulttuurin ilmiöitä. Opetus tarjoaa oppilaalle tapoja arvottaa ja uudistaa ympäröivää todellisuutta. Oppilaan toimijuutta vahvistetaan luomalla perustaa paikalliseen ja globaaliin osallisuuteen. Taiteelle ominainen teemallinen työskentely harjaannuttaa kokemukselliseen, moniaistiseen ja toiminnalliseen oppimiseen. Kokeileminen, leikinomaisuus, mielikuvitus ja oppilaan omat kokemukset luovat perustan opetukselle. Opetuksessa tuetaan oppilaan edellytyksiä kriittiseen ajatteluun sekä kannustetaan häntä vaikuttamaan omaan elinympäristöön ja yhteiskuntaan. Oppilasta ohjataan käyttämään monipuolisesti erilaisia välineitä, materiaaleja, teknologioita sekä ilmaisun keinoja. Opetuksessa tutustutaan erilaisiin näkemyksiin taiteen tehtävistä. Oppilasta ohjataan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuuden rinnalla muita tutkimisen ja esittämisen tapoja. Opetuksessa tarjotaan mahdollisuuksia monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin yhteistyössä muun opetuksen ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. KUVATAIDE VUOSILUOKILLA 7-9 Kuvataiteen opetuksessa rakennetaan yhteyksiä oppilaan kulttuuri-identiteetin, ympäröivien yhteisöjen ja yhteiskunnan kanssa. Oppilasta harjaannutetaan tutkimaan kuvataiteen ja muun kulttuurin ilmiöiden henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä sekä käyttämään niitä osallistumisen ja vaikuttamisen muotoina. Oppilasta ohjataan asettamaan määrätietoisia tavoitteita toiminnalleen. Opetuksessa vahvistetaan oppilaan taitoja esittämisen eri menetelmissä. Opetuksessa harjaannutetaan yhdessä toimimisen taitoja ja hyödynnetään nykytaiteen lähestymistapoja. Opetuksessa tutustutaan museoihin ja muihin kulttuurikohteisiin, hyödynnetään niiden palveluja sekä perehdytään kuvataiteen harrastusmahdollisuuksiin. Oppilaille tarjotaan riittävät edellytykset perusopetuksen jälkeisille opinnoille sekä huomioidaan työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavat yleiset valmiudet.

2 2 Oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu T1 tunnistamaan havaintojensa ja ajattelunsa lähtökohtia T2 havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria soveltamalla taiteellisen tutkimisen menetelmiä T3 rohkaista oppilasta luottamaan omiin näkemyksiinsä, perustelemaan niitä ja hyödyntämään niitä yhteistyössä muiden kanssa Visuaalinen esittäminen T4 syventämään esittämisen taitojaan ja soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja T5 työskentelemään itsenäisesti ja tutkivasti sekä yhteistoiminnallisesti muiden kanssa T6 kannustaa oppilasta osallistumaan visuaaliseen kulttuuriin aktiivisena tuottajana ja toimijana Visuaalisen kulttuurin tulkinta T7 soveltamaan erilaisia kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä T8 tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona sekä yksilölle ja yhteisölle merkityksellisenä voimavarana T9 tarkastelemaan kriittisesti taiteen ja kulttuurin tuottamisen, esittämistapojen ja vastaanottamisen rakenteita Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen T10 arvioimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria kestävän kehityksen ja kulttuurisen moninaisuuden näkökulmista T11 ymmärtämään esteettisten, eettisten ja ekologisten näkemysten vaikutuksia kulttuurin ilmenemismuotoihin sekä tekemään vastuullisia valintoja T12 ymmärtämään kulttuuriperinnön merkitys kulttuurisesti kestävälle kehitykselle sekä toimimaan vastuullisesti Laaja-alainen osaaminen S1, S2, S3 L1, L2, L4 S1, S2, S3 L1, L2, L3, L4 S1, S2, S3 L1, L2, L3, L4 S1, S2, S3 L1, L2, L3, L4, L5, L6 S1, S2, S3 L1, L2, L4, L5, L6 S1, S2, S3 L1, L2, L3, L4, L6, L7 S1, S2, S3 L1, L2, L4, L5 S1, S2, S3 L1, L2, L4, L5 S1, S2, S3 L1, L2, L4, L5, L7 S1, S2, S3 L1, L2, L3, L7 S1, S2, S3 L1, L2, L3, L6, L7 S1, S2, S3 L1, L2, L4, L6, L7

3 3 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9 Kuvataiteen oppimiseen kuuluu havaitsemista ja visuaalista ajattelua, esittämistä, tulkintaa ja arvottamista. Sisältöalueet ovat lomittuvia, päällekkäisiä ja toisiaan täydentäviä. Sisältöjä valitaan yhdessä oppilaiden kanssa. Valinnassa hyödynnetään paikallisia mahdollisuuksia ja näkökulmia. Sisältöjen valinnan lähtökohta on oppilaiden kuvataiteellisen osaamisen syventäminen yhteiskunnallisen osallisuuden, mediataitojen sekä eri kuvakulttuurien esittämis- ja toimintatapojen avulla. Taiteen ja muun kulttuurin ilmiöitä tutkitaan pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Sisältöjen käsittelyssä oppilaan kokemukset yhdistyvät taiteen ja muun kulttuurin traditioihin ja nykyisyyteen. Opetuksessa tutkittavia ja tulkittavia sisältöjä ovat ajankohtaiset ilmiöt eri yhteyksissä kuten nykytaiteessa, mediassa ja rakennetussa ympäristössä. Omat kuvakulttuurit (S1) S1: Sisällöt valitaan siten, että omat kuvakulttuurit ja instituutioiden ulkopuoliset kuvakulttuurit kohtaavat ja rikastavat toisiaan opetuksessa. Tutkimisen kohteina ovat muun muassa sarjakuva, pelisuunnittelu, katutaide ja pukeutumiskulttuurit. Ympäristöä tarkastellaan tuottamisen kenttänä. Sisältöalueeseen kuuluvat muun muassa nuorisokulttuurit, harrastuskulttuurit ja populaarikulttuurit. Sisältöjä valitaan monipuolisesti erilaisten yhteisöjen ja ryhmien omaehtoisesti tuottamista kuvakulttuureista kuten kaupunkitaiteesta, taide- ja kulttuuritapahtumista ja nykykansantaiteesta. Instituutioiden kuvakulttuurit (S2, S3) S2: Valittaviin sisältöihin kuuluvat taiteen traditiot ja aikalaistaide. Traditioihin tutustutaan pääasiallisesti nykyisyydestä käsin ja ilmiökeskeisesti. Opetuksessa ilmiöihin syvennytään pitkäjänteisesti muun muassa nykytaiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin menetelmiä soveltamalla. Taiteen instituutioihin tutustutaan kansalaisten, palvelujen ja työelämän näkökulmasta sekä osana yhteiskuntaa. Sisältöjä voidaan tarkastella esimerkiksi tutkimalla taiteen lähtökohtia ja merkityksiä eri aikakausina, eri ympäristöissä ja eri yhteyksissä. S3: Valittavien sisältöjen kautta oppilaat tarkastelevat ympäristön instituutioita sekä harjoittelevat aktiivista osallisuutta omassa elinympäristössään. Opetuksessa tutkittavia sisältöjä ovat esimerkiksi esineet, rakennettu ympäristö, mainonta, visuaalinen suunnittelu ja yhteisöllinen media sekä muu visuaalinen kommunikaatio ja vaikuttaminen mediaympäristöissä. Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Kuvataiteen oppimisympäristöt ja työtavat mahdollistavat monipuolisten ilmaisukeinojen, materiaalien, teknologioiden ja esittämisen tapojen joustavan käytön ja niiden soveltamisen. Oppimisympäristöt ja työtavat tukevat moniaistista havainnointia, kekseliäisyyttä ja luovaa työskentelyä, innostavat kehittämään kuvataiteellista ja kulttuurista osaamista sekä mahdollistavat työskentelystä nauttimisen yksin ja ryhmässä. Valinnoilla tuetaan oppilaiden erilaisia identiteettejä ja yksilöllisiä ilmaisun tarpeita. Tavoitteena on mahdollistaa pitkäjänteinen ja kiireetön työskentely sekä edistää vertaisoppimista, ryhmätyötaitojen kehittymistä ja yhteisöllistä toimintaa. Oppimisympäristöt ja työtavat kannustavat tutkivaan oppimiseen. Opetus toteutetaan tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisissa oppimisympäristöissä kuten rakennetuissa ympäristöissä, luonnonympäristöissä, kulttuurikohteissa ja digitaalisissa ympäristöissä. Valitut oppimisympäristöt mahdollistavat prosessimaisen ja teemallisen työskentelyn taiteen ja muun kulttuurin ilmiöiden parissa. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Kuvataiteen oppimisprosessin kokonaisvaltaisuus sekä sen yksilöllinen ja yhteisöllinen luonne tukevat oppilaiden identiteettien rakentumista, oppimista ja hyvinvointia. Opiskelumotivaatiota ja edistymistä voidaan tukea painottamalla ohjauksessa ja opinnoissa oppilaan tarpeet huomioivia didaktisia menetelmiä.

4 4 Ohjauksen ja tuen tapoja järjestettäessä oppilas voi hyödyntää erityisiä vahvuuksiaan, soveltaa erilaisia työtapoja ja käyttää vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Kuvan tekemisen ja tulkinnan taitojen harjoittelulle luodaan turvallinen, moninaisuutta kunnioittava ja itseilmaisuun rohkaiseva ilmapiiri, jossa oppilas saa henkilökohtaista ohjausta. Ohjauksen ja tuen tavoitteena on vahvistaa kuvataiteellista osaamista perusopetuksen jälkeisiin opintoihin valmistavasta näkökulmasta. Oppilaan oppimisen arviointi kuvataiteessa vuosiluokilla 7-9 Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaan yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Arvioinnilla tuetaan pitkäjänteisten työskentely- ja työtapojen, itsearviointitaitojen, kuvan tuottamisen ja tulkinnan perustaitojen sekä taiteen ja muun kulttuurin tuntemuksen kehittymistä. Oppilasta ohjataan arvioinnilla omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppimisen arviointi kohdistuu visuaaliseen havaitsemiseen ja ajatteluun, visuaaliseen esittämiseen, visuaaliseen tulkintaan sekä esteettiseen, ekologiseen ja eettiseen arvottamiseen. Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona kuvataiteen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut kuvataiteen oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso kuvataiteen valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Kuvataiteessa oppilaan osaaminen kehittyy kaikissa opetuksen tavoitteiden kuvaamissa taiteellisen oppimisprosessin vaiheissa. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joillakin osaamisen alueilla voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joillakin muilla osa-alueilla.

5 5 Oppiaineen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä ja niitä täydentävät kuvaukset Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet kuvataiteessa Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu T1 S1, S2, S3 havaitsemisen ja tunnistamaan ajattelun havaintojensa ja lähtökohtien tunnistaminen ajattelunsa lähtökohtia T2 havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria soveltamalla taiteellisen tutkimisen menetelmiä T3 rohkaista oppilasta luottamaan omiin näkemyksiinsä, perustelemaan niitä ja hyödyntämään niitä yhteistyössä muiden kanssa S1, S2, S3 taiteellisen tutkimisen soveltaminen S1, S2, S3 omien näkemysten ja yhteistyön hyödyntäminen Visuaalinen esittäminen T4 syventämään S1, S2, S3 esittämisen taitojen syventäminen Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen Oppilas tunnistaa havaintojensa ja ajattelunsa lähtökohtia ja esittää niistä näkemyksiään Oppilas kokeilee taiteellisen tutkimisen menetelmiä havainnoidessaan visuaalista ympäristöään sekä taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria Oppilas esittää visuaalisia näkemyksiään sekä osallistuu ryhmän jäsenenä yhteisten suunnitelmien toteuttamiseen Oppilas harjoittelee visuaalista esittämistä kokeillen erilaisia materiaaleja ja tekniikoita Arvosanan kahdeksan osaaminen Oppilas tunnistaa havaintojensa vaikutuksia visuaaliseen ajatteluunsa ja osaa keskustella niistä perustellen mielipiteitään Oppilas käyttää taiteellisen tutkimisen menetelmiä havainnoidessaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria Oppilas luottaa omiin visuaalisiin näkemyksiinsä sekä huomioi muiden näkemykset työskennellessään itsenäisesti ja ryhmässä Oppilas osaa käyttää visuaalisten esittämisen taitojaan hyödyntämällä erilaisia materiaaleja, Arvosanan kahdeksan ylittävä osaaminen Oppilas tunnistaa havaintojensa vaikutuksia visuaaliseen ajatteluunsa ja ilmaisuunsa sekä hyödyntää niitä kuvallisessa työskentelyssään Oppilas soveltaa monipuolisesti taiteellisen tutkimisen menetelmiä havainnoidessaan visuaalista ympäristöään sekä taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria Oppilas hyödyntää omia ja muiden visuaalisia näkemyksiä oivaltavasti työskennellessään itsenäisesti ja ryhmässä Oppilas syventää visuaalisten esittämisen taitojaan käyttämällä monipuolisesti erilaisia materiaaleja,

6 6 esittämisen taitojaan ja soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja T5 työskentelemään itsenäisesti ja tutkivasti sekä yhteistoiminnallisesti muiden kanssa T6 kannustaa oppilasta osallistumaan visuaaliseen kulttuuriin aktiivisena tuottajana ja toimijana Visuaalisen kulttuurin tulkinta T7 soveltamaan erilaisia kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä T8 tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria yhteiskunnallisen S1, S2, S3 työskentelytaitojen kehittyminen S1, S2, S3 visuaaliseen kulttuuriin osallistuminen S1, S2, S3 kuvatulkinnan menetelmien soveltaminen S1, S2, S3 kulttuurin avulla vaikuttaminen Oppilas työskentelee itsenäisesti ja osallistuu ryhmän toimintaan Oppilas on mukana kulttuurin tuottamisessa Oppilas tunnistaa erilaisia kuvatulkinnan lähestymistapoja Oppilas tunnistaa taiteen ja muun kulttuurin roolin julkisessa keskustelussa tekniikoita ja esittämistapoja Oppilas kehittelee visuaalisia ideoitaan itsenäisesti sekä tekee yhteistyötä muiden kanssa Oppilas osallistuu kuvallisilla esityksillään kulttuurin tuottamiseen Oppilas tunnistaa ja osaa käyttää joitakin kuvatulkinnan menetelmiä Oppilas ymmärtää taiteen ja muun kulttuurin mahdollisuuksia yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa tekniikoita ja esittämistapoja Oppilas edistää visuaalisia ideoitaan tutkivalla ja kekseliäällä otteella sekä työskentelee kannustavassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa Oppilas osallistuu kulttuurin tuottamiseen aktiivisena ja vastuuntuntoisena toimijana Oppilas osaa käyttää kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä ympäristön, taiteen ja muun kulttuurin tulkinnassa Oppilas osaa käyttää taiteen ja muun kulttuurin mahdollisuuksia pyrkimyksissään vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin

7 7 vaikuttamisen muotona T9 tarkastelemaan kriittisesti taiteen ja kulttuurin tuottamisen, esittämistapojen ja vastaanottamisen rakenteita S1, S2, S3 kulttuurin rakenteiden tarkasteleminen Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen T10 arvioimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria kestävän kehityksen ja kulttuurisen moninaisuuden näkökulmista S1, S2, S3 kestävän kehityksen ja kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen T11 ymmärtämään esteettisten, eettisten ja ekologisten näkemysten vaikutuksia kulttuurin ilmenemismuotoihin sekä tekemään S1, S2, S3 esteettisesti, ekologisesti ja eettisesti kestävän kehityksen edistäminen Oppilas tunnistaa teoksen tai tuotteen syntyprosessin, esittämisen ja vastaanottamisen vaiheita Oppilas asettaa tasaarvoiseen kulttuuriseen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä tavoitteita Oppilas tunnistaa taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria koskevia esteettisiä, ekologisia ja eettisiä näkökulmia Oppilas ottaa aktiivisesti osaa teoksen tai tuotteen tuottamiseen, esittämiseen ja vastaanottamiseen liittyviin keskusteluihin Oppilas asettaa tasaarvoiseen kulttuuriseen kohtaamiseen liittyviä tavoitteita ja työskentelee vuorovaikutuksessa muiden kanssa niiden saavuttamiseksi Oppilas käsittelee esteettisiä, ekologisia ja eettisiä kysymyksiä visuaalisissa suunnitelmissaan ja esityksissään Oppilas pohtii kriittisesti ja arvottavasti teoksen tai tuotteen tuottamisen, esittämistapojen ja vastaanottamisen rakenteita ja niihin vaikuttavia tekijöitä Oppilas työskentelee aktiivisesti tasa-arvoisen ja moninaisen kulttuurisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen edistämiseksi Oppilas esittää mielipiteitään ja näkemyksiään taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä esteettistä, ekologisista ja eettisistä kysymyksistä kuvallisesti, sanallisesti ja muilla keinoilla

8 8 vastuullisia valintoja T12 ymmärtämään kulttuuriperinnön merkitys kulttuurisesti kestävälle kehitykselle sekä toimimaan vastuullisesti S1, S2, S3 kulttuuriperinnön merkityksen ymmärtäminen Oppilas tunnistaa kulttuuriperinnön ja kestävän elämäntavan välisen yhteyden Oppilas ymmärtää kulttuuriperinnön merkityksen kulttuurisesti kestävän kehityksen toteutumisessa Oppilas osallistuu vastuullisesti kulttuuriperinnön vaalimiseen ja kehittämiseen sekä edistää toiminnallaan kulttuurisesti kestävää kehitystä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä 1 KUVATAIDE Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteettien rakentumista, kulttuurista osaamista

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 7-9

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 7-9 KUVATAIDE VUOSILUOKAT 7-9 Kuvataidetta opiskellaan Savonlinnassa vuosiluokilla 1-7 sekä vuosiluokalla 9. Vuosiluokilla 1-2 opiskellaan 1 vuosiviikkotunti. Vuosiluokalla 3 opiskellaan 2 vuosiviikkotuntia,

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 1-2

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 1-2 KUVATAIDE VUOSILUOKAT 1-2 Kuvataidetta opiskellaan Savonlinnassa vuosiluokilla 1-7 sekä vuosiluokalla 9. Vuosiluokilla 1-2 opiskellaan 1 vuosiviikkotunti. Vuosiluokalla 3 opiskellaan 2 vuosiviikkotuntia,

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

VISUAALISEN KULTTUURIN MONILUKUTAITO? Kulttuuri? Visuaalinen kulttuuri?

VISUAALISEN KULTTUURIN MONILUKUTAITO? Kulttuuri? Visuaalinen kulttuuri? VISUAALISEN KULTTUURIN MONILUKUTAITO? Kulttuuri? Visuaalinen kulttuuri? Kulttuuri = jonkin ryhmän ominaislaatu, joka ilmenee erilaisina arvoina ja toimintatapoina sekä aineellisina ja aineettomina tuotteina.

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 3-6

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 3-6 KUVATAIDE VUOSILUOKAT Kuvataidetta opiskellaan Savonlinnassa vuosiluokilla 1-7 sekä vuosiluokalla 9. Vuosiluokilla 1-2 opiskellaan 1 vuosiviikkotunti, vuosiluokalla 3 opiskellaan 2 vuosiviikkotuntia, vuosiluokilla

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Tavoitteet Sisällöt Laajaalaiset

Tavoitteet Sisällöt Laajaalaiset 14.4.11 KUVATAIDE Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden identiteettien rakentumista,

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 YHTEISKUNTAOPPI Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi ohjata oppilasta toimimaan erilaisuutta

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi. Oppilasta ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä,

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9 Vuosiluokan 9 yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan elämään liittyvien

Lisätiedot

Kooste kaikista kuvataiteen keskeisten käsitteiden avauksista eperusteet-palvelussa

Kooste kaikista kuvataiteen keskeisten käsitteiden avauksista eperusteet-palvelussa 1. Kulttuurinen moninaisuus Yksilöt ja ryhmät ovat kulttuurisesti monimuotoisia ja muuttuvia. Kulttuuri nähdään historiallisesti ja sosiaalisesti välittyvänä merkitysten järjestelmänä, joka ilmenee erilaisten

Lisätiedot

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä KUVATAIDE Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden identiteettien rakentumista,

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6 Oppiaine: Kuvataide Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6 3. lk Oppimisympäristöt Työskentely tapahtuu luokassa ja koulun lähiympäristössä. Työvälineille ja materiaaleille

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä 1 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan, johon kuuluu tuotteen tai teoksen itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 Rauman normaalikoulun yhteiskuntaopin opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3.

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3. MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 3. luokka KUVATAIDE Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit, 1vvh Tavoitteet 3. luokka T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi.

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi

Lisätiedot

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKKA 9

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKKA 9 YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKKA 9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9 Vuosiluokan 9 yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu LIIKUNTA Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä,

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä 1 MUSIIKKI Oppiaineen tehtävä Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilasta tulkitsemaan

Lisätiedot

Kuvataiteen lähtökohta on kuva, kuvantekeminen ja tulkitseminen, jotka vahvistavat oppilaiden identiteettien rakentumista ja kulttuurista osaamista.

Kuvataiteen lähtökohta on kuva, kuvantekeminen ja tulkitseminen, jotka vahvistavat oppilaiden identiteettien rakentumista ja kulttuurista osaamista. Kuvataide Kuvataiteen lähtökohta on kuva, kuvantekeminen ja tulkitseminen, jotka vahvistavat oppilaiden identiteettien rakentumista ja kulttuurista osaamista. Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

HIIDEN OPISTO YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖKOULU HIISI

HIIDEN OPISTO YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖKOULU HIISI HIIDEN OPISTO 2018 KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖKOULU HIISI Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 1 mom. ja 8 ja 2 mom.

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Eija Kauppinen, Mikko Hartikainen, Marjaana Manninen & Matti Pietilä OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Perusopetuksen

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

HISTORIA. Oppiaineen tehtävä

HISTORIA. Oppiaineen tehtävä 1 HISTORIA Oppiaineen tehtävä Historian opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä ohjata hänet omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet. Menneisyyttä

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

ARVIOINTI MURROKSESSA -

ARVIOINTI MURROKSESSA - ARVIOINTI MURROKSESSA - RUBRIIKIT TAVOITTEENASETTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALUNA https://peda.net/oppimateriaalit/ e- oppi/verkkokauppa/yl%c3%a4kou lu/tekstiilityo/kevat/arvioi https://opintopolku.fi/wp/lukio-2/opinnot-lukiossa/

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Valkon kansalaisopisto 1/19

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Valkon kansalaisopisto 1/19 TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 2019 Valkon kansalaisopisto 1/19 SISÄLTÖ 1 OPETUSSUUNNITELMA 2 TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET 3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 4 OPINTOJEN

Lisätiedot

HIIDEN OPISTO YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KOKEILEVA KÄSITYÖ

HIIDEN OPISTO YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KOKEILEVA KÄSITYÖ HIIDEN OPISTO 2018 KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KOKEILEVA KÄSITYÖ Kuva: Minna Jaskari Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 1 mom. ja 8

Lisätiedot

Kirkkonummen kuvataidekoulun opetussuunnitelma Taiteen perusopetus Visuaaliset taiteet Kuvataiteen yleisen oppimäärän perusteet

Kirkkonummen kuvataidekoulun opetussuunnitelma Taiteen perusopetus Visuaaliset taiteet Kuvataiteen yleisen oppimäärän perusteet Kirkkonummen kuvataidekoulun opetussuunnitelma Taiteen perusopetus Visuaaliset taiteet Kuvataiteen yleisen oppimäärän perusteet 2018 1.8.2018 Opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen 1.9.2017 antamien

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin 1 7.17. Kuvataide Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 1 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ekosysteemien toimintaa, ihmisen elintoimintoja sekä

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet FYSIIKKA Oppiaineen tehtävä Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan opetus auttaa ymmärtämään fysiikan ja teknologian merkitystä

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Oppiaineen tehtävä

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Oppiaineen tehtävä ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen tehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset nähdään kulttuurisina toimijoina, jotka itse

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13 Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.6.2017 Liite 1 13 Mikkelin kaupungissa 7-9 luokkien islamin uskonnon opetus järjestetään 7-9-luokkien yhdysryhmissä. Opiskelu tapahtuu vuorokurssiperiaatteella siten, että

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016 ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista

Lisätiedot

OPPIMAAN OPPIMINEN AJATTELU

OPPIMAAN OPPIMINEN AJATTELU L1 OPPIMAAN OPPIMINEN - Tavoitteena on, että oppilas tunnistaa omat vahvuutensa oppijana ja omaksuu hänelle sopivat opiskelutekniikat. - Korostetaan pitkäjänteisen työskentelyn ja harjoittelun merkitystä.

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Hyväksytty (hyvinvointilautakunta 99)

Hyväksytty (hyvinvointilautakunta 99) Hyväksytty 6.6.2018 (hyvinvointilautakunta 99) TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 2018 1 YLEISTÄ Oulujoki-Opisto järjestään taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot