Diskurssianalyysi Tutkimusmenetelmät Hanna Weselius 2016 hanna.weselius@aalto.fi
1. Diskurssianalyysin perusteita 2. Case: miten löydettiin aineistoista yhteisödiskurssi, neutraaliusdiskurssi ja feminiinen kauneusdiskurssi 3. (jos ehditään) Tuntiharjoitus: "Koodista analyysiin 10 minuutissa"
1. Diskurssianalyysin perusteita
Taustaa: Saussure Ferdinand de Saussuren (1857 1913) stukturaalikielitieteen pohjalta on kehittynyt strukturalistisia ja jälkistrukturalistisia kulttuuria ja kielenkäyttöä tutkivia suuntauksia. Diskurssianalyysi on perinyt Saussurelta näkemyksen merkkijärjestelmästä, tuon järjestelmän pohjautumisesta eroihin ja järjestelmän yliyksilöllisestä, sosiaalisesti pakottavasta luonteesta.
Saussuren lingvistisen semiotiikan peruskäsitteitä: merkitsijä ja merkitty Merkki koostuu kahdesta osasta: signifiant ("merkitsijä", ilmaus) ja signifié ("merkitty", sisältö). Esim. sanassa "koira" äänteistä k, o, i, r, a koostuva sana on signifiant ja puhujan / kuulijan idea eläimestä, jota sanotaan koiraksi, on signifié. Signifiant'n ja signifié'n välinen suhde on arbitraarinen. Se perustuu pelkästään tai ainakin ensisijaisesti sopimuksenkaltaiseen sääntöön. Mikään fyysinen tai käsitteellinen ominaisuus ei vaadi näitä yhdistymään välttämättömällä tai luonnollisella tavalla. Sana "koira" voisi tarkoittaa jotain muutakin, ja eläintä voitaisiin nimittää jollain muullakin sanalla.
Saussuren lingvistisen semiotiikan peruskäsitteitä: syntagma ja paradigma Syntagma: prosessin osien tai vaiheiden liittyminen toisiinsa ketjuksi tai jatkumoksi. Paradigma: tietyn vaiheen tai osan suhde sen vaihtoehtoihin.
Saussuren lingvistisen semiotiikan peruskäsitteitä: langue ja parole Kieleen liittyy kaksi tasoa: Langue eli kielijärjestelmä (jokin luonnollinen kieli) Parole eli puhunta (yksittäiset kielenkäyttöaktit) Saussuren mukaan kielitieteen tulee kiinnittää päähuomionsa kielijärjestelmään, jota kylläkin joudutaan tutkimaan puhuntojen kautta. Tutkimuksessa on abstrahoiduttava puhuntojen yksilöllisistä (usein jopa "virheellisistä") ominaisuuksista ja yritettävä selvittää kielijärjestelmän yliyksilölliset (sosiaaliset) ominaisuudet.
Diskurssin käsite on tullut tunnetuksi erityisesti jälkistrukturalistien kuten Michel Foucault'n (1926 1984) teksteistä. Diskurssi-sana tulee ranskan sanasta discours, 'puhe', 'esitelmä', 'juttelu', 'jaarittelu', joka taas on peräisin latinan sanasta discursus, 'ympäriinsä juokseminen'.
VALTA. Diskurssianalyysi = vallan analyysi. Foucault'n mukaan diskurssi on kunkin aikakauden kielessä ilmenevä ymmärrys todellisuudesta. "Diskurssit ovat käytäntöjä, jotka systemaattisesti muokkaavat puhuntansa kohteita". Diskurssin sisäiset säännöt määrittävät, mitä aiheesta on mahdollista sanoa ja mitä siitä voidaan ajatella. Erilaiset yhteiskunnalliset diskurssit määrittelevät, mikä on 'totta', mistä voi puhua, ja miten asioista puhutaan.
Foucault'n filosofiassa kaikki inhimillisestä subjektista alkaen nähdään sosiaalisesti rakentuneena. Aina kun voidaan määrittää säännönmukaisuus kuten järjestys, suhteita, asemia ja toimintoja, voidaan puhua diskursiivisesta muodostelmasta (jotka sisältävät valtaa monessa muodossa). Diskurssit artikuloituvat kaikenlaisten, myös visuaalisten, tekstien ja niiden sallimien käytäntöjen kautta. Artikuloitumisen moninaisuuden ymmärtäminen edellyttää intertekstuaalisuuden huomioimista: esimerkiksi kuvan merkitykset eivät riipu vain kuvan omista ominaisuuksista, vaan myös muiden kuvien ja tekstien muualla sisältämistä merkityksistä. (Rose 2001, 135 136.)
Diskurssit nähdään usein vangitsevina siten, että diskurssin omaksuneen on vaikea ajatella toisin. Yksinkertaistetusti diskurssi tarkoittaa kiteytynyttä ajattelutapojen, käsitysten (arvot, normit, asenteet) ja olettamusten kokonaisuutta, jota pidetään yllä erilaisten yhteiskunnallisten laitosten avulla.
Diskursseista käydään aina kamppailua. Diskurssien läsnäolo merkitsee aina myös vastustuksen läsnäoloa. Esiin nousee vastadiskursseja, vaihtoehtoisia ajattelutapoja. Neuvottelu vallasta on jatkuvaa. Ajan myötä vastadiskurssi voi yleistyä ja jopa muodostua yleiseksi valtadiskurssiksi. (Esim. Rose 2001, 137 138.) Diskurssien tutkimusta kutsutaan diskurssianalyysiksi. Se sisältää kirjavan joukon tutkimuskäytäntöjä eikä muodosta mitään yhtenäistä menetelmällistä kokonaisuutta.
Diskurssianalyysi yläkäsitteenä Tieteenparadigma Diskurssianalyysi Diskurssianalyysin eri suuntaukset Teoria Teoria Metodologia Metodologia Metodi Metodi
Kriittinen diskurssianalyysi eli CDA Myös: Critical Linguistics, Critical Discourse Studies (CDS), pelkkä DS Ruth Wodak ja Michael Meyer: kiinnostus siihen, miten todelliset puhujat käyttävät kieltä (ei siis kielijärjestelmään, -struktuuriin) Keskittyminen sanaa ja lausetta isompiin kokonaisuuksiin, analyysiyksiköinä tekstit, diskurssit, keskustelut, puheaktit, viestintä Laajentuminen lingvistiikasta kohti toiminnan ja vuorovaikutuksen tutkimusta Laajentuminen verbaalisesta visuaaliseen ja multimodaaliseen vuorovaikutukseen: eleet, kuvat, elokuva, internet, multimedia Keskittyminen dynamiikkaan ja strategioihin Kielenkäytön kontekstien funktioiden tutkiminen
Kriittinen diskurssianalyysi eli CDA Kriittinen diskurssianalyysi ei keskity kieleen sinänsä, vaan tutkii sosiaalisia ilmiöitä, jotka ovat monimutkaisempia kuin pelkkä kieli ja vaativat monitieteisen ja monimetodisen lähestymistavan. Vaikka määritelmä "kriittinen" viittaakin yhteiskunnallisesta ongelmasta lähtevään tutkimusotteeseen, kriittistä diskurssianalyysiä voi tehdä mistä tahansa, ongelmattomastakin, sosiaalisesta ilmiöstä. "Diskurssi" voi olla historiallinen monumentti, käytäntö, poliittinen strategia, kertomus, tekstiä (myös visuaalisia tekstejä), puhetta, johonkin aiheeseen liittyviä keskusteluja tai kieltä sellaisenaan.
Kriittinen diskurssianalyysi eli CDA "Puhutaan rasistisesta diskurssista, sukupuolittuneesta diskurssista, populistisesta diskurssista, työelämän ja työttömyyden diskursseista, menneisyyden diskursseista ja monista muista niinpä diskurssin merkitys venyy genrestä (puheen) rekisteriin tai tyyliin, rakennuksista poliittisiin ohjelmiin. Tämä aiheuttaa, sen täytyy aiheuttaa, paljon hämmennystä mikä taas johtaa kovaan kritiikkiin ja moniin väärinkäsityksiin." (Ruth Wodak)
Kriittinen diskurssianalyysi eli CDA Kriittinen diskurssianalyysi koulukuntana tai paradigmana on: - ongelmaorientoitunutta - monitieteistä ja eklektistä Kriittinen diskurssianalyysi pyrkii: - ideologioiden ja vallan demystifioimiseen (kirjoitetun, puhutun tai visuaalisen) aineiston huolellisen analyysin avulla - tutkijan oman aseman kriittiseen tarkasteluun ja itsereflektioon
Kritiikin kritiikkiä Foucault'ta voi periaatteessa soveltaa mihin tahansa aineistoihin. Kaavamainen teoriankäyttö toimii kuitenkin Foucault'n tapauksessa yhtä hyvin tai huonosti kuin kaikiin pintoihin sopivaksi mainostettu seinäpakkeli. Se voi hyvin pohjustettuna sopiakin johonkin seinään, mutta joihinkin toisiin seiniin roiskittuna se aiheuttaa pettymyksen tai pahimmassa tapauksessa katastrofin. (Kendall ja Wickham 1999, 118.) Foucault'ta voi seurata huomioimalla sen, että jokaisella historiallisella tapahtumalla on omat erityisyytensä ja lainalaisuutensa, mieluummin kuin siirtämällä ajatusmalleja ilmiöistä toisiin ja tekemällä kulttuurisia yleistyksiä.
"Musiikin kriittisessä diskurssianalyysissa tarkastellaan sekä musiikkia diskurssina että musiikkia koskevaa diskurssia. Musiikkia lähestytään sosiokulttuurisena käytäntönä, joka rakentaa, uusintaa ja kyseenalaistaa kulttuurisia identiteettejä, representoi "ulkomusiikillista" maailmaa ja kytkeytyy kulttuurin muihin merkkijärjestelmiin, kuten kieleen, visuaaliseen ilmaisuun ja liikkeeseen (esim. tanssi ja lavakoreografia). Tyypillisessä tutkimusasetelmassa analysoitava tapaus koostuu musiikkiteoksen tai esityksen tuottamiseen, välittämiseen ja vastaanottamiseen liittyvistä tilanteista ja niitä koskevista dokumenteista. Aineistoa analysoidaan tekstien (äänite, kuvatallenne, nuotti), diskurssikäytäntöjen (genre, intertekstuaalisuus) ja sosiokulttuuristen käytäntöjen (välittömät tilannekontekstit, institutionaaliset käytännöt, laajempi kulttuurinen kehys) näkökulmista. Erityistä huomiota kiinnitetään musiikillisten tekstien tai niiden osien kulttuuriseen kierrätykseen ja esittämiseen uusissa konteksteissa (genrehybridit ja intertekstuaalisuus) sekä diskurssin kontrollia ja kulttuurista identiteettiä koskeviin kysymyksiin. Musiikin kriittinen diskurssianalyysi rakentaa siltaa musiikin tekstuaalisen ja kontekstuaalisen analyysin välille."
Diskurssianalyysi visuaalisen kulttuurin ja median tutkimuksessa Visuaalisen kulttuurin ja median tutkimus on ottanut Foucault'n käsitteistön luontevasti käyttöön. Sillä voidaan välttää pelkästään tekstuaalinen semioottinen analyysi, ja ne myös auttavat tutkijaa eteenpäin pelkästään sosiaalisia tai taloudellisia ilmiöitä tarkastelevista analyyseistä tai yksittäisten kontekstien tutkimisesta ilman kokonaiskuvaa ilmiöön vaikuttavista asioista. (Evans ja Hall 1999, 3).
Esimerkkejä: Jenni Mäenpää ja Janne Seppänen (2007). Kuvajournalismin tuotannon diskurssit eli "objektiivisuuden kehykset": Kamera, Taide ja Pimiösääntö. Katy Parry (2011): Irakin kuvat ja sotakuvan "humanitaarinen diskurssi" - rakentuu valokuvan humanistisen perinteen varaan ja on tullut vallitsevaksi, koska lehdet esittävät sodan mieluummin ihmisten kautta kuin näyttävät kuvissaan aseita ja yleistä tuhoa - on ideologinen: kehystää Irakia valloittavat länsimaat hyväntekijöiksi. Irakilaiset nähdään enimmäkseen yleistettyinä, nimettöminä arkkityyppeinä ja länsimaiden hätäavun kohteina. - edistää narsistista ja nationalistista "kuinka me pelastamme ne" -tarinaa, joka esittää miehittävät länsimaat vapauttajina (Parry 2011, 1197).
Visuaaliset järjestykset Janne Seppänen (2004) on määritellyt visuaalisen järjestyksen käsitteen, jolla voi analysoida visuaalisia kokonaisuuksia. (Taustalla Norman Fairclough 1995: median diskurssijärjestykset) Visuaaliset järjestykset voivat liittyä 1) välineisiin itseensä tai 2) välineillä kuvattuihin asioihin. Esimerkiksi uutiskuvalla on itsellään tietty visuaalinen järjestys. Uutiskuvissa kuvatuilla asioilla, kuten pakolaisilla, taas on omia järjestyksiään, jotka näkyvät eri tavoin eri konteksteissa.
Visuaalinen järjestys tulee esiin viimeistään silloin, kun havaitsee siihen piiloutuneen jotain. 3 hyvää tapaa piilottaa esine: 1) sen voi kaivaa syvälle maahan, 2) sen voi lisätä toisten aivan samannäköisten joukkoon tai 3) sen voi sijoittaa niin näkyvälle paikalle, että siitä tulee olennainen osa visuaalista järjestystä ja se muuttuu "näkymättömäksi". (Michel Serresiä mukaillen Seppänen 2004, 31.)
Visuaaliset järjestykset
Kaksi erilaista diskurssianalyysin suuntausta (Rose 2001, 140): 1. Ensimmäinen suuntaus kiinnittää huomiota siihen, miten diskurssit artikuloituvat erilaisissa visuaalisissa ja verbaalisissa teksteissä, enemmän kuin diskurssien mahdollistamiin tai vaatimiin käytäntöihin. 2. Toinen suuntaus keskittyy ensisijaisesti sosiaalisiin instituutiohin ja niiden käytäntöihin on kiinnostunut vallasta, totuusjärjestelmistä, instituutioista ja teknologioista. Näitä kahta suuntausta ei voi erottaa toisistaan täysin, ja useissa tutkimuksissa on sovellettu molempia. (Rose 2001, 140.)
1. Kuvaan keskittyvä diskurssianalyysi - kiinnittää paljon huomiota kuvapintaan - tarkastelee, miten kuvat rakentavat sosiaalista todellisuutta - keskittyy siihen, miten erilaiset näkemykset ja käsitykset rakennetaan kuvan avulla todellisiksi ja luonnollisiksi tietyissä totuusjärjestelmissä
Kuvaan keskittyvä diskurssianalyysi: miten se tehdään 1. Koodaa aineistosta avainteemoja, jotka voivat olla sanoja, kuvia, tapahtumia tms. toistuvia asioita 2. Kysy, miten tietyt kuvat tai sanat saavat erityiset merkityksensä. Liittyvätkö jotkut kuvat tai sanat toisiinsa merkityksellisellä tavalla? Mitä assosiaatioita niihin liittyy, ja miten kuvien tai sanojen yhdistelmät liittyvät toisiinsa?
Kuvaan keskittyvä diskurssianalyysi: miten se tehdään Vaikka aineistoista koodataan teemoja sisällön analyysin tapaan, metodi on paljon joustavampi kuin sisällön analyysi. Usein toistuvat teemat eivät lähtökohtaisesti nouse analyysin keskiöön. Uusien näkökulmien ilmetessä ei tarvitse läpivalaista uudelleen jo tehtyä työtä, vaan uusia koodeja voi soveltaa aineistoihin tarpeen mukaan. Tärkeää on antaa aineistojen yksityiskohtien johdattaa tutkimusta. Olennaista on kiinnittää huomiota myös siihen, mitä ei näytetä.
2. Sosiaalisten instituutioiden valtasuhteisiin keskittyvä diskurssianalyysi - on kiinnostunut siitä, millaisten sosiaalisten instituutioiden ja valtasuhteiden puitteissa tutkittavat kuvat on tuotettu tutkii, millaisia inhimillisiä subjekteja ne tuottavat
Sosiaalisten instituutioiden valtasuhteisiin keskittyvä diskurssianalyysi: miten se tehdään Foucault'n mukaan instituutiot toimivat kahdella tavalla: apparaattinsa ja teknologioidensa kautta. Apparaatti = ne tiedon ja vallan muodot, jotka muodostavat instituutioita, kuten arkkitehtuuri, säännöt, filosofiat, lait, moraali jne, ja diskurssit jotka näissä artikuloituvat Teknologia = tekniikat, joilla institutionaalista tietoa ja valtaa käytetään, kuten vaikkapa kamera tai jonkin julkaisun sivukartta
Sosiaalisten instituutioiden valtasuhteisiin keskittyvä diskurssianalyysi: miten se tehdään Kun keskitytään valtasuhteisiin ja rakenteisiin, analyysin päähuomio siirtyy pois kuvista itsestään. Analyysissä keskitytään pääasiassa tuotantoon tai vastaanottoon, kuvan sosiaaliseen modaliteettiin. Silloin, kun tutkitaan nykyaikaa, tämäntapaisessa diskurssianalyysissä voidaan käyttää menetelminä haastatteluja ja havainnoimista.
Gillian Rosen mukaan 1) kuvaan, tekstiin tai toimintaan keskittyvää diskurssianalyysiä ja 2) instituutioiden valtasuhteisiin keskittyvää diskurssianalyysia ei voi erottaa toisistaan täysin, ja useissa tutkimuksissa on sovellettu molempia. Molempia analyysitapoja voi kritisoida valikoivuudesta ja tutkijaluennan subjektiivisuudesta. Rosen mukaan diskurssianalyysiä metodina käyttäviä kirjoittajia vaivaa yleisesti liian vahva usko omien tulkintojen oikeellisuuteen ja itsereflektion puute.
Esimerkki diskurssianalyysistä kahdella tasolla: Lutz ja Collins (1993) National Geographicin 1950 1980-lukujen henkilökuvat noudattivat ihmisluontoa universalisoivaa ajatusmallia. Kuvien katsoja kuljetettiin ensin kansallisten ja etnisten erilaisuuksien läpi ja sitten alleviivattiin sitä, että ihonväristä huolimatta kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Lehden henkilökuvista suurin osa oli potretteja, ja toiseksi eniten lehdessä oli ryhmäkuvia eksoottisista ihmisryhmistä. Muotokuva pyrki tyypillisesti korostamaan kuvatun henkilön persoonallisia piirteitä ja minimoimaan taustan tai kuvaushetken merkitystä mutta toisaalta muotokuvissa langettiin helposti tekemään ihmistaksonomioita kaukaisten kulttuurien edustajista (Lutz ja Collins 1993, 98).
Esimerkki diskurssianalyysistä kahdella tasolla: Lutz ja Collins (1993) Lehdessä julkaistut henkilökuvat eivät sijoittuneet uutispainotteiseen kuvajournalismin traditioon, joka korostaa ilmiöiden ja ihmisille tapahtuvien asioiden hetkellistä, autenttista erityisyyttä. Ne eivät toisaalta myöskään sijoittuneet taidevalokuvan traditioon, koska haastatellut kuvaajat vieroksuivat "henkilökohtaisia kuvia", joissa kuvaajan oma esteettinen näkemys sekoittuu kuvattaviin tosiasioihin (emt., 61). National Geographicissa oltiin kahden tradition välissä ja esitettiin vahvasti näkökulmaistettuja henkilökuvia yhdestä universaalista ihmisyydestä kuvajournalismille tyypillisellä luonnollistavalla estetiikalla ja tekniikalla.
Sosiaalisten instituutioiden valtasuhteisiin keskittyvä kuvan diskurssianalyysi: John Tagg Valokuva on tiedon ja vallan väline, "välähdys institutionaalisten tilojen kentän poikki. Tätä kenttää meidän on syytä tutkia, ei valokuvaa sellaisenaan." (1988, 63.) "Meidän ei siis tule kysyä: Mitä nämä valokuvat todentavat? vaan: Miten ne artikuloitiin ja miten ne artikuloivat väitteen? Kenen tämä väite oli? Miten se perusteltiin? Kuka sen sanoi? Kenelle? Missä olosuhteissa? Mitä tarkoitusta varten? Millä seurauksilla? Toisin sanoen, ei: Mitä nämä valokuvat jäljentävät, heijastavat, esittävät? vaan: Mitä ne tekivät?" (1992, 103 104)
Rosalind Krauss (1982)
Silta diskurssianalyysistä semiotiikkaan: Sosiosemiotiikka "[T]ekstin ja järjestelmän välinen dialektiikka ilmenee aina erityisissä merkityksenmuodostuksen tapahtumissa, siis diskurssissa. Diskurssi on tässä mielessä sosiaalisen järjestyksen muotojen ja merkkijärjestelmien yhdistymistä tekstien tuotannossa niin, että kulttuurin muodostavat merkki- ja arvojärjestelmät säilyvät tai uudistuvat." (Hodge ja Kress 1988, 6.) Sosiosemiotiikka kiinnittää huomiota esimerkiksi henkilökuvien merkitysten tietoisesti, myös rituaalisesti, rakennettuun luonteeseen ja niiden tuottamaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen.
Silta diskurssianalyysistä semiotiikkaan: Sosiosemiotiikka Hodgen ja Kressin mukaan sosiaaliset identiteetit rakennetaan ideologisten sosiaalisten eroavuuksien kautta. Erilaiset sosiaaliset ryhmät muodostavat ja tulkitsevat merkityksiä eri tavoilla. Ideologisten merkityskokonaisuuksien toimintaa määrittävät järjestelmät, joita Hodge ja Kress nimittävät logonomisiksi systeemeiksi. Niissä merkitykset tekniikoineen, modaliteetteineen ja sääntöineen tuotetaan ja vastaanotetaan. Systeemien sääntöjä tuottavat ja valvovat erilaiset instituutiot, kuten vanhemmat, opettajat ja työnantajat, ja toimiakseen niiden on oltava näkyviä ja avoimia (Hodge ja Kress 1988, 4).
Silta diskurssianalyysistä semiotiikkaan: Sosiosemiotiikka Viestinnän jokapäiväisessä sosiaalisessa semiotiikassa vastaparit pyrkivät esittämään oman määritelmänsä "totuudesta" ja "todellisuudesta" taistelussa sosiaalisesta kontrollista. Totuus ja todellisuus ovat samojen lakien ja neuvottelujen alaisia kuin kaikki muukin viestinnän prosesseihin sisältyvä. "Totuus" on erottamattomasti sidottu tietyn ryhmän sisäiseen vallanjakoon ja solidaarisuuteen (emt., 151). Hodge ja Kress nimittävät modaliteeteiksi niitä esimerkiksi visuaalisia järjestelmiä, joilla kutakin totuutta kulloinkin rakennetaan ja merkityksellistetään, miten totena jokin esitetään. Esim: "totuus" yhdestä henkilöstä esitetään viidessä eri aikakauslehdessä eri modaliteettien avulla ja jokainen versio on yhtä "totta" omille lukijoille.
Silta diskurssianalyysistä semiotiikkaan: Sosiosemiotiikka Esimerkki sosiosemioottisesta analyysistä: tulkinta Ville Vallaton (Dennis the Menace) sarjakuvahahmosta Beano-sarjakuvalehdessä Yleistajuisesti "realistinen" tyyli siihen liittyvine visuaalisine modaliteetteineen yhdistyy helposti "totuuteen". Beano ja sen lukijat muodostavat kuitenkin yhteisöllisen kulttuurisen vastadiskurssin. Päähenkilö on piirretty "epärealistisesti", mutta näyttäytyy omassa kontekstissaan "todempana" kuin realistisemmin piirretyt vihollisensa, jotka realistisuudessaan edustavat sitä diskurssia, jolle Beano tarjoaa vastadiskurssia. Niinpä epärealistisella hahmolla onkin yllättäen enemmän uskottavuutta. (Hodge ja Kress 1988, 130 131.)
2. Case: miten löydettiin aineistoista yhteisödiskurssi, neutraaliusdiskurssi ja feminiinen kauneusdiskurssi
Tavoitteet: - avata valokuvan tuotantokonteksteja - analysoida aikakauslehtien henkilökuviin liittyvää puhetta ja toimintaa - määrittellä valokuvien merkityksenmuodostukseen tutkituissa konteksteissa vaikuttavia diskursseja. Keskeiset tutkimuskysymykset: 1) Mikä on henkilökuvien tehtävä aikakauslehdessä ja miten aikakauslehtien henkilökuvia tehdään? 2) Millaiset diskurssit vaikuttavat erilaisten aikakauslehtien kuvatuotantoprosesseissa?
1) Mikä on henkilökuvien tehtävä aikakauslehdessä ja miten aikakauslehtien henkilökuvia tehdään? 2) Millaiset diskurssit vaikuttavat erilaisten aikakauslehtien kuvatuotantoprosesseissa? Nämä kysymykset ovat nousseet yhdestä konkreettisesta ja yksinkertaisesta tutkimusintressistä: Miten ja miksi aikakauslehdet tuottavat henkilökuvia? Tällaiset kysymykset voivat syntyä katselemalla kuvia lehdistä, mutta niihin ei voi kuvia katselemalla vastata. Kysymyksiin voi vastata ainoastaan menemällä sinne, missä kuvat syntyvät: lehtitalojen sisään, arkisten työprosessien keskelle. (Validiteetti.)
"Missäs sun toinen sukka on? [Naurua.] Tosi kivaa kun on vaan yks sukka. Ehdottomasti yks sukka vaan." "Meillä saa sit hei kuvissa olla sellasta elämän makua. Että voi olla esimerkiks vaikka vaan toinen sukka jalassa." "Pitää kattoa kameraan ja näin. Mulla on nyt sellainen fiilis, että se on niin kiva. Mä tykkään niin paljon tästä hameesta ja sitten toinen sukka jalassa. Pysyttäis tässä hommassa" "Nyt kun saadaan näin ihana, tällanen aito. Ja sit kun on vaan se toinen sukka, niin siitä tulee se juttu. Mun mielestä toi pusero on ihana. Just semmonen aivan. Ei liian."
"[O]lennaista on se, et ne kuvataan täsmälleen samalla tavalla, ja otsikot on samassa kohassa samalla koolla. Eli ne on identtiset kannet. Ja tosi olennaista on, että se kuva ei kommentoi. Lähtökohta on et ne on hienoja kasvotutkielmia, mut niis ei saa olla selvää tämmöstä visuaalist kommenttii. Ja kun ne istuu tuolissa tai nojatuolissa tai missä ne istuukin, niin sekään ei saa olla semmonen et siitä syntyy joku vaikutelma. Et jos me esimerkiks laitetaan joku poliitikko mukavasti laiskanlinnaan, niin se heti henkii valtaa. Semmost ei, et se pitää olla mahollisimman neutraali, missä se istuu. Eikä se toisaalta saa olla epämukavan näkönen se ilme, koska seki sit viestii jotain. Et aika vaikee rasti [kuvaajalle], mutta tohon kuitenki pyritään." (J 9)
" [J]a tää on niinku tätä, [poliitikot] tuotteistuvat, samalla tavalla kuin nuo, autot ja kaikki vaatteet, niin poliitikot tuotteistuu, ja se on tietenki selvää, että se on myöskin vaarallinen kohta, koska tuota mehän ei saatas mennä siihen, että me ollaan pelkästään sen tuotteen armoilla, vaan me katsotaan, mitä paketissa on sisällä, ja se on Suomen Kuvalehden tehtävä avata se paketti, mutta toisaalta me voimme myös näyttää sen paketin." (J 11)
"[Naistenlehtikuvat] tehään niin paljo enemmän sen kuvattavan ehdoilla. [Suomen] Kuvalehdessä on paljon enemmän kuvaajalla vastuuta ja vapautta sen kuvan suhteen. Että [naistenlehdissä] pyritään et ne [henkilöt] näyttää kauniilta tai jotenki, sen lehden maailman mukaselta, et se lehden maailma on niinku kaunis ja raikas ja pehmeä ja muuta. Mut sit taas [Suomen] Kuvalehden maailmankuva on niinku pistää asiat enemmänki seinää vasten ja sit analysoida niitä, et kukaa ei saa mitään niinku ilmaseks, ja tietyl taval kuvanki pitää olla vapaa analysoinnille, ja sen pitää olla niinku, jotenki neutraali, mikä se sit on se neutraali emmätiiä." (J 10)
"[E]t on se muutenki kuvauksis vähä että meikkaaja on aina se niinku bestis, sen kuvattavan, ja kuvaaja on vähä jotenki pahis, aina vääntää ja, käskee ja, muutenki. Se meikkaaja aina niinku tekee siit vaan täydellisen ja kauniin [---] ja kuvaaja välil vaan pilaa sitä." (J 10) "[M]eiän ydintehtävä ei oo antaa kiiltokuvaa poliitikosta, vaan kertoa, mitä kiiltokuvan takana on. Se on meiän varsinainen tehtävä. Mut että mä en usko, että se välttämättä vaatii sitä pelkästään, että otetaan poliitikosta vain sattumalaukauksia, niin kun sillon, ku Ahtisaari oli presidentti [---], niin että sitä aina kuvattiin kun se lyllersi." (J 11)
Diskurssianalyysi? Aikakauslehden valokuvien tuotannon käytännönläheistä etnografista tutkimusta olisi vaikea tehdä "suoraan" Foucault'n jalanjäljissä. Mutta: Media sekä sen osana aikakauslehti toimitusjärjestelmineen, työprosesseineen ja valokuvineen voidaan nähdä osana Foucault'n hahmottamaa monitahoista valta- ja totuusjärjestelmää.
Diskurssianalyysi? Aikakauslehden mediakonsepti toimii vallan alueella kahdella tavalla. 1) Se on toimituksen sisäinen sosiaalinen kehys, johon journalistin on sopeuduttava ja opittava "talon tavoille". Konseptia ei kyseenalaisteta, vaan päivitetään ja kehitetään tarpeen mukaan. 2) Toinen vallan ulottuvuus liittyy niihin representaatioihin, joita konseptin puitteissa tehdään. Riippuu konseptista, kuka valitaan kanteen tai missä juttutyypissä kukin esitetään.
1) Mikä on henkilökuvien tehtävä aikakauslehdessä ja miten aikakauslehtien henkilökuvia tehdään? Aikakauslehden henkilökuvan tehtävä on toimia konseptinsa osana, ja henkilökuvia tehdään suunnitellusti.
1) Mikä on henkilökuvien tehtävä aikakauslehdessä ja miten aikakauslehtien henkilökuvia tehdään? Aikakauslehden suunniteltu henkilökuva: 1) Se tehdään ryhmätyönä ensisijaisesti omaan kontekstiinsa. 2) Sen realismi määrittyy sen kontekstin, aikakauslehden, valitsemien näkökulmien mukaan. 3) Se on performanssi, johon osallistuvat lehti, kuvattava henkilö ja lukija. 4) Se on performatiivinen: se viittaa omaan tekemiseensä ja toistaa lehden maailmankuvaa. 5) Se osallistaa lukijan performanssiin kädenjäljen ja autenttisuuden avulla.
2) Millaiset diskurssit vaikuttavat erilaisten aikakauslehtien kuvatuotantoprosesseissa? Yhteisödiskurssi: Laatupuhe painottuu lukijoihin ja lehden "meidän" muodostamaan yhteisöön. Laadussa on kyse valinnoista, ei paremmuudesta tai oikeassa olemisesta. Oikeassa oleminen koetaan epätasa-arvoisena suhtautumisena lukijaan. Kuviin valikoituu yhteisön kannalta sopivia henkilöitä. Henkilökuvien tarkoitus on tuoda henkilö lähelle lukijaa ja samalla mahdollisesti näkökulmaistaa tekstissä käsiteltyjä teemoja.
Yhteisödiskurssi: Vahvan yhteisödiskurssin synnyttämä henkilökuva näyttää oman rakentumisensa ja tekijöidensä ammattitaidon. Kuva tehdään niin, että se on omassa lehdessään tunnistettava ja uskottava. Se saattaa perustua pitkälle vietyyn yhteiseen leikkiin, johon lukijan toivotaan heittäytyvän mukaan. Kuvan tunnetila voi olla korostuneen positiivinen. Vahva yhteisödiskurssi voi johtaa kuvankäytön yhdenmukaistumiseen.
Neutraaliusdiskurssi: Neutraaliusdiskurssi pohjautuu uutisjournalismin perinteeseen. Kuvien realismi perustuu ajatukseen maailman tapahtumien totuudenmukaisesta tulkitsemisesta. Myös tasapuolisuus on tärkeä realismin taustaideaali. Valokuvien tunnefunktio on myös tärkeä, jos kuvan aihe avautuu lukijalle paremmin tunteen kautta. Kuvan herättämä tunne saa olla myös negatiivinen, jos aiheen luonne sitä vaatii.
Neutraaliusdiskurssi: Lehden koetaan käyttävän yhteiskunnallista valtaa henkilövalinnoillaan ja käsittelytavoillaan. Suhde lukijoihin on kaksijakoinen: toisaalta liiallista lukijalähtöistä näkökulmaistamista ei suosita, mutta toisaalta laadukkaan journalismin tekeminen katsotaan lukijan hyväksi palvelemiseksi. Lukija on ensisjaisesti vastaanottaja; tasa-arvoinen yhteisöllisyys ei korostu. Lehteä verrataan toisiin lehtiin arvottaen: viihteellisiin lehtiin tehdään selvä ero.
Fairclough, Norman (1995): Media discourse. London: Edward Arnold. Foucault, Michel (2005): Tiedon arkeologia. Tampere: Vastapaino. Ranskankielinen alkuteos 1969. Foucault, Michel (2010): Sanat ja asiat. Eräs ihmistieteiden arkeologia. Helsinki: Gaudeamus. Hacking, Ian (2008): Mitä sosiaalinen konstruktionismi on? Tampere: Vastapaino, 2008. Englanninkielinen alkuteos 1999. Hodge, Robert and Kress, Günther (1988): Social Semiotics. Cambridge: Polity Press. Jewitt, Carey and Oyama, Rumiko (2001): Visual meaning: a social semiotic approach. Teoksessa Van Leeuwen, Theo and Jewitt, Carey (eds.): Handbook of Visual Analysis. London, Thousand Oaks and New Delhi: Sage.
Kendall, Gavin and Wickham, Gary (2009): Using Foucault's Methods. London, Thousand Oaks and New Delhi: Sage. Krauss, Rosalind (1982): Photography's Discursive Spaces: Landscape/ View. Art Journal 42(4), 311-319. Kress, Gunther and van Leeuwen, Theo (2006): Reading images. The grammar of visual design. Second edition. London and New York: Routledge. Lutz, Catherine and Collins, Jane (1993): Reading National Geographic. Chicago and London: University of Chicago Press. Rose, Gillian (2001): Visual Methodologies. An Introduction to the Interpretation of Visual Materials.
Seppänen, Janne (2001): Valokuvaa ei ole. Helsinki: Musta Taide. Seppänen, Janne (2005): Visuaalinen kulttuuri. Tampere: Vastapaino. Tagg, John (1992). The proof of the picture. In Tagg, John (Ed.): Grounds of dispute. Minneapolis: University of Minnesota Press. Tagg, John (1988): The Burden of Representation. Essays on photographies and histories. Basingstoke: Macmillan Education. Van Leeuwen, Theo (2008): Discourse and Practice. New tools for critical discourse analysis. Oxford: Oxford University Press.
Tuntitehtävä aineiston koodaamisesta ja diskurssianalyysistä: Jakautukaa ryhmiin ja miettikää, miten koodaisitte saamaanne aineistoa ja miten lähestyisitte sitä diskurssianalyysin näkökulmasta.