Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Samankaltaiset tiedostot
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET


Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

LAPIN LIITTO Hallitus

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kunnallinen Asetuskokoelma

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä. Voimaantulo I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

LAPIN LIITTO Hallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Ritva Lill-Smeds, jäsen

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2018

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall , liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Transkriptio:

MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat säännökset ovat uuden kuntalain 110 :ssä, jos sa säädetään myös vuotta pitemmän aikavälin toiminnan ja talouden suunnit telusta. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman kokouksessaan 14.11.2016 46. Organisaatiomuutokset Tavoitteet Vesihuoltolaitoksen toiminta yhtiöitettiin vuoden 2017 alusta Mynämäen Vesihuolto Oy:ksi. Yhtiö on kunnan kokonaan omistama ja se kuuluu kuntakonserniin. Hulevesi on edelleen kunnan vastuulla, mutta muut vesihuollon tulot ja menot eivät sisälly talousarvion tuloarvioihin ja määrärahoihin. Yhtiöittämisestä kirjattava luovutusvoitto on budjetoitu Yleishallinto-tulosalueelle. Mynämäen Vesihuolto Oy:n toiminnalle on asetettu tavoitteet Yleishallinto-tulosalueen kohdalle. Kunnallistekniikka-tulosalueen nimi on muutettu Infra-tulosalueeksi. Infra-tulosalueeseen sisältyvät yleisten alueiden, urheilukenttien ja yksityisteiden määrärahat. Sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan 1.1.2019 alkaen. Uudistus vaikuttaa merkittävästi kunnan toimintaan sekä tuloihin ja menoihin. Taloussuunnitelmavuosi 2019 on kuitenkin budjetoitu nykyisen organisaation mukaan, koska uudistuksesta ja sen vaikutuksista ei ole vielä riittävästi tietoa. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Kunnanhallituksen ja lautakuntien toiminnalliset tavoitteet on johdettu kunnanvaltuuston hyväksymästä kuntastrategiasta. Taloutta ja henkilöstöä koskevat tavoitteet on asetettu vain Yleishallinto-tulosalueen kohdalle. Konsernitavoitteet on asetettu Yleishallinto-tulosalueen kohdalle.

2 Kunnan taloudellisesta tilanteesta Käyttösuunnitelma Mynämäen kunnan tulos on ollut alijäämäinen joka vuosi vuodesta 2011 alkaen. Vuosina 2011-2015 alijäämä on kertynyt yhteensä 6,8 milj. euroa. Em. vuosiin sisältyy suurehkoja käyttöomaisuuden myyntivoittoja ja ilman niitä alijäämä olisi vielä suurempi. Vuoden 2016 tulos tulee olemaan noin 0,7 milj. euroa alijäämäinen (ei ole lopullinen tilinpäätöstieto). Vuoden 2016 tilinpäätöksen jälkeen taseessa ollut ylijäämä on nyt käytetty ja tase on alijäämäinen. Vuoden 2017 talousarvio on vesilaitoksen yhtiöittämisestä kirjattavan myyntivoiton takia ylijäämäinen noin 8,2 milj. euroa. Suunnitelma vuodet 2018 ja 2019 ovat taas alijäämäisiä. Myyntivoitto on kirjanpidollinen kirjaus eikä kunnan kassaan tule yhtiöittämisen yhteydessä yhtään rahaa. Kunnan palvelutuotanto on siis edelleen alijäämäistä. Kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion yhteydessä talouden tasapainottamiseen tähtääviä toimenpiteitä (kohta 3.4.). Hallintokuntien tulee valmistella toimenpiteet päätöksen mukaisesti. Lautakuntien tulee kiinnittää erityistä huomiota menojen kasvun hillitsemiseen ja seurattava määrärahojen ja tuloarvioiden kehittymistä tässä ohjeessa annettavien ohjeiden mukaisesti. Hallintokuntien tulee aktiivisesti ja oma-aloitteisesti etsiä myös muita kuin em. toimenpiteitä, joilla kunnan talous saadaan tasapainotettua. Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on nouda tettava talousarviota. Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla näiden valvonnan välineitä. Määrärahat, tuloarviot ja toiminnalliset tavoitteet on talousarviossa määritelty jäljempänä olevan sitovuustason mukaisesti. Lautakuntien tulee vuoden ensimmäisessä kokouksessaan laatia ja hyväksyä tulosyksikkö 1-tasolla talousarvion käyttösuunnitelmat. Sitä tarkemmat käyttösuunnitelmat hyväksyy tarvittaessa ao. johtava viranhaltija. Lautakuntien tulee määritellä tulosyksiköille myös selkeät toiminnalliset tavoitteet. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumista on seurattava samanaikaisesti määrärahojen seurannan yhteydessä. Kunnanhallituksella on oikeus siirtää ratkaistavakseen toimielimen tekemä käyttösuunnitelmapäätös. Käyttösuunnitelmasta ja sen mahdollisista myöhemmistä muutoksista tulee toi mittaa pöytäkirjanote myös kirjanpitoon. Käyttösuunnitelmaa vahvistettaessa tulee erityisesti huomioida se, että hyväksytyn talousarvion määrärahat on tarkoitettu koko vuoden toimin taa varten. Käyttösuunnitelmassa lautakunta kohdistaa määrärahat ja tuloarviot

3 siten, että palvelut voidaan järjestää talousarviossa hyväksyttyjen määrärahojen ja tavoitteiden mukaisesti. Mahdolliset toiminnalliset muutokset tarvittavine laskelmineen on päätettävä selkeästi samassa yhteydessä. Toiminnan muutoksista aiheutuva määrärahojen mahdollinen lisätarve tulee ensisijaisesti kattaa lautakunnan määrärahojen sisällä. Jos se ei ole mahdollista, toiminta tu lee sopeuttaa olemassa oleviin määrärahoihin. Lisämääräraha myönne tään vain erittäin poikkeuksellisissa ja hyvin perustelluissa tapauksissa. Mikäli lisämäärärahan tarve on todella välttämätön, tulee ao. toimielimen käsitellä asia välittömästi tarpeen ilmaannuttua. Käyttösuunnitelmaa koskevat kokousasiat vuodelle 2017 laaditaan Dynasty-asiahallintaan numeron 1267 kohdalle. Ko kousasian otsikoinnissa tulee käyttää lautakunnan nimeä, esim. Käyttösuunni telma 2017/Kasvatus- ja sivistyslautakunta. Lautakuntien tulee toimittaa vahvistetut käyttösuunnitelmat tiedoksi kunnanhallitukselle viimeistään 17.2.2017. Kunnanhallitus käsittelee käyttösuunnitelmat 27.2.2017. Tunnusluvut, mittarit ja suoritteet Käyttösuunnitelmaa laadittaessa toimielimen on tarvittaessa tarkistettava toimintaansa kuvaavat suoritteet ja mittarit (nimikkeet ja yksikkökustannukset). Suoritteiden ja mittareiden on kuvattava ko. toimintaa ja niiden on oltava mitattavia. Käyttösuunnitelman laadinnan yhteydessä tulee esittää suoritteet ja mittarit myös siinä tapauksessa, ettei niitä aikaisemmin ole talousarvion yhteydessä esitetty. Yksikkökustannukset lasketaan bruttomenoista. Jokaisen toiminnan osalta on esitettävä muitakin mittareita kuin euroa/asukas. Talousarvion sitovuustaso Vuoden 2017 talousarvio on bruttositova tulosaluetasolla. Taloushallintoyksikkö on taseyksikkönä nettositova valtuustoon nähden. KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnanhallitus: keskusvaalilautakunta tarkastuslautakunta yleishallinto taloushallintoyksikkö (taseyksikkö) perusturvakuntayhtymä Akseli erikoissairaanhoito ja ympäristöterveydenhuolto Kasvatus- ja sivistyslautakunta: sivistystoimen hallinto varhaiskasvatus opetustoimi

kulttuuri- ja vapaa-aika 4 Tekninen lautakunta: teknisen toimen hallinto tilalaitos infra rakennusvalvonta ja ympäristötoimi TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosassa valtuustoon nähden sitovia eriä ovat: verotulot valtionosuudet rahoitustuotot ja -kulut (netto) INVESTOINTIOSA Investointiosassa valtuustoon nähden sitovia eriä ovat: kiinteä omaisuus nettomääräisenä talonrakennus (kohteittain yli 200.000 euroa) infrastruktuuri irtain omaisuus nettomääräisenä RAHOITUSOSA Rahoitusosassa valtuustoon nähden sitova erä on lainakannan muutokset. Talousarvion toteutumisen seuranta ja raportointi sekä talousarvion mahdolliset muutokset Lautakunnat raportoivat kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 30.4. tilanteen ja 31.8. tilanteen mukaisesti valtuuston asettamien määrärahojen ja tuloarvioi den toteutumisesta. Toiminnallisten tavoitteiden, mittarien ja suoritteiden määrien toteutuminen raportoidaan tilinpäätöksessä. Talousarvioon mahdollisesti tehtävistä muutoksista päättää kunnanvaltuusto sitovuustason mukaisesti. Talousarvion mahdolliset muutokset viedään kunnanvaltuuston käsittelyyn pääsääntöisesti osavuosiraporttien käsittelyn yhteydessä. Merkittävistä muutoksista esitetään myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin, mittareihin ja suoritteisiin. Hallintojohtaja antaa osavuosiraportoinnista tarkemmat ohjeet erikseen. Lautakunnan tulee seurata talousarvion määrärahojen ja tuloarvioiden sekä toiminnallisten tavoitteiden toteu tumista kuukausittain ja ryhtyä tarvittaessa toiminnan ja talouden sopeuttamis toimiin. Hallinto-osasto raportoi kunnanhallitukselle kuukausittain talousarvion toteutumisesta koko kunnan tuloslaskelman tasolla.

5 Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Investoinnit Henkilöstöasiat Kuntalain 115 :n mukaan tilinpäätöksessä/toimintakertomuksessa on esitettävä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Kuntalain 123 :n mukaan tilintarkastajan on tarkastettava, onko kunnan ja kuntakonsernin sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti. Hallintokuntien on selvitettävä käyttösuunnitelmassa, miten sisäinen valvonta ja riskienhallinta to teutetaan. Sisäisellä valvonnalla ja riskienhallinnalla varmistetaan toiminnan lainmukaisuus, häiriöttömyys, tuloksellisuus ja tehokkuus sekä hy vän hallintotavan mukaiset menettelyt. Hallintosäännön 32 :ssä on säännös sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan rooleista ja tehtävistä. Kunnanhallitus on 7.11.2011 315 hyväksynyt sisäisen valvonnan ohjeet. Kunnanhallitus on 21.11.2016 294 hyväksynyt ohjeen sopimusjohtamisen ja sopimushallinnan järjestämisestä. Investointien toteuttamisesta, niiden määrärahoista sekä valtionavustusten ja mahdollisten muiden rahoitusosuuksien hakemisesta vastaa tekninen lautakunta ja tekninen johtaja. Kunnan kiinteistöjen korjaustarpeista on ilmoitettava tekniselle osastolle kiinteistöpäällikölle. Kehityskeskustelut Vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa esimiehet sopivat alaistensa kanssa talousarviovuoden tavoitteista henkilötasolla. Kehityskeskustelut on käytävä alkuvuoden aikana. Virkojen ja toimien täyttäminen Kaikkien uusien virkojen ja toimien täyttämiseen tulee hakea kunnanhallituksen lupa. Kaikkien vapautuvien virkojen ja toimien täyttämiseen, määräaikaisten virkojen ja työsuhteiden jatkamiseen sekä yli 1 kuukauden mittaisiin sijaisuuksiin tulee hakea kunnanhallituksen lupa, ellei tehtäviä uudelleen järjestämällä ja toimin tatapoja muuttamalla tehtäviä voida hoitaa sisäisin järjestelyin. Täyttölupamenettely ei koske opettajien virkojen täyttämistä.

6 Muuta huomioitavaa Kunnan talouden ja omaisuuden hoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota, sisäisen valvon nan ohjetta, laskutus- ja perintäohjetta sekä hallintosäännön määräyksiä. Hankinnoissa ja työsuorituksissa tulee noudattaa hankintalainsäädäntöä ja kunnan hankintaohjeita. Viranhaltijoille delegoidun päätösvallan osalta (mm. hankinnat ja henkilöstöasiat) on aina tehtävä kirjallinen viranhaltijapäätös. Päätökseen on liitettävä asianmukainen muutoksenhakuohje. Viranhaltijapäätökset on annettava tiedoksi asianosaisille. Viranhaltijapäätökset on pidettävä yleisesti nähtävillä päätöstä seuraavan viikon ensimmäisenä arkipäivänä. Päätösten oikaisuvaatimus-/valitusaika ei ala kulumaan ennen kuin tiedoksianto ja nähtävillä olo on toteutettu lainmukaisesti. Saatavien laskutus ja perintä on suoritettava tehokkaasti ja ajallaan. Laskutuksesta vastaavat osastot ja perinnästä taloushallintoyksikkö. Yhteenveto vuoden 2017 toimintaan liittyvän ar vioinnin ja raportoinnin aikataulusta on talousarviokirjassa (kohta 9.). Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 1267/2016. Talousarviokirja on myös kunnan www-sivuilla yläpalkin kohdassa Talous > Talousarviot ja tilinpäätökset. Lisätietoja saa hallintojohtaja Marja Kärkkäiseltä, puh. 0440 784 670.