Suomen Luontotieto Oy. Ojakylänlahden, sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja



Samankaltaiset tiedostot
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä

Suomen Luontotieto Oy. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011.

NATURA TARVEARVIOINTI 16USP NAT PUHURI OY Pyhäjoen Parhalahden tuulipuisto. Natura tarvearviointi

Suomen Luontotieto Oy. Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014

Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Jurvan/Teuvan Lintunevan pesimälinnustoselvitys Suomen Luontotieto Oy. Liro. Suomen Luontotieto Oy 43/2008 Jyrki Oja, Satu Oja

Raportti Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012

Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, Oulu 2016

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

FCG Finnish Consulting Group Oy

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013

LINNUSTOSELVITYS 16X VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

Suomen Luontotieto Oy KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS Suhangon täydentävä linnustoselvitys

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

LIITE 7. Linnustoselvitykset.

K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N

VAPO OY AHOSUON LINNUSTOSELVITYS

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018

HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017

Päivämäärä VAPO OY POLVISUON LINNUSTO- SELVITYS

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M

Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA

Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen

Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa Linnuston huomioiminen hankealueella

UUDEN VENEIDEN TALVISÄILYTYSHALLIN RAKENTAMINEN RANMARINA OY:N OMISTAMALLE KIINTEISTÖLLE

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

METSÄHALLITUS LAATUMAA

9M Vapo Oy. Iso-Lehmisuon linnustoselvitys, Vaala

Suomen Luontotieto Oy. Pudasjärven. pesimälinnustoselvitys Suomen Luontotieto Oy 39/2008 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy

9M VAPO OY ENERGIA, SUO JA VESI KONTTISUON LINNUSTOSELVITYS

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009

ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS MERIKARVIAN KORVENNEVAN LINNUSTOSELVITYS 2012 AHLMAN

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014

TURUN KAUPUNKI. " '\ i YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII-

Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET

Keuruun Keurusselän ranta-asemakaava-alueen. Rantasipi on alueella runsaslukuinen

Tampereella,

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset

Suomen Luontotieto Oy. välille suunnitellun kiinteän yhteyden sekä tuulipuiston hyljeselvitys Suomen Luontotieto Oy 37/2009 Jyrki Oja, Satu Oja

Pieksänjärven niittoalojen linnusto- ja sudenkorentoselvitys Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 115/2011

kasvillisuusselvitys pohjukan liito-orava valkoselkätikkaselvitys Pyöreälehtikihokki kasvaa alueella hyvin niukkana

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 2/2003. Rami Lindroos, Jyrki Matikainen. Otajärven linnustoselvitys 2002

Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011

Ahosuon linnustoselvitys

Raportti Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015

TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto

Suomen Luontotieto Oy KAUHAJOEN SUOLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SEKÄ METSON JA TEEREN SOIDINPAIKKASELVITYS 2015

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

Liperin tuulivoimalat

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Kaakkuri ja kuikka. Kaakkuri. Tunnettujen pesimäpaikkojen tarkastukset. Lisätietoa 1/6

9M Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaava Tarkennuksia alueen luontoselvityksiin

Mankisennevan linnustoselvitys Vapo Oy Energia

Suomen Luontotieto Oy. välisen kiinteän yhteyden ja tuulipuiston ympäristöselvitykset. syysmuuton selvitys 2009.

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista

HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN (VARPUNEVAN) LINTULASKENTA

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa

Näsenkartanon tuulivoimapuisto täydentävä linnustoselvitys 2012

Voimassa olevassa kaavassa Hanhikiven ja Halkokarin sekä Kettukaaret-Mörönkallion valtakunnallisesti arvokkaat kallioalueet.

Heikki Tuohimaa

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN

Napapiirin luontokansio

Suomenojan lintualue Säilytettävän alueen rajaaminen linnuston perusteella

Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y.

Muhoksen Kivisuon Kontiosuon sulkijat ja muuttajat. Jari Jokela

Suomen Luontotieto Oy. välille suunnitellun kiinteän yhteyden ja tuulipuiston rantojen ja. Suomen Luontotieto Oy 39/2009 Jyrki Oja, Satu Oja

Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: Turku,

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS

KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS

wpd Finland Oy Suurhiekan merituulipuiston sähkönsiirtoyhteys Natura-arvioinnin tarveharkinta

Transkriptio:

Ojakylänlahden, Hailuodon pohjoisrannan sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009 Mustakurkku-uikku kuuluu Akionlahden pesimälinnustoon Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja

Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset... 4 3.1 Ojakylänlahti ja Kengänkari FI1100204... 4 3.2 Hailuoto, Pohjoisranta Pökönnokka... FI1100201... 6 3.3 Akionlahti (FI1103200)... 7 4. Yhteenveto... 9 5. Lähteet ja kirjallisuus... 10 6. Liitteet... 11 2

1. Johdanto Oulun tiepiiri ja Oulun Seudun Sähkö tilasivat Destia Oy:ltä / Suomen Luontotieto Oy:ltä linnustoselvityksen suunnitteilla olevan Oulunsalon- Hailuodon kiinteän yhteyden sekä tuulivoimalapuiston lähialueiden Natura-2000 suojelukohteilta. Selvitys kuuluu hankkeiden ympäristösuunnitteluun ja ympäristövaikutuksiin liittyviin lisäselvityksiin, joita Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus suositteli kesäkuussa 2009. Destia Oy:ssä tehtävän yhteyshenkilönä on toiminut Heimo Rintamäki ja Suomen Luontotieto Oy:ssä Jyrki Oja. Työn tarkoituksena oli erityisesti selvittää lähistön Natura-alueiden uhanalaista pesimälinnustoa ja erityisesti lintudirektiivin liitteen I lajien esiintymistä. Kummastakin hankkeesta on laadittava Luonnonsuojelulain 65 mukainen Natura-vaikutusten arvio ja selvitys päivittää Natura-tietolomakkeiden tietoja pesivän direktiivilinnuston osalta. Varsinaiselta suunnittelualueelta on kevään ja kesän 2009 aikana tehty pesimälinnustoselvitykset systemaattisin vertailukelpoisin menetelmin. Suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys käsitti osan Liminganlahden Natura-alueesta (Nenännokka-Riutunkainalo) 2. Aineisto ja menetelmät Koska tilaus Natura-alueiden pesimälinnustoselvityksestä tuli vasta kesäkuun loppupuolella jäi näiden kohteiden pesimälinnustoselvitys selkeästi puutteelliseksi. Tämän vuoksi esim. kartoituslaskentamenetelmään perustuva selvitys tehtiin vain yhden käyntikerran menetelmällä, jolloin alueelta pyrittiin löytämään tehokkaalla etsinnällä pesivät ja vielä alueella laulavat koiraat tai parit. Kaikki löydetyt poikueet tulkittiin alueella pesineiksi vaikka osa vesilintupoikueista lieneekin kuoriutunut muualla. Ajankohdasta johtuen suurin osa reviirillään oleskelevista koiraslinnuista oli jo lopettanut laulukautensa ja selvitys keskittyi varoittelevien lintujen ja poikueiden etsintään. Peruslinnustoa ei inventoitu. Natura-alueita havainnoitiin kiertämällä alueet jalkaisin kolmen hengen linjoina sekä kaukoputkihavainnoinnilla rannoilta käsin. Häirinnälle herkkiä niittyalueita havainnoitiin kaukoputken avulla. Pökönnokan alueelta inventoitiin myös Potinlahti, koska oli ilmeistä että osa Hailuodon pohjoisrannalla pesineistä vesilinnuista oli uittanut poikasensa tänne. Maastoselvitykset tehtiin 16.6 24.7 välisenä aikana. Ojakylänlahdella sekä Pökönnokan kuten myös Akionlahden alueella oli retkeilty jo toukokuun alkupuolelta lähtien (Rami Lindroos), mutta systemaattisia laskentoja ei alueelta ollut tehty. Ojakylänlahden-Kengänkarin sekä Hailuodon pohjoisosan Natura-alueiden laskentoihin osallistui kolme henkeä (Rami Lindroos, Jyrki Oja, Satu Oja) ja Akionlahden alueen selvityksiin kaksi henkeä (Jyrki Oja, Satu Oja). Havaintoihin luettiin mukaan myös varsinaisten laskenta-aamujen havaintojen lisäksi satunnaishavainnot, jotka koskivat pesiviä lintuja. Ojakylänlahden Natura-alueeseen kuuluvalla Kengänkarilla ei käyty veneellä, mutta aluetta havainnoitiin maalta käsin. Selvitysalue on esitetty liitekartassa. 3

3. Tulokset Inventoinnin tulokset esitetään lajikohtaisesti siten että Lintudirektiivin liitteen I lajien lisäksi esitetään muiden huomionarvoisten lajien esiintyminen. 3.1 Ojakylänlahti ja Kengänkari FI1100204 Ojankylänlahden Natura-alueella havainnoitiin systemaattisesti 16.6 alkaen. Alueen rantaniityt käveltiin häiriön välttämiseksi läpi vain kerran Alueella havaitut ja mahdollisesti pesivät Lintudirektiivin liitteen I lintulajit Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Laulujoutsen ei pesi vielä alueella, mutta pesimättömiä lintuja oleskeli alueella koko kesän ja esim 16.6 pesimättömiä lintuja laskettiin 120 yksilöä. Merikotka (Haliaetus albicilla) Lahdella havaittiin säännöllisesti saalistava vanha lintu. Heinäkuun puolessa välissä alueella nähtiin samanaikaisesti myös kaksi esiaikuista lintua, joista toinen oli rengastettu. Laji pesii nykyisin Hailuodossa. Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) 1 pari Ojakylänlahdella saalisteli jatkuvasti ruskosuohaukkoja ja todennäköisesti jossain alueella laji myös pesi. Enimmillään alueella nähtiin neljä aikuista lintua. Kurki (Grus grus) 2 paria Alueella pesi ainakin kaksi kurkiparia. Toisella pareista nähtiin yksi maastopoikanen. Laulujoutsenet kerääntyvät Hailuodon sulaville pelloille keväisin 4

Liro (Tringa glareola) 1 pari Ojakylänlahden Natura-alueella havaittiin varoitteleva liro, jotka tulkittiin pesiväksi. Ensimmäiset muuttavat lirot ruokailivat alueella juhannuksesta eteenpäin. Perämeren alueella liro pesii harvalukuisena myös maankohoamisrannikon matalilla rantaniityillä. Lajin pesä, joka on usein vanha rastaanpesä, sijaitsee kuitenkin lähes aina rämeellä tai metsämaastossa. Suokukko (Philomachus pugnax)? Ojakylänlahdella nähtiin koko kesän pesimättömiä lintuja, joita enimmillään oli noin 30 yksilöä. Koiraiden nähtiin myös soidintavan kesäkuun alkupuolella, mutta pesintää ei varmistettu. Lajin pesinnän varmistaminen vaatii rantaniittyjen tarkkaa tutkimista, sillä naaraslintu lähtee pesältä vasta viime hetkellä ja useimmiten emolintu on täysin äänetön. Pesinee todennäköisesti alueella. Luhtahuitti 1 pari Laji havaittiin ääntelevänä 16.6. Ojakylänlahdella. Lajille soveliasta pesimäympäristöä on alueella jonkin verran, mutta suurin osa ääntelevistä linnuista lienee näillä korkeuksilla pesimättömiä lintuja Lapintiira (Sterna paradisaea) Lahdella havaittiin vain saalistavia lapintiiroja, jotka pesivät alueen ulkopuolella. Enimmillään lintuja havaittiin noin 60 yksilöä. Lapintiirojen joukossa ruokaili myös kalatiiroja. Lahdella on merkitystä lapintiirojen saalistusalueena erityisesti vesihyönteisten kuten surviaissääskien kuoriutumisajankohtana. Kengänkarilla laji todennäköisesti pesii. Räyskä (Sterna caspia) Laji ei pesi alueella, mutta yksinäisiä aikuisia lintuja käy saalistamassa lahden alueella. Suopöllö (Asio flammeus) 1 pari Lahden rantaniityillä nähtiin koko kesän saalistavia lintuja ja ainakin yhden linnun nähtiin kantavan saalista pesälleen. Pesiviä pareja saattoi olla useampiakin. Muita laskettuja merkittäviä pesimälajeja parimäärineen (maksimimäärät esitetty päivämäärineen) Merihanhi (Anser anser) vähintään 20 poikuetta (27.6) Ristisorsa (Tadorna tadorna) yksi poikue, jossa yksi poikanen + 10 ad lintua (16.6) Jouhisorsa (Anas acuta) kolme poikuetta (17.6) Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) vähintään 4 paria Kuovi (Numenius arquata) 2 paria Punajalkaviklo (Tringa totanus) 5 paria Viiksitimali (Panurus biarmicus) 8 täysikasvuista lintua(mahdollisesti poikue 16.6) Lisäksi alueella havaittiin laulava rytikerttunen ja viitakerttunen, jotka Oulun seudulla ovat hyvin vähälukuisia. Kummatkin havainnot tehtiin 16.6. 5

3.2 Hailuoto, Pohjoisranta Pökönnokka FI1100201 Inventointialue käsitti vain Potinlahden alueen sekä Pökönnokan alueen itäpään (kts. kartta). Potinlahden pohjukassa on kalasatama, jota käytettiin havainnointipaikkana. Laidunniityt käveltiin läpi vain kerran häiriön välttämiseksi Alueella havaitut ja mahdollisesti pesivät Lintudirektiivin liitteen I lintulajit Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) Ruskosuohaukka ei pesinyt inventointialueella, mutta laji havaittiin saalistamassa muutaman kerran Natura-alueen läheisellä Potinlahdella. Hailuodon alueella pesivät ruskosuohaukat saalistavat laajalla alueella. Sinisuohaukka (Circus cyaneus) Ei pesinyt inventointialueella, mutta alueella havaittiin heinäkuun alkupäivinä vanha koiraslintu saalistamassa. Sinisuohaukka on pesinnässään hyvin myyräsidonnainen ja myyräkantojen romahtaessa aikuiset linnut kiertelevät pesimättöminä kesäkauden Kurki (Grus grus) 1pari Alueella pesi ainakin yksi kurkipari. Potinlahden niityllä havaittiin lisäksi 6 pesimätöntä luppokurkea (17.6.) Suokukko 1 pari? Alueelta tehtiin 17.6 pesintään viittaava havainto, kun Potinlahden rantaniityllä nähtiin yksinäinen piiloitteleva naaraslintu. Linnusta ei kuitenkaan tehty muita havaintoja. Osa suokukoista muuttaa jo kesäkuussa, joten kyseessä saattoi olla myös muuttava yksilö. Suopöllö (Asio flammeus) Pökönnokan alueella havaittiin saalistava suopöllö kahdesti heinäkuun alussa. Muuta pesintään viittaavaa havaintoa ei lajista kuitenkaan alueella tehty, joten mahdollinen pesintä alueella tai lähistöllä jäi epävarmaksi. Potinlahden niittyä Pökönnokan suuntaan 6

Muita laskettuja merkittäviä pesimälajeja parimäärineen (maksimimäärät esitetty päivämäärineen) Ristisorsa (Tadorna tadorna) 3 paria Pökönnokan edustalla havaittiin enimmillään kolme ristisorsapoikuetta, jotka ruokailivat myös Potinlahdella. Heinäkuun alussa poikueet hävisivät alueelta ja tämän jälkeen alueella havaittiin vain aikuisia lintuja (12.7 enimmillään 9 lintua) Punajalkaviklo (Tringa totanus) 4 paria Potinlahdella pesi neljä punajalkavikloparia. Lapinsirri (Calid temminckii) 1 pari Pökönnokalla havaittiin 17.6 aikuinen lapinsirri, joka käyttäytymisen perusteella pesi jossain alueella. Lajia ei myöhemmin kuitenkaan nähty. 3.3 Akionlahti (FI1103200) Akionlahti on herkkä häirinnälle ja siksi suurin osa havainnoista tehtiin Akionlahden lintutornista. Lisäksi alue kierrettiin rannanpuolelta useaan kertaan. Alueella käytiin useasti myös toukokuun puolella muiden selvitysten yhteydessä. Alueella havaitut ja mahdollisesti pesivät Lintudirektiivin liitteen I lintulajit Mustakurkku-uikku 1 pari? Alueella havaittiin keväällä 2009 mustakurkku-uikkuja enimmillään 2 yksilöä, mutta inventointiaikana lajia ei havaittu alueella. Lajin pesintä alueella jäi varmistamatta. Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) 1 pari Akionlahden alueella nähtiin keväällä soidinteleva ruskosuohaukkapari ja koko kesän ajan saalistavia lintuja, joita enimmillään havaittiin 5 yksilöä heinäkuun puolivälissä. Alueella pesi vähintään yksi pari. Ilmeisesti vesilintupoikueet houkuttelevat ruskosuohaukkoja saalistamaan alueelle. Pökönnokalla havaittiin lapinsirri 7

Grus grus 1 pari Alueella pesi yksi kurkipari, mutta pesinnän onnistumisesta ei ole tietoa. Heinäkuussa parista ei tehty enää havaintoja. Liro (Tringa glareola) 1-2 paria Liroja nähtiin säännöllisesti Akionlahden alueella ja lahden pohjoisreunassa pesi varmuudella yksi pari. Alueella havaittiin muuttavia lintuja läpi koko kesän. Suopöllö (Asio flammeus) 1 pari Alueella tai jossain sen lähistöllä pesi todennäköisesti suopöllöpari, sillä saalistavia lintuja havaittiin alueella useasti. Ilmeisesti samat linnut saalistivat myös Hailuodontien varren pelloilla. Muita laskettuja merkittäviä pesimälajeja parimäärineen (maksimimäärät esitetty päivämäärineen) Harmaasorsa (Anas strepera) 7-8 paria Akionlahden harmaasorsapopulaatio lienee tällä hetkellä Suomen tihein ja vain Kaarinan Kuusistonlahdella harmaasorsapareja pesinee yhtä paljon. Heinäkuun lopussa (24.7) lahdelta laskettiin peräti 52 harmaasorsanpoikasta, joten pesimätuloskin oli hyvä. Heinätavi (Anas querquedula) 2 paria Heinätavi pesii lahdella vähintään kahden parin voimin. Lajia on vaikea havaita kasvillisuuden keskeltä joten pesiviä pareja saattaa olla useampiakin Jänkäkurppa (Lymnocryptes minimus) 1-2 paria Toukokuun lopussa alueen lintutornille kuului kaksi soidintavaa jänkäkurppaa. Lajin pesinnän varmistaminen on lähes mahdotonta, mutta ympäristön perusteella laji pesinee alueella. Liro pesii vähälukuisena alueen merenlahdilla 8

4. Yhteenveto Vaikka Natura-alueiden linnustoselvitys päästiin aloittamaan tilausteknisistä syistä vasta 16.6.2009, saatiin inventoitujen alueiden vaateliaasta pesimälinnustosta Natura-arvioita varten riittävän edustava selvitystulos. On selvää että osa pesimälinnustosta ei ollut enää inventoitavissa, mutta selvitys antanee riittävää taustatietoa hankkeiden vaatimaa Luonnonsuojelulain 65 mukaista Natura-vaikutusten arviointia varten. Ojakylänlahti sekä Akionlahti ovat hyvin merkittäviä lintujen pesimä - sekä kerääntymisalueita. Alueella pesii sekä levähtää suuri joukko Lintudirektiivin liitteen I pesimälajeja ja muita huomionarvoisia lajeja. Myös Hailuodon pohjoiskärki sekä Natura-alueeseen kuulumaton Potinlahti ovat merkittäviä lintujen pesimä -ja ruokailualueita. Ruokokerttunen on alueen ruovikoiden peruslaji 9

5. Lähteet ja kirjallisuus Koskimies, P. & Väisänen, R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet (2. painos). Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. Koskimies, P. & Väisänen 1991:Monoitoring bird populations in Finland. A manual of methods applied in Finland. Finnish Museum of Natural History. Helsinki 145 s. Rassi, P. Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. 432 s. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Tucker, G.M: & Heath, M. F. 1994: Birds in Europe: their Conservation Status. Bird Life Conservation Series No. 3. 600 s. Cambridge, UK: Tuohimaa, H. 2005: Oulunsalon Kuivaniemen välisen saariston Natura-alueen pesimälinnustoinventoinnit. 2005. Metsähallitus, julkaisematon raportti. Ympäristöministeriö 2007a: Suomessa tavattavat lintudirektiivin I liitteen lajit. http://www.ymparisto.fi Ympäristöministeriö 2007b: Suomen kansainväliset vastuulajit. http://www.ymparisto.fi Ympäristöministeriö 2007c: Suomen kansainväliset vastuulajit, linnut. http://www.ymparisto.fi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Natura-tietolomakkeet. Akionlahti, Hailuoto, pohjoisranta ja Ojakylänlahti- Kengänkari Tiira lintuhavaintoverkko 10

6. Liitteet -karttaliite inventoiduista alueista 11