K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N"

Transkriptio

1 K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N

2 JOHDANTO Sääksjärven linnustoa on laskettu aiemmin vuosina 1992 (Nuotio, K. ym.) ja 2007 (Vilen, R.). Nyt tehdyssä laskennassa keskityttiin laskemaan vesi- ja lokkilinnut. Työ tehtiin nyt kolmen laskentakerran menetelmällä, kun aiemmissa selvityksissä tyydyttiin kahteen laskentakertaan. Myös muusta linnustosta kerättiin kaikki kertyneet havainnot ylös, mutta varsinaisia kartoituslaskentoja ei nyt tehty. Raportissa kuvataan lyhyesti laskennan tulokset sekä menetelmät. Lajikohtaisessa osiossa suoritetaan jonkin verran vertailua aiempien laskentojen tuloksiin ja käsitellään lisäksi muuta mielenkiintoista lajistoa. MENETELMÄT Linnustoselvityksessä noudatettiin valtakunnallista linnustonseurantaa varten kehitettyjä vakioituja menetelmiä ja tuoreimpia suosituksia. Pesimälinnuston tila selvitettiin kiertolaskentamenetelmällä. Vesi- ja lokkilinnut laskettiin kolme kertaa. Kaikki laskennat pyrittiin tekemään riittävän tyynellä poutasäällä. Laskentojen ajoitus onnistui varsin hyvin, vaikka laskentajakson sää oli ajoittain varsin kehno. Käytännössä laskentapäiville osuivat kevään ainoat tyynet aamut. Viimeisiä laskentakertoja jouduttiin siirtämään osin kesäkuun puolelle, mutta tällä ei olut vaikutusta kohdelajien laskentaan. Ainoastaan yksi kalatiirayhdyskunta oli ehtinyt tuhoutua, ilmeisesti minkin tai jonkun muun maapedon johdosta. Tuhoutuneen yhdyskunnan parimäärä huomioitiin lopullisessa arviossa. Vesi- ja lokkilintujen laskennat suoritettiin kiertolaskentamenetelmällä ajellen rauhallisesti moottoriveneellä, välillä pysähdellen ja samalla kiikarilla lintuja havainnoiden ja kirjaten. Ensimmäiset laskennat tehtiin , toiset ja kolmannet Lisäksi Meskankarin nauru- ja pikkulokkiyhdyskuntaan tehtiin täydentävä käynti 6.6. Tarkat laskenta-ajankohdat määräytyivät kevään edistymisen ja suotuisan säätilan perusteella. Laskennoissa käytettiin Life CO-OP -hankkeen yhteydessä hyväksi havaittuja menetelmiä (Rusanen ym., 2005) ja parimäärätulkinnat tehtiin kunkin lajin arvioitua pesinnän alkua lähimmän laskentakerran perusteella. Lokkilintujen, silkkiuikun, härkälinnun sekä laulujoutsenen parimäärät ja alueellinen sijoittuminen arvioitiin ensisijassa löydettyjen pesien sekä emojen käyttäytymisen perusteella. 1

3 PESIMÄLINNUSTO YLEISTÄ Vesi- ja lokkilintujen parimäärät kuvataan taulukoissa 1 ja 2. Muun kosteikkolajiston ja petolintujen kohdalla havainnot perustuvat kiertolaskennan ja muun retkeilyn yhteydessä kertyneisiin reviiri- ja pesämääriin. Kartoituslaskentaa ei tehty joten kahlaajien parimääriä voidaan pitää lähinnä hyvinä arvioina. Yöaktiivisten lajien havainnot perustuvat luhtakanan ja huitin kohdalla kiertolaskennan yhteydessä tehtyihin havaintoihin. Kaulushaikarahavainnot perustuvat aiemmin keväällä tehdyn retkeilyn yhteydessä kertyneisiin havaintoihin ja harrastajahaastatteluun. VESILINNUT Sääksjärvellä pesi vuonna 2014 yhteensä 232 vesilintuparia. Runsain vesilintulaji oli telkkä 71 paria. Vesilintulajeja pesi 13. Yksittäisiä lajeja käsitellään tarkemmin lajikohtaisen tarkastelun yhteydessä. Taulukko 1. Sääksjärven vesilintujen parimäärät Paria* Laskentakerta Yht. Laji Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Kanadanhanhi (Branta canadiensis) Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Haapana (Anas penelope) Tavi (Anas crecca) Heinätavi (Anas querquedula) Tukkasotka (Aythya fuligula) Telkkä (Bucephala clangula) Isokoskelo (Mergus merganser) Tukkakoskelo (Mergus serator ) Härkälintu (Podiceps grisegena) Silkkiuikku (Podiceps cristatus) Kuikka (Gavia arctica) Vesilinnut yhteensä *lopullisen parimääräarvion tulkinnassa käytetty luku on tummennettu 2

4 LOKKILINNUT Sääksjärvellä pesi vuonna 2014 viisi lajia lokkilintuja ja pareja oli yhteensä 361. Ylivoimaisesti runsain oli kalalokki, 148 paria. Yksittäisiä lajeja käsitellään tarkemmin lajikohtaisen tarkastelun yhteydessä. Taulukko 2. Sääksjärven lokkilintujen parimäärät Lokkilinnut Kalalokki (Larus canus) Harmaalokki (Larus argentatus) Kalatiira (Sterna hirundo)** Naurulokki (Larus ridibundus) Pikkulokki (Hydrocoleus minutus) Lokkilinnut yhteensä **2 laskennassa havaittu 11 pesän yhdyskunta oli tuhoutunut ennen 3 laskentaa *lopullisen parimääräarvion tulkinnassa käytetty luku on tummennettu MUUT KOSTEIKKOLINNUT Sääksjärven muuta kosteikkolinnustoa havainnoitiin kiertolaskennan yhteydessä. Havaintoja kertyi myös satunnaisen retkeilyn ja harrastajahaastattelujen kautta. Kartoituslaskenta olisi antanut luotettavamman kuvan lajien esiintymisestä, joten tuloksia voi pitää lähinnä suuntaa antavina. Lajikohtaisessa tekstissä on kuvattu tarkemmin kunkin lajin havainnointia ja tulosten luotettavuutta. Taulukko 3. Sääksjärven muun kosteikkolinnuston parimääräarviot Muut kosteikkolinnut*** Kurki (Grus grus) Kaulushaikara (Botaurus stellaris) Luhtahuitti (Porzana porzana) Luhtakana (Rallus aquaticus) Töyhtöhyyppä Rantasipi (Actitis hypoleucos) Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) Meriharakka (Haematopus ostralegus) (2) Metsäviklo (Tringa ochropus) ***tulokset kiertolaskennan ja satunnaishavaintojen perusteella tehtyjä arvioita. Kartoituslaskenta olisi antanut luotettavamman kuvan. Lajikohtaisessa tekstissä kuvattu tarkemmin. 3

5 PETOLINNUT Petolintuja havainnoitiin kiertolaskentojen yhteydessä. Lisäksi havaintoja kertyi muun retkeilyn yhteydessä. Taulukko 4. Sääksjärven petolintujen pesät ja reviirit. Petolinnut**** Merikotka (Haliaeetus albicilla) Sääksi (Pandion haliaetus) Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) Nuolihaukka (Falco subbuteo) Tuulihaukka (Falco tinnunculus) ****petolintujen parimäärät perustuvat löydettyihin pesiin lukuunottamatta myöhään saapuvaa nuolihaukkaa, jonka parimäärät perustuvat reviirilleen saapuneisiin pareihin. LAJIKOHTAINEN TARKASTELU Lajikohtaisen tarkastelun yhteydessä käytetään termejä pari, pesintä ja reviiri. Ne tarkoittavat samaa asiaa eli pesivää paria tunnetulla reviirillä, joka on lintuparin pesimäpaikkaa ympäröivä elinpiiri. Vesi-, lokki- ja muun kosteikkolinnuston parimäärät on esitetty taulukoissa 1 3. Lisäksi Petolintujen pesät ja reviirit löytyvät taulukosta 4. Merikotkan ja sääksen pesintätiedot eivät ole julkisia. Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Laulujoutsenen pesiä löytyi peräti viisi. Kihlaparejakin laskettiin huimat seitsemän. Laulujoutsenen voittokulku jatkuu. Kanadanhanhi (Branta canadensis) Kanadanhanhipareja laskettiin vain yksi, joka sekin saattoi olla vain kihlapari. Kanadanhanhi ei näytä runsastuvan, vaikka näin jossain vaiheessa epäiltiin. Vuoden 2007 laskennassa pareja tavattiin kaksi. 4

6 Haapana (Anas penelope) 18 paria haapanoita on nykyään hyvä määrä. Haapanalla menee valtakunnallisesti kehnosti, joten lajin väheneminen vuoden parista ei yllätä. Tavi (Anas crecca) Vesilintulaskennoissa tavi on ongelmallinen laji lymyillessään ojansuissa ja rantakasvillisuuden seassa. Laskennoissa havaittiin kuitenkin mukavat 25 paria ja lajin kanta on Sääksjärvellä varsin vakaa. Vuonna 2007 tavimääräksi saatiin 26 paria. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Sinisorsa oli odotetusti runsain puolisukeltajasorsa. 58 paria on kohtuullisen hyvä määrä sinisorsia laskettiin 80 paria ja vuonna paria. Sinisorsakanta näyttää sangen vakaalta. Heinätavi (Anas querquedula) Ensimmäisellä laskentakerralla Piilijokisuusta tavattiin yksi heinätavipari, mutta myöhempien havaintojen puuttuessa tulkinnaksi jää lajin puuttuminen pesimälajistosta. Punasotka (Aythya ferina) Punasotka ei pesi Sääksjärvellä. Ainoa havainto lajista oli ensimmäisen laskennan kolme koirasta. Tukkasotka (Aythya fuligula) Tukkasotka ei ole enää 2000-luvulla pesinyt Sääksjärvellä. Lajista tehtiin pari muutonaikaista havaintoja. Telkkä (Bucephala clangula) Telkkä viihtyy edelleen Sääksjärvellä. Parimääräksi tuli nyt 71. Vuonna ja paria kertovat kannan vakaudesta. Parimäärien muutosta ei voi pitää merkittävänä. Tukkakoskelo (Mergus serrator) Tukkakoskelon kaksi paria on huomattavan vähäinen määrä aiempien laskentojen tuloksiin verrattuna tukkakoskeloita pesi huikeat 20 paria ja paria. Jäätön kevät vaihelevine säineen oli koskeloiden laskentaa ajatellen varsin hankala. Muutos on kuitenkin niin suuri että lajin voi tulkita taantuneen voimakkaasti. 5

7 Isokoskelo (Mergus merganser) Isokoskeloiden laskentatuloksen luotettavuuteen sisältyy jopa enemmän epävarmuustekijöitä kuin tukkakoskelon kohdalla. Lajia ei juurikaan tavannut jäättömänä keväänä perinteiseen tapaan sulapaikoilta ja muutoinkin isokoskeloita oli sisämaassa poikkeuksellisen vähän. Ensimmäisen laskentakerran aloitus saattoi olla myös liian myöhäinen. Lajista tehtiin todella vähän havaintoja koko kevään aikana, joten varovaisesti arvioiden hienoinen taantuma voi olla todellinenkin. Nyt isokoskelopareja laskettiin 10. Vuonna paria ja paria. Silkkiuikku (Podiceps cristatus) Silkkiuikku tuntuu vähenevän vuosi vuodelta. Nyt silkkiuikkupareja laskettiin 15. Vuonna 2007 pareja oli vielä 24. Taantuminen on kohdistunut Isolahden yhdyskuntaan, jonka parimäärä on puolittunut muutamassa vuodessa. Lahdelta laskettiin 2014 enää seitsemän pesää. Vuoden 2007 laskentojen jälkeisinä vuosina lahdella pesi parhaimmillaan 20 paria. Härkälintu (Podiceps grisegena) Härkälintuja on Sääksjärvellä edelleen mukavasti. 21 paria on selkeästi vähemmän kuin vuoden paria, mutta verrattuna vuoden 1992 neljään pariin on kanta edelleen voimissaan. Kolmen laskentakerran menetelmällä pystyttiin ajoittamaan käyntikerrat härkälintujen selvittämisen kannalta oikea-aikaisemmin, kuin aiempina kahden kierroksen laskennoissa. Kanta lienee silti hieman taantunut. Kuikka (Gavia arctica) Kuikkapareja kertyi nyt kuusi. Sääksjärven kuikilla menee hyvin ja kanta lienee hieman kasvanut pareja oli viisi ja 1992 neljä. Kaulushaikara (Botaurus stellaris) Kaulushaikarareviirejä paikannettiin aiemmin keväällä muun retkeilyn ohessa kaksi. Varsinaisia systemaattisia yökuunteluita ei tehty, joten kaksi paria voi olla hieman alakanttiin. Sopivaa aluetta järveltä löytyisi parilta lahdelta nykyisten reviirien lisäksi. Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) Yksi pari ruskosuohaukkoja pesii Suutarinlahdella. Laji on pesinyt lähes vuosittain vuodesta

8 Nuolihaukka (Falco subbuteo) Sääksjärvelle leimallisin petolintu on nuolihaukka. Järven saarissa ja rantametsissä pesii vuosittain 3-5 paria nuolihaukkoja. Kiertolaskentojen yhteydessä löytyi nyt kolme reviiriä. Tuulihaukka (Falco tinnunculus) Yksi tuulihaukan pesä löytyi Piilijokisuun saaren vanhasta variksenpesästä. Luhtakana (Rallus aquaticus) Vanhanpirtinlahden luhdalla äänteli yksi luhtakana viimeisen kierroksen yhteydessä. Luhtahuitti (Porzana porzana) Luhtahuitti ilahdutti kartoittajia Vanhanpirtinlahden luhdalla ensimmäisellä ja toisella kiertolaskentakerralla. Kurki (Grus grus) Kurkihavaintoja tehtiin jonkin verran eri puolilta järveä, mutta ainoa varma pesintä todettiin Piilijokisuun luhdalta. Meriharakka (Haematopus ostralegus) Yksinäinen ääntelevä meriharakka tavattiin ensimmäisen laskennan yhteydessä Piilijokisuulta ja viimeisellä laskentakerralla Kauvatsanjokisuulta. Laji pesinee jommankumman joen varressa. Järveltä ei pesintää havaittu. Töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus) Yksi pari töyhtöhyyppiä pesi Piilijokisuun luhdalla. Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) Taivaanvuohireviirejä kertyi mukavat seitsemän. Lajin soidinlentohavainnot ovat vaativia tulkittavia, joten reviirimääräarvioon tulee suhtautua kriittisesti. Metsäviklo (Tringa ochropus) Parimääräarvio perustuu soidintaviin yksilöihin, joita tavattiin yhdeksän. Luotettavampi tulos saataisiin varoittelevien emojen perusteella tehtävin laskennoin, mutta tähän ei nyt ollut mahdollisuutta. 7

9 Rantasipi (Actitis hypoleucos) Rantasipin parimäärien tulkinnassa tulee olla huolellinen, koska linnut liikkuvat hyvin pitkiä matkoja rantaviivalla sijaitsevalla reviirillään. Rantasipien parimääräarvioita voi pitää kohtuullisen luotettavana. Menetelmä on sama kuin Sääksjärven aiemmissa laskennoissa, joten parimääräarviota voi pitää vertailukelpoisena aiempien laskentojen tuloksiin. Rantasipireviirejä laskettiin nyt 47. Vuoden ja reviiriä kertovat sipikannan vakaudesta. Naurulokki (Larus ridibundus) Naurulokki palasi Sääksjärven pesimälinnustoon keväällä 2014, kun Meskankarille asettui peräti 110 parin yhdyskunta. Aiempina vuosina järvellä laji joko ei ole pesinyt ollenkaan tai yksittäisparein. Kalalokki (Larus canus) Kalalokki on edelleen Sääksjärven runsain lokkilintu. 148 paria paljastaa kannan olevan vakaan. Vuonna 2007 pesintöjä laskettiin 159 ja Parimäärätulkinta tehtiin poikkeuksellisesti viimeisen laskennan yhteydessä laskettujen pesien perusteella. Pesinnät olivat hieman normaalia myöhäisemmät ja toinen laskentakerta oli osan parien kohdalla liian aikainen. Harmaalokki (Larus argentatus) Harmaalokki on taantunut viime vuosina. Sääksjärvellä pesi nyt 17 paria, kun aiemmissa laskennoissa pesiä on laskettu kolmisenkymmentä. Selkälokki (Larus fuscus) Yksittäinen selkälokki tavattiin toisen laskennan yhteydessä, mutta lajin voi todeta kadonneen Sääksjärveltä. Lajin huomattava ahdinko näkyy täälläkin. Pikkulokki (Hydrocoloeus minutus) Pikkulokkiyhdyskunta saapui Meskankarille vuonna 2008 ja on siitä lähtien ollut jokavuotinen vieras. Parimäärä on pysytellyt parin tuntumassa Meskankarin parimääräksi arvioitiin noin 25. Lisäksi kolme paria pesi muilla kareilla. Mahdollisesti Meskankarille tulleesta naurulokkiyhdyskunnasta ei enää löytynyt tilaa kaikille pikkulokkipareille. 8

10 Kalatiira (Sterna hirundo) Kalatiirapareja laskettiin nyt 58. Kalatiirakanta vaikuttaa varsin vakaalta. Vuonna 2007 pareja havaittiin 54. Teeriluodon suurella kivellä on pesinyt aiempinakin vuosina huomattava yhdyskunta. Tänä vuonna toisen ja kolmannen laskentakerran välillä yhdyskunta oli kadonnut. Ilmeisesti joku maapeto, kuten minkki, oli tuhonnut pesinnät. Kalatiirojen parimääräarvio perustuu kolmannen laskentakerran tuloksiin lisättynä toisella laskentakerralla havaitut Teeriluodon 11 pesintää. Pikkutikka (Dendrocopos minor) Pikkutikalle sopivaa lahopuustoista ja lehtipuuvaltaista ranta- ja reunametsää Sääksjärvellä riittää. Reviirejä onnistuttiin paikantamaan ensimmäisellä laskentakerralla peräti kahdeksan, vaikka lajiin ei mitenkään erikoisesti panostettu. LÄHTEET Koskimies, P. 1994: Linnustonseuranta ympäristöhallinnon hankkeissa. Vesi- ja ympäristöhallituksen julkaisuja, Sarja B. 83 s. Koskimies, P. & Väisänen, R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2. uusittu painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. Rusanen, P., Aalto, T., Mikkola-Roos, M., Nuotio, K. & Pessa, J. 2005: Seurannan kehittäminen ja suositukset lintuvesillä: linnustonseuranta. Teoksessa: Mikkola-Roos, M. & Niikkonen, T. 2005: Kosteikkojen kunnostuksen ja hoidon parhaat käytännöt kuudella Life-kohteella Suomessa Life CO-OP hankkeen tulokset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A s

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018 Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys 2018 Pekka Rintamäki 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 5 2. Johdanto... 6 3. Tutkimusalue ja menetelmät...

Lisätiedot

Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012

Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012 Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012 Raportti (asianumero 798/2013/04.01) Metsähallitus, Luontopalvelut, Etelä-Suomi 2.4.2013 KUVAILULEHTI JULKAISIJA

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät... 4 Niemijärvi-Itäjärven

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS

ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PIHTIPUTAAN KUNTA ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Alvajärven linnustoselvitys

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVI- ITÄJÄRVEN LINNUSTO- JA VIITASAMMAKKO- SELVITYS 2011 AHLMAN

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVI- ITÄJÄRVEN LINNUSTO- JA VIITASAMMAKKO- SELVITYS 2011 AHLMAN VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVI- ITÄJÄRVEN LINNUSTO- JA VIITASAMMAKKO- SELVITYS 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät... 4 Vesi-

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 Ilmoilanselän linnustoselvitys 31.8.2018 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Isokoskelo (Juha Mälkönen)

Lisätiedot

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No 83

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No 83 Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No 83 Otajärven vesi- ja rantalinnuston kehitys ja nykytila Tapio Aalto METSÄHALLITUS Luonnonsuojelu Tapio Aalto Juoksijankatu 8 F 52 20360 Turku tapio.aalto@utu.fi

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 55/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 Ympäristökonsultointi Jynx Oy Kaarinan kaupungin rakennuttama lintulava on hyvin suosittu retkeilykohde. Kuva: Jynx Oy. Johdanto Kaarinan kaupunki tilasi loppuvuodesta

Lisätiedot

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Varsinais-Suomen ELY-keskus Rauman Saarnijärven pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 50/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 2/2003. Rami Lindroos, Jyrki Matikainen. Otajärven linnustoselvitys 2002

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 2/2003. Rami Lindroos, Jyrki Matikainen. Otajärven linnustoselvitys 2002 Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 999 2/2003 Rami Lindroos, Jyrki Matikainen Otajärven linnustoselvitys 2002 Raportti on osa Life Luonto -rahaston tukemaa projektia. Life Luonto on EU:n rahoitusväline,

Lisätiedot

Pieksänjärven niittoalojen linnusto- ja sudenkorentoselvitys 2011. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 115/2011

Pieksänjärven niittoalojen linnusto- ja sudenkorentoselvitys 2011. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 115/2011 Pieksänjärven niittoalojen linnusto- ja sudenkorentoselvitys 2011. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 115/2011 Tuomas Syrjä Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Tutkimusalue

Lisätiedot

3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta

3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta 3 Tulokset 3.1 Maalintujen linjalaskenta Kesän 2006 linjalaskentojen tulokset ovat taulukossa 5. Taulukossa lajin tiheys on pää- ja apusarkahavainnoista laskettu tiheys (Järvinen & Väisänen 1983). Dominanssi

Lisätiedot

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Kesäkuun alussa Nuutilanlahden luoteisosassa on avovettä, mutta heinäkuussa vesialueet ovat

Lisätiedot

Ahlaistenjokisuiston ja Mustalahden linnusto- ja viitasammakkoselvitys 2012

Ahlaistenjokisuiston ja Mustalahden linnusto- ja viitasammakkoselvitys 2012 Ahlaistenjokisuiston ja Mustalahden linnusto- ja viitasammakkoselvitys 2012 Risto Vilén Porin Ahlaisten vedet hanke 2012 SISÄLTÖ Tiivistelmä...2 Johdanto...3 Tutkimusalue...5 Menetelmät...5 Vesi- ja lokkilintujen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY Varsinais-Suomen ELY-keskus Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat 2013 AHLMAN GROUP OY RaporttejA 111/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy

FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy RAAHEN KAUPUNKI ja RAAHEN SATAMA AITTALAHDEN JA SOMERONLAHDEN LINNUSTOSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Aittalahden ja Someronlahden linnustoselvitys P12075 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 13.10.2013 1. JOHDANTO Lintuharrastusjärjestöjen valtakunnallinen kattojärjestö

Lisätiedot

Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi

Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi 28.5.2007 1. Yleistä...1 2. Tutkimusmenetelmät...2 3. Räskin-Syvälahdenpohjan vesi- ja rantalinnusto 2007...3 4. Soininlaakson

Lisätiedot

Köyliönjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

Köyliönjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Köyliönjärven linnusto 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Köyliönjärven linnustoselvitys 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto

Lisätiedot

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 18/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 3 Tutkimusmenetelmät... 4 Epävarmuustekijät...

Lisätiedot

Pyhäjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

Pyhäjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Pyhäjärven linnusto 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Pyhäjärven linnustoselvitys 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno

Lisätiedot

VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007

VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007 VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007 Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 259 Silkkiuikku rakentaa kelluvan pesänsä monenlaisista vesikasveista.

Lisätiedot

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista 1 Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston seurantalaskentoja Vanhankaupunginlahdella

Lisätiedot

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006 1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi LUONTO-OSUUSKUNTA AAPA Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi Juha Repo 29.9.2008 2 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1. ALLAS-ALUE... 1 2.1.1. Soiden lintulaskennat...

Lisätiedot

UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja UPM Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Pesimälinnustoselvitys Päivämäärä 6.8.203 Viite 50005268-002 UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Vesilinnut vuonna 2012

Vesilinnut vuonna 2012 Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27

Lisätiedot

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Pöyry Finland Oy Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 19/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä

Lisätiedot

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi

Lisätiedot

LIITE 7. Linnustoselvitykset.

LIITE 7. Linnustoselvitykset. LIITE 7 Linnustoselvitykset. Siikajoen Varessäikän ja Merikylänlahden tuulipuistojen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton seurantaselvitys 2010. Tunturikihu muuttaa säännöllisesti alueen poikki Suomen

Lisätiedot

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Mika Yli-Petäys, Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Ympäristöosasto Jarmo Kujala, Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry. Mikko Alhainen, Länsi-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Saaristolintuseuranta Ruotsissa ja Suomessa Metodivertailu Merenkurkussa 2001-2006

Saaristolintuseuranta Ruotsissa ja Suomessa Metodivertailu Merenkurkussa 2001-2006 Saaristolintuseuranta Ruotsissa ja Suomessa Metodivertailu Merenkurkussa 2001-2006 Michael Haldin Pohjanmaan luontopalvelut Saaristolintusymposio 15.11.2008 KPLY/Birdlife LÄHTÖKOHDAT vuonna 2001 käynnistyi

Lisätiedot

Mallasveden pesimälinnusto

Mallasveden pesimälinnusto Pentti Linkola Tukkakoskelo Mergus serrator voi Mallasvedellä hyvin. Kuva: Tapio Solonen Suurten sisävesien lintukannat ja niiden muutokset tunnetaan huonosti vaikkapa merten saaristolinnustoon verrattuna

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Raportista... 4 Selvitysalueen

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä

Lisätiedot

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY Sweco Ympäristö Oy Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 113/2015 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke Hanhikivenydinvoimalaitoshanke PyhäjoenHanhikivenkeväinenmuutonseurantajaNatura alueidennykytilakeväällä2009 SamiLuoma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 KEVÄTMUUTON SEURANTA JA LEPÄILIJÄT 2.1 Menetelmät 2.2

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA

LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA LINNUSTOSELVITYS 101003427 2.12.2017 SIILINJÄRVEN KUNTA Kehvo Väänälänranta rantaosayleiskaava Linnustoselvitys 2017 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI... 1 3 MENETELMÄT... 1 4 TULOKSET...

Lisätiedot

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat A l u e e l l i s e t y m p ä r i s t ö j u l k a i s u t 314 Juha Huttunen, Teppo Helo ja Sirkka-Liisa Markkanen (toim.) Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat... KAINUUN YMPÄRISTÖKESKUS A

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2017. Markluhdanlahden luontoselvitys Pekka Rintamäki

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2017. Markluhdanlahden luontoselvitys Pekka Rintamäki NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2017 Markluhdanlahden luontoselvitys 2017 Pekka Rintamäki 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 5 2. Johdanto... 6 3. Tutkimusalue ja menetelmät...

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN

YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS Lausunto Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 PL 20 90571 Oulu www.poyry.fi Päiväys 2.10.2012 Viite 16USP0084 Sivu 1 (3) Yhteyshlö Aappo Luukkonen Puh. 010 3331544 aappo.luukkonen@poyry.com MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN

Lisätiedot

FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI JA TYKÖLÄNJÄRVI (PIRKANMAA)

FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI JA TYKÖLÄNJÄRVI (PIRKANMAA) Vastaanottaja Vanajavesikeskus Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 7.6.2016 Viite 1510026214 FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Ojakylänlahden, sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy. Ojakylänlahden, sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Ojakylänlahden, Hailuodon pohjoisrannan sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009 Mustakurkku-uikku kuuluu Akionlahden pesimälinnustoon Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja.

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja. Esko Rajala: Lintueloa Pennalanlahdella (Kuurtanes-Seuran Joulu 2004) Käsikirjoitus (julkaistu) LINTUELOA PENNALANLAHDELLA Pennalanlahti on Kuortaneenjärven eteläisin osa, missä Lapuanjoki laskee järveen.

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011 VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2011 Markus Lampinen & Pekka Alho Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Laskennat...

Lisätiedot

Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006)

Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006) Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006) KUORTANEENJÄRVEN JA LÄHIVESISTÖJEN LINNUSTOSTA Linnut ovat vesistön ellei näkyvin niin

Lisätiedot

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys 15.9.2010 ; Sisältö 16WWE0564 1 JOHDANTO... 1 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1 Olemassa olevat selvitykset ja aineistot... 2 3 LINNUSTOSELVITYKSEN TULOKSET... 2 3.1 Varjakan mantereen puoleiset osat...

Lisätiedot

TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO

TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO Porin Tahkoluodon edustan merialueen linnusto 2008 Tahkoluodon tuulipuiston YVA:n täydentävä linnustoselvitys Suomen Hyötytuuli Oy Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pori

Lisätiedot

Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009

Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009 APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2009 Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009 Juha Honkala Seppo Niiranen Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. Tuusulan kunta KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN LINTUHARRASTAJAT

Lisätiedot

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Rauno Yrjölä Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 8 2007 Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi ja NAPA-projekti Kannen kuva: Laulujoutsenia (Cygnus

Lisätiedot

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten

Lisätiedot

Saba Wind Oy. Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Saba Wind Oy. Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Saba Wind Oy Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 213 AHLMAN GROUP OY Raportteja 67/213 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017

HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Pannujärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Palokärki (Pauli

Lisätiedot

Petolinnut. Kahlaajat

Petolinnut. Kahlaajat Petolinnut Kalasääski (Pandion haliaëtus) Vesilintulaskentojen yhteydessä havaittiin 2 asuttua kalasääsken pesää (kuva 17). Ainakin yksi pari pesii todennäköisesti laskentareittien ulkopuolella, tai asuttua

Lisätiedot

Tammelan Kuivajärven hoitoja käyttösuunnitelma

Tammelan Kuivajärven hoitoja käyttösuunnitelma Tammelan Kuivajärven hoitoja käyttösuunnitelma Tammelan kunta Tammelan Pyhäjärven, Kuivajärven ja Kaukjärven kunnostus ja virkistyskäytön lisääminen -hanke Rauno Yrjölä Elina Vaskelainen Peter Uppstu Ympäristötutkimus

Lisätiedot

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liitteessä käytettyjen lyhenteiden selitykset: VU=vaarantunut, RT=alueellisesti uhanalainen NT=silmälläpidetävä,

Lisätiedot

Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista

Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista RAUMAN ETELÄISEN SAARISTON PESIMÄLINNUSTO Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista Tarja Pajari 6.10.2012 Rauman eteläisen saariston linnuston pesimäkannoissa on havaittavissa joitakin

Lisätiedot

NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS

NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS 1 2 Suomen Luontotieto 2003 Sisällys 1. Johdanto...5 2. Tutkimusalue...5 3. Aineisto ja menetelmät...6 4. Tulokset...7

Lisätiedot

Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012

Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 LIITE2 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen T:mi Ympäristötutkimus Kuitunen 1 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä...

Lisätiedot

Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa

Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa Turun yliopisto Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Asko Ijäs 26.3.2013 1. Johdanto Ulkomeren puolelle sijoittuvat

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY PAIMION SALON PÖYLÄN ALUEEN TUULIVOIMA- PUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY PAIMION SALON PÖYLÄN ALUEEN TUULIVOIMA- PUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY PAIMION SALON PÖYLÄN ALUEEN TUULIVOIMA- PUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Raportista... 5 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN LINTUJEN KEVÄTMUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN LINTUJEN KEVÄTMUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN LINTUJEN KEVÄTMUUTTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Raportista... 5 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007

Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 22 2008 Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007 Jan Södersved Uudenmaan ympäristökeskus UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 22 2008 Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Pieksämäen Vehka- ja Uuhilammen pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2015

Pieksämäen Vehka- ja Uuhilammen pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2015 1 Etelä-Savon ELY-keskus Pieksämäen Vehka- ja Uuhilammen pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2015 Jari Kontiokorpi 30.6.2015 2 Sisältö Tiivistelmä... 2 1 Aineisto ja menetelmät... 4 1.1 Selvitysalueen

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy. Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy. Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 9/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Timo Metsänen Johdanto Artjärven kirkonkylän tärkeä lintualue on järvien, rantaniittyjen, kosteikkojen ja tulvapeltojen muodostama kokonaisuus

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä

Lisätiedot

SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue... 3 3. Aineisto ja käytetyt menetelmät... 4 3.1 Kartoituslaskentamenetelmä... 4 4.1 Alueella pesivät

Lisätiedot

Fjärdkärin asemakaavan luontoselvitys

Fjärdkärin asemakaavan luontoselvitys Mustasaaren kunta Seija Väre 12.6.2012 12.6.2012 1 (11) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 SUOJELUTIEDOT... 2 3 SELVITYSMENETELMÄT... 2 4 SELVITYSALUEEN LUONTO... 2 4.1 Osa-alueiden luonto... 3 5 LINNUSTOSELVITYS...

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä 1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla

Lisätiedot

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Sweco Ympäristö Oy Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 27/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

HYVINKÄÄN RITASSAARENSUON VOIMAJOHTOJEN VAIKUTUS LINNUSTOON

HYVINKÄÄN RITASSAARENSUON VOIMAJOHTOJEN VAIKUTUS LINNUSTOON 1/52 HYVINKÄÄN RITASSAARENSUON VOIMAJOHTOJEN VAIKUTUS LINNUSTOON PERTTI KOSKIMIES, VILHO KUNTSI, TIMO METSÄNEN, SEPPO NIIRANEN & PEKKA TOIMINEN Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus ry. PL

Lisätiedot

Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y.

Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. 12.10.2009 2 (13) Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Sisältö 1 JOHDANTO 3 2 KEVÄTMUUTTOLASKENNAT 3 2.1

Lisätiedot

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Hannu Pöysä Luonnonvarakeskus 1 Vesilintujen pesimäkantojen kehitys 1986-2015 valtakunnallisen seuranta-aineiston mukaan Rintala & Lehikoinen 2015,

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS KISKONJOEN VESISTÖN LINNUSTO- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS KISKONJOEN VESISTÖN LINNUSTO- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS KISKONJOEN VESISTÖN LINNUSTO- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalueet... 3 Tutkimusmenetelmät... 5 Vesi-

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011.

Suomen Luontotieto Oy. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011. Huuhkaja saattaa pesiä alueella Suomen Luontotieto Oy 35/2012 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen Sisältö

Lisätiedot

LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT

LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT Laji Tieteellinen nimi Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Kalalokki Larus canus Rantasipi Actitis hypoleuca Selkälokki Larus fuscus Sinisorsa Anas platyrhynchos Naurulokki

Lisätiedot

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa

Lisätiedot

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta

Lisätiedot

Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2011

Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2011 Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys Iidesrantaa Nekalan puolelta kuvattuna. Kuva Pekka Rintamäki Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen/ Ympäristönsuojeluyksikkö Pirkanmaan lintutieteellinen

Lisätiedot

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Polvijärvi 4 Liippilammit Pitkälampi 5 Tammalammit 5 Mässänlammit 5 Kannusjärvi 7 Kokkoselkä

Lisätiedot

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA Tilaaja Kalajoki Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 15.1.2013 Viite 82143508 KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017

HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Kankaistenjärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Kalalokki

Lisätiedot

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Maastossa havaitut lajit 4 Havaitut EU:n lintudirektiivin lajit, UHEX-lajit, EVA-lajit sekä

Lisätiedot

HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN (VARPUNEVAN) LINTULASKENTA

HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN (VARPUNEVAN) LINTULASKENTA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN (VARPUNEVAN) LINTULASKENTA 22.6.2016 Ari Pekka Auvinen Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 1 Johdanto Tässä raportissa esitellään Haapaveden Hankilannevalla 22.6.2016

Lisätiedot

Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007

Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen raportteja 2 2009 Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007 Jari Jokela Pohjois-Savon ympäristökeskus POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 2 2009

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Suotuisan suojelutason saavuttamiseen tarvitaan vuosittain rahaa vähintään nel- jä kertaa enemmän kuin hallinto nykyään käyttää linnustonsuojelualueiden

Lisätiedot

BERNER OY:N HEINÄVEDEN LAITOKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI (YVA) LUONTOSELVITYKSET Marko Vauhkonen

BERNER OY:N HEINÄVEDEN LAITOKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI (YVA) LUONTOSELVITYKSET Marko Vauhkonen BERNER OY:N HEINÄVEDEN LAITOKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI (YVA) LUONTOSELVITYKSET 2012 Marko Vauhkonen 10.7.2012 BERNER OY:N HEINÄVEDEN LAITOKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI (YVA) LUONTOSELVITYKSET

Lisätiedot

9M Vapo Oy. Iso-Lehmisuon linnustoselvitys, Vaala

9M Vapo Oy. Iso-Lehmisuon linnustoselvitys, Vaala 28.10.2009 Vapo Oy Iso-Lehmisuon linnustoselvitys, Vaala Vapo Oy: Iso-Lehmisuon linnustoselvitys, Vaala Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LASKENTAMENETELMÄT... 1 2.1 Muuttolaskenta... 1 2.2 Pesimälaskenta... 2

Lisätiedot

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 Pirkka Aalto Johdanto ja selvitysalueen yleiskuvaus Tämä linnustoselvitys on tehty Kemijärven kaupungin tilauksesta Patokankaan (Patovaaran) alueelle suunniteltua

Lisätiedot

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SUISTON LINNUSTOSELVITYS 2008

KOKEMÄENJOEN SUISTON LINNUSTOSELVITYS 2008 KOKEMÄENJOEN SUISTON LINNUSTOSELVITYS 2008 - Keväällä levähtävän linnuston kartoitus - Pesimälinnustokartoitus - Syksyllä levähtävän linnuston kartoitus VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2008

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Viiatti Oy. Saarijärven Pitkärasin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Viiatti Oy. Saarijärven Pitkärasin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Viiatti Oy Saarijärven Pitkärasin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot