SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2009 Talasniemen asemakaava-aluetta SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä - Maankäyttö- ja rakennuslaki ( MRL ) - Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus - Kaavoitusviranomainen - Kunnan yhdyshenkilöt kaava-asioissa - Kehittämiskeskustelu 2. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet 3. Maakuntakaavat 4. Yleiskaavat 5. Asemakaavat 6. Ranta-asemakaavat 7. Muuta ajankohtaista 8. Rakennusjärjestys KAAVOITUSOHJELMA 2009 2011 9. Yleiskaavat 10. Asemakaavat Liitekartta
SYSMÄN KUNTA / KAAVOITUSKATSAUS 2009 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki ( MRL ) tuli voimaan 1.1. 2000. Lain yleinen tavoite on järjestää maankäyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun ja saada aikaan alueidenkäytössä tasapainoinen kokonaisratkaisu. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. MRL 91 b Maankäyttösopimuksesta tiedotetaan kaavan laatimisen yhteydessä. Tarkoituksesta tehdä maankäyttösopimus on tiedotettava osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Jos tarkoitus tehdä maankäyttösopimus tulee esille vasta sen jälkeen, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu, asiasta tulee kaavan laatimisen yhteydessä tiedottaa osallisten tiedonsaannin kannalta sopivalla tavalla. Kaavoitusviranomainen Sysmän kunnassa alueidenkäytön suunnittelusta vastaa Sysmän kunnanhallitus. Kunnanhallitukselle asiat valmistelee kaavoitustoimikunta (aiemmin yleiskaavatoimikunta). Kunnanhallituksen 26.1.2009 nimeämät kaavoitustoimikunnan jäsenet ovat Marketta Kitkiöjoki (pj.), Timo Aromaa, Pekka Asikainen, Mika Järvinen, Eevakaisa Lehtosalo, Heli Pylkkänen sekä Martti Miettinen, (siht.) 31.5. asti ja Harri Hoffren 1.6.2009 alkaen. Kunnan yhdyshenkilöt kaava-asioissa Maakunta-, yleis-, asema- ja ranta-asemakaava-asiat: - tekninen johtaja Harri Hoffren - aluearkkitehti Päivi Lukkarinen Poikkeamisasiat: - rakennustarkastaja Marko Pynnönen Kehittämiskeskustelu Kaavoitustoimikunta ja Hämeen ympäristökeskus käyvät kerran vuodessa kehittämiskeskustelun, jossa käsitellään kunnan maankäytön suunnitteluun ja kehittämiseen sekä vireillä oleviin kaava-asioihin liittyviä kysymyksiä. Vuonna 2009 kehittämiskeskustelu käytiin 11.6.2009. 2. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat ohjausväline, jonka avulla valtioneuvosto linjaa koko maan kannalta merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä. Tavoitteet koskevat alue- ja yhdyskuntarakennetta, elinympäristön laatua, yhdysverkostoja, 2
energiahuoltoa, luonto- ja kulttuuriperintöä sekä luonnonvarojen käyttöä, ja keskeistä tavoitteissa ovat hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys. Valtioneuvoston alueidenkäyttötavoitteet tulivat voimaan 26.11.2001 ja niiden tarkistus 1.3.2009. Sysmän kuntaa koskevat seuraavat tavoitteet: 1. Toimiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 3. MAAKUNTAKAAVAT Päijät-Hämeen maakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä 11.3.2008. Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma koko maakunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden käytöstä. Maakuntakaavalla varataan asumisen, liikenteen, teknisen huollon, suojelun, virkistyksen, palveluiden ja yritystoiminnan kannalta tarpeelliset maa-alueet maakunnan mittakaavassa pitkällä aikavälillä. Maakuntakaavassa ei käsitellä maankäytön yksityiskohtia, jotka ratkaistaan kuntien laatimilla yleis- ja asemakaavoilla. Kaavan selailukartta näkyy osoitteessa: http://www.paijat-hame.fi/maka/ 4. YLEISKAAVAT VAHVISTUNEET YLEISKAAVAT Taajama-alueen osayleiskaava - kaavalla ei ole oikeusvaikutuksia. - hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.6.1994. Päijänteen ranta-alueiden osayleiskaava - kaavaehdotus vahvistettiin Hämeen ympäristökeskuksessa 12.2.2001. - kaava sai lainvoiman KHO:n päätöksellä 10.7.2002 Nuoramoisten seudun rantayleiskaava (Sysmän pienten järvien rantayleiskaava) Nuoramoisjärvi, Tepoo, Muutalampi, Keskinen, Ylimmäinen ja osia Tainion virrasta - kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan 2.6.2003 - KHO hylkäsi valituksen 21.2.2007, joten kunnanvaltuuston päätös sai lainvoiman Etelä-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaava Sysmä - Hartola tien eteläpuolella kaikki vielä rantayleiskaavoituksen piiriin kuulumattomat ranta-alueet. Kyläyleiskaava: Karilanmaan, Nuoramoisen ja Onkiniemen kylät - kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan 10.12.2007 - Kouvolan HaO:n päätös 10.9.2008 - KHO:n päätöksellä 13.5.2009 kunnanvaltuuston päätös sai lainvoiman 3
VIREILLÄ OLEVAT YLEISKAAVAT Pohjois-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaava Sysmä - Hartola tien pohjoispuolella kaikki vielä rantayleiskaavoituksen piiriin kuulumattomat ranta-alueet. Kyläyleiskaava: Särkilahden ja Liikolan kylät - käynnistyi kh 27.6.2005 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 6.7. 5.8.2005 - kh 10.10.2005, kaavoittajan valinta - viranomaisneuvottelu 26.1.2006 - yleiskaavatoimikunta 7.3. ja 9.6.2006 - luontoselvitys 30.10.2006 - työvaiheen viranomaisneuvottelu 14.3.2007 - yleiskaavatoimikunta 30.3.2007, muinaisjäännösinventointi - yleiskaavatoimikunta 25.5.2007, mitoitus ja luonnosasiakirjat - yleiskaavatoimikunta 19.10.2007, mitoitus ja alustava luonnos - kh 12.11.2007, luonnos - luonnos nähtävillä 14.11.-21.12.2007 - yleiskaavatoimikunta 9.4.2008, mielipiteet ja lausunnot - 30.5.2008, neuvottelu ympäristökeskuksessa - 6.6.2008, ympäristökeskuksen lausunto - yleiskaavatoimikunta 12.6.2008 - lausunto Natura 2000 vaikutusten arviointia varten, Pöyry Environment Oy 4.8.2008 - kaakkuri-inventointi 11.8.2008 - neuvottelu ympäristökeskuksessa 28.8.2008 - Natura 2000 vaikutusten arviointia varten annetun lausunnon tarkennus, 28.10.2008 - neuvottelu ympäristökeskuksessa 29.10.2008, 11.11.2008 - yleiskaavatoimikunta 14.11.2008 - kaavaehdotus valmistui 21.11.2008 - kaavaehdotus nähtävillä 17.12.2008-26.1.2009 - neuvottelu ympäristökeskuksessa 11.2.2009 - kaavoitustoimikunta 20.3.2009, muistutukset ja lausunnot - viranomaisneuvottelu 7.4.2009 - kaavoitustoimikunta 16.4.2009, muistutusten vastineet - kaavaehdotus kh 11.5.2009 ja 25.5.2009 - kv hyväksyi kaavan 1.6.2009 - --------------------------------------------------- - valitukset Kouvolan HaO:ssa 5. ASEMAKAAVAT Vuoden 2009 aikana vireillä olleet asemakaavat Otamonportin asemakaava - käynnistettiin kh 13.3.2006 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos nähtävillä 22.3.- 22.4.2006 - yleiskaavatoimikunta 7.3.2006, 9.6.2006 - luontoselvitys 30.7.2006 - rakennettavuusselvitys tehty - yleiskaavatoimikunta 15.12.2006, 1.2.2007 4
- kh 12.2.2007 - hieman laajentunut kaava-alue, kaavaluonnos uudelleen nähtävillä 14.2.- 16.3.2007 - yleiskaavatoimikunta 30.3.2007 - luontoselvitys täydennetty 2.8.2007 - viranomaisneuvottelu 11.9.2007 - yleiskaavatoimikunta 14.3.2008, 9.4.2008, 9.5.2008, 12.6.2008, 14.11.2008 Sysmän kunta on laatinut maankäyttösopimuksen Tarmix Oy:n omistamien tilojen RN:o 2:330, 2:328 ja 2:329 kohdalta. Kiinteistön omistaja maksaa kunnalle korvauksen kunnallistekniikan rakentamisesta - yleiskaavatoimikunta 14.11.2008 - kaavaehdotus nähtävillä 17.12.2008-26.1.2009 - kaavoitustoimikunta 20.3.2009, muistutukset ja lausunnot - viranomaisneuvottelu 7.4.2009 - kaavoitustoimikunta 16.4.2009, muistutusten vastineet - kaavaehdotus kh 11.5.2009 - kv hyväksyi kaavan 1.6.2009 - ------------------------------------------ - valitus Kouvolan HaO:ssa - Sysmän kunnanhallitus määräsi kokouksessaan 14.9.2009 Otamonportin asemakaavan tulemaan voimaan muilta kuin valituksen alaiselta osalta - KoHaO Talasniemen asemakaava - ympäristötutkimus 12.7.2006 - yleiskaavatoimikunta 2.11.2006, ensimmäiset kaavaluonnokset - yleiskaavatoimikunta 15.12.2006 - oas 5.2.2007 - kh 12.2.2007 - asemakaavaluonnos nähtävillä, luonnosvaiheen kuuleminen 14.2.-16.3.2007 - yleiskaavatoimikunta 30.3.2007, 27.5.2007 - maaperän pilaantuneisuustutkimus 22.7.2007 - luontoselvitys 10.8.2007 - ympäristökeskuksen lausunto 30.8.2007 - rakennettavuusselvitys 31.8.2007 - viranomaisneuvottelu 11.9.2007 - kaavoitustoimikunta 20.3.2009 - vesihuollon yleissuunnitelma 30.6.2009 - ------------------------------------------- - Sysmän kunnalla on tarkoitus tehdä maankäyttösopimus alueen suurimpien maa-alueiden omistajien kanssa. Sopimuksessa sovitaan mm. maanomistajien osallistumisesta yhdyskuntarakentamisesta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin. - kaavaehdotus kh - kaavaehdotus nähtävillä - kaavaehdotus kv Valittulantien varsi, asemakaavan muutos - kv:n päätös 8.9.2008 - kaava saanut lainvoiman Lämpökeskuksen asemakaavan muutos - kv:n päätös 2.6.2008 - kaava saanut lainvoiman 5
6. RANTA-ASEMAKAAVAT Vuoden 2007 aikana vireillä olleet ranta-asemakaavat Kansolahden ranta-asemakaavan muutos / Kiviniemi - käynnistettiin kh 23.2.2004 - viranomaisneuvottelu 10.12.2003, 4.10.2005 - oas ja kaavaluonnos nähtävillä 3.3. 5.4.2004 - yleiskaavatoimikunta 7.3.2006 - kaavaehdotus kh 22.5.2006 - kaavaehdotus nähtävillä 31.5. 30.6.2006 - kh 14.8.2006 - kunnanvaltuuston päätös 21.9.2006 - valitus Kouvolan HaO:ssa - kh 27.11.2006, lausunto Kouvolan HaO:lle - Kouvolan HaO:n päätös 5.7.2007, kunnanvaltuuston päätös 21.9.2006 kumottu - valitus KHO:een - kh 27.8.2007, lausunto KHO:lle - KHO hylännyt valituksen 16.12.2008 ja pitänyt Kouvolan HaO:n päätöksen - --------------------------------------- - neuvottelu 11.2.2009 Hämeen ympäristökeskuksessa Kansolahden ranta-asemakaavan muutos / Kansolahti - käynnistettiin kh.18.7.04 - viranomaisneuvottelu 29.3.2005, 4.10.2005 - kh 18.7.2005 - oas ja kaavaluonnos nähtävillä 27.7. 29.8.2005 - yleiskaavatoimikunta 7.3.2006 - kaavaehdotus kh 12.6.2006 - kaavaehdotus nähtävillä 21.6. 24.7.2006 - kh 14.8.2006 - kunnanvaltuuston päätös 21.9.2006 - valitus Kouvolan HaO:ssa - kh 27.11.2006, lausunto Kouvolan HaO:lle - Kouvolan HaO:n päätös 5.7.2007, kunnanvaltuuston päätös 21.9.2006 kumottu - --------------------------------------- - neuvottelu 11.2.2009 Hämeen ympäristökeskuksessa Tankkelinvuoren ranta-asemakaavan muutos - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.1.2006 - viranomaisneuvottelu 17.1.2006 - luontoselvitys 10.8.2006 - kh 13.8.2007, asemakaavan muutosluonnos - asiakirjat nähtäville, luonnosvaiheen kuuleminen 22.8.-24.9.2007 - liito-oravaselvitys 22.4.2008 - neuvottelu ympäristökeskuksessa 11.11.2008 - kaavaehdotus kh 9.3.2009 - kaavaehdotus nähtävillä 18.3.-20.4.2009 6
- ------------------------------------------- - kaavaehdotus kh - kaavaehdotus kv 7. MUUTA AJANKOHTAISTA Sysmän kirkonkylän sähköinen pohjakartta hyväksyttiin 26.10.2007. Karttaa laajennettiin syksyllä 2008. 8. RAKENNUSJÄRJESTYS Sysmän kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa 22.10.2001. KAAVOITUSOHJELMA 2009-2011 9. YLEISKAAVAT Päijänteen rantayleiskaava tarkistaminen - Päijänteen rantayleiskaavan tarkistamisen tarkoitus on tonttien rakennusoikeuden uusiminen vastaamaan naapurikuntien Päijänteen rannoille sallimia rakennusoikeuksia. Keskustaajaman yleiskaavan tarkistaminen - Yleiskaavatyön yhteydessä tarkistetaan taajaman asemakaavan ajantasaisuus ja laaditaan aikataulu vanhentuneiden asemakaavojen muuttamiselle. - yleiskaava-/kaavoitustoimikunta 14.3..2008, 9.4.2008, 9.5.2008, 20.3.2009 - muinaisjäännösinventointi 9.7.2009 10. ASEMAKAAVAT Sysmän kunta käynnistää asemakaavoja ja niiden muutoksia tarpeen mukaan. Sysmässä 8.10.2009 Päivi Lukkarinen, aluearkkitehti Lisätietoja antavat: Harri Hoffren, tekninen johtaja harri.hoffren@sysma.fi 044-713 4522 Päivi Lukkarinen, aluearkkitehti paivi.lukkarinen@sysma.fi 044-713 4524 7
SYSMÄN KUNTA / KAAVOITUSKATSAUS 2009 YLEISKAAVAT ja vireillä olevat ranta-asemakaavat 8