N3 Saukkolan taajaman eteläinen alue, asemakaava ja asemakaavan muutos

Samankaltaiset tiedostot
N3 Saukkola SSO, eteläinen asemakaava ja asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

L47 Orthex, 29. kaupunginosa Immula, korttelin 1 asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos sekä asemakaavan kumoaminen

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

L40 Suurlohjankatu, 1. kaupunginosa Anttila, kortteleiden 43 ja 49 sekä katualueen asemakaavan ja tonttijaon muutos

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Alue sisältyy Taavetti-Jurvalan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan alu eeseen, joka on hyväksytty valtuustossa Alueella ei ole ase makaa

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1: /52.

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1


Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Transkriptio:

Kaupunkisuunnittelulautakunta 129 17.11.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 85 25.08.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 103 22.09.2016 Kaupunginhallitus 327 03.10.2016 N3 Saukkolan taajaman eteläinen alue, asemakaava ja asemakaavan muutos 468/10.02.03/2015 Nummi-Pusulan kunnanhallitus 20.10.2008 240 Suur-Seudun Osuuskauppa on pyytänyt, että heidän omistamalleen maa-alu eel le Saukkolan asemakaava-alueen eteläreunan lähelle laa di taan uu si asemakaava. Osuuskaupan omistama maa-alue sijaitsee Saukko lan Es son vieressä. Koska kyseessä on yksityis maal le kaa voit ta mi ses ta, ja aloi te tulee maanomistajalta, peritään kaa voi tus ku lut maan omis ta jal ta. Kun nal la on myös tässä tapauk sessa mahdollisuus lei ka ta kaavoituksen myö tä syntyvää maan an sio tonta arvonnousua kunnalle. (ES) Esityslistan liite: Suur-Seudun Osuuskaupan kirje 23.9.2008 Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää seuraavaa: - Saukkolan asemakaava-alueen eteläreunaan laaditaan uusi ase ma kaava, joka käsittää ainakin Suur-Seudun Osuuskaupan omis ta man maa-alueen; - kaavatoimikunta käynnistää kaavoituksen, määrittelee kaavan tavoitteet ja asemakaava-alueen rajat sekä laatii osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telman; - Suur-Seudun Osuuskaupalta peritään kaavoituskulut valtuuston vah vis taman kaavoitustaksan mukaisesti. Käsittely: Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jyri Mela ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.30-18.40. Esteellisyysperuste HLL 28/koh dat 1 ja 3/osal li suus- ja intressijäävi. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Nummi-Pusulan kaavatoimikunta 28.10.2008 48 Kunnanhallitus on kokouksessaan 20.10. 240 päättänyt lähettää kaa vatoi mi kun nan valmisteltavaksi Suur-Seudun Osuuskaupan aloit teen ase makaa va muu tok ses ta Saukkolaan. SSO:n tavoitteena on asemakaavan muutos voimassa olevan asemakaavan M-alueen muut ta mi sek si lii ke ra ken nusten korttelialueeksi. VT 1:n eteläpuolen ra ken ta mi nen tukee Saukkolan liike kes kit ty män alueen kehittymistä. Maanomistaja vastaa asemakaavan tai kaavamuutoksen laatimi sen kustan nuk sis ta, jos kaavoitukseen ryhdytään maanomistajan aloit tees ta. Kiinteis tö 1:166 on pinta-alaltaan vain noin 1 ha ja sijoit tuu Saukkolan ase ma-

kaa va-alu een etelälaidalle. Tämän asemakaa va hank keen kans sa sa maan ai kaan tu li si käynnis tää kaa voitus kat saukseen sisäl tyvä VT 1:n ete läpuolen ja Lohjantien varren ympäris töä koske va asema kaavan muu tos, jot ta VT1:n etelä puoli sen alueen muut tu vaa maan käyttöä tar kasteltai siin laa jem pa na ko konaisuutena ja suunnit telu ratkaisut olisi vat kes täviä. (IK) Esityslistan liite: - Sijaintikartta Suur-Seudun Osuuskaupan omistamankiinteistön 1:166 sijain ti Saukkolassa Päätösehdotus: Kaavatoimikunta esittää, että SSO:n aloitteesta käyn nistet tä vän asemakaavan muutoksen yhteydessä käynniste tään ai ka tau lul lises ti myös VT 1:n eteläpuolen ja Lohjantien varren ym pä ris töä koskeva ase ma kaa va ja -kaavamuutos, jotta VT1:n ete lä puolisen alueen muuttuvaa maan käyt töä tarkasteltaisiin SSO:n han ket ta laa jem pana kokonaisuutena. Päätös: Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että: -Kaava-alueeseen sisällytetään Sammatintien risteysalue ympäris töineen kaa va toi mi kun nan määrittelemällä ohjeellisella karttarajauk sella - Karttaako Oy valmistelee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Nummi-Pusulan kunnanhallitus 1.12.2008 295 Esityslistan liite: Kartta kaavoitettavasta alueesta. (ES) Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää seuraavaa: - asemakaava valmistellaan liitekartan mukaiselle alueelle Karttaako Oy:n toi mes ta; - kaavatoimikunta valtuutetaan asettamaan osallistumis- ja arviointisuun nitel ma MKRL:n mukaisesti nähtäville. Käsittely: Valtuuston puheenjohtaja Jyri Mela ilmoitti esteellisyyten sä ja pois tui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajak si klo 19.52-20.00. Esteellisyysperuste HLL 28/kohta 3. Päätös: Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle. Nummi-Pusulan kunnanhallitus 15.12.2008 305 Kunnan rakennustarkastaja on informoinut kaava-alueen toista maan omista jaa kaavoituksen käynnistämisestä. Kaavatoimikunta on ko kouk ses saan 09.12.2008 keskustellut vielä kaavarajauksesta tekemättä mitään muutosta aikaisempaan ehdotukseen. (ES) Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää seuraavaa: - asemakaava valmistellaan liitekartan mukaiselle alueelle Karttaako Oy:n toi mes ta; - kaavatoimikunta valtuutetaan asettamaan osallistumis- ja arviointi suun nitel ma MRL:n mukaisesti nähtäville. Käsittely: Valtuuston puheenjohtaja Jyri Mela ilmoitti esteellisyyten sä ja pois tui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajak si klo

19.00-19.07. Esteellisyysperuste HLL 28/kohta 3. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Nummi-Pusulan kaavatoimikunta 22.1.2009 2 Kunnanhallitus on kokouksessaan 15.12. 2008 hyväksynyt kaavatoimikunnan esittämän alustavan rajauksen kaava-alueeksi. SSO:n tu levan lii ke pai kan kaa voi tuk sen yh te nä reu na eh to na on ajo neuvoliit ty män osoit tami nen kiin teis tölle. On to den nä köis tä, ettei Tiehallinto tu le sallimaan liittymää SSO:n kiin teis tölle tieltä 110, vaik ka tie luokka muuttuu val ta tiestä kan ta tiek si. SSO:n kiinteis tölle on loh komisen yhteydessä pe rustettu tieoikeus Samma tintieltä Es son alu een halki. Esson alue tai osa sii tä tu lisi sisällyttää asema kaa va-alu ee seen, jotta kulkuyh teys SSO:lle pysty tään osoit ta maan kaa vassa. Mui ta kin vaihtoehtoja pyri tään tut ki maan ase makaa voi tuk sen yhtey dessä. Huoltoasemayrittäjä on toimittanut kuntaan kirjeen, jossa hän ehdot taa Esson alueen jättämistä nyt laadittavan asemakaava-alueen ul kopuolelle. Saukkolan taajaman eteläinen asemakaava sijaitsee 1-luokan pohjavesialueella, pohjavesi alue tulee jollakin tavalla osoittaa asema kaavassa. Sauk ko la-mänt sä län pohjavesi alue käsittää mm. koko suun ni tel lun Saukko lan taa jaman eteläisen ase makaavan alu een. Jo nyt Es so on ase makaa voi tetulla alueella, voi massa olevas sa ra kennus kaa vassa (vahv. 28.1.1994) huoltoase maraken nusten kort telialueel la. Ase makaa vaa muutet taes sa on so vellettava tällä het kellä voi massa ole vaa lainsäädäntöä. Nyky lain sää dän nön mu kaan huol to ase man tai poltto aineen jakeluase man osoit ta mi nen asema kaavalla 1-luokan pohja vesialueelle ei erittäin suurella to den nä köi syy del lä ole mahdol lis ta. Olemassa olevankin huoltoase man osoit ta mi nen ase makaava mer kinnällä edellyttää, että jo kaavoi tuk sen yhteydessä on laadittava ky seistä pohjavesialuetta koskeva eril lisselvi tys, jos sa mit taus- ja seu rantatuloksin havainnollistetaan mm. poh javeden virtaus suun tia ja huol to ase man si jain tia suh teessa ve den ottamoihin. Kaavoituksesta riippumatta Esson toimintaedellytyksiä tällä liikepai kalla kos ke vat ongelmat konkretisoituvat siinä vaiheessa, kun huol toaseman ym pä ris tö lu van lupaehtoja tarkistetaan. Luvituksessa so velletaan ym pä ristön suo je lu la kia, jossa on säädetty mm. ympäristön pi laan tu mi sen vaaraa ai heut ta van toiminnan sijoittamisesta. (IK) Esityslistan liitteet: -Saukkolan taajaman eteläinen asemakaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.1.2009 - Huoltoasemayrittäjän kuntaan lähettämä kirje, 11.1.2009 Päätösehdotus: -Kaavatoimikunta keskustelee asiasta. On huomioi ta va, et tä huolto aseman toi min ta edel ly tyk siä tällä liikepaikalla ky seen alaistaa kaavoi tuksesta riip pumat ta jatkossa se, et tä alue on määri telty pohjavesi alueeksi. - Kaavatoimikunnan ohjeistuksella päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma lin ki te tään kun nan www-si vus tolle. Päätös: Kaavatoimikunta päätti, että -Järjestetään neuvottelu, johon kutsutaan edustaja SSO:lta, huol toasemayrittäjä, alueen maanomistaja, kunnasta kaavatoimikunnan pu heen-

joh ta ja, alue ark ki tehti, tek ni nen johtaja, kehittämispäällikkö ja ym pä ris tönsuoje lun edustaja se kä edustajat Uudenmaan ympäris tö kes kuk sesta ja Uu den maan tiepiiristä. Nummi-Pusulan kaavatoimikunta 4.5.2009 18 SSO:n aloitteesta ja kunnanhallituksen päätöksellä 20.10.2008 240 vireil le tulleen Saukkolan taajaman eteläisen asemakaavan alus ta va osal listu mis- ja arviointisuunni telma oli kaavatoimikunnassa tam mi kuus sa 2009. Täl löin todettiin tarpeelliseksi järjestää epäviralli nen vi ran omais työ neu votte lu ennen osallistumis- ja arviointisuunni telman viimeiste lyä. Työ neu vot telus sa oli edustettuna SSO, Saukko lan huoltoaseman yrittäjä, naa pu ri kiinteis tön maanomistaja, Uuden maan ympäristökeskus, Tiehallinto sekä kunnan teknisen toimen, kaa voi tus toi men, kehittämistoimen ja ym pä ris tön suoje lu toi men edus ta jat. Päivitetyssä osal listumis- ja arviointisuunnitelmassa on huo mioi tu 23.3.2009 pidetyssä työneuvottelussa esille tullut tieto pohja ja ratkaisu mm. kaava-alueen rajauksen osalta. Kaavaa laativa konsultti Pertti Hartikainen Karttaako Oy:stä on kokouksessa paikalla kutsut tuna asiantuntijana asian käsittelyn ajan. (IK) Esityslistan liitteet: -Saukkolan taajaman eteläinen asemakaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.4.2009, Karttaako Oy Päätösehdotus: Kaavatoimikunta päättää: -Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä asemakaavan vireille tu los ta tie do te taan kun nan ilmoitustaululla, kotisivuilla sekä niissä leh dis sä, joissa kun nan kuulutukset julkaistaan - Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua kunnanvirastos sa sekä kunnan kotisi vuilla koko kaavaprosessin ajan. Käsittely: Kaavaa laativa konsultti Pertti Hartikainen Karttaako Oy:stä oli ko kouk ses sa paikalla kutsuttuna asiantuntijana asian kä sittelyn ajan. Päätös: Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle seuraavaa: - asemakaava-alue rajataan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (22.4.2009) mukaan. - osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan lisätään yleisötilaisuus luonnosvaiheen esittelyn yhteydessä - osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä asemakaavan vireille tu los ta tie do te taan kunnan ilmoitustaululla, kotisivuilla sekä niissä leh dis sä, joissa kun nan kuulutukset julkaistaan - osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua kunnanvirastos sa sekä kunnan kotisivuilla koko kaavaprosessin ajan. Nummi-Pusulan kunnanhallitus 3.5.2010 116 Nummi-Pusulan kunnan ja Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n välille on laa dit tu sopimus, jossa sovitaan, että SSO maksaa kaavoitusku lut. So pimus on allekirjoitettu 16.4.2010. (ES) Esityslistan liite: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.9.2009 Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää seuraavaa: - hyväksytään liitteenä oleva osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Nummi-Pusulan kaavatoimikunta 29.3.2011 7 Kaavahanke kuulutettiin vireille joulukuussa 2010. Maantien 110 ja Samma tin tien risteyksen vaikutusalueella on suoritettu liikennelaskenta, jolla sel vi tet tiin lii kennevirtojen määrää kaavahank keen vaikutusalueella. Lii kenne las ken nan tulosten perus teella liittymän osoittaminen tieltä 110 suunnitellulle päivittäistavara kaupan liikepaikalle on mahdollista mutta edel lyttää mm. uusien kaista järjestelyjä tiellä 110. (IK) Esityslistan liitteet: -Saukkola. Eteläinen asemakaava ja asemakaavan muutos. Luonnos 18.3.2011. Kaavakart ta ja merkinnät/karttaako Oy - Saukkola. Eteläinen asemakaava ja asemakaavan muutos. Kaa va se lostus, 18.3.2011. Karttaako Oy -Havainnekuvat, 2 kpl Päätösehdotus: -Kaavatoimikunta asettaa kaavaluonnoksen nähtäville vähintään 30 päi vän ajak si (MRA 30 ) - Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla, kotisivuilla sekä niissä lehdissä, joissa kunnan kuulu tukset jul kais taan - Kaavaluonnokseen voi tutustua kunnanvirastossa ja kunnan kotisi vuilla se kä nähtävilläoloaikana Saukkolan kirjastossa. Lisäksi järjes tetään ylei söti lai suus. -Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot Uudenmaan liitolta, Uu denmaan ELY-kes kuk sel ta, Museoviraston arkeologian osastolta, Tam mi saa ren museol ta, tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölauta kunnalta sekä Lohjan ympä ris tö yk si köl tä. -Pöytäkirja tarkastetaan tämän kokousasian osalta heti kokoukses sa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirja tarkastettiin tämän ko kousasian osalta heti kokouksessa. KASULK 17.11.2015 129 N3 Saukkolan taajaman eteläisen asemakaavan ja asemakaavan muu toksen laatiminen sisältyy Lohjan kaupungin kaavoitusohjelmaan 2015-17. Kaa va luon nos on ollut nähtävillä Nummi-Pusulan kunnassa 2.5.-1.6.2011. Näh tä vil lä olon jälkeen ELY-keskus tarkasteli laajemmin erilaisia mt 110 ja Sam ma tin tien liittymävaihtoehtoja. Luonnosvaiheen nähtävilläolon jälkeen on kaavoitusta varten laadittu kaupal li nen selvitys (San ta sa lo, 19.4.2012). Alueen liikennejärjestelyjä on tutkit tu kesällä ja syksyllä 2015 (Trafix Oy). Kaavanmuutosaluetta on laajennettu Turuntien pohjoispuolella Kaup pa kujal le saakka, minkä johdosta asemakaavan ja asemakaavan muutoksen val mis te lu ai neis to asetetaan uudelleen nähtäville. Asemakaavan muutoksella maa- ja metsätalousaluetta (M) muutetaan sekä aiemmin asemakaavoittamatonta aluetta kaavoitetaan lii ke ra ken ta misen tontiksi (KL), jolle osoitetaan rakennusoikeutta 2000 k-m2. Ase ma kaavan muutoksessa on esitetty Turuntieltä (mt 110) kaksi liit ty mää Kaup paku jal le ja yk si liittymä uudelle KL-korttelialueelle. KL-kort te lin viereisen St1

-huol to ase man liittymä Turuntieltä poistuu ja kulku Turuntieltä sille jär jes tetään KL-kort te li alu een uuden liittymän ja merkityn ajoyhteyden kaut ta. Maanomistajan kanssa tehdään maankäyttösopimus ennen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymistä. (Teija Lius ka-elo ran ta) Erikseen jaettavat asiakirjat: - kaavaluonnos ja -määräykset (17.11.2015) - havainnekuva (17.11.2015) - kaavaselostus (17.11.2015) - kaavaluonnos ja -määräykset (18.3.2011) - tiivistelmä luonnosvaiheen (2011) lausunnoista ja mielipiteistä sekä vas tineet (17.11.2015) - 18.3.2011 päivätystä luonnoksesta saadut lausunnot ja mielipiteet - päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma (17.11.2015) - kaupallinen selvitys 19.4.2012 (Santasalo) - liikenneselvitys 2011 - liikennejärjestelyt, luonnos 20.10.2015 (Trafix Oy) - kaavapalaveri 2.9.2015 (ELY), muistio Esitys Yj Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- KASULK 25.08.2016 85 1. merkitä tiedoksi N3 Saukkolan eteläisen alueen asemakaavan ja asema kaa van muutoksen päivitetyn osallistumis- ja ar vioin ti suun ni tel man sekä 2. asettaa 17.11.2015 päivätyn 105. kaupunginosan Saukkola, kort te lin 20 osaa sekä lii ken ne aluei ta ja maa- ja metsätalousaluetta kos ke van ase makaa van ja asemakaavan muutoksen (N3 Sauk ko lan ete läi nen alue) val miste lu ai neis ton nähtäville MRA 30 :n mukaisesti val mis te lu vai heen kuu lemis ta varten. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen (N3 Saukkolan taajaman eteläi nen alue) valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 7.12.2015-15.1.2016. Näh tä vil lä olo ai ka na saatiin kymmenen lausuntoa ja kolme mielipidettä. Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksessa on otettu lausunnot ja mielipiteet huomioon niiltä osin mihin asemakaavalla on mahdollista vaikut taa. Uudenmaan ELY-keskus esitti muodostettavan liikekorttelin kaut ta suunnitellun ajoyhteyden muuttamista kaduksi liikennemäärästä joh tuen. KL-alueelle rasitteena muodostettavaa ajoyhteyttä ei ole kaa va eh do tukseen muutettu kaduksi, koska naapuritontilla on voimassa ole vas sa asemakaavassa myös toinen liittymä Sammatintielle. Ennen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymistä tulee sopia uusien liikennejärjestelyjen kustannusjaosta kaupungin, ELY-kes kuksen ja Suur-Seudun Osuuskaupan kesken ja laatia maankäyttösopimus Suur-Seu dun Osuuskaupan kanssa. (Teija Liuska-Eloranta) Erikseen jaettavat asiakirjat: - kaavaehdotuskartta ja -määräykset 25.8.2016 - kaavaselostus 25.8.2016

- havainnekuva 25.8.2016 - tiivistelmä valmisteluvaiheen lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastineet nii hin 25.8.2016 - saadut lausunnot ja mielipiteet Esitys Yj Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää Esitys pöydälle jättämisestä 1. merkitä tiedoksi yhteenvedon valmisteluaineistosta saaduista lau sunnois ta ja mielipiteistä, ja 2. esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy 105. kau pun gin osan Sauk ko la asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen (N3 Sauk kolan taajaman eteläinen alue) ja asettaa sen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti. Asemakaavalla muodostuu osa korttelista 20, liikenne- ja katualuetta. Jäsen Juhana Salmenpohja jäsen Iiro Jääskeläisen kannattamana esitti asian jättämistä pöydälle. Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa kukaan kau pun ki suun nit te lulau ta kunnan jäsenistä ei ilmoittanut vastustavansa pöydällepanoesitystä. Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti jättää asian pöydälle. ----------------------------------- KASULK 22.09.2016 103 Esitys Yj Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1. merkitä tiedoksi yhteenvedon valmisteluaineistosta saaduista lausunnoista ja mielipiteistä, ja 2. esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy 105. kaupunginosan Saukkola asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen (N3 Saukkolan taajaman eteläinen alue) ja asettaa sen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti. Asemakaavalla muodostuu osa korttelista 20, liikenne- ja katualuetta. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja Mika Herpiö ilmoitti SSO:n hallintoneuvoston jäsenenä olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Asemakaava-arkkitehti Juha Anttila poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.35. KH 03.10.2016 327 Esityslistan oheismateriaali:

- kaavaehdotuskartta ja -määräykset 25.8.2016 - kaavaselostus 25.8.2016 - havainnekuva 25.8.2016 - tiivistelmä valmisteluvaiheen lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastineet nii hin 25.8.2016 - saadut lausunnot ja mielipiteet Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää hyväksyä 105. kaupunginosan Saukkola asemakaavan- ja asemakaavan muutosehdotuksen (N3 Saukkolan taajaman eteläinen alue) ja asettaa sen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti. Päätös Hyväksyttiin. -----------------------------------