PÄÄNSÄRKY 10 12-VUOTIAAN LAPSEN ELÄMÄSSÄ

PÄÄNSÄRKY 10 12-VUOTIAAN LAPSEN ELÄMÄSSÄ Minna Hirvasniemi Opinnäytetyö, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu, DIAK Etelä, Helsinki Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Minna Hirvasniemi, Päänsärky 10 12-vuotiaan lapsen elämässä, Helsinki, kevät 2007, 61 s. 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsingin yksikkö, Sosiaali-, ja terveysalan koulutusohjelma, Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto, Terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyö on osa Suomen Migreeniyhdistyksen Lasten Päänsärky- projektia. Työn tarkoituksena oli selvittää Suomen Migreeniyhdistyksen keräämästä valmiista aineistosta 10 12-vuotiaiden lasten päänsäryn yleisyyttä ja syitä sekä päänsäryn hoitomuotoja. Lisäksi työssä oli tarkoitus selvittää mihin päänsärky vaikuttaa lapsen elämässä sekä miten terveydenhuoltohenkilöstö suhtautuu lapsen päänsärkyyn. Opinäytetyössä tarkasteltiin myös tyttöjen ja poikien välisiä eroja päänsäryn suhteen. Opinnäytetyö on kvantitatiivinen analyysi aineistosta, joka kerättiin Elämä on Parasta Huumetta ry:n hubu.fi -internetsivuilta syksyllä 2005. Kyselyyn vastasi yhteensä 5206 lasta tai nuorta, Opinnäytetyön tutkimuskohteeksi valikoitui 10 12-vuotiaat, joita kyselyyn vastasi 3058 (59 %). Tyttöjä heistä oli 1692 (55 %) ja poikia 1362 (45 %). Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmalla käyttäen frekvenssijakaumia ja ristiintaulukointeja. Tämän tutkimuksen mukaan noin neljällä viidestä 10 12-vuotiaasta oli päänsärkyä ja tyttöjen päänsärky oli hieman yleisempää kuin poikien. Päänsäryn yleisimmät aiheuttajat 10 12-vuotiailla tytöillä ja pojilla olivat väsymys, tietokoneen tai TV:n ääressä oleminen, stressi tai jännitys ja nälkä. Päänsäryn ensisijaiset hoitomenetelmät ovat itsehoidollisia: särkylääkkeen ottaminen ja lepo olivat yksittäisistä hoitomuodoista tärkeimmät. Yleisin tapa hoitaa päänsärkyä oli kuitenkin useiden eri hoitokeinojen yhdistäminen. Yleisimmin päänsärky aiheutti väsymistä, pahoinvointia ja näköhäiriöitä ja päänsärky vaikutti erityisesti lapsen koulunkäyntiin, rentoutumiseen ja harrastuksiin niin tytöillä kuin pojillakin. Pääsääntöisesti 10 12-vuotiaat lapset kokivat terveydenhoitajan tai lääkärin suhtautuvan hänen päänsärkyyn ymmärtävästi tai huolestuneesti, mutta noin joka neljäs koki suhtautumisen olevan joko välinpitämätöntä, torjuvaa tai sitä epäiltiin tekosyyksi. Tulokset osoittavat, että päänsärky on yleinen oire 10 12-vuotiailla lapsilla. Päänsärky voi pahimmillaan vaikuttaa lapsen terveyteen ja hyvinvointiin heikentävästi ja päänsärystä voi tulla koko elämän mittainen terveysongelma. Sekundääriset syyt ovat päänsäryn merkittävimmät aiheuttajat, ja niihin voidaan vaikuttaa terveyden edistämisen keinoin. Tämän opinnäytetyön tulokset nostavat esille 10 12-vuotiaan lapsen päänsäryn merkityksen hyvinvointia uhkaavana tekijänä. Vanhempien, koulun ja kouluterveydenhuollon tulisikin kiinnittää huomiota tähän ja ohjata tehokkaammin lasta kohti terveellisempiä elämäntapoja. Asiasanat: lapset, päänsärky, kvantitatiivinen tutkimus, ennaltaehkäisy

ABSTRACT Minna Hirvasniemi. Children s headache. Helsinki, spring 2007, 61 pages, 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Diak South, Helsinki Unit, Degree Programme in Nursing, option in Public Health Care. The thesis is a part of the project Children s Headache organized by the Finnish Migraine Association. The purpose of the thesis was to find out from children s aspect what was causing their headache, how common headache is among children, what their ways to cope with headache were, what way headache affects their lives and how the health care staff treated a child with headache. In addition one objective of this study was to find out if there were any differences between girls and boys headache. The material of the thesis was collected by the Finnish Migraine Association from the www.hubu.fi internet pages on the 23 rd 26 th of September 2005. 5 206 children and adolescents participated in the enquiry during that time. 3 058 children aged 10 to 12 replied to the questionnaire, of which 1 692 were girls and 1 392 boys. The methods used to analyze the material were quantitative and the material was analyzed by using SPSS. The statistical methods used were cross table and frequency distribution. According to the study four children of five suffered from headache. Girls headache was more common than boys. The most common reasons which were causing headache were tiredness, the use of computer or watching TV, stress or tension and hunger. The most conventional ways to treat headache were either resting or taking painkillers. Many found that the most effective way to treat headache was to combine different kinds of treatment methods. The most common way according to the study was to take an analgesic and rest. The majority of the respondents felt that the health care staff treated them well and understandingly when they had headache. But almost 25 % felt that a doctor or a nurse treated them disregarding or suspecting headache to be an excuse. The results of the thesis showed that headache is very common among 10 12-year-old children. The most effective way to treat headache is to prevent it by normal healthy ways of living. Over 80 % of all headaches are caused by psychosocial reasons and therefore they are preventable. On this account it is crucial how adults around a child react when the child suffers from headache. Key words: children, headache, quantitative research

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...6 2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT...8 2.1 Lapsi terveydenhuollossa...8 2.1.1 Lapsen kohtaaminen hoitotyössä...8 2.1.2 Lapsen terveys ja terveyttä uhkaavat tekijät...9 2.1.3 Lapsen terveyden edistäminen...11 2.1.4 Lapsen kehitysympäristöt terveydenedistäjänä...12 2.2 10-12 vuotiaan lapsen kasvu ja kehitys...15 2.3 Lasten päänsärky...16 2.3.1 Päänsäryn eri muotoja...17 2.3.3 Päänsäryn syyt...18 2.3.2 Lasten päänsäryn yleisyys...20 2.3.4 Päänsäryn ennaltaehkäisy...21 2.3.5 Päänsäryn hoito...23 3 LASTEN PÄÄNSÄRKY - PROJEKTI...25 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET...26 5 OPINNÄYTETYÖN JA ANALYYSIN TOTEUTUS...26 5.1 Kvantitatiivinen tutkimus...27 5.2 Aineiston keruu...28 5.3 Kyselylomake...28 5.4 Analysointimenetelmät...29 6 TUTKIMUKSEN KESKEISIMMÄT TULOKSET...31 6.1 Taustatiedot...31 6.2 Lapsen päänsäryn yleisyys ja laatu...32 6.3. Lapsen päänsäryn syyt...33 6.4 Lapsen päänsäryn merkitys lapsen elämään...37 6.5 Lapsen päänsäryn hoitomenetelmät...40

6.6 Lapsen päänsärkyyn suhtautuminen...42 7 YHTEENVETO KESKEISIMMISTÄ TULOKSISTA...44 8 POHDINTA...45 8.1 Tulosten pohdinta...45 8.2 Tulosten johtopäätökset...47 8.3 Tutkimuksen luotettavuus...48 8.4 Tutkimuksen eettiset kysymykset...50 8.5 Opinnäytetyöprosessin kulku ja arviointi...51 8.6 Ammatillisen kasvun arviointi...53 8.7 Jatkotutkimusaiheet...54 LÄHTEET...56 LIITTEET...62 Liite 1. Vanhemmuuden roolikartta...62 Liite 2. Lasten migreenin diagnostiset kriteerit...63 Liite 3. Päänsärky-kyselyn kysymykset...64 Liite 4. Kyselyyn liittyviä taulukoita...66

1 JOHDANTO Päänsärky on yleinen oire 10 12-vuotiailla lapsilla. Se voi pahimmillaan vaikuttaa lapsen tai nuoren jokapäiväiseen elämään terveyttä ja hyvinvointia heikentävästi ja päänsärystä voi tulla koko elämän mittainen terveysongelma (mm. Fearon & Hoptopf 2001; Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 661). Usein toistuvaan päänsärkyyn tulee puuttua ja selvittää päänsäryn syyt, sillä päänsärky on yleensä oire jostain muusta. Sekundääriset syyt ovat päänsäryn merkittävimmät aiheuttajat, ja niihin voidaan vaikuttaa terveyden edistämisen keinoin (Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 661). Päänsäryn ennaltaehkäisy on ehdottoman tärkeää, jottei päänsärystä tule tapa reagoida vaikeisiin asioihin (Metsähonkala & Sillanpää 2004, 548). Vaikka ihmiset luovat omilla valinnoillaan viimekädessä elämäänsä, lasten ja nuorten osalta valmiudet valintojen tekemiseen ovat rajoitetummat (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001, 15). Lapsi tarvitsee tukea vanhemmiltaan, opettajiltaan ja kouluterveydenhuollolta, jotta hän oppisi tekemään elämässään sellaisia valintoja, jotka vaikuttavat hänen hyvinvointiin ja terveyteen positiivisesti. Tämä opinnäytetyö on osa Suomen Migreeniyhdistyksen valtakunnallista 3-vuotista hanketta, jossa keskitytään lasten ja nuorten päänsärkyihin. Lasten päänsärky -projektin tarkoituksena on lisätä alan ammattilaisten, lasten ja nuorten sekä heidän omaistensa tietoisuutta lasten päänsäryistä, niiden ennaltaehkäisystä ja hoitosuositusten mukaisista hoidoista. Lasten päänsärky -projekti päättyy joulukuussa 2007. Opinnäytetyön tarkoituksena oli analysoida valmista aineistoa, joka oli kerätty internetissä syksyllä 2005. Päänsärkykysely toteutettiin Elämä On Parasta Huumetta ry:n internet-sivustolla, mihin sivuilla vierailleet pystyivät vastaamaan. Kyselyyn vastasi yhteensä 5206 lasta tai nuorta, joista tutkimusalueeksi rajautui kyselyyn osallistuneet 10 12- vuotiaat, joita tutkimukseen vastasi 3058. Opinnäytetyön tutkimuskysymyksinä oli selvittää internetissä kerätystä aineistosta lasten näkökulmasta katsottuna 10 12-vuotiaden lasten päänsäryn yleisyyttä ja päänsäryn syitä. Lisäksi työssä oli tarkoitus kartoittaa millä tavalla päänsärky oirehtii ja mihin

elämän osa-alueisiin päänsärky vaikuttaa. Työssä oli tarkoituksena myös selvittää mitkä olivat lasten käytetyimmät menetelmät päänsäryn hoidossa sekä miten terveydenhuoltohenkilöstö suhtautuu lapsen päänsärkyyn. Työn tarkoituksena oli myös tarkastella tyttöjen ja poikien välisiä eroja päänsäryn suhteen.

8 2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2.1 Lapsi terveydenhuollossa 2.1.1 Lapsen kohtaaminen hoitotyössä Hoitotyössä keskeisimmät filosofiset ajatussuunnat ovat holismi ja humanismi. Holismin mukaan ihmistä on tarkasteltava kokonaisuutena, jossa mieli ja ruumis ovat toisistaan riippuvaisia. Humanistinen käsitys korostaa ihmisyyttä, yksilön ainutlaatuisuutta, yksilön elämän merkityksellisyyttä ja laatua sekä yksilön valinnan vapautta. Tämä näkyy terveydenhuollossa niin, että yksilöllä on oikeus päättää itseensä kohdistuvasta hoidosta ja näin ollen saada tietoa hoitovaihtoehdoista. Humanismin mukaan yksilön tulee myös ottaa itse vastuuta omasta hoidostaan ja terveydestään. (Hyväri, Käräjäoja & Vaitiniemi 2004.) Toisen ihmisen kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta puhutaan paljon hoitotieteessä ja hoitotyössä, mutta ilmiön tarkempi määrittely puuttuu. Kohtaamisessa on kyse ihmisen suhteesta toiseen tai toisiin, jolloin vuorovaikutuksen merkitys on oleellista. Hoitotyö edellyttää yhteistä suhdetta toisen kanssa, jolloin syntyy myös toisen ymmärtämisen tarve. (Heikkinen & Laine 1997, 7 9.) Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden ja lain potilaan asemasta ja oikeuksista tulisi ohjata hoitajia asiakkaiden myös lapsiasiakkaiden kohtaamisessa. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1993) oikeuttaa potilaan laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Lapsipotilasta hoidettaessa hänen mielipiteensä on otettava huomioon silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Sairaanhoitajan tulisi eettisten ohjeiden mukaan muun muassa hoitaa jokaista potilasta yhtä hyvin ja kunkin yksilöllisen hoitotarpeen mukaan, riippumatta potilaan terveysongelmasta, kulttuurista, uskonnosta, äidinkielestä, iästä, sukupuolesta, rodusta, ihon väristä, poliittisesta mielipiteestä tai yhteiskunnallisesta asemasta (Sairaanhoitajaliitto, 2007). Lasten ja nuorten kanssa keskustellessa terveydestä olisi tärkeää, että lapsen ja nuoren näkökulma terveyteen ymmärretään, ja siitä keskustellaan hänen lähtökohdista katsottu-

9 na (Välimaa 2000, 162). Lapsella on oikeus hoitoon, jossa huomioidaan, niin psyykkiset kuin somaattiset, oireeseen vaikuttavat tekijät (Metsähonkala & Viheriälä, 2007, 655 661). Lapsi on aina osa kokonaisuutta ja perheen merkitys lapsen hoitamisessa on tärkeä. Hakulisen, Koposen ja Paunosen mukaan (1999, 38) perhe voidaan ottaa huomioon lapsen hoitotyössä kolmesta eri näkökulmasta katsoen. Perhe taustatekijänä -näkökulmassa hoito kohdistuu yksilöön perheen ollessa taustatekijänä, mutta perhe nähdään joko lapsen voimavarana tai kuormittavana tekijänä. Perhe osiensa summana -näkemyksessä lähdetään perheenjäsenistä itsestään ja heidän välisestä vuorovaikutuksesta. Perhe asiakkaana tarkoittaa koko perheen hoitamista yksilön jäädessä taustatekijäksi. Tällöin hoitotyössä mielenkiinto kiinnitetään perheen dynamiikkaan, voimavaroihin ja selviytymiskeinoihin. Eri näkökantoja voidaan kuitenkin soveltaa joustavasti samankin asiakkaan kanssa, joten ne eivät ole toisiaan poissulkevia. 2.1.2 Lapsen terveys ja terveyttä uhkaavat tekijät Maailman terveysjärjestön (WHO) määritelmän mukaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen, emotionaalisen ja hengellisen hyvinvoinnin tila. Hyvinvointi ei kuitenkaan ole stabiili ominaisuus vaan se vaihtelee yksilön elämän eri vaiheissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 15). Terveys on positiivinen käsite, joka korostaa niin yhteiskunnallisia kuin henkilökohtaisiakin voimavaroja sekä fyysisiä toimintamahdollisuuksia (Vertio 2003, 27; WHO 1986). Terveys on myös selviytymistä kullekin ikäkaudelle ominaisista työ- ja toimintakyvyn vaatimuksista sairauksista ja elämänlaatua heikentävistä tekijöistä huolimatta. Ihmisten omat valinnat sekä lähiyhteisön toiminta vaikuttavat ihmisen terveyteen joko vahvistavasti tai heikentävästi (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 15). Terveyttä voidaan pitää myös arkielämän olennaisena voimavarana, jota tulisi vahvistaa kehittämällä väestön elinoloja ja tukemalla ihmisten terveellisiä elämäntapoja. Terveys on myös jokaisen inhimillinen perusarvo ja välttämätön sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle (Koskenvuo & Mattila, 2004). Terveyden kokeminen on subjektiivista, joten ihmisten kokemus omasta terveydestä vaihtelee (Vertio 2002, 44). Välimaa (2000) on tutkinut väitöskirjassaan lasten ja nuor-

10 ten koettua terveyttä. Itsearvioitu terveys vaihteli sekä iän että sukupuolen mukaan: Mitä nuoremmasta vastaajasta oli kysymys, sitä terveempi hän koki olevansa. Pojat kokivat olevansa yleisemmin erittäin terveitä verrattaessa samanikäisiin tyttöihin. Tytöt näyttävät ajattelevan enemmän terveyttään poikiin verrattuna ja heillä on useampia terveyshuolia ja erilaisia oireita kuin pojilla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapsen tai nuorten terveyskokemuksia ei voi tutkia erillään heidän sosiaalisesta, fyysisestä ja psyykkisestä ympäristöstä. Terveys 2015 -ohjelman ikäkausitavoitteena on lasten hyvinvoinnin lisääntyminen, lasten terveydentilan paraneminen ja turvattomuuteen liittyvien oireiden ja sairauksien väheneminen merkittävästi. Lapsen terveydentilan uhkina ovat turvattomuuteen liittyvät oireet ja sairaudet, kuten mielenterveysongelmat ja sosiaalisen kehityksen häiriintyminen. Suuret muutokset yhteiskunnassa ja sosiaalisessa ympäristössä, tiedotusvälineiden vaikutus ja kilpailuyhteiskunnan korostuminen ovat myös yhteydessä lasten psykososiaalisen pahoinvoinnin lisääntymiseen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001 15, 22 23.) Väestöryhmien väliset terveyserot alkavat kehittyä jo lapsuudessa osan lapsista joutuessa kehittymään huonommissa elinolosuhteissa ja kasvuympäristössä. Vaikka ihmiset luovat omilla valinnoillaan viimekädessä elämäänsä, lasten ja nuorten osalta valmiudet valintojen tekemiseen ovat rajoitetummat ja edellyttävät aikuisen antamaa tukea ja ohjausta. Yhteiskunta toimii aikuisten ehdoilla, ja miten lapset voivat tässä kulttuurissa, on kiinni elämäntavoistamme, lasten asemasta ja lapsista huolehtimisen kunnioittamisesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001 15, 22 23.) Bardyn, Salmen ja Heinon (2005, 164) raportin mukaan pienehkö mutta laajeneva suomalaisten lasten joukko kärsii vaikeutuvien ongelmien kasaantumisesta. Tämän lisäksi joka neljäs tai peräti kolmasosa lapsista ei voi hyvin. Lasten pahoinvointioireiden laajentuminen ja vaikeutuminen nähdään johdonmukaisena seurauksena monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta ja katse olisikin käännettävä laaja-alaisesti lapsiväestön kasvuoloihin ja niitä raamittaviin tekijöihin. Turun kouluterveydenhuollossa suoritetun Salosen, Aromaan, Rautavan, Suomisen, Alinin & Liuksilan (2004) tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää viidennen luokan laajennetun terveystarkastuksen tarpeellisuutta sekä koululaisten fyysistä, psyykkistä ja

11 sosiaalista terveydentilaa. Turussa perinteisesti koululääkäri oli tarkastanut peruskouluikäisistä säännöllisesti ensimmäisen ja yhdeksännen luokan oppilaat ja kouluterveydenhoitaja oli huolehtinut muista luokka-asteista. Tässä tutkimuksessa suoritettiin peruskoulun viidesluokkalaisille moniammatillinen terveystarkastus, joka tässä yhteydessä tarkoitti terveystarkastusta, jonka suorittivat kouluterveydenhoitaja ja lääkäri yhdessä. Lapsen vanhemmat osallistuvat terveystarkastukseen ja oppilaan opettaja arvioi lasta haastattelulomakkeen avulla. Tämän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa lapsista kärsii jostain somaattisesta tai psyykkisestä oireesta. Tutkimus osoitti, että vajaa puolet tämän ikäryhmän lapsista on jonkin terveydenhuollon jatkotoimeen tarpeessa, täten viidennen luokan laaja-alainen ja moniammatillinen terveystarkastus nähdään tarpeellisena. 2.1.3 Lapsen terveyden edistäminen Terveyden edistäminen on yksilöiden ja yhteisöjen terveydentilan parantamiseen tähtäävä prosessi, jolla pyritään lisäämään ihmisten mahdollisuuksia hallita ja parantaa omaa ja yhteisön terveyttä (Ewles & Simnett 1995, 19; Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 15; Vertio 2003, 30). Ottawan asiakirjassa (WHO 1986) terveyden edistäminen määritellään laaja-alaiseksi, koko yhteiskuntaa koskevaksi prosessiksi, jonka tavoitteena on yhteiskunnallisin toimin varmistaa ihmisen perusedellytykset, korostaa terveyden merkitystä sekä luoda kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet terveyteen. Terveyden edistäminen on yhteisön terveyden edellytyksiin vaikuttavaa toimintaa, ja se tulisi nähdä osana kaikkea yhteiskunnallista toimintaa. Terveyden edistämisessä tarvitaan laajaa tietopohjaa, ymmärrystä yhteiskunnan toimintajärjestelmistä sekä myös talouden tuntemusta (Nupponen 2003, 29). Terveyden edistämisessä terveyttä lähestytään yksilön ja yhteisöjen näkökulmasta katsottuna samanaikaisesti, täten yhteiskunnallinen päätöksenteko on terveyden edistämisen kannalta olennaisen tärkeä toimija. Terveyden edistämisen välittömänä tarkoituksena ei ole muuttaa ihmisten käyttäytymistä, vaan parantaa yksilön ja yhteisön mahdollisuuksia hallita ja parantaa terveyttään ja vaikuttaa ympäristöönsä. (Vertio 2003, 29.) Terveydenedistäminen on siis toimintaa, jonka tarkoituksena on parantaa terveyden edellytyksiä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan kannalta (Vertio 2003, 29).

12 2.1.4 Lapsen kehitysympäristöt terveydenedistäjänä Lapsen ja nuoren elämän tärkeimmät vaikuttajat terveydenedistämisen näkökulmasta katsottuna ovat koti, sen ihmissuhteet ja elinolot sekä lähiympäristö erityisesti koulu (Välimaa 2000, 19). Tytti Solantaus (Bardy ym. 2005, 20) hahmottaa eri kehitysympäristöjen välisiä suhteita koiran kuvalla. (Kuvio 1) KUVIO 1. Lapsen kehitysympäristöt Kehitysympäristön ytimessä on lapsi ja hänen huoltajansa sekä heidän keskinäinen yhteytensä. Lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen vaikuttavat molempien arjen kehitysympäristöt. Kodin ulkopuolisten tekijöiden merkitys välittyy lapseen vahvimmin vanhempien kautta.( Solantaus 2002, 194 196.) Oleellista lapsen hyvän elämän kannalta on, että kaikki neljä jalkaa ovat kunnossa. Koti ja koulu muodostavat 10 12-vuotiaiden lasten tärkeimmät ja keskeisimmät kehitysympäristöt. Molemmat ovat vastuussa omasta alueestaan ja tarjoamastaan kasvun ja kehityksen edellytyksistä. Lapsen kehitys tapahtuu suurelta osin ihmissuhteiden kantamana, minkä tulisikin kulkea punaisena lankana lapsen kehitysympäristöissä. Lapsen iän myötä painopisteet eri osa-alueilla voivat muuttua paljonkin. (Brady ym 2005, 20.)

13 Vastuullinen vanhemmuus on jokaisen lapsen psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle välttämätöntä. Lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta katsottuna lapsen hyvinvointi toteutuu ensisijaisesti lapsen vanhempien tai huoltajien kautta. Vanhemmuuden roolikartta (Liite 1) on kehitetty jäsentämään vanhemmuuden sisältöä; millaista vanhemmuutta lapsi tarvitsee eri elämänkulun vaiheissa. Roolikartassa vanhemmuus esitetään visuaalisena kokonaisuutena, johon on sisällytetty vanhemmuudesta viisi pääroolia eli huoltajan, rakkauden antajan, rajojen asettajan, ihmissuhdeosaajan ja elämän opettajan roolit. Vanhemmuuden roolit korostuvat eri tavoin eri-ikäisen lapsen kehityksen kuluessa. (Helminen & Iso-Heini 1999, 22; Rautiainen 2001, 3.) Vanhemmuuden roolikarttaa voidaan käyttää myös lapsen terveyden edistämisen näkökulmasta katsottuna. Kouluikäisen vanhemmat voivat lapsen huoltajan ja elämän opettajan rooleissa vaikuttaa lapsen terveellisiin elämäntapavalintoihin ja säännöllisyyteen (Ylitalo 2001, 35 36). Murrosiän irrottautumisvaiheeseen liittyy usein lapsen ja nuoren terveyttä ja hyvinvointia uhkaavia vaaroja ja huonoja elämäntapavalintoja, joihin vanhempien tulisi huoltajan ja rajojen asettajan rooleissa pystyä vaikuttamaan (Niemistö 2001, 45, 49). Terveyden edistämisen näkökulmasta katsottuna koulu on yksi tärkeä lapsen kasvun ja kehityksen yhteisö. Koulussa kohdataan niin yksilön kuin yhteisönkin kannalta katsottuna terveyden kaikki ulottuvuudet yhteisössä, jossa tapahtuu kasvua ja kehitystä kaiken aikaa (Vertio 2003, 97). Lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen perustuu lapsen keskimääräisen kasvun ja kehityksen tunnistamiseen sekä kasvun ja kehityksen poikkeamien mahdollisimman nopeaan ja varhaiseen havaitsemiseen (Stakes 2002, 12). Nykyään ymmärretään entistä paremmin työyhteisön merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ja työkyvylle. Koulu on lapsen työyhteisö ja hyvän työyhteisön merkitys on tärkeä lapsen jaksamiselle ja hyvinvoinnille (Terho & Perheentupa 2003). Useat tutkimukset osoittavat, että koulun ja luokan ilmapiiri ja yhteishenki vaikuttavat lapsen opillisiin saavutuksiin ja näyttöä on myös siitä, että luokkahengellä on merkitystä lasten psykiatrisille oireille. Huono luokkahenki voi johtaa lasten ongelmien lisääntymiseen, mutta hyvällä yhteishengellä näyttää olevan tärkeä merkitys erityisesti huono-osaisille lapsille. (Solantaus 2002, 201.)

14 Kouluterveydenhuollon merkitys lasten ja nuorten terveyden edistäjänä on merkittävä. Se tavoittaa kaikki lapset ja nuoret toistuvasti ja terveystarkastuksissa saadaan käsitys koko ikäluokasta, riskiryhmistä ja sairauksien esiintyvyydestä (Salonen 2004, 563). Kouluterveydenhuollon keskeisin työmuoto on terveystarkastukset, joiden tarkoituksena on tukea oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä, arvioida oppilaan terveys ja hyvinvointi, löytää riskit ja poikkeamat sekä ohjata tarvittaessa hoitoon (Strid 2002, 139). Vuonna 2001 julkaistussa koululaisten terveyttä käsittelevässä konsensuslausumassa, Suomen Akatemia ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim suosittelivat, että koululaisille tehtäisiin kolme määräaikaista ja moniammatillista terveystarkastusta peruskoulun aikana (Salonen ym. 2004, 563 564). Usein kuitenkin viidennen luokan laaja-alainen lääkärintarkastus korvataan terveydenhoitajan tarkastuksella ja oppilaat ohjataan lääkäriin tarvittaessa (Strid 2002, 145). Kouluterveydenhuollon tavoitteena on turvata jokaiselle koululaiselle mahdollisimman terve kasvu ja kehitys, juurruttaa oppilaisiin terveyttä edistävät elämäntavat sekä luoda perusta aikuisiän terveydelle ja hyvinvoinnille. Ehkäisevä toiminta on keskeistä kouluterveydenhuollossa, sillä järkevämpää on pyrkiä ennalta ehkäisemään tauteja ja toimintahäiriöitä, kuin odottaa oireiden puhkeamista ja sairastumista. (Terho 2002, 18 19.) Kouluterveydenhuollon tehtäviin kuuluu myös terveyden edistämisen näkökulmasta syntyvien ongelmien havaiseminen ja ongelmaan ratkaisun etsiminen (Vertio 2003, 117). Voimavaroista riippuen kouluterveydenhuollon rooli terveydenedistämisessä vaihtelee koulukohtaisesti hyvin paljon. Nykyinen kouluterveydenhuollon malli on perua 90- luvun lama-suomesta, jolloin säästöjen seurauksena myös kouluterveydenhuollon resurssit vähenivät ja kouluterveydenhoitaja voi olla koulun oppilasmäärästä riippuen läsnä koulussa vain päivän tai pari viikossa. (Vertio 2003, 108, 116 117.) 1990-luvun säästötoimenpiteet koululaisten terveyspalveluissa olivat taloudellisesti hyvin lyhytnäköistä toimintaa ja todellisuudessa säästöt tulevat aiheuttamaan enemmän kustannuksia kuin säästöjä niin taloudelliselta kuin inhimilliseltä kannalta katsottuna. Nykyään ehkäisevän terveydenhuollon merkitys ymmärretään hieman paremmin ja koululaisten oireet ja ongelmat tiedostetaan. (Terho 2002, 20.)

15 Larssonin ja Zaluhan (2003) tutkimuksessa tutkittiin ruotsalaisten kouluterveydenhoitajien näkemyksiä yleisimmistä ongelmista, minkä vuoksi lapsi tai nuori tulee kouluterveydenhoitajan luokse. Kouluterveydenhoitajilta kysyttiin myös heidän näkemys koululaisen päänsäryn syistä ja hoidosta. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin kouluterveydenhoitajien näkemystä omista tiedoistaan ja koulutuksestaan päänsäryn suhteen. Kyselylomake lähetettiin ympäri Ruotsia kouluterveydenhoitajille ja vastausprosentiksi saatiin 69 %. Päänsäryn raportoitiin olevan yksi yleisimmistä syistä, miksi nuoret käyvät kouluterveydenhoitajalla. Tutkimuksen mukaan lähes 70 % kouluterveydenhoitajista koki, että he olivat saaneet opiskelujen aikana hyvin vähän tietoa (0-4 tuntia) lasten päänsärystä. Yli 80 % kouluterveydenhoitajista toivoi saavansa lisätietoa migreenin ja jännityspäänsäryn diagnosointiin ja hoitoprosesseihin. 2.2 10-12 vuotiaan lapsen kasvu ja kehitys Ikäkautta noin 7-vuotiaasta 12-vuotiaaseen kutsutaan keskilapsuudeksi. Ajoitukseltaan tämä lapsen kehityksenvaihe vastaa Sigmund Freudin määrittelemää lapsen psykososiaalisen kehityksen latenssivaihetta. Keskilapsuuden aikana lapsi siirtyy kotipiiristä laajempiin sosiaalisiin konteksteihin, jotka vaikuttavat lapsen kognitiiviseen ja sosioemotionaaliseen kehitykseen ja saavat aikaan huomattavia muutoksia tämän käyttäytymisessä (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2006, 70). Tässä elämänvaiheessa kaverit ovat sekä tytöille että pojille yleensä hyvin tärkeitä. Pojat toimivat suurissa ryhmissä ja tytöille yhdessäolo parhaan kavein kanssa on tärkeää. Ala-asteen aikana tytöt ja pojat erottuvat selvemmin toisistaan ja leikit ja ryhmät leimautuvat poikien ja tyttöjen leikeiksi ja ryhmiksi. Tyttöjen ja poikien välistä julkista seurustelua ilmenee viidennen ja kuudennen luokan aikana. (Kaivosoja, 2002, 114 116). Rödstam (1990, 29, 32) jakaa kouluikäiset lapset (6 12-vuotiaat) kahteen eri kehitysvaiheeseen: latenssivaiheeseen ja esipuberteettiin. Vuorisen (1997, 202) mukaan 10 12- vuotiaat elävät esinuoruutta. Esipuberteetti voidaan nähdä eräänlaisena lapsuuden ja puberteetin välivaiheena. Siirtyminen latenssivaiheesta esipuberteettiin näkyy lähinnä siinä, että monia niistä malleista, joita latenssivaiheen aikana muodostettiin, esipuberteetin aikana kyseenalaistetaan ja suhteellisen usein esipuberteetti-ikäisillä lapsilla on

16 tapana yrittää yhdistää lapsuuden hyviä puolia aikuismaailman etuoikeuksiin (Rödstam 1990, 32). Varsinainen puberteetti on yleisesti ottaen siirtynyt alkamaan lapsilla entistä aikaisemmin, joten myös siirtyminen latenssivaiheesta esipuberteettiin tapahtuu yhä useammalla lapsella aikaisemmin (Rödstam 1990, 29). Puberteetin alkamisikää on laskenut muunmuassa ravitsemuksen parantuminen ja täten vienyt nuoruuden alkua lähemmäksi toisen elinvuosikymmenen ensimmäisiä vuosia (Nurmi ym. 2006, 125). Lasten kasvun ja kypsymisen hidas muuttumiskehitys on ollut jatkuvaa 1990-luvun alusta saakka, mutta tällä hetkellä trendi näyttää kuitenkin olevan se, että niin Suomessa kuin muissakin kehittyneissä maissa tämä muuttumiskehitys näyttää olevan päättymässä (Nurmi ym. 2006, 72 73). Yleensä viidennen ja kuudennen luokan aikana alkaa näkyä puberteetista johtuvia kehityseroja, niin erona tyttöjen ja poikien välillä kuin kehityseroina poikien ja tyttöjen ryhmän sisällä (Kaivosoja 2002, 114 116). Murrosiän kehityksen aikataulu vaihtelee huomattavasti. Kasvun ja kypsymisen aikataulut ovat tytöillä ja pojilla erilaiset (Aalberg & Siimes 1999, 15). Osa 10 12-vuotiaista lapsista on jo murrrosiässä, toiset sen kynnyksellä ja osalla ei ole vielä näkyvissä murrosiän merkkejä. Murrosikä alkaa noin 10 15-vuoden ikäisenä, tytöillä tavallisesti hieman aikaisemmin kuin pojilla. Juuri ennen murrosiän kasvupyrähdystä pituuskasvu on hitaimmillaan sekä tytöillä että pojilla verrattuna aiempaan pituuskasvuun (mm. Toppari & Näntö-Salonen 2002, 113; Aalberg & Siimes 1999, 16). Opettajien mukaan ala-asteella tyttöjen sosiaaliset taidot ovat paremmat kuin pojilla, vanhempien arvioidessa samoja lapsia eroa ei havaittu. Koulumenestyksen ja sosiaalisen toimintakyvyn välillä on selkeä yhteys sekä pojilla että tytöillä. Vanhempien koulutustasolla tai esimerkiksi työttömyydellä on merkitystä lapsen sosiaaliseen toimintakykyyn. (Kaivosoja 2002, 114 116.) 2.3 Lasten päänsärky Lapsuusiän yleisin neurologinen oire on päänsärky (Metsähonkala & Sillanpää 2004, 536). Yksi yleisimmistä koululaisten poissaoloja aiheuttavista oireista on päänsärky

17 (Salonen ym. 2004, 564). Lasten päänsärkyä tutkitaan maailmanlaajuisesti, joten aiheesta löytyy paljon erilaisista näkökulmista lähteviä tutkimuksia. 2.3.1 Päänsäryn eri muotoja Yleisimmät päänsärkytyypit ovat migreeni ja jännityspäänsärky (mm. Pihko 2005; Hämäläinen, Koivikko, Metsähonkala, Rantala, Riikonen, Pietikäinen & Autti-Rämö 2003, 1592 1598). Muita päänsärkytyyppejä ovat Pihkon (2005) lajittelun mukaan psykogeeniset päänsäryt, silmä- ja hammasperäisistä syistä johtuvat päänsäryt, sinuiitista johtuvat päänsäryt, aivokasvaimesta ja likvorkierronhäiriöstä johtuvat päänsäryt, uniapneasta johtuvat päänsäryt sekä idiopaattisesta intrakraniaalisesta hypertensionsta johtuvat päänsäryt. Määrällisesti kolme ensimmäisenä mainittua päänsärkytyyppiä vastaa suurinta osaa lasten päänsäryistä, joten ne käydään opinnäytetyössä lävitse tarkemmin. Migreeni puhkeaa lapselle esikoulun ja koulun alkamisen aikoihin. Migreenikohtauksen aikana lapsi voi vetäytyä hämärään, hiljaiseen huoneeseen ja kohtaukseen voi liittyä myös näköhäiriöitä, puhevaikeuksia, puutumista, halvausoireita tai aura. Migreenikohtaukset eivät ole päivittäisiä, vaan niitä ilmenee tiheimmilläänkin vain pari kertaa viikossa. (Pihko 2005.) Metsähonkala & Viheriälä (2007) ovat taulukoineet migreenin ja jännityspäänsäryn tyypillisiä piirteitä (Kaaviot 1 ja 2). Esitetyt migreenin tyypillisimmät piirteet eivät ole yksinään migreenin diagnoosille välttämättömiä tai riittäviä. Lasten migreenin diagnosointiin käytetään samoja kansainvälisen päänsärkyseuran (International Headache Association) julkaisemia kriteereitä kuin aikuisillakin. Mutta alle 15-vuotiailla kohtaukset ovat kestoltaan lyhyempiä ja niihin lasketaan mukaan kohtauksen jälkeinen uniaika. (Liite 2) Kohtauksellinen päänsärky Oksentelu, pahoinvointi, ruokahaluttomuus Valo- ja ääniherkkyys Särky toispuoleista ja jyskyttävää Särky pahenee rasituksessa Säryn voimakas tai kohtalainen intensiteetti Auraoire KAAVIO 1. Migreenin tyypillisiä piirteitä

18 Psyykkiseen tai fyysiseen stressiin liittyvä jännityspäänsärky johtuu niskalihasten jatkuvasta supistuksesta. Päänsärky on luonteeltaan yleensä pikkuhiljaa hitaasti alkavaa ja se menee ohitse levolla. Tämän tyyppistä päänsärkyä esiintyy harvemmin loma-aikoina ja viikonloppuisin, sillä stressi yleensä vähenee näinä aikoina. Jännityspäänsärystä kärsivillä voi olla myös tyypillisiä migreenikohtaukseen liittyviä oireita. (Pihko, 2005). Tasainen kipu Kipu molemminpuolinen Rasitus ei pahenna kipua Kipu on luonteeltaan lievää Ei valo- eikä ääniherkkyyttä Ei pahoinvointia eikä oksentelua KAAVIO 2. Jännityspäänsäryn tyypillisiä piirteitä Psykogeenisen päänsäryn taustalla on yleensä vaikeita psyykkisiä ongelmia (mm Pihko 2005; Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 61). Luonteeltaan psykogeeninen päänsärky on jokapäiväistä, samanlaisena jatkuvaa ja epämääräistä kipua. Päänsärky ei hallitse elämää ja tavallista toimintaa yhtä paljon kuin migreeni tai jännityspäänsärky, mutta päänsäryn syihin eli vaikeisiin psykologisiin ongelmiin tulisi hakea ammattiapua. Päänsärky voi olla ainoa tunnistettu oire lapsen masennuksesta tai ahdistuksesta (Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 61). 2.3.3 Päänsäryn syyt Päänsärky on yleisoire, jonka taustalla voi olla monia erilaisia syitä. Lasten päänsäryn syyt voidaan jaotella primaarisiin ja sekundaarisiin päänsärkyihin. Primaarisia päänsärkytyyppejä ovat migreeni ja jännityspäänsärky sekä harvemmin lapsilla esiintyvä sarjoittainen päänsärky. (mm. Korpela 2004, Hämäläinen ym. 2003, 1592 1598.) Sekundaarisia syitä lasten päänsärkyyn ovat mm. psykososiaaliset syyt esimerkiksi koulukiusaaminen, oppimisvaikeudet, perheen tilanne ja liian kunnianhimoiset tavoitteet harrastuksissa tai koulussa, elämäntapoihin liittyvät syyt kuten esimerkiksi liian vähäinen yöuni, väärät ruokailutottumukset tai päihteiden käyttö. Larssonin ja Zaluhan (2003) tutkimuksen mukaan stressi, perhe- ja kaverisuhdeongelmat sekä huonot elämän-

19 tavat nähtiin tärkeiksi toistuvien päänsärkyjen syiksi. Sekundaarisiin päänsärkytyyppeihin kuuluvia elimellisiä syitä ovat mm. piilokarsastus ja taittoviat, purentavirheet, pään ja niskan alueen vammojen jälkitilat, sinuiitti ja muut pään alueen infektiot tai tulehdukset, kohonnut kallonsisäinen paine, epilepsiakohtaus, kuorsaus, verenpaine sekä yleissairaudet, muun muassa anemia ja aineenvaihduntahäiriöt. (mm. Korpela 2004, 4837 4890; Hämäläinen ym. 2003, 1592 1598.) Migreenin tai jännityspäänsäryn voi laukaista myös lapsella stressitilanteet. Kuitenkin useiden tutkimusten mukaan toistuvista päänsärystä kärsivillä ei ole stressiä aiheuttavia tekijöitä enempää kuin päänsäryttömillä, mutta toistuvista päänsäryistä kärsivät kokevat enemmän stressiä kuin muut. (Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 661.) Suurin osa lasten päänsäryistä selittyy psykososiaalisilla syillä, sillä elimelliset syyt selittävät vain 10 20 % lastenpäänsäryistä. Psyykkisillä syillä on vaikutusta päänsäryn tiheyteen, haittaavuuteen ja kroonistumisherkkyyteen. Lapsen usein toistuva päänsärky voi olla harmiton oire, mutta kroonistuessaan päänsärky on invalidisoiva oire. Päänsäryn ennusteeseen vaikuttavista tekijöistä tiedetään vielä vähän, sillä muun muassa psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden tai psykiatristen häiriöiden yhteyttä lasten päänsärkyyn on tutkittu vähän. Kuitenkin käytäntö on osoittanut, että psyykkiset tekijät vaikuttavat monella tavalla päänsäryn esiintymiseen, kokemiseen ja hoitoon. (Metsähonkala & Viheriälä, 2007, 655 661.) Lasten päänsäryn yhteyttä depressioon ja ahdistushäiriöön on tutkittu myös useissa tutkimuksissa. Erään tutkimuksen mukaan noin joka kolmas päänsärystä kärsivä tarvitsi myös psykiatrista hoitoa. Toisen tutkimuksen mukaan yli 80 prosentilla jännityspäänsärkypotilaista oli myös psykiatrinen diagnoosi. Mutta tutkittaessa koko päänsärystä kärsivien lasten joukkoa, niin tuolloin tutkimustulosten mukaan päänsärystä kärsivillä lapsilla esiintyy vain niukasti enemmän psyykkisiä oireita. (Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 661.)

20 2.3.2 Lasten päänsäryn yleisyys Jopa 3-vuotias lapsi saattaa valittaa päänsärkyä ja koulunsa aloittavista jopa kolmannes kärsii toistuvista päänsäryistä. Lukumäärällisesti migreenistä tai muista päänsäryistä kärsivien lapsien määrä kasvaa tasaisesti puberteettiin saakka (Pihko 2005). Vähintään kerran kuukaudessa toistuvaa päänsärkyä esiintyy noin 5 10 %:lla koulunsa aloittavista lapsista, 25 %:lla 10-vuotiaista pojista ja 35 %:lla samanikäisistä tytöistä (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2005). Turussa suoritetun viidesluokkalaisten laajennetun terveystarkastuksen tulokseksi saatiin, että päänsärystä kärsiviä oli noin 40 % terveystarkastetuista (Salonen ym. 2004, 563 564). Puberteetin kynnyksellä päänsärkyä esiintyy ajoittain jopa 70 80 %:lla lapsista (Korpela 1999 169 172). 10 12-vuoden iässä tyttöjen päänsärkyesiintyvyys ylittää poikien esiintyvyyden, minkä jälkeen tyttöjen ja naisten päänsärky ja migreeni ovat huomattavasti yleisempää kuin poikien tai miesten (Korpela 2004, 4837 4890). Päänsärkytaipumus säilyy usein läpi koko elämän ja se tulee esiin normaalisti 14 15- vuoden ikään mennessä (Korpela 2004, 4837 4890). Viimeaikaisten tutkimusten mukaan lasten päänsäryt näyttävät lisääntyneen vuosien kuluessa (Hämäläinen ym. 2003, 1592 1598). Tutkimukset osoittavat, että noin 60 % lapsuusiässä migreenistä kärsineistä, sairastaa sitä myös aikuisiällä. Toisen tutkimuksen mukaan 78 % niistä, joilla oli koulua aloittaessa päänsärkyä, sairastaa sitä myös nuorena aikuisena (Hämäläinen ym. 2003, 1592 1598). Lyngbergin, Krogh Rasmussenin, Jörgenssenin ja Jensenin (2005) tutkimuksen mukaan suuri osa migreenistä ja jännityspäänsärystä kärsivistä potilaista voi päästä eroon oireistaan ajan myötä, mutta huonoin ennuste on niillä migreenipotilailla, joiden migreeni on alkanut alle 20-vuotiaana ja joilla oli useasti esiintyviä kohtauksia. Fearonin ja Hotopfin (2001) tutkimuksen tulokset osoittavat, että lasten toistuvat päänsäryt eivät lopu iän myötä, vaan ne voivat ennakoida terveysongelmien kuten päänsärkyoireiden jatkumista myös aikuisuudessa. Yhteenvetona voidaan sanoa, että lapsuusiän taipumus toistuvaan päänsärkyyn jatkuu usein aikuisena ja siihen liittyy lisääntynyt psykiatrinen sairastavuus aikuisena (Metsähonkala & Viheriälä, 2007, 655 661). Laurellin, Larssonin ja Olofssonin (2004) tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida jännityspäänsäryn, migreenin ja muiden päänsärkyjen yleisyyttä 7 15 -vuotiailla ruotsalaisilla lapsilla ja nuorilla. 1850 Uppsalalaista koululaista pyydettiin vastaamaan kyselylo-

21 makkeeseen, vastausprosentin ollessa 74,1 %. Vahvistaakseen kyselylomakkeista saadun tiedon, tutkijat haastattelivat 131 lasta ja heidän vanhempansa. Päänsäryn eri tyyppien määrittelyssä käytettiin IHS:n (International Headache Association) määritelmiä ja tällä määrittelyllä 9,8 % tutkituista lapsista ja nuorista kärsi jännityspäänsärystä ja 11,0 % migreenistä. Mutta kun kriteereistä jätettiin pois päänsäryn kesto ja aikaisempien kohtausten lukumäärä, jännityspäänsärystä kärsivien lasten ja nuorten osuus kasvoi 23,0 %:iin ja migreenistä kärsivien 17,0 %:iin. Päänsäryn yleisyys kasvoi iän myötä sekä pojilla että tytöillä 11 ikävuoteen saakka, minkä jälkeen ainoastaan tytöillä päänsäryn yleisyys kasvoi. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat päänsäryn yleistyneen verrattaessa tuloksia vuonna 1955 samassa kaupungissa tehtyyn tutkimukseen. Anttilan, Metsähonkalan, Aromaan, Souranderin, Salmisen, Heleniuksen, Alasen & Sillanpään (2002) tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia lasten jännitystyyppisen päänsäryn yleisyyttä, altistavia tekijöitä ja ominaisuuksia. 1409 12-vuotiaalle suomalaiselle koululaiselle lähetettiin kyselylomake, vastauksia palautettiin 1135 hyväksyttävästi täytettynä eli vastausprosentiksi saatiin 81 %. Jännitystyyppisen päänsäryn yleisyydeksi saatiin tämän tutkimuksen mukaan 12 %. Oireet, joita lapset kuvailivat saavansa päänsärystä, olivat osittain samoja kuin tyypillisesti migreenistä aiheutuvat oireita. Usein jaksoittaisesta jännityspäänsärystä kärsivän lapsen oireisiin liittyivät yleisemmin pistävä ja pään takaosaan liittyvä kipu, ääniherkkyys ja vatsakivut kuin lapsilla jotka kärsivät satunnaisista jännityspäänsäryistä. Masennusoireet, niska-hartiaoireet ja purentaperäiset ongelmat liittyvät jokainen jaksoittaisen jännityspäänsäryn oireistoon. Sosioekonomisilla tekijöilläkin näyttää olevan tämän tutkimuksen mukaan vaikutusta myös jännityspäänsärkyyn. 2.3.4 Päänsäryn ennaltaehkäisy Päänsärky on yleinen ongelma lapsilla ja nuorilla. Se voi vaikuttaa lapsen tai nuoren jokapäiväiseen elämään terveyttä ja hyvinvointia heikentävästi. Usein toistuvaan päänsärkyyn tulee puuttua ja aina selvittää päänsäryn syyt, sillä päänsärky on aina oire jostain muusta tekijästä. Ihmisten mahdollisuudet hallita omaan terveyteen vaikuttavia tekijöitä on yksi terveyden edistämisen tärkeimpiä päätavoitteita (Ewles & Simnett 1995, 19).

22 Kierteeksi muodostunut lapsen päänsärkyongelma tulisi katkaista jo heti alkuvaiheessa, jottei päänsärystä tule pysyvä tapa reagoida elämän ongelmatilanteisiin (Metsähonkala & Sillanpää 2004, 548). Lapsi voi oppia käyttämään pääsärkyä hyväkseen välttääkseen epämiellyttäviä tilanteita tai saadakseen huomiota ja hoivaa. Tietoisuus päänsärkyä aiheuttavista syistä voi itsessään vaikuttaa päänsärkyihin ja niiden toistuvuuteen ja lapselle tulisikin kertoa syy hänen pääsärkyihinsä (Hämäläinen, ym 2003, 1592 1598). Kun tilanteeseen puututaan tarpeeksi ajoissa ja nopeasti tällöin pystytään vaikuttamaan kivun kokemiseen ja estämään sen kroonistuminen sekä vähentämään sairaana olemiseen liittyviä seurauksia (Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 661). Toistuvien päänsärkyjen keskeisenä hoitokeinona voidaan pitää pyrkimystä vaikuttaa niihin tekijöihin, jotka altistavat päänsärkyyn ja laukaisevat sen. Päänsäryn ehkäisemiseksi on olennaista selvittää ne tekijät, jotka altistavat päänsärylle ja sen jälkeen välttää niitä. (Metsähonkakala & Sillanpää 2004, 546). Lapsen päänsäryn ennaltaehkäisyssä on tärkeä huolehtia lapsen terveellisistä, säännöllisistä elämäntavoista. Huonojen elämäntapojen muuttaminen helpottaa monen lapsen päänsärkyä. Säännöllinen ateriarytmi, ulkoilu ja riittävä lepo voivat helpottaa päänsärkyoireita. Päänsärkyyn voi joissakin tapauksissa vaikuttaa harrastusten vähentäminen Lisäksi lapsen kanssa tulisi keskustella epämieluisista asioista ja mahdollisuuksien mukaan poistaa niitä lapsen elämästä. Lapsen turvallisuudentunteen lisääntyminen voi vaikuttaa myös lapsen päänsärkyyn sitä vähentävästi. (mm. Anttila 2002, 295; Korpela 2004). Niska- ja hartiaseudun rentoutus ja venytys voi helpottaa joissakin tapauksissa lapsen päänsärkyä. Ergonomisten seikkojen huomioiminen lapsen lukuasennoissa ja opiskelutilassa voivat auttaa päänsärkyongelmissa. Lapsen näkö on myös hyvä tarkastuttaa. (mm. Anttila 2002; Korpela 2004.) Migreenin ennaltaehkäisyssä kohtaukseen vaikuttavien tekijöiden kuten mm. nälkä, väsymys tai ruoka-aine, kartoittaminen ja poistaminen edesauttavat migreenikohtausten hallintaa. Migreenistä kärsivän lapsen tulisi välttää niitä asioita, joiden itse tietää voivan

23 laukaista kohtauksen. Rentoutuksella ja kevyellä liikunnalla voi olla positiivisia vaikutuksia migreenin ennaltaehkäisyssä (mm. Korpela 2004; HUS 2007.) Joillakin päänsärystä kärsivillä nuorilla ja lapsilla on todettu niin tutkimuksissa kuin kliinisessä työssä olevan vaikeutta tunnistaa ja ilmaista negatiivisia tunteita, erityisesti aggressiota. Päänsäryn ennaltaehkäisyn kannalta olisi tärkeää, että lapsi saisi olla turvallisesti myös vihainen, ettei aggressio kääntyisi itseä vastaan ja aiheuttaisi somaattisia oireita. (Metsähonkala & Viheriälä, 2007, 655 661.) 2.3.5 Päänsäryn hoito Päänsäryn hoito on pääsääntöisesti itsehoidollista. Itsehoidolle on luonteenomaista, että siitä ei juuri ole todettu suuria terveyshaittoja. Usein sairauden oireet koetaan sellaisiksi, etteivät oireista kärsivät tarvitse terveydenhuollon ammattiapua, vaan hoitavat sairauttaan itse. Tavallisin reagointitapa ilmeisesti on kuitenkin olla tekemättä mitään, tarkastella rauhassa tilannetta ja odottaa, että oire menee ohi. Ihmisten omahoidon ja itsehoidon tukemiseen on kiinnitetty vähän huomiota ja itsehoitoa tutkittu vähän sen suureen merkitykseen nähden. (Vertio 2003, 70 80.) Tutkimuksia siitä, millä tavalla lapset yleensä menettelevät oireidensa suhteen, on niukasti käytettävissä. Lapsen päänsäryn hoitomenetelmien tutkimuksissa pääpaino on lääkkeellisten hoitojen tutkimisessa. Mantila ja Raja-aho (2006) tutkivat opinnäytetyössään 4-luokkalaisten lasten päänsäryn hoitomenetelmiä ja yleisimmiksi hoitomenetelmiksi heidän tutkimuksen mukaan nousivat lepo, lääkehoito sekä niiden yhdistäminen. Larsson ja Zaluha (2003) tutkimuksen mukaan kouluterveydenhoitajien yleisimpiä käytössä olevia lapsen päänsäryn hoitomenetelmiä olivat keskustelu päänsärystä ja sen syistä sekä lapsen ohjaaminen lepäämään. Lasten lievät päänsäryt edellyttävät vain harvoin lisätutkimuksia tai hoitoa. Mutta toistuvat ja ongelmalliset päänsäryt vaativat lääkärin tutkimuksen päänsäryn etiologian selvittämiseksi ja hoidon suunnittelemiseksi (mm.hämäläinen, ym. 2003, 1592 1598; Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2005). Perusterveydenhuollossa pystytään hoitamaan suurin osa päänsärkyä potevista lapsista, kun huomioidaan lapsen tilanteeseen

24 mahdollisesti vaikuttavat psyykkiset ja sosiaaliset seikat, mutta runsaasti oireileva ja hoitoon reagoimaton lapsi tulisi ohjata erikoissairaanhoitoon jatkotutkimuksiin (Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 661). Lievä päänsärky menee normaalisti ohitse ilman hoitoa. Jos päänsärky on häiritsevää, lepo rauhallisessa, niukasti valaistussa huoneessa on usein riittävä hoito. Jos särky koetaan voimakkaaksi ja pitkäkestoiseksi lääkehoito on aiheellinen. Lääkehoito on itsehoidon tärkeä muoto. Jos voimakkaita migreenikohtauksia on useammin kuin kerran kuukaudessa, ennalta ehkäisevää lääkitystä kannattaa harkita. Lasten päänsäryn lääkehoidosta on vähän tutkimustietoa mutta lievissä päänsäryissä särkylääkkeillä ei ole todettu olevan hyvää tehoa. (Metsähonkala & Sillanpää 2004, 546.) Tutkimusten mukaan biopalautehoidolla ja rentoutuksella on saatu parhaat tulokset lasten jännityspäänsäryn hoidossa. Suomessa biopalautehoitoja ei ole kuitenkaan saatavilla. Jännityspäänsärkyoireita voivat vähentää myös fysioterapeutin antamat rentoutus- ja venyttelyohjeet sekä ohjaus väärien työasentojen korjaamiseksi. (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2005.) Ärsyttävien tekijöiden välttäminen ja lepo kuuluvat lasten migreeniin hoitoon. Lääkehoidoksi riittää useimmiten parasetamoli tai ibuprofeiini riittävän suurina annoksina ja riittävän nopeasti päänsäryn alkamisesta annettuna, jotta lääkityksellä saataisiin positiivinen vaikutus päänsärkyyn (mm. Metsähonkala & Sillanpää 2004, 546; Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2005). Sumatriptaani on pelkästään migreenin hoitoon tarkoitettu lääke, joka on tarkoitettu yli 12-vuotiaiden lasten ja aikuisten migreenin hoitoon (Korpela 2004 4837 4890; Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2005). Lapsen toistuvaan päänsäryn tutkimukseen ja hoitoon tulisi varata aikaa. Lapsen päänsäryn hoidossa olennaista olisikin perehtyä lapsen ja hänen perheensä psyykkiseen ja sosiaaliseen arkeen sen jälkeen kun vakavista elimellisistä syistä johtuvat päänsäryt on suljettu lapsen päänsäryn syystä pois. Lapsen tutkimisen ja hoitamisen tulisikin tapahtua yhteistyössä lasta hoitavien aikuisten kanssa eli vanhempien, lapsen opettajien ja terveydenhoitajan kanssa. (Metsähonkala & Viheriälä 2007, 655 661.)

25 3 LASTEN PÄÄNSÄRKY - PROJEKTI Tämä opinnäytetyö on osa Suomen Migreeniyhdistyksen valtakunnallista 3-vuotista hanketta, jossa keskitytään lasten ja nuorten päänsärkyihin. Lasten päänsärky projektin tarkoituksena on lisätä alan ammattilaisten, lasten ja nuorten sekä heidän omaistensa tietoisuutta lasten päänsäryistä, niiden ennaltaehkäisystä ja hoitosuositusten mukaisista hoidoista. Lisäksi tarkoituksena on perustaa lapsille ja nuorille sekä heidän omaisilleen vertaisryhmiä ja kouluttaa vertaisryhmiin vetäjät. Projektin tavoitteena on estää lasten päänsärkyjen kroonistuminen ja vähentää niistä aiheutuvia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja. (Migreeniyhdistys 2006.) Lasten Päänsärky -projektin keskeisimmät toimintamuodot ovat tiedottaminen, materiaalin tuottaminen, kouluttaminen ja vertaistukiryhmien perustaminen. Tiedotus pohjautuu Lasten päänsärkyjen tutkimus- ja hoitosuositukseen (Suomalainen lääkäriseura Duodecim 2005). Materiaalin tuottamisessa on pyritty löytämään lapsille ja nuorille sopivat tavat. Koulutusta tarjotaan päiväkotien, lastenneuvoloiden ja koulujen henkilökunnalle. Lasten ja nuorten sekä heidän läheistensä vertaisryhmien perustamisen pohjana on ryhmien vetäjien kouluttaminen. (Migreeniyhdistys 2006.) Projektissa tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa mm. Neurologisten vammaisjärjestöjen, terveydenhuollon ammattilaisten, ammattikorkeakoulujen, päiväkotien ja peruskoulun opettajien sekä vanhempainyhdistysten kanssa. Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehdään useita opinnäytetöitä tähän projektiin liittyen ja tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli analysoida syksyllä 2005 internetissä olleen päänsärkykyselyn tuloksia. (Migreeniyhdistys 2006.)

26 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää internetissä kerätystä aineistosta lasten näkökulmasta katsottuna 10 12-vuotiaiden lasten päänsäryn yleisyyttä ja syitä. Lisäksi työssä oli tarkoitus kartoittaa millä tavalla päänsärky oirehtii ja mihin elämän osa-alueisiin päänsärky vaikuttaa. Työssä oli tarkoituksena myös selvittää, mitkä olivat lasten käytetyimmät menetelmät päänsäryn hoidossa sekä miten terveydenhuoltohenkilöstö suhtautuu lapsen päänsärkyyn. Työn tarkoituksena oli myös tarkastella tyttöjen ja poikien välisiä eroja päänsäryn suhteen. Opinnäytetyön tutkimuskysymykset olivat seuraavat: 1) Mikä on 10 12-vuotiaiden lasten päänsäryn yleisyys? 2) Mitkä ovat yleisimpiä lapsen päänsäryn syitä? 3) Miten päänsärky vaikuttaa lapsen elämään? 4) Mitkä ovat lasten keskeisimmät päänsäryn hoitomenetelmät? 5) Miten terveydenhuoltohenkilöstö suhtautuu lapsen päänsärkyyn? 5 OPINNÄYTETYÖN JA ANALYYSIN TOTEUTUS Lähtökohta tälle opinnäytetyölle oli jo olemassa oleva aineisto, joka oli kerätty syksyllä 2005. Valmis aineisto yleensä helpottaa opinnäytetyön tekoa aineiston keruun osalta mutta valmiiseen aineistoon liittyy myös omat ongelmansa. Tutkimusaineistoksi valmiit aineistot soveltuvat harvoin käytettäväksi suoraan, sillä valmis aineisto ei ole useinkaan sellainen, kuin oma tutkimusongelma edellyttäisi. Valmiin aineiston kanssa on pakko tehdä kompromisseja, ja aineisto ohjaa väkisinkin tutkimuskysymysten asettelua. Ai-

27 neiston ja yksittäisten kysymysten soveltuvuutta omaan opinnäytetyöhön olisi hyvä pohtia tarkasti. (Hirsijärvi, Remes & Sajavaara 2000, 185 188; Myllyniemi 2004.) Valmis aineisto olisi kyettävä kytkemään omaan tutkimusintressiin ja sovittamaan omiin aineistoihin, jos sellaisia on. Valmiisiin aineistoihin pitää suhtautua kriittisesti niin validiteetin, reliabiliteetin, otoksen edustavuuden ja onnistuneisuuden sekä vinouden ja kadon suhteen. Tietoja on muokattava, yhdistettävä ja tulkittava tai normitettava, jotta tiedot tulisivat vertailukelpoisiksi. (Hirsijärvi, Remes & Sajavaara 2000, 185 188; Myllyniemi 2004.) 5.1 Kvantitatiivinen tutkimus Opinnäytetyössä käytettiin kvantitatiivista eli määrällistä tutkimusmenetelmää. Määrällinen tutkimus tarkoittaa tutkimusta, jossa käytetään täsmällisiä ja laskennallisia ja tilastollisia menetelmiä. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa on keskeistä johtopäätökset aiemmista tutkimuksista, aiemmat teoriat ja hypoteesien esittäminen. (Hirsijärvi, Remes & Sajavaara 2000, 137.) Kvantitatiivisessa tutkimuksessa aihepiiriin liittyvät käsitteet määritellään täsmällisesti ja tutkimuksen kiinnostuksen kohteena olevat asiat, ilmiöt ja ominaisuudet pelkistetään numeeriseen muotoon, muuttujiksi. Tietoa kerätään isolta joukolta tutkimusyksiköitä, jotta muuttujien arvoissa esiintyvä vaihtelu saadaan mahdollisimman hyvin esiin. Kvantitatiivisen tutkimuksen aineiston analysointiin käytetään tilastollisia menetelmiä, joiden avulla muuttujan arvoissa esiintyvä vaihtelu paljastetaan. Täten aineistosta saatuja tuloksia voidaan yleistää tutkittuja yksiköitä laajempaan joukkoon tilastollisen päättelyn keinoin. (Taanila 2007.) Tilastollisen tutkimuksen keskeisen vaiheen muodostaa tutkimustulosten esittäminen sellaisessa kirjallisessa asussa, että lukija saa sen sisältämän informaation mahdollisimman helposti, havainnollisesti ja yksikäsitteisessä muodossa. Kuvioiden ja taulukoiden on muodostettava sellaisia itsenäisiä kokonaisuuksia, että lukija voi muuhun tekstiin turvautumatta ymmärtää niissä esitetyn asian. (Leppälä 2004, 39.)