ITÄMEREN REHEVÖITYMISEN VÄHENTÄMINEN

Kestävän kehityksen toimikunnan kokous 8.12.2004 ITÄMEREN REHEVÖITYMISEN VÄHENTÄMINEN Taustamuistio Ympäristöministeriö 1.12.2004 Rehevöityminen on koko Itämeren ja myös Suomen rannikkovesien merkittävin ympäristöongelma. Itämeren tilan parantamiseksi on tehty suojeluyhteistyötä jo kolme vuosikymmentä. Tästä huolimatta Itämeren rehevöitymistä ei ole saatu vielä hallintaan. Suomessa Itämeren suojelun tärkeys ja kiireellisyys tunnustettiin hyväksymällä vuonna 2002 Suomen Itämeren suojeluohjelma. Siinä rehevöitymisen vähentäminen todettiin Itämeren suojelun kannalta merkittävimmäksi haasteeksi, vaikkakin paljon työtä on tehtävä myös merenkulun turvallisuuden parantamiseksi ja vaarallisista aineista aiheutuvien riskien vähentämiseksi. Ohjelman mukaan Itämeren suojelussa pyritään Itämeren ekologisen tasapainon palauttamiseen ja Itämeren sekä erityisesti Suomenlahden rehevöitymisen vähentämiseen. Rehevöitymisen vähentäminen parantaa Itämeren käyttömahdollisuuksia, mikä tukee siten myös alueen sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Tällä on suuri merkitys, asuuhan Itämeren valuma-alueella noin 85 miljoonaa ihmistä. Rehevöitymisen vähentäminen vaikuttaa suotuisasti myös luonnon monimuotoisuuteen ja vähentää terveysriskejä. Itämeren rehevöitymisongelmasta ja sen ratkaisemisesta ovat vastuussa sen kaikki rantavaltio. Rehevöitymisen torjunta vaatiikin kansallisten toimien ohella myös Itämeren muissa maissa toteutettavia toimia. EU:ssa sovittavat, kansainvälisenä yhteistyönä sekä yhdessä eri rahoituslaitosten kanssa toteutettavat toimet ovat rehevöitymisen torjunnassa keskeisiä. Tässä tarkastellaan Suomen Itämeren suojeluohjelman mukaisesti ensisijaisesti sellaisia toimia, joilla voidaan vaikuttaa maamme lähivesien tilan paranemiseen. Nämä toimet edistävät samalla myös Itämeren muidenkin osien tilan paranemista. 1. Rehevöityminen, mitä se on ja kuinka se vaikuttaa? Itämeri on luonnonoloistaan johtuen haavoittuvainen. Se on lähes suljettu, matala ja kylmä murtovesiallas. Siihen kohdistuu valuma-alueelta raskas kuormitus ja ihmistoiminnan aiheuttama käyttöpaine. Rehevöityminen on Suomen rannikkovesien ja osin myös avomeren keskeinen ongelma. Rehevöityminen on edennyt pisimmälle Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Myös Selkämerellä rehevöityminen jatkui 1990-luvulla, mutta Perämeri on säilynyt pääosiltaan varsin karuna. Merialueen rehevöityminen on monivaiheinen prosessi, joka aiheutuu ravinteiden, siis typen ja fosforin liiallisesta määrästä. Normaalioloissa ravinnekierto on tasapainossa, tuotanto ja kulutus lähes kumoavat toisensa kesällä. Ravinteiden määrä vaikuttaa levien kasvuun, ja le- 1

vät kuluttavat näitä aineita tietyssä suhteessa. Levät muodostavat meren ekosysteemin perustan, jota ilman ei eläinplankton kasva ja kalatkin jäisivät pian vaille ravintoa. Rehevöitymisen aiheuttama levien liiallinen kasvu saa aikaan veden samentumisen ja pohjalle vajoaa paljon levämassaa. Pohjalle vajonnut levämassa kuluttaa hajotessaan puolestaan happea, joka loppuu pohjan läheisestä vedestä paikoitellen kokonaan. Kun pohjan sedimentin pinta on hapeton, siitä vapautuu takaisin veteen ravinteita, etupäässä fosforia ns. sisäisenä kuormituksena. Rehevöitymisen luonnontaloudelliset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat huomattavia. Massiivisista sinileväkukinnoista on tullut Suomenlahdella ja Saaristomerellä lähes jokakesäinen ilmiö. Rehevöitymisen vaikutukset tuntuvat rannalla asuvien ihmisten elämässä monin eri tavoin. Myrkylliset sinileväkukinnot voivat aiheuttaa ihmisille ja eläimille merkittäviä terveysriskejä, jonka takia vedessä ei voi uida. Vesi on samentunut ja rannoille ajautuva haiseva levämassa haittaa myös rantojen käyttöä. Pyydykset limoittuvat ja myös kalasto on kärsinyt veden laadun heikkenemisestä. Voimakas rehevöityminen vaikuttaa eliöstön koostumukseen, vähentää biologista monimuotoisuutta ja aiheuttaa rannan läheisten vesialueiden umpeenkasvua. Kasviplanktonin lisääntyminen suosii niitä syöviä kalalajeja, kuten särkeä ja silakkaa kun taas esim. ahven ja lohikalat vähenevät. Pidemmällä aikavälillä saattaa Itämeren tilan huononemisesta aiheutua huomattavaa taloudellista vahinkoa, jos meri- ja ranta-alueiden kiinnostavuus matkailuun, vapaa-ajanviettoon ja asumiseen vähenee. Merialueilla on pelkästään yksityisiä vapaa-ajanasuntoja noin 80 000. Lisäksi siellä on huomattava määrä leirintäalueita, lomakyliä ja vuokramökkejä. Veneily on voimakkaasti kasvava vapaa-ajanviettotapa. Vapaa-ajan kalastus on lähes 200 000 suomalaisen tärkein harrastus. Monien rannikko- ja saaristokuntien talous onkin vahvasti sidoksissa kesäasukkaiden ja matkailun tuomaan lisätuloon. Pahasti levien vaivaama Itämeri ei kävisi ulkomailla mainoksesta muullekaan suomalaiselle matkailulle. 2. Itämeren kuormitus, mitä se on ja mistä se johtuu Itämeren valuma-alueella elää lähes 85 miljoonaa ihmistä. Kaikissa merta ympäröivissä maissa on paljon teollisuutta ja maataloutta ja näin mereen on joutunut jo kauan ravinteita. Suomenlahden rehevöittävä kuormitus on pinta-alaan suhteutettuna noin kolminkertainen Itämeren muihin alueisiin verrattuna. Suomenlahden valuma-alueella asuu 20 miljoonaa ihmistä, ja rantavaltioiden maatalous, asutus ja teollisuus kuormittavat merialuetta. Ravinteita tulee Itämereen pistemäisenä kuormituksena (yhdyskunnat, teollisuus, kalankasvatus), hajakuormituksena (maa- ja metsätalous, haja-asutus, hulevedet) ja ilman kautta tulevana laskeumana. Lisäksi ravinteita tulee levien typensidontana sekä sisäisen kuormituksena kautta, kun pohjalle aiemmin varastoituneet ravinteet vapautuvat uudelleen kiertoon. Taulukossa 1 ja 2 on esitetty eri maiden osuus Suomenlahteen, Saaristomereen, Perämereen ja Selkämereen tulevasta fosfori- ja typpikuormituksesta vuonna 2000. 2

Taulukko 1. Maalta tuleva kokonaisfosforikuormitus maittain ja merialueittain vuonna 2000 (Lähde: HELCOM 2004) Kuormitusluvut sisältävät myös luonnonhuuhtouman. Merialue / Maa Viro, t/a Suomi, t/a Venäjä, t/a Ruotsi, t/a Yhteensä, t/a Perämeri 2068 1) 1383 3451 Selkämeri 1094 1676 2769 Saaristomeri 901 901 Suomenlahti 779 777 4473 6029 Yhteensä 779 2772 4473 3059 13150 1) IlmanTornionjokea Taulukko 2. Maalta tuleva kokonaistyppikuormitus maittain ja merialueittain vuonna 2000 (Lähde: HELCOM 2004) Kuormitusluvut sisältävät myös luonnonhuuhtouman. Merialue / Maa Viro, t/a Suomi, t/a Venäjä, t/a Ruotsi, t/a Yhteensä, t/a Laskeuma, t/a 2) Perämeri 1) 42783 27110 69893 11600 Selkämeri 27232 44290 71522 30000 Saaristomeri 11143 11143 6800 Suomenlahti 15905 20501 77155 113561 15800 Yhteensä 15905 101659 77155 71400 266119 64200 1) IlmanTornionjokea 2) Laskeumaluvut perustuvat Euroopan kaukokulkeutumissopimuksen alaisen ilmakuormituksen seuranta- ja arviointiohjelman vuonna 2002 HELCOMille toimittamaan dataan. Suomesta Itämereen ihmisen toimista aiheutuvasta fosforikuormituksesta maatalous muodostaa noin 60 %, jonka ohella myös metsätaloudella ja haja-asutuksella on merkittävä vaikutus. Typpikuormasta tulee maataloudesta noin puolet, mutta myös asutuksen ja ilman kautta tulevan laskeuman osuus on merkittävä. Kuvissa 1 ja 2 (ks. liite) on esitetty Suomesta eri lähteistä tulevan fosfori- ja typpikuormituksen suhteelliset osuudet Suomenlahden, Saaristomeren, Selkämeren ja Perämeren kuormituksesta. Suomenlahteen johdettavien jätevesien puhdistamiseksi on jo tehty varsin paljon, minkä seurauksena sen ravinnekuormitus on 1990-luvulla vähentynyt noin 40 prosenttia. Aleneminen johtuu merkittävästi Venäjän talouden lamasta ja rakennemuutoksista. Kuormituksen alenemisesta huolimatta kesäaikainen rehevöityminen on jatkunut, koska merialueen happiolojen heikkeneminen on johtanut ns. sisäisen kuormituksen kiihtymiseen. Suomen rannikkovesien kokonaistyppikuormitus on kasvanut 1990-luvun alun tasosta, vaikka pistemäinen typpikuorma on vesiensuojelutoimien johdosta alentunut. Lähinnä maataloudesta peräisin oleva typen hajakuormitus lisääntyi 1990-luvun jälkipuolella ja 2000- luvun alussa, mikä johtui huuhtoutumien kasvusta ja eritoten lämpimästä talvesta 2000. Tutkimuksiin perustuen typellä on fosforin ohella keskeinen rehevyyttä säätelevä merkitys Suomenlahden sekä Pohjanlahden rannikolla Perämerta lukuun ottamatta. Fosforin osalta 3

päästöjen vähenemisen vaikutukset vesistökuormitukseen ovat nähtävässä vasta pitkän ajan kuluessa. Itämeren pohjasta vapautuva fosfori vaikuttaa myös merkittävästi rehevöitymiseen etenkin Suomenlahdella. Saaristomerellä rehevöitymiskehitykseen on vaikuttanut maatalouden ohella myös kalankasvatuksen voimakas lisääntyminen 1980-luvulla. Huolimatta kalankasvatuksen kuormituksen pienenemisestä 1990-luvulla sillä on edelleen paikallisesti merkittävä rehevöittävä vaikutus. Saaristomeren tila on luultavasti heikentynyt myös siksi, että Suomenlahdelta on virrannut sinne entistä enemmän fosforia. 1990-luvulla todettu rehevöityminen on osittain johtunut myös luonnonoloista, koska sademäärät olivat suuria, mikä lisäsi valuma-alueelta Itämereen tullutta ravinteiden huuhtoutumaa. Myös tietyt fysikaaliset tekijät lisäsivät meren sisäistä fosforikuormitusta. Malliennusteiden mukaan ilmastomuutos voi lisätä ravinteiden huuhtoutumia jopa neljänneksen nykyisestään seuraavan 50 vuoden kuluessa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, etteivät tähän mennessä toteutetut kuormituksen vähentämistoimet ole olleet riittäviä rehevöitymiskehityksen pysäyttämiseksi. Rehevöitymisen torjunta vaatii siten sekä fosfori- että typpipäästöjen edelleen vähentämistä sekä Suomessa että maamme lähialueilla. 3. Rehevöittävien päästöjen vähentäminen Suomen lähivesien tilan parantamiseksi 3.1 Lähtökohdat Valtioneuvosto teki keväällä 2002 periaatepäätöksen toimista Itämeren suojelemiseksi. Suomen Itämeren suojeluohjelmassa rehevöitymisen torjunta on keskeisin toiminta-alue Itämeren hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi. Tässä luvussa keskitytään Suomen Itämeriohjelman mukaisesti sellaisten toimien tarkasteluun, joilla voidaan vaikuttaa erityisesti Suomen lähivesien (Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenenmeri, varsinaisen Itämeren pohjoisosa sekä Pohjanlahti) tilan paranemiseen. Tavoitteena on vaikuttaa sekä Suomessa että lähialueiden maissa toteutettaviin toimiin. Itämeren tilaan vaikuttavan ravinnekuormituksen vähentämisen merkittävimmät kansalliset toimet ovat Suomen maatalouden ympäristöohjelman tehostaminen lisäämällä ravinteiden poiston kannalta tehokkaimpia toimenpiteitä sekä yhdyskuntien, haja-asutuksen ja ilman kautta tulevan laskeuman aiheuttaman ravinnekuormituksen vähentäminen. Myös teollisuuden kuormitusta tulee edelleen vähentää. Venäjän ja erityisesti Pietarin kaupungin päästöjen vähentäminen vaikuttaa lähinnä Suomenlahden avomerialueiden tilaan. Rannikkovesien ja Saaristomeren tilaa parannetaan vähentämällä Suomen omia päästöjä. Valtioneuvoston vuonna 1998 hyväksymässä vuoteen 2005 ulottuvassa vesiensuojelun tavoiteohjelmassa määriteltiin toimet, joiden avulla Suomesta Itämereen kohdistuva ravinnekuormitus voitaisiin vähentää puoleen 1990-luvun alun tasosta. EU:n vesipolitiikan puitedirektiiviin perustuva vesienhoidonsuunnittelu tulee olemaan keskeinen keino toteuttaa sellaiset toimet, joilla voidaan saavuttaa myös rannikkovesien hyvä ekologinen tila. Tässä luvussa käsitellään merkittävimpien kuormituslähteiden vesiensuojelutoimia Suomen Itämeren suojeluohjelman suuntaviivojen mukaisesti. 4

Luvussa 5 käsitellään poikkisektoraalisina keinoina alueiden käytön suunnittelua, kasvatusta, koulutusta ja kansalaisvaikuttamista sekä tutkimusta ja seurantaa. Itämeren alueella tapahtuva kansainvälinen yhteistyö on tärkeää koko Itämeren rehevöitymisen hallinnassa ja siten myös Suomen lähivesien tilan parantamisessa. Kansainvälistä yhteistyötä käsitellään luvussa 6. 3.2 Maatalouden päästöjen vähentäminen Viljelykäytännöt ovat merkittävästi muuttuneet ympäristöystävällisempään suuntaan. Tästä huolimatta eivät suurimman kuormituslähteen, peltoviljelyn ravinnepäästöt vesiin ole vähentyneet, mikä vaikuttaa rannikkovesien tilaan erityisesti eteläisellä ja lounaisella rannikolla. Vesiensuojelun tavoiteohjelman tavoitteet vuoteen 2005 eivät maatalouden osalta näytä toteutuvan ilman toimenpiteiden tehostamista. Maatalouden ravinnekuormituksen muutokset ovat hitaita, ja ravinteiden kulkeutumiseen vaikuttavat monet eri tekijät, esimerkiksi säätila. Maaperä sitoo ravinteita, jonka takia fosforia ja typpeä voi huuhtoutua runsaasti vesiin vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan lannoituksessa tapahtuneiden muutosten jälkeen. Horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman väliarvioinnissa (MMM julk.1/2004) todetaan, että maatalouden ympäristötuen ensimmäisen ohjelmakauden aikana toteutuneilla toimenpiteillä voidaan pitkällä aikavälillä havaita typpija fosforikuormitusta vähentävä vaikutus. Nykyisen vuoden 2006 lopussa päättyvän ohjelmakauden tavoitteiden (noin 30 % aleneminen fosfori- ja 40% typpikuormituksessa) saavuttaminen ei tapahdu nopeasti eikä ilman tehostettuja toimenpiteitä. Itämeren suojeluohjelmassa on tähdennetty maatalouden ympäristötukijärjestelmän 2000-2006 toteutumisen tärkeyttä ja tähän liittyen EU-rahoituksen ja kansallisen rahoituksen riittävyyttä. Tähän liittyy tavoitteena EU:n osaksi rahoittaman ympäristötuen asteittainen korottaminen 30,3 milj. eurolla. Lisäksi on tarpeen kohdentaa erityistukisopimuksia Itämereen kohdistuvan ravinnekuorman vähentämiseksi. Keinoja ovat mm. suojavyöhykkeet, kosteikot, lannankäytön tehostaminen ja kuivatusjärjestelmien parantaminen. Erityistukea koskevat toimet ovat vapaaehtoisia ja niiden vaikuttavuus riippuu siten siitä, miten viljelijät hakevat erikoistukea em. toimille. Maatalous- ja ympäristöhallinnon sekä tuottajajärjestöjen järjestämällä neuvonnalla ja koulutuksella on tärkeä merkitys tukitoimien oikeassa kohdentamisessa. Myös vuodesta 2007 alkavassa uudessa maaseudun kehittämisohjelmassa tulee edelleen painottaa vesiensuojelutoimia, jotta Itämeren ravinnekuorma vähenisi. 3.3 Yhdyskunnat ja haja-asutus Vesiensuojelun tavoiteohjelman 2005 toteuttaminen edellyttää korkeatasoista fosforinpoistoa kaikilta jätevedenpuhdistamoilta ja typenpoistoa niillä alueilla, joilla typpi on vesistön kannalta määräävä rehevöittävä tekijä. Yhdyskuntien jätevesien tehostettu typenpoisto esitetään toteutettavaksi niillä laitoksilla, jotka vaikuttavat typpiherkkiin merialueisiin lähinnä Merenkurkusta etelään ja itään Suomenlahden pohjukkaan. Yhdyskuntajätevesien puhdistus on Suomessa erittäin korkealla tasolla. Orgaanisten aineiden ja fosforin poistuma on lähes 95 % ja typenpoistuma noin 40 %. Puhdistustehoa on vielä mahdollista tehostaa. Typenpoistossa on mahdollista saavuttaa jopa noin 80 prosentin puhdistustulos kohtuullisin kustannuksin, mistä esimerkkinä on Helsingin Viikinmäen puhdistamo. 5

Asetus haja-asutusalueen talousjätevesien käsittelystä tuli voimaan vuoden 2004 alussa. Tavoitteena on vähentää haja-asutuksesta vesiin tulevaa ravinnekuormitusta mm. maankäytön ja vesihuollon suunnittelun keinoin ja huolehtimalla jätevesien asianmukaisesta käsittelystä. Jätevesikuormituksen aiheuttaman kuormituksen vähentäminen edellyttää myös uudentyyppisten ratkaisujen, esimerkiksi kuivakäymälöiden kehittämistä. Nykyisin parhailla menetelmillä saavutetaan jo tehokas orgaanisten aineiden ja fosforin poisto, mutta ongelmana on laitteiden ylläpito. 3.4 Päästöt Suomen lähialueilta Pietarin kaupungin jätevesien puhdistuksen tehostaminen ja sitä tukeva viemäröinnin parantaminen on Suomenlahden rehevöitymisen vähentämisessä keskeinen tavoite, mitä painotetaan myös Suomen lähialueyhteistyössä. Pietarin lounainen puhdistamo saataneen käyttöön vuonna 2005. Puhdistamo käsittelee valmistuttuaan noin 700 000 asukkaan jätevedet, mikä tulee vähentämään Pietarista Suomenlahteen johdettavia käsittelemättömiä jätevesiä noin kolmanneksella. Tavoitteena on myös saada Pietarin pohjoisten alueiden jätevedet käsittelyn piiriin. Pietarin jätevesien keskuspuhdistamon puhdistustehoa tulisi myös tehostaa nykyisestään. Pietarin jätevesikuormituksen lisäksi tulisi myös muista lähteistä, esimerkiksi laskeuman kautta ja muusta asutuksesta Suomenlahteen tulevaa typpikuormitusta alentaa. Venäjän hallinnon, talouden ja lainsäädännön rakennemuutokset tulevat edelleen vaikuttamaan myös Itämeren, erityisesti Suomenlahden kuormitukseen. Erityisesti kunnallistalouden reformi luo edellytyksiä uudentyyppisten kunnallispalvelujen, mm. vesihuollon toteuttamiselle ja edistää myös yksityissektorin osallistumista palvelujen tuotantoon ja rahoitukseen. Tehokkaampien palvelujen tuottamisen kautta odotetaan myös ympäristökuormituksen vähenemistä. Rakennemuutos on edelleen johtamassa vedenkulutuksen merkittävään vähenemiseen, mikä pienentää vastaavasti välttämättömiä vesihuollon laitosinvestointeja. Infrastruktuurin investointitarpeet ovat kuitenkin niin valtavat, että nopeaa tilanteen paranemista tuskin voidaan odottaa. Vesiensuojeluinvestointien rinnalla Venäjällä tulee edelleen vahvistaa laitosten ja hallinnon institutionaalista kapasiteettia. Luoteis-Venäjän teollisuuden haasteena on uuden puhtaan teknologian käyttöönotto. Investointeja motivoi toisaalta tuotannon tehostaminen, toisaalta ympäristöviranomaisten asettamat lupaehdot ja kansainvälisten markkinoiden vaatimukset ympäristöystävällisestä tuotantoketjusta. 3.5 Muu kuormitus Ilman kautta tulevasta typpilaskeumasta pääosa on peräisin Itämeren alueelta, pääasiassa liikenteestä ja maataloudesta, mutta huomattava osa tulee lisäksi kaukokulkeutumana. Laivaliikenteestä peräisin olevan typpilaskeuman osuus on noin 6 % kokonaiskuormituksesta. On tärkeää jatkaa kansainvälisiä ja niitä täydentäviä kansallisia toimia typpikuormituksen vähentämiseksi esimerkiksi maa- ja vesiliikenteessä. Kalankasvatuksen haittoja tulee vähentää erityisesti Saaristomeren ja Ahvenanmeren alueilla. Tätä varten on tarpeen kehittää ruokintamenetelmiä sekä laitostyyppejä ja puhdistustekniikoita. Myös sijainninohjauksen keinoa on käytettävä mahdollisuuksien mukaan. Kalankasvatuslaitosten ravinteiden ominaiskuormitus on nykyisin enää vain puolet vuoden 1980 tasosta. Uusien menetelmien avulla kalankasvatuslaitosten ominaisfosforikuormitus voidaan parhaimmillaan vähentää puoleen nykyisestään. Typen osalta ominaiskuormituksen pienentämisessä päästään noin neljäsosan vähennykseen nykytasosta. Umpikassimenetelmällä on saavutettu hyviä tuloksia fosforin talteenotossa, mutta typpikuormitukset eivät juu- 6

rikaan ole pienentyneet. Rehun koostumusta muuttamalla pystytään kaikkein parhaiten pienentämään ulkosaaristossa tapahtuvan kirjolohenkasvatuksen ympäristövaikutuksia, koska typpi on siellä minimitekijä. Sisämaassa ja sisäsaaristossa minimitekijänä taas on enimmäkseen fosfori. Fosforinkin ominaiskuormitusta on pystytty tehokkaasti laskemaan rehuja kehittämällä, mutta lisäksi umpikassi- ja suppilomenetelmien kehittäminen on sisävesialueella varteen otettava vaihtoehto ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Itämereen kohdistuva teollisuuden ravinnekuormitus on peräisin pääosin puunjalostusteollisuudesta. Merkittävimmät päästöalueet ovat Perämeren rannikko ja Kotkan-Kymijoen rannikkoalueet. Metsäteollisuuden osuus Suomen ravinnepäästöistä on nykyisin varsin pieni, alle neljä prosenttia ihmisen aiheuttamasta kokonaiskuormituksesta. Paikallisesti kuormitus voi kuitenkin olla merkittävä ja sillä on tietyillä vesialueilla rehevöittävää vaikutusta. Vesiensuojelun tavoiteohjelmassa 2005 edellytetään, että teollisuuden fosfori- ja typpipäästöjä vähennetään noin 50 prosenttia. Fosforin osalta teollisuudella on mahdollisuudet saavuttaa tavoite, muta typen osalta tavoitteesta jäädään ilman tehokkaita lisätoimia. 4. Suomen Itämeren suojeluohjelman vaikutukset Itämeren rehevöitymiseen Kuormitusmuutosten vaikutukset ovat varsin hitaita ja Suomen Itämeren suojeluohjelman toimet on ulotettu aina vuosille 2015-2025 asti. Kotimaisten päästöjen rajoittamisella voidaan parantaa erityisesti kuormituslähteiden (joet, asutus, teollisuus) lähellä olevien vesien tilaa. Itämeriohjelmaa valmisteltaessa kuormitusmuutosten vaikutuksia merialueiden tilaan on selvitetty ekosysteemimalleilla ja rannikkovesien tilaa selvittäneiden seurantatutkimusten avulla. Tilan selvää paranemista kuormitusvähennysten seurauksena voidaan odottaa Saaristomerellä, koillisella Perämerellä, Merenkurkun saaristossa sekä monin paikoin Suomenlahden rannikkoalueella. Suomenlahden rannikkovesien tilan paranemiseen vaikuttaa Suomen omien päästövähennysten ohella keskeisesti myös Pietarin kuormituksen pieneneminen. Ravinnekuormituksen vähentäminen vaikuttaa ajan mittaan merellisten lajien elpymiseen. Avomerialueiden tila paranee pitkällä tähtäimellä selvästi. Erityisesti typpeä sitovien sinilevien määrä, kasviplanktonin kokonaismassa ja veden sameus vähenevät. Itämeren tilan paranemisella voidaan saavuttaa ekosysteemin tilan paranemisen ohella merkittäviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia hyötyjä, kun vesien käyttömahdollisuudet säilyvät ja paranevat. Kuvissa 3 ja 4 (ks. liite) on esitetty kotimaisten toimien sekä Pietarin jätevesikuormituksen vähentämistoimien vaikutukset Itämeren tilaan mallilaskelmiin perustuen. 5. Poikkisektoraaliset keinot Itämeren rehevöitymisen hallinnassa 5.1 Alueiden käytön suunnittelu Suomessa rantavyöhykkeiden suunnittelun välineitä ovat maakuntakaavat ja kuntien laatimat rantaosayleiskaavat. Niiden tueksi voidaan tehdä alueellisia käyttö- ja hoitosuunnitelmia. Niissä tulisi ottaa huomioon myös vesiä rehevöittävän kuormituksen hallinta. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat vuonna 2002 jäsenmaille rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa koskevan suositukseen (Integrated Coastal Zone Management). Suosituksessa korostetaan eri sektorit ylittävien yhdennettyjen toimien merkitystä ja kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Rannikkoalueilla tulee suojelutoimet ja alueiden käyttötarpeet sovittaa yhteen siten, että ekosysteemien rakenne ja toiminta säilyy. 7

Suomessa on käynnissä parhaillaan suosituksen mukainen arviointi, jonka perusteella tullaan laatimaan kansallinen rannikkostrategia vuoden 2005 aikana. Rannikkostrategian valmistelussa tulee Itämeren rehevöitymisen torjunta ottaa keskeisenä lähtökohtana huomioon. Strategian tulee tukea eri hallintotasojen viranomaisten toimimista samansuuntaisesti ja edistää alhaalta ylöspäin eteneviä aloitteita. Rannikkoa tulee käsitellä kokonaisuutena niin, että otetaan huomioon meren ja maa-alueiden vuorovaikutus. Jäsenmaat raportoivat Euroopan komissiolle suosituksen täytäntöönpanon etenemisestä vuoden 2006 alussa. Suomessa työn tekemisestä vastaa ympäristöministeriö, ja työtä varten on koottu laaja-alainen yhteistyöryhmä. 5.2 Kasvatus, koulutus ja kansalaisvaikuttaminen Ympäristötietoisuuden tasoon ja sen näkymiseen käyttäytymisessä luodaan pohja kouluissa. Uusissa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa kestävän kehityksen edistäminen on sisällytetty kaikkiin oppiaineisiin ja sen tulee näkyä koulun toimintakulttuurissa. Perusopetuksessa kaikki oppilaat tutustuvat Itämeren alueen ympäristökysymyksiin. Oppilaat perehtyvät Itämeren alueen ympäristöongelmiin ja niiden syihin sekä Itämeren tilan parantamisen keinoihin, myös omiin vaikutusmahdollisuuksiin ympäristön tilan parantamiseksi. Lukiossa tätä tietämystä on mahdollista syventää. Itämeri-opetusta tukevat kouluissa toteutettavat ympäristökasvatusprojektit ja hankkeet, joissa on mukana kouluja Itämeren rannikkovaltioista. Itämeren maiden yhteistyönä järjestetään myös opettajien täydennyskoulutusta, opettajavaihtoa ja tutkimushankkeita. Ammatillisessa koulutuksessa kestävän kehityksen edistäminen on kaikille aloille yhteinen painotus. Ammattiosaamiseen kuuluu ympäristömyönteisten työ- ja toimintatapojen hallinta. Luontokoulut ja keskukset sekä ympäristökoulut tarjoavat ympäristökasvatuspalveluja lapsille, nuorille ja aikuisille. Tärkeä tulevaisuuden haaste on luontokouluopettajien koulutus, jossa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi Tanskassa saatuja hyviä kokemuksia. Kansalaiset tarvitsevat enemmän tietoa Itämeren tilasta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista tiiviissä muodossa. Järjestöt toimivat merkittävinä sisällön tuottajina, levittäjinä ja osallistumismahdollisuuksien tarjoajina kaiken ikäisille. Tarvitaan oppaita ja osallistumismahdollisuuksia uusille kohderyhmille Itämeren suojeluun osallistuvien määrän kartuttamiseksi. Erilaisista hankkeista saatuja kokemuksia (esim. Perämeri Life projekti) tulisi hyödyntää. Eri toiminnanharjoittajien jäsenilleen järjestämällä koulutuksella on tärkeä merkitys myös Itämeren suojelussa. Esimerkiksi viljelijöiden tietoisuus ympäristökysymyksissä on lisääntynyt merkittävästi maatalouden ympäristötukijärjestelmään sisältyvän koulutuksen kautta. Tuen saannin ehtona on ollut, että viljelijät ovat perehtyneet maatalouden ympäristökysymyksiin osallistumalla erilaisiin koulutustilaisuuksiin. Tällä hetkellä 94 % viljelijöistä on mukana ympäristötuessa. Ohjelmakaudella 1995-1999 kaikille ympäristötukeen sitoutuneille tiloille laadittiin myös ympäristönhoito-ohjelma yhteistoimin neuvojan ja viljelijän kanssa, mikä oli erittäin tehokas tapa oppia ymmärtämään ympäristöasioita viljelijän omalla tilalla. Ohjelmia laadittiin lähes 80 000 tilalle. Myös erittäin laadukkaita oppaita ympäristöasioista on jaettu viljelijöille. Kestävän kehityksen edistäminen otetaan huomioon korkeakoulujen koulutuksessa ja tutkimuksessa. Suomi on sitoutunut Itämeren alueen maiden opetusministereiden vuonna 2002 8

hyväksymään Baltic 21E -ohjelmaan, jonka tavoitteena on, että kestävän kehityksen näkökohdista muodostuu maiden koulutusjärjestelmien luonteva ja pysyvä osa. Varsinkin yliopistosektorilla tämä edellyttää laajempaa poikkitieteellistä tutkimusta ja opetusta, samalla kun yliopistoilta vaaditaan yhä voimakkaampaa erikoistumista ja huippuosaamista myös ympäristökysymyksissä. Useissa yliopistoissa tutkitaan ja opetetaan Itämeren rehevöitymiseen liittyviä kysymyksiä. Perinteisesti vahvan ekologisen näkökulman rinnalla ovat voimakkaasti kehittymässä teknologiaan liittyvät lähestymistavat. Myös taloudellinen ja yhteiskunnallinen Itämeri-tutkimus ja -opetus ovat lisääntymässä, samoin kuin kiinnostus kestävän kehityksen eettisiä kysymyksiä kohtaan. Ammattikorkeakoulujen luonnonvara-alan ja kestävään kehitykseen liittyvä opetus poikkeavat korkeakoulukohtaisesti toisistaan. Ammattikorkeakoulujen haasteita ja samalla mahdollisuuksia kestävän kehityksen opetuksen, aluekehityksen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan edistämisessä ovat mm. eri alojen osaamisen integrointi ja kestävän kehityksen osaajien verkostoituminen. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välistä yhteistyötä tulisi tiivistää niin, että ammattikorkeakouluopetukseen sisältyisi uusimman Itämeri-tutkimuksen sovellutuksia. Ammattikorkeakouluissa voisi antaa enenevässä määrin myös moni- ja poikkitieteellistä rannikkoalueiden luonnonvarainhallintaa palvelevaa koulutusta. 5.3 Tutkimus ja seuranta Suomessa vesien rehevöitymisen problematiikkaa tutkitaan Suomen ympäristökeskuksessa, merentutkimuslaitoksella sekä monissa yliopistoissa. Erityisesti rehevöitymisen vaikutuksia ja vaikutusmekanismeja koko ekosysteemissä samoin kuin sen yhteiskunnallisia ja taloudellisia syy-seuraussuhteita on tarpeen selvittää entistä perusteellisemmin, jotta rehevöitymisen torjumiseksi voidaan löytää kustannustehokkaita ratkaisuja. Noin puolet Suomen Akatemian Itämeri-tutkimusohjelman (BIREME 2003-2005) rahoituksesta on rehevöitymistä tutkivissa hankkeissa. Myös Venäjän ja Viron merentutkijat ovat tuottaneet viime vuosina paljon arvokasta tutkimustietoa. Merkittävä tulevaisuuden haaste on Itämerta koskevan tutkimuksen integrointi Suomen Itämeren suojeluohjelman toimeenpanoon. Myös rehevöitymisen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen pitäisi selvittää. Vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma (VELMU) on käynnistynyt laajana yhteistyönä ja kestää 10 vuotta. Tavoitteena on selvittää Suomen merialueen vedenalaiset luontotyypit, luoda yleiskuva lajien esiintymisestä sekä toteuttaa vedenalaisen luontotiedon hallintajärjestelmä. Hankkeella voidaan osaltaan selvittää biodiversiteetin muuttumista rehevöitymisen seurauksena eri osissa Itämerta. Euroopan komissiossa valmistellaan kaikki Euroopan meret kattavaa meristrategiaa. Sen lähtökohtana on, samoin kuin EY:n vesipolitiikan puitedirektiivissäkin ns. ekosysteemiin pohjautuva lähestymistapa, jossa meriekosysteemille asetetaan tavoitteet, joiden saavuttamista seurataan indikaattorien, raja-arvojen ja referenssitasojen avulla. Tämä vaatii laajaa ja kattavaa meriympäristön seurantaa sekä eri kuormituslähteiden ja vaikutusmekanismien tuntemusta. Erityisen tärkeää on, että ympäristöasiat integroidaan kaikkeen päätöksentekoon. Tarkentavaa tietoa tarvitaan paitsi vesiekosysteemin luonnontieteellisistä prosesseista, myös taloudellista ja sosiaalisista vaikutusmekanismeista. Tähän tarvitaan eri tieteenalojen tuottamaa monitieteellistä lähestymistapaa. 9

Maatalouden vaikutuksia vesistöjen ravinnekuormitukseen seurataan maatalouden ympäristötuen vaikuttavuuden seurantatutkimuksissa (MYTVAS). Horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman väliarvioinnissa, joka julkaistiin keväällä 2004, on myös selvitetty maatalouden ympäristötuen vaikutuksia. Jälkiarviointi tulee valmiiksi viimeistään 2008. Suomen Akatemia koordinoi Itämeren maiden tutkimusrahoittajien yhteistyötä EUn rahoittaman BONUS for the Baltic Sea Science Network of Funding Agencies -hankkeen puitteissa. Hankkeen tavoitteena on luoda yhteistyötä Itämeren suojelun tarvitseman tutkimuksen rahoittamiseksi ja aikaansaada kansainvälinen Itämeritutkimusohjelma vuonna 2007. Yhteisen tutkimusohjelman käynnistäminen on merkittävä täydennys HELCOMin puitteissa toteutuvalle Itämeren suojelutyölle. Se edistää tutkimuksen suuntaamista niille alueille, joilla suojeluun tarvittavan tiedon tarve on suurin. Se luo myös jatkuvuutta Itämeritutkimusohjelmille ja edistää suomalaisten tutkijoiden osallistumista monikansallisiin Itämeritutkimushankkeisiin. 5.4 Ympäristönsuojeluteknologian kehittäminen Ympäristöteknologian kehittäminen on tärkeää, jotta Itämeren maissa voidaan ottaa käyttöön kustannustehokkaita menetelmiä kuormituksen vähentämiseksi. Tähän mennessä on saavutettu hyviä tuloksia mm. metsäteollisuuden, yhdyskuntien jätevesikuormituksen sekä kalankasvatuksen aiheuttaman kuormituksen vähentämisessä ottamalla käyttöön uutta teknologiaa. Tulevaisuudessa tulisi edistää erityisesti maatalouden kuormituksen sekä hajaasutuksen päästöjen rajoittamista palvelevan teknologian kehittämistä ja käyttöönottoa. Suomen tulee vaikuttaa myös siihen, että muissa Itämeren maissa, erityisesti Venäjällä ja Baltian maissa saadaan käyttöön parasta mahdollista teknologiaa Itämereen tulevien päästöjen vähentämiseksi. 6. Kansainvälisen yhteistyön painopisteet Itämeren suojelemiseksi Suomenlahden rannikkovaltiot ovat lisänneet poliittista, tutkimuksellista ja taloudellisteknistä yhteistyötään Itämeren tilan parantamiseksi. Itämeren suojelussa ja kestävässä kehityksessä tärkeitä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat Itämeren rantavaltioiden lisäksi erityisesti Euroopan Unioni, Itämeren suojelukomissio (HELCOM), Itämerineuvosto, Itämeren kaupunkien unioni, Itämeren alueen Agenda 21 (Baltic 21), kansainvälinen Itämeren kalastuskomissio (IBSFC), kansainväliset rahoituslaitokset sekä kansallisten tutkimusrahoittajien ERA-NET verkosto BONUS. Pohjoismaiden ministerineuvosto on käsitellyt merensuojelun linjauksia ja toimia vuosille 2005-2008 laadituissa Kestävän kehityksen strategiassa ja ympäristöohjelmassa. EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää ponnisteluja vesien hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi. Seuranta-, hoito- ja puhdistustoimia tulee tehdä vesistöalueittain, mikä tekee yhteistyön myös EU:n rajojen ulkopuolisilla rajavesillä tärkeäksi. 6.1 Itämeren suojelusopimus ja HELCOM Tehostetut toimet Itämeren tilan parantamiseksi saatiin käyntiin jo 1970-luvulla. Kansainvälisesti merkittävä on ollut ns. Itämeren merellisen ympäristön suojelusopimuksen (Helsingin sopimus, HELCOM) voimaantulo (vuonna 1980 ja uudistettu sopimus vuonna 2000). Vuonna 1988 hyväksyivät Helsingin sopimuksen maiden ympäristöministerit julkilausuman, jossa rantavaltiot sitoutuvat vähentämään vuoteen 1995 mennessä raskasmetalli-, ravinne- ja orgaanista kuormitusta 50 % 1980-luvun puolivälin tasosta. 10

Ministerideklaraation tavoitteet on ravinteiden osalta pitkälti saavutettu pistemäisessä kuormituksessa (yhdyskunnat, teollisuus) kaikissa Itämeren rantavaltioissa. Deklaraation edellyttämä ravinteiden hajakuormituksen vähentäminen näytti sen sijaan tapahtuneen 1990-luvulla vain Venäjällä, Virossa, Latviassa ja Liettuassa, joissa maataloustuotanto ja siihen käytetyt panokset romahtivat Neuvostoliiton hajottua. Näihin arvioihin ja arvioinnin pohjana oleviin lähtötietoihin liittyy tosin merkittäviä epävarmuustekijöitä. Itämeren valtioiden yhteinen suojeluohjelma hyväksyttiin vuonna 1992. Siinä määriteltiin 132 raskaasti kuormittavaa "hot spot" aluetta. Marraskuun loppuun 2004 mennessä näistä on saatu poistettua 52 kohdetta. Suomesta listalla oli alun perin 10 kohdetta, joista 9 on jo poistettu. Suomesta jäljellä on enää Saaristomeren maatalous. 6.2 EU:n laajentumisen vaikutukset Itämeren rantavaltioista Baltian maat ja Puola liittyivät toukokuun 2004 alussa EU:n jäseniksi. Näiden maiden talouden ennakoidaan kasvavan merkittävästi, millä tulee olemaan Itämeren suojelun ja kestävän kehityksen kannalta sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Ympäristöä muuttavien toimien intensiteetin, erityisesti maataloustuotannon on arveltu lisääntyvän, mikä lisäisi lannoitteiden huuhtoutumista vesiin. Myös liikenteen kasvu voi lisätä laskeuman kautta tulevia typpipäästöjä. Taloudellinen kasvu mahdollistaa toisaalta mm. ympäristöteknologian laajemmat käyttömahdollisuudet. EU-lainsäädännön toimeenpanolla tulee olemaan huomattava myönteinen vaikutus Itämeren ympäristöön. EU:n laajentumisen myötä uudistuvat myös EU:n raja-alueohjelmat. Ne lisäävät mahdollisuuksia kehittää vesien suojelua EU:n ja Venäjän rajan läheisillä alueilla. 6.3 EU:n Venäjä-yhteistyö ja rahoitusvälineet Jatkuva ja aktiivinen yhteistyö Venäjän kanssa on erittäin tärkeää. Yhteistyötä tulee kehittää voimakkaasti EU:n ja Venäjän sopimien neljän yhteistyöalueen sekä alueellisten järjestöjen, kuten Itämeren suojelukomission, HELCOMin puitteissa. Lisäksi tarvitsemme kahdenvälistä yhteistyötä ja panostusta Suomen, Venäjän ja Viron väliseen kolmikantayhteistyöhön. EU on parhaillaan luomassa uutta naapuruuspolitiikkaa, johon liittyy myös vuonna 2007 alussa käyttöön otettava rahoitusväline (European Neighborhood and Partnership Instrument, ENPI). Suomi on tähdentänyt, että tämän rahoitusvälineen tulee soveltua EU:n rajaalueyhteistyön tehokkaaseen ja joustavaan rahoittamiseen. Sen tulee koskea myös Venäjää, vaikka EU:n ja Venäjän suhteita ei käsitellä osana EU:n naapuruuspolitiikkaa. Rahoitusvälineen suhde esim. nykyiseen INTERREG- ja TACIS-rahoitukseen samoin kuin sen alueellinen kattavuus on vielä auki. Myös alueella toimivien rahoituslaitosten, erityisesti Euroopan jälleenrakennuspankin (EBRD), Pohjoismaisen investointipankin (NIB) ja Pohjoismaisen ympäristörahoitusyhtiön (NEFCO) rooli Itämeren suojelussa on edelleen tärkeä. EU:n pohjoisen ulottuvuuden ohjelma vuosille 2004-2006 hyväksyttiin lokakuussa 2003. Ohjelmalla on vahva ympäristösisältö. Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuusrahasto (NDEP) yhdistää EU:n, kansainvälisten rahoituslaitosten sekä yksittäisten avunantajamaiden voimavarat ympäristö- ja ydinjätehankkeiden rahoittamiseksi erityisesti Luoteis- Venäjällä. Tarkoituksena on toteuttaa merkittäviä ympäristöhankkeita, joilla vähennetään rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia. Itämeren suojeluhankkeita rahaston listalla on kuusi, joista tärkein jo toteutuksessa oleva Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentaminen. Lisäksi parhaillaan valmistellaan Pietarin suorien jätevesipäästöjen eliminointihanketta Suomen ja Ruotsin yhteisrahoituksella. Puhdistamo käsittelee valmistuttuaan noin 700 000 11

asukkaan jätevedet sekä tulee vähentämään Pietarista Suomenlahteen johdettavia käsittelemättömiä jätevesiä noin kolmanneksella. 6.4 EU:n meristrategia Euroopan yhteisön 6. ympäristöä koskevan toimintaohjelman mukaisesti komissiossa on valmisteilla meriympäristön suojeluun ja säilyttämiseen tähtäävä strategia, joka pyrkii vaikuttamaan meriympäristöön kohdistuviin uhkiin. Tavoitteena on asettaa kauaskantoisia, selkeitä ja johdonmukaisia tavoitteita kaikkien Euroopan merien ekosysteemien suojelemiseksi ja säilyttämiseksi ja merien sekä niiden luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi. Strategian tulisi valmistua viimeistään toukokuussa 2005. Sen perustana on ns. ekosysteemilähestymistapa, jossa otetaan huomioon sekä suojeltava ympäristö että meriympäristöön vaikuttavat ihmisen toimet. Strategiassa pyritään asettamaan soveltuvin osin sekä laadullisia että määrällisiä tavoitteita ja aikatauluja, joihin nähden suunniteltuja toimenpiteitä voidaan mitata ja arvioida. Koska strategian valmistelussa on lähdetty siitä, että se kattaa kaikki Euroopan meret, on alueellisen yhteistyön tärkeyttä korostettu strategian valmistelun aikana. Strategian vaikutuksia Itämeren suojeluun ja tilaan on tässä vaiheessa vaikea arvioida, koska esim. strategian sitovuudesta ei ole vielä tietoa. Kysymyksiä Ovatko nykyiset suojelutoimet tarpeeksi tehokkaita ja riittäviä Itämeren rehevöitymisen torjunnassa mitä uusia keinoja tarvitaan kansallisesti ja kansainvälisesti? Mitä esteitä tavoitteiden saavuttamiselle on, ja miten eri tahot voivat tukea esteiden ylipääsemistä? Miten eri sidosryhmien sitoutumista tavoitteisiin voidaan parantaa? 12

Kuva 1. 13

Kuva 2 14

Suomen Itämeren suojeluohjelman toimenpiteet Suomenlahteen tulevan biologisesti käyttökelpoisen ravinnekuorman vähentyminen 4 % typpikuormasta 3 % fosforikuormasta Saaristomereen tulevan biologisesti käyttökelpoisen ravinnekuorman vähentyminen 34 % typpikuormasta 37 % fosforikuormasta A) Ekosysteemin mallinnettu keskivälin (5 vuotta) vaste KASVIPLANKTON SINILEVÄT LITORAALIN RIHMALEVÄT B) Ekosysteemin mallinnettu lyhyen aikavälin (1 vuosi) vaste pääkaupunkiseudun edustalla KASVIPLANKTON SINILEVÄT LITORAALIN RIHMALEVÄT C) Ekosysteemin mallinnettu lyhyen aikavälin (1 vuosi) vaste Kotkan edustalla KASVIPLANKTON SINILEVÄT LITORAALIN RIHMALEVÄT VÄHENTYMINEN EI MUUTOSTA LISÄÄNTYMINEN 25% 10% 0% 10% 25% Kuva 3 15

A) Pietarin lounainen jätevedenpuhdistamo ja Suomen kansalliset toimenpiteet Suomenlahteen tulevan biologisesti käyttökelpoisen ravinnekuorman vähentyminen 5 % typpikuormasta 7 % fosforikuormasta KASVIPLANKTON SINILEVÄT LITORAALIN RIHMALEVÄT B) Pietarin jätevesien käsittelyn tehostaminen Suomen kansallisten säädösten mukaiseksi Suomenlahteen tulevan biologisesti käyttökelpoisen ravinnekuorman vähentyminen 9 % typpikuormasta 41 % fosforikuormasta KASVIPLANKTON SINILEVÄT LITORAALIN RIHMALEVÄT C) Vesiensuojelun epäonnistuminen Suomenlahteen tulevan biologisesti käyttökelpoisen ravinnekuorman lisääntyminen 13 % typpikuormasta 18 % fosforikuormasta KASVIPLANKTON SINILEVÄT LITORAALIN RIHMALEVÄT VÄHENTYMINEN EI MUUTOSTA LISÄÄNTYMINEN 25% 10% 0% 10% 25% Kuva. Suomenlahden ja Saaristomeren ekologinen tila erilaisten vesiensuojeluvaihtoehtojen mukaan mallinnettuna (Kiirikki ym. 2003). Kuva 4 16