Ulkoinen ravinnekuormitus peräisin useasta lähteestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulkoinen ravinnekuormitus peräisin useasta lähteestä"

Transkriptio

1 Saaristomeren kujanjuoksu Saaristomeren tilaa on viime vuosina luonnehtinut kaikkialla etenevä rehevöityminen, jonka taustalla ovat tutut syylliset: maatalous, yhdyskunnat, teollisuus, kaukokulkeutumat, kalankasvatus. Rehevöityminen on ollut nähtävissä mm. veden samentumisena, rantavyöhykkeessä kasvavien rihmalevien ja ajelehtivien rihmalevämattojen lisääntymisenä sekä etenkin viime vuosina sinilevien määrän runsastumisena. Rehevöityminen johtuu ravinnepitoisuuksien noususta. Ulkoisen ravinnekuormituksen muutokset eivät kuitenkaan yksin riitä selittämään veden laadun heikkenemistä eivätkä muutoksen alueellisia eroja. Keskeinen syy pinta- ja alusveden ravinnepitoisuuksien nousuun on tietyillä alueilla ollut sisäisten ravinnekiertojen merkityksen ja pohjasta tulevan sisäisen ravinnekuormituksen kasvu. Ulkoinen ravinnekuormitus peräisin useasta lähteestä Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Saaristomeren tutkimuslaitos ovat rakentaneet koko Saaristomeren kattavaa kolmiulotteista virtaus- ja vedenlaatumallia, jonka avulla voidaan mm. laskea pääravinteiden, fosforin ja typen, reaaliaikainen taustakuormitus. Taustakuormituksella tarkoitetaan tässä yhteydessä Itämeren pääaltaalta ja Suomenlahdelta tulevaa, mutta Saaristomeren alueelle jäävää ravinnemäärää. Saaristomeri on laskelmissa rajattu kansainvälisen merialuejaon mukaan etelässä linjalle Hanko-Maarianhamina ja pohjoisessa Geta-Uusikaupunki. Näin ollen esimerkiksi pääosa Ahvenanmaan kalankasvatuksen kuormituksesta lasketaan tulevaksi Saaristomereen. Kun mallilla lasketut taustakuormitusluvut yhdistetään muihin kuormitustietoihin, saadaan aikaan seuraavanlainen koko Saaristomeren alueen kuormitustasetaulukko (luvut tonneja vuodessa).

2 Fosfori Typpi Jätevedet 35 (3 %) (5 %) Kalankasvatus 95 (8 %) 585 (2 %) Maatalous 400 (32 %) (17 %) Ilmalaskeuma 120 (10 %) (28 %) Taustakuormitus 580 (47 %) (48 %) Yhteensä Virtaus- ja vedenlaatumallilla arvioidun taustakuormituksen suurta määrää on myös kritisoitu. Mallien ja niiden lähtötietojen parantaminen on aina tarpeellista ja jokaisen asiaan vihkiytyneen tutkijan päätavoite. Yhtä selvää on, että malli on aina vain todellisuutta havainnollistava apuväline. Eräs mallityön sivutuotteena syntynyt tärkeä tulos olikin, että olemassa olevat havainnot ja asemaverkostot (sekä ympäristöhallinnon että Merentutkimuslaitoksen ynnä muiden) ovat tällaiseen arviointitarkoitukseen vielä puutteelliset. Puutteista huolimatta tämä on toistaiseksi tarkin ja perustelluin arvion Itämeren altaalta Saaristomerelle tulevan taustakuormituksen määrästä. On kuitenkin muistettava, että näin tasetaulukkona esitettynä eri lähteistä peräisin olevan kuormituksen suhteellinen merkitys on osin harhaanjohtava. Esimerkiksi kalankasvatuksen vähäistä osuutta (2 ja 8 %) kokonaistaseissa ei pidä tulkita niin, etteikö kirjolohenkasvatuksella olisi mitään merkitystä Saaristomeren rehevöitymiskehityksessä. Paikallisia vaikutuksia on kiistatta havaittu etenkin paikoissa, jossa veden vaihtuvuus on vähäistä. Olennaista on hahmottaa kunkin kuormituslähteen vaikutusalueen laajuus. Kuormituslähteen - niin kalankasvatuslaitoksen kuin jätevesien purkuputken - haitta-alueen laajuuteen voidaan ratkaisevasti vaikuttaa kuormituksen vähentämisen lisäksi myös oikealla sijainninohjauksella. Kuormituslähteiden merkitystä arvioitaessa on myös pidettävä mielessä kuormituksen ajallinen vaihtelu. Maataloudesta peräisin oleva jokien tuoma hajakuormitus tulee vesistöön lyhyessä ajassa keväällä ja syksyllä runsasvirtaavaisena aikana. Kesäkaudella biologisen tuotannon olleessa suurimmillaan jokivirtaamat ovat yleensä pienimmillään. Sen sijaan kalankasvatuksen kuormitus ajoittuu avovesikauteen ja on suurimmillaan silloin, kun levillä on suurin pula ravinteista. Mereen tuleva muu

3 jätevesikuormitus ja ilmakuormitus ovat enemmän tai vähemmän tasaisia läpi vuoden. Taustakuormituksen luonteeseen kuuluu huomattava ajallinen vaihtelu, joka paljolti määräytyy vallitsevista virtausoloista. Nykykäsityksen mukaan koko Saaristomeren alueelle tulevasta fosforista ja typestä on siis noin puolet peräisin Itämeren pääaltaalta ja Suomenlahdelta. Paikalliset kuormituslähteet - maatalous, asutuksen ja teollisuuden jätevedet sekä kalankasvatus - vastaavat fosforin osalta 43 %:sta ja typen osalta 24 %:sta alueelle tulevasta kokonaiskuormituksesta. Näiden tilastojen valossa on selvää, että vaikuttamalla koko Itämeren valuma-alueella tapahtuviin kuormituksen vähentämistoimenpiteisiin voimme hidastaa tehokkaasti myös Saaristomeren rehevöitymiskehitystä. BIODIVERSITEETTI MUUTTUU REHEVÖITYMISEN EDETESSÄ Kallioisilla ja kivikkoisilla Saaristomeren pohjilla kasvavaa rakkoleväyhteisöä on usein verrattu merkitykseltään metsään. Se on siis nähty paitsi omana leväyhteisönään myös rakenteena, joka tarjoaa suojapaikkoja eläimille ja kasvualustoja muille kasveille. Rakkoleväyhteisö myös kokonaisuutena pidättää ravinteita ja tuottaa kasvibiomassaa ravinnoksi. Siinä mielessä se onkin yksi Itämeressä esiintyvän eläimistön ja kasviston monimuotoisuuden, biodiversiteetin perusta. Rakkoleväyhteisö taantui voimakkaasti paitsi Saaristomerellä myös koko Suomen eteläisellä rannikkoalueella 1980-luvulla. Viime vuosikymmenen aikana rakkoleväkasvustot ovat monin paikoin toipuneet. Toipuminen ei ole kuitenkaan täydellistä ja paluuta entisiin runsaisiin rakkolevävyöhykkeisiin ei ole näkyvissä. Uusi rakkolevävyöhyke on entistä kapeampi syvyyssuunnassa ja palautuminen on myös pääasiassa rajoittunut saarten eteläisille reunoille. Veden sameutuminen selittänee molemmat rakkoleväkasvuston kapenemiset. Ilmiö ei ole voinut tapahtua seurauksitta. Esimerkkejä rakkolevävyöhykkeen taantumisen seurauksista on lukuisia: näihin kuuluvat haukikato, rantavyöhykkeen pikkukalojen romahdusmainen väheneminen, ja lopulta myös maaekosysteemeissä tapahtuvat muutokset. Rihmaleväkasvusto on samalla kovasti lisääntynyt. Irtonaiset rihmalevälautat aiheuttavat rantojen likaantumista ja myös matalien pohjien happikatoja. Toisin kuin rakkolevä rihmalevät ovat hyvin lyhytikäisiä: periaatteessa koko rihmaleväyhteisö rakentuu uudelleen joka kevät.

4 SISÄISET RAVINNEKIERROT MÄÄRÄÄVÄT TAHDIN Saaristomeren ekosysteemille on suuri merkitys, ovatko kasvien tarvitsemat ravinteet, typpi ja fosfori pääosin varastoituneena lyhytikäiseen rihmalevään vai pitkäikäiseen rakkolevään. Ravinnevarastot ovat viime aikoina muuttuneet pitkäaikaisista, suurikokoisten rakkoleväkasvustojen muodostamista monivuotisista varastoista nopeakiertoisiksi rihmalevävarastoiksi ja jopa erittäin nopeakiertoisiksi vapaan veden sinilevävarastoiksi. Vapaan veden planktontuotanto ylläpitää kaikkea pohjaeläintuotantoa. Leväkukinnat satavat lopulta biologisena sateena pohjalle ja ruokkivat simpukoita, monisukasmatoja ja pohjan äyriäisiä. Ravintoketjun lopuksi niistä saavat ruokansa myös pohjalla ruokailevat selkärankaiset: kalat ja linnut. Pehmeille pohjille päätyvät viimein myös rannoilta huuhtoutuvat pohjakasvit, esimerkiksi irronneet rihmalevän pätkät. Pohjaeläimistön kehitys noudattaa veden biologisen tuotannon lisääntymisen seurauksena selvää kuviota. Ensin myös pohjaeläimet lisääntyvät, mutta rehevöitymisen vain jatkuessa alkavat pohjaeläinyhteisöt kärsiä ja lopulta tuhoutuvat happikadon myötä. Tapahtumaketjun alkupää on havaittu tapahtuneeksi tosiasiaksi esimerkiksi Turun edustan merialueella Airistolla, todisteita tapahtumaketjun käynnistymisestä löytyy myös ulompaa, Nauvosta ja Iniöstä. Pohjille satava biologinen tuotanto on viime vuosikymmeninä noussut niin suureksi ettei pohjaeläinyhteisö enää kykene sitä hajottamaan ja hyödyntämään, vaan hajoavaa levämassaa kasautuu pohjalle ja aiheuttaa samalla matalissakin vesissä happikatoa, joka aikaisemmin tunnettiin vain Itämeren keskisten syvänteiden ilmiönä. Happikato tappaa pohjaeläimet ja jos pohjaeläimet häviävät, kärsivät lopulta myös kalakannat ja lintukannat. Pohjan tila vaikuttaa myös vesien ravinnetalouteen, koska pohjasta voi nousta ravinteita veteen. Tämän ovat osoittaneet hapettomien pohjien kartoitukset, joita ovat tehneet Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkijat yhdessä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Velvoitetarkkailuhavaintojen perusteella on tiedetty jo 1990-luvun alussa, että hapettomia pohjia esiintyy paikallisesti kaikkialla Kustavista Hiittisten Rosalaan. Vuonna 2001 toteutettu yhteistutkimus osoitti kuitenkin ensimmäistä kertaa, että myös ulkosaariston alueilla on näitä hapettomia alueita. Ilmiö liittyy kaikilla Euroopan rannikkoalueilla havaittuun rehevöitymiseen, lisääntyneisiin leväkukintoihin ja ilmentää yleisesti ihmistoiminnan vaikutuksia meriekosysteemiin.

5 On siis pantava merkille, että Saaristomerelläkin esiintyy laajoja hapettomia alueita lukuisissa pienissä syvänteissä, joissa veden kerrostuminen estää hapekkaan pintaveden sekoittumisen syvään veteen. Tämä matalien vesien happikatoilmiö tuottaa tulokseksi ravinteiden siirtymisen sedimentista takaisin veteen. Ilmiötä kutsutaan nimellä sisäinen kuormitus ja siihen viittavia muutoksia on havaittu jo monissa paikoissa Saaristomerta mm. Nauvon Seilissä ja Kustavissa sijaitsevilla tutkimusalueilla. Kuva. Vaikka Kustavin merialueella kalankasvatuksesta aiheutunut fosforikuormitus on laskenut huomattavasti, meriveden fosforipitoisuudet jatkavat nousuaan. KIRJOITTAJAT: Dosentti Harri Helminen toimii tällä hetkellä Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa ympäristötutkimusryhmän vastaavana. Dosentti Ilppo Vuorinen on Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja.

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

BEVIS hankealueet. Ruotsi. Suomi. Turun - Ahvenanmaan - Tukholman saaristot

BEVIS hankealueet. Ruotsi. Suomi. Turun - Ahvenanmaan - Tukholman saaristot Turun - Ahvenanmaan - Tukholman saaristot Suomi BEVIS hankealueet A. Engqvist Ruotsi Monikansallisessa BEVIS-hankkeessa on vuosina 2004-2007 laadittu työkaluja, joita voidaan käyttää yhteisten vesiensuojelutoimenpiteiden

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke 16.5.2009 John Nurmisen Säätiö Säätiö perustettiin 1992. John Nurmisen Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus tila paranee vaikkakin hitaasti Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus kuormitus (tonnia/vuosi) 10 000 Suomenlahteen tuleva fosfori- fosforipitoisuus on kuormitus on vähentynyt 4 merkittävästi, typpikuormituksen

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.

Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6. Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.2012 Tausta Media ja Itämeren rehevöityminen Kolme esimerkkiä

Lisätiedot

Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa?

Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa? Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa? Jari Setälä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Velmu-seminaari Helsinki 8.12.2011 RKTL - Tietoa kestäviin

Lisätiedot

/ Miina Mäki

/ Miina Mäki Kuva: Jukka Nurminen 31.1.2008 / Miina Mäki JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ Perustettu 1992 vaalimaan suomalaisen merenkulun kulttuuriperintöä. Toiminnan pohjana ovat John Nurminen Oy:n 120-vuotisen historian aikana

Lisätiedot

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan o Itämeri pähkinänkuoressa o Vedenlaadun kehitys Ulkoinen kuormitus Lämpötila ja suolapitoisuus Mitä on sisäinen kuormitus? Ravinteet

Lisätiedot

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Marjo Tarvainen Asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti 25.1.2010 VOPPE koulutus, Eura 1 Veden laatuun vaikuttavia tekijöitä Vesitase Sateet lisäävät virtaamia, mitkä

Lisätiedot

Itämeri pähkinänkuoressa

Itämeri pähkinänkuoressa Itämeri pähkinänkuoressa www.itamerihaaste.net www.ostersjoutmaningen.net www.balticseachallenge.net 12.2.2012 1 Itämeri on ainutlaatuinen, koska sen on: Suhteellisen nuori meri. Jääkauden jälkeen alkanut

Lisätiedot

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset 1 Mihin kuormitusarviot perustuvat SYKEn hydrologinen malli (SYKE_WSFS) & kuormitusmalli (VEMALA) Fosforin ja typen kuormituksen syntyminen maa-alueilta

Lisätiedot

Kalojen elintila kaventunut Uudellamaalla

Kalojen elintila kaventunut Uudellamaalla NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Kalojen elintila kaventunut Uudellamaalla Rannikkovesien tila huolestuttava Uudenmaan rannikkoalueet ovat voimakkaasti rehevöityneet. Saaristossa alusveden happipitoisuudet

Lisätiedot

Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena

Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena Arto Inkala, YVA Oy Johanna Rinne, Varsinais-Suomen ELY-keskus Harri Helminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Maria Kämäri, Rauman kaupunki

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI HIEKKASÄRKKÄ

UIMAVESIPROFIILI HIEKKASÄRKKÄ UIMAVESIPROFIILI HIEKKASÄRKKÄ SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen ja yhteystiedot

Lisätiedot

Lapinlahden Savonjärvi

Lapinlahden Savonjärvi Lapinlahden Savonjärvi Yleisötilaisuus 2.11.2011 Lapinlahden virastotalo Pohjois-Savon ELY -keskus, Veli-Matti Vallinkoski 3.11.2011 1 Savonjärvi 24.8.2011 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 3.11.2011

Lisätiedot

Muutoksia pohjaeläimistössä. Förändringar hos bottendjuren

Muutoksia pohjaeläimistössä. Förändringar hos bottendjuren Muutoksia pohjaeläimistössä Förändringar hos bottendjuren biologi Reetta Räisänen Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys r.y. Sydvästra Finlands vattenskyddsförening r.f. Pohjaeläimistä Pohjaeläimiä on sekä

Lisätiedot

- Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin

- Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin Pro Immalanjärvi ry:n tiedotustilaisuus 4.5.2012 - Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry Urpalanjokialueen kehittämishankkeen projektikoordinaattori Manu Vihtonen

Lisätiedot

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily 7.-8.2. 2018 Esityksen sisältö Kuhan vuosiluokkavaihtelun taustalla kesän lämpötilat Kuhakannan kehitys 1980 alkaen

Lisätiedot

Tausta ja tavoitteet

Tausta ja tavoitteet Vesistöjen kunnostus Marjo Tarvainen Asiantuntija, FT 25.1.2011, Vesistöjen tila ja kunnostus 1 Tausta ja tavoitteet Järven kunnostamisella tarkoitetaan suoraan järveen kohdistettavia toimenpiteitä Tavoitteena

Lisätiedot

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä Kalle Hellström 22.2.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue - vesienhoitosuunnitelma

Lisätiedot

Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella

Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella Perämeriseminaari Luulaja 16.-17.10.2007 Sisältö EU:n hallinnolliset keinot vähentää rannikkovesien rehevöitymistä

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille?

Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille? Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille? Markku Viitasalo Suomen ympäristökeskus Ympäristövaliokunnan avoin kokous 12.5.2016 M. Viitasalo M. Westerbom Esityksen sisältö Ilmastonmuutoksen vaikutukset

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI Laitospaikka sijaitsee Kihdin pohjoispuolen vesimuodostumassa, joka ekologisen luokituksen mukaan on Saaristomeren ainoa hyvään tilaan luokiteltu vesimuodostuma.

Lisätiedot

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla Seppo Knuuttila SYKE Kuva: Seppo Knuuttila HELCOM Baltic Sea Action Plan 2007 Tavoitteiden päivitys 10/2013 Tavoitteena Itämeren hyvä

Lisätiedot

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Jari Raitaniemi, Luonnonvarakeskus Kalapäivät, Caribia, Turku 29.3.2019 Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan

Lisätiedot

Kitkajärvien monimuotoisuus, ihmisperäiset muutokset ja niiden hallinta Kitka-MuHa

Kitkajärvien monimuotoisuus, ihmisperäiset muutokset ja niiden hallinta Kitka-MuHa Kitkajärvien monimuotoisuus, ihmisperäiset muutokset ja niiden hallinta Kitka-MuHa Satu Maaria Karjalainen Seppo Hellsten Kitka-MuHa-työryhmä 2.9.2013 Himmerki, Posio Kitkan ominaispiirteitä Suomen 10.

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nurminen. ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö

Kuva: Jukka Nurminen. ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö Kuva: Jukka Nurminen ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö ITÄMEREN FOSFORIKUORMA LÄHTEITTÄIN Taustakuormitus 16

Lisätiedot

Tyydyttävässä tilassa olevien järvien ryhmittely TPO:ssa kuormituksen vähentämistarpeiden ja -mahdollisuuksien näkökulmasta

Tyydyttävässä tilassa olevien järvien ryhmittely TPO:ssa kuormituksen vähentämistarpeiden ja -mahdollisuuksien näkökulmasta Tyydyttävässä tilassa olevien järvien ryhmittely TPO:ssa kuormituksen vähentämistarpeiden ja -mahdollisuuksien näkökulmasta I Ryhmä: Järvet, joissa on ravinnepitoisuuksien perusteella kuormituksen vähentämistarvetta

Lisätiedot

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen Tutkija Maiju Lehtiniemi HELCOM seurannan yhteydessä kerätty aikasarja vuodesta 1979 Eri merialueilta: -Varsinainen Itämeri -Suomenlahti -Pohjanlahti

Lisätiedot

Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet

Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet , N Hyväkuntoinen terve järvi kestää ravinnekuormitusta varsin hyvin ilman, että veden laatu suuresti muuttuu, koska lukuisat puskurimekanismit ehkäisevät muutosta

Lisätiedot

Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja. käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja. parantamiseksi

Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja. käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja. parantamiseksi Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja parantamiseksi Kyösti Hallikainen 25.3.2014 2 Uudenkaupungin makean veden allas, perustietoa - rakennettu

Lisätiedot

Lestijärven tila (-arvio)

Lestijärven tila (-arvio) Lestijärven tila (-arvio) Virallinen VHS Tyypittely: - Matalat humusjärvet järvi Luokittelu: - erinomainen ekologinen tila! - hyvä kemiallinen tila Mikä on TOTUUS Historia -järven vesi juomakelpoista 60-

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 8.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 14.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Ympäristöneuvos Maria Laamanen, ympäristöministeriö Itämerihaaste 10 v -tilaisuus 14.12.2017 Meristrategiadirektiivillä Euroopan

Lisätiedot

Jätehuolto ja ravinnejalanjälki

Jätehuolto ja ravinnejalanjälki Jätehuolto ja ravinnejalanjälki Jenni Ypyä, MTT Kaisa Grönman, LUT 21.11.2013 Esityssisältö Miksi huomio ravinteisiin? Miten päästään kestävään ravinnetalouteen? Ravinnejalanjälki Ravinteet jätevirroissa

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu. Ympäristöjohtaja MTK

Maatalouden vesiensuojelu. Ympäristöjohtaja MTK Maatalouden vesiensuojelu Johanna Ikävalko Ympäristöjohtaja MTK Itämeren ja sisävesien suojelun kansalliset tavoitteet Maatalous Itämeren rehevöittäjänä - julkaisu v. 2007 (MTT & SYKE): Pohjanlahti on

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistöalue v mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema

Kokemäenjoen vesistöalue v mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema Kokemäenjoen vesistöalue v. 2050 mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema Mitä vesistöalue meille merkitsee ja tarjoaa? Maiseman ja asuinympäristön,

Lisätiedot

Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa?

Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa? Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa? Liisa Pietola, MTK, ympäristöjohtaja 30.10.2014 Maatalouden vesiensuojelun mahdollisuudet ja keinot teoriasta käytäntöön K-Uudenmaan ympäristökeskus,

Lisätiedot

Vedenalaiset uhanalaiset luontotyypit ja niiden luokittelutyö. Dosentti Anita Mäkinen , Helsinki

Vedenalaiset uhanalaiset luontotyypit ja niiden luokittelutyö. Dosentti Anita Mäkinen , Helsinki Vedenalaiset uhanalaiset luontotyypit ja niiden luokittelutyö Dosentti Anita Mäkinen 15.04.06.2010, Helsinki Sisältö: 1. Miksi luontotyyppien uhanalaisuuden tunnistamisella kiire? 2. Luontotyyppien uhanalaisuusarvio

Lisätiedot

Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit?

Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit? Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit? Seppo Knuuttila SYKE Kuva: Seppo Knuuttila Kuvat: Seppo Knuuttila Viipurin tehostuva jäteveden fosforinpoisto: P-pitoisuus

Lisätiedot

Vesiensuojelukosteikot

Vesiensuojelukosteikot Vesiensuojelukosteikot 10.9. 2008 Helsingin Messukeskus Jari Koskiaho, SYKE Suunnittelu- ja mitoitusopas http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=245183&lan=fi Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit

Lisätiedot

Itämeri ja Helsingin merialue tila, tutkimus, voimmeko vaikuttaa?

Itämeri ja Helsingin merialue tila, tutkimus, voimmeko vaikuttaa? Itämeri ja Helsingin merialue tila, tutkimus, voimmeko vaikuttaa? Lotta Ruokanen Itämerihaasteen koordinaattori Helsingin kaupungin ympäristökeskus 6.2.2013 1 Itämeren ominaispiirteet: - nuori, matala,

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet

Haja-asutuksen jätevedet Mitä tässä on? Itämeri-haasteen hajakuormitusseminaari, Turku 28.11.2011 - Petri Huovila ONGELMANA a) hajakuormitus = monta pistekuormittajaa, pellot ja metsät VAI b) suuret pistekuormittajat? - Helsinki,

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja vesienhoito

Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutos ja vesienhoito Tornionjoen vesiparlamentti 6.11.2013 Pekka Räinä Lapin ELY-keskus Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun/ekologiseen tilaan Kuormitusskenaariot

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille?

Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille? Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille? Markku Viitasalo Suomen ympäristökeskus Ympäristövaliokunnan avoin kokous 12.5.2016 M. Viitasalo M. Westerbom Esityksen sisältö Ilmastonmuutoksen vaikutukset

Lisätiedot

Eri maankäyttömuotojen aiheuttaman vesistökuormituksen arviointi. Samuli Launiainen ja Leena Finér, Metsäntutkimuslaitos

Eri maankäyttömuotojen aiheuttaman vesistökuormituksen arviointi. Samuli Launiainen ja Leena Finér, Metsäntutkimuslaitos Eri maankäyttömuotojen aiheuttaman vesistökuormituksen arviointi Samuli Launiainen ja Leena Finér, Metsäntutkimuslaitos Tavoitteena selvittää kuormituslähteet ja kehittää menetelmiä kuormituksen arviointiin

Lisätiedot

Vantaanjoen vesistö. HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi. RIIHIMÄKI Hirvijärvi. Ridasjärvi LOPPI HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ. Kytäjärvi. Sääksjärvi JÄRVENPÄÄ

Vantaanjoen vesistö. HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi. RIIHIMÄKI Hirvijärvi. Ridasjärvi LOPPI HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ. Kytäjärvi. Sääksjärvi JÄRVENPÄÄ Vantaanjoen vesistö RIIHIMÄKI Hirvijärvi HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi LOPPI VIHTI Kytäjärvi Sääksjärvi Lepsämänjoki HYVINKÄÄ NURMIJÄRVI ESPOO Luhtajoki Ridasjärvi Vantaanjoki Palojoki Tuusulanjärvi

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Hannele Nyroos Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi - merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015 Rake-sali,

Lisätiedot

Merenhoidon suunnittelu 2014

Merenhoidon suunnittelu 2014 Merenhoidon suunnittelu 2014 - Toimenpideohjelma KASELY 20.10.2014 Suomen merenhoitosuunnitelma 1. osa: Nykytilan arvio, hyvän tilan määritys sekä ympäristötavoitteet (VN:n päätös joulukuussa 2012) 2.

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry ITÄMERI-HAASTEEN TOIMENPITEET Itämeri-haasteen kansallinen seminaari 3.12.2008 Toiminnanjohtaja Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry www.vhvsy.fi Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

Parhaat ympäristökäytännöt vesiviljelyyn Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Parhaat ympäristökäytännöt vesiviljelyyn Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Parhaat ympäristökäytännöt vesiviljelyyn Jouni Vielma Loppuseminaari 5.3.2013 RKTL Helsinki Typen ominaiskuormitus, kg/tn Fosforin ominaiskuormitus, kg/tn Laitoksen keskikoko merialueella, tn Kuormitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 56 Espoon järvien tila talvella 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Kajaste Ilppo, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Kunnostusmenetelmien hyödyt, riskit ja kustannukset sekä ehdotus tiekartaksi. Esa Salminen, DI, FT Vahanen Environment Oy

Kunnostusmenetelmien hyödyt, riskit ja kustannukset sekä ehdotus tiekartaksi. Esa Salminen, DI, FT Vahanen Environment Oy Kunnostusmenetelmien hyödyt, riskit ja kustannukset sekä ehdotus tiekartaksi Esa Salminen, DI, FT Vahanen Environment Oy SELVITYKSEN SISÄLTÖ Tekninen, ekologinen ja sosio-ekonominen arvio toimenpiteistä

Lisätiedot

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Sari Väisänen SYKE Järvikalapäivän vesienhoitoseminaari Hollolan Siikaniemessä 31.5.2012 w w w. e n v i r o n m e n t. f i / s y k e /

Lisätiedot

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä Henri Virkkunen LUVY ry Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke Puolueetonta ja laadukasta jätevesineuvontaa Länsi-Uudenmaan haja-asutusalueilla

Lisätiedot

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari 18.3.2019, Iisalmi Antti Kanninen, Pohjois-Savon ELY-keskus Esityksen sisältö Iisalmen reitin vesien erityispiirteistä Vesien tila ja siihen

Lisätiedot

Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna

Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna Juhani Järveläinen Lahden tiedepäivä 10.11.2015 Esityksen sisältö Taustaa Vesijärven lasku-uomien

Lisätiedot

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2.

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Joet ja kunnostus Joen määritelmä Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta vedet kerääntyvät samaan vesistöön. Jokiekosysteemin

Lisätiedot

Hylkeiden kalankasvatukselle aiheuttamat vahingot vuonna 2013

Hylkeiden kalankasvatukselle aiheuttamat vahingot vuonna 2013 Hylkeiden kalankasvatukselle aiheuttamat vahingot vuonna 2013 Riitta Savolainen ja Pentti Moilanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2014 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Tornionjoen lohi- ja vesiparlamentti 11.-12-11.2014 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Kuuleminen meneillään Kuuleminen VHS-

Lisätiedot

Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011. Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI

Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011. Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011 Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI Taustat Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö Viherrakentamisen ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

Nurminen Leena 1, Zhu Mengyuan 3, Happo Lauri 1, Zhu Guangwei 3, Wu Tingfeng 3, Deng Jianming 3, Niemistö Juha 1, Ventelä Anne-Mari 2 & Qin Boqiang 3

Nurminen Leena 1, Zhu Mengyuan 3, Happo Lauri 1, Zhu Guangwei 3, Wu Tingfeng 3, Deng Jianming 3, Niemistö Juha 1, Ventelä Anne-Mari 2 & Qin Boqiang 3 Tuulen ja vesikasvillisuuden vaikutus sedimentin resuspensioon ja sisäiseen kuormitukseen Pyhäjärvellä ja Taihulla - näkökulma ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Nurminen Leena 1, Zhu Mengyuan 3, Happo Lauri

Lisätiedot

Ovatko mikromuovit ongelma. Suomenlahdella?

Ovatko mikromuovit ongelma. Suomenlahdella? Ovatko mikromuovit ongelma Suomenlahdella? Outi Setälä Merikeskus 1 Julia Talvitie Merten mikromuovit mitä niistä tiedetään? Ne ovat hyvin pieniä (0.01-5mm) Niitä esiintyy kaikkialla maailman merissä Niillä

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Juha Kääriä, FT Tutkimus- ja kehityspäällikkö Tekniikan, ympäristön ja talouden tulosalue Turun ammattikorkeakoulu Ympäristöosaamisohjelma

Lisätiedot

Vanajavesi Hämeen helmi

Vanajavesi Hämeen helmi Vanajavesi Hämeen helmi Tiedollisia ja tutkimuksellisia haasteita Lauri Arvola Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema lauri.arvola@helsinki.fi Vanajaveden lyhyt historia 8 vuotta sitten omaksi vesistöksi

Lisätiedot

Liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutuminen ja kulkeutuminen - bayesilainen arviointi HENVI SCIENCE DAYS

Liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutuminen ja kulkeutuminen - bayesilainen arviointi HENVI SCIENCE DAYS Liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutuminen ja kulkeutuminen - bayesilainen arviointi HENVI SCIENCE DAYS 14.5.2014 Biotieteellinen tiedekunta / Mika Rahikainen www.helsinki.fi/yliopisto 15.5.2014 1 Esityksen

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus MYTVAS - Maatalouden ympäristötuen vaiku@avuuden seurantatutkimus MYTVAS 1: 1995-1999 MYTVAS 2: 2000-2006 MYTVAS 3: 2007-2013,

Lisätiedot

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Anne-Mari Ventelä, FT Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti, Turun yliopisto 1 1. Pyhäjärven

Lisätiedot

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Tieteen päivät 9.1. 2013 TALOUS KRIISIN VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Päärakennus, sali 13 Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Taloustieteen laitos, Helsingin

Lisätiedot

Loimijoen alueen veden laatu

Loimijoen alueen veden laatu Loimijoen alueen veden laatu Hanna Alajoki 27.3.2019 Yleistä Loimijoki on suuri savimaiden joki, joka saa alkunsa Tammelan järviylängöltä ja laskee Kokemäenjokeen Huittisten kohdalla Valuma-alueen pinta-ala

Lisätiedot

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Jari Koskiaho, SYKE Tuusulanjärven tila paremmaksi -seminaari Gustavelund 23.5.2013 Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit Kiintoaineksen laskeutuminen

Lisätiedot

Merenpohjan laajojen elinympäristöjen tila

Merenpohjan laajojen elinympäristöjen tila Merenpohjan laajojen elinympäristöjen tila Meren tilan Yhteyshenkilöt: Lasse Kurvinen (METSÄHALLITUS LUONTOPALVELUT), Samuli Korpinen (SYKE) Johdanto Merenpohjan laajat elinympäristöt ovat lutotyyppien

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI OTANLAHTI 1 UIMAVESIPROFIILI OTANLAHDEN UIMARANTA

UIMAVESIPROFIILI OTANLAHTI 1 UIMAVESIPROFIILI OTANLAHDEN UIMARANTA UIMAVESIPROFIILI OTANLAHTI 1 UIMAVESIPROFIILI OTANLAHDEN UIMARANTA 2015 UIMAVESIPROFIILI OTANLAHTI 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja

Lisätiedot

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto 3.4.2019 Taustaa Suomen sitoumukset Itämereen tulevan ravinnekuorman vähentämiseksi Typpi 2 430 + 600 *) tonnia Fosfori 330 + 26

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Seabed. Phosphorus from the seabed and water quality in archipelagos. - modeling attempt

Seabed. Phosphorus from the seabed and water quality in archipelagos. - modeling attempt Seabed Phosphorus from the seabed and water quality in archipelagos - modeling attempt 2009 2012 Laajamittaisista vesiensuojelutoimista huolimatta Itämeren vedenlaatu ei ole kohentunut merkittävästi. Fosforin

Lisätiedot

Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu?

Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu? Tiedote 3.3.217, julkaisuvapaa 3.3.217 klo 14.3 Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu? Pyhäjärven vedenlaatu oli vuonna käyttäjien kannalta hyvä, mutta toisinkin

Lisätiedot

Itämeren fosforikuorma Suomen vesistöistä

Itämeren fosforikuorma Suomen vesistöistä 27.5.2010 Itämeren fosforikuorma Suomen vesistöistä VESISTÖMALLIJÄRJESTELMÄ Järjestelmä kattaa koko Suomen. Parvisääennusteet/ IL,ECMWF VESISTÖMALLIJÄRJESTELMÄ Vesistölaskenta ja vesistöennusteet Säähavainnot/IL

Lisätiedot

ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki

ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki Näkyvätkö maankäyt ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki Kaisa Heikkinen 1, Jaana Rintala 1, Satu Maaria Karjalainen 1, Minna Kuoppala 2 & Seppo Hellsten 2 1 Pohjois

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

Käsitys metsäojituksen vesistökuormituksesta on muuttunut miksi ja miten paljon?

Käsitys metsäojituksen vesistökuormituksesta on muuttunut miksi ja miten paljon? Käsitys metsäojituksen vesistökuormituksesta on muuttunut miksi ja miten paljon? Mika Nieminen Uudisojitus 0 ha Päätehakkuu 15 20 000 ha Kunnostusojitus 60 000 ha Lannoitus< 10 000 ha P, 130 Mg Luonnontilaisen

Lisätiedot

Voiko metsätaloudesta taloudesta tulevaa kuormitusta hallita kosteikoilla, kokemuksia kosteikoista maataloudesta tulevan kuormituksen hallinnassa

Voiko metsätaloudesta taloudesta tulevaa kuormitusta hallita kosteikoilla, kokemuksia kosteikoista maataloudesta tulevan kuormituksen hallinnassa Voiko metsätaloudesta taloudesta tulevaa kuormitusta hallita kosteikoilla, kokemuksia kosteikoista maataloudesta tulevan kuormituksen hallinnassa Jari Koskiaho, Suomen ympäristökeskus Taustaa Soita on

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Käynnistetty Valmis Vesien- ja merenhoidon kärkitoimenpiteiden toteutus Ravinnekuormituksen

Lisätiedot

Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti

Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti Liiallisesta ravinnekuormituksesta johtuva rehevöityminen on merkittävin Suomen vesistöjen tilaa heikentävä ilmiö. 35 % jokipituudesta, 15 %

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa Markus Kankainen, Jari Niukko, Antti Kause, Lauri Niskanen 29.3.2019, Kalapäivät, Caribia, Turku 1 Kalankasvatuksen vaikutukset 1. Miten ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella

Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella 2012-2013 Turun yliopisto, Brahea-keskus Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Asko Ijäs, Kimmo Nuotio, Juha Sjöholm 26.3.2014 1. Johdanto

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI. 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen ja. yhteystiedot

UIMAVESIPROFIILI. 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen ja. yhteystiedot UIMAVESIPROFIILI 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja Turun kaupunki, Liikuntapalvelukeskus Blomberginaukio 4 20720 Turku p. 02 330 000 (vaihde) 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja Liikuntapalvelukeskus,

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI LAHDENPERÄN UIMARANTA

UIMAVESIPROFIILI LAHDENPERÄN UIMARANTA UIMAVESIPROFIILI LAHDENPERÄN UIMARANTA SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen ja yhteystiedot

Lisätiedot

Hapetuksen tarkoitus purkamaan pohjalle kertyneitä orgaanisen aineksen ylijäämiä

Hapetuksen tarkoitus purkamaan pohjalle kertyneitä orgaanisen aineksen ylijäämiä Hapetuksen tarkoitus Hapettamiselle voidaan asettaa joko lyhytaikainen tai pitkäaikainen tavoite: joko annetaan kaloille talvisin mahdollisuus selviytyä pahimman yli tai sitten pyritään hillitsemään järven

Lisätiedot

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset Samuli Joensuu Jyväskylä 16.4.2013 Vesistöjen tila ja kuormituslähteet Massa-ja Yhdyskunnat paperiteollisuus Typpi t/a 10 % 2 % Turkistarhaus Muu teollisuus

Lisätiedot

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään?

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? - Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHahankkeessa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Vedenlaadun seuranta

Lisätiedot

Suomen pintavesien seuranta ja luokittelu 2. vesienhoitokaudella. Kansallinen seurantaohjelma ja päivitetty ekologisen tilan luokittelu

Suomen pintavesien seuranta ja luokittelu 2. vesienhoitokaudella. Kansallinen seurantaohjelma ja päivitetty ekologisen tilan luokittelu Suomen pintavesien seuranta ja luokittelu 2. vesienhoitokaudella Kansallinen seurantaohjelma ja päivitetty ekologisen tilan luokittelu 1 Seurannan laatutekijät Biologia: Levästö, Vesikasvit, kalat, Pohjaeläimistö

Lisätiedot

Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua?

Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua? Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua? Juha Grönroos ja Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskus JaloJäte päätösseminaari 2.12.2010, Mikkeli Etelä Savon biomassat TARKASTELUN ULKOPUOLELLE JÄTETYT TOIMINNOT:

Lisätiedot