Toimikunnan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen avasi vuoden 2004 viidennen ja viimeisen kestävän kehityksen toimikunnan kokouksen.

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNNAN KOKOUS 4/2004 Aika: Keskiviikko klo Paikka: Valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolna 1. Kokouksen avaus Toimikunnan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen avasi vuoden 2004 viidennen ja viimeisen kestävän kehityksen toimikunnan kokouksen. 2. Esityslistan hyväksyminen Kokouksen esityslista hyväksyttiin. 3. Kansallinen kestävän kehityksen strategia, tarvearvio Pääministeri Vanhanen totesi alkuun, että Suomen kestävän kehityksen indikaattoreiden uudistustyö on saatu päätökseen. Pääasiallinen muutos on, että indikaattorit on ryhmitelty uudestaan ja julkaistu kestävän kehityksen verkkosivuilla paitsi suomeksi, myös ruotsiksi ja englanniksi. Uudistuksella pyritään siihen, että indikaattorit vastaisivat paremmin kansallisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin ja haasteisiin. Indikaattorityö palvelee Vanhasen mukaan hienosti myös kestävän kehityksen toimikunnan kokouksia teemaindikaattorilehtisten muodossa, joita oli työstetty myös ao. kokousta varten. Puheenjohtaja kertoi, että työtä koordinoi Suomen ympäristökeskus yhteistyössä Suomen Tilastokeskuksen kanssa. Toisena ajankohtaisena asiana pääministeri Vanhanen toi esille, että arktisen alueen ilmastonmuutoksia käsittelevä ns. ACIA raportti on valmistunut. Pääministeri kertoi, että raportti arvioi arktisten alueiden ilmaston, otsonikerroksen ja ultraviolettisäteilyn muutoksia ja niiden vaikutuksia biosfääriin sekä ihmisen terveyteen. Lisäksi raportissa arvioidaan muutosten sosioekonomisia vaikutuksia, jotka kohdistuvat erityisesti alkuperäiskansoihin. Tutkimusten mukaan arktisen alueen ilmasto lämpenee parhaillaan nopeasti ja muutosten odotetaan voimistuvan entisestään. Puheenjohtaja mainitsi raporttiin viitaten, että arktisen ilmaston muutokset vaikuttavat myös koko muuhun maailmaan ilmaston lämpenemisen ja merenpinnan nousun kautta. Lisäksi puheenjohtaja mainitsi, että Pohjoismaisen kestävän kehityksen strategian tarkistustyö on valmistunut, ja strategia on tarkoitus hyväksyä torstaina Pohjoismaiden yhteistyöministereiden kokouksessa. Toimikunnan kesäkuun kokouksessa avattiin keskustelu uuden kansallisen kestävän kehityksen strategian laatimisen tarpeesta. Tällöin todettiin, että kansainvälisesti ja kansallisesti on tapahtunut varsin paljon sen jälkeen, kun hallituksen kestävän kehityksen ohjelma hyväksyttiin vuonna Pääministeri Vanhanen totesi, että Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin kestävän kehityksen prosesseihin, jotka edellyttävät kansallisen poliittisen kannanmuodostuksen ja toimeenpanon koordinointia sekä poliittisen yhtenäisyyden ja keskinäisen yhteensovituksen varmistamista. Pääministeri mukaan merkittäviä uusia kansainvälisiä kestävän kehityksen 1

2 linjanvetoja ovat erityisesti ns. Johannesburgin toimintaohjelma sekä EU:n kestävän kehityksen strategia. Pääministeri Vanhanen kertoi, että kansallisella tasolla valmistui keväällä 2003 monivuotisen työn tuloksena kansallinen kokonaisarvio kestävästä kehityksestä ja totesi, että toimikunta on laatinut 5-vuotisen työohjelmansa pitkälti tämän arvioraportin pohjalta. Hän mainitsi, että myös useat toimikunnan toimijatahot ovat laatineet omia kestävän kehityksen strategioitaan ja osallistuneet myös arviointiprosessiin. Pääministerin näkemyksen mukaan toimikunnan teemakokousten aineistot ja johtopäätökset ovat luontevana pohjana kun hahmotellaan kokonaisnäkemystä kestävän kehityksen tulevien vuosien tehtävistä ja tavoitteista. Pääministeri muistutti toimikunnan mieliin kesäkuun kokouksen päätöksen, jonka mukaan kestävän kehityksen toimikunnan sihteeristö valmistelee kesän aikana tarvearvion kansallisesta kestävän kehityksen strategiasta, josta käy ilmi kansallisen strategian laatimisen perusteet, reunaehdot ja haasteet. Tarvearviomuistio on valmistunut, ja sen pohjalta pääministeri Vanhanen esitti kokoukselle päätösehdotuksen, jossa todetaan, että Kestävän kehityksen toimikunta pitää tarpeellisena kansallisen kestävän kehityksen strategian valmistelun käynnistämisen. Päätösehdotuksen mukaan toimikunnan sihteeristö valmistelee seuraavaan toimikunnan kokoukseen ehdotuksen strategiaprosessin käytännön toteutuksesta ja valmisteluelimen mandaatista. Pääministeri mainitsi prosessille kuusi lähtökohtaa: 1) laaditaan kansallinen strategia, jonka valmistelee virkamiehistä ja eri toimijatahoista koottu strategiaryhmä; 2) strategia noudattaa Euroopan unionin Lissabonin strategian kokonaisnäkemystä kestävästä kehityksestä; 3) strategia ottaa huomioon maapallonlaajuisen ja Euroopan unionin kestävän kehityksen strategiaprosessit; 4) strategia ottaa huomioon eri yhteyksissä laaditut kansalliset kestävän kehityksen strategiat ja toimintaohjelmat sekä valmisteltavana olevan Kestävää kulutusta ja tuotantoa edistävän ohjelman; 5) strategia tukee paikallisen tason kestävän kehityksen työtä; sekä 6) ehdotuksen sisällössä otetaan huomioon toimikunnan teemakokouksissa esille nousseet tärkeät aloitteet ja johtopäätökset. Puheenjohtaja mainitsi, että Lissabonin strategiaan liittyen myös kansallisten toimintaohjelmien laatiminen tulee ajankohtaiseksi. Siihen liittyvä työ tulee hänen mukaansa linkittää tulevan kansallisen kestävän kehityksen strategiatyön kanssa. Pääministeri painotti edelleen, että prosessin valmistelun alussa on keskusteltava myös strategiatyön aikataulutuksesta. Hän näki yhtenä hyvänä ratkaisuna, että strategia saatettaisiin valmiiksi heti tulevan vaalikauden alkajaisiksi vuonna 2007, jolloin myös uusi hallitus voisi sitoutua siihen. Maija Hakanen Suomen kuntaliitosta pani tyytyväisenä merkille, että prosessin yhtenä lähtökohtana on paikallisen tason kestävän kehityksen työn tukeminen. Hän kuitenkin kaipasi päätösesitykseen mainintaa kestävän kehityksen toimikunnan roolista. Hän piti tärkeänä, että toimikunnalla olisi mahdollisuus ottaa kantaa strategian sisältöön. Tämä tukisi myös kumppanuus-ajattelua, joka tulisi hänen mukaansa nostaa jälleen esille. Hakanen totesi, että pääministerin hahmottelema aikajänne seuraavalle vaalikaudelle mahdollistaisi strategian perusteellisen valmistelun ja käsittelyn. Pääministeri Vanhanen totesi, että kestävän kehityksen toimikunnalla on strategiatyössä luonteva rooli, joka täsmentyy prosessin edetessä. Eteenkin itse strategian hyväksymismenettelyssä kestävän kehityksen toimikunnalla on hänen mukaansa keskeinen asema. Johtopäätöksenä puheenjohtaja totesi, että kansallisen kestävän kehityksen strategian uudistustyöhön ryhdytään ja että toimikunnan sihteeristö valmistelee seuraavaan toimikunnan 2

3 kokoukseen ehdotuksen strategiaprosessin käytännön toteutuksesta ja valmisteluelimen mandaatista. 4. Itämeren rehevöitymisen vähentäminen -teema Ympäristöministeriö on valmistellut yhteistyössä eri tahojen kanssa taustamuistion teemasta. Johdantopuheenvuoron esitti ympäristöministeri Jan-Erik Enestam, joka totesi, että Itämeren suojelun hyväksi on tehty työtä jo yli 30 vuotta. Monessa suhteessa on saavutettu merkittävääkin edistystä, mutta rehevöitymistä ei kuitenkaan ole saatu hallintaan. Enestamin mukaan rehevöityminen on edennyt pisimmälle Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Paljon edistystäkin on kuitenkin saavutettu ja ministeri kiitteli, että eri tahot ovat aidosti tunteneet vastuuta suojelusta. Kansainvälisistä ponnisteluista on eräänä esimerkkinä Itämeren valtioiden yhteisen suojeluohjelman hyväksyminen vuonna Siinä määriteltiin 132 raskaasti kuormittavaa "hot spot" aluetta. Marraskuun loppuun 2004 mennessä näistä on saatu poistettua 52 kohdetta. Suomesta listalla oli alun perin 10 kohdetta, joista 9 on jo poistettu. Jäljellä on enää Saaristomeren maatalous. Itämeren suojelun tärkeyttä ja kiireellisyyttä osoittaa ministeri Enestamin mielestä se, että valtioneuvosto hyväksyi vuonna 2002 Suomen Itämeren suojeluohjelman, jonka toimilla rehevöityminen aiotaan saada aisoihin. Itämeren suojelu on ollut keskeisellä sijalla nykyisen ja myös edellisen hallituksen ohjelmissa ja useat eri hallinnonalat tekevät työtä suojelun eteen. Ongelmat johtuvat ministerin mukaan osittain siitä, että on puuttunut tietoa, jolla oltaisiin voitu ennakoida vaikutuksia riittävästi. Vaikka ravinnekuormitus on 1990-luvulla vähentynyt noin 40 prosenttia, kesäaikainen rehevöityminen on jatkunut, koska merialueen happiolojen heikkeneminen on johtanut ns. sisäisen kuormituksen kiihtymiseen. Suomen rannikkovesien tilan parantamiseksi on ministeri Enestamin mukaan omat ravinnepäästömme saatava vähenemään. Yhdyskunnista ja teollisuudesta tulevaa pistemäistä kuormitusta on saatu vähennettyä oleellisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Hajakuormituksen osalta kehitys ei ole ollut yhtä suotuisa. Suomesta Itämereen ihmisen toimista aiheutuvasta fosforikuormituksesta maatalous muodostaa noin 60 %. Typpikuormasta tulee maataloudesta noin puolet, mutta myös asutuksen kuormitus ja ilman kautta tulevan laskeuman osuus on merkittävä. Ministerin Enestam piti huolestuttavana, että vaikka viljelykäytännöt ovat muuttuneet merkittävästi ympäristöystävällisempään suuntaan, peltoviljelyn ravinnepäästöt vesiin eivät kuitenkaan ole vähentyneet. Maatalouden kehittämisessä on Enestamin mukaan vahvistettava ympäristöllistä kestävyyttä, mikä vaatii ennen kaikkea sosiaalis-taloudellisia ohjauskeinoja: maatalouden ympäristötukijärjestelmän toteuttaminen on tärkeää, mikä edellyttää riittävää EU:sta tulevaa ja kansallista rahoitusta. Suomen Itämeren suojeluohjelman tavoitteeksi asetettiinkin EU:n osaksi rahoittaman ympäristötuen asteittainen korottaminen 30,3 milj. eurolla. Lisäksi erityistukisopimuksia tulisi ministerin mukaan kohdentaa siten, että Itämereen kohdistuva ravinnekuorma pienenisi. Keinoina hän mainitsi mm. suojavyöhykkeet, kosteikot, lannankäytön tehostaminen ja kuivatusjärjestelmien parantaminen. Itämerestä on tullut Venäjän ranta-aluetta lukuun ottamatta EU:n sisämeri. EU:n laajentuminen tarjoaa Enestamin mukaan uudenlaisia keinoja edistää Baltian ja muiden siihen liittyneiden Itämeren valuma-alueen maiden vesiensuojelua. Hän korosti, että ympäristölainsäädännön harmonisointi ja EU:n rahoitusvälineiden käyttö mahdollistaa erityisesti yhdyskuntien jätevesien puhdistuksen paranemisen. 3

4 Koko Suomenlahden tilan kannalta on Ministeri Enestamin mukaan tärkeää, että Venäjän, erityisesti Pietarista tuleva ravinnekuormitus vähenee merkittävästi. Pietarin kaupungin jätevesien puhdistuksen tehostaminen ja sitä tukeva viemäröinnin parantaminen on Suomenlahden rehevöitymisen vähentämisessä keskeinen tavoite, mitä painotetaan myös Suomen lähialueyhteistyössä. Enestam kertoi, että Pietarin lounainen puhdistamo saataneen käyttöön vuonna Puhdistamo käsittelee valmistuttuaan noin asukkaan jätevedet, mikä tulee vähentämään Pietarista Suomenlahteen johdettavia käsittelemättömiä jätevesiä noin kolmanneksella. Myös maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja painotti puheenvuorossaan maatalouden ympäristötukijärjestelmän toteutumisen sekä EU-rahoituksen ja kansallisen rahoituksen riittävyyden varmistamista myös tulevaisuudessa. Hän mainitsi, että Itämeren suojeluohjelmassa pidetään tarpeellisena maatalouden ympäristötuen erityistukisopimusten lisäämistä ja niiden kohdentamista erityisesti Itämereen kohdistuvan ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Hallitus on jo tehnyt päätökset vuosien rahoitusosuudesta, ja tavoitteena on säilyttää se myös tulevaisuudessa ainakin nykyisellä tasolla Korkeaoja totesi, että ravinnepäästöjä vesiin on edelleen vähennettävä, vaikka nykyiset viljelykäytännöt ovatkin huomattavasti ympäristöystävällisempiä kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Ympäristötuen myötä esimerkiksi lannoitus perustuu ministerin mukaan nykyisin viljavuustutkimukseen, jolloin pystytään paremmin kontrolloimaan lannoitteiden ja maan omien ravinnevarojen käyttöä sekä estämään ravinteiden huuhtoutumista. Ongelmana on ministerin mukaan se, että pellot voivat vastaanottaa vain osan ravinteista, jolloin osa huuhtoutuu väistämättä vesistöihin. Tähän ei ole vielä keksitty ratkaisua, mutta tutkimuksen ja jatkuvan seurannan sekä toimenpiteiden vaikutusten arvioinnin kautta tietoa asiasta voidaan lisätä. Uusi ohjelmakausi alkaa vuonna 2007, ja sen suunnittelussa on tarkoitus ottaa oppia aikaisempien kausien kokemuksista. Uudesta ympäristötuesta on tarkoitus tehdä entistä kohdennetumpi, ja tässä toimenpiteiden kustannustehokkuus otetaan erityisesti huomioon. Lisäksi uuden ohjelman rahoitus pyritään säilyttämään vähintään nykyisellä tasolla. Korkeaojan mukaan on odotettavissa, että maatalouden kuormittamien rannikkoalueiden osalta joudutaan toteuttamaan tehostettuja ja suunnattuja vesiensuojelutoimia, jotta päästäisiin EU:n vesipuitedirektiivin tavoitteisiin. Kalankasvatuksessa kehitys on ministerin mukaan ollut ympäristön kannalta varsin myönteinen. Ruokintatekniikan ja kalanviljelytekniikan kehittämisen kautta on saatu aikaan tuntuvaa vesistökuormituksen vähenemistä. Ministeri Korkeaoja painotti myös yhteistyön merkitystä sekä hallinnonalojen välillä Suomessa että kansainvälisesti eri Itämeren maiden välillä. Tärkeää on hänen mielestään turvata Itämeren suojelun erityinen painoarvo niin kansallisessa kuin kansainvälisessä pitkän tähtäyksen ympäristöpolitiikassa, sekä sisällyttää Itämeren suojelun tärkeys mukaan kaikkiin muihinkin politiikan lohkoihin. Opetusministeri Tuula Haatainen totesi puheenvuorossaan, että valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille on kirjattu kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa ja tutkimuksessa. Tämä tavoite on otettu huomioon uusissa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa, samoin kuin opetusministeriön ja korkeakoulujen välisissä tavoite- ja tulossopimuksissa. Ministeri Haataisen mukaan koulutus on yksi tärkeimmistä instrumenteista kestävän kehityksen edistämisessä. Koulutuksella voidaan lisätä ihmisten tietoa ja tietoisuutta kestävästä kehityksestä, edistää ihmisten ammatillisia valmiuksia sekä tuottaa erikoisasiantuntijoita kestävän kehityksen edistämisen vaatimiin 4

5 tehtäviin. Koulutuksen kautta tulisi ministerin mukaan myös voida omaksua kestäviin elämäntapoihin ja vastuulliseen kansalaisuuteen liittyvät arvot, tiedot ja taidot. Haatainen toi esille, että perusopetuksessa kaikki oppilaat tutustuvat myös Itämeren alueen ympäristökysymyksiin, ongelmien syihin ja Itämeren tilan parantamisen keinoihin. Lukiossa Itämereen liittyviä kysymyksiä on mahdollista edelleen syventää esimerkiksi ympäristöekologiaan perehtymällä. Ammatillisessa koulutuksessa ammattiosaamiseen kuuluu mm. ympäristömyönteisten työ- ja toimintatapojen hallinta. Monissa yliopistoissa tutkitaan ja opetetaan Itämeren rehevöitymiseen liittyviä kysymyksiä. Ministeri Haataisen mukaan myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välistä yhteistyötä tulisi tiivistää niin, että ammattikorkeakouluopetukseen nykyistä enemmän sisältyisi uusimman Itämeri-tutkimuksen sovellutuksia. Ministeri mainitsi, että perinteisesti vahvan ekologisen näkökulman rinnalla ovat tutkimuksessa ja opetuksessa voimakkaasti kehittymässä mm. teknologiaan liittyvät lähestymistavat, taloudellinen ja yhteiskunnallinen tutkimus ja opetus sekä eettinen näkökulma. Haatainen painottikin, että pyrkimys monitieteelliseen lähestymistapaan on oikeansuuntainen. Poikkisektoraalinen tai monitieteellinen lähestymistapa edellyttää kuitenkin uuden ajattelumallin omaksumista, mikä on yksi kestävää kehitystä edistävän koulutuksen tulevaisuuden haasteista niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Ministeri Haatainen korosti, että Suomen Akatemian, ministeriöiden ja muiden rahoittajien yhteiset tutkimusohjelmat ovat merkittävä keino suunnata tutkimusta yhteiskunnan kannalta tärkeiden tietotarpeiden suuntaan. Jo päättynyt Luonnonvarojen kestävä käyttö-tutkimusohjelma SUNARE ja käynnissä oleva Suomen Itämeri-tutkimusohjelma BIREME ovat osaltaan vahvistaneet Itämeren kestävän kehityksen edellyttämää tietopohjaa. Noin puolet Itämeritutkimusohjelman rahoituksesta on rehevöitymistä tutkivissa hankkeissa. Itämeren ekosysteemi ja se valuma-alueen ympäristö eivät tunnusta valtioiden välisiä rajoja, josta syystä ministeri Haatainenkin painotti kansainvälisen yhteistyön välttämättömyyttä Itämeren suojelussa ja tutkimuksessa. Itämeren tutkimusyhteistyöllä on pitkät perinteet yli sadan vuoden taakse. Ministeri mainitsi, että uudenlaista kansainvälistä yhteistyötä on syntymässä myös tutkimuksen rahoittajien välille. Suomen Akatemian koordinoima Itämeren maiden kansallisten tutkimusrahoittajien ERANET -verkosto valmistelee maiden yhteistä tutkimusohjelmaa. Sen käynnistäminen on merkittävä täydennys Itämeren suojelukomission puitteissa toteutuvalle Itämeren suojelutyölle. WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen kiitti puheenvuorossaan kaikkia niitä tahoja, jotka ovat työskennelleet aktiivisesti Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi. Siitäkään huolimatta Itämeren ekologisessa tilassa ei hänen mukaansa ole juurikaan tapahtunut parannusta eikä suojeluohjelmaan kirjattuja päästövähennystavoitteita ole saavutettu. Maatalouden kohdalla hän mainitsi, että Itämeriohjelman tavoitteena oli perustaa hehtaaria kosteikkoja ja hehtaaria suojavyöhykkeitä, missä ollaankin edistytty, mutta tavoitteista ollaan kuitenkin kaukana. Kosteikkoja on Tannisen mukaan toteutettu vain 41 hehtaarin ja suojavyöhykkeitä 1640 hehtaarin alueella. Yhdyskuntien ja haja-asutuksen osalta Itämeriohjelman tavoitteena oli 70 prosenttinen typenpuhdistus yli asukkaan taajamissa, mutta hyvistä esimerkkikunnista huolimatta monet taajamat ovat vielä kaukana tavoitteista. Yhtenä tavoitteena oli myös asetuksen antaminen haja-asutusalueiden jätevedenpuhdistuksesta. Se on annettu selkeine päästövähennystavoitteineen, mutta toisaalta vanhoille asutuksille on annettu pitkä siirtymäaika eikä toteutusta ole Tannisen mukaan resurssoitu asianmukaisesti. 5

6 Teollisuudelle Itämeriohjelma antoi tavoitteeksi vähentää typpi- ja fosforipäästöjä 50 prosentilla. Päästöt ovat vähentyneet, mutta Tannisen mukaan ainakaan typen osalta tavoitetta ei saavuteta vuoteen 2005 mennessä. Kalankasvatuksessa tavoitteena oli parhaan tekniikan käyttöönotto. Ongelmana on Tannisen mukaan se, että kalankasvattaja ei kuitenkaan saa tukea tarvittaviin ympäristöinvestointeihin. Ilmaperäisen kuormituksen osalta Kioton sopimus on saatu aikaan ja kohta voimaan, mutta Suomen osalta kasvihuonekaasupäästöt ovat vain kasvaneet. Tanninen toi vielä esille metsätalouden ja turvetuotannon päästöjen vähentämisen osana Itämeriohjelman tavoitteita: ohjeistoja ja menetelmiä on hänen mukaansa kehitelty, mutta päästöjä mahdollistavat metsätalouden kunnostusojitukset ovat samaan aikaan lisääntymässä voimakkaasti. Tanninen oli huolissaan siitä, että kunnianhimoisia tavoitteita ei olla saavuttamassa. Hän esittikin toimikunnalle kaksi ehdotusta, joihin hän toivoi otettavan kantaa: Ensiksikin hän toivoi, että toimikunta vetoaa julkishallinnon eri sektoreihin ja toimijoihin, alkutuotannon toimijoihin, elinkeinoelämään ja kansalaisiin ravinnepäästöjen vähentämisen tehostamiseksi. Toiseksi WWF/Suomi esittää toimikunnan suositusta sille, että Suomi seuraavan EUpuheenjohtajakautensa myötä tehostaisi toimiaan Itämeren suojelemiseksi ja ravinnepäästöjen vähentämiseksi EU-tasolla luomalla erityinen EU:n Itämeri-strategia ja/tai kehittämällä edelleen EU:n pohjoisen ulottuvuuden sisältöä. MTK:n Varsinais-Suomen osaston toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki totesi puheenvuorossaan, että viimeisen kymmenen vuoden aikana viljely on kehittynyt Suomessa ympäristöystävälliseen suuntaan. Hän uskoi, että kansainvälisessä verrannossa suomalainen tapa tuottaa ruokaa on korkealaatuista. Viljelijöiden ympäristöosaaminen on kasvanut merkittävästi, ja uusia ympäristön huomioivia viljelytekniikoita on kehitetty. Myllymäen mukaan jo 94 prosenttia maatiloista on mukana ympäristötuessa. Hän painotti, että kasvavana ongelmana suomalaisilla maatiloilla on runsas sadanta ja lämpimät talvet, jolloin ravinnehuuhtoutumat aina lisääntyvät. Metsätalous on Myllymäen mukaan hyvissä kantimissa: metsien hyvä hoito kulkee hänen näkemyksensä mukaan edellä taloudellisia intressejä. Maatalouden tulevaisuuden haasteena Myllymäki pitää sitä, onko viljelijöillä tulevaisuudessa varaa huomioida toiminnassaan ympäristöasioita. Ympäristön investointitukia voitaisiinkin hänen mielestään nostaa, ja toiminnan painopiste asettaa Suomenlahdelle ja Saaristomerelle. Vuonna 2007 alkavassa uudessa ympäristöohjelmassa tulisi painopiste Myllymäen mukaan siirtää tilakohtaisiin tavoitteisiin ja erityistukiohjelmiin. Ohjelmien keston tulisi Myllymäen mukaan olla riittävän pitkä, ja viljelijöiden oma osaaminen ja tietämys tulisi saada työn kehittämiseen mukaan. Vuonna 1990 perustetun Pohjoismaiden yhteisen ympäristörahoitusyhtiön NEFCO:n toimitusjohtaja Harro Pitkänen totesi puheenvuorossaan, että typpi- ja fosforikuormitus ei ole juurikaan pienentynyt Itämerellä. Merkittävimmät typenkuormittajat koko Itämerellä ovat hänen mukaansa Puola ja Baltian maat. Fosforin kohdalla hän piti huomionarvoisena, että Venäjän fosforipäästöistä peräti puolet tulee pistelähteistä. Maatalouden osalta Pitkänen näki keskeisenä kysymyksenä, kasvaako tuotanto Baltiassa, Venäjällä ja Puolassa. Tässä hän näki tärkeänä ohjaavana mekanismina EU:n maatalouspolitiikan ja EU:n maataloustuen. Energian osalta painopisteen tulisi Pitkäsen mukaan olla energiatehokkuuden lisäämisessä ja vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntämisessä. Liikenteen kohdalla ongelmana on nopeasti kasvava autokanta useissa Itäisen Euroopan maissa, ja olennaiseksi muodostuu kysymys, onko julkinen liikenne näissä maissa tarpeeksi kilpailukykyinen suhteessa yksityisautoiluun. Yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesien kohdalla erityisesti Pietarissa on vielä joitain merkittäviä päästölähteitä, joihin tulisi Pitkäsen mukaan puuttua. 6

7 Pitkäsen mukaan resurssien käyttöä tulisi pyrkiä ohjaamaan toimenpiteisiin, joissa yksikkökustannus on pienin. Hän piti lähialuemaiden kustannustehokkuutta varsin hyvänä. Esimerkiksi Itä-Euroopan maissa NEFCO:n investoinneilla vuosina aikaansaadut päästövähennykset ovat arviolta maksaneet vain 12 prosenttia siitä mitä vastaavat toimenpiteet olisivat vaatineet Pohjoismaissa toteutettuina. Pitkänen panostaisi jatkossa erityisesti maatalouden rahoituksen ohjaamiseen, energiatehokkuuden lisäämiseen ja polttoaineiden vaihtamiseen vähemmän kuormittaviin vaihtoehtoihin. Myös julkisen liikenteen kehittämistä lähialueella hän piti tärkeänä. Kuormituksen vähentämisen kannalta myös yksittäisten päästölähteiden sulkeminen, erityisesti Venäjällä olisi merkittävää. Hän piti myös mielenkiintoisena ajatusta typen päästökaupan kehittämisestä Itämeren alueella. Kaupankäynnin kautta mahdollistettaisiin typen vähentäminen kustannustehokkaasti, mitä tulisi vakavasti pohtia. Puheenjohtaja, pääministeri Vanhanen kiitti alustajia puheenvuoroista ja avasi keskustelun. Keskustelua varten oli laadittu kolme kysymystä, joiden toivottiin viitoittavan keskustelua: 1) Ovatko nykyiset suojelutoimet tarpeeksi tehokkaita ja riittäviä Itämeren rehevöitymisen torjunnassa mitä uusia keinoja tarvitaan kansallisesti ja kansainvälisesti? 2) Mitä esteitä tavoitteiden saavuttamiselle on, ja miten eri tahot voivat tukea esteiden ylipääsemistä? 3) Miten eri sidosryhmien sitoutumista tavoitteisiin voidaan parantaa? Ympäristöministeri Enestam piti NEFCO:n Pitkäsen esille ottamaa typen päästökauppaa selvittämisen arvoisena asiana. Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi ensimmäiseen kysymykseen, että suojelutoimet eivät varmastikaan ole olleet tarpeeksi tehokkaita ja riittäviä. Hän myös halusi tiedustella ministeri Korkeaojalta, kuinka riippuvaisia Suomessa ollaan EU:n tukien kehityksestä ja kuinka paljon voidaan tehdä asian hyväksi myös kotimaisilla toimilla. Korkeaoja vastasi Tuomiojalle, että EU:n rahoitusosuus on merkittävä täydentäjä. Varsinainen haaste on kuitenkin kansallisen rahoitustason säilyttäminen vähintään nykyisellä tasolla myös jatkossa. Pääministeri Vanhanen kysyi puolestaan, vähentääkö EU:n siirtyminen tilakohtaisiin tukijärjestelyihin ympäristötukijärjestelmän käyttöä. Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja painotti, että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) myötä tulleeseen tilatukijärjestelmään kuuluu yhtenä olennaisen osana ympäristövaatimukset. Esimerkiksi nitraattidirektiivin toimeenpano on yksi tuen ehto. Markku Tornberg MTK:sta toi esille, että kestävään kehitykseen kuuluu muitakin ulottuvuuksia kuin ympäristö. Hän muistutti, että fosforin käyttö lannoituksessa on vähentynyt kymmenessä vuodessa 60 prosenttia, ja nyt ollaan jo keskusteltu siitä, pitäisikö fosforia lisätä jotta tuotannosta saataisiin parempaa. Hän totesi, että viljelijöiden tulot ovat pudonneet 15 prosenttia sen jälkeen kun Suomi on tullut EU:n jäseneksi ja kysyi, onko tämä kestävän kehityksen mukaista politiikkaa ja voidaanko viljelijöiltä vaatia vielä lisää. Hän piti ajatusta tilakohtaisista täsmäohjelmista oikeansuuntaisena. Maan ystävien Leo Stranius puolestaan tiedusteli, voitaisiinko fosfori- ja typpipäästöjä ohjata esimerkiksi verotuksella. Korkeaojan mukaan eri ammatin harjoittajilta voidaan aina vaatia osaamisen kehittämistä, mikä ei välttämättä ole rahasta kiinni. Maanviljelijöiden kohdalla tämä tarkoittaisi esimerkiksi parempien viljelykäytäntöjen käyttöönottoa. Korkeaojan mukaan fosforin ongelmana on lannoitteen sitoutuminen kasveille käyttökelvottomaan muotoon. Yhtenä ehkäisykeinona hän piti eroosion vähentämistä, sillä eroosio edistää merkittävästi esim. fosforin huuhtoutumista vesistöihin. Pekka Pelkonen valtiovarainministeriöstä totesi, että fosfori- ja typpiveron 7

8 mahdollisuutta voidaan selvittää. Veikko Marttila MMM:stä mainitsi, että Suomessa oli luvuilla lannoitevero, mutta sen ohjaavuus oli pieni. Suurempi ohjausvaikutus oli tutkimuksella, jonka avulla voitiin selvittää, mikä on oikea määrä ainetta eri olosuhteissa ja tilanteissa. Eero Yrjö-Koskinen Suomen luonnonsuojeluliitosta painotti, että EU:n vesipuitedirektiivi asettaa Suomen maataloudelle haasteita. Hän myös antoi tukensa ympäristötukiohjelman vahvistamiselle ja toivoi, että siinä huomioitaisiin paremmin myös luomutuotannon tukeminen. Lisäksi Yrjö-Koskinen toi esiin huolensa siitä, että Venäjällä on useiden jokien rannikoilla ruoppaushankkeita, joista aiheutuu valumia mereen. Kyseessä on suuret volyymit, ja Suomessakin tulisi hänen mielestään keskustella, mitä asialle voitaisiin tehdä. Myös Stranius halusi tietää, mitä konkreettisia toimia hallituksella on luomun edistämiseksi esimerkiksi verotuksen puolella. Hän myös kysyi, mikä on tilanne Itämeren öljykuljetuksien suhteen. Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja painotti, että luomutuotanto on kirjattu hallitusohjelmaan. Hänen mukaansa kasvituotannossa luomutuotannon tukitilanne on hyvä, kotieläintaloudessa hänen mielestään tukiehtoja tulisi vielä kohdentaa. Pääministeri Vanhanen totesi öljykuljetuksiin, että ne ovat tärkeitä Baltian maille ja Venäjälle, ja kuljetukset tulevat todennäköisesti vain kasvamaan. Pääministeri kertoi, että Suomi, Viro ja Venäjä ovat yhdessä todenneet, että Itämerellä liikkuvilla eri maiden aluksilla tulisi olla käytössään yhdenmukainen järjestelmä, jonka avulla alus voitaisiin paikantaa ja mahdolliset ongelmat ehkäistä esim. kolaritilanteessa tai jääolojen ollessa erityisen hankalat. Itämeren öljykuljetukset ovat pääministerin mukaan kestoaihe Itämeren maiden kokouksissa, joissa Venäjän näkemykset ovat muuttuneet positiivisemmiksi. Pääministerin mukaan tosiasia kuitenkin on, että Venäjä tarvitsee öljykuljetuksilleen reittejä, ja kuljetusten siirtyminen Itämereltä Jäämerelle on varsin epätodennäköistä. Pääministeri Vanhanen piti ongelmallisena, että indikaattoritietoja saadaan usein vasta muutaman vuoden viipeellä. Olisi tärkeää saada mahdollisimman tuoretta dataa, jossa voitaisiin huomioida myös vuotuiset erityisolosuhteet, esimerkiksi runsas sadanta. Pääministeri totesi, että sademäärien ja säiden vaikutus yleensäkin tulisi huomioida myös kuormituslukuja katsottaessa. Maa- ja metsätalouden osalta on selvää, että ylimääräinen vesi ravinteineen huuhtoutuu aina jonnekin. Pääministeri tiedustelikin asiantuntijoilta suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen vaikutusta huuhtoutumien torjunnassa. Hän myös kysyi, voitaisiinko esim. puroja ja luonnonvesiä muuttaa kosteikoiksi ja onko patoamisen lupamenettely tehty helpoksi viljelijöille. Marttila MMM:stä totesi, että suojavyöhykkeillä ja kosteikoilla on parhaat mahdollisuudet torjua ravinteiden valumista. Laakeilla seuduilla niiden käyttö on ongelmallisempaa, mutta jyrkillä rinteillä niiden rakentaminen on osoittautunut hyväksi keinoksi. Marttilan mukaan kosteikkojen ylläpitämisestä saatava korvaus ei kuitenkaan ole ollut riittävä. Korvauksen nostaminen voisikin olla tehokas keino toimenpiteiden edistämiseksi. Tällöin se olisi Marttilan mielestä hyvä kohdentaa Itämeren rannikkoalueille. Ministeri Korkeaoja totesi, että tukien kohdentaminen Itämereen on tärkeää, mutta myös järvi- Suomella on samoja ongelmia huuhtoutumien kanssa. Resurssien siirto on siten varsin hankalaa. Korkeaoja kertoi, että kosteikkojen ollessa kyseessä avo-ojan sulkeminen ennen vesistöjä on helppoa, mutta salaojitusjärjestelmän luominen on teknisesti jo vaikeampaa. Toisaalta jos puro tai vastaava suljetaan, saattaa se ministerin mukaan tarkoittaa, että alueen naapurissa veden saatavuus heikkenee. MTK/Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Myllymäki kertoi, että suojavyöhykkeitä koskeva lupamenettely on teknisesti nopea ja yksikertainen toimenpide. Tornberg lisäsi, että jos on kyse vesistä, on lupamenettely hieman hankalampi. Kaisa-Leena Lintilä sisäasianministeriöstä piti tärkeänä, että Suomi siirtää omaa osaamistaan ja hyviä käytäntöjään Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi mm. Baltian maihin. Tanninen 8

9 WWF:stä piti panos tuotos ajattelua tärkeänä, mutta omien päästöjen rajoittaminen on erityisesti rannikoiden kannalta ensiarvoisen tärkeätä. Hän totesi, että kaikilla on parannettavaa. Pekka Pelkonen valtiovarainministeriöstä painotti, että toimenpiteet Itämeren suojelemiseksi on viety jo suhteellisen pitkälle, mutta tutkimustiedon tarve on jatkuvasti erittäin suuri. Hän antoi tukensa mm. Suomen Akatemian rahoittamille Itämeri-projekteille. Hän piti keskeisenä kysymyksenä, miten EU:n uusiin jäsenmaihin kohdistuvissa toimissa voitaisiin paremmin painottaa ympäristökysymyksiä. Pääministeri Vanhanen nosti keskusteluun myös WWF/Tannisen esittämät toimenpidesuositukset. Ensimmäistä suositusta, jossa toimikunta vetoaisi eri toimijaryhmiin ravinnepäästöjen vähentämisen tehostamiseksi, pidettiin hyvänä ja edistämisen arvoisena. Toisessa ehdotuksessa toivottiin toimikunnan ottavan kantaa erityisen EU:n Itämeri-strategian luomisen puolesta osana Suomen tulevaa puheenjohtajakautta. Ministeri Enestam totesi, että komissiossa on valmisteilla Euroopan meristrategia, jolla pyritään vaikuttamaan meriympäristöön kohdistuviin uhkiin. Siinä asetetaan yleiset tavoitteet kaikkien Euroopan merien ekosysteemien suojelemiseksi ja säilyttämiseksi ja merien sekä niiden luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi. Strategian on määrä valmistua viimeistään toukokuussa Enestam ei siten nähnyt erityisen EU:n Itämeri-strategian valmistelua perusteltuna. Sen sijaan EU:n käytössä olevien muiden instrumenttien, esim. kumppanuusohjelmien ja rahoitusinstrumenttien käyttöä Itämeren suojeluun tulee hänen mukaansa lisätä. Enestam korosti, että Euroopan meristrategian valmistelussa on korostettu alueellisen yhteistyön tärkeyttä. EU:n eri merialueiden ekosysteemien ominaisuudet poikkeavat toisistaan, jonka takia suojelussa tarvitaan erilaisia lähestymistapoja. Mikäli Itämeren suojelua hoidettaisiin pelkästään EU:n kautta, saattaisi laajempi Itämeren valtiot kattava yhteistyö vaarantua. Suomi on pitänyt tärkeänä jatkaa Itämeren suojelua olemassa olevien alueellisten järjestöjen, kuten HELCOM:n puitteissa senkin takia, että Venäjä on yhteistyön osapuolena. Enestam korosti vielä, että EU:n pohjoisen ulottuvuuden ohjelmalla vuosille on vahva ympäristösisältö. Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuusrahasto (NDEP) yhdistää EU:n, kansainvälisten rahoituslaitosten sekä yksittäisten avunantajamaiden voimavarat ympäristö- ja ydinjätehankkeiden rahoittamiseksi erityisesti Luoteis-Venäjällä. Pääministeri Vanhanen yhtyi ministeri Enestamin näkemykseen siitä, ettei erityistä EU:n Itämeristrategiaa tarvita tilanteessa, jossa EU:n meristrategia on valmistumassa. Hän uskoi, että EU:n neuvottelupöydissä kahdeksan Itämeren rannikkovaltiota tulevat jatkossa nostamaan vahvasti esille myös Itämereen liittyviä ongelmia ja haasteita. Itämeren maiden yhteistyötä EUkontekstissa tulee hänen mielestään yleisemminkin lisätä. Pääministeri mainitsi vielä, että EUviitekehyksessä Suomi laatii yhteisen EU-puheenjohtajakauden ohjelman Itävallan kanssa, jonka puheenjohtajakausi on keväällä Toimikunnan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen totesi johtopäätöksissä, että vaikka mm. maatalouden, yhdyskuntien ja teollisuuden kuormituksen pienentämiseksi Itämerellä on tehty paljon, haasteet ovat edelleen mittavat. Erityisenä haasteena ovat sääolojen ja runsaan sadannan hallitseminen ja niiden aiheuttamien vahinkojen minimoiminen. Hän totesi, että maatalouden ympäristötukijärjestelmän uudistamisessa tulisi keskittyä kohdennettuihin toimiin, jolloin myös erilaiset olosuhteet tulisivat huomioon otetuiksi. Lisäksi päätettiin, että WWF:n esittämiin suosituksiin liittyen seuraavaan kokoukseen laaditaan käydyn keskustelun pohjalta tiedotetyyppinen toimikunnan kannanotto, jossa toimikunta mm. vetoaisi eri toimijaryhmiin ravinnepäästöjen vähentämisen tehostamiseksi. 9

10 5. Muut asiat Puheenjohtaja totesi, ettei muita asioita ole. 6. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen päätti kokouksen. Hän ilmoitti, että seuraava toimikunnan kokous pidetään keskiviikkona 2. päivä maaliskuuta Teemana on tuolloin "Kestävää hyvinvointia monimuotoisista metsistä". Asialistalla on tuolloin myös kansallinen kestävän kehityksen strategia. JAKELU Suomen kestävän kehityksen toimikunta Suomen kestävän kehityksen toimikunnan sihteeristö Toimikunnan koulutusjaosto LIITTEET Lista kokouksen osallistujista 10