TEUVAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008

Samankaltaiset tiedostot
TEUVAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009

TEUVAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

TEUVAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Kh Kv

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

Sivu 1. Lukumäärä Lukumäärä TP 2007 TA

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Leppävirran kunta Puh. (017) PL 4, Leppävirta

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

Luvian henkilöstöraportti 2016

Tarkastuslautakunta liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta HENKILÖSTÖRAPORTTI

Henkilöstökertomus 2014

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Henkilöstökertomus 2014

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne Henkilöstön määrä

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Yhtymävaltuusto

HALLINTO-OSASTO. KANNUKSEN KAUPUNKI Henkilöstöpalvelut

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

/ Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö.

PÄIVITYS rj/rk VANHUSTYÖN HLÖSTÖ MITOITUKSET

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

SISÄLLYS. Kunnanvaltuusto 61/2012

Kh Kv

Henkilöstöraportoinnin vertailutietopankki

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

Hannu Issakainen HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

TURVATEKNIIKAN KESKUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:


Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

RÄÄKKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Liite 1. vuoden 2015 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto

Henkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset:

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari Hannu Tulensalo

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

Teuvan henkilöstöstrategia 2015

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (7) Hotti Kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2012

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2013

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

Transkriptio:

- 1 - TEUVAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 Kvalt 15.6.2009 42

- 1 - Teuvan kunnan henkilöstöraportti 2008 JOHDANTO... 2 1. HENKILÖSTÖ... 3 A. Määrä... 3 B. Rakenne... 4 Palvelussuhteiden laatu... 4 Ikärakenne... 5 C. Eläkkeelle siirtyminen... 6 D. Palvelussuhteiden kesto... 7 E. Rekrytointi... 8 2. TYÖAIKA JA TYÖPANOS... 9 3. OSAAMINEN... 12 4. TERVEYDELLINEN TOIMINTAKYKY JA TYÖHYVINVOINTI... 14 5. KUSTANNUKSET... 18 LIITTEET Selvitys henkilöstömäärän kehityksestä

- 2 - JOHDANTO Teuvan kuntaan on laadittu vuosittain henkilöstön tilaa kuvaava raportti vuodesta 2000 alkaen. Aluksi sitä kutsuttiin henkilöstötilinpäätökseksi, joka myöhemmin muuttui henkilöstöraportiksi. Kunnallinen työmarkkinalaitos antoi keväällä 2004 suosituksen henkilöstöraportoinnista. Henkilöstöraportoinnin avulla kunnilla on paremmat mahdollisuudet varautua muutoksiin ja ennakoida päätösten vaikutuksia. Sillä voidaan monin tavoin tukea työelämän, palkkauksen, työhyvinvoinnin ja osaamisen kehittämistä. Tärkeää on, että kunta ottaa käyttöön tunnuslukuja, joita se pitää omien tarpeiden ja henkilöstöstrategian kannalta keskeisinä. Kunnallinen työmarkkinalaitos kirjoittaa 27.2.2009 näin: Henkilöstöraportointi tukee johtamista Henkilöstöraportti on tärkeä suunnittelun ja johtamisen väline päättäjille, johdolle, esimiehille ja henkilöstölle. Se antaa tietoa henkilöstövoimavarojen tilasta, käytöstä ja niiden muutoksista. Sillä arvioidaan henkilöstöstrategian toteutumista kunnassa. Henkilöstöraportti on tarkoitettu tukemaan strategista henkilöstöjohtamista. Kunnan strategisessa henkilöstöjohtamisessa korostuu pitkäjänteinen henkilöstösuunnittelu, jonka lähtökohtana ovat kunnan visio ja palvelustrategia. Henkilöstöraportoinnissa havainnoidaan ja arvioidaan niitä muutos- ja kehityssuuntia, joilla arvioidaan olevan vaikutusta henkilöstön toimintakykyyn. Raportissa kuvataan toteutunutta henkilöstötilannetta, mutta raportoinnin tehtävä on myös kiinnittää erityistä huomiota tulevaisuuteen. Merja Rusanen Numerotiedot on koottu pääasiassa henkilöstöhallinnon ja palkkalaskennan Pegasos-tietojärjestelmistä. Sen lisäksi mukaan on liitetty Kevan (=Kunnallinen eläkelaitos) raportteja Teuvan kunnan henkilökunnan eläkkeelle jäämisestä. Tärkeämpää kuin yhden vuoden luvut ja tapahtumat, on niiden kehitys vuosien mittaan. Kehitystä onkin kuvattu useimmissa taulukoissa ja kaavioissa viiden vuoden ajalta. Raportointitavan muutoksesta tms. syystä johtuen joitakin lukuja on ollut saatavissa lyhyemmältä ajalta. Kokonaisuus on tähän mennessä elänyt vuosittain, mutta se noudattelee ja on aina noudatellut kunta-alan henkilöstöraporttisuositusta. Tähän henkilöstöraporttiin on kytketty yhteys myös henkilöstöstrategiaan ja hyvinvointityöhön ja jatkossa tullee kytkentä tasapainotettuun BSC mittaristoon ja tuloksellisuuden arviointiin. Henkilöstöraportin sisältämän tiedon analysointi, tulkinta ja ennen kaikkea hyödyntäminen jää sitä käyttävien tehtäväksi. Sen käyttöä ja sisältöä tulisi kuitenkin arvioida vuosittain. Ritva Alarotu, henkilöstösihteeri

- 3-1. HENKILÖSTÖ A. Määrä Vuonna 2008 vakinaisen henkilökunnan lukumäärä on 388. Henkilöstösuunnitelman mukaan vakituisten vakanssien lukumäärä on 400,2, joten osa vakansseista on täytetty väliaikaisesti tai sillä ei ole hoitajaa lainkaan. Vakinaisen henkilökunnan määrä on lisääntynyt edellisestä vuodesta 7 henkilöllä, koska sekä sivistystoimen että sosiaali- ja terveystoimen määräaikaisia vakansseja on vakinaistettu. Henkilökunnan määrästä vain 13 % on miehiä. Tasaisin tilanne on teknisessä toimessa. Sosiaalitoimi on kaikkein naisvaltaisin, kun miesten osuus henkilökunnasta on vain kolme prosenttia. Hallinto- ja elinkeinotoimessa miehiä on noin kolmannes sekä sivistystoimessa viidennes. Vakinaisessa henkilökunnassa miesten suhteellinen osuus on laskenut prosentilla ja lukumääräisesti viidellä. Vuonna 2008 on hyväksytty tasaarvosuunnitelma, jossa on esitetty konkreettisia toimenpiteitä tasapuolisemman sukupuolijakauman saavuttamiseksi. Taulukko 1: Vakinaisen henkilöstön jakautuminen sukupuolen mukaan vuonna 2008 Alue Naisia (%) Miehiä (%) YHT Hallinto- ja elinkeinotoimi 11 69 5 31 16 Sosiaali- ja terveystoimi 232 97 8 3 240 Sivistystoimi 70 80 17 20 87 Tekninen ja ympäristötoimi 25 56 20 44 45 Yhteensä 338 87 50 13 388 Vakinainen henkilökunta sukupuolen mukaan 2008 250 200 150 100 miehiä naisia 50 0 Hallinto- ja elinkeinotoimi Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen ja ympäristötoimi Kaavio 1: Vakinaisen henkilöstön jakautuminen päävastuualueittain vuonna 2008

- 4 - Taulukko 2: Vakituisen henkilöstön määrä / 1000 asukasta Vuosi hlöä/1000 as 2004 62 2005 57,7 2006 57 2007 57 2008 64,7 B. Rakenne Palvelussuhteiden laatu Koko henkilökunnan lukumäärä 31.12.2008 oli yhteensä 594, joista miehiä 75 ja naisia 519. Palvelussuhteita voidaan kuvata myös niiden laadun mukaan seuraavasti: Henkilöitä vakinaisissa palvelussuhteissa oli 388 joista miehiä 50 naisia 338 joista osa-aikaeläkkeellä 5-4 naista - 1 mies Osa-aikaisissa palvelussuhteissa 64 joista miehiä 2 naisia 62 Sivutoimisia 50 joista miehiä 19 naisia 31 Määräaikaisia palvelussuhteita 200 joista miehiä 24 naisia 176

- 5 - Ikärakenne Päävastuualueittain tarkasteltuna vakituisen henkilökunnan keski-iät olivat seuraavat: Hallinto- ja elinkeinotoimi 49,2 naisten 51,7 miesten 48,3 Sosiaali- ja terveystoimi 48,5 naisten 48,3 miesten 54,1 Sivistystoimi 47,5 naisten 46,3 miesten 52,1 Tekninen ja ympäristötoimi 52,3 naisten 53,8 miesten 50,4 Koko kunta 48,8 naisten 48,4 miesten 50,9 Koko henkilökunta mukaan lukien määräaikaiset: Koko kunta 47,1 naisten 46,5 miesten 50,9 Nuoremmat naispuoliset määräaikaiset/sijaiset laskevat hieman koko henkilökunnan keski-ikää, mutta vain 1,7 vuodella. Miesten keski-ikä sen sijaan nousee, kun mukaan lasketaan myös määräaikainen henkilökunta. Kaavio 2 kuvaa miesten ja naisten lukumääriä ikäryhmiin sijoitettuina. Lukumääräisesti eniten sekä naisista että miehistä sijoittuu ikäryhmään 50-54 -vuotiaat. Miehet sijoittuvat melko tasaisesti ikäryhmään 40-64 -vuotiaat. Naisten kohdalla tapahtuu jyrkkä nousu 45-49 ikäryhmästä 50-59 -vuotiaitten ikäryhmään. Kaiken kaikkiaan kaaviosta voidaan nähdä henkilökunnan voimakas ikääntyminen, joka vääjäämättä johtaa nopeaan eläköitymiseen ja sitä kautta työvoimapulaan. Ikääntyminen tulee ottaa entistä enemmän huomioon johtamismenetelmissä ja työolojen parantamisessa siten, että työssäolo pysyy houkuttelevana. Vakinainen henkilökunta ikäluokittain 2008 henkilömäär 80 70 60 50 40 30 20 10 0 alle 25 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60-64 ikäluokat naiset miehet Kaavio 2: Henkilökunta iän mukaan jaettuna miehiin ja naisiin v. 2008

- 6 - C. Eläkkeelle siirtyminen Tarkasteltaessa henkilökunnan eläkkeelle siirtymistä taulukosta 3 voidaan havaita, että vuonna 2008 eläkkeelle jäi 10 henkilöä. Tulevaisuudessa vuosittain eläkkeelle jäävistä melkein poikkeuksetta suurin määrä on sosiaali- ja terveystoimesta/hoitoalalla, kuten alla olevat Kevan tilastot osoittavat. Kunnallisen Eläkelaitoksen (Keva) tilastot: Kunta-alan eläkepoistuma, Teuvan kunta 2008-2025. Teuvan kunta, suurimmat ammattiryhmät 2008-2025

- 7 - Uusien eläkelakien perusteella henkilö voi jäädä eläkkeelle 63 68 vuotiaana oman harkintansa mukaan. Henkilökohtaiset ratkaisut saattavat muuttaa eläke-ennustusta. Tärkeää kuitenkin olisi saada mahdollisimman moni jatkamaan työssä vielä 63 ikävuoden jälkeen. Taulukko 3: Eläkkeelle 2004-2008 siirtyneet eläkelajeittain Eläkelajit 2004 2005 2006 2007 2008 Muutos 2007-2008 Vanhuuseläkkeelle siirtyneet 6 6 15 7 5-2 Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet 2 2 4 3-3 Osa-aikaeläkkeelle siirtyneet 2 1 3 4 +1 Muilla perusteilla eläkkeelle siirtyneet tai kuntoutustuki 3 6 5 2 1-1 Yhteensä 13 14 25 15 10-5 D. Palvelussuhteiden kesto Taulukko 4: Vakinaisen henkilöstön palvelussuhteen kesto omassa kunnassa v. 2008 Alue Hallinto- ja elinkeinotoimi Alle 5 vuotta 5-9 vuotta 10-14 vuotta 15-19 vuotta 20-24 vuotta 25-29 vuotta yli 30 vuotta 2 0 2 0 4 2 6 16 Yht. Sosiaali- ja terveystoimi 27 50 34 62 17 26 24 240 Sivistystoimi 9 11 20 12 7 5 23 87 Tekninen ja ympäristötoimi 3 6 6 7 3 10 10 45 YHTEENSÄ 41 67 62 81 31 43 63 388 Taulukko 4 osoittaa, että työssä Teuvan kunnassa pysytään pitkään. Alle 5 vuoden kestäneitä palvelussuhteita oli vain noin 10 %. Yli 10 vuotta kestäneitä palvelussuhteita oli 72 %. Yli 20 vuoden palvelussuhteita oli 36 % ja yli 30 vuotta kestäneitä enemmän kuin alle 5 vuotta kestäneitä eli 16 %.

- 8 - E. Rekrytointi Vuoden 2008 aikana solmittiin yli 1414 palvelussuhdetta, mikä on n. 114 enemmän kuin edellisenä vuonna. Päävastuualueittain jaoteltuina uudet työsuhteet jakautuvat seuraavasti: Taulukko 5: Uudet palvelussuhteet vuosina 2004-2008 v. 2004 v. 2005 v. 2006 v. 2007 v. 2008 kpl hlö kpl hlö kpl hlö kpl hlö kpl hlö Hallinto- ja elinkeinotoimi 5 2 8 4 16 6 6 3 10 5 Sosiaali- ja terveystoimi 542 175 690 148 843 164 1026 206 1060 209 Sivistystoimi 365 143 317 148 299 124 285 131 295 129 Tekninen ja ympäristötoimi 63 39 52 40 101 46 48 34 49 36 Yhteensä 975 359 1067 340 1262 340 1365 374 1414 379 Henkilöä kohden solmittiin 3,7 (edellisvuonna 3,6) uutta työsuhdetta vuodessa. Taulukko 6: Uudet, vakinaiset palvelussuhteet v. 2008 Alue Uusi ulk. Uusi sis. Muu Yht. Hallinto- ja elinkeinotoimi 1 0 0 1 Sosiaali- ja terveystoimi 3 18 17 38 Sivistystoimi 1 0 3 4 Tekninen ja ympäristötoimi 0 1 0 1 Yhteensä 5 19 20 44 Muu= tehtävän muutos, nimikkeen muutos, tms. Taulukko 7: Vaihtuvuus 2008 päävastuualueittain Uudet Päättyneet VAIHTUVUUS = uudet - päättyneet palvelussuhteet palvelus- palvelushenkilöt henkilöt suhteet henkilöt suhteet Hallinto- ja elinkeinotoimi 10 5 10 6 0-1 Sosiaali- ja terveystoimi 1060 209 881 168 179 41 Sivistystoimi 295 129 296 133-1 -4 Tekninen ja ympäristötoimi 49 36 67 47-18 -11 Yhteensä 1414 379 1254 354 160 25

- 9 - Kaavio 3 kuvaa kesätyöntekijöiden lukumäärää kymmeneltä vuodelta. Viime vuosikymmenen loppupuolella kunnan omien kesätyöntekijöiden määrä laski liki sadasta alle neljäänkymmeneen. 70 60 50 40 30 20 10 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Kaavio 3: Kesätyöntekijät 1999-2008 Kesätyöntekijöiden palkkauskustannuksiin käytettiin vuonna 2008 yhteensä n. 40 000 euroa. 2. TYÖAIKA JA TYÖPANOS Mikäli henkilöstömäärä vaihtelee voimakkaasti vuoden aikana, kuvaa henkilötyövuosi paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa olleen henkilöstön määrää kuin pelkkä henkilöstön lukumäärä 31.12. Osan vuotta kestäneet tai osa-aikaiset palvelussuhteet on muutettu vuosityöntekijöiksi eli henkilötyövuosiksi. Kaaviossa 4 on ilmoitettu tehty työpanos henkilötyövuotta kohti päävastuualueittain. Henkilötyövuodet päävastuualueittain vuonna 2007-2008 350 300 250 200 150 HTV 2007 HTV 2008 100 50 0 Hallinto- ja elinkeinotoimi Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen ja ympäristötoimi Kaavio 4: Tehdyt työpäivät päävastuualueittain 2008

- 10 - HTV = * täyttä työaikaa tekevän henkilön koko vuoden työskentely * osa-aikainen henkilö on muutettu henkilötyövuodeksi osa-aikaprosenttiaan vastaavasti * vain osan vuotta palvelussuhteessa olleen tai osan vuotta palkkaa saaneen työ on laskettu suhteessa koko vuoden työpäiviin Taulukko 8: Poissaolot työpäivinä vuonna 2008 Hallinto- ja elink.toimi Sosiaali- ja terv.toimi Sivistystoimi Tekn. ja ymp.toimi Yhteensä Yht. muutos 2007-2008 Vastaa hlötyövuotta Vuosilomat 578 7 941 1 164 ) 1 464 11 147-613 44,4 Sairaus - % työpäivistä 291 7,2 3 719 6,1 628 2,9 334 2,9 4 972 5,1 562 19,8 Työtapaturmat - 5 14 84 103-63 0,4 Perhevapaat 325 2 520 1 415 183 4 443 960 17,7 Lomautus - - 50-50 -29 0,2 Koulutus & oppisopimus 47 381 107 3 538-170 2,1 Muu 32 2 902 807 125 3 866-41 15,4 Yhteensä työpäiviä 1 273 17 468 4 185 2 193 25 119 606 100 *) Opettajilla vain laskennallisia vuosilomia, joita ei ole laskettu tähän muu = 50- ja 60-vuotispäivä, julkinen tehtävä, osa-aikalisä, toisen viran hoito sekä omassa kunnassa että ulkopuolella, vuorotteluvapaa, yksityisasia, ylityövapaa, jne. Poissaolot henkilötyövuosiksi muutettuina ilmaisevat, että vuoden aikana n. 25 % henkilökunnasta on koko ajan pois työstä. (Siitä voidaan päätellä, että sijaisia on tarvittu paljon ja että työssä olevat kuormittuvat poissaolojen vuoksi.) Taulukko 9: Poissaolot päävastuualueittain poissaolotyypeittäin 2008 kalenteripäivinä Alue vuosiloma sair. työtapat. perhevapaa lomautus koul. muu yht.- % kaik. poissaoloista Hallinto- ja elinkeinotoimi 801 409-464 - 48 40 1 762 5 Sosiaali- ja terveystoimi 11 334 5 189 9 3 585-443 4 077 24 637 69 Sivistystoimi 1 812 878 20 2 182 77 108 1 015 6 092 17 Tekninen ja ympäristötoimi 2 080 426 121 262-3 166 3 068 9 Yhteensä kalenteripv. 16 027 6 902 150 6 498 77 602 5 298 35 554 100

- 11 - Taulukko 10: Poissaolojen vertailua (kalenteripäivinä) vuosina 2006-2008 2006 2007 2008 Muutos 2007-2008 Vuosilomat 14 890 16 950 16 027-923 Sairaus 7 551 5 840 6 902 +1 062 Työtapaturmat ei raportoitu 231 150-81 Perhevapaat 3 877 5 261 6 498 +1 237 Lomautus 132 108 77-31 Koulutus 849 798 602-196 Muu 3 637 5 470 5 298-172 Yhteensä kalenteripv 30 936 34 658 35 554 + 896 Kaikki poissaolot ovat lisääntyneet 896 kalenteripäivällä / 606 työpäivällä. Sairaspoissaolot lisääntyivät 1 062 kalenteripäivällä / 562 työpäivällä, päätyen vain hieman vuoden 2006 alapuolelle. Kaikki poissaolot vastaavat 99,6 henkilötyövuotta joista suurin, vuosilomat vastaavat 44,2 henkilötyövuotta, sairauspoissaolot vastaavat 19,7 henkilötyövuotta. Taulukossa 11 on lisä- ja ylitöiden määrä työpäiviksi muutettuna päävastuualueittain. Tarkasteltaessa lisä- ja ylitöiden kokonaismääriä voidaan havaita, että ylitöitä on tehty hieman yli viiden (5,1) henkilön työvuoden (252 työpäivää/vuosi) verran. Määrällisesti eniten ylitöitä on tehty sosiaali- ja terveystoimessa. Seuraavaksi eniten teknisessä- ja ympäristötoimessa. Taulukko 11: Lisä- ja ylityöpäivät vuosina 2004-2008 Alue 2004 2005 2006 2007 2008 Hallinto- ja elinkeinotoimi 121 100 259 133 157 Sosiaali- ja terveystoimi 434 566 699 645 628 Sivistystoimi 204 62 47 55 36 Tekninen ja ympäristötoimi 436 279 289 260 462 Yhteensä työpv 1 195 1 007 1 294 1 093 1 283

- 12-3. OSAAMINEN Teuvan kunnassa ammatin vaatima peruskoulutus on hyvällä tasolla. Suurin osa henkilökunnasta on suorittanut joko keskiasteen ammatillisen tutkinnon taikka korkeakoulututkinnon. Jonkin verran on yleissivistävän koulutuksen saanutta ilman ammattitutkintoa olevaa henkilökuntaa. Eniten sitä on teknisessä ja ympäristötoimessa. Tässä kohtaa raportti saattaa antaa virheellisen kuvan, koska kaikki eivät ole välttämättä toimittaneet palkanlaskentaan opintotodistuksiaan. Niissäkin ammateissa, joiden pätevyysvaatimuksiin ei kuulu koulutusta, henkilökunta on työskennellyt pitkään ja saavuttanut tätä kautta ammatin vaatimat tiedot ja taidot. Ammattikoulutuksen lisäksi työnantajan järjestämä koulutus on ollut omiaan lisäämään ammatin hallintaa. Taulukko 12: Koulutustasot 2007, koko kunta Koulutustaso Yleissivistävä koulutus / ei ammattikoulussa Yhteensä henkilöä % vakituisista henkilöistä Miehiä yhteensä % miehistä Naisia yhteensä % naisista 43 11 % 12 22 % 31 10 % Keskiaste 253 66 % 14 25 % 239 73 % Alempi korkea-aste 38 10 % 10 18 % 28 9 % Ylempi korkea-aste 45 12 % 18 33 % 27 8 % Tutkijakoulutus 2 1 % 1 2 % 1 0 Yhteensä 381 100 % 55 100 % 326 100 % Koulutustasotaulukko uusitaan vuodesta 2009 kertovassa raportissa, koska koulutustaso on pysytellyt ennallaan. Vuoden 2009 raportissa tulee huomioiduksi liikelaitoskuntayhtymään siirtyminen. Taulukko 13: Koulutuspäivät työpäivänä vuosina 2004-2008 (tehtävän edellyttämä) Alue Työpäiviä 2004 Työpäiviä 2005 Työpäiviä 2006 Työpäiviä 2007 Työpäiviä 2008 Hallinto- ja elinkeinotoimi 55 24 50 62 47 Sosiaali- ja terveystoimi 768 328 535 478 242 Sivistystoimi 278 229 427 337 329 Tekninen ja ympäristötoimi 11 5 26 11 3 Yhteensä 1 112 586 1 038 888 842

- 13 - Taulukkojen 10 ja 13 koulutuspäivien lukumäärä eroaa toisistaan, koska taulukossa 13 on mukana opettajien VESO -päivät (304), jotka eivät aiheuta poissaoloja. Koulutuspäivät ovat vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 46 työpäivällä. Taulukossa 14 on kuvattu koulutusmäärärahojen käyttöä prosentteina palkoista. Koulutukseen käytetty yli 22 000 e enemmän kuin edellisenä vuotena, vaikka koulutuspäiviä on ollut yli sata päivää vähemmän. Koulutusta on järjestetty edelleen oman kunnan sisällä, seutukunnallisesti sekä maakunnallisesti. Taulukko 14: Koulutusmäärärahojen käyttö vuonna 2005-2008 euroa/ v. 2005 % päävastuual.palkoista euroa/ v. 2006 % päävastuual. palkoista euroa/ v. 2007 % päävastuual palkoista euroa/ v. 2008 % päävastuual. palkoista Hallinto- ja elinkeinotoimi 16 900 2,7 12 800 1,9 12 500 2,0 18 500 2,9 Sosiaali- ja terveystoimi Sivistystoimi Tekninen ja ympäristötoimi Yhteensä 31 100 0,5 29 000 0,4 30 200 0,4 42 400 0,5 45 000 1,2 29 000 0,8 36 000 1,0 40 800 1,1 4 000 0,3 2 200 0,6 4 000 0,3 3 000 0,2 97 000 0,8 73 000 0,6 82 700 0,6 104 700 0,7 Henkilöstöstrategiassa hyväksytyn näkökulman, osaamisen varmistamisen osatavoitteita ovat: - koulutuksen kehittäminen - työyhteisön suunnitelmallinen kehittäminen - työnkierron suunnittelu ja toteutus Sekä koulutuspäivien määrää että koulutukseen käytettyjen määrärahojen määrää voidaan arvioida osaamisen varmistamisen näkökulmasta. Onko strategian päämäärä toteutunut ja päästäänkö tältä osin yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin tai toimitaanko käytännössä henkilöstöstrategian mukaisesti.

- 14-4. TERVEYDELLINEN TOIMINTAKYKY JA TYÖHYVINVOINTI Sairauspoissaolot (sisältäen työtapaturmat) olivat tarkasteluvuonna lisääntyneet 893 kalenteripäivää, mikä vastaa noin 2,4 henkilöä. Kaavio 5: Sairaspoissaolot 2005-2008 kalenteripäivinä 8000 7000 poissaolopäivät 6000 5000 4000 3000 2000 1000 2005 kal.pv 2006 kal.pv 2007 kal.pv. 2008 kal.pv. 0 Hall.- ja elinkeino Sosiaalija terveys Sivistys Tekn. ja ympäristö Yhteensä päävastuualueet Taulukko 15. Sairauspoissaolot kalenteripäivinä 2005-2008 2005 kal.pv 2006 kal.pv 2007 kal.pv. 2008 kal.pv. % sairaslomapäivistä 2008 % kaikista poissaoloista 2008 Hallinto- ja elinkeinotoimi 179 130 101 409 5,9 1,2 Sosiaali- ja terveystoimi 5 188 4 924 4 296 5 189 75,2 14,6 Sivistystoimi 401 1 485 771 878 12,7 2,5 Tekninen ja ympäristötoimi 1 089 1 012 672 426 6,2 1,2 Yhteensä 6 857 7 551 5 840 6 902 100 % 19,5 % Sairauspoissaoloja on kertynyt 12,8 työpäivää ja 17,8 kalenteripäivää jokaista vakinaista henkilöä kohden.

- 15 - Työhyvinvointi Kuntatyö kunnossa -projekti päättyi vuoden 2005 lopussa ja loppuraportti tehtiin toukosuussa 2006 samoin kysymyksin kuin alkukartoituskin. Työhyvinvointiprojektin loppuraportin suositukset ja vuonna 2007 tehdyt toimenpiteet Toimenpide-ehdotukset parantamista vaativissa asioissa: Lähes neljäsosalla on työkokouksia harvemmin kuin kerran kuussa. Niiden kehittämiseen tulisi vielä kiinnittää huomiota. Esimiestoiminnan kehittämiseen tulisi edelleenkin jatkossa panostaa. Toimenpidesuosituksena on pari kertaa vuodessa tapahtuvat esimiestyön kehittämispäivät, johon kaikki Teuvan kunnan esimiehet osallistuvat ja joiden sisällöt koostuvat lyhyistä luennoista, ryhmä- ja yhteiskeskusteluista ja johtamistyön käytännön soveltamisesta Teuvan kunnan toimintaan. Palautteen antamista ja vastaanottamista tulisi kehittää Pitkäaikaista kuormitusta tulisi edelleen vähentää. Yksilöllisillä, suunnatuilla terveystarkastuksilla ja niihin kytketyillä toimenpiteillä on kuormittuneiden henkilöiden määrää edelleen mahdollista vähentää. Työn ja työyksikön tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen liittyvää keskustelua sekä esimiesten antamaa tukea voisi lisätä Kiireen hallintaan tulisi entisestään kiinnittää huomiota Keskustelevamman työkulttuurin luominen parantaisi hyvinvointia Yhteisötyönohjausta suositeltiin käytettäväksi ongelmallisimmissa työyhteisöissä sekä sosiaalityöntekijöiden työohjaus olisi välttämätön Työn ja työyhteisön kehittäminen pitäisi aina olla osa hyvin toimivan työyhteisön työtä. Sitä on tarpeen kuitenkin ohjata ja koordinoida. Miten toimenpide-ehdotuksiin on reagoitu vuonna 2008? Henkilöstöstrategian mukaan kehittämispäivien vastuu on kunkin työyhteisön esimiehellä. Kehittämisen suunnittelun toteutumista seurataan kuukausittain työyhteisöpalavereissa, mikä edellyttää, että tällaisia palavereja pidetään. Henkilöstöstrategian mukaan johtoryhmällä on vastuu kehityskeskustelujen vakiinnuttamisesta. Kehityskeskusteluissa voidaan myös antaa ja vastaanottaa molemminpuolista palautetta. Kun tarkastellaan kehityskeskustelujen lukumäärää, voidaan päätellä, että henkilökunnasta vain 51 % saa ja antaa palautetta ainakin kerran vuodessa, mutta vastaavasti 49 %:n palautteen saamisesta ja antamisesta ei ole tietoa. Kehityskeskusteluja käytiin 20 % vähemmän kuin vuonna 2007, vaikka ne olivat esillä sekä johtoryhmässä että esimiesten työnohjauksessa/-valmennuksessa. Kehityskeskustelujen pohjaksi laadittiin uusi lomake. Työnohjausta käytettiin hieman sekä ryhmä- että yksilöohjauksena.

- 16 - Taulukko 16: Kehityskeskustelut ja työpalaverit vuonna 2008 Alue Vakituisia henkilöitä Kehityskeskustelujen lukumäärä Kehityskeskustelujen piirissä oleva henkilöstö % Työpisteitten/esimiesten lukumäärä Työpalaverien lukumäärä Kehittämistilaisuuksien lukumäärä Hallinto- ja elinkeinotoimi 16 16 100 % 5/3 26 8 Sosiaali- ja terveystoimi 241 108 45 % 32/14 189 10 Sivistystoimi 87 73 84 % 16/16 347 23 Tekninen ja ympäristötoimi 45 1 2 % 10/5 20 7 Yhteensä 388 198 51 % 63/38 588 41 Vertailtaessa vuotta 2008 vuoteen 2007 eräitten johtamisvälineiden kautta (taulukko 16) huomattavaa on, että kehityskeskustelujen määrä on vähentynyt 73:llä. Tavoitteena oli kehityskeskustelujen vakiinnuttaminen siten, että ne ovat 100 %:sti käytössä. Näyttäisi, että vakituisesta henkilökunnasta v. 2008 vain 51 % olisi ollut kehityskeskustelujen piirissä. Työpalavereiden lukumäärä on lisääntynyt huomattavasti, lisäyksen ollessa 169. Työpalavereiden lisäys vaikuttaa positiivisesti, mm. työilmapiiriin ja tiedonkulkuun ja on työhyvinvointiprojektin suositusten sekä henkilöstöstrategian mukainen. Kehittämistilaisuudet puolestaan ovat vähentyneet n. 10:llä. Henkilöstöstrategian näkökulmat työhyvinvoinnin osatekijöinä 1. Johtamisen kehittäminen, jonka tavoitteena puolestaan ovat: - tiedottamisen parantaminen - kehityskeskustelujen vakiinnuttaminen ja kehittäminen - esimiesten välisen yhteistyön lisääminen. Johtoryhmän muistiot julkaistaan edelleen intranetissä. Työpistekohtaisia kehittämispäiviä on jonkin verran järjestetty, kuitenkin alle yksi tilaisuus/työpiste, mutta hieman yli yksi/esimies. Vuonna 2006 aloitettu johtamisen kehittäminen jatkui esimiesten valmentamisella/työnohjauksella. Edellisen lisäksi esimiehille järjestettiin toimintatapojen uudistamiseen johtavaa atk-koulutusta sisäisesti siten, että vahvistettiin matkojenhallintaohjelman (Populus) osaamista sisäisen koulutuksen avulla.

- 17-2. Osaamisen varmistamisen osatavoitteita ovat: - koulutuksen kehittäminen - työyhteisön suunnitelmallinen kehittäminen - työkierron suunnittelu ja toteutus Koulutusta järjestettiin pääasiassa sisäisesti ja seutukunnallisesti. Koulutuspäivistä on lisää tietoa taulukoissa. Työkiertoa on sosiaali- ja terveystoimessa käytetty jonkin verran. Varsinaista suunnitelmaa ei ole vielä tehty. 3. Toimintatapojen uudistaminen, osatavoitteet ovat: - osallistumisen, oma-aloitteisuuden ja yhteistyöhalukkuuden lisääntyminen, - tasapuolinen palkitseminen, - ilmapiirin luominen, jossa mielipiteitä kunnioitetaan sekä - ikäjohtamisen kehittäminen. Jotta toimintatavat muuttuisivat, tulee niitä tarkastella kriittisesti ja vastuu on jokaisella itsellään sekä työpisteiden esimiehillä. Jos työpalavereissa ja kehittämistilaisuuksissa annetaan tietoa työn ja työyksikön tavoitteista ja niiden saavuttamiseen liittyvästä keskustelusta, voidaan taulukosta 16 päätellä, että tällaisia työpalavereja järjestettiin vähintään kerran kuukaudessa/työpiste. Työpalaverit ovat lisääntyneet edelliseen vuoteen verrattuna huomattavasti. Kehittämistilaisuuksia ei järjestetty edes yhtä/työpiste/vuosi, kun Niskasen mukaan työyhteisön kehittäminen pitäisi aina olla osa hyvin toimivan työyhteisön työtä. 4. Hyvinvoinnin edistäminen, tavoitteet ovat - työn sisällön mielekkyys ja tasapuolisuus - TYKY -toiminta - työturvallisuus ja työterveys Työn sisällön mielekkyys ja tasapuolisuus -vaatimukset jäävät esimiesten ja työyhteisöjen vastuulle. Näkökulma tulee vastaisuudessa esimiesvalmennuksessa käsiteltäväksi ja ohjeistettavaksi. Työterveyshuollon toimenpiteitä 2008 Kuntoremonttikurssille osallistui 10 henkilöä ja terveystreffeille 8. Tyky -toimintaa on ollut suunnitelman mukaisesti. Henkilöstölle tarjottiin ilmainen influenssarokotus. Työterveyshuolto laati esityksen uudeksi päihdeohjelmaksi, joka ehdittiin käsitellä vasta YTR:ssä. Varsinainen hyväksyminen siirtyy vuodelle 2009. YTR hyväksyi myös työturvallisuuteen liittyen perehdyttämisen suunnitelman rungon ja teki esitykset hallintamalliksi asiakasväkivallan uhkatilanteissa ja työn aiheuttaman haitallisen henkisen kuormituksen hallintamalliksi. Hyväksyminen siirtyy vuodelle 2009. Työsuojelupiirin tarkastukset (4 kpl) kohdistuivat sosiaali- ja terveystoimen työyksiköihin.

- 18 - Taulukko 17: Työterveyshuollon toimenpiteitä 2008 Lääkärit Työterveyshoitajat Fysioterapeutit ja työterveyshoitaja Muut Yhteensä Terveystarkastukset 14 363 377 Työpaikkakäynnit 31 31 Muut terveydenhoitokäynnit Sairaanhoitokäynnit 919 86 1 005 Yhteensä 933 31 449 1 413 Hyväksytyn liikuntasuunnitelman mukaiset ryhmät ovat kokoontuneet sallitun määrän. Liikuntailtapäiviä on järjestetty. Uimahallia on käytetty yhtensä 1227 kertaa ja kuntosalia 352 kertaa. Uimahalli ja kuntosali ovat olleet ahkerassa käytössä, kun molempia yhteensä on käytetty 241 kertaa enemmän kuin vuonna 2007. 5. KUSTANNUKSET Kustannusluvut on kerätty suoraan tilinpäätöstiedoista. Palkkakustannukset sisältävät säännöllisen ansion, lisä- ja ylityökorvaukset, lomakorvaukset, palkallisen poissaoloajan sekä muut tehtyyn työhön liittyvät kustannukset. Henkilösivukulut ovat palkkoihin liittyviä sosiaaliturvamaksuja ja muita välillisiä kustannuksia. Koulutuskustannukset sisältävät kurssimaksun ja sisäisen koulutuksen luennointipalkkiot. Koulutuksesta aiheutuvat matka- ja majoituskulut kirjataan matkustus- ja majoituspalveluihin. Taulukko 18: Henkilöstökustannukset vuosilta 2004-2008 päävastuualueittain Hallinto- ja elinkeinotoimi 2004 2005 2006 2007 2008 Palkat 585 658 622 739 677 916 618 334 633 717 Henk.sivukulut 158 541 244 362 308 370 169 156 226 504 Koulutus 13 819 16 956 12 871 13 208 18 536 Työterveyshuolto 3 063 3 526 5 427 4 519 5 647 Kuntatyö kuntoon 15 653 8 750 4 096 1 422 2 358 YHT: 776 734 896 333 1 008 680 806 639 868 226

- 19 - Sosiaali- ja terveystoimi 2004 2005 2006 2007 2008 Palkat 6 524 056 6 847 732 7 194 437 7 653 336 8 434 480 Henk.sivukulut 1 967 002 2 017 941 2 266 864 2 412 464 2 472 915 Koulutus 25 569 31 100 28 870 30 257 42 419 Työterveyshuolto 51 436 50 119 48 588 60 592 75 583 Kuntatyö kuntoon 39 796 17 190 5 094 2 308 4 563 YHT: 8 607 859 8 964 082 9 543 853 10 158 957 11 029 961 Sivistystoimi 2004 2005 2006 2007 2008 Palkat 3 444 383 3 663 146 3 599 111 3 630 830 3 809 598 Henk.sivukulut 984 414 1 060 005 1 077 391 1 153 793 1 170 632 Koulutus 39 354 45 098 28 435 43 939 40 793 Työterveyshuolto 14 544 14 479 14 494 20 802 18 983 Kuntatyö kuntoon 11 104 6 024 1 262 807 1 277 YHT: 4 493 799 4 788 752 4 720 693 4 850 171 5 041 283 Tekninen ja ympäristötoimi 2004 2005 2006 2007 2008 Palkat 1 256 395 1 288 616 1 274 101 1 189 591 1 293 810 Henk.sivukulut 355 517 350 507 367 001 374 080 434 301 Koulutus 2 220 4 013 2 180 4 024 3 005 Työterveyshuolto 7 923 8 157 7 800 8 287 10 092 Kuntatyö kuntoon 6 492 3 775 913 692 596 YHT: 1 628 547 1 655 068 1 651 995 1 576 674 1 741 804 Poissaolot ovat merkittävä kustannuserä tarkasteltaessa palkka- ja henkilöstökustannuksia. Taulukko 19: Poissaolojen palkkakustannukset päävastuualueittain syyn mukaan v. 2008 (1000 e) Hallinto- ja elinkeino Sosiaali- ja terveys Sivistys Tekninen ja ympäristö Yhteensä Erotus 2007-2008 Sairauslomat ja työtapat. 25 270 56 34 385 58 Perhepoliittiset vapaat 11 45 43 2 101 41 Koulutus 3 19 9 0,2 31,2-7,8 Vuosilomat 70 739 114 157 1 080 3 Muut vapaat 2 12 11 0,9 25,9-11,1 YHTEENSÄ 111 1 085 233 194,1 1 623,1 83,1 Kustannuksiin voidaan vielä lisätä n. 30 % henkilösivukuluja.

- 20 - Poissaolojoen kustannuksia voidaan tarkastella myös sijaisille maksettujen palkkojen avulla. Taulukossa 20 palkkakulut on eritelty päävastuualueittain. Taulukko 20: Sijaisten palkka päävastuualueittain (1000 e) Alue 2004 2005 2006 2007 2008 Erotus 2007-2008 Hallinto- ja elinkeino 7-56 39 106 67 Sosiaali- ja terveys 1031 1308 1481 1833 2448 615 Sivistys 165 198 119 139 215 76 Tekninen ja ympäristö 16 19 63 56 47-9 YHTEENSÄ 1219 1525 1719 2067 2816 749 Henkilösivukulut lisäävät palkkauskustannuksia vielä n. 30 % edellisestä. LIITTEET: Selvitys henkilöstömäärän kehityksestä

1 SELVITYS HENKILÖSTÖMÄÄRÄN KEHITYKSESTÄ V. 2001-2008 JA -SUUNNITELMA V. 2009 Virat ja toimet päävastuualueittain Virka- / toiminimike 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Hallinto- ja elinkeinotoimi Merkintä "SPK" tarkoittaa, että tehtävä siirtyy Suupohjan Seutupalvelukeskus Oy:öön vuoden aikana Kunnanjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Kunnankamreeri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Hallintojohtaja 1,0 Kunnansihteeri 0,6 0,6 0,6 0,6 Henkilöstösihteeri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Verkkotukihenkilö 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 Maaseutuasiamies 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Pääkirjanpitäjä 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Kirjanpitäjä 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Palkanlaskija (nimike muutettu 1.2.07 alk.) 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Palkkasihteeri 3,0 3,0 3,0 Keskusarkistonhoitaja (nimike muut. 1.2.07 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 alk.) Kanslisti/keskuksen hoitaja " 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 SPK SPK SPK SPK Apulaiskanslisti " 3,5 3,1 2,5 2,5 2,5 2,5 Konekirjoittaja " 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Apulaiskansl./konekirjoittaja " 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Kanslisti " 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Reskontranhoitaja (1.2.2007 alkaen) 1,0 1,0 1,0 Hallinto- ja elinkeinotoimeen tstosihteeri tms. 1,0 Toimistosihteeri " 5,0 4,6 4,6 Johtava maatalouslomittaja (SEK v. 2004 alusta) 1,0 1,0 1,0 - - - - SPK SPK 0,6 SPK Maatalouslomittajat (6 os.aik.) " 13,9 14,0 15,0 - - - - YHTEENSÄ 34,5 34,2 34,6 18,6 18,0 18,0 17,0 16,6 17,6

Virka- / toiminimike 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2 Sosiaali- ja terveystoimi Virat/toimet, joissa ei ole merkintää v. 2009 kohdalla, siirtyvät Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymälle Sosiaalijohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Johtava lääkäri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Apulaiskamreeri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Hoitotyön johtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Terveyskeskuslääkäri 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Apulaiskanslisti (nimike muut. 1.2.07 alkaen) 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Sosiaalityöntekijä 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Kanslisti (nimike muut. 1.2.07 alkaen) 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 Etuuskäsittelijä (1.2.2007 alkaen) 1,0 1,0 Laskentasihteeri " 1,0 1,0 Toimistosihteeri " 5,0 5,0 Terveyskeskusavustaja 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 Sairaanhoitaja 11,0 11,0 12,0 12,0 14,5 15,0 17,0 17,0 Hammaslääkäri 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,0 Hammashoitaja 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Hammashuollon vast.ottoavust. 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 2,0 Suuhygienisti 1,0 Terveydenhoitaja 7,0 7,0 9,0 9,0 9,0 9,0 10,0 10,0 Erikoissairaanhoitaja 3,0 3,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 Kotipalveluohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Kotipalveluauton kuljettaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Kodinhoitaja 25,0 25,0 25,0 25,0 25,0 21,5 17,0 15,0 Perushoitaja 21,5 21,5 20,5 20,5 20,0 20,0 18,0 16,0 Psykologi (60 %) (palv. myyd. Jurvaan) 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Huoltomies 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 - - Päiväkodin johtaja 53% (esiop. 47 %) 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 sivistys Lastentarhanopettaja 53% " 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 sivistys Lastenhoitaja 3x53% " 3,0 3,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 sivistys Keittäjä-emäntä 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 - Perhepäivähoidonohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 sivistys Toimistovirkailija (nimike muut. ) 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Perhepäivähoitaja (kiint. 61) 36,0 36,0 32,0 32,0 33,0 33,0 33,5 36,0 sivistys Laitosapulainen 6,0 6,0 5,0 5,0 4,0 4,0 2,0 2,0 Keittäjä 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 - - Osastonhoitaja 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Kuntohoitaja 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 1,5 1,5 1,5 Sairaala-apulainen 10,75 10,75 10,75 10,75 10,75 10,75 10,0 10,0

Ravitsemispäällikkö 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 tekninen Ravitsemistyönjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 tekninen Ravitsemistyöntekijä 6,0 6,0 7,0 7,0 7,0 7,5 10,5 10,5 tekninen Laboratorionhoitaja 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 Röntgenhoitaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Lääkintävoimistelija 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 Apteekkitavarainhoitaja (60%) (myyd. Jurvaan) 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Välinehuoltaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Mielenterveyshoitaja 13,0 13,0 13,0 13,0 13,0 13,0 9,0 9,0 Hoitoapulainen 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 3,0 3,0 Keh.vamm.huol. osastonhoitaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Keh.vamm.huol. ohjaaja 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Kehitysvammahoitaja 5,0 5,0 5,0 5,0 6,0 6,0 6,0 5,0 Hoitoapulainen 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Laitoshuoltaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Lähihoitaja 4,0 4,0 8,5 14,0 26,5 34,5 Palveluohjaaja 1,0 Vastaanottohoitaja 1,0 YHTEENSÄ 214,75 214,75 217,75 218,75 226,25 228,75 231,50 238,50 0,00 3 Virka- / toiminimike 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Sivistystoimi Sivistystoimenjohtaja 0,5 0,4 0,4 0,4 0,4 0,4 0,4 0,4 0,4 Rehtorit 2,5 1,6 1,6 1,6 1,6 1,6 1,6 1,6 1,6 Kansalaisopiston rehtori 0,5 0,3 0,3 0,3 0,5 0,5 1,0 1,0 1,0 Yhteiskoulun lehtorit 20,0 20,0 16,6 16,6 16,5 16,5 15,0 14,0 13,0 Tuntiopettajat (perusk./lukio) 5,0 6,0 4,0 4,0 5,0 5,0 7,0 7,0 9,2 Luokanopettajat 27,0 27,0 26,0 26,0 25,0 25,0 24,0 25,5 25,0 Erityisopettajat 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Erityisluokanopettajat 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Apulaiskanslisti (nimike muutettu) 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Toimistosihteeri (1.2.07 alkaen) 4,0 4,0 4,0 Vahtimestari 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Koulunkäyntiav./kouluavustajia 4,0 5,0 6,0 9,0 11,0 12,0 10,0 11,0 11,0 Kehitysvammaohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Keittiöpäällikkö 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 tekninen Ravitsemistyöntekijä 11,0 11,0 11,0 11,0 11,0 11,0 11,0 11,0 tekninen Lukion lehtorit 11,0 10,5 10,5 10,5 8,5 8,5 8,5 8,5 7,6 Tekstiili-/teknisten aineiden op. 0,5 0,5 0,6 0,6 0,6 0,6 0,2 0,2 0,2 Kirjastonjohtaja 1,0 1,0 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6

Kirjastovirkailija 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Liikuntasihteeri (50%) (hall.teht. vap-aikasiht.) 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 Uinninvalvoja/ohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Nuorisosihteeri (hall.teht. vapaa-aikasiht. 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 Kulttuurisihteeri (hall.teht.vapaa-aikasiht.) 0,5 0,3 0,3 0,3 Vapaa-aikasihteeri 1,0 1,0 1,0 Nuoriso/vapaa-ajan ohjaaja (nimike muut.) 1,0 0,5 0,5 0,5 0,5 Iltapäiväkerhon ohjaaja 2,0 2,0 Nuorisotilanvalvoja 1,0 0,5 0,3 0,3 0,3 0,3 0,3 0,3 0,3 Päiväkodin johtaja 1,0 Lastentarhanopettaja 1,0 Erityislastentarhanopettaja 1,0 Lastenhoitaja 5,0 Perhepäivähoidonohjaaja 1,0 Toimistosihteeri 0,5 Perhepäivähoitaja (kiint. 61) 36,0 Esiopettajat (peruskoulut) 2,0 1,0 1,0 2,0 1,0 1,0 1,0 2,5 Esiopettajat (päiväkoti) 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 YHTEENSÄ 101,0 104,8 98,4 101,2 102,3 101,8 99,1 102,6 135,9 4 Virka- / toiminimike 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Tekninen ja ympäristötoimi LLKY = Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Päävast.alueen pääll. (50%) 0,4 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 Kunnaninsinööri (tekn.t.pääll. v. 2008 alk.) 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 1,0 1,0 Maanrakennusmestari 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Talonrakennusmestari 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Siivoustyönohjaaja 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 1,0 Toimistosihteeri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 2,0 Kanslisti (nimike muut. 1.2.07 alkaen) 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 Laskentasihteeri 2,0 2,0 2,0 Siivoojat (nimike muutettu) 17,3 16,3 16,3 16,3 16,5 17,6 Laitoshuoltaja 17,6 17,4 17,0 Talonmiehet 4,5 4,0 4,0 4,0 4,0 3,0 3,0 3,0 3,0 Kaukolämpölaitoksen hoitaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Ammattimies 1,0 1,0 1,0 1,0 2,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Vesilaitoksen hoitaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Jätevesipuhdistamon hoitaja 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Varastomies 1,0 1,0 1,0 1,0

Tuntipalkkaiset 11,0 11,0 10,0 11,0 10,0 9,0 9,0 9,0 9,0 Palopäällikkö (v.2004 alusta E-P:n aluepel.) 1,0 1,0 1,0 Palotarkastaja " 1,0 1,0 1,0 Palomies 1,0 1,0 1,0 Ymp.toimen pääll./ymp.siht. 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Ympäristösihteeri (60%) (palv. myyd. Jurvaan) 1,0 LLKY Eläinlääkäri 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 LLKY Rakennustarkastaja (50 %) 0,6 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 Apulaiskanslisti (nimike muutettu) 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 Ruokapalvelupäällikkö 1,0 Ravitsemuspäällikkö 2,0 Ravitsemustyönjohtaja 1,0 Keittiöpäällikkö 1,0 Ravitsemistyöntekijä 21,5 TEKNINEN JA YMP.TOIMI YHTEENSÄ 49,3 49,4 48,4 46,4 45,6 43,7 42,7 42,5 68,0 5 HENKILÖSTÖ YHTEENSÄ 399,55 403,15 399,15 384,95 392,15 392,25 390,30 400,20 221,50 Henkilöstön siirryttyä seutupalvelukseen 211,90 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) Kunnansihteerin viran täyttäminen/täyttämättä jättäminen selvitetään myöhemmin. Maatalouslomitus siirtynyt vuoden 2004 alusta Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän hoidettavaksi. Psykologin, apteekkitavarainhoitajan ja ympäristösihteerin palveluja myydään Jurvan kunnalle 2 työpäivää/viikko Yhteensä 5 henkilön työpanostuksesta 53 % kuuluu päiväkodille ja 47 % esiopetukseen Palotoimi siirtynyt vuoden 2004 alusta Etelä-Pohjanmaan aluepelastuslaitoksen tehtäväksi Seinäjoen kaupungin hallinnoitavaksi. Terveystarkastajan palveluja ostetaan Jurvan kunnasta 3 työpäivää/viikko Toimistohenkilöstön virat muutettu toimiksi ja tehtävänimikkeet muutettu 1.2.2007 alkaen Tehtävänimike muutettu laitoshuoltajaksi Hallinnolliset tehtävät siirretty vapaa-aikasihteerille Vapaa-ajanohjaajan virka muutettu vapaa-aikasihteerin viraksi 1.2.2007 alkaen Kunnaninsinööri toimii teknisen- ja ympäristötoimen päällikkönä