INF-0.1202 FILOSOFIA YSTÄVYYDEN MERKITYS ELÄMÄSSÄ ARISTOTELEEN NÄKÖKULMASTA MARIANNE TENHULA 80399M mtenhula@cc.hut.fi 24.5.2009 Filosofian essee
JOHDANTO Lähetin kauempana asuvalle ystävälleni syntymäpäivän muistamiseksi pienen paketin kirjeineen. Kirjoitin korttiin Ihmiset, jotka tuovat iloa toisten elämään, eivät voi välttyä siltä itsekään. Tiesin hänen ilahtuvan siitä, ja tulin itsekin hyvälle tuulelle saadessani yllättää ystäväni iloisesti. Päivänä, jolloin ystäväni sai paketin, olin itse ollut huonolla tuulella koko päivän, ja oloni oli apaattinen maatessani sängyllä ja kuullessani tekstiviestiäänen. Ystäväni kirjoitti Sain ihanan lahjasi. Olet kyllä uskomattoman ihana ja tärkeä ja elämääni iloa tuova ystävä. Ihanaa, että muistat ystäviäsi näin! Tämä viesti sai minut hetkessä hyvälle tuulelle ja loi minuun uutta puhtia. Sängyllä makaamisen sijaan aloin heti touhuta suoritettavia asioita, sillä tuntui, että minulla oli taas voimaa siihen. Ystävyyden merkitystä elämässä ei voi liiaksi korostaa. Aristoteleen mukaan ystävyys on yksi kaikkein tärkeimmistä asioista elämässä, se on niin luonteenhyve kuin myös hyveellistä. Hyveellisen elämän avulla saavutetaan onnellisuus, ja tämän onnellisuuden Aristoteles määrittää ihmiselämän päämääräksi, jota kohti on elämässään pyrittävä. Ystävyys on keskeinen tekijä päämärän tavoittelussa. Ilman ystäviä elämämme ei ole onnellista, joten tarvitsemme ystäviä läpi elämän. Voidakseen toimia hyveen mukaisesti tarvitaan ystäviä, sillä hyvät teot kohdistuvat parhaimmillaan juuri ystäviin. Aito ystävyyssuhde ja aito ystävyys perustuvat ennen kaikkea ja ennemminkin ystävyyden osoittamiseen kuin sen vastaanottamiseen. (MacIntyre, A.) Aristoteles määrittelee ystävyyden vastavuoroiseksi hyvän tahtomiseksi toiselle siten, että kumpikin ystävyyden osapuoli tiedostaa tämän ja on sen julkisesti ilmaissut. Hyväntahtoisuus ei pelkästään riitä ystävyyteen, mutta sitä toki tarvitaan. (HY) Millaiset ihmiset voivat olla ystäviä, ja onko ystävyyttä olemassa vain yhdenlaista? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan esseessäni mukaillen ja pohtien Aristoteleen määritelmiä ja syitä ystävyyteen. Aristoteles määrittelee kolme eri syytä olla ystävä
toisen henkilön kanssa, ja minä kysyn, voiko kahta ensimmäistä, hyötyyn ja nautintoon perustuvaa ystävyyttä, todella kutsua ystävyydeksi. Mistä tietää löytäneensä tosiystävän, ja voiko ihmisellä olla ainoastaan yksi todellinen ystävä? Luin esseetä varten Alasdair MacIntyren teoksen Hyveiden jäljillä, jossa käydään läpi moraalisen ajattelun historiaa länsimaissa. MacIntyre painottaa teoksessaan sitä, kuinka moderni moraaliajattelu on vain kokoelma hajanaisia jäänteitä menneistä käsityksistä, ja moraalisuus voi siksi tänä päivän huonosti. Ratkaisuksi tämänkaltaiseen ongelmaan MacIntyre esittää paluuta aristoteeliseen hyveetiikkaan. MacIntyre korostaa useassa kohdassa Aristoteleen ystävyyden hyvettä, joka on tärkeä osa elämän päämäärän, onnellisuuden tavoittelemista. MacIntyren Hyveiden jäljillä toimi motivoivana teoksena tarkemman aiheeni ja filosofisen ihmettelyni rajaukseen. Esseessäni tutustun ensin tarkemmin Aristoteleen määritelmään ystävyydestä, sekä kolmesta eri syystä olla ystävä toisen kanssa: hyöty, nautinto sekä ystävän luonteeseen perustuva rakkaus ja arvostus. Pohdin myös, miten ystävyyttä voi oppia, ja miten Pikku Prinssi liittyykään niin vahvasti tähän kaikkeen. YSTÄVYYDEN MÄÄRITELMÄ JA YSTÄVYYS HYVEENÄ Laajasti ajateltuna ystävyys liittyy Aristoteleen mukaan sosiaalisiin suhteisiin ylipäänsä. Tarkemmin kuvailtuna se on vastavuoroista hyvän tahtomista toiselle siten, että kumpikin osapuoli tiedostaa tämän ja ilmaisee sen julkisesti. Pelkästä hyväntahtoisuudesta ystävyys eroaa juuri tämän julkilausumisensa ja vastavuoroisuutensa takia, hyväntahtoisuus kun voi kohdistua myös tuntemattomiin. Hyväntahtoisuus on kuitenkin tärkeä osa ystävyyttä, mutta yksinään se ei riitä ystävyyttä kannattelemaan tai sitä määrittelemään, sillä ilman vastarakkautta ei ole ystävyyttäkään. (MacIntyre, A.) Voidaan ajatella, että niin kuin rakkauden osoittaminen on kuin kutsu toiselle osapuolelle, samoin yksipuolinen hyväntahtoisuus on kutsu ystävyyteen. Ja toisaalta harvemmin kummallakin osapuolella syttyy samanaikaisesti tunteen palo ja sytytys mahdollista ystävyyttä
kohtaan, usein toisen osapuolen on herätettävä huomiota ja osoitettava hyväntahtoisuutta toista kohtaan ensimmäisenä, ja tämä voidaan ajatella edellä mainituksi kutsuksi ystävyyteen. Ystävyyttä ei esiinny pelkästään yksilötasolla; yhteisöt tarvitsevat lujaa ystävyyttä ja tunnesiteitä siinä missä yksilötkin. Ystävyyden ympärille muodostuva yksimielisyys pitää esimerkiksi valtiota koossa oikeudenmukaisuutta vahvemmin. (HY) Työelämässä olen saanut itsekin kokea, kuinka työilmapiiri ja -motivaatio parantuvat huomattavasti, kun työtovereiden kanssa puhalletaan yhteen hiileen ja samaan suuntaan, tuetaan toisia ja muodostetaan pikku hiljaa työtoverisuhteita syvempää kokonaisvaltaista ystävyyssuhdetta. Työn tekeminen ja määrätyistä rutiineista selviäminen onnistuvat varmasti ilman ystävyyden verhoamaa verkkoa, mutta parempiin tuloksiin ja päämääriin, onnellisempiin ihmisiin, päästään eittämättä paremmin ystävyyden hyveen kautta. Hyveellisessä työilmapiirissä työtovereita autetaan ja tuetaan. Tämä taas tarkoittaa, että ihmiset hyväksytään töissä sellaisina kuin he ovat ja hyväksytään, että ongelmatilanteissa työntekijäkin saa olla rajallinen - kaikkea ei tarvitse osata, mutta oppia voi aina. Hyveellä tarkoitetaan jotakin sellaista luonteenpiirrettä, jota voidaan pitää eettisesti ja moraalisesti arvokkaana. Ystävien hyve on ystävien rakastaminen ja sen osoittaminen. Ystäviä pidetään hyvinä ihmisinä, ja heille tahdotaan vilpittömästi hyvää. Todellinen ystävä uskaltaa sanoa suoraan, jos näkee ystävänsä lähtevän elämässään kohti vääriä polkuja. Toisaalta voi olla vaikea määritellä, mitkä ovat oikeat ja mitkä väärät polut toiselle, mutta ystävyyden kehittymisen myötä toisen tunteminen vahvistuu, ja näin ystävä saattaa hyvinkin osata nähdä itseä paremmin, mikä olisi onnellisuuden kannalta hyvää. Tällaisia asioita ei ole helppoa kuulla läheiseltä ihmiseltä, mutta todellinen ystävä tekee näin juuri siksi, että haluaa toisen onnea. Tällainen itsestä riippumaton pyyteettömyys ja vilpittömän, inhimillisen hyvän tahtominen toiselle toisen itsensä vuoksi, on avain ystävyyden hyveeseen. (MacIntyre, A.)
KOLME SYYTÄ YSTÄVYYTEEN Aristoteles pohti, minkälaiset ihmiset voivat olla hyviä ja ystävystyä, ja onko ystävyyttä useita lajeja. Hän päätyy jaottelemaan ystävyyden perustavat syyt kolmeen: hyötyyn, nautintoon sekä ystävän luonteeseen perustuvaan rakkauteen ja arvostukseen, hyvyyteen. Hyötyyn ja nautintoon perustuvissa suhteissa ystävää ei rakasteta ja arvosteta sellaisena kuin hän on, vaan jokin ulkoinen syy, jonka takana on hyöty tai nautinto, ajaa tähän suhteeseen. (MacIntyre, A.) Hyötyyn perustuva suhde on sellainen, jossa toinen henkilö kokee suurimman edun ystävyyssuhteessaan esimerkiksi siinä, että hän saa ystävältään tukiopetusta matematiikassa, ja pääsee näin läpi kursseistaan. Mikäli henkilö ei viihdy yksin ja kokee ensisijaisesti täyttävänsä yksinäisyyden aukon elämässään ystäviensä avulla, hän perustaa samalla suhteensa sekä nautinnolle että hyödylle. Näissä tapauksissa lähtökohdat ovat itsestä lähtöisin ja oman edun kannalta mahdollisimman palkitsevia ystävyyssuhteita, mutta todellisen ystävyyden takana ei kuitenkaan ole vain omat tarpeet. Kolmas ystävyyden muoto eli ystävän luonteeseen perustuvaan rakkauteen ja arvostukseen pohjautuva ystävyys on Aristoteleen mukaan ystävyyden todellinen muoto. Siinä pyyteetön ja vastavuoroinen suhde toteutuu, ja toiselle halutaan hyvää. Tämänkaltaisessa ystävyydessä ystävä nähdään kuin toisena minänä tai peilinä, joka on tukena niin elämän karikkoisilla kivillä kuin myös jakamassa ilon hetket. Ystävyyden täydellinen muoto on mahdollinen vain sellaisten ihmisten välillä, joilla on ystävyyden hyveeseen taipuvainen luonne. Tämä on ystävyyden käsitteen ydin, jota vasten voidaan tarkastella muita ystävyyden muotoja. (MacIntyre, A.) Voidaanko siis ajatella, että hyötyyn tai nautintoon perustuva ystävyyssuhde on ystävyyttä? Miksi sellaista ihmissuhdetta, jossa ei arvosteta toista osapuolta omana itsenään ja haluta hänelle hyvää, kutsuttaisiin ystävyyden kaltaisella arvokkaalla nimellä? Hyötyyn perustuva suhde on ennemminkin hyötysuhde kuin ystävyyssuhde, siinä ollaan toisen ihmisen sijaan hyödyn ystäviä. Jos Aristoteleenkin
mielestä on vain yhdenlaista todellista ystävyyttä, eikö hyötyyn tai nautintoon perustuvien ystävyyksien voi ajatella olevan ei-ystävyyttä, epäystävyyttä tai esimerkiksi pinnallisempaa muotoa ystävyydestä, kaveruutta? Suomennos ystävyys tulee kreikan kielen sanasta philia, joka on omana aikanaan ollut luultavasti laajemmin ymmärrettävissä, ja näin on aina otettava huomioon aika sekä kulttuuri, jossa käsitteitä määritellään ja käytetään. Koen ystävä ja ystävyys -sanat erittäin arvokkaiksi ja tärkeiksi sanoiksi, ja käytän niitä varovasti ja harkitusti koskemaan kaikista rakkaimpia ja läheisimpiä ystäviäni. Jo se on ollut hyvä syy, miksen ole liittynyt facebookiin; olen niin sanankäänteideni jumittama, etten halua hyväksyä frend-requesteja ihmisiltä, joiden ystävä en ole. Englannin kielen ystävää tarkoittava sana friend on kokenut inflaation ja alentunut kaveritasolle, ja samoin on käynyt tärkeän rakkautta ilmaisevan lauseen kanssa. Monet tuttavanikin myöntävät, että jostain syystä on huomattavasti helpompaa sanoa I love you, kuin todella kertoa sama omalla kotimaisellaan. Kenties Aristoteleen kaksi ensimmäistä vaihtoehtoja ystävyydelle ovatkin vain ystävyyden esiasteita, kaveruutta, ja niiden kautta on mahdollista syventää ystävyyttä. Nuorille on esimerkiksi kaverisuhteen aluksi ominaista kokea nautinnon tunteita ystäviensä kanssa vietetystä ajasta, seurustelusta ja yhdessäolosta, mutta pitkän yhdessäolon myötä luottamus ja kiintymys voivat kasvaa ja kehittyä vankaksi suhteeksi, jossa toiselle halutaan vastavuoroisesti hyvää, ja osapuolet huomaavat suhteen kehittyneen todelliseksi ystävyyssuhteeksi. Samoin kuin vanhukset, joiden voi olla vaikeampi luoda uusia ihmissuhteita ja ystävystyä, voivat tuntea esimerkiksi kotiavustajaansa kohtaan hyötyyn pohjautuvaa ystävyyttä, mutta pitkän ajan kuluessa ja kiintymyssuhteen kasvaessa opitaan tuntemaan toisia enemmän, ja suhde kehittyy aidoksi, lämpimäksi ystävyydeksi. Ehkä onkin siis käytävä läpi tällaisia ystävyyden esiasteita, sillä todellisen ystävyyden saavuttaminen vaatii paljon hyveellisyyttä molemmilta osapuolilta.
Aristoteleen mukaan todellisen ystävyyden kautta ystävyyden osapuolet saavat myös suuren hyödyn sekä nautinnon toisistaan, eli näillä seikoilla on toki luonnolliset paikkansa ystävyyssuhteessa, mutta ne eivät missään nimessä ole perusta suhteelle (Juurikkala, O.). Todellinen ystävyys on harvinaista, sillä harvat ovat niin hyveellisiä kuin mitä aitoon ystävyyteen vaaditaan. Aristoteles esittikin, että hyveellinen ihminen ei voi olla samanaikaisesti ystävä monen ihmisen kanssa. Tämän väitteensä hän perustelee siten, että useampaa henkilöä kohtaan ei voi myöskään tuntea rakkautta samanaikaisesti (HY). Tuntuu surulliselta ajatella, että vaikka lähtökohtaisesti voisinkin ajatella kantavani arvokasta ystävyyden hyvettä, laajasta lähipiiristäni löytyisi vain yksi todellinen ystävä. Miten hänet määritän, missä menee minun rajani ystävän ja todellisen ystävän välillä? Olen aina ajatellut, että olen harvinaisen onnekas, kun minulla on laaja kaveripiiri ja muutama todella läheinen ystävä, joihin lasken myös poikaystäväni. En voisi kuvitellakaan laittavani näitä ihmisiä jonoon tai järjestykseen ystävyyden tasonsa tai arvonsa mukaan, sillä heistä jokaista rakastan ja arvostan juuri sen takia, keitä he ovat, ja millaiseksi he ovat minua tehneet. Haluaisin siis uskoa, että todellista ystävyyttä ja rakkautta riittää useammalle kuin yhdelle, ja silti tai juuri siksi, että ystävyyssuhteiden luominen on todella pitkä ja ihana taival, kumpikin ystävyyden osapuoli saa siitä elämäänsä uskomattoman paljon. Väistämättä voi myös käydä niin, että vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat syystä tai toisesta uusien tieltä, mutta jokainen elämän varrella koettu ystävyys on ainutlaatuisuudessaan arvokas. Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle. (Sait-Exupéry, A.) Toisaalta ajatusleikkiä voi myös viedä pidemmälle, entä jos olenkin koko elämäni ainoastaan kuvitellut eläneeni ystävyyssuhteissa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, mutta todellisuudessa en ole vielä päässyt aidon ystävyyden tasolle? Luulen siis, että on voitava olla yhtä aikaa useamman ihmisen todellinen ystävä, sillä en ole koskaan kokenut sitä tunnetta, mikä seuraa aidosta ystävyydestä. Tämä on kuitenkin melko pessimistinen ajatus senkin valossa, että Aristoteleen mukaan todellinen ystävyys parantaa minäkuvaa ja käsitystä itsestä, ja auttaa itseensä tutustumisessa. Näin ollen olen ystävyyssuhteistani oppinut itsestäni sen, että
haluan hyvää läheisimmille ihmisilleni ja saan sitä vastavuoroisesti heiltä takaisin, eli olen löytänyt todellisia ystäviä elämääni. (MacIntyre, A.) YSTÄVYYDEN ELÄMÄNKOULU Aristoteleen mukaan ystävyys edellyttää tietynlaista samanveroisuutta ja samankaltaisuutta. Parhaimmillaan ystävyys pääsee toteutumaan kahden hyveellisen ihmisen välillä, ja silloin syntyykin juuri Aristoteleen nimittämää aitoa ystävyyttä. Eriarvoisten ihmisten välillä ystävyys ei voi kehittyä rehellisimpään ja aidoimpaan muotoonsa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos toinen ihminen haluaa hyötyä ystävästä ja toinen taas suhtautuu hyväntahtoisuudella ja rakkaudella, ei tasaveroinen ystävyys ole mahdollinen, sillä toinen antaa enemmän kuin toinen, ja tämä asetelma on ystävyyden kannalta vinoutunut. (MacIntyre, A.) Jotta voisi olla ystävä toiselle, on lähtökohtaisesti suhtauduttava ystävällisesti itseensä. Paheelliset ihmiset eivät suhtaudu saati kohtele edes itseään hyvin, ja he jäävätkin usein ilman todellisia ystävyyssuhteita. Hyveellinen ihminen sen sijaan uskoo sekä itseensä että ihmisiin, etsii ja lopulta löytääkin aitoa ystävyyttä. (MacIntyre, A.) Aristoteleelta voidaan oppia, että ystävyyttä voi harjoitella ja siinä voi kehittyä. Tärkeintä on hyvä tahto, jonka voi näyttää konkreettisesti olemalla läsnä, kuuntelemalla ja kiinnostumalla toisen elämästä, jakamalla ilot ja surut, välittämällä aidosti. (Juurikkala, O.) Olen itse löytänyt itseni tilanteesta, jossa huomaan, että keskustelukumppanini ei ole läsnä keskustelussa. Hän saattaa kysyä minulta ystävällisesti miten voin, mutta vastatessani hän ei keskity, kysyy useaan kertaan asioita, joita olen juuri maininnut, tai hän muuten kehonkielellään antaa ymmärtää, ettei keskustelu kanssani ole hänelle kovin merkittävää. Tai ehkä vielä niin, että keskustelu saattaakin olla ihan siedettävän merkittävää, mutta kuulumiseni ja keskustelun sisältö eivät lopulta ole niin olennaisia. Toisaalta myönnän, että olen itsekin ollut juuri tällainen haahuileva keskustelija, ja ymmärrän
täysin, ettei se anna kovin vakuuttavaa kuvaa ihmisestä potentiaalisena ystävänä, sillä yksi lähtökohta ystävyyteen on aito kiinnostuminen toisen asioista. Tärkeää ystävyyden elämänkoulussa on se, että silmiin katsomisen sijaan katsoo samaan suuntaan, näin ystävyys kasvaa ja kehittyy. Suuria panostuksia vaativat ryhmätyöt ovat tästä esimerkki yhteisen tavoitteen ja uurastuksen parissa on myös ystävyyden mahdollista lujittua tai saada alkunsa. (Juurikkala, O.) Voi joutua itkemään vähän, jos on antanut kesyttää itsensä. (Sait-Exupéry, A.) Ystävyys eroaa kaveruudesta ja hyödyn tai nautinnon tavoittelemisesta paljon, sillä siinä todella avataan ystävälle sydämensä ja mielensä uskalletaan olla haavoittuvaisena, omana itsenään hyveineen ja heikkouksineen ja luottaa siihen, että toinen hyväksyy ja rakastaa sellaisenaan. Näin isoa palaa jaettaessa itsestä myös kiintymys kasvaa ja kehittyy, ja ystävät ovat kesyttäneet toisensa. Aristoteleen hyve-etiikassa on paljon perää ja ajatuksia, joita tulisi nykymaailman MacIntyrenkin parjaamassa sirpaloituneessa moraalimaailmassa muistaa. Elämän päämäärää eli onnellisuutta ei tavoita yksin, eikä ystävyyden merkitystä voi ihmiselle juuri liioitella. Lopulta mitä enemmän ystävyyttä ja rakkautta maailmaan mahtuu, sitä parempi ja yhtenäisempi siitä voi tulla. On siis ehkä lopulta turha keskittyä pohtimaan, millä sanamuodoilla läheisimpiensä ja rakkaimpiensa keskinäistä ihmissuhdetta kuvaa, tärkeintä on pyrkimys ystävyyden hyveeseen taipuvaan luonteeseen ja inhimillisen hyvän tahtomiseen toisille heidän itsensä vuoksi. Kuten Pikku Prinssissä sanotaan Jos täytyy kuolla, on kuitenkin hyvä, että on kerran omistanut ystävän. (Sait-Exupéry, A.)
KIRJALLISUUTTA Helsingin yliopisto (HY), Valtiotieteellinen tiedekunta,. (2006) Käytännöllisen filosofian valintakokeen arvosteluperusteet. Viitattu 24.5.2009. Saatavilla: http://www.helsinki.fi/valtiotieteellinen/opiskelu/opiskelijaksi/lisatietoa/kys06/arv_kfil osofia.pdf Juurikkala, O. (3.2.2009). Ystävyyden jalo taito. Blogi: Hyvejohtajuus johtajuudesta elämäntapa. Viitattu 24.5.2009. Saatavilla: http://hyvejohtajuus.fi/146/ystavyydenjalo-taito/ MacIntyre, A. (2004). Hyveiden jäljilla. Gaudeamus Kirja Oy. de Sait-Exupéry, A. (1943). Pikku Prinssi.