Kaksoiskelpoinen vai kaksoiskelvoton?

Kaksoiskelpoinen vai kaksoiskelvoton? Sosionomi (AMK) / kirkon nuorisotyönohjaaja -tutkinto opiskelijoiden arvioinnissa Anni Hinkka Pille Kruus Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kauniaisten yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja

TIIVISTELMÄ Hinkka, Anni ja Kruus, Pille. Kaksoiskelpoinen vai kaksoiskelvoton? Sosionomi (AMK) / kirkon nuorisotyönohjaaja -tutkinto opiskelijoiden arvioinnissa. Kauniainen, syksy 2004 69s. 1 liite. Diakonia Ammattikorkeakoulu, Kauniaisten yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyöohjaaja. Opinnäytetyömme tarkoitus on kartoittaa opiskelijoiden kokemuksia kaksoiskelpoisesta tutkinnosta ja sen toimivuudesta. Tutkimustulokset annamme Diakoniaammattikorkeakoulun kehittämisyksikön käyttöön. Työmme teoriaosuudessa perehdymme vanhaan koulutusrakenteeseen, jolloin sosiaali- ja kirkollisen alan tutkinnot olivat vielä selkeästi erillisiä. Teoriaosuudessa keskitymme erityisesti nuorisotyönohjaajan koulutuksen muutokseen. Uusimpien koulutustutkimusten ja haastattelujen kautta käsittelemme teoriaosuudessa myös tämän ajan yhteiskunnan koulutukselle asettamia haasteita ja sen myötä tapahtunutta ammattikorkeakoulu-uudistusta. Varsinainen tutkimuksemme keskittyy opiskelijoiden kokemuksiin kaksoiskelpoisesta tutkinnosta. Tutkimusjoukkoomme kuului vuonna 2003 2004 Helsingin, Järvenpään ja Kauniaisten yksiköistä kirkolliseen kelpoisuuteen valmistuvia opiskelijoita. Toteutimme kyselyn kyselylomakkeella, joka sisälsi sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä. Analysoimme strukturoidut kysymykset SPSS-ohjelmalla ja avoimet vastaukset teemoittain. Tutkimuksessamme nousi vahvasti esille, että kaksoiskelpoisen sosionomi (AMK)/kirkon nuorisotyönohjaaja -tutkinnon käytännön toteutus on erilaista eri yksiköissä. Yksiköillä on erilaisia painotusalueita, joihin näyttää vaikuttavan pitkä koulutushistoria ennen ammattikorkeakoulu-uudistusta. Tutkimuksemme perusteella Kauniaisten yksikön opiskelijat kokevat yksikön vahvuudeksi hyvän kirkollisen nuorisotyönohjaajan koulutuksen. Helsingin yksikössä kirkollisen koulutuksen toteutus sai opiskelijoilta paljon kritiikkiä, mutta yksikkö sai positiivista palautetta vahvasta sosiaalialan osaamisesta. Järvenpään yksikön opiskelijat eivät nostaneet yksiköstään esiin erityispiirteitä yhtä vahvasti kuin Helsingin- ja Kauniaisten yksiköiden opiskelijat. Päällimmäisenä opiskelijoiden keskuudesta nousi yhteinen toive kirkollisten opintojen määrän lisäämisestä kaksoiskelpoiseen tutkintoon. Tyytyväisimpiä tutkintoonsa olivat Kauniaisten yksikön opiskelijat ja eniten sitä kritisoivat Helsingin yksikön opiskelijat. Asiasanat: kirkon nuorisotyö; sosiaalityö; tutkinnonuudistus; kristillisyys; ammattiidentiteetti Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu Kauniaisten yksikön kirjasto

ABSTRACT Hinkka, Anni and Kruus, Pille. Examination of double-qualification in the appraisal of Diak students: Double-qualification or disqualification, Kauniainen autumn 2004, 69 pages, 1 appendices. Diaconia Polytechnic, Kauniainen Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education. The target of our research was to find out students expectations and experiences of the double-qualification and about its working in different three units. Theoretical background of our final thesis consists literature and researches, which apropos of old training construction, when social- and ecclesiastical examinations were clearly separated. Through the latest surveys we also acquainted with the nowadaystraining constructions and the summons, which have been laid on by the today s society. The preparing of our research started with making the questionnaire in the October 2003. Survey was made in Helsinki, Järvenpää and Kauniainen units for the students, who were graduating from the school in 2003 December and 2004 May. Questionnaire consisted closed and opened questions. Numeral answers were processed by using SPSS program. Opened answers were analysed by themes. This study strongly accentuate, that with the renovation of training constructions in 1996 church youth leader examination has been changed a lot. Today s church youthleader examination includes many requirements of modern world, and that elicited so many practical teaching has been dropped off. Students strongly wish more ecclesiastical studies, but they also wishes enlargement of social- and welfare studies. Every unit of Diaconia Polytechnic has its own distinctive history before training construction renovation, and those historical features are also visible in nowadays life. We found out from the research that the student of Kauniainen experiences that the positive feature in Kauniainen unit is a good church youth work-leaders preparing. But in Helsinki unit students strongly criticized church youth leader training, but also approved social work training. But students from Järvenpää did not rise up any particular feature, as Helsinki s and Kauniainen students did. Based on our survey we discovered, that in different units there are different features and contents of training program, which are dominating, and there are different ways how units are practicing same block of studies. Keywords: church youth work, social work, curriculum reform, Christianity, occupational identity

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 AMMATTIKORKEAKOULUJEN HISTORIA...7 3 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU...11 3.1 Diakonia-ammattikorkeakoulun synty...11 3.2 Diakonia-ammattikorkeakoulun profiili...12 3.3 Diakonia-ammattikorkeakoulun opetusfilosofia...13 3.4 Diakonia-ammattikorkeakoulujen koulutusohjelman tavoitteet...14 3.5 Kaksoiskelpoisuuden asettamat haasteet tutkinnolle...16 4 KIRKON NUORISOTYÖNOHJAAJAN JA SOSIAALIKASVATTAJAN TUTKINNON YHDISTÄMINEN...19 4.1 Sosiaalialan koulutus ennen ja nyt...19 4.2 Kirkon nuorisotyönohjaajan koulutus...22 4.2.1 Kirkon nuorisotyönohjaajan koulutus ennen...22 4.2.2 Nuorisotyönohjaajan koulutus muutoksessa...25 4.2.3 Nuorisonohjaajan koulutus nyt...27 5 PÄÄKAUPUNKISEUDUN YKSIKÖIDEN ERITYISPIIRTEET...29 5.1 Helsingin yksikkö...29 5.2 Järvenpään yksikkö...30 5.3 Kauniaisten yksikkö...31 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...32 6.1 Tutkimusprosessin kuvaus...32 6.2 Tutkimusongelmat...33 6.3 Kyselylomakkeen laatiminen...33 6.4 Aineistoanalyysi...34 6.5 Eettistä pohdintaa...35 7 TUTKIMUSTULOKSET...36 7.1 Opiskelijoiden oletuksia Diakonia-ammattikorkeakoulusta ennen koulutukseen hakeutumista...36 7.1.1 Opiskelijoiden oletuksia omasta yksiköstä...37 7.1.2 Opiskelijoiden oletuksia muista yksiköistä...38

7.2 Opiskelijoiden suoritukset muissa yksiköissä...39 7.3 Opetussisältö opiskelijoiden arviossa...40 7.3.1 Kehitettävää kirkollisissa opinnoissa...45 7.3.2 Kehitettävää sosiaali- ja kasvatusalan opinnoissa...46 7.3.3 Kehitettävää harjoittelujaksoissa...47 7.4 Kaksoiskelpoisen tutkinnon antamat valmiudet...48 7.5 Yksiköiden vahvuudet ja heikkoudet opiskelijan näkökulmasta...51 7.5.1 Yksiköiden vahvuudet...51 7.5.2 Yksiköiden heikkoudet...52 7.6 Tyytyväisyys kaksoiskelpoista tutkintoa kohtaan...54 7.7 Diakin perusarvojen toteutuminen...57 8 TUTKIMUSTULOSTEN POHDINTAA...58 8.1 Tiedonkulku yksiköissä...58 8.1.1 Ennakko-tietämys...58 8.1.2 Sisäinen tiedonkulku yksiköissä...58 8.2 Vahvat perinteet heijastuvat erityispiirteinä...59 8.3 Arvio opetuksesta ja sen sisällöstä yksiköittäin...60 8.4 Yksiköistä yhteisesti nousevia kehittämisen arvoisia asioita opinnoissa...63 8.5 Tyytyväisyys tutkintoa kohtaan...64 8.6 Diakin arvomaailma puntarissa...66 8 LÄHTEET...67 9 LIITTEET...69

1 JOHDANTO Koulutusuudistuksen myötä vuonna 1996 syksyllä yhdistyi kaksi erillistä tutkintoa: kirkon nuorisotyönohjaajan ja sosiaalikasvattajan tutkinto yhdeksi ammattikorkeakoulututkinnoksi. Tutkinnosta valmistuvat ovat kaksoiskelpoisen sosionomi AMK- tutkinnon (140ov) suorittaneita, kirkon- ja yhteiskunnan sosiaalialan työn ammattilaisia. Sosiaalialan työntekijöitä valmistuu muistakin sosiaalialan oppilaitoksista, mutta Diakoniaammattikorkeakoulu on ainoa väylä suorittaa sosionomin tutkinnon yhteydessä myös kirkon nuorisotyönohjaajan tutkinto. Opinnäytetyömme aihe sai alkunsa monista kysymyksistä, joita meillä itsellämme ja opiskelijatovereillamme on herännyt kaksoiskelpoista sosionomi AMK- tutkintoa suorittaessamme. Sosionomin tutkinto koostuu monista erilaisista osa-alueista, joka tekee tutkinnosta monipuolisen, mutta samasta syystä myös hyvin hajanaisen. On ymmärrettävää, että sosionomi suhteellisen uutena ammattinimikkeenä on kansalle työelämässäkin vielä epäselvä, mutta huolestuttavaa, kun valmistumisvaiheessa olevat sosionomiopiskelijat kyselevät toisiltaan: minkä alan asiantuntijoita oikeastaan olemme? Tässä tutkimuksessa tutkimuskysymykset ovat: 1. Kuinka opiskelijat kokevat kaksoiskelpoisen tutkinnon valmistavan a) kirkon nuorisotyön tehtäviin b) yhteiskunnan sosiaali- ja kasvatusalan erilaisiin työtehtäviin 2. Mitä tarkoitetaan yksiköiden erityispiirteillä ja kuinka ne ilmenevät? 3. Kuinka opiskelijoiden mielestä on onnistuttu opetussisällön suunnittelemisessa ja sen toteutuksessa. Tutkimuksessa opiskelijat arvioivat tutkinnon sisältöä ja kertovat kuinka se heidän mielestään vastasi Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkinnolle asettamiin tavoitteisiin, sekä heidän omiin odotuksiinsa. Opiskelijat tuovat esiin myös yksiköidensä heikkoudet sekä

7 vahvuudet. Tutkimuksemme näkökulma painottuu erityisesti kirkon nuorisotyönohjaajan koulutuksen muutokseen. Tutkimuksemme tulokset voivat palvella kaksoiskelpoisen (kirkon nuorisotyönohjaaja/yhteiskunnan sosiaalityöntekijä) sosionomi AMK- tutkinnon opintokokonaisuuksien kehittämisessä. Kyselytutkimus toteutettiin Kauniaisten yksiköstä jouluna 2003 valmistuneille opiskelijoille, ja joukolle Helsingistä ja Järvenpäästä jouluna 2003 valmistuneita sekä keväällä 2004 valmistuvia opiskelijoita. 2 AMMATTIKORKEAKOULUJEN HISTORIA 1980 ja 1990-lukujen taitteessa lähdettiin ammattikorkeakoulujärjestelmää rakentamaan. Oltiin irtisanoutumassa vanhasta idästä ja vanhoista jäykistä keskusvaltaisista säädös- ja normiohjauksen säätelytraditioista ja menossa kovaa kyytiä Euroopan unioniin, maailmalle ja globaaleille markkinoille päin. (Liljander 2001, 85.) Elinkeino ja ammattirakenteen muutokset tuovat mukanaan myös uusia työvoiman osaamisentarpeita. Tämä murros oli Suomessa selvästi nähtävissä 1980 luvun lopussa. Tuolloin olemassa ollut koulutus ei enää vastannut muuttuneen ja koko ajan muuttumassa olevan yhteiskunnan vaatimuksiin. (Liljander 2001, 32.) Suomen ammattikorkeakoulut rakennettiin olemassa olevista oppilaitoksista niitä yhdistämällä, jakamalla ja uudelleen organisoimalla. Kuten Lampinen (1995) toteaa, tällainen ratkaisu edellyttää kehittämisstrategiaa, joka tähtää entisten opistojen kehittymiseen korkeatasoisemmiksi oppilaitoksiksi. Nyt suomalaisia ammattikorkeakouluja voi kuvailla seuraavilla ominaisuuksilla: - Ammattikorkeakoulut ovat Suomen mittakaavassa suuria yksiköitä, siten tavoitellaan tehokkuutta ja taloudellisuutta.

8 - Ammattikorkeakoulut ovat moninaisia, näin toivotaan mahdollistuvan työ-elämään tähtäävät poikkitieteelliset opinnot. - Ammattikorkeakoulut ovat autonomisia ja niiden määrä rajoittunee 30:een. - Ammattikorkeakoulut harjoittavat työelämäläheistä kehittämistoimintaa, jolloin niiden odotetaan tukevan erityisesti pk-yrityksiä. - Ammattikorkeakouluissa ei ole professoreja, vaan opettajien pätevyydessä on korostettu työelämän tuntemusta korkean tieteellisen tason ohella. (Helakorpi S ja Olkinuora A 1977, 6.) Ensimmäiset ammattikorkeakoulut vakinaistettiin elokuussa 1996, viimeiset elokuussa 2000. Tällä hetkellä, järjestelmän ollessa kokonaan vakinainen, maassamme on kaikkiaan 31 ammattikorkeakoulua, joista 29 toimii opetusministeriön hallinnoimina. (Salminen 2002, 20.) Virallisesti ammatillisen koulutuksen korottamisella pyrittiin korjaamaan monia koulutusjärjestelmän toiminta- ja rytmihäiriöitä, lähentämään koulutusta ja työtä, vastaamaan työvoiman ammatilliseen osaamiseen kohdistuneisiin korottuneisiin vaatimuksiin sekä parantamaan Suomen kilpailukykyä kovenevassa maailmantaloudessa. Oli myös muita syitä. Ammatillisen oppilaitosten monet paikat ammottivat tyhjillään. Ammatillista opiskelua ja lyhyttä reittiä työhön ei arvostettu, vaikka ammatillisten oppilaitosten sisälläkin ylioppilaspohjaisia linjoja oli määrätietoisesti lisätty. Yhä uudet alat ja ammatit tahtoivat saada itselleen korkeakoulun tutkinnon ja päämääränä oman statuksen ja miksei osaamisenkin nostoa. (Liljander 2003, 85 ja 86.) Ammattikorkeakoulujen luominen on ollut merkittävä koulutusrakenteen kokonaisuudistusta. Se merkitsi siirtymistä binaariseen, eli kaksijäseniseen korkeakoulujärjestelmään, ja ei-ylisopistollisen, non-university sektorin luomista korkea-asteelle. Ammattikorkealaitosta voidaan siis edelleen pitää perinteisessä koulujärjestelmässä uutena; toiminta kehittyy edelleen. Ammattikorkeakouluja kehitetään osana kansainvälistä korkeakouluyhteisöä painottaen ammattikorkeakoulujen profiilia työelämän ja sen kehityksen asiantuntijoina. (Salminen 2002, 21.) Binäärijärjestelmässä korkeakoulujärjestelmä on kaksiportainen ja korkeampaa tai korkeinta opetusta annetaan vain toisen järjestelmän piirissä, siis meillä yliopistossa (Salminen 2002, 21). Ammattikorkeakouluista on muodostunut toisen asteen koulutuksen käyneille uusi koulutusreitti, joka on selvästi

9 entistä opistoasteen koulutusta suositumpi. Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnasta tehdyn tutkimuksen mukaan ammattikorkeakouluun hakeutuvista 72 prosenttia oli ylioppilaita, 22 prosenttia ammatillisen tutkinnon suorittaneita ja 6 prosenttia oli suorittanut molemmat tutkinnot (Vuorinen ym.) 1999). (Salminen 2002, 24 ja 25.) Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmää kehitettäessä eroa perinteiseen yliopistosektoriin luotiin tutkimuksen ja tieteellisyyden määrittelyissä. Ammattikorkeakouluopinnoista annetussa laissa (L 255/1995) todetaan ammattikorkeakoulujen tehtäviin kuuluvan ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa ja työelämää tukevaa tutkimus- ja kehitystyötä. Perustutkimus jäi näin ollen tiedekorkeakoulujen tehtäväksi ammattikorkeakoulujen kurottaessa perustutkimuksen tuottaman tiedon soveltamiseen käytännössä. Erona tiedekorkeakouluihin ammattikorkeakouluissa on tietoisesti pyritty painottamaan yritys- ja työelämäyhteyksiä ja sitä kautta ammatillisen koulutuksen vahvuuksia. (Salminen 2002, 26.) Ammattikorkeakoulussa opiskelun tavoitteena on monialainen osaaminen. Monialaisuuden korostamisen kautta on haluttu luoda uudenlaisia osaamisrakenteita ja vastata työyhteisöjen yhä laajempiin ja monisyisempiin osaamisvaatimuksiin. (Liljander 2003, ennen sivua 35.) Kokeilussa myös opetusmenetelmät muuttuivat siten, että yhä suurempi osa opetuksesta tapahtui oppilaitoksen ulkopuolella (Salminen 2002, 23). Ammattikorkeakoulujen erityisluonne on ilman muuta sen ammatillisuus siis kaikki se, mikä on todellisuutta käytännössä, työpaikoilla. Airaksisen (1991) mukaan ammattilaista luonnehtii aina tiettyjen taitojen ja tietojen kokonaisuus. Ammattia luonnehtii myös yksilön asema yhteiskunnassa. Ammattilainen on ainakin jossain määrin autonominen suhteessa yhteiskunnan päätösmekanismiin, hän tekee päätöksiä ja toimii ilman muiden päätösten sitovuutta. Yksi tärkeä tekijä on ammattien tiedeperusta. Koulutus ja ammattitaito perustuvat teoreettiseen ja metodisesti kehittyneeseen tiedon hankintaan ja välitykseen. Ammattikorkeakoulussa tieteellisyys ja käytännöllisyys yhdistyvät. Se, mikä liittyy käytännölliseen tietoon ja taitotietoon, on ammattikorkeakoulun ydinaluetta. Vertaillessaan tutkijan ja ammattilaisen tehtäviä Ketonen (1990) korostaa viimeksi mainitun sosiaalista vastuuta. Tämän tulokset ovat tiettyä tarkoitusta varten. Ne muodostavat kokonaisuuden, jolla on tietty mieli. Ammattilainen vastaa siitä, että hänen tuotteensa kelpaa tarkoitukseensa. Tarkoituksen määrittelee pikemmin ympäröivä maailma kuin hän itse. Hän ei pääse

10 vastuusta selittämällä tutkijan tapaan, että hänen tuotteensa on hänen asettamiensa olettamusten mukainen. (Helakorpi & Olkinuora A 1997, 11.) Ammattikorkeakoululle ei riitä sen seuraaminen, mitä tämänhetkinen työelämä edellyttää, vaan sillä on haaste kehittää työelämää ja ammatteja. Eteläpelto (1992) katsoo tämän merkitsevän tietoista tulevaisuusperspektiiviä, joka on tarpeeksi konkreettinen ja dynaaminen ohjatakseen koulutusta aktiiviseen työelämän kehittämiseen. Ammattikorkeakoulun kehittämisen lähtökohdaksi tulisi syventää käsitys siitä, millainen on aktiiviseen muutoksen hallintaan ja joustavuuteen kykenevä tulevaisuuden asiantuntija ja millaisia ovat ne oppimisen, organisoinnin ja ohjaamisen tavat, jotka voisivat luoda edellytyksiä tällaisen asiantuntijan kouluttamiselle. (Helakorpi & Olkinuora 1997, 11.) Tavoitellessaan edellä kuvattuja vaativia tavoitteita ammattikorkeakoulujen on kiinnitettävä erityistä huomiota seuraaviin kehittämiskohteisiin: - Koulutuksen tason parantaminen ja kehittäminen (ops-työ, oppiva organisaatio, laatutyö, yhteydet tiedemaailmaan, kansainväliset yhteydet) - Koulutuksen ja työelämänsuhteiden kehittäminen (yhteydet alueen elinkeinoelämään, työelämäharjoittelu, kehittämishankkeet, asiantuntijavaihto) - Opetusmenetelmien ja -ohjauksen kehittäminen (itseohjautuvat oppimismenetelmät, monimuotoiset opinnot, uusi oppimisympäristö, telemaattiset palvelut, kirjastot, tiimityö) - Avoin ammattikorkeakouluopetus ja täydennyskoulutuspalvelut (aikuisten joustavat opiskelujärjestelyt, työelämän ja koulutuksen yhteistyö, poikkitieteelliset opinnot ) Henkilöstökoulutus (opettajien koulutustason parantaminen, uudet pedagogiset valmiudet ja yhteisöoppiminen) (Helakorpi & Olkinuora 1997, 11 ja 12.)

11 3 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU 3.1 Diakonia-ammattikorkeakoulun synty Diakonia-ammattikorkeakoulun taustana oli evankelis-luterilaisen kirkon diakonia- ja nuorisotyön piirissä virinnyt kiinnostus oman ammattikorkeakoulun perustamisesta. Virallisesti tästä oppilaitosjoukosta ensimmäisenä kokeilulupaa haki Suomen Kirkon Sisälähetysseura Pieksämäen yksikkö, ensimmäisenä väliaikaisten ammattikorkeakoulujen kokeilulupia koskevassa ensimmäisessä hakuprosessissa, vaikka kyse itse asiassa oli useammasta juuresta (mm. Helsingin ja Järvenpään yksiköt, pieni kirkollinen ruotsinkielinen yksikkö, Lahden ja Oulun ammattikorkeakokeilut). Pieksämäen hanke oli Valtioneuvoston yleisen istunnon esittelylistalla 11.4.1991, jossa kokeilulupaa esitettiin 20 hankkeelle ja hylkäämistä 26 hankkeelle. Hanke oli tuolloin hylättyjen listalla. Sama hanke hylättiin myös vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1992. Seuraavina vuosina 1993 1994 ei uusia hakukierroksia ollut, koska ministeri Uosukainen ilmoitti molempina vuosina kentälle, että uusia hakemuksia ei kannata tehdä, koska kokeiluja ei tulla laajentamaan. Sittemmin ministeri Olli-Pekka Heinonen valitsi toisen linjan kokeilun laajentamiseen. (Salminen 2002, 34.) Laajempaan pohjaan perustuvan Diakin, ts. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön, Suomen Kirkon Seurakuntaopiston säätiön, Porin Diakonissalaitoksen säätiön, Helsingin Evankelisen Opiston säätiön ja Suomen Raamattuopiston säätiön perustaman Diakonia-ammattikorkeakouluosakeyhtiö Diakoniyrkeshögskula Ab:n hakemus saatiin vuonna 1995. Näille ylläpitäjille valtioneuvosto myönsi 31.8.1995 väliaikaisen ammattikorkeakoulun kokeilupäätöksen 1.8.1996 lukien. Kokeiluluvan saanut väliaikainen ammattikorkeakoulu muodostui Helsingin Diakoniaopistosta, Järvenpään Diakoniaopistosta, Luther-opistosta, Porin Diakoniaopistosta, Helsingin evankelisesta opistosta ja Suomen Raamattuopistosta. (Salminen 2002, 34.)

12 3.2 Diakonia-ammattikorkeakoulun profiili Diakonia-ammattikorkeakoulu, kuten kaikki muutkin ammattikorkeakoulut, on suhteellisen nuori korkeakoulu. Tämän vuoksi se on vasta hakemassa paikkaansa oppilaitoksena. Huomionarvoista on myös se, että ammattikorkeakoulu-uudistuksen myötä kirkollinen ja yhteiskunnallinen kelpoisuus, eli niin sanottu kaksoiskelpoisuus, suoritetaan samassa ajassa kuin kelpoisuus ainoastaan toiseen tutkintoon eli keskimäärin kolmessa ja puolessa tai neljässä vuodessa. Laki ammattikorkeakoulu opinnoista (1995, 2) lausuu, että ammattikorkeakoulu tutkintoon johtavien opintojen tarkoituksena on työelämän ja sen kehittämisen asettamien vaatimusten pohjalta antaa tarpeelliset tiedolliset ja taidolliset valmiudet ammatillisessa asiantuntijatehtävissä toimimista varten. Opetus on tieteellispohjaista, mutta käytännöllisesti suuntautunutta (Rask, Kainulainen, Pasanen 2003, 18) Ammattikorkeakouluna Diakonia-ammattikorkeakoulu (jatkossa käytämme Diakoniaammattikorkeakoulusta lyhennettä Diak) poikkeaa lähtökohdiltaan muista suomalaisista ammattikorkeakouluista. Se on vastannut eettisesti painottuneen yhteiskunnallisen koulutuksen ohella keskeisestä osasta kirkon tehtäviin valmistavasta suomenkielisestä diakoniakoulutuksesta sekä valtaosasta kirkon nuorisotyönohjaajien koulutusta. Sen koulutustehtävään on kokeilusta lähtien kuulunut diakoniatyö ainoana ammattikorkeakouluna sekä siihen liittyen kristilliselle pohjalle rakentuva sosiaali- ja terveysalan koulutus samoin kuin nuorisotyönohjaajakoulutus, mikä koulutusluokitteluissa kuuluu vapaa-ajan ohjaajan koulutukseen. Diakoniatyötä ohjaavat teologiset lähtökohdat, mutta työn toimintamuodot ovat arkiset ja yhteiskunnalliset. Diakin ylläpitäjäratkaisuna on päädytty osakeyhtiöön. Suomalaisen ammattikorkeakoulujärjestelmän rakenteellinen perusarkkitehtuuri määriteltiin jo vuonna 1990; sen mukaan ammattikorkeakoulut tulisivat olemaan usean oppilaitoksen yhtymiä (Numminen, Lampinen & Mykkänen & Blom 2001, 120). Tässä suhteessa Diak siis noudattaa perusarkkitehtuuria, onhan siinä yhdistynyt monia erillisiä oppilaitoksia. Verkostomaisuudessaan Diak kuitenkin on siinäkin joukossa sangen omaleimainen. Myös edustamiensa koulutusalojen suhteen Diak kuuluu lähinnä yksialaisiksi luettaviin ja on siten poikkeuksellinen suomalaisten pääosin monialaisten ammattikorkeakoulujen joukossa. (Salminen 2002, 33.)

13 Ammattikorkeakoulun toimiala käsitti päätöksen mukaan sosiaali- ja terveysalan sekä vapaa-aika ja liikunta-alan koulutuksen (nykyinen humanistinen ja opetusala). Väliaikaisen diakonia-ammattikorkeakoulun tehtävänä oli vastata eettisesti painottuneen yhteiskunnallisen koulutuksen ohella keskeisestä osasta kirkon tehtäviin valmistavasta suomenkielisestä diakoniakoulutuksesta, valtaosasta kirkon nuorisotyöohjaajien koulutusta ja koko ruotsinkielisestä diakonissakoulutuksesta. Viimeksi mainittu koulutus ei kuitenkaan toistaiseksi ole toteutunut. Diakin kokeiluun kuului alkuvaiheessa 460 nuorten koulutuksen aloituspaikkaa, laajimmillaan noin 520 aloituspaikkaa, eli noin 1800 opiskelijaa. (Salminen 2002, 35.) Vuonna 2002 Diakissa koulutusta annetaan kolmella ammattikorkeatutkinnon koulutusalalla: humanistisella alalla, kulttuurialalla sekä sosiaali- ja terveysalalla. Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon johtaa diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma (Salminen 2002, 35). Siitä valmistuu AMK sosionomeja, AMK - terveydenhoitajia (terveydenhoitotyön suuntautumisvaihto) ja AMK sairaanhoitajia (hoitotyön suuntautumisvaihtoehto). (Salminen 2002, 35.) Diakonia-ammattikorkeakouluun haetaan opiskelemaan valtakunnallisen yhteishaun kautta (Ritokoski & Valtonen 2003. 19). 3.3 Diakonia-ammattikorkeakoulun opetusfilosofia Diakin oppimisnäkemyksessä korostuvat opiskelijan kokemus ja toiminta. Opiskelussa ja oppimisessa keskeistä on tiimityöskentely, oppimisen itsearviointi, tutkiva ja kehittävä työote, ammatillisen identiteetin rakentuminen sekä oppimisympäristöjen monipuolisuus. Oppimisessa painotetaan sekä ammatillista että persoonallista kasvua. Diakissa opiskelijaa tuetaan tiedostamaan oma taustansa, arvopohjansa ja tavoitteensa sekä niiden yhteys ammatilliseen osaamiseen. Oppimisessa korostetaan niin kokemusten ja toiminnan arviointia kuin näiden jäsentämistä ja käsitteellistämistä. Ammatillinen osaaminen edellyttää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Ne korostuvat tuutorointiryhmissä, tiimityöskentelyssä sekä oppimisen arvioinnissa. Tutkiva ammattikäytäntö on osa koko ammattikorkeakoulun toimintakulttuuria. Se liittyy sekä opintokokonaisuuksissa ja opintojaksoissa oppimiseen että Diakin ja työelämän yhteisiin kehittämishankkeisiin kotimaassa ja ulkomailla. Diakissa tuutorointiryhmät ja tiimityö toimivat sekä

14 oppimista tukevana menetelmänä että oppimisen kohteena. (Opinto-opas 2004 2005, 41.) Millä tavalla on Diakin opintokokonaisuudet rakennuttu, mihin on päädytty ja millaisia ongelmia sekä vaatimuksia se on tuonut mukanaan? Haastattelussa Diakin yliopettaja, kasvatustieteiden tohtori Hannu Kotila. Diakissa opintokokonaisuudet ovat periaatteessa viiden opintoviikon laajuisia ja alkavat kiinteän rytmin mukaan. Idea on, että opiskelija pystyy siirtymään yksiköistä toiseen. Jotta tämä on mahdollista, opintokokonaisuuksien pitää vaihtua samanaikaisesti kaikissa yksiköissä. Ennen opetussuunnitelman käynnistymistä vuonna 1996 päädyttiin keskitettyjen isojen harjoittelujaksojen malliin, tällaiseen laaja-alaiseen koulutukseen, joka oli sen ajan yleinen ideologia koulutussuunnittelussa. Opetusministeriön näkökulmasta laaja-alaiset ylikoulutusalat ylittävät ratkaisut olivat suositeltavissa. Se oli sen ajan trendi, jota pidettiin pedagogisesti viisaana siihen aikaan. (Suullinen tiedonanto, Hannu Kotila 1.3.2004.) Diakonia-ammattikorkeakoulun perusideana on aina rakentaa opetus tai oppiminen opiskelijan kokemukseen ja toimintaan, sekä opiskelijoiden aktiivisen toimintaan, kokemuksen rakentumiseen. Tämä ei ole vuoden 1996 perusteilta muuttunut. Nyt ongelma on se, että koko ajan tulee hirveän paljon uusia osaamisvaatimuksia sosiaali- ja terveysalan kentälle. Toisaalta tulee semmoisia vaatimuksia ammattikorkeakoululle, että ammattikorkeakoulun pitäisi tehdä muutakin, kun sitä yksinomaista koulutustehtävää eli aluekehitystyötä ja tutkimuskehitystyötä, sekä toisaalta toteuttaa koulutustehtävänsä useammalla erilaisella muodolla: virtuaalisesti, monimuotoisena ja vielä aikuiskoulutusta. (Suullinen tiedonanto, Hannu Kotila 1.3.2004.) 3.4 Diakonia-ammattikorkeakoulujen koulutusohjelman tavoitteet Diakonisen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelman tavoitteenasettelun lähtökohtana on sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja diakonia-alan ammatillisen osaamisen yhteinen perusta, jolle myös aloille ominainen ammatillinen osaaminen pohjaa. (Diakin opinto opas 2003 2004, 45.) Opintokokonaisuuksien ammatillisen osaamisen tavoitteet ovat keskeisessä asemassa arvioidessa opiskelua ja oppimista. Koska tavoitteet nousevat ammatillisesta työstä ja

15 osaamisesta, ei opintokokonaisuuksia ole jäsennetty tieteenaloittain tai oppiaineittain, vaan ne on nimetty ammatillisen osaamisen ilmiöiden mukaan. (Diakin opinto opas 2003 2004, 45.) Koulutusohjelma on rakenteeltaan ilmiölähtöinen. Opintokokonaisuudet on nimitetty ammattityössä kohdattavien ilmiöiden mukaan. Ihmiset kohtaavat niitä arjessaan sekä erilaisissa elämäntilanteissa. Eri ammattialojen edustajat lähestyvät ilmiöitä ammatillisen osaamisensa näkökulmasta. (Diakin opinto opas 2003 2004, 45.) Koulutusohjelman tavoitteena on edistää asiakas- ja yhteisölähtöisyyttä, joka korostaa ihmisen oikeutta ja mahdollisuutta tehdä omaa elämää koskevia ratkaisuja. Ammattilaisen ensisijaisena tehtävänä on tukea yksilön ja yhteisöjen voimavarojen käyttöä ja selviytymistä niin arjessa kuin kriisitilanteissa. Koulutusohjelma korostaa yhteisöllisiä työtapoja sekä niiden soveltamista ja kehittämistä eri ammattialoilla. Työotteeseen sisältyy yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, kyky kohdata vaikeita elämäntilanteita, joustavuus, muutosvalmius, oma-aloitteisuus sekä paineensietokyky. (Diakin opinto opas 2003 2004, 45.) Sosiaalieettisen ammatillisen vaikuttamisen lähtökohta muodostuu sellaisista ihmisten ja yhteisöjen muutostilanteista, joista selviytymiseen tarvitaan tukea ja apua. Tämä edellyttää ammatillisena osaamisena herkkyyttä tunnistaa yksilöiden, yhteisöjen ja koko yhteiskunnan kannalta syrjäyttäviä sekä myönteisiä ja hankaluuksia ennalta ehkäiseviä kehityskulkuja. Sosiaalieettinen ammatillinen vaikuttaminen merkitsee mukanaoloa työn, työyhteisöjen sekä ammatti- ja johtamiskäytäntöjen kehittämisessä. Samalla hyödynnetään monipuolisesti nykyaikaisia viestinnän, julkisuuden ja vaikuttamisen keinoja. (Diakin opinto opas 2003 2004, 45.) Moni ammatillisella osaamisella tarkoitetaan Diakissa taitoa työskennellä eri alojen ammattilaisista koostuvissa verkostoissa sekä taitoa käyttää luontevasti eri ammattialojen perustietoa ja taitoa työssä. Yhteistä näkökulmaa tarvitaan myös työn tutkimisessa

16 ja kehittämisessä: tavoitteena on oppia uusia työkäytäntöjä ja työn organisointimalleja. (Diakin opinto opas 2003 2004, 46.) Koulutusohjelman tavoitteena on tukea opiskelijan ammatillista identiteettiä. Se on toimijan, kehittäjän ja vaikuttajan identiteetti. Pyrkimyksenä on tukea laajemman kuin vain palkkatyöhön liittyvän identiteetin muodostumista. (Diakin opinto opas 2003 2004, 46.) Koulutusohjelma tukee kasvamista erilaisten ihmisten ja kulttuurien hyväksymiseen sekä luontevaan vuorovaikutukseen eri kulttuureista tulevien kanssa. (Diakin opinto opas 2003 2004, 46.) Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelijaa ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Harjoittelujaksot sijoittuvat opintokokonaisuuksien sisään ja palvelevat koko opintokokonaisuuden tavoitteita. (Diakin opinto opas 2003 2004, 46.) 3.5 Kaksoiskelpoisuuden asettamat haasteet tutkinnolle Mitä tarkoitta Diakin kristillinen arvopohja ja miten se näky käytännössä? Haastattelussa Pekka Launonen, Diakin kristillisen kasvatuksen yliopettaja. Diakin pedagogiikkaa ajatellen, sen kirkollisen ja yhteiskunnallisen opetuksen raja on häilyvä. Puhutaan integroidusta opetuksesta. Integroitu tarkoittaa yhdistämistä ja yhteensovittamista, yhteen nivomista. Diakissa integroitu opetus tarkoitta muun muassa sitä, että yhteiskunnallista ja kirkollista opetusta ei halutakaan erotta toisistaan. Kun käytetään ilmaisuja Diakin arvopohja, arvopohja opinnot se kertoo, että Diakissa myös yhteiskunnallisen tutkinnon, ei pelkästään kirkolliseen kelpoisuuteen valmistuvien, opiskelijoiden tutkinnon arvopohja on kristillinen. Tämä liittyy näkemykseen kristillisyydestä, siihen ei kuulu vain puhtaasti uskonnolliset asiat, vaan ihmisen koko elämä, kasvu ja sosiaalinen elämä - kaikki tämä kuuluu kristilliseen elämänpiiriin. Siitä on lähtöisin ajatus integroidusta ajatuksesta. Sekä yhteiskunnalliset asiat, että kirkolliset asiat kuuluvat samaan kokonaisuuteen. (Suullinen tiedonanto, Pekka Launonen 26.5.2004.) Koko Diakin tasolla lähtökohta on se, että kaikista opiskelijoista 40 % on semmoisia, joiden tutkintoon sisältyy kirkollinen kelpoisuus, joka tarkoit-

17 taa sitä, että 60 % opiskelijoista eli enemmistö, on sellaisia jotka eivät tähtää millään tavalla kirkon työhön. Heidän koulutuksensa ei myöskään ole kirkollinen. Opiskelijoita valitessa ei ole mikään valintaehto, että onko ihminen hengellisesti suuntautunut vai ei. On vain sellaiset yleiset sosiaalialan tai terveysalan kriteerit, että onko opiskelija mahdollinen ja hyvä työntekijä sille alalle. Sitä kautta tullaan oikeastaan tähän arvopohja asiaan. Osa opiskelijoista voi olla täysin neutraaleja kristinuskon asioita kohtaan, osa mahdollisesti jopa vastaan. Ei siis voida eikä ole ehkä tarkoituksen mukaistakaan toimia avoimen hengellisesti koko Diakin tasolla. Se taso, minkä kaikki ikään kuin voi hyväksyä on arvopohja taso. Sanotaan, että se nousee kristillisestä uskosta ja lähimmäisen rakkaudesta, ja siitä seuraa se tietty arvopohja. Esim. Järvenpään yksikössä, tiedän kokemukseni kautta, järjestetään kerran kuukaudessa oppilaiden yhteinen jumalanpalvelus. Se on yksi esimerkki siitä hengellisestä toiminnasta. Osallistuminen on vapaaehdoista, ketään ei voi pakottaa kirkkoon. Niiden suunnitteluun ja valmisteluihin osallistuu sitten opiskelijat, jotka ovat kirkollisen koulutuksen mukana.heidän kohdallaan voi siis katsoa, että se kuuluu myös opintoihin. He ovat mukana niin toiminnassa kuin toteuttamisessa. (Suullinen tiedonanto, Pekka Launonen 26.5.2004.) Diakin perusarvoja ovat kristillinen lähimmäisenrakkaus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja avoin vuorovaikutus. Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja diakonia-alalla kristillinen lähimmäisenrakkaus merkitsee ihmisen ainutkertaisuuden kunnioitusta sekä lähimmäisiin suuntautuvaa palvelua, diakoniaa. Diakissa pyritään kaikilla koulutusaloilla kunnioittamaan ihmisen ainutkertaisuutta ja tasa-arvoa. Tavoitteena on edistää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista koko yhteiskunnassa. Tähän pyritään sekä vaikuttamalla yhteiskunnan rakenteisiin että auttamalla ihmisiä, joita yhteiskunnan muu tuki ei tavoita. Diakin arvopohja vaikuttaa opintojen sisältöön. Perusopinnoissa kaikkien koulutusohjelmien opiskelijat perehtyvät etiikkaan, aatevirtauksiin, ihmiskäsityksiin sekä teologian ja kristillisen uskon peruskysymyksiin. (Opinto-opas 2004 05, 7-8) Piispainkokouksen 17.- 18.9.1996 antaman päätöksen mukaan ammattikorkeakoulututkinnon tulee täyttää tietyt kriteerit tuottaakseen kelpoisuuden kirkon virkaan. Tämä edellyttää että koulutusohjelmaan kuuluu yhteensä 60 ov teologisia perusopintoja ja kirkollisia ammattiopintoja. (Ritokoski & Valtonen 2003, 18.) Miksi Diak päättyi kaksoiskelpoiseen tutkintoon? Haastattelussa Hannu Kotila ja Pekka Launonen.

18 Kaksoiskelpoiseen tutkintoon päädyttiin, kun kirkolla oli sellainen kanta, ja on edelleenkin, että pelkästään kirkon kelpoisuuteen ei ole järkevä kouluttaa, vaan koulutuksen pitää suuntautua sillä tavalla, että se tuottaa osaamista sekä kirkon että yhteiskunnan tarpeeksi. John Vikströmin ilmoitti tämän kirkollisen kannan kirkollisille kouluttajille kirjeitse jo 90 luvun alussa. Ja se on yhä sama. Kun lähettiin ammattikorkeakoulu kokeiluja käynnistämään ei ollut oikeastaan mitään muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä liikkeelle tämän ratkaisun pohjalta. Nyt ongelma kaksoiskelpoisessa rakenteessa on siinä kohdassa, että päätökset syntyvät eri paikoissa: yhteiskunnallista kelpoisuutta säädellään yhteiskunnan taholta, ja kirkollista koulutusta piispainkokouksen taholta. Herää kysymys, että kuka varmistaa tämän kaksoiskytköksen toimivuuden. Oikeastaan koko Diakonia-ammattikorkeakoulu historian ajan siihen on yritetty löytää ratkaisuja, mutta se ei ole Diakin ideana tai innovaationa. (Suullinen tiedonanto, Hannu Kotila 1.3.2004.) Piispainkokous ei voi hyväksyä yhteiskunnallisia tutkintoja (sosionomi tai sairaanhoitaja), joten on päädytty sellaiseen ratkaisuun, että se on hyväksynyt tietyt kirkolliset minimivaatimukset, jotka tutkinnon pitää sisältää, jotta opiskelijat olisivat kelpoisia kirkon virkaan. Määritelmä on 60 ov kirkollisia opintoja. Tämä on opetusministeriön rahoittama ammattikorkeakoulun koulutus, ja raha tulee opiskelija määrien mukaisesti. Valtio valvoo tätä systeemiä, koko tutkintoa ja järjestelmää. Kirkko valvoo omalta osaltaan kirkollista kelpoisuutta. Siinä mielessä tutkinnolla on ns. kaksoisvalvonta. Piispainkokous tekee isot päätökset ja hyväksyy koulutuksen periaate asiat, kirkkohallituksessa on lisäksi seurantaryhmiä. Seurantaryhmien toiminta tapahtuu sillä tavalla, että siihen kuuluu edustajia sekä ammattikorkeakouluista ei vaan Diakista, mutta myös kahdesta muusta, eli on koulutuksen edustajia, ja sitten siellä on kirkkohallituksen nuorisotyönja diakonian edustajia, sekä hiippakunnista tai seurakunnista työelämän edustajia. Ryhmien jäsenet edustavat joko koulutuksen- tai kirkon elämän eri alueita, joissa nämä ammattilaiset työskentelevät. Ryhmissä tuodaan esille aina ajankohtaisia kysymyksiä, kirkon puolelta sekä oppilaitoksen puolelta ja niistä pyritään muodostamaan yhteinen kanta. Pyritään myös arvioimaan sitä, että kuinka koulutus on onnistunut. Seurantaryhmillä ei ole oikeastaan suoraa omaa tutkintatyötä. (Suullinen tiedonanto, Pekka Launonen 26.5.2004.)

19 4 KIRKON NUORISOTYÖNOHJAAJAN JA SOSIAALIKASVAT- TAJAN TUTKINNON YHDISTÄMINEN 4.1 Sosiaalialan koulutus ennen ja nyt Sosiaalialan koulutus on kokenut muutoksia viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Vaikka sosiaalialan koulutuksen alkuvaiheet ulottuvat Suomessa yli puolen vuosisadan päähän, alkoi koko sosiaalialan koskevan koulutuksen aktiivinen kehittäminen vasta 1970-luvulla ja sen pohjalta tehty uudistamistyö kesti pääosin 1980-luvulle. Tuolloin sosiaalityöntekijöiden koulutus nostettiin ylemmän korkeakoulututkinnon tasoiseksi ja koulutus laajeni useisiin yliopistoihin. Koulutuksen uudistamista vauhdittivat korkeakoulujen tutkinnonuudistus ja korkeakoululaitoksen alueellinen laajeneminen. Sosiaalialan muiden työntekijöiden ammatillinen koulutus laajeni ja sai muotonsa maassamme toteutetun keskiasteen koulutusuudistuksen yhteydessä. Sosiaalialan keskiasteen uudistukset linjattiin sosiaalialan koulutustoimikunnan mietinnössä (KM 1982:54) vuonna 1982 esittämien argumenttien pohjalta. Sen mukainen koulutus käynnistyi 1980-luvulla. (Vuorikoski, 1999, 57.) Sosiaalialan koulutuksella on monipolviset juurensa sekä Sisälähetysseuran sosiaalikasvattajakoulutuksessa, diakoni-koulutuksessa että Väestöliiton sosiaalialan koulutuksessa. Ennen keskiasteen uudistusta nimityksiä sosiaalialan koulutus, sosiaalihuollon koulutus ja sosiaalityön koulutus on käytetty osin synonyymeinä, osin rinnakkaisina termeinä. Termi sosiaalialan koulutus vakiintui käyttöön keskiasteen koulu-uudistuksen myötä. (Kinos 1997, 87) (Murto & ym. 2004, 23.) Vuosina 1984 1986 aloitti toimintansa yli 20 sosiaalialan oppilaitosta. Sosiaalialan koulutusammatteja perustettiin neljälle opistoasteelle: kehitysvammaistenohjaaja, sosiaaliohjaaja, sosiaalikasvattaja ja diakonin tutkinnot. Koulutusta järjestettiin vuodesta 1986 lähtien sekä peruskoulu- että ylioppilastutkintopohjaisena. Vuonna 1995 sosiaalikasvattajan, sosiaaliohjaajan ja kehitysvammaistenohjaajan tutkinnot yhdistettiin yhdeksi, sosiaalialan ohjaajan tutkinnoksi. Tätä koulutusta järjestettiin vuosina 1996 1998. (Könnilä 1999, 28) (Murto & ym. 2004, 23.) Samaan aikaan käynnistyi, vuoden 1989 Finlan-

20 dia-talon seminaarin jälkeen, yleinen opistoasteen koulutuksen uudistaminen, joka toteutettiin nostamalla opistoasteinen koulutus korkeakoulutasoiseksi luomalla maahan ammattikorkeakoulujärjestelmä. Ammattikorkeakoulujärjestelmä rakentuu aikaisemmin ylempää ammatillista koulutusta antaneista opistoasteen oppilaitoksista, joiden kehittäminen ammattikorkeakouluiksi on tapahtunut koulutuksen tasoa nostamalla ja oppilaitoksia yhteen liittämällä. (Murto & ym. 2004, 23.) Sosiaalialan koulutusohjelma perustettiin kuuteen väliaikaiseen ammattikorkeakouluun ja ne aloittivat sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen vuonna 1992. `Kuusi kokeilijaa` käynnisti välittömästi aiempaakin tiiviimmän yhteistyön alan korkeakoulutuksen pohjan laajentamiseksi yliopistollisen koulutuksen rinnalle rakentuvana ammattikorkeakoulutuksena. Ammattikorkeakoulujen vakinaistamisprosessi aloitettiin vuonna 1995 (Laki ammattikorkeakouluopinnoista (255/1995); Asetus ammattikorkeakouluopinnoista (256/1995). Uusi ammattikorkeakoululaki (351/2003) ja asetus (352/2003)astuivat voimaan 1.8.2003. Vakinaisia ammattikorkeakouluja on yhteensä 31, joista 23:ssa on sosiaalialan koulutusohjelma. Sosiaali- ja terveysala muodostivat ammattikorkeakoulutuksessa yhden koulutusalan, jonka tutkinto on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Sosiaalialan koulutusohjelmista valmistuvien tutkintonimike on sosionomi (AMK), geronomi (AMK) tai kuntoutuksen ohjaaja (AMK). Diakonia-ammattikorkeakouluissa koulutusohjelma on nimeltään diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, joka niin ikään johtaa sosionomi (AMK):n tutkintoon. Sosionomi (AMK) nimike vakinaistettiin vasta vuonna 1998. (Lasse Murto & ym. 2004, 23.) Sosiaalialan koulutusohjelmasta valmistuva sosionomi (AMK) on erikoistunut erityiskasvatukseen ja vammaistyöhön, varhaiskasvatukseen, lasten- ja nuortenhuoltoon sekä perhetyöhön tai sosiokulttuuriseen työhön (vanhus-, päihde- ja kriminaalihuoltotyö, monikulttuurinen työ sekä sosiaaliturvan ohjaus ja neuvonta). (http://www.jypoly.fi/sote/sosionomiamk.htm.) Opinnot on rakennettu siten, että ne tuottavat sosionomin ydinosaamiselle ominaista ja välttämätöntä laaja-alaista ammattitaitoa. Ydinosaamisen lisäksi opinnoissa tuotetaan erityisosaamista. Sosionomin (AMK) ydinosaamiselle on tunnusomaista sen yhteiskuntasidonnaisuudesta johtuen kerroksisuus, kontekstuaalisuus ja monitahoisuus. Ydin-