PROJEKTITOIMINNAN RAPORTTI ajalta 1.1. 31.12.2010



Samankaltaiset tiedostot
PROJEKTITOIMINNAN RAPORTTI ajalta

2011-Q4 PROJEKTITOIMINNAN RAPORTTI

PROJEKTITOIMINNAN RAPORTTI

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare

PROJEKTITOIMINNAN RAPORTTI Q2

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta

ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere

Centria ammattikorkeakoulu

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke-2012

PÖYTÄKIRJA 1/ Kansainvälisyystiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla

EKA Opin Ovi -projekti

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Kestävää kasvua ja työtä

Kansainvälistymisen vastuualue Etelä-Pohjanmaan liitossa. Laatija:

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

2013-Q4 PROJEKTITOIMINNAN RAPORTTI

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia

Pohjois-Pohjanmaan TYKE 2011 KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

Luonnonvara- ja ympäristöalan kehitysnäkymiä osaamisen näkökulma Susanna Tauriainen Luonnonvara-a ja ympäristöalan koulutuksen

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään Oulu

KANSAINVÄLISYYS KPEDU:N OSASTRATEGIANA

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma nvm Sirpa Karjalainen MMM

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

s.2005 s.2006 s.2007 s.2008 s.2009 k.2010 s.2010 k.2011 s.2011 k ,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % 15,9 % 14,5 % 11,4 % 11,0 % 10,6 % 9,3 % 9,9 %

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke 2012

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi Rovaniemi

Hämeen liiton rahoitus

Perustietoa hankkeesta

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä alueellamme

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

CIMON HALLINNOIMA AIKUISKOULUTUS Selvitystyö Tutkija Jenni Pätäri (KM)

Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM. Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti

EduFutura Jyväskylä

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p , kirsi.niskala@hyria.fi

RPKK KoulutustaRjonta 2009

AIKUISKOULUTUS ON KANSAINVÄLISTÄ

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia

yhteishaku kpedu.fi hae netissä KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU

Keski-Suomen kasvuohjelma

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Kansainväliset hankkeet Luovin kehittämisen välineenä

Transkriptio:

2010 PROJEKTITOIMINNAN RAPORTTI ajalta 1.1. 31.12.2010

SISÄLLYSLUETTELO 1 KATSAUS PROJEKTITOIMINTAAN VUONNA 2010... 1 2 PROJEKTITOIMINTA OPISTOISSA... 2 2.1 Aikuisopisto... 3 2.2 Maaseutuopisto... 4 2.3. Yhtymäpalvelut ja muut opistot... 5 2.4. Kansainväliset projektit... 5 3 PROJEKTITOIMINTA PAINOPISTEALUEITTAIN 2010... 6 3.1 Opetuksen kehittäminen... 7 3.2 Aluevaikuttaminen ja innovaatiotoiminta... 9 3.3 Koulutusyhtymän henkilöstön kehittäminen... 10 3.4 Kansainväliset projektit... 10 3.5 Haussa olevat projektit... 12 2

1 KATSAUS PROJEKTITOIMINTAAN VUONNA 2010 Koulutusyhtymässä on ollut ajalla 1.1. 31.12.2010 käynnissä yhteensä 87 eri projektia. Vuoden 2010 aikana toteutettujen projektien (käynnissä olleet ja päättyneet) toteutuneet kustannukset yhteensä ovat olleet n. 3,43 milj. eroa. Vuoden 2010 lopussa hakemusvaiheessa on 12 projektia. Yhtymän projektitoimintaa leimasi vuonna 2010 keskittyminen olemassa olevien hankkeiden toteutukseen. Uusia hankkeita ei haettu niin voimakkaasti, kuin edellisvuosina ohjelmakauden rahoitusten lopultakin avauduttua. Yhtymän kaikki keskeiset hankekokonaisuudet on saatu käyntiin, jotka on ollut maakuntaohjelmissa ja yhtymäsuunnitelmassa tavoitteena. Loppuvuodesta 2010 maakunnan EU-ohjelmien rahoittajat järjestivät ideahaun, johon koulutusyhtymän yksiköistä lähetettiin yhteensä 12 laajaa hankeideaa. Lisäksi yhtymän yksiköt olivat mukana lukuisissa muiden alueen organisaatioiden yhteishankkeissa partnerina. Suurin osa ideoistamme sai positiivisen palautteen ja niitä tullaan vuoden 2011 aikana hankkeistamaan rahoittajille. Tulevissa hankehauissa jaetaan pääosin loput ohjelmakauden 2007-13 EU-rahoituksista, joten valmistautuminen ohjelmakauden loppumiseen on jo alkanut. 6 000 000 KPEDUn projektitoiminnan volyymi vuosina 1999-2010 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Yhtymäpalvelut+opistot Maaseutuopisto Ketek Aikuisopisto 1 000 000 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 KUVA 1. KPEDUn projektitoiminnan volyymi vuosina 1999 2010. 1

2 PROJEKTITOIMINTA OPISTOISSA Koulutusyhtymän yksiköissä projektitoiminta on ollut laajinta aikuisopistossa sekä maaseutuopistossa. Kaikilla opistoilla on omaa projektitoimintaa jonkin verran. Yhtymäpalvelujen kautta koordinoidaan opistojen yhteisiä projekteja. Periaatteena on pidetty sitä, että laajat EU-hankkeet hallinnoidaan aikuisopistossa, maaseutuopistossa ja yhtymäpalveluissa. Kaikki opistot ovat mukana omissa alakohtaisissa projektiverkostoissa sekä yhtymän yhteisten projektien toteutuksessa. Projektimäärä/yksikkö (Q1-Q4 2010) Hak.sisällä Toteutettu 20 18 24 6 5 5 7 7 1 5 KUVA 2. KPEDUn projektien määrä yksiköittäin. Tot.kustannukset/yksikkö (Q1-Q4 2010) 3 373 705 1 784 870 Q1-Q4 Yht (projektin koko tot.aikana) 135 171 100 019 769 923 442 810 257 124 177 503 51 837 64 381 35 430 24 125 1 392 888 861 426 KUVA 3. KPEDUn projektien toteutuneet kustannukset yksiköittäin 2

2.1 Aikuisopisto Aikuisopistolla on käynnissä EU-ohjelmakauden 2007 2013 hankkeita 13 kpl. Niiden budjetti on n. 10 milj. euroa. Hankkeita toteutetaan pääsääntöisesti Keski-Pohjanmaan alueella, mutta joukossa on myös valtakunnallisen tai ylimaakunnallisen verkoston hankkeita. Henkilö- ja yritysasiakkaille tarkoitetut koulutus- ja kehittämishankkeet (STEP UP, BALANSSI, PROTEK, VAIHTOVALMENNUSOHJELMA ja START UP) ovat päässeet hyvin käyntiin. Hankkeiden koulutus- tuki- ja kehittämispalveluin on tuettu henkilöasiakkaan työllistymistä, työssä olevien ammatillista osaamisen kehittämistä, täydentämistä, yrittäjän liiketoiminta-, johtamis- ja kehittämisvalmiuksia, yrittäjyyttä. Vaihtovalmennushanke tarjoaa vastaavia palveluja myös julkiselle sektorille; ensimmäiset koulutukset muutamissa alueen kunnissa ovat päättyneet ja erilaisista osa-alueista koostuva mittava kokonaisuus JYTAlle on käynnistymässä. Julkisen sektorin toivotaan käyttävän tätä mahdollisuutta edelleenkin. Pääosa hankkeissa olevista koulutuspäivistä (n. 37.000 otpv) on vähintäänkin sidottu ja niinpä niiden kautta toteutettaviin koulutuspalveluihin on jo saatu alueelle ELY:n (EU- ja valtio) lisärahoitusta vuoden 2010 menokehyksestä noin 1 milj. euroa eli n. 20.000 otpv. Kuntarahoituksen tarvetta tullee olemaan Protek ja Start Up -hankkeisiin, mutta muiden hankkeiden osalta kuntarahoitusvaade täyttyy palkkatukiosuuksilla. Lisärahoituksen myötä hankkeiden toteuttamisaikaa on myös pidennetty vuoden 2011 loppuun saakka. Osa hankkeista jatkuu todennäköisesti jopa ohjelmakauden päättymiseen saakka. Hanketoiminnalla edistetään myös oppimis- ja kehittämis- ja innovaatioympäristöjen rakentamista alueelle. Konepaja 2013 oppimis- ja kehittämisympäristöhanke www.konepaja.kpakk.fi on tarjonnut yrityksille mm. mahdollisuuden testata robotiikan (kappaleenkäsittely, hitsaus, leikkaus ja hionta) soveltamista omaan liiketoimintaansa. Kaksi yritystä on hankkeen asiantuntijan avustuksella hankkinut robotin ja muutama tehnyt hankintapäätöksen. Hanke sai myös ABB:n Vuoden robottimestari 2010 -palkinnon. Alueen viestintäalan kehittämistä tukevassa Liikkuvan Median oppimisympäristöhanke LIMEssa on rakennettu infraa ja käynnistetty sisältötuotannon kehittämispilotteja. Tavoitteena on luoda alueellinen netti-tv ja tekninen ympäristö sisältötuotantoon alueen ja alan yritysten hyödynnettäväksi sekä opiskelijoiden käyttöön. Maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä on tuettu rakentamalla selkokielinen portaali, www.treenataan.kpakk.fi (TREE- NATAAN) asioimista helpottamaan ja työstetty selkomateriaalia työturvallisuus- ja tulityökortin suorittamiseen (VERSOT). Opin Ovi-hankkeissa alueen aikuiskoulutustoimijoiden yhteistä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelua on mallinnettu verkoston (neuvojat, yhdyshenkilöt) toteuttamaksi yhteiseksi verkkopalveluksi. Verkkopalvelun ja verkostotyöskentelyn sähköisiä työkaluja työstetään ja keväällä on tarkoitus käynnistää toiminnan pilotointi. Vuonna 2010 päättyneitä kehittämishankkeita ovat Palvelualojen liiketoimintojen uudistamishanke sekä Ytyä Naisyrittäjyyteen II. Hankkeet ovat tukeneet alueen mikro- ja pieniä palvelualan yrityksiä liiketoiminnan uudistamiseen liittyvissä asioissa. Ytyä naisyrittäjyyshankkeessa rakennettu portaali ollaan siirtämässä Kokkolan yrittäjänaiset ry:lle. Palvelualojen kehittämistyötä jatketaan edelleen palveluliiketoimintaa tukevalla innovaatioalustojen kehittämishankkeella (PLU II). Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmaan vuosille 2011 2012 on viety keskeiset hankeideat ja uusien hankkeiden valmistelutyötä tehdään koko ajan. Job4you-nuorisohankekokonaisuutta suunnitellaan K-P liiton valmistelurahalla ja hankehakemuksia pyritään jättämään eri rahoittajille jo tämän kevään aikana. Tuotannollisten yritysten automaatiotekniikan ja sähköisen tiedonsiirron käyttöönoton edistämiseen ja tukemiseen (AU- TOMATION 2015) valmistellaan hankkeet mutta myös yritysten liiketoiminnan tukemiseen mm. verkkoliiketoiminta (BUSINESSNET) ja palveluliiketoiminta (PLU II). Maahanmuuttajien palvelemiseksi on työn alla myös hanke. Uusista hankkeista on käynnistetty neuvottelut rahoittajien kanssa. Uudet hankkeet kestänevät ajallisesti nykyisen ohjelmakauden loppuun saakka. Tuleva kevät näyttää työntäyteiseltä nykyisten hankkeiden ja niiden saamien lisärahoitusten ansioista. Uusi hankehenkilöstö on päässyt hyvin sisälle hanketyöhön. Hankkeiden yhdys- ja vastuuhenkilöiltä saa tarkempaa hankekohtaista tietoa ja heitä voi pyytää esittelemään hanketta. Hankkeista on saatavissa esitteet ja niiden yhteinen toiminta- ja koulutuskalenteri. Hankkeista tehdään myös seuranta- ja raportointijaksoittain hankkeiden yhteinen ns. hankekatsaus. Hankekatsaus ja hankekohtainen informaatio ovat jatkossa löydettävissä aikuisopiston sivuilta, www.kpakk.fi. Väli- ja muita raportteja saa myös yhdys- ja vastuuhenkilöiltä. 3

2.2 Maaseutuopisto Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä on oppilaitoksen järjestämistehtävän toinen pääalue. Tämä lähtökohtaisesti aikuiskoulutukseen painottuva osa-alue on saanut ja saamassa maaseutuopistossa yhä moniilmeisemmät ja näkyvämmät kasvot. Tälle osa-alueelle sisältyy monipuolinen ja laaja projektitoiminta, jota tehdään yhteistyössä muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Kehittämisyhteistyö vie maaseutuopiston toimintaa yhä tiiviimpään verkottumiseen alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Maaseutuopiston projektitoiminta pääsi EU-ohjelmakauden alkuhankaluuksien jälkeen kunnolla vauhtiin vuonna 2010, kun kaikki pitkään hakuprosesseissa olleet projektit käynnistyivät. Vuonna 2010 jätettiin rahoittajille yksitoista projektihakemusta, joista myönteisen päätöksen vuoden 2010 loppuun mennessä sai kuusi hakemusta, kielteisen kolme ja kahden käsittely oli kesken. Lisäksi osallistuttiin kahden sellaisen projektihakemuksen valmisteluun, joissa maaseutuopisto tulee toimimaan osatoteuttajana. Maaseutuopistolla on toiminut projektitehtävissä vuonna 2010 kaikkiaan neljätoista henkilöä, joista viisi kokopäiväisesti. Projekteille tehtiin noin 7,5 henkilötyövuotta. Maaseutuopiston projekteista valtaosa kehittää maaseudun yrittäjien osaamista ja edistää alkutuotannon alojen yrittäjyyttä maakunnassa. Maaseutuopisto on mukana Keski-Pohjanmaan luonnonvara-alan kehittämisverkoston (LUOVA-verkosto) toiminnassa, ja useita projekteja toteutetaan muiden organisaatioiden kanssa yhteistyössä. Maaseutuopisto on mukana Kaustisen ja Kokkolan seudun KOKO-ohjelmien toteuttamisessa Luonnonvara-alan KOKO projektilla. KOKO-yhteistyön kautta pidetään myös tiiviisti yhteyksiä kuntiin sekä muihin alueellisiin kehittämisorganisaatioihin. Maaseutuopisto toteuttaa Tietoseppä-projektia yhteistyössä ProAgria Keski-Pohjanmaan, MTK Keski- Pohjanmaan sekä Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimistojen kanssa. Vuonna 2010 projekti järjesti viljelijöille 29 infotilaisuutta yhdellätoista eri paikkakunnalla. Tilaisuuksissa kävi kaikkiaan 1093 viljelijää. Aiheina olivat mm. maatilaverotus, sopimuskäytännöt, viljelijätuet ja työnantajana toimiminen. VENE-projektia (Verkostot nautakarjatalouden edistäjinä) toteutetaan yhdessä Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja Haapajärven ammattiopiston kanssa. Koulutuskokonaisuuksien ja pienryhmätoiminnan aiheet liittyvät lypsykarjatilojen tuotantoprosessien kehittämiseen: eläinten terveys ja hyvinvointi, eläinaineksen kehittäminen, rehuntuotanto ja maatilarakentaminen. Laajin kansainvälinen projekti, jossa Maaseutuopisto on mukana, on Metlan hallinnoima Botnia-Atlantica - Interreg-ohjelmasta rahoitettu ForestPower, joka edistää ja kehittää metsäenergian käyttöä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Maaseutuopistolla on osavastuu projektin tulosten tiedottamisesta. Projektissa on mm. tehty hyötysuhde- ja päästömittauksia energiaosuuskunnan lämpölaitoksella, tutkittu biomassataseita, selvitetty energiaosuuskuntien toimintakapasiteettia sekä energiapuun korjuukokeita. Green Care -toiminnan kehittämiseen liittyviä projekteja on käynnissä ja hakuprosesseissa useampia. Green Care -alan kehittämisessä tehdään laajaa alueellista, valtakunnallista ja kansainvälistä yhteistyötä, jossa ovat mukana koulutusyhtymän yksiköistä maaseutuopiston lisäksi sosiaali- ja terveysalan opisto sekä kulttuuriopisto. Riistatarhausmahdollisuudet Kaustisen seutukunnassa -esiselvitys päättyi vuoden 2010 lopussa. Projektin aikana selvitettiin riistantarhauksen mahdollisuuksia maatilojen liitännäiselinkeinona, kartoitettiin alasta kiinnostuneita yrittäjiä sekä suunniteltiin jatkotoimia. Vuoden 2010 lopussa päättyneessä Homekoiratoiminnan kehittäminen projektissa levitettiin tietoa koirien käyttömahdollisuuksista homeiden tunnistamisessa, suunniteltiin koulutusta homekoirille ja ohjaajille sekä selvitettiin homekoiratoiminnan sertifioinnin mahdollisuuksia ja sisältöä. Uusi homekoiraohjaajien koulutusohjelma käynnistyi syksyllä 2010. Hevosten kuntoutuskeskus esiselvitysprojektissa on tehty tutustumiskäyntejä ja haettu sekä levitetty tietoa hevosten kuntoutustoiminnasta. Osa maaseutuopiston projekteista liittyy opetuksen kehittämiseen. Kansainväliset projektit tukevat myös osaltaan opiskelijoiden ja henkilöstön ammattitaidon kasvua ja mahdollistavat työssäoppimisjaksojen suorit- 4

tamisen ulkomailla. Maaseutuopisto on lisäksi mukana koulutusyhtymän yhteisissä opetuksen ja henkilöstön kehittämiseen liittyvissä projekteissa. MotoPohjanmaa-projektissa selvitettiin metsäkoneyrittäjien osaamistarpeita, järjestettiin koulutustilaisuuksia metsäkoneiden huollosta, metsäenergiasta ja metsänhoitoasioista sekä valmisteltiin koulutuspaketteja vastaamaan metsäalan lisäkoulutustarpeisiin. Perhon yksikössä on Elämä pelissä projektien avulla viety eteenpäin nuorison työpajatoimintaa metallipajalla, ja toimintaa laajennettiin etsivään työparitoimintaan sekä rakennus- ja puutyöpajatoimintaan syksyllä 2010. Toholammin yksikössä on tehty kansainvälistä yhteistyötä hopea/kultasepän alan koulutuksessa Yhteistyötä yli rajojen projektin puitteissa. Kannuksen yksikön VSSC-projektissa on perehdytty maatalousalan ammatillisen koulutuksen toteuttamiseen sekä vertailtu oppilaitosten sidosryhmäyhteistyötä Puolassa, Norjassa ja Suomessa. 2.3. Yhtymäpalvelut ja muut opistot Yhtymäpalveluiden koordinoimana toteutettiin vuonna 2010 yhteensä 24 projektia, joiden yhteenlasketut kustannukset olivat n. 860.000 euroa. Suurin osa projekteista liittyi opetuksen kehittämiseen. Yksi keskeisistä projekteista oli Toisen asteen yhteys, jossa keskitytään Keski-Pohjanmaan alueen toisen asteen koulutuksen yhteistyön kehittämiseen. Vuoden aikana projektissa laadittiin yhteistyöstrategiaa ja toimintasuunnitelmaa sekä käynnistettiin yhteistyön edistämiseen tähtääviä kehittämisryhmiä yhdessä lukioiden kanssa. Toinen keskeinen aihepiiri oli nuorten syrjäytymisen ehkäisy, jossa oli kaksi merkittävää projektia. Oma Polku-projektin tavoitteena on ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen vähentäminen, nuorten osallisuuden edistäminen ja aktivointi ammatilliseen koulutukseen. Reimari 2-projektissa puolestaan keskityttiin ammatillisen koulutuksen valmistumisvaiheessa olevien tai ammatillisen tutkinnon omaavien työttömien työllistymisen edistämiseen. LATO-hankkeessa kehitettiin ammattiosaamisen hankkimista tavanomaista laajemman (yli 20 ov) työssäoppimisjakson avulla. Kokeiluhankkeessa on mukana yli 20 koulutuksenjärjestäjää. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymästä ovat mukana Kokkolan ammattiopisto ja Kokkolan kauppaopisto. Euromääräisesti mitattuna suurin yhtymäpalveluissa hallinnoitava projekti oli vuonna 2010 Teknologiakeskus Ketekin kanssa toteutettava Laatuoske-projekti, jossa tehdään Innogaten laboratorioille akkreditoitu laatujärjestelmä sekä toteutetaan täydentäviä laitehankintoja. Muissa opistoissa toteutettiin lähinnä pienimuotoisempia opetuksen ja kansainvälisyyteen liittyviä kehittämisprojekteja, joita oli vuoden 2010 aikana yhteensä 25 kpl ja niiden yhteenlasketut kustannukset olivat n. 340.000 euroa. Kyse on kuitenkin merkittävästä kokonaisuudesta ja mahdollisuuksista päästä mukaan valtakunnallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin. 2.4. Kansainväliset projektit Koulutusyhtymän yksiköissä useat kehittämisprojektit ovat kansainvälisiä ja niissä on ulkomaisia partnereita. Kehityskohteina ovat olleet mm. energia, henkilöstön osaaminen ja alakohtaiset teemat. Työvoiman rekrytointihankkeet mm. maatalousalalle ovat päässeet hyvin käyntiin. Henkilökunnan ja opiskelijoiden liikkuvuusprojekteissa päätavoitteena on oman alan työn tekeminen ulkomaisella työpaikalla ja siihen yhtymällä on vuosittain EU:n Leonardo da Vinci rahoitus. Ko. hankkeet ovat saaneet rahoittajan sertifikaatin, joka takaa rahoituksen neljäksi vuodeksi kerrallaan. Opistoilla on omia alakohtaisia projekteja ja yhteistyöverkostoja. Tyypillisesti projekteissa on mukana yhteistyökumppaneita Euroopan maista, sillä EU-rahoitus mahdollistaa lähialueyhteistyön. Euroopan ulkopuolisista maista projektitoiminta kohdistuu Kiinaan ja Intiaan sekä uusimmassa yhteistyöverkostossa Japaniin. 5

3 PROJEKTITOIMINTA PAINOPISTEALUEITTAIN 2010 Koulutusyhtymän projektitoiminta voidaan jakaa kolmeen alueeseen, jotka ovat 1) opetustoiminnan kehittäminen, 2) aluevaikuttaminen ja innovaatiotoiminta sekä 3) koulutusyhtymän henkilöstön kehittäminen. Projektimäärä/painopiste (Q1-Q4 2010) Hakemus sisällä Toteutettu 50 31 4 6 7 Aluevaik. & innovaatiotoim. Henkilöstön kehittäminen Opetustoim. kehittäminen KUVA 4. KPEDUn projektien määrä painopistealueittain. Tot.kustannukset/painopiste (Q1-Q4 2010) Q1-Q4 Yht (projektin koko tot.aikana) 4 229 852 2 237 605 1 128 401 1 707 564 60 178 107 613 Aluevaik. & innovaatiotoim. Henkilöstön kehittäminen Opetustoim. kehittäminen KUVA 5. KPEDUn projektien toteutuneet kustannukset painopistealueittain. 6

3.1 Opetuksen kehittäminen Vuonna 2010 toteutuneet projektit: Aikuisopisto epakki EAKR 1.11.2008 31.12.2011 448 000 357 500 3 000 132 360 264 720 Treenataan ESR 1.9.2008 30.6.2011 97 000 92 000 0 27 617 62 998 VERSOT ESR 1.5.2009 30.4.2012 74 510 74 510 0 28 719 37 833 Yhteensä 619 510 524 010 3 000 188 697 365 551 Kulttuuriopisto Opintoseteli Mamu Valtionav. 15.5.2009 15.6.2010 17 000 17 000 0 28 921 40 160 Osaava nuorisoala Valtionav. 28.5.2009 31.12.2010 13 333 10 000 3 333 10 899 13 653 Shared Visions Nordplus Adult 1.8.2009 31.7.2010 25 000 25 000 0 15 641 23 869 Shared visions 2 Nordplus Adult 1.8.2010 31.7.2011 30 315 27 815 2 500 24 959 24 959 Yhteensä 85 648 79 815 5 833 80 419 102 640 Maaseutuopisto Elämä pelissä Valtionav. 1.6.2009 31.3.2011 107 000 107 000 0 86 009 139 757 Elämä pelissä - rakennus- ja puupaja Valtionav. 1.9.2010 30.4.2012 33 450 33 450 0 2 859 2 859 Etsivä nuorisotyö Valtionav. 1.9.2010 31.8.2011 40 000 40 000 0 7 162 7 162 MESTA - Metsät, vainiot ja verstaat LEONARDO 1.8.2009 31.5.2011 7 000 7 000 0 1 842 1 842 Metsäkonekoulutuksen aluekoordinaattori - Moto- Pohjanmaa Valtionav. 1.3.2009 31.12.2010 66 667 50 000 16 667 58 849 76 622 Vocational Schools and Social Cohesion - VSSC LEONARDO 1.8.2009 31.7.2011 16 000 16 000 0 6 709 9 536 Yhteistyötä yli rajojen Comenius 1.8.2009 31.5.2011 14 000 14 000 0 11 949 14 630 Yhteensä 284 117 267 450 16 667 175 379 252 407 Ammattiopisto 4D Smile LEONARDO 1.11.2008 31.10.2011 52 800 44 000 8 800 23 120 55 522 MajakkaPlus Valtionav. 18.8.2009 31.7.2011 50 000 30 000 20 000 31 506 36 587 My Way LEONARDO 1.1.2008 31.5.2010 7 260 7 260 0 382 7 433 TopTrainerTeam ESR 1.1.2009 31.12.2011 565 820 565 820 0 122 495 157 583 Work, Skills and Costs LEONARDO 1.9.2010 31.5.2012 115 340 16 800 0 0 0 Yhteensä 791 220 663 880 28 800 177 503 257 124 Kauppaopisto CLLL - Carreer Learning as a Success Factor for Lifelong Learning LEONARDO 1.10.2010 1.10.2012 58 881 44 160 14 721 1 908 1 908 Intia-verkosto (Ovet Auki Aasiaan) Valtionav. 1.8.2008 31.5.2011 0 0 0 1 144 10 464 IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning LEONARDO 1.10.2010 1.10.2012 197 025 147 767 0 21 548 21 548 KAM'oon China2 Valtionav. 1.8.2009 31.5.2010 75 000 45 000 0 0 KAMoon China3 Valtionav. 16.8.2010 31.7.2011 73 423 73 423 0 3 549 3 549 LdV PERLE LEONARDO 1.8.2008 31.7.2010 14 000 14 000 0 5 550 12 637 NordPlus Junior - Entré 2010 Nord+Junior 1.8.2010 31.7.2011 33 300 0 0 1 733 1 733 Yhteensä 451 629 324 350 14 721 35 430 51 837 7

Sosiaali- ja terveysalan opisto Implementing Sustainable Development on Daily Basis in International Working Environments LEONARDO 1.8.2010 30.6.2012 0 55 600 0 224 224 Määrän lisäksi laatua liikkuvuuteen Focus on placement LEONARDO Quality 1.8.2010 30.6.2012 0 28 750 0 0 0 HOP-hanke LEONARDO 1.8.2008 31.5.2010 39 325 39 325 0 8 662 39 133 Kun sanat eivät riitä LEONARDO 1.8.2008 31.5.2010 71 070 71 070 0 2 760 7 819 NordPlus Junior Nord+Junior 1.8.2009 30.6.2010 2 030 2 030 0 717 1 387 Turva-hanke LEONARDO 1.8.2009 31.5.2011 54 916 54 916 0 3 386 3 738 What`s in it? Comenius 1.8.2009 31.7.2011 20 000 20 000 0 8 377 12 079 Yhteensä 187 341 271 691 0 24 125 64 381 Yhtymäpalvelut Ammattiosaajan työkykypassin toimeenpanon tuki 2009- Valtionav. 7.8.2009 31.12.2010 12 000 12 000 0 8 722 11 921 2010 Ammattiosaamisen näyttöjen toimeenpanon tuki 2009-2010 Valtionav. 30.6.2009 31.12.2010 15 000 15 000 0 12 479 14 933 Ammattistartissa opiskelevien seurantajärjestelmän kehittäminen Valtionav. 12.1.2010 30.12.2010 62 000 62 000 0 33 788 33 788 Botnia - yhteistyöstä voimaa! Maakunnan k.raha 1.4.2010 30.6.2012 72 500 64 500 8 000 235 235 CuBe LEONARDO 1.8.2010 31.5.2014 227 600 227 600 0 7 786 7 786 Keskipohjalainen koulutusväylä - esiselvitys Maakunnan k.raha 1.8.2010 31.3.2011 35 000 30 625 4 375 10 207 10 207 LATO-Laajennettu työssäoppimisen kokeilu Valtionav. 2.12.2008 31.12.2010 150 000 150 000 0 80 658 111 266 Maahanmuuttajan ammatillisen koulutuksen kehittäminen 2009-2010 Valtionav. 25.6.2009 31.12.2010 0 9 000 3 857 8 924 9 135 Netvet LEONARDO 1.8.2008 31.5.2010 14 000 14 000 0 10 311 25 841 Ohjaava ja valmistava koulutus 2009-2010 Valtionav. 10.8.2009 31.12.2010 70 000 70 000 0 67 921 70 000 Omapolku ESR 1.4.2008 31.12.2010 292 675 292 675 0 99 831 188 411 Parempaa laatua verkostoitumalla Valtionav. 20.8.2010 31.12.2011 35 714 25 000 10 714 3 207 3 207 Toisen asteen yhteys Maakunnan k.raha 1.8.2009 31.7.2011 135 000 135 000 0 64 720 87 982 Työpaikalla tapahtuvan opiskelun ja ammattiosaamisen näyttöjen kehittäminen 2009-2010 Valtionav. 30.6.2009 31.12.2010 33 000 33 000 0 32 623 33 476 VA opiskelijahuoltoon/alueellisen ohjauksen tehostaminen Valtionav. 16.8.2010 31.12.2011 7 200 7 200 1 800 3 440 3 440 VA opiskelijahuoltoon/asuntola-asumisen selvitys Valtionav. 16.8.2010 31.12.2011 10 000 10 000 3 000 976 976 VA työkykypassi 2010-2011 Valtionav. 16.8.2010 31.12.2011 10 000 10 000 3 000 1 018 1 018 Yhteensä 1 181 689 1 167 600 34 746 446 848 613 624 8

3.2 Aluevaikuttaminen ja innovaatiotoiminta Vuonna 2010 toteutuneet projektit: Aikuisopisto Kulttuuriopisto Maaseutuopisto Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah Tot.kust Q1-Q4 Tot.kust yht Balanssi - Balans (F) ESR 1.1.2008 31.12.2011 302 000 302 000 0 99 536 121 144 Balanssi - Balans (S) ESR 1.1.2008 31.12.2010 113 000 113 000 0 52 501 72 473 Gateway ESR 1.10.2008 30.3.2011 113 076 113 076 0 42 711 88 986 KONEPAJA 2010: Konepajatuotannon valmistusteknologioiden kehittäminen EAKR 1.10.2008 31.12.2011 898 000 851 800 10 000 115 849 760 113 Opin Ovi Keski-Pohjanmaalla ESR 1.7.2009 30.6.2012 477 500 415 000 15 000 64 920 83 180 Opin Ovi SME ESR 1.8.2009 31.12.2011 563 000 486 000 0 77 710 84 544 Palvelualojen liiketoimintojen uudistamishanke EAKR 1.4.2008 31.12.2010 257 520 219 000 0 83 926 249 660 PROTEK (S) ESR 1.10.2008 30.6.2011 315 000 130 500 0 157 516 235 294 PROTEK (F) ESR 1.10.2008 31.12.2011 737 666 737 666 0 97 787 99 413 START UP (F) ESR 1.10.2008 31.12.2011 422 758 322 758 0 89 188 105 477 Start Up (S) Yrityspalveluohjelma ESR 1.10.2008 31.12.2011 300 000 300 000 0 123 554 123 554 Step Up (F) ESR 1.10.2008 31.12.2011 515 000 515 000 0 100 297 175 189 Step Up (S) ESR 1.4.2008 30.12.2011 395 500 395 500 0 111 374 240 213 Vaihtovalmennusohjelma (F) ESR 1.4.2008 31.12.2011 685 440 0 76 009 109 572 Vaihtovalmennusohjelma (S) ESR 1.4.2008 31.12.2011 546 650 326 150 0 104 701 120 874 Verkko ja media 2013-LIME EAKR 1.9.2009 31.12.2012 1 113 000 827 300 60 700 151 437 151 437 Ytyä naisyrittäjyyteen II EAKR 4.1.2008 31.12.2010 200 000 170 000 0 47 159 187 031 Yhteensä 7 955 110 6 224 750 85 700 1 596 173 3 008 154 Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah Tot.kust Q1-Q4 Tot.kust yht Green Care -toiminta Keski-Pohjanmaalla LEADER 1.8.2009 30.9.2010 30 000 30 000 0 18 470 31 400 Yhteensä 30 000 30 000 0 18 470 31 400 Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah Tot.kust Q1-Q4 Tot.kust yht FOREST LEONARDO 1.9.2010 30.6.2012 16 000 16 000 0 4 207 4 207 Forest Power INTERREQ 1.1.2009 31.12.2011 145 258 145 258 0 33 270 66 185 Hevosten kuntoutuskeskus LEADER 1.9.2009 31.12.2011 30 000 30 000 0 9 610 18 112 Homekoiratoiminnan kehittäminen LEADER 1.5.2009 31.12.2010 40 100 40 100 0 24 814 43 411 Kannuksen tutkimustila Luova OYn tutkimus- ja kehitystoiminnan käynnistäminen (KTT-LUOVA) Maakunnan k.raha 2.6.2008 30.6.2010 56 680 51 578 5 102 9 698 57 830 Luonnonvara-alan KOKO Maakunnan k.raha 11.1.2010 31.12.2013 178 000 167 000 11 000 19 661 19 661 Nord Green Care -esiselvitys LEADER 15.8.2010 30.4.2011 15 000 15 000 0 1 492 1 492 Riistatarhausmahdollisuudet Kaustisen seutukunnassa - esiselvitys LEADER 1.4.2010 31.12.2010 15 500 15 500 0 14 222 14 222 Tietoseppä- ajankohtaistietoa maatalousyrittäjille Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla Maaseuturah. 5.3.2008 28.2.2012 488 000 488 000 0 104 507 244 619 VENE - Verkostot nautakarjatalouden edistäjinä Maaseuturah. 1.6.2009 30.5.2012 184 000 181 000 3 000 45 949 47 261 Yhteensä 1 168 538 1 149 436 19 102 267 431 516 999 Yhtymäpalvelut LAATUOSKE - Kemian oske-laboratorion toiminnan laajentaminen ja laadun kehittäminen EAKR 1.9.2008 30.6.2011 760 000 700 480 59 520 216 813 453 182 Reimari 2 ESR 1.4.2009 31.5.2011 230 000 189 000 41 000 110 771 171 252 Verkotut EAKR 1.1.2009 30.6.2011 71 300 71 300 0 27 946 48 865 Yhteensä 1 061 300 960 780 100 520 355 530 673 298 9

3.3 Koulutusyhtymän henkilöstön kehittäminen Vuonna 2010 toteutuneet projektit: Kulttuuriopisto Maaseutuopisto Yhtymäpalvelut Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah Tot.kust Q1-Q4 Tot.kust yht Grunndtvig vierailut ja vaihdot Grundtvig 13.9.2010 17.9.2010 0 3 090 0 1 130 1 130 Yhteensä 0 3 090 0 1 130 1 130 Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah Tot.kust Q1-Q4 Tot.kust yht ETEVÄ - Eurooppa-jakso tekevälle LEONARDO 1.8.2009 31.5.2011 4 700 4 700 0 0 516 Yhteensä 4 700 4 700 0 0 516 Good to Best LEONARDO 20.8.2009 31.7.2011 16 000 16 000 0 8 268 13 357 KAMoon VEVO (partnerina) Valtionav. 1.9.2009 31.5.2010 7 955 4 773 3 182 6 519 7 293 LUOTSI - Esimiestyön ja henkilöstön kehittäminen K-P:n koulutusyhtymässä Valtionav. 1.1.2009 31.3.2011 91 556 34 697 56 859 30 524 65 655 Talent 5 LEONARDO 1.6.2009 31.5.2013 80 000 80 000 0 13 737 19 662 Yhteensä 195 511 135 470 60 041 59 048 105 966 3.4 Kansainväliset projektit Useisiin koulutusyhtymän projekteihin sisältyy kansainvälistä toimintaa ja KV-projektit onkin sisällytetty painopistealueiden projektitauluihin. Vuonna 2010 toteutuneet projektit: Kulttuuriopisto Grunndtvig vierailut ja vaihdot Grundtvig 13.9.2010 17.9.2010 0 3 090 0 1 130 1 130 Opintoseteli Mamu Valtionav. 15.5.2009 15.6.2010 17 000 17 000 0 28 921 40 160 Osaava nuorisoala Valtionav. 28.5.2009 31.12.2010 13 333 10 000 3 333 10 899 13 653 Shared Visions Nordplus Adult 1.8.2009 31.7.2010 25 000 25 000 0 15 641 23 869 Shared visions 2 Nordplus Adult 1.8.2010 31.7.2011 30 315 27 815 2 500 24 959 24 959 Yhteensä 85 648 82 905 5 833 81 549 103 771 Maaseutuopisto ETEVÄ - Eurooppa-jakso tekevälle LEONARDO 1.8.2009 31.5.2011 4 700 4 700 0 0 516 FOREST LEONARDO 1.9.2010 30.6.2012 16 000 16 000 0 4 207 4 207 Forest Power INTERREQ 1.1.2009 31.12.2011 145 258 145 258 0 33 270 66 185 MESTA - Metsät, vainiot ja verstaat LEONARDO 1.8.2009 31.5.2011 7 000 7 000 0 1 842 1 842 Vocational Schools and Social Cohesion - VSSC LEONARDO 1.8.2009 31.7.2011 16 000 16 000 0 6 709 9 536 Yhteistyötä yli rajojen Comenius 1.8.2009 31.5.2011 14 000 14 000 0 11 949 14 630 Yhteensä 202 958 202 958 0 57 977 96 916 Ammattiopisto 4D Smile LEONARDO 1.11.2008 31.10.2011 52 800 44 000 8 800 23 120 55 522 MajakkaPlus Valtionav. 18.8.2009 31.7.2011 50 000 30 000 20 000 31 506 36 587 My Way LEONARDO 1.1.2008 31.5.2010 7 260 7 260 0 382 7 433 Work, Skills and Costs LEONARDO 1.9.2010 31.5.2012 115 340 16 800 0 0 0 Yhteensä 225 400 98 060 28 800 55 008 99 541 10

Kauppaopisto CLLL - Carreer Learning as a Success Factor for Lifelong Learning LEONARDO 1.10.2010 1.10.2012 58 881 44 160 14 721 1 908 1 908 Intia-verkosto (Ovet Auki Aasiaan) Valtionav. 1.8.2008 31.5.2011 0 0 0 1 144 10 464 IQWBL - Improving Quality in Work-Based Learning LEONARDO 1.10.2010 1.10.2012 197 025 147 767 0 21 548 21 548 KAM'oon China2 Valtionav. 1.8.2009 31.5.2010 75 000 45 000 0 0 KAMoon China3 Valtionav. 16.8.2010 31.7.2011 73 423 73 423 0 3 549 3 549 LdV PERLE LEONARDO 1.8.2008 31.7.2010 14 000 14 000 0 5 550 12 637 NordPlus Junior - Entré 2010 Nord+Junior 1.8.2010 31.7.2011 33 300 0 0 1 733 1 733 Yhteensä 451 629 324 350 14 721 35 430 51 837 Sosiaali- ja terveysalan opisto Implementing Sustainable Development on Daily Basis in International Working Environments LEONARDO 1.8.2010 30.6.2012 0 55 600 0 224 224 Määrän lisäksi laatua liikkuvuuteen Focus on placement LEONARDO Quality 1.8.2010 30.6.2012 0 28 750 0 0 0 HOP-hanke LEONARDO 1.8.2008 31.5.2010 39 325 39 325 0 8 662 39 133 Kun sanat eivät riitä LEONARDO 1.8.2008 31.5.2010 71 070 71 070 0 2 760 7 819 NordPlus Junior Nord+Junior 1.8.2009 30.6.2010 2 030 2 030 0 717 1 387 Turva-hanke LEONARDO 1.8.2009 31.5.2011 54 916 54 916 0 3 386 3 738 What`s in it? Comenius 1.8.2009 31.7.2011 20 000 20 000 0 8 377 12 079 Yhteensä 187 341 271 691 0 24 125 64 381 Yhtymäpalvelut CuBe LEONARDO 1.8.2010 31.5.2014 227 600 227 600 0 7 786 7 786 Good to Best LEONARDO 20.8.2009 31.7.2011 16 000 16 000 0 8 268 13 357 KAMoon VEVO (partnerina) Valtionav. 1.9.2009 31.5.2010 7 955 4 773 3 182 6 519 7 293 Maahanmuuttajan ammatillisen koulutuksen kehittäminen 2009-2010 Valtionav. 25.6.2009 31.12.2010 0 9 000 3 857 8 924 9 135 Netvet LEONARDO 1.8.2008 31.5.2010 14 000 14 000 0 10 311 25 841 Talent 5 LEONARDO 1.6.2009 31.5.2013 80 000 80 000 0 13 737 19 662 Yhteensä 345 555 351 373 7 039 55 545 83 074 11

3.5 Haussa olevat projektit Useita projekteja on valmisteltu ja niistä on jätetty hakemus rahoittajalle, mutta päätöstä ei ole vielä saatu. Hakemus jätetty v.2010: Maaseutuopisto Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah AgriBisnes - liiketoimintaosaamisen koulutus Maaseuturah. 1.2.2011 30.6.2013 17 200 17 200 0 FARMI2020 - johtamisella hyvinvointia Maaseuturah. 1.1.2011 31.12.2013 486 000 486 000 0 Green Care -yrittäjyyden edistäminen Keski- Pohjanmaalla ja Oulun Eteläisessä LEADER 17.1.2011 30.6.2013 148 000 148 000 0 Green care yrittäjyydestä elinvoimaa maaseudulle (VoiMaa!) Maaseuturah. 1.1.2011 30.4.2013 63 103 63 103 0 SINNI - Sinne ja takaisin LEONARDO 1.6.2011 31.5.2013 121 400 121 400 0 Yhteensä 835 703 835 703 0 Sosiaali- ja terveysalan opisto Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah Nord+Junior Nord+Junior 1.8.2010 30.6.2011 0 2 500 0 Yhteensä 0 2 500 0 Yhtymäpalvelut Projekti Päärah Alkaa Päättyy Budj yht Rah yht Omarah Ammattistartissa kehittämishanke Valtionav. 18.8.2010 31.12.2011 56 600 0 0 Botnia - yhteistyöstä voimaa! Maakunnan k.raha 1.4.2010 30.6.2012 72 500 64 500 8 000 LaKeHo - Laatua ja kestävyyttä henkilökohtaisiin oppimisympäristöihin Valtionav. 1.12.2010 31.12.2011 130 900 104 620 26 280 Opinto-ohjauksen ja moniammatillisen opiskelijahuollon Valtionav. kehittäminen 16.8.2010 30.5.2011 17 200 17 200 0 TARVE+ ESR 1.1.2010 31.12.2012 406 000 406 000 0 Työkykypassi jatkohakemus Valtionav. 16.8.2010 30.5.2011 12 500 10 000 2 500 Yhteensä 695 700 602 320 36 780 12