SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA

SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA Anssi Kirkonpelto Seminaarityö 2010 Tanssi- ja teatteripedagogiikan laitos Teatterikorkeakoulu 1

SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA Sisältö 1. JOHDANTO... 3 2. TEOREETTINEN VIITEKEHYS... 5 3. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUSKYSYMYKSET... 7 4. PARITANSSIN OPETUSKULTTUURI... 8 4.1. Kilpatanssin opettaminen ja oppiminen... 8 4.2. Seuratanssin opettaminen ja oppiminen... 9 4.3. Kilpa- ja seuratanssimisen mahdollisuudet... 9 5. SOMATIIKAN SOVELTAMINEN PARITANSSIN OPETTAMISEEN... 10 5.1. Feldenkrais -metodi... 11 5.2. Bartenieff menetelmä... 13 5.3. Alexander - tekniikka... 14 5.4. Somatiikka latinalaistansseissa... 15 6. LATINALAISTANSSIKURSSI SEURATANSSIJOILLE... 17 6.1. Kurssin tavoite... 17 6.2. Tanssilajit ja kuviot... 17 6.3. Harjoitusmetodit... 18 6.3.1. Kehon ja mielen aktivointi... 18 6.3.2. Kehon kannatusharjoituksia... 18 6.3.3. Lapatuen kehittäminen... 19 6.3.4. Vienti- ja seuraamisharjoitukset... 20 6.3.5. Rotaatioharjoitus... 22 6.3.6. Muita käytettyjä vienti- ja lämmittelyharjoituksia... 22 6.4. Havaintoja päiväkirjoista... 23 7. TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 31 LÄHTEET... 33 2

1. JOHDANTO Seminaarityöni tarkoituksena on tutkia somaattisten harjoitusmenetelmien hyödyntämistä paritanssin opettamisessa ja harjoittamisessa. Olen kokenut, että somatiikan käyttö pedagogisesti, didaktisesti ja filosofisena näkökulmana tuo oikeanlaista sisältöä paritanssien opettamiseen. Paritansseissa kuten kilpa- ja seuratansseissa on pitkälle viety lajitekniikka, joka auttaa opettajaa opettamaan, mutta samalla se voi toimia oppimisen esteenä oppilaalle. Kirjatun lajitekniikan avulla opetetut asiat jäävät helposti ulkokohtaisesti opituiksi jolloin tanssista puuttuu kokonaan sen luontevuus ja tanssillisuus. Pidin maaliskuussa 2010 kilpatanssin latinalaistanssikurssin Oulun seudun ammattikorkeakoulun tanssinopettajan koulutusohjelman ensimmäisen vuosikurssin seuratanssinopiskelijoille, jossa testasin teoriaani somaattisten menetelmien soveltamisesta paritanssin opettamisessa. Opetus oli osa Teatterikorkeakoulun opetusharjoittelua ja kurssin laajuus oli 40 tuntia. Harjoittelun ohjaajana toimi tanssiurheiluvalmentaja ja fysioterapeutti Markku Siltala Oulusta. Opetusharjoitteluni opetusmenetelmät perustuivat lähes ainoastaan laatimiini somaattisiin harjoitteisiin. Kurssin aikana pyysin opiskelijoita pitämään oppimispäiväkirjaa omista kokemuksistaan ja oivalluksistaan latinalaistanssien oppimisessa. Seminaarityössäni etsin somatiikan alueelta sovelluskohteita paritanssien ja erityisesti latinalaistanssien opettamiseen. Kuvaan ja perustelen myös käyttämäni opetusmenetelmät. Somaattisten sovellusten tueksi liitän otteita oppilaitteni oppimispäiväkirjoista. Olen toiminut tanssiurheiluvalmennuksen ammattilaisena vuodesta 2001 alkaen ja aktiivisena harrastajana vuodesta 1992 alkaen. Työssäni olen pyrkinyt välittämään oppilailleni niitä kehollisia tuntemuksia, joita tanssiminen edellyttää. Painotan opetuksessani enemmän lopputulokseen matkaamista kuin itse lopputulosta. Olen yrittänyt vastata esiin tulleisiin haasteisiin aina uusin vastauksin tavoitteena opiskelijan kehollinen kokemus. Vuosien aikana minulle on kertynyt paljon erilaisia henkilökohtaisia ja käytännöllisiä näkemyksiä kehollisista asioista. Vasta opiskeluni Teatterikorkeakoulun 3

tanssipedagogiikan laitoksella vuonna 2009 ja erityisesti Eeva Anttilan somatiikan johdantokurssi on ensimmäistä kertaa yhdistänyt käytännölliset näkemykseni teoreettiseen viitekehykseen. Somatiikan tutkiminen on myös laajentanut, syventänyt ja luonut uusia näkemyksiä kehollisista asioista ja siitä miten kilpatanssia, latinalaistansseja tai ylipäätään paritansseja tulisi opettaa. Olen innostunut työstäni, sillä koen olevani jonkin uuden äärellä. Uskon, että moni muu kilpatanssivalmentaja on käyttänyt opetuksessaan somaattisia menetelmiä, mutta niitä ei ole tunnistettu sellaisiksi. Somatiikan avulla on mahdollisuus löytää tieteellistä pohjaa paritanssien kehollisiin opetusmenetelmiin ja sitä kautta edistää lajin opetuskulttuuria. 4

2. TEOREETTINEN VIITEKEHYS Seminaarityöni teoreettinen viitekehys on syntynyt vähitellen opinnoissa Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella lukuvuonna 2009-2010. Tässä osiossa mainittu kirjallisuus on keskenään yhtä arvokasta työni kannalta. Viitekehys perustuu pitkälti teosten filosofiaan, sillä käytännön esimerkit eri kirjallisuudessa eivät suoranaisesti käy sovellukseksi paritanssin opettamiseen. Sen sijaan käytännön sovellusten ja sen ajattelun takana olevan filosofian avulla on mahdollista luoda uutta tietoa ja vahvistaa vanhaa. Latinalaistanssien somaattisten harjoitusmenetelmien syntyyn on vaikuttanut myös minun aikaisempi kokemukseni tanssiurheiluvalmentajana. Seminaarityössä tärkeimpinä lähteinäni olen käyttänyt Peggy Hackneyn kirjoittamaa kirjaa Making Connections (2002), joka kertoo Bartenieff - tekniikasta ja sen kehittäjästä Irmgard Bartenieffistä, sekä Thinking, sensing and doing in Latin American Dancing nimistä kirjaa, jonka on kirjoittanut Ruud Vermey (1994). Entinen kilpatanssin ammattilainen on avannut kilpatanssimaailman nykytanssin kielellisten kuvien avulla hyödyntäen mm. Bartenieff tekniikkaa ja Labania. Viitekehykseen sisältyy otteita myös John Grayn kirjasta Your guide to the Alexander technique (1990) sekä Awareness through movement Feldenkrais metodin perinteinen kirja (Feldenkrais, M. 1977). Somatiikka käsitteenä ei ole mitenkään selvärajainen eikä sillä ole yhtenäistä yleistä teoriaa. Käsitettä alkoi käyttää Thomas Hanna (1928-1990) ensimmäisen kerran 1970 - luvun puolivälissä vaikka somaattisina pidettyjä menetelmiä on ollut jo paljon aiemmin. Tanssin saralla somatiikka viittaa kehoa ja mieltä integroiviin menetelmiin ja siinä ollaan kiinnostuneita kehon hiljaisesta tiedosta. Somaattisina menetelminä voidaan pitää mm. Feldenkrais - metodia, Alexander tekniikkaa, Body mind centeringiä, Pilatesta ja muita vastaavia menetelmiä. Yleisesti somatiikkaa on hyödynnetty myös vaihtoehtoisessa terveydenhuollossa ja psyko-fyysisesti orientoituneessa psykologiassa. Somaattisten menetelmien avulla voi tulla paremmin tietoiseksi kehostaan ja siten oppia ymmärtämään itseään tavoilla, jotka poikkeavat perinteisistä pedagogisista ja didaktisista käsityksistä. Opettamisen ja 5

oppimisen saralla somatiikka voi tarjota keinoja ja tietoutta uudenlaisen teorian syntymiseen ja vallitsevien käytäntöjen muuttamiseen (Rouhiainen 2006, 14-16). Seminaarityössäni olen erityisesti kiinnostunut yleisen somaattisen filosofian soveltamisesta paritanssin opettamiseen. 6

3. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Perimmäinen tutkimuskysymykseni on, miten somatiikkaa voi soveltaa paritanssin opettamiseen ja onko se jotain täysin uutta vai tunnistetaanko siinä vain jo olemassaolevia menetelmiä? Vieminen ja seuraaminen paritansseissa on ehkä yksi haasteellisimmista asioista opettaa. Yleensä törmätään siihen, että kun todella halutaan tehdä tämä asia oikein, opettaja joutuu näyttämään ja välittämään oikean tunteen henkilökohtaisesti jokaiselle tanssijalle. Tähän liittyvä tutkimuskysymys on, voiko vientiä ja seuraamista opettaa paritansseissa esimerkiksi suurelle ryhmälle siten, että opettajan ei tarvitse käydä näyttämässä ja kokeilemasta jokaista ihmistä erikseen? Voiko oikeanlaista viemisen tunnetta opettaa pelkästään verbaalisesti tai jollain muulla menetelmällä, jolla voidaan ohjata isoa ryhmää? Onko itseensä keskittyminen ainoa tapa löytää yhteys kahden tanssijan välillä? Tutkimusotteeni on fenomenologis-hermeneuttinen eli tulkinnallinen tutkimus, jossa tutkimuskohteena on inhimillinen merkitys. Tutkimuksessa yksilöllinen kokemus muodostaa merkityssuhteen laadullisen ytimen (Rouhiainen, 9.9.2011). Tiedon intressinä on ymmärtää tanssinopettajaopiskelijoiden kokemuksia latinalaistanssien oppimisesta oppimispäiväkirjojen avulla ja tutkimuksessa tarkastelen päiväkirjoissa ilmeneviä merkityssuhteita suhteessa teoreettiseen viitekehykseen. 7

4. PARITANSSIN OPETUSKULTTUURI Käsittelen seminaarityössäni vain kilpatanssin ja seuratanssin paritanssikulttuureja, sillä itse edustan niitä ja molemmilta kulttuureilta löytyy paljon yhteistä taustaa. 4.1. Kilpatanssin opettaminen ja oppiminen Kilpatanssin opettajakunta koostuu Suomen Tanssiurheiluliiton ohjaajakoulutusjärjestelmän kouluttamista amatööriohjaajista sekä kotimaisen tai ulkomaisen ammattitutkinnon suorittaneista ammattiopettajista. Suurin osa opettajista on amatööriohjaajia, joiden vastuulla on useimmissa tanssiurheiluseuroissa perusopetuksen toteuttaminen. Ammattiopettajaresursseja käytetään enemmän edistyneempien tanssijoiden parissa. Ammattilaisuuskaan ei ole tae opetustaidosta. Opetustilanteessa kohtaavat lajitekniikka, säännöt, opettajan henkilökohtainen kokemus ja tanssijan valmiudet. Tilanne on hyvin hienovarainen sen suhteen miten onnistutaan opetuksessa. Erityisesti lajitekniikka toisaalta auttaa opettajia työssään, mutta toisaalta rajoittaa oppijan tanssillisten taitojen kehittymistä. Opettaminen ja oppiminen sekä harjoittelu nähdään monesti yksipuolisena tanssirutiinien toistamisena. Toisilla tämä toimii ja toisilla ei. Kilpatanssi on hyvin määritelty tanssilaji. Didaktisesti se on suuri etu, mutta se on osoittanut myös tanssilliseksi ansaksi. Lajimäärittely antaa harhaan johtavan kuvan lajin opettamisesta. Kokematon ohjaaja saattaa opetuksessaan tavoitella määriteltyjä ulkoisia muotoja ja tekniikoita. Tässä kohtaa on unohdettu se, miten lajitekniikat ovat syntyneet. Määritelty tekniikka on syntynyt pitkällisen lajikehityksen tuloksena, tekniikka kuvaa mitä tanssissa tapahtuu. Prosessin kääntäminen toisin päin ei onnistu. Pelkän tekniikan opettamisella ja opiskelulla ei synny tanssillista lopputulosta. 8

4.2. Seuratanssin opettaminen ja oppiminen Seuratanssissa ei ole vastaavaa lajitekniikkaa kuin kilpatanssissa, tosin kilpatanssin lajitekniikan johdannaisia joskus hyödynnetään. Useimmiten opetuksen perusteena on opettajan omakohtainen kokemus elävästä seuratanssikulttuurista. Näin ollen voisi todeta, että jonkinlainen somaattisuuden pilkahdus on näkyvissä. Tuntumalla haettu opettajuus jakaa mielipiteitä monen eri asian suhteen niin lajitekniikassa kuin sen opettamisessa. Toisaalta tämän voi taas kääntää myös lajin rikkaudeksi. Opettajien keskuudessa tanssi sujuu, mutta suurin osa kansasta tanssii miten haluaa ja siltä se myös näyttää. Toisaalta jokaisella on oikeus siihen, mutta opettajakunta haluaisi parantaa yleista tanssin tasoa. Kysymyksessä ei ole kilpatanssimainen tekniikan sitominen ja patentoiminen vaan aidosti tanssitaidon parantaminen jokaisen omista lähtökohdista. Tätä kautta myös seuratanssin opettamisessa voitaisiin löytää enemmän yhteisiä säveliä uudenlaisen opetuskulttuurin myötä. 4.3. Kilpa- ja seuratanssimisen mahdollisuudet Kilpa- ja seuratansseissa on paljon yhteistä rajapintaa. Periaatteessa molempia tanssilajeja voitaisiin opettaa saman somaattisen filosofian avulla. Täysin uuden opetusmetodin hyödyt ovat myös siinä, että aiemman yksipuolisen opetustavan aiheuttamat oppimisen esteet voidaan kiertää täysin uusilla metodeilla, ei enää vanhoilla metodeilla väkisin tavoitteeseen yrittämistä. Somatiikan avulla kilpatanssijat kehittyvät tanssillisiksi jo aikaisemmassa vaiheessa ja seuratanssijat puolestaan löytävät yhteyden omaan kehollisuuteensa tms. 9

5. SOMATIIKAN SOVELTAMINEN PARITANSSIN OPETTAMISEEN Somatiikan käyttö latinalaistanssien opettamisessa ei edellytä kehontieteiden (kuten anatomia, fysiologia, kinesiologia) tuntemusta, mutta niiden hallitsemista on apua somatiikan hyödyntämisessä. Kehontieteiden suoranaisessa käytössä piilee se vaara, että niiden käytöstä voi tulla ulkokohtaista siitä huolimatta, että niiden käytöllä pyritään auttamaan yksilöä ymmärtämään kehon toimintaa. Liikkeet ja liikeradat jäävät pinnallisiksi ilman keho-mieliyhteyttä, jolloin liikkeeseen ei synny samanlaisia merkitysyhteyksiä kuin somatiikan parissa. Joka tapauksessa molemmat lähestymistavat ovat tarpeellisia. Yksi ehkä yleisimmistä virheistä on se, että kehon kannatuksen, asennon ja tasapainon harjoittelumenetelmät ovat stabiileja, mitä keho ei koskaan tanssiessaan ole. Keho on jatkuvassa liikkeessä, harjoittelumenetelmien tulisi myös olla sen mukaisia. Mobiilista harjoitusmenetelmästä on esimerkki kappaleen 6.3.2. lopussa. Ymmärrän somatiikan käytön paritanssien opetuksessa myös pyrkimyksenä luonnollisuuteen. Luonnollisuus paritanssimisessa näkyy liikkeessä, viemisessä ja seuraamisessa sekä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Itse määrittelisin luonnollisuuden sellaiseksi, joka kulttuurisesti näyttäytyy useimmille ihmisille synnynnäiseltä ja normaalilta eli luontevalta tavalta toimia ja vaikuttaa. Pitkälle viety lajitekniikka ja sen käyttö johtaa kilpa- ja seuratanssien opettamisessa usein siihen, että opiskelijat eivät sisäistä liikettä kehollisesti eikä mielellisesti. Oletukseni mukaan kaikessa luonnollisessa liikkeessä on keho-mieli yhteys. Miten latinalaistanssien lajitekniikka ja somatiikka kietoutuvat yhteen? Somaattisessa pedagogiikassa ja didaktiikassa tulee olla lajitekninen näkökulma. Opetus tapahtuu rajapinnalla, jossa yhdistyy lajitekniikka sen kulttuuriperinteen näkökulmasta somaattisen ajattelun kanssa. Somaattinen filosofia muokkaa ja auttaa näkemään kilpatanssivalmennuksen parhaat ja olennaisimmat puolet. Välttämättä aina ei ole kysymys uusien harjoitusmetodien tai lähestymistapojen keksimisestä vaan hyvien vanhojen metodien tunnistamisesta tai niiden muokkaamisesta. 10

Yksilön tanssitekniikan ulkokohtainen korjaaminen on toki hyödyllistä, mutta yksilön pitäisi itse kehontuntemuksen avulla kyseenalaistaa tai hyväksyä tarjottu muutos. Somatiikan avulla voidaan kaikki tähän asti tehty laittaa tarkastelun alle ja tarvittaessa kyseenalaistaa. Mielestäni somaattisen filosofian ymmärtäminen on yksilölle arvokasta tanssin oppimisen kannalta. Kehon fyysisyys ja esteettinen ilmaisu ei synny pelkästään tekniikkatuntien avulla. Tähän tarvitaan somatiikkaa, jolla tieto ruumiillistuu tanssijaan (Batson 1998, 65-69). Tanssin tekniikka ja somatiikka sisältyvät molemmat liikkeeseen ja liikkumiseen. Tanssin tekniikassa liikkeen ulkomuoto on ensisijaista, somatiikassa tunne ja aistimus on ensisijaista. Kehon tietoisuus organisoi, ohjaa, valottaa ja muuntaa ajatuksen liikkeeksi. Seuraavaksi esittelen eri metodeista poimittuja näkökulmia seminaarityön aiheeseen. 5.1. Feldenkrais -metodi Menetelmän kehittäjä, Moshe Feldenkrais lähtee siitä, että muuttaaksemme toimintaamme, meidän on muutettava minäkuvaamme. Muutokset eivät tapahdu pelkästään minäkuvassa, vaan myös liikkeiden motivaatioiden luonne sekä kehonosien liikkeelle saattaminen muuttuu. Minäkuvan muutoksella on mahdollisuus saada aikaa huomattava muutos aikaisempaan toimintaamme (Feldenkrais 1977, 10). Muutos minäkuvassa muuttaa myös tapoja oppimisessa. Seminaarityössäni esittämäni harjoitukset johdattelevat ihmiset ajattelemaan paritanssia kehollisesti ulkoisten muotojen ja lajitekniikoiden sijaan. Kehon tuntemuksen kasvu auttaa oppimaan asioita paremmin myös perinteisellä tavalla. Jokainen on itsensä paras opettaja. Oppiminen on voimakkaasti sidoksissa itsensä arvostamiseen. Itsearvostuksen puute ehkäisee oppimista (Feldenkrais 1977,19). Itsearvostus voi kohota myös uuden oppimisen seurauksena. Tämän vuoksi näkisin, että esimerkiksi latinalaistanssien perusteiden opettamiseen ja oppimiseen tulee 11

käyttää huomattavasti aikaa. Huomiota tulee kiinnittää kehollisiin tuntemuksiin, sillä ilman niitä oppiminen jää pinnalliseksi. Kysymys on myös oppimaan oppimisesta. Jatkuva kehollisten tuntemusten tutkiskelu toimii orientaationa jokaisen uuden asian oppimiselle. Toimintaamme ohjaavat aiemmin elämässämme oppimamme mallit (Feldenkrais 1977, 20). Ihminen, joka ei osaa laulaa, ei tunne minäkuvassaan yhteyttä äänen tuottamiseen osallistuvien organismien välillä, laulaminen onnistuu vain älyllisen päättelyn avulla (Feldenkrais 1977, 21). Sama koskee tanssimista. Jokainen pystyy liikkumaan päättelynsä avulla, mutta todellisuudessa liikkeeseen osallistuvat kehonosat eivät välttämättä ole tiedossa, eikä niiden yhteyksiä tunneta. Syvällinen osaaminen edellyttää näiden asioiden sisäistämistä yksilön minäkuvaan. Feldenkrais esittää myös, että minäkuvamme on yleensä pienempi kuin potentiaalimme tekemiseen (1977, 15). Systemaattinen minäkuvan kehittäminen on hänen mukaansa huomattavasti tehokkaampaa pitkällä aikavälillä, kuin yksittäisten liikkeiden korjaus (1977, 23). Luonnollisuus tekemisessä on yleistä perimää (Feldenkrais 1977, 25). Moni ennen luonnollinen asia on nyky-yhteiskunnassa yksilöille haasteellinen. Luonnollisen tekemisen mallit ja valmiudet kuitenkin ovat suurimmalla osalla samat syntymän jälkeen. Yhteiskunnan erilaiset muutospaineet luovat uudenlaisia estoja ihmisille. Moni yhteiskunnassa määritelty ja tunnistettu asia aiheuttaa sen, että niitä ei uskalleta tehdä. Esimerkiksi laulaminen ja tanssiminen, joihin on olemassa paljon valmiita yleisesti tunnettuja malleja, luovat suuren kynnyksen yksilölle niiden oppimisessa. On tärkeää painottaa yksilön luonnollisuutta valmiiden mallien sijaan. Hyvät mallit tanssimisessa ovat luonnollisia, mutta niiden tavoittelu pitää aloittaa yksinkertaisemmasta luonnollisuudesta. Luonnollisuuden huomioimisella opetuksessa on mahdollisuus parantaa myös muita toimintoja yksilön elämänalueella. 12

5.2. Bartenieff menetelmä Bartenieff tekniikka on lähestysmistapa kehon perusharjoitteluun, jossa kehon yhteyksien työstämisen avulla pyritään tehokkaaseen liikkeen toiminnallisuuteen ja sitä kautta edesautetaan yksilöä henkilökohtaiseen ilmaisuun ja kokonaisvaltaiseen psykofyysiseen osallistumiseen (Hackney 2002, 31). Bartenieff tekniikan näkökulma tukee Feldenkraisin ajatusta minäkäsityksen muuttamisesta vaikka sitä ei suoranaisesti teoksessa mainitakkaan. Bartenieffillä on 12 periaatetta, joiden kaikkien esilletuominen tässä seminaarityön yhteydessä on mahdotonta työn laajuuden vuoksi, mutta mainittakoon, että ne 12 periaatetta tukevat tämän psykofyysisen ja kehonosien välisen yhteyden vuorovaikutusta ulkoisen ilmaisullisuuden kanssa (Hackney 2002, 34-40). Perustaitoihin palaaminen on edellytys virtuoosimaisen taituruuden kehittymiselle. Perustaidot ovat myös olennaisessa osassa luovuuden ja taiteellisuuden kehittämisessä. (Hackney 2002, 27). Perustaitoja voivat olla lajinomaiset tanssitekniikat, mutta ne eivät ole ihmisen kehon toiminnan näkökulmasta perustaitoja. Perustaitojen määritelmäksi sopii Bartenieffin 12 periaatetta, tosin muiltakin somaattisten tekniikoiden edustajilta löytyy vastaavia omia määritelmiä. Latinalaistanssien perustaidot on kilpatanssitekniikan mukaan hyvin määritelty. Esimerkiksi Walter Lairdin tekniikka kuvaa lajitekniikan monipuolisten taulukoiden avulla (Laird 2003, 39). Taulukoiden tueksi on määritelty Action used, joka kirjan alussa kuvaa erilaisia kehollisia toimintoja tanssikuviosta riippuen. Paritanssin ja latinalaistanssien opetuskulttuuri ei kuitenkaan sisällä näiden kehollisten toimintojen opettamista tai kehollisten yhteyksien löytämistä. Hyvin kuvattu Action used ei sisällä informaatiota siitä miten haluttuun lopputulokseen päästään. Ihmisen ilmaisullisen kapasiteetin takana on toiminnallinen kapsiteetti. Toiminnallisen kapasiteetin kehittyminen alkaa jo ennen syntymää, 13

periaatteessa kaikki ihmiset on varustettu samoilla ominaisuuksilla. Taidon kehittymisen kannalta on olennaista palata aikaisempiin kehon yhteyksien muotoihin ihmisen elämässä (Hackney 2002, 19-20). Tällä viittaan myös Feldenkraissin mainitsemaan yksilön luonnolliseen tapaan toimia. 5.3. Alexander - tekniikka Alexander-tekniikka on pedagoginen metodi, joka tutkii ajattelun ja toiminnan välistä suhdetta ja jossa keskeistä on kehon luontaisen tasapainon löytäminen. Se edellyttää oppilaan aktiivista osallistumista prosessiin. Se ei ole terapiaa, vaan oppimismetodi. Metodin päämääränä on muuttaa tottumukseen liittyviä ajattelumalleja niin, että organismi voi toimia luonnollisesti. Tekniikan avulla voi muuttaa elämää ja toimintaa haittaavia tottumuksia. Tekniikka auttaa tiedostamaan oman kehon toimintaa sekä kehon ja mielen välistä vuorovaikutusta. Alexander-tekniikka antaa keinoja erilaisista haitallisista elämäntavoista ja tottumuksista vapautumiseen. Menetelmällä voidaan itsetuntemuksen lisäämisellä vähentää psyko-fyysistä jännitystä ja saavuttaa kokonaisvaltainen hyvinvointi. (Alexander-tekniikka, 23.10.2010.). Eräs tekniikan käyttökelpoisimmista sovelluksista paritanssissa on tuoliharjoitus, jossa tuolissa istumalla löydetään ensin kehon oikea asento ja painopiste ja sen jälkeen noustaan ylös avustajan avulla muuttamatta saavutettua olotilaa. Harjoitus osoittaa kuinka helppo ja itsestään kannateltu asento voi olla. Harjoituksessa kehittyy myös suorittajan kehontuntemus ylävartalon tasapainoisen asennon suhteen (Gray 1990, 112-113). Alexander tekniikka somaattisena tekniikkana tähtää mielestäni samaan kuin kaksi aiemmin mainittua tekniikkaa. Kirjallisuus tosin sisältää vähemmän filosofiaa ja enemmän käytännön harjoitteita. John Grayn kirja Your guide to the Alexander technigue kuitenkin tukee aiemmin esitettyä filosofisia ajatuksia käytännön esimerkkien avulla. 14

5.4. Somatiikka latinalaistansseissa Kilpatanssikulttuurissa ei yleisesti ottaen ole vielä kehittynyt sellainen ilmapiiri, joka sallisi somatiikan käytön opetuksessa, vaikka siitä on jo pari loistavaa ja tuloksellista esimerkkiä olemassa. Lajia harrastavat yksilöt ovat yleensä harrastepiirinsä ja koulutusjärjestelmänsä kahleissa. Ilmapiiriä tulisi kehittää siihen suuntaan, että jokainen voisi halutessaan harrastaa opetuksellista autonomiaa, tosin koko ilmapiiriä tulisi kehittää somatiikkaa sallivammaksi (Vermey 1994, 75). Alemmissa taitotasoissa tanssivat henkilöt joutuvat noudattamaan kilpailuissa kuvioluettelojen sallittuja kuvioita, mikä suurimmalta osin on hyvä asia. Ylemmissä taitotasoissa ei rajoituksia ole. Yleensä jokaisella edistyneellä parilla on valmentaja, joka tekee koreografiat parille. Latinalaistanssien somaattisten harjoitteiden avulla olisi mahdollista rakentaa myös omaa liikettä kullekin parille, ei vain ulkoapäin annettua. Ruud Vermeyn (1994, 82) mukaan tanssijoilla tulee olla jotain omaa koreografioissaan. Kaikki se mikä on mahdollista lajitekniikan kannalta on myös määritelty. Lajitekniikan ja kulttuurin tunteva henkilö pystyisi itse tekemään omat tanssisarjansa tietämättä sitä miten kuviot on standardoitu. Standardointi on olemassa olevan dokumentointia ja yleistä hyväksyntää. Uskon, että lähes kaikki tanssikuviot on mahdollista johtaa somaattisten pariharjoitteiden avulla. Liikkeen kehittely alkaa ihmisen mielestä, keskustasta, ydintuesta tai jopa niiden 12 periaatteen avulla, joita Bartenieff edustaa. Latinalaistansseissa keho ei voi olla pelkkä instrumentti, koska sitä ei voida poistaa kokemusmaailmastaan. Jokaisella keholla on myös mieli eli keho-mieli yhteys. Näin ollen mielen kokemukset vaikuttavat voimakkaasti myös kehon toimintaan (Vermey 1994, 89) Tätä ajatusta tukevat myös muut somaattiset tekniikat, jotka on mainittu aiemmin tässä seminaarityössä. Mielen liikkeitä kuvaavat hienosti myös seuraavat lauseet: Movement means something, wheather it is a dance movement or not sekä You cannot make any movement without implying something (Vermey 1994, 89). 15

Mielen liikkeiden vaikutus tanssissa on yllättävän voimakasta. Yksilön tavanomainen tapa liikkua saattaa muodostua tanssimisen hallinnan esteeksi, siksi opettamisessa on tärkeää pitää yllä myös mielellinen lähtökohta. Latinaistanssipari voi ymmärtää tanssimisen periaatteet, mutta eivät välttämättä pysty toteuttamaan niitä (Vermey 1994, 147-149). 16

6. LATINALAISTANSSIKURSSI SEURATANSSIJOILLE Pidin kurssin maaliskuussa 2010, opiskelijat olivat seuratanssin suuntautumisvaihtoehdon ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Suurimmalla osalla opiskelijoista ei ollut kilpatanssitaustaa. Somaattiset harjoitusmetodit mahdollistivat hyvin taustoiltaan heterogeenisen ryhmän opettamisen, sillä käytetyt metodit olivat kaikille uusia. 6.1. Kurssin tavoite Kurssin tavoitteena oli kilpatanssin latinalaistanssien perusteiden opiskelu jokaisen oppijan omien valmiuksien lähtökohdista. Kurssiin kuului lajille ominaisten peruskuvioiden harjoittelu, musiikin ja kilpatanssikulttuurin tuntemus sekä viemisen ja seuraamisen harjoittelu. 6.2. Tanssilajit ja kuviot RUMBA: Cucaracha, Walk, Basic movement, Spot turn, Check from open PP/CPP, Open hip twist, Opening out to R & L, Fan, Hockey Stick. Perusharjoitteet: Cucaracha action, walk fwd & bwd & side & in place, perusharjoitus 1 & 2, Opening out, Open hip twist. SAMBA: Basic movements, Whisk to L & R, Samba walks, Reverse turns, Volta spot, Travelling volta, Botafogos. Perusharjoitteet: Bounce & puolirytmitys, Flatback & koonto, kehon kohotus, volta body action. CHACHA: Time step, Close basic, Open basic, Fan, Hockey stick, Spot turn, Underarm turn, Cuban break, Split cuban break, New York. Perusharjoitteet: Perusharjoitus 1 & 2 JIVE: Basic in place, Basic in fallaway, COP R to L, COP L to R, COH behind back, Link, Whip, Promenade walks, American spin, Fallaway throwaway. Perusharjoitteet: Bouncet, hypyt, kehon rytmitys. 17

6.3. Harjoitusmetodit Valitsin harjoitusmetodit sen perusteella, mitä ominaisuutta kulloinkin halusin kehittää. Yleensä nämä metodit viittasivat tiettyyn tanssiin, mutta niitä ei suoranaisesti tehty lajinomaisesti eikä lajinomaista jalkatekniikkaa noudattaen. Harjoituksissa etsittiin liikettä omaan vartaloon ja sitä kautta raajoihin sekä tanssipariin. Seuraavassa harjoitusmetodit lajiteltu sen mukaan mitä taitoa kulloinkin olen opettanut. 6.3.1. Kehon ja mielen aktivointi Tämän harjoituksen tavoite oli valmistaa tanssijat kehollisesti sekä mielellisesti oikeanlaiseen olemiseen viemisen, seuraamisen ja reagoimisen näkökulmasta. Harjoituksessa suorittaja seisoo haara-asennossa, polvet hieman koukussa ja lantio vartalon alla, jalkaterät voivat olla hieman auki. Avustaja nojaa voimakkaasti suorittajan kehoa vasten jollain kehon osallaan tai käsillään. Jos nojaa keholla, voi rullata seisojan ympäri ja jos nojaa käsillä, voi hitaasti vaihtaa käsien paikkaa suorittajan kehossa. Suorittava henkilö kierretään hitaasti ympäri nojaamalla (n. 5min). Suorittavan henkilön on kompensoitava vartalonsa liikkeitä pitääkseen torson neliönä. Ensisijaisesti torson neliö pyritään pitämään selän pidennyksen avulla eli lantion suunta on kohti lattiaa ja selän suunta ylös. Vertikaalinen liike kompensoi automaattisesti avustajan horisonttaalisen vasteen. Harjoituksessa keho lämpenee tehokkaasti. Selän pidennyksen avulla keho oppii oikeanlaisen tavan vastata ulkopuoliseen voimaan kuten vientiin ja seuraamiseen. Harjoituksessa joutuu käyttämään voimaa pidennyksen tuottamiseen, jolloin kehon kannatusta ja pidennystä ylläpitävät lihakset aktivoituvat parhaalla mahdollisella tavalla. 6.3.2. Kehon kannatusharjoituksia Kannatusharjoitusten tavoitteena on kehon kannatuksen ja selän pidennyksen tunnistaminen eri tilanteissa. Kannatus oli myös tarkoitus havainnollistaa dynaamisena, aktiivisena liikkeenä eikä staattisena. 18

Harjoituksessa suorittaja seisoon lantion levyisessä asennossa, polvet hieman koukussa. Avustaja nostaa suorittajaa etusormi-peukalo otteella kallonpohjasta. Harjoituksen voi tehdä myös ilman avustajaa omia käsiä käyttäen. Suorittaja joustaa polvista ja yrittää viedä istuinluut kohti lattiaa, tällöin avustaja on mukana liikkeessa, mutta kevysti huolehtii niskan kannatuksesta. Ylös tullaan avustajan nostamana kallonpohjasta. Sama toistetaan muutamia kertoja. Jokainen jousto on aktiivinen selän pidennyksen näkökulmasta. Olen huomannut useiden opettajien käyttävän tästä harjoituksesta mielikuvaa henkarissa roikkuvasta ihmisestä. Tämän harjoituksen voi tehdä myös parin kanssa esimerkiksi tanssittaessa samban perusaskelta eteenpäin musiikkiin. Harjoitus on siis mahdollista suorittaa avustajaa käyttäen monien vähän liikkuvien paritanssien yhteydessä. Opettajana olen nostanut monesti oppilaitani kallonpohjasta kesken tanssin. Menetelmä sopii myös erityisesti Tangon asennon ja liikkumisen opettamisessa. 6.3.3. Lapatuen kehittäminen Lapatuki on paritanssissa osittainen edellytys viennin ja seuraamisen onnistumiseksi. Lapatuen avulla kädet aktivoituvat ja kiinnittyvät kehoon, jolloin miehen kehon liikkeet on mahdollista välittää naisen kehoon. Lapatuen löytäminen avustajaa käyttäen on mahdollista seuraavalla tavalla: Suorittaja seisoo normaalilla tavalla kädet roikkuen sivuilla. Avustaja asettaa kämmenensä avustajan ranteiden päälle. Suorittaja lähtee kohottamaan käsiänsä sivuille kohti T-asentoa kädet suorana pidennyksen kautta. Avustaja vastustaa käsien nousua mutta ei estä sitä täysin. Kun suorittajan kädet ovat nousseet noin 45 asteen kulmaan sivuille, annetaan suorittajan nostaa kädet itse. Erilaiset lapatukea kehittävät harjoitteet voidaan tehdä edellä mainitulla tavalla myös eri suuntiin. 19

6.3.4. Vienti- ja seuraamisharjoitukset Vienti ja seuraaminen ovat tapahtumia, jossa viejän (mies) kehon liike välittyy kontaktipisteiden kautta vietävän (naisen) kehoon. Vienti ei edellytä lisävoiman käyttöä vaan oman kehon liikkeen voi välittää ja vastaanottaa oikeanlaisen olemisen kautta. Latinalaistansseissa vienti ja seuraaminen voi olla fyysistä, myötäilevää, visuaalista tai näiden yhdistelmää. Viennin ja seuraamisen onnistuminen edellyttää miehen ja naisen oikeanlaista olemista, kannatusta, asentoa, painopistettä, lapatukea sekä rintakehän ja lantion välistä rotaatiota. Lisäksi mieheltä edellytetään ymmärtämistä viennin vaikutuksesta naisen liikkeeseen ja naiselta miehen liikkeen lukemista. Perusliikkuminen edellyttää vähintään kannatuksen, koonnon ja rotaation hallintaa. Vienti ja seuraaminen ovat vuorottelua, jossa miehen liikkeen initaatio esim. rotaatio sekä painopisteen siirto välittyy kehon, lapatuen ja käsien kautta naiseen. Tätä ennen on miehen kehon sisällä tapahtunut vuorottelua mm. jalkojen ja ylävartalon liikkeen välillä. Liikkeestä riippuen rotaatio voi alkaa yläkehosta tai lantiosta, tärkeää on, että useimmiten tapahtuu rotaatiota eikä keho liiku yhtenä pakettina. Miehen kehonosien vuorottelun aiheuttama rytminen liike siirtyy useimmiten käsien kautta pienellä viiveellä naisen kehoon, joka vuorostaan liikuttaa naisen jalkoja ja vartaloa. Liike resonoi sekä tanssijan sisällä että tanssiparin välillä. 20

SEURAAMISEN HARJOITTELU Seuraavissa harjoituksissa on edellytyksenä kohta 6.3.1. eli kehon ja mielen aktivointiharjoitus sekä 6.3.2. eli kehon kannatusharjoitukset. Erityisesti tulee kiinnittää huomio siihen, että selän pidennys eli lantion suunta alas ja yläselän suunta ylös säilyvät aktiivisesti harjoitusten aikana, muutoin ei ole mahdollista tunnistaa kehon sisällä tapahtuvia liikkeitä. Edellä mainittujen tuottamasta yhteisvaikutuksesta käytän myöhemmin nimitystä ydintuki. VAIHE 1: Viejä seisoo haara-asennossa ja seuraaja jalat melkein yhdessä, molemmilla kaksoisote. Viejä on vain tukena seuraajalle, ei siis tee mitään muuta. Ensin seuraaja kiertää lantiota puolelta toiselle ja molemmat aistivat mitä omassa kehossa tapahtuu liikkeen aikana, miten liike vaikuttaa molempien kehoihin. Kun aistimus on molemmille riittävän selkeä, voi viejä alkaa viemään rotaatiot toiselle. Suunnan muutoksessa voi kokeilla jämäkkää ja nopeaa viemistä ja seuraamista tai hieman sallivampaa eli pehmeämpää ja hitaampaa vientiä, käytännössä siis erilaisia liikelaatuja ja ajoituksia rotaatiossa. VAIHE 2: Viejä seisoo haara-asennossa paikallaan, polvet hieman koukussa ja jalkaterät hieman auki, eikä tee mitään muuta, on vain tukena. Seuraaja seisoo viejän edessä yhden jalan varassa kaksoiskäsiotteessa ja vie itse itseään. Vieminen on paikallaan kääntymistä, rotaatiota, jalan pointtaamista eri suuntiin ja eri tasoissa, jalan ja liikkeen improvisointia. Molemmat aistivat mitä omassa kehossa tapahtuu. Hetken harjoittelun jälkeen vientivastuu siirretään viejälle, joka yrittää viedä samantapaiset liikkeet seuraajan kanssa. VAIHE 3: Tämän jälkeen tehdään sama kuin edellinen, mutta yhdellä kädellä ja eri otteilla. Hetken harjoittelun jälkeen vientivastuu palautetaan jälleen viejälle eli miehelle. VAIHE 4: Edelleen sama kuin edellinen, mutta laajennetaan tilaa. Seuraaja voi siirtää painoa jalalta toiselle, mutta liikkumavaraa on neliömetri. Jälleen lopuksi vientivastuu palautetan viejälle ja harjoitus alkaa alusta. 21

VAIHE 5: edelleen sama perusta, mutta seuraaja voi lisätä eri kohtiin pyörähdyksiä, pyörähdyksiä voi myös ehdottaa toistamalla samaa vientiä sopivassa kohdassa. VAIHE 6: Edelliset harjoitukset tilassa liikkuen. Seuraaja vie jälleen ensin itseään. Hän varioi suunnan, rotaation ja rytmin. Liikkuminen tavallisin kävelyaskelin siten, että painonsiirto jalalta toiselle sekä rotaatio vuorottelevat selkeästi. Viejä liikkuu seuraajan mukana tarvittaessa ja on tukena. Lopuksi jälleen vientivastuu palautuu viejälle, joka yrittää toteuttaa saman harjoituksen. Vienti lantiosta käsillä. Toinen voi viedä toista liikuttamalla lantiota tilassa, kääntämällä sitä ja antamalla sille eri suuntia ja liikenopeuksia. Viejä yrittää jatkaa liikettä niin kauan kuin liike-energiaa kestää. 6.3.5. Rotaatioharjoitus Harjoituksen tarkoituksena on havainnollistaa lantion ja rintakehän välisen rotaation liikettä. Harjoitus toteutetaan avustajan kanssa. Suorittaja seisoo esimerkiksi vasemmalla jalalla oikea jalka ojennettuna taakse suoraksi. Avusta seisoo suorittajan takana ja vetää oikealla kädellä oikeasta suoliluuharjasta taaksepäin samalla tukien vasemmalla kädellä oikean puolen lapaa. Harjoitus auttaa ymmärtämään latinalaistansseissa vaadittavan rotaation määrää ja laatua. Yleensä tässä kohtaa tulee saada aikaiseksi enemmän rotaatiota kuin suorittaja pystyy itse tuottamaan. 6.3.6. Muita käytettyjä vienti- ja lämmittelyharjoituksia Harjoitusten tarkoituksena on kehittää ymmärrystä erilaisten kehonliikkeiden välittymisestä käsien kautta tanssipartneriin. Harjoitus havainnollistaa myös eri liikkeiden laatuja, ajoituksia sekä tarvittavaa kehollista vastetta. Harjoituksissa avustaja on tukena eikä vie. Harjoitukset voidaan tehdä eri otteilla sekä rumban, että chachan rytmeillä: - walk & swivels - continuous (circular) hip twist (avustaja kääntyy paikallaan) - 3 step turn & check 22

- 3 walks & turn Edellä mainituista harjoituksista viimeisessä tehtiin 25.3.2010 tunnilla seuraavia havaintoja: Avustajan seisoma asennolla on merkitystä ydintuen löytämiseksi. Ydintuki pitää olla myös avausten ja käännösten harjoittelussa, esim silloin kun harjoitellaan avusteisesti. Ydintuen laadulla ja syvyydellä on merkitystä viennissä ja seuraamisessa. 6.4. Havaintoja päiväkirjoista Päiväkirjat osoittavat, että oppijat kiinnittivät hyvin erilaisiin asioihin huomiota eri tilanteissa. Tämän perusteella voisin päätellä, että eri asiat ovat merkityksellisiä eri opiskelijalle elämäntilanteesta riippuen. Toisaalta somaattinen työskentely mahdollistaa eri tilanteessa olevien opiskelijoiden työskentelyn yhteisillä metodeilla, eikä tällöin opetusta tarvitse erikseen räätälöidä jokaiselle tarpeen mukaan. Olisin voinut myös ohjeistaa päiväkirjan pitämisen hieman paremmin, sillä päiväkirjoissa oli paljon yksittäistä muistiinpanoa ohjelistan tyyliin muista tehdä sitä enemmän ja tätä vähemmän. Tämän tyyppisillä ohjeilla helposti korjaa ulkoista olemustaan ja liikettä ulkoisesti joka vaikuttaa voimakkaan häiritsevästi liikkeen luonnolliseen syntyy, toisin sanoen, asia ei toimi ollenkaan somaattisten periaatteiden mukaisesti. Sisäinen korjaaminen voi myös olla ulkokohtaista opettelua, esimerkiksi lannelihaksen normaalia voimakkaampi käyttö cucarachassa. Aloitimme rumba harjoitteilla, jonka jälkeen siirryimme chacha. Rumbassa on edelleen vaikea käsittää sitä kuinka paljon sitä lantiota pitää kääntää suhteessa rintakehään, kierto saa tosiaan tuntua reilusti vyötärössä. Havaintojen perusteella on tärkeää, että kehon liikelaajuuden mahdollisuuksia työstetään kurssilla, jotta esimerkiksi lajinomaisia ominaisuuksia, kuten rotaatiota saadaan kehitettyä. Aiemmin mainittu vientiharjoitus kaksoissotteessa (6.3.4.) tuottaa rotaatiota vartaloon joka tapauksessa. Kaksoissote aiheutta sen, että ylävartalon on oltava paria kohden ja jos jalkaa aikoo liikutella, niin on tehtävä rotaatiota. 23

Näissä tilanteissa rotaation syntyminen voidaan johtaa itse tekemisestä, tällöin lähestymistapa on enemmän somaattinen, kuin se että liikkeen tekeminen pitäisi käskeä tai opettaa. Somaattisella tekemisellä tarkoitan sitä, kun liike tai harjoitus itsessään todistaa esimerkiksi rotaation tarpeellisuuden, kuten edellä mainitussa esimerkissä. Useissa päiväkirjoissa oli mainintoja tasapainon puutteellisuudesta. Omien kurssilla tehtyjen havaintojen mukaan selän pidennystä niin liikkeen kuin asennon kannalta kaivataan lisää. Mielestäni istuinluiden ja lantion alaspäin painamista sekä yläselän kannatusta tulee työstää monipuolisemmin kaivatun tasapainon ja asennon löytymiseksi. Yksi onnistuneimmista tansseista oli Jive, josta tuli laajalti hyvää palautetta kehon ja torson liikkeiden vaikutuksesta raajojen liikkeeseen. Vain muutaman harjoituskerran jälkeen tanssi näytti siltä miltä sen kuului näyttää (myös kollegan mukaan). Jivessä haettiin yksinkertaista ratkaisua liikkeeseen. Työskentelimme kahden erilaisen vartalomuodon kanssa, joita vaihdettiin riippuen liikkeestä ja ajoituksesta. Siinä ei välttämättä ole tanssin koko totuus, mutta tällä tavalla saatiin keho aktiivisesti mukaan, raajat liikkumaan vauhdikkaasti ja tanssi näyttämään hyvältä Jiveltä. Kehon liikuttelulla oli myös suuri vaikutus viemiseen, jota päiväkirjojen mukaan ei tarvinnut miettiä ollenkaan, se tapahtui itsestään. Eräs vartalon kannatukseen liittyvä harjoitus sai näkyviä vaikutuksia aikaan kaikilla. Kapasiteettiä vartalossa on enemmän mitä minäkäsitys antaa olettaa. Oli hämmentävää huomata, mitä kallonpohjan nostaminen parin avustamana voi tehdä ryhdille!!! Parityöskentelyn toimivuus riippuu ensisijaisesti oman kehon toimivuudesta. Viennistä ja seuraamisessa havaittiin, että esimerkiksi käsillä ei ole aktiivista roolia viemisen suhteen, kysymys on käsien oikeanlaisesta kiinnittymisestä vartaloon, toisin sanoen kehonosien välisten yhteyksien rakentamisesta kuten Feldenkrais metodissa todetaan. 24

Yksi suurimmista havainnoista oli varmasti miehen ja naisen välinen kinesteettinen ketju tanssiessa. Jossa tietenkin suurena osana on naisen/miehen oma kineettinen ketju. Jos mies liikkuu ja käyttää vartaloaan oikein, liikkeessä on tarpeeksi voimakas rotaatio ja liike on päättäväisestä, mutta vienti ei ole lihaksilla tehty, ei naisella ole muuta mahdollisuutta kuin seurata miestä perässä. Tätä helpotti myös se, että harjoitteita (ennen kaikkea rotaatiota ja vartalon käyttöä) harjoiteltiin paljon yksin. Näköjään ainakin minä opin asioita keskittymällä ensin kunnolla siihen omaan tekemiseen, omaan kehoon ennen kuin otetaan pari vierelle. Kun keskittyy jivessä viejänä itseensä ja omaan vartalonliikkeisiin, ja tekee nämä selvästi, vienti välittyy näin naiselle viejän luonnollisen liikkeen kautta. Tänään huomasin viimeistään aivan kunnolla sen, miten tärkeää on keskivartalon tuki viennin suhteen; sekä vienti että seuraaminen molemmat sujuivat oikein mukavasti, ja tunne oman ja parin kanssa tanssin suhteen oli hyvin vakuuttava molemmissa rooleissa. Havainnot tukevat hyvin tietopainotteisen ja kehollisen opetuksen eroja. Täytyy sanoa, että oli melkoinen shokki olla somaattisten lattarituntien jälkeen tietopainotteisella tunnilla. Tunti kyllä lähdettiin kävelyistä liikkeelle ja haettiin tuntumaa vartaloon, mutta kuviot harjoiteltiin tarkkaan oikeilla käännösmäärillä 1/8 osa käännöstä 3/8 osa käännöstä jne. Ja harjoittelu oli VAIKEAA. En tiedä onko lattareiden kuvioiden harjoitteluun muuta vaihtoehtoa kuin kirjan kanssa tepastelu tai vaikeiden termien opettelu, mutta ainakaan sen tyyppinen harjoittelu, jossa vaan käännytään 1/8 osa koska se pitää kääntyä ei auta minun oppimistani. 25

Eräs opiskelija kuvaa mm. hip twistin liikkeitä miehen kannalta melko yksityiskohtaisesti, lopussa toteaa että: Varsinainen oivallukseni tässä oli, että kumpikaan Open Hip Twistin vientiliike ei mieheltä vaadi erityistä viemisen opettelemista, vaan ne seuraavat kuvion oikeasta teknisestä suorittamisesta automaattisesti. Minun mielestä somaattisesta didaktiikasta ei kannata tehdä liian pyhää jossa ainoa oikea menetelmä on sen filosofia vain sen puhtaimmassa muodossa. Oikea somaattinen keskustelu edellyttää myös vääräuskoista didaktista keskustelua ja pohdintaa. Edellisessä kommentissa puhutaan teknisestä suorittamisesta, mutta uskon sen tarkoittava somaattista tekniikkaa tuntikeskustelujen perusteella. Tässä kohtaa on syytä kiinnittää huomiota siihen, että rotaatiota tapahtuu sopivasti kehon sisällä eikä siten, että rotaatio tuottaa liikaa ulospäin omasta kinesfääristä suuntautuvaa liikettä, ehkä jonkin verran liike voi suuntautua ulospäin mutta pidän tässä kohtaa vertailurajana tuon oman kinesfäärin: Treenaamme iltapäivän tunnilla vielä perusaskelta ja varsinkin lantion avautumista taakse taka-askeleessa. Tämä tuntuu parantavan parin kanssa suljetussa otteessa tanssimisen fiilistä huomattavasti, kun vartaloon syntyy oikeita kiertoja ja niiden purkuja. Chachan chasse harjoituksen tarkoituksena oli rakentaa silta Chassen toisen ja kolmannen askeleen välille. Toinen ja kolmas askel on kuvattu asentoina tekniikkakirjassa, mutta sitä liikettä ei ole kuvattu, jolla tuosta yhdistelmästä selviää. Chasse liikkeenä helposti johtaa sellaiseen tasapainotilanteeseen, jossa kolmas askel ei voi toteutua tai väkisin toteutettuna se tuntuu väkinäiseltä ja luonnottomalta. Kolmas askel on kuitenkin edellytys sille, että chassesta päästään eteenpäin. Seuraavassa opiskelijan havaintoja asiasta: 26

Cha cha aloitetaan keskustelulla cha cha -chassén oikeasta suoritustekniikasta ja minulle ainakin melkein uusi tieto on, että tekniikka ei saisi olla merenque-tyyppinen (jossa lantio jää joka askeleessa jälkeen, painottoman jalan puolelle), vaan Laird kuvailee chassén kirjassaan aivan oikein: 1. askeleessa lantio on painottoman jalan puolella 2. askeleessa se siirretään keskelle 3. askeleessa lantio siirretään painollisen jalan puolelle Eli lantion paino ikään kuin siirtyy kolmella askeleella jalalta toiselle. Tämän kehollinen sisäistäminen tuntuu itsestäni melko haastavalta, mutta sitä auttaa Anssin kaksi vihjettä: ota chassén kolmas askel sivulle ja hieman taakse ja ponnista toiselta askeleelta kolmannelle vahvasti lattiaan tukeutuen. Lisäksi chassén jokainen askel tulee tanssia vahvasti ylös, vartalo ojentaen ylös samalla kun askel tukeutuu vahvasti lattiaan, mistä oikea suoritustekniikka seuraa melkein automaattisesti. Cha cha chasséssa Anssin viljelemä somaattinen periaate tuntuu sopivan ainakin itselleni: liikkeille ja tekniikoille etsitään kehollinen syy-seuraussuhde sen sijaan, että vain luettaisiin kirjasta, minkälaiseen lopputulokseen (muotoon) jonkin liikkeen tulisi johtaa. Ongelmana edellä mainitussa asiassa on ollut se, että opiskelija ei ole saanut kolmatta askelta vartalon käytön ja liikkeen jatkuvuuden kannalta oikeaan paikkaan eli takaviistoon lattaritekniikan kuvaamaan seisonta-asentoon. Pidän siitä, että etsimme lattari- ja vakioraamatuissa kuvattujen staattisten loppumuotojen sijaan somaattisen ajattelun kautta luonnollisia kehollisia syitä sille, miksi jokin tietty loppumuoto jossain tanssin kuviossa saavutetaan. Olen kuulostellut muiden kurssilaisten fiiliksiä, ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että juuri tällaisen ajattelun kehittymistä tarvitsemme tullaksemme 27

tanssinopettajiksi, jotka pystyvät ammattitaidoillaan uudistamaan myös seuratanssinopetuksen kenttää. Siirrymme jiveen ja toteamme aluksi, että jiven perusaskeleena yleisesti Suomessa opetettavaa Basic-kuviota ei oikeastaan ole edes olemassa: jiven Basicissa rock-askeleet otetaan paikallaan (cha chan Time Stepin tyyliin) ja taakse astuvan rock-askeleen sisältävä peruskuvio taas on Fallaway Basic, jossa rock-askeleet otetaan fallaway-asennossa (mies avaa tanssiasennon rockaskeleissa). Havaintoja Jivestä Jivessa tanssijalla on pääosin vartalossa kaksi muotoa, toisessa lantio voimakkaasti vasemmalla (ja kiertynyt taakse), toisessa oikealla (ja kiertynyt taakse), ja näiden kahden muodon vaihtuminen oikeissa kohdissa ja napakasti aiheuttaa jo sellaisenaan miehelle oikeat vientiliikkeet. Voidaan siis ajatella, että myöskään jivea ei hirveästi tarvitse viedä naiselle, vaan miehen oikea tanssitekniikka auttaa parin kanssa tanssiessa jo pitkälle. Perusaskeleen chasséissa selän liike (muodon vaihtuminen) 3a4 5a6 painaa luonnollisesti ulkojalan kannan voimakkaasti lattiaan. American Spinissä pyörähdys lähtee myös muodon napakasta vaihtumisesta, jossa lantio on vasemmalla puolella takana, purkautuu vasemmalta puolen nopeasti eteen 3a4 ja aiheuttaa pyörähdyksen varsin vaivattomasti. Slow, Quick Promenade Walkeissa naisen twist lähtee myös helposti ja on nopea, kun liike lähtee lantiosta eikä kropasta. Miehen tanssiessa Merenque Actionin oikea lantionkierto aiheuttaa automaattisesti muualle kehoon oikeat kiertojen purut ja seurauksena on vaivaton, oikean voimakkuuksinen, napakka ja 28

johdonmukainen vienti. Tämä todettiin harjoituksessa usean tanssijan kanssa. Yleiset huomiot Kaikissa tansseissa liikkeen tulee lähteä vartalosta eri kuvioiden askeleet eivät milloinkaan ole itsetarkoitus, vaan ne syntyvät kuin luonnostaan oikeasta vartalon liikkeestä, joka lattareissa välittyy erityisesti lantioon ja sitä kautta jalkoihin. Myös vienti skaalautuu automaattisesti sekä oikeansuuruiseksi että oikea-aikaiseksi, jos miehen vartalossa on oikea, kyseiselle tanssille luonteenomainen liike. Summa summarum: vartalon oikea, lajinomainen liike välittää oikean liikkeen sekä lantioon, jalkoihin että käsien kautta miehen vientiin ja miehen ja naisen välille syntyy suljettu kineettinen ketju -> syntyy helposti seurattava, johdonmukainen vienti ja tanssista tulee yhdessä liikkumista. Lattareita voi, ja pitäisi, opettaa somaattisesti, eli oman kehollisen tuntemuksen kautta! Seuraava havainto edustaa sitä ajattelua, johon olen pyrkinyt kokeillessani somaattisia harjoitusmenetelmiä kurssilla: Teemme Rumbassa ja ChaChassa uusia harjoitteita mutta huomaan, ettei näiden harjoitusten toteuttamiseen tule varsinaisesti uusia kikkakolmosia. Jos on onnistunut sisäistämään kaikki aikaisemmilla tunneilla tulleet asiat vartalon käyttöön liittyen, pitäisi pystyä tanssimaan melkein mitä vain latinalaistansseja tyylinomaisella tavalla. Vartalon käyttöön liityviä asioista ei ole helppo sisäistää nopeasti, mutta jo nyt olen huomannut suurta edistymistä niin itsessäni ja monessa opiskelutoverissani. Somaattinen lähestymistapa lattareihin on 29

avannut minulle jo tutuissa tanssilajeissa paljon pieniä solmuja. Tämä on auttanut minua ymmärtämään, mistä tekniikkakirjassa kerrottu ulkoinen muoto syntyy, ja samalla olen tajunnut että nämä todellakin ovat luonnollisia asentoja ja tapoja liikkua, ei opeteltuja muotoja (vaikka toki näin pehmeä ja voimakas eleisyys vartalossa ei ehkä olekkaan suomalaiselle se kaikkein luonnollisin). 30

7. TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET Päiväkirjojen perusteella somatiikka harjoitusmenetelmien tai opetuksen lähtökohtana tuo uusia näkökulmia sekä kehittää paritanssin oppimista ja opettamista. Tulosten ja havaintojen perusteella oppiminen somaattisten harjoitusmenetelmien avulla vie enemmän aikaa kuin perinteinen tapa edetä opetuksessa, mutta se antaa myöhemmässä vaiheessa suuremman hyödyn tanssijalle. Uskon, että tämä aihe kiinnostaa paritanssin kentällä. Somaattista lähdekirjallisuutta löytyy huomattava määrä ja somaattista analysoitavaa kilpatanssin parissa riittää, sillä lajien, lajitekniikoiden ja kuvioiden määrä on suuri. Kurssilta saamani palautteen perusteella olen valmis pureutumaan syvemmälle aiheeseen. Kurssilla opiskeltiin myös perinteisellä tavalla somaattisten menetelmien lisäksi ja perinteiset menetelmät saivat melko täydellisen tuomion verrattuna somaattisiin menetelmiin. Minusta tämä tutkimusmenetelmä sopii hyvin aiheen tutkimiseen, tosin päiväkirjan pitämisen ohjeistusta täytyy täsmentää. Päiväkirjoissa oli paljon sellaista, mikä oli muistiinpanoa tunnilta eikä varsinaista asian pohdiskelua. Somaattisten menetelmien filosofian soveltaminen latinalaistanssien opettamiseen luo uusia harjoitusmenetelmiä, mutta toisaalta sen avulla voi huomata jo käyttäneensä vastaavia menetelmiä. Henkilökohtaiset kokemukseni osoittavat, että aiemmin käyttämäni toimivat menetelmät ovat olleet valmennettavien henkilökohtaisen potentiaalin ja kehon luonnollisten liikeratojen hyödyntämistä. Valmentamisessa on tärkeää tietää mitä keho pystyy tekemään ja mitä ei, kysymys ei ole päälle liimattujen muotojen kasaamisesta. En tarkoita, että latinalaistanssit olisivat mitenkään päälle liimattua tekemistä, niitä vain yleensä lähestytään sitä kautta. Hyvä tanssi näyttää luonnolliselta ja vaivattomalta, mutta miksi siihen pääseminen on niin vaivalloista? Oppiminen on mielen ja kehon vuoropuhelua ja liikkeen oppiminen vaatii paljon kokeilua. Osa kokeiluista on täysin hyödyttömiä ja siksi 31

olisikin tärkeää suunnata yksilön liikekokeilut oikeisiin asioihin. Minun mielestä liikekokeilujen määrää voidaan vähentää ja suunnata niitä oikeisiin asioihin somaattisten menetelmien avulla. 32

LÄHTEET Alexander-tekniikka. (Luettu 23.10.2010.) Saatavilla www - muodossa http://fi.wikipedia.org/wiki/alexander-tekniikka. Batson, G. 1998 Dancers' Tools for Performance: What Dance Science and Somatics Can Do for a Dancer. Dance Teacher Now 20:3 (March 1998), 65-66, 68-69. Feldenkrais, M. 1977. Awareness through movement. New York: Harper Collins. Gray, J. 1990. Your guide to the Alexander Technique. London: Butler & Tanner. Hackney, P. 2002. Making connections. Total body integration through Bartenieff fundamentals. New York: Routledge. Laird, W. 2003. Techique of Latin Dancing. Englanti: International Dance Publications. Rouhiainen, L. 2006. Mitä somatiikka on? Huomioita somaattisen liikkeen historiasta ja luonteesta. Teoksessa Houni, P., Laakkonen J., Rietala H. & Rouhianen, L. (toim.) Liikkeitä näyttämöllä. Näyttämö & Tutkimus 2. Helsinki: Yliopistopaino, 10-34. Rouhiainen, Leena. Minäkö tutkija? Fenomenologis-Hermeneuttinen tutkimusote. (Luettu 9.9.2011.) Saatavilla www-muodossa http://www.xip.fi/tutkija/index.htm. Vermey, R. 1994. Thinking, sensing and doing in Latin American Dancing. Munich: Kastell Publishing. 33