Arjen ongelmat Espoossa Tietoisku 4/2008 Jokapäiväisestä arkielämästä selviytymistä vaikeuttavia ongelmia kartoitettiin Efeko Oy:n Kaupunkipalvelututkimuksessa vuonna 2005. Tutkimuksen vastausprosentti koko aineistossa oli 45,9 ja Espoon aineistossa 44,4. Arkielämän ongelmien analysointi kytkeytyy tekeillä olevaan Hyvinvointikertomukseen, jota toimialat tekevät yhteistyössä. Espoolaisia vastaajia tai heidän perheitään, noin joka kolmatta, vaivasivat useimmin ajan puute ja liiallinen työmäärä. Työttömyyttä oli kokenut joka seitsemäs ja joka kymmenes oli pelännyt työttömäksi joutumista. Pitkäaikaisen lomautuksen oli kokenut 3 %. Joka seitsemännellä tai heidän perheillään oli ollut taloudellisia ongelmia ja joka seitsemännentoista talous painiskeli liian suurien lainojen kanssa. Oma yritys oli ollut taloudellisissa vaikeuksissa 4 %:lla vastaajista. Joka kahdeksannella oli asumiseen liittyviä ongelmia. Joka viidennellä tai joka viidennen perheessä sairaus tai vamma vaikeutti elämää. Noin joka kahdeskymmenes oli kärsinyt joko omasta tai perheenjäsenen päihdeongelmista ja kaksi sadasta oli kärsinyt ruuan puutteesta, nähnyt nälkää. Yksinäisyys oli vaivannut 7 % vastaajista. Monet arkielämää vaikeuttavat ongelmat olivat vuoteen 2005 mennessä vähentyneet verrattuna aikaisempiin tutkimusvuosiin. Taloudelliset ongelmat, työttömyys, liiallinen työmäärä ja kiire olivat vähentyneet. Sen sijaan terveyteen liittyvien ongelmien määrä oli pysynyt suunnilleen samantasoisena eri tutkimusvuosina. Neljällä kymmenestä vastaajasta oli niin hyvä tilanne, ettei heillä ollut yhtään em. ongelmista ja viisi prosenttia oli kohdannut lukuisia ongelmia. Taloudelliset ongelmat korostuvat niiden vastaajien kohdalla, joilla oli vähintään kolme ongelmaa ja erityisesti monien, vähintään kuuden, ongelmien parissa kamppailevien kohdalla. Tuula Miettinen Kehittämis- ja tutkimusryhmä Liiallista työmäärää ja aikapulaa on koettu eniten kahden huoltajan lapsiperheissä. Toiseksi eniten liikaa työtä on ollut yksinhuoltajaperheissä, samoin kuin aikapulaakin. Asumiseen liittyviä ongelmia, taloudellisia ongelmia ja liian suuria lainoja oli eniten yhden aikuisen talouksissa, tilastollisesti erittäin merkitsevästi eniten yksinhuoltajaperheissä ja toiseksi eniten yksin asuvilla. Liikaa aikaa ja tekemisen puutetta oli eniten yksin asuvilla. He kokivat myös selvästi muita useammin yksinäisyyttä ja heillä oli myös muita enemmän kokemuksia ruuan puutteesta. Toiseksi eniten yksinäisyyttä koettiin yksinhuoltajaperheissä.
Jokapäiväisestä arkielämästä selviytymistä vaikeuttavia ongelmia kartoitettiin Efeko Oy:n Kaupunkipalvelututkimuksessa vuonna 2005 1). Espoolaisia vastaajia tai heidän perheitään vaivasivat useimmin ajan puute ja liiallinen työmäärä. Lähes joka kolmannella oli ollut ongelmana liiallinen työmäärä ja joka kolmas tai joka kolmannen perhe oli kokenut, että aika ei riitä. Toisaalta 4 %:lla oli ollut ongelmana liiallinen aika ja tekemisen puute. Työttömyyttä oli kokenut joka seitsemäs vastaaja tai hänen perheenjäsenensä ja joka kymmenes oli pelännyt työttömäksi joutumista. Pitkäaikaisen lomautuksen oli kokenut 3 %. Joka seitsemännellä tai heidän perheillään oli ollut taloudellisia ongelmia ja joka seitsemännentoista talous painiskeli liian suurien lainojen kanssa. Oma yritys oli ollut taloudellisissa vaikeuksissa 4 %:lla vastaajista. Joka kahdeksannella oli asumiseen liittyviä ongelmia. Joka viidennellä tai joka viidennen perheessä sairaus tai vamma vaikeutti elämää. Noin joka kahdeskymmenes oli kärsinyt joko omasta tai perheenjäsenen päihdeongelmista ja kaksi sadasta oli kärsinyt ruuan puutteesta, nähnyt nälkää. Yksinäisyys oli vaivannut 7 % vastaajista. Taulukko 1. Espoolaisten arkielämää vaikeuttavat ongelmat vuoden 2005 Kaupunki- ja kuntapalvelututkimuksessa % vastaajista lkm Aika ei riitä 34,2 551 Liikaa työtä 29,3 467 Liikaa aikaa, ei tekemistä 3,9 62 Työttömyys 13,9 229 Työttömäksi joutumisen pelko 9,4 152 Pitkäaikainen lomautus 2,9 46 Taloudellisia ongelmia 15,4 249 Liian suuria lainoja hoidettavaksi 5,9 95 Oma yritys taloudellisissa vaikeuksissa 3,7 59 Asumiseen liittyviä ongelmia 12,6 203 Elämää vaikeuttava sairaus tai vamma 20,5 333 Alkoholin/huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia 4,6 74 Yksinäisyyttä 7,5 120 Nälkä, puute ruuasta 2,2 35 1) Tutkimuksessa kysyttiin taulukossa 1 esitettyjen ongelmien lisäksi myös vaikeutta saada sopivaa päivähoitopaikkaa sekä vaikeutta järjestää vanhuksen hoito. Niiden tarkastelu on rajattu tämän tietoiskun tarkastelusta pois. Vastaajista 5 %:lla oli ollut vaikeuksia sopivan päivähoitopaikan saamisessa ja 6 %:lla oli ollut vaikeuksia järjestää vanhuksen hoito. 2 Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa
Aika ei riitä Liikaa työtä Elämää vaikeuttava sairaus/vamma Taloudellisia ongelmia Helsinki Espoo Tampere Työttömyys Asumiseen liittyviä ongelmia Työttömäksi joutumisen pelko Yksinäisyyttä Liian suuria lainoja hoidettavaksi Alkoholin/huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia Liikaa aikaa, ei tekemistä Pitkäaikainen lomautus Oma yritys taloudellisissa vaikeuksissa Nälkä, puute ruuasta 0,0 5,0 10,0 15,0 20,0 25,0 30,0 35,0 40,0 Kuva 1. Arjen ongelmat Helsingissä, Espoossa ja Tampereella 2005 Lähde: Keskinen, 2006, 65. % Verrattuna Helsinkiin ja Tampereeseen Espoossa oli ongelmia vähiten, kuten on ollut jo vuodesta 1997 lähtien. Pääkaupunkiseudulla korostuvat liika työ ja ajan riittämättömyys arjen ongelmissa. Helsingissä korostuvat asumiseen liittyvät ongelmat. Tampereella työttömyys piikittää edelleen. Työministeriön tilastojen mukaan kaupunkien työttömyysasteet olivat keväällä 2005 (toinen neljännes) seuraavat; Helsinki 8,9 %, Espoo 6,3 % ja Tampere 13,2 %. Muiden asioiden suhteen Helsinki ja Tampere näyttäytyvät asukkaittensa arjen näkökulmasta enemmän samanlaisilta kaupungeilta kuin Espoo. (Keskinen, 2006, 64-65.) Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa 3
Arjen ongelmia vähemmän v. 2005 kuin aiemmin Monet arkielämää vaikeuttavat ongelmat olivat vuoteen 2005 mennessä vähentyneet verrattuna aikaisempiin tutkimusvuosiin (kuva 2). Taloudelliset ongelmat, työttömyys, liiallinen työmäärä ja kiire olivat vähentyneet. Sen sijaan terveyteen liittyvien ongelmien määrä oli pysynyt suunnilleen samantasoisena eri tutkimusvuosina. 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 % Aika ei riitä Liikaa työtä Elämää vaikeuttava sairaus tai vamma Taloudellisia ongelmia Työttömyys Asumiseen liittyviä ongelmia * Työttömäksi joutumisen pelko Yksinäisyyttä 2005 2001 1997 1993 Liian suuria lainoja hoidettavaksi Alkoholin/huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia ** Liikaa aikaa, ei tekemistä Oma yritys taloudellisissa vaikeuksissa Pitkäaikainen lomautus Nälkä, puute ruuasta (-) * 1993 ja 1997 : Asunto ahdas ja puutteellinen ** 1993 ja 1997: Liiallista päihteiden käyttöä (-) Ei mukana vuoden 1993 kyselyssä Kuva 2. Arjen ongelmat Espoossa 1993-2005 4 Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa
Neljällä kymmenestä vastaajasta oli niin hyvä tilanne, ettei heillä ollut yhtään em. ongelmista (kuva 3). Viidenneksellä oli yksi, samaten viidenneksellä kaksi. Useita, 3-5, ongelmia oli myös viidenneksellä ja viisi prosenttia oli kohdannut lukuisia ongelmia. 5 % 19 % 18 % 40 % ei ongelmia 1 ongelma 2 ongelmaa 3-5 ongelmaa 6 - ongelmaa 18 % Kuva 3. Espoolaiset vastaajat arjen ongelmien määrän mukaan Moniongelmaisilla lähes aina taloudellisia ongelmia ja hyvin usein sairauksia ja vammoja Elämää vaikeuttava sairaus tai vamma on merkittävä tekijä tarkasteltaessa vastaajia ongelmien määrän mukaan eri ryhmissä (kuva 4). Taloudelliset ongelmat korostuvat niiden vastaajien kohdalla, joilla oli vähintään kolme ongelmaa ja erityisesti monien, vähintään kuuden, ongelmien parissa kamppailevien kohdalla. Eniten ongelmia kohdanneilla myös asumisongelmia on selvästi useammin kuin muilla. Ajan puute ja liiallinen työmäärä vaivaavat useaa kaikissa ryhmissä, vähiten niitä, joilla oli yksi ongelma. Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa 5
% 0 20 40 60 80 100 Nälkä, puute ruuasta 1 Yksinäisyyttä Päihdeongelmia Sairaus/vamma Yrityksen talousvaikeuksia Liian suuria lainoja Taloudellisia ongelmia 2 Liikaa aikaa, ei tekemistä Asumisongelmia Aika ei riitä Liikaa työtä Työttömäksi joutumisen pelko Pitkäaikainen lomautus 3-5 Työttömyys 6 tai enemmän Kuva 4. Erilaisten ongelmien esiintyminen sen mukaan, montako ongelmaa vastaajilla oli 6 Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa
Liikaa työtä ja ajan puutetta erityisesti 30-49 -vuotiailla 0 10 20 30 40 50 % Työttömyys** Pitkäaikainen lomautus** Työttömäksi joutumisen pelko Liikaa työtä*** Aika ei riitä** Asumiseen liittyviä ongelmia*** Liikaa aikaa, ei tekemistä* Taloudellisia ongelmia*** Liian suuria lainoja hoidettavaksi Oma yritys taloudellisissa vaikeuksissa* Ikä 18-29 Ikä 30-49 Ikä 50-69 Ikä 70- Elämää vaikeuttava sairaus tai vamma*** Alkoholin/huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia Yksinäisyyttä Nälkä, puute ruuasta * tilastollisesti melkein merkitsevä ero, ** tilastollisesti merkitsevä ero, *** tilastollisesti erittäin merkitsevä ero Kuva 5. Ongelmat iän mukaan Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa 7
Suhteellisesti eniten työttömyyskokemuksia oli 50-69 -vuotiailla vastaajilla, samoin pitkäaikaisia lomautuksia (kuva 5). Liikaa työtä ja ajan puutetta sen sijaan raportoitiin eniten 30-49 - vuotiaiden ikäryhmässä. Liikaa aikaa ja tekemisen puutetta esiintyi suhteellisesti eniten 18-29 -vuotiailla ja toisaalta 50-69 -vuotiailla, molemmilla 5 %:lla. Asumisongelmia oli suhteellisesti eniten (16 %) nuorimmassa 18-29 -vuotiaiden sekä 30-49 -vuotiaiden vastaajien ikäryhmässä, kun 50-69 -vuotiaista 8 %:lla ja vanhemmista 3 %:lla oli ollut asumisongelmia. Taloudellisia ongelmia oli myös suhteellisesti eniten 18-29 -vuotiailla, joka neljännellä ja toiseksi eniten 30-49 -vuotiailla, heistä joka kuudennella. Vanhemmissa ikäryhmissä taloudellisia ongelmia oli harvemmin, 50-69 -vuotiaista joka kymmenennellä. Heitä vanhemmista ei yksikään kertonut taloudellisista ongelmista. Oman yrityksen talousvaikeudet keskittyivät 30-49 - ja 50-69 - vuotiaiden ikäryhmiin, edellisestä 5 %:lla ja jälkimmäisestä 4 %:lla. Muita ikäryhmiä enemmän sairauksia tai vammoja itsellä tai perheessä esiintyi 50-69 -vuotiailla, joka neljännellä vastaajalla ja vähiten 18-29 -vuotiailla, 14 %:lla. Päihdeongelmilla ei ollut ikäryhmittäin eroa, ei myöskään yksinäisyyden eikä ruuan puutteen kokemuksilla. Nuorin ikäryhmä, 18-29 -vuotiaat ovat kokeneet muita enemmän asumiseen liittyviä ongelmia sekä talousvaikeuksia. 30-49 -vuotiailla sen sijaan on ollut muita ikäryhmiä enemmän liikaa työtä ja ajanpuutetta, kiirettä, sekä oman yrityksen talousvaikeuksia. Työttömyys ja pitkäaikainen lomautus, liikaa aikaa, ei tekemistä sekä elämää vaikeuttava sairaus tai vamma ovat vaivanneet 50-69 -vuotiaita enemmän kuin muita ikäryhmiä. Heitä vanhemmilla ei ollut kysyttyjä ongelmia sen enempää kuin muillakaan ikäryhmillä, joitakin ongelmia jopa selvästi vähemmän kuin muilla. Työhön ja asumiseen sekä talouteen liittyviä ongelmia samoin kuin elämää vaikeuttavia sairauksia tai vammoja heillä tai heidän perheissään oli vähemmän kuin muissa ikäryhmissä. 8 Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa
Miehillä työttömyyskokemuksia naisia enemmän, ruotsinkielisillä oman yrityksen talousvaikeuksia muita useammin Sukupuolten välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja arkielämän ongelmissa. Miehet (16 %) olivat kokeneet naisia (12 %) useammin joko itse tai perheessään työttömyyttä, pitkäaikaisen lomautuksen (4 % vs. 2 %), työttömäksi joutumisen pelkoa (12 % vs. 8 %), taloudellisia ongelmia (18 % vs. 14 %) ja oman yrityksen talousvaikeuksia (5 % vs. 3 %) sekä tekemisen puutetta (6 % vs. 3 %). Ruotsinkieliset vastaajat kertoivat suomenkielisiä useammin pitkäaikaisen lomautuksen olleen ongelmana, edellisistä 6 % ja jälkimmäisistä 3 %. Myös oma yritys oli useammalla heistä (8 %) tai heidän perheenjäsenistään ollut vaikeuksissa kuin suomenkielisistä (3 %). Palvelupiirien välillä joitakin eroja ongelmissa Palvelupiirit eivät poikenneet toisistaan arjen ongelmien esiintymisen suhteen tilastollisesti merkitsevästi (kuva 6). Kun palvelupiirien välisiä eroja tarkasteltiin pareittain, suurimpien erojen osalta joitakin tilastollisesti merkitseviä eroja löytyi: Taloudellisia ongelmia oli Espoon keskuksen palvelupiirin vastaajilla tai heidän perheellään ollut useammin kuin Tapiolan palvelupiirin vastaajilla, edellisistä 18 %:lla ja jälkimmäisistä 13 %:lla. Ero on tilastollisesti melkein merkitsevä. Tilastollisesti merkitsevä ero on pitkäaikaisessa lomautuksessa Espoonlahden ja Espoon keskuksen palvelupiirien välillä. Espoonlahdessa 4 % vastaajista tai heidän perheenjäsenistään oli kokenut pitkäaikaisen lomautuksen, kun Espoon keskuksen palvelupiirissä vastaava osuus oli vain 1 %. Oman yrityksen talousvaikeuksien useus Tapiolan palvelupiirissä (5 %) erosi tilastollisesti melkein merkitsevästi Leppävaaran vastaavasta osuudesta (1 %). Asumisongelmien ja sairauksien tai vammojen suhteen Espoon keskuksen ja Tapiolan palvelupiirien vastaajat poikkesivat toisista tilastollisesti melkein merkitsevästi. Asumisongelmia Espoon keskuksessa oli ollut 16 %:lla vastaajista ja Tapiolan palvelupiirissä harvemmalla, 8 %:lla. Elämää vaikeuttavia sairauksia tai vammoja oli Espoon keskuksen palvelupiirissä 27 %:lla vastaajista tai heidän perheessään vastaavan osuuden ollessa Tapiolan palvelupiirissä 18 %. Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa 9
% 0 10 20 30 40 50 Työttömyys Pitkäaikainen lomautus Työttömäksi joutumisen pelko Liikaa työtä Aika ei riitä Asumiseen liittyviä ongelmia Liikaa aikaa, ei tekemistä Taloudellisia ongelmia Liian suuria lainoja hoidettavaksi Leppävaara Tapiola Olari- Matinkylä Espoonlahti Espoon keskus Oma yritys taloudellisissa vaikeuksissa Elämää vaikeuttava sairaus tai vamma Alkoholin/huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia Yksinäisyyttä Nälkä, puute ruuasta Kuva 6. Ongelmat palvelupiireittäin 10 Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa
Liikaa työtä ja aikapulaa eniten kahden huoltajan lapsiperheissä, toiseksi eniten yksinhuoltajaperheissä Ongelmia näyttäisi olevan eniten yksinhuoltajaperheissä ja vähiten kahden tai useamman aikuisen taloudessa (kuva 7). 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 6-3-5 2 1 0 10 % 0 % Lapsiperhe, kaksi huoltajaa Lapsiperhe, yksi huoltaja Kahden tai us. hengen talous, ei lapsiperhe Yksin asuva Kuva 7. Ongelmien määrä perhetyypin mukaan Liiallista työmäärää ja aikapulaa on koettu eniten kahden huoltajan lapsiperheissä, edellistä 37 prosentissa ja jälkimmäistä 43 prosentissa (kuva 8). Toiseksi eniten liikaa työtä on ollut yksinhuoltajaperheissä, 28 prosentissa, samoin kuin aikapulaakin, 38 prosentissa. Asumiseen liittyviä ongelmia, taloudellisia ongelmia ja liian suuria lainoja oli eniten yhden aikuisen talouksissa, tilastollisesti erittäin merkitsevästi eniten yksinhuoltajaperheissä ja toiseksi eniten yksin asuvilla. Liikaa aikaa ja tekemisen puutetta oli eniten yksin asuvilla. He kokivat myös selvästi muita useammin yksinäisyyttä ja heillä oli myös muita enemmän kokemuksia ruuan puutteesta. Toiseksi eniten yksinäisyyttä koettiin yksinhuoltajaperheissä. Työttömyyttä, pitkäaikaisen lomautuksen, työttömäksi joutumisen pelkoa, oman yrityksen talousvaikeuksia, elämää vaikeuttavia sairauksia ja vammoja ja päihdeongelmia on kohdattu eri perhetyypeissä yhtä lailla, tilastollisesti merkitseviä eroja ei ollut perhetyyppien välillä. Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa 11
% 0 10 20 30 40 50 Työttömyys Pitkäaikainen lomautus Työttömäksi joutumisen pelko Liikaa työtä*** Aika ei riitä*** Lapsiperhe, 1 huoltaja Asumiseen liittyviä ongelmia*** Liikaa aikaa, ei tekemistä** Taloudellisia ongelmia*** Yksin asuva Lapsiperhe, 2 huoltajaa Kahden tai us. hengen talous, ei lapsiperhe Liian suuria lainoja hoidettavaksi*** Oma yritys taloudellisissa vaikeuksissa Elämää vaikeuttava sairaus tai vamma Alkoholin/huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia Yksinäisyyttä*** Nälkä, puute ruuasta*** * tilastollisesti melkein merkitsevä ero, ** tilastollisesti merkitsevä ero, *** tilastollisesti erittäin merkitsevä ero Kuva 8. Ongelmat perhetyypin mukaan 12 Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa
Liiallinen työmäärä ja kiire koulutetumpien ongelma, muita ongelmia eniten vain peruskoulutuksen saaneilla Vain peruskoulutuksen saaneissa on muita enemmän niitä, joilla ei ollut yhtään ongelmaa. Toisaalta heissä oli myös muita enemmän sellaisia, joilla oli monta, yli kuusi, arkielämän ongelmaa. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 6-3-5 2 1 0 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Perus-, keski- tai kansakoulu Ylioppilas / ammatillinen koulutus Korkeakoulu- / ammattikorkeakoulu Kuva 9. Ongelmien määrä koulutuksen mukaan Useimpia kysytyistä ongelmista esiintyi tilastollisesti merkitsevästi useimmin vähiten koulutusta saaneilla eli perus-, keski- tai kansakoulun käyneillä ja toiseksi eniten ylioppilastutkinnon tai ammatillisen koulutuksen suorittaneilla ja vähiten korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneilla (kuva 10). Pitkäaikainen lomautus, asumiseen liittyvät ongelmat, liiallinen aika, taloudellisia ongelmia, liian suuria lainoja, oman yrityksen talousvaikeuksia, elämää vaikeuttavia sairauksia tai vammoja, päihdeongelmia, yksinäisyyttä ja ruuan puutetta oli ollut suhteellisesti eniten vain peruskoulutuksen saaneilla ja vähiten korkea-asteen koulutuksen saaneilla tai heidän perheillään. Myös työttömyyttä oli koettu eniten vähiten koulutusta saaneiden ryhmässä, mutta keski- tai korkea-asteen koulutuksen saaneista työttömyyttä oli ollut yhtä usean vastaajan perheessä. Korkeakoulutuksen saaneista muita useammin on ollut ongelmana liiallinen työmäärä, peräti 37 %:lla, ja aikapula, 42 %:lla ja vähiten näitä ongelmia oli ollut vain perusasteen koulutuksen saaneilla tai heidän perheillään. Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa 13
% 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Työttömyys*** Pitkäaikainen lomautus*** Työttömäksi joutumisen pelko Liikaa työtä*** Aika ei riitä*** Asumiseen liittyviä ongelmia* Liikaa aikaa, ei tekemistä*** Taloudellisia ongelmia*** Perus-, keski- tai kansakoulu Ylioppilas / ammatillinen koulutus Korkeakoulu- / ammattikorkeakoulu Liian suuria lainoja hoidettavaksi** Oma yritys taloudellisissa vaikeuksissa** Elämää vaikeuttava sairaus tai vamma** Alkoholin/huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia*** Yksinäisyyttä* Nälkä, puute ruuasta** * tilastollisesti melkein merkitsevä ero, ** tilastollisesti merkitsevä ero, *** tilastollisesti erittäin merkitsevä ero Kuva 10. Ongelmat koulutuksen mukaan 14 Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa
Lopuksi Tutkimuksen alhainen vastausprosentti (koko aineistossa 45,9 ja Espoossa 44,4) tuo tuloksiin epävarmuutta ja saatuja tuloksia on syytä pitää suuntaa-antavina. Tilanne on toisaalta voinut jo muuttua, ongelmien esiintyminen ei tänä päivänä välttämättä ole samalla tasolla kuin vuonna 2005. Seuraava kaupunki- ja kuntapalvelututkimus tehdään keväällä 2008 ja silloin saadaan tietoa tilanteen kehittymisestä. Tulokset saatiin, kun Espoo kartoitti Efeko Oy:n vuoden 2005 kaupunkipalvelututkimuksessa vastaajilta heidän ja heidän perheittensä arkielämää vaikeuttavia ongelmia. Lähteet ja kirjallisuus Kaupunki- ja kuntapalvelut 2005 tutkimuksen Espoo-kohtainen SAS-aineisto. Keskinen, Vesa: Helsinkiläisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. Helsingin kaupungin tietokeskus, Tutkimuksia 3 2006. Miettinen, Heikki: Kaupunki- ja kuntapalvelut 2005. Efeko Oy. Tutkimuksia 241/2005. 24.10.2005. Miettinen, Tuula: Espoolaisten mielipiteet palveluista 2005. Tietoisku 2/2006 23.3.2006. Espoon kaupunki, Keskushallinto, Kehittämis- ja tutkimusryhmä. Aineisto Efeko Oy:n 30 kunnassa vuonna 2005 tekemä kyselytutkimus. Espoossa kyselylomake lähetettiin 4000:lle satunnaisesti valitulle 18-70-vuotiaalle espoolaiselle ja vastausprosentiksi Espoossa tuli 44,4 %. Kaikkien 30 kunnan yhteinen vastausprosentti on 45,9 %. Tietoisku 4/2008: Arjen ongelmat Espoossa 15
Sammandrag Efeko Oy kartlade problemen i anslutning till att klara av vardagen i sin undersökning av städernas service 2005. Svarsprocenten var för hela materialet 45,9 och för Esbos material 44,4. Analysen av vardagsproblemen hänför sig till den Välfärdsberättelse som sektorerna som bäst utarbetar i samarbete. De vanligaste problemen som personer i Esbo eller deras familjer anförde gällde tidsbrist och för stor arbetsbörda. Var sjunde hade upplevt arbetslöshet och var tionde hade fruktat att bli arbetslös. Långvarig permittering hade drabbat 3 procent. Var sjunde medverkande eller deras familjer hade haft ekonomiska problem och vart sjuttonde hushåll kämpade med för stora lån. Hos fyra procent av de medverkande hade det egna företaget haft ekonomiska svårigheter. Var åttonde hade problem relaterade till boendet. Hos var femte medverkande eller deras familjer försvårades livet av sjukdom eller handikapp. I ca vart tjugonde fall hade den medverkande eller en familjemedlem lidit av drogproblem och två av hundra hade lidit av brist på mat, dvs. svultit. Ensamhet var ett problem för sju procent av dem medverkande. Många av de problem som försvårar vardagslivet hade 2005 minskat jämfört med tidigare undersökningsår. Minskningen gällde ekonomiska problem, arbetslöshet, för stor arbetsbörda och brådska. Däremot hade de hälsorelaterade problemen förblivit ungefär på samma nivå under olika år. Fyra av tio medverkande hade det så väl ställt att de inte hade ett enda av de ovan nämnda problemen och fem procent hade stött på många problem. De ekonomiska problemen betonades hos de medverkande som hade minst tre problem och särskilt hos dem som kämpade med många, minst sex problem. För stor arbetsbörda och tidsbrist var vanligast hos barnfamiljer med två vårdnadshavare. Näst vanligast var för stor arbetsbörda och tidsbrist hos barnfamiljer med en vårdnadshavare. Boenderelaterade problem, ekonomiska problem och för stora lån förekom mest i hushåll med en vuxen. Det är statistiskt mycket markant att problemen var flest hos ensamförsörjarfamiljer och näst flest hos ensamboende. För mycket tid och brist på sysselsättning noterades mest hos ensamboende. De upplevde också oftare än andra ensamhet och de hade fler erfarenheter än andra av brist på mat. Näst mest ensamhet upplevdes i ensamförsörjarfamiljer. Julkaisun jakelu ja yhteystiedot: www.espoo.fi/tieto Kehittämis- ja tutkimusryhmä PL 12, 02070 ESPOON KAUPUNKI puh. (09) 8162 2309 ISSN 1239-9752 Lisätietoja: Tuula Miettinen puh. (09) 816 22311 Kehittämis- ja tutkimusryhmä Espoon kaupunki tuula.miettinen(at)espoo.fi