ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013"

Transkriptio

1 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013 Tietoisku 6/2013 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat ulkomaalaiset Kuva: E Lehdentekijät Tiivistelmä Espoon asukasluku oli tämän vuoden alussa henkeä. Väestömäärä oli lisääntynyt asukkaalla, mikä merkitsi 1,7 % suhteellista kasvua. Kasvu oli lähes yhtä suuri kuin vuotta aikaisemminkin. Selvästi suurimman väestönlisäyksen vuoden 2012 aikana sai Suur-Leppävaara, jonka väestö lisääntyi 2,4 %:lla. Alle kouluikäisten osuus espoolaisista oli laskenut hieman vuoden 2012 aikana. Kouluikäisten osuus oli pysynyt ennallaan ja vuotiaiden osuus oli hieman laskenut. Varsinaisten työikäisten, vuotiaiden, osuus oli jälleen pienentynyt kuluneen vuoden aikana.yli 65-vuotiaiden määrä kasvoi vuoden 2012 aikana jälleen noin hengellä, ja osuus väestöstä nousi 12 %:sta 12,7 %:iin. Yli 75-vuotiaiden määrä lisääntyi yli 500 hengellä ja osuus kohosi 4,7 %. Yli 65-vuotiaiden osuus oli edelleen korkein Suur-Tapiolassa, 16,4 % ja Suur- Matinkylässä. Vuoden 2012 aikana Espoossa vieraskielisten osuus kohosi 10,3 %:sta 11,3 %:iin. Vieraskielisten määrä oli vuoden 2013 alussa Määrä oli kasvanut lähes asukkaalla vuoden aikana, mikä oli edellisvuotta suurempi kasvu. Ruotsinkielisten osuus oli laskenut hieman ja näin suomenkielisten osuus laski 80,8 %:iin. Yleisimpiä vieraita kieliä olivat edelleen venäjä, viro, englanti, somali ja kiina. Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Espoossa asui ulkomaiden kansalaisia vuoden 2013 alussa henkeä. Vuoden 2012 aikana ulkomaalaisten määrä oli lisääntynyt 9,6 %:lla eli hengellä. Ulkomaalaisten osuus espoolaisista oli noussut 7,4 %:sta 8,0 %:iin vuoden 2012 aikana. Espoossa asuvista ulkomaiden kansalaisista yli puolet, 53 %, oli jonkin Euroopan maan kansalaisia. Toiseksi eniten vierasmaalaisia oli Aasiasta ja kolmannella tilalla olivat Afrikan maiden kansalaiset. EU-kansalaisia oli eniten Virosta ja EU:n ulkopuolisesta Euroopasta eniten Venäjän kansalaisia. Aasiasta tulleissa espoolaisissa oli eniten Kiinan ja Intian kansalaisia ja Afrikasta tulleissa somalialaisia ja nigerialaisia.

2 1 Väestön määrän kehitys Vuoden 2013 alussa Suomen väkiluku oli henkeä. Väestömäärä oli kasvanut vuodessa hengellä. Väestömäärän kasvusta 87 % oli vieraskielisten määrän kasvua. Muuttovoitto ulkomailta oli suurempi kasvuun vaikuttava tekijä kuin luonnollinen väestönlisäys. Espoon asukasluku oli tämän vuoden alussa henkeä. Väestömäärä oli lisääntynyt asukkaalla, mikä merkitsi 1,7 % suhteellista kasvua. Kasvu oli lähes yhtä suuri kuin vuotta aikaisemminkin, jolloin se oli suurin vuoden 2002 jälkeen. Henkeä Kuva 1. Espoon väestömäärän vuosimuutos Koko pääkaupunkiseudun väestömäärä oli vuoden 2013 alussa henkeä. Väestö oli lisääntynyt asukkaalla, mikä oli yli henkeä vähemmän kuin kasvu vuotta aikaisemmin. Suhteellisesti vähiten kasvoi Vantaan väestömäärä ja eniten jälleen Espoon väestö. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisista suurista kaupungeista myös Oulu ylsi 1,5 % kasvuun ja Tampere 1,0 %:iin. Turun suhteellinen väestökasvu oli 0,9 %. Taulukko 1. Pääkaupunkiseudun kuntien asukasluvut vuodenvaihteessa 2011/12 ja 2012/13 sekä vuosimuutos Kunta 2011/ /2013 Muutos Muutos-% Espoo ,7 Helsinki ,4 Vantaa ,1 Kauniainen ,2 PKS yhteensä ,5 Tampere ,0 Turku ,9 Oulu ,5 Koko maa ,5 2 Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013

3 Taulukko 2. Espoon väestökehitys vuodesta 2005 ja vuosimuutos Muutos edell. vuodesta Vuosi Väestö Henkeä % 2004/ ,4 2005/ ,9 2006/ ,4 2007/ ,3 2008/ ,5 2009/ ,1 2010/ ,5 2011/ ,8 2012/ ,7 2 Väestön määrä alueittain Selvästi suurimman väestönlisäyksen vuoden 2012 aikana sai Suur-Leppävaara, jonka väestö lisääntyi 2,4 %:lla. Määrällisesti toiseksi eniten kasvoi Vanha-Espoo, joka edellisenä vuonna oli saanut suurimman väestölisäyksen. Määrällisesti pienimmän väestölisäyksen sai Pohjois-Espoo, joskin alueen suhteellinen kasvu oli keskimääräistä suurempi. Suur-Leppävaara on ollut väestömäärältään suurin suuralue jo 1980-luvun puolivälistä. Henkilöä Suur-Leppävaara Suur-Tapiola Suur-Matinkylä Suur-Espoonlahti Suur-Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Kuva 2. Espoon suuralueittainen väestökehitys Vuosi vuosina Taulukko 3. Väestö vuodenvaihteessa 2012/13 ja vuosimuutos suuralueittain Muutos v:sta 2012 Suuralue 2011/ /2013 Asukasta % Suur-Leppävaara ,4 Suur-Tapiola ,9 Suur-Matinkylä ,3 Suur-Espoonlahti ,0 Suur-Kauklahti ,0 Vanha-Espoo ,4 Pohjois-Espoo ,2 Muut ,3 Yhteensä ,7 Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013 3

4 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku Kotikuntana Espoo oli vuoden 2013 alussa henkilölle. Sen lisäksi Espoossa asui henkeä, joiden kotikunta oli joko muualla Suomessa tai ulkomailla. Määrä oli laskenut noin 300 hengellä edellisestä vuodesta. Espoolaisia oleskeli väliaikaisesti muissa kunnissa tai ulkomailla noin henkeä, mikä oli 100 henkeä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kun tilapäiset oleskelut sekä Espoossa että Espoon ulkopuolella otetaan huomioon, tulee Espoon vuodenvaihteen nettoasukasluvuksi eli noin 500 henkeä virallista väkilukua enemmän. Tilapäisasukaslisäys oli pienempi kuin vuotta aiemmin. Taulukko 4. Tilapäisesti Espoossa asuvat vieraspaikkakuntalaiset ja tilapäisesti muualla asuvat espoolaiset suuralueittain vuodenvaihteessa 2012/13 Suuralue Vakituiset Tilapäiset Muualla Nettoasuasukkaat asukkaat tilapäisesti kasluku Suur-Leppävaara Suur-Tapiola Suur-Matinkylä Suur-Espoonlahti Suur-Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Muut Koko Espoo Kuten aikaisemminkin, eniten ulkokuntalaisia asui Suur-Tapiolassa ja Suur-Leppävaarassa. Samoilta alueilta oli myös lähtenyt eniten espoolaisia tilapäisesti muualle. 4 Ikä ja sukupuoli Alle kouluikäisten osuus espoolaisista oli laskenut hieman vuoden 2012 aikana, vaikka määrällinen kasvu oli yli 300 lasta. Kouluikäistenkin määrä oli lisääntynyt, mutta osuus pysynyt ennallaan. Nuorten, vuotiaiden, osuus oli hieman laskenut edellisestä vuodesta ja ryhmä oli pienentynyt myös määrällisesti. Varsinaisten työikäisten, vuotiaiden, osuus oli jälleen pienentynyt kuluneen vuoden aikana. 4 Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013

5 % Kuva 3. Espoolaisten ikärakenne (%) vuosina Yli 65-vuotiaiden määrä kasvoi vuoden 2012 aikana jälleen noin hengellä, ja osuus väestöstä nousi 12 %:sta 12,7 %:iin. Yli 75-vuotiaiden määrä lisääntyi yli 500 hengellä ja osuus kohosi 4,7 %. Väestönkasvun painopiste on ollut yli 35-vuotiaissa vuodesta Vuonna 2008 ensimmäistä kertaa kuitenkin työikäisten osuus pieneni. Supistuminen jatkui edelleen vuoden 2012 aikana. Taulukko 5. Väestö iän mukaan vuosina Ikä, vuotta Yht. 2008/ / / / / % 2008/09 9,7 11,3 5,1 22,0 41,3 6,3 4, /10 9,8 11,1 5,2 21,8 41,2 6,5 4, /11 9,8 11,0 5,2 21,6 40,9 7,0 4, /12 9,8 10,9 5,2 21,5 40,5 7,6 4, /13 9,7 10,9 5,1 21,5 40,2 8,0 4,7 100 Kun ikämittarina käytetään alle 35-vuotiaiden osuutta, nuorin väestön ikärakenne oli edelleen Vanha- Espoossa, jossa alle 35-vuotiaita oli yli puolet väestöstä. Myös Suur-Kauklahdessa ja Suur-Leppävaarassa alle 35-vuotiaita oli keskimääräistä enemmän. Vanhin ikärakenne on Suur-Espoonlahdessa, jossa alle 35-vuotiaiden osuus oli laskenut 44 %:iin. Yli 65-vuotiaiden osuus oli edelleen korkein Suur-Tapiolassa, 16,4 % ja Suur-Matinkylässä, 14,8 %. Matalin eläkeikäisten osuus oli Vanha-Espoossa. Vuoden aikana osuus oli kohonnut kaikilla suuralueilla. Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013 5

6 % ,8 16,4 14,8 13,3 8,9 8,7 8,3 12, ,2 37,5 39,5 43,0 41,6 40,6 44,4 40, ,9 4,8 10,4 23,3 23,2 16,5 5,5 4,9 4,5 9,6 9,4 11,7 16,9 5,3 15,0 22,7 13,7 5,9 5,4 15,3 11,5 21,5 5,1 10, ,9 8,4 8,5 10,0 12,4 11,1 12,3 9,7 Suur-Leppävaara Suur-Tapiola Suur-Matinkylä Suur-Espoonlahti Suur-Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Koko Espoo Kuva 4. Väestön ikäjakauma suuralueittain vuodenvaihteessa 2012/13 (%) Espoolaisväestössä miesten osuus oli hieman noussut vuoden 2012 aikana, mutta enemmistö espoolaisista oli edelleen naisia. Suur-Matinkylä oli edelleen naisvaltaisin alue. Suur-Kauklahti ja Suur-Tapiola olivat miesvaltaisimpia alueita. Suur-Kauklahdessa miesten osuus oli pysynyt ennallaan, mutta Suur-Tapiolassa se oli kohonnut vuoden aikana. Taulukko 6. Väestön sukupuolirakenne suuralueittain vuodenvaihteessa 2012/13 (%) Suuralue Miehet Naiset Yht. Lkm 1. Suur-Leppävaara 49,3 50, Suur-Tapiola 50,3 49, Suur-Matinkylä 48,0 52, Suur-Espoonlahti 48,5 51, Suur-Kauklahti 50,2 49, Vanha-Espoo 49,3 50, Pohjois-Espoo 50,1 49, Koko Espoo 49,4 50, Lkm Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013

7 Kuva 5. Yli 65-vuotiaiden määrä pienalueittain vuodenvaihteessa 2012/2013. (Karttaan merkitty Espoon tilastolliset pienalueet ja yli 65-vuotiaiden määrä kullakin pienalueella. Jos alueella alle viisi havaintoa, alue merkitty valkoisella värillä.) Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013 7

8 5 Äidinkieli Espoossa on jo vuosien ajan vieraskielisten osuus kohonnut ripeästi. Vuoden 2012 aikana se kohosi 10,3 %:sta 11,3 %:iin. Vieraskielisten määrä oli vuoden 2013 alussa Määrä oli kasvanut lähes asukkaalla vuoden aikana, mikä oli edellisvuotta suurempi kasvu. Ruotsinkielisten osuus oli laskenut hieman ja näin suomenkielisten osuus laski 80,8 %:iin. Taulukko 7. Väestön äidinkieli vuodenvaihteessa 2011/12 ja 2012/ / /13 Äidinkieli Lkm % Lkm % Suomi , ,8 Ruotsi , ,9 Venäjä , ,7 Viro , ,6 Englanti , ,8 Somali , ,8 Kiina , ,7 Albania , ,5 Arabia , ,5 Kurdi 863 0, ,4 Vietnam 668 0, ,3 Persia 607 0, ,3 Saksa 575 0, ,2 Muut , ,6 Yhteensä Yleisimpiä vieraita kieliä olivat edelleen venäjä, viro, englanti, somali ja kiina. Nämä kielet olivat myös eniten kohottaneet osuuttaan espoolaisten äidinkielinä. Vieraskielisten osuus oli kohonnut kaikilla suuralueilla, samalla kun suomenkielisten osuus oli laskenut. Ruotsinkielisten osuus oli pudonnut tai pysynyt ennallaan kaikilla suuralueilla % 11,8 5,9 8,0 8,0 12,9 9,3 9,3 7,4 15,2 9,5 11,8 7,6 5,6 5,7 Muu Ruotsi 60 Suomi 40 82,3 84,1 77,7 81,2 80,8 77,2 88, Suur- Leppävaara Suur- Tapiola Suur- Matinkylä Suur- Espoonlahti Suur- Kauklahti Vanha- Espoo Pohjois- Espoo Kuva 6. Äidinkielijakauma suuralueittain vuodenvaihteessa 2012/13 (%) 8 Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013

9 Vieraskielisiä oli eniten Vanha-Espoossa ja Suur-Matinkylässä asuvissa. Pienin vieraskielisten osuus oli Pohjois-Espoossa, jossa oli vähiten myös ruotsinkielisiä. Vieraskielisten osuus oli kasvanut kaikilla suuralueilla. Vieraskielisyys jatkaa keskittymistä, sillä keskimääräistä enemmän vieraskielisyys oli lisääntynyt jo ennestään vahvoilla vieraskielisyysalueilla. 6 Espoossa asuvat ulkomaalaiset Espoossa asui ulkomaiden kansalaisia vuoden 2013 alussa noin henkeä. Vuoden 2012 aikana ulkomaalaisten määrä oli lisääntynyt, 9,6 %:lla eli hengellä. Lisäys oli selvästi edellisvuotta pienempi. Ulkomaalaisten osuus espoolaisista oli noussut 7,4 %:sta 8,0 %:iin vuoden 2012 aikana. Espoossa asuvista ulkomaiden kansalaisista yli puolet, 53 %, oli jonkin Euroopan maan kansalaisia. Toiseksi eniten vierasmaalaisia oli Aasiasta ja kolmannella tilalla olivat Afrikan maiden kansalaiset. Taulukko 8. Espoossa asuvat ulkomaalaiset kansalaisuuden mukaan vuodenvaihteessa 2011/12 ja 2012/ / /2013 Muutos Lkm % Lkm % Lkm Eurooppa , , Muu EU(27)-maat , , Viro , ,7 830 Ruotsi 404 2, ,0 13 Britannia 395 2, ,1 28 Saksa 390 2, ,0 13 Ranska 216 1, ,0-12 Muu Eurooppa , ,0 19 Venäjä , ,7 28 Entinen Serbia ja Montenegro 414 2, ,0 6 Turkki 261 1, ,3 10 Serbia 145 0, ,6-13 Ukraina 138 0, ,7 1 Afrikka , ,6 162 Somalia 787 4, ,8 0 Kenia 245 1, ,3 22 Nigeria 244 1, ,4 42 Etiopia 226 1, ,2 18 Ghana 189 1, ,1 29 Amerikka 730 3, ,5-5 Yhdysvallat (USA) 317 1, ,6 8 Kanada 100 0,5 94 0,5-6 Aasia , ,4 576 Kiina , ,0 70 Intia , ,0 140 Irak 512 2, ,8 65 Iran 293 1, ,5 10 Pakistan 297 1, ,8 67 Thaimaa 274 1, ,4 14 Vietnam 297 1, ,5 13 Oseania 73 0,4 66 0,3-7 Australia 53 0,3 47 0,2-6 Uusi-Seelanti 19 0,1 18 0,1-1 Ilman kansalaisuutta tai tuntem , ,8-42 Ulkomaan kansalaiset yh , , Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013 9

10 EU-kansalaisista Espoossa oli eniten virolaisia ja EU:n ulkopuolisesta Euroopasta Venäjän kansalaisia. Aasiasta tulleissa espoolaisissa oli eniten Kiinan ja Intian kansalaisia ja Afrikasta tulleissa somalialaisia ja nigerialaisia. Korkeimmat ulkomaalaisten osuudet olivat Vanha-Espoon ja Suur-Matinkylän väestössä ja alhaisimmat Pohjois-Espoon ja Suur-Tapiolan väestössä. Taulukko 9. Ulkomaalaisten osuus koko väestöstä suuralueittain Väestö Suuralue yhteensä Ulkomaalaiset % 1 Suur-Leppävaara ,1 2 Suur-Tapiola ,5 3 Suur-Matinkylä ,2 4 Suur-Espoonlahti ,6 5 Suur-Kauklahti ,6 6 Vanha-Espoo ,3 7 Pohjois-Espoo ,6 Muut ,3 Yhteensä ,0 10 Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/2013

11 Kuva 7. Vieraskielisten (kieli muu kuin suomi tai ruotsi) osuus väestöstä vuodenvaihteessa. 2012/2013 (Karttaan merkitty Espoon tilastolliset pienalueet ja vieraskielisten määrä kullakin pienalueella. Jos alueella alle viisi havaintoa, alue merkitty valkoisella värillä.) Espoon väestörakenne 2012/2013,Tietoisku 6/

12 Sammandrag Esbos invånarantal var personer i början av år Befolkningen har ökat med invånare vilket innebar en relativ tillväxt på 1,7 %. Tillväxten var nästan lika stor som året innan. Den största folkökningen under 2012 skedde i Stor-Alberga, vars invånarantal ökade med 2,4 %. Andelen personer under skolåldern sjönk en aning under Andelen personer i skolåldern hölls på samma nivå och andelen personer i åldern sjönk en aning. Andelen personer i egentlig arbetsför ålder, åringar, minskade återigen under året. Antalet personer över 65 år ökade åter under 2012 med cirka personer och deras andel av befolkningen steg från 12 % till 12,7 %. Antalet Esbobor över 75 år ökade med över 500 personer och deras andel steg till 4,7 %. Andelen invånare över 65 år var fortfarande högst i Stor-Hagalund, 16,4 %, och Stor-Mattby. Under år 2012 steg andelen personer med ett annat modersmål än finska eller svenska från 10,3 % till 11,3 %. Antalet personer med utländska modersmål uppgick till i början av Antalet ökade med nästan personer under året, vilket är mer än under föregående år. Andelen svenskspråkiga sjönk en aning och andelen finskspråkiga sjönk således till 80,8 %. De vanligaste utländska modersmålen var fortfarande ryska, estniska, engelska, somaliska och kinesiska. I början av år 2013 bodde personer med utländskt medborgarskap i Esbo. Under år 2012 ökade antalet utländska personer med 9,6 %, det vill säga personer. Utlänningarnas andel av Esboborna ökade från 7,4 % till 8,0 % år Av utlänningarna var över hälften, 53 %, från något annat land i Europa. Den näst största gruppen kom från Asien och på tredje plats var medborgare från afrikanska länder. Av EU-medborgare kom största delen från Estland och ryssarna var den största gruppen från ett land i Europa som är utanför EU. Bland asiaterna kom största andelen från Kina och Indien och bland afrikanerna från Somalia och Nigeria. Julkaisun jakelu ja yhteystiedot: PALI / Kaupunkitieto PL 631, ESPOON KAUPUNKI Jakelu: puh. (09) ISSN Lisätietoja: Arja Munter, puh PALI / Kaupunkitieto Espoon kaupunki etunimi.sukunimi@espoo.fi Tarkemmat alueittaiset tiedot:

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 Tietoisku 6/2015 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 Tietoisku 6/2011 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016 Tietoisku 8/2016 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012 Tietoisku 6/2012 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2013 / 2014

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2013 / 2014 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2013 / 2014 Tietoisku 5/2014 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ Sisällys. Tiivistelmä

Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ Sisällys. Tiivistelmä Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ 1.1.2007 Sisällys 1 VÄESTÖN MÄÄRÄ 1.1 Väestön määrän kehitys 1.2 Väestön määrä alueittain 1.3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 Tietoisku 2/2010 Kuva: Ee-mailin toimitus Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 lopussa Suomessa asui 217 700 ulkomaalaistaustaista,

Lisätiedot

Tietoisku 7/2008. Sisällys. Arja Munter skushallin Kehit. tämis- - ja tutkimusryhmä

Tietoisku 7/2008. Sisällys. Arja Munter skushallin Kehit. tämis- - ja tutkimusryhmä ESPOON VÄESTÖR TÖRAKENNE 200 007 / 2008 Tietoisku 7/2008 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet Tampereella asuu 9 122 ulkomaan kansalaista Vuoden 2013 lopussa Tampereella asui 9 122 ulkomaan kansalaista, mikä oli 4,1 % kaupungin

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 Tietoisku 8/2014 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pysynyt ennallaan 2. Perheiden keskikoko hieman pienentynyt 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Vaasan väestö vuonna /2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys

Vaasan väestö vuonna /2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys Vaasan väestö vuonna 2018 07/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 8.7.2019 Vaasan väestö vuonna 2018 Vaasan väkiluku oli 67 552 vuonna 2018. Vaasan väkiluku kasvoi 160 asukkaalla

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet 2014 Tampereella 9 422 ulkomaan kansalaista 131 eri maasta Vuoden 2014 lopussa oli tamperelaisista 4,2 prosenttia ulkomaan kansalaisia.

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 Tietoisku 11/2016 Sisällys 1. Asuntokuntien koko pysyi samana 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA Tilastoja vuosilta 1997-2018 Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa ja Imatralla asuvat ulkomaan kansalaiset 1997-2018

Lisätiedot

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007 Sisällys 1 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 1.1 Asuntokuntien määrä ja koko 2 PERHEET 2.1 Perhetyyppi 2.2 Lapsiperheet 2.3 Perheiden äidinkieli Kuva: Ee-mailin toimitus

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 Tietoisku 13/2008 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin eläjiä 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA

PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA Tietoisku 1/2008 Sisällys Senioreiden määrä ja ikä Ikäihmisten asuminen Koulutustaso Tulot Kuva: Petri Lintunen Tiivistelmä Vuoden 2007 alussa espoolaisista joka kymmenes,

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET NYT JA TULEVAISUUDESSA

ULKOMAALAISTAUSTAISET NYT JA TULEVAISUUDESSA ULKOMAALAISTAUSTAISET NYT JA TULEVAISUUDESSA Tietoisku 2/2013 Kuva: Tuire Ruokosuo Vuoden 2010 Tilastokeskuksen syntyperältään ulkomaalaista väestöä koskevassa aineistossa on otettu huomioon myös toisen

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 Tietoisku 10/2009 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin asuvia 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 Tietoisku 8/2011 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pienentynyt 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Yksilapsisuus yleisintä Suur-Matinkylässä 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015 Tietoisku 9/2015 Sisällys 1. Asuntokuntien koko pysyi samana 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Ulkomaan kansalaisia 3103 2,6 % Suurimmat ryhmät venäläiset, virolaiset syyrialaiset Noin 100 eri kansalaisuutta 4685 vieraskielistä Noin 80 eri kieltä Kielet,

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä 2.2.2016 Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Eurooppa ja maahanmuuttopaineet 1. Tilannekuvaa 2. EU:n toimenpiteet 3. Suomen

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010 Tietoisku 8/2010 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten pieniä asuntokuntia 2. Lapsettomien parien osuus perheistä kasvaa 3. Yksinhuoltajaperheiden osuus pysynyt ennallaan 4.

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012 Tietoisku 9/2012 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko ennallaan 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus 14.1.215 Villiina Kazi Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat keskittyvät

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat TILASTOLIITE SISÄLLYS 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat AVAINLUVUT Toimintamenot (1000 ) ja henkilöstö 2008 2009 2010 Nettomenot 14 231 17 576 18 326

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

Väestörakenne ja väestönmuutokset

Väestörakenne ja väestönmuutokset Väestörakenne ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 20.6.2016 Väestörakenne ja väestönmuutokset Suurista kaupungeista 0 6 vuotiaiden osuus korkein Espoon

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2013

VÄESTÖNMUUTOKSET 2013 VÄESTÖNMUUTOKSET 2013 Tietoisku 7/2014 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto väheni hieman 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui 3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen 4 Espoon sisällä Suur- Kauklahti

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013 Tietoisku 1/2016 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Tulot 4 Työvoiman rakenne 5 Työpaikkarakenne 6 Työpaikkaomavaraisuus 7 Sukkulointi Kuvaaja: Jussi Helimäki

Lisätiedot

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT Valtakunnallinen maahanmuuttotyön koordinaatiotapaaminen Oulussa 18-19.03.2010 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki 2 Oulun kaupungin rooli maahanmuuttopolitiikassa

Lisätiedot

Tilastoliite. Sisältö. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

Tilastoliite. Sisältö. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat Tilastoliite Sisältö 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 asiat 10 Karkotusasiat Avainluvut Toimintamenot (1000 e) ja henkilöstö 2009 2010 2011 Nettomenot 17 576 18 326 17 718 Tulot 2 929

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 %

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 % Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten osuus väestöstä Kuopiossa 2000-2016 Ulkomaan kansalaiset, % KUOPIO Vieraskieliset,

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa?

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? VAIKO-projekti, Lapin ELY-keskus Mirva Petäjämaa MAKO-verkostojen kokoukset 12. - 13.9.2012 Strategian rakenneluonnos Esipuhe NYKYTILA *Lappi maahanmuuton

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

Väestö ja perheet 2004 / 2005

Väestö ja perheet 2004 / 2005 TILASTOJA ESPOOSTA 1/2005 Väestö ja perheet 2004 / 2005 Arja Munter ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2005

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Kuopio 21.11.2014 Villiina Kazi Asiantuntija Maahanmuuton määrä kasvaa mutta myös tasaantuu

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖ KASVOI YLI 4 000 HENGELLÄ VUONNA

ESPOON VÄESTÖ KASVOI YLI 4 000 HENGELLÄ VUONNA TIETOISKU 8/2006 6.9.2006 ESPOON VÄESTÖ KASVOI YLI 4 000 HENGELLÄ VUONNA 2005 Tiivistelmä Sisällys Vuodenvaihteessa 2005/06 Espoossa oli 231 704 asukasta. Määrä oli kasvanut vuoden aikana yli 4 200 hengellä,

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET ESPOOSSA 2010

ULKOMAALAISTAUSTAISET ESPOOSSA 2010 ULKOMAALAISTAUSTAISET ESPOOSSA Tietoisku 10/2013 Kuva: Tuire Ruokosuo Vuoden lopussa Espoossa vakituisesti asuvista noin 24 500 henkilöä oli ulkomaalaistaustaisia. Heidän osuutensa espoolaisista oli 9,9

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2007

VÄESTÖNMUUTOKSET 2007 VÄESTÖNMUUTOKSET 2007 Tietoisku 9/2008 Sisälly s Sisällys MUUTTOLIIKE 1 Muuttojen määrä 2 Kuntien välinen muuttoliike ja siirtolaisuus 3 Muuttaneiden koulutustaso 4 Espoon sisäinen muuttoliike 5 Kokonaismuuttotase

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Väestörakenne 2018/2019

Väestörakenne 2018/2019 218/219 Tietoisku 5/219 Kuva: Jussi Helimäki Espoon väkiluku oli 283 632 henkeä vuodenvaihteessa 218/219. Vuonna 218 Espoo sai väestönlisäystä 4 588 henkeä eli 1,6 prosenttia. Väestönkasvu oli hieman yli

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010. Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva.

TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010. Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva. TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010 Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva. TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 1.3.2005 Rikoslakirikokset 2006 2006 23 805 1 186 4 056

Lisätiedot

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat TILASTOLIITE SISÄLLYS 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat AvainluVUT nyckeltal key figures Toimintamenot (1000 e) ja henkilöstö Verksamhetskostnader (1000

Lisätiedot

Suomen kansalaisuuden saamiset 2014

Suomen kansalaisuuden saamiset 2014 Väestö 2015 Suomen kansalaisuuden saamiset 2014 Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä väheni vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2014 aikana 8 260 Suomessa vakinaisesti

Lisätiedot

Väestörakenne 2017/2018

Väestörakenne 2017/2018 Väestörakenne 217/ Tietoisku 6/ Kuva: Heidi Hanna Karhu Espoon väkiluku oli 279 44 henkeä vuodenvaihteessa 217/. Vuonna 217 Espoo sai väestönlisäystä 4 461 henkeä eli 1,6 prosenttia. Väestönkasvu oli hieman

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

PIIRTEITÄ ESPOON RUOTSINKIELISISTÄ

PIIRTEITÄ ESPOON RUOTSINKIELISISTÄ PIIRTEITÄ ESPOON RUOTSINKIELISISTÄ Tietoisku 12/2009 Sisällys Ruotsinkielisyys suuralueittain Ruotsinkielisten ikärakenne keskimäärää vanhempi Ruotsinkielisillä vähemmän työttömyyttä Ruotsinkielinen nuori

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2008

VÄESTÖNMUUTOKSET 2008 VÄESTÖNMUUTOKSET 2008 Tietoisku 9/2009 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui, kunnan sisäiset muutot vähenivät 2 Muuttotappio muualle Suomeen pieneni, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso on

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Maahanmuuton tilannekuva Paasikivi-seuran kokous 2.11.2015 Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö 215 miljoonaa maahanmuuttajaa koko maailmassa. Näistä pakolaisia 45,1 miljoonaa Pohjois- ja Etelä-

Lisätiedot

VIREILLE TULLEET KANSALAISUUSHAKEMUKSET

VIREILLE TULLEET KANSALAISUUSHAKEMUKSET TILASTOKATSAUS Kansalaisuusyksikkö 2010/2 31.3.2011 KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2010 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä Kansalaisuusyksikön tehtävänä on Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä,

Lisätiedot

KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI Kansalaisuusyksikön tehtävistä

KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI Kansalaisuusyksikön tehtävistä TILASTOKATSAUS 2011/2 Kansalaisuusyksikkö 29.2.2012 KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2011 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä Kansalaisuusyksikön tehtävänä on Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä,

Lisätiedot

Poliisin lupahallinnon toimintaa kuvaavia tilastoja

Poliisin lupahallinnon toimintaa kuvaavia tilastoja POLIISIHALLITUS Poliisinlupahallinnon toimintaakuvaavia tilastoja Viimeinenvuosi/kk:2015/07 Poliisitoimintayksikkö, Lupahallinto/ Sini Kumpulainen, erikoissuunnittelija 1 Sisällysluettelo Poliisinkäsittelemätlupa-asiatluparyhmittäin

Lisätiedot

YLEISTIETOJA KOTKAN KAUPUNGIN ALUE

YLEISTIETOJA KOTKAN KAUPUNGIN ALUE Tilastotietoja 2014 YLEISTIETOJA KOTKAN KAUPUNGIN ALUE VÄESTÖ IKÄLUOKITTAIN JA OSA-ALUEITTAIN 31.12.2013 Väestö Sukupuoli Ikäryhmä Miehet Naiset 0 1-6 7-14 15-18 19-24 25-64 65-74 75- Tilastoalue: 1 13

Lisätiedot

VÄESTÖNKEHITYS JA ASUNTOTUOTANTO ESPOOSSA JA HELSINGIN SEUDULLA. Tietoisku 3/2008. Sisällys

VÄESTÖNKEHITYS JA ASUNTOTUOTANTO ESPOOSSA JA HELSINGIN SEUDULLA. Tietoisku 3/2008. Sisällys VÄESTÖNKEHITYS JA ASUNTOTUOTANTO ESPOOSSA JA HELSINGIN SEUDULLA Tietoisku 3/2008 Sisällys 1. Väestönmuutokset 2. Espoolaiset maahanmuuttajat 3. Asuntotuotanto Helsingin seudulla ja Espoossa 4. Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007. Sisällys

Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007. Sisällys Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007 Sisällys 1 MUUTTOLIIKE 1.1 Muuttojen määrä 1.2 Kuntien välinen muuttoliike ja siirtolaisuus 1.3 Espoon sisäinen muuttoliike 1.4 Kokonaismuuttotase suuralueittain

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 11/2010 Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2009 alussa Espoossa asui 19 400 henkilöä. joiden äidinkieli oli jokin muu kuin suomi

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö 16.09.2016 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 29.3.216 Tilasto- ja tietovarastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 215 1 Milj. euroa (vuoden 215 rahana)

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2012

VÄESTÖNMUUTOKSET 2012 VÄESTÖNMUUTOKSET 2012 Tietoisku 7/2013 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto kasvoi hieman 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui 3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen 4 Espoon sisällä Suur- Matinkylä

Lisätiedot

Infopankki.fi kotoutumisen tukena omakielistä tietoa Suomesta ja kotikunnasta

Infopankki.fi kotoutumisen tukena omakielistä tietoa Suomesta ja kotikunnasta Infopankki.fi kotoutumisen tukena omakielistä tietoa Suomesta ja kotikunnasta Eija Kyllönen-Saarnio 28.1.2016 Viestintä turvapaikanhakijoiden vastaanotosta ja maahanmuuttajien kotouttamisesta -seminaari

Lisätiedot

Poliisin lupahallinnon toimintaa kuvaavia tilastoja

Poliisin lupahallinnon toimintaa kuvaavia tilastoja POLIISIHALLITUS Poliisin lupahallinnon toimintaa kuvaavia tilastoja Viimeinen vuosi/kk: 2015/01 Poliisitoimintayksikkö, Lupahallinto/ Sini Kumpulainen, erikoissuunnittelija 1 Sisällysluettelo Poliisin

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Tietoisku 7/2011 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui ja muuttovoitto kasvoi 2 Muuttotappio muualle Suomeen kääntyi voitoksi 3 Muuttaneiden koulutustaso nousi 4 Espoon sisällä SuurEspoonlahti

Lisätiedot

Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään.

Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään. 1 (13) Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään. Serviceproducenter som godkänts av Esbo stad för servicesedelssystemet för personlig assistans. Huom!

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

TIETOISKU 6/

TIETOISKU 6/ TIETOISKU 6/2006 15..2006 TYÖTTÖMYYS LASKI ESPOOSSA VUODEN 2005 AIKANA Espoossa oli työttömänä vuodenvaihteessa 2005/ 2006 7 478 henkilöä. Vuoden aikana työttömien määrä vähentyi noin 500 hengellä. Työttömistä

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Tilastokeskuksen Pekka Myrskylän tietoja koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneistä 15-29-vuotiaista nuorista

Tilastokeskuksen Pekka Myrskylän tietoja koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneistä 15-29-vuotiaista nuorista Tilastokeskuksen Pekka Myrskylän tietoja koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneistä 15-29-vuotiaista nuorista Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 19.9.2012 Teemu Haapalehto Pekka Myrskylän raportti

Lisätiedot

Tutkimuksen lähtökohdat

Tutkimuksen lähtökohdat Vieraskielisen väestön alueellinen keskittyminen Helsingissä Katja Vilkama Maantieteen laitos, HY Asuminen kaupungin vuokrataloissa nyt ja tulevaisuudessa Seminaari 13.3.2007 Tutkimuksen lähtökohdat Kaikista

Lisätiedot

TILASTOSELVITYS MAAHANMUUTOSTA ITÄ-SUOMESSA. Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala

TILASTOSELVITYS MAAHANMUUTOSTA ITÄ-SUOMESSA. Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala TILASTOSELVITYS MAAHANMUUTOSTA ITÄ-SUOMESSA Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala Tilastoselvitys Annika Kuusela Pohjois-Savon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.8.2014 SISÄLLYS 1 JOHDANTO..2

Lisätiedot

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus IV Ohjaamo-päivät 16. 17.3.2016, Vantaa Nuorten tukeminen kannattaa aina tilastoista arkikokemuksiin Pekka Myrskylä, kehittämispäällikkö (eläk.), Tilastokeskus 6100000

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2011

VÄESTÖNMUUTOKSET 2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2011 Tietoisku 7/2012 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui ja muuttovoitto kasvoi 2 Muuttotappio muulle Helsingin seudullepieneni, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso laski

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot