SOSIAALINEN SIRKUS
Hyvinvointia kulttuurista Taidelähtöiset menetelmät ovat uusi tapa tavoittaa ihmisiä ja löytää piileviä voimavaroja. Kontaktin saaminen kulttuuritoiminnan välityksellä ja samalla tukeminen sekä neuvonta auttavat eteenpäin. Kulttuuri- ja taidetoiminnan avulla rakentuu luottamusta ja osallisuutta yhteisöön, joka auttaa ja tukee yksilöä. Lähde: Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia, Opetusministeriön julkaisuja 2010:1 Hanna-Liisa Liikanen
Hyvinvointi ja osallisuus on jokaisen oikeus!
Sosiaalinen sirkus Sosiaalinen sirkus hyödyntää kaikkia perinteisen sirkuksen lajeja soveltaen toiminnan aina osallistuvan ryhmän tarpeisiin ja valmiuksiin. Sosiaalisen sirkuksen toiminta perustuu inklusiiviseen ajatusmalliin, jossa toiminta on lähtökohtaisesti suunniteltu niin, että se muokkaantuu osallistuvien ihmisten toimintakyvyn ja -edellytysten mukaan. Sosiaalisen sirkuksen toiminnan päätavoitteena ei ole ensisijaisesti varsinaisten sirkustaitojen harjaantuminen vaan yhdessä tekeminen, onnistuminen ja epäonnistuminen, itsetunnon vahvistuminen, itseilmaisun tukeminen, näkyväksi tuleminen ja hauskanpito.
Ei haittaa vaikka kohta ei enää muistaisi tämä hetki on arvokas juuri nyt!
Ikäsirkuksen tavoitteet Tuottaa ja kehittää uudenlaista laitosympäristöön soveltuvaa kulttuuritoimintaa Löytää uusia toimintamalleja ja työvälineitä hoitotyöhön Tuoda uutta elämyksellistä sisältöä laitoshoidossa asuville ikäihmisille Lisätä hoitajien ja potilaiden vuorovaikutusta Tukea henkilökunnan työhyvinvointia
Jokainen omana itsenään yhteiseksi iloksi!
Sirkusharjoitukset SIRKUS TUNNELMA!! Aloitus piiri, kuulumiskierros - tärkeä kohtaaminen Tirehtöörin salkku eli päivän teema Kehon ja mielen lämmittely Sirkuslajien harjoittelu Ilmaisutaidon harjoitukset Miniesitykset Loppurentoutus
Uudet menetelmät Toiminnan samankaltaisuus ja rutiinit harjoituksissa Välinemuisti Tunnemuisti Kehomuisti Minä tähtenä! Nauru hieroo sielua
Yhdessä tekemisen ilo välittyy!
Matka kohti loppuesitystä Osallistujien innostuminen ja sitoutuminen Ryhmäytyminen ja uskallus eli Lentoon lähtö Onnistumiset ja vuorovaikutuksen lisääntyminen Taitojen ja jaksamisen lisääntyminen Yhteinen onnistuminen eli ensi-ilta ja sirkustähteys
Sirkuksen Taika Sirkuksen monimuotoisuus ja monitaiteisuus tarjoa rajattomat mahdollisuudet osallistumiseen jokaiselle löytyy oma laji ja rooli! Hulluinkin idea mahtuu sirkukseen! Ohjaajan ei tarvitse tehdä kaikkea suurimman työn tekee ryhmä, sirkus ja sen taika!
TEHDÄ ASIOITA UUDELLA TAVALLA Meidän potilaat hyötyivät tästä aika paljon tai ehkä tuon aika sanan voisi jättää pois.
Yhdessä tekeminen on kuulumista ryhmään joka tarvitsee mua. Pienikin panokseni on osa isompaa yhteistä.
Suhde asukkaan kanssa lähentyi huomattavasti
Väsyneestä ja syrjäänvetäytyvästä potilaasta kuoriutui innostunut ja nauravainen mies!
Jos tässä parilla keilalla saa potilaat heräämään niin miksi ihmeessä sitä ei käytettäisi hoitotyössä?
Uskallamme väittää! Sirkustaide on sovellettavissa kaikille Sirkustaide soveltuu ikäihmisille Elinikäinen oppiminen Näkyväksi tuleminen on jokaisen tarve, myös vanhusten Laitoksissa asuvien ihmisten arki on virikeköyhää Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus
Ihminen joka nauraa ei pelkää kuolemaa! USKALTAA Ihminen joka nauraa ei pelkää kuolemaa!
Hyvien käytäntöjen opas: http://www.vaikuttavasirkus.fi/sosiaalinensirkus/uploads/ima ges/sosiaalisen_sirkuksen_hyvien_kaytantojen_opas.pdf Pieni sirkusopas: http://www.tampere.fi/material/attachments/t/5rwo3jlic/tai dekaari_oheismateriaalit_julkaisut_pieni_sirkusopas.pdf Sirkusvälineitä voi tilata: http://www.markkupurho.fi/ Ikäsirkus dokumentti: http://www.youtube.com/watch?v=ghl9ssenjgu