Osallisuus Oulun hyvinvointipalveluissa eniten luottamusta tarvitsevilla ihmisillä on siihen vähiten varaa (Sanaksenaho 2006, 111) 14.4.2015
Mitä osallisuus on Osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista i t asioiden id kulkuun ja vastuun ottamista t seurauksista Osallisuus voidaan nähdä syrjäytymisen yj yy vastavoimana Osallisuus liittyy yhteisöön osallistumiseen ja siinä osallisena olemiseen KUNNASSA: hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen eli avointa valmistelu- ja päätöksentekotyötä, riittävän ja ajantasaisen tiedon tuottamista sekä kuntalaisten kuulemista eri tasoisia osallistumistapoja hyödyntäen 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 2
Osallisuuden tasot: eräs jaottelu Tieto-osallisuuteen liittyy oikeus tiedon saamiseen ja tuottamiseen. Suunnitteluosallisuus liittyy asioiden valmisteluvaiheeseen Toimintaosallisuus on ihmisten omaa toimintaa Päätösosallisuus: osallistua itseään koskeviin päätöksiin 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 3
Osallisuus polarisoituu Siinä missä terveys on polarisoitunut, myös osallistumiserot eri väestöryhmien välillä ovat entistä suuremmat (Wilhelmsson 2009, 14). Myös koulutuksen on nähty olevan merkittävä yhdistystoimintaan osallistumista selittävä tekijä (OM 2009, 102 103; Siisiäinen & Kankainen 2009: 108, 111, 132). Koulutus on yhteydessä vahvempaan luottamukseen ihmisiin ja erilaisiin instituutioihin (mt. 117 119) 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 4
Lähikäsitteitä Palveluiden käyttäjän ja asiakkaan osallisuuteen läheisesti liittyviä käsitteitä ovat muun muassa asiakaslähtöisyys, voimaantuminen, itsemäärääminen, autonomia sekä sosiaalinen inkluusio. 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 5
Voimaantuminen Laitilan mukaan (2010, 31) Kontrollintunne, kyvykkyys, vastuullisuus, osallistuminen ja tulevaisuuteen suuntautuminen Voimaantuneena ihmisillä on mahdollisuus kontrolloida omaa kohtaloaan ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin; kriittistä tietoisuutta omasta ympäristöstä ja kiinnittyminen siihen aktiivisesti Voimaantumisen (ja sitä kautta osallistumisen) esteitä: Stigma, puutteelliset kognitiiviset kyvyt, lääkkeiden sivuvaikutukset, motivaation puute, organisaation hierarkkiset ja byrokraattiset rakenteet sekä henkilökunnan vastustus vähentävät mielenterveyskuntoutujien t t mahdollisuutta voimaantumiseen i (Finfgeld 2004). 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 6
Huono-osaisten voimaantuminen (Laitila 2010) Miten voidaan tukea? vaikuttamalla niin asiakkaan sisäisiin tekijöihin (oireiden hallinta, päätöksentekotaidot) kuin ulkoisiin ehtoihin (resurssit, kannustimet, päätöksentekorakenteet, valinnanmahdollisuudet, tukea antava organisaatio). 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 7
Osallisuuden edistämisen tavoite OUKA:n strategisissa asiakirjoissa Oulun kaupunkistrategia 2020...kuntalaisten oma vastuu ja yhteisöllisyys vahvistuu, mm. yhdistyksiin kuuluminen... palvelujen järjestämisohjelma...kuntalaislähtöisyyden korostaminen ja kuntalaisen aseman vahvistaminen palveluissa... hyvinvointisuunnitelma (pohjana hyvinvointikertomus)...kuntalaisten oma vastuu, osallisuus ja yhteisöllisyys vahvistuvat... 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 8
Oulussa jokainen kuuluu ja vaikuttaa Esimerkkejä kuntalaisten osallisuudesta ja vaikuttamisesta alueelliset yhteistyöryhmät asukastuvat t ja kylätalot l t lasten ja nuorten, ikäihmisten ja vammaisten osallisuus lasten ja nuorten osallisuus ja vaikuttaminen päivähoidossa sekä liikunnassa, koulujen oppilaskuntien toiminta kirjastoverkon kuntalaisten vaikuttamiskeinot maankäytön osallistumis- ja arviointisuunnitelmat, ympäristötoimen tietoisuuskampanjat sekä ympäristönsuojelulain osallistumismenettelyt hankeyhteistyö asukkaiden kanssa. 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 9
Kaikkien kuntalaisten vs. asiakkaiden ääni Kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamisen ohjelma on suunnattu kaikille kuntalaisille hyvinvointipalveluiden tehtävänä on huolehtia asiakkaidensa osallisuudesta SosHL 4 Asiakkaan etu: asiakkaan mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan turvata osallisuutta edistävän toiminnan; turvata asiakassuhteen luottamuksellisuus ja yhteistoiminta asiakkaan kanssa...järjestöjen j j työskentelyynkään yy eivät usein osallistu heikoimmassa asemassa olevat... 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 10
Palveluissa jo olemassa olevia osallisuuden tapoja Yksilökohtainen työskentely palvelutarpeen arviointi hoito-, palvelu-, kuntoutus-, aktivointi-, hyvinvointi-, asiakas- jne. suunnitelmat - asiakas ja omainen osallisia; POY palvelutarpeen arvio verkostokokoukset, hoitokokoukset, läheisneuvonpito, oppilashuollon palaverit RAI- arviointi ikäihmisten palveluissa Ryhmien kanssa työskentely Mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä sosiaalipalveluissa on käytetty kokemusasiantuntijoita (esimerkiksi lastensuojelussa Nuorten vaikuttajaryhmä) omaisten illat erilaisia sairauskohtaisia ryhmiä yksiköissä asiakkaille erilaisia toimikuntia/ryhmiä/yhteisö/viikkopalavereja, joissa asiakkaat vaikuttamassa suunnitteluun sairauskohtaisia vertaisryhmiä jne. 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 11
Osallistamisen muotoja Oulun sosiaalipalveluissa (lastensuojelu) Hyvinvointipalveluissa/sijaishuollossa toimii Oulun Vaikuttajanuoret Pohjois-Suomen Lasten kaste osallisuuden vahvistaminen yhtenä tavoitteena toiminnassa mukana lastensuojelun kehittäjäryhmä, missä on sekä sosiaalityöntekijöitä että kokemusasiantuntijavanhempia lastensuojelusta tässä yhteistyötä myös Vaikuttajanuorten kanssa. Perhekeskustoiminnan kehittämisessä on kehittäjäasiakkaita molempien pilottialueiden (Kaakkuri ja Kiiminki) ryhmissä Lisäksi sijaishuollossa/jälkihuollossa käynnistymässä Veturointi- hanke yhteistyössä Auta Lasta ry kanssa, missä kokemusasiantuntijat mukana Perhehoidossa käytössä myös kokemusasiantuntijoiden mentorointia työskentelyssä biologisten vanhempien kanssa 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 12
Elämänkaariverkostot lasten ja nuorten, lapsiperheiden työikäisten ikäihmisten kokoontumiset 2 x vuosi seminaari i > hyvinvointikertomus, i t hankkeiden ohjaus OUKA:n strategian mukaisiksi kokemustiedon k tuottaminen tt hyvinvointikertomukseen i t k HUOM! järjestöjen lisäksi kokemustietoa hyvinvointikertomukseen on koottu asiakkailta olemassa olevissa ryhmissä (päihde- ja mielenterveyskuntoutujat, nuoret, ikäihmiset jne.) JÄRJESTÖILLE LISÄKSI AVUSTUKSET JA KUMPPANUUDET 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 13
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 14
Vuorovaikutteista verkko-osallisuutta mm. otakantaa.fi Vilma-, Helmi- ja omahoitoalustat some Muuta jatkuva palaute (Oulu10) asiakastyytyväisyys 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 15
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 16
Kuntalaisten osallistuminen hyvinvointikeskusten suunnitteluun Yhteistyökumppanina ovat olleet Suomen Kuntaliiton Vaikuttavat lähipalvelut ja Innokylä -projektit. Luotain työkalu Palvelupäiväkirja Asiakasprofiilit: työkalu, jonka avulla tunnistetaan ja tehdään tarvepohjainen segmentointi eri asiakasryhmistä Asiakasprofiilien perusteena oleva asiakasymmärrys kerätään etnografisin menetelmin (esim. haastattelu, tutkimukset, havainnointi, luotaimet). myös osallistava budjetointi-työpaja: kuvitteellinen budjetti ja jokainen suunnittelee rahan käyttönsä ä palveluihin l kyseisellä alueella omien näkemystensä ja arvotustensa kautta. 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 17
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 18
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 19
Toimintamalli valitaan palvelu, l jota rekrytoidaan on tarpeen kehittää asiakkaita joko yhdessä asiakkaiden vastaanotoilla/asiakas kanssa tapaamisissa/ilmoit- esim Hgissä nuorten telulla aikuisten vastaanottotiloissa palvelutarpeet tms. esim. Oulussa paras keino: avovastaanotto- ammattilaiset toiminta vastaanottotilanteessa 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 20
Esimerkkinä yhteistutkiminen (Socca) vapaaehtoisuus, dialogisuus, voimaantuminen, tasavertaisuus, luottamus, vaikuttaminen, yhteistoiminta, eettisyys Jos ammattilaiset malttavat olla suunnittelematta toimintaa kovin tarkasti ennen palveluiden käyttäjien mukaan ottamista, on mahdollisuus löytää todellisia innovaatioita ja yllättäviä prosesseja aiheiden etukäteissuunnittelu kannattaa jättää mahdollisimman vähälle TÄRKEÄÄ Reflektoidun tiedon analysointi yhdessä ammattilaisten kanssa Johtopäätösten teko ja kehittämisehdotusten tekeminen Tutkitulla kokemustiedolla k vaikuttaminen i Raportointi > päätöksentekoon rekrytointi ja toiminta ammattilaiset rekrytoimaan omia asiakkaitaan Lähinnä rahaa tarvitaan ruokaan tai kahvituksiin, toiminnallisiin menetelmiin ja mahdollisiin kiitoslahjoihin, kuten elokuvalippuihin; tilat jatkuva vai määräaikainen ryhmä teemat; t salassapito ei terapiaa: tarvittaessa yksilötyö puhuminen; myös kirjoittaminen, piirtäminen tai valokuvaaminen. 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 21
Toiminnallisia menetelmiä palvelumuotoilun työpaja toukokuussa Palvelumuotoilu asiakaskysely, k havainnointi, i i palvelupolku l lk haastattelu, käyttökokemustutkimus, itsedokumentointi muotoilupeli, asiakaspersoona, yhteiskehittelytyöpaja kuvakäsikirjoitus, draama, prototypointi, empatiakävely palvelun pilotointi ja palvelumalli palvelupäiväkirja l äki vrt Kiiminkii Osallisuuden työkalupakki: asiakasraati, fokusryhmät, miellekorttien käyttö bikva: asiakasryhmälle tehdään strukturoimaton tu haastattelu, josta koonti viedään työntekijöille keskusteluun ja täydennettynä edelleen johdolle ja päättäjille. Edellyttää ulkopuolisen vetäjän, jolla kokemusta ryhmähaastatteluista tulevaisuusverstas (kts.ohje), learning cafe 14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 22
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 23
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 24
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 25
14.4.2015 Asiantuntija Maarit Niva 26