AVAUS Tuokioita Hyvinvoinnin tarjottimen kehittämisestä palvelumuotoilun keinoin /Anu Tuominen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AVAUS 2013 2015 Tuokioita Hyvinvoinnin tarjottimen kehittämisestä palvelumuotoilun keinoin. 10.9.2014/Anu Tuominen"

Transkriptio

1 AVAUS Tuokioita Hyvinvoinnin tarjottimen kehittämisestä palvelumuotoilun keinoin /Anu Tuominen

2 AVAUS -hanke Kehittämisvaihe Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kehittäjäkumppaneina. Rahoitus: KASTE ohjelma (STM) - Lähtökohtia ovat kuntalaislähtöisyys, monituottajuus ja tiedon liikkuvuus. - Päämääränä uudistaa hyvinvointipalveluita ja niitä tukevia teknologiaratkaisuja. Tavoite: 1. Hyvinvoinnin tarjottimen kehittäminen, joka tukee kuntalaisen hyvinvointia ja ammattilaisten työtä kuntalaisten ohjaamisessa. - lähtökohtana uudistaa kuntalaislähtöisiä palveluita

3 Mikä on Hyvinvoinnin tarjotin? Hyvinvoinnin ennaltaehkäisevä sähköinen palvelukokonaisuus Kuntalaislähtöisyys, valinnanvapaus, monikanavaisuus Yhden luukun periaate, josta kuntalainen saa tarvitsemaansa tietoa Oulun alueella tarjottavista palveluista - Kunnan oma tuotanto (hyvinvointi, sivistys- ja kulttuuripalvelut) - Yksityiset sekä - Yhteisöjen tuottamat palvelut tasavertaisesti näkyvillä Kohderyhmänä ikääntyvät kuntalaiset Laajeneva, muuttuva kokoelma palveluita, toimintoja ja työkaluja Visuaalinen, pelillinen, houkutteleva Tärkein toiminnallisuus on älykäs asiakasohjaus! Hyödyt: Tehostaa ammattilaisten työtä ja resursseja vapautuu paljon palveluja tarvitseville Kuntalaisen löytää helposti palveluita oman hyvinvoinnin vahvistamiseen

4 Hyvinvointia 3. sektori, Ihimiset.fi Uudet sähköiset palvelut Virtuaalinen asukastupa Sähköiset palvelut Tietoa, itsearviointia Palveluohjaus innov. hankinta Palveluita Palveluhakemisto SADe Sähköinen palveluseteli Mielenterveystalo SADe Kuva 1: Hyvinvoinnin tarjotin 6/2013

5 Kuntalaislähtöisyys Mitä kuntalainen toivoo? Kokeeko tarpeelliseksi? Mitä palveluja käyttäisi?

6 Ikäihmisten kokemukset palveluista Asiakasraadit, kyselyt, UBI -näytöt Terveyspalvelujen jonotuspuhelin hankala ja maksullinen Kontaktia ammattilaisiin vaikea saada Tietoa palveluista vaikea löytää; perinteiset tiedottamisen keinot ovat katoamassa ja uudet eivät ole vielä tavoittaneet kuntalaisia Palveluiden siirtyminen verkkoon koettu vaikeaksi, koska laitteita ei ole kotona tai niitä ei osata käyttää Myös heikentynyt näkö vaikeuttaa laitteiden käyttämistä Terveyskeskuksiin ilmoittautuminen Kela-kortilla vaikeaa, tarvitaan opastajat ikäihmisille Sähköistäminen ei saisi tapahtua liian nopeasti Asukastuvilla pitäisi olla henkilö, joka auttaa sähköisessä asioinnissa Tarve vuorovaikutukseen suuri! Tarve kasvokkain tapahtuvaan käytännön apuun tietokoneiden hankintaan ja perehdytykseen

7 Ammattilaisten näkemyksiä Kysely sivistys- ja kulttuuripalvelujen ammattilaisille: - ikääntyneet osallistuvat jonkin verran palveluiden kehittämiseen - kehittämiseen osallistuvat ikäihmiset aktiivisia, syrjäytyvät eivät osallistu - Asiakaspalautteet hyvä keino kehittää palveluita - Kyselyt, kuulemistilaisuudet ja lehtien mielipidepalstat hyviä vaikuttamisen kanavia - tiedon puute, asiakkaan heikentynyt toimintakyky sekä teknologia haasteena, jotta voisi osallistua palveluiden kehittämiseen - kuntalaisille ei myöskään toimivaa vaikutuskanavaa - alueelliset työryhmät ja henkilökunnan järjestämät osallistavia menetelmiä käyttävät tilaisuudet - vaikuttamisessa huomioitava esteettömyys ja maksuttomuus - osallisuuden edistäminen työntekijöillä edellyttää kuuntelemisen ja vuorovaikutuksen taitoja - sähköisen osallisuuden edistämiseen myös koulutusta

8 Palvelumuotoilulla pintaa syvemmälle Kyselyjen tulokset yleisluontoisia, jonka vuoksi: - Tarvittiin yhteiskehittämistä, jossa mukana: - kuntalaiset - ammattilaiset - hyvinvointiteknologian yrittäjät Korostuu: - Käyttäjien osallistaminen prosessiin - Palvelutapahtuman kokeminen yksilön ja ammattilaisen näkökulmasta - Nopea, iteratiivinen kehittäminen, kokeilut, visualisointi Aikataulu: 11/13-6/15

9 Ideasta palveluksi VAIHEET: Analyysi Konseptointi Toteutus Arjen ymmärryksestä mahdollisuuksia Ideoista vaihtoehtoja ja konsepteja Vai Konseptista ratkaisu: Palvelu, tuote, tila KEINOT: Haastattelut Etnografia Roolipelit Tarinallistaminen Haastattelut, Osallistavat työpajat, Prototypointi Testaaminen Palvelumanuaali Pilotointi Kouluttaminen Vaikuttavuuden arviointi Korjaavat toimenpiteet Mukana n. 150 kuntalaista, 50 ammattilaista Lähde: Oinonen, Sami, 2011: Palvelumuotoilun perusteet

10 Kuva2: Hyvinvoinnin tarjotin 2/14 - Visuaalisuus, pelillisyys - Tietoa, ohjausta ja neuvontaa - Älykäs asiakasohjaus KAISA 72 v AINO 76 v Kunta Testejä, mittareita; Hyvinvointimittari, Oma-arviotyökalu Kunnan internetsivut Google PEKKA 67 v Kunnan internetsivut Google Avoin markkinapaikka Virtuaalinen asukastupa Liikunta- ja ravintosovellukset jne. Omahoitopolut HILKKA 85 v Kunnan internetsivut Google Kaupalliset palvelut, mm. kauppapalvelut, siivous, turva-, ruoka, kiinteistö- ja auraus-, avustaja-, hieronta- ja fysioterapiapalvelut Mielenterveystalo.fi, Palveluhakemisto Sähköinen palveluseteli 3. sektori Ihimiset.fi ym. srk; esim. virtuaalikirkko

11 Työpajat: kevät 2014

12 Asiakasprofiilit

13 Asiakkaan palvelupolku

14 Prototypiointi

15 Kuva 3: Hyvinvoinnin tarjotin 4/2014 Yhteenveto kuntalaisten ja ammattilaisten ideoista

16 Kuntalaistapahtuma asukastuvalla 4/2014

17 Visualisointia...

18 Kuva 4: Hyvinvoinnin tarjotin 8/2014 Kokonaiskuva tarjottimesta/hv-talosta (tähän piirettävä kuva, jossa yhdistyy em...)

19 Sisältösivu/Hyvinvoinnin tarjotin Kuntalaisen saama tulokset Hyvinvoinnin mittari -työkalusta

20 Mitä opittiin? Kuntalaiset haluavat kehittää sähköisiä palveluita ja tiedostavat missä mennään sähköisten palvelujen kehittämisessä Ole avoin, keskustele ja ole valmis luopumaan valmiista malleista Tuo selkeitä ongelmia, joihin ratkaisuja etsitään Älä aliarvioi asiakasta asiakas osaa itse etsiä palveluita Selkiytä, kirkasta tavoitetta tee riittävän yksinkertaista Luota prosessiin

21 Prosessi jatkuu... Tavoitteena innovatiivinen hankinta, jonka myötä Hyvinvointiteknologian yrittäjät tulevat mukaan yhteiskehittämiseen vuoden 2015 alussa. Tietopyynnön avulla kerätty informaatiota yrittäjien kiinnostuksesta ja näkemyksestä Yrityskeskustelujen myötä voidaan koota verkosto, joka mukana tuotetestausvaiheessa Vahvistaa alueellista innovaatioympäristöä, jossa mukana kuntalaiset, ammattilaiset ja yrittäjät.

22 KIITOS! Lisätietoa: Anu Tuominen, projektipäällikkö, p

Käyttäjälähtöinen kehittäminen Case: virtuaalinen asukastupa

Käyttäjälähtöinen kehittäminen Case: virtuaalinen asukastupa Käyttäjälähtöinen kehittäminen Case: virtuaalinen asukastupa Anne Rajala master-opiskelija/oamk projektityöntekijä/avaus 12.11.2014 Esityksen sisältö: AVAUS-hankkeen esittely - Hyvinvoinnin tarjotin -

Lisätiedot

Palvelumuotoilun perusteet. Terve-SOS 18.05.2011 Sami Oinonen, Hub Helsinki

Palvelumuotoilun perusteet. Terve-SOS 18.05.2011 Sami Oinonen, Hub Helsinki Palvelumuotoilun perusteet Terve-SOS 18.05.2011 Sami Oinonen, Hub Helsinki Mitä palvelumuotoilu on Keskeiset käsitteet Miksi se on olennaista Kehittämisen malli Kuka: Sami Oinonen, Kirkkonummi, kalliokiipeilijä,

Lisätiedot

AVAUS-hanke Ohjausryhmä

AVAUS-hanke Ohjausryhmä AVAUS-hanke Ohjausryhmä 21.4.2015 Esityslista 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja päätösvaltaisuus 2. Esityslistan hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirja 4. Tilannekatsaus 5. Muut

Lisätiedot

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku Kansalaisen sähköinen omahoitopolku - Tukea omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen Terveydenhuollon Atk-päivät 20.-21.5.2014, Jyväskylä Projektipäällikkö Anu Suurnäkki 21.5.2014 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP Vuonna 2020 Oulussa on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä,

Lisätiedot

29.5.2013 Eila Erkkilä Hallintoylilääkäri Hyvinvointipalvelut Oulun kaupunki. Avaus

29.5.2013 Eila Erkkilä Hallintoylilääkäri Hyvinvointipalvelut Oulun kaupunki. Avaus 29.5.2013 Eila Erkkilä Hallintoylilääkäri Hyvinvointipalvelut Oulun kaupunki Avaus Sisältöä Avaus ja Oulu Muutoksia Avaus Kehittämisestä Innovaatioista Tulevaisuudesta Suomen nuorin väestö Alle 15-vuotiaita

Lisätiedot

Palautepalvelut. Salla Sainio

Palautepalvelut. Salla Sainio Palautepalvelut Salla Sainio 22.4.2013 1 Mitä kehitetään ja kenelle? Kansalliset asiakaspalautekyselyt: luodaan Suomeen asteittain yhtenäiset asiakaspalautekyselyt ensimmäisenä neuvoloihin ja suun terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Pohjoinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Pohjoinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 9.1.2018, Pohjoinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Satu Haapanen, sivistys- ja kulttuurilautakunnan

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti

Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti Yleinen sosiaali- ja terveystieto sekä avuntarpeen itsearviointimenetelmät -projekti SADe-ohjelman sosiaali- ja palvelukokonaisuuden kevätseminaari 23.4.2013 Anu Suurnäkki 19.4.2013 1 Mitä kehitetään ja

Lisätiedot

6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari / Turku -

6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari / Turku - 6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari 9.6.2017 / Turku - Eero Rostiala Projektipäällikkö 6Aika - Avoin Osallisuus ja Asiakkuus (AOA) Avoin osallisuus ja asiakkuus -kärkihanke toteuttaa

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Eteläinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Eteläinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 17.1.2018, Eteläinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Satu Haapanen, sivistys- ja kulttuurilautakunnan

Lisätiedot

Turun kaupunki kehittää ja luo uusia toimintamalleja osallisuuden ja osallistumisen lisäämiseksi yhdessä kuntalaisten kanssa Projektijohtaja Päivi Penkkala Aktiivinen kuntalainen - ja Palvelutori Turussa

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki

SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki SADe sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari Helsinki 23.4.2013 Hankepäällikkö, TtM Minna Angeria 22.4.2013 Esityksen nimi / Tekijä 1 SADe-ohjelman sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus

Lisätiedot

PALVELUMUOTOILULLA TOIMINNAN ASIAKAS- OSALLISUUS ESIIN

PALVELUMUOTOILULLA TOIMINNAN ASIAKAS- OSALLISUUS ESIIN PALVELUMUOTOILULLA TOIMINNAN ASIAKAS- OSALLISUUS ESIIN Eeva Kangas 11.10.2016 @FixUi Oy 2013 2016 ESITYKSEN RAKENNE 1. Mitä palvelumuotoilu on? Keskeiset käsitteet ja menetelmät 2. Miten suunnitellaan

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Asiakkaat ja henkilöstö murtamassa sektorirajoja. Heidi Rämö Hattulan kunnanjohtaja 25.3.2015

Kommenttipuheenvuoro: Asiakkaat ja henkilöstö murtamassa sektorirajoja. Heidi Rämö Hattulan kunnanjohtaja 25.3.2015 Kommenttipuheenvuoro: Asiakkaat ja henkilöstö murtamassa sektorirajoja Heidi Rämö Hattulan kunnanjohtaja 25.3.2015 Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana + plussat Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

FixUi:n palvelumuotoilupaketit. Ota yhteyttä:

FixUi:n palvelumuotoilupaketit. Ota yhteyttä: FixUi:n palvelumuotoilupaketit 2018 Ota yhteyttä: Eeva.kangas@fixui.fi FixUi:n palvelumuotoilupaketit Tarjoamme useamman laajuisia palvelumuotoilupaketteja projektin eri vaiheisiin ja asiakkaidemme erilaisiin

Lisätiedot

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Mikä on EVIVA? EVIVA on vuosille 2011-2015 Turun kaupunginhallituksen

Lisätiedot

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Itäinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Itäinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 11.1.2018, Itäinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Juha Hänninen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Avo- ja asumispalveluissa 2017 2018 29.11.2017 1 Asiakkaan osallistumisen ympäristöt 1. Asiakaslähtöiset arvot 2. Asiakkuuksien johtaminen 3. Asiakkuudenhallinta

Lisätiedot

Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24

Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24 Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24 Digitaalisen agendan päämäärä: Oulu on (vuonna 2020 Euroopan) älykkäimmin ja vastuullisimmin digitalisaation mahdollisuuksia toiminnassaan

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi

THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi Projektipäällikkö Anu Suurnäkki ja Kehittämispäällikkö Niina Peränen, THL 11.5.2015 Terveydenhuollon atk-päivät 12.-13.5.2015 1 Uudet

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

Etsi, vertaa ja arvioi sosiaali- ja terveyspalveluita

Etsi, vertaa ja arvioi sosiaali- ja terveyspalveluita Palveluvaaka.fi 1 Etsi, vertaa ja arvioi sosiaali- ja terveyspalveluita Palveluvaaka edistää vuoden 2014 alusta voimaan tullutta kansalaisen vapautta valita hoitopaikkansa Tiedot sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Keskinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Keskinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 18.1.2018, Keskinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Kyösti Oikarinen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Innokylä 2.1 Julkiset innovatiiviset hankinnat Innokylään

Innokylä 2.1 Julkiset innovatiiviset hankinnat Innokylään Innokylä 2.1 Julkiset innovatiiviset hankinnat Innokylään 14.4.20141 Nykyinen Innokylä Kehittäjä ei tiedä mistä aloittaa kehittämisen verkkoympäristössä eikä osaa omatoimisesti hyödyntää eri työkaluja

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo,

Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä sähköisiä terveyspalveluja kansalaisten omahoidon tueksi Päivi Sihvo, ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-30.12.2014 Assi kehittämässä asiakaslähtöisiä

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely 1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely Yhteenveto 24.11.2017 KICK ON tilaisuus Kimmel Joensuu Alueellisen kokeilun tavoitteet Luodaan 1000 uutta työpaikkaa Vaikutus aluetalouteen +

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen 1 Ikäneuvo-hankkeen tausta - osa STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONOMIN PALVELUOHJAUS- JA NEUVONTAOSAAMINEN IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUOHJAUKSESSA PÄIVI TORVINEN-SANDHOLM SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN (STM 2017) LAATUSUOSITUSTEN MUKAAN

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu 2015-2016, Oulu Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Kuntakokeilujen päätösseminaari 22.3.2017 Kuntalaisten

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014 OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia Paikkatietoseminaari 12.2.2014 Sisältö OmaOulu-asiointialustan kehitys kehittämisstrategia 2006 2013 Perustana tietohallintostrategia (2006) kehittämisstrategia

Lisätiedot

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Vaasa 24.3.2017 Lapset ja nuoret tulevaisuuden kunnassa 1) Lasten määrän väheneminen 2) Taiteen perusopetuksen tason vaihtelu eri kunnissa

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Anne Koskela Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Palvelutorin onnistumisen edellytykset

Palvelutorin onnistumisen edellytykset Palvelutorin onnistumisen edellytykset Päijät-Häme 24.8.2015 Sisältö 1. Taustaa 2. Sitran Palvelutori lyhyesti 3. Palvelutorin onnistumisen edellytykset Päijät-Hämeessä 2015 KPMG Oy Ab, a Finnish limited

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

10.4.2012 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi

10.4.2012 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi TUUMASTA TOIMEEN pohjana aiemmat suunnitelmat ja esitykset aiemmilta vuosilta toimintasuun nitelmat Nak 2009-2011 aloite Tuija Pohjola 2010

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke

SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke Hankehenkilöstön työkokous 15.3.2018 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä SiVa-hankkeen tavoitteena on Tehostaa palveluohjausta ja päätöksentekoa

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

KUKA. Helsinki Forum Virium Helsinki, (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto) Oulu Oulun yliopisto, Oulun kaupunki, (BusinessOulu)

KUKA. Helsinki Forum Virium Helsinki, (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto) Oulu Oulun yliopisto, Oulun kaupunki, (BusinessOulu) WWW.COHEWE.EU KUKA CoHeWe-hanke kuuluu 6Aika-ohjelmaan. Hanketta rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta, jota kanavoi Uudenmaan liitto CoHeWe-hankkeessa on seitsemän toteuttajaa neljästä kaupungista.

Lisätiedot

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio Järjestö- ja seurakuntayhteistyö Tornio 2.5.2018 Informaatio, Itsearviointi ja oma apu Useita palvelun tuottajia Sähköiset palvelut: Kanta(omatietovaranto), Virtu.fi, ODA, Virtuaalisairaala, Etävertaistukiryhmät..

Lisätiedot

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari 27.4.2017 Maarit Hoppula Vs. johtava hoitaja/fm/oda-projektipäällikkö Minustako omaishoitaja? Kohderyhmä: Yli 65-vuotiasta läheistään hoitavan henkilön

Lisätiedot

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Tampereen osahankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalli 2. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA! PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA! 31.1.2017 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Soile Vuolle hyvinvointikoordinaattori ja

Lisätiedot

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM 6/2017 - Johtava konsultti 01-08/2017 Palvelumuotoilija 04/2015-01/2017 Terveydenhuollon työnkulkujen asiantuntija 08/2013-12/2014 Hoitotyön opettaja 11/2007-06/2015

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Ihmislähtöisiä innovaatioita

Ihmislähtöisiä innovaatioita Ihmislähtöisiä innovaatioita Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa -seminaari Postitalo, Helsinki 19.4.2011 Karoliina Auvinen, johtava ekotehokkuusasiantuntija Sitran tavoitteet ja Maamerkit-ohjelma

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Valtuustoseminaaari

Oulun palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Valtuustoseminaaari Oulun palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Valtuustoseminaaari 15.1.2013 Uuden Oulun luominen Elinvoiman ja elinkeinotoiminnan uudistaminen ja vahvistaminen Uusi palvelumalli 2020 -

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

AVAUS-HANKE HYVINVOINNIN TARJOTIN TOIMINNALLINEN MÄÄRITTELY

AVAUS-HANKE HYVINVOINNIN TARJOTIN TOIMINNALLINEN MÄÄRITTELY 1 AVAUS-HANKE HYVINVOINNIN TARJOTIN TOIMINNALLINEN MÄÄRITTELY Versio 3.0 (27.6.2014) 2 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 3 2. HYVINVOINNIN TARJOTIN KOKONAISUUS... 5 2.1. Vaiheet ja aikataulutus... 7 2.2. Hallinnointi

Lisätiedot