Murteen asema Etelä-Karjalan suomi toisena kielenä -opetuksessa

Murteen asema Etelä-Karjalan suomi toisena kielenä -opetuksessa Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan pedagogiset opinnot Opettaja työnsä tutkijana Kasvatustiede Toukokuu 2016 Roosa Marttinen Ohjaaja: Maria Ahlholm

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 1.1 Tutkimuskysymys ja -metodit... 1 1.2 Tutkimuksen kulku... 3 2 TAUSTA... 3 2.1 Keskeiset käsitteet... 3 2.2 Aiempi tutkimus... 5 2.3 Etelä-Karjala murrealueena... 7 2.4 Etelä-Karjalan ulkomaalaisväestö... 11 3 AINEISTO... 13 3.1 Kyselylomake... 13 3.2 Aineiston keruu ja vastaajat... 14 4 MURTEEN OPETTAMISEN ASEMA... 16 4.1 Vastaajien käsitys murteen vahvuudesta... 16 4.2 Murteen käytön opetus... 19 4.3 Murteen ymmärtämisen opetus... 20 4.4 Oppimateriaalien tarve... 22 5 LOPUKSI... 23 LÄHTEET LIITTEET

1 Johdanto Seminaarityöni aiheena on murteellisen puhekielen asema suomi toisena kielenä -opetuksessa. Päätettyäni tehdä seminaaritutkielmani jostakin S2-teemaa hyödyntävästä aiheesta olin erityisesti kiinnostunut murteen ja aluepuhekielen opettamiseen liittyvistä asenteista. Aiheesta ei kuitenkaan ollut tehty kovinkaan laajasti tutkimusta. Tutkielman suppeuden vuoksi olen rajannut tarkasteltavaksi Etelä-Karjalan maakunnan ja siellä toimivien S2-opettajien käsitykset murteellisen puhekielen opettamisesta. Maantieteelliseen rajaukseen vaikuttivat aiempi tuntemukseni alueen murteellisesta puhekielestä sekä maakunnan kasvava ulkomaalaisväestön määrä. Etelä-Karjalassa puhutaan huomattavasti norminmukaisesta yleiskielestä poikkeavaa kaakkoismurretta. Maakunta sijaitsee Itä-Suomessa Venäjän rajalla, ja monissa alueen taajamissa on rajanylityspaikkoja. Alueen selvästi suurin maahanmuuttajaryhmä onkin venäjää äidinkielenään puhuvat kielenkäyttäjät. Lisäksi maakunnan suurimmassa kaupungissa, Lappeenrannassa, sijaitsee Konnunsuon vastaanottokeskus, joka 300 asiakaspaikallaan on yksi Suomen suurimmista (Valtiokonttori). Etelä-Karjalan maahanmuuttajaväestön vuoksi alueella on jatkuva ja tulevaisuudessa luultavimmin kasvava tarve suomi toisena kielenä - opetukselle, mikä tekee alueesta tutkimuksen kannalta kiinnostavan. 1.1 Tutkimuskysymys ja -metodit Tutkimukseni rajausta ja näkökulmaa pohtiessani omiin kokemuksiini pohjautuva ennakko-oletukseni oli, että etenkin oppimateriaaleissa opetettavan suomen kielen ja Etelä-Karjalassa laajalti arkielämässä käytetyn kaakkoismurteellisen kielimuodon erot saattaisivat aiheuttaa ongelmia S2-oppijalle. Tutkielmassani selvitän S2-opettajille suunnatun kyselyhaastattelun avulla, millaisia käsityksiä Etelä-Karjalassa toimivilla suomi toisena kielenä -opettajilla on murteen opettamisesta ja vahvuudesta. Tutkimuksen tavoitteena on paitsi selvittää murreopetuksen nykytilaa alueen S2-opetuksessa, myös kartoittaa opettajien tekemiä ratkaisuja ja mahdollista tarvetta murretta käsitteleville oppimateriaaleille.

2 Murteen opettamista ja tutkimuskysymysten muotoilua pohtiessani päädyin aiemmassa tutkimuksessa käytettyyn jaotteluun pohjaten erottelemaan toisistaan murteen käytön opetuksen ja sen ymmärtämisen opetuksen. Lisäksi pidin tärkeänä kartoittaa jo opettajien käytössä olevia opetusmetodeja ja -tottumuksia sekä oppimateriaalin tarvetta. Tutkimuskysymykseni muotoutuivat lopulta seuraaviksi: - Millaisia käsityksiä Etelä-Karjalan S2-opettajilla on murteen käytön opettamisesta? - Millaisia käsityksiä Etelä-Karjalan S2-opettajilla on murteen ymmärtämisen opettamisesta? - Kokevatko Etelä-Karjalan S2-opettajat tarvetta murretta käsitteleville oppimateriaaleille? Hyödynnän tutkimuksessani sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Aineistoni on kerätty valikoidulle joukolle (Etelä-Karjalassa toimivat S2-opettajat) suunnatun kyselylomakkeen kautta. Etenkin vastaajajoukkoni taustamuuttujia analysoidessani olen käyttänyt numeerisia arvoja ja kvantitatiivista tutkimusotetta ympyrädiagrammien ja taulukoiden pohjana. Tutkimuskysymysteni asettelun ja toisaalta vastaajajoukon pienuuden vuoksi olen sen sijaan aineiston avointen kysymysten analyysissä hyödyntänyt myös laadullista kieliasennetutkimusta. Kieliasenteiden tutkimus pohjautuu alkuaan sosiologian ja sosiaalipsykologian asennetutkimukseen. Asenteet ovat nousseet esiin erityisesti sosiolingvistisessä tutkimuksessa, koska niiden katsotaan vaikuttavan kielenkäyttöön. (Mielikäinen & Palander 2002: 86). Koska tutkimuskysymykseni sivuavat nimenomaan näitä kielenkäyttöön (tässä tapauksessa murteellisen puhekielen käyttöön opetuksessa) liittyviä asenteita, käytän analyysimetodina lingvistisessä asennetutkimuksessa usein käytettyä kyselylomakevastausten laadullista tulkintaa.

3 1.2 Tutkimuksen kulku Tutkielmani johdantoluvussa olen käsitellyt tutkimusaiheen ja rajauksen valintaa sekä esitellyt valitsemani tutkimuskysymykset ja -metodit. Luvussa 2 keskityn laajemmin tutkimukseni taustaan: aiheesta aiemmin tehtyyn tutkimukseen ja Etelä-Karjalaan tutkimusalueena. Luvussa 3 esittelen aineistoani ja sen keruuta. Lisäksi analysoin kyselylomakkeen vastaajajoukkoa ja taustamuuttujia. Analyysiluvuissa 4 tarkastelen aineistoani laadullisen asennetutkimuksen kautta tutkimuskysymyksiini nojaten. Aloitan tarkastelemalla vastaajien käsityksiä murteen vahvuudesta ja siirryn analysoimaan murteen käytön ja ymmärtämisen opetukseen liittyviä asenteita sekä oppimateriaalin tarvetta. Lopuksi kokoan yhteen tutkimukseni tuloksia ja vertaan niitä aiempaan tutkimukseen. Lisäksi pohdin aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia. 2 Tausta Tässä luvussa määrittelen tutkielmassa käyttämäni keskeiset käsitteet ja esittelen murteellisen puhesuomen opetuksesta tehtyä aiempaa tutkimusta. Alaluvuissa 2.2 ja 2.3 käsittelen Etelä-Karjalaa murrealueena ja ulkomaalaisväestön osalta. 2.1 Keskeiset käsitteet Tutkimukseni kannalta keskeistä käsitteistöä ovat termit yleiskieli, puhekieli ja kieliasenne. Käsitteellä yleiskieli viittaan koko yhteisön tässä tapauksessa Suomen yhteiseen kielimuotoon, joka mukailee normitettua kirjakieltä. Kolehmainen (2005) lisää yleiskielen määritelmään sanaston helposti ymmärrettävyyden ja selkeyden. Puhekielen määrittelen tutkielmassani vapaamuotoiseksi kielimuodoksi, jossa on yleiskielestä poikkeavia rakennepiirteitä tai sanastoa. Vanhastaan käytetyt murrevariantit ovat nykyisin heikentyneet erilaisiksi aluepuhekieliksi, joissa yhdistyvät jotkin alueelle tyypilliset ja säilyneet murrepiirteet ja -sanasto sekä laajalevikkiset suomen puhekielen piirteet. (Kolehmainen

4 2005). Samassa merkityksessä käytän tässä tutkielmassa termiä murteellinen puhekieli. Edellisten lisäksi nostan esiin useita merkityksiä omaavan, osin kiistanalaisenkin käsitteen yleispuhekieli, sillä vastaajat käyttävät tätä termiä aineistossani. Kolehmaisen (2005) mukaan yleispuhekieltä on käytetty useammassakin eri merkityksessä: sekä viittaamaan kaikille yhteiseen, normeja myötäilevään puhuttuun kieleen (jolloin merkitys olisi sama, kuin puhutulla yleiskielellä) sekä laajalevikkiseen puhutun kielen muotoon, joka ei ole kirjakielen normien mukaista, muttei selvää murrettakaan. Yleispuhekielelle tyypillisenä nähdään jälkimmäisessä määrittelyssä sellaiset puhekielen piirteet, jotka esiintyvät laajasti eri alueiden puhekielissä, kuten adjektiivityyppi makee, kiree (Kolehmainen 2005). Todennäköistä onkin, että kun eräs vastaaja aineistossani mainitsee alueen murteen lähenevän yleispuhekieltä, viittaa hän nimenomaan murrepiirteiden vähenemiseen ja laajalevikkisten piirteiden yleistymiseen. Vaikka puhekieltä voidaan myös kirjoittaa, keskityn tutkielmassani ensisijaisesti sen puhuttuun muotoon. Rajaus perustuu puhutun kielen interaktiiviseen ja tilannesidonnaiseen luonteeseen: puhuttu kieli liittyy usein arkikeskusteluun (Tiittula 1992: 12). Suomea toisena kielenään puhuvat tarvitsevatkin puhekielen ja murteen osaamista jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissa. Murteen opettamisen tavoitteet eivät siis ole ensisijaisesti kirjoitetun puhekielen, vaan arkikeskustelun ymmärtämisessä. Käsitteenä kieliasenne merkitsee kielen, varieteetin tai kielenpiirteen sosiaalista arvottamista (Kielitieteen termipankki). Muilla tieteenaloilla asenne määritellään eri tavoin: se voidaan nähdä taipumuksena suhtautua johonkin asiaan tietyllä tavalla, reaktiivisena ilmenemisenä ulkoisessa käyttäytymisessä tai kielellisenä ja sosiaalisena toimintana. Kielentutkimuksessa asenteen käsite on ymmärretty melko väljästi: tutkimuskohteina ovat olleet esimerkiksi murrevaihtelut, kielen valinta tai sen sosiaalinen ja tilanteinen vaihtelu. (Mielikäinen & Palander 2002: 88). Tässä tutkielmassa tutkin kieliasenteina niitä suhtautumistapoja, joita S2- opettajilla on murteellista kielimuotoa ja sen opettamista kohtaan. Kieliasenteet ovat usein henkilökohtaisia käsityksiä minkä vuoksi on kiinnostavaa, millä tavoin opettajien kieliasenteet vaikuttavat esimerkiksi opetusratkaisuihin.

5 2.2 Aiempi tutkimus Suomi toisena kielenä -pedagogiikasta ja murteellisen puhesuomen opettamisesta on tehty tutkimusta vain vähän, vaikka kirjakielen ja puhekielen ero on selkeä ja sen haasteellisuus kielenoppijalle on tullut esiin tutkimuksissa. Seija Korhonen on tutkinut väitöskirjassaan (Korhonen 2012) suomea opiskelevien nuorten aikuisten näkökulmia suomen kieleen. Tutkimuksessa yhdeksi yleisimmin vaikeaksi koetuksi suomen kielen ominaisuudeksi informantit nimesivät puhe- ja kirjakielen eroavaisuudet (mt. 271). Käytännössä opeteltavana eivät edes ole vain kaksi toisistaan erillistä kielimuotoa, suomen kirjakieli ja puhekieli, sillä puhekielen vaihteluun vaikuttavat erilaiset alueelliset, sosiaaliset ja idiolektiset tekijät. Yrjö Lauranto onkin esittänyt ajatuksen kielellisen rekisterin jatkumosta, jonka ääripäissä omine normeineen edustavat puhekieli ja kirjakieli. Lauranto korostaakin, että kielenoppijan on -- ymmärrettävä useita kielellisiä rekistereitä tullakseen toimeen jokapäiväisissä viestintätilanteissa. (Lauranto 1995: 161 162.) Puhekielen merkityksestä S2-opetuksessa käytiin keskustelua etenkin 1990- luvulla, jolloin ajateltiin, että yleiskielen avulla oppija parhaiten hahmottaisi kielen perusrakenteet ja oppisi sanastoa. Keskustelussa nostettiin esille myös opetuksen tavoitteet: Minna Suni (1993: 107) korostaa oppijan tavoitetta selviytyä arkikeskustelussa ja pitää maahanmuuttajan suurimpana haasteena ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Suni nostaa esiin oppikirjojen yleiskieliset keskusteludialogit, jotka arkikeskustelussa suomenkielisen puhujan kanssa eivät toteudukaan yhtä puhtaasti (Suni 1993: 108). Mahdolliseksi ratkaisuksi Suni ehdottaa niin kutsutun sosiolingvistisen kompetenssin huomioimista: esimerkiksi puhutun ja kirjoitetun kielen erojen huomioimista sekä erilaisten kielenkäyttötilanteiden toimintatapojen ja normien opettamista (Suni 1993: 126). S2-opetusta ja erityisesti murteellisen puhekielen näkökulmasta ovat tutkineet Piia Väisänen ja Suvi Takala (2014), joiden työ on ollut ensimmäisiä avauksia aiheesta. Väisänen ja Takala keräsivät kyselylomakkeella Pohjois-Savossa toisella asteella tai aikuiskoulutuksessa opettavien S2-opettajien näkemyksiä ja kokemuksia murteen opettamisesta. Kaikki vastaajat kokivat Pohjois-Savon murteen vahvaksi ja kertoivat huomioivansa murteen opetuksessaan. Lisäksi

6 murteen ymmärtämistä pidettiin tärkeämpänä kuin sen käyttöä. Tutkimustulokset toivat esiin myös opetettavan kielimuodon valintaa koskevat ongelmat ja asenne-eroja: osa vastaajista perusteli yleiskielen opettamista ajanpuutteen ja kielitaitotestien vuoksi, toiset kokivat, että opiskelijoita tuli valmentaa ymmärtämään nimenomaan ympäristössä puhuttavaa kieltä. Tässä tutkielmassa olen tutkimuskysymysten ja metodien osalta nojannut Väisäsen ja Takalan pilottityöhön, mikä avaa kiinnostavan vertailumahdollisuuden Pohjois-Savon ja Etelä- Karjalan murrealueiden välillä. Laajempaa tutkimusta S2-opettajien puhekielen ja murteen opettamiseen liittyvistä asenteista on tehnyt Niina Sillankorva (2015). Maisterintutkielmassaan Sillankorva haastatteli seitsemää aikuisten maahanmuuttajien S2-opettajaa, jotka asuivat kolmella eri murrealueella: Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. Myös Sillankorvan tutkimuksessa nousi esiin, että opettajat pitivät puhekielen ymmärtämistä tärkeänä, mutta yleiskielen opettaminen oli silti hallitsevaa. Haastatellut opettajat keskittyivätkin puhekielen opettamisessa yleisiin puhekielen piirteisiin ja rakenteisiin aluepuhekielen sijaan. Aiemmassa S2-opetuksen ja puhesuomen tutkimuksessa korostuvat siis yleiskielen ja yleispuhekielen painottaminen puhekielen ja etenkin murteen - kustannuksella. Puhekielen opetus taas keskittyy oppimateriaalien mukaiseen yleispuhekieleen tai Helsingin aluepuhekieleen. Yleiskielen hallinta on toki tärkeää, sillä sen avulla S2-oppija tulee ymmärretyksi joka puolella Suomea. Huomioitavaa kuitenkin on, että moni maahanmuuttaja tai turvapaikanhakija aloittaa suomen opiskelun maakunnissa, joissa puhekielen ymmärtämättömyys hankaloittaa arkipäiväisistä tilanteista selviämistä. Väisänen ja Takala ovat tarkastelleet myös murteen näkymistä S2- oppimateriaaleissa ja todenneet, että murretta käsitellään niissä hyvin marginaalisesti tai ei lainkaan (Väisänen & Takala 2014: 10). Murteellisen puhekielen ymmärtäminen on tietyillä alueilla kuitenkin välttämätöntä arkikeskustelun toimivuuden kannalta: S2-oppija tulee kyllä ymmärretyksi myös yleiskielellä, mutta ei välttämättä omaa taitoja ymmärtää puhekielellä tuotettuja vastauksia. Oppikirjojen murremateriaalin puutteesta huolimatta opettajilla on toki mahdollisuuksia tuoda opetustilanteeseen murretekstejä, nauhoitteita tai puhujavieraita, mutta

7 oppijalla ei juuri ole tämänhetkisten materiaalin avulla pääsyä murteen ymmärtämiseen. (Väisänen & Takala 2014: 10 11.) 2.3 Etelä-Karjala murrealueena Tässä alaluvussa esittelen Etelä-Karjalan aluetta sekä maakunnassa puhuttavaa kaakkoismurretta. Aloitan maantieteellisen alueen esittelyllä ja siirryn sen jälkeen esittelemään alueella puhutun murrevariantin piirteitä siltä osin, kuin ne ovat tutkielmani kannalta relevantteja. Etelä-Karjalan maakunta sijaitsee Kaakkois-Suomessa ja kuuluu Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueeseen. Etelä-Karjalan rajanaapureina ovat koillisessa Pohjois-Karjalan, pohjoisessa Etelä-Savon ja lounaassa Kymenlaakson maakunnat. Etelässä ja idässä maakunnalla on yhteistä rajaa Venäjän Leningradin alueen ja Karjalan tasavallan kanssa. Etelä-Karjalan maakuntakeskus on Lappeenranta. Muut alueen kunnat ovat Imatra, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari. (Etelä-Karjalan Liitto.) Kartta 1. Etelä-Karjalan sijainti ja kunnat. (Lähde: www.lappeenranta.fi)

8 Suomen murteet on perinteisesti jaettu itä- ja länsimurteisiin, joista Etelä-Karjala edustaa itämurteita. Itämurteisiin taas luetaan savolaismurteet ja kaakkoismurteet, joita eteläkarjalainen kielimuoto edustaa. (Lehikoinen 1995: 105.) Varsinaisten kaakkoismurteiden puhuma-alue (kartta 2, alue 8a) kattaa suurimman osan Etelä-Karjalan maakunnasta. Kaakkoismurteiden perinteinen puhuma-alue ulottuu myös Suomen nykyisen rajan kaakkoispuolelle Karjalan kannakselle, josta väestö evakuoitiin 1939 1944 käytyjen sotien aikana muualle Suomeen (Lehikoinen 1995: 105). Lisäksi kaakkoismurteiden alamurteisiin luetaan Lemin seudun välimurteet (kartta 2, alue 8c), joissa yhdistyvät savolaiset ja kaakkoiset piirteet, pääasiassa Venäjällä Karjalan tasavallassa puhuttavat Sortavalan seudun välimurteet (alue 8d) sekä Inkerin suomalaismurteet (alue 8b). Tässä tutkielmassa keskityn varsinaisiin kaakkoismurteisiin (alue 8a). Kartta 2. Suomen murrealueet. (Lähde: Kotimaisten kielten keskus)

9 Murteellisen puhekielen esiintymistä ja käyttöä tarkastellessa on kuitenkin huomattava, että murrevarianttien esiintyminen ei tosiasiassa rajaudu niiden perinteiselle esiintymisalueelle eivätkä murrerajat ole koskaan täsmällisiä. Maan sisäinen muuttoliike siirtääkin murrepiirteitä uusille alueille (ks. Nuolijärvi 2006) ja lisäksi puhujien väliset kielikontaktit levittävät murrepiirteitä. Harri Mantila (1997) jakaa puhekielen piirteet viiteen ryhmään, jotka ovat: yleiset ja neutraalit puhekielisyydet, maantieteellisesti laaja-alaiset piirteet, yleistyvät puhekielen piirteet, leimalliset maakuntapiirteet sekä elävät ja yleistyvät puhekielen piirteet. Tässä tutkielmassa lähtökohtanani on selvittää erityisesti kaakkoismurteisen puhekielen ja S2-opetuksen suhdetta, joten kiinnostuksen kohteena ovat maantieteellisesti itäiset piirteet ja sekä ahtaammin kaakkoiset piirteet (ks. esim. Lehikoinen 1995). Etelä-Karjalan varsinaisissa kaakkoismurteissa esiintyy myös laajasti puhesuomen yleisiä ja neutraaleja piirteitä, mutta niiden tarkastelu ei ole tutkimuskysymysten kannalta relevanttia. Seuraavassa taulukossa (Taulukko 1) olen eritellyt kaakkoismurteiden piirteitä, jotka ovat S2- opetuksen näkökulmasta kiinnostavia. S2-opetuksen näkökulmasta kiinnostavia kaakkoismurteiden piirteitä - yleiskielen d:n kato ja sen vastineena j tai v mahollista mahdollista, tiijä tiedä, juuva juoda - inessiivin päätteen loppuheitto koulus, Suomes - ts-yhtymän edustus ts tai tt metsä: metsän, mettä: metän

10 - sananloppuisen n:n kato onneto onneton, meijä talo hevone meidän talon hevonen - sananloppuisen a:n, ä:n ja i:n kato omal luval omalla luvalla yhten päivän yhtenä päivänä puol viis puoli viisi - verbin st-yhtymän astevaihtelu: ss pessä pestä, juossaan juostaan - sanansisäisen vokaalin kato (erityisesti partisiipissa) antant antanut, ei kuult ei kuullut - eksessiivi eli erosija siint siitä, kotont kotoa, ulkont ulkoa - yksikön persoonamuodot ja niiden taivutus mie, sie, hää miuta, siuta, hänt - monikon persoonamuodot myö, työ, hyö Taulukko 1. S2-opetuksen kannalta kiinnostavat kaakkoismurteen piirteet. Olen koostanut murrepiirretaulukon Mantilan (1997: 14 17) ja Lehikoisen (1994: 147 149) jaottelujen pohjalta. Lisäksi olen lisännyt jaotteluista puuttuvan styhtymän astevaihtelun oman murretuntemukseni pohjalta; tähän piirteeseen on itäsuomalaisten murrekäsityksiä tutkiessaan kiinnittänyt huomiota myös Palander (2007). Olen jättänyt taulukon ulkopuolelle suppealevikkiset pitäjänmurtei-

11 den piirteet sekä katoamassa olevia murrepiirteitä, joita käyttää lähinnä ikääntynyt väestö. Taulukkoon valikoimani piirteet ovat oman kokemukseni mukaan elinvoimaisia paitsi Etelä-Karjalan aikuisväestössä, myös suurilta osin nuorten aikuisten puhekielessä. Rajaukseni perustuu oletukseen, että toisella asteella tai aikuiskoulutuksessa suomea opiskelevien arjen kielellinen kommunikaatio tapahtuu pääosin nuorten tai työikäisten kielenkäyttäjien kanssa. Laatimani taulukon piirteistä yleiskielen d:n kato ja inessiivin sijapäätteen loppuheittoinen s-pääte ovat itäisiä murrepiirteitä, joita esiintyy kaakkoismurteiden lisäksi myös muissa itämurteissa. Ahtaammin juuri kaakkoismurteille tyypillisiä piirteitä taas ovat ts- ja st-yhtymien edustus, useissa eri rakenteissa tavattava loppuheittoisuus ja sanansisäinen lyhentäminen sekä erosija eksessiivi. Mantilan (1997) jaottelun mukaisia leimallisia maakuntapiirteitä ovat yksikön ja monikon persoonapronominit mie, sie, hää ja myö, työ, hyö. 2.4 Etelä-Karjalan ulkomaalaisväestö Vuoden 2016 maaliskuussa Etelä-Karjalan väkiluku oli 131 052 (Tilastokeskus). Ulkomaalaista syntyperää olevien osuutta ei voida tarkasti määritellä, mutta Tilastokeskuksen vuonna 2012 julkaisema selvitys vuoden 2011 määristä antaa mahdollista suuntaa: Tilasto 1. Ulkoperäistä syntyperää olevien osuus maakuntien väkiluvusta. Tilastokeskus.

12 Tilastokeskus ei ole vuoden 2012 jälkeen julkaissut uusia tilastoja ulkomaista syntyperää olevien osuudesta maakunnittain. Uusimmassa tilastossa (Tilasto 1) Etelä-Karjalan ulkomaista syntyperää olevien osuus on koko maakunnan väkiluvusta hieman yli 4 %. Tilasto koskee väestöjakaumaa vuoden 2011 lopulta, jolloin maakunnan ulkomaalaisväestön osuus oli hiukan vähäisempi kuin koko maan prosenttiosuus. Huomattavaa on, että tilaston mukaan Etelä-Karjalassa oli kuitenkin väkilukuun suhteutettuna mannersuomen maakunnista viidenneksi eniten ulkomaalaisväestöä. Tämän huomioiden Etelä-Karjala näyttäytyykin kiinnostavana alueena juuri S2-tutkimuksen näkökulmasta. Tilastossa 2 on kuvattu vuoden 2012 ulkomaalaisten määrä alueittain. Etelä- Karjalaa edustaa taulukossa maakunnan suurin kunta Lappeenranta, jonka väkiluvusta ulkomaalaisväestö on 3,9 %. Tilastojen valossa Etelä-Karjalan ulkomaalaisväestön määrä ei siis ole huomattavan korkea, vaan asettuu vertailussa puoliväliin. Tilasto 2. Ulkomaalaisten määrä alueittain Suomessa. Maahanmuuttovirasto. Vanhemmissa väestötilastoissa ei vielä näy vuoden 2015 kasvua turvapaikanhakijoiden määrässä: vuosina 2014 2015 määrä kasvoi 3651:stä 32 476:een (Maahanmuuttovirasto, www.migri.fi, viitattu 12.3.2016). Päätöstä odottavia turvapaikanhakijoita ei lasketa mukaan väestölistaukseen, mutta varsinkin vuoden

13 2015 lopulla ja 2016 alussa perustetut kymmenet vastaanottokeskukset muovaavat kuntien väestörakennetta ja luovat tarvetta suomen kielen alkeisopetukselle. 3 Aineisto Tässä luvussa esittelen aineiston keruussa käyttämäni kyselylomakkeen sisällön ja tarkastelen kyselyyn vastanneiden opettajien taustatietoja. 3.1 Kyselylomake Keräsin tutkielmaa varten tarvittavan aineiston itsenäisesti sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kysely toteutettiin Helsingin yliopiston e-lomake -alustalla. (www.elomake.helsinki.fi). Kysely koostui kolmesta osiosta: vastaajan taustatiedoista, S2-opetusta käsittelevästä kysymysosioista sekä oppimateriaaleja käsittelevästä kysymysosioista. Lisäksi vastaajalla oli mahdollisuus jättää yhteystietonsa mahdollista jatkohaastattelua varten. Lomake löytyy alkuperäisessä muodossaan liitteenä tutkielman lopusta (Liite 1). Kyselyn ensimmäisessä osiossa kartoitettiin vastaajien taustoja. Vastaajat merkitsivät vastauksensa avoimiin tekstikenttiin. Kysely toteutettiin anonyymisti, mutta taustatieto-osiolla haluttiin selvittää vastaajien taustamuuttujia: S2- opettajauran pituutta, asumisaikaa Etelä-Karjalassa, opetettavaa koulutusastetta sekä opettajan pätevyyttä (pätevä S2-opettaja, S2-opettajaksi opiskeleva vai muu) (kysymykset 1 4). Kyselylomakkeen toisen ja kolmannen osion kysymykset muotoutuivat tutkimuskysymysten perusteella, ja analyysilukuni perustuu näistä osioista saatuihin vastauksiin. Toisen osion kysymykset liittyivät S2-opetukseen ja kolmannen oppimateriaaleihin. S2-opetusta käsittelevässä osiossa kysyttiin vastaajien kokemusta alueen murteen vahvuudesta sekä mielipidettä erikseen murteen käytön ja murteen ymmärtämisen opettamisen tärkeydestä. Näiden lisäksi vastaajilta kysyttiin, minkä murrepiirteiden he olivat kokeneet olleen hankalia omille oppilailleen ja olivatko he huomioineet murretta omassa opetustyössään (kysymykset 5-9). Kaikissa kysymyksissä kehotettiin lisäksi kertomaan perusteluja ja

14 esimerkkejä. Vastaukset merkittiin avoimiin tekstikenttiin eikä vastausten pituutta ollut määritelty. Kolmannessa osiossa selvitettiin vastaajien kokemaa tarvetta murretta käsitteleville oppimateriaaleille. Kysymykseen pystyi vastaamaan joko kyllä tai ei, ja lisäksi annettiin mahdollisuus halutessaan perustella vastaustaan vapaassa tekstikentässä. Lomakkeen lopussa kysyttiin vielä vapaaehtoisessa kohdassa yhteystietoja mahdollista jatkohaastattelua varten (kysymys 10). 3.2 Aineiston keruu ja vastaajat Kyselylomakkeen jakaminen ja aineistovastausten keruu tapahtui eri kanavia pitkin. Lomake jaettiin Facebookin ryhmissä S2-opettajat, Aloittelevat S2- opettajat ja Toisto-kielioppaat. Lisäksi lähetin lomakkeen linkkiä saatekirjeineen sähköpostitse alueen oppilaitoksiin ja äidinkielen opettajille. Etsin mahdollisia vastaajia myös Etelä-Karjalan kansanopiston ja vastaanottokeskusten vapaata opetustyötä tekevistä kielioppaista. Sain kyselyyni yhteensä 4 vastausta. Pienestä osallistujamäärästä huolimatta vastaukset olivat ilahduttavan laajoja ja huolellisesti tehtyjä. Vastaajista kolme jätti lisäksi yhteystietonsa jatkohaastattelua varten. Opettaja työnsä tutkijana -tutkielman suppeuden vuoksi päädyin kuitenkin käyttämään analyysissani vain kyselylomakeaineistoni vastauksia. Vaikka vastaajamäärä oli pienempi kuin olin toivonut, uskon sen edustavan n. 15 20 % koko mahdollisesta vastaajajoukosta, mikä on kyselytutkimukselle tyydyttävä tulos. Vastaajien taustamuuttujien selvittämiseksi pyysin lomakkeessa joitakin taustatietoja. Niiden kohdalla vähiten vaihtelua oli koulutuksessa ja S2-opettajanuran pituudessa. Kaikki vastaajat ilmoittivat olevansa päteviä S2-opettajia. Vastaajat olivat toimineet S2-opettajana 1-2 vuotta (Diagrammi 1).

15 Toimiminen S2-opettajana 2 vuotta 1,5 vuotta 1 vuosi Diagrammi 1. Vastaajien S2-opettajana toimima aika Enemmän eroja vastaajien välillä oli Etelä-Karjalassa asuttujen vuosien määrässä: kauimmin alueella asunut vastaaja oli asunut siellä koko ikänsä, 30 vuotta, kun taas lyhin aika oli vain 3 vuotta. Yksi vastaaja ei ollut ilmaissut asumisaikaansa numeerisesti, mutta muotoilusta olen syntynyt Etelä-Karjalassa, opiskelujen ajan (6 vuotta) asuin talvisin muualla, voidaan aikuisella ihmisellä vuosiksi arvioida vähintään 18 20 vuotta. Asumisaika Etelä-Karjalassa alle 5 vuotta 18-25 vuotta yli 25 vuotta Diagrammi 2. Vastaajien asumisaika Etelä-Karjalassa. Taustatiedoissa selvitettiin myös, millä koulutusasteella vastaajat opettivat. Tutkimuksen rajauksessa vastaajiksi haettiin toisen asteen tai aikuiskoulutuksen

16 opettajia. Kaikki kyselylomakkeeseen tulleet vastaukset olivat rajauksen mukaisia, mutta moni vastaaja mainitsi opettavansa myös muilla koulutusasteilla. Mainintojen jakauma näkyy diagrammissa 3. Vastaajien opettamat koulutusasteet Lukio Peruskoulu Alakoulu Vapaa sivistystyö Aikuisopetus Diagrammi 3. Vastaajien opettamat koulutusasteet. 4 Murteen opettamisen asema Tässä luvussa analysoin aineistoani tutkimuskysymysteni ja laatimani murrepiirretaulukon (Taulukko 1) näkökulmasta. Ensimmäisessä alaluvussa käsittelen vastaajien kokemuksia murteen vahvuudesta. Luvussa 4.2 selvitän murteen käytön opettamista ja luvussa 4.3 murteen ymmärtämisen opettamista koskevia asenteita. Luvussa 4.4 erittelen lyhyesti aineistostani nousevia käsityksiä murretta käsittelevän oppimateriaalin tarpeesta. 4.1 Vastaajien käsitys murteen vahvuudesta Kaikkien vastaajien käsitykset murteen vahvuudesta olivat melko yhteneviä ja Etelä-Karjalassa yli kymmenen vuotta asuneet vastaajat kuvailivat sitä seuraavasti: heikohko murre ja lähenee yleispuhekieltä, lähellä yleispuhekieltä, murrepiirteet eivät ole kovin voimakkaat. Sen sijaan alueella vasta kolme vuotta asunut vastaaja kirjoittaa syntyperäisten eteläkarjalaisten käyttävän vahvaa murretta. Alueella kauemmin asuneet näyttäisivät siis kokevan alueen murteen laimeampana kuin uudet muuttajat. Etelä-Karjalan murteita tutkinut Kaisu Lahi-

17 kainen onkin YLEn uutisten haastattelussa (YLE Etelä-Karjala 2011) todennut, että Etelä-Karjalassa murretta pidetään itsestään selvänä eikä sitä juuri edes huomata. Murteen sijaan eräs alueella pitkään asunut vastaaja mainitsi ylipäätään kirjoitetun ja puhutun kielen eroista ja niiden tuomasta haasteesta S2- opetukseen. Toinen vastaaja taas huomauttaa, että joillain toisilla murrealueilla puhekielen ja kirjakielen erot ovat varmasti paljon Etelä-Karjalaa suuremmat. Yhteensä kolme vastaajaa nosti murteen vahvuutta pohtiessaan esiin persoonapronominien murteelliset muodot sekä yksikössä että monikossa, eli muodot mie, sie, myö, työ kolmannen persoonan muotoja ei sanatasolla mainita. Vastausten perusteella vaikuttaa, että nimenomaan tämä murrepiirre koetaan vahvaksi, vaikka itse murre arvioitiin miedoksi: pronominien murteelliset vastineet ovat yleisesti käytössä ja selkein murteellisuus lienee [murteellisten] persoonapronominien käyttö. Myös ainoana vastaajana murretta vahvaksi kuvannut vastaaja antaa esimerkiksi persoonapronominien muodon. Toinen murteen vahvuutta pohtivissa vastauksissa esille nouseva seikka on, että vastaajat tekevät eroa nuorten ja muiden kielenkäyttäjien välille. Vastauksissa mainitaan esimerkiksi että puhekieli on etenkin nuorella väestöllä lähellä yleispuhekieltä ja nuorten keskuudessa murrepiirteet eivät ole kovin voimakkaat. Näistä vastauksista ei käy ilmi, millaiseksi vastaajat kokevat keskiikäisten tai iäkkäiden kielenkäyttäjien puhetavan. Sen sijaan ne ilmentävät eri ikäryhmien välillä olevia eroja murteen käytössä sekä mahdollisesti meneillään olevaa murteen muutosta ja heikentymistä. Kyselyssä pyydettiin osana murteen vahvuuden arviointia erittelemään, minkä murrepiirteiden S2-opettajat olivat huomanneet opetustyössään olevan oppijoille haastavia. Vertaan seuraavaksi mainittuja piirteitä (Taulukko 2) muotoilemaani piirretaulukkoon (Taulukko 1). Murrepiirre Mainintojen määrä (kpl) Yleiskielen d ja sen vastineet 2 Loppuheittoisuus (ei eriteltyjä tapauksia) 3 Ts-yhtymän edustus 1 St-yhtymän edustus 0

18 Sanan sisäinen vokaalien kato 3 Persoonapronominit (yksikkö ja monikko) 1 Eksessiivi eli erosija 0 Taulukko 2. Hankaliksi koetut murrepiirteet S2-opettajat nostivat vastauksissaan esiin monenlaisia piirteitä, joista useimmin mainittiin sanojen loppuheittoisuus sekä sanansisäiset vokaali- ja konsonanttimuutokset, jotka erään vastaajan mukaan hämmentävät oppilaita. Eräs vastaaja rinnastaakin murteellisessa puhekielessä tapahtuvat muutokset haastavuudeltaan kirjakielen astevaihteluun. Muista piirteistä mainittiin yleiskielen d:n puuttuminen ja sen vastineet: Opiskelijat kysyvät, että milloin sanotaan tiijä tai mahollista sekä persoonapronominien muutokset, jotka vastaajan mukaan nousevat nopeasti esiin jo alkeistasolla ymmärrettävyyden vuoksi. Edellä mainittujen murrepiirteiden lisäksi eräs vastaaja esitti kiinnostavan ajatuksen siitä, että sanojen lyhentyessä eikä pidentyessä (esim. savolaismurteiden svaa-vokaalit) jää kielenoppijalle vähemmän aikaa kuulla sanat. Tämä on päätelmä ilmiö toki mahdollinen ja voikin olla merkittävässä roolissa aikuisen kielenoppijan kommunikatiivisessa arjessa. Eräs mediassa ja maallikkokeskustelussa usein karjalaiseen puhetapaan liitettävä ominaisuus onkin nopea puherytmi: karjalaiset haastaat paljo ja sukkelaa (Hannula 2008). Tätä piirrettä kukaan vastaaja ei tosin erikseen maininnut. Ainoastaan yksi vastaaja ilmoitti, ettei ole huomannut minkään piirteiden olevan erityisen hankalia. Pääasiassa peruskoulussa myös alaluokilla opettava vastaaja nosti lisäksi esiin, että pienimmät oppilaat oppivat murteen itsenäisesti, mikä on linjassa tutkimuskysymyksiin johtaneen hypoteesin kanssa. Kyseinen vastaaja kuitenkin mainitsi, että yläkoulu- ja lukioikäiset oppilaat ovat toisinaan erityisen kiinnostuneita puhekielestä.

19 4.2 Murteen käytön opetus Murteen käytön opettamista koskevia asenteita kartoittava kysymys jakoi lomakkeen kysymyksistä eniten mielipiteitä ja ilmaisi siten opettajien eroavia kieliasenteita. Kysymystä kommentoitiin esimerkiksi seuraavasti: en pidä tärkeänä, oppijoiden tulisi kuulla erilaisia puhetapoja, jotta he pystyisivät oppimaan autenttista kieltä ja selkeimpiä murteellisuuksia on hyvä käsitellä tunnilla, mutta mielestäni oppilaiden ei tarvitse oppia puhumaan murretta. Vaikka murteen käytön oppimista ei pidetäkään erityisen tarpeellisena taitona, kertovat vastaajat esimerkiksi korjaavansa murreilmaisuja oikeisiin muotoihin, jos oppilaat niitä puhuessaan käyttävät. Murteen käytön opetuksen päätavoitteena näyttäisi vastausten perusteella olevan erilaisten kielenkäyttötapojen ja rekisterien hallinta: vastaajista kaksi mainitsee kokevansa tärkeäksi, että kielenoppija ymmärtää, milloin ja missä asiayhteydessä murteellista ilmaisua voi käyttää. Kaikista vastauksista oli implikoitavissa ajatus, ettei murteen tai etenkään sen käytön opetusta pidetä edes puhekielen opettamisessa kovin suurena prioriteettina. Tälle näkökulmalle on toki useita perusteluja (vastauksissa mainittiin oppilaiden matala peruskielitaito, todennäköinen muuttaminen muualle Suomeen sekä tuleminen ymmärretyksi myös yleispuhekielellä tai yleiskielellä), mutta alueelle pysyvästi muuttavalle henkilölle alueen paikallismurteen oppiminen voi olla myös identiteettiin liittyvät seikka. Onkin hankalaa, jos opettajien en pidä tärkeänä -asenteen vuoksi mahdollisuus alueen puhekielen opetteluun jää olemattomaksi. Murteen käytön opettamisessa voisi ottaa huomioon eriyttävän opetuksen mahdollisuudet sekä oppijan kiinnostuksen ja motivaation. Jo kyselylomakkeen aiempien kysymysten vastauksista kävi ilmi, että varsinkin nuorilla kielenoppijoilla kaakkoismurteille tyypilliset ilmaukset tarttuvat kielenkäyttöön kontaktissa paikallisten kanssa. Vastaajien mukaan opiskelijat myös ovat kiinnostuneita alueellisesta murteesta: Oppilaat tekevät teräviä havaintoja paikallisten puheenparresta. Ainakin yksi opettajista on hyödyntänyt oppilaiden kiinnostusta: Etevimpien kanssa tarkastelemme puhekieltä oppikirjan tehtävien avulla.

20 4.3 Murteen ymmärtämisen opetus Toinen keskeinen kysymys lomakkeessa koski murteen ymmärtämisen opetusta. Vastaajien yleinen suhtautuminen oli, että murteen ymmärtäminen on sen käyttöä tärkeämpää; tämä havainto on hypoteesini mukainen ja perusteltu, sillä suomea toisena kielenä opiskeleva tulee kyllä ymmärretyksi yleiskielelläkin, mutta ei mahdollisesti itse ymmärrä murretta käyttävän äidinkielisen puhetta. Kyselyyn vastanneet opettajat perustelivat murteen ymmärtämisen opetusta myös alueellisen ja sosiaalisen identiteetin kautta: Murteen ymmärtämisen opettaminen on erittäin tärkeää, jotta nuori pääsee osaksi paikallisia ryhmiä. Vastaajien kieliasenteissa oli kuitenkin myös eroja: vastaaja, joka ei pitänyt murteen käytön opettamista tärkeänä, vastasi, ettei pidä ymmärtämisenkään opetusta erityisen tärkeänä. Vastaajan kohdalla kannattanee kuitenkin huomioida, että kyseinen opettaja ilmoittaa taustatiedoissa toimivansa pääasiassa ala- ja yläasteella: näissä ikäluokissa oppilaat todennäköisesti omaksuvat alueellisen puhekielen yhdessä äidinkielisten kanssa toimiessaan ilman erillistä opetusta. Vastaaja kommentoikin murteen opettamattomuutta seuraavasti: Murrekursseihin ei ole aikaa. Kokemukseni mukaan koululaiset oppivat murteen suhteellisen nopeasti. Sama ei kuitenkaan välttämättä päde aikuisopiskelijoihin tai edes lukioikäisiin. Muut vastaajat opettivat lukiossa ja aikuiskoulutuksessa, ja tämä opetusryhmien ja niiden tasojen eroavaisuuden vaikutus murreasenteisiin oli selkeä. Murteen käytön ja ymmärtämisen opettamiseen liittyvien kysymysten välillä oli tiettyä korrelaatiota: jos vastaaja piti käytön osaamista hyödyllisenä, niin ymmärtämistä pidettiin vielä paljon tärkeämpänä. Vastaajia pyydettiin myös antamaan esimerkkejä siitä, miten murteen ymmärtämistä käsitellään heidän opetusryhmissään. Eräs vastaaja totesi, että opettajan olisi hyvä puhua paikallista murretta ainakin jossain määrin, jotta oppilaat saavat kosketuksen alueelliseen kielimuotoon heti oppitunnilta. Murteen ymmärtämisen tasoja on vastausten perusteella monia: alkeistasolla panostetaan tutun arkisanaston ja murteellisten persoonamuotojen (esim. mie, sie, myö, työ) tunnistamiseen, lukiossa ja aikuiskoulutuksessa puhekielisiä ilmauksia puretaan jopa äännetasolla. Erityisesti sanojen tunnistaminen murteellisissa muodoissaan on Etelä-Karjalan alueella keskeistä murteen voimakkaan loppuheittoisuu-

21 den vuoksi. Myös murteen käytön yleisyys ja sitä kautta ymmärtämisen tärkeys nousee vastauksissa esiin: Käytämme murretta (ja puhekieltä ylipäätään) niin paljon, että nuoren on kehityttävä tulkitsemaan kuulemaansa ja tunnistamaan erikoisistakin sanamuodoista, mistä mahtaa olla kyse. Murteen ymmärtäminen on siis paljon tärkeämpää kuin sen käyttäminen. S2-opetusta käsittelevän osion viimeisessä kysymyksessä vastaajat kuvailivat ja perustelivat, miten olivat tai eivät olleet huomioineet alueen murretta omassa opetuksessaan. Myös tähän kysymykseen saamissani vastauksissa oli suuria eroja vastaajien välillä: parhaimmillaan murteellisia ilmaisuja ja sanahahmon muutoksia tarkastellaan jopa äännetason analysoinnilla, eräs opettaja taas kertoo kiinnittävänsä murteeseen huomiota vain, jos jokin siihen liittyvä seikka nousee oppilaiden puolelta esiin. Taitotaso vaikuttaa myös, sillä eräs vastaaja kertoi opettavansa vain murteelliset persoonapronominit oppilaiden heikon taitotason vuoksi. Murreopetuksen määrän lisäksi vaihtelevat opettajien käyttämät harjoitteet ja metodit. Murteen opettamista erittäin tärkeäksi luonnehtiva vastaaja kuvailee opetustaan seuraavasti: Pyrin tunneillani purkamaan (puhekielisiä ja) murresanoja jopa äännetasolla ja kertomaan, mitä sanoissa itse asiassa tapahtuu. Esimerkiksi jos on lause En minäkään ole töissä, kerron ja pyrin selittämään, kuinka paikallinen ilmaisee tämän Emmiekää oo töis. Pyrin tekemään oppilaat äänteiden muutoksista tietoisiksi. Tuon opetukseeni ylipäätään runsaasti puheharjoituksia, ja sikäli kun minä olen jonkinlainen kielimalli, käytän paljon murretta opettaessani. Sama vastaaja huomauttaa myös, ettei tarkoituksellisesti pyri hidastamaan tai kirjakielistämään puhettaan, sillä hän ei halua suojella oppijoita kielen arkitodellisuudelta. Lisäksi toinen vastaaja mainitsee, että on kuunnellut lukiolaisten kanssa murrenäytteitä. Näiden lisäksi muita murteen opettamisen harjoitteita, materiaaleja tai metodeja ei mainita. Murteen opetuksen laajuus ja muoto näyttävätkin vaihtelevan paitsi luonnollisen taitotason, myös opettajan kiinnostuksen

22 ja panostuksen mukaan. Niukat vastaukset voi tulkita myös merkiksi siitä, että valmiille murteellisen puhekielen materiaalille voisi olla tarvetta. 4.4 Oppimateriaalien tarve Kyselylomakkeen viimeinen kysymys kartoitti murteen opettamiseen tarkoitettujen oppimateriaalien tarvetta. Neljästä vastaajasta kolme ilmoitti joskus kokeneensa tarvetta murretta käsittelevälle materiaalille. Vastauksista kävi kuitenkin myös ilmi, että vaikka materiaalit tulisivat käyttöön ja ne koettaisiin hyödyllisiksi, ei niiden tarve ole korostunut: vastaajat kommentoivat kokeneensa murremateriaalin tarvetta melko vähäisessä määrin ja että niitä voisi olla enemmän. Ainoastaan yksi vastaaja ilmoitti, ettei ole kokenut murretta käsittelevän oppimateriaalin tarvetta lainkaan. Kiinnostava ilmiö vastauksissa oli, että kaksi vastaajaa mainitsi myös kokevansa tarvetta yleisille kirjoitetun ja puhutun kielen eroja käsitteleville materiaaleille. Havainto on sikäli kiinnostava, että puhekieltä käsitteleviä S2-oppimateriaaleja on itse asiassa julkaistu melko paljon (ks. Väisänen & Takala 2014: 6 8). Huomio herättää kysymyksiä siitä, kuinka hyvin näitä materiaaleja on saatu markkinoitua käyttäjäryhmän, eli suomi toisena kielenä -opettajien keskuudessa ja millainen niiden saatavuus on. Taustamuuttujana tämän kysymyksen kohdalla voi olla, että kaikki aineistoni vastaajat olivat toimineet S2-opettajana melko lyhyen ajan, pisimmilläänkin vain 2 vuotta. Vastaajat antoivat myös konkreettisia ehdotuksia siitä, millainen materiaali olisi heidän mielestään käyttökelpoista ja hyödyllistä S2-opetukseen. Eräs vastaaja esitti ehdotuksen murrepuhekuplista joissa kielenopiskelijan tehtävänä olisi vastata arkipäivän tilanteissa (esimerkiksi kaupan lihatiskillä) kuulemiinsa fraaseihin ja lausahduksiin. Materiaalin tarkoituksena tavoitteena olisi, että oppitunnille tuotaisiin murteellisia puhuntoja siinä määrin ja sellaisissa tilanteissa, kuin opiskelijat niitä arjessa kohtaavat. Tämänkaltaiset harjoitteet voisivatkin tukea oppilaan tietoisuutta murrepiirteistä sekä automatisoida niiden hahmottamista puheesta, jolloin myös ymmärtäminen nopeutuisi.

23 Toinen vastauksissa ilmaistu toive oli, että painetun kirjallisuuden sijaan julkaistaisiin enemmän myös sähköistä materiaalia, esimerkiksi video- ja audiotiedostoja. Eräs vastaaja taas toivoi materiaaliksi enemmän helppoja murrenäytteitä. Kuten yksi kyselyyn vastanneista opettajista tiivistää, murre on siitä hankala materiaalin aihe, että murteita ja aluepuhekieliä on edelleen paljon ja muutamista yhteisistä piirteistään huolimatta eri-ikäisten ja eri puolilla asuvien puhuma kieli on varsin erilaista (Kolehmainen 2005). Edes suurimpien murrealueiden kattamiseksi erilaisia materiaaleja tarvittaisiin siis huomattavan suuri määrä. 5 Lopuksi Tässä tutkielmassa olen tarkastellut, millaisena Etelä-Karjalassa toimivat S2- opettajat kokevat alueensa murteen ja miten he ovat huomioineet murteen omassa opetuksessaan. Nykyään S2-opetusta on pääkaupunkiseudun lisäksi paljon myös pienillä paikkakunnilla ja alueilla, joissa yleispuhekielen sijaan puhutaan vahvaa murretta; tätä näkökulmaa ei suomen kielen opetuksesta tehdyssä tutkimuksessa ole juurikaan huomioitu. Maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa S2-opetuksen maantieteellisesti laajentuneen alueen ja erilaisten aluepuhekielten huomioinen tulisikin vahvemmin nostaa mukaan opetuksesta käytävään keskusteluun. Sain aineistoni analyysissä hyvin vastauksia keskeisiin tutkimuskysymyksiini. Käsitykset murteen vahvuudesta näyttivät vaihtelevan sen mukaan, kuinka kauan vastaajat olivat Etelä-Karjalassa asuneet: syntyperäiset tai kauan alueella asuneet vastaajat pitivät murretta heikohkona, kun taas alueella vasta vähemmän aikaa asunut vastaaja piti murretta vahvana. Myös murteen huomioiminen opetuksessa vaihteli vastaajien kesken. Opettajat kertoivat kuunteluttavansa murrenäytteitä, teettävänsä harjoitustehtäviä, käyttävänsä murrepuhetta opetuksessaan sekä jopa selittävänsä murteellisia ilmaisuja aivan äännetason muutoksista lähtien. Eräs vastaaja vetosi ajanpuutteeseen ja ilmoitti käsittelevänsä murretta vain, mikäli oppijat kysyivät jotakin tiettyä asiaa. Kyselylomakkeessa vastaajia pyydettiin esittämään näkemyksensä siitä, kuinka tärkeänä he pitivät toisaalta murteen käytön ja toisaalta murteen ymmärtämisen opetusta. Ainoastaan yksi vastaaja ei pitänyt murteen opettamista tärkeänä

24 kummastakaan näkökulmasta hänen kohdallaan asenteisiin saattaa kuitenkin vaikuttaa se, että kyseinen vastaaja työskenteli pääsääntöisesti peruskoulun opettajana. Kaikki vastaajat olivat yhtä mieltä siitä, että murteen ymmärtäminen on sen käyttöä tärkeämpää. Vastaajien mielestä oppijoiden ei tarvitse oppia käyttämään murretta, vaan kommenteissa nostettiin esiin laajempia tavoitteita: kielen kanssa arjessa selviäminen, rohkeus käyttää kieltä puhuessaan sekä mahdollisuus saada kosketuksia eri kielimuotoihin. Sen sijaan yhtä vastaajaa lukuun ottamatta kaikki kokivat murteen ymmärtämisen tärkeäksi. Keskeisimmät perustelut koskivat kielenoppijan sosiaalistumista paikallisiin ryhmiin sekä arkipuheen ymmärtämistä erilaisissa tilanteissa. Kolmas tutkimuskysymykseni koski murteen opettamiseen tarkoitetun oppimateriaalin tarvetta. Vastaajista kolme ilmoitti kokeneensa tarvetta murremateriaaleille. Vastaajien kommenteista kävi ilmi, että varsinkin murrepuheen ja paikallisten kanssa käytävän arkikeskustelun ymmärtämiseen liittyvästä materiaalista on pulaa. Saamani tulokset vertautuvat aiempaan tutkimukseen kiinnostavasti. Väisäsen ja Takalan tutkimuksessa (2014) Pohjois-Savon S2-opettajien murteen opettamiseen liittyvistä käsitteistä osa tutkimustuloksista oli samansuuntaisia kuin Etelä-Karjalassa: myös Pohjois-Savon opettajat olivat vahvasti murteen ymmärtämisen kannalla ja olivat sitä mieltä, ettei murteen käyttöä tarvitse opettaa. Myös käytetyt harjoitteet ja metodit olivat samoja kuin omassa tutkimuksessani on käynyt ilmi. Sen sijaan toisin kuin Etelä-Karjalassa, kaikki Väisäsen ja Takalan tutkimukseen osallistuneet vastaajat pitivät alueensa murretta vahvana ja kertoivat huomioivansa sen jollain tavoin opetuksessaan. Lisäksi Pohjois-Savossa opettavilla murteen opettamiseen liittyvät asenteet jakautuivat laajemmalle skaalalle, sillä vastaajien kommenteissa perusteltiin niin pelkän yleiskielen kuin lähes pelkän murteenkin opettamista. (Väisänen & Takala 2014: 35). Aiheen jatkotutkimusmahdollisuudet ovat laajat. Etelä-Karjalan tilannetta voisi tarkastella laajemmin esimerkiksi avointen tai teemahaastatteluiden avulla. Lisäksi voisi tarkastella itse murteen opetustilannetta ja opettajan tapaa puhua. Oppimateriaalin tarpeen huomioiden voisi pedagogisina tuotteina kehitellä erilaisia murremateriaaleja erityisesti S2-opetusta huomioiden. Suomessa on yli-

25 päänsä vielä monia murrealueita, joista vastaavaa tutkimusta ei S2- näkökulmasta ole vielä tehty.

26 LÄHTEET ETELÄ-KARJALAN LIITTO: www.ekarjala.fi (9.5.2016) HANNULA, KAARINA 2008: Murrepakina. Kuolemanjärven Inkisten sukuseura 14/2008. S.18. KOLEHMAINEN, TARU 2005: Kohti yleishyvää puhekieltä. Yleiskielen historiaa. Kielikello 4/2005. s.5 11. KORHONEN, SEIJA 2012: Oppijoiden suomi Koulutettujen aikuisten käsitykset ja kompetenssit. Kielikeskuksen julkaisuja 3. LAURANTO, YRJÖ 1995: Normi, rekisteri ja S2-opetus. Virittäjä 2/1995. LEHIKOINEN, LAILA 1994: Suomea ennen ja nyt. Suomen kielen kehitys ja vaihtelu. Finn Lectura. KIELITIETEEN TERMIPANKKI: http://tieteentermipankki.fi/wiki/kielitiede:kieliasenne (9.5.2016) MANTILA, HARRI, 1997: Nykypuhekielen viidenlaiset piirteet. Teoksessa Pohjoissuomalaisen puhekielen sosiolingvistinen variaatio. S. 11-21. Suomen ja saamen kielen ja logopedian laitoksen julkaisuja, Oulun yliopisto. MIELIKÄINEN, AILA & PALANDER, MARJATTA 2002: Suomalaisten murreasenteista. Sananjalka 44. S. 86-109. Turku: Suomen kielen seura. NUOLIJÄRVI, PIRKKO 2006: Helsingin kieliolot 2000-luvun alussa. Teoksessa Helsinki kieliyhteisönä. S. 318 335. Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos. PALANDER, MARJATTA 2007: Itäsuomalaisten ja stadilaisten murrekäsityksiä. Kielikello 3/2007: http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11 &aid=1864 TAKALA, SUVI & VÄISÄNEN, PIIA 2012: Pohjois-Savossa opettavien S2-opettajien käsitykset murteen asemasta suomi toisena kielenä -opetuksessa. Opettaja työnsä tutkijana -seminaarityö. Helsingin yliopisto.

27 TIITTULA, LIISA 1992: Puhuva kieli. Suullisen viestinnän erityispiirteitä. Helsinki: Finn Lectura. SILLANKORVA, NIINA 2015: S2-opettajien käsityksiä puhekielen ja murteen opettamisesta. Maisterintutkielma. Jyväskylän yliopisto. SUNI, MINNA 1993: Oppijan tavoitteena arkikeskustelussa selvitytyminen. Teoksessa Kohdekielenä suomi näkökulmia opetukseen. S. 107 133. Korkea koulujen kielikeskustelun selosteita: Jyväskylän yliopisto. VALTIOKONTTORI: https://www.valtiolle.fi/fi-fi/tyonantajat_ja_tyontekijat/sisami nisterio/joutsenon_vastaanottokeskus YLE ETELÄ-KARJALA 2011: Etelä-Karjalan murre on hajanaisinta Suomessa. http://yle.fi/uutiset/etelakarjalainen_murre_on_hajanaisinta_suomessa/54 03474. (18.4.2016) Kartat: KARTTA 1: Suomen murrealueet http://www.kotus.fi/index.phtml?s=368 (18.4.2016) KARTTA 2: Etelä-Karjalan sijainti ja kunnat http://www.lappeenran ta.fi/fi/palvelut/kulttuurijaliikunta/kirjasto/kotiseutukokoelma-carelica (18.4.2016) Tilastot: TILASTO 1: http://www.stat.fi/til/vaerak/2011/01/vaerak_2011_01_2012-11- 30_tie_001_fi.html (18.4.2016) TILASTO 2: http://www.migri.fi/download/43811_43667_maahanmuuton_tilas tokatsaus2012_web.pdf?c9871b9022f2d088 (18.4.2016)

Liite 1 Kyselylomake

2