Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus missä menet Suomi?

Samankaltaiset tiedostot
KÖYHYYS JA LUOKKAEROT

ARTIKKELIVÄITÖSKIRJAN YHTEENVEDON KIRJOITTAMINEN

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT. Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia

Koulujen tarvepohjainen lisäresursointi (pd): Asiantuntijalausunto eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle

KANSAINVÄLISTYMISMAHDOLLISUUK- SIEN TASA-ARVO KOULUTUKSEN KENTÄLLÄ

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät

Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajataustaisten nuorten osaaminen PISA tutkimuksessa

Koulutuskulttuuriset siirtymät avaavat näkökulmia koulutuksen periytyvyyteen. Sirpa Ruohola

Segregaatio, peruskoulut ja varhaiskasvatus: Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Varhaiskasvatus ja opintie mitä me todella tiedämme. Jani Erola

Tulevaisuuden peruskoulu Uuteen nousuun!

Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet

Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

Toisen asteen koulutuksen haasteet ja uudistyön linja

SUOMALAISET MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 Koulutustutkimusfoorumin seminaari Ylijohtaja Petri Pohjonen Opetushallitus

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja.

Kannanotto 1200 opiskelijan lukioita ja massakampuksia vastaan Jyväskylän lukioverkkoratkaisuvaihtoehdoissa

KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

JULKISTAMISTILAISUUS , HELSINKI. Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari Hautaniemi, Tampereen yliopisto Mikko Aro, Turun yliopisto

Minun tulevaisuuden lukioni. Johtaja Jorma Kauppinen Pro Lukion Lukioseminaari Helsinki

Normit ja naapurusto Metropolialueella:

Miten koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa tutkitaan?

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Aidosti yhdenvertainen kunta seminaari seuranta ja arviointi työpaja Puheenjohtajana Krista Nuutinen & Aija Salo

Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto

Vastaajan nimi Henkilötunnus

Yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tasa-arvo Suomessa toisesta maailmansodasta luvulle

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori

OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla?

Maailman Suurin Vanhempainilta

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Tulevaisuuden peruskoulu uuteen nousuun ja kehittämiskouluverkosto Anneli Rautiainen, opetusneuvos Opetushallitus

Ohjauksen kehittämispäivät. Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen

Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017

Koulutuksellinen tasa-arvo Ylitarkastaja Anssi Pirttijärvi

Ikääntymispolitiikka ja yhdenvertaisuus. Eläkeläiset ry:n valtuuston seminaari

RUOTSI TARVITSEE ENEMMÄN SINUN KALTAISIASI IHMISIÄ.

Toimenpiteet luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi: laaja-alaista ja jatkuvaa kehittämistä

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät, Jorma Kauppinen. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Oppimistulosten arviointia koskeva selvitys. Tuntijakotyöryhmä

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen

Suomen koululaitos Maailman paras? Tuusulan rotaryklubi, Kauko Hämäläinen, professori emeritus

Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori

Maailman osaavin kansa kirjan esittely

Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

Havukosken koulun yhteishakuilta Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE

Huono-osaisuuden periytyminen: Mitä annettavaa on geneettiset tekijät huomioivilla tutkimusmenetelmillä?

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen

TVT- OPETUSHARJOITTELUSSA Markku Lang

Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

Geodemografinen luokitus

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus

Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina

KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS. VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000).

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT

Orientaatio ammattikorkeakouluopintoihin

Opiskelijatutkimus 2017 EUROSTUDENT VI tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Suomalainen korkeakoulutus opiskelijan silmin

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

Terveiden elämäntapojen edistämistyötä nuorten ehdoilla: nuoret vastuutetaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Liikunnanopettajakoulutuksen sisällön muutoksen historiallinen tarkastelu vuosina Jukka Lahti Jyväskylän yliopisto

Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta. Syntyneet lapset. Yliopisto opiskelijoiden lapset

Lukioiden väliset erot ja paremmuusjärjestys

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

YHTENÄINEN PERUSOPETUS Hyvinvointia yhtenäisyydestä

Päiväys Dnro

ARVIOINTIA: Suomessa käytössä olevan version arviointitutkimuksen mukaan osanottajilla oli. KUVAUS PAJASTA Oulunsalo

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Transkriptio:

Reetta Muhonen Tampereen yliopiston, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden verkkolehti, Alusta! 29.1.13 http://alusta.uta.fi/artikkelit/2013/01/29/koulutusmahdollisuuksien-yhdenvertaisuus-missa-menetsuomi.html Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus missä menet Suomi? Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Yhdenvertaisuuden periaate on ohjannut myös suomalaista koulutuspolitiikkaa. PISA-menestyksemme houkuttelee edustajia eri puolilta maailmaa tutustumaan koulujärjestelmämme erityispiirteisiin ja selvittämään 15-vuotiaidemme korkeiden oppimistulosten syitä. Sen lisäksi että opettajien suhteellisen korkea koulutustaso sekä ilmaiset kouluateriamme ovat saaneet huomiota, yksi tuloksia luonnehtivista olennaisimmista piirteistä on oppilasryhmien vähäiset erot oppimistuloksissa. Oppilaista suuri osa pärjää mukavasti, suhteellisesti suuri osuus lukeutuu huippuosaajien joukkoon ja alimmat hännänpäät puuttuvat. Kansainvälisesti poikkeuksellista tuloksissamme onkin tasa-arvoisten oppimistulosten yhdistyminen korkeaan osaamistasoon. (Sulkunen & Välijärvi 2012.) Korkeista arviointituloksistaan huolimatta tuorein PISA-tutkimus osoittaa useiden kansallisina vahvuuksina pitämiemme tekijöiden käännettä heikompaan suuntaan. Vuoden 2009 tuloksissa esimerkiksi koulujen väliset erot oppimistuloksissa, samoin kuin heikkojen lukijoiden osuus, ovat kääntyneet kasvuun. Opetusministeriö on päättänyt puuttua asiaan asettamalla tavoitteekseen koulujen välisten erojen puolittamisen vuoteen 2020 mennessä. (Emt.) Myös mediassa on alettua etsiä vastauksia siihen, mihin tämä koulujen ja oppilaiden välisten erojen kasvu kytkeytyy (ks. esim. Liiten 2012: Penttilä 2012; Ranta 2012a; 2012b). Vaikka Suomi loistaa 2000-luvulla niin oppimistuloksillaan kuin väestön koulutustasollaan, ei kouluttautumisen historiamme ole pitkä. Vielä muutama sukupolvi taaksepäin suomalaiset kävivät koulua sisällissodan voimakkaasti kahtia repimässä Suomessa, jossa työläisten lapsista ei herroja kouluteta -mentaliteetilla torpattiin monen koululaisen mahdollisuudet edetä opinteillään (Muhonen 2013).

Sotien jälkeisessä Suomessa yhteiskunnallisen luokkajärjestyksen keskeisenä uusintajana toimi rinnakkaiskoulutusjärjestelmä. Jo kansakoulun neljännen luokan keväällä oppilaan piti tehdä valinta, jäädäkö kansakouluun vai pyrkiäkö oppikouluun. Tämä valinta rajoitti kansakouluun jääneiden mahdollisuuksia edetä opinnoissaan. Sen sijaan oppikouluun menijät takasivat itselleen jatkokoulutusmahdollisuudet yliopistoon saakka. Koulutukseen valikoituminen kiinnittyi voimakkaasti perhetaustaan, ja 1930-luvun loppupuolelle asti oppikoulua kävivätkin pääsääntöisesti hyvin toimeentulevien kaupunkilaisperheiden lapset. 1950-luvulla oppikouluverkosto alkoi kattaa laajemmin pikkukaupunkeja ja maaseutua ja opintojen jatkaminen alkoi mahdollistua yhä useammin lapsille, joiden vanhemmat eivät olleet käyneet oppikoulua. (Tilastokeskus 2007.) Sotien jälkeistä yleistä koulutusekspansiota kuvaa hyvin se, kuinka vielä 1900-luvun alkupuolen Suomessa koko kesän ylioppilaslakki päässään kylällä kulkenut nuorukainen sai osakseen ihailua, mutta nykypäivänä jo noin puolet peruskoulun päättävistä aloittaa lukio-opinnot. Myös korkeakouluopinnot arkipäiväistyvät. Vuonna 2011 noin kolmanneksella 25 39-vuotiaasta aikuisväestöstä oli korkeakoulututkinto. (Kumpulainen 2012.) Yksi huomattavimmista koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuutta edistävistä uudistuksista on ollut siirtyminen rinnakkaiskoulujärjestelmästä kaikille yhtenäiseen peruskouluun 1970-luvulla. Kunnallisen peruskoulun kantavaksi ideaksi muotoutui lähikoulumalli, jossa vanhemmat eivät juuri voineet vaikuttaa lastensa kouluvalintoihin. Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuuteen tähtäävästä peruskoulu-uudistuksesta on nyt kulunut neljäkymmentä vuotta, mutta jälleen huoli sekä koulujen välisistä kasvavista eroista että kotitaustan vaikutuksesta kouluvalintoihin nousee esiin. Yhtenä syynä huoleen lähikouluideologian murenemisesta on nähty koulujen mahdollisuus erikoistua esimerkiksi kieli-, liikunta- tai musiikkipainotteisiksi kouluiksi. Tyypillisesti erikoisluokille lapsiansa kannustavat hyvin toimeentulevat ja koulutetut vanhemmat. Kun koulutetut, hyväosaiset vanhemmat laittavat lapsensa hyvämaineisiin kouluihin, syntyy kierre, jossa koulut jakautuvat jyviin ja akanoihin, kirjoittaa Pauliina Penttilä Suomen Kuvalehden artikkelissaan 32/2012: Tuhoutuuko suomalainen peruskoulu? Lisääntynyt valinnaisuus on nähty yhdeksi syyksi niin kutsutun koulushoppauksen kiihtymiseen eli nykyvanhempien pyrkimykseen vaikuttaa lastensa kouluvalintoihin perehtymällä koulujen resursseihin, luokkakokoihin, oppilasainekseen sekä erikoiskoulujen tarjoamiin mahdollisuuksiin hyvissä ajoin ennen lastensa kouluvuosien alkamista (Salminen 2012).

Edellä kuvattu valinnaisuuden myötä lisääntynyt vanhempien vaikutus lastensa kouluvalintoihin tarjoaa yhden vastauksen kysymykseen, millä tavoin oppilaan kotitausta on yhteydessä koulutusmahdollisuuksiin 2000-luvun Suomessa. Osmo Kivisen, Juha Hedmanin ja Päivi Kaipaisen Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä 5/2012 ilmestyneessä artikkelissa: Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa. Eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot lähestytään koulutuksen periytyvyyden teemaa tarkastelemalla opiskelijan kotitaustan akateemisuuden yhteyttä korkeakouluopintoihin valikoitumisessa. Kirjoittajien mukaan usean vuosikymmenen tasa-arvoistumiskehityksestä huolimatta koulutus periytyy yhä edelleen. Kivisen ja kumppaneiden tutkimus havainnollistaa koulutusjärjestelmän ajassa muuttuvia kulttuurisen uusintamisen mekanismeja. Tutkijoiden mukaan vanhojen aikojen eliittiyliopistosta muistuttavat suuret erot akateemisista ja ei-akateemisista kodeista opintonsa aloittaneiden välillä näyttäisivät nyt kaventuessaan olevan muuttumassa eri koulutusalojen välisiksi statuseroiksi. Selvimmin ilmiö näkyy tiettyjen alojen, kuten lääketieteellisen alan elitistymisenä eli opiskelijoiden kotitaustan akateemistumisena sekä valmistuneiden maistereiden korkeampana palkkatasona. Tätä erontekojen logiikkaa, jota Pierre Bourdieu on kuvannut sosiaalisen distinktion eli kulttuurisen erottautumisen teoriassaan, tutkijat kuvaavat metaforalla pyöräkilpailusta: vaikka jälkijoukko tavoittaakin pääjoukkoa, niin samalla kärkiryhmä kasvattaa eroaan pääjoukkoon. Korkeakoulututkintojen yleistymisen myötä koulutuksen avulla erottautuminen on muuttunut hienovaraisemmaksi. Esimerkiksi kodin varallisuus ei ole enää yhtä voimakkaasti kuin aiemmin yhteydessä siihen, kenellä on mahdollisuus aloittaa korkeakouluopinnot, mutta luokka kulttuurisena ja sosiaalisena tekijänä ohjaa nuorten koulutusvalintoja. Suomea on pidetty yhtenäiskulttuurina, väestönä, joka eroaa hyvin vähän kulutuksen, kulttuuriharrastusten ja elämäntapojen suhteen. Nyt pitkän hiljaisemman kauden jälkeen eriarvoisuudesta ja luokista keskustelu näyttää virinneen uudelleen. Koulutuksen periytyvyyteen liittyvien tutkimusten ohella keskustellaan tuloerojen kasvusta, suhteellisen köyhyyden lisääntymisestä sekä kasvavasta syrjäytyneiden ja asunnottomien joukosta. Luokkaerojen on esitetty näkyvän hyvien ja huonojen koulujen tasoerojen kasvun ohella asuinalueiden eriytymisenä. (Ks. esim. Järvinen & Kolbe 2007; Kahma 2011.) Tilastot kertovat myös rankemman huono-osaisuuden lisääntymisestä, lapsiperheiden suhteellisen köyhyyden rajusta kasvusta sekä vanhempien ja lasten koulutustason, terveyden ja hyvinvoinnin vahvasta kohtalonyhteydestä (Paananen & Gissler 2011).

Sitä mukaa kun yhteiskunnan polarisoitumiskehityksen kiihtymistä uutisoidaan eri näkökulmista, perinteinen kuva suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisesta yhtenäisyydestä saa uudenlaisia sävyjä. Tämä herättää luonnollisesti kysymyksiä kehityksen syistä ja tulevaisuuden suunnasta. Pesemmekö kenties nyt 1990-luvun laman jälkipyykkiä? Onko kyse vain uutisoinnin lisääntymisestä vai todellisesta käänteestä pitkään positiivisena jatkuneessa yhteiskunnan sekä koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuuskehityksessä? Mihin suuntaan 2000-luvun alun Suomi jatkaa matkaansa eriarvoistumiskehityksessään? Näiden kysymysten valossa erityisen mielenkiintoiseksi nousee Kivisen ja kumppaneiden tutkimuksen tulos, jonka mukaan viimeisimpien vuosien 2005 2010 tilastot antavat viitteitä koulutuksen periytyvyyden käänteestä usean vuosikymmenen tasa-arvoistumiskehityksen jälkeen hienoiseen nousuun. Tutkijoiden mukaan tuloksista ei kuitenkaan ole vielä ennakoitavissa, kuinka kauaskantoisista muutoksista on kyse. Omasta mielestäni viimeaikaisen keskustelun ja tutkimustulosten valossa on selvää, että jonkinlaista takapakkia koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuuskehityksessä on otettu. Tutkijana jään odottamaan mielenkiinnolla uusia tutkimustuloksia sekä toivon kasvavaa kiinnostusta koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon ja ylipäätään eriarvoisuuden ja erontekojen kaltaisten teemojen tutkimukseen. Asiasanat: koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus, koulutukseen valikoituminen, kulttuurinen uusintaminen Kirjallisuus Aittola, Tapio (toim.) (2012) Kasvatussosiologian suunnannäyttäjiä. Gaudeamus, Helsinki. Erola, Jani (toim.) (2010) Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa Gaudeamus, Helsinki. Järvinen, Katariina ja Kolbe Laura (2007) Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. Kirjapaja, Helsinki. Kahma, Nina (2011) Yhteiskuntaluokka ja maku. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/27503/yhteisku.pdf?sequence=1 Kivinen, Osmo, Hedman, Juha & Kaipainen, Päivi (2012) Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa. Eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot. Yhteiskuntapolitiikka 77:5, 559 566. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/103027/kivinen.pdf?sequence=1

Kumpulainen, Timo (toim.) (2012) Koulutuksen tilastollinen vuosikirja 2011. Koulutuksen seurantaraportit 2012:5. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/141011_koulutuksen_tilastollinen_vuosikirja_2011.pdf Liiten, Marjukka (2012) Opetushallituksen pääjohtaja: Kouluvalintaa tulisi rajoittaa. Helsingin Sanomat 27.2.2012. http://www.hs.fi/kotimaa/opetushallituksen+p%c3%a4%c3%a4johtaja+kouluvalintaa+tulisi+raj oittaa/a1305556500876 Muhonen Reetta (2013) Työläisten lapsista ei herroja kouluteta kokemuksia opinteillä etenemisestä itsenäisyyden alun Suomessa. Sosiologia 1:2013. (forthcoming) Paananen, Reija & Gissler, Mika (2011) Lapsuuden köyhyys heijastuu myöhempään elämään, THL verkkouutinen 14.1.2011. http://www.thl.fi/fi_fi/web/fi/uutinen?id=23956 Penttilä, Pauliina (2012) Tuhoutuuko suomalainen peruskoulu. Suomen kuvalehti 32/2012. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tuhoutuuko-suomalainen-peruskoulu Ranta, Elina (2012a) Erot kasvavat, näin koulu syrjäytyy. Taloussanomat 12.7.2012. http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/07/12/erot-kasvavat-nain-koulusyrjaytyy/201233206/139 Ranta, Elina (2012b) Opetusministeri: Kouluvalintaa ei syytä rajoittaa. Taloussanomat 12.7.2012. http://m.taloussanomat.fi/?page=showsinglenews&newsid=201233231&c=mobile&rss=mob Salminen, Reeta (2012) Koulushoppaus yleistynyt - vanhemmat valitsevat kouluja lapselleen yhä tarkemmin. Yle uutiset, kotimaa 10.9.2012. http://yle.fi/uutiset/koulushoppaus_yleistynyt_- _vanhemmat_valitsevat_kouluja_lapselleen_yha_tarkemmin/6288006 Sulkunen Sari & Välijärvi, Jouni (2012) PISA 09. Kestääkö osaamisen pohja? Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:12. http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2012/liitteet/okm12.pdf?lang=fi Tilastokeskus (2007) Suomi 1917 2007: Koulutus Suomessa. http://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html