Tekninen keskus ESPOON LUONNONHOIDON TOIMINTAMALLI LUONNONMUKAISET VIHERALUEET HOITO JA ASUKASYHTEISTYÖ TYÖOHJE

Tekninen keskus ESPOON LUONNONHOIDON TOIMINTAMALLI LUONNONMUKAISET VIHERALUEET HOITO JA ASUKASYHTEISTYÖ TYÖOHJE

Espoon luonnonhoidon toimintamalli Työohje Luonnonmukaiset viheralueet hoito asukasyhteistyö Luonnonhoidon toimintamalli on Espoon kaupungin omistamien luonnonmukaisten viheralueiden hoitoa ja hoidon suunnittelua ohjaava ohjekokoelma, joka täydentää vuonna 2002 valmistunutta viheralueohjelmaa ja katu- ja vihertuotannon toimintajärjestelmää. Luonnonhoidon toimintamallin ensimmäinen osa, jossa analysoidaan luonnonmukaisten viheralueiden nykytilaa ja kehittämistarpeita hyväksyttiin Teknisessä Lautakunnassa 1.11 2006. Hoitoa ja asukasyhteistyötä ohjaavat liitteet valmisteltiin kahden virkamiestyöryhmän voimin tammi-huhtikuussa 2007.

20.4. 2007 Petri Vainio Kaupunginmetsänhoitaja Sisällys 1. Johdanto 2 2. Pienpuuston hoito 5 3. Harvennushakkuut 9 4. Metsän uudistaminen 13 5. Metsien monimuotoisuus 20 6. Puunkaadon luvanvaraisuus 22 7. Niityt ja avoimet alueet 24 8. Suojavyöhykkeet 27 9. Reuna- ja rantavyöhykkeiden käsittely29 10 Kuluneisuuden korjaaminen 30 11. Puun myynti ja haketus 32 12. Asukasyhteistyö 33 13. Suunnitteluaikainen tiedotus ja vuorovaikutus 34 14. Toteutuksenaikainen tiedottaminen ja vuorovaikutus 35

1.1 Valmisteluprosessi 4 Hoitoliitteen työryhmän puheenjohtajana toimi kaupunginmetsänhoitaja Petri Vainio ja ryhmän muut jäsenet olivat ympäristötarkastaja Kalevi Hiironniemi, suunnitteluinsinööri Ritva Hämäläinen, projektipäällikkö Jaana Junkkari, piiripuutarhuri Ville Kerminen, metsätyömies Aulis Knopp, piiripuutarhuri Merja Myyry, kaupunginpuutarhuri Merja Pöyhiä, asemakaavateknikko Pia Salonen, viheraluehoitaja Helena Vaalasti ja etumies Jenny Wallen. Asukasyhteistyö työryhmän puheenjohtajana oli Jaana Junkkari ja ryhmän muut jäsenet olivat viheraluepäällikkö Leena Ihalainen, piiripuutarhuri Anne Mannermaa, toimistopäällikkö Aira Sihvonen, piiripuutarhuri Tuomo Taponen ja Petri Vainio. Suunnittelija, MMM Tiina Peippo antoi lisäksi arvokkaan panoksensa kieliasun ja rakenteen tarkastajana. Työssä hyödynnettiin monipuolisesti koottujen ryhmien jäsenten ammattitaitoa ja työkokemusta sekä alalla vallitsevia valtakunnallisia normeja sovitettuna Espoon kaupungin toimintaympäristön erityisvaatimuksiin. 1.2 Työn tarkoitus ja sisältö Luonnonhoidon toimintamalli on tarkoitettu ohjenuoraksi katu- ja vihertuotannon luonnonhoidon tehtävissä toimiville työntekijöille ja työnjohtajille sekä luonnonhoidon suunnitelmia tekeville konsulteille ja suunnittelijoille. Toimintamallilla halutaan myös osoittaa asukkaille ja sidosryhmille, että Espoossa halutaan pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti kehittää luonnonmukaisia viheralueita vastaamaan kasvavan käytön ja kulutuksen ja toisaalta lisääntyneen ympäristötietoisuuden vaatimuksia. Metsien hoitoon kaupunkialueella liittyy monenlaisia odotuksia. Toisaalta halutaan siistiä, helppokulkuista ja turvallista ympäristöä ja toisaalta tiedostetaan entistä enemmän luonnon monimuotoisuuden vaalimisen tärkeys. Liitteistä löytyy ohjeistus metsien hoitohakkuisiin, metsien uudistamiseen, uuden metsän perustamiseen, taimikonhoitoon ja pienpuuston hoitoon. Hoitotoimenpiteiden luvitukseen liittyvät ohjeet on tehty yhdessä kaupunkisuunnittelukeskuksen kanssa. Liitteissä nostetaan esille metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät asiat metsien hoidossa. Espoossa varsinaisen maanviljelyksen taannuttua niitettävien ja muuten avoimena pidettävien alueiden hoidon tärkeys on korostunut. Keinollisesti avoimena pidettäviä alueita tulee huomattavasti lisätä, jos halutaan säilyttää nykyinen maisemarakenne. Liitteissä esitetään ohjeet niittyjen ja avoimina pidettävien alueiden perustamiselle ja hoidolle. Pitkäikäiset ja olosuhteiden muutoksia kestävät männyt ovat merkittäviä espoolaisessa maisemassa. Hoitona on mäntyjen elinolosuhteiden parantaminen ja uuden puuston varmistaminen alemmasta latvuskerroksesta. Kaiken hoidon perusta on toimiva asukasyhteistyö. Tehokkaammalla ja tarkemmalla tiedottamisella saadaan asukkaat paremmin ymmärtämään luonnonhoitotoimenpiteiden merkitys ja niiden liittyminen suurempien aluekokonaisuuksien hoitoon. Työstä löytyvät suuntaviivat toimivaan asukasyhteistyöhön ja hoitotoimenpiteiden tiedotepohjat.

5 2. Pienpuuston hoito Pienpuuston hoito on metsän alemman latvuskerroksen puiden ja pensaiden hoitoharvennusta sekä vesakontorjuntaa. Pienpuuston hoito taimikoissa auttaa kasvatettavaksi valittuja puita kasvamaan paremmin ja tarjoaa mahdollisuuden valita kasvupaikalle parhaiten sopivat puulajit kasvatettavaksi metsäksi. Puuston alemman latvuskerroksen hoidolla taas saadaan metsän lähimaisemaan vaihtelua ja mielenkiintoisuutta. Raivaus voi olla ryhmittäistä tai tasaista. Pienpuustossa ja pensaskerroksessa lajistollinen vaihtelu on usein suurempi kuin valtapuissa. Tämän takia pienpuuston hoitoa työlajina ei pidä väheksyä, vaan hoito on tehtävä ammattitaitoisella työvoimalla ja mieluiten sellaiseen vuodenaikaan, jolloin pensaskerros on täydessä lehdessä. Jos pienpuuston hoitoa joudutaan tekemään lehdettömään aikaan, on alueet ehdottomasti kierrettävä lehdelliseen aikaan ja merkittävä alueella mahdollisesti sijaitsevat arvopensaat. Pienpuuston hoito jaetaan viiteen eri tyyppiin: 1. taimikonhoito Istutetun, kylvetyn tai luontaisesti syntyneen uuden puusukupolven kehityksen kannalta taimikonhoito on olennaisen tärkeä vaihe, jonka laiminlyöminen kostautuu metsän kehityksessä myöhemmin. Taimikonhoito tehdään 1-3 kertaa rehevyydestä riippuen; mitä rehevämmästä paikasta on kyse sitä useammin. 2. pienpuuston hoito eri-ikäisrakenteisissa metsissä Rehevissä taajamametsissä ja kapeilla valoisilla metsikkökaistaleilla pienpuuston hoitotarve toistuu 3-10 vuoden välein. Pienpuuston hoito tehdään maisemaja ulkoiluarvojen parantamiseksi. 3. tasainen raivaus Erityiskohteissa, joissa tavoitellaan puupilaristoa raivataan tasaisesti koko pensaskerros pois säännöllisin väliajoin. 4. hakkuisiin liittyvä pienpuuston hoito Hakkuun yhteydessä hakkuun teknisen toteuttamisen mahdollistamiseksi ennen hakkuuta pienpuusto raivataan ryhmittäin ja otetaan pensaskerroksen helmet esille, jolloin näitä pystytään hakkuussa paremmin varomaan. Erityiskohteissa voi olla tarpeen kaataa suuret puut ennen pensaskerroksen hoitoa. Hakkuussa ei tule raivata pensaskerrosta kokonaan pois! 5. pienpuuston poisto avoimilta alueilta ja näkemäsektoreilta Hoitoluokassa B4 pienpuusto poistetaan 1-5 vuoden välein. Tällöin tavoitteena on maiseman avoimena pitäminen. Ryhmittäisellä raivauksella valitaan parhaat taimet alemmansta latvuskerroksesta. Kuvan ylempi latvuskerros harvennetaan.

2.1 Taimikon hoito Taimikon hoito 6 Istutetun, kylvetyn tai luontaisesti syntyneen uuden puusukupolven kehityksen kannalta taimikonhoito on olennaisen tärkeä vaihe, jonka laiminlyöminen kostautuu metsän kehityksessä myöhemmin. Taimikonhoito tehdään 1-3 kertaa rehevyydestä riippuen; mitä rehevämmästä paikasta on kyse sitä useammin. Rehevimmissä paikoissa ensimmäinen taimikonhoito tehdään 1-2 metrisissä taimikoissa, jolloin poistetaan taimien kasvua haittaava heinikko ja vesakko. Varsinaisen taimikonhoidon tavoitteelliset rajat on esitetty viereisessä taulukossa. (Tapio 2006) 2.2 Pienpuuston hoito usean latvuskerroksen metsissä Puulaji Valtapituus Tiheys kpl/ha Mänty 5-7 2000 +/- 200 Kuusi 3-4 1700 +/- 100 Rauduskoivu 4-7 1600 Hieskoivu 5-8 2200 +/-200 Lehtikuusi 4-7 1300 Haapa 6-8 1800 +/-200 Taulukko 1 Puuston sopiva kasvatustiheys taimikonhoidon jälkeen Ryhmittäinen raivaus on suositeltavin pienpuuston hoitotapa kaikkiin kaupunkimetsiin. Mm. kaikkien ulkoilureittien reunat hoidetaan ryhmittäisellä raivauksella. Ryhmittäisessä raivauksessa poistetaan liian tiheässä kasvavaa pienpuustoa ja pensaistoa sekä vesakkoa vaihtelevista kohdista. Parhaat pensas- ja taimiryhmät jätetään. Valinta tulee tehdä huolellisesti. Ryhmittäinen raivaus on pienpuuston hoitomenetelmä, jossa halutaan jättää edustavia pensas- ja pienpuuryhmiä lähimaisemaa elävöittämään ja metsäluonnon monimuotoisuutta ylläpitämään. Elävään metsäluontoon kuuluvat aina myös pensaat ja pienpuut. Metsän aukkokohdat, kallionalustat, kivikot, polkujen varret ja rantavyöhykkeet ovat kohtia, joihin aina jätetään ryhmittäin pienpuita ja pensaita. Purojen ja lähteiden ympäristöt jätetään raivaamatta kokonaan. Kukkivat pienpuut kuten runkomuotoiset tuomet, raidat ja pihlajat ovat kauniita metsien reunavyöhykkeiden täydentäjiä ja niitä jätetään raivauksessa. Ryhmittäin raivatessa pienpuiden latvusto tuuhenee, mikä vähentää valon määrää kenttäkerroksessa ja estää uuden vesakon syntymistä metsään. Paras raivausajankohta on alkukesästä lehtien puhjettua, sillä tällöin uudelleen vesakoituminen on vähäisempää seuraavina vuosina. 2.3 Tasainen raivaus Tasaista raivausta käytetään vain silloin, kun halutaan poistaa pienpuusto kokonaan hoitokohteesta, metsäkuviolta tai sen osalta, maisemaniityltä tai muulta niityltä, tien luiskasta, näkemäalueelta ym. Tasaista raivausta käytetään metsässä vain kun halutaan tarkoituksellisesti avata näkymä ylemmän latvuskerroksen runkojen lomasta eli luoda kuviolle ns. puupilaristo. 2.4 Hakkuisiin liittyvä pienpuuston hoito Hakkuun yhteydessä hakkuun teknisen toteuttamisen mahdollistamiseksi ennen hakkuuta pienpuusto raivataan ryhmittäin ja otetaan pensaskerroksen helmet esille, jolloin näitä pystytään hakkuussa paremmin varomaan.

7 Hakkuussa ei tule raivata pensaskerrosta kokonaan pois! Hoitohakkuun yhteydessä on usein järkevää tehdä pienpuuston hoito samalla kerralla. Pienpuusto raivataan ennen hakkuuta ryhmittäin, jolloin hakkuussa voidaan paremmin varoa säästettäväksi aiottua pensaskerrosta ja alempaa puustojaksoa. Tarvittaessa hakkuun yhteydessä poistetaan valtapuuston kaadossa vaurioituneet pienpuut. 2.5 Pienpuuston poisto avoimilta alueilta Katso kappale 7. niityt ja avoimet alueet 2.6 Vierasperäiset pensaslajit Käsitellään kuten kotimaista pensaslajistoa. Voidaan säilyttää paikoilla, joilla niitä esiintyy ja jossa menestyvät. Seuraava sivu: Kalliot jätetään yleensä kaikkien hoitotoimien ulkopuolelle. Nuori istutettu koivikko. Harvennus tehdään 10-15 vuoden kuluttua. Pian alle alkaa kasvaa kuusta ja yksilajinen metsikkö muuttuu vähitellen sekametsäksi. Alakuva: Kävelyraittien pientareet hoidetaan yleensä niittyinä 1-2 hoitokertaa kasvukaudessa. Metsä hoidetaan luokituksen mukaan.

8

9 3. Harvennushakkuut 3.1 Harvennushakkuiden tavoite Harvennushakkuita tehdään puiden elinvoimaisuuden varmistamiseksi ja palauttamiseksi. Harvennushakkuiden tärkein tavoite on tehdä kasvutilaa elinvoimaisille ja hyvälatvaisille puille, että ne pystyisivät kasvamaan mahdollisimman pitkään ennen tulevaa uudistamisajankohtaa. Harvennushakkuiden tavoitteena on muodostaa lisää tilaa kasvamaan jääville puille. Lisää tilaa ja valoa saatuaan nuorten ja varttuneiden puiden latvukset tuuheutuvat ja niiden elinvoimaisuus paranee. Harvennushakkuut parantavat metsien maisema- ja virkistysarvoja. Myös metsän pintakasvillisuus elpyy, marjasato kasvaa ja samalla kenttäkerroksen kulutuskestävyys paranee. Puiden kaventuneet ja kuivettuneet latvukset eivät tuuheudu enää alaoksien osalta, mistä syystä niiden jättämistä metsäalueiden reunoille tai muille näkyville paikoille kannattaa välttää. Harvennushakkuilla voidaan myös vaikuttaa metsän puulajikoostumukseen ja ohjata sitä kohti toivottua lopputulosta. 3.2 Harvennusvoimakkuus ja poistettavat puut Poistettavien puiden määrä eli harvennuksen voimakkuus mainitaan poistettavien puiden prosenttiosuuksina puuston pohjapinta-alasta. Harvennushakkuissa poistetaan yleisimmin 20-33 % puuston pohjapinta-alasta kerrallaan. Tapio on laatinut ns. harvennusmallit, joissa määritellään pääpuulajin, valtapituuden ja kasvupaikkatyypin perusteella se pohjapintaalaraja, jota tiheämpi puusto tulisi harventaa ja se pohjapinta-alaväli, joka harvennuksen jälkeen tulisi puustossa olla. Kuvioselostuksessa mainittava harvennuspoistuma -prosentti on eräänlainen maksimimäärä, joka poistetaan harvennuksen painopisteeltä eli kuvion tiheistä kohdista kuvioselostuksen tavoitteiden mukaisesti. Kuvioiden sisäinen puuston tiheys vaihtelee joskus paljonkin. Tällöin harvoista kohdista ei poisteta mitään. Toisinaan taas huonokuntoisia puita onkin enemmän kun harvennuspoistuma sallisi ottaa. Tällöin jätetään huonojakin puita, ettei metsästä tule liian harvaa. Tasaisesti tiheässä metsässä harvennuspoistuma -prosenttia noudatetaan tasaisemmin koko kuvion alueella. Harvennuksessa poistettavat puut valitaan hakkuutyön yhteydessä. Erikoiskohteissa myös poistettavien tai säästettävien puiden leimaaminen voi olla tarpeen. Harvennushakkuissa poistetaan kookkaampien puiden oksien alle jääneitä, huonolatvaisia tai muuten huonokuntoisia puuyksilöitä kuviokohtaisten toimenpideohjeiden mukaisesti. Poistettavat tai vastaavasti kuvioille jätettävät puut ja puulajit mainitaan kuviokohtaisissa ohjeissa. Ulkonäöltään tai lajiltaan erikoiset puuyksilöt tulee pyrkiä säästämään hakkuissa. Pohjapinta-ala on syytä tarkistaa mittaamalla säännöllisesti harvennusten jälkeen, jotta harvennussilmä saadaan kalibroitua. Erot eri hoitoluokissa Puulajivalinta Lähimetsät C1 Suositaan kestäviä puulajeja: jalopuut, mänty ja koivu. Suositaan sekametsiä. Ulkoilumetsät C2 Suositaan sekametsiä. Puulajivalinta tehdään kasvupaikan mukaan. Suojametsät C3 Suositaan sekametsärakennetta. Kuusi valtapuuna silloin kun se on mahdollista. Erityistä huomiota kiinnitettävä pensaskerroksen säilyttämiseen. Arvometsät C5 Tapauskohtaisesti Harvennusten väli Lähimetsät C1 15 v. Ulkoilumetsät C2 15-20 v. Suojametsät C3 8-12 v. Arvometsät C5 Tapauskohtaisesti Harvennusmalli Lähimetsät C1 Tapio tai vähän harvempi Ulkoilumetsät C2 Tapion ohjeiden mukaan Suojametsät C3 Tapio tai tiheämpi Arvometsät C5 Tapauskohtaisesti Pienpuuston käsittely Lähimetsät C1 Ryhmittäinen raivaus Ulkoilumetsät C2 Ryhmittäinen raivaus Suojametsät C3 Ryhmittäinen raivaus Arvometsät C5 Tapauskohtaisesti

3.4 Harvennushakkuiden erityispiirteitä 3.4.1 Poimintahakkuut Huonokuntoisia ja kaatumisriskin takia vaarallisia puita joudutaan tarvittaessa poistamaan yksittäin suunnitelmassa esitettyjen ajankohtien välisinä aikoina. Puiden kunto voi muuttua nopeastikin ympäristöolosuhteiden muutoksen, puustosairauksien ja hyönteistuhojen vuoksi. 3.4.2 Lähimaiseman huomioon ottaminen Luonnon ja lähimaiseman monimuotoisuuden vuoksi osalle kuvioista jätetään tiheitä, harventamattomia kohtia. Kaikkein keskeisimmille taajamametsäkuvioille näitä ei jätetä. Hakkuun yhteydessä tehtävässä pienpuuston käsittelyssä säästetään pensaskerrosta ryhmittäin. Tämä on erityisen tärkeää maiseman vaihtelevuuden ja suotuisen kenttäkerroksen pienilmaston säilyttämisen takia. Erityistä huomiota pensaskerroksen säästämiseen tulee kiinnittää metsän reunavyöhykkeissä. Reunavyöhykkeet pidetään yleensä sulkeutuneena, ellei suunnitelmassa ole erityismainintaa siitä, että näkemä avataan metsän sisään. Pystykuivat puut Lähimetsät C1 Poistetaan pääosin Ulkoilumetsät C2 Säästetään pääosin Suojametsät C3 Säästetään pääosin Arvometsät C5 Tapauskohtaisesti 10 Sopiva harvennustekniikka Lähimetsät C1 Metsuri (tai poikkeustapauksissa monitoimikone) Ulkoilumetsät C2 Monitoimikone tai metsuri Suojametsät C3 Metsuri (tai poikkeustapauksissa monitoimikone) Arvometsät C5 Metsuri (voi tarvita poistettavien puiden merkitsemisen) Sopiva kuljetustekniikka Lähimetsät C1 Maataloustraktori tai hevonen (tai poikkeustapauksessa metsätraktori) Ulkoilumetsät C2 Metsä- tai maataloustraktori Suojametsät C3 Metsä- tai maataloustraktori Arvometsät C5 Maataloustraktori tai hevonen Hakkuutähteen keruu Lähimetsät C1 Hakkuutähteet haketetaan paikan päällä tai kuljetetaan pois. Ulkoilumetsät C2 Hakkuutähteet kerätään pääosin energiaksi silloin kun se on mahdollista. Erityisesti rakennettujen ulkoiluteiden varsilta. Suojametsät C3 Hakkuutähteet haketetaan silloin kun se on mahdollista. Erityisesti rakennettujen ulkoiluteiden varsilta. Arvometsät C5 Suunnitelman mukaan.

11 3.4.3 Metsien kaksijaksoisuus Metsän kaksijaksoisuudella tarkoitetaan sitä, että metsässä on kaksi tai useampia latvuskerroksia. Kaksijaksoinen metsä on maisemaltaan usein kauniimpi, pienilmastoltaan suotuisampi ja eliöstöltään monipuolisempi kuin yhden latvuskerroksen metsä. Kaksijaksoisen metsän kasvatus onnistuu parhaiten espoolaisissa olosuhteissa siten, että koivu muodostaa vallitsevan latvuskerroksen ja kuusi alikasvoksen. Tällaisessa metsässä kaksijaksoista vaihetta voi pidentää siten, että poistetaan alikasvoskuusista suurimpia aina harvennusten yhteydessä. Alemmaksi latvuskerrokseksi sopivia puulajeja ovat lisäksi mm. vaahtera, pihlaja ja kataja. 3.4.4 Uudistamiseen valmistavat hakkuut Pienaukkohakkuulla uudistettavissa metsiköissä on sitä edeltävissä harvennushakkuissa erityisen tärkeää hoitaa aukkojen väliin jäävää metsää niin, että se kestää pystyssä ja kunnossa koko uudistushakkuukierron ajan. Puistomainen koivikko on harva. Nurmikkoalueiila puuston elinolot paranevat, jos nurmi hoidetaan niittynä puuston alta. Puuston uudistaminen voidaan tehdä jatkuvalla kasvatuksella. Tällöin taimien ja nuorten puiden runkovaurioiden estäminen on erittäin tärkeää - varovaisuutta nurmenleikkuuseen.

12 Harvennuksessa valitaan tällöin sopivia aukkojen reunapuita eli aukkojen sijoittamista suunnitellaan jo harvennushakkuuvaiheessa. Monella pienaukkohakattavalla kuviolla tämä harvennus tehdään yleensä 10-20 v ennen uudistusajankohtaa. Tässä harvennuksessa valmistetaan ja valmennetaan aukkojen väliin jääviä kuvion osia, että ne kestävät koko kuvion halutun uudistushakkuukierron ajan. Metsästä mitataan valtapituus puunkorkeusmittarilla ja pohjapintaala relaskoopilla. Metsä suositellaan harvennettavaksi kun se saavuttaa pohjapinta-alaltaan jatkuvan punaisen viivan. Metsä tulisi ehdottomasti harventaa jos pohjapinta-ala on yli ylemmän katkoviivan. Alle alemman punaisen katkoviivan tiheydeltään olevia metsiä ei tulisi pääsääntöisesti harventaa sillä silloin harvennus jää hyvin lieväksi ja harvennusten väli muodostuu liian tiheäksi. Harvennusvoimakkuus on ollut sopiva jos metsän pohjapinta-ala on harvennuksen jälkeen vihreiden katkoviivojen välisellä alueella. Sekametsissä sovelletaan niiden pääpuulajin mukaisia harvennusmalleja. Asetelma 1 Harvennusmallit normaaleissa harvennushakkuissa Täydelliset harvennusmallit löytyvät esimerkiksi julkaisusta: Tapio: Hyvän metsänhoidon suositukset Metsästä mitataan valtapituus puunkorkeusmittarilla ja pohjapinta-ala relaskoopilla. Metsä suositellaan harvennettavaksi kun se saavuttaa pohjapinta-alaltaan jatkuvan punaisen viivan. Metsä tulisi ehdottomasti harventaa jos pohjapinta-ala on yli ylemmän katkoviivan. Alle alemman punaisen katkoviivan tiheydeltään olevia metsiä ei tulisi pääsääntöisesti harventaa sillä silloin harvennus jää hyvin lieväksi ja harvennusten väli muodostuu liian tiheäksi. Harvennusvoimakkuus on ollut sopiva jos metsän pohjapinta-ala on harvennuksen jälkeen vihreiden katkoviivojen välisellä alueella. Sekametsissä sovelletaan niiden pääpuulajin mukaisia harvennusmalleja.

13 4. Uudistaminen 4.1 Uudistamishakkuut Metsien uudistamisen tärkeimpänä tavoitteena on metsien jatkuvuuden turvaaminen. Uudistamisajankohdan tärkeimpänä kriteerinä on puuston elinvoimaisuus eli kunto ja kasvukyky. Uudistamishakkuiden edellytyksenä on, että uusi puusto perustetaan joko istuttaen tai luontaisesti välittömästi hakkuun jälkeen ja huolehditaan sen kasvuun lähdöstä. Puuston uudistamisikää ja -läpimittaa säätelevät valtakunnallisesti metsälaki (Maa- ja metsätalousministeriön päätös 224/1997; uudistamisajankohdan ehdoton minimi), Tapion hyvän metsänhoidon suositukset (kompromissi taloudellisen tuotoksen maksimin ja metsän monikäytön välillä). Seuraavassa taulukossa on lisäksi esitetty suositukset Espoon kaupungin omistamille taajamametsille. Kasvupaikka Metsälaki Tapio Espoo C1 Espoo C2 Espoo C3 Espoo C5 Mänty Tuore kangas 70 v27 cm 70-90 v.27-32 cm 100-130 v*** 100-130 v ** * Kuivahko kangas80 v25 cm 80-100 v.25-30 cm 110-140 v*** 110-140 v ** * Kuiva kangas 100 v23 cm 100-120 v.23-26 cm 120-150 v*** 120-150 v ** * Kuusi Lehtomainen kangas 70 v25 cm 70-90 v.28-32 cm 80-90 v*** 90-120 v ** * Tuore kangas 80 v 24 cm 80-90 v.26-30 cm 90-100 v*** 90-120 v ** * Rauduskoivu Lehtomainen kangas 50 v24 cm 60-70 v.28-32 cm 70-90 v 90-120 v ** * Tuore kangas 50 v24 cm 60-70 v.27-30 cm ** Hieskoivu Kaikki 50 v 24 cm 60-70 v.24-27 cm 70-90 v 70-90 v Taulukko 3 Uudistamisikärajat eri hoitoluokissa * Eri suunnitelman mukaan ** Pyritään jatkuvaan kasvatukseen niin kauan kuin puuston terveydentila mahdollistaa *** Voidaan lisäksi käyttää jatkuvaa kasvatusta, jos puuston terveydentila mahdollistaa

14 Mäntymetsissä on mahdollista siirtää uudistamisajankohtaa vielä esitettyjä taajamametsien ohjearvoja vanhemmaksi, aina 200 vuoteen saakka tai kauemmaksikin, mikäli puusto on vielä elinvoimainen. Vanhat ja maisemallisesti arvokkaat männyt ja muut maisemapuut säilytetään aina niin kauan kuin ne vain elävät. Uudistamismenetelmien valinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota hakkuiden maisemaan sovittamiseen. Lähimetsien uudistushakkuut ovat pienipiirteisiä ja niitä tehdään vaiheittain aikataulujen mukaan. Tällöin toimenpiteet häiritsevät ja muuttavat asukkaiden virkistysympäristöä mahdollisimman vähän. 4.1.1 Pienaukkohakkuu Pienaukkohakkuussa metsäkuviolta poistetaan uudistettavat puut erillisen ohjeen mukaisesti pienialaisin vaiheittaisin aukkohakkuin. Aukkojen rajaus ja hakkuujärjestys esitetään kuvioselostuksessa. Vaiheittainen aukkohakkuu sopii myös laajemmille metsäkuvioille ja ulkoilumetsiin. Toimenpide voidaan toteuttaa myös lakimetsissä sekä metsäsaarekkeissa, jolloin metsän siluettilinja jätetään ehyeksi aukkojen sijoittelussa. Puut poistetaan uudistettavalle kuviolle rajatuilta n. 30-45 m halkaisijaltaan olevilta soikioilta. Muodostuneisiin aukkoihin saadaan tarpeeksi valoa pioneeripuiden uudistamiseen (mänty, koivu) luontaisen taimiaineksen avulla ja/tai sitä istutuksilla täydentäen. Useimmiten taimikko kuitenkin istutetaan metsän uudistumisen varmistamiseksi toivotulla puulajilla. Tässä uudistushakkuussa on erityisen tärkeää hoitaa aukkojen väliin jäävää metsää. Uudistamista ennakoivassa harvennuksessa valitaan sopivia aukkojen reunapuita eli aukkojen sijoittamista suunnitellaan jo harvennushakkuuvaiheessa! Monilla pienaukkohakattavalla kuviolla tämä harvennus tehdään 10-20 v ennen uudistusajankohtaa. Tässä harvennuksessa valmistetaan ja valmennetaan aukkojen väliin jääviä kuvion osia, että ne kestävät koko halutun uudistusajan. Uudistusaukkojen välinen osa metsästä hakataan kun taimikko on varttunut n. 10-15 -vuotiseksi. Jos kuvio on suuri, voidaan jäljellä oleva osa kuviosta poistaa kahdessakin erässä 10-15 v välein. Tällöin toinen hakkuu tehdään aukkoja laajentaen. Pienialaiset aukot tuovat vaihtelua ulkoilijan maisemaan, eikä metsien uudistamista koeta maisemahaittana. 4.1.2 Avohakkuu Avohakkuussa metsäkuviolta poistetaan uudistettavat puut erillisen ohjeen mukaisesti koko kuviolta kerrallaan. Joissakin metsissä avohakkuu on ainoa uudistamisvaihtoehto mm. metsikön puulajin vaihtamisen takia. Esimerkiksi juurikäävän lahottamissa kuusikoissa puulajia suositellaan vaihdettavaksi metsän terveyden parantamiseksi. Sopivimmat uudistamismenetelmät eri hoitoluokissa sekä huomioitavia seikkoja C1 - pienaukkohakkuu - poimintahakkuu - kaistale (rinnemetsä) huom. Toimenpiteen hienovaraisuus, asukasyhteistyö C2 - menetelmä tilanteen mukaan huom. Menetelmä valitaan uudistusalan sijainnin, pinta-alan ja maaston mukaan. C3 - jatkuva kasvatus - kaistale - uusi taimikko mahdollisimman nopeasti C5 - erillisen suunnitelman mukaan - toimenpiteen hienovaraisuus Maanpinnan muokkaus eri hoitoluokissa C1 - kuokka huom. toimenpiteen hienovaraisuus C2 - kuokka, äes tai kaivinkone huom. menetelmä valitaan uudistusalan sijainnin, pinta-alan ja maaston mukaan. C3 - äes tai kaivinkone huom. uusi taimikko saatava aikaan mahdollisimman nopeasti C5 - kuokka huom. toimenpiteen hienovaraisuus Avohakkuu sopii kapeille ja pienialaisille metsäkuvioille, jotka sijoittuvat edullisesti maastonmuotoihin muun metsän keskelle tai rakennetun ympäristön katveeseen. Avohakkuuta käytetään myös laajemmilla metsänuudistusaloilla. Avohakkuussa kuviolle jätetään kuviolla mahdollisesti kasvavat hyväkuntoiset, kasvupaikalle sopivat riittävän nuoret taimiryhmät.

15 Jos uudistusala rajautuu avoimeen alueeseen, jätetään myös metsäkuvion reunalla mahdollisesti kasvavat nuoremmat lehtipuuryhmät aukkovaikutelmaa pehmentämään ja uutta puustoa täydentämään. Pökkelöitä ja lahopuuta jätetään luvun 5. periaatteita noudattaen. 4.1.3 Kaistalehakkuu Kaistalehakkuu on uudistushakkuu, jossa puusto poistetaan metsäkuviolta nimensä mukaisesti kapeina n. 20-40 m levyisinä kaistaleina. Kaistalehakkuu sopii erityisesti rinnemetsiin, joihin mm. avohakkuu ei maisemallisista syistä käy. Kaistaleet rajataan maaston muotojen ja korkeuskäyrien mukaan. Kaistalehakkuu aloitetaan rinnemetsissä alarinteestä. Uudistettavat puustokaistaleet poistetaan 2-3 erässä 10-15 v välein. Kaistalehakkuukuvio rajataan ympäröivien kuvioiden (tai rakennusten, kallioiden ym.) katveeseen siten, ettei myrskytuhoriskiä synny. Hakatuille kaistaleille saadaan uusi puusto kohteesta riippuen joko luontaisesti tai istuttamalla. 4.1.4 Suojuspuuhakkuu Puustoa voidaan uudistaa luontaisesti suojuspuuhakkuulla. Menetelmä sopii taimikon perustamiseksi vain silloin kun kuviolla on runsaasti luontaisesti syntynyttä taimiainesta ennen uudistushakkuuta. Menetelmä suosii varjopuulajeja kuten kuusta, mistä syystä sitä ei suositella juurikäävän sairastuttamiin metsiin.

16 Taimikko jää ulkoilun kuluttamissa metsissä helposti aukkoiseksi. Suojuspuuhakuussa metsäkuviolle jätetään 200-300 siementävää suojuspuuta hehtaarille. Suojuspuusto ehkäisee taimien kasvua haittaavan heinikon kasvua. Taimettumista voidaan tarvittaessa täydentää istutuksin riittävän taimikkotiheyden saamiseksi. 4.1.5 Verhopuuhakkuu Verhopuuhakkuu on hakkuutapa, jossa luontaisesti syntyvän tai istutettavan kuusentaimikon suojaksi mm. hallaa vastaan jätetään uudistuskuviolla kasvavaa nuorta riukuvaiheen lehtipuustoa. Verhopuusto vähentää myös taimikkoa haittaavan aluskasvillisuuden kehitystä. 4.1.6 Siemenpuuhakkuu Siemenpuuhakkuuta käytetään valopuiden eli männiköiden ja koivikoiden luontaisessa uudistamisessa. Menetelmä sopii karummille maille (puolukkatyyppi tai sitä karumpi) ja turvemaille, joissa syntyvän taimikon vesakoitumista ja heinittymistä ei tapahdu juuri lainkaan. Siemenpuita jätetään maksimissaan n. 50 runkoa hehtaarilla maisemallisesti sopiviin ryhmiin. Kivennäismailla taimettumista edesautetaan kevyellä maanpinnan rikkomisella kuten äestyksellä tai laikutuksella. Siemenpuita ei poisteta vaan ne jätetään kelottumaan tai pökkelöitymään taimikon päälle. Avohakkuu Tapiolassa vanhassa kuusikossa. Rehevillä paikoilla taimikonhoito on välttämätönta, jotta istutetut taimet selviävät ensimmäisistä istutuksen jälkeisistä vuosista tukahtumatta.

17

18 4.1.7 Erikoishakkuu Suunnittelualueella voi olla kohteita, joihin ei suoraan voi käyttää mitään yleisistä taajamametsien uudistamismenetelmistä. Näissä kohteissa kuvion puusto uudistetaan erityisohjeiden mukaan. 4.1.8 Jatkuva kasvatus Jatkuva kasvatus poimintahakkuin on metsänhoitomenetelmä, jossa ei ole varsinaista uudistushakkuuta vaan puustoa uudistetaan jatkuvasti poistamalla metsikön vanhimpia puita joko tasaisesti tai ryhmittäin. Jatkuva kasvatus soveltuu parhaiten karuimpien (<Puolukkatyyppi) männiköiden ja sellaisten kuusikoiden hoitoon, joilla ei ole juurikääpätartuntaa. Maisemallisesti jatkuva kasvatus taas sopii parhaiten suojavyöhykkeisiin (C3), lähimetsiin (C1) ja maisemallisesti arkoihin reunavyöhykkeisiin sekä lakialueisiin. Poimintahakkuuta käytetään yleensä kapeilla metsäkaistaleilla (mm. katujen varsilla), avointen maisematilojen reunavyöhykkeillä (mm. ranta-alueet), piha-alueilla ja pienillä asuintonttien välisillä puistikoilla, joilla avohakkuu tai muu enemmän kerrallaan puita poistava hakkuu olisi liian voimakas maisemaa muuttava toimenpide. 4.2 Uudistusalan kunnostaminen Reheväkasvuisilla mailla metsitystaimin perustettavaa taimikkoa uhkaa heinittyminen eli kasvun tukahtuminen. Talvella tehdyt uudistusalat kunnostetaan ja istutetaan varhain keväällä. Maanpinnan muokkaus parantaa uudistamistulosta vähentämällä taimien sekä pintakasvillisuuden kilpailua ja helpottamalla istutustyötä. Maanpinnan muokkauksen tavoitteena on poistaa kuntta ja paljastaa kivennäismaa. Maanpinnan muokkaus voidaan tehdä äkeellä, kaivinkoneella tai kuokalla. Kevyt äestys on paras tapa varmistaa hyvä uudistamistulos tuoreiden kankaiden ulkoilu- ja virkistysmetsissä. Kevyt käsin tehtävä kuokkalaikutus ja laikkumätästys sopivat parhaiten lähimetsien uudistusaloille. Kuokkalaikutus tehdään istutuksen yhteydessä. Laikutuksessa kivennäismaa paljastetaan käsikuokalla pieninä laikkuina. Laikutus sopii parhaiten kuivahkoille ja tuoreille kankaille. Laikkumätästys sopii lehtomaisille kangasmetsille ja kosteille metsämaille. Paras mätäs on laaja ja matala. Mätästys tehdään syksyllä ja mättäät jätetään tiivistymään talven ajaksi seuraavan kevään istutusta varten. Keskeisillä ulkoilualueilla tai kadunvarsikuvioilla maanpinnan koneellista muokkausta ei käytetä. Näillä alueilla ja erittäin kuluneilla alueilla muokkaus voidaan korvata tuodusta kasvualustasta tehdyillä pienoismättäillä tai kuokkalaikutuksella. Edellinen sivu. Keskeisimmillä alueilla kuusikot voivat huonosti ikääntymisen, rakentamisen ja kulutuksen vuoksi. Avohakkuu on huonokuntoisella kuusikolla ainoa uudistamis vaihtoehto.

19 4.3 Istuttaminen Suositeltavat eri puulajeilla istutustiheydet Metsäkuvion hakkuun jälkeen sille perustetaan uusi taimikko joko luontaista taimiainesta käyttäen tai istuttamalla. Kuten edellä suojusja siemenpuuhakkuun yhteydessä todettiin, kunnollinen luontaisesti perustettava taimikko onnistuu vain erikoistapauksissa. Luontaisella taimiaineksella on kuitenkin suuri merkitys istutettavien taimikoiden täydentäjänä ja sitä myötä sekametsien muodostajana. Istuttaminen on varmin uuden metsän perustamistapa ulkoiluun ja virkistykseen käytetyissä metsissä. Kuviokohtaisissa toimenpideohjeissa on aina mainittu uuden perustettavan taimikon pääpuulaji ja muut halutut sekapuulajit. Taimikoista kehitetään lähes aina sekametsiä. Taimikot istutetaan paikallisesti sopivilla, luontaisen perimäkannan omaavilla metsätaimilla. Kloonitaimia ei käytetä. Joissakin maisemallisesti merkittävissä kohteissa käytetään metsitystaimia kookkaampia taimia. Kerrottu maaperän rehevyys, puulaji, istutustiheys/ha ja taimiväli Tuore kangas tai karumpi Mänty 2500-3000 2,0-1,8 m Tuore kangas tai rehevämpi Rauduskoivu 1600-2000 2,5-2,2 m Tuore kangas tai rehevämpi Kuusi 1600-2000 2,5-2,2 m Helpoin, nopein ja varmin tapa taimikonperustamiseen on käyttää pottitaimia ja istuttaa ne pottiputkilla (mänty, koivu). Reheville ja hienojakoisille maille istutettaville kuusitaimikoille suositellaan kookkaita paljasjuurisia taimia. Istutus tehdään mieluiten muokattuun maahan (ks. kappale 4.2) heti seuraavana keväänä uudistushakkuun jälkeen. Pikainen hakkuun jälkeen tehtävä istutus antaa taimikolle parhaan kilpailuedun heinikon tukahduttavaa vaikutusta vastaan. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun maanpinnan valmistusta ei ole voitu tehdä vaan istutus joudutaan tekemään suoraan metsänpohjaan. Runsaasti kuluneilla kuvioilla tai kapeilla katujen reunavyöhykkeillä voi olla tarpeen suojata perustettava taimikko suojakaitein. Nämä n. 30-50 cm korkeat, yleensä puurakenteiset suojakaiteet rakennetaan ennen istutusta. Jalojen lehtipuiden taimet (mm. tammi, vaahtera) tarvitsevat eläintuhoja (myyrä, jänis) vastaan tarkoitetut putkisuojat. Putkisuojat tulee kiinnittää tukevasti maahan pystyyn, sillä niiden kaatumisriski on ulkoilumetsissä suuri. Kuusen uudistusaloilla on usein tarpeen jättää hallalta suojaavaa verhopuustoa eli nuorta lehtipuustoa kuviolle jo uudistushakkuun (vrt. verhopuuhakkuu) yhteydessä. Heinittymisen vaivaamilla alueilla voidaan käyttää taimitassuja heinäntorjuntaan. Mikäli heinittyminen on erittäin voimakasta ja puuntaimia uhkaavat voimakaskasvuiset lajit (esim. mesiangervo tai maitohorsma) voi olla tarpeen muutaman ensimmäisen vuoden aikana torjua heinää myös mekaanisesti tallaamalla ja/tai niittämällä. Kaupungin omistamissa metsissä ei käytetä kemiallisia heinäntorjunta-aineita. Joskus taimikko lähtee huonosti kasvuun ja sitä joudutaan täydentämään lisäistutuksin. Tällöin on tehtävä täydennysistutus suositeltuun istutustiheyteen. Tähän ryhdytään vasta jos taimikko on erittäin epätasainen ja kasvatuskelpoisia taimia on alle 1000 tainta /ha.

5. Metsien monimuotoisuus Espoolaisen metsäluonnon monimuotoisuuden sälyttämisen ja lisäämisen kannalta tärkeimmät toimenpiteet ovat erilaiset hoitotavoitteet omaavien suojelu- ja luonnonhoitoalueiden määritteleminen, puulajivalinta ja tiheikköjen säästäminen harvennushakkuissa ja raivauksissa sekä säästöpuiden jättäminen uudistushakkuissa. 5.1 Luonnonhoitoalueet Espoon kaupungin omistamista metsistä on luonnonsuojelulain nojalla suojeltu noin 200 ha. Suojelualueita täydennetään muilla luonnonhoitoalueilla siten, että pysyvästi metsänhoidollisen käsittelyn ulkopuolelle jätetään 10%, jonka lisäksi määritellään 10% metsistä luonnonhoitoalueiksi, joilla metsänhoitotoimenpiteet tehdään mahdollisimman luonnonmukaisesti ja joilla ei uudisteta avohakkuin lainkaan. Tässä määritelty suojelutaso on ympäristöjärjestöjen: Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace, Maan ystävät, Bird life Suomi ja Natur Miljö esitys Etelä-Suomen metsien suojelun tavoitetasoksi. Monimuotoisuuden lisääminen eri hoitoluokissa C1 - Jatkuvan kasvatuksen suosiminen - Kiertoajan maksimointi C2 - Alueelliset hoitotavoitteet - Säästöpuut - Lahopuut - Tiheiköt C3 - Lahopuut - Tiheiköt C5 Eri suunnitelman mukaan 20

21 Kokonaan käsittelyn ulkopuolelle jätettävät alueet perustetaan olemassa olevien luonnonsuojelualueiden yhteyteen näitä tukemaan. Luonnonhoitoalueet perustetaan ensisijaisesti keskuspuistoon ja sellaisille alueille, joilla jo nyt on laajempia vanhan metsän kokonaisuuksia. Tässä esitetyt pinta-alatavoitteet toteuttavien alueiden perustaminen toteutetaan vuoden 2008 loppuun mennessä. 5.2 Monimuotoisuus harvennushakkuissa Harvennushakkuissa säästetään kuolleita puita, erikoisia puuyksilöitä ja -lajeja. Säästöpuiden valinnassa on kuitenkin otettava myös turvallisuus- ja maisemalliset näkökohdat huomioon. Harvennushakkuissa jätetään sopiviin kohtiin koskemattomia tiheiköitä. Erityisesti tiheiköitä jätetään havaittujen eläinten pesimäpaikkojen ympäristöön. 5.3 Monimuotoisuus pienpuuston hoidossa Pienpuuston hoidossa tärkein monimuotoisuutta parantava tekijä on ryhmittäisen raivauksen käyttö. Tasaista raivausta tulee käyttää vain paikoilla, joilla se on maisemallisista syistä välttämätöntä. Avoimien alueiden ja reunavyöhykkeiden pensaistot ovat tärkeitä ennen kaikkea linnuston kannalta. Metsäisten alueiden pensaistot taas tarjoavat suojaa ja ravintoa sekä nisäkkäille että linnuille ja pehmentävät metsän kenttäkerroksen pienilmastoa. 5.4 Monimuotoisuus uudistamishakkuissa Uudistamishakkuissa jätetään eläviä säästöpuita 20-100 runkoa / ha vanhan puusukupolven puita tulevan taimikon sekaan. Lisäksi kuolleet puut ja pökkelöt säästetään paitsi silloin kun ne on turvallisuustai maisemallisista syistä kaadettava. Edellisen puusukupolven puita ei poisteta taimikon päältä paitsi milloin se on turvallisuussyistä välttämätöntä. 6. Puunkaadon luvanvaraisuus 6.1 Maisematyölupa Tietyille metsänhoitotoimenpiteille vaaditaan maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön mukainen, kaupunkisuunnittelukeskuksen tai rakennusvalvontakeskuksen myöntämä maisematyölupa. 6.2 Puunkaatoa ja metsänhakkuuta helpottavia menettelytapoja Seuraavassa käsitellään puunkaatoa ja metsänhakkuuta koskevia vähäisyyden arviointia helpottavia menettelytapoja Espoossa alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n mukainen toimenpiderajoite.

22 6.2.1 Hakkuiden luvanvaraisuus: Yksityisten ja yritysten maa-alueillaan tekemät puukaadot ja/tai metsänhakkuut ovat luvanvaraisia, ellei niistä tehdä vähäisyyden arviointia. Katu- ja viherpalvelut laatii asemakaavoitetuilla alueille alue kerrallaan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia. Toimenpiteet suunnitellaan niin, että suuria maisemamuutoksia ei tule. Suunnitelmien osoittamien metsänhoitotöiden luvanvaraisuus tarkistetaan kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Vihertuotannon metsäohjelman (= metsien hoito-ohjelma alueilla, missä luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia ei ole vielä tehty) luvanvaraisuus tarkistetaan kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Luonnonhoitoyksikkö hoitaa kaavoittamattomia metsiä metsänhoitosuunnitelmien perusteella. Alueilla, joissa on voimassa toimenpiderajoite ja siihen liittyvä erityinen määräys luvanvaraisuudesta vapautumisesta (Espoon Pohjoisosien yleiskaavan osa II alueella), kaupunkisuunnittelukeskus voi hyväksyä metsänhoitosuunnitelman maisematyölupien sijasta. Kunnallisteknisten töiden vaatimat hakkuut tehdään hyväksytyn rakentamissuunnitelman mukaan. 6.2.2 Vähäisyyden arviointi Lupaa ei tarvita vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin. Vähäisyyden virallisen arvioinnin tekee Pentti Rantanen rakennusvalvontakeskuksesta (pentti.rantanen@espoo.fi tai puh. 8162 6681) tai hänen sijaisensa. Vähäisyyden arvioinnista kirjataan kunnan XCity tietojärjestelmään (aiemmin paperinen lomake) toimenpide ja - paikka. 6.2.3 Vähäiset toimenpiteet Yksittäisten puiden ja pienten puuryhmien kaataminen suunnitelmien ulkopuolella ei vaadita tarvitse maisematyölupaa seuraavissa tapauksissa: vaikutukset kaupunki- ja maisemakuvaan vähäiset puu on vaarallinen tai erittäin haitallinen alle 8 cm rinnankorkeudelta olevaa ei vielä lueta puuksi (tällöin on kyseessä raivaus) Maisematyölupa maankäyttöja rakennuslain 128 :n mukaan Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman lupaa (toimenpiderajoitus): 1) asemakaava-alueella; 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä 3) alueella, jolla on voimassa 53 :ssä tarkoitettu rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jolle yleiskaavan laatimista tai muuttamista varten on niin määrätty. Lupaa ei tarvita yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisten taikka myönnetyn rakennustai toimenpideluvan mukaisten töiden suorittamiseen eikä vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin. Maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n mukainen toimenpiderajoite on voimassa: - lainvoimaisen asemakaavan alueella - lainvoimaisen yleiskaavan alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään (kaavamääräykseen liittyvä toimenpiderajoite) - alueilla, jolla on rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi - alueilla, jolle toimenpiderajoite on erikseen asetettu (vain yleiskaavan laatimisen tai muuttamisen ajaksi) Pelkkä varjostaminen ei kuitenkaan saa olla perusteena kaadettaessa yksittäisiä puita kaupungin puistoalueelta tai -kaistaleelta (ei kaadeta vain pienryhmän mukaisesti).

23 6.2.4 Aina luvanvaraisia yksittäisten puiden kaatotoimenpiteitä ovat: Asema- tai yleiskaavassa erityisellä määräyksellä suojellun tai rauhoitetun puun kaataminen (katso myös luonnonsuojelu lainsäädännön nojalla suojelun/rauhoituksen purku) Yksittäisen maisemallisesti tai kaupunkikuvallisesti merkittävän puun kaataminen (huomioitava myös luonnonsuojelulliset ja historialliset merkitykset) Puistokujanteeseen kuuluvan puun kaataminen 6.2.4 Metsänhakkuiden luvanvaraisuus: Metsänhoidossa ympäristön ominaispiirteet eivät saa vaarantua kohtuuttomasti. Espoon kaupungin laatimia puustoa ja metsää koskevia suunnitelmia ovat: Metsäsuunnitelma Puisto- tai katusuunnitelma Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma puistometsän hoitosuunnitelma pihasuunnitelmat Lupaa ei tarvita: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion hyvän metsän hoidon suositusten mukaiset kasvatushakkuut (jatkuvat harvennusrajat erilaisille puustoille), kun toimenpiteen suorittaja on Espoon kaupunki Espoon pohjois-osien yleiskaavan osa II alueella sijoittuville Espoon kaupungin metsäalueille laadittu pitkän aikavälin hoitosuunnitelma voidaan hyväksyä kaupunkisuunnittelu keskuksessa siten, ettei näillä alueilla, joilla muutoin on voimassa yleiskaavan määräyksestä johtuva toimenpide rajoite, suunnitelman mukaisiin metsänhakkuutoimenpiteisiin edellytetä kullekin erikseen lupaa Niillä alueilla, joilla ei ole voimassa maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n mukaista toimenpiderajoitetta metsänhakkuita ohjaavat ainoastaan metsälain määräykset Aina luvanvaraisia metsänhakkuutoimenpiteitä ovat: Toimenpiteet, jotka muuttavat olennaisesti maisemakuvaa Maisemaa rajaavan puuston kaataminen (puronvarsialueet, vesistöä tai peltoaukeaa rajaava puusto; yksittäisten puiden koko voi tällöin olla pienikin) Pääpuulajin vaihtaminen toiseen pitkänkin ajan kuluessa, jollei kyseessä ole aikaisemman, arvokkaamman pääpuu lajin palauttaminen Uudistushakkuut (sisältää aukko-, kaistale- ja avohakkuut) Harvennushakkuut, joissa ei noudateta Tapion hyvän metsänhoidon kasvatushakkuita koskevia suosituksia

24 Keskuspuistossa suoritettavat metsähakkuut (pienialaisissa saattaa vähäisyyden arviointi tulla kyseeseen) Sekä rakennettujen että rakentamattomien Y-tonttien metsähakkuissa ja puistometsien hoito-ohjelman ulkopuolisissa kohteissa tulee aina varmistaa toimenpiteiden vähäisyys (arvioinnin suorittaa Pentti Rantanen rakennusvalvontakeskuksesta) Mikäli puisto- tai katusuunnitelma on laadittu lainvoimaisen asemakaavan alueella olevalle alueelle ja suunnitelma on viranomaisen (lautakunta/viranhaltija) hyväksymä ei pääsääntöisesti suunnitelman toteuttamiseen edellytetä maisematyölupaa/-lupia. 6.2.5 Muita huomioitavia seikkoja: luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmassa tai puistometsien hoito-ohjelmassa saattaa olla toimenpidekuvioita, joilla toimenpiteet ovat luvanvaraisia (suunnitelma toimitetaan arviointia varten kaupunkisuunnittelukeskukseen Pia Saloselle, (Pia.Salonen@espoo.fi tai puh 816 24181), joka yhdessä ympäristökeskuksen ja rakennusvalvonnan kanssa suorittaa vähäisyyden arvioinnin) Luonnonsuojelulainsäädännön nojalla rauhoitettava / suojetava puu: ympäristölautakunta päättää maanomistajan hakemuksesta (lomake) joko suojella/rauhoittaa yksittäinen puu tai suojelun/rauhoituksen purkamisesta 7. Niityt ja avoimet alueet Avoimet alueet ovat maisemassa tärkeitä. Maanviljelyn vähentyessä Espoossa entiset viljelymaat ovat kasvamassa umpeen. Luonnonja maisemanhoidon toimintamallissa hoidon yleistavoitteeksi on asetettu olemassa olevan tilanteen säilyttäminen. Tämä tarkoittaa, että metsät pyritään pitämään metsäisinä ja avoimet alueet avoimina. Espoon kaupungin omistamia viljelemättömiä, rakentamattomia, vielä avoimia alueita on noin 1000 ha, joista hoidon piirissä vuonna 2006 oli vain noin 55 ha eli hoidettua on alle 6% pinta-alasta. Tavoitetilan säilyttäminen vaatii niitettävien ja muulla tavalla avoimina pidettävien pinta-alojen huomattavaa lisäämistä. 7.1 Niittyjen alkukunnostus Hoidon loputtua pellot, entisten laidunmaat ja niityt ovat alkaneet kasvaa luonnonvaraisia ruohovartisia kasveja, pajua ja muuta lehtipuustoa. Kunnostettavien niittyjen tila voi vaihdella heinikosta pajukoksi. Pensoittuneilla alueilla ensimmäinen kunnostustoimenpide on tasainen raivaus. Kannot sahataan mahdollisimman lyhyiksi. Joissain kohteissa kannot poistetaan. Edustavimpia lehti- tai havupuuryhmiä, katajia tai muita pensaita jätetään maisemapuiksi ja puuryhmiksi. Niityllä olevien suurten kivien tai kivikasojen lähelle jätetään myös maisemapuita. Niittyjen hoitoluokitus Espoossa B1 Maisemapellot Sijaitsevat parhailla paikoilla näkyvyyden ja maaperän suhteen B2 Käyttöniitty Ei käytössä Espoossa B3 Maisemaniitty Alueilla, joilla liikkuu paljon ihmisiä joko katsellen tai käyttäen B4 Avoin alue Suurin osa avoinna pidettävistä alueista. Paikoilla vähemmän tai ei lainkaan käyttöä B5 Arvoniitty Sijaitsevat vanhoilla perinnemaisema-alueilla tai ovat muuten arvokkaita luonnonaukeita Niittyjen hoito eri hoitoluokissa B1 Maisemapellot Hoito: Muokkaus, kylvö Kunnostus: Kuivatus Kasvillisuustavoite: Kukat, vilja B3 Maisemaniitty Hoito: Murskaus tai niitto ja niittojätteen korjaus Kunnostus: Kuivatus, mahdollinen erillissuunnitelma Kasvillisuustavoite: Kukkiva niitty, heinikkoniitty B4 Avoin alue Hoito: Raivaus raivaussahalla tai murskaimella 2-5 vuoden välein Kunnostus: - Kasvillisuus: Avoin, /matala B5 Arvoniitty Hoito: Erillisen suunnitelman mukaan Kunnostus: Erillisen suunnitelman mukaan Kasvillisuustavoite: Arvokasvit maisema-arvot säilyvät

25 Raivauksen jälkeen puiden ja pensaiden kannot voidaan poistaa, mikäli niitystä halutaan aktiivisempaan ulkoiluun tarkoitettu niitty eli ns. käyttöniitty. Kunnostuksen tavoitteena on tällöin, että niittyä voidaan käyttää ulkoilualueena koko sen pinta-alalta. Raivaus- ja kantotähteet viedään pois. Mahdolliset avo-ojat avataan tarvittaessa ja ne muutetaan salaojiksi vain poikkeustapauksissa. Niityn pinta tasataan tarvittaessa murskaimella tai kaivinkoneella. Ensimmäisinä vuosina alue murskataan, jolloin pienet epätasaisuudet tasoittuvat. Maisemaniityillä, jotka on tarkoitettu ennen kaikkea ulkoilualueiden katselukohteiksi, tarvittavat alkukunnostustyöt ovat vähäisempiä. 7.2 Niittyjen hoito Niittyjen hoidolla on kolme tavoitetta: 1) Avoimen maisematilan säilyttäminen, 2) maaperän ravinnetason köyhdyttäminen kukkivan kasvillisuuden elinolosuhteiden parantamiseksi ja 3) avointen alueiden virkistyskäytön varmistaminen. Ensimmäinen tavoite täyttyy useimmilla alueilla murskaamalla heinäkasvillisuus kelamurskaimella 1-2 kertaa kasvukaudessa. Ravinnetason köyhdyttäminen edellyttää niittämisen lisäksi niittotähteen poiskeräämisen. Tällöin tarvittava hoitoketju on: Niitto lautasniittokoneella - karhennus - paalaus - paalien poiskuljetus ja jälkikäsittely. Perinteisiä hoitotapoja kuten laidunnusta ja kulotusta käytetään myös silloin, kun se on mahdollista. Hoidon ajankohta eri hoitoluokissa B1 Maisemapellot Äestys ja kylvö: kevät Kyntö: syksy B3 Maisemaniitty Murskaus - maisemaniitty rehevä: alkusyksy - käyttöniitty, rehevä: alkukesä ja loppukesä - käyttöniitty, karu: loppukesä Niitto - loppukesä, kukinnan jälkeen B4 Avoin alue Voimakkaasti heinittyneillä alueilla: alkukeväästä, ennen lintujen pesintää. Erittäin märkä: roudan aikaan Voimakkaasti vesovilla kasveilla: tavoitteena heinäkuu B5 Arvoniitty Niitto: loppukesästä, kukinnan jälkeen

26 Monet kapeat katuviheralueet hoidetaan B3 hoitoluokan tavoitteiden mukaan maisemaniittyinä. Tavoitteet on esitetty Viheralueiden hoitoluokituksessa 2007. Perinnemaisemat ja lajistoltaan arvokkaat niityt ovat tyypillisiä arvoniittyjä. Myös erilaiset niittotalkoo- ja yhdistysten hoidossa olevat kohteet voivat olla arvokohteita. Kasvillisuudeltaan tai hyönteislajistoltaan arvokkaiden niittyjen hoito tulee tehdä arvoniittyjen erikoishoito-ohjeiden mukaan. Pääsääntöisesti heinäkasvusto murskataan kelamurskaimella tai vastaavalla ja murskausjätteen annetaan maatua niitylle. Muutaman vuoden välein rehevät niityt kuitenkin niitetään ja niittojäte kerätään pois. Niittokerrat pyritään ajoittamaan hyväkasvuisiin kesiin. Ravinneköyhiksi rakennetut niityt, arvoniityt, lajistollisesti monipuoliset niityt, köyhdytetyt niityt sekä keskeisimmillä paikoilla sijaitsevat niityt niitetään rehevyydestä riippuen 1-2 kertaa kasvukaudessa. 7.3 Paalien jälkikäsittely Heinäpaalien lajikoostumus pyritään mahdollisuuksien mukaan analysoimaan ja rehuksi kelpaavat paalit pyritään myymään kotieläinten rehuksi. Paaleja voidaan myös käyttää suojana esimerkiksi kateviljelyssä, riistaeläinten talviruokintaan ja laskettelurinteissä. Käyttöön kelpaamattomat heinäpaalit murskataan paalisilppurilla ja kompostoidaan. Kuva, edellinen sivu. Maisemapeltoa ja rehevää heinävaltaista niittyä. Hyvinkin keskeiset alueet voidaan hoitaa niittymäisesti. Alakuvassa ulkoilutien ja urheilukentän välinen alue.

27 8. Suojavyöhykkeet 8.1 Suojavyöhykkeiden tarkoitus Suojavyöhykemetsien tärkein tehtävä on toimia pölyn ja muiden ilman epäpuhtauksien suodattajana. Meluntorjunnassa huomattavasti tehokkaampia keinoja ovat meluvallit ja -aidat. Kapeallakin metsä- ja puustokaistaleella on kuitenkin psykologista merkitystä melulähteen lähellä asuville: Kun melun lähdettä ei näy, tuntuu itse melukin vähemmän häiritsevältä. Puusto vaimentaa melua tehokkaasti, kun metsäkaistaleen leveys on vähintään 100 m. Monikerroksiset sekametsäkaistaleet ovat suojavaikutuksiltaan tehokkaimpia. Havupuita, erityisesti kuusia, suositaan suojavyöhykkeillä ympärivuotisen suojavaikutuksen aikaansaamiseksi. Vilkkaiden liikenneväylien viereiset suojavyöhykemetsiköt joutuvat kestämään ilmansaasteiden aiheuttamaa rasitusta muita metsiköitä enemmän. Liikenteen kaasu- ja hiukkaspäästöt heikentävät puustoa tavallista enemmän, jolloin uudistamisikä on muita kaupunkimetsiä alhaisempi. Epäpuhtauksista kärsivillä alueilla voidaan käyttää uudistamisessa havupuuna myös serbian- tai douglaskuusta, jotka ovat suomalaista metsäkuusta kestävämpiä ilmansaasteille. Suojavyöhyke on tehokkain monikerroksisena. Jatkuvan elinvoimaisen monikerroksisen kasvillisuuden ylläpitäminen on haastavaa. Varjokasvina kuusi on useimmin alikasvoksena.

8.2 Suojavyöhykkeiden hoito 28 Suojavyöhykemetsiä hoidetaan lievin (n. 25 %), noin 10 vuoden välein toistuvin harvennushakkuin. Näin puiden latvukset säilyvät tuuheampina ja suodattavat tehokkaammin epäpuhtauksia. Pienpuustoa ja kuusialikasvosta jätetään harvennuksissa tuomaan metsään monikerroksisuutta. Suojavyöhykemetsien uudistaminen tehdään yleensä poimintahakkuiden ja kaistalehakkuiden avulla. Hoitohakkuilla metsä pyritään pitämään keski-iältään nuorena eriikäisrakenteisena sekametsänä. Liikenneväylän puoleinen suojavyöhykkeen reuna (10-15 m leveydeltä) tulisi pitää ryhmittäin raivaten ja harventaen harvahkona niin, että ilmavirtaukset pääsevät metsänreunasta metsään sisään. Tällöin epäpuhtaudet suodattuvat tehokkaammin metsikköön. Asutuksenpuoleinen suojavyöhykkeen reuna pidetään tiheänä ja monikerroksisena. Reunavyöhykkeen tulee säilyä ehyenä.