HOITOLUOKAT. C1, lähimetsä

Transkriptio

1 HOITOLUOKAT C1, lähimetsä Lähimetsät sijaitsevat julkisten tilojen tai asutuksen välittömässä läheisyydessä asemakaava-alueella, jossa on yleensä kaavamerkintä VL tai VR. Lähimetsät ovat kooltaan pieniä luonnonmukaisia alueita joissa on luonnonkasvillisuus. Lähimetsät lisäävät alueen viihtyisyyttä ja toimivat rakennetun alueen luonnontilaisena kehyksenä. Niiden käyttötarkoituksena on toimia oleskelu-, leikki- ja läpikulkupaikkoina. Lähimetsiin kohdistuu voimakasta kulutusta ja lähimetsässä liikkujan turvallisuuteen kiinnitetään huomiota muun muassa poistamalla huonokuntoiset puut. Lähimetsissä pyritään kasvattamaan elinvoimaista kaksijaksoista sekapuustoa. Hoitotyöt ovat usein toistuvia ja niillä turvataan puuston jatkuva kasvu. Metsät kasvatetaan harvassa asennossa jolloin puuyksilöille jää riittävästi kasvutilaa. Lähimetsillä ei ole puuntuottovaatimuksia ja hakkuut tehdään yleensä miestyönä. C2, ulkoilu- ja virkistysmetsä Ulkoilu- ja virkistysmetsät sijaitsevat joskus asutuksen läheisyydessä, mutta yleensä suurempina alueina kauempana käyttäjistä. Kaavassa on merkintä M, VL tai VR. Ulkoilu- ja

2 virkistysmetsät ovat pinta-alaltaan lähimetsiä suurempia ja metsät voivat muodostaa suuria aluekokonaisuuksia. Ulkoilu- ja virkistysmetsiä käytetään ulkoiluun, marjastukseen, sienestykseen, kalastukseen, ratsastukseen, leiriytymiseen ja muuhun virkistystoimintaan. Alueille on usein rakennettu polkuverkosto, jolla maapohjan kulutus on ohjattu haluttuun paikkaan. Näillä alueilla hoitotöiden tavoitteena on ulkoilumahdollisuuksien turvaaminen sekä alkuperäisen kasvillisuuden ja eläimistön säilyttäminen. Alueella voi olla aineettomien arvojen lisäksi myös taloudellisia tuottovaatimuksia. Ulkoilu- ja virkistysmetsät pyritään kasvattamaan havupuuvaltaisina jatketulla kiertoajalla. Uudistaminen tapahtuu valtapuuston alle täydentäen luontaisesti tai keinollisesti. Hakkuiden yhteydessä poistetaan polkujen varsilta huonokuntoiset puut sekä tarvittaessa hoidetaan alikasvosta. Suuremmilla alueilla osaa metsistä voidaan kasvattaa luonnontilaisena. Ulkoilu- ja virkistysmetsät kasvatetaan harvassa asennossa. Hakkuut tehdään yleensä koneellisilla korjuuketjuilla. C3, suojametsä Suojametsät ovat vaihtelevan kokoisia alueita ja ne sijaitsevat isojen teiden, teollisuusalueiden, sorakuoppien, moottoriratojen tai muiden tällaisten kohteiden reunaalueilla. Suojametsät toimivat suojavyöhykkeinä lieventäen melu-, pöly-, näkö- tai tuulihaittoja. Meluhaittojen vähentämiseksi suojametsävyöhykkeen tulee olla vähintään 100 metriä leveä. Suojavyöhykkeen leveyden jäädessä alle 100 metrin ei meluhaitta pienene, mutta metsikkö pystyy torjumaan pölyhaittaa. Näkö-, lumija tuulisuojametsät ovat kapeita aidannetyyppisiä alueita. Suojavaikutuksen ylläpitämiseksi ympäri vuoden tulee suojametsiä kasvattaa havupuuvaltaisena. Kieroaika määräytyy puiden terveydentilan mukaan ja

3 uudistaminen tapahtuu harvennuksin sekä poimintahakkuin, jolloin suojametsät pysyvät jatkuvasti puustoisena. Suojametsissä puuyksilöillä on oltava riittävästi tilaa kasvaa, mutta suojavaikutuksen maksimoimiseksi metsikkö tulisi pitää mahdollisimman tiheänä. Hakkuut tehdään koneellisilla ketjuilla tai miestyönä C4, metsä Metsät ovat taajamien ulkopuolella talouskäytössä olevia metsiä. Kaavassa on merkintä M, MU tai MY. Metsien tavoitteena on korkea puuntuotanto, mutta mahdollinen virkistyskäyttö pyritään ottamaan metsänkäsittelyissä huomioon. Metsien hoitoa ohjaa metsälaki, hyvän metsänhoidon suositukset, metsäsertifiointi, arvokkaiden luontokohteiden hoito-ohjeet ynnä muut yhteiskunnan asettamat normit. Metsiä kasvatetaan normaalitiheydessä ja hakkuut tehdään lähes aina koneellisella ketjulla. C5, valmennusmetsä Valmennusmetsät sijaitsevat yleis- ja asemakaava-alueilla rakennettavaksi merkityillä alueilla. Hoitotöiden tavoite on valmentaa puusto kestämään rakentamisen aiheuttama elinympäristön muutos ja säilyttää alueelle ominaiset puu- ja pensaslajit. Yleiskaava alueluokkaan C5 1 kuuluvat yleiskaavassa rakentamiselle varatut viheralueet. Näillä alueilla ei ole vielä yksityiskohtaista kaavoitusta eikä infrastruktuurin tarkkaa sijoittelua vielä tiedetä. Hoitotöiden tavoitteena on 5-15 vuoden sopeutumisaika ennen rakentamisen aloittamista. C5 2 alueluokkaan kuuluvat asemakaavassa olevat alueet jossa yksityiskohtainen kaava on valmis tai valmistumassa. Kunnallistekniikka on rakentumassa ja tontit ovat jo valmennettu tai ovat valmennettavissa luovutuskuntoon. Hoitotyöt ovat rakentamisen jälkeen jäävien viheralueiden hoitoa ja valmennusta tulevaa käyttöä varten. Kaikki valmennusmetsät kasvatetaan erittäin harvassa asennossa ja huonokuntoiset puut poistetaan. Hakkuut tehdään yleensä koneellisilla korjuuketjuilla. C6, maisemametsä Maisemametsät ovat yleensä pienialaisia metsiköitä, jotka sijaitsevat taajaman tuntumassa yleensä asemakaavan ulkopuolella. Metsät rajoittuvat avoimiin

4 alueisiin esimerkiksi saarekkeina peltojen keskellä tai ne ovat harjujen päällä ja rinteissä. Maisemametsät kasvatetaan normaalissa kasvatusasennossa ja erikoissuunnittelua vaativien hoitotöiden tavoitteena on maiseman säilyttäminen muuttumattomana. Maisemametsillä ei ole taloudellisia tuottovaatimuksia. Hakkuut tehdään koneellisella korjuuketjulla. E, erityisalue Erityisalueiden olemus poikkeaa huomattavasti muista hoitoluokista eikä niitä voida sisällyttää mihinkään muuhun luokkaan. Erityisalueena voi olla mikä tahansa kohde, jolla on erityisen poikkeava käyttö tai joka vaatii ympäröivästä luonnosta tai muista hoitoluokista poikkeavaa hoitoa. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi soranottopaikat, kaatopaikat ja veneiden talvisäilytyspaikat. Erityisalueella on aina oma kuviokohtainen erillissuunnitelma. Erityiskohteiden hoitotavoite on tukea alueella tapahtuvaa toimintaa tai suojata ympäristöä sen aiheuttamilta haitoilta. Puuston tiheys ja hoitotyöt määräytyvät kohteen käyttötarkoituksen mukaan. Erityisalueilla ei ole taloudellisia tuottovaatimuksia. F, suojelualue Suojelualueluokkaan kuuluvat valtioneuvoston, lääninhallitusten, kuntien, ympäristökeskusten ja muiden viranomaisten päätöksillä suojellut alueet. Suojelualueita ovat muun muassa luonnonpuistot, kansallispuistot, rauhoitusalueet ja luonnonsuojelulain nojalla suojellut alueet. Jokainen suojelukohde vaatii oman hoitosuunnitelman, koska suojelun tarkoituksena on tehdä hoitotyöt suojellun lajin hyväksi. Alueiden koko ja sijainti vaihtelee. Pieniä suojelukohteita on taajamissa ja taajamien tuntumassa. Laajemmat suojelualueet sijaitsevat kauempana taajamista. Suojelualueilla ei ole taloudellista tuottovaatimusta, mutta niitä voidaan käyttää ulkoiluun ja virkistykseen sekä luonnon seuraamiseen. Metsikön tiheys määräytyy suojeltavan lajin kasvupaikkavaatimusten mukaan. Hakkuut tehdään miestyönä tarpeen mukaan koneavusteisesti.

5 G, vesialue Vesialueisiin kuuluvat vesijättömaat sekä rantaviivan vedenpuoliset alueet. Alueille laaditaan oma tapauskohtainen hoito-ohjelma kuten E ja F luokissa. Vesialueiden hoitotoimenpiteitä ovat muun muassa vesikasvillisuuden niitto, ruoppaus, hapetus, veden puhdistus ja roskakalojen poisto. (puisto) Puistot sijaitsevat asemakaava-alueella taajamien keskustoissa. Puisto on rakennettu ympäristö kävelyteineen ja penkkeineen, josta puuttuu varsinainen metsälajisto. Puistoissa voidaan kasvattaa erikoispuulajeja, pensaita ja kukkia. Puistoissa on kova maanpinnan kulutus ja puistoja hoidetaan hyvin intensiivisesti, esimerkiksi ruohoa leikataan ja lumitöitä tehdään säännöllisesti. Useasti toistuvien hoitotöiden lisäksi puistoissa joudutaan keräämään roskat tasaisin väliajoin. Puiden kuntoa tarkastellaan usein ja huonokuntoiset puut poistetaan. Puistojen hoitotyöt tehdään yleensä miestyönä. HOITOTYÖT Taajamametsissä käytetään talousmetsienhoidossa kehitettyjä menetelmiä: istutus, taimikonhoito, alikasvoksen hoito, harvennus ja uudistushakkuu. Taajamametsissä metsänhoidon tavoitteet ovat erilaiset ja hoitotyöt ovat kevyempiä ja kohteet pienempiä kuin talousmetsissä. Harvennuksissa ja uudistushakkuissa jäljitellään luonnonmetsien puulajikiertoa jolloin metsänhoito on mahdollisimman luonnonmukaista. Hoidon suunnitteluun vaikuttavat hoitoluokan lisäksi metsän kasvupaikka, nykyinen tila ja sen

6 luonne eli halutaanko metsästä valoisa ja avara vai varjoisa ja tiheä. Hoitotyöt valitaan työn tarkoituksen mukaan ja hoitotöiden suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon arvokkaiden kasvien ja eläinten elinympäristöt. Töiden tekninen toteutus Metsänhakkuut ovat yleensä keskittyneet talveen jolloin juurivaurioriski on pienimmillään. Talvikorjuuta suositaan erityisesti nuorissa kuusikoissa kuusen pinnanmyötäisen juuriston vuoksi ja heikosti kantavilla mailla kuten kosteissa notkelmissa ja lehtomaisilla kankailla. Kesäaikaisia korjuita voidaan tehdä kuivilla mäntykankailla. Puunkorjuun ajankohdalla on sitä suurempi merkitys mitä järeämpiä koneita korjuussa käytetään ja mitä heikommin kantavasta maasta on kyse. Talvella ajouraverkoston suunnittelussa voidaan ottaa huomioon myös maisemalliset seikat, kun kesällä ajourat joudutaan tekemään sinne missä maan kantavuus on paras. Ylis- ja verhopuiden poisto hyvin kantavilla mailla kannattaa ajoittaa sulan maan kauteen ja heikosti kantavilla mailla talvikauden leutoihin päiviin. Kesäkorjuuta puoltaa uuden taimiaineksen syntyminen korjuukoneiden ajouriin. Kuusiylispuuston korjuu tulisi tehdä aina talviaikaan lahovikojen torjumiseksi. Hyvin suunniteltu ja toteutettu korjuutyö niin harvennuksissa kuin ylis- ja verhopuiden poistossa mahdollistavat suhteellisen vähäiset vauriot niin koneellisesti toteutettuna kuin miestyönäkin. Alikasvoksen raivaamista vältetään toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun lintujen pesinnän vuoksi. Polkujen ja ulkoilureittien varsilta kerätään hakkuutähteet, jotta kulkukelpoisuus ei huonone. Hakkuutähteistä ja risuista osa voidaan kasata painanteisiin ja kuluneisiin kohtiin tai kuljettaa kokonaan pois. Hakkuutähteet voidaan myös polttaa tai hakettaa paikanpäällä metsässä. Metsien hoitotyöt pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti, jotta häiriöt jäävät lyhytaikaisiksi. Puupinot ja risukasat kuljetetaan pois heti hoitotöiden jälkeen. Työturvallisuus on taajamametsässä tärkeää, koska metsissä liikkuu paljon ulkoilijoita ja koiria. Varsinkin koneellisessa puunkorjuussa turvavälin pitäminen on erityisen tärkeää. Hakkuissa käytetään valvojia, jotka vastaavat ettei ulkoilijoita pääse varoalueelle.

7 Uudistaminen Metsän vanhetessa sen elinvoima heikkenee eikä metsä enää täytä taajamametsälle asetettuja vaatimuksia. Metsän kestävyys heikkenee ja suojavaikutus pienenee. Metsän elinvoima ja kasvu heikkenevät olosuhteista ja puulajista riippuen vuoden ikäisenä. Ensimmäisenä kuolevat lyhytikäiset pioneeripuulajit kuten harmaaleppä, hieskoivu ja pajut. Taajamametsien uudistamiseen vaikuttaa eniten niiden kunto, ei puuntuotannollinen kiertoaika. Taajamametsissä tavoitekiertoaika voi olla 30 prosenttia pitempi kuin talousmetsissä ja yksittäisiä puita sekä puuryhmiä voidaan kasvattaa koko niiden luonnollisen eliniän. Uudistaminen tulisi aloittaa ajoissa jolloin voidaan käyttää hyväksi vanhan puuston siemennyskykyä. Asutuksen läheisyydessä metsän uudistaminen koetaan asukkaiden puolesta yleensä kielteisenä, joten uudistamisella tulisi olla mahdollisimman pieni vaikutus maisemaan. Uudistaminen voidaan tehdä vaiheittain luontaisesti jolloin se on myös huomattavasti halvempaa kuin viljelyketjuun turvautuminen. Uudistamistapa riippuu kasvatettavasta puulajista, maaperästä ja maisemallisista rajoituksista. Erilaisilla uudistamistavoilla on myös mahdollista luoda vaihtelua taajamametsiin. Uudistamismenetelmiä ovat: suojus- ja siemenpuuhakkuu, kaistalehakkuu, pienialainen aukkohakkuu, vyöhykehakkuu ja poimintahakkuu. Siemen- ja suojuspuuhakkuilla hyödynnetään metsän luontaista uudistumiskykyä. Näitä menetelmiä käytetään männyllä kuivahkoilla ja sitä karummilla kangasmailla sekä rauduskoivulla tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla ja hieskoivulla turve- tai soistuneilla hienojakoisilla kangasmailla. Männyllä uudistusalalle jätetään siemenpuuta hehtaarille. Yleensä uudistettava alue on pieni jolloin reunametsäsiemennys on tehokasta ja varsinaiset siemenpuut ryhmitetään aukon keskiosaan. Koivulla siemenpuita jätetään kappaletta hehtaarille. Siemenpuumetsiköissä maanpinta tulisi muokata kevyesti taimettumisen edistämiseksi esimerkiksi äestämällä. Siemenpuumetsissä joudutaan turvautumaan täydennysviljelyyn, mikäli taimiainesta ei synny vähintään 2000 tainta hehtaarille. Siemenpuista muutamia jätetään kasvamaan ja osa poistetaan noin viiden vuoden kuluttua

8 hakkuusta. Suojuspuuhakkuuta käytetään kuusen ja jalopuiden uudistamisessa hallanaroilla alueilla. Kuusi uudistuu luontaisesti huonosti, joten kuusimetsän uudistaminen suojuspuilla vaatii jo olemassa olevan taimiaineksen. Kuusen luontainen uudistaminen suojuspuumenetelmällä onnistuu parhaiten tuoreilla kankailla. Suojuspuita jätetään kappaletta hehtaarille ryhmittäin ja taimettumista haittaava alikasvos raivataan. Pienet aukkopaikat laikkumätästetään ja uudistumisen varmistamiseksi voidaan istuttaa aukkopaikkoihin kuusentaimia. Ylispuut poistetaan kahdessa vaiheessa vuoden kuluttua hakkuusta. Pienialaisia aukkohakkuita ja vyöhykehakkuita käytetään taajamametsissä avohakkuiden sijasta. Pienialaisessa aukkohakkuussa aukot ovat pieniä noin 0,3-0,5 hehtaarin kokoisia ja niistä pyritään tekemään mahdollisimman huomaamattomia jättämällä taimiryhmiä ja maisemapuita. Varjostusta sietävien puulajien kuten kuusen ylle voidaan jättää verhopuita tuomaan nopeasti rehevyyttä aukolle. Valoa tarvitsevien puulajien kuten männyn ja koivun ylle ei jätetä verhopuustoa. Vyöhykehakkuissa pienialaisia aukkoja laajennetaan taimikon kehittyessä 5-10 vuoden kuluttua hakkuusta. Vyöhykehakkuut mahdollistavat monipuolisen metsikkörakenteen kehittymisen. Vyöhykehakkuilla saadaan aikaiseksi vanhojen metsien, aukkojen ja nuorten metsien vaihtelua. Pienaukko- ja vyöhykehakkuissa voidaan joutua turvautumaan myös taimien istutuksiin varsinkin kuluneilla ja viljavilla mailla. Kaistalehakkuuta käytetään lähinnä kuusen luontaisessa uudistamisessa tuoreilla ja niitä viljavammilla kangasmailla, sekä vähintään tuoreen kankaan ravinteisuutta vastaavissa korvissa ja vastaavilla soistuneilla kankailla. Kuusi uudistuu luontaisesti huonosti ja uudistumisen onnistumiseksi monien uudistusta edistävien tekijöiden on toteuduttava: uudistuminen edellyttää hoidettua metsikköä, metsikössä on oltava jo ennen uudistushakkuuta runsaasti kasvatuskelpoista taimiainesta, eikä uudistettavassa kuusikossa saa esiintyä tyvilahoa. Ennen varsinaista kaistalehakkuuta metsässä tehdään kasvatusvaiheen viimeinen harvennus, väljennyshakkuu ennen hyvää siemenvuotta jolloin hehtaarille jätetään runkoa kuusta, koivua ja mäntyä. Taimettumista edistetään rikkomalla sammalpintaa ja raivaamalla

9 kehityskelvottomat taimet. Väljennyshakkuun jälkeen uudistusalalle pitäisi syntyä runsaasti kuusentaimia jotta uudistuminen onnistuisi, mikäli näin ei tapahdu kannattaa metsikkö uudistaa istuttamalla. Väljennyshakkuun jälkeen vuoden kuluttua tehdään suojuspuuhakkuu, jossa jätetään puuta hehtaarille. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa erässä kun taimikko on vakiintunut. Kaistalehakkuun onnistuminen perustuu reunametsän siemennykseen ja kerralla tulisi hakata aukeaksi alle 50 metriä leveä kaistale. Kaistaleen taimettumisen jälkeen voidaan hakata uusi kaistale, kunnes koko metsikkö on uudistettu. Poimintahakkuita käytetään vanhojen monikerroksisien sekametsien uudistamisessa suojelualueiden suojavyöhykkeillä, asemakaava- alueiden puistomaisissa metsissä, asutuksen välisissä metsiköissä, suojametsissä, pienissä saarissa, niemissä, rannoilla, puronvarsilla ja kalliometsissä. Poimintahakkuu sopii erityisesti maisemallisesti tärkeille paikoille, koska se pitää maiseman muutoksen vähäisenä. Aukon minimikoko on vallitsevasta puulajista riippuen 2-4 aaria. Kuusi ja vaahtera varjostavat voimakkaasti joten niillä aukon tulee olla suurempi kuin muilla puulajeilla. Aukkoihin tulee istuttaa taimia, mikäli luontaista taimiainesta ei ole riittävästi uudistumisen onnistumiseksi. Hakkuissa poistetaan ensisijaisesti kasvussa hidastuneita, viallisia ja sairaita puita. Poimintahakkuilla pyritään vapauttamaan varjossa kasvavia elinvoimaisia nuoria puuyksilöitä. Metsäalue käydään läpi poimintahakkuin 5-10 vuoden välein. Taimikonperkaus ja -hoito Eri taimikonhoitotöillä ohjataan tulevan metsän puulajisuhteita. Ennen hoitotöiden aloittamista pitää olla selvillä mitä puulajeja halutaan kasvattaa. Rehevillä mailla taimikkoa voidaan perustamisen jälkeen joutua torjumaan 1-5 vuoden ajan tukahduttavasta heinästä ja vatukosta. Torjunta tehdään mekaanisesti, sillä torjunta-aineita ei käytetä. Tarvittaessa taimikko perataan muutaman vuoden kuluttua taimikon perustamisesta. Taimikonperkauksessa poistetaan roskapuusto ja kasvamaan jätetään valitut puulajit. Taimikon ollessa 4-10 metristä tehdään taimikonhoito, jolloin puulajit harvennetaan suositeltuun tiheyteen ja niiden kasvua haittaava roskapuusto poistetaan.

10 Taimikonperkaus ja -hoito tehdään yleensä raivaussahalla. Vesuria ei suositella käytettäväksi, koska se jättää vaaralliset terävät kannot ja on raivaussahaa hitaampi työväline. Taimikonhoitotyöt tulisi tehdä ajallaan, sillä muuten taimet voivat tukehtua heinikkoon tai roskapuuvesakon alle. Hoitamattomassa taimikossa taimet voivat kehittyä riukumaisiksi ja latvukset supistua, jolloin seuraa kasvutappioita. Liian tiheässä kasvaneet taimet ovat myös alttiimpia sieni- ja hyönteistuhoille. Harvennus Taajamametsiä kasvatetaan yleensä liian tiheänä, jolloin puiden elinvoima heikkenee. Kilpailu vähentää latvusten kasvutilaa, jolloin veden- ja ravinteidensaanti vaikeutuu. Tutkimusten mukaan myös maisema-arvostukset vähenevät sitä enemmän mitä tiheämmäksi metsä kasvaa. Tiheässä metsässä näkyvyys on huono ja liikkuminen vaikeaa. Talousmetsien harvennusmallit ovat taajamametsissä vain ohjeellisia ja taajamametsissä puuston tulisi jäädä harvennusmalleja hieman väljemmiksi. Harvennusten aikaväli ja voimakkuus riippuvat kohteen herkkyydestä, puulajeista, hoidon tavoitteista ja hakkuutähteiden poistamismahdollisuudesta. Kerralla tulisi harventaa korkeintaan 30 prosenttia puustosta, sillä liian voimakas harvennus altistaa puuston lumi- ja tuulituhoille. Harvennus tulisi suorittaa oikea-aikaisesti silloin kun puiden latvukset alkavat koskettaa toisiaan. Harvennuksen viivästyessä puiden latvukset supistuvat ja kasvu hidastuu. Karsiutuneiden latvusten korjaaminen on vaikeaa erityisesti kuusella ja myöhästynyt voimakas harvennus paljastaa rumasti karsiutuneita puita. Harvennusten ollessa myöhässä tulee harvennus tehdä lievänä ja toistaa usein. Harvennusten tavoite on luoda lisää tilaa latvuskerrokseen ja alikasvokselle, joten puita tulisi ensisijaisesti poistaa sieltä missä ne haittaavat alikasvoksen kasvua. Harvennukset vaikuttavat metsäkuvan vaihtelevuuteen ja yksittäisten puiden ulkomuotoon. Harvennuksien avulla metsän rakennetta voidaan kehittää osaalueittain. Kulkureittien varret kasvatetaan harvana näkymien ja turvallisuuden lisäämiseksi. Metsien keskiosat voidaan kasvattaa monikerroksista ja paikoin eri-ikäisinä metsinä, jota harvennetaan epätasaisesti. Mitä syvemmälle

11 metsään mennään, sitä harvemmin metsää tarvitsee harventaa. Suurilla metsäalueilla sisempiä osia voidaan kasvattaa melko luonnontilaisena ja arvokkaita elinympäristöjä kokonaan luonnontilaisena. Ulkoilijat arvostavat eniten vanhaa, avaraa mäntykoivusekametsää ja lehtimetsää. Eniten elämyksiä tuottaa metsä jossa eri-ikäiset ja -lajiset puut ja pensaat vaihtelevat ryhmittäin. Vaihtelevat osa-alueet myös mahdollistavat pienialaisen ja huomaamattoman uudistamisen. Harvennuksilla voidaan kehittää erilaisia pienmaisemia kuten: mäntypilaristoja, monikerroksisia lehti- ja sekametsiä, tervaleppäkorpia ja jykeviä kuusikoita. Harvennuksilla vaikutetaan myös metsien monimuotoisuuteen. Harvennuksissa tulisi metsään jättää kuolleita puita lahoamaan. Niistä puolet tulisi olla maapuuna ja puolet pystyyn kuolleena. Lahoavaa puuta tulisi olla 2-4 kuutiota hehtaarilla, mikä ei vielä merkittävästi lisää kasvavan metsän hyönteis- ja sienituhoriskiä. Lahoavaksi puuksi jätetään eniten lehtipuita kuten koivupökkelöitä, raitaa, tuomea, leppää ja haapaa. Haavan suosiminen harvennuksissa myös muuttaa metsäkuvaa monipuolisemmaksi. Lahoavat puut tulisi jättää metsän sisempiin osiin kauemmaksi kulkureiteistä niiden muodostaman turvallisuusriskin vuoksi. Metsän sisempien osien tiheämpi puusto tarjoaa suojaa ja pesimäpaikkoja eläimille, jotka myös osaltaan rikastuttavat metsikön elämää. Kasvatettavat puulajit valitaan metsää uudistettaessa, mutta hoitotöillä kuten harvennuksella vaikutetaan puulajisuhteisiin. Pääpuulajit voivat vaihtua metsikön iän mukaan. Alkuvaiheessa metsä voi olla lehtipuuvaltainen ja myöhemmin havupuuvaltainen. Erityisesti mänty sopii vanhan metsän pääpuulajiksi pitkäikäisyytensä vuoksi. Lehtipuut tuovat maisemaan valoisuutta ja avaruutta. Niitä tulisi suosia esimerkiksi aurinkoisilla rinteillä. Havupuut puolestaan suodattavat valon ja korostavat varjoja. Niitä tulisi suosia varjoisilla rinteillä. Eri puulajien valontarve ja kilpailukyky tulisi tietää erityisesti monikerroksisia ja -lajisia metsiä kasvatettaessa, niiden hoidon perustuessa valoa vaativien ja varjossa viihtyvien lajien oikeisiin suhteisiin. Valoa vaativat puut eivät pysty kasvamaan elinvoimaiseksi varjossa. Puulajeilla on omat kasvupaikkavaatimukset ja kotimaisia puulajeja tulisi

12 kasvattaa niiden luontaisilla kasvupaikoilla terveen ja hyvälaatuisen metsikön kasvattamiseksi. Alikasvoksen hoito Alikasvoksella tarkoitetaan valtapuuston alle syntynyttä vaihtelevan kokoista taimi-riukuvaiheen puustoa. Luonnonsukkessiossa puulajit uudistuvat luontaisten taipumustensa mukaan ja muodostavat alikasvoksen. Metsän varttuessa taimia syntyy valtapuuston alle vaihtelevasti riippuen, miten puulajikierto etenee ja kuinka paljon ulkoiset tekijät muokkaavat kasvupaikkaa. Alikasvoksen elinvoimaisuus riippuu sen saamasta valosta, ravinteista ja vedestä. Alikasvospuiden kasvu vaihtelee erittäin paljon riippuen valtapuustokilpailun voimakkuudesta, mihin puolestaan vaikuttavat valtapuuston ikä, puulaji ja tiheys. Kehittyäkseen normaalisti alikasvoksena kuusi vaatii prosenttia metsikköön tulevasta kokonaisvalonsäteilystä. Mänty ja koivu puolestaan vaativat prosenttia. Alikasvokselle luodaan tilaa ja vähennetään juuristokilpailua harvennuksilla, mutta alikasvosta tulee hoitaa myös raivaamalla Alikasvoksen hoito keskittyy metsikön eri osiin. Raivaukset keskittyvät polkujen varsille, näköalapaikoille ja pienialaisiin puistomaisiin metsiin. Raivauksen tarkoituksena on järjestellä metsikön sisäistä kuvaa avartamalla ja lisäten näkyvyyttä, mutta toisaalta myös jättäen tiheikköjä. Metsän avaruus ja valoisuus ovat luonteenomaisia karuille ja kuiville mäntykankaille, kun lehdot ovat luonteeltaan yleensä reheviä ja varjoisia. Näitä metsikön erityispiirteitä tulisi korostaa myös raivauksin. Metsän sisäosissa tarpeettomia raivauksia vältetään ja biologisesti arvokkaat tiheiköt kuten rehevät ojat ja puron varret jätetään kokonaan raivaamatta. Niissä viihtyvät monet harvinaisemmat lintulajit kuten viita- ja luhtakerttunen. Raivaamattomat tiheiköt tarjoavat elinympäristön hyönteisille, mikä puolestaan rikastuttaa puistolintulajistoa. Alikasvosta ei raivata tasavälisesti koko metsiköstä eikä alikasvosta pitäisi poistaa kokonaan. Liian voimakas raivaus saa lehtipuuston vesomaan voimakkaasti, jolloin alue pensoittuu ja vesakkoa on poistettava toistuvasti. Metsän ja alikasvoksen lajikoostumus riippuu kasvupaikan viljavuudesta, maaperän kosteudesta, metsikön syntytavasta ja valtapuuston tiheydestä.

13 Rehevimmillä paikoilla kasvaa vaateliaampia lajeja kuten lehmusta ja vähäravinteisemmilla mailla pihlajaa ja paatsamaa. Alikasvosta tulisi hoitaa kasvupaikan mukaisesti eli suosia kasvupaikalle ominaisia puulajeja. Erityisesti monikerroksista metsää kasvatettaessa onnistuminen vaatii oikeita puulajivalintoja sekä toistuvia harvennuksia ja raivauksia, koska metsän jatkuva kasvu edellyttää alikasvoksen elinvoimaisuutta sen muodostaessa tulevaisuudessa metsikön valtapuuston.