Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena"

Transkriptio

1 30 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena Runsaasti käytetyt, pienialaiset metsäkuviot asutuksen läheisyydessä olivat paikoin kuluneita, kuten esimerkiksi Kilon ja Kilonpuiston koulujen lähimetsät (kuva 19). Tällaisiin kohteisiin tulee jatkossa kiinnittää huomiota ja pyrkiä hoitotoimenpitein ehkäisemään kulumista. Kuva 20 Osa kuvioista jätettiin luonnontilaisiksi luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Kuvassa koivunmantokuoriaisen syömäjälkiä lahopuulla kuviolla 135. Kuvioita, jotka eivät ole aktiivisessa virkistyskäytössä ja/tai joilla on erityisiä luontoarvoja, jätettiin luonnontilaisiksi ja merkittiin hoitoluokkaan C5, arvometsä. Osalle tällaisista kuvioista oli jo jätetty la-

2 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 31 hopuuta. Muita suunnitelmassa esitettyjä monimuotoisuuden lisäämiseen tähtääviä hoitotoimenpiteitä ovat mm. jalojen lehtipuiden suosiminen niiden luontaisilla kasvupaikoilla (kuva 21), tiheikköjen jättäminen sopiviin paikkoihin ja monilajisuuden sekä monikerroksellisuuden lisääminen. Kuva 21 Suunnittelualueella kasvaa runsaasti komeita jaloja lehtipuita. Kuvassa tammi ja saarni kuviolla 259. Kuva 22 Reunaniitty Kilon aseman läheisyydessä, kuviolla 179.

3 32 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Suunnittelualueella on useita laajempia avoimia niitty- ja peltoalueita. Niittyjen ja avoimien alueiden hoidossa on kiinnitetty erityistä huomiota niiden maisemallisiin ominaispiirteisiin ja niiden sijoittumiseen suurmaisemassa. Niityt on luokiteltu uutta hoitoluokitusta soveltaen ja yleisin niille ehdotettu hoitotoimenpide oli niitto. Kuva 23 Maisemaniitty kuviolla 126. Kuva 24 Maisemapelto kuviolla 132.

4 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Kuva 25 Maisemaniitty kuviolla 146. Kuva 26 Maisemaniitty on niitetty koneellisesti kuviolla

5 34 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 7. KUSTANNUSARVIO Oheisessa taulukossa on esitetty suuntaa-antava arvio suunniteltujen toimenpiteiden kokonaiskustannuksista. Pienpuustonhoitoon sisältyvät myös mekaanisen raivauksen ja perkausten kustannukset. Taulukko 5 Arvio suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden kustannuksista Toteutusaikataulu Toimenpide Heti Ensiharvennus Harvennus Erikoishakkuu Pienpuustonhoito Istutus Niitto Yhteensä Johtopäätöksenä voidaan todeta, että B- ja C-hoitoluokkien hoito on varsin edullista suhteutettuna näihin hoitoluokkiin kuuluvien viheralueiden näkyvyyteen ja käytettävyyteen. 8. JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTOIMENPITEET Noin 50 kuviolle ehdotettiin jonkinlaisia toimenpiteitä. Toimenpide-ehdotukset ja niiden kiireellisyysluokat löytyvät liitteestä 9, hoito- ja hakkuutaulukoiden alta. Keskeiset hoitotoimenpiteet ja niiden toteutusaikataulu on esitetty myös liitteiden7 ja 8 teemakartoilla. Erityiskohteina mainittakoon kuvion 149 reunavyöhykkeen vahvistaminen sekä näkymien säilyttäminen avoimina kuvioiden 132, 146 ja 177 muodostamalla, maisemallisesti arvokkaalla niittyalueella. Näkemäsektorin ja edellä mainitun niittyalueen yhtenäisyys tulee säilyttää alueen kaavoituksen ja rakentamisen sekä näihin liittyvän viheraluesuunnittelun yhteydessä. Yksittäisiä jalopuita (esim. tammi) voisi suosia tulevalla uudella asuinalueella. Jatkossa tulisi kiinnittää erityistä huomiota Kaupunkisuunnittelukeskuksen ja Teknisen keskuksen suunnittelun vuorovaikutteisuuteen ja tiedon kulun parantamiseen, jotta luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmissa, tai tarvittaessa myös erillistoimin niiden ulkopuolella, ehdittäisiin valmentaa puustoa ja kehittää reunavyöhykkeitä maankäytön muutoksia silmällä pitäen. Rakentamisesta ja maankäytön muutosten myötä viheralueiden määrä vähenee, minkä johdosta jäljelle jäävien alueiden ja niiden valmentamisen merkitys korostuu.

6 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 35 Suunnitelmaa päivitetään luonnonhoitoyksikössä vuosittain, sitä mukaan kuin suunnitelmaa toteutetaan ja siihen tulee muutoksia. Luonnonhoitoyksikkö ja tekninen keskus käyvät suunnitelman ja sen toteutustilanteen läpi yhdessä kerran vuodessa. Maisemallisesti katsottuna suunnittelualueen metsät ovat pinta-alaltaan pieniä, mutta rakentaminen alistuu maisemaan pientaloasutuksen ansiosta. Avoin peltoalue (kuviot 132, 146 ja 177) muodostaa tärkeän keskiakselin, johon rajautuvat metsän reunat ovat erityisen tärkeitä. Myös pienempien niittyalueiden reunat ovat maisemallisesti merkittäviä. Havupuuvaltaiset metsäkumpareet ja yleensä havupuiden muodostama silhuetti on omaleimaista Kiloa, jota tulisi voida säästää ja suosia. Suunnittelualueen asutus on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana ja tulee edelleen lisääntymään seuraavalla suunnitelmakaudella. Tämä tulee ottaa huomioon hoidon toteutuksessa ja pyrkiä ehkäisemään ennalta lisääntyvän käyttöpaineen aiheuttamaa kulutusta. Kulutuksen ennaltaehkäisy ja kulun ohjaaminen on tärkeää juuri Kilo Etelä-Leppävaara alueen kaltaisilla suunnittelualueilla, joilla metsäkuvioiden koko on pieni ja reunavaikutus suhteessa kuviokokoon suuri. Kulumisen ennaltaehkäisy ja kulumisvaurioiden korjaaminen on myös yksi Espoon luonnonhoidon toimintamallissa (Espoon kaupunki 2006) esitetyistä tavoitteista. Suunnittelualueella on useita kulumiselle herkkiä kuvioita, joille ei tässä suunnitelmassa esitetty erityistoimenpiteitä kulumisen korjaamiseksi tai ennaltaehkäisemiseksi. Jatkotoimenpiteenä tulisi tarkastella näitä riskikohteita tarkemmin ja arvioida suunnitelman toteutuksen yhteydessä kuviokohtaisesti tarve kulumista ehkäiseville tai korjaaville toimenpiteille. Hoidon toteuttajien vastuulla on myös muuttuneissa olosuhteissa arvioida tapauskohtaisesti mahdolliset muutostarpeet suunnitelmassa esitettyihin toimenpiteisiin. Suunnitelman keskeisin luonnon monimuotoisuutta edistävä toimenpide on luonnoltaan arvokkaimpien kuvioiden luokittelu hoitoluokkaan C5, arvometsä. Arvometsät on tarkoitus säilyttää pysyvästi viheraluekäytössä. Muiden alueiden osalta luonnon monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet tulee arvioida suunnitelman toteutuksen yhteydessä tapauskohtaisesti. Tärkeimpiin yksittäisiin luonnon monimuotoisuutta lisääviin toimenpiteisiin kuuluu mm. lahopuun jättäminen sekä pystyyn että maahan. Maapuita voidaan käyttää myös kulun ohjaukseen kulumisherkillä alueilla. Kulumisen hoitoon liittyvälle erillisohjeistukselle on todettu olevan tarvetta. Viheralueverkoston säilyttäminen mahdollisimman yhtenäisenä on ensisijaisen tärkeää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja metsien elinvoimaisuuden säilyttämisen sekä myös virkistyskäytön kannalta. Tähän tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota yhteistyössä kaupunkisuunnittelukeskuksen ja Espoon ympäristökeskuksen kanssa. Yhteistyötä muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa on suositeltavaa lisätä jatkossa. Samalla voidaan selvittää muualla tehtyjen kaupunkimetsien hoitoon liittyvien ohjeiden soveltuvuutta Espoon tarpeisiin.

7 36 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 9. LÄHTEET Anttila, H. ja Kuisma, S. 2005: Espoon luontokohteet. Espoon ympäristökeskus. 27 s. Eskolainen, M. 1999: Viheralueiden hoidon työselitys. Viherympäristöliitto ry, julkaisu s. Espoon kaupungin tekninen keskus 2005: Kilo-Leppävaara. Viheralueiden alueellinen yleissuunnitelma s.+ 14 liites. Espoon kaupungin tekninen keskus 2004: Espoon keskus - Kaukalahti luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma s. Espoon kaupunki; Tekninen keskus, Katu- ja Vihertuotanto, Vihertuotanto ja Luonnonhoitoyksikkö 2006: Espoon luonnonhoidon toimintamalli. Luonnonhoito s. Painossa. Espoon kaupunki 2006: Uudet hoitoluokat, kokousmuistio Heikkinen, M. 2001: Espoon uhanalaiset ja silmälläpidettävät eläimet ja kasvit. Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 7/ s. Kalevi Hiironniemi, henkilökohtainen tiedonanto: yhteydenpito puhelimitse ja sähköpostitse ja Laurinen, H. ym. 2004: Keskuspuiston pohjoisosan luonnonhoitosuunnitelman lisäliite. Reunametsien hoito- ja kehittämissuunnitelma Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2006: Hyvän metsänhoidon suositukset. 95 s. Saura, A. ja Könönen, K. 2003: Espoon Monikonpuron kalasto- ja pohjaeläintarkkailu vuonna Kala- ja riistaraportteja nro s. Siivonen, Y. 2002: Espoon eteläosien lepakkokartoitus Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 3/ s. Viherympäristöliitto ry 2006: Viheralueiden hoitoluokitus. Luonnos Kalevi Hiironniemi, henkilökohtaiset tiedonnannot ja

8

9 Aikaisemmin ilmestyneet suunnitelmat: Keskuspuisto 1 Käyttö- ja hoitosuunnitelma 1998 Tapiolan puuston hoito- ja uudistamissuunnitelma Haukilahti-Westendin luonnonhoitosuunnitelma Kivenlahti-Soukka luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Viherlaakso-Karakallio luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Espoon keskus-kaukalahti luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Kilo-Leppävaara. Viheralueiden alueellinen yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

5.2. Viheralueiden jakautuminen eri hoitoluokkiin

5.2. Viheralueiden jakautuminen eri hoitoluokkiin 20 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Hoitoluokat C4 (talousmetsä) ja B2 (käyttöniitty) eivät ole Espoossa käytössä, eivätkä myöskään C- hoitoluokkien alaluokat (Espoon kaupunki,

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (7) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS HOITOLUOKITUKSEN MERKITYS Kaavoitusvaiheessa määritetty alustava käyttö ja hoitoluokka kuvaavat alueen laatutavoitetta. Samalla viheralueiden rakentamisen ja hoidon kustannukset

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi KIRJE 1 (5) Kristina Rocha Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa

Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) 2008 2017 tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa LUMO seminaari 3.6.2014 Helsingin ympäristökeskus Tiina Saukkonen, luonnonhoidon

Lisätiedot

Avointen viheralueiden (B) uudet laatuvaatimukset ja työselitys

Avointen viheralueiden (B) uudet laatuvaatimukset ja työselitys Avointen viheralueiden (B) uudet laatuvaatimukset ja työselitys Metsä- ja Viherpäivät 2012 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus /ProAgria Keskukset B hoitoluokat Uudet hoidon laatuvaatimukset

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (5) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset

Lisätiedot

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).

Lisätiedot

Virpi Sahi Metsäluonto ja virkistysarvot Espoon kaupungin metsien hoidossa

Virpi Sahi Metsäluonto ja virkistysarvot Espoon kaupungin metsien hoidossa Virpi Sahi 14.9.2016 Metsäluonto ja virkistysarvot Espoon kaupungin metsien hoidossa Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiin, mutta vain harvoilla on oikeus omiin faktoihin. Heitä kutsutaan nobelisteiksi.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 76 Ympäristölautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Tia Lähteenmäki,

Lisätiedot

Metsäohjelma 2016 16.11.2015

Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 225. Kaupunginhallitus 15.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 225. Kaupunginhallitus 15.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.06.2015 Sivu 1 / 1 1010/10.03.01/2015 Tekninen lautakunta 25 18.3.2015 Tekninen lautakunta 49 13.5.2015 225 Valtuustokysymys Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA Tähän tarvittaessa otsikko PUISTOYKSIKKÖ HENKILÖSTÖRESURSSIT PUISTOTYÖNTEKIJÄT 2,5 HENKILÖÄ PUISTOTYÖNJOHTAJA 1 HLÖ KAUPUNGINPUUTARHURI

Lisätiedot

Viheralueiden hoitoluokat. Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat

Viheralueiden hoitoluokat. Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat Viheralueiden hoitoluokat Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat Mikä on viheralue? Taajaman viheralueita ovat virkistysalueet, puistot, ulkoiluun ja urheiluun liittyvät viheralueet, avoimet niityt,

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain

Lisätiedot

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta Malmin lentokenttä luontoharrastajan Ilkka Lyytikäinen 20.10.2007 Kentän luontoarvot 2 3 Siipiparatiisi Luonnonomainen niitty, joka niitetään säännöllisesti Niitty - pensaisto - metsä muodostavat kokonaisuuden,

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka

Lisätiedot

Keskuspuisto on Espoon sydän -kampanjan viestit kuntavaaleihin. Virpi Sahi

Keskuspuisto on Espoon sydän -kampanjan viestit kuntavaaleihin. Virpi Sahi Keskuspuisto on Espoon sydän -kampanjan viestit kuntavaaleihin Virpi Sahi 25.1.2017 Espoon ympäristöyhdistys on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Espoossa. www.sll.fi/espoo, www.sll.fi/espoonkeskuspuisto

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

ESPOOLAINEN LUONNONHOIDON TOIMINTAMALLI

ESPOOLAINEN LUONNONHOIDON TOIMINTAMALLI ESPOOLAINEN LUONNONHOIDON TOIMINTAMALLI Espoon kaupunki Tekninen keskus Katu- ja Vihertuotanto Vihertuotanto Luonnonhoitoyksikkö Espoolainen luonnonhoito on: Elinvoimaisten ja monimuotoisten luonnonmukaisten

Lisätiedot

Metsäohjelma

Metsäohjelma Metsäohjelma 2017 Espoon kaupunki 2017 Metsäohjelma 2017 1 (26) Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2017 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman kohteet

Lisätiedot

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi

Lisätiedot

Mielakan metsäilta

Mielakan metsäilta Mielakan metsäilta 19.4.2017 26.6.2017 Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä Kysely auki 30.4.2017 saakka osoitteessa www.kouvola.fi/taajamametsat 26.6.2017 Sanna Laukkanen 2 26.6.2017 Sanna Laukkanen

Lisätiedot

Avoimet viheralueet Maisemapeltojen ja niittyjen ylläpito Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen

Avoimet viheralueet Maisemapeltojen ja niittyjen ylläpito Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Avoimet viheralueet Maisemapeltojen ja niittyjen ylläpito 2015-2025 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Lähtökohdat Kaupungin viheralueista vain n. 8 % on B-hoitoluokkien avoimia alueita,

Lisätiedot

Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa

Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa Kuntametsien suunnittelun tiekarttahankkeen väliseminaari 30.5.2007 Bjarne Häggman 19.7.2007 1 Viheralueiden hoitoluokitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 3945/2016 11.01.02 28 Ympäristölautakunnan lausunto Espoon luonnonhoidon toimintamallista Valmistelijat / lisätiedot: Tia Lähteenmäki, puh. 043 826 5221 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Kemera -työryhmän kuuleminen Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Kemera -työryhmän kuuleminen Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus k JULKISET PALVELUT Kemera -työryhmän kuuleminen 4.12.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Luonnonhoito ja Kemera 2015 Kuulemisen sisältö Luonnonhoidon tarpeet, keinot

Lisätiedot

ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA. Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010

ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA. Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010 ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010 SISÄLTÖ 1 VIHERALUEIDEN HOITOLUOKAT ESKOLANPELLON ALUEELLA s. 3 1.1 Hoitoluokkien väliset

Lisätiedot

Metsäluonnon suojelu. Metsäakatemia Paloma Hannonen

Metsäluonnon suojelu. Metsäakatemia Paloma Hannonen Metsäluonnon suojelu Metsäakatemia 11.5.2016 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suomen sitoumukset Pysäytetään luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä. YK:n Biologista

Lisätiedot

Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana

Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana Kaija Eisto Metsähallitus Luontopalvelut 14.11.2018 Ennallistaminen ja luonnonhoito muuttuvassa ilmastossa -seminaari Ennallistaminen ja luonnonhoito suojelualueilla

Lisätiedot

Monimuotoisuuden suojelu

Monimuotoisuuden suojelu Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta

Lisätiedot

23.5.2012 Nuorallatanssia Nuorallatan kaupunkimetsis kaupunkim etsis

23.5.2012 Nuorallatanssia Nuorallatan kaupunkimetsis kaupunkim etsis Nuorallatanssia kaupunkimetsissä Tiina Saukkonen luonnonhoidon suunnitteluvastaava metsänhoitaja Metsä- ja viherpäivät Helsinki 2012 24. 25.5.2012 1 Nuorallatanssia kaupunkimetsissä 1. Luonnonhoidosta

Lisätiedot

HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa

HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa Ympäristökuiskaaja-koulutus 3.2.2011, Jyväskylä Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus 01.02.2011 1 Esityksen sisältöä Mistä maatalousalueiden

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Metsäohjelman luonnos

Metsäohjelman luonnos Metsäohjelman luonnos Asukastilaisuus 30.5.2018 Metsien arvot Metsäohjelman asukaskyselyn tuloksista laadittu karttaanalyysi asukkaiden rentoutumiseen ja stressistä palautumiseen käyttämistä metsistä keskustaajaman

Lisätiedot

Luonto kaupunkisuunnittelussa

Luonto kaupunkisuunnittelussa Luonto kaupunkisuunnittelussa Esimerkkejä Turusta Turun kaupunki Kaupunkisuunnittelu Tuuli Vesanto / 11.10.2017 Aiheet: 1. LUONTOARVOT YLEISKAAVOITUKSESSA 2. HULEVEDET JA LUONNON MONIMUOTOISUUS 3. TURUN

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta

Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta 2020-2030 Luonto-Liitto Pohjanmaa, Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys, Ostrobothnia Australis, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, Vaasan ympäristöseura

Lisätiedot

Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito

Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito Biologi Sirpa Peltonen Etelä-Savon ELY-keskus 23.3.2018 Perinnebiotooppi on: keto, niitty, rantaniitty, lehdesniitty,

Lisätiedot

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos KUNTAMETSO -KYSELYN TULOKSIA Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos Kaikkiin METSO kuntiin kysely, jossa kartoitettiin: 1. Metsien monimuotoisuuden turvaamista kuntien virkistys- ja ulkoilumetsissä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 94 Teknisen lautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Sini Miettinen,

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 13.05.2015 Sivu 1 / 1 1010/10.03.01/2015 Tekninen lautakunta 25 18.3.2015 49 Valtuustokysymys, joka koskee Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmaa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat 3052 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

Metsähallituksen suojelualueiden ennallistamis- ja luonnonhoitotyöt. Päivi Virnes Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut 27.11.

Metsähallituksen suojelualueiden ennallistamis- ja luonnonhoitotyöt. Päivi Virnes Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut 27.11. Metsähallituksen suojelualueiden ennallistamis- ja luonnonhoitotyöt Päivi Virnes Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut 27.11.2007 Suojelualueiden ennallistaminen Ihmistoiminnan kautta vahingoittuneiden

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen

Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen Espoon kaupunki, Tekninen keskus, luonnonhoitoyksikkö Jakelu: Harri Tanska, Kati Tuura, Toni Korjus, Sini Miettinen, Juho Ikäheimo, Saija Räsänen 6.3.2017 Asia: Aloite Espoon metsätyöohjelman 2017 luonto-,

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Laidunnus ja maisema seminaari Tiina Seppänen. Miksi haluamme tukea maisemanhoitoa?

Laidunnus ja maisema seminaari Tiina Seppänen. Miksi haluamme tukea maisemanhoitoa? Laidunnus ja maisema seminaari 11.01.2018 Tiina Seppänen Miksi haluamme tukea maisemanhoitoa? Suomi toimii sähköllä. Fingridin tärkein tehtävä on huolehtia, että Suomi saa sähköä häiriöttä joka hetki.

Lisätiedot

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä

Lisätiedot

3934/ /2014. Metsätyöohjelma

3934/ /2014. Metsätyöohjelma 3934/14.03.02/2014 Metsätyöohjelma 2015 Espoon kaupunki 2014 Metsätyöohjelma 2015 1 (15) Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015 on C-hoitoluokkien vuosityöohjelma, jonka ovat koonneet Espoon kaupunkitekniikka

Lisätiedot

KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä

KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä Helena Pakkanen Kymenlaakson Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/proagria Kymenlaakso ry Mitä kylämaisema on Jokaisella kylämaisemalla

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon

Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon 23.10.2015 Tiina Saukkonen luonnonhoidon suunnitteluvastaava metsänhoitaja Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon Keskuspuisto on Helsingin tärkein ja suosituin ulkoilualue.

Lisätiedot

KILO ETELÄ-LEPPÄVAARA

KILO ETELÄ-LEPPÄVAARA KILO ETELÄ-LEPPÄVAARA LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA 2007 2016 Espoon kaupunki Tekninen keskus Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia 2/2007 Etukannen kuva: Maisemaniitty kuviolla 126. Kuva: Liisa

Lisätiedot

Metsätyöohjelma 2015, LIITE 1

Metsätyöohjelma 2015, LIITE 1 3934/14.03.02/2014 Metsätyöohjelma 2015, Espoon kaupunki 2014 1 Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015, Liite 1 sisältää toimenpidekartat kohteille, joilla ei ole luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmaa. Lisätietoja:

Lisätiedot

Uudet metsänhoidon suositukset

Uudet metsänhoidon suositukset Uudet metsänhoidon suositukset Ajankohtaista metsätaloudesta 25.1.2014 Olli Äijälä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäalan asiantuntemus käytössäsi Tarjoamme vastuullisia ja kannattavia ratkaisuja

Lisätiedot

Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä. Juha Siitonen Metla, Vantaa

Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä. Juha Siitonen Metla, Vantaa Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä Juha Siitonen Metla, Vantaa Alustus pähkinänkuoressa Vähän tutkimustietoa eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksen vaikutuksista monimuotoisuuteen Emme tiedä,

Lisätiedot

FSC-SERTIFIOINTI YHDISTÄÄ KANNATTAVAN JA VASTUULLISEN METSÄNHOIDON

FSC-SERTIFIOINTI YHDISTÄÄ KANNATTAVAN JA VASTUULLISEN METSÄNHOIDON FSC-SERTIFIOINTI YHDISTÄÄ KANNATTAVAN JA VASTUULLISEN METSÄNHOIDON Oletko kiinnostunut taloudellisesti kannattavasta metsänhoidosta, joka huomioi monipuolisesti myös ympäristöarvot ja sosiaaliset näkökulmat?

Lisätiedot

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Luonnos 14.12.2009 / Virpi Sahi Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Suunnitelman ja toteutuksen vertailua kuvioittain joulukuu 2009 Yleistä hoito- ja käyttösuunnitelmasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) 261 puistosuunnitelman hyväksyminen (nro VIO 5835/1) HEL 2016-011912 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Pukinmäen rantapuiston ja Bockinpuiston luoteisosan puistokäytävän

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Metsäsuunnitelma ns. vanhan Lappeenrannan haja-asutusalueen metsille vuosille 2013-2022

Metsäsuunnitelma ns. vanhan Lappeenrannan haja-asutusalueen metsille vuosille 2013-2022 Tekninen lautakunta 119 03.04.2013 Metsäsuunnitelma ns. vanhan Lappeenrannan haja-asutusalueen metsille vuosille 2013-2022 440/10.03.01.10.00/2013 TEKLA 119 Valmistelija/lisätiedot: Kaupungingeodeetti

Lisätiedot

Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus

Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08)

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08) LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma Johdanto Luuniemen alueelta on inventoitu luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas kasvillisuus (kuva alla) ja alueelle on tehty ympäristösuunnitelma vuonna 2006 (Suunnittelukeskus

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016 Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO on antanut metsälle uuden merkityksen. METSO-ohjelman avulla omistaja

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Uusimaa Karen Wik-Portin, aluejohtaja Helsinki 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA YLEISKAAVAN SELVITYKSISTÄ JA VIHERVISIOSTA Raisa Kiljunen-Siirola, KSV yleissuunnittelutoimisto 3.6.2014 HELSINGIN YLEISKAAVA Suunnittelu- ja selvheityshankkeet: luja eri mittakaavatasolla

Lisätiedot

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Ojitettujen soiden ennallistaminen Ojitettujen soiden ennallistaminen Soiden maankäytön tulevaisuus -seminaari 2014 Matti Seppälä, johtava luonnonhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus 18.12.2014 Suomen metsäkeskus 2 Ojitettujen soiden

Lisätiedot

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.2008 Yleistä arviointiselostus on laaja sekä esitystavaltaan hyvä

Lisätiedot

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä.

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä. Luonnonhoitoryhmän ympäristöjärjestöasiantuntijoiden kommentit ja kehitysehdotukset liittyen Reijolan ja Lauttasaaren aluesuunnitelmaluonnoksiin (Sirkku Manninen, Jyri Mikkola & Keijo Savola 3.9.2010)

Lisätiedot

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN METSÄSTRATEGIA JA HOITO- JA KÄYTTÖLUOKITUS

KIRKKONUMMEN KUNNAN METSÄSTRATEGIA JA HOITO- JA KÄYTTÖLUOKITUS 1(12) KIRKKONUMMEN KUNNAN METSÄSTRATEGIA JA HOITO- JA KÄYTTÖLUOKITUS 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Metsästrategia.,...3 1.1 Päämäärät..,... 3 2. Toimintaperiaatteet. 3 2.1 Metsien käyttö- ja hoitoluokitus...

Lisätiedot

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten Multisillan koulun alue kaava 8647 M U L T I S I L T A Perkkoonpuisto Kenkä Matin tontti kaava 8629 Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten 30.11.2016 Liittyy

Lisätiedot

UPM SILVESTA LUONTO- JA MAISEMATYÖ- PALVELUT

UPM SILVESTA LUONTO- JA MAISEMATYÖ- PALVELUT UPM SILVESTA LUONTO- JA MAISEMATYÖ- PALVELUT UPM SILVESTA UUDENLAINEN TAPA HOITAA YMPÄRISTÖÄ UPM Silvesta tarjoaa kattavan ja ammattitaitoisen palveluverkoston huolehtimaan yritysten ja yhteisöjen luonto-

Lisätiedot

Perinnemaisemien hoito

Perinnemaisemien hoito Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

POHJOIS-LEPPÄVAARA - LINTUVAARA

POHJOIS-LEPPÄVAARA - LINTUVAARA POHJOIS-LEPPÄVAARA - LINTUVAARA LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA 00-0 Espoon kaupunki Tekninen keskus Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia /00 Kannen kuva Näkymä kalliolta, kuvio 0. Työryhmä Tiina

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

Kirkkonummen Medvastsundetin laitumen toimenpidesuunnitelma. Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Hanna-Leena Keskinen & Päivi Leikas 2016

Kirkkonummen Medvastsundetin laitumen toimenpidesuunnitelma. Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Hanna-Leena Keskinen & Päivi Leikas 2016 Kirkkonummen Medvastsundetin laitumen toimenpidesuunnitelma Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Hanna-Leena Keskinen & Päivi Leikas 2016 1. Alueen kuvaus Kirkkonummella, Medvastön kylässä sijaitsee

Lisätiedot

Laaksolahti- Jupperi- Järvenperän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma

Laaksolahti- Jupperi- Järvenperän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Laaksolahti- Jupperi- Järvenperän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2012-2022 Espoon kaupunki, Tekninen keskus 2012 Suunnittelijat: Sanna Ervasti, Innofor Finland Oy Matti Välimäki, Innofor Finland

Lisätiedot

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Espoon ympäristöyhdistys Sini Miettinen

Espoon ympäristöyhdistys Sini Miettinen Espoon ympäristöyhdistys 14.9.2016 Sini Miettinen Espoon luonnonhoidon toimintamalli Tavoitteet ja ohjeet kaupungin omistamien metsien, peltojen ja niittyjen hoitoon sekä hoidon suunnitteluun Linjaukset

Lisätiedot

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Tapahtunut tähän mennessä 2013 lautakunta päätti käynnistää osayleiskaavatyön valmistelun 2014 Lautakunta päätti vision

Lisätiedot

hakkuut rakent am ja monimuotoisuus

hakkuut rakent am ja monimuotoisuus Bioenergia, Metsien tulevaisuutta lisääntyvät hakkuut rakent am ja monimuotoisuus assa 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 16.02.20178 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi Suojeluasiantuntija Paloma 050 Hannonen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 1010/10.03.01/2015 Tekninen lautakunta 25 18.3.2015 Tekninen lautakunta 49 13.5.2015 Kaupunginhallitus 225 15.6.2015 113 Valtuustokysymys Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta

Lisätiedot

Suojeluesitys Espoon kaupungin omistamille Keskuspuiston arvokkaille luontokohteille

Suojeluesitys Espoon kaupungin omistamille Keskuspuiston arvokkaille luontokohteille Espoon ympäristöyhdistys ry Espoon nuoret ympäristönsuojelijat ry Suojeluesitys Espoon kaupungin omistamille Keskuspuiston arvokkaille luontokohteille 12.3.2008 Esitämme, että Espoon kaupunki suojelee

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Pienaukkohakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot