JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN Liikenne ja maankäyttö 2015 Timo Vuoriainen, Jyväskylän kaupunki Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 8.10.2015 JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE 8.10.2015 2 1
KESKUSTAN KEHITTÄMISEN 1. VAIHE Kauppakadun muutos kävelykaduksi Aikanaan uutta oli sulanapitojärjestelmä, näkövammaisten raidat ja valaistus kokoavana elementtinä Kävelykatu täytti nyt syksyllä 20 vuotta 1970-luku 2000-luku 8.10.2015 3 KESKUSTAN KEHITTÄMISEN 2. VAIHE Ilmapiirikartta Maanalaisen huollon periaatteet, keskitetyt huoltopihat Pyöräpysäköinnin periaatteet Liikekeskustan liikennesuunnitelma Kaupunkikuvallinen ohjaus 8.10.2015 4 2
KESKUSTA KEHITTYI 2000-LUVUN ALUSSA Matkakeskus Suomen ensimmäinen, juna- ja bussiliikenteen yhdistäminen, keskustassa Paikallisliikennekeskus ydinkeskustassa, ei henkilöautoliikennettä, 15 000 matkustajaa, terminaali, ajantasainen opastus Väinönkadun muutos kävelypainotteiseksi kaduksi joukkoliikenne pois kävelykatua risteävältä Väinönkadulta Asemakadun muuttaminen kävelypainotteiseksi kaduksi 8.10.2015 5 8.10.2015 Kortteli 9 Tori Lyseon kortteli Kauppakatu Tavoitteet: 1. Keskustan vetovoima erikoiskaupan alueena elpyy 2. Keskustan asema ajanvieton, tapahtumien ja oleskelun keskuksena on ylivoimainen Väinönkatu Pysäköinti Täydennysrakentaminen Jyväskylän kaupunkikeskustavisio 2030 Toiminnan kehittäminen Tapahtumat Kokeilut Taustaaineistot Selvitykset 3
Keskustakehittämisen hankkeistaminen Keskustan kehittäminen on kaupungin strateginen hanke, yksi neljästä kaupunkikehitysalustasta (Kangas, Hippos, sairaalanmäki). Osatavoite: Keskustassa käynnistyy 3 kaupallista rakennushanketta seuraavan 5 vuoden aikana 5 asumisen täydennysrakentamisen kohdetta seuraavan 5 vuoden aikana Kulttuurin ja ajanvieton osatavoite: Tapahtumajärjestäminen on helppoa ja houkuttelevaa Kaupunki markkinoi ja hankkii kaupunkiin tapahtumia 8.10.2015 7 KESKUSTAN KEHITTÄMISEN 3. VAIHE Keskustan liikennesuunnitelma 2012 katuverkon ja katuhierarkian tarkentaminen, liikenteen rauhoittaminen keskustassa, kävelykeskustan laajentaminen Pyöräilyn edistämisohjelma 2015 pyöräbaanat, kulkumuotojen erottelu, opastus Keskustan henkilöautojen pysäköintistrategia 2015 pysäköintipaikkojen kokonaismäärän hillitseminen pysäköinnin hinnoittelu, nykyisten pysäköintipaikkojen tehokkaampi käyttö asiakaskokemus ja p-laitosten brändääminen 8.10.2015 8 4
TAPAHTUMAKAUPUNKI Tapahtumien järjestäminen tehdään helpoksi ja houkuttelevaksi mm. lupaprosessi, tietojen löytäminen, tapahtumapaikkojen kuvaus Hyödynnetään erinomaiset olosuhteet (keskusta, satama, Lutakko) 8.10.2015 9 Kauppakadun muuttaminen pihakaduksi väliaikaisin järjestelyin 8.10.2015 10 5
Tausta ja tavoitteet Jyväskylän keskustan kehittämishankkeen osaprojekti Kaupunginhallituksen vuonna 2012 tekemä päätös kehittää Kauppakatua kävelypainotteisena katuna Kilpisenkadun ja Vaasankadun välillä Tavoitteena lisätä keskustan elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä sekä vaikuttaa kulkutapajakaumaan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita parantamalla Toteutus aluksi väliaikaisilla järjestelyillä Tärkeänä tekijänä hankkeessa on vuorovaikutus ja kadun kehittäminen yhteistyössä asukkaiden ja yrittäjien kanssa Kauppakadun pihakatuun liittyy tutkimus, jossa selvitetään katutilan käyttötarkoituksen muutosprosessin onnistuminen kipupisteineen 8.10.2015 11 Kauppakatu ennen pihakatua Leveä kaksisuuntainen katu, jonka varsilla maksullista pysäköintiä Molemmin puolin korotetut jalkakäytävät Katutilasta suurin osa varattu autoille Nopeusrajoitus 30 km/h Pyöräily ajoradalla Risteävä Cygnaeuksenkatu vilkas auto- ja joukkoliikennereitti Kauppakatu on merkittävä kävely- ja pyöräilyreitti esim. ydinkeskustan ja yliopiston välillä Kadun rakennuksissa on kivijalkaliikkeitä, mm. ruokakauppa, kampaamoita, ravintoloita, pieniä erikoisliikkeitä 8.10.2015 12 6
Liikennevirasto 3.10.2015 Pihakadun toteutuksessa liikkeelle väliaikaisin järjestelyin Kauppakatu kolmen korttelin matkalta ja osa Kilpisenkatua muutettiin pihakaduksi huhtikuussa 2015 Jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle yhteisesti tarkoitettu katu Puoli kilometriä pihakatua toimii kävelykadun jatkeena Muutos toteutettiin ensimmäisessä vaiheessa väliaikaisin, kevein rakentein Hanketta viedään kokeellisesti eteenpäin ja tutkimusten sekä kerätyn palautteen perusteella suunnitellaan pihakadun tulevia rakenteita Jyväskylän kaupunki 8.10.2015 13 8.10.2015 14 7
Liikennevirasto 3.10.2015 Toivottu vai ei-toivottu pihakatu? Kaupunkilais- ja yrittäjäkyselyiden tuloksia Kaupunkilaisten suhtautuminen pihakatuun ennen katumuutosta 4 % myönteinen Yrittäjien suhtautuminen pihakatuun ennen katumuutosta 4 % myönteinen 14 % 12 % 70 % ei myönteinen eikä 36 % 24 % 36 % ei myönteinen eikä Vastaajia = 525 Pihakadun yrittäjien vastausprosentti 32 % (25/77) Kaupunkilaisten suhtautuminen pihakatuun jälkeen katumuutoksen 3 % Vastaajia = 525 22 % 0 % 75 % myönteinen ei myönteinen eikä Yrittäjien suhtautuminen pihakatuun jälkeen katumuutoksen 56 % 28 % 16 % myönteinen ei myönteinen eikä Vastausprosentti 32 % 8.10.2015 15 Pienilläkin toimenpiteillä on vaikutusta 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Pihakadun vaikutus kävely- ja pyöräilyolosuhteisiin kaupunkilaisten kokemana kävelyolosuhteet pyöräilyolosuhteet heikentyneet ei parantuneet eikä heikentyneet parantuneet Vastaajia = 525 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Pihakatumuutoksen vaikutus vastaajien liikkumismääriin Kauppakadulla verrattuna tilanteeseen ennen pihakatua vähentänyt ei muutosta lisännyt Vastaajia = 525 8.10.2015 16 8
Pihakadun vaikutus liikkeiden saavutettavuuteen eroja kaupunkilaisten ja yrittäjien kokemuksissa Liikkeiden saavutettavuus kaupunkilaisten kokemana Liikkeiden saavutettavuus yrittäjien kokemana 100 % 100 % 90 % 90 % 80 % 80 % 70 % 70 % 60 % 50 % 40 % heikentynyt 60 % 50 % 40 % heikentynyt 30 % 20 % ei parantunut eikä heikentynyt 30 % 20 % ei parantunut eikä heikentynyt 10 % parantunut 10 % parantunut 0 % 0 % Vastaajia = 525 Vastausprosentti 32 % 8.10.2015 17 Asiointi pihakadulla Pihakadun vaikutus kaupunkilaisten asiointimäärään Kauppakadulla 0 % Yrittäjien kokemus pihakadun vaikutuksesta kesän 2015 asiakasmääriin verrattuna vastaavaan kesään ennen muutosta 15 % 54 % 31 % lisännyt ei muutosta vähentänyt 12 % 12 % 20 % 56 % positiivinen ei vaikutusta negatiivinen Vastausprosentti 32 % Vastaajia = 525 Yrittäjien kokemus pihakadun vaikutuksesta kesän 2015 liikevaihtoon verrattuna vastaavaan kesään ennen muutosta 8 % 24 % 24 % 44 % positiivinen ei vaikutusta negatiivinen Vastausprosentti 32 % 8.10.2015 18 9
Pihakadun vaikutus keskustan viihtyisyyteen Pihakadun vaikutus keskustan viihtyisyyteen kaupunkilaisten kokemana 13 % 12 % 1 % 74 % parantanut ei parantanut eikä heikentänyt heikentänyt Vastaajia = 525 Viihtyisyyttä eniten lisänneitä tekijöitä: Istutukset Kalusteet Ajonopeuksien alentuminen Yritysten levittäytyminen katutilaan 8.10.2015 19 Havainnointitutkimus pihakadulla oleskelusta ti 14.7.2015 & ke 5.8.2015 klo 10.30, 11.30, 12.30, 14.30, 16.30, 18.30, 20.30 & 21.30 mies nainen lapsi seisominen istuminen penkillä istuminen muualla istuminen kahvilan/kioskin terassilla istuminen ravintolan terassilla työtehtävä aktiviteetti ti 14.7.2015 167 havaintoa Jyväskylän kaupunki ke 5.8.2015 260 havaintoa 8.10.2015 20 Jyväskylän kaupunki 10
Liikennelaskennat Poikkileikkauslaskenta keskimmäisessä korttelissa, IHT ke 9.9.2015 161 470 488 to 20.8.2015 149 319 519 ke 5.8.2015 ti 14.7.2015 120 261 123 212 424 448 Moottoriajoneuvot Pyöräilijät Kävelijät ti 5.5.2015 172 383 685 to 9.4.2015 218 317 0 100 200 300 400 500 600 700 800 Kulkutapajakauma keskimmäisessä korttelissa, IHT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kävely Pyöräily Moottoriajoneuvot Kävely kaikissa laskennoissa yleisin kulkutapa, pyöräily vahva kakkonen hyvät edellytykset pihakadulle 8.10.2015 21 Pysäköinnistä tietoa tutkimuksella Kauppakadun pysäköintipaikkoja vähennettiin autoilta: 85 ap 40 ap Pyöräpysäköintipaikkoja järjesteltiin uudelleen ja määrää lisättiin: 178 pp 193 pp Pihakadun autojen ja pyörien pysäköintitilannetta selvitettiin pysäköintitutkimuksella ke 15.7.2015 ja to 17.9.2015 klo 7-21 Partiomenetelmä, havaintokierrosten väli 30 min Pysäköintitutkimuksen tulokset autopaikkojen osalta Keskimääräinen käyttöaste Keskimääräinen pysäköintiaika Keskimääräinen kierto eli vaihtuvuus Ke 15.7.2015 47 % 1,1 h 6,0 19 To 17.9.2015 57 % 1,3 h 6,4 23 Keskimääräinen kertymä Alle 30 minuutin pysäköintiä tapahtuu jonkin verran, mikä ei näy tutkimuksessa Väärinpysäköintiä muuttuneista järjestelyistä johtuen tapahtuu edelleen jonkin verran, vaikka vieressä olisi vapaa pysäköintipaikka 8.10.2015 22 11
Onko yrittäjien huoli pysäköintipaikkojen vähentymisen vaikutuksista turha? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Keskimääräinen autopaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla ke 15.7.2015 47% 44% 56% 40% 38% klo 7-9 klo 9-12 klo 12-15 klo 15-18 klo 18-21 klo 7-21 100% 90% 80% 70% 65% 64% 60% 57% 51% 50% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Keskimääräinen autopaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla to 17.9.2015 klo 7-9 klo 9-12 klo 12-15 klo 15-18 klo 18-21 klo 7-21 8.10.2015 23 Pyöräpysäköinti 140% 120% Keskimääräinen pyöräpaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla ke 15.7.2015 140% 120% Keskimääräinen pyöräpaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla to 17.9.2015 100% 80% 60% 40% 47% 57% 33% 46% 84% klo 7-9 klo 9-12 klo 12-15 klo 15-18 100% 80% 60% 40% 68% 89% 64% 58% 80% klo 7-9 klo 9-12 klo 12-15 klo 15-18 20% 0% klo 18-21 klo 7-21 20% 0% klo 18-21 klo 7-21 8.10.2015 24 12
Muutos tapahtuu hitaasti Kävelijöiden levittäytyminen katutilaan Noin 50 % vastaajista kokee ajoradalla liikkumisen turvalliseksi kävellen ja pyörällä Kaikki eivät koe ajoradalla liikkumista kuitenkaan tarpeelliseksi: jalkakäytävällekin mahtuu en halua häiritä autoliikennettä vanhasta tottumuksesta kuljen jalkakäytävällä Kadun ulkoasun vaikutus Kertoo käyttäjille kuinka liikkua Liikennekulttuurin muutos Yhteisen tilan -periaate perustuu toisten huomioimiseen Lähes 50 % vastaajista kokee kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden parantuneen Kauppakadulla Moottoriajoneuvot ja suuret ajonopeudet turvattomuutta eniten aiheuttavia tekijöitä kävelijöille ja pyöräilijöille Autoilijat kokevat muiden liikkujien käyttäytymisen vaikeasti ennakoitavaksi Kokemusten perusteella jatkosuunnittelua 70 % vastaajista kokee kokeiluperiaatteen hyväksi Järjestelyjen selkeyttä kaivataan Lisää vihreyttä ja oleskelupaikkoja Kokeilukulttuuri ja väliaikaiset järjestelyt mahdollistavat nopeat muutokset Tiedottaminen tärkeää Esimerkiksi yrittäjille ei ollut täysin selvää, mitä pihakatu mahdollistaa heille Kävelykadun alkuaikoina oli vastustusta, mutta myöhemmin se osoittautui hyväksi 8.10.2015 25 13