Heikkojen lukijoiden tukeminen yleisopetuksessa

Samankaltaiset tiedostot
Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT

Suomalaislasten ja -nuorten lukutaito kansainvälisessä vertailussa

Lukusiivet lukemissujuvuuteen tähtäävä sähköinen lukudiplomi ja kirjalista lapsille

Toimenpiteet luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi: laaja-alaista ja jatkuvaa kehittämistä

Monilukutaito. Marja Tuomi

Uutta tietoa suomen kielen opetukseen

Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen

Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla

Sanomalehtien Liitto

Arkistot ja kouluopetus

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo Elina Mantere

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

Aikuisten perusopetus

Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus

Osallisuuden taitojen harjoittelua yhteisöllisesti kirjoittamalla. Anne Jyrkiäinen ja Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo Tampereen yliopisto

LUKEMISEN JA KIRJOITTAMISEN ATELJEET Tavoitteena elinikäinen lukija

TARU tarinoilla lukijaksi Alakoululaisten kielitietoisuuden kehittäminen lukijuutta tukemalla

Kemia. Perusteluonnoksen pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos

Äidinkieli ja kirjallisuus. Tuntijakotyöryhmän kokous Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY

SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA. Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009.

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät Marina Congress Center

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Miten kirjoittaa koulutusten kuvailevat sisällöt Opintopolkuun? Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

Elämyksellinen kirjallisuudenopetus

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo

OPPIMINEN TYÖPAIKALLA TAI TYÖPAJALLA

Työjärjestys

Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

J.J. Jedulainen

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

#LUKULIIKE. Pia Lumme, Lukuliike-koordinaattori. Belinda Kardén, Lukuliikekoordinaattori (sve) Seuraa meitä: Facebookissa Instagramissa

Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma

KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 2. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK

POM SU OM I & KIRJALLISUUS

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Kempeleen kunta Liite 1

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat lk ,9 % Vanhemmat ,1 %

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

LUKUTAIDON KEHITTYMINEN LAPSUUDESTA AIKUISUUTEEN

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

PALAUTE KOULUSTA 1 (6)

Jari-Erik Nurmi Jyväskylän yliopisto

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

KOTITALOUS VALINNAISAINE

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

Uudet lukemisen tavat. Lukuintoilua 1 Lukeva lapsi ja nuori? Seinäjoki Eliisa Vainikka, Tampereen yliopisto

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Opettajalle. Merisuo-Storm & Storm Sammakon loikka

KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

LUKUTAITO ON MIELEN SUPERVOIMA LASTEN JA NUORTEN LUKUTAIDON KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan

Yleisten osien valmistelu

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

½-veson OPS-työpaja Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin.

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Lukivaikeudet haasteena

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Transkriptio:

Heikkojen lukijoiden tukeminen yleisopetuksessa Sari Sulkunen, FT JY, kielten laitos Educa-messut 27.1.2012

Heikot lukijat Suomessa

Pasi, 8. lk: Ei ole kiinnostunut lukemisesta. Kehuskelee sillä, ettei ikinä ole lukenut kokonaista kirjaa eikä aio lukeakaan. Sarjakuvia sentään lukee. Koulumenestys on aika vaatimatonta myös lukuaineissa, mutta on hyvä matematiikassa ja liikunnassa. Vapaa-ajallaan käyttää nettiä suhteellisen paljon sekä pelaamiseen että harrastukseen liittyvään viestintään kavereiden kanssa.

Suvi, 7. lk: Lukeminen on sujuvaa, ja äidinkielen arvosanat ovat hyviä. Koulumenestys on lukuaineissakin kohtuullisen hyvää, mutta joutuu tekemään paljon työtä esim. lukiessaan kokeisiin, sillä se vie Suvilta paljon aikaa. Ei juurikaan hallitse erilaisia lukemisen tapoja tai tekstin ymmärtämisen strategioita, vaan lukee aina tehtävänannosta ja tekstistä riippumatta sanatarkasti koko tekstin.

Pireta, 9. lk: On sujuva ja nopea lukija, joka lukee vapaa-ajallaankin paljon kaunokirjallisuutta. Osaa tulkita kaunokirjallisia teoksia vivahteikkaasti muttei halua lukea mitään muuta. Pärjää lukuaineissa kohtuullisen hyvin sujuvan lukutaitonsa ansiosta. Netin käyttöä vaativissa tehtävissä on hidas, epävarma ja vastahakoinen, sillä ei ole käyttänyt nettiä kovin paljoa eikä tunnu haluavan oppiakaan sitä käyttämään.

Kenellä on puutteita lukutaidossaan? Kenestä olisit opettajana huolissasi? Kaikki lukevat: Pasi verkkotekstejä ja sarjakuvia Suvi kaikkea mahdollista Pireta kaunokirjallisuutta Kaikilla on puutteita lukutaidossaan: Pasilla peruslukutaidossa ja sitoutumisessa lukemiseen, erityisesti perinteisten tekstien kanssa Suvilla erilaisten tarkoituksenmukaisten lukemistapojen ja strategioiden hallinnassa Piretalla erityisesti verkkolukemisen kanssa

Kenellä on puutteita lukutaidossaan? Kenestä olisit opettajana huolissasi? Kaikilla on myös vahvuutensa lukijoina: Pasin vahvuus on verkkolukeminen ja lukeminen hänelle itselleen mielekkäissä konteksteissa Suvin vahvuus on sujuva peruslukutaito ja sinnikkyys pitkien tekstien kanssa Piretan vahvuus on sujuva peruslukutaito ja taitava kaunokirjallisten tekstien tulkinta Mitä koulu arvostaa? Kuinka ammentaa kunkin oppilaan vahvuudesta ja samalla tukea heitä ongelmakohdissa?

Heikot lukijat ovat yksilöitä hallitsevat useimmiten peruslukutaidon eivät aina osaa soveltaa tarkoituksenmukaisia lukemistapoja tai strategioita eivät aina ole motivoituneita lukemaan ja sitoutuneita lukuharrastukseen lukevat joskus yksipuolisia materiaaleja eivät luota lukutaitoonsa ja lukemistehtävästä suoriutumiseen

Heikko lukutaito voi siis tarkoittaa ongelmia peruslukutaidon (dekoodauksen tarkkuus, sujuvuus) kanssa ongelmia lukemistapojen tai luetun ymmärtämisen strategioiden tarkoituksenmukaisessa soveltamisessa ongelmia lukemaan motivoitumisessa ja lukemisharrastukseen sitoutumisessa ongelmia suoritusluottamuksen (self-efficacy) ja itseluottamuksen (self-confidence) kanssa ja näiden ongelmien erilaisia yhdistelmiä!

Nuoria heikkoja lukijoita tukevien opetuskäytänteiden osatekijät Luokka- tai opetusryhmätasolla turvallinen ilmapiiri ja rohkaiseva vuorovaikutus motivoivan lukemisympäristön luominen oppilaan tarpeiden arviointi oppilaan sitouttaminen opintojen suunnitteluun kiinnostavien ja mielekkäiden tekstien valitseminen oppilaan henkilökohtainen tulkinta teksteistä kognitiivisten ja metakognitiivisten lukemisstrategioiden opettaminen C. Garbe, K. Holle & S. Weinhold 2010. ADORE - Teaching Struggling Adolescent Readers in European Countries. Key Elements of Good Practice. Frankfurt: Peter Lang.

Nuoria heikkoja lukijoita tukevien opetuskäytänteiden osatekijät Paikallisella tasolla/koulussa Opettajien osallisuus ja rehtorin tuki Moniammatillinen tuki oppilaalle Paikallisen yhteisön tuki koululle Kansallisella tasolla Lainsäädäntö ja taloudelliset resurssit Lukemista koskeva tutkimus ja tutkimustiedon siirtyminen käytäntöön Opettajan ammattitaidon kehittäminen

Nuorten heikkojen lukijoiden opettamisen osatekijät kokonaisuutena Oppilaan tarpeiden arviointi Luokka lukemisympäristönä Vuorovaikutus Tavoitteiden asettaminen Arviointi Tarpeiden arviointi Kognitiiviset strategiat Opetustapahtuma Luottamus osaamiseen Oppilaan tulkinta Sitouttaminen Luettavat tekstit Työskentelytavat ja materiaalit

Luokkatasolla olennaista on motivointi ja yksilökeskeisyys oppilaan luottamus lukemistehtävistä suoriutumiseen (self-efficacy) ja sen tukeminen on A ja Ö Onnistumisen kokemuksia Laske rimaa, hidasta ja ole selkeä! välttämätöntä motivaation kehittymiselle, lukemisen harjoittelemiselle ja taitotason kehittymiselle Oppilaan kiinnostukset, oppimistyyli ja taitotaso huomioon valittaessa niin työtapoja kuin luettavia tekstejäkin Konkreettista lukemisen ohjausta (mm. rivien välistä lukeminen, luetun ymmärtämisen strategiat) rautalankamalli käyttöön

Aloita oppilaan tarpeista ja kiinnostuksista Oppilas Tarpeet Ohjaus Pasi Suvi Pireta Sujuvuutta lisääviä harjoituksia, itseluottamusta, laajempi tekstivalikoima Lukemisstrategioiden harjoittelua Tekstivalikoiman laajentaminen, verkkofiktio, asiatekstit Oppisivatko toisiltaan? Onnistumisen kokemuksia (lukemispväk.), aluksi verkkolukemista, sitten muutakin (lyhyitä itse valittuja tekstejä) Mallintamista ja harjoittelua; integrointi muiden opettajien kanssa? Motivointi, vaaditaan muitakin tekstejä, integrointi muiden opettajien kanssa?

Aktivoi oppilasta Ota oppilas mukaan asettamaan omia oppimistavoitteitaan, suunnittelemaan työtapoja ja valitsemaan tekstejä Oppilaan kiinnostuksista ja arjesta liikkeelle Konkreettista tehtävää tekstien ympärille Lukeminenkin on sosiaalista: viestintää tekstien ympärille Kaveritkin voivat vinkata luettavaa Lisäksi konkreettista ja eksplisiittistä ohjausta siitä, kuinka erilaisia tekstejä luetaan Merkitys rakennetaan, se ei ole valmiina tekstissä

Opeta lukemista konkreettisesti Heikot lukijat tarvitsevat jatkuvan rohkaisun lisäksi eksplisiittistä lukemisen ohjausta Tekstien funktion ja rakentumisen avaamista (ks. genrepedagogiikasta esim. Luukka 2004) Lukemisstrategioiden mallintamista (ääneen ajattelua) ja tuettua harjoittelemista

Lukemisstrategiat Kognitiiviset lukemisstrategiat ovat toimintoja, jotka auttavat lukijaa saavuttamaan tavoitteensa. Metakognitiivisten strategioiden avulla lukija tietoisesti suunnittelee, kontrolloi, säätelee ja arvioi omaa lukemisprosessiaan. Lukemisstrategia: tietoisesti suunniteltu lukemisprosessi, jonka aikana lukija seuraa ja arvioi ymmärtämistään ja joka johtaa toivottuun tavoitteeseen

Lukemisstrategiat Ennen lukemista Tavoitteiden asettaminen Tekstin silmäily Tietojen aktivointi Lukemisen aikana Tekstin pääajatusten tunnistaminen Ennustaminen Ymmärtämisen seuraaminen Johtopäätösten tekeminen Lukemisen jälkeen Tiivistelmän tekeminen Johtopäätösten tekeminen Ymmärtämisen arvioiminen

Esimerkki lukemisstrategioista Esimerkiksi ELTKK: ennusta, lue, tiivistä, kysy ja kartoita 1. Lue tekstin otsikko ja alaotsikko. Ennusta, mitä teksti sisältää. 2. Lue teksti ja alleviivaa keskeiset kohdat. 3. Kirjoita muistiin tekstin herättämiä kysymyksiä ja ajatuksia. 4. Piirrä ydinasioita kuvaava merkityskartta. 5. Kirjoita ja esitä tekstin tiivistelmä.

Lukemisstrategian opettamisessa olennaista Opettajat toistuvasti mallintavat ja havainnollistavat strategioita kouluun ja arkipäivän lukemistilanteisiin liittyvissä lukemistehtävissä Opetuksessa keskitytään yhteen strategiaan kerrallaan Annetaan oppilaille jatkuvasti tehtäviä, jotka edellyttävät lukemisstrategioiden soveltamista

Mitä ADORE-aineistosta puuttui? Oppiainerajat ylittävä lukeminen Tekstitaitojen oppiminen on genrekonventioiden hallintaan kasvamista Jokaisessa oppiaineessa on omat genrensä, jotka aineenopettaja hallitsee, ei välttämättä äidinkielen opettaja Jokaisen opettajan tulisi avata tekstien rakentumista ja mallintaa niiden lukemisessa hyödyllisiä strategioita Nuorten heikkojen lukijoiden tukeminen on tärkeää kaikissa oppiaineissa Tekstitaidot sisällöksi kaikkien aineenopettajien koulutukseen ja työhön!

Mitä muuta puuttui? Verkkolukeminen Verkkolukeminen jo työelämän arkipäivää Ei silti näy integroituneena oppiaineiden sisältöön Liittyy luku- ja tekstitaitoon, sillä vaatii muutakin kuin teknologista osaamista Tiedonhaun taitoja Kriittistä lukemista Usein heikot lukijat ovat taitavia verkkolukijoita (Coiro 2007) Loistava mahdollisuus onnistumisen kokemuksiin heikoille lukijoille Motivoivaa; lyhyitä, visuaalisia tekstejä

Hyviä lähteitä Luukka 2004: Genre-pedagogiikka: askelia tekstitaitojen jatkumolla. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirjassa XLVIII. Wirt, Bryan & Wesley 2004: Discovering what works for struggling readers. http://www.slideshare.net/djleu/leu-finland-pp-final2 Strategic Literacy Initiative website: http://www.wested.org/strategicliteracy Reading Apprenticeship Framework

Työn iloa! Kärsivällisyyttä ja kestävyyttä matkalle