Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi

Hannakaisu Turunen Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi Helsinki-Kotka ja Tampere-Vaasa Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 13/2008 gg

Hannakaisu Turunen Pitkämatkaisen linjaautoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi Helsinki-Kotka ja Tampere-Vaasa Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 13/2008 Tiehallinto Helsinki2008

ISSN 1457-991X TIEH 4000611 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/julkaisut) ISSN 1459-1561 TIEH 4000611-v Edita Prima Oy Helsinki 2008 Julkaisua saatavana: Tiehallinto, Tienpidon suunnittelupalvelut TIEHALLINTO Keskushallinto Opastinsilta 12 A PL 33 00521 HELSINKI Puhelin 0204 22 11

Hannakaisu Turunen: Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi. Helsinki 2008. Tiehallinto, Keskushallinto. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 13/2008, 36 s. + liitt. 5 s. ISSN 1459-1561, TIEH 4000611-v. Asiasanat: joukkoliikenne, linja-autoliikenne, liityntäliikenne, liityntäpysäköinti, palvelutaso, opinnäytteet Aiheluokka: 111 TIIVISTELMÄ Linja-autojen kaukoliikenne on Suomessa kattava perusjoukkoliikennemuoto. Rautatieliikenne palvelee erityisesti suurten kaupunkien yhteysväleillä. Linja-autoliikenteen toimintaedellytysten säilyminen niin suurilla kaupunkiseuduilla kuin maaseudullakin on tärkeää, jotta turvattaisiin ihmisten päivittäiset liikkumistarpeet. Tiehallinto vastaa maanteillä linja-autoliikenteen toimintaympäristöstä, kuten väylästön ja pysäkkien suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Linja-autoliikenteen toimintaedellytyksiä kehittämällä Tiehallinto pyrkii palvelemaan joukkoliikenteen matkustajia ja myös vaikuttamaan joukkoliikenteen käytön lisäämiseksi. Hyvä joukkoliikenteen kilpailukyky helpottaa tienpitoa erityisesti ruuhkaisilla väyläosilla. Tämän työn tavoitteena on esittää Tiehallinnon diplomityönä teettämän tutkimuksen, Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi, keskeiset asiasisällöt tiivistetysti. Lisäksi linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arvioinnin tuloksia on havainnollistettu kahden yhteysväliesimerkin yksityiskohtaisemmalla tarkastelulla. Tarkoitus on koota tietoa joukkoliikenteen toimintaedellytysten kehittämisessä mukana oleville yhteistyöosapuolille, sekä sellaiselle lukijalle, joka ei ole joukkoliikenteen asiantuntija. Tutkimuksessa kuvattiin pitkämatkaisen linja-autoliikenteen nykytilannetta, haettiin linja-autoliikenteen yhteysvälejä kuvaavia merkittävyyden arviointikriteereitä ja lopputuloksena ryhmiteltiin yhteysvälejä keskeisten ominaisuuksien mukaan. Yhteysvälityyppien määrittelyssä on käytetty tilastollista klusterianalyysiä kohteena 33 yhteysväliä Suomen päätieverkolta. Yhteysvälien ryhmittelyssä on päädytty neljään yhteysvälien ominaisuuksiin perustuvaan yhteysvälityyppiin; Suuri kysyntä, Suuri työmatkapotentiaali, Junayhteys puuttuu ja Heikko vuorotarjonta. Ryhmittelyssä yhteysvälien merkittävyyden mittareiksi nousi kuusi saavutettavuutta, väyläverkon palvelutasoa ja joukkoliikenteen palvelutasoa kuvaavaa muuttujaa: yhteysvälin päätepisteiden asukasluvut yhteen laskemalla saatu vetovoimaluku, pitkien työmatkojen osuus kaupunkiseudulla, junaliikenteen ja linja-autoliikenteen matka-aikasuhde yhteysvälillä, keskimääräinen linja-autoliikenteen vuoroväli, väylän nopeusrajoitus ja keskimääräinen vuorokausiliikenne. Yhteysvälien esimerkkitarkasteluissa yhteysvälien ominaisuudet täsmentyvät, ja samalla yksittäisten yhteysvälien erikoisominaisuudet ja välialueen merkitys tarkentuvat. Tarkastelussa käydään käydä läpi myös sitä, miten yhteysvälien ominaisuuksien selvittäminen voidaan ottaa huomioon yhteysvälin kehittämishankkeen yhteydessä. Tutkimuksen tuloksia ja esimerkkitarkasteluja voidaan siten hyödyntää pääteiden yhteysväliselvitysten parantamistoimenpiteitä suunniteltaessa ja valittaessa kohteita joukkoliikenteen kehittämishankkeiksi. Työ on jatkoa Tiehallinnon laatukäytäväajattelulle ja se toimii ikään kuin esityönä uusille pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysväliselvityksille.

Hannakaisu Turunen: Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi (Utvärdering av betydelsen av förbindelsesträckorna för långväga busstrafik) Helsingfors 2008. Vägförvaltningen, Centralförvaltningen. Vägförvaltningens interna publikationer, 13/2008, 36 s. + bilagor 5 s. ISSN 1459-1561, TIEH 4000611-v. SAMMANFATTNING Bussarnas fjärrtrafik är i Finland en vältäckande, grundläggande form av kollektivtrafik. Järnvägstrafiken betjänar framförallt förbindelserna mellan stora städer. Det är viktigt att bevara verksamhetsförutsättningarna för busstrafiken såväl inom stora stadsregioner som på landsbygden för att människornas dagliga mobilitetsbehov ska tryggas. Vägförvaltningen ansvarar för busstrafikens omvärld på landsvägarna, såsom planering, byggande samt drift och underhåll av trafikleder och hållplatser. Genom att utveckla verksamhetsförutsättningarna för busstrafiken strävar Vägförvaltningen efter att betjäna passagerarna inom kollektivtrafiken och inverka på att användningen av kollektivtrafik ökar. En konkurrenskraftig kollektivtrafik underlättar väghållningen särskilt på livligt trafikerade vägsträckor. Syftet med detta arbete är att framställa det centrala sakinnehållet i diplomarbetet Utvärdering av betydelsen av förbindelsesträckorna för den långväga busstrafiken i komprimerad form. Undersökningen beställdes av Vägförvaltningen. Resultaten av utvärderingen av betydelsen av förbindelsesträckorna för busstrafiken har åskådliggjorts genom en mera detaljerad granskning av två förbindelseexempel. Syftet är att samla information åt de samarbetspartner som deltar i utvecklingen av verksamhetsförutsättningarna för kollektivtrafiken samt för läsare som inte är kollektivtrafikexperter. I undersökningen beskrevs nuläget för den långväga busstrafiken, söktes utvärderingskriterier som beskriver betydelsen av förbindelsesträckorna för busstrafiken och som slutresultat grupperades förbindelsesträckorna enligt centrala egenskaper. Vid bestämning av typerna av förbindelsesträckor användes en statistisk klusteranalys av 33 förbindelsesträckor på huvudvägnätet i Finland. Vid grupperingen av förbindelsesträckorna stannade man för fyra typer av förbindelsesträckor utgående från deras egenskaper; stor efterfrågan, stor arbetsresepotential, avsaknad av tågförbindelse och dåligt utbud på turer. Vid grupperingen lyftes sex variabler fram som mätinstrument för vilken betydelse förbindelsesträckorna har. Dessa variabler beskriver tillgängligheten, servicenivån på trafikledsnätet och servicenivån för kollektivtrafiken och de är följande: ett tal för dragningskraften som erhållits genom att räkna ihop invånarantalet för förbindelsesträckans ändpunkter, andelen långa arbetsresor inom stadsregionen, förhållandet mellan restiden för tågtrafiken och busstrafiken på förbindelsesträckan, genomsnittlig turintervall för busstrafiken, hastighetsbegränsningen på trafikleden och årsmedeldygnstrafiken. I granskningarna av förbindelseexemplen preciseras förbindelsesträckornas egenskaper och samtidigt preciseras också enstaka förbindelsesträckors särdrag och det mellanliggande områdets betydelse. Vid granskningarna går man också igenom hur utredningen av förbindelsesträckans egenskaper kan beaktas i samband med att förbindelsesträckan utvecklas. Resultaten av undersökningen och granskningarna av exempel kan således utnyttjas när man planerar åtgärder för att förbättra förbindelsesträckor på huvudvägar och väljer utvecklingsprojekt inom kollektivtrafiken. Arbetet är en fortsättning på Vägförvaltningens kvalitetskorridortänkande och fungerar som ett förberedande arbete för nya utredningar om förbindelsesträckor för den långväga busstrafiken.

ESIPUHE Joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä kehittämällä Tiehallinto palvelee merkittävää tienkäyttäjäryhmää, joukkoliikenteen matkustajia. Samalla vaikutetaan kulkutavan valintaan sekä pyritään hallitsemaan liikenteen kasvua ja sen vaikutuksia. Tiehallinto tekee yhteistyötä joukkoliikenteestä vastaavien tahojen kanssa ja on mukana laatimassa joukkoliikenteen parantamistoimia, esimerkiksi pysäkkikohteita ja linja-autoliikenteen laatukäytäviä. Tarve pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arvioinnille Tiehallinnossa lähti ajatuksesta tarkastella runkotieverkon yhteysvälejä joukkoliikenteen näkökulmasta. Samalla todettiin tarve pitkämatkaisen linja-autoliikenteen toimintaympäristön kuvaamiseen. Tässä selvityksessä on esitetty Hannakaisu Turusen Tiehallinnolle tekemän diplomityön asiasisältö pääpiirteittäin. Lisäksi selvityksessä käydään läpi tutkimustulosten soveltamista yhteysvälitarkasteluissa kahdessa esimerkkikohteessa. Työn taustan ja tavoitteiden asettelussa keskeisenä työn ohjaajana on ollut liikennejärjestelmäasiantuntija Matti Holopainen Tiehallinnosta. Työtä on myös esitelty ja kommentoitu Tiehallinnon asiantuntijaverkoston ja alan toimijoiden yhteistyöryhmässä. Helsingissä maaliskuussa 2008 Tiehallinto Asiantuntijapalvelut

Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi 7 Sisältö 1 LINJA-AUTOLIIKENTEEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 9 1.1 Linja-autoliikenteen tausta ja merkitys 9 1.2 Linja-autoliikennealan toimijoiden roolit 10 1.3 Yhteistyö linja-autoalalla 11 1.4 Kansainvälisyysvertailu ja tulevaisuudennäkymät linjaautoliikenteessä 12 2 TIEHALLINTO LUO TOIMINTAEDELLYTYKSIÄ LINJA- AUTOLIIKENTEELLE 13 2.1 Tieverkon kehittäminen ja yhteysväliajattelu 13 2.2 Joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen 14 2.3 Linja-autoliikenteen toimintaympäristön suunnittelu 14 3 LINJA-AUTOLIIKENTEEN YHTEYSVÄLIEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI 16 3.1 Tutkimuksen tavoite ja käytettävät menetelmät 16 3.2 Haastattelututkimus 16 3.2.1 Asiantuntijahaastattelut 16 3.2.2 Tulokset 17 3.2.3 Päätelmät 19 3.3 Yhteysvälitarkastelu 21 3.3.1 Tilastollinen aineisto ja klusterianalyysi 21 3.3.2 Yhteysväliryhmät ja merkittävät indikaattorit 22 3.3.3 Tutkimustulosten käyttö 24 4 YHTEYSVÄLITARKASTELU ESIMERKKIKOHTEISSA 25 4.1 Esimerkkitarkasteluiden tavoitteet ja kohteiden valinta 25 4.2 Helsinki Kotka 25 4.2.1 Lähtökohdat 25 4.2.2 Linja-autoliikenteen toimintaympäristön kehittäminen ja suunnitelmat yhteysvälillä 27 4.2.3 Ehdotus yhteysvälin kehittämisestä 29 4.3 Tampere-Vaasa 30 4.3.1 Lähtökohdat 30 4.3.2 Linja-autoliikenteen toimintaympäristön kehittäminen ja suunnitelmat yhteysvälillä 32 4.3.3 Ehdotus yhteysvälin kehittämisestä 33 5 KIRJALLISUUSVIITTEET 35 6 LIITTEET VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY.

Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi 9 LINJA-AUTOLIIKENTEEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 LINJA-AUTOLIIKENTEEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1.1 Linja-autoliikenteen tausta ja merkitys Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä (343/1991) määrittelee, että linjaliikenteellä tarkoitetaan luvanvaraista henkilöliikennettä, joka on säännöllistä ja jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä. Linjaliikenteen reitin vahvistaa liikennelupaviranomainen ja sen harjoittaminen ei perustu kunnan, kuntayhtymän, pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan, liikenneministeriön tai lääninhallituksen kanssa tehtyyn ostosopimukseen. Lupaliikenne on yritysaloitteista ja yritysten suunnittelemaa liikennettä. Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta (662/1994) määrittelee, että luvanvaraisen henkilöliikenteen harjoittaminen on sallittu joukkoliikenneluvan, linjaliikenneluvan, taksiluvan tai sairaankuljetusluvan nojalla. Joukkoliikennelupa oikeuttaa harjoittamaan tilaus- ja ostoliikennettä linja-autolla koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta, ja linjaliikennelupa oikeuttaa harjoittamaan linjaliikennettä linja-autolla. Ostoliikenteellä tarkoitetaan joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla harjoitettavaa henkilöliikennettä, joka on säännöllistä, jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä ja jonka hoitaminen perustuu kunnan, kuntayhtymän, pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan, liikenneministeriön tai lääninhallituksen kanssa tehtyyn palveluiden ostamista koskevaan sopimukseen. (Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä, 343/1991.) Linjaliikenteessä on Suomessa useita liikennetyyppejä, jotka palvelevat erilaisia matkustustarpeita. Pikavuoroliikenne on nopeaa linjaliikennettä, jossa pysähdytään matkustajien ottamista ja jättämistä varten vain liikenneluvassa määritellyissä paikoissa (Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä, 343/1991). Erikoispikavuoroliikenne on henkilöliikennelain mukaista pikavuoroliikennettä, joka on muuta pikavuoroliikennettä nopeampaa ja pysähtyy vain aikataulussa mainituilla paikkakunnilla ja erikseen mainituilla pikavuoropysäkeillä. Vakiovuorot liikennöivät kaikkina viikonpäivinä yhtäjaksoisesti aamusta iltaan tai yöhön (Nokela ym. 1980). Vakiovuoroliikenne palvelee maaseudun, kaupunkiseutujen ja kaupunkien välisiä matkustustarpeita (Linja-autoliitto 2006). Kaupungeissa on lisäksi paikallista kaupunkiliikennettä, jonka luvan useimmiten myöntää kaupunki. Määritelmän (Nokela ym. 1980) mukaan kaukoliikenne on pitkämatkaista kaupunkien keskusten välistä valtakunnallista liikennettä. Pitkämatkainen linja-autoliikenne on yritysaloitteista liikennettä ja rahoitetaan käytännössä kokonaan lipputuloilla (Jalasto 2005). Linja-autoliikenteellä on Suomessa pitkät perinteet: Suomalainen linjaautoliikenne alkoi vuonna 1905 Turun ja Uudenkaupungin välillä. Liikenne kasvoi ja järjestelmä kehittyi yrittäjävetoisesti valtion toimiessa lupaviranomaisena. Matkustajakilometrimäärältään linja-autoliikenne ylitti rautatieliikenteen sodan aiheuttamien liikkumis- ja kuljetustarpeiden lisääntymisen myötä, josta alkoi linja-autoliikenteen ja junaliikenteen kilpailu matkustajista. Kilpailutilanne ja tieverkon kehittyminen auttoivat nopeuttamaan linja-

10 Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi LINJA-AUTOLIIKENTEEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ autoliikennettä, mutta henkilöautoistumisen eteneminen 1960-luvulta lähtien vei matkustajia joukkoliikenteestä. (Ojanen 2002.) Pikavuoroliikenteen matkustajamäärien väheneminen saatiin 1990-luvulla pysäytettyä yrittäjien markkinointiyhteenliittymänä kehittämän ExpressBus -järjestelmän avulla (Bussi 2006). Erityisesti maaseudulla joukkoliikenteen palvelutaso on heikentynyt ja matkustajamäärät laskeneet entisestään. Valtio ja kunnat täydentävät ostoliikenteellä lipputuloperusteisen liikenteen palveluita maaseudun vakiovuoroliikenteen palvelutason säilyttämiseksi siellä, missä linjaliikennettä ei kyetä ylläpitämään asiakastuloin (LVM 2005a). Suurin osa joukkoliikennematkoista tehdään Suomessa linja-autolla. Julkisen liikenteen suoritetilaston (LVM 2005d) mukaan vuonna 2003 linjaautoliikenteen markkinaosuus matkustajamääristä oli 61 % ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella jopa 83 %. Liikenne- ja viestintäministeriön joukkoliikennestrategiassa (LVM 2001) asetetaan tavoitteeksi saada kaukoliikenteestä houkutteleva vaihtoehto henkilöautolle erityisesti suurten kaupunkien välisessä liikenteessä infrastruktuuria ja eri liikennemuotojen välistä yhteistyötä kehittämällä. Joukkoliikenne edistää monien yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamista, kuten liikkumisen alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvon toteutuminen ja yksityisautoiluun sitoutumisen väheneminen (LVM 2001). Osana liikennejärjestelmää joukkoliikenteen tavoitteet tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon maankäytön ja liikenteen suunnittelussa. 1.2 Linja-autoliikennealan toimijoiden roolit Liikenne- ja viestintäministeriön tehtävänä on hallinnonalan ohjaus ja lainsäädännön valmistelu (Perälä, Jalasto 2005). Ministeriö myös seuraa valtion budjetissa toiminta-alueelleen myönnettyjen määrärahojen käyttöä (LVM 2006b). Budjettimäärärahoilla ministeriö rahoittaa mm. joukkoliikennettä jakamalla lääninhallitusten ja kuntien kautta rahaa kannattamattoman liikenteen ostoihin ja kaupunki- ja seutulippualennuksiin (Parantainen 2005). Tiehallinto vastaa yleisten teiden tienpidosta ja kehittää liikenteen palveluja osana liikennejärjestelmää. Yhdessä muiden hallinnonalan toimijoiden kanssa se vastaa koko liikennejärjestelmän toimivuudesta ja taloudellisuudesta. Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen toimintaedellytysten turvaamisessa Tiehallinnon tehtävänä on väylästön ja pysäkkien suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito sekä liikenteen hallinta (Jalasto 2005). Liikennejärjestelmätyön näkökulmasta Tiehallinnon tehtävänä on eri liikennemuotojen yhteistyön edistäminen. Liikennetarpeeseen ja kulkutavan valintaan vaikuttamalla voidaan paremmin pyrkiä hallitsemaan liikenteen kasvua ja sen vaikutuksia. Lääninhallitusten tärkein tehtävä on toimia linja-autoliikenteen lupaviranomaisena. Lupien myöntämisen lisäksi lääninhallitukset hankkivat kannattamatonta, mutta tarpeellista liikennettä, tarjoavat kuntalaisille edullisia joukkoliikennelippuja ja rahoittavat joukkoliikenteen suunnittelu- ja kehittämishankkeita. (LVM 2005b.) Linja-autoliitto on yritysmuotoisen bussiliikenteen etujärjestö, jonka omistuksessa on Matkahuolto Oy ja Bussialan kehittämispalvelut Oy. Jäsenistönsä

Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi 11 LINJA-AUTOLIIKENTEEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ edunvalvontaa Linja-autoliitto harjoittaa vaikuttamalla julkiseen valtaan ja muihin keskeisiin sidosryhmiin (Linja-autoliitto 2006). Lisäksi sen tehtävänä on toimia neuvotteluja ohjaavana tahona liikennöitsijöiden välisessä yhteistyössä (Saavola 2006). Matkahuolto Oy hoitaa yhteisten matkalippujen myyntiä, informaation tarjoamista, asematoimintoja ja linja-autorahdin käsittelyä (Jalasto 2005). Matkahuollon asemaverkon ylläpidon takaavat yritysten rahtiliikenteen tulot (Saavola 2006). Linja-autoyrityksillä on keskeinen asema linja-autoliikennejärjestelmässä, koska Suomen pitkämatkainen linja-autoliikenne on yritysvetoista, ja yrittäjät suunnittelevat itse kaiken liikenteen eli linjat, niiden reitit ja aikataulut, sekä hakevat liikenteelle luvat. Yrittäjien toimintaan vaikuttaa niiden keskinäinen kilpailuasetelma, mutta toisaalta yritykset tekevät myös keskenään yhteistyötä parantaakseen matkustajien palvelutasoa liikennöimillään reiteillä. Linja-autoyritysten lisäksi liikennöinnin suunnittelua tekevät kunnat, kuntayhteenliittymät ja läänit sekä pikavuoro-, seutu-, että paikallisliikenteessä. Markkinapohjaisen liikenteen suunnittelussa linja-autoyrittäjien haasteellisena tehtävänä on vastata matkustuskysyntään ja toisaalta kilpailla keskenään ajettavista reiteistä ja matkustajista. Kannattavuus on liikennöitsijöiden toiminnassa keskeinen haaste ja tasapainoa siinä etsitään tavallisesti vuoromääriä muuttamalla. 1.3 Yhteistyö linja-autoalalla Toimintaedellytysten ylläpitäminen ja niiden kehittäminen on linjaautoliikenteen operoinnin eli liikennöinnin suunnittelun ja toteuttamisen kannalta tärkeää. Erityisen tärkeää on operointipuolen ja toimintaedellytysten ylläpitäjien saumaton yhteistyö ja toimiminen kohti yhteisesti sovittua tavoitetilaa. Linja-autoalalla yhteistyötä tehdään toimijatahojen jokapäiväisen toiminnan lisäksi erilaisissa yhteistyöryhmissä -verkostoissa ja -foorumeissa. Edellä kuvattujen alan keskeisten toimijoiden lisäksi yhteistyökuvioon kuuluu ainakin välillisesti useita yhteiskunnan eri osa-alueiden edustajia (kuva 1). Useilla suurimmilla kaupunkiseuduilla toimii monitahoisia joukkoliikennetyöryhmiä, joissa on monipuolisesti osallistujia linja-autoalan eri vastuutahoilta. Yhteistyön merkitys näkyy vuorovaikutuksen lisääntymisenä ja joukkoliikenneasioiden hoitamisena yhteisesti hyväksi havaittuun suuntaan. Linjaautoliikenteen toimintaedellytysten kehittämisessä parhaat ratkaisut saadaan toteutettua vain eri osapuolten tiiviin ja toimivan yhteistyön avulla.

12 Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi LINJA-AUTOLIIKENTEEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Liikennöitsijät Linja-auton kuljettajat Ilmailulaitos Merenkulkulaitos Ratahallintokeskus Linja-autoliitto + alueosastot LVM Tiehallinto Lääninhallitus Matkahuolto Kela Oppilaitokset Taksi YTV Paikallisliikenneliitto Kunnat Maakuntien liitot Kuva 1. Linja-autoalan kontakti- ja yhteistyöverkosto on laaja. 1.4 Kansainvälisyysvertailu ja tulevaisuudennäkymät linjaautoliikenteessä Useissa Euroopan maissa linja-autojen kaukoliikennettä ei ole lainkaan, vaan pitkämatkainen liikenne hoidetaan pääosin rautateitse. Harvaan asutuimmissa maissa rautatieverkkoa ei ole rakennettu tarpeeksi kattavaksi, mikä luo edellytyksiä kaukoliikenteen linja-autoreiteille rautatieliikenteen rinnalle ja täydentämänään sitä. Kuten Suomessa, myös useimmissa näissä maissa pitkämatkainen linja-autoliikenne toimii itsekannattavasti, ja markkinoilla on monia liikennöitsijöitä. (LVM 2003) Sen sijaan linja-autoliikenne kokonaisuudessaan, eli kaupunkiseutujen liikenne mukaan luettuna, on muissa EU:n jäsenmaissa suurelta osin tai jopa kokonaan julkisen vallan taloudellisesti tukemaa toisin kuin Suomessa. Euroopan joukkoliikenne on monin paikoin murrosvaiheessa, ja tulevaisuudessa joukkoliikenteen on tultava ehkä toimeen suurilta osin ilman julkista rahoitusta. Rahoituskysymykset tulevat olemaan keskeisessä asemassa joukkoliikenteen järjestämisen skenaarioita vertailtaessa. Julkisen rahoituksen tarpeen supistumiseen voidaan päästä markkinavetoisella palvelujen vapauttamisella ja sääntelyn purkamisella. Onnistuneen järjestelmän luominen edellyttää yhteistyötä liikenteenharjoittajien ja viranomaisten välillä. (Beuven ym. 2005.) Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman työryhmän mukaan Suomen joukkoliikenteen rahoitusjärjestelmän uudistamisen tavoitteena on kunta- ja aluetason yhteistyön tehostaminen siten, että joukkoliikennepalvelut tarjoavat palvelutasoltaan mahdollisimman hyvän kokonaisuuden. Työryhmän mielestä tähän päästäisiin kun viranomaiset yhdessä määrittäisivät alueensa joukkoliikenteen palvelutason ja tavoitteet sekä sopisivat matkojen yhdistelystä ja matkapalvelukeskustoiminnasta. Joukkoliikenteen suunnittelu- ja rahoitusmallin on tuettava siis mahdollisimman hyvin matkojen yhdistelyn integroimista osaksi yleistä joukkoliikennejärjestelmää. (LVM 2006c.)

Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi 13 TIEHALLINTO LUO TOIMINTAEDELLYTYKSIÄ LINJA-AUTOLIIKENTEELLE 2 TIEHALLINTO LUO TOIMINTAEDELLYTYKSIÄ LINJA-AUTOLIIKENTEELLE 2.1 Tieverkon kehittäminen ja yhteysväliajattelu Tienpidon suunnittelujärjestelmää on kehitetty ottamaan paremmin huomioon koko liikennejärjestelmä. Moniulotteisesti suunnittelussa huomioitavia näkökulmia kuvataan Tiehallinnon käyttämässä väyläpalvelujen suunnittelukehikossa (kuva 2). Mallissa kehittämistarpeita arvioidaan ihmisten liikkumistarpeiden, elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja alueellisen kehityksen näkökulmista. Toimenpiteet suunnitellaan neliportaisesti siten, että ensin pyritään vaikuttamaan liikennetarpeeseen ja kulkutavan valintaan, sitten tehostetaan olemassa olevan väylästön käyttöä tai parannetaan olemassa olevaa väylästöä, ja vasta viimeinen keino ovat isot laajennus- tai uusinvestoinnit. (Tiehallinto 2006a.) Kun tunnetaan tarpeet, tavoitteet ja reunaehdot......ja liikennejärjestelmätyö toimii eri tyyppisissä liikkumisympäristöissä... Maaseutu Kaupunkiseudut Elinkeinoelämän kilpailukyky Pääväylät... löydetään yhdessä vaikuttavimmat keinot liikennejärjestelmän parantamiseksi. Tiehallinnon keinoja: Ihmisten jokapäiväiset liikkumistarpeet Yhteiskunnan tavoitteet (Ympäristö, turvallisuus, taloudellisuus) Alueiden kehittyminen Vaikutetaan maankäyttöön, liikennetarpeeseen ja kulkutavan valintaan Tehostetaan olemassa olevan väylästön käyttöä Parannetaan olemassa olevaa väylästöä Isot laajennus- ja uusinvestoinnit Kuva 2. Väyläpalvelujen suunnittelun kehikko (Tiehallinto 2006a). Neliporrasperiaatteen ohella liikennejärjestelmän kehittämisen resurssien optimoimiseksi on lisäksi määriteltävä tärkeimmät tie- ja rataosuudet, joiden korkeatasoisuus ja yhtenäisyys ensisijaisesti turvataan (LVM 2005c). Maantielain (503/2005) mukaan liikenne- ja viestintäministeriö määrää, mitkä maantiet ovat valtateitä ja kantateitä sekä miltä osin ne ovat valtakunnallisesti merkittäviä runkoteitä. Yhteysväliajattelua sovelletaan Suomen koko päätieverkon kehittämisessä, jossa yhtenä tavoitteena on kohtaamisonnettomuuksien vähentäminen. Tiehallinto on laatinut erillisen teemahanke-esityksen keskikaiteiden rakentamisesta yksiajoraitaisille pääteille. Pääteiden kohtaamisonnettomuuksien vähentämisohjelma on tehty vuosille 2007 2011 ja hankekortin (Tiehallinto 2006b) mukaan sen kustannusarvio on noin 500 M. Vaikutukset näkyvät liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden paranemisena. Keskikaiteiden rakentaminen lisää kuitenkin kiertohaittaa yksityisteillä ja vaikuttaa linjaautopysäkkien määrään ja sijaintiin siten, että pysäkkiväli yleensä pitenee.

14 Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi TIEHALLINTO LUO TOIMINTAEDELLYTYKSIÄ LINJA-AUTOLIIKENTEELLE Yhteysvälillä tarkoitetaan hallinnollisista rajoista riippumatonta kahden suuren tai keskisuuren kaupungin välistä tieosuutta, jonka merkitystä voidaan arvioida. Joukkoliikenteen näkökulmasta yhteysväli on tienpitovastuista riippumaton yhteys terminaalista terminaaliin, jolla joukkoliikenteen palvelutaso voidaan määritellä. 2.2 Joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen Neliporrasperiaatetta tukevana ja tienpitoa helpottavana toimintana Tiehallinto on jo pitkään halunnut olla luomassa edellytyksiä joukkoliikenteen kysynnän ylläpitämiselle ja lisäämiselle. Joukkoliikenteen laatukäytävien kehittämisellä on pyritty suuntaamaan rajalliset kehittämisresurssit sinne, missä niistä saatava hyöty on suurin. Määritelmän mukaan laatukäytävät ovat korkean palvelutason reittejä sekä tarjonnan että matkustusympäristön osalta ja ne soveltuvat erityisesti suurten kaupunkiseutujen vahvoille joukkoliikenneakseleille. (Tielaitos 2000.) Tiehallinnossa laatukäytäväajattelua on sovellettu myös pitkämatkaisen linjaautoliikenteen yhteysvälillä esimerkiksi Turku Helsinki pikavuoroliikenteen laatukäytäväselvityksessä. Kehittämistyön tavoitteena on ollut joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden säilyminen vähintään nykyisenä pikavuoroliikenteen siirtyessä uudelle moottoritielle välillä Muurla Lohja. Aikaansaatu ehdotus laatukäytävästä koskee pikavuorojen ajoreittejä, pysäkkien palvelutasotavoitteita, pysäkkien sijoittumista sekä joukkoliikenteen etuuksia. Selvityksessä arvioitiin myös pikavuoroliikenteen laatukäytävän toteuttamisen vaikutuksia matka-aikaan, kysyntään ja saavutettavuuteen, palvelutasoon ja houkuttelevuuteen, liikenneturvallisuuteen sekä kustannuksiin. (Tiehallinto 2005a.) Tässä työssä pitkämatkaisen linja-autoliikenteen kehittämisessä on käytetty yhteysväli-käsitettä. Laatukäytävä-käsite viittaisi sellaisenaan lähinnä kaupunkiseutujen joukkoliikenteen laatukäytäviin. 2.3 Linja-autoliikenteen toimintaympäristön suunnittelu Tiehallinto vastaa yleisillä teillä käytettävistä joukkoliikenteen teknisten ratkaisujen suunnitteluohjeista (Tiehallinto 2002). Linja-autoliikenteen toimintaedellytysten parantamisessa tienpidon keinot liittyvät ensisijaisesi pysäkkeihin, niihin liittyviin liikennejärjestelyihin ja linja-autoliikenteen sujuvuutta parantaviin ratkaisuihin väylällä ja liittymissä (Tielaitos 1997a). Pysäkin varustelun vaatimustaso nousee alemmalta tieverkolta päätieverkolle ja vastaavasti maaseudulta kaupunkialueelle mentäessä. Ratkaisut voivat koskea pysäkin mitoitusta, pysäkkikatoksen tasoa ja varusteita, sekä kevyen- ja saattoliikenteen järjestelyjä pysäkille (Tiehallinto 2004). Pysäkkien sijoittamisessa tulee ottaa huomioon matkustajien turvalliset ja lyhyet kevyen liikenteen yhteydet pysäkille, sekä linja-autoliikenteen sujuva liittyminen pysäkille (Tielaitos 1997b). Pikavuoropysäkkien yhteydessä on tarvetta henkilöautojen liityntäpysäköinnin kehittämiselle erityisesti kaupunkiseutujen sisääntulo- tai ohikulkuteiden pysäkeillä. Läheisen huoltoaseman tai liikerakennuksen tontin pysäköintialueet sopivat hyvin liityntäpysäköintiin, koska silloin alueiden kunnossapito ja

Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi 15 TIEHALLINTO LUO TOIMINTAEDELLYTYKSIÄ LINJA-AUTOLIIKENTEELLE valvonta voidaan järjestää yhteistyössä tontin haltijan kanssa. Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen pysäkeillä on lisäksi erityisesti maaseudulla ja taajamien läheisyydessä tarvetta saatto- ja noutoliikenteen lyhytaikaista pysäköintiä varten. Liityntä- ja saattoliikenteen pysäköintialueiden tarve tulisi todeta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suunnittelussa voidaan varata tarvittavat alueet niiden rakentamiseksi. (Tielaitos 1997b.) Linja-autoliikenteen sujuvuutta parantavat ratkaisut liittyvät kaistajärjestelyihin ja liikennevaloetuuksiin liittymissä, joukkoliikennekaistojen ja joukkoliikenneväylien tai -katujen toteuttamiseen sekä pysäkkijärjestelyiden ja reitin valinnan keinoihin. Suurin hyöty edellä luetelluista toimenpiteistä saadaan suurimpien kaupunkien keskustan katuyhteyksillä ja pääkaupunkiseudun pääväylillä. Pitkämatkaisessa linja-autoliikenteessä katuverkko on osa yhteysväliä, joten erityisesti ruuhkaisilla kaupunkiseuduilla sujuvuutta on parannettava myös pitkämatkaisen linja-autoliikenteen tarpeisiin. (Tielaitos 1997a.)

16 Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi LINJA-AUTOLIIKENTEEN YHTEYSVÄLIEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI 3 LINJA-AUTOLIIKENTEEN YHTEYSVÄLIEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI 3.1 Tutkimuksen tavoite ja käytettävät menetelmät Tutkimuksessa on muodostettu kuva linja-autoliikenteen nykytilanteesta ja haettu pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arvioinnissa käytettäviä kriteereitä. Tavoitteiden saavuttamiseksi tutkimusmenetelmiksi valittiin toisiaan täydentävät laadullinen ja määrällinen tutkimusmenetelmä. Saavutettavuus, joukkoliikenteen palvelutaso ja väyläverkon palvelutaso muodostavat kattavan tarkastelukehyksen työssä kehitettävän yhteysvälien ryhmittelymenetelmän pohjaksi ja merkittävyyden arviointikriteereiden kartoittamisen lähtökohdaksi. Molempia aineistoja on tarkasteltu omilla menetelmillään erikseen, mutta tulokset ja johtopäätökset on tehty toisiaan täydentävät tutkimusotteet yhdistämällä (kuva 3). Saavutettavuus Joukkoliikenteen Väyläverkon palvelutaso palvelutaso Asiantuntijahaastattelut: Klusterianalyysi: Linja-autoliikenteen nykytila Yhteysvälien ryhmittely ja ja yhteysvälien merkittävyys merkittävyyden arviointikriteerit Menetelmän käyttö ja tulosten hyödyntäminen Kuva 3. Tutkimuksessa käytettävän aineiston käsittelyssä ja tulosten tulkinnassa oli kolme näkökulmaa; saavutettavuus, joukkoliikenteen palvelutaso ja väyläverkon palvelutaso. 3.2 Haastattelututkimus 3.2.1 Asiantuntijahaastattelut Kvalitatiivinen aineisto kerättiin asiantuntijahaastatteluin, koska haastattelututkimuksella saadaan aina arvokasta ja ainutlaatuista tietoa tutkittavasta aiheesta. Asiantuntijahaastattelut toteutettiin teemahaastatteluin, ja haastateltavat valittiin siten, että saataisiin mahdollisimman kattavasti näkemyksiä linja-autoliikenteen eri toimijoiden tahoilta. Haastateltavina oli organisaatioidensa joukkoliikenteen tai linja-autoliikenteen asiantuntijoita liikenne- ja viestintäministeriöstä, Tiehallinnosta, lääninhallituksesta, Linja-autoliitosta, Matkahuollosta, konsultti- ja tutkimusorganisaatioista sekä linja-autoyritysten

Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi 17 LINJA-AUTOLIIKENTEEN YHTEYSVÄLIEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI kahuollosta, konsultti- ja tutkimusorganisaatioista sekä linja-autoyritysten edustajia. Kaikkiaan tehtiin 16 haastattelua, jotka nauhoitettiin ja analysoitiin ns. valikoidun litteroinnin menetelmällä. Vastaajat jaettiin haastateltavien näkemyksiä vertailtaessa kolmeen ryhmään; hallinto, konsultointi ja operointi. Hallinnon edustajia olivat haastateltavat Tiehallinnosta, lääninhallituksesta ja liikenne- ja viestintäministeriöstä. Konsultointia edustavat yksityisten konsulttiyritysten ja tutkijaorganisaatioiden asiantuntijat. Operointiryhmään kuuluvat liikennöitsijät ja Linja-autoliiton sekä Matkahuollon edustajat. 3.2.2 Tulokset Nykytilanne ja palvelutaso Linja-autoliikenteen nykytilanne nähdään kaksijakoisena. Linja-autoliikenne on haasteiden edessä, mutta toisaalta se on perusjoukkoliikennemuoto, jolla on aina mahdollisuuksia ainakin siellä, missä muuta joukkoliikennetarjontaa ei ole. Vastaajien näkemykset eivät riipu tilastollisesti merkitsevästi vastaajan taustasta, mutta haastattelututkimuksen suhteellisen pienen otoksen perusteella näyttäisi siltä, että hallinnosta edustajien vastauksissa korostuvat liikenteen palvelutason, väyläpalvelutason ja saavutettavuuden kehittäminen sekä yhteistyöongelma. Konsultoinnin edustajat painottivat vastauksissaan pääteiden kehittämisen positiivisia vaikutuksia ja toisaalta liikenteen ja väyläpalvelutason kehittämistarpeita. Operoinnista vastaavat toivat esiin rahdin merkityksen ja linja-autoliikenteen sujuvuusongelman. Linja-autoliikenteen palvelutasoa asiantuntijat käsittelivät vastauksissaan tavoiteltavan palvelutason näkökulmasta ja eri palvelutasotekijöiden perusteella. Vuorotarjonta on tärkeä palvelutasotekijä, mutta usein se määräytyy suoraan kysynnän mukaan. Matka-aika vaikuttaa myös linja-autoliikenteen houkuttelevuuteen, koska se on yksi tärkeä kulkutavan valintaan vaikuttava seikka. Matka-ajan lyhentäminen on sen ennustettavuuden parantamisen lisäksi linja-autoliikenteen sujuvuuden kehittämistoimenpiteitä. Matka-ajan vaihteluihin ovat syynä henkilöautoliikenteen aiheuttamat ruuhkat ja linjaautoliikenteen hitauteen matkustajien ottamiseksi ja jättämiseksi tehtävät koukkaukset. Lisäksi linja-autoliikenteen palvelutasoon vaikuttavat pysäkkien määrä, sijainti ja niiden varustetaso sekä liityntäliikennejärjestelyt. Matkustusmukavuuteen vaikuttavia seikkoja vastaajien mielestä ovat kuljettajapalvelu, kaluston kunto ja esteettömyys. Niitä pidettiin tärkeinä erityisesti pikavuoroliikenteessä. Asiantuntijoiden mukaan palvelutaso eri yhteysväleillä voi vaihdella kysynnän ja liikennetyypin mukaan. Suuren kysynnän yhteysväleillä tulisi tarjota nopeita vuoroja, symmetriset aikataulut, hyvää palvelua ja matkustusmukavuutta. Yhteysvälin junaliikenteen nopeuden ja tarjonnan nähdään vaikuttavan linja-autoliikenteen palvelutasoon. Alhaisen kysynnän yhteysväleillä palveluliikenne ja kutsuohjattu liikenne ovat todennäköisiä pitkämatkaisen liikenteen korvaavia liikennemuotoja, joiden

18 Pitkämatkaisen linja-autoliikenteen yhteysvälien merkittävyyden arviointi LINJA-AUTOLIIKENTEEN YHTEYSVÄLIEN MERKITTÄVYYDEN ARVIOINTI avulla peruspalvelutaso on mahdollista säilyttää. Pikavuoroliikenteessä palvelutaso tulisi olla parempi matkustusmukavuuden, tarjonnan, nopeuden ja informaation osalta, kun vakiovuoroliikenteessä ja seutuliikenteessä riittää vaatimattomampi palvelutaso erityisesti matkustusmukavuuden osalta. Linja-autoliikenteen vahvuudet, ongelmat ja kehittäminen Suomen linja-autoliikennejärjestelmän vahvuuksina pidetään liikennemuodon joustavuutta ja reitti- ja pysäkkiverkoston kattavuutta. Ongelmia nähdään erityisesti liikenteen sujuvuudessa ja alan eri osapuolten välisessä yhteistyössä. Henkilöautoistuminen mainitaan myös usein linja-autoliikenteen kannalta ongelmallisena. Linja-autoliikenteen aseman parantamisen vaikutukset koko liikennejärjestelmään nähdään erittäin positiivisena. Linja-autoliikennejärjestelmässä kehittämistarpeita on niin politiikassa, infrastruktuurissa, liikennöinnissä kuin ihmisten asenteissakin. Tärkeimpinä kehittämiskohteina pidetään liikenteen palvelutasoon ja väyläpalvelutasoon vaikuttavia seikkoja. Linja-autoliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen tulisi lisäksi ottaa huomioon päätieverkon kehittämiskohteita suunniteltaessa. Uusien tietyyppien, kuten keskikaiteellisten ohituskaistateiden toteuttaminen on ristiriitaista linja-autoliikenteen kannalta, koska toisaalta sujuva tieyhteys parantaa palvelutasoa matka-ajan lyhenemisen ja aikataulussa pysymisen vuoksi, mutta pysäkkivälien pidentyessä ja maankäytön jäädessä rinnakkaistien varaan linja-autoliikenteen saavutettavuus heikkenee. Rahdinkuljettamista pidetään linja-autoliikenteessä tärkeänä toimintana, koska sen tuoma taloudellinen hyöty mahdollistaa tiheämmän vuorotarjonnan myös pienemmän matkustuskysynnän yhteysväleillä. Linja-autoliikenne toimii kuitenkin matkustajaliikenteen ehdoilla ja pakettiliikenne käyttää sitä järjestelmää hyväksi. Linjakohtaisesti rahtitulot voivat olla merkittäviä, mutta kokonaisuuden kannalta tulo ei ole yrityksille kovin suuri lisä. Tärkeät yhteysvälit ja niiden ryhmittely Tärkeiden yhteysvälien ominaisuuksien, niiden merkittävyyden perusteluiden ja luokittelukriteereiden perusteella haastattelututkimuksessa kartoitettiin niitä linja-autoliikenteen yhteysvälien merkitystekijöitä, joiden perusteella yhteysvälit eroavat toisistaan. Tärkeinä yhteysväleinä pidettiin niitä yhteysvälejä, joilla ei ole muuta joukkoliikennetarjontaa. Myös suurkaupunkien väliset ja maakuntakeskusten väliset yhteysvälit olivat vastaajien mielestä tärkeitä. Linja-autoliikenteen hoidosta vastaavat pitivät keskusten merkitystä ja nykyistä linja-autoliikenteen vuorotarjontaa tärkeiden yhteysvälien perusteluina, ja hallinnon edustajat perustelivat yhteysvälin tärkeyttä lähinnä junayhteyden puuttumisella. Luokittelukriteeriksi suurin osa vastaajista mainitsi kysynnän, mutta myös tieverkon ominaisuuksia, nykyistä junatarjontaa ja keskusten merkitystä pidettiin mahdollisina luokittelukriteereinä.