GLOBALISAATIO JA KEHITTYVÄT MAAT 2/2003 VALTIOVARAINMINISTERIÖ KANSANTALOUSOSASTO/ RAHOITUSMARKKINAOSASTO TUTKI- MUKSET JA SELVITYKSET

GLOBALISAATIO JA KEHITTYVÄT MAAT 2/2003

GLOBALISAATIO JA KEHITTYVÄT MAAT 2/2003 VALTIOVARAINMINISTERIÖ KANSANTALOUSOSASTO/ RAHOITUSMARKKINAOSASTO TUTKI- MUKSET JA SELVITYKSET

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Snellmaninkatu 1 A PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin (09) 160 01 Telefaksi (09) 160 33123 Internet www.vm.fi Julkaisun tilaukset Puh. (09) 160 34886 Taitto Anitta Railonkoski ISSN 1455-7614 ISBN 951-804-364-7 HELSINKI 2003

ESIPUHE Valtiovarainministeriön strategian yhtenä teemana on globalisaatio ja taloudellinen integraatio. Tähän liittyen VM on tilannut KTM Jukka Ruotiselta Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen laitokselta selvityksen Globalisaatio ja kehittyvät maat. Tarkoituksena on ollut tuoda uusia näkökulmia globalisaatiosta käytävään keskusteluun. Alivaltiosihteeri Johnny Åkerholm

YHTEENVETO GLOBALISAATION MÄÄRITTELY JA KÄSITTELY Globalisaatiolla tarkoitetaan tässä raportissa valtioiden ja globaalien alueiden välisen taloudellisen integraation ja keskinäisen riippuvuuden kasvua Globalisaatiota tarkastellaan ensisijaisesti talouden ja kehittyvien maiden näkökulmasta Raportin keskeisiä tarkastelukohteita ovat taloudellinen hyvinvointi, kauppa, pääomaliikkeet, rahoituskriisit ja muuttoliike Raportissa tuodaan esille keinoja, joilla kehittyvät maat pääsisivät nykyistä paremmin osallisiksi globalisaatiosta, ja jotka vähentävät globalisaation haittavaikutuksia GLOBALISAATION TALOUDELLISET VAIKUTUKSET Taloudellinen integraatio vaikuttaa yleisesti ottaen myönteisesti talouskasvuun ja taloudelliseen hyvinvointiin Useat kehittyvät maat eivät ole silti hyötyneet taloudellisesta integraatiosta, sillä: - Kehittyvien maiden omat toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä - Globalisaation kansainvälinen edistäminen ei ole ollut riittävää KEHITTYVIEN MAIDEN OMAT TOIMENPITEET Toimiva yhteiskuntarakenne - Hyvä hallintotapa, sekä toimiva oikeusjärjestelmä ja infrastruktuuri - Riittävä panostus väestön voimavaroihin (koulutus, terveydenhuolto, naisten asema) - Henkilöresurssien tehokas hyödyntäminen (väestönkasvu, aivovuoto) - Panostus teknologian kehittämiseen Kaupan hyödyntäminen - Kehittyvien maiden keskinäisten tullien ja muiden kaupanesteiden pienentäminen, ja erityisesti jalostettujen hyödykkeiden tullimaksujen alentaminen - Alueellisten kauppasopimusten solmiminen

Vakaat rahoitusolot - Kestävä yleinen talouspolitiikka (finanssi- ja rahapolitiikka, valuuttakurssijärjestelmä, pääomaliikkeet) - Vakaan rahoitusjärjestelmän puitteet ja hallinta (ohjaaminen, sääntely) - Nopea puuttuminen rahoitusongelmiin ja niiden seurauksiin Globalisaation kansainvälinen edistäminen KAUPAN VAPAUTTAMINEN - Hyödyttää sekä kehittyviä että kehittyneitä maita - On välttämätön mutta ei riittävä ehto talouskasvulle ja köyhyyden poistamiselle - Palveluiden kaupanesteiden vähentäminen lisää saatavia hyötyjä (tämä mm. saattaisi hillitä muuttopainetta) Maailman kauppajärjestön (WTO) toimintapuitteiden tehostaminen - Kattava jäsenmäärä, reilut ja yhtenäiset säännöt kaikille, ja niiden noudattaminen - Alueellisten ja kahdenkeskisten kauppasopimusten yhteensovittaminen WTO:n periaatteiden kanssa - Kehittyvien maiden vientiä haittaavien tullien, tukien ja muiden kaupanesteiden vähentäminen (mukaan lukien jalostetut hyödykkeet) - Uusia kauppaa rajoittavien sosiaalipoliittisten tai ympäristöpoliittisten ehtojen torjuminen (lapsityövoima, ympäristö) Pääomaliikkeistä saatavien hyötyjen edistämiseksi ja rahoituskriisien välttämiseksi on tärkeää - Kehittyvien maiden instituutioiden ja kansainvälisten organisaatioiden toiminta ja yhteistyö - Kansainvälisten standardien luominen informaation kululle sekä pankkien ja yritysten toiminnan pelisäännöt - Yksityisen sektorin osallistuminen kriiseistä aiheutuviin kustannuksiin - Rahoitusmarkkinoiden kehittäminen, vakaus ja hallittu vapauttaminen Kehitysavun ja velkahelpotusten myöntäminen kehittyvien maiden aikaansaamien tulosten perusteella Kansainvälisten muuttoliikettä koskevien sopimusten solmiminen

SISÄLLYS 1 GLOBALISAATIO... 9 1.1 Yleistä globalisaatiosta ja raportin rakenteesta... 9 1.2 Globalisaatio ja taloudellinen hyvinvointi... 9 1.3 Kehittyvissä maissa tarvittavat uudistukset... 14 2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA... 17 2.1 Yleistä kansainvälisen kaupan kehityksestä... 17 2.2 Yleistä kehittyvien maiden kaupasta... 21 2.3 Kaupan ja kaupan vapauttamisen vaikutukset kasvuun... 24 2.4 Kaupan vapauttamisen konkreettiset vaikutukset... 26 2.5 Kauppa ja lapsityövoima... 29 2.6 Kauppa ja ympäristö... 31 3 KEHITTYVÄT MAAT JA PÄÄOMALIIKKEET... 35 3.1 Yleistä pääomaliikkeistä... 35 3.2 Pääomaliikkeiden vapauttaminen... 36 3.3 Suorat sijoitukset... 37 3.3.1 Suorien sijoitusten kasvu ja jakautuminen... 37 3.3.2 Suorien sijoitusten luomat mahdollisuudet... 40 3.3.3 Suorien sijoitusten vaikutus kehittyviin maihin... 41 3.4 Teknologian kehittyminen ja talouskasvu... 42 3.5 Kehitysapu... 43 3.5.1 Kehitysavun historia... 43 3.5.2 Virallinen kehitysapu... 45 3.5.3 Kehitysapu tulevaisuudessa... 47 3.6 Kehittyvien maiden velka... 48 3.6.1 Nykyisen velkakriisin historia... 48 3.6.2 Velan kasvu konkreettisesti... 49 3.6.3 Velkahelpotukset... 51 3.6.4 Velkojen käsittelyn kriittinen tarkastelu... 53 4 RAHOITUSKRIISIT... 55 4.1 Yleistä rahoituskriiseistä... 55 4.2 Rahoituskriisien syntymiseen vaikuttavat tekijät... 56 4.3 Rahoituskriisien vaikutukset... 57 4.4 Rahoituskriiseiltä välttyminen... 59 4.4.1 Yleistä... 59 4.4.2 Valuuttakurssijärjestelmät... 60 4.4.3 Pääomaliikkeiden säätely... 62 4.4.4 Rahoituskriisien kansainvälinen hallinta... 63 5 MUUTTOLIIKE... 67 5.1 Yleistä muuttoliikkeistä... 67 5.2 Muuttoliikkeeseen vaikuttavia tekijöitä... 69 5.3 Muuttoliikkeen vaikutuksia... 71 LÄHDELUETTELO... 75

SISÄLLYS

1 GLOBALISAATIO 1 GLOBALISAATIO 1.1 Yleistä globalisaatiosta ja raportin rakenteesta Globalisaatiolla tarkoitetaan yleisesti ottaen valtioiden ja globaalien alueiden välisen integraation ja keskinäisen riippuvuuden kasvua. Myös mm. ympäristö, kulttuuri ja sosiaaliset tekijät liitetään usein globalisaatiosta käytävään keskusteluun. Globalisaatiota tarkastellaan tässä raportissa ensisijaisesti talouden ja kehittyvien maiden näkökulmasta 1. Keskeisiä tarkastelukohteita ovat taloudellinen hyvinvointi, kauppa, pääomaliikkeet ja muuttoliike. Taloudellisen hyvinvoinnin osalta pohditaan erityisesti sitä, kuinka taloudellinen integraatio vaikuttaa hyvinvointiin kehittyvissä maissa. Lisäksi pyritään tuomaan esille keinoja, jotka edistävät kehittyvien maiden pääsyä osalliseksi globalisaatiosta, ja joiden avulla taloudellista integraatiota voitaisiin ohjata kehittyvien maiden kannalta myönteisempään suuntaan. Raportissa ehdotetaan myös ratkaisukeinoja niihin taloudelliseen integraatioon liittyviin epäkohtiin, jotka vaikuttavat negatiivisesti hyvinvointiin kehittyvissä maissa. Raportissa on pyritty korostamaan kehittyvien maiden omien päätösten ja uudistusten merkitystä niiden talouskasvun ja hyvinvoinnin kannalta. Raportissa on käsitelty erikseen rahoituskriisejä ja niiden vaikutuksia kehittyviin maihin, ja pohdittu, kuinka rahoituskriiseihin olisi mahdollista puuttua tehokkaasti. Raportissa on myös tuotu esille keinoja, joiden avulla kehittyviä maita voitaisiin tukea globaalisti. Tämän vuoksi kehittyviin maihin virtaavien pääomien osalta raportissa on käsitelty myös kehitysapuun ja velkahelpotuksiin liittyviä kysymyksiä. Yksittäisiä esimerkkejä lukuun ottamatta, kehittyviä maita on käsitelty erittäin kokonaisvaltaisesti. Globalisaation vaikutukset yksittäisiin kehittyviin maihin saattavat kuitenkin poiketa eri 1 Globalisaatiolla tarkoitetaan tässä raportissa ensisijaisesti kehittyvien maiden taloudellista integraatiota. Ongelmallista on tosin määritellä mitkä maat kuuluvat kehittyviin maihin, sillä eri lähteissä nämä määritelmät poikkeavat usein toisistaan. 9

1 GLOBALISAATIO asiayhteyksissä toisistaan. Tämän ongelman välttämiseksi taloudellisen integraation eri vaikutuskanavat on pyritty ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon. Taloudellista integraatiota on tapahtunut myös ennen nykyistä globalisaatiokehitystä. Tässä raportissa taloudellinen integraatio on jaettu kahteen ns. globalisaatioaaltoon; 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla alkaneeseen ja ensimmäiseen maailmansotaan päättyneeseen globalisaatioaaltoon sekä toisen maailmansodan jälkeiseen, nykyiseen globalisaatioaaltoon. Nykyisen taloudellisen integraation voidaan katsoa näin ollen alkaneen jo yli 50 vuotta sitten. Ensimmäistä globalisaatioaaltoa on käytetty raportissa ennen kaikkea vertailupohjana, jotta saataisiin mahdollisimman hyvä kuva nykyisen taloudellisen integraation tasosta. Jotta vertailu olisi mielekästä, kansainvälistä kauppaa, pääomavirtoja ja ihmisvirtoja osoittavat laskelmat on suhteutettu. Tämä on tarpeellista, sillä absoluuttisesti mitattuna edellä mainittujen tekijöiden osalta taloudellinen integraatio on nykyään syvempää. Suhteellisesti mitattuna ainoastaan kansainvälinen kauppa osoittaa, että globalisaatio on nykyään syvempää kuin 1900- luvun alussa, jolloin taloudellinen integraatio oli ensimmäisen globalisaatioaallon aikana syvintä. Teknologinen kehitys on vaikuttanut oleellisesti nykyisen taloudellisen integraation kasvuun. Bruttokansantuotteeseen (BKT) suhteutettuna kaupan kasvu on ollut erityisen voimakasta 1970-luvulta lähtien johtuen mm. kuljetuskustannusten pienenemisestä. Lisäksi kaupan muodoissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vaikka kaupan kasvu on koskenut kehittyvien maiden osalta erityisesti ns. globalisoituvia kehittyviä maita, myös köyhimmät kehittyvät maat ovat päässeet 1990-luvulla osalliseksi kaupan kasvusta. Suhteellisen edun hyödyntämiselle on kuitenkin edelleen esteitä, joita ovat mm. tullit, muut kaupan esteet. Absoluuttisesti mitattuna pääomavirtojen kasvu on ollut erittäin voimakasta etenkin 1990-luvulla johtuen suorien sijoitusten valtavasta kasvusta. Vaikka globalisoituvat kehittyvät maat ovat päässeet osalliseksi suorista sijoituksista, köyhät kehittyvät maat ovat jääneet niiden ulkopuolelle. BKT:hen suhteutettuna pääomaa virtaa nykyään kuitenkin vähemmän kuin ensimmäisen globalisaatioaallon aikana. Mikäli muuttovirtoja tarkastellaan kymmenen vuoden jaksoissa, ne ovat saavuttaneet absoluuttisesti mitattuna 1900-luvun alun tason 1990-luvulla. Väkilukuun suhteutettuna muuttoliike on kuitenkin tällä hetkellä huomattavasti pienempää kuin 100 vuotta sitten. 1.2 Globalisaatio ja taloudellinen hyvinvointi Erittäin oleellinen globalisaatioon liittyvä tekijä on, että maat pystyvät taloudellisen integraation myötä lisäämään talouskasvua, mikä taas heijastuu taloudelliseen hyvinvointiin (Ray 1998). Jotta taloudellisen integraation vaikutuksia taloudelliseen hyvinvointiin pystytään tarkastelemaan, on mielekästä tutkia, kuinka taloudellinen hyvin- 10

1 GLOBALISAATIO vointi on kehittynyt. Taloudellisen hyvinvoinnin kehitystä on seuraavassa tarkasteltu tutkimalla tuloeroissa tapahtuneita muutoksia, ja köyhimmän väestön osuuden kehitystä vuodesta 1820 lähtien. Lisäksi ns. muista hyvinvoinnin kehittymistä kuvaavista tekijöistä on tarkasteltu ihmisten keskimääräisen eliniän kasvua, koska keskimääräisessä eliniässä tapahtuneet muutokset kuvaavat osaltaan myös talouden kehitystä. Tämän jälkeen on tarkasteltu, kuinka nimenomaan globalisaatio on vaikuttanut edellä mainittuihin taloudellisessa hyvinvoinnissa tapahtuneisiin muutoksiin. Koska talouskasvu on hyvinvoinnin kannalta oleellinen tekijä, seuraavassa on lisäksi vertailtu globalisoituvien maiden ja globalisaation ulkopuolelle jääneiden maiden talouskasvua. Taloudellisen integraation vaikutuksia ja sen luomia mahdollisuuksia on tarkasteltu yksityiskohtaisesti kappaleissa 2 5. Rikkaiden ja köyhien välinen taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut voimakkaasti viimeisen 180 vuoden aikana. Tällä hetkellä tuloerot ovat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin kyseisellä periodilla. Huomattavaa on kuitenkin, että epätasa-arvo on kasvanut selvästi hitaammin 1950-luvun jälkeen kuin ennen sitä, vaikka tulot ovat viisinkertaistuneet (CEPR 2002). Tämä tosiasia asettaa jo osaltaan hyvin kyseenalaiseksi ajatuksen, että globalisaatio olisi ensisijainen syy kasvaviin tuloeroihin. Tuloeroja tutkittaessa on tärkeä erotella valtioiden väliset tuloerot ja maailman väestön tuloerot, sillä mikäli tutkitaan ainoastaan valtioiden välisiä tuloeroja, ns. kansainvälisiä tuloeroja, ne jäävät huomattavasti pienemmäksi kuin otettaessa huomioon myös valtioiden sisäiset tuloerot. Lisäksi kyseisen erottelun avulla pystytään tarkastelemaan paremmin taloudellisen integraation vaikutuksia taloudelliseen epätasa-arvoon. Bourguignonin ja Morrissonin (2001) mukaan tuloerot ovat kasvaneet ensisijaisesti valtioiden välisten tuloerojen kasvun myötä 2. Historiallisesti merkittäviä muutoksia valtioiden sisäisissä tuloeroissa tapahtui 1800-luvun alussa, jolloin tuloerot kasvoivat ja vastaavasti 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, jolloin valtioiden sisäiset tuloerot kaventuivat. Milanovicin (1999) mukaan tuloerot ovat kasvaneet 1900-luvun lopulla johtuen etenkin Kiinan ja Intian kehityksestä. Ensinnäkin maaseudulla asuvan väestön tulojen kasvu on ollut Kiinassa ja Intiassa huomattavasti hitaampaa kuin kehittyneissä maissa, ja toiseksi Kiinassa ja Intiassa maiden sisäiset tuloerot ovat kasvaneet voimakkaasti. 2 Bourguignonin ja Morrissonin (2001) mukaan eniten tuloerojen kasvuun vaikuttavia tekijöitä ovat olleet anglosaksisien maiden teollistuminen verrattuna muihin Euroopan maihin 1900-luvun alussa, Euroopan maiden nopea kasvu suhteessa Kiinaan ja Intiaan ennen 1900-luvun loppua, ja Afrikan maiden hidas kasvu 1900-luvun toisella puoliskolla. Vastaavasti tuloeroja kaventaneet tekijät ovat olleet maiden sisäisten tuloerojen kaventuminen Euroopan maissa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa maailmansotien välisenä aikana ja toisen maailmansodan jälkeen, Euroopan ja Yhdysvaltojen välisten tuloerojen kaventuminen toisen maailmansodan jälkeen, sekä Kiinan talouskasvu viimeisen 20 vuoden aikana 11

1 GLOBALISAATIO Eräs erittäin oleellinen kysymys hyvinvoinnin kehityksen kannalta on, kuinka köyhimmän väestön määrä on muuttunut. Taulukosta 1 käy ilmi, kuinka absoluuttisesti mitattuna äärimmäisessä köyhyydessä ja köyhyydessä elävien määrä on kasvanut viimeisen 180 vuoden aikana 3. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien absoluuttinen määrä on kasvanut 887 miljoonasta 1200 miljoonaan vuosien 1820 1998 välisenä aikana. Vuonna 1998 äärimmäisessä köyhyydessä eli suunnilleen vastaava määrä väestöä kuin vuonna 1950. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän kasvu on saatu näin ollen ainakin toistaiseksi hallintaan. Toisin on käynyt köyhyydessä elävien määrälle, joka on kasvanut huomattavasti myös toisen globalisaatioaallon aikana: noin 1,5 miljardista 2,8 miljardiin. Sekä köyhyydessä että äärimmäisessä köyhyydessä elävien suhteellinen määrä on laskenut kuitenkin selvästi viimeisen 180 vuoden aikana. Erityisen voimakasta on ollut äärimmäisessä köyhyydessä elävien suhteellisen määrän lasku vuoden 1950 jälkeen. Näin ollen väestönkasvu on vaikuttanut absoluuttisesti mitattuihin köyhyyslukuihin. Taulukko 1: Köyhyydessä ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrän kehitys vuosina 1820 1998 Vuosi 1820 1910 1950 1970 1990 1998 Alle 2$ (%) 94 82 72 60 a (59 ) 62 (58 ) 56 " 1$ (%) 84 66 55 36 (2 8 ) 29 (2 6 ) 24 " 2$ (milj) 998 1417 1543 2266 (19 19 ) 2718 (2 16 9 ) 2800 " 1$ (milj) 887 1128 1176 1343 (9 16 ) 1276 (9 8 6 ) 1199 Odotettu elinikä 27 30 50 59 b 61 Lähde: Bourguignon ja Morrisson (2001); Chen ja Ravallion (2001) a Taulukossa suluissa ilmoitetut arvot ilman Kiinaa; b Arvo vuodelta 1992 Myös muilla tekijöillä, kuin suoraan taloudellista hyvinvointia kuvaavilla mittareilla, voidaan tarkastella hyvinvoinnissa tapahtuneita muutoksia 4. Hyvänä esimerkkinä muista hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä voidaan pitää keskimääräisen eliniän kehittymistä. Taulukosta 1 käy ilmi, että odotettu elinikä on kasvanut viimeisen 180 vuoden aikana 27 vuodesta 61 vuoteen. Hyvinvoinnin mittarit kuvaavat osaltaan myös talouskasvun kehittymistä. Rayn (1998) mukaan pystytään löytämään selvä positiivinen korrelaatio 3 Yleisen määritelmän mukaan äärimmäisen köyhiä ovat ihmiset jotka elävät alle dollarilla päivässä, ja köyhiä ne, jotka elävät alle 2 dollarilla päivässä 4 Muita hyvinvointia kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi elinikää, koulutusta tai lapsikuolleisuutta osoittavat mittarit 12

1 GLOBALISAATIO talouskasvun ja useiden hyvinvoinnin mittareiden välillä. Mikäli globalisaatio on edesauttanut talouskasvua, nämä muut mittarit kertovat osaltaan myös taloudellisen integraation tuomista hyödyistä. Tuloerot ja köyhyydessä elävien absoluuttinen määrä ovat kasvaneet historiallisesti tarkasteltuna. Globalisaation negatiivista vaikutusta talouskasvun seurauksena hyvinvointiin on kuitenkin vaikea osoittaa. Taloudellisen integraation ja tuloerojen kasvun välillä ei pystytä löytämään syy-seuraus -suhdetta (Lindert, Williamson 2001). Valtioiden sisäiset tuloerot ovat kasvaneet tai pienentyneet sekä kehittyneissä maissa että globalisaation ulkopuolelle jääneiden maiden sisällä 5. Lisäksi on mahdotonta osoittaa, että taloudellinen integraatio johtaisi yksiselitteisesti valtioiden välisten tuloerojen kasvuun. Kaikki kehittyvät maat eivät ole päässeet osalliseksi taloudellisesta integraatiosta. Näiden valtioiden ensisijainen ongelma ei ole ollut näin ollen globalisaatio itsessään, vaan se, että ne eivät ole päässeet osalliseksi siitä. Kuten edellä todettiin, köyhyyden absoluuttinen kasvu on ollut ennen kaikkea seurausta väestönkasvusta. Suhteellinen köyhyys on kuitenkin laskenut maailmassa, ja näin ollen yhä suurempi osa kasvavasta väestöstä on päässyt köyhyysrajan yläpuolelle. Luonnollisesti voidaan pohtia, kuinka taloudellinen hyvinvointi olisi kehittynyt ilman globalisaatiota. Todennäköisesti kehitys ei olisi ollut ainakaan myönteisempää, kuin toteutunut kehitys on ollut, sillä globalisaatio on tukenut useiden maiden talouskasvua. Globalisoituvien kehittyvien maiden talouskasvu on ollut voimakasta viimeisen 20 vuoden aikana (CEPR 2002). 1980-luvulla globalisoituvien kehittyvien maiden vuotuinen talouskasvu oli 2,6 prosenttia, mikä ylitti kehittyneiden maiden talouskasvun (2,5 %). 1990-luvulla globalisoituvien kehittyvien maiden talouskasvu oli 5,3 prosenttia vuodessa ja kehittyneiden maiden 1,9 prosenttia vuodessa. Globalisaation ulkopuolelle jääneiden kehittyvien maiden taloudet eivät ole kasvaneet lainkaan kahden edellisen vuosikymmenen aikana. Globalisoituvat kehittyvät maat laskivat tullejaan vuosina 1980 2000 noin 64 prosenttia, ja niiden kauppa kasvoi kyseisellä periodilla 94 prosenttia suhteessa BKT:hen. Kaupan vapauttaminen ei johda kuitenkaan automaattisesti kaupan kasvuun. Tätä voidaan perustella mm. sillä, että taloudellisen integraation ulkopuolella olevat kehittyvät maat laskivat tullejaan vuosina 1980 2000 29 prosenttia, eikä niiden kauppa kasvanut lainkaan. Kaupan vapauttamisen ja talouskasvun välisestä yhteydestä käytyä keskustelua on käsitelty kappaleessa 2.3. On erittäin todennäköistä, että taloudellinen integraatio on edistänyt globalisoituvien kehittyvien maiden talouskasvua. Valtioiden omat uudistukset ovat olleet kuitenkin edellytyksenä globalisaatiosta saatavien hyötyjen toteutumiselle. 5 Tulonjakopolitiikka on ensisijainen keino vaikuttaa valtioiden sisäiseen tulonjakoon 13

1 GLOBALISAATIO 1.3 Kehittyvissä maissa tarvittavat uudistukset Jotta taloudellista hyvinvointia pystytään lisäämään kehittyvissä maissa, kehittyvien maiden pyrkimykset kehittää instituutioitaan ovat ensisijaisen tärkeitä (Rodrik ym. 2002). Myös muut kehittyvien maiden toimet ja rakenteelliset uudistukset ovat talouskasvun kannalta oleellisia. Globalisaation osalta kehittyvien maiden omien toimenpiteiden merkitys korostuu. Ensinnäkin on selvää, että kehittyvät maat eivät pääse osalliseksi taloudellisen integraation tarjoamista potentiaalisista hyödyistä ilman rakenteellisia uudistuksia. Kehittyvät maat eivät pääse esimerkiksi osalliseksi kansainvälisistä pääomasijoituksista, mikäli niissä tarjottavien sijoituskohteiden riskit ovat liian korkeat. Toiseksi vaikka osa kehittyvistä maista pääsisikin osalliseksi taloudellisesta integraatiosta, niiden globalisaatiosta saatavat hyödyt jäävät todennäköisesti vähäisiksi, mikäli valtioiden instituutiot eivät ole kunnossa. Kuten edellä todettiin, on esimerkiksi erittäin epätodennäköistä, että kaupan vapauttaminen johtaisi merkittävään hyvinvoinnin kasvuun ilman kehittyvien maiden omia ponnisteluita. Lisäksi globalisaation haitalliset vaikutukset korostuvat todennäköisesti niissä kehittyvissä maissa, joiden yhteiskunnalliset rakenteet eivät ole kunnossa. Myös kehittyville maille myönnetyn taloudellisen tuen kanavoimisessa, niiden omat toimet ovat keskeisessä asemassa. Esimerkiksi kehitysavun osalta on selvää, että ilman kehittyvien maiden toteuttamia uudistuksia avun on vaikea tavoittaa sitä tarvitsevia. Tällöin on myös kyseenalaista kuinka rationaalista kehitysapua on myöntää. Demokratia ja ihmisarvojen kunnioittaminen ovat keskeisimpiä tekijöitä, joihin kehittyvien maiden tulee pyrkiä edistääkseen kansalaistensa hyvinvointia (NEPAD 2001). Jotta nämä toteutuisivat, ensisijaisen tärkeää on niin kehittyvien maiden sisäisten kuin niiden välistenkin sotien ja aseellisten yhteenottojen lopettaminen. Vastaavasti kehittyvien maiden tulisi toimia ennalta ehkäisevästi, jotta konflikteilta vältyttäisiin tulevaisuudessa. Jotta kehittyvistä maista tulisi oikeusvaltioita, riippumattoman oikeusjärjestelmän rakentaminen on keskeinen tekijä. Toimiva lainsäädäntö edistää myös kehittyvien maiden taloudellista hyvinvointia ja edesauttaa niitä hyötymään taloudellisesta integraatiosta. Lisäksi tehokkaan lainsäädännön avulla ne pystyvät paremmin välttymään taloudellisen integraation negatiivisilta vaikutuksilta. Kehityksen kannalta on lisäksi tärkeää, että kehittyvät maat kiinnittävät tulevaisuudessa erityistä huomiota hyvän hallintotavan noudattamiseen. Kehittyvien maiden talouskehityksen ja yleisen hyvinvoinnin kannalta on oleellista niiden harjoittama talouspolitiikka. Talouskasvun kannalta on tärkeää, että harjoitettu talouspolitiikka on sekä vakaata että suunnitelmallista. Finanssipolitiikan osalta on erityisen tärkeää, että kehittyvien maiden budjetit pysyvät kurissa. Lisäksi raha- ja finanssipolitiikan yhteensovittaminen on luonnollisesti tärkeää. Näiden edellä mainit- 14

1 GLOBALISAATIO tujen päämäärien saavuttamiseksi kehittyviin maihin tulee luoda niiden tarvitsemia instituutioita. Esimerkkinä tarvittavista instituutioista on mm. itsenäinen keskuspankki, joka pitää kiinni inflaatiorajoista ja joka ei rahoita valtioiden budjettien alijäämiä (Lustig 1999). Taloudellisen integraation myötä tehokkaasti toimivien instituutioiden tärkeys korostuu entisestään. Taloudellisen hyvinvoinnin kannalta on erittäin merkittävä tekijä myös infrastruktuurin kehittäminen, joka luo mahdollisuuksia taloudellisen hyvinvoinnin kasvulle. Kehittyvien maiden yleisen hyvinvoinnin kannalta on myös oleellista, kuinka ne pystyvät tarjoamaan tulevaisuudessa koulutusta, sukupuolesta riippumatta. Erityisen tärkeää on lisätä peruskoulutuksen tarjontaa ja kehittää sen tasoa. Koulutuksen edistäminen parantaa kehittyvien maiden kasvupotentiaalia pitkällä tähtäimellä, ja lisäksi sen avulla maiden on mahdollista päästä hyötymään globalisaatiosta. Tulonjaon ohella etenkin peruskoulutus on tehokas keino puuttua myös taloudelliseen epätasa-arvoon. Edellä mainittujen toimien lisäksi kehittyvissä maissa tarvittavia muita uudistuksia ovat mm. terveydenhuollon mahdollistaminen yhä useammalle ja naisten aseman parantaminen. Terveydenhuollon osalta tulee kiinnittää erityistä huomiota tappavien tautien kuten HIV / AIDS ennaltaehkäisemiseen ja jo sairastuneiden hoitamiseen. Kappaleissa 2 5 on tuotu lisäksi esille niitä kehittyvien maiden kannalta oleellisia uudistuksia jotka liittyvät kansainväliseen kauppaan, pääomavirtoihin ja muuttoliikkeeseen. 15

1 GLOBALISAATIO 16

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA 2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA 2.1 Yleistä kansainvälisen kaupan kehityksestä Kansainvälisen kaupan kasvu on merkittävä tekijä talouden kansainvälisessä integraatiossa. Kaupan kasvua voidaan mielekkäästi vertailla eri ajanjaksoina suhteuttamalla kaupan kasvu BKT:n kasvuun. Tässä selvityksessä tarkasteltavasta kolmesta taloudellista integraatiota kuvaavasta indikaattorista (kauppa, pääomavirrat, ihmisvirrat) kauppa on ainoa tekijä, jonka mukaan kansainvälinen integraatio on nykyään syvempää kuin aikaisemmin 1900-luvulla (WB 2002). Kuten kuvasta 1 havaitaan, kaupan kasvu suhteessa BKT:n kasvuun on ollut erityisen voimakasta 1990-luvulla. Lisäksi kaupan kasvuun on vaikuttanut voimakkaasti etenkin 1990-luvulla palveluiden kaupan kasvu. Maailmankaupan vuotuinen arvo kasvoi arviolta 3500 miljardista dollarista 6150 miljardiin dollariin vuosina 1990 2001 (WTO 2002). Vastaavasti palveluiden kaupan vuotuinen arvo kasvoi kyseisellä periodilla 826 miljardista dollarista 1460 miljardiin dollariin. Palveluiden kaupan kasvu on ollut seurausta etenkin suorien sijoitusten kasvusta (kappale 3.3). Kuva 1: Kaupattavien hyödykkeiden määrän ja BKT:n välinen kehitys maailmassa vuosina 1950 2001 (Indeksi 1990=100) 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 195 195 196 196 197 197 198 198 199 199 200 Kaup BK Lähde: International trade statistics 2002, WTO 17

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA Kaupan nopea kasvu on seurausta useasta tekijästä. Poliittisista tekijöistä voidaan pitää tärkeimpänä eri maiden myönteistä suhtautumista kansainväliseen integraatioon. Kansainvälisessä politiikassa tärkeä tekijä on ollut GATT / WTO: n perustaminen toisen maailmansodan jälkeen, joka on mahdollistanut mm. kansainvälisten sääntöjen luomisen kaupalle ja vaikuttanut etenkin tullien kollektiiviseen alentamiseen kehittyneissä maissa. Toisena tärkeänä kansainvälisenä poliittisena tekijänä voidaan pitää kylmän sodan loppumista 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Sen seurauksena yhä useampi maa on avannut rajojaan kansainväliselle kaupalle. Teknologinen kehitys on vaikuttanut kaupan kasvuun. Sen myötä esimerkiksi kommunikointi yritysten välillä on helpottunut ja hyödykkeiden sekä informaation kuljetuksesta on tullut halvempaa. Hyödykkeiden kuljetustavoissa merkittävin muutos on ollut 1950-luvun jälkeen lentorahdin voimakas kasvu rahtikustannusten pienenemisen seurauksena. Verrattuna vuoteen 1962 nykyään lentorahtina kuljetettujen hyödykkeiden määrä suhteessa laivakuljetuksiin on kasvanut kymmenkertaiseksi (CEPR 2002). Viimeisen 20 vuoden aikana toteutunutta kaupan kasvua voidaan selittää myös sillä, että yritykset ovat alkaneet siirtää tuotantoaan. Myös tämä on ollut seurausta mm. teknologisesta kehityksestä ja alhaisemmista kuljetuskustannuksista, sekä pääomaliikkeiden vapauttamisesta. Etenkin monikansalliset yritykset ovat pyrkineet saamaan kilpailuetua siirtämällä tuotantoa heille edullisiin kohteisiin. Seurauksena tästä on ollut, että erilaisten komponenttien ja osien osuus kaikista kaupattavista tehdastuotteista on nykyään noin 30 % (Yeats 1998). Yritysten sisäisen kaupan kasvu on ollut merkittävää. Esimerkiksi saksalaisten yritysten käymästä kaupasta huomattava osuus on yritysten sisäistä kauppaa (Kleinert 2001). Yritysten sisäisen kaupan osuus kaupasta saksalaisten ja muualla EU:n alueella sijaitsevien yritysten välillä on kasvanut noin 63 prosentista noin 67 prosenttiin vuosina 1988 1996. Vastaavasti sisäisen kaupan osuus Saksassa ja Yhdysvalloissa sijaitsevien yritysten välillä on kasvanut noin 44 prosentista noin 64 prosenttiin kyseisellä periodilla. Merkittävänä muutoksena voidaan pitää myös kansainvälisen kaupan kasvua samanlaisissa, mutta differentioiduissa tuotteissa, esimerkiksi autoissa. Nämä edellä mainitut muutokset kansainvälisessä kaupassa ovat merkittäviä verrattuna 1900-luvun alkuun, jolloin kauppa perustui pitkälti siihen, että teollisuustuotteita vaihdettiin maataloustuotteisiin. Kuten kuvasta 2 käy ilmi, kauppaa rajoittavien keskimääräisten tullien taso on laskenut etenkin kehittyneissä maissa tasaisesti 1960-luvulta lähtien. Tämä on osaltaan kasvattanut kauppaa. 1970-luvulla keskimääräiset tullit olivat 12 15 prosenttia ja 1990-luvun lopulla 6 8 prosenttia (Clemens, Williamson 2001). Teollisuustuotteille asetetut tullit on laskettu kehittyneissä maissa noin 4 prosenttiin, mutta maataloustuotteille, tekstiilituotteille ja yksittäisille teollisuustuotteille asetetut tullit ovat edelleen korkeat. Esimerkiksi EU:n asettamat tullit maataloustuotteille olivat vuonna 1999 keskimäärin noin 17 prosenttia 18

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA Kuva 2: Keskimääräiset tullit vuosina 1960 2000, 35 valtiota, % Lähde: Clemens, Williamson 2001 (CEPR 2002). Lisäksi vuonna 1995 astui voimaan GATS-sopimus, jonka tarkoituksena on vapauttaa palveluiden kauppa 1. Tullien poistamisen myötä kehittyneet maat ovat kuitenkin alkaneet käyttää vaihtoehtoisia keinoja rajoittaa kauppaa, kuten tukiaisia, tuotteiden standardisointia, verotusta ja polkumyynnin vastaisia säännöksiä 2. Kehittyvillä mailla on suhteellinen etu rikkaisiin maihin nähden etenkin maataloudessa ja työvoimaintensiivisillä teollisuuden aloilla. Näin ollen kehittyneiden maiden nykyinen kauppapolitiikka on erittäin haitallista kehittyvien maiden kannalta, sillä tullit ovat korkeimmat juuri niille tuotteille, joita kehittyvät maat tuottavat. Toisin kuin 1900-luvun alussa, kehittyvien maiden asettamat tullit, myös teollisuustuotteille, ovat nykyään keskimäärin korkeammat kuin kehittyneiden maiden asettamat tullit. Solmittujen ns. alueellisten kauppasopimusten (RTA) kasvanut määrä on lisännyt osaltaan kansainvälistä kauppaa toisen maailmansodan jälkeen. Etenkin 1970- ja 1990- luvuilla kyseisen yhteistyön kasvu on ollut voimakasta (CEPR 2002). WTO:n mukaan tällä hetkellä yksi kolmasosa kaikesta kaupasta käydään alueellisten kauppasopimusten puitteissa ja lähes 60 prosenttia, jos APEC-sopimus otetaan mukaan (CEPR 2002) 3. Alueelliset kauppasopimukset on myös nähty yhtenä kehittyvien maiden mahdollisuutena päästä tehokkaammin osalliseksi kansainvälisestä kaupasta. Kollektiivi- 1 GATS: General Agreement on Trade for Services 2 Blonigen ja Prusa (2001) ja Konings ym. (2001) käsittelevät polkumyyntiin liittyviä kysymyksiä. Koningsin ym. (2001) mukaan EU:n polkumyynnin vastaiset säännökset vaikuttavat Yhdysvaltojen asettamia säännöksiä enemmän tuontiin 3 APEC: Asia Pacific Economic Cooperation 19

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA sella toiminnalla kehittyvillä mailla saattaisi olla paremmat mahdollisuudet päästä omalta kannaltaan parempiin sopimuksiin kehittyneiden maiden kanssa, ja kasvattaa kilpailukykyään. Lisäksi yhteistyön avulla olisi mahdollista lisätä kehittyvien maiden keskinäistä kauppaa. Alueellisten kauppasopimusten merkitys korostuu myös taulukossa 2. Siitä käy mm. ilmi, että kaupan määrä laskee etäisyyden kasvaessa. Esimerkiksi 4000 km etäisyydellä valtioista käydään kauppaa 82 prosenttia vähemmän kuin 1000 km etäisyydellä, ja 8000 km etäisyydellä 93 prosenttia vähemmän. Taulukko 2 osoittaa lisäksi, kuinka etäisyys heikentää taloudellista integraatiota myös muuten kuin pienentämällä kauppaa. Pääoman, suorien sijoitusten ja teknologinen siirtyminen kohdemaasta vähenee etäisyyden kasvaessa. Taulukko 2: Taloudellinen integraatio ja välimatkat (virrat suhteutettuna 1000 km arvoon) Kauppa Pääoma FDI Teknologia 1000 km 1.00 1.00 1.00 1.00 2000 km 0.42 0.55 0.75 0.65 4000 km 0.18 0.31 0.56 0.28 8000 km 0.07 0.17 0.42 0.05 Lähde: CEPR 2002 Niin kahdenkeskisiä kauppasopimuksia kuin alueellisiakin sopimuksia voidaan kuitenkin kritisoida, sillä ne saattavat olla ongelmallisia globaalin kaupan kannalta (Bhagwati 2002). Kyseiset sopimukset heikentävät sopimusten ulkopuolelle jääneiden maiden asemaa, mikäli näille maille asetetut kaupanesteet tekevät viennistä kannattamatonta sopimusten seurauksena. Erityisen huonossa asemassa sopimusten ulkopuolelle jäävistä maista ovat kehittyvät maat, sillä ne kärsivät luonnollisesti näistä esteistä, ja lisäksi niiden on vaikeampi vastustaa esteitä kuin kehittyneiden maiden. Toiseksi tällaiset ns. suosivat sopimukset saattavat olla haitallisia myös sopimuksia tehneiden maiden kannalta. Esimerkiksi kauppa-alueeseen kuuluvan maan kuluttajat saattavat joutua maksamaan joistain hyödykkeistä enemmän kuin ennen alueen muodostamista. Tämä on seurausta siitä, että tuontihyödykkeiden hinnat saattavat nousta niille asetettujen tullimaksujen myötä, ja näin ollen kuluttajien saattaa olla kannattavaa ostaa hyödykkeet alueen sisältä kalliimmalla hinnalla kuin ennen sopimusta. Bhagwatin (2002) mukaan ns. suosivia sopimuksia on tällä hetkellä yli 400 kappaletta, ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. 20

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA 2.2 Yleistä kehittyvien maiden kaupasta Kehittyvien maiden vienti kasvoi erittäin voimakkaasti etenkin 1990-luvulla, mikäli energiantuotantosektoria ei oteta huomioon (kuva 3). Energiasektorin erottaminen muusta viennistä on mielekästä, sillä mikäli valtioiden energiantuotannosta saatavat tulot otetaan huomioon tarkastelussa, kehittyvien maiden viennin osuus kansainvälisestä viennistä on pysynyt noin 39 prosentissa koko 1990-luvun (Commission of the EC 2002). Vastaavasti energiasektorin ulkopuolisen viennin osalta kehittyvien maiden viennin osuus kasvoi 1990-luvulla noin 7 prosentista noin 25 prosenttiin. Tämä oli seurausta lähes yksinomaan teollisuustuotteiden viennin voimakkaasta kasvusta kehittyvissä maissa. 1980-luvulla teollisuustuotteiden osuus kehittyvien maiden viennistä oli noin 25 prosenttia ja vuonna 1998 osuus oli kasvanut 80 prosenttiin. Kehittyvien maiden osuus työvoimaintensiivisien teollisuushyödykkeiden viennistä kasvoi yli 10 prosentilla 1990-luvulla 53 prosenttiin. Vastaavasti kehittyvien maiden viemien palveluiden osuus niiden kokonaisviennistä on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana noin 17 prosenttiin. Teollisuustuotteiden viennin kasvu on ollut kehittyvissä maissa pitkälti seurausta teollisuustuotannon kasvusta yksittäisissä kehittyvissä maissa, etenkin ns. NIC-maissa ja Kiinassa 4. NIC-maiden osuus kehittyvien maiden viennistä oli vuonna 1990 yli 80 prosenttia (Todaro 2000). Kuva 3: BKT:n ja viennin vuosittainen prosentuaalinen kasvu Lähde: WB (2001a), Global Economic Prospects and the Developing Countries 2001 4 NIC-maat: Brasilia, Hong Kong, Etelä Korea, Meksiko, Singapore ja Taiwan 21

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA Jotta kehittyvät maat pystyvät rahoittamaan tuontinsa, on selvää, että niiden tulee joko viedä riittävästi tai saada rahoitusta muuta kautta. Näin ollen köyhimmät kehittyvät maat ovat erittäin riippuvaisia myös viennistä. Maan riippuvuutta viennistä voidaan kuvata mielekkäästi suhteuttamalla vienti BKT:hen. Vuonna 2000 kehittyvissä maissa valmistettujen hyödykkeiden viennin osuus niiden BKT:stä oli keskimäärin 22 prosenttia, kun vastaava luku oli maailmassa keskimäärin 18 prosenttia. Kyseinen suhdeluku vaihtelee maakohtaisesti. Esimerkiksi Yhdysvaltojen viennin osuus BKT:stä oli vuonna 2001 noin 12 prosenttia, kun vastaava osuus oli useimpien köyhien kehittyvien maiden kohdalla yli 30 prosenttia. Köyhimpien kehittyvien maiden ongelma on ollut perinteisesti, että niiden vienti on erittäin riippuvaista yksittäisistä hyödykkeistä. Näin ollen maiden talouskehitys on ollut erittäin riippuvaista kyseisten hyödykkeiden maailmanmarkkinahinnoista. Esimerkiksi ruuan hinta on laskenut noin puoleen sen 1960- luvun tasosta. Tämä on ollut erityisesti haitallista kehittyvien maiden kannalta, sillä niiden vaihtosuhde on heikentynyt 5. Vastaavasti sekä maataloustuotteiden että mineraalien hinnat ovat laskeneet edelleen 1990-luvulla. Kuten varakkaimmat kehittyvät maat, myös köyhimmät kehittyvät maat ovat alkaneet monipuolistaa vientituotantoaan 1990-luvulla. Tarkasteltaessa kymmentä HIPC-aloitteessa mukana olevaa maata, niiden maataloushyödykkeiden osuus maiden viennistä on laskenut 60 prosentista 50 prosenttiin 1990-luvulla 6. Vastaavasti absoluuttisesti mitattuna köyhimpien kehittyvien maiden vienti on kasvanut, vaikka niiden viennin suhteellinen osuus kaikesta viennistä maailmassa on laskenut. 22 köyhässä kehittyvässä maassa, jotka eivät käy sotaa, hyödykkeiden vienti on kasvanut vuosittain noin 4 prosentilla vuosina 1990 1998 (WB 2002). Tarkasteltaessa kolmea suurinta kauppa-aluetta (EU, Yhdysvallat, Aasia), kehittyvien maiden vienti on kohdistunut ennen kaikkea EU alueelle. Maataloustuotteiden osalta vuonna 2000 39 prosenttia kehittyvien maiden viennistä kohdistui Länsi-Eurooppaan ja toiseksi eniten kehittyvät maat veivät maataloustuotteita Aasiaan, jonka osuus oli 38 prosenttia. Vastaavasta kehittyvien maiden teollisuustuotteiden viennistä 53 prosenttia kohdistui Länsi-Eurooppaan ja toiseksi eniten Yhdysvaltoihin, jonka osuus oli 37 prosenttia (WTO 2001). EU:n asettamat tullit köyhimmille kehittyville maille ovat huomattavasti matalammat kuin Yhdysvaltojen ja Japanin asettamat tullit (Commission of the EC 2002). Jo ennen kuin EU aloitti EBA-ohjelman, EU:n asettamat tullit köyhimmille kehittyville maille käsittivät alle 5 prosenttia köyhimpien kehittyvien maiden vientituotteista 7. Yhdysvallat on puolestaan asettanut tulleja lähes 50 prosentille köyhimmistä kehittyvistä maista tuotaville hyödykkeille. 5 1970-luvulla ruuan reaalinen hinta oli erittäin korkea 6 Tarkasteltavat HIPC-maat ovat Bolivia, Kamerun, Norsunluurannikko, Etiopia, Honduras, Kenia, Madagaskar, Mauritius, Nicaragua, Sudan 7 EBA: Everything But Arms 22

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA Erityisen ongelmallisen kehittyvien maiden kasvun kannalta tulleista tekee eskalaatio. Tällä tarkoitetaan sitä, että tullimaksujen taso kasvaa hyödykkeen jalostusasteen mukaan. Maataloustuotteille ja teollisuustuotteille asetetut tullit saattavat olla kehittyneissä maissa pitkälle jalostettujen tuotteiden kohdalla kaksinkertaiset verrattuna vähän jalostettuihin tuotteisiin. Kehittyvien maiden asettamat tullit maataloustuotteille ja teollisuustuotteille ovat kuitenkin jalostusasteesta riippumatta huomattavasti korkeammat kuin kehittyneiden maiden asettamat tullit. Tullien lisäksi kehittyvät maat voivat asettaa kaupalle muita esteitä vastaavalla tavalla kuin kehittyneet maat. Merkittävä muutos kehittyvien maiden kaupassa on ollut 1970-luvulta lähtien niiden keskinäisen kaupan kasvu. Vuonna 1970 kehittyvien maiden keskinäinen kauppa vastasi noin 20 prosenttia niiden viennistä. Vastaavasti vuoteen 1995 mennessä keskinäisen kaupan osuus oli kaksinkertaistunut yli 40 prosenttiin. Tämä kehitys oli ennen kaikkea seurausta kehittyvien maiden vientituotteiden monipuolistumisesta. Kehittyvien maiden keskinäisen kaupan kasvu ei ole johtanut kaupan absoluuttiseen pienenemiseen kehittyneiden maiden kanssa ja on näin ollen hyödyttänyt niitä. Esteenä kehittyvien maiden keskinäiselle kaupalle ovat olleet kuitenkin edelleen korkeat tullit ja muut kaupanesteet. Kuva 4: Keskimääräiset painottamattomat alueelliset tullit Lähde: WB 2002 23

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA Kehittyvien maiden tuontihyödykkeille asettamat keskimääräiset tullit laskivat noin 30 prosentista noin 15 prosenttiin vuosina 1980 1998. Kuten kuvasta 4 havaitaan, tullit laskivat erityisesti Etelä- ja Itä-Aasiassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Sen sijaan Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tulleja on laskettu vähemmän. Tullien laskeminen ja muiden kauppaa rajoittavien tekijöiden poistaminen ovat osaltaan mahdollistaneet kehittyvien maiden viennin ja tuonnin tasaisen kasvun. Suurimpina esteinä etenkin köyhimpien kehittyvien maiden kaupan kasvulle pidetään kuitenkin edelleen kehittyvien maiden asettamia tulleja tuontituotteille, sekä edellä mainittuja kehittyneiden maiden asettamia tulleja etenkin maatalous- ja tekstiilituotteille. Kuten kappaleesta 2.4 käy ilmi, tullien poistaminen hyödyttäisi enemmän kehittyviä maita. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia kehittyvien maiden teollisuustuotteiden viennille asetetuista tulleista koostuvat kehittyvien maiden toisilleen asettamista tulleista (Hertel ja Martin 2001). 2.3 Kaupan ja kaupan vapauttamisen vaikutukset kasvuun Vaikka kansainväliseen kauppaan liittyy epäkohtia, teoreettisesti ja empiirisesti pystytään kuitenkin osoittamaan, että kaupan kasvu lisää kehittyvien maiden hyvinvointia, mikäli niiden rakenteet ovat suotuisat. Jos tämä ei pitäisi paikkaansa, olisi hyvin epätodennäköistä, että demokraattisesti toimivat maat kävisivät kauppaa ainakaan pitkällä aikavälillä. Kaupan kasvu ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikkien taloudellinen hyvinvointi kasvaa kaupan kasvun seurauksena; joidenkin hyvinvointi saattaa jopa laskea. Kansainvälinen kauppa olisi ainakin teoreettisessa mielessä tehokasta, mikäli jokainen valtio valmistaisi niitä hyödykkeitä, joiden valmistaminen on valtiolle suhteellisesti kannattavinta. Maan kehittyessä suhteellinen etu voi siirtyä hyödykkeestä toiseen. Näin ollen suhteellinen etu ei perustu ainoastaan siihen, että joillekin maille on luonnollista tuottaa jotain tiettyä hyödykettä. Tämän lisäksi suhteellisen edun periaate ei toteudu ainoastaan eri hyödykkeiden välillä, vaan myös hyödykkeiden tuotantoketjun eri osiin voidaan käyttää suhteellisen edun periaatetta edellä kuvatulla tavalla. Suhteellisen edun periaatteella ei pystytä selittämään samanlaisilla hyödykkeillä käytävän kaupan tuomaa hyötyä, mutta kyseisellä kaupalla on kuitenkin oma merkityksensä. Tällaisen kaupan seurauksena tehottomat yritykset saattavat ajautua kannattamattomiksi, ja kuluttajat hyötyvät tästäkin kaupan muodosta, sillä kilpailu kovenee. Vaikka kasvavasta kaupasta voi olla seurauksena se, että tulevaisuudessa yhä pienempi määrä yrityksiä vastaa tuotannosta, on todennäköistä, että yksittäiseen maahan hyödykkeitä myyvien yritysten määrä kasvaa, ja tämän seurauksena myös kilpailu kovenee (CEPR 2002). Vaikka kauppa avaa näin ollen mahdollisuuksia kasvulle ja hyvinvoinnille, on kuitenkin tärkeä erotella käsitteet kauppa ja kaupan vapauttaminen. Tarkastelussa on otettava 24

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA huomioon, että kaupan kasvu saattaa johtua esimerkiksi yleisestä kysynnän kasvusta tai kuljetuskustannusten pienenemisestä, eikä näin ollen ole seurausta kaupan vapauttamisesta. Tämän lisäksi valmistettavat hyödykkeet eivät mene automaattisesti kaupaksi, vaikka kauppa vapautettaisiin. Näin ollen kaupan vapauttamisen kannattavuutta tulee tarkastella kriittisesti. Useat ns. cross-country -tutkimukset, eli maittaiset poikkileikkaukset osoittavat, että kaupan vapauttaminen lisää suoraan maan talouskasvua 8. Rodriquez ja Rodrik (2001) ovat kuitenkin kritisoineet kyseisiä tutkimuksia mm. siitä, että kasvuun vaikuttavia muita tekijöitä ei oteta riittävästi huomioon kyseisissä töissä, ja siitä kuinka avoimuutta on mitattu. Heidän johtopäätöksensä on, että talouskasvu ei riipu merkittävästi kaupan vapauttamisesta. Srinivasan ja Bhagwati (1999) ovat puolestaan kritisoineet maittaisia poikkileikkauksia ylipäätään. Heidän mukaansa tuloksia kaupan vapauttamisen vaikutuksista talouskasvuun ei tulisi esittää näiden tutkimusten perusteella, vaan maita tulisi käsitellä tapauskohtaisesti. Vaikka Rodriquez ja Rodrik (2001) ovat kyseenalaistaneet kaupan vapauttamisen vaikutukset, heidän mukaansa kaupan vapauttamisella ei ole kuitenkaan negatiivista vaikutusta talouskasvuun 9. Lisäksi tarkastelemalla kaikkia maita toisen maailmansodan jälkeen on selvää, että niiden maiden talouskasvu, jotka ovat käyneet kauppaa ja jotka ovat vapauttaneet kauppaansa, on ollut selvästi nopeampaa kuin muiden valtioiden. Dollar ja Kray (2000) ovat osoittaneet, että yhden prosentin kasvu maan keskimääräisissä tuloissa johtaa myös yhden prosentin kasvuun maan köyhimmän viidenneksen tuloissa (Easterly 2001). Rodrik (2000) kritisoi kyseistä tutkimusta. Hänen mukaansa kasvu on edellytys köyhyyden vähentämiselle, mutta kasvun vaikutus riippuu pitkälti valtioissa vallitsevista olosuhteista ja valtioiden harjoittamasta politiikasta. Vastaavasti Kanbur (2001) korostaa instituutioiden merkitystä, jotka luovat edellytyksiä investoinneille ja yrittäjyydelle, ja tätä kautta vaikuttavat talouden ja kaupan kasvuun. Ongelmallista kaupan vapauttamisesta tekee sen lyhyen aikavälin vaikutukset köyhään väestönosaan kehittyvissä maissa (Weller, Hersh 2002). Etenkin köyhimmissä kehittyvissä maissa verojen kerääminen saattaa olla vaikeaa, ja näin ollen kaupalle asetetut tullit saattavat muodostaa merkittävän osan maan verotuloista. Esimerkiksi Intiassa 1980-luvulla tullien osuus verotuloista oli 40 prosenttia (Weller, Hersh 2002). Näin ollen tullien purkaminen saattaa lyhyellä tähtäimellä johtaa esimerkiksi valtion sosiaalimenojen pienenemiseen. McKayn ym. (2000) mukaan verouudistuksen toteuttaminen saattaa olla liberalisoinnin yhteydessä tarpeellinen. Lisäksi ke- 8 Dollar (1992), Sachs ja Warner (1995), Edwards (1998) 9 Rosen (2002) mukaan on vain vähän evidenssiä sille, että kuuluminen GATT / WTO lisäisi maiden kauppaa. Greenawayn ym. (2001) mukaan kaupan liberalisoiminen saattaa vaikuttaa positiivisesti reaaliseen asukasta kohti lasketun bruttokansantuotteen kasvuun. Hänen mukaansa tämä vaikutus tapahtuu kuitenkin viiveellä ja on todennäköisesti pieni 25

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA hitysapu saattaa auttaa lyhyellä aikavälillä kehittyviä maita kattamaan kaupan vapauttamisen seurauksena saamatta jääneitä tuloja. Kehittyvien maiden tuonti saattaa myös syrjäyttää kotimaista tuotantoa ja aiheuttaa etenkin lyhyellä tähtäimellä työttömyyttä. Se, kuinka paljon tuonti lisää köyhyyttä kohdemaassa, riippuu pitkälti siitä kuinka paljon kouluttamatonta ja valmiiksi vähävaraista väestöä työskentelee niillä sektoreilla, joihin kilpailu kohdistuu. UNCTAD:n tekemän tutkimuksen mukaan kaupan vapauttamisen myötä Latinalaisessa Amerikassa palkkaerot ovat kasvaneet, kouluttamattomien työntekijöiden reaalipalkat ovat laskeneet ja työttömyysluvut ovat kasvaneet (Weller, Hersh 2002). On selvää, että kaupan vapauttaminen ei ole kehittyvän maan ensisijainen keino saada aikaan talouskasvua, ja näin ollen se ei voi olla valtion ensisijainen keino ratkaista esimerkiksi köyhyysongelmaa. Jotta köyhyys pienenisi kehittyvissä maissa, valtioiden tulee keskittyä ennen kaikkea uudistuksiin, jotka tähtäävät suoraan köyhyyden vähentämiseen. Lisäksi kehittyvien maiden kannalta on luonnollisesti optimaalista, että ne pyrkivät varautumaan ennakolta kaupan vapauttamisen mukanaan tuomiin ongelmiin. Ongelmallisen kaupan ja myös pääomaliikkeiden vapauttamisen hyötyjen yleisestä tarkastelusta kehittyvissä maissa tekee se, että Kiina ja Intia kuuluvat tarkasteltaviin maihin. Kiinan ja Intian väestömäärä on niin valtava, että kehittyviä maita koskevat yleistykset ovat pitkälti riippuvaisia näiden kahden maan kehityksestä. Muita kehittyviä maita tulisikin tarkastella myös ilman näitä kahta maata. Etenkin Kiinan talous on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana valtavasti, ja vastaavasti väestömäärän kasvu on pystytty pitämään kurissa. Lisäksi myös Kiinan ja Intian kohdalla on kyseenalaistettu kasvun ja kaupan vapauttamisen välinen yhteys (Milanovic 2002). Weller ja Hersh (2002) ovat lisäksi kyseenalaistaneet myös sen, kuinka paljon kaupan vapauttaminen on edesauttanut köyhien asemaa Kiinassa. Tämän lisäksi heidän mukaansa pystytään osoittamaan, että eriarvoisuus kehittyvien maiden ja kehittyneempien maiden välillä on kasvanut, kun Kiinaa ei huomioida tarkastelussa. Kaupan vapauttamista voidaan pitää välttämättömänä mutta ei riittävänä ehtona kehittyvän maan talouskasvulle. Vaikka kaupan vapauttaminen saattaa vaikuttaa negatiivisesti yksittäisien kehittyvien maiden talouskasvuun, voidaan kuitenkin osoittaa, että kehittyvät maat hyötyvät yleisesti ottaen siitä. 2.4 Kaupan vapauttamisen konkreettiset vaikutukset Anderson ym. (2000) ovat arvioineet, kuinka kaupan vapauttaminen vaikuttaa konkreettisesti kehittyviin maihin ja kehittyneisiin maihin 10. Tutkimuksessa on aluksi ennus- 10 Tutkimuksessa käytetään termejä rikkaat ja köyhät maat 26

2 KEHITTYVÄT MAAT JA KAUPPA tettu tuotanto, kulutus ja kauppa Uruguayn kierroksen päätösten täytäntöönpanon seurauksena vuonna 2005 11. Tämän jälkeen on laskettu GTAP-mallia hyödyntäen, kuinka paljon lisähyötyä kaupan täydellinen vapauttaminen antaisi dollareissa mitattuna edellisiin laskelmiin verrattuna 12. Tulokset käyvät ilmi taulukosta 3. Johtuen tehdyistä oletuksista taulukossa 3 esitetyt tulokset ovat kuitenkin vain suuntaa-antavia arvioita kaupan vapauttamisen tuomista hyödyistä. Tuloksissa ei huomioida mm. palveluiden kaupan vapauttamisen tai investointien vapauttamisen tuomia hyötyjä, mittakaavaetujen tuomaa hyötyä, eikä epätäydellisen kilpailun vähentymisestä saatua hyötyä. Tuloksista ei käy myöskään ilmi esimerkiksi polkumyyntisäännösten tai liiallisten laatukriteerien perusteella asetettujen kaupanesteiden poistamisesta saatua hyötyä. Tämän lisäksi tutkimuksessa on oletettu, että kehittyneet maat ovat toteuttaneet Uruguayn kierrokseen liittyvät sitoumukset, ja etenkin poistaneet tekstiilituotteille asetetut tullit. Näin ollen nykyiseen tilanteeseen verrattuna on todennäköistä, että kaupan täydellinen vapauttaminen antaisi suuremman hyödyn kuin taulukossa 3 annetaan ymmärtää. Doha-kierroksen potentiaalista lisähyötyä pystytään taulukon 3 avulla sen sijaan kuvaamaan hyvin. Kun edellä mainitut oletukset otetaan huomioon, kaupan täydellisellä vapauttamisella olisi mahdollista saada aikaan yhteensä noin 250 miljardin dollarin lisähyöty. Suurin hyöty kaupan täydellisestä vapauttamisesta saataisiin taulukon 3 mukaan maataloustuotteilla käytävän kaupan kasvusta. Arvioiduista lisähyödyistä 65 prosenttia koostuu nimenomaan maataloustuotteiden kaupan vapauttamisesta saatavasta hyödystä. Tekstiilituotteiden kaupan vapauttaminen on huomioitu jo etukäteen, ja näin ollen maataloushyödykkeiden kaupan vapauttamisen potentiaaliset hyödyt korostuvat taulukossa 3. Maataloustuotteiden vapauttamisesta saatavat hyödyt koskevat ennen kaikkea rikkaita maita. Niiden hyvinvoinnin kasvu kaupan mahdollisen vapauttamisen seurauksena koostuu yli 80 prosenttisesti maataloustuotteilla käytävän kaupan kasvusta. Ennen kaikkea rikkaiden maiden keskinäisen maataloushyödykkeillä käytävän kaupan merkitys on suuri. Absoluuttisesti mitattuna rikkaat maat hyötyvät enemmän kaupan vapauttamisesta kuin köyhät maat. Lisäksi köyhät maat hyötyvät absoluuttisesti mitattuna vähemmän rikkaiden maiden kaupan vapauttamisesta kuin rikkaat maat köyhien maiden kaupan liberalisoinnista. BKT:hen suhteutettuna köyhät maat hyötyvät kuitenkin eniten kaupan vapauttamisesta. 11 Kaupan vapauttamista koskevia kierroksia on käsitelty Maailman kauppajärjestön kotisivuilla http://www.wto.org/ 12 GTAP: General Trade Analysis Project 27